Kumppanuusjärjestöjen ohjelmatuen ohjeista kysyttyä ( )
|
|
- Mikael Salonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kumppanuusjärjestöjen ohjelmatuen ohjeista kysyttyä ( ) Kumppanuus paikallisten järjestöjen kanssa - kumppani on ensisijaisesti yhteistyömaan kansalaisjärjestö tai muu selvästi rajattu yhteisö tai kansalaisryhmä, joka on toiminut tuen hakuhetkellä vähintään vuoden ajan. Kumppani voi olla myös yhteistyömaassa toimiva kansainvälinen järjestö tai paikallisen hallinnon organisaatio, jolloin kumppanuus tulee perustella ja valinta hyväksyttää UM:llä. Kuinka tarkkaan kumppanuus pitää perustella ja mitä selvitystä kv. järjestöstä vaaditaan? = Kun kumppanuus ei ole suomalaisen järjestön ja paikalla toimivan itsenäisen järjestön välitöntä toimintaa, on siitä syytä tehdä lyhyt selvitys ministeriöön. Kyseessä yleensä on siis kansainvälinen järjestö tai paikallisen hallinnon organisaatio yhteistoiminnassa suomalaisen järjestön kanssa. Järjestö esittelee kumppanin valinnan, ellei sitä aiemmin ole tehty ja hyväksytty. Samalla järjestö esittelee syyn siihen, miksi kumppanivalinnassa ei päädytty paikalliseen järjestöön vaan valittuun tahoon. Luonnollisesti on syytä kertoa, miten kauan ja kuinka organisaation on toiminut alueella ja mikä on sen erityisosaaminen ja kontribuutio hankkeelle. Järjestö voi, tilanteen ja organisaation mukaan, vapaasti valita keinot esitellä kumppaniaan, sen osaamista ja toimintaa ja ministeriö pyytää lisätietoja, mikäli tarpeen. - Suomalaisen ja paikallisten osapuolten ja sidosryhmien roolit ja vastuut on määriteltävä selkeästi. Suomalaisen järjestön ja paikallisen yhteistyökumppanin kirjallisessa yhteistyösopimuksessa määritellään muun muassa paikalliset edustajat, yhteistyön tarkoitus ja laajuus, tavoitteet, osapuolten velvoitteet ja oikeudet sekä sopimuksen kesto, irtisanominen ja missä vaiheessa hankkeen toteutus siirtyy kokonaan kumppanin vastuulle. Tarkoitetaanko yhteistyösopimuksella kumppaneiden kanssa tehtäviä puitesopimuksia vai hanketason sopimuksia? = Tarkoitetaan hanketason sopimuksia tai sen tasoisia sopimuksia, jolla yhteistyötä tehdään. Mahdollisen puitesopimuksen lähettäminen ministeriöön on suotavaa ja lisää keskeisen dialogin läpinäkyvyyttä Rahoitusosuudet - Omarahoituksen alkuperä on selvitettävä, ja rahoituksen on oltava peräisin ETA-alueelta, ei kuitenkaan koskaan julkisista varoista Miksi rahoituksen tulee olla peräisin ETA-alueelta? = Ohje on lievennys aiempaan ohjeistukseen EU-jäsenyyden myötä. Silti, rajaaminen ETA-alueeseen mahdollistaa rahavirtojen seuraamisen. Ohjeen tulee olla riittävän yleispätevä ja sitä ei ole laadittu millekään järjestölle erityisesti. Kyky kerätä kotimaista omarahoitusta mittaa järjestön tahtoa ja uskoa ohjelmaansa sekä sitoutumista sen toteuttamiseen.
2 2.2 Hyvän kehitysyhteistyön periaatteet - Kehityspoliittisen ohjelman mukaisten läpileikkaavien teemojen huomioon ottaminen on tärkeä osa hyvää kehitysyhteistyötä. Järjestöjen tulee edistää läpileikkaavasti naisten ja tyttöjen oikeuksia, helposti syrjäytyvien ryhmien oikeuksia ja hiv/aidsin vastaista taistelua terveydellisenä ja yhteiskunnallisena haasteena. Näiden lisäksi on muita periaatteita, jotka tulee ottaa huomioon kaikessa toiminnassa, kuten kestävä kehitys ja ihmisoikeusperustainen lähestymistapa Millä tasolla läpileikkaavat teemat tulee ottaa huomioon? Pitääkö kaikissa ohjelmissa ja hankkeissa olla mukana kaikki em. läpileikkaavat teemat? = Kaikissa ohjelmissa ja hankkeissa tulee aina arvioida ja ottaa huomioon läpileikkaavat teemat ja toteuttaa niitä mahdollisuuksien mukaan. 2.3 Kehitysviestintä - Kohdemaissa tapahtuvan viestintä- ja vaikuttamistoiminnan tulee olla osana maissa tapahtuvia ohjelmia ja hankkeita. Ohjelmasta tiedottamisen kulut Suomessa voivat olla korkeintaan 5 % koko ohjelman valtionavulla katetuista kuluista Millaisia toimintoja kehitysviestintä- ja kasvatus voivat sisältää? = Ohjelmasta tiedottaminen ei ole kehitysviestintää ja -kasvatusta, jonka ohjeistus löytyy osoitteesta: Järjestöjen tapahtumista on hyvä ilmoittaa myös ministeriön verkkoviestintään. Onko siis niin, että tiedottamiseen saa käyttää max. 5 % ja kehityskasvatukseen rajattomasti budjettia? = Uuden ohjeistuksen mukaan on niin, että ohjelmasta tiedottamiseen voi käyttää korkeintaan 5 % koko ohjelman valtionavulla katetuista kuluista. Sen sijaan kehitysviestintä ja -kasvatus komponenttia ei ole rajattu prosenttiosuuksin. Tavoitteena tällä on ohjata järjestöjä tuottamaan entistä laadukkaampia kehitysviestintä ja -kasvatustoimintoja Suomessa ja herättää yhteiskunnallista keskustelua kehityskysymyksiin liittyen. Osittain on tarkoitus entistä paremmin vastata Kehityspoliittisessa kansalaisyhteiskuntalinjauksessa esitettyyn huomioon ihmisten oikeudesta saada tietoa liittyen kehityskysymyksiin. Ohjeissa myös tältä osin huomioitiin järjestöjen toive käyttää varoja kehitysviestintään ilman prosenttirajoja. Tavoitteena siis on kannustaa järjestöjä tekemään laadullisesti hyvää kehitysviestintää ja -kasvatusta, ohjelmasta tiedottamista unohtamatta. Ministeriön tukeman ohjelman puitteissa ei kuitenkaan saa suorittaa järjestön varainkeruuta eikä suoraa järjestömarkkinointia. Järjestöt ovat velvollisia toimittamaan ulkoministeriölle osana tuenkäyttö- ja vuosisuunnitelmiaan hyvin laaditut viestinnän kokonaissuunnitelmat, joissa erotellaan kehitysviestinnän ja -kasvatuksen osuus. Suunnitelmat hyväksytään ministeriössä arvioinnin jälkeen. Kehitysviestinnän komponentti on osa myös järjestöjen ja ministeriön välisiä keskusteluja ja kehitysviestintään liittyviä asioita käydään läpi tapaamisissa. Järjestöt raportoidessaan kehitysviestinnän kokonaisuudesta erottelevat kehitysviestinnän ja kasvatuksen toiminnot ja kulut. Tämä palvelee niin ministeriön tarpeita saada lisää tietoa järjestöjen toteuttamasta kehitysviestinnästä ja sen osa-alueista kuin kansainvälisiä tilastollisiakin tarpeita.
3 Sisältääkö kehitysviestintä kotimaassa tapahtuvan vaikuttamiskampanjoinnin? = Kumppanuusjärjestöjen ohjelmatuen kehitysviestinnän komponentti koostuu järjestön ohjelmasta tiedottamisesta (max 5 % ohjelman valtionavulla katetuista kuluista) ja kehitysviestinnästä ja -kasvatuksesta. Kotimaassa tapahtuva vaikuttamistoiminta voi sisältyä kehitysviestinnän ja -kasvatuksen osioon silloin kun kyse ei ole järjestön varainkeruusta, markkinoinnista tai lobbaus-toiminnasta. Vaikuttamistoiminta on kansalaiskeskustelun käymistä ja kehityskysymyksistä tiedottamista. Voidaanko globaaleja vaikuttamishankkeita toteuttaa UM:n tuella? = Ei, sillä kehitysviestintä ja -kasvatus on kotimaassa tapahtuvaa toimintaa ja kohdemaissa tapahtuva vaikuttamistoiminta taas on mahdollista osana maissa toteutettavia ohjelmia ja hankkeita. Markkinointikysymysten rajapintoja lienee tarpeen tarkentaa = Järjestöt voivat kysyä epäselvissä tapauksissa ministeriöltä tapauskohtaisia ohjeita silloin, kun markkinoinnin ja viestinnän rajanveto on epäselvä Tuenkäyttösuunnitelma Rahoituskautta koskevassa tuenkäyttösuunnitelmassa järjestö esittää kehitysyhteistyöohjelman ja alaohjelmien tavoitteet, suunnitellut tulokset, ne toimenpiteet, joilla tuloksiin pyritään, mahdolliset riskit sekä hallinto- ja seurantaorganisaatiot, jotka ohjelmaa ja alaohjelmia hoitavat. Mitä tarkoitetaan alaohjelmilla, ei varmaankaan hanketasoa? = Ei tarkoiteta hanketasoa. Pääohjelma voi kuitenkin jakaantua merkittäviin alaohjelmiin, temaattisiin tai alueellisiin. Hanketaso on järjestön oma sisäinen suunnittelu-, toteutus-, ja seurantataso, josta kerätään tiedot alaohjelmiin tai ohjelmaan Vuosisuunnitelma ja tuenkäyttösuunnitelman päivittäminen Vuosisuunnitelmassa järjestö esittää yksityiskohtaisesti kehitysyhteistyöohjelmansa tulevan vuoden toiminnot, niiden aikataulun, budjetin ja muut toteutukseen käytettävät resurssit. Tuleeko ohjelmatasolla esittää todellakin toiminnot vai alaohjelmien ja/tai hankkeiden tavoitteet? = Pysytään kaiken aikaa ohjelmatasolla ja vuosisuunnitelmassa käsitellään siihen liittyviä toimintoja ja tavoitteita. Hankesuunnitelmat, evaluointi ja vuosiraportointi löytyvät tarvittaessa järjestöltä Ulkoasiainministeriön suorittama seuranta ja vuoropuhelun mekanismit Ulkoasianministeriö voi tehdä tai tarpeen mukaan teettää myös ohjelman ja hankkeiden ennakkoarviointeja tai väli- ja loppuraportteja. Voiko teetetyistä arvioinneista tulla kuluja järjestölle?
4 = Ei. Ainoastaan arviointiin tarvittavaa työaikaa niihin kuluu. 3.3 Mihin kuluihin ja millaisin ehdoin tukea myönnetään Onko mahdollista tehdä erillinen humanitaarisenavun varaus budjettiin vai anotaanko aina erillispäätöstä? Onko kohteen oltava aina suoraan hankealueella? = Humanitaarinen apu ei ole kehitysyhteistyötä ja siihen voi ohjata varoja vain eritysluvalla ministeriöltä, jos järjestö jo toimii alueella, jossa katastrofi on tapahtunut Kulut henkilöstöstä Tuenkäyttösuunnitelmassa on eriteltävä Suomessa ja kohdemaissa palkattava henkilöstö, heidän tehtävänsä, työn kesto, palkka ja sen sivukulut. Palkkauksen on perustuttava johonkin järjestön ilmoittamaan voimassaolevaan työehtosopimukseen ja/tai alalla maassa vallitsevaan keskimääräiseen palkkatasoon. Järjestö liittää tuenkäyttösuunnitelmaan ja vuosiraportteihin liitteen kehitysyhteistyötuella palkatuista henkilöistä ja heidän palkkauksensa perusteista ja määrästä. Palkkakulujen erittelyvaatimus tuo merkittävästi lisätyötä erityisesti järjestön kumppaneille. = Näin voi olla. Silti järjestön tulee olla tietoinen miten paljon ja millä ehdoilla palkattua henkilökuntaa sillä on. Kun tuenkäyttösuunnitelma ja vuosiraportit ovat julkisia asiakirjoja, palkkakulujen kirjaaminen niihin ei pitäisi olla mahdollista. = On se mahdollista. Viranomainen käyttää tietoa luottamuksellisesti. Liitelistat voidaan lähettää suoraan henkilöstöosastolta tai vastaavalta ja/tai niiden henkilöyksilöinti voidaan jättää pois ja laittaa ainoastaan palkkauksen ehdot tiettyihin tehtäviin ja näihin kategorioihin kuuluva henkilöstö. Niitä ei anneta julkiseen käyttöön. Työajan seuranta: Niiden työntekijöiden osalta, jotka tekevät kokopäiväisesti työtä jossain kehitysyhteistyöohjelman komponentissa tai tietyllä budjettilinjalla, ei tarvitse erikseen eritellä työajan käyttöä. Niiden työntekijöiden osalta, jotka tekevät työtä useiden budjettilinjojen tai komponenttien parissa tai vain osa-aikaisesti kehitysyhteistyöohjelman puitteissa, tulee työajan käyttö ohjelman eri osa-alueilla eritellä, ja järjestön on pystyttävä pyydettäessä raportoimaan se UM:lle. Työajan seuranta on hoidettava järjestelmällisesti kaikkien järjestön ja sen kumppanien työntekijöiden osalta hyvän hallinnon ja resurssien tehokkaan käytön varmistamiseksi. Työajan seurannan erittelyvaatimus tuo merkittävästi lisätyötä erityisesti järjestön kumppaneille? = Työajan seuraaminen on osa hyvää hallintoa ja hyviä työnantajakäytäntöjä. Työajan toteutuminen on oltava todennettavissa ja tarkastettavissa. Mitä tarkoitetaan useiden budjettilinjojen tai komponenttien parissa? = Tarkoituksena on pitää erillään järjestön erirahoitteiset toiminnot.
5 Millä tarkkuudella työaikaa seurataan? (puolipäivä/päivätasolla?) = Puolipäivätaso on riittävä. - Järjestö voi käyttää tukea myös ohjelman kannalta välttämättömiin asiantuntijakuluihin. Kohdemaan ulkopuolelta tulevia asiantuntijoita ei pidä käyttää toimintoihin, joihin löytyvät riittävät resurssit yhteistyömaasta. Yhteistyömaan asiantuntijoiden hyväksyttävät kulut vaihtelevat maittain, ja ne voivat olla enintään maan yleisen kustannustason mukaisia. Kohdemaan ulkopuolelta tulevien asiantuntijoiden palkkauksesta tulee neuvotella ministeriön kanssa erikseen Tämä vaatimus tuo merkittävästi lisätyötä järjestön kumppaneille, jotka tekevät palkkauspäätöksen paikallisesti ja joutuvat odottamaan UM:n hyväksyntää. Mitä neuvottelu tässä tarkoittaa? Pitääkö jokaisesta palkkauksesta neuvotella erikseen? Riittääkö esim. s-postiviesti ministeriölle: kuka, missä, milloin ja millä palkalla? = Mikäli ulkomaiset toteuttajat ovat tiedossa jo ohjelman rahoituksen hakuvaiheessa, tulee heidän osuutensa hyväksytyksi rahoituspäätöksen ja vuosittaisen tuenkäyttösuunnitelman tarkennuksen sekä vuosisuunnitelmaneuvottelujen yhteydessä. Jos hankkeessa on vapaaehtoinen työntekijä ja hänelle maksetaan vain kulukorvauksia; pitääkö olla työajanseurannassa? = Harjoittelijoiden työn seuranta kuuluu yhdistysten omaan harkintaan, eikä em. työaikaa tarvitse raportoida ministeriöön. Miten ylipäätään hankkeissa olevia harjoittelijoita seurataan? = Ei seurata, ellei harjoittelijoista aiheudu merkittäviä kuluja toisaalta seuranta on järjestön oma etu. Henkilöstösuunnitelman yksityiskohdat on selvennettävä. Laillisuuskysymykset jne. = Henkilöä koskevia tietoja ei toimiteta ministeriöön, tarvitaan toimikohtaiset tiedot (palkkausperusteet ja toimenkuvat) ja nekin jäävät vain ministeriön käyttöön, eli eivät ole julkisia Toimintakulut, investoinnit ja käyttö ja kunnossapito - Tarpeellisia toimintakuluja, toteutuksessa tarvittavia palveluja ja hyödykkeitä voidaan kustantaa ohjelmatuella. Lasketaanko ajoneuvot kiinteäksi omaisuudeksi? Pitääkö auton hankinta kohdemaassa kilpailuttaa Suomen hankintalainsäädännön mukaan? = Autot ovat käyttöomaisuutta, joten nekin merkitään käyttöomaisuusluetteloon. Kaikki merkittävät hankinnat, mukaan lukien autojen hankinta, tulee myös kilpailuttaa noudattaen Suomen hankintalainsäädäntöä tai paikallista vastaavaa, jos se on edellistä tiukempi.
6 - Järjestön tulee huolehtia siitä, että sen paikallinen kumppani pitää ajantasaista luetteloa kehitysyhteistyötuella ja omarahoitusosuudella hankitusta käyttöomaisuudesta ja sen arvon vaihtelusta. Tämä voi tuoda vaikeuksia erityisesti järjestön pienille kumppaneille. = Paikallisen järjestön tulee kyetä pitämään luetteloa sille Suomen kehitysyhteistyötuella hankitusta omaisuudesta. Muutoin toiminta ei ole riittävän läpinäkyvää ja se on herkkää korruptiolle. 3.4 Kirjanpito ja sen tarkastaminen - Järjestö on vastuussa siitä, että kumppanit yhteistyömaissa noudattavat hyvää kirjanpitotapaa. Järjestön hallitus vastaa siitä, että sen oma ja yhteistyökumppanin kirjanpito kehitysyhteistyöohjelman tarkastusohjeiden mukaisesti. Esitämme, että myös ISA muodossa lausuttu tilintarkastajan lausunto kelpuutetaan sellaisenaan, koska se on kattavampi kuin ISA800 lausunto. = Tilintarkastajan tulee antaa tarkastusohjeiden mukaisesti tarkastuskertomuksensa ISA 800 tarkastusstandardin Erityistä tarkastusta varten sovellettavien normistojen mukaisesti laadittujen tilinpäätösten tilintarkastukset. ISA-muodossa lausuttu tilintarkastajan lausunto aiheuttaisi sekaannusta siitä miten, missä laajuudessa ja millä tavalla tarkastustyötä suoritetaan. Järjestö voi halutessaan lisätä jonkun standardin noudattamista, mutta on huomioitava, ettei se ole ministeriön vaatimus, ja on lisäksi varmistettava, että sen noudattaminen ei aiheuta sekaannusta 800-standardin kanssa. LIITE 4. UM:n kumppanuusjärjestölle myöntämän kehitysyhteistyötuen käytön tarkastus Kumppanuusjärjestön ohjelman tarkastus 3. Vuosiraportin talousraportointiosa vastaa järjestön tuenkäyttö- ja vuosisuunnitelmaa. Budjettiylityksistä ja /tai alituksista tulee olla vuosiraportissa asianmukainen selvitys. Kuinka suurista ylityksistä/alituksista pitää olla selvitys? Kaikistako? = Kaikista, jotka vaikuttavat alkuperäisen suunnitelman muuttumiseen.
Kysely kansalaisjärjestölinjauksesta
Kysely kansalaisjärjestölinjauksesta 1. Voidaanko kansalaisjärjestöiltä edellyttää kehitysyhteistyöhankkeissaan kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen liittyvää kapasiteetin luomista kohdemaissa? Kyllä 90.9%
Liite 3. (Päivitetty ) JÄRJESTÖN SITOUMUS
Liite 3. (Päivitetty 4.6.2012) JÄRJESTÖN SITOUMUS Ulkoasiainministeriö on myöntänyt JÄRJESTÖ ry:lle XX.XX.20XX tehdyllä päätöksellä HELXXX-XX järjestön kehitysyhteistyöohjelmaan rahoitusta vuosille 20XX
Kumppanuusjärjestöjen ohjelmatuen ohjeet Päivitetty
Kumppanuusjärjestöjen ohjelmatuen ohjeet Päivitetty 19.7.2013 Sisällysluettelo ESIPUHE... II 1. KEHITYSYHTEISTYÖOHJELMAN LÄHTÖKOHDAT, TAVOITTEET JA TULOKSELLISUUS... 1 1.1. KANSALAISJÄRJESTÖJEN KEHITYSYHTEISTYÖN
Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille/vkk
Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille/vkk v. 2011 Tausta ja hakukelpoisuus Tunnettiin aikaisemmin nimellä tiedotustuki On jaettu jo 30 vuotta kansalaisjärjestöille
Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille v. 2010. Koulutustilaisuus 10.3.2010
Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille v. 2010 Click to edit Master subtitle style Koulutustilaisuus 10.3.2010 Tuen tarkoitus tarkoitettu Suomessa tapahtuvaan viestintään
Tilintarkastajan raportti tehdyistä havainnoista
1 (6) [Päiväys] Versio 12.11.2018. Lopullinen versio tästä asiakirjasta tullaan julkaisemaan ministeriön verkkosivulla. Tuensaajien tulee käyttää ministeriön verkkosivulla julkaistuja lopullisia versioita
Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola
Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 27.3.2015 Avustuksen tausta: lainsäädäntö ja valvonta Avustuksen taustaa Avustuksella on tarkoitus tukea kestävien liikkumisen muotojen edistämiseen
Taksvärkki ry. Suoraa toimintaa nuorelta nuorelle vuodesta 1967
Taksvärkki ry Suoraa toimintaa nuorelta nuorelle vuodesta 1967 Suoraa toimintaa KEO-30 Kansalaisjärjestöseminaari Hankehallinnon työkalut Nuorelta nuorelle Taksvärkki ry - 6 palkattua työntekijää - budjetti
Hanketuen hakukierrokseen liittyvät kysymykset ja ministeriön vastaukset
Hanketuen hakukierrokseen liittyvät kysymykset ja ministeriön vastaukset 12.4.2018 Hakukelpoisuus Onko koulutuskuntayhtymä hakukelpoinen tällä hakukierroksella? Kuntayhtymä on hakukelpoinen toimialasta
Hankevalmistelumatkatuki Infotilaisuus Kepassa 10.10.2013
Hankevalmistelumatkatuki Infotilaisuus Kepassa 10.10.2013 Kuka voi hakea? Suomessa rekisteröity, oikeustoimikelpoinen, voittoa tavoittelematon järjestö tai säätiö (väh. 1 vuosi rekisteröitymisestä) Järjestöllä
EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi
EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille www.kehys.fi EU:n budjetti 2007-2013 Viisi päälohkoa: Yhteensä 974,7 miljardia 1. Kestävä kasvu 433,0 miljardia 2. Luonnonvarojen kestävä kehitys ja suojelu
Evaluaatio Kumppanuusjärjestöt. Kansalaisjärjestöseminaari
Evaluaatio Kumppanuusjärjestöt Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 Kumppanuusjärjestöt Fida International Frikyrklig Samverkan Kansainvälinen solidaarisuussäätiö Kirkon Ulkomaanapu Pelastakaa Lapset Plan
Ohjelmatuen hakuun liittyviä kysymyksiä ohjelmatukijärjestöiltä ja ministeriön vastaukset:
12.5.2017 ja 6.6.2017 Ohjelmatuen hakuun liittyviä kysymyksiä ohjelmatukijärjestöiltä ja ministeriön vastaukset: Alla olevat kysymykset ja vastaukset koskevat 31.6.2017 päättyvää ohjelmatuen hakukierrosta.
Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola
Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 21.5.2014 Avustuksen tausta: lainsäädäntö Avustuksen taustaa Avustuksella on tarkoitus tukea kestävien liikkumisen muotojen edistämiseen tähtääviä hankkeita
Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016
Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Toni Bärman 22.3.2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset, taustaa 18.3.2016 2 Taustaa, laki & asetus Valtionavustuslaki 688/2001 Hakemus-, myöntö-, maksatusprosessi
Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän
LAADUNVALVONTAJÄRJESTELMÄ- JA TOIMEKSIANTOLOMAKE
LAADUNVALVONTAJÄRJESTELMÄ- JA TOIMEKSIANTOLOMAKE Pyydämme palauttamaan täytetyn lomakkeen osoitteeseen laatu@chamber.fi. Tarkastettava tilintarkastaja Laaduntarkastaja Laadunvalvontajärjestelmän kartoitus
Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018
ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018 VALTIONAVUSTUKSET KANSALAISJÄRJESTÖJEN EUROOPPA- TIEDOTTAMISEEN VUONNA 2019 HAKUOHJEET Valtion vuoden 2019 talousarvioesitykseen on
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet
Raahen kaupunki Projektiohjeet luonnos 30.11.2004
Raahen kaupunki Projektiohjeet luonnos 30.11.2004 Vastine Kari Pietilän SDP:n valtuustoryhmän aloitteeseen Raahen kaupungin projektiohjeista (KV 25.2.2004) Pertti Malkki (FT, YTM) Kehittämiskonsultti pertti.malkki@yritystaito.fi
Yleiset kommentit ja Kepan tavoitteet
Kepan kommentit UM:n kansalaisjärjestöyksikön suunnitelmaan kansalaisjärjestöjen hanketuen uudistamisesta (31.3.2011) ja hanketuen käsikirjoihin (2005) Kiitämme UM:n kansalaisjärjestöyksikköä mahdollisuudesta
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn
Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen)
Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Rahoituspäätökset EURA 2007 -järjestelmässä
Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön
Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.
POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA
POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA 1. SOPIMUSOSAPUOLET Projektin toteuttaja: Y-tunnus: Osoite: Projektin tilaaja: Pohjois-Pohjanmaan liitto Y-tunnus: 0922484-4 Osoite: Sepänkatu
1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa.
Vertaisarviointikriteerit Arviointialue: Kansainvälisyystoiminta ja strategia versio 1.0./13.9.2016 Kansainvälisen toiminnan suunnittelu 1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen
EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO. Yhteistyösopimus
EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI JA EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO Yhteistyösopimus Johdanto Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) ja Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE), joihin viitataan jäljempänä
Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset
Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin
Tilintarkastukset ja niiden antama oppi
GLOBAL SERVICE / INDUSTRY Tilintarkastukset ja niiden antama oppi AUDIT / TAX / ADVISORY / LINE OF BUSINESS 5.3.2008 Lisbet Kontula KHT Sisältö Sisäinen valvonta Olennaiset havainnot vuodelta 2007 Olennaiset
TUEN MYÖNTÄMINEN RAKENNERAHASTOHANKKEISSA
TUEN MYÖNTÄMINEN RAKENNERAHASTOHANKKEISSA ALUEKEHITYS JA RAHOITUS KOULUTUS JA KESKUSTELUTILAISUUS Kuopio 5.2.2010 Aila Ryynänen Neuvotteleva virkamies TEM, AKY, RAPO Mitä aion käsitellä ALUEHALLINNON UUDISTUKSEN
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
1 Kv 3.3.2008 Sääntö tulee voimaan heti Kumottu 20.12.2000 hyväksymä konserniohje HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Sitovuus Hyvinkään kaupungin konserniohjeella tuetaan
Viestintä- ja globaalikasvatustuen ehtoja täydentävä ohjeistus Päivitetty
Viestintä- ja globaalikasvatustuen ehtoja täydentävä ohjeistus Päivitetty 8.4.2016 1. Viestintä- ja globaalikasvatustuen (VGK) periaatteet Ulkoasiainministeriö myöntää valtionavustuksia suomalaisille kansalaisjärjestöille
OHJE. Kumoaa 24.5.2004 annetun sisäisen tarkastuksen ohjesäännön O/8/2004 TM.
OHJE Päivämäärä Nro 7.3.2005 O/7/2005 TM Jakelu: Työministeriön henkilöstö Ohjeen nimi: Työministeriön sisäisen tarkastuksen ohjesääntö Voimassaoloaika 15.3.2005 alkaen toistaiseksi Kumoaa/muuttaa ohjeen
Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi. Marleena Luopa, OKM
Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi Marleena Luopa, OKM Agenda Valtionavustuksen saaminen Avustusmuodot ja niihin liittyvät erityispiirteet Mitä selvitys sisältää? Tarkastustoimen havainnot
Kansainvälisen yhteistyön ohjelmat ja EU:n erillisohjelmat Hankkeiden toteuttaminen
Kansainvälisen yhteistyön ohjelmat ja EU:n erillisohjelmat Hankkeiden toteuttaminen Tapio Salo 4.4.2014 1 Hankkeita EU rahoituksella: Valorisation of food waste to biogas, FP7 NP-balances EU, Eurostat
2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät
2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
Ulkoasiainministeriön ohje kumppanuusjärjestön tarkastuksen suorittavalle tilintarkastajalle
Liite 4. (Päivitetty 4.6.2012) ULKOASIAINMINISTERIÖN KUMPPANUUSJÄRJESTÖLLE MYÖNTÄMÄN KEHITYSYHTEISTYÖTUEN KÄYTÖN TARKASTUS Ulkoasiainministeriön ohje kumppanuusjärjestön tarkastuksen suorittavalle tilintarkastajalle
Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti
Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti 10.02.2015 Sivu 1 9.2.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit Tavoitteena on, että ohjelmakaudella 2014-2020 käytetään
Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki (VKK) kansalaisjärjestöille v. 2012
Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki (VKK) kansalaisjärjestöille v. 2012 Vuoden 2010 raportoinnista - Hankkeita oli 93 kpl - Raportti määräaikana 53 kpl n. 58 % - Peruttuja hankkeita
Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke
Luonnonhoitohankkeiden toimintamalli ja hankehaku Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke Oikeudellinen tausta KemeraLaki (34/2015)
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 C(2017) 4675 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.7.2017, organisaatioiden hyväksymiseen Eures-jäseniksi ja Eures-yhteistyökumppaneiksi käytettävien
Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto
Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto Suomen kehityspolitiikka ja -yhteistyö tuottavat tulosta Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 esittelee Suomen kehityspolitiikan ja -yhteistyön vuosina 2018
Hallitus on Leader-ryhmän sydän. Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö p
Hallitus on Leader-ryhmän sydän Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö sanna.sihvola@mmm.fi p. 02951 62264 Sivu 1 7.4.2015 Esityksen sisältö 1. Leader-ryhmien ja paikallisten strategioiden valinta
Asiakkaan tunteminen - miksi pankki kysyy?
Asiakkaan tunteminen - miksi pankki kysyy? Pankit ovat velvollisia tuntemaan asiakkaansa Suomen lainsäädännön mukaan pankkien tulee tunnistaa ja tuntea asiakkaansa. Pankilla tulee olla asiakkaan henkilötietojen
Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut
Asiantuntijapalvelut SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Soveltaminen... 2 1.2 Työmenetelmät... 2 2 TOIMITTAJAN VELVOLLISUUDET... 2 2.1 Yleistä... 2 2.2 Tiedottaminen palvelun edistymisestä... 2 3 TILAAJAN
Päiväys 58200 KERIMÄKI 3.2.2009 1. Viite: KUNNAN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUT
58200 KERIMÄKI 3.2.2009 1. Viite: KUNNAN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUT Asia: TARJOUSPYYNTÖ KUNNAN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUS- PALVELUISTA Tarjous pyydetään kuntalain 72 :n mukaisesta hallinnon
Julkisten toimijoiden tilintarkastus. Johtava asiantuntija Marita Virtanen KHT, JHTT, CIA, CCSA, CFE, CISA Piia-Tuulia Rauhala
Julkisten toimijoiden tilintarkastus Johtava asiantuntija Marita Virtanen KHT, JHTT, CIA, CCSA, CFE, CISA Piia-Tuulia Lausuntomallien taustaa Yliopistouudistus vuonna 2010 Tekesin aikaisempi tilintarkastusmallipohja
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia
Hakukierros 2009 Hakemusten arvioinnin prosessi. Kansalaisjärjestöseminaari Matti Lahtinen, UM/KEO/Kansalaisjärjestöyksikkö
Hakukierros 2009 Hakemusten arvioinnin prosessi Kansalaisjärjestöseminaari Matti Lahtinen, UM/KEO/Kansalaisjärjestöyksikkö Tässä esitellään hankehakemusten arviointia ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöyksikössä.
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja
ULKOASIAINMINISTERIÖN MYÖNTÄMIEN VALTIONAVUSTUSTEN KÄYTTÖÄ KOSKEVAT YLEISEHDOT JA OHJELMATUEN LISÄEHDOT
13.4.2017 ULKOASIAINMINISTERIÖN MYÖNTÄMIEN VALTIONAVUSTUSTEN KÄYTTÖÄ KOSKEVAT YLEISEHDOT JA OHJELMATUEN LISÄEHDOT YLEISEHDOT Valtionavustuksen määrä Valtionavustus ei saa kattaa valtionavustuksen kohteena
VIESTINTÄSUUNNITELMA
1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite
Ilmoita organisaatiosi kotipaikkana toimiva maa tai alue 2.c KEPA: Sisältääkö hanke 5 prosentin omarahoitusosuuden?
Hakemuslomake Huom: Lomaketta päivitetty 21.3.2018. Sujuvoitettu kieliasua ja lisätty ohje lomakkeen täyttämisestä Word-tiedostoon. Täytetty hakemus on lähetettävä verkkohakemusmoduulin kautta osoitteessa
1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä
Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun. Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela
Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela 21.1.2015 Kelan rooli Kelalla lakisääteinen velvollisuus kehittää kuntoutusta Suomen merkittävimpiä
KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa
KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi MIKÄ TEAM FINLAND? Team Finland verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuvaa, yritysten kansainvälistymistä
Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.
Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020 Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.2015 Lahti Esityksen sisältö Kehittämishanketuen hyväksyttävät kustannukset
Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari
Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari 10.12.2008 Riitta Oksanen Yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikkö (KEO-10) Kehityspoliittinen ohjelma 2007 Kohti oikeudenmukaista
Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle A.Romar / Liite 7E
Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle 2017 26.11.2016 A.Romar / Liite 7E Hallituksen esitys syyskokoukselle 2016 Kepa ry TA 2017 2017 Tark TA 2016 Toteuma 2015 Kokonaiskulut 4 391 300 4 892 692 6
TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki
TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Yhdistyslain muutos 1.9.2010 Yhdistyslain (678/2010) muutos tullut voimaan 1.9.2010 Keskeisimmät muutokset Toiminnantarkastus Tämän lain
TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot
TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.-1.9.2010 Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot Riitta Mensalo Neuvotteleva virkamies Työ- ja elinkeinoministeriö
Hankkeen toiminta. ESR-koordinaattori Sanna Laiho. Uudenmaan ELY-keskus
Hankkeen toiminta ESR-koordinaattori Sanna Laiho Uudenmaan ELY-keskus 28.5.2013 Ohjausryhmä tai erillinen asiantuntijaryhmä (1) Lump Sum hankkeen neuvotteluvaiheessa harkitaan tapauskohtaisesti, tullaanko
Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila
27.3.2018 Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila Kansainvälisen toiminnan muodot Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 1. Varsinaiset kansainväliset
Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto
Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti
TOIMINTASUUNNITELMA 2011
TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään
Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa
Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet
B8-0362/58. Miguel Viegas, Matt Carthy, Estefanía Torres Martínez, Paloma López Bermejo GUE/NGL-ryhmän puolesta
20.5.2015 B8-0362/58 58 Miguel Viegas, Matt Carthy, Estefanía Torres Martínez, Paloma López Bermejo Johdanto-osan 4 kappale (4) On havaittu, että erityisesti tuoreiden hedelmien ja vihannesten, mukaan
SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC
SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC Tämän ohjeistuksen tarkoitus on toimia muistilistana työnantajan edustajille ja luottamusmiehille toimenpiteistä, joita sosiaalialan järjestöjen
Kuntien digitalisaation kannustin
Kuntien digitalisaation kannustin Työpaja 27.9.2019 Finanssineuvos Anne-Marie Välikangas Kunta- ja aluehallinto-osasto Digitalisaation kannustin Tavoitteet Kuntien toimintatapojen ja palveluprosessien
Suomen Palloliitto, liittohallitus 13.9.2015. Talenttivalmentajatuki 2016-2017
Suomen Palloliitto, liittohallitus 13.9.2015 Talenttivalmentajatuki 2016-2017 Taustaa ja tavoitteet Talenttivalmennus vuosina 2014-15 Talenttivalmentajat laatujärjestelmän mukaisesti valituissa seuroissa
PEJ/TTa 6.1.2015 STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015
1(5) STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015 Näitä ehtoja sovelletaan projektirahoitukseen, jota SFS on myöntänyt standardisointia edistävän projektitoiminnan rahoitusta
Raudan Polte Oy:n tietosuojakäytäntö
Raudan Polte Oy:n tietosuojakäytäntö Yksityisyytesi suoja on meille tärkeä ja tavoitteenamme on kertoa mahdollisimman selkeästi ja läpinäkyvästi mihin käytämme henkilötietojasi. Tämä asiakirja kuvaa Raudan
KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen
Maakuntahallitus 75 16.03.2015 KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen 90/01.00.03/2015 MHS 16.03.2015 75 Hallintosäännön 41
Hyvä hakemus. -erityisavustukset. OKM Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja
Hyvä hakemus -erityisavustukset OKM 6.11.2017 Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja Erityisavustusten säädöspohja Valtionavustuslaki 688/2001, 5 Erityisavustus voidaan myöntää: 1) investointiavustuksena aineellisen
PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS
PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS Joensuun KAKE -hanke Aloituspalaverin tarkoitus Aloituspalaverissa käydään läpi hankesuunnitelma ja rahoituspäätös sekä rahoittajan sekä Joensuun kaupungin ohjeistus osahankkeen
Ajankohtaista valtionavustusten tarkastuksista. Viivi Lajunen, OKM
Ajankohtaista valtionavustusten tarkastuksista Viivi Lajunen, OKM Agenda OKM tarkastustoimi pähkinänkuoressa Valtionavustuksen saaminen Avustusmuodot ja niihin liittyvät erityispiirteet Mitä selvitys sisältää?
Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020
Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit 12/2014 Noora Hakolan esityksen pohjalta Pekka Selkälä Yksinkertaistetut kustannusmallit (KehL 28/2014 13 ) Prosenttiperusteinen
2. EDUCLOUD -ALLIANSSIN TAUSTA JA TARKOITUS
1 (5) EDUCLOUD ALLIANCE LIITTYMISSOPIMUS EDUCLOUD ALLIANSSIIN VUODELLE [lisää vuosi] [pvm xx.xx.xxxx] 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET [Yrityksen nimi], y-tunnus [lisää y-tunnus], jäljempänä ( Jäsen ) ja Suomen
Suomen Changemakerin säännöt
Suomen Changemakerin säännöt Hyväksytty jäsenkokouksessa 6.10.2012 1 Tavoitteet ja yleiset toimintaperiaatteet A) Tavoite Suomen Changemaker on nuorten vaikuttamisverkosto, jonka tavoitteena on globaali
Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet
1/5 Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet Berner-konsernin yhteistyökumppaneiden ja toimittajien (tästä eteenpäin Toimittaja ) on noudatettava kaikkea soveltuvaa lainsäädäntöä,
Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle
Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden
MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1
MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä
Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015
1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden
Kepan jäsenanomuslomake
Kepan jäsenanomuslomake Haemme varsinaiseksi jäseneksi kannatusjäseneksi Yhteystiedot: (*-merkityt tiedot tulevat näkyviin Kepan verkkosivuille) 1. Järjestönne virallinen nimi*: 2. Lyhennelmä nimestä*:
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin
Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti
1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue
Kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella
Kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kv-hankkeiden koulutuspäivä Ikaalinen 22.9.2016 Sivu 1 5.10.2016 Mitä on opittu edellisiltä ohjelmakausilta?
LEONARDO DA VINCI LIIKKUVUUS. Liite sopimukseen Hankkeen nimi ja numero: Yhteyshenkilön nimi: Organisaatio: Osoite: Puh. Faksi: Sähköposti:
LEONARDO DA VINCI LIIKKUVUUS LIITE Liite sopimukseen Hankkeen nimi ja numero: Yhteyshenkilön nimi: Organisaatio: Osoite: Puh. Faksi: Sähköposti: Vaihtojen lukumäärä (suomalaiset) Kohdemaa(t) henkilöä Vaihtojen
Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä
Kirjanpito ja kustannukset Jarmo Heikkilä Kirjanpito Kirjanpitoon hankkeelle oma kustannuspaikka tai tili Kirjanpito on järjestettävä osaksi tuensaajan kirjanpitoa Tuettavan toimepiteen kirjanpito tulee
Kankaanpään kaupunki Versio: 1.0 Tukipalveluyksikkö Pvm: 11.10.2007
1 PEREHDYTTÄMISEN MENETTELYOHJE TAVOITE JA TARKOITUS LAAJUUS VIITTEET Tällä menettelyohjeella varmistetaan että perehdyttäminen tukipalveluyksikössä suoritetaan sovitulla tavalla ja yhtenäisen käytännön
TeamFinland Explorer-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta
TeamFinland Explorer-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus 30.8.2017 DM 1817112 v.2 Copyright Tekes Projektin vastuullinen johtaja: Lue rahoituspäätös
Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen
Maksatus Lump sum -hankkeissa Aila Jumppanen Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset ja seurantaraportit tehdään EURA:ssa hankepäätöksen mukaisessa aikataulussa. Maksatuskaudet 1-2 ja palautuspäivät on mainittu
EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.
EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.fi Kaksi rahoituslähdettä Yhteisön kehitysyhteistyön rahoitus
Kustavi Emil Oljemark I samma båt samassa veneessä rf ry. Esitykseni tänään
Kustavi 3.2.2016 Emil Oljemark I samma båt samassa veneessä rf ry 1 Esitykseni tänään 1) Toiminnan taustaa ja strategiaa 2) Hankevalinnan perusteet 3) Pohdintoja hyvästä hankeidesta 4) Hankkeen perusedellytykset
Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä
Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta
Hankehallinnointikoulutus
Hankehallinnointikoulutus Kankaanpää 16.4.2010 Maija Saari EU-koordinaattori Yleiset edellytykset, VN asetus Menojen tulee olla: - hankkeen toteuttamisen kannalta tarpeellisia - määrältään kohtuullisia
ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA)
VM056:00/2016 3.10.2016 ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) 1. AUTA-hankkeen valtionavustusohje Tässä ohjeessa kuvataan AUTA-hankkeen kokeilulle
TIETOSUOJAPOLITIIKKA LAPPIA KONSERNI. Hyväksytty: Yhteistyötoimikunta , asiakohta 28 Yhtymähallitus , asiakohta 103
TIETOSUOJAPOLITIIKKA LAPPIA KONSERNI Hyväksytty:, asiakohta 28, asiakohta 103 Sisällysluettelo 1. Periaatteet... 3 1.1 Henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus... 3 2. Tietosuojan vastuut ja organisointi...
Yksinkertaistetut kustannusmallit
Yksinkertaistetut kustannusmallit Jukka Kotro 25.5.2015 Savonlinna 27.5.2015 Mikkeli Sivu 1 28.5.2015 Hankkeiden kustannusmallit Tuen hakija valitsee ja perustelee hakuvaiheessa, minkä kustannusmallin