ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2014"

Transkriptio

1 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i l a n R e s e r v i l ä i s e t r y

2 T O I M I N T A K E R T O M U S v YHTEENVETO Yhdistyksen 58. toimintavuosi on päätöksessä. Vuosi toteutettiin pääpiirteittäin ennakkoon laaditun suunnitelman mukaisesti sisältäen monenlaista tapahtumaa liikunnan-, ammunnan-, kuntoilun- ja aatteellisen työn sektorilla. Yhdistyksemme jäsenet osallistuivat menestyksekkäästi moniin kilpailuihin ja koitoksiin vuoden aikana. Piirin Ilma-ase mestaruuskilpailussa Eeva Vilander voitti N50 sarjan. Reserviläisurheiluliiton ampumahiihtokilpailussa Harri Henttonen oli kolmas H50 sarjassa. Avustimme Sotaveteraanien rahankeräystapahtumassa 7.5. kyyditsemällä varusmiehiä keräysalueellamme. Reserviläiset avustivat veteraaneja heidän tilaisuuksissaan osallistumalla mm. veteraanien vuosikokouksessa sekä kansallisena veteraanipäivänä lippulinna tehtävissä. Kaatuneitten muistopäivää vietettiin 18. toukokuuta. Reserviläiset hoitivat lippulinnat Orimattilan ja Kuivannon sankarihaudoilla. Yhdistyksen perinnepäivän tilaisuus pidettiin Tilaisuuden ohjelma vietiin läpi perinteisin menoin. Reserviläisliiton kunniamerkeillä palkittiin yhdistyksestämme jäsenistöä seuraavasti: Kultainen ansiomitali (KAM) Arto Tapiomaa Pronssinen ansiomitali (PAM) Erkki Loponen Reserviläisurheiluliitto palkitsi jäsenistöämme ansioituneesta toiminnasta seuraavasti: ResUl kultainen ansiomitali Kari Komi ResUl hopeinen ansiomitali Arto Tapiomaa ResUl pronssinen ansiomitali Simo Ojala ResUl pronssinen ansiomitali Veijo Suvanto ResUl pronssinen ansiomitali Tapani Kuisma Hämeen rykmentin tunnustus- ja muistomitali, Hämeen risti: - Arto Tapiomaa Yhdistyksen syyskokouksessa 7.10 valittiin Erkki Loponen yhdistyksen vuoden 2014 reserviläiseksi. Reservinarvon ylennyksiä jäsenistöstämme saivat seuraavasti: - Korpraaliksi Erkki Loponen Itsenäisyyspäivänä oli perinteisesti lippulinna Orimattilan kirkossa ja seppeleenlaskujen yhteydessä lippulinnat Orimattilan sekä Kuivannon kirkkojen sankarihaudoilla. Joulutulet keräsivät reserviläisiä Ämmäntöyrään ampumaradalle hiljentymään Joulunajan viettoon. Laulettiin tuttuja joululauluja ja paistettiin tikunpäässä makkaraa nuotiolla. Jouluaattona kynttilöiden sytytys sankarihaudoille ja Joulunaikana perinteinen kunniavartio Orimattilan kirkon sankarihaudalla. Vuoden 2014 prosenttiammunnan tulos oli 22 %. Jäsenistöstä 36 suoritti vaaditun 10 laukauksen ampumisen.

3 KOKOUKSET Piirin vuosikokoukset Kevätkokous Hollola A.Tapiomaa Syyskokous Sysmä A.Tapiomaa, H.Pajuvesa, J.Vilo Liiton kokoukset Kevätkokous Lepaa (Hämeenlinna) A.Tapiomaa, H.Pajuvesa, J.Vilo Syyskokous Joensuu ei edustajia Hallituksen kokoukset Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana 5 kertaa Yhdistyksen vuosikokous Kevätkokous OSU:n paviljonki 7 jäsentä Syyskokous OSU:n paviljonki 13 jäsentä Yhdistyksen puheenjohtaja Arto Tapiomaa on toiminut Päijät-Hämeen Reservipiirin puheenjohtajana sekä reserviläisliiton hallituksen jäsenenä vuoden 2014 aikana. HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA osallistumiskerrat Puheenjohtaja Arto Tapiomaa (5) 1.Varapuheenjohtaja Simo Ojala (3) 2. Varapuheenjohtaja, aatteellinen toiminta Veijo Suvanto (5) Jäsen, sihteeri Jari Hamberg (5) Jäsen, rahastonhoitaja Kari Komi (5) Jäsen, jäsen- ja nuorisoasiat Tarja Savilaakso (5) Jäsen, kilpailuasiat Teppo Lainio (4) Olemme järjestäneet toimintakauden aikana reserviläishenkistä toimintaa yhdistyksen jäsenille monin eri tavoin, tavoitteena jokaiselle jotakin. Kuitenkin pääpainona on ollut reserviläisen perustaitojen ylläpito, -ammunta, fyysinen kunto ja maastotaito. Talvikaudella oli ilma-aseilla omien cup-ammuntojen lisäksi yhdistyksen ilmapistoolin sekä ilmakiväärin mestaruuskilpailut. Kesällä ruutiaseilla 5 kesäcupin osakilpailua, sekä syyskuussa pienoispistoolin ja kiväärin mestaruuskilpailut. Perinteinen Keijo Lindströmin muistokilpailu päästiin vuoden tauon jälkeen järjestämään 24.toukokuuta. Kisaamassa oli viisi yhdistyksemme jäsentä joista voiton vei tänä vuonna Erkki Loponen. Juhannusta edeltävällä viikolla järjestettiin perinteinen Ritarimaljakilpailu reserviläisten ollessa järjestelyvuorossa. Sateisissa oloissa käydyn kilpailun kiertopalkinnon pokkasi Arto Tapiomaa. Kaiken kaikkiaan kesän aikana järjestimme ampumaradoilla yhteensä 15 ampumakilpailua tai -tapahtumaa ja niissä 68 osallistujan toimesta 347 suoritusta. Yhdistyksemme jäseniä muistimme muun muassa onnitteluadressein ja -kortein heidän merkkipäivinään. Yhteisiä talkoita järjestimme kaksi kertaa. Keväällä pistooli- ja kivääriradan siivouksessa sekä syksyllä laavulla polttopuiden teossa. Talvi- ja kesäampumakauden palkintojenjakotilaisuudet päättivät talvi- ja kesäcup kilpailut. Vuoden koko toiminta on koottu kuukausittain esitettyyn muotoon joka on tämän toimintakertomuksen loppuosassa. Tapahtumiin osallistumisia kuluneen vuoden aikana on ollut yhteensä 81 kpl (edellisvuonna 79 kpl).

4 TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ Yhdistyksen taloudellinen tilanne: - vuoden toiminnan tulos oli 68,60 euroa alijäämäinen. Yhdistyksen jäsenmäärä oli henkilöä ja henkilöä TAPAHTUMAT VUODEN 2014 AIKANA Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Raimo Hietala 60 v. Onnitteluaddressi Reijo Toivanen 60 v. Onnitteluaddressi Oma ilma-ase Cup-kilpailun 3. osakilpailu Urheilutalon monitoimihallissa klo Osallistujia 14 kilpailijaa Talvikurssi Sysmässä. Yhdistyksestä osallistui Arto Tapiomaa Talkoosarja-ammunta alkoi tammikuussa. Yhdistyksestä osallistui kaksi kolmihenkistä joukkuetta kilpailuun Mika Kuisma 50 vuotta Onnittelukortti Luento VAPEPA:n toiminnasta piirin toimistolla maanantaina klo 18:00 osoitteessa Seponkatu 7 Lahti. Yhdistyksestä osallistui Arto Tapiomaa Yhdistyksen kevätkokous OSU:n paviljongilla alkaen klo 18:00. Kokouksessa 7 jäsentä yhdistyksestä Orimattilan sotaveteraanien vuosikokous seurakuntatalolla. Lippulinnassa Arto Tapiomaa, Veijo Suvanto, Teppo Lainio ja Jari Hamberg - Helmikuun lopulla päättyneessä talkoosarjassa yhdistyksen joukkueet Ressut 2 (Eeva Vilander, Arto Tapiomaa, Pasi Luukkainen) sijoittui toiseksi ja Ressut 1 (Pertti Immonen, Kari Komi, Kaj Ahlers) kolmanneksi. Voittajajoukkueen T.A.K. kokoonpanossa kaikki ovat myös Orimattilan reserviläiset ry:n jäseniä. (Aki Tuohenmaa, Kai Tuohenmaa, Teppo Lainio) P-H RESpiirin ilma-aseiden mestaruuskilpailut Heinolassa. Osallistujina: Eeva Vilander N50 sarjan voittaja sekä Keijo Vilander M60 sarjan kuudes Oma ilma-ase Cup -kilpailun 4. osakilpailu Urheilutalon monitoimihallissa alkaen klo 19:00. Osallistui 10 kilpailijaa P-H KoTu ja HämR:n koulutus ja ampumapäivän reserviläisille Hälvälässä 8:30-18:00. Yhdistyksestä Teppo Lainio osallistui ja Arto Tapiomaa toimi ammuttajana ResUL Talvijotos Imatralla. Ei osallistujia yhdistyksestä ResUL Ilma-asekilpailut Mäntsälässä. Yhdistyksestä Tapio Kuisma osallistui Yhdistyksen ampumamestaruuskilpailut, ilmapistooli. Urheilutalon monitoimihalli alkaen klo 12:00. Osallistui 10 kilpailijaa Sininen Hetki konsertti Helsingissä. Yhdistyksestä osallistui tilaisuuteen Tarja Savilaakso ja Risto Savilaakso Yhdistyksen ampumamestaruuskilpailut, ilmakivääri. Urheilutalon monitoimihalli alkaen klo 12:00. Osallistui 7 kilpailijaa VAPEPA info Orimattilan valtuustosalissa alkaen klo 18:00. Tilaisuuteen oli vapaa pääsy. Yhdistyksestä paikalla 4 osallistujaa Oma ilma-ase Cup -kilpailun 5. osakilpailu Urheilutalon monitoimihallissa klo Osallistui 11 kilpailijaa Kotiuttamistilaisuus Hennalassa. Arto Tapiomaa osallistui RES liiton kuntoliikunnan työvaliokunnan kokous Helsingissä. Arto Tapiomaa osallistui Reserviläisliiton hallituksen kokous. Arto Tapiomaa osallistui ResUL ampumahiihtokilpailut Kuhmossa. Osallistujana H50 sarjassa pronssia Harri Henttonen Pertti Laaksonen 75 vuotta. Onnitteluadressi Jari-Pekka Jaatinen 50 vuotta. Onnittelukortti

5 Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Ilma-ase Cupin lopputulokset: Ilmapistooli: N: 1) Eeva Vilander 20 Y: 1) Pertti Immonen 30, 2) Teppo Lainio 26, 3) Aki Tuohenmaa 24, 4) Antti Vesamäki 6, 5) Tuukka Tuomala 5 Y50: 1) Simo Kuoppamäki 30, 2) Erkki Loponen 26, 3)Arto Tapiomaa 22, 4) Kari Komi 21, 5) Veijo Suvanto 19, 6) Harri Henttonen 14 Y60: 1) Kaj Ahlers 30, 2) Keijo Vilander 24, 3) Seppo Laine 22, 4) Heikki Pajuvesa 19 Y70: 1) Tauno Backman 10. Ilmakivääri: Y: 1) Tapio Koski 30, 2) Hannu Lahtinen 24, 3) Aki Tuohenmaa 21, 4) Teppo Lainio 21, 5) Mika Rouhiainen 10, 6) Antti Vesamäki 8, 7) Tuukka Tuomala 4 Y50: 1) Simo Kuoppamäki 30, 2) Harri Henttonen 24, 3) Erkki Loponen 19, 4) Kari Komi 12 Y60: 1) Kaj Ahlers 30, 2) Heikki Pajuvesa Lahden Sotaveteraanit ry:n järjestämä viihdekonsertti Lahden Upseerikerholla Hennalassa. Ei osallistujia yhdistyksestämme Jari Hamberg 50 vuotta Onnittelut Antti Lilja 50 vuotta Onnittelukortti Siivoustalkoot pistooli- ja kivääriradalla alkaen klo 16:00. Siivoustalkoissa mukana 13 yhdistyksemme jäsentä Kansallinen veteraanipäivä, seppeleen laskut ja lippulinnat kirkoilla sekä maanpuolustusjuhla Nastolassa. Lippulinnassa Arto Tapiomaa, Tarja Savilaakso, Veijo Suvanto, Jari Hamberg, Pasi Luukkainen ja Seppo Vohlonen Veteraanikeräys Orimattilassa. Aluejako keräystiimeille seurakuntakodilla alkaen klo 16:00 Osallistujina yhdistyksestämme: Arto Tapiomaa, Veijo Suvanto, Simo Ojala, Tarja Savilaakso, Timo Savilaakso, Risto Savilaakso, Kimmo Korhonen, Jan Heinänen ja Seppo Vohlonen Ammunnan pienoispistoolin kesäcupin 1. osakilpailu res-radalla alkaen klo18:00 Osallistujina 8 kilpailijaa Talviampumakauden päättäjäiset ja palkintojenjako pistooli- ja kivääriradalla pistoolin kesäcup ammunnan ensimmäisen osakilpailun jälkeen. Osallistujia yhdistyksestä noin 15 henkilöä Tauno Backman 75 vuotta. Onnitteluadressi Kaatuneitten muistopäivä, seppeleen laskut ja lippulinnat Orimattilan ja Kuivannon kirkoilla. Lippulinnassa Arto Tapiomaa, Tarja Savilaakso, Veijo Suvanto, Jari Hamberg, Pasi Luukkainen ja Seppo Vohlonen Ammunnan pienoiskiväärin kesäcupin 1. osakilpailu res-radalla alkaen klo Osallistujina 6 kilpailijaa Mauri Inkinen 70 vuotta. Onnitteluadressi Keijo Lindströmin muistokisa. Osallistujina 5 kilpailijaa Yhdistyksen perinnepäivä Orimattilan kirkolla klo alkaen perinteisin menoin. Osallistujina yhdistyksestä Arto Tapiomaa ja Jari Hamberg. Vieraina Ritari Toivo Ovaskan leski, poika ja pojanpoika Kai Backman 60 vuotta. Onnittelukortti Puolustusvoimain lippujuhla. Osallistujana yhdistyksestä Arto Tapiomaa Ammunnan pienoispistoolin kesäcupin 2. osakilpailu res-radalla alkaen klo18:00. Osallistujina 5 kilpailijaa Ahti Vappula 60 vuotta. Onnittelukortti Piirin CUP-ammunnan 1.kierros, Asikkala vs Orimattila Vesivehmaan ampumarata alkaen klo 18:00. Asikkala voitti keskiarvopistein 279,61 267,16 ja meni jatkoon piiricupissa. Osallistuimme 7 hengen joukkueella. Joukkueessa: Kaj Ahlers, Eeva Vilander, Tapani Kuisma, Aki Tuohenmaa, Pertti Immonen, Teppo Lainio ja Keijo Vilander Pohjolan porukan ampumailta hirviradalla klo Osallistujia 7 henkilöä, joista isäntänä yhdistyksemme jäsen Heikki Pajuvesa sekä ammuttajina Veijo Suvanto sekä Arto Tapiomaa

6 Heinäkuu Elokuu Syyskuu Ammunnan pienoiskiväärin kesäcupin 2. osakilpailu res-radalla alkaen klo Osallistujina 5 kilpailijaa Ritarimaljakilpailu Pistooli- ja Kivääriradan maastossa alkaen klo 18:00. Osallistujina 4 yhdistyksemme jäsentä Jouko Arrama 70 vuotta. Onnitteluadressi Ammunnan pienoispistoolin kesäcupin 3. osakilpailu res-radalla alkaen klo Osallistujina 7 kilpailijaa Palvelusammunnat ResUl SM Lahdessa. Toimitsijatehtävät pistooliammunnoissa. Osallistujia yhdistyksestämme: Kilpailun johtaja Arto Tapiomaa, Veijo Suvanto, Tarja Savilaakso Kilpailuun osallistujat + toimitsijatehtävissä lisäksi: Erkki Loponen, Erkki Lario sekä Kari Komi Ammunnan pienoiskiväärin kesäcupin 3. osakilpailu res-radalla alkaen klo Osallistujina 7 kilpailijaa Jari Kotaniemi 50 vuotta Onnittelukortti Hannu Lahtinen 50 vuotta Onnittelukortti Reserviläisliiton ampumamestaruuskilpailut Lahdessa Osallistujat yhdistyksestämme: Kilpailun johtajana Arto Tapiomaa. Kilpailijoina osallistui: Erkki Lario, Erkki Loponen, Eeva Vilander ja Keijo Vilander Ammunnan pienoispistoolin kesäcupin 4. osakilpailu res-radalla alkaen klo18:00. Osallistujina 3 kilpailijaa Ammunnan pienoiskiväärin kesäcupin 4. osakilpailu res-radalla alkaen klo Osallistujina 7 kilpailijaa Yhdistyksen pienoispistoolin mestaruuskilpailu res-radalla alkaen klo 13:00. Osallistujina 4 kilpailijaa. Tulokset: Y: 1) Aki Tuohenmaa = 344 Y50: 1) Erkki Loponen = 352, 2) Pertti Immonen = 336 Y60: 1) Tapani Kuisma = Ammunnan pienoispistoolin kesäcupin 5. osakilpailu res-radalla alkaen klo18:00. Osallistujina 2 kilpailijaa Yhdistyksen pienoiskiväärin mestaruuskilpailut res-radalla alkaen klo 13:00. Osallistujina 6 kilpailijaa. Tulokset: Y: 1) Mika Rouhiainen 391, 2) Vesa Varjola 373 Y50: 1) Reijo Toivanen 366, 2) Erkki Loponen 340 Y60: 1) Kaj Ahlers 380, 2) Seppo Laine Ammunnan pienoiskiväärin kesäcupin 5. osakilpailu res-radalla alkaen klo Osallistujina 5 kilpailijaa Kari Ylitalo 70 vuotta. Onnitteluadressi ResUl syysjotos Nilsiässä. Joukkueemme sijoitus sotilassarjassa 9. / 23 maaliin asti päässeestä joukkueesta. Yhdistyksen joukkueen kokoonpano: Arto Tapiomaa, Veijo Suvanto, Teppo Lainio ja Risto Karjalainen Tapio Kuisma 75 vuotta, Onnitteluadressi Risto Heimonen 60 vuotta, Onnittelukortti Tapio Koski 50 vuotta, Onnittelukortti Anne Niemi 50 vuotta, Onnittelukortti KesäCup ammuntojen lopputulokset: Pienoispistooli: N: 1) Eeva Vilander 10 Y: 1) Pasi Luukkainen 10 Y50: 1) Pertti Immonen 30, 2) Erkki Loponen 20, 3) Arto Tapiomaa 14, 4) Harri Henttonen 5 Y60: 1) Kaj Ahlers 30, 2)Keijo Vilander 24, 3) Tapani Kuisma 10 (365), 4) Pertti Tuohenmaa 10 (351) Y75: 1) Erkki Lario 30. Pienoiskivääri: Y: 1) Mika Rouhiainen 30, 2) Vesa Varjola 28

7 Lokakuu: Marraskuu: Joulukuu Y50: 1) Harri Henttonen 30, 2) Simo Kuoppamäki 26, 3) Erkki Loponen 14 (336), 4) Keijo Vilander 14 (335) Y60: 1) Kaj Ahlers 30, 2) Seppo Laine 26, 3) Reijo Toivanen Yhdistyksen syyskokous OSU:n paviljongilla (Olympiavoittajantie) alkaen kahvituksella klo 18:00. Kokouksessa 13 yhdistyksemme jäsentä Heikki Mäkelä 80 vuotta, Onnitteluadressi Syystalkoot yhdistyksen laavulla, mm. laiturin kunnostus, polttopuita ensi vuodelle Talkoissa mukana 8 yhdistyksemme jäsentä Päijät-Hämeen reservipiirin syyskokous Sysmässä. Osallistujina Arto Tapiomaa, Heikki Pajuvesa ja Juhani Vilo Oma ilma-ase Cup-kilpailun 1. osakilpailu Urheilutalon monitoimihallissa klo 18:00. Jäsenistöstä 13 kilpailijaa mukana Kesäampumakauden päättäjäiset ja palkintojen jako Urheilutalon monitoimihalli klo 18:00. Päättäjäisissä palkittiin sarjojen kolme parasta seuraavasti: Palkinnoksi sijoituksen osoittava nimellä varustettu kunniakirja ja lisäksi sarjan voittajalle patruunalaatikko. Samassa yhteydessä jaettiin viimevuotisen ilma-ase cupin kunniakirjat Pertti Immonen 50 vuotta. Onnittelukortti Kari Lindgren 60 vuotta. Onnittelukortti Paavo Leppänen 70 vuotta. Onnitteluaddressi Itsenäisyyspäivän tilaisuudet; Orimattilan kirkossa lippulinna, seppeleenlaskut sankarihaudoilla (Orimattila ja Kuivanto). Reserviläisistä osallistuivat: Simo Ojala, Veijo Suvanto, Tarja Savilaakso, Risto Karjalainen, Pasi Luukkainen ja Jari Hamberg Oma Ilma-ase 2.CUP -ampumakilpailu Urheilutalon monitoimihallissa klo.18-20, Osallistujia 15 kilpailijaa Joulutulet (valtakunnallinen) Ämmäntöyrään ampumaradalla klo Osallistujamäärä 12 henkeä Armas Nousiainen 75 vuotta. Onnitteluaddressi Jouluaaton kunniavartio sankarihaudalla n. klo 13:40 17:10 (30 min vuorot) Vartiossa reserviläisistä Kari Komi, Jari Hamberg, Teppo Lainio, Risto Karjalainen, Pertti Sahlberg (2), Pasi Luukkainen ja Arto Tapiomaa (2). ResUpseereista: Perttu Palo, Juha Laitinen (2), Juha Rantala ja Heimo Lahtinen Jouluaamun kunniavartio sankarihaudalla n. klo 6:40 8:10 (30 min vuorot) Vartiossa reserviläisistä Simo Ojala ja Pertti Sahlberg (2) ResUpseereista: Heimo Lahtinen (2) ja Jorma Malmivirta Seppo Kapulainen 60 vuotta. Onnittelukortti Tapahtumia yhteensä 81 kpl Jari Hamberg sihteeri

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2012

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY. TOIMINTAKERTOMUS 2009 ( korjattu versio)

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY. TOIMINTAKERTOMUS 2009 ( korjattu versio) ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ( korjattu versio) SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Heikki Pajuvesa

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY. TOIMINTAKERTOMUS 2010 ( ehdotus )

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY. TOIMINTAKERTOMUS 2010 ( ehdotus ) ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2010 ( ehdotus ) SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Heikki Pajuvesa O

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

SR ry. Jäsentiedote 1/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2011 Talvi on jo pitkällä ja kohta koittaa toiminnallinen kevät. Vuosi 2011 tuo yhdistyksemme toimintaan paljon uusia tuulia ja huikeita juttuja. Tähtihetki

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN AM-KILPAILUT 8. - 9.9.2007 / HYVINKÄÄ

ETELÄ-SUOMEN AM-KILPAILUT 8. - 9.9.2007 / HYVINKÄÄ ETELÄ-SUOMEN AM-KILPAILUT 8. - 9.9.2007 / HYVINKÄÄ TULOKSET - KIVÄÄRI 50m Kivääri 20 ls, makuu sarja 12T: 1) Sebastian Långström KSF 189, 2) Jens Rudnäs RS 189, 3) Niklas Nyman KSF 186, 4) Karolina Ekholm

Lisätiedot

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 ;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 Miettinen Heikki 9 Seppälä Janne 9 Tikkanen Toivo 9

Lisätiedot

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset TUL:n mestaruuskilpailut Kemissä 2007 Henkilökohtainen MAB Seura 1. Björkman Arto Kemi Into M 1332 2. Rantanen Jari Turku Tuwe A 1265 3. Impivaara Kari Turku Tuwe B 1259 4. Kauramaa Tommi Eurajoki EuKi

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2010

SR ry. Jäsentiedote 1/2010 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2010 Kesä kolkuttelee jo ovilla. Kesällä ja etenkin syksyllä on tiedossa paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa pieni

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

POLIISIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT 2012

POLIISIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT 2012 Turku - Salo 07. - 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja Y 1. Jari Kallio SAT PL 97 97 97 98 98 96 583 2. Joni Röman HKI PL 94 98 98 97 98 95 580 3. Tapio Kajan P-S PL 92 98 94 93 96 94 567 4. Lasse Voutilainen

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET AY-PÖYTÄTENNIKSEN MESTARUUSKILPAILUT 18.-19.4.2009 TURKU

VALTAKUNNALLISET AY-PÖYTÄTENNIKSEN MESTARUUSKILPAILUT 18.-19.4.2009 TURKU VALTAKUNNALLISET AY-PÖYTÄTENNIKSEN MESTARUUSKILPAILUT 18.-19.4.2009 TURKU MIESTEN JOUKKUE 1.Tauno Kara/Hannu Kajander, Akava 2.Pentti Ritalahti/Jukka Kalliokoski, PAU 3. Jorma Hauhia/Markku Hauhia, Sähkö

Lisätiedot

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011 Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) 27.6.2011 ETELÄ-SAVON RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILU 3.9.2011 1 JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA järjestää viiteasiakirjan mukaisesti Itä-

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ Osanottajia 78 pelaajaa ja kilpailuluokkia 17. TULOKSET: Miesten joukkue 1. Tomi Penttilä/Tero Kallio, Metalli

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

AY-kisat 2006 Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai

AY-kisat 2006 Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai 1 A/A Tomi Penttilä/Tero Kallio Metalli 1 3 4 C/D Pekka Salokannel/Markku Saarinen Metalli 49 5 C/C Jouko Rakkolainen/Jorma Hietikko VATE 6 8 B/B Juha Suotmaa/Tuomas

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS. Keski-Uusimaan Ampumaseura ry.

TOIMINTAKERTOMUS. Keski-Uusimaan Ampumaseura ry. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Keski-Uusimaan Ampumaseura ry. Keski-Uusimaan Ampumaseura ry Sivu 2 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisällys Sisällys 2 Seuran johtokunta 3 Puheenjohtajan katsaus 4 K-UAS:n puheenjohtajat kautta

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2010 Yleistä Vuosi 2010 oli yhdistyksemme 52. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 1. YLEISET SÄÄNNÖT... 2 1.1.MESTARUUSKILPAILUT... 2 1.2. OSALLISTUMISOIKEUS... 2 1.3. KILPAILUAJAN JA PAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN... 2 1.4. MESTARUUSKILPAILUJEN

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015 Pienoiskivääri lauantai.7.05 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 0:0 mennessä. Makuu Asento 4 M 50 Juha Haavisto KuusA x x 5 M Ville Nokipii P-HA x x 6 M 60 Ensio Miikkulainen

Lisätiedot

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015 HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 15. - 18.06.2015 18:36:26 Aikataulu 16.06. tiistai 10.00 12.00 14.00 16.00 18.00 20.00 50m Kivääri makuu SML-Hirvi 25m Pienoispistooli 50m Kivääri 3x20 ls Palvelupistooli Palvelukivääri

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset TOIMINTAKERTOMUS Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset Toimintakertomus 1.1.2013 31.12.2013 Yhdistys on katsottu toimineen epävirallisesti jo vuodesta 1935 lähtien.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015 Aika: 28.1.2015 klo 18 Paikka: Seurakuntatalo, neuvotteluhuone Puheenjohtaja Matti Piispanen paikalla Varapuheenjohtaja Oksanen Ohto paikalla Jäsen Arraste-Kihlakaski Mervi paikalla Eskola Päivi paikalla

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Kaakkois-suomen Aluemestaruuskilpailu 2013

Kaakkois-suomen Aluemestaruuskilpailu 2013 Kouvola, Utti, Tyrrin ampumakeskus 31.08-01.09.2013 12:54:25 25m Isopistooli, sarja Y 24 1. Otto Suuronen MA 85 88 83 256 90 88 91 269 525 25m Isopistooli, sarja Y 1. Kari Eskola KuusA 94 97 96 287 95

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Finska Laikaklubben ry PÖYTÄKIRJA AIKA 1.3.2014 klo 15.00-16.57 PAIKKA Sievi, Urjanlinna 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Harri Mäkinen avasi vuosikokouksen Tervehdykset

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Vuosi 2012 oli Salon Seudun Rauhanturvaajat ry:n 22.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 95 jäsentä.

Vuosi 2012 oli Salon Seudun Rauhanturvaajat ry:n 22.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 95 jäsentä. SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY 1/5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 YLEISTÄ Vuosi 2012 oli ry:n 22.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 95 jäsentä. KOKOUSTOIMINTA Toimintavuoden aikana

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt

Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt 1. Yleinen osa 1.1. Johdanto Nämä Suomen Reserviupseeriliiton (RUL), Reserviläisliiton (RES)

Lisätiedot

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 50m pist. Y 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 Tomi Harju 10 19 10 39 Kirsi Kaaro 8 2 4 14 Jyrki Turja 8 6 14 Jorma Jäntti 12 12 Kalle Mykkänen 8 8 Juha Valjus 8 8 Kalle Wegelius 6 1 7 Juhani

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY.

REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY. REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY. VUOSIKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY. HALLITUKSEN KOKOONPANO: Raimo Saarela, puheenjohtaja Pirkko Hanhineva, sihteeri Tapani Saartoala, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat

Lisätiedot

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos Petri Mäki 19 203 202 233 156 212 171 1177 tulos + tas 222 221 252 175 231 190 1291 Helvi Mäkipää 11 141 176 213 191 191 183

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 23.1.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

FAM 20 vuotta - kauden avaus

FAM 20 vuotta - kauden avaus FAM 20 vuotta - kauden avaus FinnishAlpine MastersCup 2014 o Kalpalinna 18.-19.1.2014 P (FIS) + P (FIS) o Påminne 25.1.2014 P + P o Himos 1.-2.2.2014 SP + SP (SM) o Riihivuori 8.-9.2.2014 SP + SP o Tahko

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

RESL SM-ampumakilpailu

RESL SM-ampumakilpailu 22.08.2011 16:01:35 50m pienoiskivääri 60 ls makuu joukkueet, sarja H 1. Etelä-Häme 2 1759 Alik Pekka Saari 588, Rva Hanna-Kaija Nieminen 586, Pion Jani Kortteissto 585 2. Etelä-Pohjanmaa 1748 Hra Jaakko

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

A M P U M AT U L O K S E T

A M P U M AT U L O K S E T MERIRESERVILÄISET ry SJÖRESERVISTER rf NAVAL RESERVISTS Assc 2010 A M P U M AT U L O K S E T Reserviläisurheiluliiton mestaruuskilpailut ResUL:n Perinneaseiden Mestaruuskilpailut 2010 älvälä 14.-15.8.2010

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Liiton uusi strategia 2016-2020 hyväksytään 17.10. liittokokouksessa Raumalla.

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa.

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Pienoispistoolikilpailu 7.10.2014 Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Eestin II avoimet SRA-mestaruuskilpailut

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H 10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50 1. Matti Gröger 1. Jari Kallio Kokemäki 97 94 97 98 96 97 579 2. Joni Röman HKI 95 95 94 97 96 99 576 3. Lasse Voutilainen LP/Joensuu 94 96

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist.

Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. Sija No Nimi Seura aika ero (s) pist. 500m Miehet 35v. 1. 10 Vesa ISOVIITA PUV 0.42,59 2 500m Miehet 40v. 1. 13 Jari SÄRKELÄ OuTa 0.46,41 3 2. 14 Jarmo ROSSI OuTa 0.53,34 6,93 1 500m Miehet 45v. 1. 18 Esa PUOLAKKA HLK 0.41,70 7 2. 21 Markku

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT HAULIKKO TULOKSET SIJA NIMI SEURA ALKU LOPPU YHTEENSÄ SARJA 1 Härkönen Janne PEM 23 21 44 M 2 Korpi Kai E-E 20 23 43 M

Lisätiedot

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg 1. Marko Pollari YKK Miehet yleinen YKK yleinen 2. 10723 2. Esko Naukkarinen IPK Miehet yleinen IPK yleinen 1. 10089 3. Pekka Korhonen YKK Miehet yleinen YKK yleinen

Lisätiedot

Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset

Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset Sivu 1 / 6 Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset 100m juoksu M30 +0,5m/s 1) Sami Koivunen Noormarkun Nopsa 12,21 +0,5m/s 1) Juho-Pekka Karjalainen Kunto-Pirkat 11,91 2) Aku Kallio Kosken Kaiku

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/5 Hallitus 27.5.2016 Sivu 2 / 6

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/5 Hallitus 27.5.2016 Sivu 2 / 6 Hallitus 27.5.2016 Sivu 1 / 6 Aika: 27.5.2016 klo 12.30-15.15 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto, Kalevankatu 13 A, Helsinki Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (x) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Salon Seudun Rauhanturvaajat ry:n vuoden 2013 toimintakertomus

Salon Seudun Rauhanturvaajat ry:n vuoden 2013 toimintakertomus SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY 1/6 ry:n vuoden 2013 toimintakertomus YLEISTÄ Vuosi 2013 oli ry:n 23. toimintavuosi. Vuoden merkittävin tapahtuma oli Kansainväliseen Rauhanpäivään liittyvä Kansa kävelemään

Lisätiedot

24.8.2011. Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla

24.8.2011. Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla 24.8.2011 Jurvan Rotaryklubi Säläishallilla YHTEIS Klubin sija Klubin tulos 1 Jurva 32,00 2 Kurikka 25,00 3 Jalasjärvi 23,00 4 Kauhajoki 17,00 5 Ilmajoki 16,00 6 Aro 13,00 sija nimi Saapas Tikka Rengas

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

Helsingin Merireserviläiset ry Olle Skogman 1.12.1998. M/Y VESIKKO, tiedot 1974 --> 1998. sivu 1(13).

Helsingin Merireserviläiset ry Olle Skogman 1.12.1998. M/Y VESIKKO, tiedot 1974 --> 1998. sivu 1(13). Helsingin Merireserviläiset ry Olle Skogman 1.12.1998 M/Y VESIKKO, tiedot 1974 --> 1998. sivu 1(13). 1974: Ajopäivät: 79 päivää Ajomatka: 2166 mpk Ajoaika: 323 tuntia 1:nen ajopäivä: 27.4 viim. ajopäivä:

Lisätiedot