Outi Leinonen SIJOITETTUJEN NUORTEN VERTAISRYHMÄTOIMINTA

Transkriptio

1 Outi Leinonen SIJOITETTUJEN NUORTEN VERTAISRYHMÄTOIMINTA Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Kansalaistoiminta ja nuorisotyö Lokakuu 2008

2 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Aika syksy 2008 Koulutusohjelma Kansalaistoiminta ja nuorisotyö Työn nimi Sijoitettujen nuorten vertaisryhmätoiminta Työn ohjaaja Reetta Leppälä Tekijä/tekijät Outi Leinonen Sivumäärä 40 Työelämäohjaaja Christine Välivaara Pesäpuu ry Tutkimuksen tarkoitus oli sijoitettujen lasten vertaisryhmämallin muokkaaminen nuoruusikäisille. Tutkimus oli kehittämishanke. Tarkoitus oli kehittää toimintaa sijoitettujen nuorten parissa. Lisäksi oli tarkoitus tarkastella, millä tavalla sijoitettujen lasten ja nuorten toiminta voi liittyä kirkon erityisnuorisotyön pienryhmätoimintaan. Suunnittelin ja muokkasin sijoitettujen nuorten kokoontumiset. Sijoitettujen nuorten vertaistoiminta liittyi hyvin kirkon erityisnuorisotyön pienryhmätoimintaan. Kirkon erityisnuorisotyössä on tavoitteena etsiä ja löytää sellaisia lapsia ja nuoria, joita muut tahot eivät ole vielä tavoittaneet. Asiasanat reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö, vertaisryhmä, lastensuojelulaki, huostaanotto, sijaisperhe, strategia

3 ABSTRACT CENTRAL OSTROBOTHNIA UNI- VERSITY OF APPLIED SCIENCES Degree programme Civic activity and youth work Name of thesis Date Autumn 2008 Author Outi Leinonen Peer group activity for young people who have been taken into custody Instructor Pages Reetta Leppälä Supervisor 40 Christine Välivaara Pesäpuu ry The purpose of this study was to modify the peer group model for young people. The study was carried out as a development project. The purpose was to improve the activity of young people who have been taken into custody. The purpose was also to observe how the activity of young people who have been taken into custody can be connected to the small group activity of Church s special work. The meetings for young people who have been taken into custody were planned and modified. The peer group activity of young people who have been taken in custody connected well to the small group activity of church. The aim of the Church s special youth work is to look for and find children and young people that the other quarters have not reached. Key words Reactive attachment disorder, peer group, Child Welfare act, foster care, strategy

4 TIIVISTELMÄ ABSTRACT SISÄLLYS 1 JOHDANTO SIJOITETUN LAPSEN JA NUOREN KASVU JA KEHITYS Mikä merkitys on lapsuudella? Miten primaariperhe vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen? Mitä nuoruusiän tapahtumat merkitsevät? HUOSTAANOTTO JA SIJOITUS Sijaishuollosta Psykologisesta vanhemmuudesta HUOSTAANOTTOPROSESSI Huostaanoton valmistelu Huostaanottoselvitys Todisteellinen kuuleminen Päätöksenteko VERTAISRYHMÄTOIMINTA Vertaisryhmän merkitys Ystävyyssuhteiden merkityksellisyys Nuori vertaisryhmässä KIRKON ERITYISNUORISOTYÖN STRATEGIA Erityisnuorisotyön visio Pienryhmätoiminta Erityisnuorisotyön haasteita TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tarkoitus Tarkennetut tutkimusongelmat Tutkimusmenetelmät SIJOITETTUJEN NUORTEN VERTAISRYHMÄMALLIN KOKOONTUMISET Ensimmäinen tapaaminen: Tutustuminen Toinen tapaaminen: Tunteiden nimeäminen ja tunnistaminen Kolmas tapaaminen: Ihmissuhteet ja kiintymys Neljäs tapaaminen: Kiintymys ja lojaaliteettiristiriidat Viides tapaaminen: Traumaattiset kokemukset ja menetykset Kuudes tapaaminen: Traumaattisten kokemusten ja menetysten käsittely Seitsemäs tapaaminen Omat selviytymiskeinot Kahdeksas tapaaminen: Jämäkkyys ja oikeus itsesuojeluun Yhdeksäs tapaaminen: Itsetunto ja minäkäsitys Kymmenes tapaaminen: Ryhmän päättäminen SIJOITETTUJEN LASTEN JA NUORTEN VERTAISRYHMÄTOIMINNAN LIITTYMINEN KIRKON ERITYISNUORISOTYÖHÖN POHDINTA LÄHTEET...40

5 1 1 JOHDANTO Lapsuus on erityisen merkittävää aikaa ihmisen elämässä. Muistan oman lapsuuteni kokemuksia ja tapahtumia hyvin tarkasti. Erityisesti muistan tunteita; iloa, surua, ahdistusta ja pelkoa. Tunnistan ne tunteet vieläkin sisimmässäni ja pystyn eläytymään niihin vielä tänä päivänä. Sisäinen lapsi elää edelleen minussa. Lapset ja nuoret ovat tärkeitä. Joidenkin lasten elämässä on paljon rikkinäisyyttä ja he elävät tai ovat eläneet haavoittavissa elämänolosuhteissa. Alkoholin väärinkäyttö tai väkivalta perheessä ovat niitä asioita, jotka luovat turvattoman ja ahdistavan kasvuympäristön lapselle. On vaikeaa kasvaa ja kehittyä turvallisesti, jos joutuu pelkäämään vanhempiensa käyttäytymistä. "Minun itäni on vankilatta ja äitittäni en tiiä mittään", sanoi pieni poika minulle sijoitettujen lasten vertaisryhmässä. Siinä hän oli: pieni vaaleatukkainen poika, joka ei vielä osannut sanoa s-kirjainta. Miten riipaiseva kohtalo pienellä pojalla onkaan elämän taipaleen alkuvuosilla luvun alkuvuosina etsimme ja työstimme Oulun seurakuntayhtymän erityisnuorisotyöhön uusia työskentelymenetelmiä lasten ja nuorten parissa tekemäämme työhön. Silloin internetistä löytyi Pesäpuu ry:n eli lastensuojelun erityisosaamisen keskuksen järjestämä sijoitettujen lasten vertaisryhmämallin koulutus. Hakeuduimme työparini kanssa tähän koulutukseen ja sen käymisen myötä työhömme löytyi uusi toimintamalli, sijoitettujen lasten vertaisryhmätoiminta. Työskentely sijaisperheiden ja heidän lastensa kanssa on antanut uuden näkökulman omaan työhön. Olen kiitollinen, kun olen saanut tutustua upeisiin sijaisperheisiin ja saanut löytää näissä perheissä asuviin lapsiin vuorovaikutuksen ja kontaktin. Sijoitettujen lasten ryhmät ovat olleet mielenkiintoisia ja haastavia toteuttaa. Yhä useammin on mielessäni ollut ajatus nuorista ja heidän ryhmästään. Viimeksi pitämässämme ryhmässä vanhin osallistuja oli 15-vuotias poika. Hän oli yllättävän sopeutuvainen tässä ryhmässä, vaikka ryhmän muut pojat olivat iältään 11-vuotiaita. Mitä tämä sopeutuvaisuus pojasta kertoo? Kertooko se kehitysviiveestä, jota monilla sijoitetuilla lapsilla on? Onko se

6 2 rohkeutta olla itseään nuorempien seurassa? Mitä jos sijoitetuille nuorille olisi ihan oma vertaisryhmä? Haluan tehdä tutkimuksestani kehittämishankkeen sijoitettujen lasten vertaisryhmämallin toiminnan kohdistamisesta nuoruusikäisille. Haluan muokata toimintamallia nuorten ikää, heidän tarpeitaan ja kehitystään vastaaviksi. Tarkoitukseni on hyödyntää jo olemassa olevaa lastenryhmän mallia. Suunnittelen kokoontumisista sellaiset kokonaisuudet, joissa käytetään niitä lasten ryhmän toimintoja, jotka soveltuvat myös nuorille. Ne osiot kokoontumisista, jotka kaipaavat ja tarvitsevat muokkausta soveltuakseen sijoitettujen nuorten kokoontumisiksi, aion suunnitella ja kehittää itse. Tutkimuksen tarkoitus on kehittää toimintaa huostaan otettujen sijoitettujen nuorten parissa. Pesäpuu ry:ssä on viime syksyn ajan kokoontunut sijoitettujen nuorten kehittäjä - ja vertaistukiryhmä nuorisokodin nuorille. Lisäksi Keski-Suomen lastensuojelun kehittämisyksikkö ja Pesäpuu ry järjestivät vuoden 2008 alussa vertaisryhmän sijoitetuille nuorille tytöille. Palautteet molemmista kokeiluryhmistä ovat kannustavat.(pesäpuun lehti 1/ 2008.) Kirkon erityisnuorisotyön juuret ovat ensisijaisesti palvelussa ja nuorten kohtaamisessa. Erityisnuorisotyö on etsivää, kohtaavaa ja läsnä olevaa työtä, jossa toimitaan yhdessä niiden lasten, nuorten ja perheiden kanssa, jotka tarvitsevat elämässään erityistä tukea. Erityisnuorisotyön periaatteisiin kuuluu verkostoituminen lasten ja nuorten parissa työskentelevien tahojen kanssa. Kirkon erityisnuorisotyön ryhmätoiminnan tavoitteena on toimia lasten ja nuorten oman kasvun paikkana. Toiminta-, keskustelu- ja kasvuryhmät ovat pienryhmiä, ja kaikki ryhmät pyritään räätälöimään ajatellen tiettyä nuorten joukkoa. (Kirkkohallitus 2007). Sijoitettujen lasten- ja nuorten ryhmät liittyvät hyvin kirkon erityisnuorisotyön pienryhmätoimintaan, koska kirkon erityisnuorisotyön tavoitteena on etsiä ja löytää sellaisia lapsia ja nuoria, joita muut tahot eivät ole vielä tavoittaneet. Kirkon erityisnuorisotyö on kristillistä kasvatustyötä joka tapahtuu virallisen lastensuojelutyön tukena.

7 3 2 SIJOITETUN LAPSEN JA NUOREN KASVU JA KEHITYS 2.1 Mikä merkitys on lapsuudella? Vauvojen ja pienten lasten kokemista traumoista vaikeimpia ovat juuri yllättävät, pitkät tai pysyvät erotilanteet perushoitajastaan. Kuinka pitkä tai usein toistuva ero on lapselle haitallista, riippuu lapsesta ja vanhempi-lapsisuhteesta sekä olosuhteista, joihin vauva joutuu eli korvaavasta hoivasta. Toiset lapset ovat herkkiä ja haavoittuvia, toiset tuntuvat selviävän jopa uskomattomista tilanteista ilman pitkäaikaisia seurauksia. Erotilanteiden äärimuotona on vanhemman kuolema tai muu vanhempien varhainen pysyvä menettäminen, tällöin lapsen kohtalo on kokonaan kiinni uudesta korvaavasta kiintymyssuhteesta. (Tamminen 2004, ) Se, että jokin tapahtuma on lapselle traumaattinen, näkyy lapsen käyttäytymisessä ja toiminnassa. Pienikin lapsi taantuu taidoissaan, hän ei enää osaakaan jotakin, jonka jo hallitsi, lapsi esimerkiksi alkaa uudelleen kastella tai menettää jo tutuiksi tulleet sanat. Lapsen tunnekirjo kaventuu, hänen mielialansa on ärtyisä tai lattea. Usein lapsi toistaa puheissaan tai leikissään samaa teemaa uudestaan ja uudestaan. Lapsi ikään kuin yrittää päästä irti, työstää jotakin kokemaansa juuri leikin avulla, mutta on jumissa. (Tamminen 2004, 114.) Sijaiskotilasten ryhmällä on takanaan sekä kokemuksia huonosta huolenpidosta että separaatiokokemuksia, jotka jättävät omat jälkensä. Lapsen kaltoinkohtelu on Lewisin tutkimuksen (1994) mukaan yhteydessä myöhemmin impulsiivisuuteen, ärtyneisyyteen ja paranoiaan. Se vähentää arvostelukykyä ja verbaalisia kykyjä sekä vähentää kivun tunnistamista itsessä ja siten lisää riskiä väkivaltaiseen käyttäytymiseen muita kohtaan. Aikuisen mielenterveys on yhteydessä siihen, minkälaista huolenpitoa hän on saanut osakseen lapsuudessa. (Laurila 1999, 25.) 2.2 Miten primaariperhe vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen? Lasten asemaa yhteiskunnassa ovat kuvanneet Järventie ja Sauli (2001). Heidän mukaansa muutokset lasten elinympäristössä ovat heikentäneet lasten ja perheiden kykyä ratkaista ongelmiaan. Traditionaalinen perhesysteemi on heikentynyt. Perheiden hajoaminen on lisääntynyt, avioerojen määrä on suuri ja avoliitot sekä uusperheet ovat avioliittoakin her-

8 4 kempiä hajoamaan. Pitkäaikaiset liitot ovat vähentyneet. Lapsuus on yksinäistynyt. Lapset viettävät suuren osan elämästään ammattikasvattajien seurassa päiväkodeissa ja koulussa. Ryhmäkoot ovat suurentuneet, jolloin aikuiskontaktien määrä lasta kohti on vähentynyt. Samaan aikaan perheet pienenevät ja sukulaisverkostot harvenevat, perheiden sosiaaliset suhteet kodin ulkopuolelle ovat keskimäärin vähentyneet. Tällöin perheiden kyky selviytyä oman verkostonsa avulla heikkenee. Ongelmat kasautuvat osalle perheistä ja näille perheille on tyypillistä moniongelmaisuus ja sosiaali- ja terveydenhuollon moniasiakkuus. Suurimpina ongelmina perheissä ovat vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat. Päihdeja mielenterveysongelmat ovat yleisimpiä syitä lastensuojelutoimenpiteisiin.(vilén, Vihunen, Vartiainen, Sivén, Neuvonen & Kurvinen 2006, ) Haavoittavissa olosuhteissa elävien lasten perheet ovat varsin erilaisia, mutta tunnusomaista on ongelmien kasautuneisuus. Forssenin (1993) mukaan pulmilla on lisäksi taipumus periytyä sukupolvelta toiselle. Perheet ovat myös sosiaalisesti eristyneitä ja asennoituvat kielteisesti viralliseen palvelujärjestelmään. Lasta kaltoinkohtelevissa perheissä oli Paavilaisen (1998) tutkimuksen mukaan heikkoutta kaikilla hänen kartoittamillaan perhedynamiikan osa-alueilla, joita olivat yksilöityminen, yhteenkuuluvuus, joustavuus, pysyvyys, viestintä ja roolivastavuoroisuus. Lastensuojeluperhettä on kuvattu myös terapeuttien näkökulmasta (Lounavaara - Rintala ym.)1998. Sen mukaan perheissä ei selitetä asioita eikä käsitellä keskustelemalla elämäntilanteita tai tunteita, valehdellaan, keskinäinen kontaktitiheys on vähäinen, vanhempi-lapsisuhteissa on sukurutsaisia piirteitä, ihmissuhteet vaihtuvat ja rakentuvat poikkeavalla tavalla. Myös terapeutit koetaan vähämerkityksellisiksi. (Laurila 1999, 19.) Tarja Pösö kirjoittaa tutkimuksessaan Vakavat silmät ja muita kokemuksia koulukodista olevansa kiinnostunut perhesuhteista. Hänen mukaansa lastensuojeluongelmien syntyyn liitetään vahvasti perhesuhteiden ongelmat, erityisesti vanhempien voimattomuus, kyvyttömyys ja haluttomuus toimia kasvattajina lapsilleen. Lastensuojelun tehtäväksi tulee myös vanhempien täydentäminen tai korvaaminen. Julkinen valta astuu konkreettisesti ja juridisesti osaksi perhesuhteita. (Pösö 2004, 74.) Huostaan otettujen lasten vanhemmista on ollut lastensuojeluasiakkaana useampi kuin väestöstä keskimäärin. Hessle (1998) toteaa, että monien huostaan otettujen lasten vanhempien elämänkaari sisältää lapsuuden, jolloin he itse olivat ei-toivottuja. Kouluiässä he olivat

9 5 torjuttuja ja syrjäytyivät työiässä. Vanhempina heillä ei ole ollut hyväksyttäviä esikuvia ja suhteessa omiin lapsiin he tulevat myös syrjäytetyiksi. (Laurila 1999, 20.) Aikuinen saattaa tuoda varhaiseen vuorovaikutukseen myös kaikkea sitä pahaa, mitä hän on omassa elämässään kokenut. Varhaiseen vanhemmuuteen tulevat mukaan erityisesti ne vaikeudet, jotka aikuinen on omassa lapsuudessaan kokenut. Lapsuuden haamut ja kivut siirtyvät omaan vanhempana toimimiseen sitä herkemmin, mitä vähemmän aikuinen on näitä kokemuksiaan miettinyt, muistellut, pohtinut, puhunut ääneen tai työstänyt itsekseen. Eli kielletyt kivut ja torjutut muistot isiemme ja äitiemme pahat teot todellakin kulkevat kolmanteen ja neljänteen sukupolveen juuri varhaisen vuorovaikutuksen, sen erityispiirteitten ja merkitysten kautta. Pienen lapsen hoivan laiminlyönti, heitteillejättö, fyysinen pahoinpitely ja henkinen tai seksuaalinen kaltoin kohtelu ovat useimmiten seurausta siitä ylisuuresta pahasta, mitä aikuinen on itse lapsena tavalla tai toisella kokenut. Lapsena pahoinpidelty ja kokemuksensa unohtanut, tuskansa poistyöntänyt aikuinen, ajautuu vanhemmaksi tullessaan helposti kriisiin, jota ei hallitse eikä ymmärrä. (Tamminen 2004, 125.) Rosenfeld, Pilowsky, Fine, Thorpe, Fein, Simms, Halfon, Irwin, Alfaro, Saletsky & Nickman (1997) ovat tehneet laajan analyysin sijaislasten oireilua ja kehitystä koskevista tutkimuksista. Sen perusteella näyttää siltä, että sijoitetuilla lapsilla on 3-7 kertaa enemmän terveysongelmia, kehityksen viivästymiä ja sopeutumisongelmia kuin samaan sosiaaliryhmään kuuluvilla lapsilla. Joukossa on paljon muun muassa FAS- lapsia. Sijaishuoltoon tulevat lapset ovat usein lähtöisin moniongelmaisista perheistä, joissa lasta on laiminlyöty ja joskus kohdeltu väkivaltaisesti. Jos vanhempien kasvatustaidoissa on puutteita, heille voi olla ylivoimainen tehtävä selvitä esimerkiksi FAS- lapsen levottomuuden ja vaikeahoitoisuuden tuomista haasteista. Haapasalo ja Repo(1998) toteavat, että ellei sijoitukseen päädytä hyvin varhain, lapsi voi ehtiä syntymäperheessään altistua kielteisille tapahtumille niin kauan, että vaurioiden kompensoiminen sijoituksen avulla on vaikea. (Sinkkonen 2001, 172.)

10 6 2.3 Mitä nuoruusiän tapahtumat merkitsevät? Psykoanalyyttisten teorioiden mukaan (Adelson, 1980) nuoruudessa käydään läpi regressiivisiä vaiheita ja sijaiskodissa kasvaneelle tytölle se tarjoaa mahdollisuuden kokea lapsuuden vaurioita korjaavia kokemuksia. Toisaalta regressioon voi liittyä juurien etsintää, kaipausta ja tarvetta palata varhaisempiin ihmissuhteisiin ja olosuhteisiin, joista on lähtenyt. Erikson(1968) näkee nuoruuden identiteettikriisin ratkaisun vaiheena ja Blos(1979) puhuu samasta ilmiöstä käyttäen termiä toinen individuaadiprosessi. Blos on tehnyt tunnetuksi alun perin Anna Freudin käyttämän termin nuoruudesta toisena mahdollisuutena. Individuaatioprosessissa (Blos, 1979) nuori luopuu vanhemmistaan sisäisinä viha- ja rakkausobjekteina ja vaihtaa heidät perheen ulkopuolisiin objekteihin. Nuoruusvaiheessa aktivoituvat ajoittain varhaiset objektikuvat, ja nuori samaan aikaan sekä kaipaa niiden tuomaa turvaa että pelkää tulevansa sidotuksi niihin. Regressiovaiheen aikana minäkäsitys muuttuu ajoittain kielteisemmäksi.( Laurila 1999, 48.) Blosin (1979) mukaan regressiolla nuoruusvaiheessa on tärkeä tehtävä. Se mahdollistaa lapsuuden traumojen jälkien, konfliktien ja fiksaatioiden käsittelemisen. Nuori pystyy kohtaamaan uudella tavalla ahdistuksen ja syyllisyyden, joita hän ei pystynyt aikoinaan käsittelemään. Hän pystyy nyt neutralisoimaan tunteita. Taistelu lapsuuden traumojen jäänteiden kanssa kasvattaa egon itsenäisyyttä. Tässä uudelleenrakentumisen vaiheessa on välttämätöntä myös konflikti edellisen sukupolven kanssa. Se voi olla äänekäs tai tapahtua hiljaisesti. Nuori potee Blosin mukaan sekä objektinälkää että egon kapeutumista. Tähän vastauksena hän löytää toveriryhmän, josta tulee vanhempien korvike. Individuaatioprosessin aikana nuori ottaa kasvavassa määrin vastuuta siitä mikä hän itse on. Egon kasvava itsenäisyys nuoruusvaiheen edetessä on yhteydessä myös minäkäsityksen tasapainottumiseen. Individuaatioprosessin myötä nuori vaihtaa perheen moraalisäännöt laajempiin näköaloihin.(laurila 1999,48.) Sijoitettu nuori joutuu käsittelemään suhteet sekä biologisiin että sijaisvanhempiin. Hän joutuu luopumaan heistä ensisijaisina sisäisinä rakkaus ja viha objekteina. Jos sijoitus on tapahtunut paljon ennen nuoruusvaihetta, prosessi käydään suhteessa sijaisvanhempiin. Mikä merkitys on sillä, että ensimmäisiin vanhempiin on vähäinen kontakti, jolloin regressiot suhteessa heihin eivät mahdollista traumojen uudelleenkäsittelyä eikä konfliktikaan ole mahdollinen. Toisaalta, jos biologiset vanhemmat koetaan kavereiksi, kuten Valkosen

11 7 (1995) tutkimus osoitti, sijoitettu nuori voikin individuaatioprosessin aikana irtautua sijaisvanhemmista ja liittyä biologisiin vanhempiinsa psyykkisesti tai fyysisesti. (Laurila 1999, 49.) Nuoruusvaiheen tavoitteita on Havighurstin (Havighurst 1972, Chickering & Havighurst 1981) määrittelyn mukaan muun muassa: emotionaalinen itsenäistyminen suhteessa vanhempiin ja muihin aikuisiin, sosiaalisesti vastuunalaiseen käyttäytymiseen pyrkiminen ja sen saavuttaminen myös suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen, ideologian muodostaminen ja omaksuminen sekä ammattiuralle opiskelu tai hakeutuminen. (Laurila 1999, ) Psykiatrisen oireilun suuri määrä on ollut esillä useissa koulukotien toimintaa koskevissa keskusteluissa 1990-luvulla ja on edelleen. Vuonna 2002 ilmestyi koulukotinuorista tehty tutkimus, jossa kolmen koulukodin nuoria oli tutkittu psykiatrisesta ja neuropsykologisesta näkökulmasta Lehto- Salo, Kuuri, Marttunen, Mahlanen, Toivonen, Toivola, Närhi, Ahonen & Koponen ( 2002.) Se on todettu ensimmäiseksi suomalaiseksi tutkimukseksi, jossa on perusteellisesti selvitetty lastensuojelulaitoksissa olevien nuorten mielenterveydenhäiriöitä. Nuorten psykiatristen tutkimusten pohjalta todettiin valtaosalla koulukoteihin sijoitetuista nuorista selvästi tunnistettavia ja diagnostisoitavia mielenterveyden häiriöitä. Yleisin mielenterveyden häiriö oli käytöshäiriö, joka todettiin kolmella neljäsosalla nuorista. Tyypillistä oli niin sanottu samanaikaissairastavuus: käytöshäiriön rinnalla mielialahäiriöt ja päihdehäiriöt olivat yleisiä. Edelleen todettiin, että käytöshäiriö-diagnoosin saaneilla nuorilla, oli runsaasti oppimisvaikeuksia sekä vaikeuksia kielellisessä suoriutumisessa. ( Pösö 2004, 51.) Minäkäsitys on mielenrakenne, jota nuori on rakentanut koko elämänsä ajan. Se on myös mahdollisuus määritellä itseään uudelleen. Nuoruus on vaihe, jolloin uudelleenmäärittely kuuluu luonnolliseen kehitysvaiheeseen. Saako nuori kannustavaa tukea minäkuvansa käsittelyyn? Joskus itsetunnon kohottamiseksi kehotetaan ajattelemaan niitä asioita, joissa itse on hyvä. Joskus lapsella on ollut vuosikausia käsitys, ettei ole missään hyvä. Ihmisellä tulisi kuitenkin olla oikeus hyvään itsetuntoon pelkästään olemassaolonsa perusteella. On hyvä olla tietoinen omista vahvuuksistaan ja kehittämishaasteistaan sekä oppia näkemään itsensä onnistujana silloin kun on aihetta. Epäonnistumiset tuli osata selittää niiden todellisilla syillä. Käsitellä niihin liittyvät kielteiset tunteet ja pystyä jatkamaan matkaa epäonnistumisten jälkeen, valmiina yrittämään uudelleen. (Laurila 2008, 109.)

12 8 Jokaisen ihmisen elämässä on ihmisiä ja tilanteita, jotka ovat heikentäneet itsetuntoa. Sanomiset ja tapahtumat ovat usein tapahtuneet lapsuudessa ja nuoruudessa aikana, jolloin ne on otettu enemmän tosissaan, kuin mitä ne tällä hetkellä otettaisiin. Minäkäsitys on itsemäärittelyn tuottama rakenne, ja niinpä sitä voidaan myös muuttaa muuttamalla itsetuntoa tuhonneiden asioiden merkitystä omassa ajattelu ja tunnemaailmassa. Joskus kaltoinkohdellut nuoret eivät pysty näkemään omaa elämäänsä haavoittaneiden syyllisyyttä, vaan he tarvitsevat siihen terapeuttisen tuen. Myös erilaiset itsetunnon loukkaukset vaativat käsittelyä. Nuorille joudutaan opettamaan, että he saavat tuntea vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat vaurioittaneet heidän itsetuntoaan. Heillä on oikeus ikään kuin taannehtivasti puolustaa itseään ja tukea nuoremman itsensä itsetuntoa. On tärkeää osoittaa ymmärrystä itseään ja virheitään kohtaan, mutta myös etsiä vihan tiedostamisen jälkeen ymmärrystä. On hyvä miettiä esimerkiksi, miksi haavoittanut henkilö toimi niin kuin toimi. Mikä oli hänen ongelmansa? Mitä vaikeaa hänellä oli elämässään vai luuliko hän vain tarkoittavansa hyvää? Kun ihminen työskentelee haavoittaneiden asioiden kanssa aikansa, hän pystyy jossain vaiheessa antamaan kohteelle anteeksi. Kun on uskaltanut tiedostaa tapahtumat, tuntea vihaa ja antamaan anteeksi, vapautuu niiden ihmisten sanomisista ja vaikutuksista, jotka ovat vaurioittaneet. ( Laurila 2008, 120.)

13 9 3 HUOSTAANOTTO JA SIJOITUS Huostaanotto on yksi lastensuojelun toimenpiteistä. Huostaanotto on voimakasta viranomaisten puuttumista lapsen ja perheen itsemäärämisoikeuteen. Se on myös oikeusturvakysymys sekä lapsen, hänen perheensä että työntekijöiden kannalta. Lapsi on otettava sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen huostaan ja järjestettävä hänelle sijaishuolto(40 ), jos puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä. Jos lapsi vaarantaa terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään. Huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen voidaan kuitenkin ryhtyä vain jos avohuollon tukitoimet eivät ole lapsen edun mukaisen huolenpidon toteuttamiseksi sopivia tai mahdollisia, taikka jos ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi ja sijaishuollon arvioidaan olevan lapsen edun mukaista. (Taskinen 2007, ) 3.1 Sijaishuollosta Sijaishuolto sisältää laitoshuollon, muun muassa lastenkodit ja perhehoidon. Perhehoitoa voidaan järjestää myös ammatillisena työnä ns. perhekodeissa, mutta pääasiassa se tapahtuu yksityisperheissä. Tällaisia perheitä kutsutaan sijaisperheiksi ja lasta hoitavia vanhempia sijaisvanhemmiksi. Yleisin huostaanoton ja perhesijoituksen syy on lapsen hoidon ja kasvatuksen laiminlyönti. (Valkonen 1995, 1.) 3.2 Psykologisesta vanhemmuudesta Psykologisen vanhemmuuden käsitteen loivat amerikkalaiset tutkijat Joseph Goldstein, Anna Freud ja Albert J. Solnit teoksessaan Beyond the Best Interests of the Child (1973), jossa he pohtivat, mitä lastensuojelulain ilmaisu lapsen etu merkitsee muun muassa

14 10 huostaanotto- ja sijoituskysymyksissä. Goldstein ym. lähestyvät vanhemmuutta lapsen tarpeista käsin. Psykoanalyyttiseen teoriaan nojautuen Goldstein ym.(1973) näkevät lapsen ja vanhemman välisen psykologisen siteen perustuvan alun perin vastasyntyneen lapsen kyvyttömyyteen huolehtia itsestään ja eloonjäämisestään. Biologinen vastuu lapsen hengissä säilymisestä kehittyy vanhemman ja lapsen välisestä fyysisestä siteestä molemminpuoliseksi kiintymykseksi (Goldstein, Freud & Solnit 1980). Psykologisen siteen vahvuus riippuu siitä, millä tavoin hoitoa annetaan ja lapsen fyysiset tarpeet täytetään. Mikäli aikuinen sitoutuu tunteineen lapsen hoitoon, fyysinen hoitotapahtuma merkitsee myös psykologista vuorovaikutusta. Tällöin psykoanalyyttisen teorian käsittein lapsen viettienergia suuntautuu ensi kertaa ulkoiseen kohteeseen. Nämä ensimmäiset, heikot kiintymyksen tunteet muodostavat Goldsteinin ym.(1973) mukaan perustan, jolle kaikki myöhemmät tunnesuhteet kehittyvät.(valkonen ) Se, että aikuisesta tulee lapsen psykologinen vanhempi, perustuu Golsteinin ym.(1973) mukaan päivittäiseen kanssakäymiseen, läheisyyteen ja yhteisiin kokemuksiin. Psykologisen vanhemman roolissa voi olla kuka tahansa lapsesta huolehtiva aikuinen, mutta ei poissaoleva tai passiivinen aikuinen, olipa hänen biologinen tai laillinen suhteensa lapseen mikä hyvänsä. Useimmiten sillä fyysisellä tosiasialla, että on siittänyt tai synnyttänyt lapsen, on myös psykologinen merkitys vanhemmalle. Yleensä biologisella vanhemmalla on vaistomainen, myönteinen side lapseensa. Lapselle biologiset tosiasiat hänen ja aikuisten välillä eivät merkitse niin paljoa, että ne johtaisivat automaattisesti tunnesiteisiin. Jokapäiväinen kanssakäyminen ja huolenpito ovat pohja lapsen kiintymykselle ja kokemukselle siitä, että aikuinen on hänen vanhempansa. Keskeinen käsite Goldsteinilla ym. (1973) on toivottu lapsi: lapsi on ainakin yhden aikuisen jatkuvan kiintymyksen, huolenpidon ja arvostuksen kohde. (Valkonen 1995, 6-7.) Parasta on, jos vanhempi, joka ei voi huolehtia lapsestaan, antaa lapselle luvan liittyä ja kiintyä myös muihin. Tämän puolesta voidaan tehdä töitä, ja jos alkuvanhempien ja uusien hoitajien kesken yhteistyö sujuu sovussa, lapsi voi keskittyä omaan elämäänsä, sen leikkeihin, ystävyyssuhteisiin, opiskeluun ja tulevaisuuden suunnitteluun. ( Bardy & Känkänen 2005, 117.)

15 11 4 HUOSTAANOTTOPROSESSI Huostaanotto ja sijoitus ovat lasta suojaavia toimenpiteitä. Lapsi saa uuden perheen, koska syntymävanhemmilla ei ole riittävästi valmiuksia tarpeeksi hyvään huolenpitoon ja lapsen turvallisuudesta huolehtimiseen. Lapsen eheytymiselle ja selviytymiselle sijaisperhe luo välttämättömän perustan antaen tilaa ja aikaa rakentaa uusia ihmissuhteita, saada tuntea välittämistä ja huolehtimista sekä mallin toisenlaisesta perhe-elämästä. Huostaanotto ja sijoitus eivät usein yksinään riitä. Lapsi tarvitsee vaikeiden kokemusten negatiivisten vaikutusten vähentämiseksi erityistä tukea huostaanoton ja sijoituksen jälkeen. Huostaanotto on itsessään lapselle traumaattinen kokemus, johon liittyy useita menetyksiä, vaikkakin parempi vaihtoehto kuin jatkuvassa traumatisoivassa ympäristössä eläminen. Jotta sijoitus olisi mahdollisimman onnistunut kokemus lapselle, tarvitsee hän mahdollisuuden käsitellä kokemuksiaan, rakentaa elämäntarinaansa, antaa kokemuksille ja tunteille kielen sanallisessa muodossa sekä saada psykososiaalista tukea kasvulleen. Lapsi tarvitsee myös erityistä apua tunne- sekä sosiaalisten taitojen oppimisessa sekä itsetunnon kohentamisessa. Lisäksi lapsi tarvitsee tietoa häntä koskevista asioista, koska tieto lisää turvallisuutta ja lieventää lapsen ahdistusta ja epävarmuutta.( Holmberg, Hakkarainen & Välivaara 2006, 4.) Vaikka lapsuuskoti olisi ongelmainen, siirtyminen uuteen kotiin aiheuttaa myös ongelmia. Separaation eli erokokemuksen vaikutuksia ja varsinkin eroa äidistä on tutkittu runsaasti. Klassinen alan tutkija on ollut Bowlby, jonka mukaan separaatio äidistä tai äidin välinpitämättömyys aiheuttaa lapselle riskin häiriytyä aikuisuudessa. Lapsuuden separaatiotapahtuman on katsottu olevan yhteydessä aikuisuuden alkoholismiin.(laurila 1999, 25.) 4.1 Huostaanoton valmistelu Lapsen tai nuoren huostaanotto on valmisteltava parityönä. Työparina toimivat lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä yhteistyössä toisen sosiaalityöntekijän tai muun lastensuojeluun perehtyneen työntekijän kanssa. (Lastensuojelulaki 2007/417, 9 luku 41.)

16 12 Tilannetta selvitetään ja huostaanottoa valmistellaan yhdessä perheen kanssa. Lapsen kannalta olisi tärkeää, että vanhemmat hyväksyisivät sijoituksen. Aina siihen ei löydy tarvittavaa yhteisymmärrystä. Mitä pienemmästä lapsesta on kysymys, sitä nopeammin on toimittava, koska esimerkiksi vauvan elämässä jo yksi viikko tai kuukausi voi olla ratkaiseva. Huostaanotto on useimmiten viimeinen toimenpide, jos mitkään muut keinot eivät ole turvanneet lapsen tilannetta. ( Taskinen 2007, 54.) 4.2 Huostaanottoselvitys Lapsen ja perheen tilanteesta tehdään huostaanottoselvitys josta tulee ilmetä olennaiset asiat perheen taustatilanteesta sekä minkälainen kehitys on johtanut huostaanottoon. Selvityksestä tulee ilmetä, minkälaisia puutteita lapsen huolenpidossa on ollut ja miten lapsen tai nuoren oma käytös on uhannut vaarantaa hänen terveyttään tai kehitystään. Lisäksi selvityksessä tulee käydä esille mitä avohuollon tukitoimia on käytetty ja millä tavoin ne ovat osoittautuneet riittämättömäksi. Lapsen kuuleminen tai hänen mielipiteensä esilletuominen on oltava selvityksessä. Myös muiden asianosaisten todisteellinen kuuleminen on merkittävä selvitykseen. Edellä mainittujen lisäksi lapsen läheisverkosto tulee selvittää ja tutkia minkälaista tukea sieltä on saatavissa.( Taskinen 2007, ) 4.3 Todisteellinen kuuleminen Vaikka perheen kanssa on työskennelty ja keskusteltu lastensuojelutyön aikana, kuulemiseen on aina kutsuttava kirjallisesti. Asianosaisilla on oikeus tulla kuulluksi virallisesti ennen huostaanottopäätöstä tai hakemuksen tekemistä hallinto-oikeudelle. Kirjallinen ilmoitus kuulemistilaisuudesta on annettava kaikille niille joilla on lainmukainen oikeus tulla kuulluksi, lastensuojelulaki 2007/417, 4 luku 20, lastensuojelulaki 2007/417, 9 luku 42. Näitä ovat: 12- vuotta täyttänyt lapsi, äiti, isä, huoltaja, henkilö jonka hoidossa ja kasvatuksessa lapsi on tai on ollut välittömästi ennen asian valmistelua. Asianosaisilla on oikeus tutustua asiakirjoihin jotka voivat vaikuttaa asian ratkaisuun. Lapsen kohdalla on kuitenkin harkittava kannattaako hänen antaa lukea asiakirjoja vai voiko sen toteuttaa keskustelujen avulla. (Taskinen 2007, )

17 Päätöksenteko Huostaanotosta on tehtävä kirjallinen, perusteltu päätös. Se sisältää tavallisesti kaksi asiaa eli päätöksen huostaanotosta ja päätöksen sijoittamisesta sijaishuoltoon. Päätöksen teon yhteydessä on varmistettava, että kaikille asiaosaisille on varattu tilaisuus todisteelliseen kuulemiseen ja eri tahoilta on saatu tarpeelliset lausunnot esimerkiksi perheneuvola ja terveydenhuolto. Suostumukseen perustuva huostaanotto tehdään kun 12 vuotta täyttänyt lapsi ja huoltajat suostuvat huostaanottoon. Sosiaalihuollon johtava viranhaltija tekee huostaanotosta päätöksen lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän esityksestä. Tahdonvastaisesta huostaanotosta sanotaan seuraavasti, että jos 12 vuotta täyttänyt lapsi tai hänen huoltajansa vastustaa huostaanottoa, siitä ei voida tehdä päätöstä sosiaalitoimessa vaan sosiaalihuollon johtava viranhaltija lähettää hakemuksen huostaanotosta hallinto-oikeudelle. (Taskinen 2007, 63.)

18 14 5 VERTAISRYHMÄTOIMINTA Vertaistuella tarkoitetaan joko vapaamuotoisesti tai organisoidusti järjestäytynyttä keskinäistä tukea ja apua ryhmässä. Samassa elämäntilanteessa olevat tai samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet yksilöt tukevat toisiaan, selvittelevät ja ratkovat elämäntilannettaan. (Järvinen, Lankinen, Taajamo & Virolainen 2007, 166.) Sijoitetuille lapsille ja nuorille vertaiskokemus on se, että heidät on otettu huostaan ja sijoitettu asumaan kodin ulkopuolelle. Lasten yhteisiä traumaattisia kokemuksia voivat olla kokemukset perheväkivallasta, vanhempien päihteiden käytöstä tai yksin jäämisen tai hylkäämisen kokemukset. Vertaiset ovat lapsen tai nuoren kanssa suunnilleen samalla tasolla sosiaalisessa, emotionaalisessa tai kongnitiivisessa kehityksessä olevia lapsia tai nuoria. Vertaiset ovat yleensä melko samanikäisiä. Vertaisten kanssa omaksutaan tietoja, taitoja ja asenteita sekä koetaan erilaisia asioita. Kaikki tämä vaikuttaa lasten välittömään sopeutumiseen ja hyvinvointiin myös pitkälle heidän tulevaisuuteensa. (Salmivalli 2005, 15.) Pesäpuun mallissa puhutaan ns. psykoedukatiivisista vertaisryhmistä. Näitä ryhmiä ovat sijoitettujen lasten ja nuorten ryhmien lisäksi mm. mielenterveysongelmaisten, väkivalta ja päihdeperheiden, eroperheiden lasten ryhmät sekä sururyhmät. (Välivaara 2008.) Psykoedukatiivisuudesta käytetään nimitystä koulutuksellinen perhetyö. Psykoterapeutti Leif Berg on kirjannut psykoedukatiivisen ryhmän periaatteet, joihin kuuluvat: koulutuksellinen komponentti, koulutettu ryhmänohjaaja, ennakkoon sovittu määrä tapaamisia, pääsääntöisesti suljettu ryhmä, ei avoin kaikille, lisäksi ryhmä on strukturoitu, teemoitettu ja tavoitteellinen. (Brown, 2004.) 5.1 Vertaisryhmän merkitys Vertaisryhmään kuuluminen on sinänsä palkitsevaa, sillä kaveriporukka tarjoaa ajanvietettä, kumppanuutta ja tunteen johonkin kuulumisesta. Varsinkin nuoruusikää lähestyttäessä vertaiset ottavat yhä enemmän aiemmin yksinomaan vanhemmille varattua paikkaa yhteenkuuluvuuden ja läheisyyden tarpeiden tyydyttäjänä. Ryhmässä opetellaan yhdessä toimimista ja kompromissien tekemistä, mutta myös oman paikan ottamista, jämäkkyyttä ja

19 15 johtajuutta. Vertaiset myös auttavat nuoruusikään tulevaa lasta irtautumaan vanhemmista. Vertaisryhmässä tapahtuvan sosiaalisen vertailun kautta lapsi tai nuori oppii paljon itsestään ja rakentaa sen avulla minäkuvaansa, käsitystä itsestään ja ominaisuuksistaan. Jos lapsi on jatkuvasti vertaisryhmässä torjuttu, hän alkaa helposti itsekin pitää itseään sosiaalisesti epäonnistuneena. Korkea sosiaalinen asema ei varmasti ole myönteisen kehityksen välttämätön edellytys, eivätkä kaikki voi olla suosittuja, silti kohtalainen toverisuosio näyttäisi suojaavan lasta vaikeuksilta. Torjutuksi tulevilla lapsilla on nimittäin muita suurempi riski jäädä porukoiden ulkopuolelle ja ilman vastavuoroisia ystävyyssuhteita. He voivat kokea yksinäisyyden tunteita ja joutua jopa kiusatuksi. Ryhmän ulkopuolelle jätetty lapsi jää myös ilman sitä harjoituskenttää, jolla monia sosiaalisia taitoja opetellaan.( Salmivalli 2005, ) 5.2 Ystävyyssuhteiden merkityksellisyys Asherin ja Parkerin (1989) mukaan ystävyyssuhteiden keskeisiä tehtäviä ovat: hauskanpito yhdessä, sosiaalisen kompetenssin kehittyminen, läheisyyden kokeminen, emotionaalisen tuen sekä neuvojen ja avun saaminen, ylipäätään tunne siitä, että voi luottaa johonkuhun. Hartup (1992) on kuvannut ystävyyssuhteita emotionaalisina ja kongnitiivisina resursseina. Jälkimmäistä hän perustelee sillä, että vertaisten välisessä vuorovaikutuksessa syntyy konfrontatiota, vastakkain asettumisia. Nämä edistävät kongnitiivista kehitystä. Ystävät ovat myös merkittäviä informaation lähteitä, joiden kautta saa tietoa itsestä, muista ihmisistä ja maailmasta. Ystävyyssuhteet ovat myöhempien ihmissuhteiden edeltäjiä, ja niissä opetellaan läheisyyttä, luottamusta ja muita asioita, joita myöhemmin tarvitaan erityisesti läheisissä ihmissuhteissa. Ystävyyssuhteiden merkitykset ja tehtävät ovat erilaisia eri ikävaiheissa. Alle kouluikäisillä lapsilla mukavien yhteisten leikkien merkitys korostuu. Tämänikäisten mielestä hyvä ystävä on sellainen, joka haluaa tehdä samoja asioita kuin lapsi itse. Ystävien kanssa opitaan tässä vaiheessa muun muassa emootioiden säätelyä, oman vuoron odottamista ja jakamista eli sitä, että itse ei voi pitää mukavinta lelua koko aikaa itsellään. Keskilapsuudessa ystävyyssuhteet opettavat lapselle ennen kaikkea käyttäytymisen normeja. Tässä iässä ollaan tarkkoja pukeutumisesta, kielenkäytöstä ja käyttäytymisestä. Lapsille tulee yhä tärkeämmäksi, millaisen vaikutelman he itsestään ikätovereille antavat. Nuoruusiän ystävyyssuhteissa korostuu läheisyys, salaisuuksien jakaminen, itsensä tutkiskelu yh-

20 16 dessä ystävän kanssa sekä loogisen päättelyn ja emootioiden integrointi. (Salmivalli 2005, ) 5.3 Nuori vertaisryhmässä Esinuoruus- ja nuoruusiässä nuoren vanhempiensa kanssa viettämä aika vähenee dramaattisesti (esim. Larson ym., 1996). Samalla nuori alkaa viettää yhä enemmän aikaa vertaistensa kanssa. Määrällisen muutoksen lisäksi vertaissuhteet muuttuvat myös laadullisesti eli niiltä aletaan odottaa uudenlaisia asioita: sitoutumista, lojaalisuutta ja uskoutumista. Nuori hakee uudenlaista läheisyyttä suhteessa vertaisiin, samalla kun hän hakee itsenäisyyttä suhteessa vanhempiin. Vertaisten mahdollisuus vaikuttaa nuoreen näyttäisi lisääntyvän runsaasti. (Salmivalli 2005, 137.)

21 17 6 KIRKON ERITYISNUORISOTYÖN STRATEGIA Kirkon perustehtäviä ovat julistus, palvelu ja yhteys. Kirkko kohtaa nuoret sanomallaan ja palvelullaan heidän omassa elämänpiirissään, se vastaa keskeisiin läsnäolon haasteisiin. Erityisnuorisotyötä toteuttamalla kirkko etsii myös kadottamaansa yhteyttä niihin nuoriin, jotka ovat kadottaneet yhteyden seurakuntaan. Erityisnuorisotyön toimintanäky on sama, mitä Kirkkojärjestys sanoo diakoniasta, eli etsiä niitä, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavalla auteta.(kirkkohallitus 2007). Erityisnuorisotyön periaatteita ovat luottamus, avoimuus ja yhteistyökykyisyys. Toiminnan tuloksellisuuden edellytyksenä on turvallinen ja luotettava kontakti nuoreen, ammatillisesti korkea tietotaito ihmissuhdetyössä sekä kyky yhteistyöhön yhteiskunnan virallisten tuki- ja palvelujärjestelmien ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Erityisnuorisotyössä noudatetaan kirkon kasvatustyön periaatteita sekä lakisääteisen lastensuojelu- ja sosiaalityön ja muiden lakien tuomia velvoitteita. Tämä merkitsee sitä, että seurakunnan toteuttama erityisnuorisotyö on kristillistä kasvatustyötä, joka tapahtuu virallisen lastensuojelutyön tukena ja rinnalla. Kaikissa toimintaperiaatteissa lähtökohtana tulee olla lapsen ja nuoren edun kaikinpuolinen vaaliminen ja esillä pitäminen. (Kirkkohallitus 2007). 6.1 Erityisnuorisotyön visio Erityisnuorisotyössä toteutuu läsnäolon kirkon visioon sitoutunut kristillinen kasvatustyö ja läsnäolon nuorisotyö ahdistuneiden, kärsivien sekä varattomien lasten, nuorten ja perheiden rinnalla kulkijana sekä tukijana heidän arjessaan. Läsnäolon nuorisotyö toteutuu, kun toiminnan keskeisiä menetelmiä ovat välittäminen, kohtaaminen, rinnalla oleminen ja myötäeläminen. Niiden lisäksi siihen kuuluvat varhainen puuttuminen, lähimmäisyys, toiminta siellä missä nuoret viettävät aikaansa ja nuorten kohtaaminen henkilökohtaisella tasolla. Tärkeitä asioita ovat myös heikkojen ja syrjäytyneiden etsiminen, lasten ja nuorten oikeuksien puolustaminen, aikuisten kouluttaminen nuorten tueksi sekä toimiminen yhteistyökumppanina eri tahojen kanssa.

22 18 Erityisnuorisotyön vahvuus on läsnäolon nuorisotyön tahdossa kohdata uusia haasteita sekä kohdentaa toimintaansa erityistä tukea tarvitseviin yksilöihin, ryhmiin ja nuorisokulttuurisiin ilmiöihin. (Kirkkohallitus 2007). 6.2 Pienryhmätoiminta Erityisnuorisotyön ryhmätoiminnan tavoitteena on toimia lasten ja nuorten oman kasvun paikkana. Toiminta-, keskustelu- ja kasvu- ryhmät pyritään räätälöimään ajatellen tiettyä nuorten joukkoa. Toisaalta ryhmä voi myös olla aivan spontaanisti syntynyt, ja sen kanssa ryhdytään toteuttamaan yhteistä aktiviteettia. Toiminta muotoutuu yleensä jonkin tekemisen ympärille, ja ryhmässä käsitellään nuorten omia kysymyksiä. Pienryhmätoiminta voi myös olla osana kouluissa toteutettavaa pienluokkatoimintaa.(kirkkohallitus 2007). 6.3 Erityisnuorisotyön haasteita Tämän päivän nuoret ovat syntyneet 1990-luvulla. He ovat eläneet lapsuutensa laman aikana. Väestöpyramidi on muuttunut, koska syntyneiden lasten määrä on vähentynyt. Tutkimukset osoittavat aikuisten päihteiden käytön ja mielenterveysongelmien lisääntyneen. Tästä on ollut seurauksena myös huostaan otettujen lasten lukumäärän voimakas kasvu. Samoin lasten ja nuorten päihteiden käyttö, mielenterveysongelmat sekä koulunkäyntivaikeudet ovat lisääntyneet ja voimistuneet. Osalla nuorista on heikot sosiaaliset taidot, mistä seurauksena useat ongelmat kasautuvat heille ja heidän riskinsä syrjäytyä oman ikäluokkansa kehityksestä kasvaa. Lisäksi he kokevat epätietoisuutta tulevaisuudestaan, koulutusmahdollisuuksistaan sekä ammattiin ja työhön sijoittumisestaan. Lasten ja nuorten syrjäytyminen, yleinen turvattomuus ja yksinäisyys tulevat jatkumaan lähitulevaisuudessakin. (Kirkkohallitus 2007.)

23 19 7 TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN 7.1 Tutkimuksen tarkoitus Tutkimukseni on kehittämishanke sijoitettujen lasten vertaisryhmämallin toiminnan kohdistamisesta nuoruusikäisille. Muokkaan toimintamallia nuorten ikää, heidän tarpeitaan ja kehitystään vastaaviksi. Tutkimuksen tarkoitus on kehittää toimintaa huostaan otettujen sijoitettujen nuorten parissa. Pesäpuu ry:ssä on viime syksyn ajan kokoontunut sijoitettujen nuorten kehittäjä - ja vertaistukiryhmä nuorisokodin nuorille. Lisäksi Keski-Suomen lastensuojelun kehittämisyksikkö ja Pesäpuu ry järjestivät vuoden 2008 alussa vertaisryhmän sijoitetuille nuorille tytöille. Palautteet molemmista kokeiluryhmistä ovat kannustavat.(pesäpuun lehti 1/ 2008.) 7.2 Tarkennetut tutkimusongelmat Tutkimuksen tavoitteena on sijoitettujen lasten vertaisryhmämallin muuttaminen nuoruusikäisille sopivaksi. Tavoitteena on muokata jo olemassa olevaa mallia niin, että nuorten kokoontumisissa voi hyödyntää sitä soveltuvin osin ja kehittämishankkeessani suunnittelen joka kokoontumisen kohdistaen toiminnan ja tekemisen nuoruusikäisiä huomioiden. Toisena tutkimuksen tavoitteena on osoittaa sijoitettujen lasten ja nuorten vertaisryhmätoiminnan liittyvän kirkon erityisnuorisotyön strategiaan ja sitä kautta seurakuntien erityisnuorisotyön pienryhmätoimintaan. Miten sijoitettujen lasten vertaisryhmämalli voidaan muuttaa nuoruusikäisille? Löytyykö yhteys kirkon erityisnuorisotyön pienryhmätoiminnan ja sijoitettujen nuorten vertaisryhmätoiminnan kanssa? Nämä kysymykset tekevät tutkimuksestani mielenkiintoisen ja haasteellisen tehtävän.

24 Tutkimusmenetelmät Sijoitettujen lasten vertaisryhmämalli koostuu kymmenestä kokoontumiskerrasta. Jokainen kokoontuminen on puolentoista tunnin mittainen ja jokaisella kokoontumisella on oma teema ja tunne. Pesäpuu ry:n mallissa ryhmiä voidaan järjestää alle kouluikäisille 4-7- vuotiaille lapsille sekä kouluikäisille 7-12-vuotiaille lapsille. Lasten vertaisryhmän tavoitteet ovat seuraavanlaisia: Opetetaan lasta nimeämään, tunnistamaan ja ilmaisemaan kaikenlaisia tunteita. Annetaan lapselle vertaisryhmän kautta tietoisuus siitä, ettei hän ole ainoa sijoitettu lapsi. Lasta autetaan käsittelemään kiintymyssuhteitaan, kiintymysristiriitoja, sekä vanhempiin liittyviä mielikuvia. Annetaan lapselle mahdollisuus käsitellä traumaattisia kokemuksiaan ja niihin liittyviä menetyksiä. Tuetaan ja vahvistetaan lapsen itsetuntoa ja minäkäsitystä. Autetaan lasta kehittämään sosiaalisia taitoja sekä löytämään uusia selviytymiskeinoja. Lapselle opetetaan myös itsesuojelua. Lasta rohkaistaan jämäkkyyteen. Annetaan lapselle mahdollisuus solmia uusia ystävyyssuhteita. Lapselle annetaan myös tietoa sekä mahdollisuus saada hänen äänensä kuuluville. (Holmberg, Hakkarainen 2002, 8.) Sijoitettujen lasten vertaisryhmämalliin kuuluu kymmenen kokoontumiskertaa. Jokaisessa tapaamisessa käsitellään yksi tunne. Arvioin mitkä osiot lasten mallista ovat toimivia nuorilla ja mitkä eivät. Sen jälkeen suunnittelen kokoontumisiin nuorille omat toiminnot ja tekemiset, hyödyntäen omaa työkokemustani sekä siinä löytämiäni menetelmiä ja materiaaleja. Lasten ryhmän tavoitteet palvelevat sellaisenaan myös nuorten ryhmän toimintaa. Nuorten kokoontumisten tehtäviä, toiminnallisia harjoituksia ja tekemisiä olen keksinyt itse, mutta käyttänyt hyödykseni myös kirjallisuutta.( Hyppönen, Clarke, Caven, Lindfors, Ryynänen, Rantasalmi, Laurila 1997.) Lisäksi haluan tutkimuksessani osoittaa sijoitettujen lasten ja nuorten vertaisryhmien liittyvän kirkon erityisnuorisotyön pienryhmätoimintaan.

25 21 8 SIJOITETTUJEN NUORTEN VERTAISRYHMÄMALLIN KOKOONTUMISET 8.1 Ensimmäinen tapaaminen: Tutustuminen Tunne: Jännitys Uudet tilanteet joskus jännittävät 1. Tervetuloa ja esittäytyminen - Toivotetaan jokainen nuori lämpimästi tervetulleeksi ryhmään ja pyydetään valitsemaan itselleen istumapaikka. Tuolit ovat valmiina ympyrän muodossa. - Ohjaajat esittelevät itsensä - Jokainen saa valita itselleen nalle - korteista kortin joka kuvastaa omaa mielialaa ja fiilistä tämän ryhmän alussa. Nuori voi kertoa muutamia asioita itsestään esim. ikä, missä koulussa hän on, harrastuksista, mikä on lempiruoka jne. Ohjaajat esittäytyvät samalla tavalla kuin nuoretkin. 2. Virittäytyminen - Leikki tai luovan toiminnan harjoitus - esimerkiksi: Lauseen alut kierros(ohjaajat ovat tehneet hauskoja lauseen alkuja paperille ja jokainen saa vuorollaan jatkaa lauseet loppuun) - Luovan toiminnan harjoituksena voi olla toisten selkään piirtäminen ja pitää arvata mitä sinne kirjoitetaan helppoja, lyhyitä, myönteisiä sanoja 3. Tietoa ryhmästä - Ryhmän nimi - Ideoidaan yhdessä ja kannustetaan nuoria keksimään omia ehdotuksia - Tehdään ryhmän yhteiset säännöt ja sopimukset yhdessä nuorten kanssa - Puhutaan nuoria yhdistävästä taustasta eli asumisesta sijaisperheessä, se on tärkeää sanoittaa jo tällä ensimmäisellä kerralla reilusti ääneen. Seuraavaksi leikitään yhteinen leikki esimerkiksi hedelmäsalaatti. Kaikki joilla on farkut vaihtavat paikkaa, ohjaaja voi aloittaa ja yksi leikkijöistä on aina ilman paikkaa ja antaa kehotuksia muille ketkä vaihtavat paikkaa 4. Iltapala

26 22 5. Nimikylttien teko omia laatikoita varten - Jokaiselle nuorelle oma pahvilaatikko + maskotti tytöille ja pojille erilaisia, laatikkoon kyniä, pahveja, tarroja, vihko/ päiväkirja ryhmän ajaksi sekä liimaa ja sakset - nimikoidaan oma laatikko 6. Esitellään tunnesäätilakartta ja kuulumiset - Jokainen kokoontumiskerta aloitetaan tunnesäätilan kertomisella. - Nuoret saavat kertoa ryhmässä miten heidän viikkonsa on mennyt ja mikä on ollut mukavaa tai ikävää omassa elämässä - Tunnesäätilassa on 4 korttia joissa on salamoita, sadetta, puolipilvistä tai puoliaurinkoista tai pelkkää auringonpaistetta 7. Illan päättäminen - Luetaan lyhyt teksti tai pieni tarina. Ohjaajat valitsevat tilanteeseen sopivan. 8.2 Toinen tapaaminen: Tunteiden nimeäminen ja tunnistaminen Tunne: Onni Kaikki tunteet ovat sallittuja 1. Tunnesäätila ja kuulumiset - Kerrataan nuorten kanssa tunnesäätilakartan tarkoitus ja korttien merkitykset. Pyydetään nuoria miettimään minkälainen mennyt viikko on ollut ja valitsemaan heitä kortti kuvaamaan omaa tunnettaan - Jaetaan kuulumisia ja jokainen saa vuorollaan kertoa viikostaan ja tunnetilastaan 2. Kerrotaan illan teema ja yleistä asiaa tunteista - Kaikilla on tunteita. Ne ovat jotain, mitä tapahtuu ihmisen sisällä. Kaikki tunteet ovat normaaleja, mutta jotkut niistä saavat olon tuntumaan paremmalta ja jotkut taas huonommalta. Ulkopuolelta niitä voi olla vaikea nähdä. Hyvänkin ystävän tunteita voi vain arvailla, jos hän haluaa pitää ne salassa.

27 23 Kukaan ei voi valita tunteitaan. Ne vain tulevat - joskus ilman, että tietää syytä. Tunteet eivät ole ajatuksia, vaikka se, mitä ajattelee, saattaa vaikuttaa siihen, mitä tuntee. Tunteet myös herättävät ajatuksia. Tunteet eivät ole oikeita tai vääriä. Ne vain ovat, kunnes eivät enää ole. Kukaan ei voi väittää tai todistaa toisen tunteita vääriksi, koska ne ovat hänen yksityisomaisuuttaan. Sen sijaan se, miten toimii tunteiden innoittamana, on eri asia. Vaikka on väärin lyödä toista, kun on vihainen, itse suuttumisessa ei ole mitään vikaa. Tunteet antavat energiaa, jonka varassa jaksaa tehdä monenlaisia asioita. Ohjaajat voivat kertoa esimerkkejä itsestään. Usein tunteet auttavat myös tietämään, mitkä asiat ovat omassa elämässä tärkeitä. Tärkeät asiat herättävät suuria tunteita. Sen takia on hyödyllistä oppia kuuntelemaan omia tunteitaan. 2. Nimetään tunteita - Tehdään tunneaivoriihi. Parin seuraavan minuutin aikana nuoret saavat keksiä mahdollisimman paljon erilaisia tunteita. 3. Tunnetori - Erilaisia tunteita on kirjoitettu paperilapulle, jokaiselle nuorelle jaetaan viisi tunnetta, sen jälkeen nuoret saavat tehdä kauppaa tunteilla ja yrittää vaihtaa tunteita toistensa kanssa, niin että jokainen löytää itselleen sopivimmat viisi tunnetta. Sen jälkeen puretaan harjoitus yhdessä ja jokainen saa kertoa tunteistaan mitä haluaa sanoa. 5. Tunnepantomiimikortit - Tunnepantomiimikorteilla jokainen nuori saa vuorollaan esittää kortissa olevaa tunnetta ja toiset nuoret yrittävät arvata, mikä tunne on milloinkin kyseessä. Se, joka arvaa oikean tunteen, saa seuraavaksi valita kortin ja esittää sen tunteen. 6. Iltapala 7. Tunnetarina - Laitetaan patjat lattialle jokaiselle nuorelle, sekä muutamia kynttilöitä palamaan huoneeseen. Valaistusta voi vähentää jos siltä tuntuu. - Luetaan Tove Janssonin kirjasta kertomus Näkymätön lapsi

28 24 - Kertomuksen jälkeen saa jutella ja jokainen saa kertoa omia ajatuksiaan ja tunteitaan, jos haluaa. Ohjaajat saavat varautua siihen, että nuorten voi olla vaikea hiljentyä ja keskittyä tarinaan, mutta heille tulee antaa rauhassa aikaa tilanteeseen ja kannustaa myönteisellä tavalla kuuntelemiseen ja rauhoittumiseen. - Ilta päättyy tarinaan 8.3 Kolmas tapaaminen: Ihmissuhteet ja kiintymys Tunne: Pettymys Niihinkin voi pettyä, joita rakastaa 1. Tunnesäätila ja kuulumiset 2. Kerrotaan illan tunteesta - Tänään on tarkoitus puhua ihmissuhteista. Mikä ihmissuhde oikein on? Ihmissuhteiksi kutsutaan kahden ihmisen välillä olevaa suhdetta, jotka tuntevat toisensa hyvin. On olemassa esimerkiksi kahden ystävän välisiä tai vanhemman ja nuoren välisiä ihmissuhteita. Ihan ensimmäisen ihmissuhteen me muodostamme ihmiseen, joka hoitaa meitä vauvana. Tämä henkilö voi olla äiti, isä, mummo, kummitäti tai vaikka lastenhoitaja. Kuka oli sinun ensimmäinen ihmissuhteesi pienenä vauvana? Ihmissuhteet tuovat meille iloa mutta myös pettymyksiä. Joskus petymme toiseen, koska luulemme, ettei hän välitä meistä tai että hän tekee meille pahaa tahallaan. On ihan luonnollista olla pettynyt, jos toinen ihminen tekee jotain, mikä meistä tuntuu pahalta. Joskus ihmiset pettävät meitä syistä, joille he evät mahda mitään. Nämä ihmiset voivat olla sairaita tai heillä on muita isoja ongelmia. Joskus petymme johonkin ihmiseen vähän vaikkapa riidan aikana ja unohdamme sen melko nopeasti. Joskus petymme niin pahasti, että tuntuu tosi vaikealta antaa anteeksi ja unohtaa. 3. Tehtävä: Verkostokartta eli Minun maailmani kartta - Jokaiselle nuorelle iso kartonki, tusseja, liimaa ja erilaisia valmiiksi leikattuja paperisia symboleja kuvaamaan toisia ihmisiä.