SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymävaltuusto Valtuuston kokouksesta raportti hanketoiminnasta
|
|
- Noora Manninen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tarkastuslautakunta LIITE 2a SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kuntayhtymävaltuusto Valtuuston kokouksesta raportti hanketoiminnasta 26 Valtuuston kokouksesta raportti hanketoiminnasta
2 OTE PÖYTÄKIRJASTA Kuntayhtymävaltuusto /2015 Sivu 1 26 VALTUUSTON KOKOUKSESTA RAPORTTI HANKETOIMINNASTA Hallitus Kehitysjohtaja: Hallitus esitti yhtymävaltuustolle kokouksessa vastauksenaan tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen (2013) yhteenvedosta ja johtopäätöksistä annetut vastineet täydennettynä tarkastuslautakunnan pyytämillä lisäselvityksillä. Asian käsittelyn aikana valtuutettu Paula Nevalainen teki kannatetun esityksen, että yhtymävaltuustolle tuodaan seuraavaan kokoukseen yhteenvetoraportti/tiivistelmä mm. hanketoiminnasta. Ote tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta v. 2013: Ote tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta v. 2014: Hanketoiminta on edelleen laajaa, uusien hanketoimintaohjeiden myötä tarkastuslautakunta suosittelee hankkeiden vaikutusten itsearviointia kuntayhtymän strategisten tavoitteiden näkökulmasta Hanketoiminnan itsearviointi: Koulutuskuntayhtymän strategian mukaisesti yksiköiden hanketoiminnalla vaikutetaan alueen kehittymiseen yhdessä muiden viranomaisten, koulutusorganisaatioiden sekä työ- ja elinkeinoelämän kanssa. Hanketoiminnalla vaikutetaan alueen ja työelämän toimintaedellytysten kehittymiseen sekä opetuksen ja siihen liittyvien toimintojen sekä henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Hankkeiden tulee tukea koulutuskuntayhtymän strategian ja sen tulosalueiden tavoitteiden toteuttamista. Aluekehittämisen lähtökohtina hanketoiminnalle on ollut maakunnallisten kehitysstrategioiden tukeminen. Keskeisenä strategiana Lapin maakuntasuunnitelma, joka on kuvaus Lapin yhteisestä, toivotusta kehityssuunnasta, johon maakunnan toimijat määrätietoisesti pyrkivät. Maakuntasuunnitelman linjaukset ohjaavat kehittämisrahoituksen suuntaamista. Ulkopuolisen rahoituksen mahdollistamana on kehitetty uusia koulutuspalveluja, oppimisympäristöjä, opetus- ja ohjausmuotoja sekä lisätty henkilöstön osaamista sekä kansanvälistä alueyhteistyötä. Vuoden 2014 hankkeiden toteutuma on noin 3,3 miljoonaa euroa. Hanketoiminnan ulkopuolinen rahoitus on n. 5,4 % koko kuntayhtymän ulkoisista toimintatuotoista. Käynnissä olevien kehittämishankkeiden rahoituspäätösten
3 OTE PÖYTÄKIRJASTA Kuntayhtymävaltuusto /2015 Sivu 2 summa vuoden lopussa oli noin 16,4 miljoonaa euroa. Rakennerahaston tarjoamat resurssit on kuntayhtymässä pyritty hyödyntämään täysimääräisesti. Pyrkimyksissä on onnistuttu hyvin tilivuoden aikana, ottaen huomioon rakennerahastokauden vaihtuminen. Kaikista yli euron hankkeista on hallitukselle erikseen tuotu selvityksenä projektikuvaukset. Tarkastuslautakunta on arviointikertomuksen 2013 palautteen käsittelyyn liittyen todennut kokouksessaan, että se on tyytyväinen ja pitää hanketoimintaa hyvänä ja välttämättömänä toimintana kuntayhtymälle. Hankkeiden ylätason tavoitteiden toteutumista tulisi hankekohtaisesti ja tiivistetysti raportoida kuntayhtymän hallitukselle ja valtuustolle. Kuntayhtymän hanketoiminnan vaikuttavuudesta ja siitä miten sillä tuetaan strategisten (ylätason) tavoitteiden saavuttamista ja uudistumiskykyä kuntayhtymän toiminnassa, on laadittu hanketoimijoiden arvioon perustuva raportti vuoden 2015 aikana jatkuvista hankkeista (liite 6). Vaikuttavuus itsearviointiraportti on käsitelty yhtymänhallituksen kokouksessa
4 OTE PÖYTÄKIRJASTA Kuntayhtymävaltuusto /2015 Sivu 3 Toimintajärjestelmän toimivuuden arviointi: Kevään 2015 aikana toteutettiin Rovaniemen koulutuskuntayhtymän (RKK) toimintajärjestelmän (laatujärjestelmä) toimivuuden itsearviointi sekä Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (KARVI) toteuttama järjestelmän ulkoinen arviointi. Alle on koottu arviointiraporteissa esitettyjä kehittämis- ja hanketoimintaan liittyviä kommentteja sekä kehittämis- ja parantamisalueita toimintajärjestelmän toimivuudesta. Itsearvioinnissa nähtiin, että Rovaniemen koulutuskuntayhtymä kehittää ja parantaa toimintaansa yhdessä kumppaneiden ja verkostojen kanssa. Kuntayhtymällä on vahva ja strategialähtöinen hanketoiminta, jonka vaikuttavuutta omistaja (hallitus) arvioi vuosittain. Koulutuskuntayhtymällä on myös joitain menettelytapoja, joilla se mahdollistaa uusien ideoiden ja aloitteiden viemisen käytäntöön. Kuntayhtymällä on mm. yleispalautejärjestelmä jolla henkilökunnan lisäksi myös asiakkaat, sidosryhmän, kumppanit tai vaikka vierailijat voivat antaa aloitteita ja palautteita. Koulutuskuntayhtymä myös parantaa ja kehittää toimintajärjestelmäänsä määrätietoisesti ja suunnitellusti hyödyntäen siinä mm. ulkopuolista hankerahoitusta. Toimintajärjestelmän kehittäminen ja parantaminen perustuvat toimintajärjestelmän itsearvioinnin tulosten perusteella päätettyihin kehittämisen ja parantamisen painopistealueisiin ja kohteisiin (toimintajärjestelmän kehittämissuunnitelma ). Ulkoisessa arvioinnissa havaittiin, että hanketoiminta ja projektit perustuvat koulutuksen järjestäjän strategisiin tavoitteisiin ja tukevat niiden saavuttamista sekä edistävät siten organisaation osaamisen kehittymistä. Hanketoiminta on tavoitteellisesta myös muiden koulutuksen järjestäjien kanssa eri verkostoissa. Projektien avulla on edistetty tavoitteiden saavuttamista. Oppimisympäristöjen kehittäminen on ollut myös kuntayhtymätasoinen painopiste. Oppimisympäristöjä, tiloja ja opetukseen liittyviä koneita ja laitteita on ajanmukaistettu vastamaan uusien tutkintojen perusteiden tarpeita. Rovaniemen koulutuskuntayhtymä on aktiivinen vaikuttaja ja toimija Lapin alueen osaamistarpeiden ennakointityössä. Tällä on ollut omalta osaltaan vaikutusta siihen, että kuntayhtymällä on hyvä imago sen kumppaneiden ja muiden sidosryhmien keskuudessa. Hanketoiminnan toteuttamisessa on vielä kehitettävää: - Kaikissa tapauksissa hankkeisiin ei saada rekrytoitua toimijoita kuntayhtymän sisältä. - Perustehtäviin liittyvien innovatiivisten ratkaisujen ja käytänteiden levittäminen niin omassa organisaatiossa kuin kansallisestikin voisi olla laajempaa ja systemaattisempaa. - Hankkeista viestiminen, erityisesti siitä miten ne kytkeytyvät strategioihin olisi parannettavaa, jotta henkilöstöllä olisi tarkempi kuva siitä, mihin strategiseen tavoitteeseen hankkeella vastataan ym.
5 OTE PÖYTÄKIRJASTA Kuntayhtymävaltuusto /2015 Sivu 4 - Tiimi ja hanketoiminnan tuloksellisuutta ei ole vielä arvioitu (Hanketoiminnan ulkoinen arviointi tehty 2006; lisäys VPL). - Kuntayhtymän kehittämistoiminnan kokonaisuutta ja kehittämistoiminnan vaikuttavuuden arviointia (esimerkiksi menettelytavat tässä) ja myös vaikuttavuutta voisi tuoda enemmän esiin. Tämä edistäisi täsmällisemmän tiedon saatavuutta kehittämistoiminnasta ja sen vaikutuksista. LIITE 7: vuoden 2015 aikana jatkuvista hankkeista Esitys: Johtaja: Hallitus esittää yhtymävaltuustolle, että se merkitsee raportin hanketoiminnasta tiedoksi. Päätös: Merkittiin pöytäkirjaan, että kuultavana oli kehitysjohtaja Veli-Pekka Laukkanen. Hallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn päätösesityksen Valtuusto LIITE 1: vuoden 2015 aikana jatkuvista hankkeista Esitys: Päätös: Hallitus esittää yhtymävaltuustolle, että se merkitsee raportin hanketoiminnasta tiedoksi. Yhtymävaltuusto hyväksyi yksimielisesti tehdyn päätösesityksen.
6 Käynnissä olevat hankkeet / LAO / Jokiväylä ARMAS-ARvioijan emateriaalilla Asiantunt. 08/14-01/16 OPH organisaatioissa myös sisäisen - eri alojen opetushenkilökunta on itse LAO / Kemijärvi Iloa Luonnosta EAKR-hanke 12/13-04/15 Lapin Liitto A osaamisrakenteiden parantaminen oppimisympäristöjen kehittämisen kautta - luonnontuotteiden tuotteistamisen edistäminen ja tuotantoprosessien harjoittelumahdollisuus - työelämäyhteistyön lisääminen ja vahvistaminen - luonnontuotealan LAO / Porokatu Ready Study Go Around Europe 10/13-09/15 Leonardo tuotetaan ammatillista oppimateriaalia sosiaali- ja terveysalalle ( päivähoito ja vanhustyö) viidellä kielellä (suomi, viro, italia, espanja ja ruotsi + tukikielenä englanti) sekä muille ammattialoille (yleiskieli ja kulttuuri, ajoneuvo-, hotelli-, ravitsemis- ja matkailualat) yht. kahdeksalla kielellä ( em. kielten lisäksi unkari, puola ja turkki) Toteutus valmistuu 04/15 Sivu 5 - verkostohanke käynnissä, Porokadulla sotetyöryhmän vetovastuu, materiaalin valmistelu loppuvaiheessa ( prototyypit sekä eri kieleille transferoidut materiaalit: tekstit, kuvat, harjoitukset, audiot), ICT-työn jälkeen testausvaihe loppukevät-alkukesä2015 (testaajina opiskelijat, opettajat ja työpaikkaohjaajat), materiaali valmis syyskuu 2015 LAO / Jokiväylä Luovuuskoulu 08/13-04/15 EAKR lisää yritysyhteistyötä - yrityksiltä paljon toimeksiantoja 1 (4) - koko hankkeen materiaali käytettävissä opetukseen ja kv-vaihtojaksojen valmennukseen / vaihtoon tulevien ohjaukseen www-sivuilla hankkeen päättymisen LAO / Jokiväylä Luovuuskoulu osaksi perusopetusta, laiteh. 08/13-04/15 EAKR hankeella tuetaan Luovuuskoulu - toteutettu tarvelähtöisesti opetusta tukevaa
7 Käynnissä olevat hankkeet / LAO / Jokiväylä EDU3D.fi-3D-tulostus amm.koulutuk. 05/14-12/15 OPH Sivu 6 2 (4) LAO / Porokatu HYMY 2 06/13-05/15 Leonardo jakson painopisteenä olevan tutkinnon osan mukaisen osaamisen hankkiminen TOP-jaksolla ulkomailla - Green Care -toimintaan tutustuminen ja ajattelun soveltaminen omaan toimintaan - verkostohanke käynnissä, ei liikkuvuuksia Porokadulta keväällä verkostohankkeesta syntyvä materiaali käytettävissä hankkeen päättymisen jälkeen
8 Käynnissä olevat hankkeet / RKK Hallintopalv Askel 2-hanke 08/14-12/15 OPH Uuden toimitatavan syvempi juurruttaminen rkk:n toimintaan Kumppanuudet, asiakkuudenhallinta Sivu 7 3 (4) LAO / Jokiväylä TOIMEKS! 08/14-04/15 EAKR kehitetään oppimisympäristöjä toiminnallista oppimista tukeviksi ja luodaan edellytyksiä uudenlaiseen oppimiseen uuden teknologian avulla. - Hankitaan ohjaavilla opettajille ja opiskelijoille sellaisia mobiilialustoja ja - laitteita, jotka mahdollistavat monipuoliset oppimisympäristöt ja - mobiilioppiminen mahdollistunut mobiililaitteiden ja monipuolisempien oppimisympäristöjen kautta. - Opettajat pilotoineet uuteen teknologiaan perustuvaa ohjausta jo liiketaulouden, tieto- ja viestintätekniikan sekä hyvinvointialojen koulutuksessa.n32. Laitekanta vaatii päivittäimistä muutaman vuoden sisällä.
9 Käynnissä olevat hankkeet / LAO / Jokiväylä Vaihtoaskel 06/13-01/15 Oph Osaamisen kehittäminen - kohderyhmänä luopujayritykset ja oppilaitosten osaamisen kehittäminen - Yhteistyön kehittäminen omistajanvaihdosaihepiirin ympärillä - Tuotekokonaisuuksien koostaminen omistajanvaihdosaihepiirin ympärille - Asiantuntijatapaamiset ja -valmennukset - Jatkajapooli-mallin kehittäminen ja käyttöönotto - Yhteisten valtakunnallisten tuotekokonaisuuksien kehittäminen Sivu 8 Pysyviä 4 (4) LAO / Kemijärvi Pohjois-Suomen TYKE /15-12/15 ELY vastata toimijoiden osaamistarpeisiin Toteutus vuonna 2015 koulutussuunnittelulla ja sparrauksella. - lisätä toimijoiden välistä verkostoitumista ja kumppanuutta. - vahvistaa tuotekehitysosaamista. - kartoittaa alueen hyvinvointi- ja matkailupalvelusektorin osaamistarpeet luonnon raakaaineiden hyödyntämisessä ja RKK Hallintopalv Työpaikkojen ja koulutt. HRD Lapissa 09/14-12/15 ELY Uuden toimintatavan kehittäminen Kehittämiskumppanuussopimukset hankkeen organisaatioiden osaamisen aikaisemman vaiheen aikana kahden suuren
10 Käynnissä olevat hankkeet / LAO / Jokiväylä Luovuuskoulu 08/13-04/15 EAKR lisää yritysyhteistyötä - yrityksiltä paljon toimeksiantoja LAO / Jokiväylä Luovuuskoulu osaksi perusopetusta, laiteh. 08/13-04/15 EAKR hankeella tuetaan Luovuuskoulu osaksi perusopetusta hankeen toimintaa. Hankinnoilla täydennetään olemassaolevaa toimintaympäristöä ja hankintoja käytetään myös yhteisissä koulutuksissa Sivu 9 - toteutettu tarvelähtöisesti opetusta tukevaa laitekantaa 1 (4) LAO / Jokiväylä TOIMEKS! 08/14-04/15 EAKR kehitetään oppimisympäristöjä toiminnallista oppimista tukeviksi ja luodaan edellytyksiä uudenlaiseen oppimiseen uuden teknologian avulla. - Hankitaan ohjaavilla opettajille ja opiskelijoille sellaisia mobiilialustoja ja - laitteita, jotka mahdollistavat monipuoliset oppimisympäristöt ja uudenlaisen tavan oppia. - M32Vahvistetaan oppilaitoksen oppimisympäristöjen ja työssäoppimisympäristöjen kytköstä ja oppimisen ohjausta. - mobiilioppiminen mahdollistunut mobiililaitteiden ja monipuolisempien oppimisympäristöjen kautta. - Opettajat pilotoineet uuteen teknologiaan perustuvaa ohjausta jo liiketaulouden, tieto- ja viestintätekniikan sekä hyvinvointialojen koulutuksessa.n32. Laitekanta vaatii päivittäimistä muutaman vuoden sisällä. LAO / Kemijärvi Iloa Luonnosta EAKR-hanke 12/13-04/15 Lapin Liitto A osaamisrakenteiden parantaminen oppimisympäristöjen kehittämisen kautta - luonnontuotteiden tuotteistamisen edistäminen ja tuotantoprosessien harjoittelumahdollisuus - työelämäyhteistyön lisääminen ja vahvistaminen - luonnontuotealan yrittäjyyden kehittäminen ja uuden yritystoiminnan lisääminen Toteutus valmistuu 04/15
11 Käynnissä olevat hankkeet / LAO / Porokatu Ready Study Go Around Europe 10/13-09/15 Leonardo tuotetaan ammatillista oppimateriaalia sosiaali- ja terveysalalle ( päivähoito ja vanhustyö) viidellä kielellä (suomi, viro, italia, espanja ja ruotsi + tukikielenä englanti) sekä muille ammattialoille (yleiskieli ja kulttuuri, ajoneuvo-, hotelli-, ravitsemis- ja matkailualat) yht. kahdeksalla kielellä ( em. kielten lisäksi unkari, puola ja turkki) RKK Hallintopalv Kamoon china /13-12/15 OPH kehittää ja vakiinnuttaa vastavuoroista, monialaista ja suunnitelmallista yhteistyötä, RKK:n kansallisena vastuualueena on autoala. - mallintaa verkostotoimintaa ja kehittää maiden välille toimiva yhteistyöverkosto - luoda innovaatioita opetuksen ja työelämän kehittämiseen - kehittää opetusaineistoa - edistää opiskelijoiden ja asiantuntijoiden liikkuvuutta maiden välillä Sivu 10 - verkostohanke käynnissä, Porokadulla sotetyöryhmän vetovastuu, materiaalin valmistelu loppuvaiheessa ( prototyypit sekä eri kieleille transferoidut materiaalit: tekstit, kuvat, harjoitukset, audiot), ICT-työn jälkeen testausvaihe loppukevät-alkukesä2015 (testaajina opiskelijat, opettajat ja työpaikkaohjaajat), materiaali valmis syyskuu asiantuntijoiden tapaamiset koulutusjärjestelmiin tutustuminen ja autolan verkoston ja yhteistyön lujittaminen (koulut, työelämä) - Opiskelijoiden ja asiantuntijoiden (opettajat, työpaikkaohjaajat, työelämän edustajat) vaihto maiden välillä. - Valmennusmateriaalit ja verkkovalmennus vaihtoon lähteville opiskelijoille ja asiantuntijoille. - Opetusmateriaaleista osa on testausvaiheessa (soteli) 2 (4) - koko hankkeen materiaali käytettävissä opetukseen ja kv-vaihtojaksojen valmennukseen / vaihtoon tulevien ohjaukseen www-sivuilla hankkeen päättymisen jälkeen Kehittäminen jatkuu, verkosto on vakiintunut, MOUt (RKK/ LAO-SCP allekirjoitettu (autoala)) LAO / Porokatu HYMY 2 06/13-05/15 Leonardo jakson painopisteenä olevan tutkinnon osan mukaisen osaamisen hankkiminen TOP-jaksolla ulkomailla - Green Care -toimintaan tutustuminen ja ajattelun soveltaminen omaan toimintaan - verkostohanke käynnissä, ei liikkuvuuksia Porokadulta keväällä verkostohankkeesta syntyvä materiaali käytettävissä hankkeen päättymisen jälkeen
12 Käynnissä olevat hankkeet / LAO / Porokatu YTY3 12/13-06/15 OKM Hankkeen tavoitteita ovat inkluusion toteutumisen, syrjäytymisen ehkäisemisen ja yksilöllisten opintopolkujen tukeminen sekä yhteiskuntatakuun toteutuminen erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden näkökulmasta. Tavoitealueena on työelämälähtöiseen ammatilliseen koulu-tukseen liittyvien asiantuntijapalveluiden kehittäminen. Sivu 11 Hanke on mahdollistanut ammatillisen erityisopetuksen kehittämisen yhteistyössä ammatillisten erityisoppilaitosten verkostossa. Lapin ammattiopiston yhteityöoppilaitoksena on Luovi. Toteutettu mm. Lao:n henkilöstön kouluttaminen erityisopiskelijan kohtaamiseen. Hanke mahdollistanut yhteityön mm. Läpsy hankkeen kanssa. Lao: YTY yhdyshenkilö toimii asiantuntiijana kouluttajana inklusiivisen opettajuuden koulutuksessa ammatillisessa erityisopetuksessa. Valtakunnallisessa verkkokoulutuksessa nivelvaiheyhteityön koulutuksenssa asiantuntijana. Ammatillisen erityisopetuksen sekä valmentavien koulutusten tiedottaminen ja levittäminen Lapissa. Kehitteillä Lao: n koulutuskokeilukalenteri ja - paketti, jatkuu YTY4 hankkeessa. 3 (4) Valma ja Telma koulutusten vakiintuminen ja ammatillisen erityisopetuks en saatavuuden takaaminen tavaitteiden mukaisesti -> toiminta pysyvää
13 Käynnissä olevat hankkeet / LAO / Porokatu Läpsy IV vaihe, OPH 11/14-12/15 Oph Osa koulutustakuun toteutusta Ohjelman tavoitteena on vähentää koulutuksen keskeyttämistä ja parantaa ammatillisen koulutuksen läpäisyastetta eli tukea opintojen etenemistä ja tutkinnon suorittamista tavoiteajassa. Keskeinen tavoite on tukea niitä Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman määrällisten seurannan tuloksissa RKK:n tutkinnon keskeyttämisprosentti oli 7,4 %, mikä on pienempi kuin aikaisempina seuranta vuosina. Valtakunnallisesti kaikkien koultustenjärjestäjien eroprosentti vastaavana aikana oli 8,6 %. Merkittävin opiskelijoita, joiden keskeyttämisalttius parannus RKK:ssa aikaisempiin seuranta on tavanomaista suurempi ja jotka ovat sen vuoksi vaarassa syrjäytyä koulutuksesta ja yhteiskunnasta. Osaltaan ohjelma lisää ammatillisen koulutuksen tuloksellisuutta koulutusprosesseja tehostettava vuosiin verrattuna oli HOJKS-opiskelijoiden eroamisprosentin pienentymien 13,3 %:iin. Luvuonna HOJKS-opiskelijoiden eroprosetti oli 17,1 %. Jatkossa kiinnitettävä huomiota seuranta-ajan ulkopuolella tapahtuviin eroamisiin. Sivu 12 4 (4) Opiskelijoiden läpäisyn tehostaminen ja eroamisten ehkäiseminen on kaikkien yhteinen tavoite ja osana pysyvää toimintaa ja kehittämistä RKK /LAMO-LAO-UO Synergiaa kv-ohjaukseen 6/13-5/15 OPH Kansainvälisyyden huomioiminen yksilöllisten opintopolkujen ohjauksessa (HOPS/HOJKS) - Kv-ohjauksen työkalujen kehittäminen ja levittäminen - Kv-ohjauksen verkoston luominen - Ohjauksen työkalupakit * opiskelijalle * lähettävälle ohjaajalle * vastaanottavalle ohjaajalle / TOP-paikalle - Kv-ohjauksen verkoston muodostuminen Ohjauksen työkalupakit pysyviä ja mahdollisuus päivitykseen
14 Käynnissä olevat hankkeet / RKK Hallintopalv Kamoon china /13-12/15 OPH kehittää ja vakiinnuttaa vastavuoroista, monialaista ja suunnitelmallista yhteistyötä, RKK:n kansallisena vastuualueena on autoala. - mallintaa verkostotoimintaa ja kehittää maiden välille toimiva yhteistyöverkosto - luoda innovaatioita opetuksen ja työelämän kehittämiseen - kehittää opetusaineistoa - edistää opiskelijoiden ja asiantuntijoiden liikkuvuutta maiden välillä Sivu 13 - asiantuntijoiden tapaamiset koulutusjärjestelmiin tutustuminen ja autolan verkoston ja yhteistyön lujittaminen (koulut, työelämä) - Opiskelijoiden ja asiantuntijoiden (opettajat, työpaikkaohjaajat, työelämän edustajat) vaihto maiden välillä. - Valmennusmateriaalit ja verkkovalmennus vaihtoon lähteville opiskelijoille ja asiantuntijoille. - Opetusmateriaaleista osa on testausvaiheessa (soteli) 1 (6) Kehittäminen jatkuu, verkosto on vakiintunut, MOUt (RKK/ LAO-SCP allekirjoitettu (autoala)) LAMO Menestyjäksi Lapissa II 02/14-04/15-06/15 ESR maakunnallisen TNO-verkoston toiminnan vakiinnuttaminen ja syventäminen -TNO-verkoston toiminnan jatkuvuuden varmistaminen -TNO-palvelun ja -toiminnan arviointi -kumppanuussopimukset on solmittu 34, organisaation kesken, päivitetty keväällä toiminta on 2014 rakennettu -Lapin TNO-verkostoa ohjaa Lapin ELYn Lapin ELY - vetämä maakunnallinen ELO - Jatkuvan vetoiseksi oppimisen ja ohjauksen yhteystyöryhmä, jota johtaa Lapin aikuiskoulutuksen johtoryhmä - verkoston toimintaa kehittää koordinaatioryhmä, Lapin ELY-vetoinen -Lapin TNO-toimintaa tehdään ja kootaan käytännöntasolla aluryhmissä, joita on 4: Itälappi, Keski-Lappi (Tunturi-Lappi on osa Keski- Lappia), Länsi-Lappi, Saamelaisalue -sähköiset työvälieet ovat käytössä; sivusto ja siihen upotettu verkostokartta.
15 Käynnissä olevat hankkeet / LAO / Jokiväylä Vaihtoaskel 06/13-01/15 Oph Osaamisen kehittäminen - kohderyhmänä luopujayritykset ja oppilaitosten osaamisen kehittäminen - Yhteistyön kehittäminen omistajanvaihdosaihepiirin ympärillä - Tuotekokonaisuuksien koostaminen omistajanvaihdosaihepiirin ympärille Sivu 14 - Asiantuntijatapaamiset ja -valmennukset - Jatkajapooli-mallin kehittäminen ja käyttöönotto - Yhteisten valtakunnallisten tuotekokonaisuuksien kehittäminen Pysyviä 2 (6) LAO / Kemijärvi Pohjois-Suomen TYKE /15-12/15 ELY vastata toimijoiden osaamistarpeisiin Toteutus vuonna 2015 koulutussuunnittelulla ja sparrauksella. - lisätä toimijoiden välistä verkostoitumista ja kumppanuutta. - vahvistaa tuotekehitysosaamista. - kartoittaa alueen hyvinvointi- ja matkailupalvelusektorin osaamistarpeet luonnon raakaaineiden hyödyntämisessä ja hyvinvointia lisäävien palvelutuotteiden kehittämisessä. RKK Hallintopalv Työpaikkojen ja koulutt. HRD Lapissa 09/14-12/15 ELY Uuden toimintatavan kehittäminen organisaatioiden osaamisen kehittämiseen -tiivis yhteistyö elinkeinon ja julkisyhteisöiden kanssa Kehittämiskumppanuussopimukset hankkeen aikaisemman vaiheen aikana kahden suuren julkisen toimijan kanssa, edelleen kehittyvä
16 Käynnissä olevat hankkeet / LAO / Jokiväylä TOIMEKS! 08/14-04/15 EAKR kehitetään oppimisympäristöjä toiminnallista oppimista tukeviksi ja luodaan edellytyksiä uudenlaiseen oppimiseen uuden teknologian avulla. - Hankitaan ohjaavilla opettajille ja opiskelijoille sellaisia mobiilialustoja ja - laitteita, jotka mahdollistavat monipuoliset oppimisympäristöt ja uudenlaisen tavan oppia. - M32Vahvistetaan oppilaitoksen oppimisympäristöjen ja työssäoppimisympäristöjen kytköstä ja oppimisen ohjausta. Sivu 15 - mobiilioppiminen mahdollistunut mobiililaitteiden ja monipuolisempien oppimisympäristöjen kautta. - Opettajat pilotoineet uuteen teknologiaan perustuvaa ohjausta jo liiketaulouden, tieto- ja viestintätekniikan sekä hyvinvointialojen koulutuksessa.n32 3 (6). Laitekanta vaatii päivittäimistä muutaman vuoden sisällä. LAO / Porokatu YTY3 12/13-06/15 OKM Hankkeen tavoitteita ovat inkluusion toteutumisen, syrjäytymisen ehkäisemisen ja yksilöllisten opintopolkujen tukeminen sekä yhteiskuntatakuun toteutuminen erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden näkökulmasta. Tavoitealueena on työelämälähtöiseen ammatilliseen koulu-tukseen liittyvien asiantuntijapalveluiden kehittäminen. Hanke on mahdollistanut ammatillisen erityisopetuksen kehittämisen yhteistyössä ammatillisten erityisoppilaitosten verkostossa. Lapin ammattiopiston yhteityöoppilaitoksena on Luovi. Toteutettu mm. Lao:n henkilöstön kouluttaminen erityisopiskelijan kohtaamiseen. Hanke mahdollistanut yhteityön mm. Läpsy hankkeen kanssa. Lao: YTY yhdyshenkilö toimii asiantuntiijana kouluttajana inklusiivisen opettajuuden koulutuksessa ammatillisessa erityisopetuksessa. Valtakunnallisessa verkkokoulutuksessa nivelvaiheyhteityön koulutuksenssa asiantuntijana. Ammatillisen erityisopetuksen sekä valmentavien koulutusten tiedottaminen ja levittäminen Lapissa. Kehitteillä Lao: n koulutuskokeilukalenteri ja - paketti, jatkuu YTY4 hankkeessa. Valma ja Telma koulutusten vakiintuminen ja ammatillisen erityisopetuks en saatavuuden takaaminen tavaitteiden mukaisesti -> toiminta pysyvää
17 Käynnissä olevat hankkeet / LAO / Porokatu Läpsy IV vaihe, OPH 11/14-12/15 Oph Osa koulutustakuun toteutusta Ohjelman tavoitteena on vähentää koulutuksen keskeyttämistä ja parantaa ammatillisen koulutuksen läpäisyastetta eli tukea opintojen etenemistä ja tutkinnon suorittamista tavoiteajassa. Keskeinen tavoite on tukea niitä Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman määrällisten seurannan tuloksissa RKK:n tutkinnon keskeyttämisprosentti oli 7,4 %, mikä on pienempi kuin aikaisempina seuranta vuosina. Valtakunnallisesti kaikkien koultustenjärjestäjien eroprosentti vastaavana aikana oli 8,6 %. Merkittävin opiskelijoita, joiden keskeyttämisalttius parannus RKK:ssa aikaisempiin seuranta on tavanomaista suurempi ja jotka ovat sen vuoksi vaarassa syrjäytyä koulutuksesta ja yhteiskunnasta. Osaltaan ohjelma lisää ammatillisen koulutuksen tuloksellisuutta koulutusprosesseja tehostettava vuosiin verrattuna oli HOJKS-opiskelijoiden eroamisprosentin pienentymien 13,3 %:iin. Luvuonna HOJKS-opiskelijoiden eroprosetti oli 17,1 %. Jatkossa kiinnitettävä huomiota seuranta-ajan ulkopuolella tapahtuviin eroamisiin. Sivu 16 4 (6) Opiskelijoiden läpäisyn tehostaminen ja eroamisten ehkäiseminen on kaikkien yhteinen tavoite ja osana pysyvää toimintaa ja kehittämistä RKK /LAMO-LAO-UO Synergiaa kv-ohjaukseen 6/13-5/15 OPH Kansainvälisyyden huomioiminen yksilöllisten opintopolkujen ohjauksessa (HOPS/HOJKS) - Kv-ohjauksen työkalujen kehittäminen ja levittäminen - Kv-ohjauksen verkoston luominen - Ohjauksen työkalupakit * opiskelijalle * lähettävälle ohjaajalle * vastaanottavalle ohjaajalle / TOP-paikalle - Kv-ohjauksen verkoston muodostuminen Ohjauksen työkalupakit pysyviä ja mahdollisuus päivitykseen LAO / Jokiväylä Luovuuskoulu 08/13-04/15 EAKR lisää yritysyhteistyötä - yrityksiltä paljon toimeksiantoja LAO / Jokiväylä Luovuuskoulu osaksi perusopetusta, laiteh. 08/13-04/15 EAKR hankeella tuetaan Luovuuskoulu osaksi perusopetusta hankeen toimintaa. Hankinnoilla täydennetään olemassaolevaa toimintaympäristöä ja hankintoja käytetään myös yhteisissä koulutuksissa - toteutettu tarvelähtöisesti opetusta tukevaa laitekantaa
18 Käynnissä olevat hankkeet / LAO / Kemijärvi Iloa Luonnosta EAKR-hanke 12/13-04/15 Lapin Liitto A osaamisrakenteiden parantaminen oppimisympäristöjen kehittämisen kautta - luonnontuotteiden tuotteistamisen edistäminen ja tuotantoprosessien harjoittelumahdollisuus - työelämäyhteistyön lisääminen ja vahvistaminen - luonnontuotealan yrittäjyyden kehittäminen ja uuden yritystoiminnan lisääminen Toteutus valmistuu 04/15 Sivu 17 5 (6) LAO / Porokatu Ready Study Go Around Europe 10/13-09/15 Leonardo tuotetaan ammatillista oppimateriaalia sosiaali- ja terveysalalle ( päivähoito ja vanhustyö) viidellä kielellä (suomi, viro, italia, espanja ja ruotsi + tukikielenä englanti) sekä muille ammattialoille (yleiskieli ja kulttuuri, ajoneuvo-, hotelli-, ravitsemis- ja matkailualat) yht. kahdeksalla kielellä ( em. kielten lisäksi unkari, puola ja turkki) LAO / Jokiväylä EDU3D.fi-3D-tulostus amm.koulutuk. 05/14-12/15 OPH RKK Hallintopalv Askel 2-hanke 08/14-12/15 OPH Uuden toimitatavan syvempi juurruttaminen rkk:n toimintaan - verkostohanke käynnissä, Porokadulla sotetyöryhmän vetovastuu, materiaalin valmistelu loppuvaiheessa ( prototyypit sekä eri kieleille transferoidut materiaalit: tekstit, kuvat, harjoitukset, audiot), ICT-työn jälkeen testausvaihe loppukevät-alkukesä2015 (testaajina opiskelijat, opettajat ja työpaikkaohjaajat), materiaali valmis syyskuu 2015 Kumppanuudet, asiakkuudenhallinta - koko hankkeen materiaali käytettävissä opetukseen ja kv-vaihtojaksojen valmennukseen / vaihtoon tulevien ohjaukseen www-sivuilla hankkeen päättymisen jälkeen
19 Käynnissä olevat hankkeet / RKK Hallintopalv OSAAMME 10/13-04/15 ESR Osaamisen johtamisen toimintamalli - Muutoksen hallinnan toimintamalli - Henkilöstön palaute- ja arviointijärjestelmän kehittäminen - Johdon ja esimiesten valmennus - Täydentyy vuonna Täydentyy vuonna Henkilöstökysely uudistettu, prosessin kehittäminen jatkuu vuonna Jatkuu vuonna 2015 Sivu 18, edelleen kehittyvä 6 (6) UOPI Liikunnan oppimisympäristön kehittäminen 08/13-04/15 EAKR Valmiudet opettaa uusilla laitteilla ja toteutumissuunnitelmilla. - Huippu-urheilun kehittämistehtävän toteuttaminen nykyaikaisella välineistöllä. - Verkostoyhteistyön mahdollistaminen -Valmennuksen osaamisen kasvu ja laadun parantaminen. Hanke käynnissä. Investoinnit (laitteet, järjestelmät, ohjelmistot) tulevat kevään aikana => Näiden käyttöönotto ja uusien palvelutuotteiden kehittäminen syksyn aikana.
20 Käynnissä olevat hankkeet / LAO / Porokatu Läpsy IV vaihe, OPH 11/14-12/15 Oph Osa koulutustakuun toteutusta Ohjelman tavoitteena on vähentää koulutuksen keskeyttämistä ja parantaa ammatillisen koulutuksen läpäisyastetta eli tukea opintojen etenemistä ja tutkinnon suorittamista tavoiteajassa. Keskeinen tavoite on tukea niitä Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman määrällisten seurannan tuloksissa RKK:n tutkinnon keskeyttämisprosentti oli 7,4 %, mikä on pienempi kuin aikaisempina seuranta vuosina. Valtakunnallisesti kaikkien koultustenjärjestäjien eroprosentti vastaavana aikana oli 8,6 %. Merkittävin opiskelijoita, joiden keskeyttämisalttius parannus RKK:ssa aikaisempiin seuranta on tavanomaista suurempi ja jotka ovat sen vuoksi vaarassa syrjäytyä koulutuksesta ja yhteiskunnasta. Osaltaan ohjelma lisää ammatillisen koulutuksen tuloksellisuutta koulutusprosesseja tehostettava vuosiin verrattuna oli HOJKS-opiskelijoiden eroamisprosentin pienentymien 13,3 %:iin. Luvuonna HOJKS-opiskelijoiden eroprosetti oli 17,1 %. Jatkossa kiinnitettävä huomiota seuranta-ajan ulkopuolella tapahtuviin eroamisiin. Sivu 19 1 (2) Opiskelijoiden läpäisyn tehostaminen ja eroamisten ehkäiseminen on kaikkien yhteinen tavoite ja osana pysyvää toimintaa ja kehittämistä LAMO Menestyjäksi Lapissa II 02/14-04/15-06/15 ESR maakunnallisen TNO-verkoston toiminnan vakiinnuttaminen ja syventäminen -TNO-verkoston toiminnan jatkuvuuden varmistaminen -TNO-palvelun ja -toiminnan arviointi -kumppanuussopimukset on solmittu 34, organisaation kesken, päivitetty keväällä toiminta on 2014 rakennettu -Lapin TNO-verkostoa ohjaa Lapin ELYn Lapin ELY - vetämä maakunnallinen ELO - Jatkuvan vetoiseksi oppimisen ja ohjauksen yhteystyöryhmä, jota johtaa Lapin aikuiskoulutuksen johtoryhmä - verkoston toimintaa kehittää koordinaatioryhmä, Lapin ELY-vetoinen -Lapin TNO-toimintaa tehdään ja kootaan käytännöntasolla aluryhmissä, joita on 4: Itälappi, Keski-Lappi (Tunturi-Lappi on osa Keski- Lappia), Länsi-Lappi, Saamelaisalue -sähköiset työvälieet ovat käytössä; sivusto ja siihen upotettu verkostokartta.
21 Käynnissä olevat hankkeet / RKK Hallintopalv OSAAMME 10/13-04/15 ESR Osaamisen johtamisen toimintamalli - Muutoksen hallinnan toimintamalli - Henkilöstön palaute- ja arviointijärjestelmän kehittäminen - Johdon ja esimiesten valmennus - Täydentyy vuonna Täydentyy vuonna Henkilöstökysely uudistettu, prosessin kehittäminen jatkuu vuonna Jatkuu vuonna 2015 Sivu 20, edelleen kehittyvä 2 (2) LAO / Jokiväylä ARMAS-ARvioijan emateriaalilla Asiantunt. 08/14-01/16 OPH organisaatioissa myös sisäisen erikoisosaamisen jakaminen laajemman henkilöstön käyttöön lisääntyy - eri alojen opetushenkilökunta on itse osallistunut hankkeen toimeksiantojen toteutukseen ja tutustuneet oppilaitoksen erikoislaitekannan mahdollisuuksiin RKK Hallintopalv Laatusampo 2 01/15-12/15 OPH Opiskelijapalautekyselyyn TUTKE2- muutos - Työelämäpalautejärjestelmän kehittäminen - Poikkeamien hallintajärjestelmän kehittäminen - Turvallisuusdokumentoinnin selkiyttäminen - Kemijärven toimipisteen toimintajärjestelmän integrointi osaksi RKK:n toimintajärjestelmää Toteutus vuonna 2015
22 Käynnissä olevat hankkeet / LAO / Porokatu YTY3 12/13-06/15 OKM Hankkeen tavoitteita ovat inkluusion toteutumisen, syrjäytymisen ehkäisemisen ja yksilöllisten opintopolkujen tukeminen sekä yhteiskuntatakuun toteutuminen erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden näkökulmasta. Tavoitealueena on työelämälähtöiseen ammatilliseen koulu-tukseen liittyvien asiantuntijapalveluiden kehittäminen. Sivu 21 Hanke on mahdollistanut ammatillisen erityisopetuksen kehittämisen yhteistyössä ammatillisten erityisoppilaitosten verkostossa. Lapin ammattiopiston yhteityöoppilaitoksena on Luovi. Toteutettu mm. Lao:n henkilöstön kouluttaminen erityisopiskelijan kohtaamiseen. Hanke mahdollistanut yhteityön mm. Läpsy hankkeen kanssa. Lao: YTY yhdyshenkilö toimii asiantuntiijana kouluttajana inklusiivisen opettajuuden koulutuksessa ammatillisessa erityisopetuksessa. Valtakunnallisessa verkkokoulutuksessa nivelvaiheyhteityön koulutuksenssa asiantuntijana. Ammatillisen erityisopetuksen sekä valmentavien koulutusten tiedottaminen ja levittäminen Lapissa. Kehitteillä Lao: n koulutuskokeilukalenteri ja - paketti, jatkuu YTY4 hankkeessa. 1 (4) Valma ja Telma koulutusten vakiintuminen ja ammatillisen erityisopetuks en saatavuuden takaaminen tavaitteiden mukaisesti -> toiminta pysyvää RKK /LAMO-LAO-UO Synergiaa kv-ohjaukseen 6/13-5/15 OPH Kansainvälisyyden huomioiminen yksilöllisten opintopolkujen ohjauksessa (HOPS/HOJKS) - Kv-ohjauksen työkalujen kehittäminen ja levittäminen - Kv-ohjauksen verkoston luominen - Ohjauksen työkalupakit * opiskelijalle * lähettävälle ohjaajalle * vastaanottavalle ohjaajalle / TOP-paikalle - Kv-ohjauksen verkoston muodostuminen Ohjauksen työkalupakit pysyviä ja mahdollisuus päivitykseen LAO / Jokiväylä EDU3D.fi-3D-tulostus amm.koulutuk. 05/14-12/15 OPH RKK Hallintopalv Askel 2-hanke 08/14-12/15 OPH Uuden toimitatavan syvempi juurruttaminen rkk:n toimintaan LAO / Jokiväylä ARMAS-ARvioijan emateriaalilla Asiantunt. 08/14-01/16 OPH organisaatioissa myös sisäisen erikoisosaamisen jakaminen laajemman henkilöstön käyttöön lisääntyy Kumppanuudet, asiakkuudenhallinta - eri alojen opetushenkilökunta on itse osallistunut hankkeen toimeksiantojen toteutukseen ja tutustuneet oppilaitoksen erikoislaitekannan mahdollisuuksiin
23 Käynnissä olevat hankkeet / RKK Hallintopalv Laatusampo 2 01/15-12/15 OPH Opiskelijapalautekyselyyn TUTKE2- muutos - Työelämäpalautejärjestelmän kehittäminen - Poikkeamien hallintajärjestelmän kehittäminen - Turvallisuusdokumentoinnin selkiyttäminen - Kemijärven toimipisteen toimintajärjestelmän integrointi osaksi RKK:n toimintajärjestelmää Toteutus vuonna 2015 Sivu 22 2 (4) LAO / Jokiväylä Vaihtoaskel 06/13-01/15 Oph Osaamisen kehittäminen - kohderyhmänä luopujayritykset ja oppilaitosten osaamisen kehittäminen - Yhteistyön kehittäminen omistajanvaihdosaihepiirin ympärillä - Tuotekokonaisuuksien koostaminen omistajanvaihdosaihepiirin ympärille - Asiantuntijatapaamiset ja -valmennukset - Jatkajapooli-mallin kehittäminen ja käyttöönotto - Yhteisten valtakunnallisten tuotekokonaisuuksien kehittäminen Pysyviä
24 Käynnissä olevat hankkeet / LAO / Kemijärvi Pohjois-Suomen TYKE /15-12/15 ELY vastata toimijoiden osaamistarpeisiin Toteutus vuonna 2015 koulutussuunnittelulla ja sparrauksella. - lisätä toimijoiden välistä verkostoitumista ja kumppanuutta. - vahvistaa tuotekehitysosaamista. - kartoittaa alueen hyvinvointi- ja matkailupalvelusektorin osaamistarpeet luonnon raakaaineiden hyödyntämisessä ja hyvinvointia lisäävien palvelutuotteiden kehittämisessä. Sivu 23 3 (4) RKK Hallintopalv Työpaikkojen ja koulutt. HRD Lapissa 09/14-12/15 ELY Uuden toimintatavan kehittäminen organisaatioiden osaamisen kehittämiseen -tiivis yhteistyö elinkeinon ja julkisyhteisöiden kanssa Kehittämiskumppanuussopimukset hankkeen aikaisemman vaiheen aikana kahden suuren julkisen toimijan kanssa, edelleen kehittyvä UOPI Liikunnan oppimisympäristön kehittäminen 08/13-04/15 EAKR Valmiudet opettaa uusilla laitteilla ja toteutumissuunnitelmilla. - Huippu-urheilun kehittämistehtävän toteuttaminen nykyaikaisella välineistöllä. - Verkostoyhteistyön mahdollistaminen -Valmennuksen osaamisen kasvu ja laadun parantaminen. Hanke käynnissä. Investoinnit (laitteet, järjestelmät, ohjelmistot) tulevat kevään aikana => Näiden käyttöönotto ja uusien palvelutuotteiden kehittäminen syksyn aikana.
25 Käynnissä olevat hankkeet / LAMO Menestyjäksi Lapissa II 02/14-04/15-06/15 ESR maakunnallisen TNO-verkoston toiminnan vakiinnuttaminen ja syventäminen -TNO-verkoston toiminnan jatkuvuuden varmistaminen -TNO-palvelun ja -toiminnan arviointi Sivu 24 -kumppanuussopimukset on solmittu 34, organisaation kesken, päivitetty keväällä toiminta on 2014 rakennettu -Lapin TNO-verkostoa ohjaa Lapin ELYn Lapin ELY - vetämä maakunnallinen ELO - Jatkuvan vetoiseksi oppimisen ja ohjauksen yhteystyöryhmä, jota johtaa Lapin aikuiskoulutuksen johtoryhmä - verkoston toimintaa kehittää koordinaatioryhmä, Lapin ELY-vetoinen -Lapin TNO-toimintaa tehdään ja kootaan käytännöntasolla aluryhmissä, joita on 4: Itälappi, Keski-Lappi (Tunturi-Lappi on osa Keski- Lappia), Länsi-Lappi, Saamelaisalue -sähköiset työvälieet ovat käytössä; sivusto ja siihen upotettu verkostokartta. 4 (4) RKK Hallintopalv Kamoon china /13-12/15 OPH kehittää ja vakiinnuttaa vastavuoroista, monialaista ja suunnitelmallista yhteistyötä, RKK:n kansallisena vastuualueena on autoala. - mallintaa verkostotoimintaa ja kehittää maiden välille toimiva yhteistyöverkosto - luoda innovaatioita opetuksen ja työelämän kehittämiseen - kehittää opetusaineistoa - edistää opiskelijoiden ja asiantuntijoiden liikkuvuutta maiden välillä - asiantuntijoiden tapaamiset koulutusjärjestelmiin tutustuminen ja autolan verkoston ja yhteistyön lujittaminen (koulut, työelämä) - Opiskelijoiden ja asiantuntijoiden (opettajat, työpaikkaohjaajat, työelämän edustajat) vaihto maiden välillä. - Valmennusmateriaalit ja verkkovalmennus vaihtoon lähteville opiskelijoille ja asiantuntijoille. - Opetusmateriaaleista osa on testausvaiheessa (soteli) Kehittäminen jatkuu, verkosto on vakiintunut, MOUt (RKK/ LAO-SCP allekirjoitettu (autoala))
26 Käynnissä olevat hankkeet LAMO Customer Service in Practise 9/14-8/16 CIMO LAMO Bon Voyage and Bon Apetit 08/14-07/16 Erasmus Sivu 25 1 (11) LAMO Menestyjäksi Lapissa II 02/14-04/15-06/15 ESR maakunnallisen TNO-verkoston toiminnan vakiinnuttaminen ja syventäminen -TNO-verkoston toiminnan jatkuvuuden varmistaminen -TNO-palvelun ja -toiminnan arviointi -kumppanuussopimukset on solmittu 34, organisaation kesken, päivitetty keväällä toiminta on 2014 rakennettu -Lapin TNO-verkostoa ohjaa Lapin ELYn Lapin ELY - vetämä maakunnallinen ELO - Jatkuvan vetoiseksi oppimisen ja ohjauksen yhteystyöryhmä, jota johtaa Lapin aikuiskoulutuksen johtoryhmä - verkoston toimintaa kehittää koordinaatioryhmä, Lapin ELY-vetoinen -Lapin TNO-toimintaa tehdään ja kootaan käytännöntasolla aluryhmissä, joita on 4: Itälappi, Keski-Lappi (Tunturi-Lappi on osa Keski- Lappia), Länsi-Lappi, Saamelaisalue -sähköiset työvälieet ovat käytössä; sivusto ja siihen upotettu verkostokartta. LAMO Menestyjäksi Lapissa II, välilliset kustannukset 02/14-04/15 ESR LAMO Ecvet-Expert 05/12-01/15 Leonardo 5403,5 LAO / Jokiväylä New ECVET Teachin Culture 08/14-07/16 Erasmus uusien innovaatioiden, palvelukonseptien ja yritysideoiden määrä alueellamme kasvaa - toteutettu opiskelijoiden oman yrityksen perustamista tukevia toimenpiteitä yhteistyö
27 Käynnissä olevat hankkeet UOPI / Kesäyliopisto ECVET - 10/13-04/15 ELY Kouluttaa Lapin ammatillisten oppilaitosten tutkintotiimivastaavat ja opettajat ECVET -järjestelmän käyttöönottoon -ECVET -järjestelmän käyttöönotto Sivu 26 - Tutkintotiimien vastaavt ja opettajat ovat saaneet perustiedon ECVET -järjestelmästä, Opiskelijoiden uudenlaisesta arvioinnista, ja yksilöllisten opintopolkujen rakentamisen perusteista.n121 2 (11) - ECVETjärjestelmä otetaan käyttöön 8/2015, joten hankkeen tulosten pysyvyys on lähtökohtaises ti hyvä, koska hankkeen aikana laaja joukko kohderyhmäss ä on saanut peruskoulutuk sen asiaan. Tuolta pohjalta on helppo jatkaa.d121 K121 LAO / Jokiväylä Osaava 04/14-12/15 AVI LAO / Jokiväylä DLAPLAND 09/12-03/15 EAKR LAO / Jokiväylä DLAPLAND investoinnit 09/12-03/15 EAKR LAO / Jokiväylä Kustannuspaikan investointiosio 08/13-04/15 EAKR - hyvien innovaatioympäristöjen sekä tutkimus- ja koulutusjärjestelmän ja oppimisympäristöjen hyödyntäminen perusopetuksessa - laitekantaa käytetty osana perusopetusta ja hankittu laitekanta on mahdollistanut opetuksen sisällön kehittämistä LAO / Jokiväylä Luovuuskoulu 08/13-04/15 EAKR lisää yritysyhteistyötä - yrityksiltä paljon toimeksiantoja
28 Käynnissä olevat hankkeet LAO / Jokiväylä Luovuuskoulu osaksi perusopetusta, laiteh. 08/13-04/15 EAKR hankeella tuetaan Luovuuskoulu osaksi perusopetusta hankeen toimintaa. Hankinnoilla täydennetään olemassaolevaa toimintaympäristöä ja hankintoja käytetään myös yhteisissä koulutuksissa Sivu 27 - toteutettu tarvelähtöisesti opetusta tukevaa laitekantaa 3 (11) LAO / Jokiväylä START ME UP 01/14-04/15 EAKR LAO / Jokiväylä TOIMEKS! 08/14-04/15 EAKR kehitetään oppimisympäristöjä toiminnallista oppimista tukeviksi ja luodaan edellytyksiä uudenlaiseen oppimiseen uuden teknologian avulla. - Hankitaan ohjaavilla opettajille ja opiskelijoille sellaisia mobiilialustoja ja - laitteita, jotka mahdollistavat monipuoliset oppimisympäristöt ja uudenlaisen tavan oppia. - M32Vahvistetaan oppilaitoksen oppimisympäristöjen ja työssäoppimisympäristöjen kytköstä ja oppimisen ohjausta. - mobiilioppiminen mahdollistunut mobiililaitteiden ja monipuolisempien oppimisympäristöjen kautta. - Opettajat pilotoineet uuteen teknologiaan perustuvaa ohjausta jo liiketaulouden, tieto- ja viestintätekniikan sekä hyvinvointialojen koulutuksessa.n32. Laitekanta vaatii päivittäimistä muutaman vuoden sisällä. LAO / Jokiväylä TOIMEKS! Investoinnit 08/14-04/15 EAKR LAO / Jokiväylä New ECVET Teachin Culture 08/14-07/16 Erasmus uusien innovaatioiden, palvelukonseptien ja yritysideoiden määrä alueellamme kasvaa - toteutettu opiskelijoiden oman yrityksen perustamista tukevia toimenpiteitä yhteistyö LAO / Jokiväylä ConEct-hanke 05/12-06/15 Kolarctic ENPI CBC LAO / Jokiväylä Online 2, Leonardo 06/13-05/15 Leonardo yrittäjyysopintoja suorittaville opiskelijoille jää paremmat mahdollisuudet kokeilla yrittäjyyttä jo opiskelun aikana - toteutettu opiskelijoiden oman yrityksen Kehittettävä perustamista tukevia toimenpiteitä (esim. lisää valmistettu muotteja) sekä opiskelijat nähneet mitä t&k&i -toiminta on käytännössä LAO / Jokiväylä Työ tekijäänsä opettaa 02/14-12/15 OKM monipuolisten työssäoppimispaikkojen saamisen - saatu lisättyä yritysyhteistyötä
29 Käynnissä olevat hankkeet LAO / Jokiväylä ARMAS-ARvioijan emateriaalilla Asiantunt. 08/14-01/16 OPH organisaatioissa myös sisäisen erikoisosaamisen jakaminen laajemman henkilöstön käyttöön lisääntyy Sivu 28 - eri alojen opetushenkilökunta on itse osallistunut hankkeen toimeksiantojen toteutukseen ja tutustuneet oppilaitoksen erikoislaitekannan mahdollisuuksiin 4 (11) LAO / Jokiväylä EDU3D.fi-3D-tulostus amm.koulutuk. 05/14-12/15 OPH LAO / Jokiväylä Vaihtoaskel 06/13-01/15 Oph Osaamisen kehittäminen - kohderyhmänä luopujayritykset ja oppilaitosten osaamisen kehittäminen - Yhteistyön kehittäminen omistajanvaihdosaihepiirin ympärillä - Tuotekokonaisuuksien koostaminen omistajanvaihdosaihepiirin ympärille - Asiantuntijatapaamiset ja -valmennukset - Jatkajapooli-mallin kehittäminen ja käyttöönotto - Yhteisten valtakunnallisten tuotekokonaisuuksien kehittäminen Pysyviä LAO / Jänkätie Kustannuspaikan rakennusosio 08/13-04/15 EAKR LAO / Jänkätie Metsäenergian Logistiikka -hanke 08/13-04/15 EAKR LAO / Jänkätie Metsäenergian Logistiikka -hanke, välilliset 08/13-04/15 EAKR LAO / Jänkätie Metsäk./maarak yhteiset oppimis 10/12-03/15 EAKR LAO / Jänkätie METSÄKONE välilliset 10/12-03/15 EAKR LAO / Jänkätie Rassimulointi-hank, välilliset kustannukst 01/14-04/15 EAKR LAO / Jänkätie Rassimulointi-hanke 01/14-04/15 EAKR LAO / Jänkätie Rassimulointi-hanke, investointiosio 01/14-04/15 EAKR LAO / Jänkätie TUHKA 10/12-03/15 EAKR LAO / Jänkätie TUHKA investoinnit 10/12-03/15 EAKR LAO / Jänkätie TUHKA välilliset 10/12-03/15 EAKR
30 Käynnissä olevat hankkeet LAO / Kemijärvi Iloa Luonnosta EAKR-hanke 12/13-04/15 Lapin Liitto A osaamisrakenteiden parantaminen oppimisympäristöjen kehittämisen kautta - luonnontuotteiden tuotteistamisen edistäminen ja tuotantoprosessien harjoittelumahdollisuus - työelämäyhteistyön lisääminen ja vahvistaminen - luonnontuotealan yrittäjyyden kehittäminen ja uuden yritystoiminnan lisääminen Toteutus valmistuu 04/15 Sivu 29 5 (11) LAO / Kemijärvi Pohjois-Suomen TYKE /15-12/15 ELY vastata toimijoiden osaamistarpeisiin Toteutus vuonna 2015 koulutussuunnittelulla ja sparrauksella. - lisätä toimijoiden välistä verkostoitumista ja kumppanuutta. - vahvistaa tuotekehitysosaamista. - kartoittaa alueen hyvinvointi- ja matkailupalvelusektorin osaamistarpeet luonnon raakaaineiden hyödyntämisessä ja hyvinvointia lisäävien palvelutuotteiden kehittämisessä. LAO / Metsäruusu UVA2 01/14-12/14 ESR 8000
31 Käynnissä olevat hankkeet LAO / Porokatu HYMY 2 06/13-05/15 Leonardo jakson painopisteenä olevan tutkinnon osan mukaisen osaamisen hankkiminen TOP-jaksolla ulkomailla - Green Care -toimintaan tutustuminen ja ajattelun soveltaminen omaan toimintaan - verkostohanke käynnissä, ei liikkuvuuksia Porokadulta keväällä 2015 LAO / Porokatu Ready Study Go Around Europe 10/13-09/15 Leonardo tuotetaan ammatillista oppimateriaalia sosiaali- ja terveysalalle ( päivähoito ja vanhustyö) viidellä kielellä (suomi, viro, italia, espanja ja ruotsi + tukikielenä englanti) sekä muille ammattialoille (yleiskieli ja kulttuuri, ajoneuvo-, hotelli-, ravitsemis- ja matkailualat) yht. kahdeksalla kielellä ( em. kielten lisäksi unkari, puola ja turkki) LAO / Porokatu YTY3 12/13-06/15 OKM Sivu 30 - verkostohanke käynnissä, Porokadulla sotetyöryhmän vetovastuu, materiaalin valmistelu loppuvaiheessa ( prototyypit sekä eri kieleille transferoidut materiaalit: tekstit, kuvat, harjoitukset, audiot), ICT-työn jälkeen testausvaihe loppukevät-alkukesä2015 (testaajina opiskelijat, opettajat ja työpaikkaohjaajat), materiaali valmis syyskuu (11) - verkostohankkeesta syntyvä materiaali käytettävissä hankkeen päättymisen jälkeen - koko hankkeen materiaali käytettävissä opetukseen ja kv-vaihtojaksojen valmennukseen / vaihtoon tulevien ohjaukseen www-sivuilla hankkeen päättymisen jälkeen
32 Käynnissä olevat hankkeet LAO / Porokatu YTY3 12/13-06/15 OKM Hankkeen tavoitteita ovat inkluusion toteutumisen, syrjäytymisen ehkäisemisen ja yksilöllisten opintopolkujen tukeminen sekä yhteiskuntatakuun toteutuminen erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden näkökulmasta. Tavoitealueena on työelämälähtöiseen ammatilliseen koulu-tukseen liittyvien asiantuntijapalveluiden kehittäminen. Sivu 31 Hanke on mahdollistanut ammatillisen erityisopetuksen kehittämisen yhteistyössä ammatillisten erityisoppilaitosten verkostossa. Lapin ammattiopiston yhteityöoppilaitoksena on Luovi. Toteutettu mm. Lao:n henkilöstön kouluttaminen erityisopiskelijan kohtaamiseen. Hanke mahdollistanut yhteityön mm. Läpsy hankkeen kanssa. Lao: YTY yhdyshenkilö toimii asiantuntiijana kouluttajana inklusiivisen opettajuuden koulutuksessa ammatillisessa erityisopetuksessa. Valtakunnallisessa verkkokoulutuksessa nivelvaiheyhteityön koulutuksenssa asiantuntijana. Ammatillisen erityisopetuksen sekä valmentavien koulutusten tiedottaminen ja levittäminen Lapissa. Kehitteillä Lao: n koulutuskokeilukalenteri ja - paketti, jatkuu YTY4 hankkeessa. 7 (11) Valma ja Telma koulutusten vakiintuminen ja ammatillisen erityisopetuks en saatavuuden takaaminen tavaitteiden mukaisesti -> toiminta pysyvää
33 Käynnissä olevat hankkeet LAO / Porokatu Läpsy IV vaihe, OPH 11/14-12/15 Oph Osa koulutustakuun toteutusta Ohjelman tavoitteena on vähentää koulutuksen keskeyttämistä ja parantaa ammatillisen koulutuksen läpäisyastetta eli tukea opintojen etenemistä ja tutkinnon suorittamista tavoiteajassa. Keskeinen tavoite on tukea niitä Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman määrällisten seurannan tuloksissa RKK:n tutkinnon keskeyttämisprosentti oli 7,4 %, mikä on pienempi kuin aikaisempina seuranta vuosina. Valtakunnallisesti kaikkien koultustenjärjestäjien eroprosentti vastaavana aikana oli 8,6 %. Merkittävin opiskelijoita, joiden keskeyttämisalttius parannus RKK:ssa aikaisempiin seuranta on tavanomaista suurempi ja jotka ovat sen vuoksi vaarassa syrjäytyä koulutuksesta ja yhteiskunnasta. Osaltaan ohjelma lisää ammatillisen koulutuksen tuloksellisuutta koulutusprosesseja tehostettava vuosiin verrattuna oli HOJKS-opiskelijoiden eroamisprosentin pienentymien 13,3 %:iin. Luvuonna HOJKS-opiskelijoiden eroprosetti oli 17,1 %. Jatkossa kiinnitettävä huomiota seuranta-ajan ulkopuolella tapahtuviin eroamisiin. Sivu 32 8 (11) Opiskelijoiden läpäisyn tehostaminen ja eroamisten ehkäiseminen on kaikkien yhteinen tavoite ja osana pysyvää toimintaa ja kehittämistä LAO Oppisopimuskes Nao Nuorten aikuisten osaamisohj. 01/14-02/15 OKM LAO Oppisopimuskes Oppisopimuksen ennakkojakso 02/14-05/15 OKM RKK /LAMO-LAO-UO Synergiaa kv-ohjaukseen 6/13-5/15 OPH Kansainvälisyyden huomioiminen yksilöllisten opintopolkujen ohjauksessa (HOPS/HOJKS) - Kv-ohjauksen työkalujen kehittäminen ja levittäminen - Kv-ohjauksen verkoston luominen - Ohjauksen työkalupakit * opiskelijalle * lähettävälle ohjaajalle * vastaanottavalle ohjaajalle / TOP-paikalle - Kv-ohjauksen verkoston muodostuminen Ohjauksen työkalupakit pysyviä ja mahdollisuus päivitykseen RKK Hallintopalv Työpaikkojen ja koulutt. HRD Lapissa 09/14-12/15 ELY Uuden toimintatavan kehittäminen organisaatioiden osaamisen kehittämiseen -tiivis yhteistyö elinkeinon ja julkisyhteisöiden kanssa Kehittämiskumppanuussopimukset hankkeen aikaisemman vaiheen aikana kahden suuren julkisen toimijan kanssa, edelleen kehittyvä
Raportti. Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Käynnissä olevat hankkeet / Kehitämme osaamista yhdessä elinkeinoelämän kanssa 20.3.2015
LIITE 1 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Käynnissä olevat hankkeet / Tulosalue / TP 1 (4) Toteutusaika Rahoitus Päätös A B C C E Suunnitellut keskeiset tavoitteet 33331 3 1 2 - organisaatioissa myös sisäisen
LisätiedotHallitus LIITE 4 HANKETOIMINNAN RAPORTTI AJALTA
Hallitus 23.3.2015 LIITE 4 HANKETOIMINNAN RAPORTTI AJALTA 1.1. 31.12.2015 Katsaus hanketoimintaan vuonna 2015 Kehittämishankkeet ovat yksi keskeisistä työkaluista, jolla toteutamme kuntayhtymän perustehtävää
LisätiedotLARK alkutilannekartoitus
1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki
Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta
LisätiedotLäpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen
Läpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari Tallink Silja Line 6.5.2013 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus - yksikön päällikkö, opetusneuvos
LisätiedotEturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto
Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,
LisätiedotSISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA
1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kansainvälisen toiminnan arvot ja visio... 3 3. Kansainvälisen toiminnan Strategiset tavoitteet... 3 4. Kansainvälinen toiminta... 5 4.1 Kansainvälisen toiminnan
LisätiedotKEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!
KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite
LisätiedotYTY4-projektin toteutussuunnitelma Kiipulan alueellinen suunnitelma, 30.3.2015 1.12.2014-30.6.2016
YTY4-projektin toteutussuunnitelma Kiipulan alueellinen suunnitelma, 30.3.2015 1.12.2014-30.6.2016 YTY 4 -hankkeessa tähdätään ammatillisten erityisoppilaitosten palvelu- ja kehittämistoiminnan kehittämiseen
LisätiedotDigiOpit - verraten hyvää. Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila.
DigiOpit - verraten hyvää Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila.fi 044-713 2323 Lahden diakonian instituutti on ammattioppilaitos keskellä
LisätiedotPedagogisen johtamisen katselmus
Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä
LisätiedotKansainvälistyvä ammatillinen osaaminen
Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen puheenjohtajana yksikön, päällikkö Mika Saarinen, CIMO alustajana ja havainnoijana, opetusneuvos Hanna Autere, OPH Hyvät käytännöt ja toimintamallit (1) Kansainvälistyminen
LisätiedotAmmatillisen erityisopetuksen asiantuntijapalvelut, YTY-hankeen helmiä. Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät
Ammatillisen erityisopetuksen asiantuntijapalvelut, YTY-hankeen helmiä Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 21. 22.4.2016 Helsinki YTY Yksilöllisten opintopolkujen tukeminen yhteistyössä YTY-HANKKEET
LisätiedotAmmatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus
Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus Seija Eskola Asiantuntijapalveluiden työryhmän pj Kehittämispäällikkö Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Ammatillisen
LisätiedotSatakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia
Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:
LisätiedotValmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto
Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta
LisätiedotOppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund
Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia 3.6.2015 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Käsiteltävät selvitykset: Selvitys nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimenpideohjelman tuloksellisuudesta
LisätiedotHanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15
Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden
LisätiedotTyössäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta
LisätiedotAmmatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet
Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Yhdessä koulutustakuuseen - hankkeen avausseminaari 22.4.2015 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Ammatillinen
LisätiedotYksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT
Ura- ja opintoohjaus LAY Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT Oppiminen ja osaamisen hankkiminen työelämässä LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO LAY
LisätiedotLähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010)
Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito muodostuu: ammattieettisestä osaamisesta eettisten ongelmien tunnistaminen, käsittely ja ratkaisu vastuullinen ja oikeudenmukainen
LisätiedotAmmatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa
Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi
LisätiedotUraohjaus2020, hankkeen perustiedot
Uraohjaus2020 Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
LisätiedotYritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa
Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Kunnallisjohdon foorumi 15-16.5.2019 Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori KOTKAN-HAMINAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KOTKAN-HAMINAN SEUDUN
LisätiedotTredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!
Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,
LisätiedotKansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus
Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa
LisätiedotYTY4-projektin toteutussuunnitelma Kiipulan alueellinen suunnitelma, (päivitetty )
YTY4-projektin toteutussuunnitelma Kiipulan alueellinen suunnitelma, 30.3.2015 (päivitetty 17.11.2015) 1.12.2014-30.6.2016 YTY 4 -hankkeessa tähdätään ammatillisten erityisoppilaitosten palvelu- ja kehittämistoiminnan
LisätiedotLAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa
LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2011 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus
LisätiedotAmispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto
Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Tulokset 1.7.2018-30.6.2019 Opiskelijapalaute - Amispalautekyselyt Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute kuvaa ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen,
Lisätiedot1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa.
Vertaisarviointikriteerit Arviointialue: Kansainvälisyystoiminta ja strategia versio 1.0./13.9.2016 Kansainvälisen toiminnan suunnittelu 1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen
LisätiedotKansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa
Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen
LisätiedotErasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita
Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittava osaaminen ja ammattitaito Koulutuksen laadun parantaminen, innovointi ja kansainvälistäminen Eurooppalaisen elinikäisen
LisätiedotKaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom
Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä
Lisätiedotkaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot
RIVERIA 2025 -henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma : Olemme Suomen vaikuttavin monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä vuonna 2025. Tarve: Riverian henkilöstön osaamisen ja
LisätiedotOpetushallitus HELSINKI 7/521/2008
Opetushallitus Pvm 31.3.2008 PL 380 Dnro 00531 HELSINKI 7/521/2008 Asia: NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISYYN JA TYÖLLISYYDEN PARANTAMISEEN VALTION TALOUSARVIOSSA VUODELLE 2008 VARATUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN
LisätiedotValmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?
Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Ylijohtaja Mika Tammilehto 1.11.2016 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamisvaatimukset muuttuvat asiakaskunnan (yksilöt ja
LisätiedotErasmus+ -ohjelman linjaukset
Erasmus+ -ohjelman linjaukset CIMO, ammatillinen koulutus 2013 Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle Liikkuvuus (KA1) Opiskelijoiden liikkuvuus Vastavalmistuneiden liikkuvuus Opettajien ja muun henkilöstön
LisätiedotEtelä-Savon Teollisuuden osaajat
Etelä-Savon Teollisuuden osaajat YHTEISTYÖSSÄ MUKANA Eteläsavolainen verkostohanke Rahoitus: rakennerahastot (ESR), Etelä-Savon ELY - keskus Kokonaishanke 896 000 ESR -rahan osuus 581 000 Hallinnoijana
LisätiedotLiite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso
1 Liite 1 HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 22.10.2013 Tavoitteena on kehittää ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen toteutustapoja
LisätiedotAmmatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos
Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet 5.9.2013 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen kehittäminen Tutkintojärjestelmän
LisätiedotLapin TNO-palvelut Lapin kirjastokokous
Lapin kirjastokokous 29.11.2016 Mirva Petäjämaa ja Arja Taavetti 25.11.2016 Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut T = TIETOA, N = NEUVONTAA, O = OHJAUSTA Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluilla tuetaan
LisätiedotKilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi
Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan
LisätiedotValtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo
Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet 11.9.2014 klo 12.30-15.30 Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen
LisätiedotAmmatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki
Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014
LisätiedotPääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan
Aineistokartoitustehtävä 1 - Työelämäpedagoginen osaamiskartta, osaava työelämäpedagogi ammatillisessa koulutuksessa, 6 op - Valmiina käytettävissä oleva aineistojen sekä puuttuvan aineiston valmistaminen
LisätiedotNuorisotakuu määritelmä
Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
LisätiedotOsa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta
Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun
LisätiedotKeski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020
Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun
LisätiedotToimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi
Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma
LisätiedotLapin ammattiopistossa
VALMA JA TELMA Lapin ammattiopistossa Mitä on Valma? Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (VALMA) on yhdistetty neljä aiempaa eri kohderyhmille suunnattua valmistavaa, valmentavaa,
LisätiedotSujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä
Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Valtakunnalliset työpajapäivät 19.4.2018 Rinnakkaisseminaari 2: Osaamisen tunnistaminen ja yhteistyö koulutuksen järjestäjien
LisätiedotTekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia
Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia koulutussuunnittelija Kaija Mattila, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Ammattiopisto, Nurmes OPH 3.2.2014 2 Tekemällä
LisätiedotAMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:
LisätiedotKriteeristön esittely
Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin aikataulu ja käytännön järjestelyt Kriteeristön esittely Sari Mikkola Koulutuskeskus Salpaus Laadunhallintajärjestelmien itsearviointi 2015 Lähtökohta Itsearviointi
LisätiedotPOLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta
LisätiedotLaadullinen ennakointi JEDU
Laadullinen ennakointi JEDU Ennakointitietojen hyödyntäminen hannu.simi@jedu.fi GSM 040 3120 441 1 Koulutus ja työmarkkinat - kysyntä ja tarjonta Yritykset Oppilaitokset Peruskoulutus 2. asteen koulutus
LisätiedotAmmatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 3 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanon tuki Aira Rajamäki Opetushallituksen valtionavustustoiminta
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelma (Amkesu) Etelä-Pohjanmaa
Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelma (Amkesu) Etelä-Pohjanmaa Koulutuksen järjestäjän tiedot (yhteystahona toimivan koulutuksen järjestäjän tiedot) Seinäjoen koulutuskuntayhtymä,
LisätiedotArvioinnilla luottamusta
Arvioinnilla luottamusta Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteet Elina Harjunen, Risto Hietala, Laura Lepola, Anu Räisänen ja Aila Korpi Pohjois-Suomen AVI-alueen
LisätiedotKirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016
Kirje OKM/64/592/2015 05.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna
LisätiedotMihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?
Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2)
Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2) Puheenjohtajana kehittämispäällikkö Helena Miettinen, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Havainnoija erityisasiantuntija Minna
LisätiedotAmmatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Mika Tammilehto Muutoksen ajureita Talouden epävarmuus ja rakenteiden muuttuminen
LisätiedotYhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä
Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Opin ovi klinikka 8.4.2014, Helsinki, Lintsi Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka Leminen, TEM neuvotteleva virkamies
LisätiedotSosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa
Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19-21.3.2012 OPH seminaari Riitta Karusaari Koulutuspäällikkö
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen laatupalkinto 2018 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen
Informaatiotilaisuus 5.3.2018, OPH Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2018 Laatupalkintokilpailun prosessi ja hakemuksen laatiminen Leena Koski Opetusneuvos Leena.koski@oph.fi Laatupalkinnon tavoitteet
LisätiedotOsaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen
LisätiedotHallitus LIITE 5 Tarkastusltk LIITE 1 HANKETOIMINNAN RAPORTTI AJALTA
Hallitus 23.3.2017 LIITE 5 Tarkastusltk 6.4.2017 LIITE 1 HANKETOIMINNAN RAPORTTI AJALTA 1.1. 31.12.2016 Katsaus hanketoimintaan vuonna 2016 Kehittämishankkeet ovat yksi keskeisistä työkaluista, jolla toteutamme
LisätiedotAMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA ARVIOINNISSA 38 op. Pedagoginen osaaminen I (5 op)
Ammatillinen opettajankoulutus (60 op): Ammattipedagogisen osaamisen (38 op) osaamistavoitteet ja arviointikriteerit AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA
LisätiedotMITEN JOHDAN OSAAMISEN KEHITTÄMISTÄ? Riitta Karusaari Ammatillisen koulutuksen laatuseminaari OPH
MITEN JOHDAN OSAAMISEN KEHITTÄMISTÄ? Riitta Karusaari Ammatillisen koulutuksen laatuseminaari OPH 1-2.9.2016 MITEN JOHDAN OSAAMISEN KEHITTÄMISTÄ? Sisältö Näkökulmia osaamisen kehittämisen tarpeisiin ja
LisätiedotAMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018
AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan
LisätiedotEsimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli
Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen
LisätiedotTarjouspyyntö: Toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkimus ja vaikuttavuusarviointi/zoomi-hanke
HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS Tarjouspyynnön liite 2.1. OPH-943-2017 1 Tarjouspyyntö: Toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkimus ja vaikuttavuusarviointi/zoomi-hanke 1. HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS Tietoja
LisätiedotKV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen
KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten
LisätiedotUraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke
Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke Uraohjaus Uraohjauksella tarkoitetaan opiskelijan ja ohjaajan välistä yhteistyöprosessia, jonka
LisätiedotKANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA
KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA Kansallisen seuranta-arvioinnin tavoitteet ja periaatteet Oppimistulosten seuranta-arvioinnit 2008 2009 Tiedotustilaisuus
LisätiedotOPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus
OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja
LisätiedotTyöpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN
Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Opetustoimen henkilöstökoulutuksen ja osaamisen kehittämisen menestystekijät -seminaari Helsinki Congress Paasitorni 10. 11.5 2012 Mari Räkköläinen Opetusneuvos,
LisätiedotRovaniemen koulutuskuntayhtymä
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemen koulutuskuntayhtymä (myöhemmin Kuntayhtymä ) järjestää ammatillisesta koulutuksesta, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta ja vapaasta sivistystyöstä annettujen lakien
LisätiedotAmmatillisten erityisoppilaitosten kansainvälisyystyöryhmä. Ammattikoulutuksen kansainvälisyyspäivät Tallinna
Ammatillisten erityisoppilaitosten kansainvälisyystyöryhmä Ammattikoulutuksen kansainvälisyyspäivät 7.11.2012 Tallinna Kansainvälisyystyöryhmä - Perustettu 2002 - Yhteinen tavoite ja tehtävät > toimintasuunnitelma
LisätiedotAmmatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 2
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 TIEDOTUSTILAISUUS 6.2.2015 Ryhmä 2 Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet tukevat kansallisen
LisätiedotMitä ovat Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut asiakkaalle?
Mitä ovat Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut asiakkaalle? Se kuuluisa yksi luukku auttaa löytämään vastauksen koulutukseen tai työllistymiseen liittyvään kysymykseen Lapista Kohtaamisia tapahtumissa
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Missä mennään + viimeinen hankehaku
Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma 2011-2014 Missä mennään + viimeinen hankehaku Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma on osa nuorisotakuuta. Yhteensä 16 milj. Ohjelman tavoitteena
LisätiedotYTY 3 Yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen yhteistyössä - toimintasuunnitelma 2014-2015
YTY 3 Yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen yhteistyössä - toimintasuunnitelma 2014-2015 YTY 3 -hankkeessa tähdätään ammatillisten erityisoppilaitosten palvelu- ja kehittämistoiminnan kehittämiseen
LisätiedotKeskustelu ja kuulemistilaisuus:
Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien kriteerit Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Ammatillisen koulutuksen tasalaatuisuuden varmistaminen
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen kansainvälisen toiminnan avainmittarit Kv-koordinaatiotason työkalun täyttöesimerkki
Ammatillisen koulutuksen kansainvälisen toiminnan avainmittarit Kv-koordinaatiotason työkalun täyttöesimerkki Kansainvälisyysstrategiatyökalut 2017 Liikkuvuus ja hankkeet (opiskelija, henkilökunta, sisään,
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma. Missä mennään helmikuussa 2014
Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Missä mennään helmikuussa 2014 Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma on osa nuorisotakuuta. Ohjelman tavoitteena on vähentää koulutuksen
LisätiedotValtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet Pasi Kankare
Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet 24.3.2010 Pasi Kankare Opetushallituksen valtionavustusten tavoitteet Koulutuspoliittiset tavoitteet Hallitusohjelma Kesu Keskeiset
LisätiedotOPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen
OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET Opetusneuvos Anu Räisänen ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen ja koulutuksen
LisätiedotTyöelämän kehittämis- ja palvelutehtävä. Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3.
Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3.2010
LisätiedotLaatua ja vaikuttavuutta yhdessä kehittäen ja tehden! - Ammatillisen erityisopetuksen laadun ja vaikuttavuuden arviointi
Laatua ja vaikuttavuutta yhdessä kehittäen ja tehden! - Ammatillisen erityisopetuksen laadun ja vaikuttavuuden arviointi Marjut Huttunen Erityisopetuksen kehittämispäivät 23.-24.4.2014, Rinnakkaisseminaari
LisätiedotMiten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen
Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? 25.3.2010 Sirkka Hulkkonen Vaikuttavuus alkaa ideasta Mihin hanke perustuu? Onko taustalla Teknologian kehittyminen Rakenteiden muuttuminen
LisätiedotMAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN
MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS
LisätiedotTULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS
TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS Riitta Karusaari Pedagogiset huiput Levillä 16.9.2016 Mikä on Tulevaisuuden opettajan opas? Lähtökohtana pohdintaa - Millaista opettajan työ on tulevaisuudessa? - että opetus
LisätiedotTyöelämän palvelu- ja kehittämistehtävä osana aluehallintoa
Työelämän palvelu- ja kehittämistehtävä osana aluehallintoa Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 3.11.2010 Ammattikoulutuksen kriittiset tehtävät
LisätiedotAMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti
LisätiedotORGANISAATION NIMI LISÄLISTA 9/ PAIKKA Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA), Koulukatu 18, Tampere
ORGANISAATION NIMI LISÄLISTA 9/2017 1 LISÄLISTA ON TARKASTAMATON JA ALLEKIRJOITTAMATON AIKA 26.09.2017 16:00 PAIKKA Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA), Koulukatu 18, Tampere KÄSITELLYT ASIAT Asia
Lisätiedot