Opiskelijoiden liikuntaliiton ja Suomen ylioppilaskuntien liiton ohjausmuistio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opiskelijoiden liikuntaliiton ja Suomen ylioppilaskuntien liiton ohjausmuistio"

Transkriptio

1 Opiskelijoiden liikuntaliiton ja Suomen ylioppilaskuntien liiton ohjausmuistio Tämän asiakirjan tarkoituksena on kuvata lyhyesti Opiskelijoiden liikuntaliiton eli OLL:n ja Suomen ylioppilaskuntien liiton eli SYL:n toimintaa ja avata HYYn valmistautumista liittojen liittokokouksiin sekä tehdä edustajistolle näkyväksi tärkeimmät liittojen ohjaamispisteet. Asiakirjaa tullaan käyttämään pohjana, kun hallitus suunnittelee kevään lopulla syksyn liittokokousprosessin ja sen aikataulun. Asiakirjan loppuun on laadittu liittojen toiminnasta vuosikellot HYYn kannalta tärkeimmistä asioista Mikä on Suomen ylioppilaskuntien liitto ry? Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry on opiskelijajärjestö, joka edustaa noin perus- ja jatkotutkinto-opiskelijaa SYL valvoo opiskelijan etua valtakunnan tasolla opiskelijaa koskevissa asioissa. Liiton keskeiset vaikuttamisen alueet ovat koulutuspoliittinen, sosiaalipoliittinen ja kansainvälinen toiminta. Lisäksi se hoitaa opiskelijakortti- ja opiskelija-alennusasioita Frankin kautta sekä tarjoaa jäsenjärjestöilleen neuvonta- ja tiedotuspalveluita. SYL:ssä päättävät jäsenjärjestöjen valitsemat opiskelijat vuosittaisessa sääntömääräisessä liittokokouksessa marraskuussa. Liittokokous päättää toimintasuunnitelmasta, talousarviosta, hallituksen kokoonpanosta ja muista esille tulevista asioista. Hallitus valitaan vuodeksi kerrallaan. Hallitus valitsee liiton sihteerit ja liiton muut työntekijät, jotka pääsääntöisesti työskentelevät toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa. (Lähde: Mikä on Opiskelijoiden liikuntaliitto ry? Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on 1924 perustettu valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan edunvalvonta- ja palvelujärjestö. OLL edustaa niin yliopisto- kuin ammattikorkeakouluopiskelijoitakin. OLL vaikuttaa, palvelee, kouluttaa, tutkii ja toimii niin kansallisilla kuin kansainvälisilläkin kentillä opiskelijaliikunnan puolesta. Vuodesta 2015 alkaen Suomen ylioppilaskuntien liitto ei enää ole ollut suoraan OLL:n jäsen, jolloin jokaisen ylioppilaskunnan on tullut liittyä liiton jäseneksi vuodesta 2015 alkaen. 4/2014 edustajiston kokouksessa HYY päätti liittyä OLL:n jäseneksi. OLL:n tavoite on, että opiskelijat liikkuvat terveytensä kannalta riittävästi, ja että heillä on siihen mahdollisuus hyvien korkeakoululiikuntapalvelujen ollessa riittävällä tasolla. OLL:n missio on edistää korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointia ja liikuntakulttuuria olemalla suomalaisen korkeakoulu- ja opiskelijaliikunnan ääni ja asiantuntija. OLL:n toiminta palvelee kaikkia eri tavalla liikkuvia opiskelijoita. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta info@hyy.fi Mannerheimintie 5 A, Helsinki, Finland 1

2 Tavoitteita edistetään niin liikuntapoliittisen vaikuttamistyön kuin kilpailu- ja etutapahtumien koordinoinnin kautta. Lisäksi OLL vastaa kansainvälisestä järjestötoiminnasta ja liikunnan edunvalvonnasta opiskelijoiden osalta. OLL:n toimintaa ohjaavat liittokokouksen hyväksymät asiakirjat: liiton perussäännöt, järjestöstrategia, keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma, liikuntapoliittinen linjapaperi, OLL:n ydintoiminta-alueet sekä vuosittain päivitettävät toimintasuunnitelma ja talousarvio ( Vuoden 2013 liittokokous on määrittänyt OLL:n ydintoiminta-alueet seuraavasti: Kansallinen liikuntapoliittinen vaikuttaminen tähtää ensisijaisesti kaikkien korkeakouluopiskelijoiden liikuntamahdollisuuksien ja hyvinvoinnin lisäämiseen Opiskelijaliikuntatoimijoiden kouluttaminen: kokoaa ja yhdistää korkeakoululiikuntaa järjestävät ja ohjaavat tahot, jakaa parhaita käytäntöjä esim. liikuntatuutoroinnin osalta OSM-kilpailut: kilpailujen järjestämisoikeuden myöntäminen ja järjestävien tahojen kouluttaminen (OLL:n ydintoimintaalueet dokumentti) Liiton sääntöjen mukaan liiton hallitukseen kuuluvat hallituksen puheenjohtaja, yhdestä kahteen (1-2) varapuheenjohtajaa ja korkeintaan kaksi (2) muuta jäsentä. Hallitus valitaan vuosittain liittokokouksessa. (Liiton perussäännöt). Vakiintuneen käytännön mukaan hallituksen jäseneksi valitaan usein liikuntatoimien edustaja. Pääsihteerin lisäksi liitossa toimii tällä hetkellä neljä asiantuntijaa/koordinaattoria. (Lähde: 52 Helsingin yliopiston ylioppilaskunta Mannerheimintie 5 A, Helsinki, Finland 2

3 Yhteydenpito liittoihin arjessa HYY vaikuttaa liittojen toimintaan vuosittain liittokokouksissa. Tämän lisäksi liittojen toimintaan vaikutetaan sektoritapaamisissa ja seminaareissa. Näiden lisäksi liittojen toimintaan vaikutetaan ja heidän asiantuntemustaan ja palveluitaan hyödynnetään päivittäin HYYssä. HYY vaikuttaa liittoihin liittokokouksissa sektoritapaamisissa seminaareissa Keskustoimistolle keskustelun kannalta parhaat foorumit lisätietojen ja avun kysymiseen ovat liittojen sektorikohtaiset sähköpostilistat ja FB-ryhmät (omat ryhmänsä puheenjohtajille, pääsihteereille, koulutuspolitiikalle, sosiaalipolitiikalle, kansainvälisille asioille, työelämäasioille, viestinnälle, järjestöille, liikuntatoimijoille, toimistotyöntekijöille ja edustajistojen puheenjohtajille). Nopeimman ja suorimman vastauksen saa soittamalla liittoon asiasta vastaavalle henkilölle. Lisäksi HYYssä kannattaa hyödyntää laajasti mahdollisuutta tavata liittojen väkeä sekä kutsua heitä alustamaan ja taustoittamaan ajankohtaisia asioita erilaisiin tilaisuuksiin. Asiat selkeytyvät vain tiedustelemalla asianosaisilta, ei olettamalla tai arvailemalla. Liiton jäsenyyteen kuuluu myös ohjausvastuu: HYYllä on oikeus pyytää apua ja konsultaatiota liitoiltaan. Sektoritapaamiset ovat tärkeitä tapaamisia muiden ylioppilaskuntien toimijoiden kanssa, mutta myös olennaisin liittojen ohjaamisen kannalta. Sektoritapaamisista tehdään raportit keskustoimiston käyttöön sekä niissä käsitellyistä asioista viestitään edustajistolle tarpeen mukaan. Sektoritapaamisten asialistat tuodaan tietoon muulle hallitukselle ja tarpeen mukaan keskustoimistolle. Edustajistolle liittojen ohjaamisen tärkein paikka on liittokokouksissa. Liittojen edustajat esittäytyvät edustajistolle vuosittain ja keskustoimisto välittää edustajistolle liittojen kautta saatuja viestejä heidän toiminnastaan, jotta edustajisto olisi selvillä liittojen toiminnasta. Jos edustajistolla on jotain kysyttävää liittojen toiminnasta, on heidän hyvä ottaa yhteyttä hallitukseen tai pääsihteeriin, jotka voivat olla suoraan yhteydessä liittoihin asioiden selvittämiseksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunta Mannerheimintie 5 A, Helsinki, Finland 3

4 Liittokokousprosessit Sekä Suomen ylioppilaskuntien liiton että Opiskelijoiden liikuntaliiton liittokokoukset pidetään sääntömääräisesti marraskuussa. Liittokokouksiin valmistautuminen alkaa yleensä syyskuun loppupuolella hallituksen järjestämällä infolla edustajistolle, jossa käydään läpi liittokokousaikataulut, materiaalit ja ehdokkaiden valintaprosessit Liittokokousten vastuuhenkilöt Liittokokousprosessista kokonaisuudessaan vastaa HYYn hallitus. Hallitus valitsee syksyn alussa keskuudestaan vastuuhenkilöt kummallekin liittokokoukselle. Vastuuhenkilöiden vastuulla ovat liittokokousmateriaalien käsittelyn koordinointi ja alustavien kokousten järjestäminen. Samassa yhteydessä sovitaan, jos mahdollista, kuka hallituksesta on vastuussa kustakin sektorialustavasta. Pääsihteeri toimii hallituksen resurssina valmisteluissa ennalta sovitulla tavalla Liittokokousmateriaalit, kommenttikierrokset ja materiaalien käsittely Liittokokousmateriaalit saapuvat kommenttikierrokselle syyskuun loppupuolella ja lausuntoaikaa on yleensä 2-3 viikkoa. HYYn hallitus vastaa lausuntojen valmistelusta ja he hyödyntävät valmistelussa keskustoimiston asiantuntijoita. Lisäksi edustajistoryhmillä on kommentointimahdollisuus. Liittokokousmateriaalit tulevat liitoista suomeksi ja ruotsiksi. HYY vaikuttaa aktiivisesti, jotta liitot kääntäisivät materiaalit myös englanniksi. Lopulliset liittokokousmateriaalit saapuvat OLL:n osalta lokakuun loppupuolella ja SYL:n osalta marraskuun alussa. Materiaaleja käsitellään liittokokousdelegaation alustavissa tapaamisissa Delegaation muodostaminen ja toiminta SYL:n liittokokoukseen kukin ylioppilaskunta saa paikan alkavaa tuhatta jäsentä kohden. Luku lasketaan edellisen vuoden marraskuun alusta. Nykyisellä HYYn jäsenmäärällä liittokokouspaikkoja on 28. Delegaatiopaikat jaetaan edustajiston voimasuhteiden mukaan kuitenkin niin, että kaikilla pakkoja hakevilla ryhmillä on vähintään yksi paikka liittokokouksessa. HYYn hallitus avaa delegaatioon haun ja tiedottaa siitä edustajistoryhmille. Hakuaika on noin kaksi viikkoa, minkä jälkeen hallitus vahvistaa kokoonpanon ja ilmoittaa sen liitoille. Delegaatioille järjestetään koulutusta liittokokoustyöskentelystä ja liittokokouksen asiakysymyksistä. SYL:n osalta pidetään yleisalustava, jossa käydään läpi käytännön järjestelyt sekä yleisellä tasolla liittokokouksen asialista. Lisäksi järjestetään sektorikohtaiset alustavat, joissa käsitellään liittokokouksen asiat työryhmäjaon mukaisesti. Yleensä liittokokouksen työryhmäjako on ollut koulutuspolitiikka, sosiaalipolitiikka, kansainväliset asiat, työelämä sekä talous ja hallinto. Hallitus päättää keskuudestaan vetäjät alustaville kokouksille. Alustavissa tehdään pohjamuistiot ja ne jaetaan koko delegaation kesken. Alustavien jälkeen pidetään vielä yksi tapaaminen delegaatiolle, jossa käydään läpi alustavien valmistellut kannat. HYYn delegaattien ei ole pakko sitoutua edistämään HYYn kantoja. SYL:n liittokokousdelegaation yhteydenpitoa varten perustetaan virtuaalinen viestintäkanava kunakin vuonna sopivaksi katsotulla tavalla. Lisäksi jokainen delegaation osallistuva ryhmä asettaa yhteyshenkilön, jonka kautta viestiä voidaan tarvittaessa välittää ryhmän delegaateille. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta Mannerheimintie 5 A, Helsinki, Finland 4

5 OLL:n liittokokousta varten järjestetään yksi alustava tapaaminen ja perustetaan virtuaalinen viestintäkanava kunakin vuonna sopivaksi katsotulla tavalla. Nykyään OLL:n liittokokouksessa delegaatit ovat käyttäneet useita ääniä. Nämä jaetaan edustajiston voimasuhteiden mukaisesti, kuitenkin niin, että tästä periaatteesta voidaan poiketa, jos kaikki ryhmät eivät hae mukaan delegaatioon. 122 Neuvottelukunta Taustaa SYL:n liittokokouksen henkilövalinnat syntyvät nykyisin pääsääntöisesti neuvottelujen kautta. HYYn osallistuminen neuvotteluihin on vaihdellut paljon: vuoteen 2006 asti HYY neuvotteli tiukasti, minkä jälkeen HYY oli tiukan neuvottelematon luvulla HYY on siirtynyt asteittain kohti neuvottelukulttuuria ajoittain kivuliaidenkin keskustelujen siivittämänä. HYYn delegaatio ei ole 2000-luvulla neuvotellut yhtenäisenä blokkina, vaan delegaation sisällä on muodostunut neuvottelukunta. HYYn neuvottelukunta on suurimmalta osin koostunut sitoutumattomista edustajista, mutta tämä on vaihdellut myös vuosittain suuresti. Aiemmin neuvottelukunnan neuvottelijana on toiminut ylioppilaskunnan pääsihteeri, ja neuvottelijoita on ollut kaksi: toinen on hoitanut neuvottelemisen ja toinen on keskittynyt Excelin käyttöön. Neuvottelijat ovat aiemmin tavanneet neuvottelukuntaa neljästi: ennen liittokokousta alustavassa tapaamisessa, liittokokouksessa lounasaikaan, illalla ehdokashaastattelujen päätyttyä sekä seuraavana aamuna ennen täysistunnon alkua. Opiskelijoiden liikuntaliiton liittokokouksissa HYYllä ei ole ollut vakiintunutta toimintatapaa ja eri vuosina toimintatapaan on vaikuttanut esimerkiksi onko HYYllä ollut omaa ehdokasta, hallitusehdokkaiden kokonaismäärä ja mahdollisten yötyrkkyjen eli liittokokouksen aikana hallitusehdokkaiksi ilmoittautuneet henkilöiden ilmestyminen Delegaation vaikutusvalta HYYn delegaation jäsenillä on molemmissa liittokokouksissa täysi päätäntävalta oman äänensä käyttämiseen. SYL:n liittokokouksen henkilövalintoja varten voidaan muodostaa myös HYYn neuvottelukunta. Hallituksesta nimetty liittokokouksen vastuuhenkilö koordinoi tarvittaessa neuvottelukunnan muodostamista. Liittokokousdelegaatti saa itse päättää, osallistuuko neuvottelukuntaan vai ei. Neuvottelukuntaan osallistuvat ne delegaatit, jotka antavat äänensä neuvoteltaviksi HYYn ehdokkaiden hyväksi. Jos HYYllä ei ole omia ehdokkaita SYL:n hallitukseen neuvottelukunta voi muodostua muulla periaatteella. Neuvottelukunta sopii hyvissä ajoin omista toimintatavoistaan. Neuvottelukuntaan kuuluvilla delegaateilla on täysi päätäntävalta omaan ääneensä liittokokouksessa. Hänen oikeutenaan on antaa ääni neuvoteltavaksi tietyin reunaehdoin ja haluamilleen ehdokkaille tai olla osallistumatta neuvotteluihin. Tämä oikeus käydään selkeästi läpi neuvottelukunnan ensimmäisessä tapaamisessa sekä liittokokouksen aikana. Neuvottelukunta valitsee itselleen neuvottelijan tai neuvottelijoita. Neuvottelukunta päättää täysin neuvottelijoidensa valtuuksista ja yhteydenpidosta. Ennen neuvottelukunnan muodostumista yhteyshenkilönä Helsingin yliopiston ylioppilaskunta Mannerheimintie 5 A, Helsinki, Finland 5

6 muiden ylioppilaskuntien neuvottelijoille toimii ylioppilaskunnan pääsihteeri. Pääsihteeri välittää syksyn aikana saamansa informaation täysimääräisesti neuvottelukunnan valitsemalle neuvottelijalle Neuvottelukulttuurin kehittäminen ja neuvottelemattomuus HYYn tavoitteena on luoda inhimillistä ja avointa neuvottelukulttuuria liittojen liittokokouksiin. HYYn delegaatit voivat edistää hyvää neuvottelukulttuuria omalla toiminnallaan ja valinnoillaan. HYY kouluttaa alustavissa tapaamisissa delegaattejaan aiheesta. HYY vaikuttaa paremman haastattelukulttuurin puolesta esittämällä haastattelujen aikaistamista, jotta ne voidaan ottaa huomioon paremmin päätöksen teossa. Lisäksi HYY esittää jatkossa haastatteluhuoneiden avaamista yleisölle, niin että eri delegaatioiden jäsenet voivat tulla kuuntelemaan toisen ryhmittymän järjestämää haastattelua. HYYn delegaation jäsenet voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, että haastattelut liittokokouksessa ovat mahdollisimman inhimillisiä ja avoimia. Liittokokouksen tarkoitus ei ole, että henkilövalinnat on tehty neuvottelupäätöksillä jo ennen haastattelujen päättymistä. HYYn tavoitteena on neuvottelemattomuus liittokokouksissa. Neuvottelemattomuutta edistetään muun muassa nostamalla aihe puheenaiheeksi muiden ylioppilaskuntien kanssa ennen liittokokouksia. HYYn delegaatio voi päättää olla kokonaisuudessaan neuvottelematta tai delegaatioon henkilöitä nimittävät edustajisto ryhmät voivat päättää etukäteen neuvottelemattomuudestaan Hallitusehdokkaiden valinta ja ehdokasprosessi HYY valitsee itselleen omat hallitusehdokkaat liittoihin, mikäli kiinnostuneita on. HYYn viralliset ehdokkaat saavat käyttöönsä muun muassa keskustoimiston viestintäresurssit, jotka sisältävät tyrkkyfaksien teon, tyrkkyviestinnän, tiedotteen ehdokasvalinnasta ja uutinen tai haastattelu mahdollisen valinnan järkeen. Ehdokkaat saavat myös käyttöönsä keskustoimiston asiantuntemuksen eli asiantuntijoiden substanssisparrauksen sekä esiintymis- ja liittokokousvalmistautumisvalmennuksen. Lisäksi HYY kustantaa ehdokkaidensa ja heidän tukihenkilöidensä matkat valtakunnallisiin ehdokaspaneeleihin sekä ehdokasrekvisiitan kuten rintamerkit yms. Hallitus avaa haun ehdokkaiksi syyskuussa. Hakeneiden pohjalta hallitus järjestää aamukoulussaan haastattelut, joihin osallistuu myös yksi edustaja kustakin edustajistoryhmästä. Edustajistoryhmien edustajilla on aamukoulun haastattelussa läsnäolo- ja puheoikeus. Ehdokkuutta itse hakevat hallituksen jäsenet eivät osallistu muiden hakijoiden haastatteluihin. Haastattelujen perusteella hallitus esittää edustajistolle valittavaksi henkilöitä. Edustajisto tekee asiasta lopullisen päätöksen kokouksessaan hallituksen esityksen pohjalta lokakuussa. Kun hallitusehdokkaat on valittu, heille pidetään yhteinen palaveri keskustoimistolla, jossa käydään läpi ehdokkuuden aikataulut, keskustoimiston tarjoamat avut ja resurssit sekä vinkit siitä, mitä ehdokkaiden kannattaa itse huomioida hakuprosessissa kuten tukihenkilön ja tukiryhmän valinta, sosiaalinen media ja mahdollinen kampanjasivu yms. Samalla sovitaan yhteiset aikataulut. Liittokokousta ennen ehdokkaita on muistettu HYYn yhteisellä lahjalla (aineeton tai aineellinen) esimerkiksi menomatkalla kokouspaikalle. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta Mannerheimintie 5 A, Helsinki, Finland 6

7 190 SYL:n liittokokousprosessi kaaviona 191 Ajoitus Delegaatio Tyrkyt Neuvottelukunta Liittokokousinfo Haku auki Delegaation haku Hallituksen esitys Lokakuu Delegaation muodostaminen Edustajiston valinta Muodostaminen Yleisalustava 1 Toimintatavoista päättäminen yleisalustavan yhteydessä Sektorialustavat Kampanjointi Yleisalustava 2 Liittokokous Liittokokous Liittokokous Helsingin yliopiston ylioppilaskunta info@hyy.fi Mannerheimintie 5 A, Helsinki, Finland 7

8 SYL:n toiminnan vuosikello Tässä taulukossa kuvataan vuosittain toistuvia SYL:n järjestämiä tapaamisia ja jäsenohjauksen paikkoja. Alla mainitut ajat ovat suuntaa-antavia, ja voivat muuttua. Melko pitkään SYL:ssa on kuitenkin toimittu alla mainitun rytmin mukaan. Milloin Mitä Muuta Tammikuu Avausseminaari SYL:n ylioppilaskunnille järjestämä vuoden aloitustilaisuus Kevät Sektoritapaamiset Sektorien omat sektoritapaamiset eli sopo-, kv-, kopo-, viestintä-, työelämä-, yhdenvertaisuus sekä puheenjohtajien ja pääsihteerien - tapaaminen Elokuu Puheenjohtajien ja pääsihteerien tapaaminen Syysseminaari Syksyllä 2015 järjestetään ensimmäistä kertaa avausseminaarin kaltainen yhteinen tapaaminen. Vaihtoehtoisesti erilliset sektoritapaamiset syksyisin. Haku HYYn ehdokkaaksi SYL:on hallitukseen avataan Lausuntokierros SYL:n liittokokousmateriaaleista Edustajistoryhmillä kommentointi mahdollisuus HYYn järjestämä info edustajistolle liittokokousprosessiin liittyen Syys- lokakuu Edustajisto valitsee HYYn ehdokkaan SYL:n hallitukseen Lokakuu HYYn liittokokousdelegaation muodostaminen Kutsu ja materiaalit liittokokoukseen saapuvat kuun alussa HYYn liittokokousdelegaation alustavat tapaamiset Eri työryhmillä omat tapaamiset (esim. kv, kopo, talous, sopo) Helsingin yliopiston ylioppilaskunta info@hyy.fi Mannerheimintie 5 A, Helsinki, Finland 8

9 Joulukuu Liittokokous SYL:n glögit sidosryhmille OLL:n toiminnan vuosikello Tässä taulukossa kuvataan vuosittain toistuvia jäsenohjauksen paikkoja OLL:n toiminnassa. Alla mainitut aikataulut ovat suuntaa antavia ja voivat muuttua. Melko pitkään OLL:ssa on kuitenkin toimittu alla mainitun rytmin mukaan Milloin Mitä Muuta Helmikuu Ylioppilaskuntien ja opiskelijakuntien liikuntatoimijoiden sektoritapaaminen Tietoa OLL:sta, toimintasuunnitelmasta, jäsenyyden hyödyntämisestä, vaikuttamisen paikoista Kevät OLL:n vierailu edustajistossa Kevät Mahdollinen lausunto/kommenttikierros vuoden aikana päivitettävästä asiakirjasta Esimerkiksi strategia, hallitusohjelmatavoitteet, liikuntapoliittinen linjapaperi Toukokuu 2. sektoritapaaminen Teemat vaihtelevat toimintasuunnitelman mukaan Lausuntokierros OLL:n liittokokousmateriaaleista Edustajistoryhmillä kommentointi mahdollisuus 3. sektoritapaaminen Käsitellään liittokokousmateriaaleja Syys- lokakuu Lokakuu Lokakuu Edustajisto valitsee HYYn ehdokkaan OLL:n hallitukseen Kutsu ja materiaalit liittokokoukseen saapuvat HYYn liittokokousdelegaation alustavat tapaamiset OLL:n liittokokous 202 Helsingin yliopiston ylioppilaskunta Mannerheimintie 5 A, Helsinki, Finland 9

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA 2006 SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana 14.2.2006 KUKA MIKKO? SYLH 2006 Koulutuspolitiikka, ympäristö, tasa-arvo pehmeä kopo TYYn kasvatti hallitus 2005, tylkkärin

Lisätiedot

SYL-delegaation ohjeistus. Lähetekeskustelu AYYE10/

SYL-delegaation ohjeistus. Lähetekeskustelu AYYE10/ SYL-delegaation ohjeistus Lähetekeskustelu AYYE10/14 5.11.2014 SISÄLTÖ 1. Mikä on SYL:n liittokokous ja delegaatio? 2. Mitä tässä lähetekeskustelussa? 3. Aiheiden esittelyt 1. Lausuntokierros ja AYY:n

Lisätiedot

SYL-liittokokousdelegaation loppuraportti 2012

SYL-liittokokousdelegaation loppuraportti 2012 SYL-liittokokousdelegaation loppuraportti 2012 Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous 2012 pidettiin 23. 24.11. Tampereella. AYY:n edustajisto päätti kokouksessaan 7/2012 uudesta liittokokousjohtosäännöstä

Lisätiedot

LIITTOKOKOUS 14. 15.11.2013 SUOMEN URHEILUOPISTO VIERUMÄKI

LIITTOKOKOUS 14. 15.11.2013 SUOMEN URHEILUOPISTO VIERUMÄKI LIITTOKOKOUS 14. 15.11.2013 SUOMEN URHEILUOPISTO 1 / 15 VARSINAISEN LIITTOKOKOUKSEN ASIAKIRJALUETTELO Asiakirja 1: Kutsu liittokokoukseen Asiakirja 2: Liittokokouksen aikataulu Asiakirja 3: Hallituksen

Lisätiedot

OLL:N YDINTOIMINTA-ALUEET

OLL:N YDINTOIMINTA-ALUEET 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 SAATE YDINTOIMINTA-ALUEMALLIIN 1 Jäke-ryhmän toimeksiantona on ollut määrittää OLL:n ydintoiminta-alueet.

Lisätiedot

LIITTOKOKOUS 12. 13.11.2015 HOTELLI SIIKARANTA ESPOO

LIITTOKOKOUS 12. 13.11.2015 HOTELLI SIIKARANTA ESPOO LIITTOKOKOUS 12. 13.11.2015 HOTELLI SIIKARANTA 1 / 14 VARSINAISEN LIITTOKOKOUKSEN ASIAKIRJALUETTELO Asiakirja 1: Kutsu liittokokoukseen Asiakirja 2: Liittokokouksen aikataulu Asiakirja 3: Hallituksen esitys

Lisätiedot

LIITTOKOKOUS HOTELLI HAAGA HELSINKI

LIITTOKOKOUS HOTELLI HAAGA HELSINKI LIITTOKOKOUS 13. 14.11.2014 HOTELLI HAAGA 1 / 13 VARSINAISEN LIITTOKOKOUKSEN ASIAKIRJALUETTELO Asiakirja 1: Kutsu liittokokoukseen Asiakirja 2: Liittokokouksen aikataulu Asiakirja 3: Hallituksen esitys

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 15.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 18.1.2016, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen Page 1/5 EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: 7.12.2016 klo 18.15 Paikka: Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 134 Kokouksen avaaminen 135 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 136 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/ Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/14 27.3.14 Lähetekeskustelun kulku 1. Esittely: Mitä on tapahtunut ennen vuotta 2014? 2. OLL-esittely /Hanna Huumonen, pj, OLL 3. Kysymykset

Lisätiedot

Lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokousmateriaalien ennakkomateriaaleista

Lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokousmateriaalien ennakkomateriaaleista Lausunto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) 18.10.2010 Lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokousmateriaalien ennakkomateriaaleista Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta lausuu Opiskelijoiden

Lisätiedot

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 267 Kokouksen avaaminen 268 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 269 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017. AIKA: , klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017. AIKA: , klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 13.1.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017 AIKA: 17.1.2017, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias Kassala, hallituksen

Lisätiedot

LIITTOKOKOUS SUOMEN URHEILUOPISTO VIERUMÄKI

LIITTOKOKOUS SUOMEN URHEILUOPISTO VIERUMÄKI LIITTOKOKOUS 3. 4.11.2016 SUOMEN URHEILUOPISTO 1 / 12 VARSINAISEN LIITTOKOKOUKSEN ASIAKIRJALUETTELO Asiakirja 1: Kutsu liittokokoukseen Asiakirja 2: Liittokokouksen aikataulu Asiakirja 3: Hallituksen esitys

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 143 Kokouksen avaus 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 145 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

EDUSTAJISTON LOKAKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 226 Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON LOKAKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 226 Kokouksen avaaminen Page 1/5 EDUSTAJISTON LOKAKUUN KOKOUS Aika: 18.10.2017 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 226 Kokouksen avaaminen 227 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 228 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Päätös: Päätettiin hyväksyä esityslista kokouksen työjärjestykseksi esitetyin muutoksin.

Päätös: Päätettiin hyväksyä esityslista kokouksen työjärjestykseksi esitetyin muutoksin. 19.10.2016 Sivu 1(5) Pöytäkirja 17/2016 19.9.2016 LTKY:N HALLITUKSEN KOKOUS 17/2016 AIKA: 19.9.2016, klo 8.00 PAIKKA: LTKY:n toimiston kokoushuone LÄSNÄ: Ville-Matti Rissanen, puheenjohtaja Daria Minashkina

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2019

Tapahtumakalenteri 2019 Tapahtumakalenteri 2019 Kutsut tapahtumiin toimitamme kutsuttaville sähköpostitse, minkä lisäksi tiedotamme tapahtumista liiton verkkosivuilla Ajankohtaista-osiossa. Tervetuloa mukaan! TAMMIKUU Lähtölaukaus

Lisätiedot

Teollisuusdemarien toimintaohje

Teollisuusdemarien toimintaohje 1 1 Ammattiosaston ryhmätoiminta Ammattiosasto on liiton toiminnan ja järjestäytymisen perusyksikkö, jonka päätehtävä on tukea työpaikkojen edunvalvontaa, järjestämistä ja jäsenhankintaa. 1.1 Ammattiosaston

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Palvelut

TOIMINTASUUNNITELMA Palvelut TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Palvelut 1 Varmistetaan jäsenetujen ja liikunnallisten etutapahtumien jatkuminen olemassa olevien kumppaneiden kanssa Tehdään lista jäsenjärjestöille olemassa olevista jäseneduista

Lisätiedot

JYY Liikuntavastaavien koulutus 1.2.2012

JYY Liikuntavastaavien koulutus 1.2.2012 JYY Liikuntavastaavien koulutus 1.2.2012 Sosiaalisihteeri Hannu Järvistö Hallitusvastaava Elvi Juvonen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Linkkejä JYYn liikunta-avustuskriteerit ja lomakkeet http://jyy.fi/jarjestolle/avustukset/jyyn-liikunta-avustukset/

Lisätiedot

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat. TEHYN SITKERYHMÄN TOIMINTAOHJEET 30.5.2016 Toimintaohjeet päivitetään SITKE-ryhmän valtakunnallisessa kokouksessa. 1. TAUSTAA Tehyn päätöksenteko-organisaatio muodostuu valtuustosta ja hallituksesta. VALTUUSTO

Lisätiedot

TALOUSARVION TAUSTAMATERIAALI

TALOUSARVION TAUSTAMATERIAALI 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 (Muutokset lausuntokierrosmateriaaliin näkyvät punaisella värillä.) YLEISTÄ Tässä dokumentissa on kuvattuna

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.45.

Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.45. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2015 PERJANTAI 01 Kokouksen avaus Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.45. 02 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi 9.-10.2.2019 Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori ALOITUS Mitä tiedät SOOL-vastaavan toimenkuvasta? Mitä ajattelet SOOLvastaavan tekevän? Mitä odotuksia

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LIITTOKOKOUKSEN MENETTELYTAPAJÄRJESTYKSEKSI

HALLITUKSEN ESITYS LIITTOKOKOUKSEN MENETTELYTAPAJÄRJESTYKSEKSI SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 06 Sivu 1 / 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 HALLITUKSEN ESITYS LIITTOKOKOUKSEN

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012 Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012 Aika: 23.10.2012 klo 16:00 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. Osallistujat: Läsnä: Olli-Pekka Sartanen puheenjohtaja Suvi

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

TERVETULOA OLL:N SEKTORITAPAAMISEEN 2/13

TERVETULOA OLL:N SEKTORITAPAAMISEEN 2/13 TERVETULOA OLL:N SEKTORITAPAAMISEEN 2/13 1 OLL:N AJANKOHTAISIA ASIOITA Sektoritapaaminen 2/2013 2 AJANKOHTAISTA PALVELUISSA Sektoritapaaminen 2013 3 OSM-KISAT Huhtikuussa järjestettyihin OSM -kisoihin

Lisätiedot

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 7/2016 Aika: 18. helmikuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kukin jäsenmaa johtaa itsenäisesti omaa kansallista toimintaansa.

Kukin jäsenmaa johtaa itsenäisesti omaa kansallista toimintaansa. NKF SÄÄNNÖT Pohjoismaisen Keittiömestariliiton SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Reykjavikissa 1979, muutettu Stavangerissa 1991 ja viimeisimmät muutokset hyväksytty liiton kokouksessa Reykjavikissa 8. toukokuuta

Lisätiedot

Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten

Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Liitto SAMOK ry valtakunnallinen ja sitoutumaton ammattikorkeakouluopiskelijoiden edunvalvoja perustettu vuonna 1996 perustajaliitot SKOL, STOL ja TERHOL

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Sivu 1/5 Pöytäkirja 1/2017 Aika: 15. joulukuuta 2016 klo 10.45 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Ali Benkherouf Inari Harjuniemi

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 10.2.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017 AIKA: 14.2.2017, klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias Kassala, hallituksen

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA sivu 1/6 TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA Edustajiston päätös 5.8.2009, 27.1.2010, 20.4.2011 ja 20.5.2015. 1 LUKU Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä

J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä TOIMINTAOHJE 2019-2020 HYVÄKSYTTY 15. 1. 2019 02 1. J Y T R Y n t a r k o i t u s j a r a k e n n e Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä JYTRY on maakunnan yhdistys-

Lisätiedot

Uuden edustajiston koulutus

Uuden edustajiston koulutus Uuden edustajiston koulutus Yleiskuva ylioppilaskunnan toiminnasta 20.11.2017 Pääsihteeri Rauli Elenius Koulutuksen tarkoitus Aloittaa edustajiston koulutusten sarja oppiminen jatkuu koko kauden ajan.

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston työvaliokunta/paavilainen Sääntömuutosehdotus Edustajiston sääntöihin Versio 280215 Edustajiston syksyn kasvokkaistapaamisen pohjalta Suomen Nuorisovaltuustojen

Lisätiedot

Nuori? Lhbtiq*? Innokas?

Nuori? Lhbtiq*? Innokas? Nuori? Lhbtiq*? Innokas? *) Lhbtiq lesbo, homo, biseksuaali, transihminen, intersukupuolinen tai queer Lähde mukaan tekemään Suomesta yhdenvertaisempi maa! Viime syksynä suomalaisille lhbtiq-nuorille vakuutettiin,

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 2/2014

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 2/2014 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 2/2014 Aika: 17.3.2014 klo 16 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla

Lisätiedot

Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) kiittää Opiskelijoiden liikuntaliittoa (OLL) mahdollisuudesta lausua liittokokousmateriaaleista.

Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) kiittää Opiskelijoiden liikuntaliittoa (OLL) mahdollisuudesta lausua liittokokousmateriaaleista. Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) kiittää Opiskelijoiden liikuntaliittoa (OLL) mahdollisuudesta lausua liittokokousmateriaaleista. Yleistä Kiitämme myös OLL:n asiantuntevaa hallitusta ja henkilöstöä,

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Torstai 3.12.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 1 Kokouksen avaaminen 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu edustajiston

Lisätiedot

Edustajisto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksikymmentä (20) jäsentä ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä.

Edustajisto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksikymmentä (20) jäsentä ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Keskiviikko 3.12.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä!

Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Jerrytapaamisen kulku 9.5.2019 Esityslista: 1. Tervetulotoivotus ja kokouksen läpikäyminen 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3. Järjestöneuvoston

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019 Lapin Yrittäjät Toimintasuunnitelma 2019 1 ARVOT Mihin toimintamme perustuu? Rohkeus 2 Luotettavuus Uusiutuminen Tehtäväalueet mitä teemme? VAIKUTTAA VERKOSTOI VAHVISTAA V I E S T I I 3 Vaikuttaa q Resurssien

Lisätiedot

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

Öljy- ja biopolttoaineala ry:n standardoinnin toimintasäännöt

Öljy- ja biopolttoaineala ry:n standardoinnin toimintasäännöt 15.1.2015 Öljy- ja biopolttoaineala ry:n standardoinnin toimintasäännöt 1 Kansallinen standardointiseurantaryhmä (SR) [2.2.2(4); 1.6.2(1); 1 Kansallisen standardointiseurantaryhmän työn tarkoituksena on

Lisätiedot

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO LAMKO Tutorvastaavanopas LAMKO SISÄLTÖ Tutorvastaavantehtävät...2 Tapaamiset...2 Vastaavientapaamiset...2 Alojentutortapaamiset...2 Tutorkansio...5 Kirjevalituille...5 Google-kalenteri...6 Tutorpassit...7

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 35/2016 Aika: 27. lokakuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö: Aluejärjestön säännöt 1 (5) 21. liittokokouksen hyväksymät säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Aluejärjestön tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen nimi on Metallityöväen... aluejärjestö ry ja sitä nimitetään

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

TALOUSARVION TAUSTAPAPERI

TALOUSARVION TAUSTAPAPERI 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 YLEISTÄ Tässä dokumentissa on kuvattuna OLL:n talouden perustekijöitä, riskejä ja vuoden 2016 talouden erityispiirteitä.

Lisätiedot

VASTAUKSIA LAUSUNNOISSA NOUSEISIIN KYSYMYKSIIN

VASTAUKSIA LAUSUNNOISSA NOUSEISIIN KYSYMYKSIIN 1 2 3 Tässä dokumentissa on vastattu jäsenten lausunnoissa nostamiin liittokokousmateriaaleja koskeviin kysymyksiin. 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 TOIMINTASUUNNITELMA

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus

Lisätiedot

minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio

minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio Hyvä liittokokousedustaja ja hyvät jäsenyhdistykset, Haluamme, että järjestötoiminta on hauskaa. Haluamme

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2012 Aika: 17.4.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

Vaikuttamisen vaiheet

Vaikuttamisen vaiheet Kikkoja ja neuvoja 2 Vaikuttamisen vaiheet Vaikuttamisen vaiheet vaikuttaminen siihen, että valmistelu aloitetaan valmisteluun vaikuttaminen päätökseen vaikuttaminen Äänestystilanteessa ei enää juuri aitoa

Lisätiedot

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella Sivu 1/5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 27.11.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 270 Kokouksen avaus 271 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/5 Pöytäkirja 36/2014 Aika: 30. lokakuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta. Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija

Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta. Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Tämän päivän tavoite Ymmärretään vaikuttavan viestinnän merkitys kopotoimijalle Hahmotetaan,

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO. Yhteistyösopimus

EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO. Yhteistyösopimus EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI JA EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO Yhteistyösopimus Johdanto Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) ja Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE), joihin viitataan jäljempänä

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 4 / Joensuu: Aurora/AU205, Kuopio: MediStudia/MS307, Savonlinna: A130

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 4 / Joensuu: Aurora/AU205, Kuopio: MediStudia/MS307, Savonlinna: A130 8.9.2016 Aika: 15.9.2016 klo 18.00 ESITYSLISTA Paikka: Joensuu: Aurora/AU205, Kuopio: MediStudia/MS307, Savonlinna: A130 Edustajiston varsinaiset jäsenet: Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen,

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) liittokokouksen ennakkomateriaaleista

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) liittokokouksen ennakkomateriaaleista Lausunto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) 4.10.2013 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) liittokokouksen ennakkomateriaaleista Jyväskylän

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY (U. Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, Helsinki, sivu 1

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY (U. Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, Helsinki,  sivu 1 SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY 25.1.16 (U sivu 1 4. JÄSENET Tässä kohdassa tehdään uusi jäsenyyskriteeristö. Seurajäsen vastaa varsinaisia golfseuroja. Yhteisöjäsenyys mahdollistaa

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja 34/2014 Aika: 16. lokakuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry

TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys Johdanto 1 Hallinto 1 Talous 2 Vuoden 2019 toiminta 2 Kumppaniyhteistyö 3 Stipendit 3 Viestintä

Lisätiedot

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo 11.00 kulkueella H. G. Porthanin patsaalle)

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo 11.00 kulkueella H. G. Porthanin patsaalle) Sivu 1/6 EDUSTAJISTON LOKAKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 30.10.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 242 Kokouksen avaus 243 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus.

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus. PÖYTÄKIRJA 12 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2010 Aika: 17.8.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot