GRADUISTA JA NIIDEN OHJAUKSESTA MARKKINOINNIN LAITOKSELLA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "GRADUISTA JA NIIDEN OHJAUKSESTA MARKKINOINNIN LAITOKSELLA 2009-10"

Transkriptio

1 GRADUISTA JA NIIDEN OHJAUKSESTA MARKKINOINNIN LAITOKSELLA Ohjattu tai itsenäinen prosessi - Prosessin ja aikataulun kuvausta - Lukuvuoden ryhmät ja ohjaajat

2 Gradutyöskentely: ohjattu tai itsenäinen prosessi 1(3) 1) Ohjattu prosessi: Ohjaus tapahtuu graduryhmissä, kahden ohjaajan ohjauksella Graduryhmät alkavat ja niihin ilmoittaudutaan sitovasti pakollisessa kaikkien ryhmien yhteisessä alkutapaamisessa. Resurssit: 2 ohjaajaa = 2 tarkastajaa Ohjaajana voivat olla myös eri hlöt kuin graduseminaariryhmän vetäjät, mutta ohjaus tapahtuu gradun tekijälle määritellyn ryhmän kokoontumissa

3 Gradutyöskentely: ohjattu tai itsenäinen prosessi 2(3) 2) Itsenäinen prosessi: Ellei opiskelija ole graduryhmässä, hän on valinnut tekevänsä gradun itsenäisesti. Gradun aihe tulee kuitenkin hyväksyttää väitelleellä hlöllä, joka sitten toimii gradun toisena tarkastajana ja esittää samalla sille toista tarkastajaa. Molempien tarkastajien tulee tietää olevansa työssä tarkastajana. Opiskelija siis luopuu muusta ohjauksesta kuin tarkastajien vastaanottotunteilla tapahtuvasta. Opiskelijalla ei siis ole ohjaajia vaan kaksi tarkastajaa, joille hän esittää käsikirjoituksen sopivassa seminaariryhmien istunnossa. Myös käsikirjoituksen opponointi on kaikille pakollinen suoritus. Sopiva istunto on sellainen, jonne kaikki osalliset pääsevät ja johon voivat valmistautua. Resurssit: 2 tarkastajaa.

4 Gradutyöskentely: ohjattu tai itsenäinen prosessi 3(3) Nämä periaatteet pyrkivät varmistamaan sen, että a) ohjaus ja tarkastus toimivat b) ohjaajien ja tarkastajien työmäärä pystytään ennakoimaan ja jakamaan työt tasapuolisesti laitostasolla c) opiskelijoilla on mahdollista nopeuttaa prosessia halutessaan, työskentelemällä itsenäisesti, mutta kuitenkaan vaarantamatta tarkastusprosessia.

5 Toimintaperiaatteet Seminaarityö on oltava valmiina ennen graduryhmässä esittämistä 4 graduryhmää: Alajoutsijärvi & Ristola, Nätti & Juho, Tähtinen & Sinisalo, Koivumäki & Blomster Graduohjaus tapahtuu seminaareissa Vastaanottoaikana mahdollisuus saada lisäohjausta Lisätietoa tutkimuksen tekemisestä

6 Gradutyöskentelyn vaiheet & aikataulua Kolme pakollista raporttia ja opponointia: Aiheanalyysi (3 s. ~ tutkimussuunnitelma) Väliraportti (n s. ~ teoreettinen osuus) Käsikirjoitus (n s. ~ kaikki luvut kertaalleen kirjoitettuna) Näihin ohjaajat antavat kommentit, jotka auttavat työtä eteenpäin 8.9. klo 12 (SÄ 102) infotilaisuus jonka jälkeen tekijän tulee viikon kuluessa ilmoittaa aiheensa Optimaan. Tämän jälkeen ohjaajat muodostavat ryhmät aihealueiden mukaan

7 Gradutyöskentelyn vaiheet & aikataulua Aiheanalyysi (mikäli ei ole vielä osannut lopullisesti päättää aihetta, voi analyysin esittää myös 2-3 vaihtoehtoisesta aiheesta/näkökulmasta aiheeseen). Aiheanalyysi sisältää vastaukset kysymyksiin mitä, miten ja miksi tutkitaan. 10 min esitys ja 10 min kommentointi/keskustelu. Väliraportti-istunnot n. viikoilla tai tammikuun alussa 15 min esitys ja 30 min kommentointi/keskustelu Käsikirjoitus esitetään seminaareissa huhtikuussa n. viikoilla min esitys ja 30 min kommentointi/keskustelu Raporttien jakelu hoidetaan Optiman kautta (1 vko ennen) ja myös keskustelut ja kysymykset graduseminaariin liittyen tapahtuvat ao. ryhmien omissa Optima-tiloissa.

8 Gradutyöskentelyn vaiheet & aikataulua Gradun loppuarvostelu toukokuussa, jos haluaa gradun kesäksi tiedekunnan arvostelemana valmiiksi Kypsyysnäytteen saa tehdä käsikirjoituksen hyväksytyn esityksen jälkeen. Assistentit tekevät kypsyysnäytekysymykset Assistentit Ristola, Blomster, Sinisalo ja Juho vastaavat ko. seminaariryhmän ja istuntojen organisoinnista ja siihen liittyvistä kysymyksistä.

9 Mitä siis graduntekijä tekee? Kolme raporttia esityksineen, jotka vievät työtä eteenpäin Kaksi pakollista opponointia (väliraportti ja käsikirjoitus) Opponointipaperi (A4-arkillinen tekstiä) toimitetaan opponoitavalle ja ohjaajalle Opponointiohjeet tämän kalvosetin lopussa Raporttien esityksineen tulee olla tasoltaan riittäviä Jos jokin raporteista on puutteellinen, se voidaan määrätä esitettäväksi ohjaajille täydennettynä kahden viikon sisällä Itsenäisesti eli ilman varsinaista ohjausta tehdyn gradun käsikirjoituksen voi esittää myös silloin, kun muut ryhmässä esittävät alku- tai väliraporttejaan Graduseminaareihin osallistuminen on ohjatussa vaihtoehdossa pakollista

10 Yleisohjeet Kaikki työt, niin opponoinnit kuin raportitkin on palautettava ohjaajille, opponoijille, opponoitavalle ja mielellään yleisölle (esim. PowerPoint -esitys) viikkoa ennen esityspäivää Optiman kautta Opponoijan on hankittava opponoitava materiaali opponoitavalta, jos hän ei sitä itse ajoissa toimita Aikataulujen on pidettävä, testaa esityksesi kesto Kiinnitä erityistä huomiota esityksen selkeyteen

11 GRADURYHMÄT Ohjaajat ja heidän kiinnostuksen kohteensa

12 Graduryhmä I Kimmo Alajoutsijärvi ja Annu Ristola Kiinnostuksen kohteet: Liikesuhteiden hallinta Projektisuhteet Metsäteollisuus Kuluttajakäyttäytyminen/Kulttuurinen kulutustutkimus Mobiilipalvelujen / uusien teknologioiden hyväksyntä

13 Graduryhmä II Jaana Tähtinen ja Jaakko Sinisalo Kiinnostuksen kohteet: Liikesuhteiden dynamiikka ja johtaminen (esim: ongelmat, päättyminen ja pelastaminen) Tunteet liikesuhteissa Mainonnan tutkimus Arvoverkostot, verkostoliiketoimintamallit, verkostojen johtaminen Markkinoinnin opetuksen / oppimisen tutkimus Markkinointi käsitteenä Paikan markkinointi Asiakkuuden hallinta (CRM) Mobiili asiakkuuden hallinta (mcrm)

14 Graduryhmä III Satu Nätti ja Anita Juho Kiinnostuksen kohteet: Asiantuntijaorganisaatioiden markkinointi Asiakastiedon hallinta ja hyödyntäminen Asiakassuhteet ja arvonluonti Innovaatioverkostot Yritysbrändäys (erityisesti PK-yrityksissä) Yritysten kansainvälistyminen Asiakas-, partneri- tai verkostosuhteiden luominen kansainvälistymisen tueksi Kansainväliset liiketoimintaverkostot; tiedon jakaminen ja oppiminen verkostoissa

15 Graduryhmä IV Timo Koivumäki ja Miikka Blomster Kiinnostuksen kohteet: Kuluttajakäyttäytyminen www- ja mobiiliympäristöissä Käyttäjälähtöinen innovointi ja arvonluonti Sosiaalinen media ja yhteisöllisyys sähköisessä liiketoiminnassa Open source liiketoimintamallit Cloud computing liiketoimintamallit Uuden teknologian omaksuminen Sähköinen markkinointi/digitaalinen markkinointi (e.g. web-2.0; Rich media, social media ) Tietoverkkoliiketoiminta (www ja mobiili) Teknologiahyötyjen arviointi yrityksissä Pelit, niiden markkinointi ja niissä mainostaminen (konsoli, PC, online, mobiili) Paikkatietoon perustuva markkinointi/liiketoiminta

16 Markkinoinnin laitoksen gradun ohjaajia & aihealueet, joita ohjaavat Ohjattavat mukana jossain em. graduryhmissä

17 KTT Pauliina Ulkuniemi Business relationships and value creation Supplier relationships and industrial purchasing Business services, buying business services, service development, modular services Software industry

18 KTM Saila Saraniemi: Brändääminen, erityisesti yritysbrändäys (Cobra, Corporate branding, yrityskuvan kehittämis hankkeessa esim. uudelleen brändäykseen, brändiviestintään ja brändin arvoon liittyviä aiheita) ja matkailukohteen brändäys Matkailuaiheet yleisemminkin, kuitenkin erityisesti markkinointiviestintään, mielikuviin ja brändeihin liittyen

TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015. Tietojenkäsittelyn seminaari

TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015. Tietojenkäsittelyn seminaari TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015 Tietojenkäsittelyn seminaari Suoritetaan 3. opintovuonna. Sisältyy moduuleihin TK0809 ja TK0811. Miksi? Amk tutkinto on KORKEAkoulututkinto. seminaari

Lisätiedot

Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella

Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella kn 5.2.2009 Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella Tiedoksi kandidaatintöiden ohjaajille: Valmistautuminen kandityön tekemiseen, esitietovaatimukset: Kandidaatintyö voidaan aloittaa tyypillisesti

Lisätiedot

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella 1 Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella Kandidaatintyövastaavat: Aki Korpela (sähkömagnetiikka) Erja Sipilä (elektroniikka) Kandidaatintyö koostuu seuraavista osista: Kandidaatintyön laajuus on 8 op,

Lisätiedot

Asiakastieto vai asiakkaan tieto? Asiakastiedon uhat ja mahdollisuudet

Asiakastieto vai asiakkaan tieto? Asiakastiedon uhat ja mahdollisuudet Asiakastieto vai asiakkaan tieto? Asiakastiedon uhat ja mahdollisuudet Hannu Saarijärvi KTT, markkinoinnin professori (ma) Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Email: hannu.saarijarvi@uta.fi Palvelujen

Lisätiedot

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op)

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) 15.1.2014 31.5.2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi 2 KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN

Lisätiedot

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan

Lisätiedot

Palveluiden strategista ja operatiivista ohjausta nykyaikaisia käytäntöjä ja innovatiivisia esimerkkejä

Palveluiden strategista ja operatiivista ohjausta nykyaikaisia käytäntöjä ja innovatiivisia esimerkkejä Palveluiden strategista ja operatiivista ohjausta nykyaikaisia käytäntöjä ja innovatiivisia esimerkkejä Pitkäjänteistä suunnittelua ja ketterää, ihmisläheistä toteutusta Sami Sulkko Osallistava strategiaprosessi

Lisätiedot

Kuluttajamarkkinointi. Puheenvuoron sisältö

Kuluttajamarkkinointi. Puheenvuoron sisältö Kuluttajamarkkinointi Outi Uusitalo 11.11.2013 Puheenvuoron sisältö Kuluttajamarkkinoinnin asemasta ja sisällöstä Monitieteellisyys / Kärkiparadigmat Trendejä kuluttajamarkkinoilla Kuluttajamarkkinoinnin

Lisätiedot

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL 3D - ulottuvuudet esiin, IL-opetuksesta IL-palveluihin seminaari 30.11.2010 Virpi Palmgren, Otaniemen kampuskirjasto Anu Kangasaho, Töölön kampuskirjasto Eila Rämö, Arabian

Lisätiedot

Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen

Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen Hankeaika 2013 2014 Kohderyhmänä ovat pienet kehityskykyiset, kasvuhaluiset, pirkanmaalaiset

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAOSAAJA 2020 +

LIIKETOIMINTAOSAAJA 2020 + LIIKETOIMINTAOSAAJA 2020 + 21.10.2008/ilta Tradenomi 210 op Tuloksellisen oppimisen ja ammatillisen kasvun prosessi 1. vuosi 2. vuosi 3. ja 4. vuosi suunnittelijaksi ja käynnistäjäksi 58 op analysoijaksi

Lisätiedot

Kansantaloustieteen kandidaatintutkielma 2011 * Kandidaatintutkielma 10 op ja kypsyysnäyte 0 op. * Kirjoitetaan suomenkielellä - poikkeustapauksessa voidaan kirjoittaa englanniksi. * Kandidaatintutkielma

Lisätiedot

Sosiaalinen media matkailusektorilla Koodiviidakko Oy Pekka Huttunen Liiketoimintajohtaja, KTM

Sosiaalinen media matkailusektorilla Koodiviidakko Oy Pekka Huttunen Liiketoimintajohtaja, KTM Sosiaalinen media matkailusektorilla Koodiviidakko Oy Pekka Huttunen Liiketoimintajohtaja, KTM - Ohjelmistoja digitaaliseen viestintään Koodiviidakko Oy Koodiviidakko Oy on digitaaliseen viestintään ja

Lisätiedot

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE Ohje hyväksytty osastoneuvostossa 17.8.2005 1 Sisällys 1. Kandidaatintyö ja sen tarkoitus...2 2. Kandidaatintyön aihe ja tarkastaja...3 3. Kandidaatintyön

Lisätiedot

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Jaana Auramo 1.2.2012 Miksi Serve panostaa palvelututkimukseen? Taataan riittävä osaamispohja yritysten kilpailukyvyn kasvattamiseen Tutkimusvolyymin ja laadun

Lisätiedot

Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna 2014-2015 GRADUINFO 16.4.2014

Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna 2014-2015 GRADUINFO 16.4.2014 TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna 2014-2015 GRADUINFO 16.4.2014 MILLOIN GRADUSEMINAARIIN? Graduseminaari: tarkoitettu gradun työstämistä varten

Lisätiedot

TIETOJÄRJESTELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

TIETOJÄRJESTELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 1 TIETOJÄRJESTELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 14.1. 16.12.2011 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi 2 KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU Tervetuloa

Lisätiedot

Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla

Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla 2009-2011 Palveluliiketoimintaa verkostoitumalla Mekatroniikkaklusterin vuosiseminaari Lahti 16.12.2010 Esitys pohjautuu hankkeeseen: VersO Vuorovaikutteinen palvelukehitys verkostossa Taru Hakanen, tutkija

Lisätiedot

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja,

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

HAAGA-HELIA amk TYÖPAIKKAOHJAAJAN OPAS

HAAGA-HELIA amk TYÖPAIKKAOHJAAJAN OPAS Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus (Opetus- ja kulttuuriministeriö) Kasvuyrityksen johtaminen (KASVU V 30 opiskelijaa) ja Medialiiketoiminta ja konseptisuunnittelu (MEKON II 25

Lisätiedot

A! PEDA INTRO (5 op)

A! PEDA INTRO (5 op) A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Miia Leppänen (SCI) ja Päivi Kinnunen (BIZ) 3.2.2016 Ohjaajat ja yhteystiedot Miia Leppänen Asiantuntija

Lisätiedot

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio 27.9.2012 Oskari Uotinen Intosome Oy on yhteisöllisen bisneskehityksen asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme ymmärtämään ja hyödyntämään yhteisöllisiä

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET Johdanko projekteja vai ihmisiä? Vai molempia? Miten saan ihmiset toimimaan tiiminä ja pysymään

Lisätiedot

Oma Yritys-Suomi. Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016

Oma Yritys-Suomi. Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016 Oma Yritys-Suomi Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016 Oma Yritys-Suomi -työtila Käyttäjien profiilitietojen (toimiala, paikkakunta, kiinnostuksen kohteet) mukaan rakentuva sähköinen työtila,

Lisätiedot

Matkailun muuttuva maailma kulttuuritietous ja kansainvälisyys (3 osp) Opintokokonaisuuden teema: (kirjatkaa työnimi tähän)

Matkailun muuttuva maailma kulttuuritietous ja kansainvälisyys (3 osp) Opintokokonaisuuden teema: (kirjatkaa työnimi tähän) Matkailun muuttuva maailma kulttuuritietous ja kansainvälisyys (3 osp) Opintokokonaisuuden teema: (kirjatkaa työnimi tähän) Tekijät: opiskelija 1 (kirjoita tähän oma nimesi) opiskelija 2 (kirjoita tähän

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi. TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,

Lisätiedot

Fiiliksestä fyrkkaa pähkinänkuoressa

Fiiliksestä fyrkkaa pähkinänkuoressa Fiiliksestä fyrkkaa pähkinänkuoressa Nostaa tunteen ja asiakkaan kokeman arvon yhdeksi liiketoiminnan keskeiseksi ajuriksi. Haastaa yrityksiä tarkastelemaan liiketoimintaa asiakkaiden tunteiden kautta.

Lisätiedot

Tiedonhankinnan opetusta etäopiskelijoille

Tiedonhankinnan opetusta etäopiskelijoille Tiedonhankinnan opetusta etäopiskelijoille Paula Kangasniemi Tekstiä tekstiä Informaatikko Lapin yliopisto tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä Sisältö LaYn tiedonhankinnan

Lisätiedot

Markkinoinnin perusteet 2012

Markkinoinnin perusteet 2012 Markkinoinnin perusteet 2012 CASE: Procter & Gamble Pantene XX Tehtävänanto 26.3. Aalto-yliopisto Tehtävän oppimistavoitteita Kohderyhmän löytäminen Viestin muotoilu kohderyhmälle Uudet markkinointiviestinnän

Lisätiedot

2 VAADITTAVAT SEMINAARIKÄYNNIT KANDIDAATTI- JA MAISTERIVAIHEEN SEMINAAREISSA...

2 VAADITTAVAT SEMINAARIKÄYNNIT KANDIDAATTI- JA MAISTERIVAIHEEN SEMINAAREISSA... 1 Tiedoston päivitysajankohta on sivun alaosassa. OHJEITA AGROTEKNOLOGIAN PRAE GRADU-, POST GRADU- JA KANDIDAATINSEMINAARIEN PITÄJILLE JA KURSSIMER- KINTÖJEN HAKIJOILLE Sisällys 1 OHJEITA AGROTEKNOLOGIAN

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Jaana Tähtinen. Turun kauppakorkeakoulu. Markkinointi

PROFESSORILUENTO. Professori Jaana Tähtinen. Turun kauppakorkeakoulu. Markkinointi PROFESSORILUENTO Professori Jaana Tähtinen Markkinointi Turun kauppakorkeakoulu 23.3.2016 Professori Jaana Tähtinen pitää professoriluentonsa Porin yliopistokeskuksen auditoriossa 125 23. maaliskuuta 2016

Lisätiedot

- yhteistyötä yli yliopistorajojen - sähköiset työkalut aktiivisessa käytössä

- yhteistyötä yli yliopistorajojen - sähköiset työkalut aktiivisessa käytössä Kouluttajalääkärikoulutus - yhteistyötä yli yliopistorajojen - sähköiset työkalut aktiivisessa käytössä Susanna Pitkänen, KM, Verkkopedagogi HY, Kansanterveystieteenlaitos IT-Med 13.5.2009 www.tthvyo.fi

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Urabaari - verkosto 2011 Projektista toiminnoksi

Pääkaupunkiseudun Urabaari - verkosto 2011 Projektista toiminnoksi Pääkaupunkiseudun Urabaari - verkosto 2011 Projektista toiminnoksi Miksi elinikäistä ohjausta perustelut päättäjille 1/3 Prosessi alkoi 2010 UBE:n ohjausryhmässä Perustelut: Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen

Lisätiedot

Social media manager koulutus

Social media manager koulutus Social media manager koulutus Koulutus organisaation sosiaalisen median toiminnasta vastaaville henkilöille. 8.5.2012 klo 8:30-16:00 2.10.2012 klo 8:30-16:00 @ Mannerheimintie 8 0010 Helsinki Social media

Lisätiedot

DIGITAALISEN. Lost in Digital Transformation MURROKSEN YMMÄRTÄMINEN

DIGITAALISEN. Lost in Digital Transformation MURROKSEN YMMÄRTÄMINEN DIGITAALISEN Lost in Digital Transformation MURROKSEN YMMÄRTÄMINEN VERKOSTOJEN JOHTAMINEN KOHTI DIGIAIKAA Digitalist Network Rome Advisors Terve Media Verkossa Media Darwin -ryhmä PHS -ryhmä Intervisio

Lisätiedot

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineen esittely

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineen esittely Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen esittely Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen opiskelijat käyvät sekä markkinoinnin että kansainvälisen liiketoiminnan

Lisätiedot

Big-data analytiikka-alusta osana markkinoinnin kokonaisratkaisua

Big-data analytiikka-alusta osana markkinoinnin kokonaisratkaisua Big-data analytiikka-alusta osana markkinoinnin kokonaisratkaisua IAB Finland Big Data seminaari 6.6.2014 Fonecta Enterprise Solutions Mikko Hakala, Head of Business IT 105 asiakkuusmarkkinoinnin, analytiikan

Lisätiedot

OPINNÄYTETYÖN MENETTELYT

OPINNÄYTETYÖN MENETTELYT Satakunnan ammattikorkeakoulu Liiketoiminta ja kulttuuri Pori Liiketalous ja matkailu OPINNÄYTETYÖN MENETTELYT Jokaisen koulutusohjelman opinnäytetyöhön liittyy Liiketoiminta ja kulttuuri Porissa kaksi

Lisätiedot

Markkinointia, joka tuottaa myyntimahdollisuuksia!"#$%&'%(()*+,-'.#%/0

Markkinointia, joka tuottaa myyntimahdollisuuksia!#$%&'%(()*+,-'.#%/0 Markkinointia, joka tuottaa myyntimahdollisuuksia!"#$%&'%(()*+,-'.#%/0 Markkinoinnin tehtävät 1. Liidien tuottaminen 2. Liidien laadullistaminen 3. Tuotteiden ja palveluiden tunnettuuden kehittäminen

Lisätiedot

Suuntana tulevaisuus Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten oppijoiden tukena

Suuntana tulevaisuus Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten oppijoiden tukena Suuntana tulevaisuus Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten oppijoiden tukena Miikka Salavuo OPS Kick Off 2013 Kuka olen? Miikka Tabletkoulu.fi Yrittäjä v:sta 2010 Filosofian tohtori 2005

Lisätiedot

Ohjelmistoihin perustuva liiketoiminta: haasteita ja mahdollisuuksia

Ohjelmistoihin perustuva liiketoiminta: haasteita ja mahdollisuuksia Ohjelmistoihin perustuva liiketoiminta: haasteita ja mahdollisuuksia Virkaanastujaisesitelmä 16.9.2003 Professori Jyrki Kontio Ohjelmistotuoteliiketoiminta jyrki.kontio@hut.fi http://www.soberit.hut.fi/swbiz

Lisätiedot

Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.

Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5. Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.2015, Tampere Yritys Lähtökohta Tarve kehittämiselle Esityksen sisältö Kehityshanke

Lisätiedot

Virtuaalikoulutusta Second Lifessa. Irma Mänty Kehityspäällikkö, eoppiminen 17.10.2008

Virtuaalikoulutusta Second Lifessa. Irma Mänty Kehityspäällikkö, eoppiminen 17.10.2008 Virtuaalikoulutusta Second Lifessa Irma Mänty Kehityspäällikkö, eoppiminen 17.10.2008 Verkko-oppimisympäristöt I Mänty 17.10.2008 2 Avoimet virtuaaliset oppimisympäristöt Second Life http://www.secondlife.com

Lisätiedot

ICT:n sosiaalinen käytettävyys

ICT:n sosiaalinen käytettävyys ICT:n sosiaalinen käytettävyys Jouni Backman 06.09.2007 Maailma muuttuu muuttuuko ihminen? Peruuttamaton ja syvällinen käyttäytymisen muutos digitaalinen alkuperäisväestö ja siirtolaiset 120 100 80 60

Lisätiedot

KIRJA JA KÄNNYKKÄ YHDESSÄ - UUDET OPPIMISEN VÄLINEET. Hämeenlinna 3.12.2009 Anu Seisto Erikoistutkija

KIRJA JA KÄNNYKKÄ YHDESSÄ - UUDET OPPIMISEN VÄLINEET. Hämeenlinna 3.12.2009 Anu Seisto Erikoistutkija KIRJA JA KÄNNYKKÄ YHDESSÄ - UUDET OPPIMISEN VÄLINEET Hämeenlinna 3.12.2009 Anu Seisto Erikoistutkija Painettu oppikirja 1/2 1884 ilmestyivät Werner Söderströmin ensimmäiset oppikirjat: N. Setälän Vähäinen

Lisätiedot

Muuttuva markkinointi muuttuvat tiedontarpeet. Päivi Voima Senior Researcher Hanken

Muuttuva markkinointi muuttuvat tiedontarpeet. Päivi Voima Senior Researcher Hanken Muuttuva markkinointi muuttuvat tiedontarpeet Päivi Voima Senior Researcher Hanken Missä olemme tänään? Riippuu keneltä kysyy Myynti 4P Customer experience Segmentointi B2C CRM Asiakkuudet Palvelut Sosiaalinen

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian

Lisätiedot

M A A L I. Luovien alojen lisäarvo perinteiselle teollisuudelle

M A A L I. Luovien alojen lisäarvo perinteiselle teollisuudelle M A A L I Luovien alojen lisäarvo perinteiselle teollisuudelle MIKSI? - luovat alat auttavat muita toimialoja parantamaan tuotteitaan ja palveluitaan - luovan osaamisen parempi hyödyntäminen lisää yritysten

Lisätiedot

Visualisointi informaatioverkostojen 2011-2012. Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta)

Visualisointi informaatioverkostojen 2011-2012. Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Visualisointi informaatioverkostojen opinto-oppaasta 2011-2012 Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö

Lisätiedot

Suomalaiset maaseutumatkailijat internetissä: markkinointi sosiaalisessa mediassa ja hakukoneissa.

Suomalaiset maaseutumatkailijat internetissä: markkinointi sosiaalisessa mediassa ja hakukoneissa. Sisältöä ja ilmettä markkinointikanaviin: mitä, miksi ja kenelle. Internetmarkkinointiseminaari osa 2, Tupaswilla, Laukaa, 19.11.2012. Suomalaiset maaseutumatkailijat internetissä: markkinointi sosiaalisessa

Lisätiedot

Teollisuustalouden sivuaineopiskelijoille tarkoitettujen jatkomoduulien suorittaminen vuoden 2005 tutkintosäännön mukaisesti

Teollisuustalouden sivuaineopiskelijoille tarkoitettujen jatkomoduulien suorittaminen vuoden 2005 tutkintosäännön mukaisesti Teollisuustalouden sivuaineopiskelijoille tarkoitettujen jatkomoduulien suorittaminen vuoden 2005 tutkintosäännön mukaisesti Ohjeita moduuleja suorittaville opiskelijoille opintotilanteen mukaan: 1. Opiskelija

Lisätiedot

Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa

Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa Liiketoiminta kehittyy kehity sinäkin. Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa Tieturi Oy / Arja Sipola HTC Santa Maria, Tammasaarenkatu 5, 00180 Helsinki, Finland www.tieturi.fi (09) 431 551

Lisätiedot

Suuntana kuluttajamarkkinat ja kukoistavat asiakassuhteet

Suuntana kuluttajamarkkinat ja kukoistavat asiakassuhteet Suuntana kuluttajamarkkinat ja kukoistavat asiakassuhteet Asiakkuudet ja digitaalinen dialogi kilpailukeinoina Suuntana uusi kasvu, Salo 6.10.2010 Mika Raulas Puheenjohtaja DiViA Tutkija, opettaja, johtaja

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla @MeltwaterFIN Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla Maria Sundström Managing Director Meltwater Group 0 Agenda @MeltwaterFIN MELTWATER I. SOSIAALISEN MEDIAN SEURANTA JA RAPORTOINTI Sosiaalisen

Lisätiedot

LISÄTEHOJA ASIAKASHANKINTAAN. MicroMedia auttaa asiakkaiden hankinnassa ja lisämyynnin tekemisessä

LISÄTEHOJA ASIAKASHANKINTAAN. MicroMedia auttaa asiakkaiden hankinnassa ja lisämyynnin tekemisessä LISÄTEHOJA ASIAKASHANKINTAAN MicroMedia auttaa asiakkaiden hankinnassa ja lisämyynnin tekemisessä Timo Häkkinen @HakkinenTimo Timo Häkkinen www.micromedia.fi www.liidijalostamo.fi www.renable.fi/blogi

Lisätiedot

SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011

SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 1 SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 Sähköinen liiketoiminta on tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä yrityksen liiketoiminnassa ja liiketoimintaprosesseissa.

Lisätiedot

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalista mediaa hyödynnetään yrityksessäni tällä hetkellä Vastaus Lukumäärä Prosentti

Lisätiedot

Mun talous, mun koulutus - seminaari, 7.11.2013 - Nuorten tavoittaminen sähköisin menetelmin

Mun talous, mun koulutus - seminaari, 7.11.2013 - Nuorten tavoittaminen sähköisin menetelmin Mun talous, mun koulutus - seminaari, 7.11.2013 - Nuorten tavoittaminen sähköisin menetelmin Verkkonuorisotyön työssä Valtakunnallinen - Digitalisoituneen, tietoverkottuneen median hyödyntäminen - Kohderyhmänä

Lisätiedot

Kaupan lähiesimieskoulutus

Kaupan lähiesimieskoulutus Kaupan lähiesimieskoulutus uutta osaamista kaupan kentälle MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Kirsti Jokiranta Työnjohtokoulutuskokeilun verkostopäivä 25.5.2009 Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Miksi

Lisätiedot

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=8&ag=94&t=4&a=3957

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=8&ag=94&t=4&a=3957 http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=8&ag=94&t=4&a=3957 Oppimisyhteiskunta? tietoyhteiskunta ja oppiminen Teemu Leinonen Median laitos, Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu Luennon rakenne 1. Oppiminen

Lisätiedot

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille verkostoseminaari Helsinki Congress Paasikivi 29.11.2011 Vesa Auvinen Luovuus- ja tulevaisuusjohtaja, Dazzle Oy

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

21 May 15 June In Rovaniemi and Pori www.ramk.fi/summerschool www.samk.fi/summerschool. Levi HL ja JH

21 May 15 June In Rovaniemi and Pori www.ramk.fi/summerschool www.samk.fi/summerschool. Levi HL ja JH 21 May 15 June In Rovaniemi and Pori www.ramk.fi/summerschool www.samk.fi/summerschool TAUSTAA RAMKIN JA SAMKIN YHTEISTYÖLLE KESÄKOULUSSA Magellan verkosto, USA RAMK ja SAMK ainoat korkeakoulut ko. verkostossa

Lisätiedot

Bench-hanke. Kurki-seminaari Kouvola 24.11.2010. Ph.D. Maija Härkönen Tkt Antero Ollila 3 Nov 2010 Slide 1

Bench-hanke. Kurki-seminaari Kouvola 24.11.2010. Ph.D. Maija Härkönen Tkt Antero Ollila 3 Nov 2010 Slide 1 Bench-hanke Slide 1 Kurki-seminaari Kouvola 24.11.2010 BENCH perustiedot Bench-projektin koko nimi on Beneficial Business Contacts between the Central Baltic Region and China. Perustietoja: Slide 2 Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

YRITYSTOIMINNAN KEHITTÄMISPALVELUT 2014. 2.4.2014 Anna-Liisa Heikkinen

YRITYSTOIMINNAN KEHITTÄMISPALVELUT 2014. 2.4.2014 Anna-Liisa Heikkinen YRITYSTOIMINNAN KEHITTÄMISPALVELUT 2014 SOTE yritysten kasvu ja kansainvälistyminen SOTE-yritysten kasvu ja kansainvälistyminen 2.4.2014 Anna-Liisa Heikkinen Esityksen sisältö Yritystoiminnan kehittämispalvelut

Lisätiedot

Lobistech-seminaari Case: HMT 11.4.2007

Lobistech-seminaari Case: HMT 11.4.2007 Lobistech-seminaari Case: HMT 11.4.2007 Tommi Sievers tommi.sievers@hmt.fi 044 381 0052 Sami Santalahti sami@nitro.fi 040 844 1751 www.nitro.fi 1 Aluksi Esityksen sisältö: 1. Yritysesittelyt 2. Tavoitetila

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE 2014-2015 JA 2015-2016,

KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE 2014-2015 JA 2015-2016, PASSIIVIREKISTERI Henkilökohtainen opintosuunnitelma palautetaan tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelijalle passiivirekisterilomakkeen kanssa viimeistään 31.3. Lisätietoa passiivirekisteristä www.utu.fi/opiskelu/opinnot/passiivirekisteri/

Lisätiedot

Avoimen datan liiketoimintamallit

Avoimen datan liiketoimintamallit Avoimen datan liiketoimintamallit Hannu Jaakkola, Porin laito s, Tietotekniikka http://www.tut.fi/pori/ Hannu Jaakkola 1 Tutkimuksia ja selvityksiä (AVARAS-sivustossa) Deloitte LPP ja Open Data Institute

Lisätiedot

Tekniikan alan asiantuntijoiden osaamisen kehittämisen edelläkävijä. Karri Inkinen

Tekniikan alan asiantuntijoiden osaamisen kehittämisen edelläkävijä. Karri Inkinen Tekniikan alan asiantuntijoiden osaamisen kehittämisen edelläkävijä Karri Inkinen Edutech Verkostot Laaja kansallinen ja kansainvälinen kouluttajaverkosto Perusta Yliopistollisuus, tutkimustiedon hyödyntäminen

Lisätiedot

CoCreat -Enabling Creative Collaboration through Supporting Technlogies. Essi Vuopala, LET

CoCreat -Enabling Creative Collaboration through Supporting Technlogies. Essi Vuopala, LET CoCreat -Enabling Creative Collaboration through Supporting Technlogies Projektin tausta ja tarve Oppivan yhteiskunnan toimintaympäristöille on tyypillistä muuttuvuus ja kompleksisuus aktiivinen toiminta

Lisätiedot

Kuluttajat ja uuden teknologian hyväksyminen. Kuluttajan ja markkinoijan suhde tulevaisuudessa Anu Seisto, VTT

Kuluttajat ja uuden teknologian hyväksyminen. Kuluttajan ja markkinoijan suhde tulevaisuudessa Anu Seisto, VTT Kuluttajat ja uuden teknologian hyväksyminen Kuluttajan ja markkinoijan suhde tulevaisuudessa Anu Seisto, VTT 2 Miksi kuluttaja / käyttäjänäkökulma on mielenkiintoinen? Jokainen käyttäjä havainnoi teknologian

Lisätiedot

OPPILASKUNTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS

OPPILASKUNTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS OPPILASKUNTA 2012-2013 1. KALEVANKANKAAN KOULUN OPPILASKUNNAN KOKOONPANO JA TEHTÄVÄ Oppilaskuntatoiminta on tärkeä osa Kalevankankaan kouluyhteisöä. Sen tavoitteena on kehittää oppilaiden valmiuksia toimia

Lisätiedot

Yri$äjyysvalmennus. Kokonaisuuden tavoi$eet

Yri$äjyysvalmennus. Kokonaisuuden tavoi$eet Yri$äjyysvalmennus Kokonaisuuden tavoi$eet Saada 7etoa, taitoa ja tahoa yri$äjänä toimimiselle, onnistumiselle ja kasvamiselle Onnistumisen eväitä yri$äjänä Taito perustaa yritys Osaamista rakentaa toimiva

Lisätiedot

Työssäoppiminen yrittäjänä. Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari 14.5.2012

Työssäoppiminen yrittäjänä. Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari 14.5.2012 Työssäoppiminen yrittäjänä Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari 14.5.2012 TOY työssäoppiminen yri äjäna TOYn idea on tarjota opiskelijoille mahdollisuus kehi ää omaa yritysideaansa ja toteuttaa

Lisätiedot

KYLIEN TARINAT EUROIKSI! 2.11.2012. www.matkailukonsultit.fi

KYLIEN TARINAT EUROIKSI! 2.11.2012. www.matkailukonsultit.fi KYLIEN TARINAT EUROIKSI! 2.11.2012 www.matkailukonsultit.fi Suomen Matkailukonsultit Oy Mäntyharjunkatu 4, 70820 Kuopio puh. 050-9178 688 info@matkailukonsultit.fi www.matkailukonsultit.fi Jouni Ortju

Lisätiedot

Markkinointitiede nyt. Markkinointiekonomit 65v 30.10.2010 Henrikki Tikkanen Professori, laitoksen johtaja Markkinoinnin laitos

Markkinointitiede nyt. Markkinointiekonomit 65v 30.10.2010 Henrikki Tikkanen Professori, laitoksen johtaja Markkinoinnin laitos Markkinointitiede nyt Markkinointiekonomit 65v 30.10.2010 Henrikki Tikkanen Professori, laitoksen johtaja Markkinoinnin laitos Esityksen sisältö Markkinoinnin muuttuva rooli Taktisen markkinoinnin murroksesta

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2009 2010. Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalous. Key Account Manager avainasiakkuuksien hallinta -erikoistumisopinnot 30 op

OPINTO-OPAS 2009 2010. Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalous. Key Account Manager avainasiakkuuksien hallinta -erikoistumisopinnot 30 op OPINTO-OPAS 2009 2010 Lahden ammattikorkeakoulu Liiketalous Key Account Manager avainasiakkuuksien hallinta -erikoistumisopinnot 30 op 2 (5) Key Account Manager avainasiakkuuksien hallinta - erikoistumisopinnot

Lisätiedot

MUUTOS JA MENESTYS. Teknologiayritykset matkalla kohti palveluliiketoimintaa Miten luomme tuotekeskeisestä yrityksestä palveluyrityksen?

MUUTOS JA MENESTYS. Teknologiayritykset matkalla kohti palveluliiketoimintaa Miten luomme tuotekeskeisestä yrityksestä palveluyrityksen? Teknologiayritykset matkalla kohti palveluliiketoimintaa Miten luomme tuotekeskeisestä yrityksestä palveluyrityksen? S Muutos ja menestys -seminaari 26.5.2010 Maaria Nuutinen, VTT, Organisaatioiden kehittäminen

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN OHJAUSINTERVENTIO YLIPAINOISTEN NUORTEN SITOUTUMISESSA TERVEELLISIIN ELINTAPOIHIN

SOSIAALISEN MEDIAN OHJAUSINTERVENTIO YLIPAINOISTEN NUORTEN SITOUTUMISESSA TERVEELLISIIN ELINTAPOIHIN SOSIAALISEN MEDIAN OHJAUSINTERVENTIO YLIPAINOISTEN NUORTEN SITOUTUMISESSA TERVEELLISIIN ELINTAPOIHIN Tari Koskela, Maria Kääriäinen, Jouni Markkula ja Kristiina Simojoki Tutkimuksen tausta Nuorten ylipainoisuus

Lisätiedot

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Rahoitusta kasvuhaluisille pk-yrityksille liiketoiminnan uudistamiseen uusimman tietotekniikan ja internetin

Lisätiedot

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia) HOPS-PROSESSI Teatterikorkeakoulun perustutkintojen tutkintosäännön 12 :n mukaan opiskelija laatii opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Opintosuunnitelma on tutkintokohtainen.

Lisätiedot

Kohti teollisuuden älykästä palveluliiketoimintaa

Kohti teollisuuden älykästä palveluliiketoimintaa Kohti teollisuuden älykästä palveluliiketoimintaa Miia Martinsuo Tampereen teknillinen yliopisto, Teollisuustalouden laitos 1.9.2015 Puh. 040-8490895 e-mail miia.martinsuo@tut.fi Sisältö Alykäs teollinen

Lisätiedot

A130A0760 Ekonomin viestintätaidot

A130A0760 Ekonomin viestintätaidot A130A0760 Ekonomin viestintätaidot Johdanto ja ohjeita kurssille Opettajat: Päivi Maijanen-Kyläheiko Heidi Parkkinen Lauri Haiko Mirka Rahman Päivän ohjelma 9.15 10.00 Esittäytyminen 10.00 10.45 Kurssin

Lisätiedot

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajan pedagogiset opinnot, humanistinen ja matemaattis-luonnontieteellinen ala 60 op OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajankoulutuksen intensiiviviikot Syksy 2015 vk 36-38 ma 31.8. ti 15.9. vk

Lisätiedot

Kuinka rakentaa globaaleja verkostoja - kommenttipuheenvuoro

Kuinka rakentaa globaaleja verkostoja - kommenttipuheenvuoro Suomalaiset pk-yritykset kasvavat globaalissa taloudessa 25.11.2008 Kuinka rakentaa globaaleja verkostoja - kommenttipuheenvuoro Tuija Mainela, professori, KTT Oulun yliopisto, Markkinoinnin laitos Kansainvälistyminen

Lisätiedot

TutkintoInfo 19.10.2015

TutkintoInfo 19.10.2015 TutkintoInfo 19.10.2015 Näyttötutkintojärjestelmä Luotiin 1994 säädetyllä ammattitutkintolailla & täydentävällä asetuksella Nykyinen asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 1.8.2015 Tutkintorakenteet

Lisätiedot

HANKIMME TEILLE ASIAKKAITA

HANKIMME TEILLE ASIAKKAITA HANKIMME TEILLE ASIAKKAITA Timo Häkkinen Technopolis Tampere 21.11.2014!"#$%&'%(()*+,-'.#%/0 MicroMedia Palvelut PÄÄTTÄJÄ- TIEDOT TÄSMÄ- MARKKINOINTI ASIAKAS- DIALOGI MARKKINOINTI- KONSULTOINTI MARKKINOINTI-

Lisätiedot

Vahvuudet: Mitä on tiiminne osaaminen suhteessa valitsemaanne yritykseen perusteluineen

Vahvuudet: Mitä on tiiminne osaaminen suhteessa valitsemaanne yritykseen perusteluineen KILPAILUTEHTÄVÄ: YRITTÄJYYS A1: Case yritys Joukkue valitsee case yrityksen annetuista oikeista yrityksistä saamansa pohjatiedon perusteella. Joukkue perustelee valintansa joukkueensa vahvuuksilla/osaamisella

Lisätiedot

Iskun sisältö. Mitä Tekes tarjoaa. Tekesin ohjelmat työkaluna. Fiiliksestä fyrkkaa ohjelman tavoitteet ja tarjonta

Iskun sisältö. Mitä Tekes tarjoaa. Tekesin ohjelmat työkaluna. Fiiliksestä fyrkkaa ohjelman tavoitteet ja tarjonta Iskun sisältö Mitä Tekes tarjoaa Tekesin ohjelmat työkaluna Fiiliksestä fyrkkaa ohjelman tavoitteet ja tarjonta Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Sähköinen kaupankäynti tutkinnon osa (SÄKA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Sähköinen kaupankäynti Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineinfo 10.3.2015 4301+02 klo 12:15-14

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineinfo 10.3.2015 4301+02 klo 12:15-14 Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineinfo 10.3.2015 4301+02 klo 12:15-14 Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen opiskelijat käyvät sekä markkinoinnin

Lisätiedot

KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia.

KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. OSALLISTUJATIEDOT Kilpailutyön nimi* Mainostoimisto* Mainostava yritys / yhteisö* Mediatoimisto* Muut KILPAILULUOKKA* Vuoden paras lanseeraus

Lisätiedot

Nova Schola Finlandia - Ajatuspaja 2

Nova Schola Finlandia - Ajatuspaja 2 Nova Schola Finlandia - Ajatuspaja 2 Kuntatalolla 20.1.2015 TERVETULOA! HUOM! Prezi-esitys teemasta Opetussuunnitelma ja teknologia: https://prezi.com/qzxphywa3a_q/opetussuunnitelmaja-teknologia/ klo 9:30

Lisätiedot

Euroopan pk-yritysviikko tilaisuudet Pirkanmaalla 24.5-2.6.2010

Euroopan pk-yritysviikko tilaisuudet Pirkanmaalla 24.5-2.6.2010 Euroopan pk-yritysviikko tilaisuudet Pirkanmaalla 24.5-2.6.2010 Pirkanmaan Buusti kehitystoimintaa pk-yrityksille Perusajatus Ei kilpaile olemassa olevien palveluiden kanssa, vaan täydentää ja ohjaa muidenkin

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Sähköinen kaupankäynti, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o osallistuu verkkokaupan ylläpitämiseen

Lisätiedot

Eeva-Liisa Puumala Laboratoriohoitaja

Eeva-Liisa Puumala Laboratoriohoitaja Eeva-Liisa Puumala Laboratoriohoitaja Vieritutkimuskoulutus verkossa Työn tilaajana oli Labquality Oy Marja Heikkinen Päivi Rauvo Työssäni loin asiasisällön vieritutkimuksia käsittelevään verkkokoulutukseen

Lisätiedot

ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola

ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen 25.9.2015 Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden jalostus, markkinoille saattaminen ja kehittäminen Maaseuturahastossa Lopputuote maataloustuote (jalostuksen

Lisätiedot

Kauppa osana monikanavaista verkostoa. Case Kesko Minna Kurunsaari 6.11.2012

Kauppa osana monikanavaista verkostoa. Case Kesko Minna Kurunsaari 6.11.2012 Kauppa osana monikanavaista verkostoa Case Kesko Minna Kurunsaari 6.11.2012 Sähköisen liiketoiminnan muutokset asiakkaiden ostokäyttäytymiseen ja kaupan toimintamalleihin 2 Sähköinen vallankumous asioinnissa

Lisätiedot

Opas koulujen VALO-hankintaan. Elias Aarnio Avoimet verkostot oppimiseen -hanke Educoss Innopark Oy

Opas koulujen VALO-hankintaan. Elias Aarnio Avoimet verkostot oppimiseen -hanke Educoss Innopark Oy Opas koulujen VALO-hankintaan Elias Aarnio Avoimet verkostot oppimiseen -hanke Educoss Innopark Oy Mikä ihmeen VALO? VALO = vapaat ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot Kyse on siis Open Sourcesta eli vapaista

Lisätiedot