SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2006

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2006"

Transkriptio

1 1 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2006 Puheenjohtajan palsta Mikko Halkilahti, Syystervehdys jäsenkunnalle! Pitkä kesä on takana ja syksy on vuorostaan saanut otteen vuodenajoista. Syksyn myötä myös yhdistystoimintamme vilkastuu. Toisaalta paljon on töitä tehty läpi koko kesän mm. ampumakilpailujen järjestelyiden osalta. Varsinais-Suomen reservipiirien ampumamestaruuskilpailut saatiin käytyä kunnialla läpi alkukesästä ja elokuussa oli vuorossa suuri voimankoitos, Reserviupseeriliiton ampumamestaruuskilpailut Halikon Hevonpäässä. Kaikki kilpailut onnistuivat erinomaisesti ja saimme ainoastaan kiitosta järjestelyistä. Kiitokset vielä kaikille talkoolaisille, ilman teidän panostanne näin isoja ampumakilpailuja ei olisi pystytty kunnialla selvittämään. Toiminta syyskaudella jatkuu toimintakalenterin mukaisesti ja alla olevissa toimikuntien osiossa on kerrottu tapahtumista yksityiskohtaisemmin. Tutustukaahan tarjontaan ja lähtekää mukaan iloiseen reserviläistoimintaan. Pitkään yhdistyksessä ollut ajatus omasta toimitilasta alkaa todennäköisesti toteutumaan. Olemme neuvotelleet Salon Seudun Osuuspankin kanssa toimitilojen vuokrauksesta yhdistyksellemme. Osuuspankki on tullut kiitettävästi vastaan tilojen vuokran suhteen, ja lopun vuokran saamiseksi aiomme kerätä tukirenkaan, joka rahoittaisi avustuksilla toimitilojemme vuokrauksen. Jos Sinulla on mahdollisuus osallistua tukirengas-toimintaan, niin ota yhteyttä allekirjoittaneeseen. Lisäksi tarvitsemme kalusteita, esimerkiksi hyllyjä ja vitriinikaappeja, joita mielellämme otamme lahjoituksina vastaan. Salon Seudun Reserviupseerit ry täyttää ensi vuonna 80 vuotta. Juhlia on suunnitellut juhlatoimikunta, joka on valmistellut juhlia jo puolentoista vuoden ajan. Vuosijuhlaa vietetään Salon lukiossa , jolloin aloitamme aamulla juhlavuosikokouksella. Iltapäivällä on vuorossa pääjuhla, johon jäsenistömme lisäksi kutsutaan suuri joukko tärkeimpiä yhteistyökumppaneitamme. Juhlan yhteydessä julkistetaan myös yhdistyksemme 80-vuotishistoriikki. Iltajuhla lukion juhlasalissa on tarkoitettu pääasiassa pelkästään jäsenistöllemme, johon toivomme Teiltä suurta osanottoa. Iltajuhla sisältää arvokasta ohjelmaa, illalliset ja tanssiaiset. Laittakaahan päivämäärä kalentereihinne. Seuraavana aamuna suoritamme marssin torilta Uskelan kirkonmäelle ja jumalapalveluksen jälkeen menemme vielä yhdistyksemme perustamispaikkaan Siniseen taloon kirkkokahville. Ensi vuonna tulemme järjestämään paljon tapahtumia liittyen yhdistyksemme 80- vuotisjuhliin, olemmehan me maamme toiseksi vanhin reserviupseerikerho. Toivonkin, että osallistuisitte sankoin joukoin kaikkiin tapahtumiin, sillä ne on järjestetty jäsenistöämme eli juuri Teitä varten.

2 Ampumatoimikunta Jussi Keskitalo, Yleistä Ilma-aseammunnat ovat alkaneet Ollikkalan koululla. Yhdistyksemme vuorot radalla ovat perjantaina klo ja lauantaina klo Koulun ulko-ovet ovat kyseisinä aikoina lukittuna, joten jos haluat mennä tutustumaan lajiin, niin ota ensin yhteyttä ampumaupseeri Jussi Keskitaloon. Ilma-aserataa laajennetaan yhdistämällä viereinen huone nykyiseen tilaan, jolloin esim. piirin ilma-asemestaruuskilpailuja voidaan järjestää Salossa. Prosenttiammunta Prosenttiammunta on käynnissä ja se kestää on koko kalenterivuoden. Prosenttiammunnassa lasketaan kuinka suuri prosentti yhdistyksen jäsenistöstä on suorittanut 10 laukauksen ampumatapahtuman. Myös hirvimerkin suorittaminen lasketaan mukaan. Ilmoita Jussille, jos olet em. ammuntoja suorittanut. 2 MPK- ja nuorten upseerien toimikunta Tor-Erik Lindqvist, MPK- ja nuorten upseerien toimikunta on parin edeltävän vuoden aikana järjestäessään muun muassa alla mainittuja tapahtumia välillä joutunut toteamaan nuorten upseerien elämäntilanteen olevan varsin kiireinen. Vaiheessa, jossa luodaan uraa, perustetaan perhettä, tai perhekoko kasvaa, aika on usein kortilla. Nuoret upseerit ovat tietysti useimmiten myös eri lajien aktiivisia harrastajia, jolloin kalenteri usein on varsin täynnä. Tämän vuoksi pyytäisinkin vaihteeksi Teiltä, arvoisat nuoret upseerit, sähköpostitse osoitteeseen mielipiteitä, vaikka ihan lyhyitäkin, esimerkiksi alla lueteltujen tapahtumien kiinnostavuudesta, mahdollisista uusista toteutusideoista ja ajallisesta sijoittamisesta, jotta mahdollisimman moni voisi halutessaan päästä mukaan mielekkääseen toimintaan muitten nuorten upseereitten kanssa. Jokainen kannanotto auttaa toimikuntaa suuresti kevään ohjelman suunnittelussa. Esimerkiksi seuraavia koskien olisi hienoa saada vinkkejä: Toimintapäivä keväällä, Maastokoulutuspäivä, MPKry:n kurssit. Toimikunnan puolesta kiittää lämpimästi jo etukäteen Tor-Erik Lindqvist

3 Urheilutoimikunta Raimo Honkanen, Yleistä Kilpailukausi on tältä vuodelta saatu päätökseen, mutta uusi kausi alkaa jo tammikuussa. Olemme olleet viime vuosina piirin aktiivisin yhdistys, mutta urheilijoiden keski-ikä on uhkaavasti noussut vuosi vuodelta. Olisikin toivottavaa saada uusia nuoria liikkujia mukaan toimintaan, jotta säilyttäisimme parhaan yhdistyksen tittelin jatkossakin. Urheilutoiminta ei vaadi kilpaurheilutaustaa, vaan kaikki ovat tervetulleita mukaan liikkumaan. Pääasia kilpailuissa on osallistuminen ja oman kunnon kohottaminen. Urheilutoimikunta tiedottaa tulevista kisoista ja tapahtumista sähköpostitse. Jos haluat saada tiedotteet sähköpostiisi, niin ilmoita siitä Raimolle ja hän lisää sinut postituslistalle. Kuntotesti Tänä vuonna järjestimme kaksi kertaa johdetun kuntotestitilaisuuden. Siinä suoritettiin lihaskunto- ja Cooperin-testi. Tarkoituksena on jatkaa testausta tulevaisuudessakin kaksi kertaa vuodessa. Tulevista tapahtumista saat parhaiten tietoa seuraamalla yhdistyksemme kotisivuja osoitteessa: 3 Koulutustoimikunta Simo Raula, Esitelmätilaisuudet Koululutustoimikunta järjestää syksyn aikana kaksi esitelmätilaisuutta. Esitelmätilaisuudet pidetään Salon lukion isossa auditoriossa, Kaherinkatu 2, Salo. Tervetuloa esitelmätilaisuuksiin! Torstaina klo Valtiotieteen tohtori, ulkoasiainsihteeri Antti Kaski: EU:N TURVALLISUUS- JA PUOLUSTUSPOLITIIKKA JA SUOMEN TURVALLISUUS Torstaina klo Everstiluutnantti Mika Kerttunen, Maanpuolustuskorkeakoulu: LÄHI-IDÄN STRATEGINEN TILANNE Esitelmätilaisuudet ovat kaikille avoimia.

4 4 Järjestelytoimikunta Mikko Heikkilä, Maanpuolustusväen kirkkopyhä Maanpuolustusväen kirkkopyhää vietetään vuosittain marraskuussa yhteistyössä Salon Seudun Reserviupseerit ry:n, Salon Seudun Reserviläiset ry:n, Salon Seudun Lottaperinne ry:n ja Salon Seudun Reservin Upseerien Naiset ry:n sekä toimialueemme seurakuntien kanssa vuorotteluperiaatteella. Tänä vuonna kokoonnumme Muurlan kirkkoon 12. päivä marraskuuta. Tilaisuuteen kuuluu osallistuminen jumalanpalvelukseen, kunniakäynti ja seppeleenlasku sankarihaudoilla sekä kirkkokahvitilaisuus Muurlan seurakuntakodissa. Kaikki jäsenemme ovat jälleen kerran tervetulleita viettämään perinteistä kirkkopyhäämme. Kirkkopyhästä ilmoitetaan myös Salon Seudun Sanomissa. Itsenäisyys- ja joulupäivän kunniavartiot Itsenäisyyspäivän kirkonmenojen jälkeen suoritetaan Salossa perinteisesti kunniakäynti sankarihaudoilla. Salossa on mukana myös yhdistyksemme lippuvartio. Jouluna joulupäivän aamuna Uskelan kirkonmäellä sytytetään roihutulet ja sankarihaudoille asetetaan kunniavartio. Tervetuloa tilaisuuksiin. Lisäksi Ensi kesäksi on suunnitteilla matka Hollantiin Nijmegen-marssiin, mikäli innokkaita ilmaantuu. Tapahtuma alkaa alustavasti (saattaa muuttua), joten lähtö tapahtunee tienoilla paluun ajoittuessa 22. päivän tienoille. Hintaa retkelle kertynee euroa sisältäen bussimatkan, laiva- ja lauttaliput B-hyteissä, majoituksen aamiaisin sekä marssin osanoton. Mukaan lähteviltä kannustusjoukoilta ei marssin hintaa tietenkään peritä. Lisätiedustelut Reijo Salokanteleelta tai puhelimitse Mikko Halkilahti puheenjohtaja Vuosikokouskutsu Salon Seudun Reserviupseerit ry:n syysvuosikokous pidetään Salon lukion isossa auditoriossa klo Osoite Kaherinkatu 2, Salo. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa. Hallitus Huom. Muista esitelmätilaisuus kokouksen jälkeen klo

5 5 Tapahtumakalenteri 2006 LOKAKUU Ohjelman mukainen ilma-aseammunta alkaa Ollikkala PTY Turku Kuntotesti yleisurheilukentällä Salo Parivartio 5/2006 aineisto toimitukselle RU-piirihallitus Turku RU-piiri syyskokous Turku Hallituksen kokous Salon lukio Esitelmätilaisuus Salon lukio Parivartio 5/2006 ilmestyy MARRASKUU PTY Turku Maapuolustusväen kirkkopyhä Muurla Hallituksen kokous Salon lukio Yhdistyksen syyskokous Salon lukio Esitelmätilaisuus Salon lukio JOULUKUU Parivartio 6/2006 aineisto toimitukselle Itsenäisyysjuhla Salo, Sininen talo Itsenäisyyspäivä RU-piirihallitus Turku PTY Turku Joulutulet Glögitilaisuus Turku/Heikkilä Hallituksen kokous Salo Parivartio 6/2006 ilmestyy Kunniavartiot sankarihaudoilla Prosenttiammunta päättyy

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2007

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2007 1 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2007 Puheenjohtajan palsta Mikko Halkilahti, 0400-745 234 mikko.halkilahti@dnainternet.net Hyvää alkanutta syksyä kaikille! Olemme saaneet viettää yhdistyksemme

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2007

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2007 1 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2007 Puheenjohtajan palsta Mikko Halkilahti, 0400-745 234 mikko.halkilahti@dnainternet.net Hyvää alkanutta 80-vuotisjuhlavuotta kaikille jäsenille! Alkanut

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2008

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2008 1 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2008 Puheenjohtajan palsta Tor-Erik Lindqvist, 044-278 2720 tor-erik.lindqvist (ät) salo.fi Hyvää alkanutta syksyä kaikille! Yhdistyksemme 81. toimintavuosi

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2010

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2010 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2010 1(6) Puheenjohtajan palsta Tor-Erik Lindqvist, 044-278 2720 tor-erik.lindqvist@salo.fi Hyvää alkanutta syksyä kaikille! Yhdistyksemme 83. toimintavuosi

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2009

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2009 1/7 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2009 Puheenjohtajan palsta Tor-Erik Lindqvist, 044-2782720 tor-erik.lindqvist@salo.fi Arvoisat Salon Seudun Reserviupseerit ry:n jäsenet! Vuosi on edellisen

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2009

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2009 1 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 2/2009 Puheenjohtajan palsta Tor-Erik Lindqvist, 044-278 2720 tor-erik.lindqvist@salo.fi Hyvää alkanutta syksyä kaikille! Yhdistyksemme 82. toimintavuosi on

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2011. Puheenjohtajan palsta Markku Mäkinen 0400 593505 markku.makinen@salo.salonseutu.

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2011. Puheenjohtajan palsta Markku Mäkinen 0400 593505 markku.makinen@salo.salonseutu. 1(5) SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2011 Puheenjohtajan palsta Markku Mäkinen 0400 593505 markku.makinen@salo.salonseutu.fi Hyvät Salon Seudun Reserviupseerit ry:n jäsenet Vuosi on taas vaihtunut

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2008

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2008 1/9 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2008 Puheenjohtajan palsta Tor-Erik Lindqvist, 044-2782720 tor-erik.lindqvist (at) salo.fi Arvoisat Salon Seudun Reserviupseerit ry:n jäsenet! Vuosi on

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY.

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY. SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY. JÄSENTIEDOTE 2/2011 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvä yhdistyksen jäsen, On vuoden 2011 toisen jäsentiedotteen

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

SR ry. Jäsentiedote 1/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2011 Talvi on jo pitkällä ja kohta koittaa toiminnallinen kevät. Vuosi 2011 tuo yhdistyksemme toimintaan paljon uusia tuulia ja huikeita juttuja. Tähtihetki

Lisätiedot

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset TOIMINTAKERTOMUS Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset Toimintakertomus 1.1.2013 31.12.2013 Yhdistys on katsottu toimineen epävirallisesti jo vuodesta 1935 lähtien.

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE 1-2016

LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE 1-2016 TIEDOTE 1 (3) Laivaston Sukeltajakilta ry Tapani Korhonen 28.1.2016 LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE 1-2016 Tervehdys hyvät kiltaveljet! Killan 31. toimintavuosi on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin. Tämän

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006 1(5) Aika 12.10.2006 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2010

SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2010 1/10 SALON SEUDUN RESERVIUPSEERIT RY Jäsenkirje 1/2010 Puheenjohtajan palsta Tor-Erik Lindqvist, 044-278 2720 tor-erik.lindqvist@salo.fi Arvoisat Salon Seudun Reserviupseerit ry:n jäsenet! Vuosi on edellisen

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Liiton uusi strategia 2016-2020 hyväksytään 17.10. liittokokouksessa Raumalla.

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2010

SR ry. Jäsentiedote 1/2010 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2010 Kesä kolkuttelee jo ovilla. Kesällä ja etenkin syksyllä on tiedossa paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa pieni

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus 2013. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 1 Toimintakertomus 2013 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 4 KOKOUKSET... 4 VARAINHANKINTA...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2010

SR ry. Jäsentiedote 2/2010 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 2/2010 Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012

Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012 Lapin Martat ry:n tiedote 7/2012 10.12.2012 1. Kohti joulua 2. Lapin Martat ry:n hallitus 2013 3. Vuoden marttayhdistys 4. Taitoavainkoulutukset 5. Vuoden 2013 teemavuoden sisältö 6. Joululahjavinkkejä

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto

Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto SATL Kesäpäivät ja HATY 80 -vuotisjuhlan ohje Kesäpäivähinnoittelu

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2013 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2013 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2013 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvä jäsen, Syksyn lähestyessä on taas jäsentiedotteen aika. Haluan muistuttaa jäsenistöä yhdistyksemme

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta

Lisätiedot

XI Ruoveden Rallisprint

XI Ruoveden Rallisprint Jäsentiedote 3/15 XI Ruoveden Rallisprint Syksyinen kilpailumme onnistui erinomaisesti. Jo kisan alkutilanne oli hyvä. Saimme innokkaan päätoimitsijajoukon kasaan yllättävän helposti. Reitin ajosuunnan

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa

westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa westpro4u 12/2014 westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa Westpro4U ry on hyväntekeväisyysyhdistys, joka tekee lahjoituksia erilaisiin lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviin toimintoihin. Yhdistyksen

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 17.10.2014 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 15.11.2014 klo 12.00 alkaen Viestikoulun

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan toimintaa

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta LXXXII annii

Kymenlaakson Osakunta LXXXII annii Vuosijuhlakutsu Arvoisa osakuntalainen Kymenlaakson Osakunta Olet lämpimästi tervetullut viettämään kanssamme Kymenlaakson Osakunnan 82. Torstaina 19. päivä laskemme helmikuun kokouksen jälkeen seppeleen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015

Lisätiedot

SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2009

SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2009 SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2009 2 YHDISTYS SF-Caravan Turku ry toimii sääntöjensä mukaisesti ensisijaisesti jäsenperheittensä matkailuajoneuvojen käyttömahdollisuuksien edistämiseksi. Pääkohteena

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 7 Leiritoiminta 5 8 Aluetoiminta

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

Tammikuu. Huhtikuu. Helmikuu. Toukokuu

Tammikuu. Huhtikuu. Helmikuu. Toukokuu Porstua 1997-2016 Tammikuu KAIKILLE AVOIN VALOKUVAKILPAILU Kilpailun aiheena on tällä kertaa Yhdessä. Kilpailuun osallistumiseen ei tarvita aikaisempaa kokemusta tai arvokasta kuvauskalustoa. Kilpailun

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011

SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011 Jäsentiedote 4/2011 Internet osoitteemme www.talvi.info SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011 TaLVI järjestää jäsenilleen matkan Brysselin LVI-messuille. Samalla reissulla on mahdollisuus päästä tutustumaan

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) Sivistysosaston toimisto Minna Vallin 1.12.2003

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) Sivistysosaston toimisto Minna Vallin 1.12.2003 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) KANSALLISEN VETERAANIPÄIVÄN (27.4.), KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄN (toukokuun 3. sunnuntai) JA ITSENÄISYYSPÄIVÄN (6.12.) VIETON MENETTELYTAPAOHJEET. Yleistä Ohje sitoo kaikkia allekirjoittaneita

Lisätiedot

Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen

Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen Jäsentiedote 5/2011 Internet osoitteemme www.talvi.info Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen Kutsuttuina vieraina: Visual Computing Oy, Petri Jyrkkä ekokumppanit, Suvi Holm ROTOTEC,

Lisätiedot

sp-tiedotteen sisältö

sp-tiedotteen sisältö PORVOON RESERVIUPSEERIKERHO - BORGÅ RESERVOFFICERSKLUBB r.y. 19.2.2013 Sp-tiedote 2/2013 Piilojakeluna 137 /203 jäsentä sekä 38 sidosryhmää Arvoisat Jäsenet ja Hyvät Yhteistyökumppanit PRUK ry Kerhon puheenjohtaja:

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5 Hallituksen kokous 24/2015 Aika: Maanantai 21.9.2015 16.15 Paikka: MaD259 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus Jyrkkänen

Lisätiedot

VARKAUDEN RESERVIUPSEERIKERHO RY 1

VARKAUDEN RESERVIUPSEERIKERHO RY 1 VARKAUDEN RESERVIUPSEERIKERHO RY 1 SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Varkauden Reserviupseerikerho ry. Sen kotipaikka on Varkaus. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011 Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) 27.6.2011 ETELÄ-SAVON RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILU 3.9.2011 1 JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA järjestää viiteasiakirjan mukaisesti Itä-

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1. Jäsenet. 2. Hallinto ja talous. 3. Veteraanitoiminta. 4. Toimitilat. 5. Koulutustoiminta. 6. Naiset

Sisällysluettelo. 1. Jäsenet. 2. Hallinto ja talous. 3. Veteraanitoiminta. 4. Toimitilat. 5. Koulutustoiminta. 6. Naiset Sisällysluettelo 1. Jäsenet 2. Hallinto ja talous 3. Veteraanitoiminta 4. Toimitilat 5. Koulutustoiminta 6. Naiset 7. Ohjelma- ja kilpailutoiminta 8. Tiedotustoiminta 9. Yhteistoiminta eri järjestöjen

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintasuunnitelma 2011. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2011 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Yleistä 2 Yhdistyksemme on perustettu 9.5.1937, vuosi 2011 on yhdistyksemme 74. toimintavuosi. Jäsenmäärämme 1.1.2010 oli 786. Toiminta-ajatuksemme

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2010 Yleistä Vuosi 2010 oli yhdistyksemme 52. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä. Etelä-Karjalan neuroyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan neuroyhdistys. Sen kotipaikka on Lappeenranta. Pöytäkirja- ja rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko Perjantai 13.03.2009 Ympäristöystävällinen autotekniikka koulutuspäivä: Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta SATL:n jäsenille 150 euroa ja muille 180 euroa (alv

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta AJOLUPAKURSSI 10.2.2014 Ajolupakursseille haluaa moni. Nyt se on taas mahdollista. Seuraava B-ajolupakurssi järjestetään maanantaina 10.2.2014. Kurssi on henkilökunnan

Lisätiedot