Maansiirto Viiala Oy:n maa-aineslupahakemus Kalliorinteen ottoalueella
|
|
- Merja Ahola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ympäristöjaosto Maansiirto Viiala Oy:n maa-aineslupahakemus Kalliorinteen ottoalueella Ympja Valmistelija(t): vs. rakennustarkastaja-ympäristösihteeri Jukka Paalanen Maansiirto Viiala Oy hakee maa-ainesten ottolupaa Toivakassa sijaitsevalle Kalliorinne nimiselle ( ) tilalle 10 vuodeksi yhteensä m3:n maa-ainesten ottoon ja maisemoinnin hoitoon. Lupaa haetaan ottomäärälle m3, jossa vuotuinen otto olisi m3. Tilan pinta-ala on 13,18 ha. Suunnitelma-alueen kokonaispinta-ala on 7,8 ha, joka pitää sisällään myös nykyisen ottamistoiminnan mukaiset varastoalueet. Ottamisalueen pinta-ala n. 2,8 ha. Maa-ainesten ottosyvyys olisi n. 10 m. Otettava maa-ainesmateriaali on kalliokiviainesta. Lupaa haetaan toiminnan jatkamiseksi Toivakan kunnan ympäristölautakunnan (10 ) myöntämän maa-ainesten ottamisluvan mukaisella alueella. Lupahakemuksessa olevalla alueella on harjoitettu aiemmin myönnettyjen lupien mukaisesti ottotoimintaa vuodesta 1998 alkaen. Maa-aineslupien lisäksi alueelle on myönnetty toistaiseksi voimassa oleva ympäristölupa louhintaan ja murskaukseen Maansiirto Viiala Ky:lle (Toivakan kunnan ymp. ltk ) sekä asfalttiasemalle, uusioasfaltin valmistukselle ja kierrätysasfaltin vastaanotolle Lemminkäinen Infra Oy:lle (Toivakan kunnan ymp.ltk ). Alueen pohja muotoillaan lännen suuntaan viettäväksi, jolloin pintavedet eivät lammikoidu alueelle. Suunnitelma-alueen pohjoisosaan on rakennettu saostusallas Raatojoen suuntaan valuville pintavesille. Alueen vedet suotuvat pääosalta varastoaluetta ja hakemuksen mukaiselta louhinta-alueelta lännen suuntaan. Vedet suotuvat rikotetun pohjan kautta peltoalueen niskaojiin. Louhinta ja murskaus pyritään suorittamaan kerralla vähintään vuoden tarvetta silmälläpitäen, jolloin toiminnan meluhaitat rajoittuvat lyhyelle aikajaksolle. Louhiminen aloitetaan alueen keskiosasta. Alueen pohja louhitaan länsireunalta tasoon ja itäosissa tasoon Luiskat muotoillaan jyrkimmillään 1:2. Alueen turvallisuus hoidetaan suojaamalla alueen reunat riittävästi aidoin, varoitustauluin ja lippusiimoin. Liikennöinti alueelle hoidetaan olemassa olevan tiestön kautta. Nykyisen kaltaiseen liikenteeseen ei hakemuksen mukainen toiminta aiheuta muutosta. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmassa on eritelty jatkokäyttö maa-ainesten ottotoiminnassa syntyneille maa-aineksille. Ottamisalueen sijainti
2 Alue sijaitsee Toivakan Viisarimäen risteyksestä n. 1 km kaakkoon tien E4 itäpuolella. Alue löytyy Viialantien päästä. Luvan hakemisen peruste Maa-aineslain 4 1 Lupaviranomaisen toimivalta Maa-aineslain 7 1 Asian vireilletulo Maa-aineslupahakemus on tullut vireille Hakemuksesta pyydetyt lausunnot Keski-Suomen Ely-keskukselta sekä Jyväskylän kaupungin ympäristöterveydenhuollolta pyydettiin lausunnot Lausunnot Keski-Suomen Ely keskus lausunnossaan ( ) toteaa, ettei alueella ole luonnonsuojelualueita tai muita maisemasuojelun kannalta arvokkaita alueita. Lausunnossa muistutetaan Pohjavesialueen ulkopuolisilla ottamisalueilla huomioimaan 1-2 m suojakerroksen sekä etäisyydet naapuritilan rajaan vähintään 30 m tai asuttuun rakennukseen metriä kalliokiven ottamisalueilla. Huomioon ottaen vesiensuojelulliset näkökohdat ELY keskus ilmoittaa pitävänsä louhintaa mahdollisena mikäli ottotoiminnassa noudatetaan heidän antamiaan ohjeita. Lausunnossa luvan hakijaa pyydetään poistamaan Ely-keskuksen edustajien suorittamaan maastokäynnillä ( ) alueen louhoksen itäkaakkois-reunalla havainnoimat betonijätteet. Jyväskylän kaupungin ympäristöterveysjaoston ympäristöterveyspäällikkö ehdotti lausunnossaan ( ), että toiminta tulee suorittaa siten, että valtioneuvoston päätöksen (993/1992) mukaisia melutason ohjearvoja ei ylitetä eikä sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (545/2015) mukaisia melun toimenpiderajoja ylitetä. Yöaikaista melua ei tule sallia eikä toiminnasta saa aiheutua pölyhaittaa. Ympäristöterveysjaosto hyväksyi päätösehdotuksen lisäyksellä, että valtioneuvoston asetus (800/2010) 3 2 mom. tulee huomioida. MAL 6 Lain mukaan lupa on myönnettävä, jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä ottaminen tai sen järjestely ole ristiriidassa MAL 3 :ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Asiaa harkittaessa on otettava huomioon myös lupamääräysten vaikutus. MAL 3 Lain mukaan maa-aineksia ei saa ottaa niin, että siitä aiheutuu: 1) kauniin maisemakuvan turmeltumista 2) luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien
3 tuhoutumista 3) huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa tai 4) tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantumista, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa. Taustatietoa Alueella ei ole asemakaava. Alue ei kuulu tärkeisiin pohjavesialueisiin, eikä ottamisalueen läheisyydessä ole talousvesikaivoja. AIEMMAT ALUETTA KOSKEVAT LUVAPÄÄTÖKSET Ympäristölupa 2010 Lemminkäinen Infra Oy sai ympäristöluvan asfalttiasemalle, uusioasfaltin valmistukselle ja kierrätysasfaltin vastaanotolle. (Toivakan kunnan ymp.ltk ). Maa-aineslupa 2007 Maansiirto Viiala ky sai jatkoluvan maa-ainesluvalle 10 vuodeksi m3 ottomäärälle vuotuisen oton ollessa m3 Kalliorinteen tilalle (Toivakan kunnan ymp.ltk ). Ympäristölupa 1998 Juhani Viiala ky sai ympäristöluvan Kovalan tilalle (silloinen tunnus ) kallion louhintaan ja murskaukseen. (Toivakan ymp.ltk ) Ympäristöluvan 1998 yhteydessä on selvitetty alueen melutasoja. Heinälammen tila ( ) päärakennus on noin 400 m louhokselta. Luvan 1998 mukaan välissä olevaa täyskasvuista metsää ei saisi hakata luvan 1998 mukaisen lupakauden aikana. Arvio melutasosta alle 55 db. Hakijan oma asuinrakennus sijaitsee n. 400 m louhosalueen pohjoispuolella. Melutasoarvio oli n. 55 db. Rajamäen ja Kujalan asuinrakennukset ovat n. 600 m päässä louhokselta, jolloin porausmelutasoksi on arvioitu maksimissaan 50 db. Flinkmanin loma-asunto on vain 150 m päässä louhokselta, mutta hakemuksessa liitteenä oli kirjallinen sopimus loma-asunnon käyttämättä jättämisestä louhinnan/porauksen toiminta-aikoina. Kovalan tilan asuinrakennus on vain n. 200 m päässä louhosalueesta, mutta tuolloisen hakemuksen liitteenä oli kirjallinen sitoumus porausten, räjäytysten ja murskauksen toiminnasta huolimatta raja-arvojen ylittymisestä.
4 Maa-aineslupa 1998 Maansiirto Viiala ky sai luvan (hakemus nro 75/97) Kovalan tilalle (silloinen tunnus ) maa-ainesten ottoon ottoalueelle n. 2 ha ja kokonaismäärälle m3. Vuotuinen otto m3. Otettava maa-aines kiveä; tummaa gabroa murskattavaksi maa- ja tienrakennusaineeksi. Alin ottotaso Raatojoen puoleisella reunalla +110 ja länsireunalla (Toivakan ymp.ltk ) ALUETTA KOSKEVIA SELVITYKSIÄ Luonto Viisarimäki-Rutalahden valtakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema-alue sijaitsee noin kilometrin päässä ottoalueen länsipuolella, mutta maisema-alueen läheisyys ei vaikuta louhintaan. Toivakan kirkonkylän osayleiskaavan luontoselvityksen (2014) mukaan Laskukallio on kalliokiviainesottoalue, jonka aivan pohjoisreunalla kulkee yksi Hietakoskeenkin laskeva puro. Puro on puhdasvetinen ja uoma kulkee metsäisten alueiden läpi. Puron varressa Laskukallion kohdalla on paikoin varttuneita kuusia. Näillä seuduin on harvaa asutusta, peltoja ja pellon reunametsiä, jotka paikoin ovat reheviä ja lehtipuuvaltaisia. Aiemman lupahakemuksen (1998) mukaan ympäristökeskuksen kanssa on sovittu m luonnontilaan jäävän suojavyöhykkeen jättämisestä Raatojoki nimisen ojan varteen. NAAPURIEN KUULEMINEN Kiinteistön rajanaapurit ja lähialueen asukkaat on kuultu luvanhakijan toimesta. Leena Viialalla, Ari Kovasella, Ahti Salosella, Harri Kivirinnalla, Pirjo Lumiojalla, Seppo Siekkisellä eikä Tapio Flinkhmanilla ei ole huomautettavaa toimenpiteen johdosta. HAKEMUKSEN KÄSITTELY Hakemuksen käsittelystä tiedottaminen Ympäristölautakunnan päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää myöntää Maansiirto Viiala Oy:lle ottamisluvan maa-ainesten ottoon Kalliorinteen nimiselle tilalle vuodeksi yhteensä m3:n maa-ainesten ottoon ja maisemoinnin hoitoon. Lupa myönnetään lupahakemuksen, jätehuoltosuunnitelman ja alla esitettyjen lupamääräysten mukaisesti. Maa-aineslupaan liitettävät lupaehdot: 1. Ottamisalue on enintään ottamissuunnitelmassa esitetyn laajuinen. Ottamisalueen rajat on merkittävä näkyvästi maastoon. Merkinnät tulee tehdä ennen ottotoiminnan aloittamista. Ottamisalue tulee suojata riittävän korkealla ja sään kestävällä aidalla.
5 2. Ottoalueella tulee olla taulu, josta ilmenee maa-ainesluvan haltijan/urakoitsijan yhteistiedot sekä luvan voimassaoloaika. 3. Alueen alin louhintataso tulee olla suunnitelman mukaisesti m N2000. valvonnan helpottamiseksi alueelle tulee asentaa riittävästi alinta ottotasoa osoittavia selvästi näkyviä korkeusmerkkejä. 4. Louhoksen pohja tulee muotoilla siten, ettei louhinta-alueelle pääse lammikoitumaan haitallisesti pinta- ja pohjavesiä. Muodostuvat vedet tulee johtaa hallitusti, tarvittaessa laskeutusaltaan kautta, maastoon. 5. Toiminta ei saa ylittää valtioneuvoston päätöksen (993/1992) mukaisia melutason ohjearvoja. Toiminnan toteuttamisessa tulee noudattaa sosiaalija terveysministeriön asetuksen (545/2015) mukaisia melun toimenpiderajoja. Yöaikaista melua ei saa syntyä. 6. Toiminta ei saa aiheuttaa vahinkoa lähimpien tilojen veden laadulle. 7. Toiminnasta ei saa aiheutua pölyhaittaa. Alueelle johtavien teiden ja muun toimintaympäristön pölyntorjunnasta on huolehdittava tarvittaessa kastelemalla. 8. Alueen tavanomaisista jätteistä tulee huolehtia Toivakan kunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti. Alueella ei saa polttaa eikä haudata jätteitä. Ongelmajätteet on pidettävä erillään ja sijoitettava omiin säiliöihinsä tai kierrätysvälineeseen. 9. Kaivannaisjätteet tulee käsitellä lupahakemuksen mukaisesti. 10. Alueella ei tule käyttää huonokuntoisia työkoneita tai ajoneuvoja. Ilman ympäristön pilaantumisvaaraa poistavia suojarakenteita koneiden, ajoneuvojen sekä poltto- ja voiteluaineiden varastointi ja ajoneuvojen huolto alueella on kielletty. Ajoneuvojen tankkauksesta ei saa aiheutua öljy- tai polttoainepäästöjen vaaraa. Pohjavedelle vahingollisten aineiden käytössä on noudatettava erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. 11. Jos maaperään joutuu öljyä tai muuta pohja- ja pintaveden laatua vaarantavaa ainetta, on siitä välittömästi ilmoitettava Toivakan kunnan öljyvahingoista vastaavalle viranomaiselle sekä ryhdyttävä heti toimenpiteisiin vahingon leviämisen estämiseksi. 12. Toiminta ottamisalueella ja ottamisalueelle johtavilla teillä kuljetuksineen on hoidettava siten, että toiminnasta aiheutuvat pöly-, tärinäja meluhaitat olisivat mahdollisimman vähäisiä. 13. Alueen jälkihoitotoimenpiteet ja maisemointi tulee tehdä vaiheittain
6 ottamisen edistyessä. Alue tulee maisemoida turvalliseksi ja maisemaan sopivaksi. Alueen reunat tulee muotoilla 1:2 tai portaittain. Vaiheittainen alueen maisemointitöiden tarkastus tulee tehdä kahden vuoden välein syksyisin. Alueen jälkitasauksessa, jälkiverhouksessa ja yleisessä siistimisessä ei saa käyttää pohja- ja pintavesiä vaarantavia materiaaleja. Pintamaat tulee varastoida kaivualueen ulkopuolelle siten, että ne voidaan hyödyntää maisemoinnin yhteydessä kasvualustan muodostamiseen. 14. Kaksi vuotta ennen lupakauden päättymistä alueelle on tehtävä tarkastus, jossa arvioidaan jatkosuunnitelmien ja erityisten maisemointien tarve. Tarkastuksessa tulee selvittää ottoalueen yhteensovittaminen ympäröivään maisemaan mahdollisimman luonnonmukaisen ja kauniin maisemakuvan aikaansaamiseksi. Tarkastuksessa tulee olla läsnä luvanhaltija, kunnan maa-ainesoton valvoja sekä tarvittaessa ELY keskuksen tai vastaavan tahon edustaja. 15. Maa-ainesten ottomäärä on ilmoitettava Toivakan kunnan tekniseen toimistoon vuosittain tammikuun loppuun mennessä. 16. Ottotoiminnassa tulee huomioida alueelle myönnetyn ympäristöluvan ( ) mukaiset lupaehdot. 17. Ottotoiminnan päättyessä tai luvan umpeutuessa luvan haltijan on pyydettävä valvontaviranomaiselta maa-ainesasetuksen (926/2005) 7 :n mukaista loppukatselmusta. Vakuus Ennen maa-ainesten ottamista hakijan on annettava lupamääräysten noudattamiseksi euron suuruinen vakuus (MAL 12 ). Vakuuden tulee olla voimassa 12 kk yli tämän luvan voimassaoloajan tai siihen saakka, kunnes ottamissuunnitelmassa ja luvassa määrätty ottamisalueen jälkihoito on tehty. Vakuus palautetaan lupamääräysten mukaisten jälkihoitotöiden toteuduttua ja kun alueella on tehty lopputarkastus. Perustelut Suunnitelman mukainen maa-ainesten otto ei muuta kohtuuttomasti maisemakuvaa eikä alueen olosuhteita. Luvan voimassaolo Luvan voimassaolo alkaa siitä päivästä lukien, kun lupapäätös on saanut lainvoiman. Tarkastus- ja valvontamaksu Luvansaajalta peritään tarkastus- ja valvontamaksua maksun määräämishetkellä voimassa olevan taksan mukaan. Valvontamaksua tarkistetaan vuosittain kunakin vuonna maksun määräämishetkellä olevan taksan mukaan.
7 tarkastusmaksu 129,00 ottamisalueen pinta-alan mukaan 2,8 x 47 /ha 131,60 ottamismäärän tilavuuden mukaan x 0,0045 /m Tarkastusmaksu yhteensä 1610,60 Tämän luvan siirtämisestä kolmannelle on saatava kunnan hyväksyminen ja luvan edellyttävät ehdot on otettava huomioon sopimusta tehdessä. Sovelletut lainkohdat Maa-aineslaki Päätöksestä tiedottaminen Toivakan kunnanhallitus Keski-Suomen ELY keskus Ilmoittaminen Päätöksestä kuulutetaan Toivakan kunnan julkisella ilmoitustaululla. Muutoksen haku Maa-aineslupapäätökseen voidaan hakea muutosta valittamalla Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen (kunnanvalitus). Muutoksenhakuohjeet liitteenä. Ehdotus: Päätös: Ympäristöjaosto myöntää Maansiirto Viiala Oy:lle maa-ainesottoluvan edellä mainituin lupaehdoin. Hyväksyttiin yksimielisesti.
Luvan hakemisen peruste Maa-aineslain 4 1
Ympäristöjaosto 33 27.04.2017 Metsähallituksen maa-aineslupahakemus Leppälän ottoalueella Ympja 27.04.2017 33 Valmistelija(t): vt. tekninen johtaja/vs. rakennustarkastaja ja ympäristönsuojelusihteeri Jukka
MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ
Teknisen lautakunnan lupajaosto 31 06.05.2010 MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ 91/60/602/2009 Lupaj 31 LUPAPÄÄTÖKSEN YLEINEN OSA 1. Hakija
11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.
Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA
MAA-AINESLUPAHAKEMUS KIINTEISTÖLLE KARIJOKI 3:113 (SORAPALSTAT 878:3) KIRKKOLAN KYLÄSSÄ / REIJA SCHNITZER
Rakennuslautakunta 26 16.10.2006 Rakennuslautakunta 31 24.10.2006 Kunnanhallitus 240 13.11.2006 Rakennuslautakunta 36 05.12.2006 MAA-AINESLUPAHAKEMUS KIINTEISTÖLLE KARIJOKI 3:113 (SORAPALSTAT 878:3) KIRKKOLAN
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA
Raahen kaupunki, Piehingin kylä Tila Hannila Rn:o 1:33 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016 Raahen kaupungin Piehingin kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä
Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy
Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Timo Villman Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan ottamista Porin kaupungin Kuuminaisissa sijaitsevalta tilalta Timonmaa
MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019)
KUOPION KAUPUNKI, Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019) Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 28.3.2019 28 Maa-aineslain mukaista maa-aineslupaa,
21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää
Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517
MAA-AINESLUPAHAKEMUS (ALUE 1A) KIINTEISTÖLLE TAMMIHARJU RN:O 9:158 TAMMILAHDEN KYLÄSSÄ
Rakennuslautakunta 8 22.05.2007 Joutsan kunnanhallitus, -2007 154 04.06.2007 Joutsan kunnanhallitus, -2007 211 10.09.2007 Rakennuslautakunta 20 19.12.2007 Joutsan kunnanhallitus 12 14.01.2008 MAA-AINESLUPAHAKEMUS
6 Leena Potoinen 5 Toivakan ympäristöjaoksen päätökset /
Toivakan kunta Pöytäkirja 1/2017 1 / 32 Ympäristöjaosto 08.02.2017 Aika 08.02.2017 klo 16:30-17:46 Paikka Toivakkatalo Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastustapa
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA
Pirkkalan kunta 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA Kunnanhallitus hyväksynyt 3.9.2018 Voimaantulo
Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri
Rakennuslautakunta 28 04.12.2014 Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri 174/11.03.07/2014 Rakla 28 Mauri Männistön maa-aineslupaa tilalta Louhelo RN:o 16:1
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA
Ympäristölautakunta 15.11.2017 48, liite 2 1 Lapinlahden ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Lapinlahden
Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen
Ympäristölautakunta 36 19.08.2015 Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen 1701/77.772/2015 YMPLA 36 Dnro 1701/77.772/2015 Antopäivä 25.8.2015 Asia Päätös maa-aineslain 4 mukaisesta
Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha.
2/YMPLA 28.9.2016 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M6/2016 Ympla 28.9.2016 85 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 30.9.2016 HAKIJA: Raikkonen Oy Vanha-Alastarontie
POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48
POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Polvijärven kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta,
PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198
Askolan kunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 25.6.2015 41 Askolantie 28 07500 Askola ASIA PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198 MAA-AINESTENOTTOLUPAPÄÄTÖS
Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunta 25.1.2017 Sivu 2 / 6 Laukaan kunnassa
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA
Ympäristölautakunta 9.12.2015 67 liite 4 1 Lapinlahden ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Lapinlahden
Osuuskunta Äänekosken Kak:n maa-aineslain 4 :n mukainen lupa maaainesten (hiekka ja sora) ottamiseen.
LAUKAAN KUNTA Lupalautakunta PL 6 41341 LAUKAA PÄÄTÖS MAA-AINESLUVASTA Päätös annettu julkipanon jälkeen 1.2.2019 Kokouspäivä: 23.1 2019 Drno: 554/10.03.00/2018 ASIA HAKIJA Osuuskunta Äänekosken Kak:n
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
ILMAJOEN KUNTA Ympäristölautakunta 27.9.2016 PTK LIITE nro 4 (84 ) 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ilmajoen kunnassa maa-ainesten
HAKEMUS JA OTTAMISSUUNNITELMA
Ympäristölautakunta 27 10.03.2015 Maa-ainesten ottaminen / Kaivuu ja Kuljetus Riikilä Oy 355/10.03.00/2014 Ympltk 27 Kaivuu & Kuljetus Riikilä Oy hakee Eurajoen kunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan
Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut
Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA
Ympäristölautakunta 15.11.2017 48, liite 2 1 Lapinlahden ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Lapinlahden
YMPA 8.9.2010, 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY. Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:
YMPA 8.9.2010, 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY Viasveden Hiekka- ja Kuljetusliike Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maaaineslupaa, joka koskee valimohiekan
MAA-AINESTEN OTTAMINEN
MAA-AINESTEN OTTAMINEN Maa-ainesten ottoa säätelee laki (MAL 555/1981) ja asetus (Vna 926/2005) Ottaminen on luvanvaraista Laissa säädökset lupamenettelystä, ottamiseen liittyvästä suunnittelusta, jälkihoidosta
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaustisen kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä
MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA
MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Halsuan kunnassa maa-ainesten ottosuunnitelman tarkistamisesta, ottotoiminnasta,
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
Kärkölän kunta Ympäristölautakunta 30.1.2013 10 15.6.2016 28, muutos MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 (5) Kärkölän
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 7
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 7 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT (Hyväksytty ympäristölautakunnassa 26.2.2015) 1 Yleistä
MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA PIENIRÄLSSIN OTTOALUEEN LAAJENNUS
Pienirälssin ottoalue Suunnitelmaselostus MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA PIENIRÄLSSIN OTTOALUEEN LAAJENNUS LAUKAA, LIEVESTUORE PIENIRÄLSSI 410-407-12-388 1(6) Pienirälssin ottoalue Suunnitelmaselostus SISÄLLYSLUETTELO
Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain
Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain mukaisten lupien yhteiskäsittelyn ja valvonnan taksa 1 YLEISTÄ
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
MAA-AINESOTON TAKSAT 1.1.2017 ALKAEN YMPLTK 1.11.2016, 79 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ikaalisten kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman
INKOON KUNNAN MAA-AINESTAXA
INKOON KUNNAN MAA-AINESTAXA Inkoon kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Maa-ainesten
MAA-AINEKSEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PAIMION KAUPUNGISSA
MAA-AINEKSEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PAIMION KAUPUNGISSA 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan
HAAPAVEDEN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSAT
LIITE 9/2012 HAAPAVEDEN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSAT MAA-AINESLAIN SEKÄ MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN EDELLYTTÄMISTÄ TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT HAAPAVEDEN KAUPUNGISSA 1 Maa-ainesten
Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö
Ympäristölautakunta 10 28.04.2016 Kunnanhallitus 101 23.05.2016 MAA-AINESLUPA / SAVON KULJETUS OY, OMANIEMI 7:231 31/10.09/2016 Ympäristölautakunta 28.04.2016 10 (Valmistelija Marika Limatius puh. 040
Riukumäen kallioalue RN:o
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI RAKENNUS JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Antopäivä: 26.11.2010 Dnro: KARP 3751/2010 ASIA Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta.
RÄÄKKYLÄ MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
RÄÄKKYLÄ MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 07.04.2008 5 Kunnanhallitus 08.05.2008 62 Kunnanvaltuusto
Ylöjärven ympäristölautakunnan 17.12.2013 198 hyväksymä. Suunnitelmaa kohti perusmaksu 300
1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET YLÖJÄRVEN KAUPUNGISSA (liite 3 / ymp.ltk 17.12.2013) Ylöjärven ympäristölautakunnan
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
Raahen kaupunki Siikajoen kunta Raahen kaupunki Siikajoen kunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.1.2019- Laadittu 24.9.2018 hyväksytty
Hakemuksen käsittelystä ja suunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava seuraavat
KUOPION KAUPUNKI, Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA Maa-aineslain mukaista maa-aineslupaa, yhdistettyä maa-aineslupaa ja ympäristölupaa sekä maankäyttö-
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
1 MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaupunginhallituksen lupajaosto hyväksynyt 24.4.2018 Taksa tulee voimaan 1.6.2018
Annettu julkipanon jälkeen Rakennus- ja ympäristölautakunta Maa-aineslain tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle
1 ASIA: Maa-aineslain tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle VIREILLETULO: 17.1.2017 (hakemus saapunut 13.12.2016) HAKIJA: Ari Mikkonen LUVAN HAKEMISEN PERUSTE TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN:
LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA
LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty: Lupalautakunta 27.3.2019 23 Voimaatulo: 2.4.2019 Sivu 1 / 5 LAUKAAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1 SOVELTAMISALA
KEMIÖNSAAREN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISTAKSA ALKAEN
KEMIÖNSAAREN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISTAKSA 1.1.2009 ALKAEN 1 YLEISTÄ 1.1 Maa-ainesten ottamishakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
K A U H A J O E N K A U P U N K I MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VOIMAANTULO 1.1.2015 Kauhajoen kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT
KOKEMÄEN KAUPUNKI TAKSA 2016 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT Ympäristölautakunta hyväksynyt 09.12.2015 78 Voimaantulo 01.02.2016
HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA LUKIEN
1 HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA 1.7.2006 LUKIEN Ympäristölautakunta 20.6.2006 95 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Maa-ainesten
KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
1 KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 2 Sisällys: 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksu 3 Valvontamaksu 4 Kuuleminen
TOHMAJÄRVI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT. Voimaan voimassa
TOHMAJÄRVI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Voimaan 1.1.2017 voimassa 2017-2018 Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 20.09.2016
57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen
Oulunkaaren ympäristölautakunta 57 14.08.2014 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen OULYMP 57 ASIA HAKIJA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten
Kangasalan kaupunki Liite Vir 15 1 (6)
Kangasalan kaupunki Liite Vir 15 1 (6) Viranomaislautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET KANGASALAN 1 SOVELTAMISALA
MAA-AINESLUPIEN KÄSITTELYSTÄ JA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA SEKÄ OT- TAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT 01.
1 KIURUVEDEN KAUPUNKI MAA-AINESLUPIEN KÄSITTELYSTÄ JA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA SEKÄ OT- TAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT 01.01.2010 LUKIEN Hyväksytty teknisen lautakunnan
MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle
Teknisen lautakunnan valvontajaosto 16 26.02.2014 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO 218/8.86/2013 VALVJAOS 16 Ympäristönsuojelusihteeri 11.2.2014 ASIA Päätös maa-aineslain 4
Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 4 26.01.2017 Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 26.01.2017 4 Ympäristönsuojelutarkastaja Tiina Kemppi 16.1.2017: ASIA Jarkko
Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Maalahden kunnassa
Liite Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Maalahden kunnassa Hyväksytty kunnanvaltuustossa 28.9.2017 114 Tulee voimaan 14.11.2017. 1 Soveltamisala
Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 2.1 Suunnitelmaa kohti 370
Riihimäen kaupunki TAKSAT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty 12.12.2011 Voimaantulo 1.2.2012 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PÄLKÄNEEN KUNNASSA
PÄLKÄNEEN KUNTA Viim. muutospvm 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PÄLKÄNEEN KUNNASSA Maa-ainesten ottamista koskeva lupahakemus ja
TOHOLAMMIN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 2002
1 TOHOLAMMIN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 2002 1 YLEISTÄ...2 2 TARKASTUSMAKSU...2 3 VALVONTAMAKSU...3 4 KUULEMINEN...4 5 VAKUUDET...4 6 PAKKOKEINOPÄÄTÖKSET...4 7 LUVAN VELVOITTEISTA VAPAUTTAMINEN (MAL 13 A )...4
Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut:
1 YLEISTÄ 1(5) Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan maa-aineslain
2.1 Suunnitelmaa kohti 350,00. + ottamisalueen pinta-alan mukaan ( min 1 ha ) 100,00 / ha. sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn
PARKANON KAUPUNKI 1 MAA-AINESTAKSA Parkanon kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Maa-ainesten
Laajuudeltaan tai vaikutuksiltaan vähäinen hanke, josta ei tarvitse laatia erillistä ottamissuunnitelmaa
KEURUUN KAUPUNKI Keurusselän ympäristönsuojelujaosto MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA, MAA-AINESLUPA- JA YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN YHTEISKÄSITTELYSTÄ SEKÄ LUPIEN VALVONNASTA
SUOMUSSALMEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA
Ympla 25.11.2015 liite nro 3 SUOMUSSALMEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA Hyväksytty ympäristölautakunnassa 25.11.2015 54 Voimaantulo 1.1.2016 SUOMUSSALMEN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA
MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA
MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 2008 1 Humppilan maa-ainestaksa 2008 Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksut 3 Valvontamaksut 4 Naapureiden kuulemismaksut 5 Vakuusmaksut 6 Pakkokeinopäätöksistä
Maa-aineslupa / Keski-Suomen Kuljetus Oy, Sorapirtti 5:78, Suovanlahti, Viitasaari. Hakija: Keski-Suomen Kuljetus Oy
Maa-aineslupa / Keski-Suomen Kuljetus Oy, Sorapirtti 5:78, Suovanlahti, Viitasaari 18/611/2014 Ympäristölautakunta 31.03.2014 25 Asia: Maa-aineslain 4 :n mukainen lupahakemus soran ja hiekan ottamiseen
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Heinäveden, Joroisten, Leppävirran kuntien sekä Pieksämäen ja Varkauden kaupunkien maa-ainesten ottamissuunnitelman
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
Kalajoen kaupunki MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Valtuuston 1.11.2016 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2017. 1 Yleistä Maa-ainesten
13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi
Oulunkaaren ympäristölautakunta 13 20.03.2014 Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi OULYMP 13 ASIA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Utajärven
VETELIN KUNNAN MAA- AINESLUPA JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA Vetelin kunnanvaltuuston xx.xx.201x ( xx) hyväksymä Voimassa xx.xx.
VETELIN KUNNAN MAA- AINESLUPA JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA Vetelin kunnanvaltuuston xx.xx.201x ( xx) hyväksymä Voimassa xx.xx.201x lukien Vetelin kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta
KANGASALAN KUNTA Liite Ryk 4. Rakennus- ja ympäristölautakunta (5)
KANGASALAN KUNTA Liite Ryk 4 Rakennus- ja ympäristölautakunta 2.6.2016 1 (5) Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Kangasalan kunnassa 1
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT. Laihian kunnanvaltuuston hyväksymä.
1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT Laihian kunnanvaltuuston 27.9.2010 73 hyväksymä. Laihian kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman
Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa
MAA-AINESTAKSA 1 YLEISTÄ Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 19.6.2018 120 Voimaantulo 1.8.2018. 2 TARKASTUSMAKSU Maa-ainesten ottamishakemuksen ja -suunnitelman tarkastamisesta, ympäristölupaja
IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN
IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 30.8.2016 ALKAEN 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Imatran seudun
LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN
LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1.1.2014 ALKAEN Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta 10.12.2013 134 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
LIITE/BILAGA 36 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, maa-aines- ja ympäristölupahakemuksen
Hakija Olavi ja Marketta Mäkivaara
MAA-AINESLUPAHAKEMUS, OLAVI JA MARKETTA MÄKIVAARA Hakija Olavi ja Marketta Mäkivaara Ottamisalue Porin kaupungin Ahlaisten Alakylä, Rasti RN:o 1:445 ja Franssila RN:o 1:406. Ottamisalueen pinta-ala on
ALAVIESKAN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty Alavieskan kunnanvaltuustossa 13.2.2008, 5 Voimaantulo 1.4.2008 alkaen 1
Inkoon Kunta Maa-ainestaksa
Inkoon Kunta Maa-ainestaksa Hyväksytty Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunnassa 12.11.2013 183 Otetaan käyttöön 1.12.2013 Sisällys 1 YLEISTÄ...2 2 TARKASTUSMAKSU...2 3 VALVONTAMAKSU...3 4 KUULEMINEN...4
1/YMPLA 28.5.2014. Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä.
1/YMPLA 28.5.2014 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO HAKIJA: Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä 32610 Vampula OTTOALUE: MAANOMISTUS:
TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAI- SEN TAKSA. Ympäristölautakunta
TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAI- SEN TAKSA Ympäristölautakunta 14.8.2019 49 TOIVAKAN KUNNAN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1 (4) 1. SOVELTAMISALA Maa-ainesten ottamista
Suunnitelmaa kohti perusmaksu 180,00. sekä lisäksi peritään hakemuksessa otettavaksi esitetyn maa-ainesmäärän tilavuuden mukaan
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ympäristölautakunta 5.11.2014 Tekninen lautakunta 13.11.2014 Voimaantulo 1.1.2015 1 YLEISTÄ Maa-ainesten
SONKAJÄRVEN KUNNASSA MAA-AINESTEN OTTAMIS- SUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
SONKAJÄRVEN KUNNASSA MAA-AINESTEN OTTAMIS- SUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Lapinjärven kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta
MAA-AINESLUPATAKSA JA MAA-AINESOTON VIRANOMAISTEHTÄVIEN TAKSA
PEDERSÖREN KUNTA Ympäristö- ja rakennuslautakunta hyväksynyt 21.11.2017, 96 Tulee voimaan 1.1.2018 MAA-AINESLUPATAKSA JA MAA-AINESOTON VIRANOMAISTEHTÄVIEN TAKSA 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamista koskevan
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA
1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA Haminan kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN MAA-AINESTAKSA 1.7.2016 2 Uudenkaupungin kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä
Tämän taksan perusteella määrätyt maksut eivät ole arvonlisäverollisia.
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Maa-aineslain mukaisen maa-ainesten ottamista koskevan hakemuksen käsittelystä ja suunnitelman
Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla Loimijoentie ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen
2/YMPLA 24.06.2015 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla 24.6.2015 Loimijoentie 74 65 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 29.6.2015 HAKIJA: Reijo Kuosa 32560 Virttaa
LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA
1 LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 1 Yleistä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut Maa-ainesten ottamissuunnitelman
MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMIEN TARKASTUKSISTA, OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA JA MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ UUDENKAARLEPYYN KAUPUNGISSA.
MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMIEN TARKASTUKSISTA, OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA JA MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ UUDENKAARLEPYYN KAUPUNGISSA. 1 YLEISTÄ Maa-aineslain 23 :n (555/1981) ja MRL 145 :n
2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTUSMAKSU
1 (5) RUOVEDEN KUNTA Ympäristölautakunta MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ruoveden kunnan maa-ainesten ottamissuunnitelman
Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto
Kunnanhallitus 181 24.10.2016 Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto 710/10.03.00.09/2016 Kunnanhallitus 24.10.2016 181 Kouvolan kaupungin ympäristöpalvelut pyytää
Kittilän kunnan Maa-ainestaksa
Kittilän kunnan Maa-ainestaksa Maa-ainesten ottamissuunnitelmien tarkastamisesta ja hyväksymisestä sekä ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut ja ottolupien vakuudet KITTILÄN kunnassa 1 Yleistä
2 TARKASTUSMAKSU Lupahakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut:
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT SEKÄ YHTEISLUPAKÄSITTELYSTÄ JA VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Lappeenrannan kaupungissa sekä Lemin,
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Leppävirran kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta
MAA-AINESLAIN MUKAISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUTAKSAT 2016
MAA-AINESLAIN MUKAISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUTAKSAT 2016 Mikkelin seudun ympäristöpalvelut (Mikkelin kaupunki, Hirvensalmen, Kangasniemen, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat) Sisällys 1 YLEISTÄ... 3
KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA
POHJOISEN KESKI-SUOMEN YMPÄRISTÖTOIMI 1. KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta 19.4.2016 36 Hyväksytty:
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9141/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 70 Asianro 9141/10.03.00.02/2015 Päätös maa-aineslupahakemuksesta / Morenia Oy / Heinälamminrinteen kallioalue, Lapinmäki (297-411-6-2) Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen
MAA-AINESTAKSA UURAISTEN KUNTA
MAA-AINESTAKSA UURAISTEN KUNTA Ympäristölautakunta 10.11.2015 Hyväksytty kunnanhallituksessa - 16.11.2015 304 Voimaan 1.1.2016 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNITELMAN TARKASTAMISETA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA