Kaavoituskatsaus 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaavoituskatsaus 2014"

Transkriptio

1 Kaavoituskatsaus 2014 Kate liite 6

2 KAAVOITUSKATSAUS 2014 Kaavoitus on kunnan maankäytön suunnittelua. Maankäytön suunnittelun keskeisenä tavoitteena on toimivan, terveellisen, turvallisen ja viihtyisän ympäristön tasapainoinen kehittäminen sekä edellytysten turvaaminen kunnan elinvoimaiselle kehitykselle. Kaavoituskatsaus on vuosittain laadittava tiedote kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Kaavoitushankkeiden lähtökohdista, tavoitteista ja käsittelyvaiheista tiedottamisen tarkoituksena on edistää kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia kaavoituksessa. Kaavoituskatsauksen laatimisesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 7 :ssä. Kaavoitusta ohjaa kunnanvaltuuston vuosittain hyväksymä kaavoitusohjelma, jossa on linjattu lähivuosien maankäytön kehittämistavoitteet ja suunnittelukohteet. Vihdin kunnan kaavoitusohjelma vuodelle 2014 hyväksyttiin kunnanvaltuustossa Kaavoitusohjelmassa vuodelle 2014 painotettiin edellisvuosien tapaan työpaikkaalueiden suunnittelua, korkealaatuisia pientaloalueita, taajamien keskustojen kehittämistä ja keskusta-asumista. Helsingin seudun kuntien ja valtion välinen aiesopimus sekä siihen liittyvä maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus allekirjoitettiin kesäkuussa Valtio edellyttää Vihdiltä noin 260 asunnon vuosituotannon edellytysten luomista, mikä kaavoitustoimen osalta tarkoittaa riittävän ja toteuttamiskelpoisen kaavavarannon ylläpitämistä. Vihdille asetettu kaavoitustavoite on k-m 2 uutta kaavavarantoa asuntorakentamiseen vuoteen 2016 mennessä. Uutta kaavavarantoa asuntorakentamiseen on valmistunut jo k-m 2 ja vuoden 2015 kuluessa sitä valmistuu lisää. Vihti on täyttänyt MAL-sopimuksen mukaisen kaavoitustavoitteen etuajassa. Vihdin kunnassa on vuoden 2014 aikana ollut tekeillä yli 20 asemakaavaa ja kaksi osayleiskaavaa. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta käsitteli kaava-asioita kokouksissaan yli 40 kertaa. Uutta kaavavarantoa syntyi noin k-m 2 kerrostalorakentamiseen, noin k-m 2 pientalorakentamiseen, noin k-m 2 omakotitalorakentamiseen ja noin k-m 2 muuhun rakentamiseen (palvelurakentaminen, loma-asunnot, kauppa yms). Vuoden 2014 viimeisessä valtuustokokouksessa hyväksyttiin Koivissillan asemakaava Vihdin kirkonkylälle ja sitä kautta lisääntyi työpaikkarakentamisen kaavavaranto noin k-m 2. Kaiken kaikkiaan vuonna 2014 valmistui ennätysmäärä kaavoja, joita on valmisteltu useita vuosia. Tämä kaavoituskatsaus, kaavoitusohjelma vuodelle 2015 sekä tiedot vahvistuneista ja vireillä olevista kaavoista löytyvät myös kunnan verkkosivuilta osoitteesta Suvi Lehtoranta Kaavoituspäällikkö, M-A Kansikuva: Valtatie 25, Nummelanharju, Nummelan lentokenttä, Nummela ja Enäjärvi 2 KAAVOITUSKATSAUS 2014

3 KUNTALAISTEN OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET Maankäyttö- ja rakennuslaki sekä maankäyttö- ja rakennusasetus edellyttävät vuorovaikutuksen järjestämistä kaavan valmisteluvaiheessa. Kunnan tulee tiedottaa kaavoituksen vireille tulosta niille, joita se koskee. Heille tulee myös järjestää mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun. Jokaisesta kaavasta on tehtävä kaavan aloitusvaiheessa osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), jossa kuvataan kaavoituksen kohde, arvioitu aikataulu, suunnittelun lähtökohdat ja kaavoituksen merkittävimmät vaikutukset, jotka arvioidaan työn kuluessa. Suunnitelmassa selvitetään osalliset sekä keinot vuorovaikutuksen järjestämiseksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman valmistumisesta tiedotetaan kuulutuksella, joka voi olla myös kuulutus kaavan vireille tulosta. Osallisia ovat asukkaat, maanomistajat ja kaikki ne, joiden oloihin maankäyttöratkaisulla voi olla vaikutusta. Vuorovaikutus ja vaikutusten arviointi suunnitellaan jokaista kaavaa varten erikseen, siksi myös osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja laajuus vaihtelevat. Osallisilla on mahdollisuus esittää Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä. Kuntalaiset voivat vaikuttaa kaavoitukseen ja ympäristöönsä olemalla yhteydessä kunnan kaavoittajiin, osallistumalla kaavoitusta koskevaan keskusteluun ja yksittäisistä kaavoista järjestettäviin esittely- ja keskustelutilaisuuksiin sekä tekemällä aloitteita. Kaavaa valmisteltaessa asetetaan valmisteluaineisto nähtäville ja osallisille varataan tilaisuus mielipiteensä esittämiseen (MRL 62 ja MRA 30 ). Kaavaehdotuksen osia ovat kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen sekä kaavaselostus (sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma). Kaavaehdotuksen ollessa julkisesti nähtävillä (MRL 65 ja MRA 27 ) voivat kuntalaiset tehdä kaavasta kirjallisen muistutuksen kunnanhallitukselle. Kaavat hyväksyy joko kunnanvaltuusto tai merkitykseltään vähäisten asemakaavamuutosten osalta kaavoitus- ja tekninen lautakunta. Hyväksymispäätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen ja hallinto-oikeuden päätöksestä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KAAVOITUSKATSAUS

4 KAAVAPROSESSI ALOITUSVAIHE (MRL 63, MRA 30 ) Kunnan aloite tai yksityinen anomus Päätös kaavan laatimisesta (kunnanvaltuusto hyväksyy keskeiset kaavoituskohteet vuosittain, kunnanhallitus hyväksyy vuoden aikana tulevat vähäiset muutokset kaavoitusohjelmaan) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) laatiminen Vireilletulosta ilmoittaminen Tarvittaessa viranomaisneuvottelun järjestäminen Kuntalainen voi tehdä asemakaavan laatimistai muuttamisaloitteen kunnanhallitukselle. Osallinen voi antaa palautetta osallistumisja arviontisuunnitelmasta kaavan laatijalle. Mikäli osallinen katsoo yhteydenotosta ja kunnan OAS:iin tekemistä muutoksista huolimatta suunnitelman puutteelliseksi, hän voi esittää neuvottelua Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle suunnitelman riittävyydestä. VALMISTELUVAIHE (MRL 62, MRA 30 ) Selvitysten laatiminen ja kaavan tavoitteiden tarkentaminen Neuvotteluiden käyminen maanomistajien, yhteistyötahojen ja muiden osallisten kanssa Kaavaluonnoksen/-luonnosten laatiminen Vaihtoehtojen vaikutuksien arvioiminen Valmisteluaineiston asettaminen nähtäville mielipiteiden saamista varten Viranomaisilta pyydetään alustavat lausunnot valmisteluaineistosta Saadun palautteen ja lausuntojen käsittely Kaavaratkaisun valinta Osalliset voivat esittää mielipiteensä kaavan valmisteluaineistosta sekä osallistua kaavaesittelyihin. Osallisten kannalta keskeisin suunnitteluvaihe, sillä suunnitelmat eivät ole lopulliseen muotoonsa hiottuja ja muutosten tekeminen on helpompaa. EHDOTUSVAIHE (MRL 65, MRA 27 & 32 ) Kaavaehdotuksen laadinta saadun palautteen pohjalta Tarvittaessa viranomaisneuvottelun järjestäminen Kunnanhallitus tai merkitykseltään vähäisten kaavamuutosten osalta kaavoitus- ja tekninen lautakunta asettaa kaavaehdotuksen nähtäville Tarvittaessa viranomaisneuvottelun järjestäminen Nähtävillä olon jälkeen kaavan laatija käsittelee jätetyt muistutukset ja annetut lausunnot sekä laatii vastineet näihin Muistutusten ja lausuntojen pohjalta kaavaehdotuksen tarkistus Kaavaehdotuksen asettaminen uudelleen nähtäville, mikäli kaavaehdotukseen muistutusten ja lausuntojen pohjalta tehdyt muutokset ovat oleellisia Osallinen voi jättää kirjallisen muistutuksen kaavan nähtävilläoloaikana ja pyytää kuntaa toimittamaan kaavan hyväksymispäätöksen. HYVÄKSYMISVAIHE (MRL 67, MRA 37 & 200 ) Kunnanvaltuusto (KaTe -> Kh -> Kv) tai merkitykseltään vähäisten kaavamuutosten osalta kaavoitus- ja tekninen lautakunta hyväksyy kaavan sekä vastineet annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin Kaavan hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan niille, jotka ovat sitä kaavan nähtävillä ollessa kirjallisesti pyytäneet Kaava tulee lainvoimaiseksi, kun hyväksymispäätöksestä on valitusajan päätyttyä kuulutettu, ellei valtuuston päätöksestä ole valitettu Valtuuston hyväksymispäätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen 30 vrk:n kuluessa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa 30 vrk:n kuluessa korkeimpaan hallinto-oikeuteen 2 KAAVOITUSKATSAUS 2014

5 KAAVAJÄRJESTELMÄ Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmästä säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa (MRL). Järjestelmän periaatteena on, että laaja-alaisempi ja yleispiirteisempi kaava tai muu suunnitelma ohjaa yksityiskohtaisempaa kaavoitusta. Esitystapa muuttuu sitä tarkemmaksi mitä pienempää aluetta kaava koskee. Valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat osa lainmukaista alueidenkäytön ohjausjärjestelmää. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ensisijaisena tarkoituksena on varmistaa valtakunnallisesti merkittävien asioiden huomioon ottaminen maakuntien ja kuntien kaavoituksessa sekä valtion viranomaisten toiminnassa. Kaikilla kaavatasoilla on siis huomioitava valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet siten, että edistetään niiden toteuttamista. Pääsääntöisesti tavoitteet kuitenkin välittyvät kuntien kaavoitukseen maakuntakaavan ohjausvaikutuksen välityksellä. Maakuntakaava sisältää yleispiirteisen suunnitelman alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueella. Maakuntakaava on ohjeena yleis- ja asemakaavojen laadinnassa. Se myös välittää valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet kuntakaavoitukseen ja sovittaa ne yhteen maakunnallisten ja paikallisten tavoitteiden kanssa. Vihtiä koskevan maakuntakaavan laatimisesta vastaa Uudenmaan liitto. Yleiskaava laaditaan koko kunnan alueelle tai osalle kunnan aluetta (osayleiskaava). Yleiskaavassa määritellään kunnan maankäytön päälinjat. Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai osa-alueen yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen ja toimintojen yhteensovittaminen. Siinä esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet (taajamat, kylät, työpaikka-alueet, liikennealueet, maa- ja metsätalousalueet, virkistysalueet sekä suojelutarpeet) yksityiskohtaisen kaavoituksen ja muun suunnittelun sekä rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi. Asemakaavat ovat yksityiskohtaisia kaavoja, joita laaditaan taajama- tai muille alueille, joille on suunnitteilla tiiviimpää rakentamista. Asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma alueiden käytöstä eri tarkoituksiin. Se sisältää alueiden käyttötarkoitusmääräysten ohella määräyksiä mm. rakennusoikeudesta ja pysäköintipaikkojen järjestämisestä. Asemakaavalla on rakentamista välittömästi ohjaava vaikutus. Ranta-asemakaavan laatiminen on yleensä kaavoitettavan alueen omistajien asia. Ranta-asemakaavan tarkoitus on ohjata pääasiassa loma-asutuksen järjestämistä ranta-alueella. Kaavassa annetaan yksityiskohtaiset määräykset loma-asutuksen ja alueen muun käytön järjestämisestä ranta-alueella. Ranta-asemakaavat hyväksyy Vihdin kunnanvaltuusto. Maakuntakaavassa osoitetaan maankäyttö, jolla on vaikutuksia yli kuntarajojen. Yleis-/osayleiskaavassa määritellään yleispiirteisesti kunnan tai sen osa-alueen käyttö eri tarpeisiin. Asemakaavassa osoitetaan alueen yksityiskohtainen maankäyttö. KAAVOITUSKATSAUS

6 UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA Uudenmaan liitto on 28 kunnan kuntaryhmä, jonka toimialue ulottuu pääkaupunkiseudulta itään Loviisaan ja lännessä Hankoon. Uudenmaan liiton lakisääteisenä tehtävänä on muun muassa huolehtia alueensa maakuntakaavoituksesta. Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukainen yleispiirteinen suunnitelma maankäytöstä maakunnan alueella. Maakuntakaavassa esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen yleisperiaatteet. Kaavassa osoitetaan asumiseen ja virkistykseen soveltuvat alueet. Aluevarauksia tehdään myös seudullisille ja valtakunnallisille liikenneratkaisuille sekä teknisen huollon järjestelyille. Maakuntakaava jättää paikalliset alueiden käyttöä koskevat kysymykset ratkaistavaksi kuntakaavoituksessa. 4. vaihemaakuntakaavan teemoja ovat elinkeinot ja innovaatiotoiminta, logistiikka, tuulivoima, viherrakenne ja kulttuuriympäristöt. Tietoja maakuntakaavoituksesta ja kaavojen käsittelyvaiheista löytyy Uudenmaan liiton kotisivuilta Ympäristöministeriö on vahvistanut Uudenmaan maakuntakaavan Tämän jälkeen on vahvistettu 1. vaihemaakuntakaavan ja 2. vaihemaakuntakaava vaihemaakuntakaava liittyy Espoon Blomin jätevedenpuhdistamoon ja siihen liittyvä ohjeellinen siirtoviemärilinjaus ulottuu 2. vaihemaakuntakaavassa Vihdin kirkonkylään saakka. 4. vaihemaakuntakaava on parhaillaan luonnoksena nähtävillä. Maakuntakaavassa valkoiseksi osoitetuille alueille ei kohdistu valtakunnallisia, maakunnallisia tai seudullisia intressejä. Valkoisille alueille voidaan yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa osoittaa kunnan tarpeiden mukaan merkitykseltään paikallisena kaikkia maankäyttömuotoja. kuva: Uudenmaan liitto Ote maakuntakaavojen epävirallisestä yhdistelmästä KAAVOITUSKATSAUS 2014

7 YLEISKAAVOITUS Vihdin kunnan yleiskaava 1986 Vihtiin on laadittu vuonna 1986 koko kuntaa koskeva, kunnanvaltuuston hyväksymä yleiskaava, joka on oikeusvaikutukseton. Sen rakentamista ohjaava vaikutus on ohjeellinen. Vihdin kunnan kehityskuva Vihdin kunnanvaltuusto hyväksyi kehityskuvan vuonna Kehityskuva toimii pohjana osayleiskaavojen laatimiselle ja muulle kunnan kehittämiselle. OSAYLEISKAAVOITUS Koko kunnan yleiskaava uudistetaan laatimalla ajanmukaiset osayleiskaavat koko Vihdin alueelle rakentamispaineiden mukaisessa järjestyksessä Nummelan eteläosien osayleiskaava Osayleiskaavatyön tavoitteena on määritellä Nummelan kehittyminen ja laajentuminen sekä maankäytön rakenne asemakaavatyön pohjaksi. Tavoitteena on luoda edellytykset tämän liikenteellisesti ja sijainnillisesti keskeisen alueen hyödyntämiseksi asuin-, työpaikka- ja liikerakentamisen tarpeisiin. Samalla on tarkoitus varautua Espoo-Salo -rautatien (ESA-rata, Länsirata) linjaukseen Vihdin kunnan alueella tulevan maankäytön edellyttämällä tavalla. C D Kaavaehdotus oli nähtävillä Ympäristölautakunta käsitteli kaavamuistutuksiin ja lausuntoihin tehtyjä vastineita ja Kunnanhallitus hyväksyi vastineet Viranomaisneuvottelu pidettiin ja Uudenmaan ELY-keskuksen toiveesta osayleiskaavan hyväksymiskäsittelyä jatketaan kahdessa osassa. Kunnanhallitus päätti jakaa kaava-alueen kahtia ja viedä läntisen osan hyväksymiskäsittelyyn ensin. Nummelan eteläosien osayleiskaavan osat C ja D. Kaavaa on jo valmisteltu osissa A ja B vuosina , mutta ne yhdistettiin kokonaistarkastelua varten Vanha jako oli pohjois-eteläinen, nyt kaava jaettiin läntiseen ja itäiseen osaan Kunnanvaltuusto hyväksyi Nummelan eteläosien osayleiskaavan osa-alueen C päätöksellään Uudenmaan ELY-keskus valitti hyväksymispäätöksestä ja valituksen käsittely on tätä kirjoitettaessa kesken Helsingin hallinto-oikeudessa. Osayleiskaavan itäisempi osa D viedään hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2015 kuluessa Tervalammen osayleiskaava Osayleiskaavan tavoitteena on Tervalammen kyläasutuksen kehittäminen. Kaavalla määritellään tulevaisuuden maankäytön rakenne ympäristöarvot sekä ylemmän asteiset maankäyttösuunnitelmat huomioiden. Kaavatyön yhteydessä tutkitaan myös mahdolliset asemakaavatarpeet. Kaavan tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma on merkitty tiedoksi ympäristölautakunnassa Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan perusselvitykset -raportin Kaavan viranomaisneuvottelu pidettiin Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet C D Aktiiviset osayleiskaavat punaisella rajauksella, tummalla viivoitetut alueet ovat jo oikeusvaikutteisia osayleiskaavoja. Otalampi- Härkälä osayleiskaavassa on runsaasti kohteita, joiden osalta KHO kumosi vahvistamispäätöksen. Osayleiskaavoja laativat kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta sekä kaavasuunnittelijat Tuomas Turpeinen ja Miia Perätalo. Oikeusvaikutteiset osayleiskaavat Otalampi-Härkälä osayleiskaava (vain osittain) Tervalampi-Salmen osayleiskaava Heinässuon osayleiskaava Vihtijärven osayleiskaava (vain osittain) KAAVOITUSKATSAUS

8 NUMMELA Vuonna 2014 valmistuneet asemakaavat N 95 A Keskustan asemakaavan muutos Kaavamuutoksella suunniteltiin Nummelan keskustaan lisää keskustatyyppistä asumista ja liiketiloja. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta käsitteli kaavan Koska maankäyttösopimukset yksityisten maanomistajien kanssa eivät olleet kaikilta osin valmiita, kunnanhallitus esitti kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi vain kaavan eteläisen osan, N 95 A. Kunnanvaltuusto hyväksyi kaava-alueen N 95 A kokouksessaan Vahvistamispäätöksestä tehtyjen valitusten vuoksi kaava N 95 A sai lainvoiman vasta Kaavasuunnittelija Matti Hult N 106 Pajuniityn eteläosan asemakaava Kaavalla jatketaan Nummelan taajamarakennetta lounaaseen Naaranpajuntien suuntaan Pajuniityn peltoalueelle. Alue on merkittävä osa Nummelan eteläistä laajentumisaluetta ja sinne tulee sijoittumaan valtaosa taajaman tulevasta uudisrakentamisesta. Alueen kautta linjataan eteläinen sisääntulotie, joka jatkuu radan alittaen Asemantielle Kalkkimäkeen. Alueella on maankäyttösopimuksia sekä kunnan omistuksessa olevaa maata. Ehdotuksen nähtävillä olon jälkeen kaava jaettiin kolmeen osaan. Kaava-alueesta irrotetiin omaksi kaavahankkeeksi Haapaniemen omakotitaloalue 106 A ja eteläisin haara 106 B. Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan 106 pääosan ja kaava sai lainvoiman Kaavasuunnittelija Matti Hult N 155 Haakkoinmaan asemakaavamuutos Asemakaavamuutoksella yleisille rakennuksille tarkoitetut korttelit muutettiin omakotitaloasumiseen ja samalla päivitettiin vanhentuneita kaavamerkintöjä vastaamaan nykyisin käytettäviä kaavamerkintöjä. Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavamuutoksen jo Vahvistamispäätöksestä tehtyjen valitusten vuoksi kaava sai lainvoiman vasta Kaavasuunnittelija Petra Ståhl (nyk. maankäyttöinsinööri) N 156 Maaniitunlahden asemakaava Kaavalla sijoitettiin omakotitontteja Hiidenveden rannan tuntumaan. Kaavaehdotus oli nähtävillä Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja kaava sai lainvoiman N 164 Kuoppanummen korttelin 16 asemakaavamuutos Kaavatyössä selvitettiin nykyisten asuinkerrostalojen korttelialueiden lisärakennusmahdollisuudet ja samalla tarkistettiin asemakaavan muu ajantasaisuus. Kaavaehdotus oli nähtävillä Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja kaava sai lainvoiman Kaavasuunnittelija Miia Perätalo N 165 Hiidenrannan kortteleiden 409 ja 457 asemakaavamuutos Kaavamuutoksella sijoitettiin Hapakyläntien varteen liikerakentamista sekä muutettiin korttelin 457 tonttijakoa vastaamaan paremmin nykyistä kiinteistön omistusta. Kaavaehdotus oli nähtävillä Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja kaava sai lainvoiman Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen Vuonna 2014 vireillä olleet asemakaavat N 95 Keskustan asemakaavan muutos Kaavamuutoksella suunniteltiin Nummelan keskustaan lisää keskustatyyppistä asumista ja liiketiloja. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta käsitteli kaavan Koska maankäyttösopimukset yksityisten maanomistajien kanssa eivät olleet kaikilta osin valmiita, kunnanhallitus esitti kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi vain kaavan eteläisen osan. Kaavan pohjoinen osa viedään hyväksymiskäsittelyyn kun maankäyttösopimukset on allekirjoitettu. Kaavasuunnittelija Matti Hult N 106 A Haapaniemen alueen asemakaava Kaavaa on valmisteltu osana Pajuniityn asemakaavaa 106. Kaavaehdotus oli nähtävillä syksyllä Nähtävillä olon jälkeen Haapaniemen alue lohkaistiin omaksi kaavahankkeeksi ja kaavasta valmisteltiin uusi ehdotus, joka oli nähtävillä Kaava valmistellaan hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2015 kuluessa. Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen Maankäyttöteknikko Teija Hallenberg 6 KAAVOITUSKATSAUS 2014

9 Kartassa esitetyt kaavarajaukset ovat ohjeellisia. N 160 N 156 N 155 N 165 N 123 N 164 N 166 N 168 N 163 N 120 N 95 N 95 A N 140 N 146 N 171 N 154 N 106 A N 106 B N 106 N 148 N valmistuneet kaavat 2014 vireillä olleet kaavat N 161 N vireille tulevat kaavat 2014 odottaneet kaavahankkeet N 142 asemakaavoitettu alue 2014 N 106 B Pajuniityn eteläosan asemakaava kortteleissa 327 ja 328 Kaavaa on valmisteltu osana Pajuniityn asemakaavaa 106. Kaavaehdotus oli nähtävillä syksyllä Nähtävillä olon jälkeen korttelit 327 ja 328 sekä niihin liittyvät katu- ja puistoalueet lohkaistiin omaksi kaavahankkeeksi. Kaava on menossa kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi maaliskuussa Kaavasuunnittelija Miia Perätalo N 120 Kenttälän asemakaavamuutos Pääosin kunnan omistamalla pienellä maa-alueella Asemantien varressa muutetaan pohjavesialueella sijaitseva huoltoaseman tontti liike- ja työpaikkarakentamisen tarpeisiin. Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavaluonnos oli nähtävillä Kaavaehdotus pyritään valmistelemaan vuoden 2015 kuluessa. N 123 Kanervatien asemakaavamuutos Kaavamuutoksen tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia kaavoittaa vanhojen teollisuus- ja asuntorakennusten paikalle kerrostaloasumista ja samalla ratkaista muun korttelialueen tuleva käyttö sekä alueen liikennejärjestelyt. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitettiin Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavaluonnos asetetaan nähtäville vuoden 2015 kuluessa yhdessä Kuoppanummen kentän, kaava N 166, kaavamuutoksen kanssa. Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen Maankäyttöteknikko Teija Hallenberg saakka Kaavasuunnittelija Miia Perätalo KAAVOITUSKATSAUS

10 N 140 Prisman korttelin asemakaavamuutos Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa kaupallisten palvelujen lisärakentaminen, liikennejärjestelyjen tutkiminen sekä autopaikoituksen sijoittaminen useampaan kerrokseen. Kaavan valmisteluaineisto oli ensimmäisen kerran nähtävillä Päivitetty valmisteluaineisto oli nähtävillä ja siinä oli mukana asuinrakentamista Asemantien varrella ja nykyisen ABC-liikenneaseman alueella. Kaavaehdotus on laadittu vain Prisman laajennusta varten ja se oli nähtävillä Kaava pyritään saamaan hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2015 kuluessa. Radan pohjoispuolisen alueen suunnittelu jatkuu omana kaavahankkeenaan. Kaavasuunnittelija Miia Perätalo N 146 Korttelin 90 (Linjaportti) asemakaavamuutos Muutoksella päivitetään kaavaa vastaamaan nykytilannetta ja muutetaan käyttämätön rakennusoikeus vastaamaan nykyisiä tarpeita. Lisäksi alueelle on suunniteltu jakeluasema. Kaavaehdotus oli nähtävillä Kaavan hyväksymiskäsittely on jo alkanut ja se viedään valtuustoon kun maankäyttösopimukset on tehty. Kaavasuunnittelija Matti Hult N 148 Ridalinmetsän asemakaava Kaavalla tutkitaan Ridalinmetsän maankäyttöä kerros- ja pienkerrostalovaltaisena alueena. Lisäksi selvitetään mahdollisuudet toteuttaa alueelle työpaikkarakentamista. Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavan kaksi erilaista luonnosta olivat nähtävillä Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi palauteraportin. Kunnanhallitus hyväksyi kaavan päivitetyt tavoitteet Samalla päätettiin jatkaa kaavasuunnittelua useampana erillisenä kaavahankkeena. N 163 Tuohivehmaan asemakaava Asemakaavatyön tarkoituksena on tutkia uuden katuyhteyden toteutusmahdollisuudet Vesikansantien ja Tervasuontien väliseen maastoon, nykyisen Hiidenrannan asuinalueen länsipuolelle. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavaluonnos valmistellaan nähtäville loppuvuodesta 2015, kun valtatie 25 palvelutaso- ja tilatarveselvitykset on tehty. Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen N 166 Kuoppanummen kentän asemakaavamuutos Kaavamuutoksella selvitetään Kuoppanummen koulun laajentamismahdollisuuksia ja asuinrakentamisen lisäämistä. Suunnittelualue kattaa nykyisen liikunta-alueen ja Vihdintien varren omakotitalotontit. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavaluonnos valmistellaan nähtäville vuoden 2015 kuluessa yhdessä Kanervatien kaavan N 123 kanssa. Kaavasuunnittelija Matti Hult N 167 Pillistöntien asemakaava Asemakaavalla suunnitellaan nykyisin yksityistienä olevan Pillistöntien jatke Pajuniityn kaava-alueelta Vanhalle Turuntielle. Kaavatyöllä selvitetään katulinjauksen ja maantieliittymän tilatarpeet. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavan luonnokset olivat nähtävillä Kaavaehdotus on nähtävillä Kaava pyritään saamaan valtuuston hyväksyttäväksi vuoden 2015 kuluessa. Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen Kaavasuunnittelija Matti Hult N 161 Höytiönnummen työpaikka-alue Kaavatyössä tavoitteena on työpaikkatoimintojen sijoittaminen hyvien kulkuyhteyksien äärelle. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavaluonnos oli nähtävillä Kaavan toteuttamiseen liittyvästä kallion räjäyttämisestä on teetetty erillinen konsulttiselvitys vaikutusten arviointia varten. Kaavaehdotus valmistellaan vuoden 2015 kuluessa. Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen Kuva: Höytiönnummen työpaikka-alueen kaavaluonnos KAAVOITUSKATSAUS 2014

11 N 168 Nummipeltojen asemakaava Asemakaavatyössä on tarkoitus selvittää Lankilan työpaikkaalueen laajentamismahdollisuudet ja peltoaukean virkistyskäyttömahdollisuudet. Työpaikka-alueelle pyritään löytämään uusi eteläinen sisäänajoyhteys. Kaava-alue sijaitsee Lankilan työpaikka-alueen ja Hanko-Hyvinkää junaradan välissä. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavaluonnos valmistellaan nähtäville kun alueen maanomistajien kanssa on saatu tehtyä kaavan käynnistämissopimukset. Kaavasuunnittelija Harald Arlander saakka Kaavasuunnittelija Matti Hult N 170 Asemantien keskustakaava Asemakaavan muutoksella tutkitaan mahdollisuuksia sijoittaa palvelukeskus-, asuin- ja liikerakentamista Asemantien ja Hanko-Hyvinkää junaradan väliselle alueelle. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavaluonnos valmistellaan vuoden 2015 kuluessa. Kaavasuunnittelija Miia Perätalo N 171 Kalkkimäenrinne Asemakaavan muutoksen tavoitteena on työpaikkatoimintojen sijoittaminen olemassa olevien työpaikka-alueiden yhteyteen radan varteen. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavaluonnos valmistellaan vuoden 2015 kuluessa. Kaavasuunnittelija Miia Perätalo Vuonna 2015 vireille tulevat asemakaavat N 140B ABC-liikenneaseman kaavamuutos Kaavan tavoitteena on tutkia alueen käyttömahdollisuuksia taajamakeskustaa täydentävänä asuin- ja liikekortteleiden alueena. Kaavatyö on valmisteluvaiheeseen saakka ollut osa kaavaa N 140, mutta mm. aikataulusyistä kaava-alue on jaettu kahteen osaan. Kaavaehdotus laaditaan vuoden 2015 aikana. Kaavasuunnittelija Miia Perätalo N 172 Korttelin 23 asemakaavamuutos, Saarikko Asemakaavan muutosalue sisältää toteutumattomia ja osittain toteutuneita korttelialueita Nummelan keskusta-alueella, Lohjantien ja Vihdintien risteyksessä. Tarkoituksena on muuttaa voimassa olevaa kaavaa vastaamaan paremmin nykyisiin tarpeisiin. Kaavatyö alkaa keväällä Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen N 173 Korttelin 32 asemakaavamuutos, Kuusibaari Asemakaavatyön tarkoituksena on muuttaa toteutumatonta liikerakentamista asuinrakentamiseen ja lisätä tontin rakentamistehokkuutta. Tavoitteena on saada keskustaan lisää vuokra-asuntoja. Kohde on ollut osa keskustan asemakaavamuutosta N 95 luonnosvaiheessa, joten kaavatyö alkaa suoraan ehdotusvaiheesta alkuvuonna Kaavasuunnittelija Matti Hult N 174 Korttelin 40 tontti 3 asemakaavamuutos, Ritala Asemakaavan muutoksella selvitetään mahdollisuuksia korvata liikerakennus asuinkerrostalolla Asemantien varrella. Kohteen vieressä sijaitsee rakennussuojelulain nojalla suojeltu rakennus. Kaavatyö alkaa keväällä Kaavasuunnittelija Matti Hult Odottavat kaavahankkeet N 142 Huhmarin työpaikka-alueen asemakaava Kaavatyön tavoitteena on uuden työpaikka-alueen suunnittelu valtateiden 1 ja 2 tuntumaan Nummelan eteläosiin laadittavan osayleiskaavan pohjalta. Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma merkittiin tiedoksi ympäristölautakunnassa Kaavatyötä jatketaan, kun ylemmän asteiset kaavat mahdollistavat kaavatyön tavoitteiden toteuttamisen. N 154 Nummenkylän työpaikka-alueen asemakaava Asemakaavatyön tarkoituksena on tutkia Hanko-Hyvinkää radan eteläpuoleisen katuyhteyden sijainti sekä teollisuus- ja työpaikkarakentamisen mahdollisuudet alueella. Kaavasuunnittelu etenee vasta kun liikenteelliset edellytykset kaavan toteuttamiselle ovat olemassa. N 160 Koillis-Lankilan asemakaava Asemakaavatyön tarkoituksena on tutkia uuden katuyhteyden toteutusmahdollisuudet Ojakkalantien ja valtatie 25:n väliseen maastoon, Lankilan asuinalueen koillispuolelle. Kunnanhallitus päätti laajentaa kaavan tarkastelualuetta länteen. Ympäristölautakunta päätti merkitä tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja perusselvitykset Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavasuunnittelu voi jatkua vasta kun liittymän paikka valtatie 25:lle ja sen vaatima tilatarve on selvitetty. Kaavasuunnittelu ei edennyt vuonna Kaavasuunnittelija Tarja Johansson (virkavapaalla) N 162 Höytiönnummen työpaikka-alue II Kaavatyössä tavoitteena on työpaikkatoimintojen sijoittaminen hyvien kulkuyhteyksien äärelle. Kaavatyö ei edennyt vuoden 2014 aikana. KAAVOITUSKATSAUS

12 VIHDIN KIRKONKYLÄ Kartassa esitetyt kaavarajaukset ovat ohjeellisia. Vuonna 2014 valmistuneet asemakaavat V 40 Pappilanpellon koulualueen asemakaavamuutos Pappilanpellon lähiliikunta-alueelle on tehty uusi liikuntapaikkasuunnitelma. Kaavamuutoksella päivitettiin asemakaava vastaamaan suunnitelman sisältöä. Rakennusoikeutta lisättiin uuden liikuntahallin rakentamiseen. Kunnanhallitus hyväksyi kaavamuutoksen tavoitteet Kaavan valmisteluaineisto oli nähtävillä Kaavaehdotus oli nähtävillä Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja kaava sai lainvoiman Kaavasuunnittelija Iris Broman saakka Kaavasuunnittelija Miia Perätalo V 46 V 40 V 41 V 45 V 38 V 45 Koivissillan asemakaava Kaava-alueelle tulee sijoittumaan niin asutusta kuin työpaikka-alueitakin. Lisäksi Porintien (vt 2) tuntumaan sijoitettiin liityntäpysäköintialue ja huoltoasemavaraus. Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaavan valmisteluainesto oli nähtävillä Kaavaehdotus oli nähtävillä ja Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja kaava sai lainvoiman Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen Vuonna 2014 vireillä ollut asemakaava V 41 Kouvoinmäen Pappilanpellon kaavamuutos Alueella on useita kaavamuutoshakemuksia ja -toiveita. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman Kaavan laatimista varten on jo tehty rakennusinventointi. Keväällä 2015 tehdään luontoinventointi. Kaavan tavoittet ja kaavaluonnos valmistellaan päivitettyjen inventointitietojen pohjalta vuoden 2015 kuluessa valmistuneet kaavat 2014 vireillä olleet kaavat 201 vireille tuleva kaava 2014 odottaneet kaavahankkeet asemakaavoitettu alue 2014 Odottavat kaavahankkeet V 38 Männikön asemakaavamuutos Tarkoituksena on tarkistaa alueella voimassa oleva asemakaava vastaamaan nykyistä rakennetta ja tutkia voidaanko Männikön alueelle esittää uutta asutusta. Kaavan laatiminen edellyttää kunnan maanhankintaa tai maankäyttösopimuksia. Kaavasuunnittelija Miia Perätalo Vuonna 2015 vireille tulevat asemakaavat V 46 Hopearinteen asemakaavamuutos Palvelutalolla on laajennustarpeita, jotka edellyttävät asemakaavan muutosta. Suunnittelualue sijaitsee keskeisesti Vihdin kirkonkylässä, Niuhalanraitin ja Liukkaankujan risteyksessä. Kaavatyö alkaa keväällä Kaavasuunnittelija Matti Hult Kuva: Pappilanpellon koulualue alkukesästä KAAVOITUSKATSAUS 2014

13 Kartassa esitetyt kaavarajaukset ovat ohjeellisia. OJAKKALA Vuonna 2014 vireillä olleet asemakaavat Oj 16 Oj 17 Oj 15 Oj 15 Ojakkalan asemakaava ja asemakaavamuutos Ojakkalan keskusta-alueen asemakaava 1970-luvulta ei vastaa enää tämän hetken tarpeita. Kaavaa on tarkoitus tarkistaa ja ajanmukaistaa. Kaavatyöhön sisältyvät myös ranta-alue ja vanhan aseman ympäristö. Lisäksi kaavan yhteydessä on tarpeen tutkia kaupan sijoittumismahdollisuuksia alueelle. Alueelle on laadittu kaavarunko, joka oli nähtävillä Kaavarunkoluonnoksesta saatu palaute käsitellään kaavoitus- ja teknisessä lautakunnassa, mutta omana kaavanaan Oj 15 ei enää tämän jälkeen etene. Asemakaavoitusta viedään vaiheittain eteenpäin pienempinä asemakaavoina kaavallisten ja sopimuksellisten edellytysten täyttyessä (ks Oj 17). Alueella on rakennuskielto kaavan laatimista varten. Kaavasuunnittelija Tarja Johansson saakka Maankäyttöteknikko Teija Hallenberg saakka Oj 16 Ojakkalan Auringonkehrän asemakaavan muutos Kaavalla selvitetään vanhan soranottoalueen käyttömahdollisuuksia omakotitalorakentamiseen. Kaava-alueen pohjoinen osa on vedenottamon suoja-aluetta ja siellä tavoitteena on parantaa alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia. Kaavan valmistelumateriaali oli julkisesti nähtävillä Vuonna 2013 on käyty neuvotteluja eri viranomaisten kanssa. Kaavan vaikutustenarviointiraportin ja saatujen lausuntojen pohjalta valmistellaan kaavaehdotus vuoden 2015 kuluessa. Kaava edellyttää maankäyttösopimuksia yksityisten maanomistajien kanssa. Kuva: Ojakkalan keskustan kaavamuutosalue ilmakuvalla Maankäyttöteknikko Teija Hallenberg saakka Oj 17 Ojakkalan keskustan asemakaavamuutos Kaavalla on tarkoitus suunnitella Ojakkalan koulu- ja päiväkotipalveluille riittävät tilavaraukset. Kaava-alue sisältää myös uuden päivittäistavarakaupan varauksen, uuden kokoojakadun (Janttulantie), liityntäpysäköintipaikan sekä uutta asuntorakentamista. Kaava perustuu Oj 15 nähtävillä olleeseen kaavarunkoluonnokseen. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman Kunnanhallitus hyväksyi kaavan päivitetyt tavoitteet Kaavaehdotus on käynyt kaavoitus- ja teknisessä lautakunnassa ja se laitetaan julkisesti nähtäville alkuvuodesta 2015 kunnanhallituksen tehtyä asiasta päätöksen. Kaava edellyttää maankäyttösopimuksia yksityisten maanomistajien kanssa. Maankäyttöteknikko Teija Hallenberg saakka KAAVOITUSKATSAUS

14 OTALAMPI Vuonna 2014 valmistunut asemakaava Kartassa esitetyt kaavarajaukset ovat ohjeellisia. Ot 18 Ot 17 Koivulan asemakaava Kaavalla sijoitettiin omakotitontteja Härkäläntien varteen, olevan kunnallistekniikan piiriin. Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja kaava sai lainvoiman Maankäyttöteknikko Teija Hallenberg Ot 20 Ot 12 Ot 17 Ot 19 Eerolan asemakaava Kaavalla sijoitettiin ryhmäpuutarha-alue Helsingin kaupungin omistamille maille. Kaavaehdotus oli nähtävillä Kaavasta on tehty maankäyttösopimus Helsingin kaupungin kanssa. Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan ja se sai lainvoiman Kaavan laatija: Arkkitehtitoimisto Timo Takala ky Vihdissä työstä vastaa kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta Vuonna 2014 vireillä olleet asemakaavat 2013 vireillä olleet kaavat 2014 vireille tulevat kaavat asemakaavoitettu alue 2013 Ot 19 Ot 12 Otalammen keskustan asemakaava ja -muutos Tavoitteena on vanhan asemakaavan ajantasaistaminen sekä taajama-asutuksen laajentaminen Härkälän koulun suuntaan. Alueelle on laadittu kaavarunko, jonka pohjalta asemakaavoitusta viedään vaiheittain eteenpäin. Kaavarunko oli nähtävillä Kaavasta saatu palaute esiteltiin kaavoitus- ja tekniselle lautakunnalla Kaavatyö etenee pienempinä osa-alueina ehdotusvaiheeseen. Ennen kaavaehdotuksia täydennetään Otalammen alueen perusselvityksiä yleiskaavatasolla. Maankäyttöteknikko Teija Hallenberg saakka Ot 18 Otalammen Helminharjun asemakaava Alue rajoittuu asemakaavoitettuun Otalammen taajamaan ja tavoitteena on asemakaavalla tutkia taajamarakenteen jatkamista pohjoiseen. Kaavaluonnos oli nähtävillä Kaavaehdotus valmistellaan vuoden 2015 kuluessa. Kunta omistaa suurimman osan suunnittelualueesta, mutta kaavan eteneminen edellyttää maankäyttösopimuksia usean maanomistajan kanssa. MUUT ALUEET Jo 1 Hill Side Golf:n asemakaava Kaavalla tutkitaan yhteistyössä maanomistajan kanssa lomaasuntojen sijoittamista golfkeskuksen alueelle. Maanomistajan ja kunnan välillä on tehty kaavatyötä koskeva kaavoituksen käynnistämissopimus. Kaavan valmisteluaineisto oli nähtävillä ajalla Kaavaehdotus oli nähtävillä Kaava viedään hyväksymiskäsittelyyn maanomistajan omassa aikataulussa. Kaavan laatija: Seppo Lamppu tmi Vihdissä työstä vastaa kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen Kaavasuunnittelija Tarja Johansson Ot 20 Otalammen koulun asemakaavamuutos Kaavamuutoksella suunnitellaan Otalammen koulun laajentumistarpeet. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet Kaksi erilaista kaavaluonnosta oli nähtävillä Kaavaehdotus valmistuu keväällä Kaavasuunnittelija Miia Perätalo 12 KAAVOITUSKATSAUS 2014

15 SELVITYSTYÖT Vihdissä valmistellaan konsulttityönä laaja-alaisia maankäyttöön liittyviä selvitystöitä. Vuonna 2014 oli oleellisesti vähemmän määrärahoja selvitysten teettämiseeen, joten uusia isoja selvitystöitä ei laitettu vireille. Vuonna 2014 tehdyt selvitykset Luontoselvitykset Luontoselvityksiä päivitettiin Nummelan Ridalinmetsässä, Kalkkimäellä, Asemantien varrella sekä Höytiönnummella Pillistöntien varrella. Konsultteina Silvestris Luontoselvitys Oy ja Keiron Luontotieto Oy. Rakennushistoria Vanhojen rakennusten ja näiden pihapiirien kulttuurihistoriallisia arvoja selvitettiin Höytiönnummella (Nummelassa), Vihdin kirkonkylällä Koivissillassa ja Kouvoinmäellä sekä Otalammella. Kerättyä tietoa käytetään hyväksi asemakaavasuunnittelussa. Tavoitteena on säilyttää rakennushistoriallinen parhaimmisto osana Vihdin muuttuvaa taajamakuvaa. Selvitykset teki Ulla Hurme Vihdin rakennuskulttuurisäätiöstä. Liikenneselvitykset Ojakkalan taajaman kaavatyötä varten tehtiin liikenteen toimivuustarkastelu koko taajamasta. Konsulttina Pöyry Oy. Vuoden loppupuolella laitettiin vireille vt 25 selvitystyö Uudenmaan ELY-keskuksen toimesta aloittamalla vt 25 palveluverkkoselvitys. Vihdin kunnan kaavoitus osallistuu vt 25 selvitystöihin kustantamalla 50 % kuluista ja olemalla mukana hankkeiden työryhmissä. Vt 25 selvitykset valmistuvat vuoden 2015 kuluessa. Lisäksi Vihdin kaavoitus osallistui rahoittajana KUUMA-kuntien HSL -selvitykseen. Meluselvitykset Ympäristöhäiriöiden selvittäminen on oleellinen osa kaavatyötä, jotta muodostuisi hyvää elinympäristöä. Vuonna 2014 tehtiin lukuisia meluselvityksiä erityisesti Nummelassa. Melualueille ei voi osoittaa kaavalla asumista, päiväkoteja, puistoja tms. meluherkkiä toimintoja. Nummelassa teetettiin poikkeuksellisen laaja pohjatutkimus vanhan teollisuuskiinteistön maaperästä. Palman kiinteistön alta löytyi kemikaaleja, mikä edellyttää maamassojen vaihtoa mikäli vanhan kiinteistön tilalle halutaan asuntorakentamista. Konsulttina meluselvityksissä toimi Promethor Oy Viistokuvaukset Suunnittelualueilta pyritään saamaan ajantasaisia viistokuvia. Kuvitusta käytetään hyväksi lupavalmistelussa, kaavasuunnittelussa sekä kaavan havainnollistamisessa. Vuonna 2014 kuvattiin Otalammella, Vihdin kirkonkylällä Kouvoinmäkeä sekä Nummelassa lentokenttää, Asemantietä, Pillistöntietä, Lankilaa ja Haapaniemeä. Vuonna 2015 tehtävä selvitystyö Vuoden 2015 kuluessa jatketaan valtatie 25 selvityksiä sekä teetetään kaavatyön edellyttämiä perusselvityksiä. Kaavoja varten laaditaan mm. luonto-, melu- ja tärinäselvityksiä, hulevesi- ja liikennesuunnitelmia ja pohjatutkimuksia sekä asennetaan pohjaveden tarkkailuputkia. Pienemmät selvitykset kilpailutetaan kevyesti sähköpostikyselyllä ja kaikista yli euroa maksavista konsulttitöistä järjestetään avoin tarjouskilpailu. RAKENNUSKIELLOT Maankäyttö- ja rakennuslain 53 :n mukainen asemakaavaja asemakaavan muutosalueen rakennuskielto on voimassa seuraavilla alueilla asemakaavan laatimista varten: - Oj 15 Ojakkalan asemakaava- ja asemakaavan muutosalue saakka Ojakkalan rakennuskieltoa tultaneen jatkamaan, joskin mahdollisesti muuttuneella aluerajauksella. Päätöksen jatkamisesta tekee kunnanhallitus. Rakennuskielto ei koske olemassa olevaan asuinrakennukseen liittyvän talousrakennuksen ja maatalousrakennuksen rakentamista eikä enintään kaksi asuntoa käsittävän asuinrakennuksen korjaamista tai sen vähäistä lisärakentamista. Toimenpiderajoituksella pyritään rajoittamaan sellaisia maansiirtotöitä, puiden kaatamista yms. jotka saattaisivat vaikeuttaa alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen tai jotka mahdollisesti turmelisivat taajama- ja maisemakuvaa. Toimenpiderajoituksen alaiset toiminnat ovat luvanvaraisia. Esimerkiksi metsähakkuut vaativat maisematyöluvan. KAAVOITUSKATSAUS

16 MAISEMATYÖLUVAT Ennen moottorisahaan tarttumista tulee ottaa yhteyttä Vihdin kunnan kaavoitukseen ja selvittää tarvitseeko toimenpide luvan vai ei. Suullista lupaa ei ole olemassa, mutta suullisesti voi saada vastauksen, mikäli toimenpide ei ole luvanvarainen. Lupa tarvitaan yleisimmin asemakaava-alueella tapahtuvista puun kaadoista, toimenpiderajoitusalueilla sekä tietyillä osayleiskaavan alueilla. Vuonna 2014 kaavoitusyksikössä käsiteltiin 75 maisematyölupaa, joista suurin osa sijoittui asemakaava-alueelle. Yksi maisematyölupa oli kokonaan kielteinen, yhdeksän lupaa ehdollisia tai osittain kielteisiä. Yleisin syy siihen, että puun kaatamiseen ei tullut lupaa, oli puun kuuluminen jonkun toisen omistukseen kuin luvan hakijan. Neljässä tapauksessa rajoituksia tuli liito-oravan elinalueen suojelemiseksi. Asemakaava-alueella annettiin maisematyölupa yhteensä 622 erillispuun kaatamiseen, kahden kuusiaidan poistamiseen sekä useita yli 1000 neliön raivaamis- tai harvennuslupia. Erilaisia metsien maisematyölupia annettiin lähes 160 hehtaarille. Yksittäisiä puita koskevat luvat kohdistuivat lukumäärältään 1-95 puuhun, keskiarvon ollessa 12 puuta lupaa kohden. Metsien hakkuualueista suurin osa oli yli 5 hehtaarin kokoisia. Maisematyöluvista tehtiin neljä oikaisuvaatimusta ympäristölautakuntaan ja kahdessa tapauksessa lautakunta muutti päätöstä. Yksi maisematyölupa on tätä kirjoitettaessa Helsingin hallinto-oikeudessa. Maisematyöluvalla käsiteltiin myös kolme maansiirtotyötä (kaksi myönteistä, yksi kielteinen). Vuonna 2014 tehtiin vain yksi tutkintapyyntö poliisille luvattomasta puiden kaatamisesta. Maisematyölupapäätökset valmistelee kaavasuunnittelija ja päätöksen tekee kaavoituspäällikkö. Päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen ympäristölautakunnalle. POIKKEAMISLUVAT JA SUUNNITTELUTARVE- RATKAISUT Vuonna 2014 kaavoitusyksikössä valmisteltiin 28 poikkeamispäätöstä ja 42 suunnittelutarveratkaisua. Poikkeamisia haettiin eniten rantarakennuskiellosta tai asemakaavasta. Rakennuskiellosta haettiin poikkeamista selvästi aikaisempia vuosia vähemmän (alle 10). Kaiken kaikkiaan vuoden 2014 aikana tehtiin 17 myönteistä poikkeamispäätöstä (joista 2 ehdollisena) ja 3 kielteistä poikkeamispäätöstä. Osa näistä sisälsi myös suunnittelutarveratkaisun. Uudenmaan ELY-keskuksen toimivallassa olevia poikkeamispäätöksiä valmisteltiin myönteisenä tai ehdollisena 8, joista UUD ELY antoi 2 kielteistä ja 3 myönteistä päätöstä, kolmen kohdalla päätöstä ei ole vielä tehty. Suunnittelutarveratkaisupäätöksiä tehtiin 15 kielteisenä ja 27 myönteisenä, joista 4 ehdollisena tai osittain myönteisenä. Poikkeamisluvista ja suunnittelutarveratkaisuista päättää tekninen- ja ympäristöjohtaja. Päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen kaavoitus- ja tekniselle lautakunnalle. Vuonna 2014 lautakunta käsitteli viisi oikaisuvaatimusta, mutta ei tehnyt päätöksiin muutosta. Kolmesta kielteisestä luvasta tehtiin valitus Helsingn hallinto-oikeuteen. HHO on hylännyt yhden valituksen, kahden käsittely oli vielä tätä kirjoitettaessa kesken. Vuoteen 2013 verrattuna poikkeamispäätösten määrä kasvoi kahdeksalla ja suunnitelutarveratkaisuiden määrä väheni kahdellatoista. Kiinteistön myyntiä tai rakentamista varten toimitettiin vuonna 2014 noin 400 kaavaotetta. Tämä on noin 40 vähemmän kuin vuonna Lisätietoa ja ohjeet luvan hakemiseen löytyvät osoitteesta: Luvan tarpeesta voi tiedustella numerosta , kun tiedät toimenpidepaikan osoitteen tai kiinteistötunnuksen. 14 KAAVOITUSKATSAUS 2014

17 SOPIMUKSET Asemakaavoitusta varten kunta on tehnyt maanomistajien kanssa kaavoituksen käynnistämissopimuksia, joiden pohjalta tehdään kaavoituksen edetessä maankäyttösopimukset. Sopimusneuvotteluista vastaa maankäyttöinsinööri (vuonna 2014 vs. maankäyttöinsinööri Mika Kukkula). Sopimuksen nimi Sopimusosapuoli Pvm Kohde Kaava Maankäyttösopimus Varpu-Liisa Vainio Kh Koivula Rn:o 1:563 Ot 17 Maankäyttösopimus Asunto Oy Vihdin Peltotie 4 Kh Niittypelto Rn:o 14:2 N 164 Maankäyttösopimus Asunto Oy Vihdin Niittytie 2 Kh Mullimäki Rn:o 1:287 N 164 Maankäyttösopimus Länsi-Uudenmaan Säästöpankki Kh VI-SE II Rn:o 3:64 N 95 Maankäyttösopimus Kiinteistö Oy Nummelan Linja-autoasema Kh Linjala Rn:o 20:5 N 146 Maankäyttösopimus Olenius Arvo Aarne kuolinpesän osakkaat Kh Höytiönummi Rn:o 4:190 N 106 B Maankäyttösopimus NPA-tarvike Oy Kh Kantomäki Rn:o 9:67 V 45 Maankäyttösopimus Mika Penttinen Kh Onnela Rn:o 9:66 V 45 Maankäyttösopimus Markku Tiainen Kh Kuusipelto Rn:o 1:19 ja V 45 Kuusipuro Rn:o 9:339 Maankäyttösopimus Vihdin Konehallit Oy Kh Harjumäki II Rn:o 9:262 ja V 45 Harjumäki Rn:o 9:282 Maankäyttösopimus Pentti Torvinen Kh Kolmio Rn:o 9:214 V 45 Maankäyttösopimus Marjana Kusmin, Tarja Niittymäki ja Dogico Oy Kh Kuusikko Rn:o 2:1 V 45 Maankäyttösopimus Ari tiainen Kh Värskönpelto Rn:o 1:58 ja V 45 Kuusirinta Rn:o 9:340 Maankäyttösopimus Mikko Perkoila Kh Värskönniitty Rn:o 1:33 V 45 Maankäyttösopimus Seppo ja Eila Tamminen Kh Värskönniitty II Rn:o 18:0 V 45 Maankäyttösopimus Harri ja Sisko Nurmisto Kh Nurmisto Rn:o 1:25 ja V 45 Nurmisto II Rn:o 9:233 Kauppakirja Kerttu Huitu Kh Nissola Rn:o 1:248 ja Seppä Rn:o 4:178 N 106 Kauppakirja Antti Laustio Kh Sveitsinmäki Rn:o 3:324 ja Sveitsinmäki I Rn:o 1:205 N 106 ja N 159 Käynnistämissopimus Sara Maattola-Lindholm Kh Haitti Rn:o 2:91 Oj 17 Käynnistämissopimus Corinne ja Bettina von Renteln Kh Janttula Rn:o 1:143 ja Oj 17 Fasanbacken Rn:o 2:97 Käynnistämissopimus Antti Laustio Kh Sveitsinmäki 1 Rn:o 10:8 N 148 Käynnistämissopimus Mimosa Virkkunen ja Sari Sarva Kh Hakala Rn:o 1:196 ja Kuikku N 148 Rn:o 2:201 Käynnistämissopimus VHL-Kiinteistöt Oy Kh Ylitalo Rn:o 2:244 Oj 16 Käynnistämissopimus Suur-Seudun Osuuskauppa SSO Kh Tuomela Rn:o 2:4, Toivola Rn:o 2:468, Aura Rn:o 2:546 ja Tavaratalo Rn:o 3:236 N 140 KAAVOITUSKATSAUS

18 YHTEYSTIETOJA Teknisen ja ympäristökeskuksen johtaja: Kari Setälä Tekninen ja ympäristöjohtaja, DI Ympäristölautakunnan esittelijä , matkap Kaavoituspalvelut: Suvi Lehtoranta Kaavoituspäällikkö, M-A Kaavoitus- ja teknisen lautakunnan esittelijä kaava-asioissa, osayleiskaavat, maisematyöluvat p Anne Riikonen Toimistosihteeri Asiakaspalvelu, suunnittelutarveratkaisujen sekä poikkeamis- ja maisematyölupien tiedustelut ja naapurien kuulemiset sekä teknisen ja ympäristöjohtajan tekemien päätösten toimeenpanot p Matti Hult Kaavasuunnittelija, YKS Asemakaavat, ranta-asemakaavat, lupavalmistelu, kaavoituksen www-sivut p Tarja Johansson Kaavasuunnittelija, ins. AMK Asemakaavat, lupavalmistelu p Tuomas Turpeinen Kaavasuunnittelija, FM Osayleiskaavat, asemakaavat, tilastot, lupavalmistelu p Miia Perätalo Kaavasuunnittelija, ins. AMK Osayleiskaavat, asemakaavat, lupavalmistelu p Eila Oulujärvi Kaavoitusassistentti Kaavojen piirtäminen, ajantasakaavat, hakemistoja kieltokartat p Käyntiosoite: Asemantie 30 Postiosoite: PL 13, NUMMELA Vihdin kunnan puhelinvaihde: (09) Kaavoituksen fax: (09) Sähköpostiosoite: Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: Vihdin kunnan internet-kotisivu: Kaavoituksen internet-kotisivujen aloitussivu: Eila Siikanen Suunnitteluavustaja Kaavatiedustelut, karttatilaukset, kaavojen piirtäminen, ajantasakaavat p Elisa Pajunen, ins. AMK Liikennesuunnittelija Liikenneturvallisuus, ulkomainonta p Kiinteistöpalvelut Petra Ståhl Maankäyttöinsinööri, FM Kiinteistöpalveluiden esimies Maapolitiikka, maanhankinta, etuostoasiat, tontinluovutus p Paula Eerola Maankäyttösihteeri Kaava-alueiden ulkopuoliset maanvuokraasiat, maanvuokrarekisterin koordinointi ja kehittäminen p KAAVOITUSKATSAUS 2014

19 Kaavoitus- ja teknisen lautakunnan jäsenet 2014 Sähköpostiosoitteet ovat pääsääntöisesti muotoa Kim Lehtola, puheenjohtaja Koivuniementie Tervalampi p Arvo Keskinen, varapuheenjohtaja Tammenkalliontie Vihti p Jarmo Hynnälä Uudenmaantie Vihti p Ritva Sallmén Kotoniementie 70 a Ojakkala p Jouko Lindfors Laurintie Otalampi p Aili Bertling p bertling@kolumbus.fi Leena Vehkovuori Lusilantie Ojakkala p Päivi Ruostesaari p Jukka Koivunen p Lautakunnan esittelijät ja sihteeri Rauno Kujanpää, Tekninen ja ympäristöjohtaja saakka, alkaen Kari Setälä Suvi Lehtoranta, kaavoituspäällikkö Jarkko Riipinen, katupäällikkö Mikko Hytönen, tilapalvelupäällikkö Salme Napari, sihteeri Asemantie 30, NUMMELA p salme.napari@vihti.fi Muut viranomaiset Uudenmaan ELY-keskus PL 36, HELSINKI Käyntiosoite: Asemapäällikönkatu 14, HELSINKI Asiakaspalvelu puh Vihdin alueesta vastaavat: Sanna Andersson, ylitarkastaja, (maankäyttö) Anna Yrjölä, ylitarkastaja (liikenne) Uudenmaan liitto Esterinportti 2 B, HELSINKI puh. (09) Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo Villa Ormnäs Ormnäsintie 3, TAMMISAARI puh Kunnanhallituksen edustaja Anu Rajajärvi Seunakuja 2 B Nummela p Nuorisovaltuuston edustajat Kim Kivari Salla Napari KAAVOITUSKATSAUS

20 Raportissa esitetyt lainaukset maankäyttö- ja rakennuslaista (MRL) eivät ole kaikilta osin suoria lainauksia. Lakipykälien tekstiä on osittain lyhennetty, kuitenkin niin, ettei lakipykälien merkitys ole muuttunut. Alkuperäiset MRL:n säännökset löytyvät muun muassa osoitteesta Kaavoituskatsaus 2014 on saatavilla Vihdin kunnan kaavoitustoimesta, Asemantie 30, Nummela. Kaavoituskatsaus julkaistaan myös kunnan internet-sivuilla Raportin valokuvat Vihdin kunnan kaavoitustoimi.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma 2015

Kaavoitusohjelma 2015 LIITE 11 Kaavoitusohjelma 2015 Kv 8.12.2014 63 liite 3 Kh 17.11.2014 216 Kate 8.10.2014 109 Kate om KAAVOITUSohjelma 2015 Vuosittain laadittava kaavoitusohjelma on Vihdin kunnan maankäytön toimintaohjelma,

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma 2014

Kaavoitusohjelma 2014 Kaavoitusohjelma 2014 muutos Kv 17.3.2014 11 liite 1 Kh 10.3.2014 27 Kate 12.2.2014 25 Kv 11.11.2013 74 liite 2 Kh 21.10.2013 233 Kate 9.10.2013 90 KAAVOITUSOHJELMA 2014 Vuosittain laadittava kaavoitusohjelma

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos

Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO Puh 0400 356 500, Fax 016-642259 4.2.2009 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaava-alueen kortteleiden 413, 416 ja 417 asemakaavamuutos Osallistumis-

Lisätiedot

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 1.4.2015 Diaari nro: AKAA: 203/2015 S i s ä l l y s

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA LUVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan kaavatyön tavoitteet

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299) KITTILÄN KUNTA Puh 040 356 500, Fax 016-642259 20.10.2014 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA LUVIA KORTTELIN 29 (OSA), PAPPILANTIE (OSA), MYLLYTANHUA (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan laadinnan yhteydessä

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 27/1, 31/7, 32/1,2,4, 36/2-3, 83, 299)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 27/1, 31/7, 32/1,2,4, 36/2-3, 83, 299) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 27/1, 31/7, 32/1,2,4, 36/2-3, 83, 299) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.9.2009 Ilmakuva Leviltä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I TAIPALSAAREN KUNTA PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.11.2018 II SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 SUUNNITTELUALUE... 2 2.1 Suunnittelualueen

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/583/10.02.03/2014 VP 9/17.3.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 15 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1643 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh. OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

RUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1 (6) RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS.

RUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1 (6) RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS. sivu 1 (6) RUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.09.2013 RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS Aloite Aloitteen asemakaavan muuttamisesta on tehnyt Ruskon kunta. Suunnittelualue

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.12.2017 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot