Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä"

Transkriptio

1 Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Risto Timonen

2 Maakuntauudistus Valtakunnallinen aluehallintovirasto kokonaan uusi ympäristötehtäviä AVIeista ja ELYistä Maakunnat kokonaan uusi ympäristötehtäviä kunnista, maakuntaliitoista ja ELYistä Kunnat reformiministeriryhmä linjaa maakunnan tehtävät marraskuun lopussa LUOVA- ym. lakiluonnoksia lausunnolle helmikuussa 2

3 Tavoitteena selkeä työnjako Kunnat paikallisen osallistumisen, demokratian, sivistyksen ja elinvoiman yhteisöjä Maakunnat vastaavat tietyistä alueellisista palveluista Valtio vastaa oikeusvaltion ylläpitämisestä ja kehittämisestä, perusoikeuksien turvaamisesta ja arvioinnista sekä turvallisuustehtävistä samoin kuin kansainvälisistä ja valtakunnallisista tehtävistä ja yhdenvertaisuuden ja yleisen edun valvonnasta 3

4 LUOVAn ympäristötehtävät ympäristöhallinnon luvat, ympäristövalvonta, YVA ja luonnonsuojelu 4

5 Maakunnan ympäristötehtävät kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämisen edistäminen (ei ohjaus; ei kattavaa MRL:n laillisuusvalvontaa), maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus, kulttuuriympäristön hoito, vesivarojen käyttö ja hoito, vesien ja merensuojelu, vesien ja merenhoidon järjestäminen ja toteuttaminen sekä merialuesuunnittelu, kalatalous, ympäristöterveydenhuolto, ympäristötiedon tuottaminen ja ympäristötietouden parantaminen, ympäristö-, vesihuolto- ja vesistötöiden toteuttaminen sekä rakennusvalvonta, jos maakunnan kaikki kunnat niin haluavat. 5

6 Kunnan ympäristötehtävät maankäytön suunnittelu, rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu. 6

7 VAR-Y:n näkökulma Tehtäväjako on ympäristötehtävien näkökulmasta pääosin hyvä. Vesilain valvonta, ympäristötiedon tuottaminen ja jakaminen? Tukesin kemikaaliturvallisuutta koskevien lupien ja AVIen myöntämien ympäristölupien ja niiden valvonnan päällekkäisyys? 7

8 Yhden luukun lainsäädäntöhanke Lupaprosessien tehostaminen ja sujuvoittaminen Fokus ympäristöasioissa Ehdotus ympäristöllisten menettelyjen yhdentämistä koskevaksi laiksi vuoden 2017 loppuun mennessä Yhdennetty menettely mahdollinen, jos hankkeeseen tarvitaan ympäristölupa, vesilupa tai maa-aineslupa yhdistetään: esim. YVA ja LSL:n mukaiset poikkeukset yhteensovitetaan: esim. rakennuslupa Lain peruslinjaukset mennessä, HE keväällä 2018 ja laki voimaan 2019 alussa 8

9 Yksi luukku Mitä kaikkea yhdennetään? Koordinoiva viranomainen LUOVA ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Suhde muihin viranomaisiin? Mitä on koordinointi: Toimivaltaa muihin viranomaisiin nähden? Päätöksentekoa vai prosessin johtamista? Koordinoinnissa otettava huomioon, että muut menettelyyn osallistuvat viranomaiset voivat täyttää lakisääteiset velvoitteensa Vähentääkö luvan sähköinen käsittely koordinointitarvetta? järjestelmän pilotointi alkaa tammikuussa

10 Palveluiden sähköistäminen Rakennusluvissa toimii hyvin? Kansalaisen palvelukanava helpottaa kansalaisen asiointia ja virkamiesten työtä palvelut käytettävissä koko ajan nopeampi ja virheettömämpi asioiden käsittely ja tiedonkulku viranomaisille jaettuja yhteisiä työtiloja uusi kanavan vuorovaikutukseen ja osallistumiseen edistää julkisen tiedon saatavuutta ja yhteiskäyttöä. 10

11 Hajoaako ympäristötehtävien kokonaisuus? Valtionhallinnon alueellisia ympäristötehtäviä hoidetaan ELYkeskuksissa (13), aluehallintovirastoissa (4) ja Metsähallituksessa. Ympäristölupatehtävät ja ELYissä hoidettavat ympäristövalvonta-, YVA- ja luonnonsuojelutehtävät hoidettaisiin jatkossa yhdessä valtakunnallisessa viranomaisessa. Maakuntiin siirtyvien tehtävien osalta on odotettavissa pientä hajoamista, koska maakuntia on

12 Yhteistyö maakuntien välinen maakunnan ja kunnan välinen valtion ja maakunnan välinen valtion ja kunnan välinen 12

13 Yhteistyö nykyiset tehtävien keskittämiset kahden maakunnan alueesta kahdeksi maakunnaksi vesistöihin liittyvät tehtävät VAR-Y:n henkilövoimavarojen kohdentuminen Maakuntalakiluonnos: Maakuntien on hoidettava tehtäviään yhteistoiminnassa ja maakunnalle kootusti siten kuin siitä laissa säädetään. Kuntien yhteistyöalueet vs. maakuntien tehtävät? 13

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana

Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana Maakuntauudistus yhden luukun palvelujen toteuttajana Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen Palveluiden yhdenvertainen saatavuus,

Lisätiedot

Mikä muuttuu yhden luukun palveluilla ja kuinka se toteutetaan? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn YM

Mikä muuttuu yhden luukun palveluilla ja kuinka se toteutetaan? Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn YM Mikä muuttuu yhden luukun palveluilla ja kuinka se toteutetaan? 28.10.2016 Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn YM Mikä muuttuu yhden luukun palveluilla? Kaikki ympäristöasioiden lupa-asiat hoituvat yhdeltä

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat VM/Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki Lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta

Lisätiedot

Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset. Merja Vikman-Kanerva

Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset. Merja Vikman-Kanerva Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset Merja Vikman-Kanerva 24.4.2017 (*) Vaikuttavuuden taso +++ erittäin merkittävä ++ merkittävä + lievä tai vähäinen merkitys Henkilöstö ja vaikuttavuus

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Julkis ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Lausunto 04.05.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Megatrendit ympäristöhallinnossa. Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn Kaukolämpöpäivät

Megatrendit ympäristöhallinnossa. Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn Kaukolämpöpäivät Megatrendit ympäristöhallinnossa Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn Kaukolämpöpäivät 24.8.2017 Sisältö Ympäristöasioihin vaikuttavia megatrendejä Hallinto uudistuu Menettelyt sujuvoituvat ja sähköistyvät

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Suomen metsäkeskus Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maa- ja metsätalousvaliokunta HE 14/2018 VM/Kunta- ja aluehallinto-osasto, Valtionhallinnon kehittämisosasto Hallitusneuvos

Lisätiedot

Maankäytön ohjausryhmä #phliitto

Maankäytön ohjausryhmä #phliitto Maankäytön ohjausryhmä 4.3.2017 www.paijat-hame.fi #phliitto PHL Alatyöryhmät Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Maakunnan suunnittelu ja maakunta-kaavoitus Kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen

Lisätiedot

TERVETULOA KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ

TERVETULOA KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ TERVETULOA KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ 14.6.2017 Muutosta ilmassa MRL ELYn rooli Kohti uutta hallintoa maakuntauudistus Yksi luukku yhteistyö Kaavoituksen (uudet) haasteet Hyvä suunnittelu kannattaa

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Tilastokeskus Lausunto 13.06.2017 TK0170517 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa 1.2.2017 Maku-esivalmisteluryhmät Maku-tiimi koordinoi ja ohjaa valmisteluryhmiä, puheenjohtajana Elyn ylijohtaja, sihteeri myös Elystä Valmisteluryhmiin

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallinnossa

Ajankohtaista aluehallinnossa Ajankohtaista aluehallinnossa 21.11.2016 Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivät Timo Jokelainen 2 Maakunta-/aluehallintouudistus 1.1.2019 ELY-keskus (maakunnan liitot, AVIt jne.) lakkaavat ja tilalle

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Animalia ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Pertti Rajala

Maakuntauudistus. Pertti Rajala Maakuntauudistus Pertti Rajala 6.6.2016 Maakuntauudistus Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa:

Lisätiedot

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään?

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Johtaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Isot kuvioit Maakuntalailla perustetaan maakuntahallinto, jolle runsaasti tehtäviä (laki lausunnolla) Perustetaan

Lisätiedot

Landskapens uppgifter

Landskapens uppgifter ÖSTERBOTTENS FÖRBUND POHJANMAAN LIITTO Landskapens uppgifter Maakuntien tehtävät - Regeringens preciserade riktlinjer 5.4.2016 - Hallituksen tarkentavat linjaukset 5.4.2016 Olav Jern Landskapsdirektör

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV Aluehallintouudistus Valmistelun tilannekatsaus, osa IV 6.4.2016 1 Aluehallintouudistus on hallituksen kärkihanke, valmistelu käynnistyy nyt Hallitus on 5.4.2016 tehnyt ratkaisun maakunnille siirrettävistä

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Aluehallintouudistus ja vesiasiat

Aluehallintouudistus ja vesiasiat Aluehallintouudistus ja vesiasiat Maakuntauudistus ja ympäristötehtävät (1/2) PIRELYn Y-vastuualueen tehtävät ja henkilökunta jakaantumassa n. 50% - 60% maakuntaan ja LUOVAan LUOVA = valtioneuvoston alainen,

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4 Valmisteluryhmä 4 Siirtyvistä tehtävistä ja sidosryhmäyhteistyöstä tulevassa maakunnassa / Satakuntaliitto Maakuntauudistukseen liittyvä sidosryhmätilaisuus koskien alueiden käyttöä, luonnonvaroja ja liikennettä

Lisätiedot

Maakuntauudistus - yleisesittely

Maakuntauudistus - yleisesittely Maakuntauudistus - yleisesittely STM:n valmiusseminaari 26.5.2016 Finanssineuvos Teemu Eriksson 23.5.2016 1 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä Kunnat ovat paikallisen osallistumisen, demokratian,

Lisätiedot

Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät

Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät 1.12.2016 Juha S. Niemelä Maa- ja metsätalousministeriö 1 Maakuntien luonnonvaratehtävät Maakuntalakiluonnos: 6. Maakunnan tehtäväalat Maakunta hoitaa

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

Ympäristöllisten menettelyjen yhteensovittaminen - lainsäädännölliset linjaukset jatkovalmisteluun

Ympäristöllisten menettelyjen yhteensovittaminen - lainsäädännölliset linjaukset jatkovalmisteluun Ympäristöllisten menettelyjen yhteensovittaminen - lainsäädännölliset linjaukset jatkovalmisteluun Hallitusneuvos Satu Sundberg, YM Kuulemistilaisuus 8.5.2017 Tavoitteet Asiakkaan saama neuvonta paranee

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Suomen Kiinteistöliitto ry Lausunto 16.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Suomen Kiertovoima ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta

Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta Maakuntaliitot -maankäytön suunnittelu -aluekehitys Maakunnat (18 kpl) Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Aluehallintovirastot

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Maarit Ilola Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Ympäristölupamenettelyjen uudistus Sonja Pyykkönen

Ympäristölupamenettelyjen uudistus Sonja Pyykkönen Ympäristölupamenettelyjen uudistus 21.11.2016 Sonja Pyykkönen Esityksen sisältö Ympäristönsuojelulain ja -asetuksen uudistaminen Lupaprosessien uudistaminen Aluehallintouudistus Yhden luukun säädäntöhanke

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus ja sen vaikutus työsuojeluhallintoon Työsuojelulautakuntien seminaari

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus ja sen vaikutus työsuojeluhallintoon Työsuojelulautakuntien seminaari Maakuntauudistuksen tilannekatsaus ja sen vaikutus työsuojeluhallintoon Työsuojelulautakuntien seminaari 9.3.2017 1 Maakuntauudistus ja työsuojeluhallinto Maakuntauudistus on hallituksen reformi. Maakuntien

Lisätiedot

Maakunnat ja palvelut

Maakunnat ja palvelut Maakunnat ja palvelut Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti Peruspalveluiden arvioinnin yhteistyöoorumi 18.3.2016 17.3.2016 1 Vaikuttava ja kustannustehokas yhteiskuntapolitiikka ja hallinto Asiakaskeskeinen

Lisätiedot

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät www.omahäme.fi Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät Oma Häme valmistelu Lapset, nuoret, perheet Ikäihmiset Soteintegraatio Ohjausryhmä - päätökset ja linjaukset Aluekehitys ja kasvupalvelut Päihde-

Lisätiedot

Ympäristöllisten menettelyjen yhteensovittaminen hyödyntäen yhden luukun toimintamallia. Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS 14.9.

Ympäristöllisten menettelyjen yhteensovittaminen hyödyntäen yhden luukun toimintamallia. Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS 14.9. Ympäristöllisten menettelyjen yhteensovittaminen hyödyntäen yhden luukun toimintamallia Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS 14.9.2017 Yhden luukun toimintamalli Lupamenettelyt saa vireille sähköisesti samalla

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Keva Lausunto 16.06.2017 130/2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Alueidenkäyttö ja rakentaminen 26.4.2018, Oulu Anne Jarva Maakunnan ja kunnan yhteistyö alueidenkäytön suunnittelussa Maakunnan ja alueen kuntien tulee tehdä ennakoivaa

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Lausuntopyyntö VM037:00/2016

Valtiovarainministeriö. Lausuntopyyntö VM037:00/2016 Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma 20.6.2016 Pentti Malinen Tuleva kolmitasoinen hallinto Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on työnjako kunnan, maakunnan

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Suomen Kalankasvattajaliitto ry Lausunto 18.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Kuntamarkkinat

Kuntamarkkinat Kuntamarkkinat 14.9.2017 Kuntien ja maakuntien tehtävät Kirsi Mononen, johtava lakimies Sote- ja maakuntauudistus Maakuntauudistus I paketti» Sote» Pelastus» Rahoitus» Voimaanpano Maakuntauudistus II-paketti»

Lisätiedot

Maakuntahallitus Aluehallinnon uudistuksen valmistelun käynnistäminen Uudellamaalla 322/ /2015 MHS

Maakuntahallitus Aluehallinnon uudistuksen valmistelun käynnistäminen Uudellamaalla 322/ /2015 MHS Maakuntahallitus 69 18.04.2016 Aluehallinnon uudistuksen valmistelun käynnistäminen Uudellamaalla 322/04.00.02/2015 MHS 18.04.2016 69 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Pääministeri Sipilän hallitus

Lisätiedot

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi Henkilöstöjärjestöt 1.9.2016 Risto Poutiainen Vt. maakuntajohtaja Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Maakunnan päätöksenteko, toiminta

Lisätiedot

Kunnat ja ELY, MRL kehittämiskeskustelupäivä

Kunnat ja ELY, MRL kehittämiskeskustelupäivä Kunnat ja ELY, MRL kehittämiskeskustelupäivä 12.1.2018 Avauspuheenvuoro Tilannekatsaus maakuntauudistukseen Johtaja ELYistä maakuntiin siirtyvät Y-tehtävät: oranssi ELYistä LUOVA- virastoon: sininen Jakautuva:

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen 16.2.2017 Alueelliset nuorisotyöpäivät Mikä muuttuu julkisen hallinnon rakenteen muutoksen iso kuva Ministeriöt

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA ALUEIDENKÄYTÖSTÄ Paula Qvick

AJANKOHTAISTA ALUEIDENKÄYTÖSTÄ Paula Qvick AJANKOHTAISTA ALUEIDENKÄYTÖSTÄ 13.4.2016 Paula Qvick Tilanne Päätöstä maakuntakaavan laadinnan aloittamisesta ei ole Tarkistustarvetta on: suot, puolustusvoimien alueet, maisemat Yleinen tarkistustarve:

Lisätiedot

Ympäristötiedon tuottamisen palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Ympäristötiedon tuottamisen palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Ympäristötiedon tuottamisen palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on sen tärkein tavoite? Maakuntalain 6 mukaan maakunnan tehtäviin kuuluu

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Porin kaupunki Lausunto 12.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ

HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ Neuvottelutulos 5.4.2016 HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ Hallitus on sopinut perustuslaissa 121 :n 4 momentissa tarkoitetuille itsehallintoalueille -maakunnille - osoitettavista

Lisätiedot

Maakunta- ja alueuudistus ympäristötehtävissä Timo Jokelainen

Maakunta- ja alueuudistus ympäristötehtävissä Timo Jokelainen Maakunta- ja alueuudistus ympäristötehtävissä 8.2.2017 Timo Jokelainen Mihin ollaan menossa: uusi kolmitasoinen hallintomalli 1.1.2019 alkaen Uudessa kolmetasoisessa hallinnossa on (Sote ja maakuntauudistus:

Lisätiedot

Hallinnonuudistus ELYkeskuksen näkökulmasta. SYS seminaari Olli Madekivi, Pirkanmaan ELY-keskus

Hallinnonuudistus ELYkeskuksen näkökulmasta. SYS seminaari Olli Madekivi, Pirkanmaan ELY-keskus Hallinnonuudistus ELYkeskuksen näkökulmasta SYS seminaari 14.9.2017 Olli Madekivi, Pirkanmaan ELY-keskus 2010 Ympäristökeskuksesta ELYn ympäristö ja luonnonvarat vastuualueeksi Ympäristölupa-asioissa selkein

Lisätiedot

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Aluehallinto uudistuu 2010 Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Uudistuksen tavoitteet: Selkeämpi viranomaisten työnjako ilman päällekkäisyyksiä Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

Nykyisiä erillisiä lupamenettelyitä, raportointeja ja valvontaa

Nykyisiä erillisiä lupamenettelyitä, raportointeja ja valvontaa Lupamenettelyiden uudistamisen tämänhetkinen tilanne - yritysnäkökulma Johtava asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Nykyisiä erillisiä lupamenettelyitä, raportointeja ja valvontaa Viranomainen

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry Lausunto 19.06.2017 1060/2017/L Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Vesienhoito hallinnonuudistuksessa. Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus

Vesienhoito hallinnonuudistuksessa. Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus Vesienhoito hallinnonuudistuksessa Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä 23.5.2018 Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus 1 2 14 000 htv Kanta-Hämeen ja Päijät- Hämeen vuosibudjetit yhteensä noin 1 200 000 000 euroa

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Lappeenrannan kaupunki Lausunto 02.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 8.6.2016 Päijät-Häme 9.6.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

Kansliapäällikkö Hannele Pokka. hallintotuomioistuinpäivillä

Kansliapäällikkö Hannele Pokka. hallintotuomioistuinpäivillä Kansliapäällikkö Hannele Pokka hallintotuomioistuinpäivillä 27.1.2017 Ollaanpa mitä mieltä ollaan, Sipilän hallituksen uudistuksista, niiden sisällöstä ja annetuista aikatauluista, nykyhallitus on pannut

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Tuotantoeläinlääkäriyhdistys ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

YLLÄTTÄVÄT YRITYSVASTUUT POLITIIKKADIALOGI 2017

YLLÄTTÄVÄT YRITYSVASTUUT POLITIIKKADIALOGI 2017 YLLÄTTÄVÄT YRITYSVASTUUT POLITIIKKADIALOGI 2017 PATRUUNAN PALUU Koppalakkeja vai sparraajia, viranomaisten uudet roolit Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulu 15.6.2017, Helsinki Elina Linnove, ympäristölakimies,

Lisätiedot

Aluehallintouudistus

Aluehallintouudistus Aluehallintouudistus www.alueuudistus.fi Tilannekatsaus tammikuu 2016 1.2.2016 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla

Lisätiedot

Alueidenkäyttö, luonnonvarat, liikenne Väliraportti

Alueidenkäyttö, luonnonvarat, liikenne Väliraportti Alueidenkäyttö, luonnonvarat, liikenne Väliraportti Keski-Suomen ELY-keskus Keski-Suomen liitto 26.1.2017 Toimeksianto Johtoryhmän toimeksianto Yhteen sovittaa laissa määrätyt tehtävät uudeksi palvelukokonaisuudeksi

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Uuden Valtion lupa- ja valvontaviraston ja maakuntien ympäristötehtävät. Johtaja Kari Lehtinen Keski-Suomen ELY

Uuden Valtion lupa- ja valvontaviraston ja maakuntien ympäristötehtävät. Johtaja Kari Lehtinen Keski-Suomen ELY Uuden Valtion lupa ja valvontaviraston ja maakuntien ympäristötehtävät Johtaja Kari Lehtinen KeskiSuomen ELY 1 1.2.2018 Etunimi Sukunimi Lupa ja valvontaviraston tehtävät Opetus ja kulttuuritoimi Sosiaali

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslain muutoksista

Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslain muutoksista Ajankohtaista maankäyttöja rakennuslain muutoksista Kuntamarkkinat 13. Lakiklinikka Minna Mättö Lakimies, Alueet- ja yhdyskunnat -yksikkö - Maakuntauudistukseen liittyvät muutokset - MRL:n kokonaisuudistus

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliitto kommenttipuheenvuoro

Suomen luonnonsuojeluliitto kommenttipuheenvuoro Suomen luonnonsuojeluliitto kommenttipuheenvuoro Kuulemistilaisuus yhden luukun lakihankkeen linjauksista 8.5. Ympäristöministeriö, Helsinki Ympäristölakimies Pasi Kallio pasi.kallio@sll.fi Lähtökohdista

Lisätiedot

Ympäristöministeriön pilottihanke Metsä Fibre Oy:n Äänekosken biotuotetehtaan lupaprosessien sujuvoittamisesta

Ympäristöministeriön pilottihanke Metsä Fibre Oy:n Äänekosken biotuotetehtaan lupaprosessien sujuvoittamisesta Viranomaisnäkökulma lupaprosessien sujuvoittamiseen Case Äänekoski 42. Ilmansuojelupäivät 22. 23.8.2017 Lappeenrannan kaupungintalo, Lappeenranta Elina Linnove, ympäristölakimies, VT, Keski-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus

Maakunta- ja soteuudistus Maakunta ja soteuudistus Maakuntakiertue Uusimaa 1.6.2017 Muutosjohtaja 1 2.6.2017 Valmisteluvaiheet 2 2.6.2017 3 2.6.2017 Aluekehittäminen ja kasvupalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto

Lisätiedot

Lapin sivistysjohtajien syyspäivät

Lapin sivistysjohtajien syyspäivät Lapin sivistysjohtajien syyspäivät - AVI nyt ja tulevaisuudessa Lapin AVI 31.8.2016 1 Hallituksen reformi; kunta, maakunta, valtio Kunnalla on edelleen vastuu osaamisen ja sivistyksen edistämisestä, terveyden

Lisätiedot

Vesi- ja kalataloustehtävät Pohjois-Pohjanmaalla. Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Vesi- ja kalataloustehtävät Pohjois-Pohjanmaalla. Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Vesi- ja kalataloustehtävät Pohjois-Pohjanmaalla Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 29.11.2018 Ympäristötehtävien hoito maakunnassa Valtion lupa- ja valvontaviranomainen LUOVA (luvat, valvonta,

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 16.6.2016 Lappi 25.8.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Uudenmaan elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus Lausunto 16.06.2017 KEHA/1317/2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus

Maakunta- ja soteuudistus Maakunta- ja soteuudistus Maakuntakiertue 2017 Muutosjohtaja Pauli Harju 1 20.2.2017 - Maakunta-sote prosessin pääaikataulu 2017 1 / 2017 2 / 2017 3 / 2017 4 / 2017 6 / 2017 7 / 2017 9 / 2017 HE valinnanvapauslaiksi

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari 25.10.2016 Hämeenlinnan Ylijohtaja Pekka Savolainen Hämeen ELY-keskus Valtiolta (ELY, AVI) maakuntaan siirtyviä tehtäviä Sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. VarsinaisSuomen liitto Lausunto 15.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus

Maakunta- ja soteuudistus Maakunta ja soteuudistus Maakuntakiertue PohjoisSavo 7.4.2017 Muutosjohtaja Pauli Harju 1 7.4.2017 Maakuntasote prosessin pääaikataulu 2017 1 / 2017 2 / 2017 3 / 2017 4 / 2017 6 / 2017 7 / 2017 9 / 2017

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu?

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Hallitussihteeri Sara Viljanen Vaikuta vesiin päivät 2017 5.9.2017, Turku ALUEHALLINTOUUDISTUS VESIEN- JA MERENHOIDOSSA / LAINSÄÄDÄNTÖ

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Kalatalouden Keskusliitto Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Ylijohtaja Terttu Savolainen 13.10.2016 Uusi julkisen hallinnon työnjako maakuntauudistuksen myötä 2 Mikä muuttuu julkisen hallinnon

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Suomen Fysioterapia ja kuntoutusyritykset FYSI ry Lausunto 19.06.2017 VM037:00/2016 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus

Lisätiedot

Hallinnon uudistus alueidenkäytön näkökulmasta

Hallinnon uudistus alueidenkäytön näkökulmasta Hallinnon uudistus alueidenkäytön näkökulmasta MRL neuvottelupäivät Levillä 29. 30.8.2018 Hannu Raasakka Ylitarkastaja I Lapin elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus Prosessisuunnittelija, luonnonvarat

Lisätiedot

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian?

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ministeri Lauri Tarasti Alkuvaiheet Pääministeri Sipilän hallituksen

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Alueidenkäyttö- ja ympäristöpalvelut. Alueidenkäytön palvelut

Alueidenkäyttö- ja ympäristöpalvelut. Alueidenkäytön palvelut Alueidenkäyttö- ja ympäristöpalvelut Alueidenkäytön palvelut 28.4.2017 Mitä palveluita vuonna 2019 Maakuntakaavoitus, maakuntakaavaan liittyvät selvitykset, maakuntakaavan toteutumisen edistäminen Kaavoituksen

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. suomen eläinlääkäripraktikot ry Lausunto 15.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. ProAgria EteläPohjanmaa ry Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Sisältö 1. Maakunnan varautumistehtävät; toimialojen varautuminen ja konsernin varautumisen yhteensovittaminen 2. Alueellinen yhteinen varautuminen 3. Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS UUDISTUKSEN VALMISTELUN TILANNEKATSAUS 14.10.2016 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus 14.10.2016 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 14.10.2016 2 Maakunnan

Lisätiedot

Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4. Timo Yrjänä

Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4. Timo Yrjänä Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4 Timo Yrjänä 16.11.2016 Organisointi ja ohjaus Vesitalous, vesihuolto ja pohjavesitehtäviä, vesien- ja merenhoitoa, ympäristötiedon

Lisätiedot

Maakuntauudistus alueidenkäytön tehtävien näkökulmasta

Maakuntauudistus alueidenkäytön tehtävien näkökulmasta Maakuntauudistus alueidenkäytön tehtävien näkökulmasta 19.4.2017 Liisa Bergius Avainkysymyksiä poliittinen ohjausryhmä 17.2. Millainen muutos on tiedossa? Mitä tapahtuu nykyisille hyville palveluille?

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu Aluehallintouudistus Tilannekatsaus joulukuu 2015 18.12.2015 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan

Lisätiedot

Rakennetukien kesäpäivät , Mikkeli

Rakennetukien kesäpäivät , Mikkeli Rakennetukien kesäpäivät 7.6.2018, Mikkeli 2 Maakuntastrategian 1. luonnos Luonnoksen käsittely poliittisessa ohjausryhmässä, sidosryhmissä ja tehtäväryhmissä Maakuntahallituksen ja valtuuston strategiaprosessi

Lisätiedot