ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2015"

Transkriptio

1 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg

2 O r i m a t t i l a n R e s e r v i l ä i s e t r y T O I M I N T A K E R T O M U S v YHTEENVETO Yhdistyksen 59. toimintavuosi on päätöksessä. Vuosi toteutettiin pääpiirteittäin ennakkoon laaditun suunnitelman mukaisesti sisältäen monenlaista tapahtumaa liikunnan-, ammunnan-, kuntoilun- ja aatteellisen työn sektorilla. Vuosi oli myös Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlavuosi, joka näkyi monella lailla valtakunnallisesti ja paikallisesti. Liitto järjesti mm. juhlaristeilyn huhtikuuta, jolloin koko Baltic Queen risteilyalus oli varattu reserviläisille. Yhdistyksemme jäsenet osallistuivat menestyksekkäästi moniin kilpailuihin ja koitoksiin vuoden aikana. Harri Henttonen voitti H50 sarjassa pikakilpailun mestaruuden ResUl ampumahiihtokilpailuissa Kuhmossa ja oli normaalimatkalla neljäs. Orimattilan joukkue ylsi piirin Cup ammunnan loppuotteluun, jossa Asikkala oli parempi pistein PiirinCupin hopea Orimattilaan joukkueella: Pasi Luukkainen, Kai Ahlers, Pertti Immonen, Eeva Vilander, Aki Tuohenmaa, Keijo Vilander (kuusi tuloksissa huomioitua) sekä Tapani Kuisma, Kari Komi ja Arto Tapiomaa. Reserviläiset avustivat veteraaneja heidän tilaisuuksissaan osallistumalla lippulinna tehtäviin mm. veteraanien vuosikokouksessa sekä kansallisena veteraanipäivänä, jonka maakunnallinen juhla järjestettiin Orimattilassa. Kaatuneitten muistopäivää vietettiin 17. toukokuuta. Reserviläiset hoitivat lippulinnat Orimattilan ja Kuivannon sankarihaudoilla. Yhdistyksen perinnepäivän tilaisuus pidettiin Tilaisuuden ohjelma vietiin läpi perinteisin menoin. Avustimme Sotaveteraanien rahankeräystapahtumassa kyyditsemällä varusmiehiä keräysalueellamme. Yhdistyksen syyskokouksessa 6.10 valittiin Erkki Lario yhdistyksen kunniajäseneksi. Perusteena mm. jäsenyys yhdistyksessä sen perustamisesta lähtien sekä aktiivinen osallistuminen yhdistyksen toimintaan. Reserviläisliiton kunniamerkeillä palkittiin yhdistyksestämme jäsenistöä seuraavasti: Pronssinen ansiomitali (PAM) Tarja Savilaakso Pronssinen ansiomitali (PAM) Teppo Lainio Reservinarvon ylennyksiä jäsenistöstämme saivat seuraavasti: - Vääpeliksi Mika Kaija Itsenäisyyspäivänä oli perinteisesti lippulinna Orimattilan kirkossa ja seppeleenlaskujen yhteydessä lippulinnat Orimattilan sekä Kuivannon kirkkojen sankarihaudoilla. Joulutulet keräsi runsaasti reserviläisiä Ämmäntöyrään ampumaradalle hiljentymään Joulunajan viettoon. Laulettiin tuttuja joululauluja ja paistettiin tikunpäässä makkaraa nuotiolla. Jouluaattona kynttilöiden sytytys sankarihaudoille ja Joulunaikana perinteinen kunniavartio Orimattilan kirkon sankarihaudalla. Vuoden 2015 prosenttiammunnan tulos oli 21 %. Jäsenistöstä 35 suoritti vaaditun 10 laukauksen ampumisen.

3 KOKOUKSET Piirin vuosikokoukset Kevätkokous Heinola A.Tapiomaa, S. Ojala Syyskokous Lahti A.Tapiomaa, S.Ojala Kokouksen Pj: J.Vilo Liiton kokoukset Kevätkokous Helsinki A.Tapiomaa, Syyskokous Pori A.Tapiomaa Hallituksen kokoukset Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana 5 kertaa Yhdistyksen vuosikokous Kevätkokous OSU:n paviljonki 9 jäsentä Syyskokous OSU:n paviljonki 12 jäsentä Yhdistyksen puheenjohtaja Arto Tapiomaa on toiminut Päijät-Hämeen Reservipiirin puheenjohtajana sekä reserviläisliiton hallituksen jäsenenä vuoden 2015 aikana. HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA osallistumiskerrat Puheenjohtaja Arto Tapiomaa (5) 1.Varapuheenjohtaja Simo Ojala (4) 2. Varapuheenjohtaja, aatteellinen toiminta Veijo Suvanto (5) Jäsen, sihteeri, nettivastaava Jari Hamberg (5) Jäsen, rahastonhoitaja, ampuma-aliups. Kari Komi (4) Jäsen, koulutusasiat Tarja Savilaakso (5) Jäsen, liikunta- ja kilpailuasiat Teppo Lainio (4) Jäsen Pasi Luukkainen (3) Olemme järjestäneet toimintakauden aikana reserviläishenkistä toimintaa yhdistyksen jäsenille monin eri tavoin, tavoitteena jokaiselle jotakin. Kuitenkin pääpainona on ollut reserviläisen perustaitojen ylläpito, -ammunta, fyysinen kunto ja maastotaito. Talvikaudella oli ilma-aseilla omien cup-ammuntojen lisäksi yhdistyksen ilmapistoolin sekä ilmakiväärin mestaruuskilpailut. Kesällä ruutiaseilla 5 kesäcupin osakilpailua, sekä syyskuussa pienoispistoolin ja kiväärin mestaruuskilpailut. Perinteinen Keijo Lindströmin muistokilpailu järjestettiin 23.toukokuuta. Kisaamassa oli seitsemän yhdistyksemme jäsentä joista voiton vei tänä vuonna Pasi Luukkainen. Heinäkuun 1. järjestettiin perinteinen Ritarimaljakilpailu reservin upseereiden ollessa järjestelyvuorossa. Seitsemän kilpailijaa osallistui koitokseen ja kilpailun voitti sekä kiertopalkinnon pokkasi Heikki Pajuvesa. Kaiken kaikkiaan kesän aikana järjestimme ampumaradoilla yhteensä 17 ampumakilpailua tai -tapahtumaa ja niissä 84 eri osallistujan toimesta 398 suoritusta. Yhdistyksemme jäseniä muistimme muun muassa onnitteluadressein ja -kortein heidän merkkipäivinään. Yhteistalkoot järjestettiin keväällä pistooli- ja kivääriradalla sekä laavulla siivouksen merkeissä. Talvi- ja kesäampumakauden palkintojenjakotilaisuudet päättivät talvi- ja kesäcup kilpailut. Vuoden koko toiminta on koottu kuukausittain esitettyyn muotoon joka on tämän toimintakertomuksen loppuosassa. Tapahtumia yhdistyksellä on ollut kuluneen vuoden aikana yhteensä 81 kpl (edellisvuonna 81 kpl).

4 TALOUDELLINEN TILANNE Yhdistyksen taloudellinen tilanne: - vuoden toiminnan tulos oli 1099,80 euroa ylijäämäinen. JÄSENMÄÄRÄ Yhdistyksen jäsenmäärä oli henkilöä ja henkilöä TAPAHTUMAT VUODEN 2015 AIKANA Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Pertti Sahlberg 75 v. Onnitteluaddressi Oma ilma-ase Cup-kilpailun 3. osakilpailu Urheilutalon monitoimihallissa alkaen klo.18:00. Osallistujina 12 kilpailijaa MPK:n Talvikurssi Päijät-Hämeessä. Yhdistyksestämme osallistui Arto Tapiomaa ResUL Talvikilpailu Iisalmi. Ei osallistujia yhdistyksestä Liiton järjestämä yhdistysjohdon koulutustilaisuus Lahdessa. Yhdistyksestämme osallistujina Arto Tapiomaa, Veijo Suvanto ja Tarja Savilaakso ResUL Pistooliampumahiihto Iisalmi. Ei osallistujia yhdistyksestä Oma ilma-ase Cup -kilpailun 4. osakilpailu Urheilutalon monitoimihallissa alkaen klo Osallistujina 7 kilpailijaa Yhdistyksen kevätkokous OSU:n paviljongilla (Olympiavoittajantie) alkaen kahvituksella klo 18:00. Paikalla 9 yhdistyksemme jäsentä Piirin ilma-ase mestaruuskilpailut Heinolassa, jäähallin radalla klo 15:00-19:00. Ei osallistujia yhdistyksestä ResUL Talvijotos Virttaa. Ei osallistujia yhdistyksestä MPK:n koulutus ja ammuntapäivä Päijät-Hämeessä. Yhdistyksestämme osallistui Arto Tapiomaa 7.3. ResUL / sotilasampumahiihto kilpailu, Mäntsälä. Ei osallistujia yhdistyksestä ResUL Ilma-asekilpailut, Toijala. Ei osallistujia yhdistyksestä 8.3. Seppo Vohlonen 75 vuotta. Onnitteluadressi ResUL / Ampumahiihtokilpailu, Kuhmo. Yhdistyksestä osallistui Harri Henttonen. Sijoitus H50 sarjassa pikakilpailun mestaruus ja normaalimatkalla Pekka Visurin luento Ukrainan tapahtumista piirin toimistolla. Paikalla yhdistyksestä Arto Tapiomaa, Veijo Suvanto ja Heikki Pajuvesa Oma ilma-ase Cup -kilpailun 5. osakilpailu Urheilutalon monitoimihallissa klo Osallistujina 13 kilpailijaa Yhdistyksen ampumamestaruuskilpailut, ilmapistooli. Urheilutalon monitoimihalli alkaen klo 18:00. Osallistujina 12 kilpailijaa Yhdistyksen ampumamestaruuskilpailut, ilmakivääri. Urheilutalon monitoimihalli alkaen klo 18:00. Osallistujina 5 kilpailijaa Päijät-Hämeen reservipiirin kevätkokous Heinolassa. Yhdistyksestämme osallistui Arto Tapiomaa piirin puheenjohtajana ja Simo Ojala yhdistyksen edustajana Matti Nummela 60 vuotta. Onnitteluadressi ResUL / Reserviläispilkki. Ei osallistujia yhdistyksestä Ilma-ase Cupin lopputulokset: Ilmapistooli: N 1) Eeva Vilander 10 Y: 1) Pasi Luukkainen 26, 2) Teppo Lainio 20, 3) Mika Rouhiainen 14, 4) AkiTuohenmaa 10 Y50: 1) Pertti Immonen 30, 2) Simo Kuoppamäki 24, 3) Erkki Loponen 18, 4) Kari Komi 17, 5) Arto Tapiomaa 16, 6) Veijo Suvanto 14, 7) Harri Henttonen 4 Y60: 1) Kaj Ahlers 30, 2) Pertti Tuohenmaa 24, 3) Heikki Pajuvesa 20, 4) Keijo Vilander 6 Y70: 1) Matti Perttilä 30.

5 Ilmakivääri: Y: 1) Mika Rouhiainen 30, 2) Tuukka Tuomala 10 Y50: 1) Hannu Lahtinen 30, 2) Simo Kuoppamäki 28, 3) Harri Henttonen 12, 4) Erkki Loponen 10, 5) Arto Tapiomaa 8, 6) Veijo Suvanto 6 Y60: 1) Kaj Ahlers 30, 2) Heikki Pajuvesa 24 Y70: 1) Matti Perttilä Yhdistyksen ilmapistoolin mestaruuskilpailun tulokset: N: 1) Eeva Vilander 368 Y: 1) Pasi Luukkainen 352, 2) Mika Rouhiainen 311 Y50: 1) Pertti Immonen 357, 2) Simo Kuoppamäki 334, 3) Arto Tapiomaa 313, 4) Veijo Suvanto 256 Y60: 1) Kaj Ahlers 355, 2) Pertti Tuohenmaa 347, 3) Keijo Vilander 331, 4) Heikki Pajuvesa 299 Y70: 1) Matti Perttilä Yhdistyksen ilmakiväärin mestaruuskilpailujen tulokset: Y: 1) Mika Rouhiainen 381 Y50: 1) Simo Kuoppamäki 355, 2) Veijo Suvanto 179 Y60: 1) Kaj Ahlers 330, 2) Heikki Pajuvesa 271 Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu 6.4. Erkki Lindeman 85 vuotta. Onnitteluadressi Liiton 60 v. juhlaristeily Osallistui 10 henkilöä yhdistyksestämme Puolustusvoimien Finlandia kiertueen konsertti Ristinkirkossa Lahdessa klo 18:00 Osallistujina 1 jäsen yhdistyksestä Siivoustalkoot pistooli- ja kivääriradalla alkaen klo 9:00. Talkoissa mukana 11 jäsentä Kansallinen veteraanipäivä, seppeleen laskut ja lippulinnat kirkoilla sekä maanpuolustusjuhla Orimattilassa. Yhdistyksestämme osallistui lippulinnaan Orimattilan ja Kuivannon kirkolla sekä maanpuolustusjuhlassa Arto Tapiomaa, Tarja Savilaakso, Simo Ojala, Veijo Suvanto, Heikki Pajuvesa, Seppo Vohlonen ja Jari Hamberg. Puheen Orimattilan sankarihaudalla piti Arto Tapiomaa. Liikenteenohjaustehtävissä: Risto Savilaakso, Tauno Backman ja Ilkka Ritala 9.5 Piirin SRA mestaruuskilpailu Heinolassa.Ei osallistujia jäsenistöstä 9.5. Kevätkunnostustalkoot laavulla alkaen klo 10:00. Kunnostustalkoissa mukana 2 jäsentä ResUl perinneasekilpailu Hälvälässä. Mukana tapahtumassa Arto Tapiomaa, Erkki Loponen, Juhani Vilo ja Heikki Pajuvesa Kaatuneitten muistopäivä, seppeleen laskut ja lippulinnat kirkoilla. Yhdistyksestä osallistui muistopäivän lippulinnaan: Seppo Vohlonen Tarja Savilaakso, Kari Komi, Pasi Luukkanen, Risto Karjalainen ja Jari Hamberg Ammunnan pienoispistoolin kesäcupin 1. osakilpailu res-radalla. Osallistujina 8 kilpailijaa Talviampumakauden päättäjäiset ja palkintojenjako pistooli- ja kivääriradalla. Paikalla palkittuina 13 kilpailijaa eri sarjoista Keijo Lindströmin muistokilpailu hirviradalla alkaen klo 10:00. Paikalla 7 kilpailijaa. Mitalikolmikko: 1. Pasi Luukkainen, 2. Mika Rouhiainen, 3. Arto Tapiomaa Yhdistyksen perinnepäivä Orimattilan kirkolla klo alkaen. Paikalla 8 henkilöä Ammunnan pienoiskiväärin kesäcupin 1. osakilpailu res-radalla alkaen klo Osallistujina 8 kilpailijaa Puolustusvoimain lippujuhla. Valtakunnallinen paraati Oulussa, ei osallistujia jäsenistöstä. Ylennettynä jäsenemme Mika Kaija vääpeliksi 6.6. Piirin ruutiasekilpailu Hälvälässä alkaen klo 10:00. Ei osallistujia jäsenistöstä Kesäyön marssi Turussa. Arto Tapiomaa osallistui maakuntakomppanian joukkueessa.

6 Heinäkuu Elokuu Syyskuu Ammunnan pienoispistoolin kesäcupin 2. osakilpailu res-radalla. Paikalla 6 kilpailijaa Ammunnan piiricup kilpailu Orimattila vs Sysmä Pist.ja Kiv. radalla alkaen klo 18:30. Kilpailussa mukana 20 ampujaa. (Sysmä 11 ampujaa, Orimattila 9 ampujaa) Tulokseen lasketaan kummankin joukkueen kuusi parasta tulosta. Orimattila voitti keskiarvolla 264,5-251, Ammunnan pienoiskiväärin kesäcupin 2. osakilpailu res-radalla alkaen klo Paikalla 11 kilpailijaa 1.7. Ritarimaljakilpailu Pistooli- ja Kivääriradan maastossa alkaen klo 18:00. Kilpailuun osallistui 5 yhdistyksemme jäsentä ja kaksi OlanResUpseereista. Kilpailun voitti Heikki Pajuvesa OlanRes Palvelusammunnat ResUl SM Mikkelissä. Ei osallistujia yhdistyksestämme 4.7. ResUl Falling Plates kilpailu Mikkelissä. Ei osallistujia yhdistyksestämme Orimattila 150 vuotta -Rallitapahtuman lipunmyyntitehtävät. Varainkeruuseen osallistui 7 yhdistyksemme jäsentä Ammunnan pienoispistoolin kesäcupin 3. osakilpailu res-radalla alkaen klo Paikalla 5 kilpailijaa Ammunnan pienoiskiväärin kesäcupin 3. osakilpailu res-radalla alkaen klo Paikalla 8 kilpailijaa Cooperin kuntotesti keskusurheilukentällä. 8 osallistujaa / yhdistyksestä ResUl SRA ampumamestaruuskilpailut Hiukkavaarassa. Ei osallistujia yhdistyksestämme Ammunnan pienoispistoolin kesäcupin 4. osakilpailu res-radalla alkaen klo18:00. Paikalla 5 kilpailijaa Reserviläisliiton ampumamestaruuskilpailut Tyrrissä Kymenlaaksossa. Kilpailuissa yhdistystämme edusti Erkki Lario ResUl vakiokiväärikilpailut Tyrrissä Kymenlaaksossa. Ei edustusta yhdistyksestämme Ammunnan pienoiskiväärin kesäcupin 4. osakilpailu res-radalla alkaen klo Paikalla 6 kilpailijaa ResUl maastokilpailu Valkeakoskella.. Ei osallistujia yhdistyksestämme Peruspalvelukeskus Aava:n TyHy päivän ammunnat. Osallistujia 8 kpl. Tilaisuutta järjestämässä ja ammuttamassa yhdistyksestä Veijo Suvanto, Kari Komi, Arto Tapiomaa ja Simo Ojala 1.9. Yhdistyksen pienoispistoolin mestaruuskilpailu res-radalla alkaen klo 18:00. Kilpailijoita eri sarjoissa yhteensä Yhdistyksen pienoispistoolin mestaruuskilpailu res-radalla alkaen klo 18:00. Kilpailijoita eri sarjoissa samoin yhteensä Kokonaisturvallisuus messut Tampereella. (vuoden retkikohde) Ilmoittautuneita niin vähäinen määrä, että yhteiskuljetus peruttiin. Yhdistyksestä osallistui vain yksittäisiä henkilöitä mm. piirin järjestämällä kuljetuksella ResUl neliottelukilpailu Espoossa. Ei osallistujia yhdistyksestä Ammunnan pienoiskiväärin kesäcupin 5. osakilpailu res-radalla alkaen klo 10:00. Osallistujia 3 kilpailijaa Ammunnan pienoispistoolin kesäcupin 5. osakilpailu res-radalla alkaen klo 13:00. Osallistujina 5 kilpailijaa Siivoustalkoot pistooli ja kivääriradalla alkaen klo 10:00. Seitsemän jäsentä osallistui ResUl Pystykorva SM kilpailut Lahdessa (PSPR) rata. Ei osallistujia yhdistyksestä ResUl syysjotos Mäntsälässä. Olan Mäyrät joukkue osallistui kokoonpanolla: Arto Tapiomaa, Veijo Suvanto ja Teppo Lainio. Joukkueen sijoitus sotilassarjassa oli Veteraanikeräys Orimattilassa klo 17:00-20:00.Reserviläisistä kerääjien kyyditykseen osallistui 3 jäsentä. KesäCup ammuntojen lopputulokset: Pienoispistooli: Y: 1) Teppo Laino 30, 2) Pasi Luukkainen 20, 3) Mika Rouhiainen 8 Y50: 1) Pertti Immonen 30, 2) Arto Tapiomaa 26, 3) Erkki Loponen 16, 4) Kari Komi 6 Y60: 1) Kaj Ahlers 28, 2) Pertti Tuohenmaa 26, 3) Keijo Vilander 16, 4) Tapani Kuisma10 Y85 1) Erkki Lario 20.

7 Lokakuu: Marraskuu: Joulukuu Pienoiskivääri: Y: 1) Mika Rouhiainen 30, 2) Vesa Varjola 26, 3) Arto Laakso 6 Y50: 1) Simo Kuoppamäki 30, 2) Harri Henttonen 26, 3) Erkki Loponen 6 Y60: 1) Kaj Ahlers 30, 2) Seppo Laine 28, 3) Heikki Pajuvesa 20, 4) Keijo Vilander 16 Y70: 1) Matti Perttilä Yhdistyksen syyskokous Osun paviljongilla alkaen klo 18:00. Kokoukseen osallistui 12 yhdistyksemme jäsentä. Kokouksessa Erkki Lario valittiin yhdistyksen kunniajäseneksi Päijät-Hämeen reservipiirin syyskokous klo 18, piirin toimistolla osoitteessa Seponkatu 7, Lahti. Yhdistyksestämme osallistui Arto Tapiomaa piirin puheenjohtajana ja Simo Ojala yhdistyksemme edustajana. Yhdistyksemme kunniapuheenjohtaja Juhani Vilo oli kutsuttuna kokouksen puheenjohtaja Oma ilma-ase Cup-kilpailun 1. osakilpailu Urheilutalon monitoimihallissa alkaen klo 18:00. Osallistujina 12 kilpailijaa Kesäampumakauden päättäjäiset ja palkintojen jako Ilma-ase Cupin yhteydessä. Päättäjäisiin osallistuneille kahvitarjoilu ennen palkintojen jakoa Juhani Vilo 70 vuotta. Juhlatilaisuus Hennalan Upseerikerholla. Onnittelemassa ja yhdistystä edustamassa Arto Tapiomaa, Simo Ojala ja Kari Komi. Päivänsankarille ojennettiin yhdistyksen onnitteluadressi ja uniikkikaiverruksella puukko Reserviläisliiton syyskokous Porissa. Yhdistyksestä osallistui Pj. Arto Tapiomaa VAPEPA kurssi Orimattilassa. (Humiseva, Karkkulantie 34. Yhdistyksestämme osallistui 3 henkilöä kurssille Erkki Lario 85 vuotta. Onnitteluadressi Itsenäisyyspäivän tilaisuudet; Orimattilan kirkossa lippulinna, seppeleenlaskut sankarihaudoilla (Orimattila ja Kuivanto). Reserviläisistä osallistuivat: Seppo Vohlonen, Risto Karjalainen, Simo Ojala, Tarja Savilaakso, Arto Tapiomaa, Veijo Suvanto ja Jari Hamberg Orimattilan maanpuolustusnaiset ry 55 vuotta. Onnitteluadressi Oma Ilma-ase 2.CUP -ampumakilpailu Urheilutalon monitoimihallissa klo.18-20, Osallistujia 12 kilpailijaa Joulutulet (valtakunnallinen) Ämmäntöyrään ampumaradalla klo Osallistujina 23 henkeä Jouluaaton kunniavartio sankarihaudalla n. klo 13:40 17:10 (30 min vuorot) Vartiossa reserviläisistä Kari Komi, Jari Hamberg, Teppo Lainio, Risto Karjalainen, Arto Tapiomaa, Ilkka Ritala, Veijo Suvanto, Sami Hyypiä ja Miko Päiväranta ResUpseereista: Juha Lahtinen (2), Juha Rantala, Perttu Palo ja Heimo Lahtinen Jouluaamun kunniavartio sankarihaudalla n. klo 6:40 8:10 (30 min vuorot) Vartiossa reserviläisistä Simo Ojala (2), Veli-Pekka Hakatie ja Kari Lindgren (2) ResUpseereista: Matti Saloranta Tapahtumia yhteensä 81 kpl Jari Hamberg sihteeri

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2012

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Jari Hamberg O r i m a t t i

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY. TOIMINTAKERTOMUS 2010 ( ehdotus )

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY. TOIMINTAKERTOMUS 2010 ( ehdotus ) ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2010 ( ehdotus ) SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Heikki Pajuvesa O

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY. TOIMINTAKERTOMUS 2009 ( korjattu versio)

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY. TOIMINTAKERTOMUS 2009 ( korjattu versio) ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ( korjattu versio) SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain Heikki Pajuvesa

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

SR ry. Jäsentiedote 1/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2011 Talvi on jo pitkällä ja kohta koittaa toiminnallinen kevät. Vuosi 2011 tuo yhdistyksemme toimintaan paljon uusia tuulia ja huikeita juttuja. Tähtihetki

Lisätiedot

Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1(6) Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 58. toimintavuosi on Reserviläisliitto

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) 19:37:16 Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeakiven ampumarata, Akaa 30. - 25m Isopistooli, sarja Y 1. Ari Meinander LAS 98 90 97 285 97 93 97 287 572 2. Marko Inovaara HlAS 94

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 1. YLEISET SÄÄNNÖT... 2 1.1.MESTARUUSKILPAILUT... 2 1.2. OSALLISTUMISOIKEUS... 2 1.3. KILPAILUAJAN JA PAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN... 2 1.4. MESTARUUSKILPAILUJEN

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Tapahtui vuonna 2015 12.1. Johtokunnan kokous Salmissa 15.1. Pirkanmaan aluetoimiston tiedotustilaisuus Tampereella - Jari Jännetyinen yhdistyksen edustajana 2.2. Kevätkokouskutsu tekstiviestinä 9.2. Vanhankirjallisuuden

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina

Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina 23.3.2013. Kilpailun osallistujamäärä on kasvanut joka vuosi ja tänä vuonna

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

POLIISIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT 2012

POLIISIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT 2012 Turku - Salo 07. - 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja Y 1. Jari Kallio SAT PL 97 97 97 98 98 96 583 2. Joni Röman HKI PL 94 98 98 97 98 95 580 3. Tapio Kajan P-S PL 92 98 94 93 96 94 567 4. Lasse Voutilainen

Lisätiedot

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset TOIMINTAKERTOMUS Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset Toimintakertomus 1.1.2013 31.12.2013 Yhdistys on katsottu toimineen epävirallisesti jo vuodesta 1935 lähtien.

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt

Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt 1. Yleinen osa 1.1. Johdanto Nämä Suomen Reserviupseeriliiton (RUL), Reserviläisliiton (RES)

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

SEURAOTTELUT

SEURAOTTELUT SEURAOTTELUT 2014-1995 Kuusankosken Ampujien ja Inkeroisten Ampujien kesken käytiin Ojakorven ampumaradalla seuraottelu, maanantaina 19.05.2014. Laji: Ruotsalainen pika-ampumakilpailu. tulokset: Seura

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN AM-KILPAILUT 8. - 9.9.2007 / HYVINKÄÄ

ETELÄ-SUOMEN AM-KILPAILUT 8. - 9.9.2007 / HYVINKÄÄ ETELÄ-SUOMEN AM-KILPAILUT 8. - 9.9.2007 / HYVINKÄÄ TULOKSET - KIVÄÄRI 50m Kivääri 20 ls, makuu sarja 12T: 1) Sebastian Långström KSF 189, 2) Jens Rudnäs RS 189, 3) Niklas Nyman KSF 186, 4) Karolina Ekholm

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

E-H Res.Ups.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2013

E-H Res.Ups.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2013 TUA:n Ruskeakiven Ampumarata 08. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja H 1. ylil Raimo Antila ToRu 88 88 88 264 83 90 90 263 527 46 2. ylil Mika Tapiola VaRu 82 91 93 266 82 87 92 261 527 45 3. kapt Jukka

Lisätiedot

Visalaisten yleisurheilutuloksia vuodelta 2006 Maantiejuoksut, hölkät ja maastojuoksut Tammikuu 14.1.2006 Aktia Cup III osakilpailu M40 10 km 1. Esa Katajamäki 35.28 M50 10 km 2. Matti Lavonen 36.28 Helmikuu

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2010 Yleistä Vuosi 2010 oli yhdistyksemme 52. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO Reserviläisurheiluliiton ilma-asemestaruuskilpailu Alavus 09. - 10.03.2013 10.03.2013 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

A M P U M AT U L O K S E T

A M P U M AT U L O K S E T MERIRESERVILÄISET ry SJÖRESERVISTER rf NAVAL RESERVISTS Assc 2009 A M P U M AT U L O K S E T RESERVILÄISUREILULIITON PERINNEASEMESTARUUSKILPAILUT Perinnekivääri 300m 30 ls/makuu Mikkeli 2.5.2009 ResUL:n

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Liiton uusi strategia 2016-2020 hyväksytään 17.10. liittokokouksessa Raumalla.

Lisätiedot

KOKKOLAN METSÄSTYS- JA AMPUMASEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

KOKKOLAN METSÄSTYS- JA AMPUMASEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 KOKKOLAN METSÄSTYS- JA AMPUMASEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. HALLINTO Puheenjohtajana on toiminut Ritva Karri ja sihteerinä Jussi Sirviö. Taloutta on hoitanut Seija Karri ja varapuheenjohtajana

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS. Keski-Uusimaan Ampumaseura ry.

TOIMINTAKERTOMUS. Keski-Uusimaan Ampumaseura ry. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Keski-Uusimaan Ampumaseura ry. Keski-Uusimaan Ampumaseura ry Sivu 2 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisällys Sisällys 2 Seuran johtokunta 3 Puheenjohtajan katsaus 4 K-UAS:n puheenjohtajat kautta

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Reserviläisurheiluliiton ilma-aseiden mestaruuskilpailut TULOSLUETTELO

Reserviläisurheiluliiton ilma-aseiden mestaruuskilpailut TULOSLUETTELO Reserviläisurheiluliiton ilma-aseiden mestaruuskilpailut 25. - 26.2.2017 TULOSLUETTELO 10m ilmakivääri H, H50, H60, H70. H75, D ja D50, 10m ilmapistooli H, H50, H60, H70, H75, D ja D50 Näytöslaji 10m ilmapistooli

Lisätiedot

Reserviläisliitto Reserviläisliiton jäsenkysely 2015 13.11.15

Reserviläisliitto Reserviläisliiton jäsenkysely 2015 13.11.15 Reserviläisliitto Reserviläisliiton jäsenkysely 2015 13.11.15 Suomen suurin maanpuolustusjärjestö - 36.500 henkilöjäsentä - 18 reserviläispiiriä - 344 paikallista yhdistystä 178 avointa reserviläisyhdistystä

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa.

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Pienoispistoolikilpailu 7.10.2014 Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Eestin II avoimet SRA-mestaruuskilpailut

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Tuloslaskelma ja Tase KERAVAN RESERVILÄISET RY Toimintakertomus 2014 Kerava Yleistä Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 56. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011 Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) 27.6.2011 ETELÄ-SAVON RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILU 3.9.2011 1 JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA järjestää viiteasiakirjan mukaisesti Itä-

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE 1-2016

LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE 1-2016 TIEDOTE 1 (3) Laivaston Sukeltajakilta ry Tapani Korhonen 28.1.2016 LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE 1-2016 Tervehdys hyvät kiltaveljet! Killan 31. toimintavuosi on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin. Tämän

Lisätiedot

1 Matti Kröger Itä-Suomen pl

1 Matti Kröger Itä-Suomen pl POLIISIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT 5.8.-7.8.2014 RAUMALLA Ilmakivääri Y 1 Lasse Voutilainen Sisä-Suomen pl 93 94 94 97 97 95 570 2 Tapio Kajan Itä-Suomen pl 94 92 91 87 93 93 550 3 Pauli Markkanen Itä-Suomen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY

TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY ESKON MALJA KILPAILUT 4.5. 2013 HIUKKAVAARAN AMPUMA- RADALLA Reserviläiskivääri 10 laukausta maaten, matka 150 m/ 2 min Stang 20 ls / 30 s TULOKSET: Sijoitus Nimi Yhdistys Sarja

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Finska Laikaklubben ry PÖYTÄKIRJA AIKA 1.3.2014 klo 15.00-16.57 PAIKKA Sievi, Urjanlinna 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Harri Mäkinen avasi vuosikokouksen Tervehdykset

Lisätiedot

SVA mestaruuskilpailu 2013

SVA mestaruuskilpailu 2013 Säkylä 14. - 16.06.2013 17:39:43 50m Pistooli, sarja Y45 1. Petri Viljanen K-64 84 86 90 85 345 2. Kimmo Loponen K-UAS 80 86 85 83 334 3. Markku Kumin LovAS 82 85 78 81 326 4. Petri Leppänen HlAS 74 66

Lisätiedot

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016. Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016. Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016 Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry Työvaliokunnan kokous 26.8.2015 Käsitelty piirihallituksen kokouksessa 16.9.2015 Piirin syyskokouksen hyväksymä

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Rovaniemen Reserviläiset ry /rovaniemenreservilaiset

Rovaniemen Reserviläiset ry  /rovaniemenreservilaiset TOIMINTAKERTOMUS Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset Toimintakertomus 1.1.2012 31.12.2012 Rovaniemen Reserviläiset ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 8.12.1997

Lisätiedot

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus Reserviläisliitto 60 vuotta Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus Reserviläisliitto 60 vuotta 2015 11.-12.4. Liiton vuosikokous, seppeleenlasku, tervehdysten vastaanotto Helsingissä

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Kevättempaus yleinen Lopputulokset

Kevättempaus yleinen Lopputulokset Kevättempaus yleinen Lopputulokset 5.5.2013 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot Viim. sarja 1 Teppo Ryhänen GH Rauma 1453 0 48 259 2 Henry Huovinen Ponsi Kouvola 1453 108 40 214 3 Keijo Laitinen Ilves

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2010

SR ry. Jäsentiedote 1/2010 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2010 Kesä kolkuttelee jo ovilla. Kesällä ja etenkin syksyllä on tiedossa paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa pieni

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 1 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 9.3.2002 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 2001 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1996 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015 Pienoiskivääri lauantai.7.05 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 0:0 mennessä. Makuu Asento 4 M 50 Juha Haavisto KuusA x x 5 M Ville Nokipii P-HA x x 6 M 60 Ensio Miikkulainen

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 13.3.1999 1(4) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 1998 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1966 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Toimintavuoden valtakunnallinen teema on Reservissä kaiken varalta

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Toimintavuoden valtakunnallinen teema on Reservissä kaiken varalta ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien. Tehtävänä on kohottaa

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 23.1.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

50 M KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET 2015

50 M KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET 2015 50 m kiväärin tulokset 2015, sivu 1/12 SALON SEUDUN AMPUJAT/kiväärijaosto PL 27, 24101 SALO www.sasa.fi, email: salonseudunampujat@gmail.com 50 M KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET 2015 SISÄLLYSLUETTELO sivu Kuukausikilpailu....

Lisätiedot

Syys SRA Luokka: 50Avo. Rasti: 1 Valtaus (Pistooli) Syys SRA Luokka: 50Avo. Rasti: 2 Kutsumattomia vieraita (Pistooli)

Syys SRA Luokka: 50Avo. Rasti: 1 Valtaus (Pistooli) Syys SRA Luokka: 50Avo. Rasti: 2 Kutsumattomia vieraita (Pistooli) Syys SRA 2015 Luokka: 50 Rasti: 1 Valtaus (Pistooli) Sijoitus Kokonaispisteet Aika Osumakerroin Rastipisteet Rasti % 1 101 15,52 6,5077 88,2939 73,5783 5 2 116 19,73 5,8794 79,7693 66,4744 70 3 115 43,62

Lisätiedot