Maankäyttö, luonnonvarat ja liikenne / ehdotus jatkovalmistelulle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maankäyttö, luonnonvarat ja liikenne / ehdotus jatkovalmistelulle"

Transkriptio

1 Maankäyttö, luonnonvarat ja liikenne / ehdotus jatkovalmistelulle Tällä hetkellä maakuntakaavoitus on tuotettu Etelä-Pohjanmaalla ELY:n L- ja Y-vastuualueet ovat tuottaneet palvelunsa pääosin kolmen maakunnan alueelle Lisäksi hoidettu merkittävä määrä valtakunnallisia tai eriasteisille suuralueille tuotettuja keskitettyjä tehtäviä Maakuntauudistuksen myötä pääosa tehtävistä osoitetaan maakunnille Osa tehtävistä valtiolle Työryhmä tuottanut erilaisia organisoitumisvaihtoja alueidenkäytön, luonnonsuojelun ja vesitehtävien osalta Alueidenkäytön, luonnonsuojelun ja vesitehtävien osalta pohjalaismaakunnat ovat kokoontuneet myös laajaa substanssiosaamista sisältäviin yhteisiin alatyöryhmiin Kalatalousviranomaisena toimiva Varsinais-Suomen ELY ei ole luovuttanut työryhmälle materiaalia toistuvista pyynnöistä huolimatta Liikenteen osalta maantielain ja liikennepalvelulain keskeneräinen lainvalmistelutilanne ei ole mahdollistanut vaihtoehtojen tuottamista ELY:n L vastuualue ei ole nähnyt mahdolliseksi jakaa resursseja kolmeen maakuntaan.

2 Organisoitumisvaihtoehto 1: Maakunnat hoitavat alueidenkäyttö-, luonnonsuojelu- ja vesitehtävät ilman maakuntien yhteistoimintajärjestelyjä Tehtävä nykyinen resurssi, 3 maakuntaa nykyinen resurssi Etelä- Pohjanmaalla lisäresurssitarve 3 maakuntaan yhteensä Muut vaikutukset Maakuntakaavoitus 12,5 htv 5,5 Kuntakaavoituksen edistäminen 7,5 2,9 lisätarve 2 htv Kuntien rakennustoiminnan edistäminen 2 0,8 lisätarve 1 Kulttuuriympäristönhoito 0,5 0,1 lisätarve 1 Luonnonsuojelun vapaaehtoinen 3 1,1 lisätarve 1 edistäminen Luonnonsuojelun muu edistäminen 2 0,8 lisätarve 2-3 Vesien- ja merenhoito 7 2,4 lisätarve 4-5 Voidaan menettää koordinointi 1,5 htv Ympäristöseuranta ja ympäristötietoisuus 6 2,5 lisätarve 2-3 Tulvariskien hallinta 7 3,0 lisätarve 2-3 Ympäristö- ja vesistöhankkeiden 6 1,9 lisätarve 1-2 edistäminen Kuivatus- ja ojitustehtävät 4 1,8 lisätarve 1-2 Luovutaan mahdollisesti valtakunnallisista tehtävistä (1 htv) Vesivaratehtävät (tilakeskus) a. Luvanhaltijan tehtävät 3,5 lisätarve 1-2 a. Velvoitteiden hoito 4,5 lisätarve 1 Mahdollisesti lisää ostopalveluja a. Vesistöjen säännöstely ja hydrologia 3,5 lisätarve 1-3 Lisätarpeen määrä riippuu 8,5 valtakunnallisen tehtävän jatkosta a. Vesistörakenteiden käyttötehtävät Vesihuoltotehtävät 3 1,2 lisätarve 1-2 Pohjavesitehtävät 2 0,8 lisätarve 1-2 KAIKKI YHTEENSÄ 82 HTV 33+3 LISÄTARVE HTV Tarkasteltu Etelä-Pohjanmaata, Keski-Pohjanmaata ja Pohjanmaata yhteisesti Kaikkien tehtävien itsenäinen hoitaminen edellyttää Etelä-Pohjanmaalle lisäresursseja Valtakunnallisten keskitettyjen tehtävien hoitaminen jatkossa?

3 Organisoitumisvaihtoehdot 2A,2B ja 2C: Maakunnat hoitavat alueidenkäyttö-, luonnonsuojelu- ja vesitehtävät osittain itsenäisesti ja osittain yhdessä Etelä-Pohjanmaalla suoraan itsenäisesti hoidettavat tehtävät vaihtoehdoissa 2A, 2B ja 2C (n. 17 htv) Maakuntakaavoitus, yleisen edun valvonta vesinäkökulmasta, vesihuoltolain valvontatehtävät, vesihuollon edistäminen, vesistöjen säännöstely, patoturvallisuuden asiantuntijatehtävät, vesihankkeiden avustuspäätökset, vesistörakenteiden ylläpidon tilaus tilakeskukselta, ojitusasiat, EP:n vesistörakenteiden käytännön asiat, patotarkkailu, tulvantorjunta 2A: Maakuntien kolmeen yhteiseen toimielimeen siirtyvät tehtävät (n. 35 htv) Alueidenkäytön edistämisen yhteiset tehtävät, luonnonsuojelun edistäminen, tulvariskien hallinta ja vesistörakenteiden velvoitteet, vesistöhankkeiden edistäminen, vesien ja meren hoidon suunnittelu Etelä-Pohjanmaan osuus yhteisestä resurssista arviolta noin 16 htv Maakunnat sopivat keskenään suuremmille alueille tuotettavien keskitettyjen toimintojen sijainnista 2B: Maakuntien yhteen yhteiseen toimielimeen siirtyvät tehtävät (n.35 htv) Alueidenkäytön edistämisen yhteiset tehtävät, luonnonsuojelun edistäminen, tulvariskien hallinta ja vesistörakenteiden velvoitteet, vesistöhankkeiden edistäminen, vesien ja meren hoidon suunnittelu Etelä-Pohjanmaan osuus yhteisestä resurssista arviolta noin 16 htv Maakunnat sopivat keskenään suuremmille alueille tuotettavien keskitettyjen toimintojen sijainnista 2C: Yhteiset virat (n. 35 htv) Osuudet maakuntien yhteisistä viroista: alueidenkäytön edistämisen yhteiset tehtävät, luonnonsuojelun edistäminen, tulvariskien hallinta ja vesistörakenteiden velvoitteet, vesistöhankkeiden edistäminen, vesien ja meren hoidon suunnittelu Osa yhteisistä viroista on kahden maakunnan ja osa kolmen maakunnan välisiä yhteisiä virkoja Maakuntien tulee sopia keskenään miten hoidetaan vesienhoitoalueen koordinointi ja valtakunnalliset keskitetyt toiminnot EP:n osuus yhteisistä resursseista arviolta 16 htv

4 Pohjalaismaakuntien maankäyttö-, luonnonsuojelu- ja vesitehtävien organisoitumisvaihtoehtojen tarkastelua Kustannukset Resurssien jako maakunnittain Asiakasnäkökulma Palveluiden taso ja osaaminen Vaihtoehto 1 (omana työnä) 3 maakuntaan lisää htv:tä eli noin 1,3 1,8 milj. euroa/v Oman osuuden Yhden luukun periaate Vaihtoehto 2 A (kolme yhteistä toimielintä) Vaihtoehto 2 B (yksi yhteinen toimielin) Vaihtoehto 2 C (yhteiset virat) Nykyresurssi Nykyresurssi Nykyresurssi Oman osuuden Osa asiantuntijoista naapurimaakunnan palveluksessa Nykytason Haasteellista järjestää tarvittava asiantuntijaosaami nen jokaiseen maakuntaan Sopimusjärjestelyt Ei tarvetta Vähintään yksi Päätöksenteko Henkilöstönäkökulma Kaikki valmistelu ja päätöksenteko omassa Mahdollisesti henkilöstösiirtoja sopimus Osa valmistelusta maakuntien yhteisissä toimielimissä ja päätöksenteko omassa Ei tarvetta henkilöstösiirroille Painottuu vastuumaakuntaan Pääosin yhden luukun periaate Nykytason Yksi sopimus Osa valmistelusta maakuntien yhteisessä toimielimessä ja päätöksenteko omassa Ei tarvetta henkilöstösiirroille Oman osuuden Suuri osa asiantuntijoista monen maakunnan palveluksessa Nykytason Paljon sopimuksia, joiden muuttaminen haasteellista Kaikki valmistelu oman maakunnan virkamiehillä (yhteiset virat) ja päätöksenteko omassa Yhteisen viran hoitoon liittyy haasteita

5 Jatkovalmistelu Itsenäisesti tai yhdessä tuotettavista tehtävistä tulee löytää pohjalaismaakuntien välinen laaja yhteisymmärrys Yhdessä tuotettavissa tehtävissä erityisesti huomioitavia asioita: sopimusten laadinta, haluttu palvelutaso maakunnittain, kustannusjako, henkilöstön sijainti, päätöksenteon ja valmistelun organisoitumistapa, valtakunnallisten keskitettyjen toimintojen sijainti, sijaisjärjestelyt Alueidenkäyttö-, luonnonsuojelu- ja vesitehtävien organisoitumisvaihtoehdoista päättäminen - yhteistyön laajuus: tietyt tehtävät edellyttävät yhteistyötä -yhteistyömuoto Kalatalousviranomaisen tehtävien organisointi Liikenteen organisoitumistavasta päättäminen lainsäädännön linjausten ollessa tiedossa

6 Jatkovalmistelussa huomioitavaa Osaamisen kartoitus, synergiaedut ja mahdolliset lisäresurssitarpeet Halutun palvelutason määrittely osassa tehtävistä Asemoituminen, mm. paikkatietopalveluiden sijoittuminen Lainsäädännön muutosvalmistelun seuraaminen ja vaikuttaminen Sopiminen valtakunnallisten keskitettyjen tehtävien hoitamisesta Valtiolta maakunnille siirtyvien vesioikeudellisten lupien ja hankkeiden siirtojen valmistelu Tilakeskuksen ja maakunnan välisten roolien selvittäminen (vesistörakenteiden ylläpito ja tulvantorjunta) Voimassaolevien ja jatkossa tarvittavien sopimusten tarkastelu ICT-rajapintojen aukaisu maakunnasta valtion tietovarantoihin (erityisesti ympäristöön ja liikenteeseen liittyvät tietovarannot)

Ehdotus monialaisen maakunnan perustamisesta / yhteenveto seuraavien työryhmien johtopäätöksistä

Ehdotus monialaisen maakunnan perustamisesta / yhteenveto seuraavien työryhmien johtopäätöksistä Ehdotus monialaisen maakunnan perustamisesta / yhteenveto seuraavien työryhmien johtopäätöksistä Maakunnan tutkimus- ja kehittämisrakenne Aluekehityksen strateginen suunnittelu Kulttuurin kehittäminen

Lisätiedot

MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS TOIMIALUE: ALUEKEHITYS TOIMIALUE: SOTEPELA. TOIMIALUE: KONSERNIPALVELUT - Oikeus-, resurssi- ja tietopalvelut

MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS TOIMIALUE: ALUEKEHITYS TOIMIALUE: SOTEPELA. TOIMIALUE: KONSERNIPALVELUT - Oikeus-, resurssi- ja tietopalvelut Tarkastuslautakunta MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS Vaalilautakunta Lautakuntamalli Jaostomalli Valiokuntamalli Maakuntajohtaja TOIMIALUE: ALUEKEHITYS - Aluekehityksen strateginen suunnittelu - Rahoitus-

Lisätiedot

Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta

Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta Maakuntaliitot -maankäytön suunnittelu -aluekehitys Maakunnat (18 kpl) Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Aluehallintovirastot

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus. Suurpato ry:n lounaskokous Kansallismuseo Leena Westerholm MMM

Maakunta- ja sote-uudistus. Suurpato ry:n lounaskokous Kansallismuseo Leena Westerholm MMM Maakunta- ja sote-uudistus Suurpato ry:n lounaskokous Kansallismuseo Leena Westerholm MMM 19.12.2017 Maakunta- ja sote-uudistuksen perusviestit 1. Hyvinvoiva ja elinvoimainen Suomi meille kaikille Julkisrahoitteiset

Lisätiedot

Maankäytön, luonnonvarojen ja liikenteen palvelut. Antti Saartenoja ja Liisa Maria Rautio, vastuuvalmistelijat

Maankäytön, luonnonvarojen ja liikenteen palvelut. Antti Saartenoja ja Liisa Maria Rautio, vastuuvalmistelijat Maankäytön, luonnonvarojen ja liikenteen palvelut Antti Saartenoja ja Liisa Maria Rautio, vastuuvalmistelijat 3.12.2017 Maankäyttö, luonnonvarat ja liikenne/ Työsuunnitelman osa-alueet Maankäyttö ( Antti

Lisätiedot

Pohjois-Savon maakuntauudistus

Pohjois-Savon maakuntauudistus Pohjois-Savon maakuntauudistus Liikenne, infra ja alueidenkäyttö - Tavoitteita, tehtäviä ja yhteistyötä Työryhmä: Patrick Hublin Tommi Huttunen Tuula Hyttinen Annaelina Isola Leila Kantonen Eija Kinnunen

Lisätiedot

Vesi- ja kalataloustehtävät Pohjois-Pohjanmaalla. Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Vesi- ja kalataloustehtävät Pohjois-Pohjanmaalla. Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Vesi- ja kalataloustehtävät Pohjois-Pohjanmaalla Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 29.11.2018 Ympäristötehtävien hoito maakunnassa Valtion lupa- ja valvontaviranomainen LUOVA (luvat, valvonta,

Lisätiedot

Tilakeskukseen sijoitettavia vesistörakenteita koskevat erityiskysymykset

Tilakeskukseen sijoitettavia vesistörakenteita koskevat erityiskysymykset Maakuntien valtakunnallisten palvelukeskusten valmistelu: Tilakeskukseen sijoitettavia vesistörakenteita koskevat erityiskysymykset Maakuntauudistuksen projektiryhmä 7.3.2017 neuvotteleva virkamies Leena

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Alueidenkäyttö ja rakentaminen 26.4.2018, Oulu Anne Jarva Maakunnan ja kunnan yhteistyö alueidenkäytön suunnittelussa Maakunnan ja alueen kuntien tulee tehdä ennakoivaa

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

Vesivaratehtävät läntisellä alueella

Vesivaratehtävät läntisellä alueella Vesivaratehtävät läntisellä alueella MMM:n simulointitilaisuus, Tampere Liisa Maria Rautio Vesistöpäällikkö/vastuuvalmistelija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus/Etelä-Pohjanmaan liitto 26.1.2018 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4. Timo Yrjänä

Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4. Timo Yrjänä Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4 Timo Yrjänä 16.11.2016 Organisointi ja ohjaus Vesitalous, vesihuolto ja pohjavesitehtäviä, vesien- ja merenhoitoa, ympäristötiedon

Lisätiedot

Vesienhoito hallinnonuudistuksessa. Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus

Vesienhoito hallinnonuudistuksessa. Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus Vesienhoito hallinnonuudistuksessa Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä 23.5.2018 Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus 1 2 14 000 htv Kanta-Hämeen ja Päijät- Hämeen vuosibudjetit yhteensä noin 1 200 000 000 euroa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kaakkois-Suomen ELY-keskus 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Leena Gunnar 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Vesi- ja kalatehtävien yhteistyön valmistelu

Vesi- ja kalatehtävien yhteistyön valmistelu Vaikuta Vesiin neuvottelupäivät Vaasa 11. 12.9.2018 Vesi- ja kalatehtävien yhteistyön valmistelu Aulis Rantala Valmistelun perusta Toimeksianto yli- ja maakuntajohtajilta 29.9.2017 Toimeksiannon sisältö

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Maakuntien ja MMM:n toimialan vuorovaikutuksen simulointi luonnonvaratehtävissä Tampere 26.1.2018 Osastopäällikkö

Lisätiedot

Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät

Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät 1.12.2016 Juha S. Niemelä Maa- ja metsätalousministeriö 1 Maakuntien luonnonvaratehtävät Maakuntalakiluonnos: 6. Maakunnan tehtäväalat Maakunta hoitaa

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset. Merja Vikman-Kanerva

Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset. Merja Vikman-Kanerva Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset Merja Vikman-Kanerva 24.4.2017 (*) Vaikuttavuuden taso +++ erittäin merkittävä ++ merkittävä + lievä tai vähäinen merkitys Henkilöstö ja vaikuttavuus

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jussi Rämet Pohjois-Pohjanmaa, maakuntajohtaja 10.1.2017 P-P liitto POPELY PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoito tulevaisuudessa - Mikä SYKEn rooli voisi olla jatkossa? Vaikuta vesiin, Vaasa

Vesien- ja merenhoito tulevaisuudessa - Mikä SYKEn rooli voisi olla jatkossa? Vaikuta vesiin, Vaasa Vesien- ja merenhoito tulevaisuudessa - Mikä SYKEn rooli voisi olla jatkossa? Vaikuta vesiin, Vaasa 11.9.2018 11.9.2018 Harri Juvonen Suomen ympäristökeskus Meillä on jo kuvaus toimintamallista jossa on

Lisätiedot

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9.

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Maakuntakaava 2040 Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Seuraavat askeleet: Ehdotus MH: 11+12/2017 Viranomaislausunnot 2-3/2018 Viranomaisneuvottelu Kaavaehdotus nähtäville Hämeen parasta kehittämistä! Heikki

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan maakuntauudistus: Maakunta uudistuu - miten käy ympäristön?

Keski-Pohjanmaan maakuntauudistus: Maakunta uudistuu - miten käy ympäristön? Keski-Pohjanmaan maakuntauudistus: Maakunta uudistuu - miten käy ympäristön? Muutosjohtaja Jussi Rämet #meidänkeskipohjanmaa 17.06.2018 Maakunnallinen näkökulma 1 ministeri Vehviläisen esitys 5.9. muutosjohtajille

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Pohjois-Pohjanmaalla

Maakuntauudistuksen valmistelu Pohjois-Pohjanmaalla Maakuntauudistuksen valmistelu Pohjois-Pohjanmaalla 11.11.2016 9.11.2016/ai Tiekartan mukaiset tehtäväkokonaisuudet sekä niitä hoitavat organisaatiot (NYKYTILA) Alueellinen alkoholihallinto AVI Kalatalous

Lisätiedot

Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa

Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa - Maakuntauudistuksen henkilöstösiirrot Arvio maakuntiin ja Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyvästä henkilöstöstä Arviot henkilöstömääristä ovat suuntaa-antavia.

Lisätiedot

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija HENKILÖSTÖINFO 11.9.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Maakuntaan siirtyvät tehtäväkokonaisuudet sote pelastuslaitos liitto ELY sosiaali- ja terveyspalvelut ympäristöterveydenhuolto varautuminen

Lisätiedot

Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja

Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja meren parhaaksi Vesien ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten maakunnat valmistautuvat / case Satakunta Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 5.9.2017,

Lisätiedot

HE 45/2018 vp. - Maantielailla ratkaisut tienpidon ongelmiin - Maakuntauudistuksen täytäntöönpano liikenteen hallinnonalalla

HE 45/2018 vp. - Maantielailla ratkaisut tienpidon ongelmiin - Maakuntauudistuksen täytäntöönpano liikenteen hallinnonalalla HE 45/2018 vp - Maantielailla ratkaisut tienpidon ongelmiin - Maakuntauudistuksen täytäntöönpano liikenteen hallinnonalalla Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.5.2018 Hallituksen esityksen tavoitteet Maakuntauudistus,

Lisätiedot

MAAKUNTAVIRASTON ORGANISAATIO

MAAKUNTAVIRASTON ORGANISAATIO MAAKUNTAVIRASTON ORGANISAATIO Vaihtoehtoja maakuntaviraston organisoitumisesta MAAKUNTAVALTUUSTO JA -HALLITUS Maakuntajohtaja HYVINVOINTI- LTK Järjestäjäohjaus ELINVOIMA- LTK YMPÄRISTÖ- JA LIIKENNELTK

Lisätiedot

Muutokseen valmistautuminen etenee Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju

Muutokseen valmistautuminen etenee Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju Muutokseen valmistautuminen etenee..2 Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju 9..2 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 9..2 Pauli Harju Valtio Maakunnat Kunnat Työnjako kuntamaakuntavaltio

Lisätiedot

Väliraportti Henkilöstötyöryhmä

Väliraportti Henkilöstötyöryhmä Väliraportti 30.11.2016 Henkilöstötyöryhmä Henkilöstötyöryhmä Jäsenet Keijo Siiskonen, puheenjohtaja, Eksote Tuija Voutilainen, JUKO Jaana Rautiainen, Pardia Kaija Kiiski, TEHY/KoHo Mari Soininen, Jyty/Kunta-alan

Lisätiedot

Jakelussa mainituille VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS.

Jakelussa mainituille VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. 1 Jakelussa mainituille 27.1.2017 Asia: VUOKSEN VESIENHOITOALUEEN JA KYMIJOEN SUOMENLAHDEN VESIENHOITOALUEEN OHJAUSRYHMIEN YHTEINEN KOKOUS. PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 27.1.2017 klo 9.00 12.00 Paikka: Videoneuvottelu

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja Luova tulee (ehkä) Viimeisimmät uutiset

Maakuntauudistus ja Luova tulee (ehkä) Viimeisimmät uutiset Maakuntauudistus ja Luova tulee (ehkä) Viimeisimmät uutiset PIMA-päivät 5.9.2018 Satu Pääkkönen, Uudenmaan ELY-keskus Tilannekatsaus sote- ja maakuntauudistukseen Aloituksen aikataulu siirtyi vuoteen 2021

Lisätiedot

HE 14/2018 VP: MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALAA KOSKEVAT LAKIEHDOTUKSET. Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa 22.3.

HE 14/2018 VP: MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALAA KOSKEVAT LAKIEHDOTUKSET. Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa 22.3. HE 14/2018 VP: MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALAA KOSKEVAT LAKIEHDOTUKSET Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa 22.3.2018 Hallitusneuvos Tanja Viljanen Maa- ja metsätalousministeriö 1 KESKEISET

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Liikenteen uudistukset

Liikenteen uudistukset Liikenteen uudistukset Runkoverkkopäätös Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Maakuntauudistuksen liikenneasiat Liikennejärjestelmäsuunnittelu Tienpito Muut liikennetehtävät Tapio Ojanen 16.4.2018

Lisätiedot

Vesihuollon kehittämispäivä

Vesihuollon kehittämispäivä Vesihuollon kehittämispäivä 14.3.2016 Jyrki Palomäki Alueidenkäyttö- ja vesihuoltoyksikön päällikkö Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 10.3.2016 Ajankohtaista Valtakunnallisen viemäröintiohjelman

Lisätiedot

Kunnat ja ELY, MRL kehittämiskeskustelupäivä

Kunnat ja ELY, MRL kehittämiskeskustelupäivä Kunnat ja ELY, MRL kehittämiskeskustelupäivä 12.1.2018 Avauspuheenvuoro Tilannekatsaus maakuntauudistukseen Johtaja ELYistä maakuntiin siirtyvät Y-tehtävät: oranssi ELYistä LUOVA- virastoon: sininen Jakautuva:

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä

Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 11.11.2016 Risto Timonen 16.11.2016 Maakuntauudistus Valtakunnallinen aluehallintovirasto kokonaan uusi ympäristötehtäviä AVIeista ja ELYistä Maakunnat kokonaan uusi

Lisätiedot

Maankäytön ohjausryhmä #phliitto

Maankäytön ohjausryhmä #phliitto Maankäytön ohjausryhmä 4.3.2017 www.paijat-hame.fi #phliitto PHL Alatyöryhmät Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Maakunnan suunnittelu ja maakunta-kaavoitus Kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen

Lisätiedot

Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa

Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa Henkilöstön asema maakuntauudistuksessa 1 Maakuntauudistuksen henkilöstösiirrot 2 Arvio maakuntiin siirtyvästä henkilöstöstä valtion sisällä siirtyvästä henkilöstöstä: Valtion lupa- ja valvontavirastoon

Lisätiedot

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Tehtävä: Liikennepalveluiden maakunnallinen kehittäminen ja järjestäminen - Joukkoliikenne - Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta: Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Tienpitoalueiden vertailu - Etelä-Pohjanmaan maakunnan vaihtoehdot

Tienpitoalueiden vertailu - Etelä-Pohjanmaan maakunnan vaihtoehdot HJTVR 29.5.2019 Tienpitoalueiden vertailu - Etelä-Pohjanmaan maakunnan vaihtoehdot 27.4.2018 Tienpitoalueiden vertailu - työn tavoitteet Määritellä tulevan Etelä-Pohjanmaan maakuntakonsernin näkökulmasta

Lisätiedot

Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi 25.1.2017 Valmistelun rakenne Esivalmistelun ohjausorganisaatio Henkilöstöfoorumi Yhteiset valmisteluryhmät Sote-tiimi sote-muutosjohtaja & valmisteluryhmien pj:t

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa. Ympäristöterveydenhuollon valmisteluryhmän esitys

Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa. Ympäristöterveydenhuollon valmisteluryhmän esitys Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa Ympäristöterveydenhuollon valmisteluryhmän esitys Lähtökohdat Ympäristöterveydenhuollon tehtävien keskinäiset synergiat ovat voimakkaat niin asiakkuuksien kuin perustehtävän/vaikuttavuuden

Lisätiedot

Uuden Valtion lupa- ja valvontaviraston ja maakuntien ympäristötehtävät. Johtaja Kari Lehtinen Keski-Suomen ELY

Uuden Valtion lupa- ja valvontaviraston ja maakuntien ympäristötehtävät. Johtaja Kari Lehtinen Keski-Suomen ELY Uuden Valtion lupa ja valvontaviraston ja maakuntien ympäristötehtävät Johtaja Kari Lehtinen KeskiSuomen ELY 1 1.2.2018 Etunimi Sukunimi Lupa ja valvontaviraston tehtävät Opetus ja kulttuuritoimi Sosiaali

Lisätiedot

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4 Valmisteluryhmä 4 Siirtyvistä tehtävistä ja sidosryhmäyhteistyöstä tulevassa maakunnassa / Satakuntaliitto Maakuntauudistukseen liittyvä sidosryhmätilaisuus koskien alueiden käyttöä, luonnonvaroja ja liikennettä

Lisätiedot

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP. 28 ~9700 htv

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP. 28 ~9700 htv Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP 3 5 10 1 6 1 1 1 28 ~9700 htv EP Valmisteluvaiheet 21.4.2017 3 Ajankohtaista (1/2) Väliaikaishallinnon rakentaminen Väliaikaisen valmistelutoimielimen

Lisätiedot

Oma Häme LJS-työryhmä

Oma Häme LJS-työryhmä www.omahäme.fi Oma Häme LJS-työryhmä 21.4.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle) 2015-2016 Oma Häme suunnitteluvaihe

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

VATE Asko Peltola

VATE Asko Peltola VATE 12.10.2017 Asko Peltola Missä mennään? Valmistelurahoituksesta on saatu lisäohjeita ja hakemus VM:lle on jätetty viime viikolla (jaossa yhteensä 14,5 me) Hallitus pääsi sopuun valinnanvapaudesta (julki

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAA MAANKÄYTTÖ, LUONNONVARAT JA LIIKENNE Loppuraportti. nimi

ETELÄ-POHJANMAA MAANKÄYTTÖ, LUONNONVARAT JA LIIKENNE Loppuraportti. nimi ETELÄ-POHJANMAA MAANKÄYTTÖ, LUONNONVARAT JA LIIKENNE Loppuraportti nimi 1 Sisällysluettelo MAANKÄYTTÖ... 5 1. Tehtäväkentän analysointi ja lähitulevaisuuden haasteet... 5 Maakuntakaavoitus ja paikkatietojärjestelmä...

Lisätiedot

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti 24.8.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus)

Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarasti 26.1.2016 26.1.2016 1 Lähtökohtani Asiakaslähtöisyys Ymmärrettävyys Yksinkertaistaminen

Lisätiedot

Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa. Timo Mäkikyrö

Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa. Timo Mäkikyrö Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa Timo Mäkikyrö 29.11.2018 Maakunnan tehtäväalat (HE 15/2017) Maakunta hoitaa liikennejärjestelmän toimivuus, liikenneturvallisuus, tie- ja liikenneolot,

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja liikennetehtävät

Maakuntauudistus ja liikennetehtävät Maakuntauudistus ja liikennetehtävät Johanna Vilkuna, liikenneasiantuntija Satakunnan kuntapäivä Pori Aluksi Liikenne on saavutettavuuspalvelua ja strateginen tekijä jokaiselle kunnalle ja alueelle. Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Pertti Rajala

Maakuntauudistus. Pertti Rajala Maakuntauudistus Pertti Rajala 6.6.2016 Maakuntauudistus Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa:

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Maaseutuvirasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaakko Rinne 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausunto Tämä on ELY -keskusten ylijohtajien lausunto, joka on käsitelty ylijohtajien kokouksessa

Lausunto Tämä on ELY -keskusten ylijohtajien lausunto, joka on käsitelty ylijohtajien kokouksessa Pohjois-Savon ELY-keskus Lausunto 21.02.2018 Asia: LVM/891/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenne- ja viestintäviraston perustamisesta, Liikennevirastosta annetun lain muuttamisesta ja

Lisätiedot

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Palveluiden yhdenvertainen saatavuus,

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallinnossa

Ajankohtaista aluehallinnossa Ajankohtaista aluehallinnossa 21.11.2016 Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivät Timo Jokelainen 2 Maakunta-/aluehallintouudistus 1.1.2019 ELY-keskus (maakunnan liitot, AVIt jne.) lakkaavat ja tilalle

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Suomen metsäkeskus Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus

Sote ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Pohjois Pohjanmaa 13.1.2017 1 P P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Pohjois-Pohjanmaa 13.1.2017 P-P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eri toimijoiden roolit ja yhteistyö. Hankesuunnittelupäivä Mervi Karhula

Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eri toimijoiden roolit ja yhteistyö. Hankesuunnittelupäivä Mervi Karhula Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eri toimijoiden roolit ja yhteistyö Hankesuunnittelupäivä 1.2.2018 Mervi Karhula Ajankohtaista viestintä- ja liikennepolitiikassa Digitalisaatio ja viestintäverkot

Lisätiedot

Etelä-Karjalan kuntien ympäristönsuojelu Vaihtoehdot sekä arvio vaikutuksista kuntien maksuosuuksiin eri vaihtoehdoissa

Etelä-Karjalan kuntien ympäristönsuojelu Vaihtoehdot sekä arvio vaikutuksista kuntien maksuosuuksiin eri vaihtoehdoissa Etelä-Karjalan kuntien ympäristönsuojelu Vaihtoehdot sekä arvio vaikutuksista kuntien maksuosuuksiin eri vaihtoehdoissa 22.6.2017 I \ \ \ \ \ \ Toimintaympäristön kuvaus ~ Maakunnassa on kaksi seudullista

Lisätiedot

Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on sen tärkein tavoite? Alueiden käytön palveluihin kuuluvat maakuntakaavoitus, kuntien

Lisätiedot

Urakoitsijaseminaarin avaus

Urakoitsijaseminaarin avaus Urakoitsijaseminaarin avaus LVM:n hallinnonalan virastouudistus ja maakuntauudistus 22.8.2017 LVM:n hallinnonalan virastouudistus 31.5.2017 2 3 Maakuntauudistus ja maantielain uudistus (luonnos 5.7.2017)

Lisätiedot

Maistraattien uudelleenorganisointi

Maistraattien uudelleenorganisointi Asettamispäätös VM100:00/2017 24.8.2017 luonnos 1662/00.01.00.01/2017 Maistraattien uudelleenorganisointi Asettaminen Toimikausi Tausta Valtiovarainministeriö on tänään asettanut hankkeen valmistelemaan

Lisätiedot

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen.

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen. Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta 25.10.2016 Matti Lipsanen www.omahäme.fi Lausunnon taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö lähettivät sote- ja maakuntauudistusta

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi Henkilöstöjärjestöt 1.9.2016 Risto Poutiainen Vt. maakuntajohtaja Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Maakunnan päätöksenteko, toiminta

Lisätiedot

TR4 Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa tilannekatsaus

TR4 Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa tilannekatsaus TR4 Ympäristöterveydenhuolto maakunnassa tilannekatsaus 4.5.2017 Leena Tuuri Ympäristöjohtaja, Oulun seudun ympäristötoimi Toteutuneet ja suunnitellut kartoitukset Ympäristöterveydenhuolto Aluehallintovirasto

Lisätiedot

Viite: VM:n lausuntopyyntö (VM023:00/2017; VM/504/ /2017)

Viite: VM:n lausuntopyyntö (VM023:00/2017; VM/504/ /2017) Valtiovarainministeriö valtiovarainministeriö@vm.fi Viite: VM:n lausuntopyyntö 10.3.2017 (VM023:00/2017; VM/504/03.01.00/2017) Lausunto esityksestä maakuntien rahoitusta koskevan lakiluonnoksen (HE 15/2017)

Lisätiedot

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Alueiden kehittäminen Kasvupalvelut Maahanmuuttaja palvelut Liikenne palvelut Pelastus- ja turvallisuus Alueiden käyttö Luonnon suojelu Vesi- ja kalatalous

Lisätiedot

Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus

Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 14.6.2017 VALTAKUNNALLISEN VALMISTELUN TILANNE Liikenteen ja tienpidon tehtävät Maakuntahallinnon liikennetehtävien

Lisätiedot

Maakuntien varautumistehtävät ja organisoituminen, esimerkit

Maakuntien varautumistehtävät ja organisoituminen, esimerkit 1 Raportinliite Maakuntienvalmistelijat Maakuntienvarautumistehtävätjaorganisoituminen,esimerkit Maakuntienvarautumistehtävienvalmistelu Maakuntienvalmisteluntueksionaiemminlaadittumaakuntauudistuksenvarautumistehtävienvalmisteluryhmässämuistio.Tämänmuistionorganisoitumisesimerkitontarkoitettuhavainnollistamaanjakonkretisoimaanem.muistiossaesitettyjävalmisteluntavoitetiloja.

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 17.4.2018 1 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 4 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö seminaari pidetty 27.3. SOTEMAKU-valmistelun

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma P-P liitto P-P ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset Avi TE-toimisto Henkilöjärj... Viestintä Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

HE maakuntauudistuksen täytäntöönpanosta liikennealalla ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Lokakuu 2018

HE maakuntauudistuksen täytäntöönpanosta liikennealalla ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Lokakuu 2018 HE maakuntauudistuksen täytäntöönpanosta liikennealalla ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lokakuu 2018 Esityksen tavoitteet Tehdään maakuntauudistuksen edellyttämät tehtävien ja henkilöstön siirrot

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue Varsinais-Suomen ELY-keskus / Olli Madekivi 13.4.2010 1 Organisaatio 13.4.2010 2 Ympäristökeskuksesta ELYn

Lisätiedot

Ajankohtaista ojitus- ja peruskuivatusasioista

Ajankohtaista ojitus- ja peruskuivatusasioista Ajankohtaista ojitus- ja peruskuivatusasioista Kyrönjoki -työryhmän kokous Ojituksiin liittyvät tehtävät E-P:n ELY-keskuksessa Ympäristönsuojeluyksikkö (Y-vastuualue) vesilain valvonta, vesilain mukaisen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen projektiryhmä

Maakuntauudistuksen projektiryhmä Työsuunnitelma VM037:00/2016 1 (5) MAAKUNTAUUDISTUS 8.12.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1) vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin

Lisätiedot

Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslain muutoksista

Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslain muutoksista Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslain muutoksista Kuntamarkkinat 13. Lakiklinikka Minna Mättö Lakimies, Alueet- ja yhdyskunnat -yksikkö - Maakuntauudistukseen liittyvät muutokset - MRL:n kokonaisuudistus

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä Satakunnan maakuntauudistus 1

Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä Satakunnan maakuntauudistus  1 Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä 20.6.2017 Satakunnan maakuntauudistus www.satakunta2019.fi 1 Valmisteluryhmän tehtävä ja keskeiset tavoitteet - Yhteiskunnan turvallisuusympäristö

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu 2017-18 Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Regina Saari ohjelmajohtaja Tampereen kaupunki Taustaa Tampereen kaupunkiseutu hakeutui

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu?

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Hallitussihteeri Sara Viljanen Vaikuta vesiin päivät 2017 5.9.2017, Turku ALUEHALLINTOUUDISTUS VESIEN- JA MERENHOIDOSSA / LAINSÄÄDÄNTÖ

Lisätiedot

NYKYTILAKUVAUS MAAKUNNALLE SIIRTYVISTÄ PALVELUISTA. MAAKUNTAPALVELUT: Maankäyttö, ympäristö ja liikenne

NYKYTILAKUVAUS MAAKUNNALLE SIIRTYVISTÄ PALVELUISTA. MAAKUNTAPALVELUT: Maankäyttö, ympäristö ja liikenne NYKYTILAKUVAUS MAAKUNNALLE SIIRTYVISTÄ PALVELUISTA MAAKUNTAPALVELUT: Maankäyttö, ympäristö ja liikenne - LUONNOS yhteenveto 16.2.2017 ELY L 23.11. tiedot ELY Y 14.12. tiedot ELY hlöstö 15.2.2017 Sisällys

Lisätiedot

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia 1 Maakunnallisia lapsiasiavaltuutettuja tarvitaan edistämään ja seuraamaan lasten oikeuksien toteutumista maakunnissa ja kunnissa Lastensuojelun

Lisätiedot

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään?

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Johtaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Isot kuvioit Maakuntalailla perustetaan maakuntahallinto, jolle runsaasti tehtäviä (laki lausunnolla) Perustetaan

Lisätiedot

Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista

Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista Hanke- ja yritystukien koulutus 7.-8.2.2017 Hannu Linjakumpu Lapin ELY 9.2.2017 Ajankohtaista Ohjelmakausi 2014-20 lähenee puolta väliä Lapissa käänne parempaan

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika Kokouspaikka 2.3.2017 kello 13:00-16:00 (12:15-13:00 lounas) Sali&Keittiö, Lähemäenkatu 11, 50170 Mikkeli Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus)

Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Lauri Tarasti: Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistaminen (ei SOTE eikä rahoitus) Lähtökohtani: asiakaslähtöisyys -ymmärrettävyys -yksinkertaistaminen -yhdenmukaistaminen Tehtävien jaosta

Lisätiedot

Hallinnonuudistus ELYkeskuksen näkökulmasta. SYS seminaari Olli Madekivi, Pirkanmaan ELY-keskus

Hallinnonuudistus ELYkeskuksen näkökulmasta. SYS seminaari Olli Madekivi, Pirkanmaan ELY-keskus Hallinnonuudistus ELYkeskuksen näkökulmasta SYS seminaari 14.9.2017 Olli Madekivi, Pirkanmaan ELY-keskus 2010 Ympäristökeskuksesta ELYn ympäristö ja luonnonvarat vastuualueeksi Ympäristölupa-asioissa selkein

Lisätiedot

Laki maantielain muuttamisesta, laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä

Laki maantielain muuttamisesta, laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä Liikenne- ja viestintäministeriö Lausunto 1 (7) Lausuntopyyntö 27.4.2017, LVM/1770/03/2016 Laki maantielain muuttamisesta, laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä Johdanto Liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot