URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA"

Transkriptio

1 MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, Mikkeli Tuija Mustonen puh , fax. (015) , URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

2 TEHTÄVÄ SUUNNITTELUKOHDE KIINTEISTÖTIEDOT/ OSOITE HAKIJA Asemakaavan muuttaminen. Suunnittelualue muodostuu kahdesta kiinteistöstä (Selännekatu 31 ja Urpolankatu 22) risteysalueen eteläpuolella sekä kiinteistöjen välisestä puistoalueesta. Asemakaavan muutos koskee Mikkelin kaupungin 11. kaupunginosan (Urpolan), korttelin 6, tonttia 1 ja korttelin 11, tonttia 1 sekä lähiympäristöä. Asemakaavan muutos on tullut vireille Mikkelin kaupungin ja kiinteistönomistajien aloitteesta. Kaavasta ei peritä kaavoitusmaksua. SUUNNITTELUN TAVOITE Asemakaavan muutoksen tavoitteena on Urpolankatu 22 osalta ratkaista yksityisen kiinteistön kautta kulkevan yleisen kevyenliikenteenväylän maapohjan siirtäminen kaupungin omistukseen. Tavoitteena on myös muuttaa kevyenliikenteenväylä turvallisemmaksi ja parantaa tonttien liikennöitävyyttä. Samalla tarkennetaan kiinteistöjen rakennusoikeudet ja muutetaan merkinnät vastaamaan nykyaikaisia kaavamerkintöjä. Tavoitteen toteuttamiseksi tehdään maankäyttösopimuksia kiinteistönomistajien kanssa. LÄHTÖTIEDOT/ NYKYTILANNE Valtakunnalliset alueiden käyttötavoitteet (VAT) ovat osa Maankäyttö- ja rakennuslainmukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Niiden tehtävänä on varmistaa valtakunnallisesti merkittävien seikkojen huomioon ottaminen maakuntien ja kuntien kaavoituksessa sekä valtion viranomaisten toiminnassa. VAT tavoitteiden kokonaisuuksista tässä kaavatyössä erityisesti huomioitavia ovat toimivaa aluerakennetta, eheyttävää yhdyskuntarakennetta ja elinympäristön laatua sekä kulttuuriperintöä koskevat tavoitteet. Maakuntakaavassa (vahvistettu ) alue on taajamatoimintojen aluetta (A). Lisäksi alue on pohjavesialuetta (pv). (Ks. kuva 1). Oikeusvaikutuksettomassa Mikkelin Yleiskaavassa (kaupungin valtuusto ) suunnittelualue on pientalovaltaista asuinaluetta (AP) ja virkistysaluetta (V), Suunnittelualueen merkinnät hyväksytyissä asemakaavoissa ovat 2 (7)

3 Selännekatu 31 ja Urpolankatu 22 asuintontteja niiden välissä kulkee puistokaistale. Risteysalue on katualuetta. Kuva 1: Ote maakuntakaavasta. Kuva 2: Ote yleiskaavasta Nykytilanne Urpolankatu 22 kiinteistön halki kulkee yleisessä käytössä oleva kevyenliikenteenväylä. Väylän käytöstä on tehty sopimus edellisen omistajan aikana, mutta väylä hankaloittaa huomattavasti tontin käyttöä ja autoliikenne väylällä on turvallisuusriski. Urpolankadun ja Selännekadun risteyksessä, katualueella on paikoitusalue. 3 (7)

4 Kuva 3:Ote ajantasa-asemakaavasta. MAANOMISTUS Alueen tontit ovat yksityisten omistuksessa. Puistot sekä lähivirkistysja katualueet omistaa Mikkelin kaupunki. Kuva 4: Maanomistus kaava-alueella. Sinisellä kaupungin maat ja vihreällä kaupungilta vuokratut alueet. ARVIOINTITIEDOT Vaikutusten arvioinnissa asetetaan rinnakkain oleva tilanne ja kaavamuutoksen mahdollistama tilanne. Valmistelun yhteydessä arvioidaan kaavamuutoksen vaikutuksia mm. asumiseen, kaupunkikuvaan, luonnonarvoihin, kulttuuri- ja rakennushistoriallisiin arvoihin sekä pysäköinti- ja liikennejärjestelyihin. Vaikutukset raportoidaan kaavaselostuksessa ja tarvittaessa erillisliitteinä olevissa muissa selvityksissä. 4 (7)

5 Lähtökohtaisesti alueen olot ja ympäristöarvot eivät tule olennaisesti muuttumaan. Mikäli työn aikana tulee esille selvitystarpeita (esim. liitoorava), laaditaan tarvittavat selvitykset. OSALLISET Maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisia ovat - hakijat - alueen sekä viereisten ja vastapäisten alueiden omistajat, Vuokralaiset ja asukkaat (naapurit) - kaupunginosan tai lähialueen asukkaat, yritykset, työntekijät, asukas- ym. yhdistykset - kaupungin viranomaiset - Etelä-Savon liikenne-, elinkeino- ja ympäristökeskus ELY, Liikennevirasto, Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon Energia Oy, Suur-Savon Sähkö Oyj, Mikkelin Vesiliikelaitos, teleoperaattorit - kunnan jäsenet ja ne, jotka katsovat olevansa osallisia. Lisäksi kaavahankkeen osallisia ovat kaikki, jotka täyttävät edellä olevan osallisuudenmääritelmän. Listaa osallisista täydennetään tarvittaessa. OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Asemakaavoituksen alkaminen ilmoitetaan osallisille kirjeellä. Isännöitsijää pyydetään välittämään tieto kaavoituksesta yhtiönsä asukkaille ja osakkaille. Asemakaavatyön lähtökohdat ja tavoitteet on esitetty tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa, johon voi tutustua myös kaupunkisuunnittelu osastolla (Maaherrankatu 9-11) ja internetissä Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voidaan tehdä työn kuluessa tarvittaessa muutoksia ja täydennyksiä. Viranomaisyhteistyö järjestetään työn kuluessa erikseen sovittavin neuvotteluin. MRL 66 mukainen viranomaisneuvottelu ei ole tarpeen, elleivät muut viranomaiset sitä esitä. Kaavan nähtävillä olosta ja voimaan tulosta kuulutetaan kaupungin virallisissa ilmoituslehdissä sekä muussa kunnassa asuville maanomistajille tavallisella kirjeellä. Kaavoitustyön vaiheesta ilmoitetaan kerran vuodessa kaavoituskatsauksessa. 5 (7)

6 KÄSITTELYAIKATAULU Tavoiteaikataulu: ehdotus teknisessä lautakunnassa 09/2015, kaupunginhallituksessa ja nähtävillä 10-11/2015, valtuustossa alkuvuodesta VALMISTELUSTA VASTAA Asemakaava-arkkitehti Tuija Mustonen puh sähköposti Kirjallinen palaute Mikkelin kaupungin kaupunkisuunnitteluun. os PL 278, MIKKELI tai sähköpostitse toimistosihteeri Kirsi Avelin, puh PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUS Mikkeli Tuija Mustonen asemakaava-arkkitehti LIITE: Luonnos asemakaavamuutoksesta 6 (7)

7 LIITE: Luonnos asemakaavamuutoksesta (ei mittakaavassa) 7 (7)

LEHMUSKYLÄN PIENET MUUTOKSET (OSAT KORTTELEITA 32 JA 51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.8.2014

LEHMUSKYLÄN PIENET MUUTOKSET (OSAT KORTTELEITA 32 JA 51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.8.2014 MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0932 LEHMUSKYLÄN PIENET MUUTOKSET

Lisätiedot

HAUKIVUOREN SEURAKUNTATALON KORTTELI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HAUKIVUOREN SEURAKUNTATALON KORTTELI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli asemakaava-arkkitehti Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 925 HAUKIVUOREN

Lisätiedot

NUIJAMIEHEN ASUINALUE OSA 2 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NUIJAMIEHEN ASUINALUE OSA 2 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 33, 50101 Mikkeli Kalle Räinä puh. 040 794 2525 e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0950 NUIJAMIEHEN ASUINALUE OSA 2 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

MARSKINAUKIO ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MARSKINAUKIO ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 947 MARSKINAUKIO ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI JA VANKILAN MYYMÄLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SUOMEN PANKKI JA VANKILAN MYYMÄLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 33, 50101 Mikkeli Kalle Räinä puh. 040 794 2525 e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0965 SUOMEN PANKKI JA VANKILAN MYYMÄLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

LEHMUSKYLÄN PÄIVÄKOTI JA SEURAKUNTAKOTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LEHMUSKYLÄN PÄIVÄKOTI JA SEURAKUNTAKOTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 0959 MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi LEHMUSKYLÄN PÄIVÄKOTI JA SEURAKUNTAKOTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2016;

Lisätiedot

PALJAVESI-NIINIVESI RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PALJAVESI-NIINIVESI RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Jari Ahonen puh. 044 794 2527, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 7084 PALJAVESI-NIINIVESI RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

KALEVANKANKAAN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KALEVANKANKAAN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0908 KALEVANKANKAAN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.3.2013 TEHTÄVÄ SUUNNITTELUKOHDE

Lisätiedot

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0058 GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.10.2013

Lisätiedot

URPOLANKATU 22 SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVAN SELOSTUS

URPOLANKATU 22 SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVAN SELOSTUS MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0954 URPOLANKATU 22 SELÄNNEKATU 31

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 30.3.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002134 ja tonttijako,

Lisätiedot

Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet

Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Kaupunkisuunnittelu 1/5 Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 2.9.2011 Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet Asemakaava

Lisätiedot

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 12.3.2013 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä / K 70116 Asemakaavan muutos nro 002066 Koivukylä 70. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro Havukoski

Asemakaavan muutos nro Havukoski Asemakaavan muutos nro 001993 Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan muutosta on hakenut Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Korson torni Asemakaavan muutos nro 002144,

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA Asemakaavan muutos nro 002134, Korennontie, Nikinmäki VANTAA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.5.2016 muutos: liitetty Mehiläisentien katualuetta asemakaavamuutokseen

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Suunnittelualueen alustava rajaus ilmakuvassa Hakija: Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen

Lisätiedot

Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos

Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos Työ nro 002247 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 13.10.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Lipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro sekä tonttijako, Asola

Lipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro sekä tonttijako, Asola Lipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro 721300 sekä tonttijako, Asola Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan

Lisätiedot

002090 Asemakaavan muutos Piispankylä

002090 Asemakaavan muutos Piispankylä 002090 Asemakaavan muutos Piispankylä Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.1.2011 Vantaan kaupungin Yrityspalvelut on hakenut asemakaavan muuttamista Vantaan

Lisätiedot

Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla

Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 11.2.2009 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla Asemakaavamuutos

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Asemakaavan muutos nro 002114 sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL

Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL 62 13.3.2014 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002223, Korso

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Hotelli Flamingon laajennus, asemakaavan muutos nro 002194.

Hotelli Flamingon laajennus, asemakaavan muutos nro 002194. Hotelli Flamingon laajennus, asemakaavan muutos nro 002194. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 4.11.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo

VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo 6.9.2005 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Ilmoitus kaavoituksen vireilletulosta Asia: ASEMAKAAVA NRO 720900 Kaupunginosa:

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOKKOLAN KAMPUSALUE

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOKKOLAN KAMPUSALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOKKOLAN KAMPUSALUE PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi

Lisätiedot

0037 MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, Mikkeli

0037 MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, Mikkeli 0037 MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi MIKKELIN KAUPUNKI SATAMALAHDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

Kallioimarteenrinne, asemakaavan muutos. Työ nro 002153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 22.12.2014

Kallioimarteenrinne, asemakaavan muutos. Työ nro 002153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 22.12.2014 Kallioimarteenrinne, asemakaavan muutos Työ nro 002153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 22.12.2014 Uusi kuuleminen, kuultu 1. kerran 15.2.2012 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö-

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Kyminlinnantien, Uittoväylän ja valtatie 7:n välisellä alueella Jumalniemen kauppakeskuksen pohjoispuo lella.

Suunnittelualue sijaitsee Kyminlinnantien, Uittoväylän ja valtatie 7:n välisellä alueella Jumalniemen kauppakeskuksen pohjoispuo lella. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 40. KAUPUNGINOSA KALLIOKOSKI OSA KORTTELIA 56 SEKÄ KYMINLINNANTIETÄ JA UITTOVÄYLÄÄ KAAVA NRO 0217 VALMISTELIJA Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja

Lisätiedot

Tammiston irtaimistovarastopalvelut

Tammiston irtaimistovarastopalvelut Tammiston irtaimistovarastopalvelut Asemakaavamuutos nro 002215 osoitteessa Sähkötie 12 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 1.10.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt 1 (1) Kaupunkisuunnittelu 28.9.2011 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen ASEMAKAAVAN MUUTOS 002141, TONTTIJAKO JA TONTTIJAONMUUTOS, VIERTOLA Osa korttelia 63124

Lisätiedot

VETURITALLIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.4.2015, täydennetty 29.4.2015

VETURITALLIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.4.2015, täydennetty 29.4.2015 MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0949 VETURITALLIN ALUEEN ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro

Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro 002047 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 20.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy. 1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

Taukopuiston asemakaavan muutos

Taukopuiston asemakaavan muutos Taukopuiston asemakaavan muutos nro 002164 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 15.4.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat

Lisätiedot

HAUKIVUOREN SEURAKUNTATALON KORTTELI ASEMAKAAVAN SELOSTUS

HAUKIVUOREN SEURAKUNTATALON KORTTELI ASEMAKAAVAN SELOSTUS MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli asemakaava-arkkitehti Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0925 HAUKIVUOREN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014 3547 PEURANTIE asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan

Lisätiedot

Kortteli 52125, asemakaavan muutos

Kortteli 52125, asemakaavan muutos Kortteli 52125, asemakaavan muutos Työ nro 002260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 17.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI , SAMMONKATU 1 d

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI , SAMMONKATU 1 d KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 51 21 5, SAMMONKATU 1 d ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVATYÖN TARKASTELUALUE KOKKOLAN

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro , Veromies (52) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Asemakaavan muutos nro , Veromies (52) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 001988, Veromies (52) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANTAAN KAUPUNKI 10.1.2008 Kaavatyön hakija Ilmailulaitos/Lentoasemakiinteistöt

Lisätiedot

Uusi kerrostalo Mantelipolulle

Uusi kerrostalo Mantelipolulle VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 12.4.2010 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Uusi kerrostalo Mantelipolulle Asemakaavamuutos nro 002091,

Lisätiedot

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Talkootie 1 Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 3.3.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

KOIVUKYLÄ 8 KAAVARUNKO NRO

KOIVUKYLÄ 8 KAAVARUNKO NRO VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo 10.9.2004 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Ilmoitus kaavoituksen vireilletulosta Asia: KOIVUKYLÄ 8 KAAVARUNKO NRO 072000

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

RISTIINA ESE KITEREENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RISTIINA ESE KITEREENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli puh. 044 794 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0938 RISTIINA ESE KITEREENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 1 (5) KONTIOLAHDEN LEHMO 1.3.2014 KAAVOITUS 2 (5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Sähkötie 1, asemakaavan muutos

Sähkötie 1, asemakaavan muutos Sähkötie 1, asemakaavan muutos Työ nro 002255 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.3.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava nro 860700 Keski-Nikinmäen asemakaava ja asemakaavan muutos 002086 Suunnittelualue sijaitsee Nikinmäen kaupunginosassa,

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos

Lisätiedot

Suunnittelualueen pinta-ala on n. 73 ha. Suunnittelutyötä tehdään eri tarkkuusasteilla, alueesta riippuen. Tarkempi rajaus ilmenee liitekartasta.

Suunnittelualueen pinta-ala on n. 73 ha. Suunnittelutyötä tehdään eri tarkkuusasteilla, alueesta riippuen. Tarkempi rajaus ilmenee liitekartasta. KORSON KESKUSTA Keskustasuunnitelmatyö nro 081400 kaupunginosat Korso 81 ja Metsola 83 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakija Vantaan kaupunkisuunnittelu käynnistää

Lisätiedot

Niittyvillankuja 2. Asemakaavamuutos nro 002240

Niittyvillankuja 2. Asemakaavamuutos nro 002240 Niittyvillankuja 2 Asemakaavamuutos nro 002240 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 1.4.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

SOUKANKALLIO Aluenumero

SOUKANKALLIO Aluenumero 1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9 Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0316 Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Nastolan kunta Osallistumis- ja 1 (6) Tekniset palvelut. V102 Vappulantie

Nastolan kunta Osallistumis- ja 1 (6) Tekniset palvelut. V102 Vappulantie Nastolan kunta Osallistumis- ja 1 (6) Arvoisa vastaanottaja, Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta. Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen. Korttelit 1, 3, 18, 19 ja 19a Asemakaavan muutos

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi.

ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS JÄTEVEDENPUHDISTAMO JA BIOKAASULAITOS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Tämä on maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ II (Tämä asiakirja löytyy myös internetistä osoitteesta http://www.vantaa.fi/kaupunkisuunnittelu)

Lisätiedot

ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015

ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015 Zi-1c 1 OSÄLLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAPPIONMETSÄN RANTÄKAAVAN MUUTTAMINEN ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015 OÄS Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue käsittää osan asemakaavoitetusta pääradan varresta Kaustarissa. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen sijainti

SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue käsittää osan asemakaavoitetusta pääradan varresta Kaustarissa. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen sijainti OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄÄRADAN KAKSOISRAITEET KAUSTARI Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh.

Lisätiedot

Iso-Kauselan asemakaavan muutos A1102

Iso-Kauselan asemakaavan muutos A1102 Kaarinan kaupunki Iso-Kauselan asemakaavan muutos osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.10.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

211900 Åbyn entisen elementtitehtaan tontti, 21 Piispankylä Asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos

211900 Åbyn entisen elementtitehtaan tontti, 21 Piispankylä Asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö 211900 Åbyn entisen elementtitehtaan tontti, 21 Piispankylä Asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaavan muutos, Santtio 11, kortteli 32 sekä puisto- ja lähivirkistysalue Liite 1 1 Sijainti opaskartalla Aluerajaus Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

Båssastranden asemakaava

Båssastranden asemakaava Båssastranden asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue osoitettu yhtenäisellä punaisella viivalla. Lähivaikutusalue osoitettu sinisellä katkoviivalla.

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06)

Lisätiedot

Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos

Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos nro 002200 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.9.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee noin 1 km päässä

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

VISULAHTI: HUUSHARJUN POHJOISOSA JA KAPAKANOJAN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN LAATIMISTA VARTEN 20.05.

VISULAHTI: HUUSHARJUN POHJOISOSA JA KAPAKANOJAN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN LAATIMISTA VARTEN 20.05. MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Arja Hartikainen puh. 044 794 3285, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0911 VISULAHTI: HUUSHARJUN POHJOISOSA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Suopursunmutkan varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

Suurpelto III Asemakaava

Suurpelto III Asemakaava 1(5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Suurpelto III Asemakaava Asianumero 3708/503/2004 Aluenumero 330600 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 9.3.2017 ASOLANVÄYLÄ 48-50 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002295 Kaavamuutosalue sijaitsee Koivukylän kaupunginosassa Asolanväylän ja Koivukylän puistotien risteyksessä

Lisätiedot

Hiekkaharjun vesitorni, asemakaavan muutos nro 002286

Hiekkaharjun vesitorni, asemakaavan muutos nro 002286 Hiekkaharjun vesitorni, asemakaavan muutos nro 002286 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 23.11.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Pakkalanrinteen II- ja III-kerroksiset asuinkorttelialueet (A) muutetaan asuinkerrostalojen (AK) alueeksi

Pakkalanrinteen II- ja III-kerroksiset asuinkorttelialueet (A) muutetaan asuinkerrostalojen (AK) alueeksi Pakkalanrinteen II- ja III-kerroksiset asuinkorttelialueet (A) muutetaan asuinkerrostalojen (AK) alueeksi 16.9.2009 Tämä on asemakaavan muutoksen nro 002079, Pakkalanrinteen kaavamuutos maankäyttö- ja

Lisätiedot