PÖYTÄKIRJA /2013

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÖYTÄKIRJA 3.6.2013 22/2013"

Transkriptio

1 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai Paikka: Bulevardi 19 A 18 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tuomas Haavikko Britta Riipinen (saapui kohdassa 7.1.) Eero Rapola Jaakko Laitinen 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Syvänen avasi kokouksen kello 18: Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) 4. Ilmoitusasiat Todettiin kiitossitsejä ja Kevätkauden päättäjäisiä vietetyn. Todettiin Oikkari tekee hyvää -hyväntekeväisyystapahtuman olleen onnistunut. Yleisvastaava Rapola kutsui hallituksen syntymäpäivilleen tulevana viikonloppuna. Todettiin Pykälän poikakalenterin saaneen julkisuutta eri tiedotusvälineissä. Todettiin yleisvastaava Rapolan olevan julkkis. 5. Edellisen pöytäkirjan tarkistaminen Hyväksyttiin pöytäkirja 21/2013 muutoksin. 6. Tiedotusasiat 6.1 Nettisivujen päivitys Keskusteltiin nettisivujen päivittämisestä. Todettiin nettisivuja päivitetyn. 6.2 Varjo-opinto-opas 1

2 Puheenjohtaja Syvänen kertoi varjo-opinto-oppaan olevan lähes valmis. Todettiin tiedotusvastaava Kolehmaisen viimeistelevän vielä varjo-opinto-oppaan ulkoasua. 6.3 Laulukirjat Puheenjohtaja Syvänen esitteli tiedotusvastaava Kolehmaisen saamaa tarjousta laulukirjoista. (Liite 2) Päätettiin vahvistaa laulukirjoja koskeva tarjous Kolehmaisen palattua Suomeen. 6.4 Muut tiedotusasiat Todettiin opintovastaava Karjusen tuuraavan tiedotusvastaava Kolehmaista tämän poissaolon aikana. 7. Yleisasiat 7.2 Kesällä suoritettavat toimenpiteet Todettiin, ettei kerhohuoneiston seinien maalaukseen ole erikseen budjetoitu rahaa. Todettiin budjetin ylityksen maalauksen osalta olevan kohtuullinen tilojen viihtyisyyden ja käytön edistämisen kannalta. Yleisvastaava Haavikko kertoi tilatoimikunnan ajatuksista koskien kerhohuoneiston seinien maalaamista. Päätettiin maalata kerhohuoneiston valkoiset seinät uudelleen. Päätettiin maalata kerhohuoneiston siniset väliseinät uudelleen. Päätettiin maalata wc-tilojen siniset seinät valkoisiksi. Yleisvastaava Haavikko kertoi maalauksen yhteydessä järjestettävän seinillä olevat taulut ja kyltit uudelleen. Yleisvastaava Haavikko kertoi laativansa kerhohuoneistosta kunnon pohjapiirustuksen vuokralaisia varten. Päätettiin toteuttaa seinien maalaus heinäkuun toisella tai kolmannella viikolla. Päätettiin maalata toimiston seinä uudestaan valkoiseksi kesän aikana. Päätettiin pitää talkoot kerhohuoneistolla ennen maalausta. Todettiin toimiston siivoustalkoot järjestettävän elokuun aikana. 7.3 Tilavuokrakäytäntöjen uudistaminen Yleisvastaava Haavikko kertoi ehdotuksestaan koskien tilavuokrakäytäntöjen uudistamisesta. (Liite 3) 2

3 Yleisvastaava Haavikko kertoi tilavuokrauksen liittyvien käytäntöjen muuttuvan erityisesti jälkitarkastuksen osalta. Keskusteltiin apuisännän käyttämisestä. Päätettiin ottaa apuisäntä käyttöön tilojen jälkitarkastukseen. Keskusteltiin vuokrakäytännöistä koskien aktiivisia jäseniä. Päätettiin ottaa uudet vuokrakäytännöt käyttöön syyskuusta lähtien. Päätettiin keskustella apuisännän nimikkeestä. Kokoustauko alkoi kello 18:53. Kokoustauko päättyi kello 19: Pääsykoebileet Yleisvastaava Rapola kertoi pääsykoebileiden olevan Kaivohuoneella ke kello 20:00 alkaen. Keskusteltiin pääsykoebileiden tiedotuksesta. 7.5 Muut yleisasiat Keskusteltiin Tuutorsitseistä. Päätettiin keskustella Tuutorsitsien järjestelyistä opiskelijaopintoneuvoja Katariina Paakkasen kanssa. Keskusteltiin pikkujoulujen ajankohdasta. Päätettiin alustavasti järjestää pikkujoulut viikolla Talous 8.1 Tilavuokrat Ei ollut tilavuokria. 8.2 Valmennuskurssien ajankohtaiset asiat Taloudenhoitaja Riipinen kertoi valmennuskurssien järjestävän kertauspäiviä kuluvalla viikolla. Taloudenhoitaja Riipinen kertoi intensiivikurssin palautteen olleen positiivista. 8.3 Budjetti Tarkasteltiin talousarvion toteutumista. Yleisvastaava Rapola kertoi pysyneensä hyvin budjetissaan. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi pysyneensä hyvin budjetissaan. Laitinen totesi tekevänsä Culpa Cupia varten erillisen budjetin. Taloudenhoitaja Riipinen kertoi tuloslaskelman tilanteesta. 3

4 Keskusteltiin siivousten budjetoinnista. PÖYTÄKIRJA Yleisvastaava Haavikko totesi budjettinsa ylittyneen ylimääräisten yhtiövastikkeiden ja pakollisten hankintojen takia. Todettiin budjetin ylityksen olevan perusteltu ja pakollinen. Puheenjohtaja Syvänen esitteli opintovastaava Karjusen budjettia. Todettiin Karjusen pysyneen hyvin budjetissaan. Sihteeri Parikka kertoi pysyneensä hyvin budjetissaan. Sihteeri Parikka esitteli vuosijuhlien toteumaa. (Liite 4) Puheenjohtaja Syvänen muistutti hallitusta vuosijuhlalahjoihin budjetoidusta rahamäärästä. 8.4 Muut talousasiat Taloudenhoitaja Riipinen totesi, että kesäpurjehdusta 2014 varten tulisi varata laiva hetimmiten. Ei ollut muita talousasioita. Kokoustauko alkoi kello 20:05. Kokoustauko päättyi kello 20: Yrityssuhdeasiat Sihteeri Parikka kertoi phuksiexcujen järjestelyjen olevan hyvällä mallilla. Sihteeri Parikka kertoi yrityssuhdevaliokunnan mökkireissun olevan heinäkuun kolmannella viikolla. 10. Opintoasiat Puheenjohtaja Syvänen kertoi uudeksi opintopiirivastaavaksi valitun Anni Laitisen. Onniteltiin uutta opintopiirivastaavaa. Puheenjohtaja Syvänen kertoi opintovaliokunnan kehittelevän asiatapahtumaa liittyen harjoitusseminaareihin. Puheenjohtaja Syvänen kertoi opintovastaava Karjusen tapaavan Ritva Pernasen kesän aikana koskien tiedekunnan tiedotuskäytäntöjä. Keskusteltiin OVK:n seuraavan kokouksen ajankohdasta. 11. Ulkoasiat 11.1 Culpa Cup Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi Culpa Cup -toimikunnan kokoustaneen. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi Culpa Cupin käytännön järjestelyistä. 4

5 Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi majoittajien haun alkaneen. PÖYTÄKIRJA Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi tapahtumanjärjestäjien pääsevän mukaan tapahtumiin. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi tekevänsä Culpa Cupiin tapahtumakohtaiset budjetit Ruisrock-matka Keskusteltiin matkan tiedottamisesta Syysmatka Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi syysmatkan järjestelyjen edenneen Muut ulkoasiat Ulkoasianvastaava Laitinen kertoi ulkoasiainvaliokunnan kokouksen pidettävän ke 5.6. kello 18:00. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi Codex-Pykälä-piknikin järjestelyjen edenneen. Laitinen kertoi piknikille järjestettävän ohjelmaa. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi aikeestaan järjestää sitsit Hankenin kanssa. Keskusteltiin yhteistyöstä Hankenin kanssa. Puheenjohtaja Syvänen kertoi Lakimiesliiton Joensuu-sitsien järjestelyistä. Jaettiin posti. 12. Muut esille tulevat asiat 12.1 Seiväsmatka Päätettiin lähteä seivästämään pe Muut asiat Puheenjohtaja Syvänen kertoi edellisen senioritapaamiseen peruuntuneen. Syvänen kertoi uuden tapaamisen olevan viikolla Seuraava kokous Päätettiin pitää seuraava kokous la kello 14: Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Syvänen päätti kokouksen kello 21:01. 5

6 Pöytäkirjan vakuudeksi Suvi Syvänen Hallituksen puheenjohtaja Julia Parikka Sihteeri 6

PÖYTÄKIRJA 5.8.2013 24/2013

PÖYTÄKIRJA 5.8.2013 24/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.8.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 23.4.2013 Paikka: Kattosauna Sivistys, Leppäniemenkatu 11 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Niina Karjunen, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Eero

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.12.2013 Paikka: Läsnä: Töölöntorinkatu 7, 00260 Helsinki Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (lähti kohdassa 8.3) Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PÖYTÄKIRJA 10.3.2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 10.3.2013 Paikka: Tallikuja 2 D 42 00330 Helsinki Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 19.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PÖYTÄKIRJA 20.5.2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.5.2013 Paikka: Läsnä: Pohjoisesplanadi 25 A Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.4.2013 14/2013

PÖYTÄKIRJA 1.4.2013 14/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 1.4.2013 Paikka: Töölönkatu 27 A 13 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 15.5.2013 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (saapui kohdassa 4.) Britta Riipinen Eero

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.15 Paikka: Mannerheimintie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.30 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.6.2013 23/2013

PÖYTÄKIRJA 29.6.2013 23/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 29.6.2013 Paikka: Läsnä: Isolehtisaari Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola Jaakko

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.4.2014 Paikka: Pursimiehenkatu 12 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina Järvi

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.7.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 4.3.2013 10/2013

PÖYTÄKIRJA 4.3.2013 10/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 4.3.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tuomas Haavikko Britta Riipinen

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.5.2009 Paikka: Ruutikatu 3 Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 7.2.) Kristiina Lindholm, sihteeri Jesse Viljanen Johanna Säteri Sini

Lisätiedot

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Paikka: Merikannontie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah (poistui kohdassa 7.4) Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.5.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.krs Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 11.2.2013 7/2013

PÖYTÄKIRJA 11.2.2013 7/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.2.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Britta

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.4.2014 Paikka: Porthaninkatu 4 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 20.4.2015 klo 17.30. Paikka: Lönnrotinkatu 5

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 20.4.2015 klo 17.30. Paikka: Lönnrotinkatu 5 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.30 Paikka: Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen

Lisätiedot

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.6. klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014

PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.10.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011

PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.5.2011 Paikka: Fondia Oy, Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.4.2012 Paikka: Maistraatinkatu 7 E 26 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Kristian Krootila

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 4.6.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Dittmar & Indrenius Pohjoisesplanadi 25 A Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto Rene

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014

PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 21/2017 PÖYTÄKIRJA 21/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5.krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 25.8.2014 28/2014

PÖYTÄKIRJA 25.8.2014 28/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta. PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Unioninkatu 22 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 28.2.2011 8/2011

PÖYTÄKIRJA 28.2.2011 8/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.2.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

Opintovastaava Heinonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Heinosta ruoasta.

Opintovastaava Heinonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Heinosta ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 26/2017 AIKA: klo 11.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.10.2013 33/2013

PÖYTÄKIRJA 21.10.2013 33/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 21.10.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.2.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.2.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.2.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 16.2.2015 klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

Ulkoasiainvastaava Viherkenttä kehotti ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruoasta.

Ulkoasiainvastaava Viherkenttä kehotti ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Liisankatu 11 Läsnä: Jere Hjelt, Puheenjohtaja Tarik Ahsanullah, Sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä Asta Tukiainen

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Ahsanullah kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Ahsanullahia ruuasta.

Taloudenhoitaja Ahsanullah kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Ahsanullahia ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Anita Kritsos, sihteeri Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

Opintovastaava Teittinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Teittistä ruuasta.

Opintovastaava Teittinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Teittistä ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 24/2016 Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Katariina Järvi, puheenjohtaja Laura Renholm, sihteeri Tiia Takalo Linnea Viherkenttä

Lisätiedot

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.5.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.1.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta.

Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.00 Paikka: Arkadiankatu 21 Läsnä: Jere Hjelt, Puheenjohtaja Mia Hellgrén, Sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 16.11.2009 klo 18.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 6) Kristiina Lindholm,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.4.2013 15/2013

PÖYTÄKIRJA 8.4.2013 15/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 8.4.2013 Paikka: Sörnäistenlaituri 3 G 250 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen (saapui

Lisätiedot

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 AIKA: klo 13 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B 5 krs. Katariina Järvi, puheenjohtaja Laura Renholm, sihteeri Tiia Takalo Linnea Viherkenttä Harri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011

PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.1.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta. PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.1.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Britta

Lisätiedot

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.11.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai 17.5.2012 Paikka: Unioninkatu 45 G 88 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Riku Saarinen Outi

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.4. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Leppäsuonkatu 9 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 19.9.2011 25/2011

PÖYTÄKIRJA 19.9.2011 25/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 19.9.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen (saapui kohdassa

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00. Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00. Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00 Paikka: Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 16.9.2013 28/2013

PÖYTÄKIRJA 16.9.2013 28/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 16.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.2.2007 7/2007

PÖYTÄKIRJA 5.2.2007 7/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.2..2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 1.8.2009 Paikka: Saarenjärventie 560 25500 Perniö Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 14.10.2013 32/2013

PÖYTÄKIRJA 14.10.2013 32/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.10.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 17.10.2011 28/2011

PÖYTÄKIRJA 17.10.2011 28/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 17.10.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.10.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.4.2009 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Bird&Bird Oy Mannerheimintie 8 Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Sini Paajanen Jesse

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015. Aika: 31.1.2015 klo 13.00. Paikka: Porthaninkatu 4 c 48

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015. Aika: 31.1.2015 klo 13.00. Paikka: Porthaninkatu 4 c 48 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 31.1.2015 klo 13.00 Paikka: Porthaninkatu 4 c 48 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

Puheenjohtaja Hjelt, tiedotusvastaava Kritsos, Hellgrén ja Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

Puheenjohtaja Hjelt, tiedotusvastaava Kritsos, Hellgrén ja Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 15.00 Paikka: Läsnä: Somero Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä Asta

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.11.2010 41/2010 PYKÄLÄ RY:N

PÖYTÄKIRJA 15.11.2010 41/2010 PYKÄLÄ RY:N PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.11.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.3.2011 9/2011

PÖYTÄKIRJA 7.3.2011 9/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007

PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.1.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Hannu

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.5. kello 20.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.4.2007 19/2007

PÖYTÄKIRJA 21.4.2007 19/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 21.4.2007 Paikka: Läsnä: Taloudenhoitaja Karlssonin koti Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen Hannu Häkkänen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.7.2012 23/2012

PÖYTÄKIRJA 21.7.2012 23/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 21.7.2012 Paikka: Holmabacka 10 Hanko Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto Rene Male Suvi Syvänen Riku Saarinen Outi

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 7.9.2015 klo 18.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 7.9.2015 klo 18.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Ulkoasianvastaava Heinäsmäki kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Heinäsmäkeä ruuasta.

Ulkoasianvastaava Heinäsmäki kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Heinäsmäkeä ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 23/2016 Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhotila Sörnäisten rantatie 33 B Katariina Järvi, puheenjohtaja Laura Renholm, sihteeri Tiia Takalo Linnea Viherkenttä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.10.2007 37/2007

PÖYTÄKIRJA 8.10.2007 37/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.10.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 21.9.2009 klo 18.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 11.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Ulkoasiainvastaava Laatunen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Laatusta ruoasta.

Ulkoasiainvastaava Laatunen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Laatusta ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 23/2017 PÖYTÄKIRJA 23/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5.krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri

Lisätiedot

Yleisvastaava Liukkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Liukkosta ruoasta. Kehuttiin ruoan ulkonäköä.

Yleisvastaava Liukkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Liukkosta ruoasta. Kehuttiin ruoan ulkonäköä. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 32/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 14.3.2011 10/2011

PÖYTÄKIRJA 14.3.2011 10/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

Yleisvastaava Kutvonen kertoi menettäneensä nuoruutensa. Kutvonen kiitti lahjasta.

Yleisvastaava Kutvonen kertoi menettäneensä nuoruutensa. Kutvonen kiitti lahjasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 30.12.2010 48/2010 PYKÄLÄ RY:N

PÖYTÄKIRJA 30.12.2010 48/2010 PYKÄLÄ RY:N PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai 30.12.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Hanna Kylmäniemi Lauri Koskentausta

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.10.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 23.9.2013 29/2013

PÖYTÄKIRJA 23.9.2013 29/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (saapui

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.4.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot