SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2011. Puheenjohtajan palsta Markku Mäkinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2011. Puheenjohtajan palsta Markku Mäkinen 0400 593505 markku.makinen@salo.salonseutu."

Transkriptio

1 1(5) SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2011 Puheenjohtajan palsta Markku Mäkinen Hyvät Salon Seudun Reserviupseerit ry:n jäsenet Vuosi on taas vaihtunut ja myös yhdistyksen hallinnossa on tapahtunut muutoksia. Allekirjoittanut valittiin kolmen varapuheenjohtajavuoden jälkeen uudeksi puheenjohtajaksi. Olen astunut todella suuriin saappaisiin, sillä kaksi edellistä puheenjohtajaa, Mikko Halkilahti ja Tor-Erik Lindqvist, ovat toimineet todella aktiivisesti ja nostaneet yhdistyksen koko valtakunnan kärkeen toiminnan määrällä mitattuna. Molemmat ovat myös edenneet reserviupseeritoiminnan hierarkiassa, sillä Mikko valittiin viime vuoden lopulla Reserviupseeriliiton 1. varapuheenjohtajaksi ja "Turre" RUL:n liittohallituksen jäseneksi. Tässä yhteydessä on syytä kiittää erityisesti Turrea, jonka valtava työmäärä palvelee edelleen myös hallitusta, sillä hän jatkaa yhdistyksen henkilöstöupseerina ja rahastonhoitajana. Vuodenvaihde toi mukanaan muitakin muutoksia yhdistyksen hallitukseen sekä jonkin verran myös toimikuntien kokoonpanoihin. Tarkat tiedot löytyvät tämän jäsenkirjeen mukana tulevasta lompakkoon tarkoitetusta infokortista. Uutena nimikkeenä hallitukseen tuli veteraaniyhteistyöupseeri, jota tehtävää hoitaa Simo Raula. Hänen tiedotteensa on myöhemmin tässä jäsenkirjeessä. Markku Mäkinen puheenjohtaja Järjestelytoimikunta Eero Nurminen Veteraanikeräys Aiempien vuosien tapaan osallistumme vuoden 2011 veteraanikeräykseen järjestämällä lipaskeräyksen Salon ja Halikon kauppakeskuksissa. Maastopukuiset kerääjät jalkautuvat lauantaina kaupungille. Puvut haetaan valmiiksi Saloon (Kerholle, osoite Turuntie 8, toinen kerros). Tarjolla on aamupäivä- (9-12) ja iltapäivävuoroja (12 15). Kerääjiä tarvitaan noin 40, joten nyt odotetaan mukaan kaikkia innokkaita isänmaan ystäviä hyvän asian eteenpäin viemiseksi. Ilmoittautumiset Eero Nurmiselle, yhteystiedot yllä. Kaatuneitten muistopäivä Kaatuneitten muistopäivänä sunnuntaina järjestetään perinteiden mukaisesti muistotilaisuus Uskelan kirkkohautausmaan sankarihaudoilla sekä kunniakäynnit Järvisen veljesten ja Topulin muistomerkeille. Samana päivänä yhdysupseerit laskevat seppeleet toimialueemme muille sankarihaudoille. Nuoria upseereita kunniavartioon Lippu-upseeri toivottaa kaikki halukkaat tervetulleiksi mukaan lipputoimintaan. Tarjolla on kunnia- ja lippuvartiotehtäviä eri tilaisuuksissa sekä erinomainen mahdollisuus nuorille upseereille tutustua yhdistyksen toimintaan ja jäseniin. Asiasta kiinnostuneiden toivotaan

2 ottavan yhteyttä lippu-upseeri Eetu Freseniukseen, puh tai sähköposti 2 Ampumatoimikunta Uolevi Piispanen Yleistä Ilma-aseammunnat jatkuvat Ollikkalan koululla asti. Yhdistyksen vuorot radalla ovat perjantaisin klo ja lauantaisin klo Koulun ulko-ovet ovat ko. aikoina lukittuina, joten jos haluat tulla tutustumaan lajiin, ota yhteyttä johonkin ampumatoimikunnan jäseneen (ks. infokortti). Ruutiaseammunnat suoritetaan entiseen tapaan Salon Seudun Ampujien Hevonpään ampumaradalla. Tulevanakin kesänä yhdistyksen jäsenillä on mahdollisuus osallistua kaikkiin kalenteriin merkittyihin ampumatilaisuuksiin maksamalla lisenssin tai suorittamalla osallistumiskerran maksun. Kaikkien ampumaurheilua harrastavien kannattaa seurata SASA:n kilpailukalenteria seuran kotisivuilta Kilpailut Piirin kenttälajien ja RA 7:n ampumamestaruuskilpailut järjestetään Raasissa. Piirin ampumamestaruuskilpailut pistoolin ja pienoiskiväärin osalta ovat Hevonpään ampumaradalla RUL:n ampumamestaruuskilpailut ovat Kankaanpäässä Omat mestaruuskilpailut ovat SASA:n kalenterin mukaiset ja ne on merkitty oheiseen tapahtumakalenteriin. Prosenttiammunta Vuoden 2011 prosenttiammunta alkoi 1.1. ja sen kesto on koko kalenterivuosi. Prosenttiammunnassa lasketaan, kuinka suuri prosentti yhdistyksen jäsenistä on suorittanut 10 laukauksen ampumatapahtuman. Myös hirvi-, kauris- ja karhukokeen suorittaminen lasketaan mukaan. Ilmoituksia suorituksista (mielellään heti sen tapahduttua) voi lähettää ampumaupseerille joko puhelimitse tai sähköpostilla. Urheilutoimikunta Erkki Laine Yleistä Reserviläisurheilua on tarjolla monipuolisesti niin yhdistys- piiri- kuin liittotasollakin. Liitteenä olevasta toimintakalenterista löydät kaikki yhdistys- ja piiritason kilpailut. Kotisivuilta löydät tapahtumakalenterin, jossa mukana ovat myös liittotason kilpailut. Turren Kuntokierros Yhdistyksen oma kuntoilutapahtumien sarja Turren Kuntokierros on saanut varsin hyvän vastaanoton jäsenistön keskuudessa. Vuoden 2010 aikana oli peräti 48 erilaista tapahtumaa lajeina mm. hiihto, suunnistus, soutu, ammunta, uinti ja vaellus. Tilaisuuksiin osallistui 34 jäsentä sekä 15 henkilöä muista maanpuolustusjärjestöistä. Turren Kuntokierroksen tapahtumat ovat kuntoilijoille suunniteltuja liikuntatapahtumia. joihin voi osallistua vähemmänkin kuntoilua harrastanut. Vuoden 2011 kuntokierroksen tapahtumat on päivitetty ajalle ja ne ovat näkyvillä myös kotisivuilla: Hiihto 25 / 50 km klo Märynummi Maastovaellus 12 km klo Märynummi 2

3 Yhdistyksen omat kilpailut Omien mestaruuskilpailujen tarkoituksena on madaltaa jäsenten kynnystä osallistua reserviläisurheiluun. Niihin kannattaa osallistua, vaikkei olekaan aktiiviharrastaja, sillä tapahtumien tärkein tehtävä on aktivoida jäseniä liikkumaan ja parantamaan kenttäkelpoisuuttaan. Omien kilpailujen koko vuoden kalenteri: Pistooliampumahiihto tiistaina 1.3. klo Märy/Vaskio, paikka ilmoitetaan kotisivuilla. Ampumahiihto keskiviikkona 2.3. klo Märy/Vaskio, paikka ilmoitetaan kotisivuilla. Maastokilpailu torstaina Kokoontuminen klo Halikon ABC-huoltoasemalla. Pistooliampumajuoksu lauantaina klo Vaskion urheilukentällä. Kauden päätöstilaisuus pidetään joulukuussa Kerholla. Taitokilpailu Piirin taitokilpailu järjestetään lauantaina Kaarinassa. Kilpailu on mielenkiintoinen taito-/tietokilpailu sotilas-, ensiapu- ja eräaiheista. Tavoitteena on, että lähdemme monen partion voimin edustamaan yhdistystä. Samana päivänä on myös Halikko-soutu, jonne on myös tavoitteena saada 15-jäseninen soutujoukkue. 3 Koulutustoimikunta Ari Leino ari.leino@salo.fi Esitelmätilaisuudet Koululutustoimikunta järjestää kevään aikana kolme esitelmätilaisuutta. Aiheita on sotahistoriasta turvallisuuspolitiikkaan. Esitelmätilaisuudet pidetään Salon lukion isossa auditoriossa, Kaherinkatu 2, Salo. Maanantaina klo (Huom! päivä) Suojelupoliisin apulaispäällikkö Petri Knape Näkökulmia suomalaiseen turvallisuuteen Torstaina klo Varsinais-Suomen aluetoimiston päällikkö, komentaja Kari Mäkinen Puolustusvoimat tänään ja huomenna Tiistaina klo (Huom! päivä) Sotahistorian professori Martti Turtola Erik Heinrichs Mannerheimin ja Paasikiven kenraali Veteraaniyhteistyö Simo Raula simo.raula@raulaki.fi Veteraaniyhteistyöupseerin tehtävänä on yhteydenpito toimialueen veteraanijärjestöihin. Tärkeä osa käytännön toimintaa on avun järjestäminen veteraaneille arkipäivän toiminnassa, kuten lumenluonnissa, aidan- tai ruohonleikkuussa, apteekkiasioinnissa tai muussa vastaavassa toiminnassa silloin kun veteraanin omat voimavarat eivät riitä. Nyt tarvitaan Salon taajama-alueelta ja maaseudulta sekä erityisesti aikaisemmista kuntakeskuksista vapaaehtoisia henkilöitä, jotka ovat tarvittaessa käytettävissä suorittamaan em. palveluja veteraaneille. 3

4 Halukkaita pyydetään ilmoittautumaan veteraaniyhteistyöupseerille. Osallistumalla toimintaan voit osoittaa arvostusta veteraaneille, jotka ovat uhranneet parhaat vuotensa isänmaamme itsenäisyyden turvaamiseksi. 4 MP-koulutus ja nuorten upseerien toimikunta Kari Mahlberg kari.mahlberg@nokia.com Kesäyön marssi järjestetään Vantaalla. Jo neljättä kertaa kootaan yhdistyksestä joukkue 30 km:n marssille siviilisarjassa. Mukaan ovat tervetulleita kaikki yhdistyksen jäsenet perheineen ja ystävineen. Lisää tietoa tapahtumasta löytyy internetistä osoitteesta MPKY:n kurssitarjonta on tänäkin vuonna varsin monipuolinen, mm järjestetään jälleen vänrikkipäivät Raasissa. Lisää tietoa kurssitarjonnasta saa osoitteesta Lisäksi Matilda-jotos Salon Seudun Maanpuolustusnaiset ry järjestää valtakunnallisen Matildajotoksen Teijo retkeilyalueella yhteistyössä seudun maanpuolustus- ym. järjestöjen kanssa. Salon Seudun Reserviupseerit ry on lupautunut hoitamaan yhden jotoksen rasteista lauantaina Järjestelytehtävä on varsin mittava ja edellyttää monia toimijoita, siksi jäsenkirjeen liitteenä on naisten vetoomus reserviupseerien "paremmille puoliskoille". Salon Seudun Sotahistoriallinen Seura ry tiedottaa Yhdistys järjestää yhdessä Salon Seudun Lottaperinne ry:n kanssa seminaarin Salon lukiossa lauantaina 9.4. kello 10 alkaen. Aiheena on "Lotta Svärd -järjestö ja sen toiminta". Esitelmöitsijöinä ovat dosentti Mikko Uola, puheenjohtaja Sirkka-Liisa Hollmén ja valtioneuvos Riitta Uosukainen. Lisätietoja puh (Tor-Erik Lindqvist) tai osoitteesta salonseudunsotahistoriallinenseura@gmail.com. Ilmoittautumiset 2.4. mennessä. Tattoo järjestetään yhdessä Salon Sotahistoriallinen Seura ry:n kanssa matka puolustusvoimien Tattoo konserttiin Turkuun. Lippuja on varattu 50 kpl, joista reserviupseereille 25 kpl. Varaukset: Markku Mäkinen Retken yksityiskohdista ilmoitetaan jäsenistölle syksyn jäsentiedotteessa. Vuosikokouskutsu Salon Seudun Reserviupseerit ry:n kevätvuosikokous pidetään Salon lukion isossa auditoriossa torstaina kello Osoite Kaherinkatu 2, Salo. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. TERVETULOA. Hallitus 4

5 TAPAHTUMAKALENTERI 2011 HELMIKUU RESUL:n talvikilpailu, Ikaalinen Kerhon mestaruuskilpailu, ilmakivääri 40 ls Kerhon mestaruuskilpailu, ilmakivääri 60 ls Hallituksen kokous, Kerho Parivartio 1/2011 ilmestyy Esitelmä, Salon lukio MAALISKUU Veteraanikeräys alkaa Piirin talvikilpailu, Alastaro RESUL:n ampumahiihto, Kuhmo PTY, Turku Veteraanikeräyksen tempauspäivä, Salo RESUL:n pistooliampumahiihto, Kotalahti RU-piirin hallitus, Turku Kerhon mestaruuskilpailu, ilmapistooli RUL:n liittohallituksen kokous 2/2011, Helsinki RU-piirin kevätkokous, Turku Hallituksen kokous, Salon lukio Esitelmä, Salon lukio Kevätkokous, Salon lukio HUHTIKUU Parivartion 2/2011 aineisto toimitukselle Kerhon mestaruuskilpailu, ilmakivääri 3x20 ls Liiton neuvottelukunnan kokous, Helsinki Piirin taitokilpailu, Kaarina PTY, Turku Esitelmä, Salon lukio RUL:n liittovaltuuston kokous Parivartio 2/2011 ilmestyy Kansallinen veteraanipäivä Hallituksen kokous, Kerho TOUKOKUU Piirin ampumajuoksu, Halikko Piirin ampumajuoksuviesti, Halikko PTY, Turku MP-naisten Matilda-jotosrasti, Mathildedal RUL 80 johtamispäivä, Salon alue RESUL:n ampumasuunnistus, Karkkila Kaatuneitten muistopäivä, Salo RESUL:n perinneasekilpailut, Lahti RESUL:n neliottelu, Kuortane RESUL:n pistooliampumajuoksu, Seinäjoki Toukokuu: Kevätretki Hyrylään KESÄKUU Parivartion 3/2011 aineisto toimitukselle (Salon alue) Ansiomitalien jakotilaisuus, Turku Puolustusvoimien lippujuhla Piirin kenttäammunnat + RA7, Raasi Kesäyön marssi, Vantaa Piirin pistooli ja pienoiskivääri, Hevonpää Piirin maastomestaruuskilpailu, Parainen PTY, Turku Mp-järjestöjen yhteinen JR 14 juhla, Turku Parivartio 3/2011 ilmestyy HEINÄKUU PM-maastomestaruuskilpailu, Dragsvik Presidium, Dragsvik RESUL:n palvelusammunnat, Pirkkala RESUL:n SRAampumamestaruus, Hätilä heinäkuu Golfmestaruus RUL / RES ELOKUU Kerhon mestaruuskilpailu, pienoiskivääri 3x20 ls/3x40 ls Piirin syysammunnat, Vehmaa Parivartion 4/2011 aineisto toimitukselle Piirin ampumasuunnistus, Mynämäki Kerhon mestaruuskilpailu, pienoiskivääri 60 ls makuu Kerhon mestaruuskilpailu, kenttäammunta ls Piirin ampumasuunnistusviesti, Mynämäki RUL:n ampumamestaruuskilpailu, Kankaanpää Parivartio 4/2011 ilmestyy, Vänrikkipäivät, Raasi Piirin pistooliampumajuoksu, Laitila SYYSKUU RESUL:n partiokilpailu, Perniö RUL:n liittohallituksen kokous 3/ PTY, Turku Retki Tattoo-esitykseen, Turku 5 5

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2007

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2007 1 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2007 Puheenjohtajan palsta Mikko Halkilahti, 0400-745 234 mikko.halkilahti@dnainternet.net Hyvää alkanutta 80-vuotisjuhlavuotta kaikille jäsenille! Alkanut

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2009

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2009 1/7 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2009 Puheenjohtajan palsta Tor-Erik Lindqvist, 044-2782720 tor-erik.lindqvist@salo.fi Arvoisat Salon Seudun Reserviupseerit ry:n jäsenet! Vuosi on edellisen

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2008

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2008 1/9 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2008 Puheenjohtajan palsta Tor-Erik Lindqvist, 044-2782720 tor-erik.lindqvist (at) salo.fi Arvoisat Salon Seudun Reserviupseerit ry:n jäsenet! Vuosi on

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2009

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2009 1 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2009 Puheenjohtajan palsta Tor-Erik Lindqvist, 044-278 2720 tor-erik.lindqvist@salo.fi Hyvää alkanutta syksyä kaikille! Yhdistyksemme 82. toimintavuosi on

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2010

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2010 1/10 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2010 Puheenjohtajan palsta Tor-Erik Lindqvist, 044-278 2720 tor-erik.lindqvist@salo.fi Arvoisat Salon Seudun Reserviupseerit ry:n jäsenet! Vuosi on edellisen

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2006

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2006 1 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2006 Puheenjohtajan palsta Mikko Halkilahti, 0400-745 234 mikko.halkilahti@dnainternet.net Syystervehdys jäsenkunnalle! Pitkä kesä on takana ja syksy on vuorostaan

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Reserviupseeripiirin hallituksen kokouksen pöytäkirjan liite 11

Varsinais-Suomen Reserviupseeripiirin hallituksen kokouksen pöytäkirjan liite 11 Varsinais-Suomen Reserviupseeripiirin hallituksen kokouksen 30.10.2017 pöytäkirjan liite 11 URHEILUTOIMINNAN YLEISOHJE VUODELLE 2018 LIITE 3 Sisällysluettelo 1. Maastourheilun kilpailulajit... 2 2. Ampumaurheilun

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2007

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2007 1 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2007 Puheenjohtajan palsta Mikko Halkilahti, 0400-745 234 mikko.halkilahti@dnainternet.net Hyvää alkanutta syksyä kaikille! Olemme saaneet viettää yhdistyksemme

Lisätiedot

URHEILUTOIMINNAN YLEISOHJE VUODELLE 2019

URHEILUTOIMINNAN YLEISOHJE VUODELLE 2019 URHEILUTOIMINNAN YLEISOHJE VUODELLE 2019 Sisällysluettelo 1. Maastourheilun kilpailulajit... 2 2. Ampumaurheilun kilpailulajit... 2 3. Kilpailukutsut, ilmoittautuminen ja tulokset... 3 4. Kilpailun talous...

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2010

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2010 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2010 1(6) Puheenjohtajan palsta Tor-Erik Lindqvist, 044-278 2720 tor-erik.lindqvist@salo.fi Hyvää alkanutta syksyä kaikille! Yhdistyksemme 83. toimintavuosi

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2008

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2008 1 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2008 Puheenjohtajan palsta Tor-Erik Lindqvist, 044-278 2720 tor-erik.lindqvist (ät) salo.fi Hyvää alkanutta syksyä kaikille! Yhdistyksemme 81. toimintavuosi

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2016. Puheenjohtajan palsta. Salon Seudun Reserviupseerit ry. Tässä jäsenkirjeessä:

JÄSENKIRJE 1/2016. Puheenjohtajan palsta. Salon Seudun Reserviupseerit ry. Tässä jäsenkirjeessä: JÄSENKIRJE 1/2016 Salon Seudun Reserviupseerit ry Puheenjohtajan palsta Tässä jäsenkirjeessä: Puheenjohtajan palsta Osallistuminen kerryttää harrastuspisteitä Esitelmiä ja koulutusta Lipputoimintaa Nuorille

Lisätiedot

KIVÄÄRIN ja PISTOOLIN TULOKSET 2008

KIVÄÄRIN ja PISTOOLIN TULOKSET 2008 Tulokset RU 2008, sivu 1/9 Salon Seudun Reserviupseerit/ampumatoimikunta SALO KIVÄÄRIN ja PISTOOLIN TULOKSET 2008 Ilmakivääri ja pistooli, sivut 2-4 Kivääri 50 m (pienoiskivääri), sivut 4-5 Kenttäammunta

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt

Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt 1. Yleinen osa 1.1. Johdanto Nämä Suomen Reserviupseeriliiton (RUL), Reserviläisliiton (RES)

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON AMPUMA-ASEOHJE

RESERVILÄISURHEILULIITON AMPUMA-ASEOHJE OHJE 1(10) HELSINKI 1.10.008 RESERVILÄISURHEILULIITON AMPUMA-ASEOHJE Lyhenne Peruste Voimaantulo Voimassaolo RESUL Ampuma-aselaki (1/1998) perusteluineen Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta (556/007)

Lisätiedot

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliiton, Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt

Suomen Reserviupseeriliiton, Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt Suomen Reserviupseeriliiton, Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt 1. Yleinen osa 1.1. Johdanto Nämä Suomen Reserviupseeriliiton (RUL), Reserviläisliiton

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

HALIKON HAKONISKAT AMPUMAJUOKSUKALENTERI 2018

HALIKON HAKONISKAT AMPUMAJUOKSUKALENTERI 2018 HALIKON HAKONISKAT AMPUMAJUOKSUKALENTERI 2018 HUHTIKUU TOUKOKUU To 3.5. Klo HaHa AJ kokous n Urh. kenttä Ke 9.5. Helavalkijat, Ilmakivääriammuntaa Ilkka, Kari M. To 10.5 Lajiesittely Märy Ilkka, Reiska

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA 2008 - työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO RESERVILÄISLIITTO RY 1 PÄIVÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE Yleistä Toiminnan raportoinnissa käytetty kaavake uusiutui vuoden 2005 alusta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2007

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2007 29.11.2006 Sivu 1/6 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2007 RUL:n painopisteet RUL on ilmoittanut painopistealueikseen vuonna 2007: Reservin päällystön koulutusjärjestelmän kehittäminen - johtamisen peruskurssit

Lisätiedot

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016. Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016. Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016 Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry Työvaliokunnan kokous 26.8.2015 Käsitelty piirihallituksen kokouksessa 16.9.2015 Piirin syyskokouksen hyväksymä

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY.

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY. SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY. JÄSENTIEDOTE 1/2011 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvä yhdistyksen jäsen, Vuosi on vaihtunut ja samoin puheenjohtaja.

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliitto

Suomen Reserviupseeriliitto Suomen Reserviupseeriliitto Ensimmäinen reserviupseerikerho perustettiin 3.12.1925 Helsinkiin. Liitto perustettiin 17.5.1931. Jäsenyhdistyksiä 315 Reserviupseeripiirejä 20 Henkilöjäseniä noin 27 000 Jäsenistä

Lisätiedot

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 1. YLEISET SÄÄNNÖT... 2 1.1.MESTARUUSKILPAILUT... 2 1.2. OSALLISTUMISOIKEUS... 2 1.3. KILPAILUAJAN JA PAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN... 2 1.4. MESTARUUSKILPAILUJEN

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain O r i m a t t i l a n R e s e

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2010

SR ry. Jäsentiedote 1/2010 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2010 Kesä kolkuttelee jo ovilla. Kesällä ja etenkin syksyllä on tiedossa paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa pieni

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake:

Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake: Toimintalomake Kirjautuminen: Liiton nettisivun www.rul.fi oikeasta alalaidasta. Tunnukset ovat samat, kuin uuteen WordPress nettisivupohjaan. (Uudet tunnukset saa järjestösihteeriltä jarjesto@rul.fi).

Lisätiedot

Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1(6) Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 58. toimintavuosi on Reserviläisliitto

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN KILLAN JÄSENILLE Killan vuosikokous pidetään Santahaminassa Perinnetalolla lauantaina 23.4.2016

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

SR ry. Jäsentiedote 1/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2011 Talvi on jo pitkällä ja kohta koittaa toiminnallinen kevät. Vuosi 2011 tuo yhdistyksemme toimintaan paljon uusia tuulia ja huikeita juttuja. Tähtihetki

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU KOKONAISKILPAILU Kilpailusuorituksia Jyväskylä I Luhanka I Karstula Luhanka II Jyväskylä II Reservin mes. Jyväskylä III Yhteensä 3x20ls 3 3 60ls makuu 7 7 20ls makuu 5 5 TA-sarja 5 5 Yhteensä 2016 20 20

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) Sivistysosaston toimisto Minna Vallin 1.12.2003

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) Sivistysosaston toimisto Minna Vallin 1.12.2003 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) KANSALLISEN VETERAANIPÄIVÄN (27.4.), KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄN (toukokuun 3. sunnuntai) JA ITSENÄISYYSPÄIVÄN (6.12.) VIETON MENETTELYTAPAOHJEET. Yleistä Ohje sitoo kaikkia allekirjoittaneita

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 1 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 9.3.2002 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 2001 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1996 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

N:o 2/2006 toukokuu 2006

N:o 2/2006 toukokuu 2006 N:o 2/2006 toukokuu 2006 Numero 2/2006 Sivu 1 (8) Vierailu Keski-Suomen ilmailumuseoon! Tiistaina 30.5.06 klo 18.00 Kokoontuminen ilmailumuseon pihassa klo 17.45 Omat (kimppa) kyydit, sovi ajoissa Yhdistys

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY.

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY. SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY. JÄSENTIEDOTE 2/2011 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvä yhdistyksen jäsen, On vuoden 2011 toisen jäsentiedotteen

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2017 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Arvon jäsenet Toimintavuosi on vaihtunut. Toiminnassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia: edelleen pidämme joukko-osastollemme perinnekoulutusta

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY.

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY. SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY. JÄSENTIEDOTE 1/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Tervehdys Rauhanturvaajat, Vuosi on jälleen vaihtunut ja on

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2012

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Tampereen Reserviupseerit r.y.:n. tulokset. Pirkanmaan reservipiirien. ampumamestaruuskilpailuissa

Tampereen Reserviupseerit r.y.:n. tulokset. Pirkanmaan reservipiirien. ampumamestaruuskilpailuissa Tampereen Reserviupseerit r.y.:n tulokset Pirkanmaan reservipiirien ampumamestaruuskilpailuissa 2015 Ilma-asekilpailut Ilmakivääri 6.1.2015 Peltokatu H 1 ylil VALKAMA, Vesa 369 H50 1 maj LUHTAJÄRVI, Martti

Lisätiedot

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016 1 TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016 2 Toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen keskeisimpinä painopistealueina oli kuntoilu- ja ampumatoiminta sekä veteraanitoiminta.

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna

Lisätiedot

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset TOIMINTAKERTOMUS Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset Toimintakertomus 1.1.2013 31.12.2013 Yhdistys on katsottu toimineen epävirallisesti jo vuodesta 1935 lähtien.

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU KOKONAISKILPAILU Kilpailusuorituksia Jyväskylä I Luhanka I Karstula Luhanka II Jyväskylä II Reservin mes. Jyväskylä III Yhteensä 3x20ls 3 0 3 60ls makuu 7 5 12 20ls makuu 5 4 9 TA-sarja 5 1 6 Yhteensä

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 23.1.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015 2015 P-KR Kertausharjoitukset Esikuntaupseeri 0295 423 000 5.1. P-KR 1/15 varusmiehet palvelukseen 8.1. P-KR Tulojuhla 3.2. PKALTSTO Kilta Maanpuolustustapahtumien allakointitilaisuus Torikatu 36 Jari

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY.

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY. SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY. JÄSENTIEDOTE 1/2013 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvä yhdistyksen jäsen, Tämä jäsentiedote 1/2013 on myös yhdistyksen

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN RESERVIUPSEERIKERHON TOIMINTAKERTOMUS 2006

MÄNTSÄLÄN RESERVIUPSEERIKERHON TOIMINTAKERTOMUS 2006 MÄNTSÄLÄN RESERVIUPSEERIKERHON TOIMINTAKERTOMUS 2006 1. KERHOHALLITUS Kerhon hallituksen kokoonpano oli seuraava: puheenjohtaja Markku Kyytsönen, varapuheenjohtaja Aimo Tilsala, sihteeri Tarmo Kämppi,

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2015

Tapahtumakalenteri 2015 Tapahtumakalenteri 2015 Tammikuu 9.1. Järjestötiedotteen 1/2014 materiaali piiritoimistoon 12.1. SPR-info, Uusikaupunki 12.1. SPR-info, Salo 14.1. SPR-info, Loimaa 15.1. SPR-info, Turku 16.-17.1. Ensiapupäivystäjien

Lisätiedot

Toimintalomake. Kirjautuminen:

Toimintalomake. Kirjautuminen: Toimintalomake Kirjautuminen: Liiton nettisivun www.rul.fi oikeasta alalaidasta. Tunnukset ovat samat, kuin uuteen WordPress nettisivupohjaan. (Uudet tunnukset saa järjestösihteeriltä jarjesto@rul.fi).

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA Olen Vantaan yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Anne Nurminen. Olen paljasjalkainen vantaalainen ja työskentelen oppimisen, arvioinnin ja monikielisyyden kentällä.

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1. Jäsenet. 2. Hallinto ja talous. 3. Veteraanitoiminta. 4. Toimitilat. 5. Koulutustoiminta. 6. Naiset

Sisällysluettelo. 1. Jäsenet. 2. Hallinto ja talous. 3. Veteraanitoiminta. 4. Toimitilat. 5. Koulutustoiminta. 6. Naiset Sisällysluettelo 1. Jäsenet 2. Hallinto ja talous 3. Veteraanitoiminta 4. Toimitilat 5. Koulutustoiminta 6. Naiset 7. Ohjelma- ja kilpailutoiminta 8. Tiedotustoiminta 9. Yhteistoiminta eri järjestöjen

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI. KIRKKONUMMEN RESERVIUPSEERIYHDISTYS ry KYRKSLÄTTS RESERVOFFICERSFÖRENING rf

TOIMINTAKALENTERI. KIRKKONUMMEN RESERVIUPSEERIYHDISTYS ry KYRKSLÄTTS RESERVOFFICERSFÖRENING rf KIRKKONUMMEN RESERVIUPSEERIYHDISTYS ry KYRKSLÄTTS RESERVOFFICERSFÖRENING rf KIRKKONUMMEN SEUDUN RESERVILÄISET ry KYRKSLÄTTNEJDENS RESERVISTER rf TOIMINTAKALENTERI 2013 RESERVIUPSEERIYHDISTYKSEN HALLITUS

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa.

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Pienoispistoolikilpailu 7.10.2014 Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Eestin II avoimet SRA-mestaruuskilpailut

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.

Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien. ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.

Lisätiedot

Reservipiirit Lapissa

Reservipiirit Lapissa 1 Reservipiirit Lapissa Toimintaa yhdessä yhteisen päämäärän Itsenäisen isänmaan hyväksi Kapteeni res. Tero Hyttinen 1 2 Reserviupseeritoiminnan historiaa Järjestäytynyt reserviupseeritoiminta alkoi Suomessa

Lisätiedot

sp-tiedotteen sisältö

sp-tiedotteen sisältö PORVOON RESERVIUPSEERIKERHO - BORGÅ RESERVOFFICERSKLUBB r.y. 19.2.2013 Sp-tiedote 2/2013 Piilojakeluna 137 /203 jäsentä sekä 38 sidosryhmää Arvoisat Jäsenet ja Hyvät Yhteistyökumppanit PRUK ry Kerhon puheenjohtaja:

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUJEN JA KUNTOLIIKUNTATAPAHTUMIEN YLEISSÄÄNNÖT 1. Johdanto

RESERVILÄISURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUJEN JA KUNTOLIIKUNTATAPAHTUMIEN YLEISSÄÄNNÖT 1. Johdanto RESERVILÄISURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUJEN JA KUNTOLIIKUNTATAPAHTUMIEN YLEISSÄÄNNÖT 1. Johdanto Nämä Reserviläisurheiluliiton mestaruuskilpailujen yleissäännöt on hyväksytty Reserviläisurheiluliiton

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Tapiolan Reserviupseerit r.y:n

Tapiolan Reserviupseerit r.y:n Tapiolan Reserviupseerit r.y. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Sivu 1 ( 5 ) Tapiolan Reserviupseerit r.y:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Tapiolan Reserviupseerit ry, josta myöhemmin käytetään sanaa

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2013 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2013 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2013 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvä jäsen, Syksyn lähestyessä on taas jäsentiedotteen aika. Haluan muistuttaa jäsenistöä yhdistyksemme

Lisätiedot