Kaavoitusohjelma 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaavoitusohjelma 2016"

Transkriptio

1 Kaavoitusohjelma 2016 Kv Kh Kate

2 KAAVOITUSOHJELMA 2016 Vuosittain laadittava kaavoitusohjelma on Vihdin kunnan maankäytön toimintaohjelma, jossa linjataan lähivuosien suunnittelun ja kaavoituksen painopistealueet ja keskeiset tehtävät. Kaavoitusohjelma sisältää tulevan vuoden osayleis- ja asemakaavahankkeiden sekä muiden kaavoituksellisten suunnitteluhankkeiden kuvaukset. Lisäksi ohjelmassa on esitetty joitakin pidemmän aikavälin kaavoitustarpeita. Kaavoitushankkeiden ajoitus perustuu arvioon niiden yleisestä tarpeellisuudesta, keskinäisestä kiireellisyysjärjestyksestä sekä kaavoitukseen varatuista resursseista. Uusissa asemakaavahankkeissa on painotettu työpaikkakaavoja ja taajamarakennetta täydentäviä kaavoja. Tavoitteena on saada jatkossa valtuustokäsittelyyn kaksi yritystontteja sisältävää kaavaa joka vuosi ja vähintään kolme yhdyskuntarakennetta täydentävää kaavaa vuosittain. Uusia kaavahankkeita otetaan työn alle sitä mukaa kun resursseja vapautuu valmistuneista (tai keskeytyneistä) kaavahankkeista. Vuoden 2016 aikana työn alla oleva kokonaisuus sisältää monipuolisesti niin pientalo- kuin kerrostalorakentamista, vanhojen alueiden täydentämisrakentamista ja kokonaan uusia alueita, liikennehankkeita ja työpaikka-alueita. Yleiskaavatyössä keskitytään jatkamaan Nummelan eteläosien ja Tervalammen osayleiskaavoja. Vihtijärvellä alkaa kylävetoinen osayleiskaavahanke. Asuinalueiden kaavoittamisessa pääpaino on valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisesti olemassa olevien asuinalueiden täydentämisessä ja taajamien kasvusuuntien mukaisessa laajentamisessa. Kaavoituksen työohjelmassa on myös taajama-alueiden vanhojen asemakaavojen ajantasaistaminen ja muuttaminen nykyisiä tarpeita vastaaviksi. Vihdin asuntorakentamistavoitteita ohjaa osaltaan Helsingin seudun 14 kunnan ja valtion välinen aiesopimus sekä siihen liittyvä maankäytön, asumisen ja liikenteen toteutusohjelma. Ne edellyttävät Vihdiltä edellytysten luomista maapolitiikan ja kaavoituksen keinoin noin 260 asunnon vuosituotannolle, josta 20 % on valtion tukemaa vuokra-asuntotuotantoa. Tavoitteen saavuttamiseksi tulee myös valtion osallistua entistä suuremmalla panostuksella infrahankkeiden kustannuksiin ja rakentamisen uusien tukimuotojen käyttöönottoon. Kaavoitusohjelma on laadittu kunnan kaavoitustoimessa, ja sitä laadittaessa on kuultu kunnan eri yksiköitä. LÄHTÖKOHDAT Kaavoitusohjelman laatimisen lähtökohtina ovat mm.: Vihdin kunnan strategia 2014 (kv ) Nummelan kehityskuva ja eteläosien rakennemalli (kv ) Vihdin kunnan kehityskuva (kv ) Valtion ja Helsingin seudun kuntien välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus (kv ) Helsingin seudun maankäyttösuunnitelma MASU (kh ) Vihdin maapoliittinen ohjelma (kv ) Vihdin kunnan ilmastostrategia (kv ) Vihdin kunnan palveluverkkosuunnitelmatyö Vihdin jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittiverkoston kehittämissuunnitelma 2012 Vireillä olevat kaavat ja hankkeet Kaavoituksen käynnistämis- ym. sopimukset Espoon kaupungin sekä Kirkkonummen ja Vihdin kuntien välinen yhteistyösopimus (kh ) Kunnan maanomistus Kaavoitusohjelmaa laadittaessa on asetettu etusijalle: edellytysten luominen uusien työpaikkojen ja palveluiden syntymiselle korkealaatuisten pientaloalueiden rakentumisen edistäminen keskusta-asuntojen tarjonnan parantaminen liikenneturvallisuuden parantaminen Kaavoitusohjelmassa on esitetty osayleiskaava- ja asemakaavahankkeet, joita viedään eteenpäin vuonna Lisäksi on esitetty arvio tulevista kaavoitustarpeista. Joidenkin asemakaavatöiden käynnistyminen edellyttää joko raakamaakauppojen onnistumista tai sopimuksen tekoa kunnan ja maanomistajan välillä. Tämä kaavoituksen käynnistymisen ehdollisuus on tuotu esille ko. kaavahankeen kuvauksen yhteydessä. Kaavaprosessien käynnistämisen yhteydessä tullaan arvioimaan kaavakohtaisesti suunnittelualueiden rakennuskieltoon asettamista. Alueen asettaminen rakennuskieltoon on tarpeen, mikäli alueelle kohdistuu rakentamispaineita ja halutaan estää järjestymättömän asutuksen muodostumista ja muuta haittaa kaavan toteuttamiselle. Rakennuskiellosta voi hakea poikkeusta ja se voidaan myöntää, mikäli hanke ei haittaa kaavan toteuttamista. 2 KAAVOITUSOHJELMA 2016

3 Keskeisenä lähtökohtana kunnan kaavoitusprosesseissa on uusia alueita suunniteltaessa katusuunnittelun toteuttaminen rinnan asemakaavoituksen kanssa. Kaavoitustyön lisäksi resursseja on varattava maakuntakaavatyöhön, KUUMA-seudun yhteistyöhön, vireillä oleviin valtionhallinnon hankkeisiin sekä erilaisiin muihin seudullisiin yhteistyöhankkeisiin, kunnan tie- ja katusuunnitteluhankkeisiin ja lupavalmisteluun. Kaavasuunnittelijat valmistelevat Vihdin kunnan maisematyöluvat, poikkeamisluvat sekä suunnittelutarveratkaisut. asemakaavoitettu alue osayleiskaava vireillä asemakaava vireillä uusi asemakaava alkaa yksityinen kaavahanke vireillä yksityistiehen liittyvä selvitys odottava kaavahanke Yleiskuva vuoden 2016 kaavahankkeista Moksjärvi Jokikunta VIHDIN KIRKONKYLÄ OTALAMPI OJAKKALA NUMMELA Tervalampi Palojärvi KAAVOITUSOHJELMA

4 OSAYLEISKAAVOITUS Osayleiskaavoituksen tarkoituksena on kunnan osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen. Yleiskaavassa esitellään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet asemakaavoituksen ja muun suunnittelun sekä rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi. Vihdissä osayleiskaavoituksen tavoitteena on uudistaa rakentamispaineiden mukaisessa järjestyksessä koko kunnan yleiskaava vuodelta Osayleiskaavoituksen pohjana toimii vuonna 2004 hyväksytty Vihdin kunnan kehityskuva 2025, jossa on linjattu kunnan kehittämisen tavoitteita maankäytön näkökulmasta. Kaavasuunnittelussa huomioidaan vuonna 2014 valmistuneet kyläsuunnitelmat. Vihtijärvi Nummela 0249 C 0249 D KAAVOITUSOHJELMA 2016

5 Vireillä olevat osayleiskaavat 0249D Nummelan eteläosien osayleiskaava Osayleiskaavatyön tavoitteena on määritellä Nummelan kehittyminen ja laajentuminen vuoteen 2030 saakka sekä määrittää Nummelan eteläosien maankäytön rakenne asemakaavatyön pohjaksi. Tavoitteena on luoda edellytykset tämän liikenteellisesti ja sijainniltaan keskeisen alueen hyödyntämiseksi asuin-, työpaikka- ja liikerakentamisen tarpeisiin. Samalla on tarkoitus varautua ESA-radan (Länsirata) linjaukseen ja tämän edellyttämään maankäyttöön, kuten kahden uuden juna-aseman ja näiden ympärille muodostettavien tiiviiden työpaikka- ja asuinalueiden muodostamiseen. Huhmariin, valtateiden 1 ja 2 sekä maantien 110 risteysalueen tuntumaan on tavoitteena sijoittaa suuri tilaa vaativan kaupan yksikkö. Kaavan 0249 ehdotus oli nähtävillä Kunnanhallitus päätti jakaa kaava-alueen kahtia ja viedä läntisen osan C hyväksymiskäsittelyyn ensin. Uudenmaan ELY-keskus on tehnyt valituksen hyväksymispäätöksestä ja asia on parhaillaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana. KHO:n päätöksestä riippuu kuinka kaavaa 0249D viedään eteenpäin Tervalammen osayleiskaava Osayleiskaavan tavoitteena on Tervalammen kyläasutuksen kehittäminen. Kaavalla määritellään tulevaisuuden maankäytön rakenne huomioiden alueen ympäristöarvot sekä ylemmän asteiset maankäyttösuunnitelmat. Kaavatyön yhteydessä tutkitaan myös mahdolliset asemakaavatarpeet. Tervalammen osayleiskaavaa varten on tehty tarkka emätilatarkastelu ja uudenlainen kylärakentamista mahdollistava mitoitus. Kaavatyössä selvitetään rakennusmahdollisuudet talon tarkkuudella. Osayleiskaava ei silti valmistuessaan oikeuta suoraan rakentamiseen, mutta sen pitäisi helpottaa ja selkeyttää suunnittelutarveratkaisuiden valmistelua ja päätöksentekoa sekä vähentää valituksia. Osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivitetty loppuvuodesta 2011, ja se on merkitty tiedoksi ympäristölautakunnan kokouksessa Kaavan perusselvitysraportti vietiin kaavoitus- ja tekniselle lautakunnalle tiedoksi Kaavatyötä koskeva viranomaisneuvottelu pidettiin , ja kunnanhallitus on hyväksynyt tavoitteet kaavatyölle kokouksessaan Kaavan valmistelumateriaali on tarkoitus saada nähtäville loppuvuodesta Uudet yleiskaavahankkeet Vihtijärven osayleiskaava Vihtijärven kyläyhdistys on tehnyt oma-aloitteisesti, itse hankkimallaan rahoituksella, kaavoitusta valmistelevaa työtä VITAL-hankkeen puitteissa. Vihtijärven kylän keskeisille alueille on tarkoitus laatia mitoittava osayleiskaava kylän omilla resursseilla. Vihdin kunnan kaavoitus hoitaa vain kaavan hallinnollisen käsittelyn. Osayleiskaava viedään Vihdin kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi ja siitä on tarkoitus tulla maankäyttö- ja rakennuslain mukainen oikeusvaikutteinen kaava. Osayleiskaavan perusteella ei voida suoraan myöntää rakennuslupia (pääkaupunkiseudulla), joten jokainen uusi rakennushanke vaatisi jatkossakin suunnittelutarveratkaisun (ja mahdollisesti poikkeamisluvan suunnittelutarpeesta ranta-alueella). Vihtijärven kyläyhdistys ry on tehnyt aloitteen Vihtijärven liittämisestä osakuntaliitoksella Nurmijärven kuntaan. Koska yleiskaavaprosessit yleensä kestävät useita vuosia, ennen osayleiskaavan aloittamista kannattaa odottaa kuntien viralliset lausunnot osakuntaliitokseen. Nummelan osayleiskaava Nummela on Vihdin suurin ja vetovoimaisin taajama. Nummela kasvaa voimakkaasti erityisesti etelään ja kaakkoon uusille alueille. Myös palvelutuotanto, niin julkinen kuin yksityinen, keskittyy vahvasti Nummelaan. Nummela myös tiivistyy, parhaat paikat rakentuvat tehokkaammin. Tiivistäminen tapahtuu vanhaa purkamalla tai sovittamalla uutta vanhan sekaan. Nummelaa on kaavoitettu vuosikymmenet pala kerrallaan, tarpeen ja tilanteen vaatiessa, ilman järjestelmällistä suunnitelmaa siitä mihin ollaan menossa. Liikerakennusten tilalle tulee asuinrakennuksia, omakotitalojen tilalle kerrostaloja ja suuria tontteja pilkotaan pienemmiksi. Nummelan suunnitelmallinen kehittäminen edellyttää runsaasti selvityksiä ja vilkasta arvokeskustelua. Suuret linjat tulee ratkaista yleiskaavalla. Mitkä pientaloalueet säilytetään sellaisenaan, mitkä tiivistetään lohkomalla ja mitkä korvataan kerrostalorakentamisella? Mihin sijoitetaan kaupallisia palveluita? Mitkä puistot ja virkistysalueet ovat tärkeitä nyt ja tulevaisuudessa, mihin ei saa lisätä rakentamista? Missä voisi vielä tiivistää? Miten ratkaistaan pysäköinti? Nummelan osayleiskaava otetaan työn alle kaavaresurssien niin salliessa. Osayleiskaavoja laativat kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta sekä kaavasuunnittelijat Tuomas Turpeinen ja Miia Perätalo. KAAVOITUSOHJELMA

6 ASEMAKAAVOITUS Asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten. Asemakaavalla osoitetaan tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten ja ohjataan rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunkija maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla. Asemakaavoitusta ohjaavia säädöksiä on tarkemmin maankäyttö- ja rakennuslain luvussa 7. Vihdissä asemakaavoituksen keskeisenä tavoitteena on yhdyskuntarakenteen näkökulmasta taajamarakenteen eheyttäminen sekä hallittu laajentaminen. Tämän tavoitteen toteutumista edistävät kaavoitusohjelmassa taajamakeskustojen rakennustehokkuutta parantavat asemakaavamuutokset, olevaa taajamarakennetta täydentävät asemakaavat sekä taajamarakenteen kasvusuuntien asemakaavat. Työpaikkatoimintojen asemakaavoitusvaraukset Työpaikkarakentamiseen liittyvät kaavahankkeet voivat tarvittaessa sivuuttaa laatimisjärjestyksessä kaavoitusohjelmassa esitettyjä vähemmän kiireellisiä kaavahankkeita. Varauksena esitettyjen hankkeiden kaavatyöt voidaan käynnistää kunnanhallituksen päätöksellä ilman kaavoitusohjelman muutosta. Pajuniityn kortteleiden asemakaavamuutosvaraukset Pajuniityn asemakaava sisältää suurkortteleita, joissa on rakennusoikeutta 4-7 kerrostalon rakentamiseen yhdellä tontilla. Rakennussuunnittelun alkaessa voi tulla tarve jakaa kortteli useammaksi 1-2 kerrostalon tontiksi. Näitä kaavamuutoksia on mahdollista tehdä kevennetyllä kaavoitusmenettelyllä, jossa päättävänä elimenä on kaavoitus- ja tekninen lautakunta. Kaavamuutoksella ei näissä tapauksissa muuteta voimassa olevan asemakaavan rakennusoikeuden määrää. Tällainen asemakaavamuutos voidaan käynnistää Pajuniityn alueella kunnanhallituksen päätöksellä ilman kaavoitusohjelman muutosta. Tavoitteellinen kerrosala yli k-m 2 yli k-m 2 alle k-m 2 Pääasiallinen rakennustyyppi kerrostalo pientalo Uusia elinkeinotontteja suunnitteilla Nummelaan ja Ojakkalaan Uusia asuntorakentamisen kohteita 6 KAAVOITUSOHJELMA 2016

7 NUMMELA Vireillä olevat asemakaavat ja niiden suunnittelutilanne N 106A Pajuniityn Haapaniemen alueen asemakaava Kaava on ollut aiemmin osa Pajuniityn eteläosan asemakaavaa, N 106. Pajuniityn eteläosan asemakaavaehdotus oli nähtävillä Nähtävillä olon jälkeen Haapaniemen alue lohkaistiin omaksi kaavahankkeeksi ja kaavan muokattu ehdotus oli nähtävillä Kaavan vieminen hyväksymiskäsittelyyn odottaa maankäyttösopimuksia. On myös mahdollista, että kaavasta valmistellaan nähtäville uusi ehdotus. Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen N 120 Kenttälän asemakaavamuutos Pääosin kunnan omistamalla pienellä maa-alueella Asemantien varressa muutetaan pohjavesialueella sijaitseva huoltoaseman tontti liike- ja työpaikkarakentamisen tarpeisiin. Kaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on merkitty tiedoksi kaavoitus- ja teknisessä lautakunnassa ja kaavamuutostyön tavoitteet on hyväksytty kunnanhallituksessa Kaavan valmisteluaineisto oli nähtävillä Kohteelle etsitään parhaillaan toimijaa, jonka tarpeiden mukaan kaavaehdotus valmistellaan nähtäville. Kaavasuunnittelija Miia Perätalo vireillä olevat kaavat 2016 vireille tulevat kaavat kaavavaraus N 160 odottavat kaavahankkeet asemakaavoitut alueet N 163 N 154 N 120 N 171 N 168 N 123 N 166 N 172 N 180 N 95 N 174 N 146 N 140B N 170 N 106A Pajuniitty N 175 N 176 N 177 N 178 N 179 N 167 N 161 N 162 N 142 Palojärvi Kartassa esitetyt kaavarajaukset ovat ohjeellisia. KAAVOITUSOHJELMA

8 N 123 Kanervatien asemakaavamuutos Kaavamuutoksen tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia kaavoittaa vanhojen teollisuus- ja asuntolarakennusten paikalle kerrostaloasumista ja samalla ratkaista muun korttelialueen tuleva käyttö sekä alueen liikennejärjestelyt. Kaava on ollut vireillä jo alkuvuodesta Alueelta on tehty maaperätutkimuksia mahdollisten kemikaalipäästöjen selvittämiseksi. Hankkeen päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma on merkitty tiedoksi kaavoitus- ja teknisessä lautakunnassa ja hankkeen tavoitteet on hyväksytty kunnanhallituksessa Valmisteluaineisto on ollut nähtävillä Kaavaehdotus valmistuu keväällä tai syksyllä Kaava pyritään saamaan hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2016 puolella, mikäli uusia selvitystarpeita ei ilmene. Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen N 160 Koillis-Lankilan asemakaava Asemakaavatyön tarkoituksena on tutkia uuden katuyhteyden toteutusmahdollisuudet Ojakkalantien ja valtatie 25:n väliseen maastoon. Tämän lisäksi tutkitaan Lankilan asuinalueen laajentamista olemassa olevan asuinalueen koillispuolelle. Ympäristölautakunta päätti merkitä tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja perusselvitykset Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavan jatkotyö on odottanut vt 25:n palveluverkkoselvitystä ja liittymien tilatarveselvitystä. Vuonna 2016 on tarkoitus laatia kaavaluonnos ja mahdollisesti kaavaehdotus. Kaava valmistunee hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2017 kuluessa. N 161 Höytiönnummen työpaikka-alue Kaavatyössä tavoitteena on työpaikkatoimintojen sijoittaminen hyvien kulkuyhteyksien äärelle ja pohjavesialueiden ulkopuolelle. Kaavatyön osallistumis- ja arviointisuunnitelma merkittiin tiedoksi kaavoitus- ja teknisessä lautakunnassa ja kunnanhallitus hyväksyi tavoitteet kaavalle Valmisteluaineisto oli nähtävillä Kaavaehdotus oli nähtävillä Kaava pyritään saamaan valtuustokäsittelyyn jo vuoden 2015 kuluessa. Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen N 163 Tuohivehmaan asemakaava Asemakaavatyön tarkoituksena on tutkia uuden katuyhteyden toteutusmahdollisuudet Vesikansantien ja Tervasuontien väliseen maastoon, nykyisen Hiidenrannan asuinalueen länsipuolelle sekä tutkia mahdollisuudet nykyisen työpaikkaalueen laajentamiseen. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavan valmisteluaineisto valmistellaan nähtäville 2016, kun vt 25 liittymien tilatarveselvitys on valmistunut. Kaava valmistunee hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2017 kuluessa. Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen Kaavasuunnittelija Tarja Johansson Kuva yllä: viistokuvassa Kanervatien ja Kuoppanummen kentän asemakaavamuutosalueita. 8 KAAVOITUSOHJELMA 2016

9 N 166 Kuoppanummen kentän asemakaavamuutos Kaavamuutoksella selvitetään Kuoppanummen koulun laajentamismahdollisuuksia ja asuinrakentamisen lisäämistä. Suunnittelualue kattaa nykyisen liikunta-alueen sekä alueella olevat omakotitalotontit, kerrostalotontit ja liiketontin. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta on merkinnyt tiedoksi kaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja kunnanhallitus on hyväksynyt hankkeen tavoitteet Valmisteluaineisto on ollut nähtävillä Kaavaehdotus laaditaan vuonna Kaava valmistunee hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2017 kuluessa. Kaavasuunnittelija Matti Hult N 170 Asemantien keskustakaava Asemakaavan muutoksella tutkitaan mahdollisuuksia sijoittaa palvelukeskus-, asuin- ja liikerakentamista Asemantien ja Hanko-Hyvinkää -radan väliselle alueelle, nykyisen asemakaavan mukaiselle maatalous- ja lähivirkistysalueille. Kaavamuutostyön osallistumis- ja arviointisuunnitelma on merkitty tiedoksi kaavoitus- ja teknisen lautakunnan kokouksessa Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavan valmisteluaineiston laatiminen on siirtynyt vuodelle Kaavasuunnittelija Miia Perätalo N 171 Kalkkimäenrinne Asemakaavan muutoksen tavoitteena on työpaikkatoimintojen sijoittaminen olemassa olevien työpaikka-alueiden yhteyteen. Kaavamuutostyön osallistumis- ja arviointisuunnitelma on merkitty tiedoksi kaavoitus- ja teknisen lautakunnan kokouksessa Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavan valmisteluaineisto laaditaan alkuvuodesta Kaavasuunnittelija Miia Perätalo N 174 Korttelin 40 tontti 3 asemakaavamuutos, Ritala Asemakaavan muutoksella selvitetään mahdollisuuksia korvata liikerakennus asuinkerrostalolla. Kohde sijaitsee Asemantiellä, uuden kerrostalon ja suojellun rakennuksen välissä. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi osallistumis- ja arviointisuunnitelman Kaavaluonnos valmisteltiin kaavoitus- ja tekniseen lautakuntaan ja se on julkisesti nähtävillä loppuvuodesta Kaavamuutos pyritään saamaan hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2016 kuluessa. N 175 Ridalinkallio Asemakaava on osa Ridalinmetsän kokonaisuutta, jonka valmisteluaineisto oli nähtävillä loppuvuodesta 2014 yhtenä kaavana (N 148). Kaava on jaettu nähtävillä olon jälkeen viiteen osaan, jotka jatkavat ehdotusvaiheeseen itsenäisinä kaavoina. Ridalinkallion kaava sisältää tiivistä asuinrakentamista ja kaavatyön yhteydessä selvitetään maalämmön käyttömahdollisuudet. Kaavaehdotus valmistuu vuoden 2016 kuluessa. Kaavasuunnittelija Miia Perätalo N 176 Ridalinmetsä Asemakaava on osa Ridalinmetsän kokonaisuutta. Kaava sisältää tiivistä, pääosin pientalorakentamista sekä päiväkotivarauksen. Kaavaehdotus valmistuu vuoden 2016 kuluessa. Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen N 177 Sveitsinkallio Asemakaava on osa Ridalinmetsän kokonaisuutta. Kaava sisältää kerrostalo- ja pientalorakentamista. Kaavatyö etenee vasta loppuvuodesta Kaavasuunnittelija Tarja Johansson N 178 Hakalanrinne Asemakaava on osa Ridalinmetsän kokonaisuutta. Kaava sisältää pientaloaluekokonaisuuden. Kaavaehdotus valmistuu vuoden 2016 kuluessa. Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen N 179 Ritalanrinne Asemakaava on osa Ridalinmetsän kokonaisuutta. Kaava sisältää Porintien melualueelle sijoitetut työpaikkatontit. Kaavaehdotus on nähtävillä loppuvuodesta 2015 ja kaava on tarkoitus saada hyväksymiskäsittelyyn keväällä Kaavasuunnittelija Matti Hult Kaavasuunnittelija Matti Hult Kuva oikealla: näkymä Meritienahteen risteyksen tuntumasta kohti Huhdanmäkeä. KAAVOITUSOHJELMA

10 Nummelan vireille tulevat uudet asemakaavat N 180 Työväentalon kaavamuutos Kaavamuutoksen tarkoituksena on selvittää mahdollisuudet rakennusoikeuden lisäämiseen siten, että mahdollistuu 5-kerroksisen kerrostalon rakentaminen. Nykyinen kaava sallii vain 3-kerrosta. Kaavatyö edellyttää sopimuksen tekemistä ELO ry:n kanssa. Asemakaavamuutoksen valmistelu alkaa alkuvuodesta 2016 ja sen on tarkoitus olla kunnanvaltuuston hyväksyttävänä loppuvuodesta Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen Majavatuvanpolun kaavamuutos Meritiellä, Pisteen kiertoliittymän tuntumassa ennen siltaa, on liikenneturvallisuuteen ja liikenteen sujuvuuteen liittyviä parantamistarpeita. Asemakaavamuutoksella on tarkoitus selvittää tonttiliittymien siirtäminen yhdystieltä paikallisempaan katuverkkoon. Ratkaisua valmistellaan yhdessä taloyhtiöiden ja kiinteistöjen omistajien kanssa. Varsinainen kaavatyö alkaa resurssien salliessa, mahdollisesti jo vuonna Enärannan laajennus Kaavatyöllä selvitetään voiko nykyistä Enärannan pientaloaluetta laajentaa koilliseen yksityiselle ja kunnan omistamalle maalle. Alustavana tavoitteena olisi 2-6 uutta omakotitonttia. Kaavatyö edellyttää kaavoituksen käynnistämissopimusta yksityisen maanomistajan kanssa. Kaavatyö alkaa vasta resurssien salliessa. Kirjastorinteen kaavamuutos Kaavatyössä selvitetään erilaisia rakentamismahdollisuuksia Nummelan kirjaston pohjois- ja länsipuolelle. Alue on kunnan omistamaa maata. Ennen kaavatyön aloittamista selvitetään kunnan omat rakentamistarpeet. Kaavatyö alkaa vasta resurssien salliessa. Palojärven työpaikka-alueen laajennus Palojärven työpaikka-aluetta on tutkittu yleiskaavatyön yhteydessä selvästi nykyistä suurempana. Alueen laajentamista ja tehostamista suunnitellaan uudella kaavahankkeella. Laajentumisalue on kunnan omistuksessa. 10 KAAVOITUSOHJELMA 2016

11 Odottavat kaavahankkeet N 140B ABC-liikenneaseman kaavamuutos Kaavan tavoitteena on tutkia alueen käyttömahdollisuuksia taajamakeskustaa täydentävänä asuin- ja liikekortteleiden alueena. Kaavatyö on valmisteluvaiheeseen saakka ollut osa kaavaa N 140, mutta mm. aikataulusyistä kaava-alue jaettiin kahteen osaan. Kaavatyö etenee maanomistajan aloitteesta. Kaavasuunnittelija Miia Perätalo N 142 Huhmarin työpaikka-alueen asemakaava Kaavatyön tavoitteena on uuden työpaikka-alueen suunnittelu valtateiden 1 ja 2 tuntumaan Nummelan eteläosiin laadittavan osayleiskaavan pohjalta. Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma merkittiin tiedoksi ympäristölautakunnassa Kaavatyötä jatketaan, kun ylemmän asteiset kaavat mahdollistavat kaavatyön tavoitteiden toteuttamisen. N 154 Nummenkylän työpaikka-alueen asemakaava Asemakaavatyön tarkoituksena on tutkia Hanko-Hyvinkää radan eteläpuoleisen katuyhteyden sijainti sekä teollisuus- ja työpaikkarakentamisen mahdollisuudet alueella. Kaavasuunnittelu etenee vasta kun liikenteelliset edellytykset kaavan toteuttamiselle ovat olemassa. Hyväksymiskäsittely vireillä N 95 Keskustan asemakaavan muutos Kaavalla lisättiin keskustan asuntorakentamisen mahdollisuuksia. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta on käsitellyt kaavan Kaavan eteneminen kunnanhallitukseen ja edelleen valtuustoon edellyttää maankäyttösopimusta yksityisten maanomistajien kanssa. Kaavasuunnittelija Matti Hult N 146 Korttelin 90 (Linjaportti) asemakaavamuutos Korttelialueen käyttö on muutettu nykytilannetta vastaavaksi. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta on käsitellyt kaavan Kaavan eteneminen kunnanhallitukseen ja edelleen valtuustoon edellyttää maankäyttösopimusta yksityisten maanomistajien kanssa. Kaava pyritään saamaan kunnanvaltuuston käsittelyyn jo Kaavasuunnittelija Matti Hult N 162 Höytiönnummen työpaikka-alue II Kaavatyössä tavoitteena on työpaikkatoimintojen sijoittaminen hyvien kulkuyhteyksien äärelle. Kaavasuunnittelu etenee kun liikenteelliset ja kunnallistekniset edellytykset kaavan toteuttamiselle ovat olemassa. N 168 Nummipeltojen asemakaava Kaavatyössä tavoitteena oli selvittää Lankilan työpaikkaalueen laajentamismahdollisuudet ja peltoaukean virkistyskäyttömahdollisuudet. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Neuvottelut yksityisten maanomistajien kanssa eivät johtaneet sopimukseen ja kaavatyö on keskeytetty toistaiseksi. N 172 Korttelin 23 asemakaavamuutos, Saarikko Kaavatyössä oli tarkoituksena muuttaa osittain toteutumaton asemakaava Lohjantien ja Vihdintien risteyksessä. Kaavoitusja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi osallistumis- ja arviointisuunnitelman Lautakunta käsitteli kaavatyön perusselvitykset ja tavoitteet , ja kunnanhallitus hyväksyi tavoitteet kaavatyölle Neuvottelut yksityisen maanomistajan kanssa eivät ole johtaneet sopimukseen ja kaavatyö on keskeytetty toistaiseksi. Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen Kuva yllä: Nummelan taajaman keskusta-aluetta vuoden 2015 viistokuvassa. KAAVOITUSOHJELMA

12 VIHDIN KIRKONKYLÄ Vireillä olevat asemakaavat Kartassa esitetyt kaavarajaukset ovat ohjeellisia. V 41 Kouvoinmäen Pappilanpellon kaavamuutos Alueella on useita kaavamuutoshakemuksia ja -toiveita. Asemakaavamuutoksella selvitetään mahdollisuudet rakentamisen tehostamiseen. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman Kaavan valmisteluaineisto valmistellaan nähtäville vuoden 2016 kuluessa. V 46 V 38 Kaavasuunnittelija Miia Perätalo V 46 Hopearinteen asemakaavamuutos Palvelutalolla on laajennustarpeita, jotka edellyttävät asemakaavan muutosta. Suunnittelualue sijaitsee keskeisesti Vihdin kirkonkylässä, Niuhalanraitin ja Liukkaankujan risteyksessä. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman Kaavatyö etenee yksityisen toimijan hankkeen mukaisessa aikataulussa. V 43 V 41 Kaavasuunnittelija Matti Hult Vihdin kirkonkylän vireille tulevat uudet asemakaavat V 43 Pappilan asemakaavamuutos Vihdin seurakunnalla on tavoitteena saada rivitalotontti Pappilan taakse, Parkinmäen etelärinteelle. Vastaavasti virkistysaluetta laajennettaisiin Pappilan käyttöön varatulle AKR-tontille. Kaavatyö aloitetaan alkuvuodesta Kaavan laatiminen edellyttää kaavoituksen käynnistämissopimusta Vihdin seurakunnan kanssa. vireillä olevat kaavat 2016 vireille tulevat kaavat odottavat kaavahankkeet Kaavasuunnittelija Miia Perätalo Odottavat kaavahankkeet V 38 Männikön asemakaavamuutos Tarkoituksena on tarkistaa alueella voimassa oleva asemakaava vastaamaan nykyistä rakennetta ja tutkia voidaanko Männikön alueelle esittää uutta asutusta. Kaavan laatiminen edellyttää kunnan maanhankintaa tai maankäyttösopimuksia. Kuva oikealla: Vihdin kirkonkylän keskusta-aluetta vuoden 2014 viistokuvassa. 12 KAAVOITUSOHJELMA 2016

13 OJAKKALA Vireillä olevat asemakaavat Kartassa esitetyt kaavarajaukset ovat ohjeellisia. Oj 16 Ojakkalan Auringonkehrän asemakaavan muutos Vanhan sorakuopan aluetta tutkitaan korkealuokkaisena, ekologisesti tehokkaana omakotialueena. Kaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on merkitty tiedoksi ympäristölautakunnassa ja kunnanhallitus on hyväksynyt kaavatyön tavoitteet Kaavan valmistelumateriaali oli julkisesti nähtävillä Kaavaehdotus valmistellaan nähtäville kun sopimusneuvottelut yksityisten maanomistajien kanssa etenevät. Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen Oj 17 Ojakkalan keskustan asemakaavamuutos Kaavalla on tarkoitus suunnitella Ojakkalan koulu- ja päiväkotipalveluille riittävät tilavaraukset. Kaava-alue sisältää myös uuden päivittäistavarakaupan varauksen, uuden kokoojakadun (Janttulantie), liityntäpysäköintipaikan sekä uutta asuntorakentamista. Oj 16 Oj 18 Oj 17 Oj 19 Kaava on aloitettu laatimalla uusi osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jonka kaavoitus- ja tekninen lautakunta on merkinnyt tiedoksi Tavoitteet on hyväksytty kunnanhallituksessa Kaavaehdotus oli nähtävillä Kaavan eteneminen edellyttää maankäyttösopimuksia yksityisten maanomistajien kanssa. Kaavasuunnittelija Tarja Johansson vireillä olevat kaavat 2016 vireille tulevat kaavat kaavavaraus Oj 15 Ojakkalan asemakaava ja asemakaavamuutos Tämä kaavatyö on keskeytetty. Kaavarunkoluonnos oli nähtävillä Kaava Oj 15 pilkotaan osa-alueiksi, jotka viedään itsenäisinä kaavoina eteenpäin. Ojakkalan vireille tulevat uudet asemakaavat Oj 18 Urheilutalon ympäristön kaavamuutos Kaava-alue sijaitsee Lahdentien ja koulun välissä. Vanhentunut asemakaava päivitetään nähtävillä olleen Oj 15 kaavan valmisteluaineiston ja saadun palautteen pohjalta. Kaavoittaminen alkaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja tavoitteiden päivittämisellä, mutta etenee sitten suoraan kaavaehdotusvaiheeseen. Kaavatyö aloitetaan vuoden 2016 alussa. Kaavasuunnittelija Tarja Johansson Oj 19 Tallialueen kaavamuutos Suunnittelualue kattaa entisen hevostilan alueen ja ympäröiviä kortteleita junaradan pohjoispuolella. Vanhentunut asemakaava päivitetään nähtävillä olleen Oj 15 kaavan valmisteluaineiston ja saadun palautteen pohjalta. Kaavoittaminen alkaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja tavoitteiden päivittämisellä, mutta etenee sitten suoraan kaavaehdotusvaiheeseen. Kaavatyö aloitetaan vuoden 2016 alussa. Kaavasuunnittelija Tarja Johansson Hiekan teollisuusalueen laajentaminen Hiekan teollisuusalueen kehittyessä selvitetään alueen laajentamismahdollisuudet maakuntakaavan rajausten puitteissa. KAAVOITUSOHJELMA

14 OTALAMPI Vireillä olevat asemakaavat Ot 12 Otalammen keskustan asemakaava ja -muutos Tämä kaavatyö on keskeytetty. Yleispiirteinen asemakaavaluonnoskartta oli nähtävillä Kaavatyö etenee valmisteluvaiheessa saadun palautteen perusteella osa-alueittain. Kartassa esitetyt kaavarajaukset ovat ohjeellisia. Ot 18 Ot 18 Otalammen Helminharjun asemakaava Alue rajoittuu asemakaavoitettuun Otalammen taajamaan ja tavoitteena on asemakaavalla tutkia taajamarakenteen jatkamista pohjoiseen. Ympäristölautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja perusselvitykset Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavan valmisteluaineisto oli nähtävillä Kaavaehdotus valmistellaan nähtäville vuoden 2016 alussa. Kunta omistaa suurimman osan suunnittelualueesta, mutta kaavan eteneminen edellyttää maankäyttösopimuksia usean maanomistajan kanssa. Ot 20 Ot 21 Kaavasuunnittelija Tarja Johansson Ot 20 Otalammen koulun asemakaavan muutos Kaavamuutoksella suunnitellaan Otalammen koulun laajentumistarpeet. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on merkitty tiedoksi kaavoitus- ja teknisen lautakunnan kokouksessa Kunnanhallitus hyväksyi tavoitteet kaavatyölle ja valmisteluaineisto oli nähtävillä ajalla Kaavaehdotus oli nähtävillä ja kaava viedään hyväksymiskäsittelyyn mahdollisesti alkuvuodesta vireillä olevat kaavat 2016 vireille tulevat kaavat Kaavasuunnittelija Miia Perätalo Otalammen vireille tulevat uudet asemakaavat Ot 21 Mäkipelto-Aittamäki asemakaava ja asemakaavan muutos Kaava-alue sijaitsee Otalammentien varrella, Otalammen taajaman itäreunassa. Osa alueesta on ollut luonnoksena nähtävillä kaavatyössä Ot 12. Alueelle kohdentuu neljä kaavamuutoshakemusta yksityisiltä maanomistajilta. Kaavatyö aloitetaan vuoden 2016 kuluessa. Laajennusosa Eduspiha Eduspiha Leikkipiha Pysäköinti Leikkipiha Eduspiha Leikkipiha Laajennusosa Pysäköinti Leikkipiha Pelikenttä Kaavasuunnittelija Tarja Johansson Pelikenttä Laajennusosa Ote Otalammen koulun asemakaavamuutosehdotuksen havainnekuvasta 14 KAAVOITUSOHJELMA 2016

15 MUUT ALUEET Jo 1 Hill Side Golf:n asemakaava Kaavalla tutkitaan yhteistyössä maanomistajan kanssa loma-asuntojen sijoittamista golfkeskuksen alueelle. Maanomistajan ja kunnan välillä on tehty kaavatyötä koskeva kaavoituksen käynnistämissopimus. Ympäristölautakunta päätti hyväksyä asemakaavan valmisteluaineiston vuorovaikutusmenettelyä varten nähtäville. Valmisteluaineisto oli nähtävillä ajalla ja kaavaehdotus Kaavatyö etenee yksityisen toimijan aikataulussa. Kaavan laatija: Seppo Lamppu tmi Vihdissä työstä vastaa kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen. RANTAASEMAKAAVAT Kaava 0845 Rantahepalon ranta-asemakaava Kaava-alue sijaitsee Palojärven itärannalla ja koostuu kolmesta kiinteistöstä. Kohteelle on jo kertaalleen hyväksytty rantaasemakaava Vihdin kunnanvaltuustossa, mutta Uudenmaan ELY-keskus valittii päätöksestä ja Helsingin hallinto-oikeus kumosi hyväksymispäätöksen. Kaavatyö alkaa alusta. Kaavan laatija: Arkkitehtuuritoimisto Kouvo & Partanen Vihdissä työstä vastaa kaavasuunnittelija Matti Hult. Kaava 0764 Mokskosken ranta-asemakaava Kaava-alue sijaitsee Moksjärven eteläpuolella ja Koniavuoren itäpuolella. Kaava-alueeseen kuuluu Moksjärven rantaa ja Hauklammen rannat kokonaisuudessaan. Kaavan viranomaisneuvottelu pidettiin Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman Kaavaehdotus valmistellaan nähtäväksi loppuvuodesta 2015 ja kaava on tarkoitus saada hyväksymiskäsittelyyn alkuvuodesta Kaavan laatija: Maanmittari Oy, Sten Öhman Vihdissä työstä vastaa kaavasuunnittelija Matti Hult. RAKENNUSKIELLOT Maankäyttö- ja rakennuslain 53 :n mukainen asemakaavaja asemakaavan muutosalueen rakennuskielto on voimassa asemakaavan laatimista varten: Ojakkalan seudun rakennuskielto ja toimenpiderajoitus saakka oheisen kartan mukaisella alueella. Rakennuskielto ei koske olemassa olevaan asuinrakennukseen liittyvän talousrakennuksen ja maatalousrakennuksen rakentamista eikä enintään kaksi asuntoa käsittävän asuinrakennuksen korjaamista tai sen vähäistä lisärakentamista. Toimenpiderajoituksella pyritään rajoittamaan sellaisia maansiirtotöitä, puiden kaatamista yms. jotka saattaisivat vaikeuttaa alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen tai jotka mahdollisesti turmelisivat taajama- ja maisemakuvaa. Toimenpiderajoituksen alaiset toiminnat ovat luvanvaraisia. Esimerkiksi metsähakkuut vaativat maisematyöluvan. KAAVOITUSOHJELMA

16 LUPAKÄSITTELY Vihdin kunnassa kaavasuunnittelijat valmistelevat maisematyöluvat, poikkeamisluvat ja suunnittelutarveratkaisut. Maisematyöluvat Aivan kaikki puunkaadot eivät ole luvanvaraisia. Ennen moottorisahaan tarttumista tulee ottaa yhteyttä Vihdin kunnan kaavoitukseen ja selvittää tarvitseeko toimenpidelupaa vai ei. Suullista lupaa ei ole olemassa, mutta suullisesti voi saada vastauksen, että toimenpide ei ole luvanvarainen. Asemakaava-alueella saattaa jo yhden puun kaataminen edellyttää luvan hakemista. Maisematyöluvista päättää kaavoituspäällikkö. Päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen ympäristölautakunnalle. Lisätietoa ja ohjeet luvan hakemiseen löytyvät osoitteesta: Poikkeamisluvat ja suunnittelutarveratkaisut Poikkeamislupa tarvitaan, kun halutaan rakentaa voimassa olevan kaavan vastaisesti, rakentaa rakennuskieltoalueelle tai ranta-alueelle, jolla ei ole MRL 72 :n tarkoittamaa kaavaa. Suunnittelutarveratkaisu tarvitaan kun halutaan rakentaa asemakaava-alueen ulkopuolelle. Myös loma-asunnon muuttaminen ympärivuotiseen asumiseen saattaa vaatia suunnittelutarveratkaisun ja/tai poikkeamisluvan. Kunnan toimivallassa olevista poikkeamisluvista ja suunnittelutarveratkaisuista päättää tekninen- ja ympäristöjohtaja. Päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen kaavoitus- ja tekniselle lautakunnalle. Ranta-alueelle tai siihen kuuluvalle rantavyöhykkeelle uuden rakennuksen rakentamiseksi (asemakaava-alueen ulkopuolella) tarvitaan Uudenmaan ELY-keskuksen poikkeamislupa, johon kunta antaa lausuntonsa. KARTOITUSHANKKEET Ajantasalla olevat pohjakartat ovat kaiken kaavoituksen ja suunnittelun perusta. Vihdissä asemakaavatyön pohjana on kunnan mittaustoimen laatima vektorimuotoinen kantakartta-aineisto mittakaavassa 1:1000. Kantakartta-aineisto kattaa tällä hetkellä kaikki kunnan taajamat ja niiden välialueet. Lisäksi kantakartta-aineisto on tehty pääosalta Nummelan eteläosien osayleiskaava-aluetta. Kaavoitettavan alueen pohjakartta saatetaan ajantasalle asemakaavojen laatimisen yhteydessä. Lisäksi kantakarttaaineistoa laajennetaan osayleis- ja asemakaavatarpeiden mukaan resurssien puitteissa. SELVITYSTYÖT Kaavoja varten laaditaan runsaasti erilaisia selvityksiä, jotta suunnittelu perustuisi ajantasaisiin tietoihin ympäristöoloista. Selvityksiä käytetään myös arvioitaessa kaavan toteuttamisen vaikutuksia. Vuonna 2016 tehdään konsulttityönä mm. meluja tärinäselvityksiä sekä luontoselvityksiä. Työpaikka-alueselvitys Työpaikka-alueselvityksen tarkoituksena on tutkia miten nykyisiä työpaikka-alueita voidaan tehostaa, mitä alueita on mahdollista laajentaa ja millä edellytyksillä uusia työpaikkaalueita saadaan rakentumaan. Tavoitteena on löytää lupaavimmat kaavamuutoskohteet ja uudet kaava-alueet yritystoiminnan tarpeisiin. Tarkasteluun otetaan myös alueita, jotka eivät vielä sisälly maakuntakaavan taajama-aluevarauksiin. Selvitys pyritään tekemään omana työnä, mutta tarvittaessa käytetään myös konsulttipalveluita. Vastuuhenkilönä toimii kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta. Valtatie 25 (Kehätie) aluevarausselvitys Liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden edistämiseksi tehtävä aluevarausselvitys toimii taustamateriaalina alueen asemakaavoja laadittaessa ja päivitettäessä. Selvityksen perusteella saadaan varattua kaavoihin riittävästi tilaa tarvittavien risteysrakenteiden toteuttamiseksi. Lisäksi voidaan arvioida eri liittymäalueiden toteuttamisjärjestys ja tarvittava aikataulu. Työ on alkanut 2015, konsulttina toimii Sito oy. Konsulttityön kustannukset jaetaan puoliksi Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa. Vihdin kunnassa vastuuhenkilönä toimii liikennesuunnittelija Antti Savolainen, Uudenmaan ELY-keskuksessa Heli Siimes. Kevyen liikenteen selvitys Selvityksessä tutkitaan kevyen liikenteen yhteysmahdollisuudet Huhmarista Nummelan kautta Vihdin kirkonkylälle. Työssä selvitetään mahdollisuudet, toimintatavat, vastuutahot, alustavat kustannusarviot ja mahdollinen toteuttamisen aikataulu. Työ pyritään tekemään kaavoituksen ja kunnallistekniikan omana työnä, mutta tarvittaessa käytetään apuna liikennekonsulttia. Vastuuhenkilönä toimii liikennesuunnittelija Antti Savolainen. Kaukoilantien kehittäminen Kaukoilan yksityistie on osa Porintien länsipuolista rinnakkaistieyhteyttä Nummelasta Vihdin kirkonkylälle. Kaukoilantiellä on enemmän läpiajoliikennettä kuin yksityistien osakkaiden omaa liikennettä. Tie on erittäin heikossa kunnossa. Työn tarkoituksena on selvittää eri kehittämisvaihtoehdot ja niiden kustannukset eri tahoille. Hanke on osa kevytliikenteen selvitystä (ks. yllä). Yhtenä vaihtoehtona tarkastellaan yksityistien muuttamista kaduksi asemakaavalla ja katusuunnitelmalla. Mikäli selvityksen perusteella päädytään tähän vaihtoehtoon, kaava voidaan laittaa vireille jo vuoden 2016 aikana. Vastuuhenkilönä toimii liikennesuunnittelija Antti Savolainen. Kaavojen pohjakartat hyväksyy Vihdin kunnassa maanmittausteknikko Usko Kettunen. 16 KAAVOITUSOHJELMA 2016

17 Pihtisillantien kehittäminen Pihtisillantien yksityistie on Porintien rinnakkaistieyhteys Huhmarista Nummelan Pajuniittyyn. Porintien läntiset osat ovat jo asemakaavoitettu tai asemakaava on vireillä. Asemakaava-alueella Pihtisillantie on kunnan vastuulla oleva katu. Selvitystyössä on tarkoitus kartoittaa Pihtisillantien käyttäjät, liikennemäärät, haluttu palvelutaso ja keinot joilla palvelutaso saavutetaan mahdollisimman kustannustehokkaasti. Mikäli tavoitteisiin ei päästä yksityistielain puitteissa, Pihtisillantien koko matkalle tehdään asemakaava ja yksityistie muutetaan kunnan omistamaksi kaduksi. Mikäli selvityksen perusteella päädytään tähän vaihtoehtoon, kaava voidaan laittaa vireille jo vuoden 2016 aikana. Vastuuhenkilönä toimii liikennesuunnittelija Antti Savolainen. Käyntiosoite: Asemantie 30 Postiosoite: PL 13, NUMMELA Vihdin kunnan puhelinvaihde: Kaavoituksen fax: Sähköpostiosoite: Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: Vihdin kunnan kotisivu: Kaavoituksen kotisivujen aloitussivu: YHTEYSTIETOJA Lisätietoja vireillä olevista kaavoitusasioista ja kunnan tonttien myynnistä saa kunnan teknisestä ja ympäristökeskuksesta seuraavilta henkilöiltä: Teknisen ja ympäristökeskuksen johtaja: Kari Setälä Ympäristö- sekä kaavoitus- ja teknisen lautakunnan esittelijä, poikkeamislupapäätökset ja suunnittelutarveratkaisut Puh Kaavoituspalvelut Suvi Lehtoranta Kaavoituspäällikkö, M-A Osayleiskaavat, kaavoitus- ja teknisen lautakunnan esittelijä, maisematyölupapäätökset Puh Anne Riikonen Toimistosihteeri Asiakaspalvelu, suunnittelutarveratkaisujen sekä poikkeamis- ja maisematyölupien tiedustelut ja naapurien kuulemiset, päätösten toimeenpanot puh. (09) Antti Savolainen (Elisa Pajunen virkavapaalla) Liikennesuunnittelija, ins. AMK Liikennesuunnitelu, liikenneturvallisuus Puh Matti Hult Kaavasuunnittelija, maanmittausteknikko, YKS-108 Asemakaavat, ranta-asemakaavat, lupavalmistelu, kaavoituksen www-sivut Puh Tuomas Turpeinen Kaavasuunnittelija, FM, YKS-573 Osayleiskaavat, asemakaavat, tilastot, lupavalmistelu Puh Miia Perätalo Kaavasuunnittelija, ins. AMK Asemakaavat, osayleiskaavat, lupavalmistelu, Kuuma-yhteistyö Puh Tarja Johansson Kaavasuunnittelija, ins. AMK Asemakaavat, lupavalmistelu, Kuuma-yhteistyö Puh Eila Oulujärvi Kaavoitusassistentti Kaavojen piirtäminen, kaavatiedustelut puh. (09) Eila Siikanen Suunnitteluavustaja Kaavatiedustelut, karttatilaukset, kaavojen piirtäminen puh. (09) Kiinteistöpalvelut Petra Ståhl (virkavapaalla 2016) Maankäyttöinsinööri, FM Kiinteistöpalveluiden esimies Maapolitiikka, maanhankinta, etuostoasiat, tontinluovutus Puh Paula Eerola Maankäyttösihteeri, MMM Kaava-alueiden ulkopuoliset maanvuokra-asiat, maanvuokrarekisterin koordinointi ja kehittäminen Puh. (09) KAAVOITUSOHJELMA

18 Asia 275/ /2015 Kaavoitusohjelma julkaistaan kunnan verkkosivuilla osoitteessa Kaavoitusohjelman voi myös hakea kunnan kaavoituspalveluista, osoite Asemantie 30, Nummela. Raportin valokuvat ja viistokuvat Vihdin kunnan kaavoitustoimi Viistokuvia on hankittu Suomen Ilmakuva Oy:sta Kartat Vihdin kunnan mittauspalvelut ja kaavoituspalvelut

Kaavoitusohjelma 2015

Kaavoitusohjelma 2015 LIITE 11 Kaavoitusohjelma 2015 Kv 8.12.2014 63 liite 3 Kh 17.11.2014 216 Kate 8.10.2014 109 Kate om KAAVOITUSohjelma 2015 Vuosittain laadittava kaavoitusohjelma on Vihdin kunnan maankäytön toimintaohjelma,

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma 2014

Kaavoitusohjelma 2014 Kaavoitusohjelma 2014 muutos Kv 17.3.2014 11 liite 1 Kh 10.3.2014 27 Kate 12.2.2014 25 Kv 11.11.2013 74 liite 2 Kh 21.10.2013 233 Kate 9.10.2013 90 KAAVOITUSOHJELMA 2014 Vuosittain laadittava kaavoitusohjelma

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma 2008

Kaavoitusohjelma 2008 Ympa 23.10.2007 113 Ympa liite 5 Kh 5.11.2007 249 Oheismateriaali a Kv 12.11.2007 53 Kv liite 1 Ympa 26.2.2008 13 Ympa liite 1 Kv 17.3.2008 13 KAAVOITUSOHJELMA 2008 Vuosittain laadittava kaavoitusohjelma

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma 2009

Kaavoitusohjelma 2009 Kaavoitusohjelma 2009 Ympa 21.10.2008 115 Ympa om f Kh 3.11.2008 244 Kh om b Kv 10.11.2008 60 Kv liite 1 KAAVOITUSOHJELMA 2009 Vuosittain laadittava kaavoitusohjelma on Vihdin kunnan maankäytön toimintaohjelma,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma 2010

Kaavoitusohjelma 2010 Kaavoitusohjelma 2010 Kv 14.12.2009 83 Kv liite 1 Kh 30.11.2009 311 Kh om a Ympa 17.11.2009 110 Ympa om d Kaavoitusohjelma 2010 Vuosittain laadittava kaavoitusohjelma on Vihdin kunnan maankäytön toimintaohjelma,

Lisätiedot

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan laadinnan yhteydessä

Lisätiedot

N 172 Asemakaavamuutos korttelin 23 rakennuspaikoilla 7 ja 8

N 172 Asemakaavamuutos korttelin 23 rakennuspaikoilla 7 ja 8 N 172 Asemakaavamuutos korttelin 23 rakennuspaikoilla 7 ja 8 Perusselvitykset ja tavoitteet Kate 29.4.2015 49 kate om Asia 217/10.02.03/2013 Kaavan laatijat: Tuomas Turpeinen, kaavasuunnittelija FM Asemantie

Lisätiedot

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.

Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11. ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA

Lisätiedot

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella.

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella. asia: 235/713/2006 OAS/Perussel./tavoitteet Ympa 30.5.2006 67 Ympa liite 8 vireilletulokuulutus 9.6.2006 kaavaehdotus MRL 65 /MRA 27 Ympa 20.6.2006 76 Ympa liite 4 MRL 65 nähtävillä olo 23.8.-5.9.2006

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

KORTTELI 27 UTAJÄRVI

KORTTELI 27 UTAJÄRVI KORTTELI 27 UTAJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 23.5.2013 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 OULU Puhelin 010 241 4600 Telefax 010 241 4601 UTAJÄRVEN KUNTA Laitilantie 5 PL 18 91600 UTAJÄRVI Vireilletulosta

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kaava Oj 18 Ojakkalan urheilutalon ympäristön asemakaavamuutos

Kaava Oj 18 Ojakkalan urheilutalon ympäristön asemakaavamuutos Kaava Oj 18 Ojakkalan urheilutalon ympäristön asemakaavamuutos Tavoitteet (Kaavan Oj 15 tavoitteiden päivitys) Kh 30.5.2016 82 Kh liite 1 Kate 11.5.2016 40 Kate om Asia 75/10.02.03/2016 Kaavan laatijat:

Lisätiedot

Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos

Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO Puh 0400 356 500, Fax 016-642259 4.2.2009 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos Osallistumis-

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS TUOHIVEHMAAN TAAJAMANOSAN KORTTELISSA 442, LIIKENNEALUEELLA SEKÄ URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN ALUEELLA

ASEMAKAAVAN MUUTOS TUOHIVEHMAAN TAAJAMANOSAN KORTTELISSA 442, LIIKENNEALUEELLA SEKÄ URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN ALUEELLA NUMMELA TUOHIVEHMAA ASEMAKAAVAN MUUTOS TUOHIVEHMAAN TAAJAMANOSAN KORTTELISSA 442, LIIKENNEALUEELLA SEKÄ URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN ALUEELLA KAAVA N:O N 139 Kaavaselostus 20.11.2007 Asia 294/713/2007

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 89a JA 264

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 89a JA 264 132-AK1305 NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 89a JA 264 KAAVASELOSTUS Ehdotus 16.1.2014 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2014

Kaavoituskatsaus 2014 Kaavoituskatsaus 2014 Kate 25.2.2015 21 liite 6 KAAVOITUSKATSAUS 2014 Kaavoitus on kunnan maankäytön suunnittelua. Maankäytön suunnittelun keskeisenä tavoitteena on toimivan, terveellisen, turvallisen

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Klaukkalassa Ropakkotien eteläpuolella, rajoittuen

Lisätiedot

Hyökännummen rakennuskaavan muutos ja laajennus/ Pyydyskorven asemakaava

Hyökännummen rakennuskaavan muutos ja laajennus/ Pyydyskorven asemakaava Hyökännummen rakennuskaavan muutos ja laajennus/ Pyydyskorven asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.5.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ETELÄINEN RANTATIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 24.7.2013 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty 24.7.2013 Ilmakuva

Lisätiedot

Kaava Ot 20 Otalammen korttelin 14 asemakaavan muutos. Tavoitteet

Kaava Ot 20 Otalammen korttelin 14 asemakaavan muutos. Tavoitteet Kaava Ot 20 Otalammen korttelin 14 asemakaavan muutos Tavoitteet Kate 9.4.2014 Kh 14.4.2014 49 69 Kate om Kh liite 2 Asia 63/10.02.03/2014 Kaavan laatija: Miia Perätalo, kaavasuunnittelija Asemantie 30,

Lisätiedot

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 KAAVASELOSTUS Ehdotus 28.8.2013 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 3 1.1.

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS

PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS Maanmittari Oy Öhman 2014 RANTA-ASEMAKAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Ranta-asemakaavaselostus koskee 2.1.2014 päivättyä ranta-asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS

KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS 107-AK1706 SAUVON KUNTA KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 5.10.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 954 URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299) KITTILÄN KUNTA Puh 040 356 500, Fax 016-642259 20.10.2014 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Asia /713/2006 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ympa 30.5.2006 Ympa liite 8. KAAVA Nu 133. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.

Asia /713/2006 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ympa 30.5.2006 Ympa liite 8. KAAVA Nu 133. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5. Asia /713/2006 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ympa 30.5.2006 Ympa liite 8 VIHDIN KUNTA NUMMELA, LANKILANRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS LANKILANRINTEEN TEOLLISUUSALUEELLA KAAVA Nu 133 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki Ylikylä KAAVASELOSTUSLUONNOS KAAVOITUS 2017 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 2 Asemakaavan muutos Rovaniemen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 1.4.2015 Diaari nro: AKAA: 203/2015 S i s ä l l y s

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS VATIALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENKKITIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.10.2013 ASEMAKAAVAN NUMERO 727 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI KYLÄ VATIALA KORTTELIT 1350

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asia 563/713/2004 VIHDIN KUNTA Ympa 25.11.2004 Ympa liite 3 Ympa 28.2.2006, kaavaselostuksen liitteenä 1 OTALAMMEN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA JA ASEMA- KAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 1-7, 10, 30, 30, 31 JA 35

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(7) MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 221 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Linnalan yritysalueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.3.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (10) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA vv

KAAVOITUSOHJELMA vv LAIHIAN KUNTA 1 KAAVOITUSOHJELMA vv. 2016 2018 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA Teollisuuskylän 9. kaupunginosan osakorttelia 125 ja korttelia 128, osaa Maakarintietä sekä puistoalueita koskeva asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako (Lieksan Saha Oy:n asemakaavamuutos) Kuva 1: Ilmakuva

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1 Ak 5171 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 20.11.2012 RUOKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 61 tonttia 1, tilaa 214-406-3-466

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. ORIVEDEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi

Lisätiedot

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008 Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSULAN KUNTA 22.8.2018 Upokaskujan asemakaavan muutos nro 3581 UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kelatien työpaikka-alueella, Upokaskujalla, muutetaan pieni

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1 SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662.30 PÄIVÄYS: 16.12. 2013, TARK. 9.4. 2014 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SOMERON KAUPUNKI VALIMOTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20600874 PÄIVÄYS: 10.8. 2016, TARK. 10.10. 2016 Sweco Ympäristö Oy SOMERON KAUPUNKI Valimotien

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 27/1, 31/7, 32/1,2,4, 36/2-3, 83, 299)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 27/1, 31/7, 32/1,2,4, 36/2-3, 83, 299) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 27/1, 31/7, 32/1,2,4, 36/2-3, 83, 299) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.9.2009 Ilmakuva Leviltä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto

OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto Sivu 1/6 Kaavatunnus: 3-297 Asia n:o: 121/10.02.03/2019 17.6.2008, päivitetty 26.2.2019 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 26.2.2019

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Kaavatunnus 2-232 Asianro Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, versio 2 17.12.2013, päivitetty 17.1.2014 Suunnittelualue Asemakaava-alue koskee Raalantien ja Heinojan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Juankosken kaupunki 1/6 JUANKOSKEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS Tikanniemen ranta-alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Juankosken asemakaava-aluetta Tikanniemessä.

Lisätiedot

FOCUS-LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3508 VALMISTELUAINEISTO

FOCUS-LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3508 VALMISTELUAINEISTO FOCUS-LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3508 VALMISTELUAINEISTO ASEMAKAAVAN TARKOITUS Asemakaavalla tarkennetaan ylempiasteisissa kaavoissa (maakuntakaava ja yleiskaava) määriteltyjä alueen

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot