Tutkielmavuoden aloitus tiistaina pro gradu tutkielma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkielmavuoden aloitus tiistaina pro gradu tutkielma"

Transkriptio

1 Tutkielmavuoden aloitus tiistaina Kandidaatintutkielma ja pro gradu tutkielma

2 Kandidaatintutkielma kyse itsenäisestä, yleensä ensimmäisestä tutkielmasta usein gradun esitutkimus hiukan normaalia seminaarityötä laajempi kokonaisuus (laajuus yleensä sivua) kannattaa mieltää harjoitustyöksi, jossa vasta opetellaan tutkimuksen teon alkeita

3 sekä teoreettisen että empiirisen tason sisältävä kokonainen tutkimus omaa tutkimusta varten kerätty aineisto ja sen käsittely kirjallisuudessa esitetyn teorian avulla tutustuttaa myös menetelmien soveltamiseen TAI tulevan graduaiheen pohjustus olemassa olevan kirjallisuuden avulla tulevan gradun käsitteisiin tutustuminen ja keskeisten käsitteiden määrittely sisältää kuitenkin selkeän tutkimusongelman ei saa olla pelkkää referointia, vaan vaatii omaakin pohdintaa

4 Gradu Työmäärältään ja laajuudeltaan suurempi Tieteelliseltä tasoltaan kypsempi p Sisältää myös (enemmän) omaa ajattelua ja pohdintaa Teoreettisen osion ja empirian välinen keskustelu olennaisessa roolissa Pohjautuu opintopolun varrella opittuun Toimii ii osoituksena maisterilta ilt edellytettävien ttä tutkimustaitojen tki t it ja oppiaineen hallinnasta

5 Tutkielmien ohessa ja tueksi Kirjoitusviestintää ie ti tää maantieteen ja yhteiskuntamaantieteen ta aa tietee opiskelijoille, 3 op ( ) Suoritetaan sinä lukuvuonna, kun aikoo tehdä kandidaatintutkielman (Suunnattu aiemmin toisen vuosikurssi opiskelijoille) Maantieteen ja ympäristöpolitiikan tiedonhaku, 1 op ( ) suoritetaan sinä lukuvuonna, kun aikoo tehdä kandidaatintutkielman

6 Menetelmäopinnot Menetelmien käytön tarve riippuu tutkimusongelmasta. Tutkielmat pystyy tekemään opintoihin pakollisina kuuluvien menetelmäkurssien eväillä. Opiskelija voi kuitenkin erikoistua geospatiaaliseen analyysiin. Silloin voi hyödyntää spatiaalisia analyysimenetelmiä, todennäköisyyslaskentaa, tilastollista testaamista ja mallinnusta. Tutkimusaihe voi olla joko maantieteestä tai yhteiskuntamaantieteestä. Suuntautumisvaihtoehdon kursseista sovitaan professori Markku Tykkyläisen kanssa

7 KUINKA KÄYTÄNNÖSSÄ? Kandi vaiheessa Aiheen valinta, ideointi oma kiinnostus, keskustelu ohjaajan kanssa, ideointi tutkielmaseminaarissa aiheen valinnassa ja rajaamisessa kannattaa kysyä neuvoa ohjaajalta, eikä jäädä ihmettelemään Tutkimussuunnitelman laatiminen ja esitys tutkimusseminaarissa Työ tehdään kuluvan lukukauden kuluessa Käsikirjoituksen esittäminen seminaarissa

8 Työn viimeistely ja arvosteluun jättö Arvostelu asteikolla 1 5 Opponointi Kandidaatintutkintoa haetaan, kun kaikki vaadittavat opinnot ja kandidaatintutkielma ovat valmiina! syventäviin opintoihin, etenkin gradun kirjoittamiseen, siirrytään vasta kanditutkinnon jälkeen

9 Gradu vaiheessa Monesti kandityö laajenee graduksi Melkein sama kaava ideointi, keskustelu ohjaajan kanssa ohjaussopimuksen laatiminen tutkimussuunnitelman laatiminen ja esittäminen seminaarissa yhteydenpito ohjaajaan (keskustelut, luettaminen) seminaarissa tarjolla arvokasta vertaistukea! seminaarilaisten käyttäminen esim. kyselylomakkeen testaajina jne

10 mahdollinen välivaiheen esitys; alustavat tulokset, ongelmakohdat jne. käsikirjoituksen esitys seminaarissa, tekstin viimeistely ja arvosteluun jättö opponointi Myös gradun aikataulu laaditaan suunnitelman kirjoittamisen yhteydessä; suositeltava aika noin puolesta vuodesta vuoteen joskus aikataulun venyminen voi aiheuttaa haittaa (aineiston vanheneminen jne.)

11 TUTKIMUSSUUNNITELMA Otsikko, taustoitus, näkökulmia aiheeseen, tavoitteet, aineistot ja menetelmät sekä aikataulu Ohjenuora itselle ja ohjaajalle Kandityössä pituus 2 3 liuskaa; gradussa 3 6 liuskaa Etenkin kandityön suunnitelmassa voi tuoda esiin vaihtoehtoisia mietteitä ja ehdotelmia Seminaari luonteva paikka testata ajatuksia ja tuoda vaihtoehdot muiden puntaroitavaksi Esitys seminaarissa min + keskustelu

12 TUTKIMUSSEMINAARIT Sitoutuminen i omaan ryhmään, mutta suotavaa käydä muissakin ryhmissä tutustumassa erityyppisiin maantieteen alan tutkielmiin Aktiivinen osallistuminen kandivaiheessa lukukauden ja gradun yhteydessä lukuvuoden ajan Keskustelun opettelua tulevan maisterin on osattava esiintyä ja esittää mielipiteitään! Itsenäisen työskentelyn opettelua vastuu omista tekemisistä Työelämän sääntöjen opettelua sovitussa aikataulussa pysyminen

13 luonnonmaantiede ja geoinformatiikka ti klo (M305) kulttuurimaantiede ke klo (M305) yhteiskuntamaantiede to klo (M305)

14 Kandidaatintutkielmien aikataulutus syksylle 2011 Tutkielma laaditaan aina kunkin lukukauden kuluessa Ideariihet viikolla 38 ( ) Kaikki, jotka aikovat tehdä tutkielmansa syksyn 2011 aikana, osallistuvat vähintään yhden seminaariryhmän ideariihi istuntoon! Paikalla on oltava, vaikka oma aihe olisinkin jo valittu! Tutkimussuunnitelmien esitykset viikoilla Esityskerta sovitaan ohjaajan kanssa. Esityksiä 2 3 kpl/istunto. Käsikirjoitusten esitykset marras /tammikuussa Esityskerta sovitaan ohjaajan kanssa. Syksyllä esitetty suunnitelma työn oltava valmis viimeistään tammikuun lopulla!

15 Kandidaatintutkielmien aikataulutus keväälle 2012 Ideariihet viikolla 3 Tutkimussuunnitelmien esitykset viikoilla 4 7 Käsikirjoitusten esitykset huhti /toukokuussa

16 Gradu tutkielmat Gradujen aikataulutus enemmän opiskelijan vastuulla Suositellaan tekemään puolen vuoden, vuoden kuluessa suunnitelman esittämisestä Suunnitelmien, välivaiheiden ja käsikirjoitusten esitykset sovitaan ohjaajan kanssa Kandidaatintutkielmien ja gradujen tekijät operoivat samoissa seminaariryhmissä

17 KÄSIKIRJOITUKSEN ESITTÄMINEN Sovitusta esityspäivästä ä ä pidetään kiinni! i! Teksti muiden luettavaksi noin viikko ennen esitystä (sähköpostilla) Teksti erityisesti opponentille Tekstin kieliasu ja muotoseikat kuntoon jo ennen esitystä; voi kuitenkin vielä hioa esityksen jälkeen Esityksen kesto: kandityö: noin 20 min + keskustelu k gradu: noin 30 min + keskustelu

18 OPPONOINTI Lue työ huolellisesti lli i läpi Etsi työstä sekä onnistuneet että parannettavat seikat Muista kriittinen ote (ei pelkkien pikkuvirheiden kaivelua) Merkkaa työhön kommentit, hyvät ja parannettavat seikat (palautus tekijälle seminaarin jälkeen) Laadi noin sivun mittainen palaute (palautus ohjaajalle ennen seminaaria) Opponoija arvioi myös esityksen (esiintyminen, powerpointesityksen selkeys, jne.) Opponoinnin pituus noin 10 min

19 OHJAUSSOPIMUS Laaditaan pro gradu prosessin alussa Lomake laitoksen kotisivuilla: Sopimuksen allekirjoittavat opiskelija ja laitoksen johtaja Opiskelija sitoutuu noudattamaan yleisiä tutkimuseettisiä periaatteita Laitos sitoutuu tarjoamaan asiantuntevaa ohjausta Edellytys kaukolainasitoumuksille

LUKUVUODEN PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN. Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos

LUKUVUODEN PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN. Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN 2019-2020 PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos Tutkimusalueet Suositellaan opinnäytetutkielman sijoittumista kasvatustieteiden tutkimuksen vahvuusalueille

Lisätiedot

Kandista Pro Gradu tutkielmaan. Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta

Kandista Pro Gradu tutkielmaan. Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Kandista Pro Gradu tutkielmaan Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Kandi / gradu Kandidaatintutkielma on ensimmäinen tieteellinen opinnäytetyö,

Lisätiedot

811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN

811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN 811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN Harjoitus 1: Tutkimussuunnitelma 19.9.2017 Mari Karjalainen 1 Yleistä kurssin suorittamisesta Tutkimusaiheen päätät itse, voit laajentaa JTT-tutkielman pohjalta kandityön

Lisätiedot

Harjaannuttaa opiskelijan aiheen valintaan, tiedonhankintaan, tiedon jäsentämiseen ja tieteelliseen esittämiseen kirjallisesti ja suullisesti

Harjaannuttaa opiskelijan aiheen valintaan, tiedonhankintaan, tiedon jäsentämiseen ja tieteelliseen esittämiseen kirjallisesti ja suullisesti Harjaannuttaa opiskelijan aiheen valintaan, tiedonhankintaan, tiedon jäsentämiseen ja tieteelliseen esittämiseen kirjallisesti ja suullisesti 10 sivua tieteellistä tekstiä 30 min tieteellinen suullinen

Lisätiedot

Tietotekniikan kandidaattiseminaari

Tietotekniikan kandidaattiseminaari Tietotekniikan kandidaattiseminaari Luento 1 14.9.2011 1 Luennon sisältö Seminaarin tavoitteet Seminaarin suoritus (tehtävät) Kandidaatintutkielman aiheen valinta Seminaarin aikataulu 2 2011 Timo Männikkö

Lisätiedot

LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO

LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO 16.5.2011 Sisältö 1. Tutkielmatyöskentelyn käytännönjärjestelyt Hyödyllisiä nettisivuja ja ohjeita Pro gradu tutkielmatyöskentelyn vaiheet Alkuraportti/tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Kandiaikataulu ja -ohjeita

Kandiaikataulu ja -ohjeita Kandiaikataulu ja -ohjeita Kandin tavoitteet Opinto-opas LuK-tutkielma: kirjallinen työ, osoittaa perehtyneisyyttä tutkielman kohteena olevaan aihepiiriin, kykyä tieteelliseen kirjoittamiseen ja tieteellisten

Lisätiedot

OPINNÄYTE OJENNUKSEEN. Se on vaan gradu!

OPINNÄYTE OJENNUKSEEN. Se on vaan gradu! OPINNÄYTE OJENNUKSEEN Se on vaan gradu! 5.10.2011 Jaana O. Liimatainen Päivän ohjelma 15.15-17 Teemat: Opinnäytetyöprosessi Meininkiä tekemiseen esitys löytyy: valmistu.net http://teemailtapaivat.wikispaces.com

Lisätiedot

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE Ohje hyväksytty osastoneuvostossa 17.8.2005 1 Sisällys 1. Kandidaatintyö ja sen tarkoitus...2 2. Kandidaatintyön aihe ja tarkastaja...3 3. Kandidaatintyön

Lisätiedot

Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN

Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN 2018-2019 PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN TUTKIMUSALUEET Suositellaan opinnäytetutkielmien sijoittumista Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan tutkimuksen

Lisätiedot

Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen

Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Pro gradu - tutkielma Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Usein kysyttyjä kysymyksiä infon teemat Pro gradu-tutkielman lähtökohdat Kandista graduun vai uusi tutkielma? Yksin

Lisätiedot

Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN

Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN Luennon teemat Pro gradu-tutkielman lähtökohdat Osaamistavoitteet lyhyesti Pro gradu-seminaarin opintopisteiden jakautuminen

Lisätiedot

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella. Kandidaatintyöluennot (Ala kirjoittaa! -luentosarja)

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella. Kandidaatintyöluennot (Ala kirjoittaa! -luentosarja) 1 Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella Kandidaatintyövastaavat: Aki Korpela (sähkömagnetiikka) Jarmo Tanskanen (elektroniikka) Kandidaatintyö koostuu seuraavista osista: kandidaatintyöluennot, yhteiset

Lisätiedot

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto 2017 1 Yleistä Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielman seminaarityöskentelyyn

Lisätiedot

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella 1 Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella Kandidaatintyövastaavat: Aki Korpela (sähkömagnetiikka) Erja Sipilä (elektroniikka) Kandidaatintyö koostuu seuraavista osista: Kandidaatintyön laajuus on 8 op,

Lisätiedot

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit)

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Kevät 2016 Aloitusluento 20.01.2016 TkT Eero Hiltunen 1 Tänään Yleistä kandidaattiseminaarista Aikataulut ja osasuoritukset Aiheet ja ohjaajat

Lisätiedot

Gradu-seminaari (2016/17)

Gradu-seminaari (2016/17) Gradu-seminaari (2016/17) Tavoitteet Syventää ja laajentaa opiskelijan tutkimusvalmiuksia niin, että hän pystyy itsenäisesti kirjoittamaan pro gradu -tutkielman sekä käymään tutkielmaa koskevaa tieteellistä

Lisätiedot

klo 14:15 salissa FYS2

klo 14:15 salissa FYS2 Kandi info 2016: Orientaatio LuK työn ja tutkielman tekemiseen keväällä 2017 28.11.2016 klo 14:15 salissa FYS2 28.11.2016 Jussi Maunuksela 1 Infon tarkoituksena on perehdyttää LuK tutkielman suorittamiseen

Lisätiedot

Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen

Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen 1(5) Maantieteen yksikkö Oulun yliopisto 22.4.2014 / Äikkään pohjalta Suorsa Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen Maantieteen opinnot, ja FM-opinnot, huipentuvat pro gradu -seminaariin

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA, FM-TUTKINTO. Nimi:

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA, FM-TUTKINTO. Nimi: HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA, FM-TUTKINTO Nimi: Opiskelijanumero: Päiväys: Opintojakson koodi Opintojakson nimi ja 1. lukuvuosi Kesäopinnot 1. 2. 3. 2. lukuvuosi opintopistemäärä 1. 2. 3. 4. 4. KANSATIETEEN

Lisätiedot

Tutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2012 Inga Jasinskaja-Lahti

Tutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2012 Inga Jasinskaja-Lahti Tutkimussuunnitelmaseminaari Kevät 2012 Inga Jasinskaja-Lahti Osa I Seminaarin tavoite Tukea pro gradu -tutkielman aiheen valintaa Perehdyttää tutkimussuunnitelman laatimiseen ja Käynnistää tutkielman

Lisätiedot

Käytännön ohjeita tutkielmatyöskentelyyn ja valmistuminen keväällä 2019

Käytännön ohjeita tutkielmatyöskentelyyn ja valmistuminen keväällä 2019 Käytännön ohjeita tutkielmatyöskentelyyn ja valmistuminen keväällä 2019 Sanna Ryhänen koulutussuunnittelija sanna.ryhanen@helsinki.fi EE-talon 2. krs, huone B226 22.1.2019 Tutkielmatyöskentelyn aloitus

Lisätiedot

UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op

UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op 1 VASTAAVUUSTAULUKOT SOSIOLOGIA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA OPS 217-22 OPS 214-217 Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

A YHTEISET OPINNOT. Sisältö OPETUSOHJELMA MAANTIETEET JA YMPÄRISTÖPOLITIIKKA

A YHTEISET OPINNOT. Sisältö OPETUSOHJELMA MAANTIETEET JA YMPÄRISTÖPOLITIIKKA 1 OPETUSOHJELMA MAANTIETEET JA YMPÄRISTÖPOLITIIKKA 2014-2015 Sisältö A YHTEISET OPINNOT... 1 ALOITUSOPINNOT... 1 METODIOPINNOT... 1 MAANTIETEIDEN JA YMPÄRISTÖPOLITIIKAN PERUSOPINNOT (5116090)... 2 MAANTIETEEN

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

TIES501 Pro Gradu -seminaari. Kevät 2013

TIES501 Pro Gradu -seminaari. Kevät 2013 TIES501 Pro Gradu -seminaari jussi.hakanen@jyu.fi Kevät 2013 Seminaarin tavoitteet Seminaarin tarkoitus on tukea gradun tekemistä ja valmistumista Seminaarin aikana gradu on tarkoitus saada valmiiksi tai

Lisätiedot

UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, FILOSOFIAN OPINTOSUUNTA. 60 op

UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, FILOSOFIAN OPINTOSUUNTA. 60 op 1 VASTAAVUUSTAULUKOT FILOSOFIA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, FILOSOFIAN OPINTOSUUNTA OPS 2017-2020 OPS 2014-2017 Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta

Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta Maisteriopiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 27.8.2013 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta

Lisätiedot

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Tutkintoja koskevan asetuksen (794/2004) 7 :n mukaan alempaan korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee antaa

Lisätiedot

TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015. Tietojenkäsittelyn seminaari

TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015. Tietojenkäsittelyn seminaari TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015 Tietojenkäsittelyn seminaari Suoritetaan 3. opintovuonna. Sisältyy moduuleihin TK0809 ja TK0811. Miksi? Amk tutkinto on KORKEAkoulututkinto. seminaari

Lisätiedot

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan

Lisätiedot

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit)

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Syksy 2015 Aloitusluento 16.09.2015 TkT Eero Hiltunen Tänään Yleistä kandidaattiseminaarista Aikataulut ja osasuoritukset Koulutusohjelmien omat

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op 1 VASTAAVUUSTAULUKOT YHTEISKUNTAPOLITIIKKA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA OPS 2017-2020 OPS 2014-2017

Lisätiedot

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta.

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta. Tietojenkäsittelytiede Tutkintovaatimukset Perustutkinnot LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (VÄHINTÄÄN 120 OV) 1. Tietojenkäsittelytieteen cum laude approbatur -oppimäärä (vähintään 55 ov) ja kypsyysnäyte

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi Syventävien opintojen tutkielmat arvioidaan 5-portaisella asteikolla arvosanoilla (1) välttävä, (2) tyydyttävä, (3) hyvä,

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Filosofian tutkinto-ohjelma Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa Filosofian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden

Lisätiedot

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta

Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta Maisteriopiskelijan infopaketti Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta 28.8.2012 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 2. Asiakirjahallinnan

Lisätiedot

VTM-opintojen muutokset. Info

VTM-opintojen muutokset. Info VTM-opintojen muutokset Info 17.5.2016 Aineopintojen uusi rakenne A.1. Erityisalakursseista 6 op perusopintoihin ja 6 op aineopintoihin A.5. Uusi kokonaisuus: Tieteellinen kirjoi@aminen siirrebin PrakDkumista

Lisätiedot

Tietotekniikan opintojen aktivointi

Tietotekniikan opintojen aktivointi Tietotekniikan opintojen aktivointi 8.6.2011 Auri Kaihlavirta Päivän agenda HOPSien käsittelyä Päättötyön kirjoittamisen keinoja Opponoinnista Kirjoitustehtävä 1 1 Ryhmätehtävä: HOPSin jälkeen Kirjaa paperille

Lisätiedot

Syventävien opintojen opinnäytetyö

Syventävien opintojen opinnäytetyö Syventävien opintojen opinnäytetyö 17. 11.2017 OPINNÄYTE Valtioneuvoston asetuksen (2004/794) 15 mukaan tutkinnon pääaineen tai siihen rinnastettavan kokonaisuuden tai koulutusohjelman syventäviin opintoihin

Lisätiedot

Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen

Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen 1(7) Maantieteen laitos Oulun yliopisto 15.8.2012 / Topiantti Äikäs, amanuenssi Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen Maantieteen opinnot, ja siten FM-opinnot, huipentuvat pro

Lisätiedot

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen Alkusanat Tämän tieto- ja viestintätekniikan oppikirjan ensimmäinen versio (1. painos) syntyi vuonna 2006 Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle tekemäni pro gradu -tutkielmani yhteydessä. Tutkimuksessani

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO

LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO Sisältö 1. Tutkielmatyöskentelyn käytännönjärjestelyt Hyödyllisiä nettisivuja ja ohjeita Ohjaajat ja tutkielmaryhmät Kirjoitusohjeet 2. Miten teen gradun? Aiheen etsiminen

Lisätiedot

Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava

Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava 29.8.2012 29.8.2012 Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1 2op) Pakollinen opintojakso kandidaatintutkinnossa

Lisätiedot

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman laajuus on 10 op, josta kypsyysnäyte 1 op ja tieteellinen tiedonhankinta 2 op. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa tieteellinen tiedonhankinta

Lisätiedot

PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti

PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti Harjoitustyön ohje Tehtävänäsi on laatia tutkimussuunnitelma. Itse tutkimusta ei toteuteta, mutta suunnitelman tulisi

Lisätiedot

EFPP 5.2.2011 Olavi Lindfors. TUTKIELMAN JA TIETEELLISEN KIRJOITTAMISEN OHJAAMINEN koulutusyhteisöjen kokemuksia

EFPP 5.2.2011 Olavi Lindfors. TUTKIELMAN JA TIETEELLISEN KIRJOITTAMISEN OHJAAMINEN koulutusyhteisöjen kokemuksia EFPP 5.2.2011 Olavi Lindfors TUTKIELMAN JA TIETEELLISEN KIRJOITTAMISEN OHJAAMINEN koulutusyhteisöjen kokemuksia OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TAVOITTEET OPM mietintö 2003 koulutukseen tulee sisältyä psykoterapian

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Historian tutkinto-ohjelma Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa Historian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden ohjaukseen.

Lisätiedot

Huomio! Tätä aikataulua ei päivitetä lukuvuoden aikana. Varmista siis aikataulut Weboodista/Lukarista

Huomio! Tätä aikataulua ei päivitetä lukuvuoden aikana. Varmista siis aikataulut Weboodista/Lukarista Opetusohjelma MAANTIETEET JA YMPÄRISTÖPOLITIIKKA 2016 2017 Huomio! Tätä aikataulua ei päivitetä lukuvuoden aikana. Varmista siis aikataulut Weboodista/Lukarista A YHTEISET OPINNOT 5116001 Henkilökohtainen

Lisätiedot

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello 11-12 Opintokoordinaattori Heli Tontti KTM, tutkinnon rakenne laajuus 120 op tutkinnon suorittamisaika tavoiteaika

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU JA HOPS

OPINTOJEN SUUNNITTELU JA HOPS OPINTOJEN SUUNNITTELU JA HOPS Jari Haimi ym. Lentävässä Lähdössä 2016 Mikä on HOPS? Henkilökohtainen opintosuunnitelma eli jokaisen opiskelijan oman opiskelun strategia, taktiikka ja toimeenpanosuunnitelma

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

2 VAADITTAVAT SEMINAARIKÄYNNIT KANDIDAATTI- JA MAISTERIVAIHEEN SEMINAAREISSA...

2 VAADITTAVAT SEMINAARIKÄYNNIT KANDIDAATTI- JA MAISTERIVAIHEEN SEMINAAREISSA... 1 Tiedoston päivitysajankohta on sivun alaosassa. OHJEITA AGROTEKNOLOGIAN PRAE GRADU-, POST GRADU- JA KANDIDAATINSEMINAARIEN PITÄJILLE JA KURSSIMER- KINTÖJEN HAKIJOILLE Sisällys 1 OHJEITA AGROTEKNOLOGIAN

Lisätiedot

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op 29.8.2012 Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala MIKÄ ON TAITOSALKKU? 1/2 Taitosalkku on 6 op:n opintokokonaisuus, joka on osa liiketoimintaosaamisen perusteita

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan

Lisätiedot

TIES406 Tietotekniikan opintojen aktivointi

TIES406 Tietotekniikan opintojen aktivointi TIES406 Tietotekniikan opintojen aktivointi Auri Kaihlavirta 1.6.2011 1. Tapaaminen 1.6. klo 16-18 Varajohtajan terveiset Kurssin esittely Tavoite Läsnäolo Suoritustavat Esittäytyminen HOPS 1 Opintojen

Lisätiedot

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen Alkusanat Tämä tieto- ja viestintätekniikan oppikirja on päivitetty versio vuonna 2007 julkaisemastani Tieto- ja viestintätekniikka -oppikirjasta. Päivityksessä kirjan sisällöt on ajantasaistettu ja samalla

Lisätiedot

Kevät 2014 Opintojaksot ja tentit

Kevät 2014 Opintojaksot ja tentit Kevät 2014 Opintojaksot ja tentit HUOM: kaikille opintojaksoille ilmoittaudutaan WebOodissa! Päivitys: 18. joulukuuta 2013 HUOM: opintojaksoja koskevat aika-, sali- ja muut muutokset ilmoittaan vain WebOodissa!

Lisätiedot

MAANTIEDE JA YHTEISKUNTAMAANTIEDE, OPINTO-OPAS 2013-2014

MAANTIEDE JA YHTEISKUNTAMAANTIEDE, OPINTO-OPAS 2013-2014 MAANTIEDE JA YHTEISKUNTAMAANTIEDE, OPINTO-OPAS 2013-2014 Maantieteen oppiaineryhmä sisältää maantieteen ja yhteiskuntamaantieteen pääaineet. Maisteritutkintovaiheessa on mahdollista suorittaa syventävät

Lisätiedot

SIIRTYMÄAIKAINFO. Oikeustieteellinen tiedekunta. To Oikeustieteellinen tiedekunta

SIIRTYMÄAIKAINFO. Oikeustieteellinen tiedekunta. To Oikeustieteellinen tiedekunta SIIRTYMÄAIKAINFO To 22.8.2019 Siirtymäaikainfo 22.8.2019 / Porthanian opiskelijapalvelut 24/05/2019 1 SIIRTYMÄAIKA 1.8.2016 tai sitä ennen aloittaneilla opiskelijoilla on siirtymäaika 1.8.2017-31.7.2020.

Lisätiedot

Aiheesta tutkimussuunnitelmaan

Aiheesta tutkimussuunnitelmaan Aiheesta tutkimussuunnitelmaan Aihepiiri Kiinnostaa, mutta ei ole liian tuttu oppii jotain uutta Mikä on se kysymys tai asia, jonka haluan selvittää? Miten jalostan pähkäilyni tieteellisesti tarkasteltavaksi

Lisätiedot

KVANTITATIIVISET TUTKIMUSMENETELMÄT MAANTIETEESSÄ

KVANTITATIIVISET TUTKIMUSMENETELMÄT MAANTIETEESSÄ KVANTITATIIVISET TUTKIMUSMENETELMÄT MAANTIETEESSÄ Syksy 2018 Kurssi-info 29.10.2018 OSAAMISTAVOITTEET Kurssin jälkeen opiskelija osaa tulkita ja arvioida numeeristen aineistojen tarjoamat mahdollisuudet

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

ENG3043.Kand Kandidaatintyö ja seminaari aloitusluento Tutkimussuunnitelman laatiminen

ENG3043.Kand Kandidaatintyö ja seminaari aloitusluento Tutkimussuunnitelman laatiminen ENG3043.Kand Kandidaatintyö ja seminaari aloitusluento 12.9.2016 Tutkimussuunnitelman laatiminen Prof. (Professor of Practise) Risto Kiviluoma, Sillanrakennustekniikka Tutkimussuunnitelma Tutkimussuunnitelman

Lisätiedot

to MP103. Tentit: pe 4.3, AU100, 1 uusinta pe 15.4, AU100, 2. uusinta pe 20.5, AU100, 3. uusintatentti elokuussa

to MP103. Tentit: pe 4.3, AU100, 1 uusinta pe 15.4, AU100, 2. uusinta pe 20.5, AU100, 3. uusintatentti elokuussa 1 OPETUSOHJELMA MAANTIETEET JA YMPÄRISTÖPOLITIIKKA 2015 2016 A YHTEISET OPINNOT ALOITUSOPINNOT 5116001 Henkilökohtainen opintojen suunnittelu (1 op) 10.9 22.10.2015 Luennot10.9 22.9 ti 10 12 M103 ja to

Lisätiedot

Tutkinnon uudistus. Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin. rakenne

Tutkinnon uudistus. Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin. rakenne Tutkinnon uudistus Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin tutkintojen tavoitteet ja rakenne HUOM: tämä kalvosarja ei edusta mitään virallista kantaa. Se perustuu Nevanlinnan vetämässä tavoitetyöryhmässä

Lisätiedot

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta 1. Selaa työpaikkoja Löydät Seuren avoimet työpaikat kotisivultamme seure.fi kohdasta HAE TYÖTÄ Voit hakea työpaikkoja toimialan, kaupungin ja työn luonteen

Lisätiedot

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINE- JA SIVUAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut Syksy 2014

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut Syksy 2014 TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut Syksy 2014 MCH schedule (International Master s Programme in Health and Wellbeing

Lisätiedot

GRADUISTA JA NIIDEN OHJAUKSESTA MARKKINOINNIN LAITOKSELLA 2009-10

GRADUISTA JA NIIDEN OHJAUKSESTA MARKKINOINNIN LAITOKSELLA 2009-10 GRADUISTA JA NIIDEN OHJAUKSESTA MARKKINOINNIN LAITOKSELLA 2009-10 - Ohjattu tai itsenäinen prosessi - Prosessin ja aikataulun kuvausta - Lukuvuoden ryhmät ja ohjaajat Gradutyöskentely: ohjattu tai itsenäinen

Lisätiedot

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Uuteen tutkintorakenteeseen vaihtava opiskelija Perusopinnot POLPOP00 Politiikan tutkimuksen perusopinnot POLPOP01 Kansainvälisen politiikan johdantokurssi * POLPOP02 Valtio-opin

Lisätiedot

Kansantaloustieteen kandidaatintutkielma 2011 * Kandidaatintutkielma 10 op ja kypsyysnäyte 0 op. * Kirjoitetaan suomenkielellä - poikkeustapauksessa voidaan kirjoittaa englanniksi. * Kandidaatintutkielma

Lisätiedot

Proseminaarin tavoitteet ja suorittaminen

Proseminaarin tavoitteet ja suorittaminen 1 Helsingin yliopisto Uskontotiede Kandin opas Lukijalle Tämä opas kertoo uskontotieteen aineopintoihin kuuluvan proseminaarin, kandidaatintutkielman ja kypsyyskokeen suorittamisesta. Kandidaatintutkielma

Lisätiedot

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT

OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT Tiedekunta Laitos Yksikkö Taso (kandidaatti, maisteri, jatkoopinnot) Moduuli Kurssikoodi

Lisätiedot

Seminaariesitys. Jokainen pitää työstään seminaariesityksen. Kesto n. 10 min Käytössä piirtoheitin ja dataprojektori

Seminaariesitys. Jokainen pitää työstään seminaariesityksen. Kesto n. 10 min Käytössä piirtoheitin ja dataprojektori 1 Seminaariesitys Jokainen pitää työstään seminaariesityksen Kesto n. 10 min Käytössä piirtoheitin ja dataprojektori Jokainen opponoi jonkun toisen työn ja esityksen. Esityksen pitäjä lähettää omalle opponentilleen

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut SYKSY 2013 7.5.2013 Mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa

Lisätiedot

Maantiede ja yhteiskuntamaantiede

Maantiede ja yhteiskuntamaantiede Maantiede ja yhteiskuntamaantiede Maantieteen oppiaineryhmään kuuluvat maantieteen ja yhteiskuntamaantieteen pääaineet. Maantiedettä pääaineenaan opiskelevat suorittavat luonnontieteiden kandidaatin (LuK)

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Pääaineinfo 17.4.2018 Tervetuloa! Omaohjaaja Ulla Laakkonen

Lisätiedot

Kandidaatintyön palautus-, seminaari- ja opponointiohjeet

Kandidaatintyön palautus-, seminaari- ja opponointiohjeet SYKSY 2015 Kandidaatintyön palautus-, seminaari- ja opponointiohjeet Ennen työn palauttamista eageen tarkista vielä nämä seikat: - kansilehden ja tiivistelmän tiedot ovat yhteneväiset ja oikein esim. kannessa

Lisätiedot

Kandiseminaarin aloitus

Kandiseminaarin aloitus Umberto Eco toteaa kirjansa Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään lopuksi: Haluaisin esittää lopuksi kaksi huomiota: tutkielman tekeminen on hauskaa, ja tutkielma on kuin sika: siitä ei

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNTA Kandidaatintutkinto ja kandidaatintyö Ohjeet 2015

OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNTA Kandidaatintutkinto ja kandidaatintyö Ohjeet 2015 1 OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNTA Kandidaatintutkinto ja kandidaatintyö Ohjeet 2015 1. Tekniikan kandidaatin tutkinto ja sen yleiset tavoitteet... 1 2. Kandidaatin tutkintoon liittyvä kandidaatin

Lisätiedot

Kandin opas. Lukijalle. Proseminaarin tavoitteet ja suorittaminen. Helsingin yliopisto Uskontotieteen laitos

Kandin opas. Lukijalle. Proseminaarin tavoitteet ja suorittaminen. Helsingin yliopisto Uskontotieteen laitos Helsingin yliopisto Uskontotieteen laitos Kandin opas Lukijalle Tämä opas kertoo uskontotieteen aineopintoihin kuuluvan proseminaarin, kandidaatintutkielman ja kypsyyskokeen suorittamisesta. Kandidaatintutkielma

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.) Opintotyyppi Syventäviä opintoja Koulutusala Kuvataideala

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi

Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi 2017 OPINTOJAKSO Luokanopettajakoulutuksen erillisvalinta. Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi (408014S) 4 op Kasvatustieteiden

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2016-2017 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

KANDIDAATTISEMINAARI JA KANDIDAATINTYÖ -

KANDIDAATTISEMINAARI JA KANDIDAATINTYÖ - Aalto-yliopisto Kemian tekniikan korkeakoulu Syksy 2015 KANDIDAATTISEMINAARI JA KANDIDAATINTYÖ - TIETOPAKETTI OPISKELIJALLE ALKUSANAT Kandidaattiseminaari on monelle opiskelijalle ensimmäinen tilanne,

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA 1 (6) HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Tohtoriopintojen opetussuunnitelma löytyy tiedekunnan jatko-opinto-oppaasta: www.utu.fi/fi/yksikot/edu/tutkimus/tohtorikoulutus/opinnot/opinto-opas/sivut/home.aspx

Lisätiedot