Harovuori-Kalkunkorkea

Transkriptio

1 36 Harovuori-Kalkunkorkea JÄMSÄ KAO Karttalehti: , 12 Alueen pinta-ala: 537 ha Korkeus: 208 mpy Suhteellinen korkeus: 118 m Kallioalueen sijainti: Länkipohjasta 6 km länteen, Talviaisissa, Äväntäjärven kaakkoisrannalla. Maankäytön suunnittelutilanne: Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Äväntäjärven etelä- ja itärantaa reunustava 4 km pitkä ylänköinen kallioalue, joka koostuu useasta vierekkäisistä tai peräkkäisistä kallioselänteistä. Korkein kohta on keskellä oleva Ritavuori (208 m mpy), joka kohoaa Äväntäjärven pintaa yli 100 metriä korkeammalle. Selänteiden kallioiset rinteet kohoavat ympäristöstään jyrkkinä, usein jyrkänteisinä. Rajautuminen on pääasiassa selvää ympäröiviin vesistöihin ja viljelysten reunustamiin talousmetsiin. Parhaiten maisemassa erottuvia jyrkänteitä ovat Harovuoren eteläpään jyrkänne sekä pohjoisosan näyttävät Kalkunkorkean, Kalkkujenpohjanvuoren ja Levonvuoren jyrkänteet. Harovuori erottuu hyvin eteläpuoliselta Tampereen ja Jyväskylän väliseltä valtatieltä ja hallitsee korkeana selänteenä Talviaisten kylän arvokasta kulttuurimaisemaa. Paras näköalapaikka on Kalkunkorkean koillisjyrkänne, jolta avautuu kaunis näköala järville ja kulttuurimaisemaan sekä kauas metsäalueille. Harovuoren eteläjyrkänteeltä avautuu puuston lomitse näköaloja Talviaisten kylää ympäröiville pelloille ja vesistöihin. Virransuunvuorelta ja muilta Äväntäjärven rantakallioilta avautuu kauniita järvimaisemia pohjoiseen. Alueen kallioiset pienmaisemat ovat vaihtelevimmat alueen koillispäässä, jossa jyrkänteiset seinämät luovat lähimaisemassa mielenkiintoisia yksityiskohtia. Levonvuori on kokonaan paljastunut, lähes puuton jyrkkärinteinen kallio, joka erottuu lähimaisemassa silmiinpistävästi. Ritavuoren ja Tulikallioiden välisissä kallioiden reunustama pieni Junkkajärvi on kaunis maiseman yksityiskohta. Monin paikoin on kuitenkin tehty laajoja hakkuita, jotka ovat muuttaneet alueen luontaisia maisemia. Alueen kallioperä on karkearakeista porfyyrigraniittia, jossa esiintyy paikoin apliittigraniittia juonina ja laajempialaisina osueina. Porfyyrigraniitissa olevat kalimaasälpähajarakeet ovat keskimäärin 2-3 senttimetrin pituisia, mutta paikoin voi esiintyä noin 5 senttimetrin pituisia hajarakeita. Tasarakeista apliittigraniittia esiintyy kallioalueella useassa eri paikassa. Porfyyrigraniitissa esiintyy myös paikoin kookkaita gabromurskaleita sulkeumana (Laitakari1986). Kalliomaasto on Haro- ja Ritavuoren osalta kohtalaisen loivapiirteistä, suurelta osin peitteistä ja hieman porrasmaista talousmetsämaastoa, jossa rinteillä olevat jyrkänteet ovat matalia. Ritavuoren itä- ja pohjoispuolella kalliomaasto on vaihtelevampaa ja muodostuu jyrkkäpiirteisemmistä matalaista ja pienistä kallioselänteistä ja niiden välisestä suolaikkuisista metsänotkelmista, joita paikoin luonnehtii pienet lammet. Kallioalueen pohjoisosassa Kalkunkorkean koillisreunalla on 25 metriä korkea kalliojyrkänne, jossa pystyseinämäpinnat ovat yli viisimetrisiä. Jyrkänteen aluslouhikko on paikoin 10 metriä leveä ja siinä esiintyy kookkaita noin kaksi metrisiä lohkareita. Kalkunkorkean länsiseinämän tyvellä on kivilajin rakoilun synnyttämä lippamainen onkalo, joka on 15 metriä leveä, 2,5 metriä korkea ja 2 metriä syvä. Harovuoren etelärinteen tyvellä on pieni useiden aarien laajuinen rantalohkareikko. Silokalliot ovat kallioselänteillä melko tavanomaisia suurelta osin kasvillisuuden peittämiä pintoja. Rita- ja Junkovuoren luoteissivuilla on silokalliopinnat selvästi tavanomaista laaja-alaisempia ja edustavia. Biologisesti merkittävintä on Harovuoren linnustollisesti arvokas jyrkänne. Pienet lammet ja Äväntäjärven pitkähkö rakentamaton rantavyöhyke lisäävät alueen biologista monimuotoisuutta. Kalliokasvillisuus on karuhkoa ja jyrkännelajisto pääosin tavanomaista. Kalkunkorkean koillisjyrkänteellä on kookasta, edustavaa kalliomännikköä. Notkelmissa on korpija rämesoistumia. Suurin osa alueesta on tavanomaista, hakkuiden muuttamaa kangasmetsää. Harovuoren eteläreunalla oleva Oinasjärvi laskupuroineen on pienvesikartoituksessa todettu luonnonsuojelullisesti kohtalaisen arvokkaaksi (Tampereen vesi- ja ympäristöpiiri 1993). Alueella on metsäautoteitä ja laajoja avohakkuita. Pohjoisosan läpi kulkee paikallistie. Alueen poikki kulkee leveä voimalinja. Rannat rakentamattomia. Maantieliikenteen melua alueen eteläosassa. Tärkeimpien tekijöiden arviointi: GEOLOGINEN ARVO: 3 BIOLOGINEN ARVO: 3 MAISEMA ARVO: 3 Muut arvot: KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 Historialliset arvot: 4 Monikäyttöarvot: 3 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 2

2 Harovuori-Kalkunkorkea, JÄMSÄ :25 000

3 37 Jänenvuori-Hirmunvuori JÄMSÄ KAO Karttalehti: , 03 Alueen pinta-ala: 144 ha Korkeus: 210 mpy Suhteellinen korkeus: 126 m Kallioalueen sijainti: Länkipohjasta 1 km pohjoiseen, valtatie yhdeksän varressa. Maankäytön suunnittelutilanne: Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Jänenvuori-Hirmunvuoren kalliomaasto koostuu kolmesta korkeasta kallioselänteestä, joka on hyvin tärkeä osa Länkipohjan maisemaa. Alueen korkein kohta on itäreunalla Niinistönmäen laella (210 mpy) ja alueen länsireunalla oleva Jänenvuoren laki kohoaa kohoaa jyrkkärinteisenä 100 metriä viereisen Jänenjärven pinnasta. Ylänköinen kallioalue rajautuu selvimmin ympäristöön länsi- ja lounaisreunalla, jossa jyrkät kalliorinteet rajautuvat Jänenjärveen ja sitä reunustaviin peltolaikkuihin ja metsiin. Harkinnanvaraisinta rajautuminen on itäreunalla Niinistönmäen lakiosiin ja loiviin rinteisiin. Parhaiten kalliomaasto hahmottuu lännestä ja etelästä Längelmäen kirkonkylästä katsottuna. Alue erottuu ympäristöään selvästi korkeampina metsäisinä selänteinä, jotka hallitsevat maisemaa. Jänenvuori erottuu kaikkein selvärajaisimpana, sillä sen huippu kohoaa jyrkimmin ja kalliopinnat erottuvat länsipuoliselle paikallistielle. Jänenvuoren länsi- ja lounaisrinteeltä avautuu kauniita ja jylhiä näköaloja vesistöjen reunustamaan Länkipohjan viljelymaisemaan ja kaukaisille metsäalueille. Alueen muut osat ovat niin peitteisiä, ettei näköaloja avaudu luontaisesti. Alueen sisäosien maisema on edustavimmillaan Jänenvuoren laajoilla pienmaisemallisesti avarilla silokallioilla. Kallioalueen kivilaji on Keski-Suomen graniittialueelle tyypillinen porfyyrinen karkearakeinen graniitti, jossa kalimaasälpähajarakeet ovat jopa 5 cm pitkiä (Laitakari 1973). Porfyyrinen graniitti on harvarakoista ja hyvin ehjää kiveä. Jänenvuoren ja Hirmunvuoren lounaisrinteillä on laajoja, melko tasaisia silokallioalueita, joilla yhtenäisten silokallioiden koko on noin 50 x30 metriä. Geomorfologisesti melko monipuolisen Jänenvuoren länsijyrkänteellä on paikoin lähes 10 metriä korkeita pystyjä tai osin ylikaltevia jyrkänteitä. Jyrkänteiden kokonaiskorkeus on metriä. Jyrkänteen yläosa on pyöristynyt ja osin porrasmaisesti pystyosalle laskeutuva. Muualla jyrkänteet ovat matalampia. Jänenvuoren eteläpäässä on suojapuolen aluslouhikkoa. Jänenvuoren jyrkänteen reunoilla on irronneiden kalliolohkojen muodostamia onkaloita ja koloja. Korkeimman jyrkänteen reunalla on tällaisen lohkon ja kallion välissä noin 30 cm leveä ja noin 5 metriä korkea halkeamaonkalo. Alue on biologisesti varsin monipuolinen. Alueella on edustavaa silokalliokasvillisuutta, tavanomaisempaa kangasmetsää, reheviä korpia, karua jyrkännekasvillisuutta. Rinteillä on laajoja hakkuita, mutta toisaalta alueelta löytyy myös varsin iäkkäitä kuusikoita. Jänenvuoren jyrkänteen pohjoispäässä on edustavaa luonnontilaista sekametsää, jossa kookkaiden, keloutuvien mäntyjen ja kuusten joukossa on runsaasti lahoavia koivuja sekä muutamia kokkaita haapoja. Jänenvuoren jyrkänteen eteläosan juurella on avohakkuu, joka on kuivattanut jyrkänteen sammallajistoa. Seinämältä löytyi vielä mesotrofian osoittajana kuivuneita tummauurnasammalkasvustoja, mutta muutoin jyrkänne on karu ja lajistoltaan tavanomainen. Kalliot ovat karuja ja niukkalajisia, mutta kasvillisuustyypiltään hyvin edustavia ja täysin kulumattomia. Poronjäkälät muodostavat kauniita kasvustoja, ja kallioilla kasvaa myös tälle biotoopille tyypillistä kalliokohokkia. Myös Hirmunvuoren lounaisrinteellä on edustavaa silokalliokasvillisuutta. Selänteiden rinteillä ja lakiosissa useita metsäautoteitä ja laajoja hakkuita. Pohjoisreunalla on voimalinja. Jänenvuori on paikallinen näköalapaikka, jonne johtaa polkuja. Tärkeimpien tekijöiden arviointi: GEOLOGINEN ARVO: 3 BIOLOGINEN ARVO: 3 MAISEMA ARVO: 2 Muut arvot: KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 Historialliset arvot: 4 Monikäyttöarvot: 3 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 3

4

5 38 Jyrkysvuori-Lohivuori JÄMSÄ KAO Karttalehti: , 03, 05 Alueen pinta-ala: 144 ha Korkeus: 180 mpy Suhteellinen korkeus: 61 Kallioalueen sijainti: Länkipohjasta 7 km koilliseen, Ouninpohjassa. Maankäytön suunnittelutilanne: Kaakkoispuolella noin puolen kilometrin päässä on Isojärven kansallispuisto. Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Jyrkysvuoren-Lohivuoren reilu 3 km pitkä luode-kaakkosuuntainen kallioselänteiden jono kohoaa Kaatselän pohjoisrannasta maisemassa, jolle suuret korkeuserot ovat tyypillisiä. Kallioselännejakso ei siten erotu suurmaisemasta kovin selvästi, sillä seudulla on muitakin korkeita kallioita, mm. kaakkoispuolella on Isojärven kansallispuiston edustavia kalliomaisemia. Kallioalueen rajautuminen on selkeintä selännejakson länsireunalla oleviin kolmeen pieneen lampeen sekä kaakkoiskulmastaan Kaatselän Naarapohjan ranta. Selänteiden rinteet ovat länsisivuiltaan osittain jyrkänteisiä, mutta ainoastaan pohjoisosassa Ketunsapavuoren jyrkänteet erottuvat jylhinä ympäröivässä lähimaisemassa. Selänteiden jyrkänteisiltä kohdilta avautuu vaihtelevia metsävaltaisia näköaloja ympäristöön. Pohjoisosassa esimerkisi Jyrkysvuorelta viereiset korkeat metsäselänteet rajoittavat näköalan läheiseen ympäristöön. Kaunein näköala avautuu eteläosan Lohivuoren laelta, josta näkyy pitkälle etelään Kaatselälle sekä itäpuolelle Naarapohjaan. Maisema alueen sisäosissa on melko metsäinen ja sulkeutunut. Myös hakkuut ovat muuttaneet maisemaa monin kohdin. Maisemallisesti Lohivuoren selänne edustaa alueen parhaimmistoa. Sen laki on avaraa kalliomännikköä ja jyrkällä länsirinteellä on pienmaisemallisesti erikoinen harvinaisen laaja taluslouhikko, jossa harvahko mäntymetsä luo alueesta "kuusamolaista" tunnelmaa. Kallioselännejakson pääkivilaji on heterogeeninen, suuntautunut, keskirakeinen graniitti, jossa paikoin esiintyy amfiboliitti- ja sarvivälkegneissisulkeumia. Alueen eteläosassa, Naarapohjan ja Leppälammin välisellä alueella on kivilaji graniittisuonista hapanta gneissiä ja sarvivälkegneissiä. Eteläosassa Rantalanvuorella esiintyy kallioperässä pienellä alueella tummaa gabroa sekä peridotiittia (Laitakari 1973). Kallioselänteiden rinteitä luonnehtii graniitin porrasmainen rakoilu, joka parhaiten näkyy melko matalien porrasmaisten jyrkänteiden alueella. Lohivuoren länsireunalla on rikkonaisen 25 metriä korkean jyrkänteen juurella metriä pitkä ja 5-15 metriä leveä taluslouhikko. Jyrkänteestä lohkeilee edelleen isojakin kappaleita, jotka vyöryvät alas louhikkoon. Yksittäiset pystyseinämät ovat 1-5 metriä korkeita. Louhikon alaosassa on lohkareaines pyöristyneempää veden huuhtomaa rantakivikkoa noin +140 metrin korkeudella mpy. Lohkareet ovat melko pyöristyneitä ja niiden halkaisija on keskimäärin cm. Kallioselänteiden korkeimmat lakiosat ovat vedenkoskematonta, osittain ohuen moreenin peittämää kalliomaastoa kun taas paremmin paljastuneita kallioisia rinteitä on huuhtonut aallokko. Korkein ranta on alueella ollut noin +150 metriä mpy. Biologisesti arvokkainta alueella on lehtokasvilajisto sekä Jyrkysvuoren jyrkänteen muutamat lievää mesotrofiaa osoittavat lajit. Lehtolajistoa on alueella monin paikoin mm. jyrkänteiden juurilla, mutta lehtokasvillisuustyypit eivät ole pienen kokonsa vuoksi kehittyneet erityisen edustaviksi. Lohivuoren jyrkänteen päällä on poronjäkälävaltaista kalliomännikköä ja jyrkänteillä pääasiassa karun alustan sammalia. Biologista monimuotoisuutta lisäävät neljän pienen lammen sekä Kaatselän Naarapohjan rantavyöhykkeet. Alueella on avohakkuita mm. Jyrkysvuoren laella. Pohjoisosan läpi kulkee paikallistie. Tärkeimpien tekijöiden arviointi: GEOLOGINEN ARVO: 3 BIOLOGINEN ARVO: 3 MAISEMA ARVO: 3 Muut arvot: KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 Historialliset arvot: 4 Monikäyttöarvot: 3 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 2 m

6 38. Jyrkysvuori-Lohivuori, JÄMSÄ :15 000

7 39 Nevonvuori-Iso Koiravuori JÄMSÄ KAO Karttalehti: , 12 Alueen pinta-ala: 178 ha Korkeus: 207 mpy Suhteellinen korkeus: 127 m Kallioalueen sijainti: Jämsän keskustasta 9 km kaakkoon, Turkinkylässä sijaitseva kallioalue. Maankäytön suunnittelutilanne: Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Maisemallisesti hyvin merkittävät Nevonvuori ja Iso Koiravuori sijaitsevat Jämsänniemessä Päijänteen Tiirinselän itärannalla. Useasta kalliomäestä muodostuvan länsi-itäsuuntaisen kallioselännejakson yksittäisillä selänteillä on myös jyrkkärinteisiä ja paikoin jyrkänteisiä osia. Kallioalueen jyrkkärinteisten ja jyrkänteisten osien kalliopinnat eivät näy kauemmas ympäristöön. Rinteet erottuvat kuitenkin melko hyvin lounaasta ja alueen länsiosat näkynevät myös järvelle. Nevonvuoren lounaisjyrkänteeltä avautuu luontaisena lähes esteetön komea järvimaisema. Pohjoispuoliselta Mustikkavuorelta näkyy myös pohjoiseen metsä- ja peltomaastoon sekä luoteeseen, jossa katse kiinnittyy Kaipolan tehdaskombinaattiin. Alueen sisäiset korkeuserot ovat suuret. Maasto on voimakkaasti kumpuilevaa ja suhteelliset korkeuserot ovat paikoin 40 metrin luokkaa, mutta puusto ja rinteiden pääasiallinen loivuus rajoittavat sisäisiä maisemia. Nevonvuoren lounaissivulla on porrasjyrkänteinen noin 30 metrin korkuinen kalliorinne, jonka alaosassa on lohkareita sekä matalia pystyseinämäpintoja. Alueen korkein kohta sijaitsee Ison Koiravuoren laella, joka on suurelta osin ohuen moreenin peittämä. Iso Koiravuori ja sen eteläpuolinen kallioalue ovat loivarinteisiä, mutta Vähä Koiravuoren jyrkänne on vaikuttava, noin 15 metriä korkea pystyasentoinen ja osittain porrasmainen seinämä. Kallioseinämässä on edustavia ja melko massiivisia katosmuotoja. Alueen kallioperä on pääasiassa keskirakeista graniittia, jossa esiintyy satunnaisesti kiillegneissi- ja amfiboliittisulkeumia. Amfiboliittia on kookkaampana sulkeumana etenkin Nevonvuoren lounaisreunalla. Jyrkänteiden jäkälä-sammalyhteisöiden lajit ovat yleisiä, mutta mesotrofiaan viittaavia lajejakin löytyy niukkana. Lakiosan metsät ovat pääosin kuusivaltaisia, mutta rinteiden yläosissa on poronjäkäliköitä sekä kuivaa männikköä. Nevonvuoren laella on tuoretta lehtoa ja eteläpuolisten jyrkänteiden tyvellä varsin edustava monivivahteinen lehtoalue. Alueella on useita hakkuu- ja taimikkoalueita sekä hiekkakuoppa. Alueen länsilaidalla Myllyojan varressa on maakunnallisesti arvokas lehto. Alueella elelee liito-orava (VU) (Hertta). Tärkeimpien tekijöiden arviointi: GEOLOGINEN ARVO: 3 BIOLOGINEN ARVO: 3 MAISEMA ARVO: 2 Muut arvot: KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 Historialliset arvot: 4 Monikäyttöarvot: 4 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 2

8 39. Nevonvuori-Iso Koiravuori, JÄMSÄ :15 000

9 40 Edessalo JÄMSÄ KAO Karttalehti: Alueen pinta-ala: 560 ha Korkeus: 190 mpy Suhteellinen korkeus: 112 m Kallioalueen sijainti: Jämsästä 16 km eteläkakkoon, Päijänteen Lehesselän eteläpuolella. Maankäytön suunnittelutilanne: Noin puolet alueesta kuuluu vanhojen metsien ja rantojensuojeluohjelmaan sekä Natura verkostoon. Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Edessalo muodostuu Kolvonsaaresta, Hevovuoresta ja Varisvuoresta, joiden suhteellinen korkeus on yli 111 metriä. Metsäiset selänteet erottuvat kauas järvelle. Edessalon erottaa mantereesta kapea Edessalmi, joka on muodostunut erittäin voimakkaaseen kallioperän luode-kaakkosuuntaiseen ruhjeeseen. Edessalon pohjoisosassa Varisvuoren itäreunalla on korkea jyrkänne, jonka päältä avautuu puiden lomitse näkymä Haukkasalon suuntaan. Laajojen hakkuiden vuoksi rinteiltä näkyy myös avarampia maisemia Päijänteen selille. Alueen edustavimmat jyrkänteet ovat Hevovuoren länsirinteessä, järven rannassa. Järveltä erottuu parhaiten Hevolahden kohdalla oleva noin 400 metriä pitkä jyrkänne, joka on rannassa 5 10 metriä korkeana pystyjyrkänteenä. Sen keskiosassa on louhikkoa ja noin metriä korkea lohkeileva paikoin hieman ylikalteva ja valuvetinen seinämä. Jyrkänteen kokonaiskorkeus on noin 30 metriä. Varisvuoren itäreunassa olevalla jyrkänteellä on pituutta noin 500 metriä. Se on hyvin louhikkoinen, 5-10 metriä korkea pystyseinämä, jossa on koloja, onkaloita ja pienimuotoisia kalliokielekkeitä. Alueen monipuolisuutta lisäävät muutamat suuret siirtolohkareet, joita esiintyy paikka paikoin. Kolvonlahden itärannalla kauas erottuvan satulakiven lisäksi varsin edustava siirtolohkare löytyy esimerkiksi Varisvuoren lakiosan luoteisreunalta. Kalvonsaaressa on laajahkolla alueella myös kivikkoa. Hevovuoren etelärinteellä on muutamia sammaleisia muinaisrantakivikkoja metrin korkeudella. Jäätikön hiomat silokalliopinnat ovat melko edustavia. Niistä osa on järven rannassa ja osa jyrkänteiden yläosassa suhteellisen kapeina ja pitkinä kalliopintoina. Korkeimmat lakiosat ovat peitteisiä. Alueen pääkivilaji on harmaa, karkearakeinen porfyyrinen granodioriitti. Ruhjeen kohdalla länsijyrkänteissä on nähtävissä myös hienorakeiseksi hiertynyttä vaalean harmaata myloniittia. Kalliopaljastumien kasvillisuus on jokseenkin edustavaa, mutta lähes kokonaan oligotrofista. Korkeimpien jyrkänteiden tyvillä esiintyy myös mesotrofiaa ilmentävää lajistoa ja melko vaatimattomia kallionaluslehtoja. Edessalmen lounaaseen avautuvalla jyrkänteellä viihtyy tummaraunioinen (Hertta). Edessalosta on myös vanhoja tietoja pensaikkotattaresta ja haisukurjenpolvesta. Hienoimmat poronjäkälävaltaiset silokallioalueet ovat Kolvonsaaren puolella. Saaren metsät ovat pääosin tuoreita kankaita (MT), joita on viime vuosina hakattu melko runsaasti. Saaressa on myös pienialaisia lehtoja sekä Kolvonsaaren puolella luonnontilaisia metsäkuvioita. Lehdoissa kasvaa mm. tuoksumataraa (NT) lehtoneidonvaippa, raidalla raidantuoksukääpä (NT/RT) ja haavalla elelee jurokuirianen (VU) (Hertta). Alueella tavattuun arvokkaaseen linnustoon kuuluvat mm. pohjantikka, pikkutikka ja eläimistä liito-orava (VU). Tärkeimpien tekijöiden arviointi: GEOLOGINEN ARVO: 3 BIOLOGINEN ARVO: 3 MAISEMA ARVO: 2 Muut arvot: KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 3 Historialliset arvot: 4 Monikäyttöarvot: 3 Muuttuneisuus: 4 Lähiympäristön arvot: 2

10 40. Edessalo, JÄMSÄ :25 000

11 41 Hopeavuori JÄMSÄ KAO Karttalehti: Alueen pinta-ala: 10 ha Korkeus: 142 mpy Suhteellinen korkeus: 30 Kallioalueen sijainti: Jämsän keskustasta 29 km länsiluoteeseen, Kolonjärven kaakkoispäässä. Maankäytön suunnittelutilanne: Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Hopeavuori on lounaisreunastaan jyrkänteisenä Kolonjärven rantaan rajautuva kallioselänne, joka rajautuu hieman epäselvästi viereiseen rauhallisesti kumpuilevaan soistuneeseen metsämaastoon. Lounaisrinteen paljaat kalliopinnat jäävät suurelta osin rinnepuuston peittoon eivätkä siten juuri erotu läheiselle vastarannalle. Hopeavuoren lounaisjyrkänteen päältä siivilöityy puuston lomitse kapeita näköaloja metsäiseen ympäristöön. Laelta näköaloja ei avaudu puuston peitteisyyden vuoksi. Hopeavuoren lounaisjyrkänteen ylikaltevevat liuskepinnat ovat pienmaisemallisesti edustavia ja mielenkiintoinen yksityiskohta. Hopeavuoren lakiosat ja rinteet ovat suurelta osin irtomaiden peittämiä, kalliota on paljastuneena lähinnä jyrkänteisellä lounaisrinteellä. Hopeavuoren eteläsivulla on rikkonainen noin 20 metriä korkea jyrkänne, jossa esiintyy 5-10 metriä korkeita ylikaltevia kallioseinämiä. Jyrkänteessä on ulkonevia pieniä kalliokielekkeitä ja tyvellä liuskeisuuden mukaisen rakoilun synnyttämä onkalo, jonka leveys on 3,5 metriä, syvyys 1-1,5 metriä ja korkeus 2,5 metriä. Hopeavuoren kalliopaljastumissa on kivilaji pääosin kiillegneissiä. Kiillegnessi on rakenteeltaan heterogeenistä kiveä, jossa esiintyy amfiboliitti- ja happamia vulkaanissedimenttisiä välikerroksia. Kiillegneissi on rakenteeltaan raitainen ja paikoin kivessä esiintyy ptygmaattista poimutusta. Neosomi on graniittia ja sitä on noin % kivestä. Hopeavuoren lakiosissa esiintyy pienellä alueella kallioperässä hornblendiittigabroa, jonka kontaktit kiillegneissiin ovat sekavat ja migmatisoituneet. Alue on biologisesti arvokas lähinnä monipuolisuutensa sekä muutamien vaateliaiden kalliokasviensa ansiosta. Hopeavuoren jyrkänteellä esiintyy meso-eutrofista kalliokasvillisuutta. Kasvillisuus kuvastaa hyvin alueen kallioperän vaihtelua. Suurin osa alueesta on kangasmetsän peittämää. Hopeavuoren jyrkänteen raoissa karvakiviyrtti ja haurasloikko ovat runsaita, ja jyrkänteellä on meso-eutrofisia kasvillisuuslaikkuja, joiden lajistoon kuuluvat mm. jokseenkin vaateliaat paakku- ja tummauurnasammal sekä kivikutrisammal. Jyrkänteen alaosan kosteissa rapautumaonkaloissa kasvaa vaateliasta lettosiipisammalta. Jyrkänteeltä valuneessa rinnesoraikossa on hieman ketomaisuutta, mm. kissankäpälää. Tärkeimpien tekijöiden arviointi: GEOLOGINEN ARVO: 3 BIOLOGINEN ARVO: 3 MAISEMA ARVO: 3 Muut arvot: KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 Historialliset arvot: 4 Monikäyttöarvot: 3 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 3 m

12 41. Hopeavuori, JÄMSÄ :15 000

13 42 Rotkovuoren kallioalue JÄMSÄ KAO Karttalehti: , 02, 04 Alueen pinta-ala: 194 ha Korkeus: 200 mpy Suhteellinen korkeus: 75 Kallioalueen sijainti: Jämsästä 12 km luoteeseen, Manskiven länsipuolella. Maankäytön suunnittelutilanne: Alueen keskiosassa on neljä toisiinsa rajautuvaa luonnonsuojelualuetta, jotka kuuluvat kaakkoisosassa olevaan Natura verkoston alueeseen. Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Rotkovuoren kallioalue on 6 km pitkä luode-kaakkosuuntainen jyrkännejaksojen reunustama rotkomainen muodostuma. Kallioperän heikkousvyöhykkeeseen syntynyt muodostuma näkyy maisemassa jyrkänteisten kallioseinämien reunustamana notkelmana, jonka pohjalla kapeat järvet ja niiden jatkeena olevat pienet peltolaikut erottuvat nauhamaisena jonona. Rotkomuodostuma on pohjalta metriä leveä ja sitä reunustavat korkeat kalliojyrkänteet ovat näyttävimmillään muodostuman pohjoispäässä Myllyhoilossa ja keskiosassa Ruuhivuoren ja Ruuhijärven kohdalla. Muodostuman keskiosaa hallitsee vain muutamia kymmeniä metrejä leveä, lähes kilometrin pituinen Rotkojärvi, jonka kaakkoispäässä notkelma jatkuu kapeana suojuottina. Pohjoispäässä Myllyhoilon jyrkänteiset kalliot rajautuvat Palsinajärveä reunustavaan viljelysmaisemaan kun taas eteläpäässä Ruuhikankaalla jyrkänteiset kalliot päättyvät laajoihin hiekkaisiin männikkökankaisiin. Rotkomuodostumaa reunustavat jyrkänteiset selänteet eivät erotu maisemassa kovin kauas, vain Rotkovuoren huippu hahmottuu selvemmin ympäristöön. Paras näköalapaikka on Rotkovuoren jyrkänteen päällä, josta avautuu näköala alapuoliselle pellolle. Rotkovuoren alueella maiseman merkittävimmän osatekijän muodostaa jylhät alueen sisäosiin avautuvat lähimaisemat. Myllyhoilossa kalliojyrkänteet reunustavat kapeaa purolaaksoa ja vuolas puro virtaa paikoin aivan jyrkänteen seinämässä kiinni. Massiivisimmat jyrkänteet sekä kapea ja pitkä kalliorantainen Rotkojärvi ovat myös edustavia maisemakohteita. Rotkovuori-Aittojärvi on luokiteltu luonnonmaisemanhoitoalueeksi (Anon. 1993: Arvokkaat luontokohteet. Kuorevesi, Mänttä, Vilppula. Pirkanmaan liiton julkaisu D 25). Alueen kivilaji on keskirakeista, selvästi pilsteistä granodioriittia, jota leikkaavat paikoin kapeat graniitti- ja kvartsijuonet. Kivessä on sulkeumana myös kiillegneissiä. Jyrkänteet kohoavat rotkon pohjalta parhaimmillaan metriä korkeina louhikkoisina ja porrasmaisina kallioseinäminä. Yhtenäiset pystyseinämäpinnat ovat 5 15 metriä. Rotkolaakson eteläosassa ne ovat parhaimmillaan 15 metriä korkeita. Paikoin on voimakkaasti kuutio- ja kiilarakoilleeseen jyrkänteisiin syntynyt 3 5 metriä ylikaltevia seinämäpintoja, jotka muodostavat paikoin pieniä kalliokatoksia. Jyrkänteiden tyvillä esiintyy paikoin melko edustavia louhikoita. Silokalliot ovat kallioalueella runsaan rakoilun lohkomat ja pienialaiset. Rotkolaakso on sekä metsä- että kalliokasvillisuudeltaan arvokas ja monipuolinen. Kalliojyrkänteillä esiintyy tavanomaisten sammal- ja jäkäläyhteisöjen lisäksi vaateliaampaa, mesotrofista lajistoa. Seinämillä on kalliokutrisammalpintoja, ketopartasammalta, tyviraoissa kasvaa mm. tummauurnasammalta ja paakku-uurnasammalta ja tyven ylikaltevalla pinnalla siloriippusammalta. Suuri osa jyrkänteestä on melko kuivaa ja valoisaa. Kalliorinteillä viihtyvät sen sijaan kuivuutta sietävät kissankäpälä, karvakiviyrtti, kissankello sekä harvinainen kalliokohokki. Entisen Hämeen läänin puolelta, Rotkovuoren lounaisrinteeltä löytyy myös varjoisaa meso-eutrofista jyrkännettä. Tyvellä kasvaa mm. harvinainen isoriippusammal ja isoruostesammal. Jyrkänteeltä tai sen aluslouhikosta on havaittu myös vaarantuneet pohjanpussisammal (VU), lepikkolaakasammal (VU) ja silmälläpidettävä loukkosammal (NT) (Hertta). Rotkovuoren jyrkänteen tyvellä on myös edustavaa, kosteaa lehtopalsamilouhikkoa sekä puronvarsilehtoa, jossa tavataan saniaisten lisäksi mm. velholehteä, mustakonnanmarjaa. Aittojärven luoteispuolisessa rotkossa biologisesti merkittävintä on Myllyhoilon puronvarren erittäin edustava lehto, jossa esiinttyy mm. kotkansiipeä. Kaakkoisosassa rotkon pohja ja vastarinne on suurelta osin hakattu ja notkelmassa on pitkä enimmäkseen luhtainen ruoho- ja heinäkorpijuotti. Rotkovuori on tunnettu näköalapaikka, jolle opastus tieltä. Alueella on vanhan sahan ja myllyn jäännökset. Pohjoisreunalla aluetta rajaa pienehkö Palsinajärvi, jonka rannoilla on Palsinan kylän kulttuurimaisemaa. Seutu on luonnonmaisemaltaan vaihtelevaa ja arvokasta, Etelä-Suomessa harvinaisen jylhää. Tärkeimpien tekijöiden arviointi: GEOLOGINEN ARVO: 3 BIOLOGINEN ARVO: 2 MAISEMA ARVO: 2 Muut arvot: KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 3 Historialliset arvot: 3 Monikäyttöarvot: 2 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 2 m

14 42. Rotkovuoren kallioalue, JÄMSÄ :

15 43 Kaipolanvuori-Tupavuori JÄMSÄ KAO Karttalehti: Alueen pinta-ala: 121 ha Korkeus: 232 mpy Suhteellinen korkeus: 93 Kallioalueen sijainti: Jämsän keskustasta 6 km luoteeseen, Tupamäen pohjoispuolella. Maankäytön suunnittelutilanne: Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Metsämaastossa sijaitseva ja osittain laajojen hiekkakankaiden reunustama laaja Kaipolanvuoren ja Tupavuoren kallioalue on korkeiden vierekkäisten kallioselänteiden muodostama kokonaisuus, joka hahmottuu kaukaa metsäisenä, korkeana alueena ympäristön korkeilta paikoilta katsottaessa. Kumpuilevassa lähimaastossa kallioselänteiden erottuminen on heikompaa metsäisyyden takia eikä avoimia kalliopintoja pilkota puuston seasta kauemmas ympäristöön. Vierekkäisiltä jyrkkäpiirteisiltä selänteiltä avautuu näköaloja vastapuolella olevan mäen metsäisille rinteille osittain hakkuiden takia. Kaipolanvuoren eteläosasta näkyy luontaisesti Tupavuoren ohi etelään. Myös Kaipolanvuorelta ja sen itäpuoliselta mäeltä avautuu hakkuiden takia näköaloja kauaksi eri suuntiin. Maisemat ovat enimmäkseen mäkistä metsämaastoa. Kaipolanvuoren ja Tupavuoren kallioalue muodostuu jyhkeistä, korkeista kallioselänteistä, joiden rinteet ovat suurelta osin ohueiden irtomaakerrosten peittämät. Laajempia paljastuma-alueita esiintyy ainoastaan jyrkillä ja jyrkänteisillä rinteillä. Alueen sisällä korkeuserot ovat suuria, noin 50 metriä. Tupavuoren länsirinteen alaosassa on noin 10 metriä korkea pystyseinämä. Yhtenäiset jyrkännepinnat ovat Kaipolanvuorella ja Kirkkosuon eteläpuolisella mäellä melko matalia, runsaan rakoilun lohkomia porrasmaisia kalliorinteitä. Paljastuma-alueilla ovat silokalliot pieniä ja melko vaatimattomia. Glasifluviaalisesta toiminnasta alueella kertoo Kaipolanvuoren ja Tupavuoren välissä oleva sanduriuoma. Sen kautta sulamisvedet ovat virranneet aikoinaan kaakkoon laajan, tasaisen Kollinkankaan glasifluviaaliselle deltaalueelle. Kaipolanvuoren itäpuolella oleva Hietapakka on hyvin kehittynyt pieni dyynialue, joka on osin pilattu hiekanotolla. Alueen kallioperä on keskirakeista granodioriittia, jossa esiintyy satunnaisesti sulkeumana kiillegneissiä. Granodioriittia leikkaa paikoin keski-karkearakeinen graniitti. Alue on kasvillisuudeltaan kohtalaisen monipuolinen. Kalliokasvillisuus on enimmäkseen oligotrofista, mutta seinämiltä löytyy myös mesotrofisia yhteisöjä. Seinämän raoissa kasvaa tummauurnasammalta ja tyvellä esiintyy myös isotuppisammalta. Lisäksi raoissa kasvaa mm. haurasloikkoa ja kissankelloa. Tupavuoren länsipuolisessa notkossa on varsin vaateliasta kosteaa lehtokasvillisuutta ja vastakkaisessa rinteessä Kaipolanvuorella tavataan hieman kuivempaa rinnelehtoa. Alueella on laajoja taimikko- sekä hakkuualueita ja melko tiivis metsäautotieverkosto, minkä lisäksi Tupavuoren tienoilla on leveitä kuluneita polkuja. Tärkeimpien tekijöiden arviointi: GEOLOGINEN ARVO: 3 BIOLOGINEN ARVO: 3 MAISEMA ARVO: 2 Muut arvot: KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 Historialliset arvot: 4 Monikäyttöarvot: 4 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 3 m

16 43. Kaipolanvuori-Tupavuori, JÄMSÄ :15 000

17 44 Ruonanvuori JÄMSÄ KAO Karttalehti: , 10, 11 Alueen pinta-ala: 74 ha Korkeus: 177 mpy Suhteellinen korkeus: 99 Kallioalueen sijainti: Jämsästä 10 km kaakkoon, Juokslahdella, valtatien varrella. Maankäytön suunnittelutilanne: Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Ruonanvuori on maisemallisesti hyvin merkittävä. Itäreunastaan massiivinen ja jyrkänteisenä kohoava kallioselännealue rajautuu pohjoispuolella Juoslahden kylän peltoihin. Ruonanvuori hallitsee rantamaisemaa Päijänteen Juokslahdella. Kallioinen itärinne pilkottaa puuston seasta rantaan saakka noin kilometrin päähän. Usealta kohdalta ylärinnettä avautuu näkymiä puuston lomitse itään ja koilliseen, mutta varsinainen näköalapaikka on vuoren itäjyrkänteen pohjoispäässä. Korkealta ja kuperalta kallioselänteeltä näkyy esteettä Juokslahdelle ja sen rantapelloille sekä lahden yli. Lakiosat ovat melko hyvin paljastunutta, porrasmaista, kumpuilevaa kalliomännikkömaastoa. Ruonanvuoren itäjyrkänne on kuutiorakoilun lohkoma, metriä korkea porrasjyrkänteinen rinne, jonka tyvellä on massiivista louhikkoa. Porrasmaisen jyrkänteen viistoseinämät ovat parhaimmillaan yli kymmenmetrisiä ja pystypinnat noin viisi metriä korkeita. Alueen kallioperä on punertavaa porfyyrista graniittia. Kiveä on aikoinaan yritetty louhia rakennuskiveksi ja itäjyrkänteen eteläpäässä on vanhan kivilouhoksen jätekivikasa. Ruonanvuoren kalliokasvillisuus on valtaosin karua ja pystypinnoilta yleensä jäkälävaltaista. Varjoisilla tyvillä on myös sammalvaltaisia yhteisöjä, joiden runsaimpia lajeja ovat tavalliset nuokkuvarsta-, kiviturkki- ja kallio-omenasammal. Tyvillä tavataan niukempina myös mesotrofista siloriippusammalta, viuhkasammalta ja tummauurnasammalta. Viettävillä ylärinteillä kasvaa poron- ja torvijäkäliä, hirvenjäkälää sekä mm. kanervaa ja kalliokohokkia. Varsinainen laki on kuivahkoa kangasta (VT). Vuoren pohjoisrinteellä on erikoisen näköistä valuvan isovarpurämesoistuman tapaista kasvillisuutta. Ruonanvuoren itärinteen tyvellä on järeäpuustoista, tuoretta lehtoa. Kallioalueen länsipuoliskossa on avohakkuita, taimikoita sekä pieni hylätty sorakuoppa, jolle johtaa tie. Vuoren rinteellä ja osittain laella on myös taimikoita. Tärkeimpien tekijöiden arviointi: GEOLOGINEN ARVO: 3 BIOLOGINEN ARVO: 3 MAISEMA ARVO: 2 Muut arvot: KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 Historialliset arvot: 4 Monikäyttöarvot: 4 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 3 m

18 44. Ruonanvuori, JÄMSÄ :15 000

19 45 Mustikkavuoren kallioalue JÄMSÄ KAO Karttalehti: Alueen pinta-ala: 205 ha Korkeus: 205 mpy Suhteellinen korkeus: 127 m Kallioalueen sijainti: Jämsästä 9 km itään, Jämsänniemessä, Päijänteen Siikalahden rannalla. Maankäytön suunnittelutilanne: Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Mustikkavuoren laajalla kallioalueella on merkittäviä maisemallisia arvoja. Yli 120 metriä Päijänteen pintaa korkeammalle kohoava kallioalue muodostuu jyrkkäpiirteisistä kallioselänteistä ja niiden välisistä syvistä metsänotkelmista ja se erottuu vaaramaisena, metsäisenä selännejaksona kauempaa pohjoispuolelta katsottaessa. Selännejakso kuuluu osana länteen ohi Himosvuoren jatkuvaa maisemallista kokonaisuutta, joka hallitsee pohjoispuolella olevan kapean Patalahden vesistömaisemaa. Alueen länsiosasta Haukkavuoren laelta avautuu länsi- ja eteläpuolen metsävaltaiseen kumpuilevaan maastoon hyvin avaria luontaisia näköaloja. Laelta näkyy mm. Kaipolan hyppyrimäki lounaan suunnassa. Alueen itäreunalla olevalla Tilusvuoren laella puusto rajoittaa maisemia luontaisesti ympäristöön. Paikoin kuitenkin avautuu koillispuolelle kauniita maakunnallisia järvimaisemia itäpuolen rinteiden avohakkuiden takia. Kallioalueen sisäosiin avautuu Haukkavuoren ja Tilusvuoren lakiosista kumpuilevia ja melko jylhiä metsämaisemia, joita hallitsevat osittain hakkuut. Tilusvuoren lounaispuolisella rinteellä on ampumarata. Selänteiden lakiosat ovat melko heikosti paljastunutta moreenin peittämää metsämaastoa. Massiivisimmat jyrkänteet esiintyvät Haukkavuoren ja Tilusvuoren lounaissivuilla. Haukkavuoren etelälounainen jyrkänne on 30 metriä korkea kuutiorakoilun mukaisesti porrasmainen kallioseinämä, jonka tyvellä on jonkin verran louhikkoa. Jyrkänteessä yhtenäiset pystyseinämäpinnat ovat noin viisimetrisiä. Tilusvuoren noin 400 metriä pitkä lounaisjyrkänne on voimakkaasti rakoilun lohkoma ja melko louhikkoinen porrasmainen rinne. Sen eteläpäässä esiintyy 5 7 metrin korkuisia yhtenäisiä pystyseinämäpintoja. Tilusvuoren lounaisjyrkänteen kokonaiskorkeus on 30 metriä. Silokalliot ovat kallioalueella pieniä ja runsaan rakoilun lohkomia. Mustikkavuoren pohjoisrinteellä, metrin tasolla on vyömäistä hajanaista rantalohkareikkoa. Kallioalueen korkeimmat lakialueet ovat olleet jääkauden jälkeisen ajan vedenkoskematonta maastoa. Alueen kallioperä on rakenteeltaan vaihtelevaa, vaaleaa, selvästi pilsteistä keski-karkearakeista graniittia, joka paikoin on rakenteeltaan porfyyrista. Porfyyrigraniitissa esiintyy 2 3 senttimetrin mittaisia pilsteisyyden suuntaisia maasälpähajarakeita keski-karkearakeisen perusmassan seassa. Paikoin esiintyy graniitissa kiillegneissisulkeumia. Mustikkavuoren kallioalueen kalliot ovat yleensä jäkälävaltaisia. Jyrkänteiden tyvillä on niukasti yleisten kalliosammalten muodostamia yhteisöjä raoissa ja onkaloissa. Ylärinteiden kalliopinnoilla tavataan poronjäkälää, tavallisia metsäsammalia ja paljaille loiville pinnoille tyypillisiä lajeja. Kallioisten lakiosien kuivat kankaat vaihettuvat rinteillä tuoreisiin ja lehtomaisiin metsiin. Alueella on myös lehtoja, mm. Mustikkavuoren kaakkoispuolella lähteen ympärillä kosteaa, osittain soistuvaa lehtoa. Alueella on useita hakkuu- ja taimikkoalueita. Tärkeimpien tekijöiden arviointi: GEOLOGINEN ARVO: 3 BIOLOGINEN ARVO: 3 MAISEMA ARVO: 2 Muut arvot: KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 Historialliset arvot: 4 Monikäyttöarvot: 4 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 2

20 45. Mustikkavuoren kallioalue, JÄMSÄ :15 000

21 46 Huhkojärven rotko JÄMSÄ, KEURUU KAO Karttalehti: , Alueen pinta-ala: 120 ha Korkeus: 160 mpy Suhteellinen korkeus: 47 Kallioalueen sijainti: Keuruulta 15 km eteläkaakkoon, Huhkojärven eteläpäässä, kuntien rajalla. Maankäytön suunnittelutilanne: Alueen pohjoisosa kuuluu osin kolmeen toisiinsa rajautuvaa luonnonsuojelualueseen, rantojensuojeluohjelman ja Natura verkoston alueeseen. Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Kallioalue reunustaa valtakunnallisesti merkittävää kallioperän vajoamaan syntynyttä kapeaa Huhkojärveä. Kalliojyrkänteet erottuvat paikoin avoimina, massiivisina pintoina järveltä katsottaessa. Jyrkänteiltä avautuu esteettömiä näkymiä järvelle ja järven yli metsiin sekä peltomaisemaan, mutta näkyvyys ei ulotu kovin pitkälle, sillä alue ei loppujen lopuksi kohoa kovin paljon ympäristöään korkeammalle. Alueen sisäisessä maisemassa hienona tekijänä on järven pohjukka ja vastapäiset jyrkänteet sekä paikoittaiset avokalliopaljastumat. Järven eteläosassa, varsinkin sen itäpuolella rantajyrkänteet nousevat jopa 30-metriä järven pinnasta. Huhkojärven molemmin puolin on runsaan kilometrin matkalla osittain peitteisiin jyrkänteisiin liittyy monipuolisia muotoja, kuten lohkareikkoa, onkaloita, halkeamia ja hyllyjä. Korkein, noin 30 metriä korkea kalliojyrkänne on järven eteläpohjukassa Jamankolussa. Jyrkänteen alaosassa on edustava lohkareikkoa, keskiosassa on pystyseinämää, joka on yläosastaan lohkeillut muutaman metrin levyisiksi hyllyiksi. Järven pohjukan eteläpuolella, Vasikkalammen rannassa on noin 15 metriä korkea tyveltään louhikkoinen jyrkänne. Vastaavanlainen jyrkänne on myös alueen eteläosassa oleva Limpsinginmäen itäjyrkänne. Alueen kallioperä on pääosin rikkonaista metavulkaniittia. Huhkojärvn kallioalueella on myös hyvin merkittäviä kasvillisuuteen liittyviä arvoja. Järven itärannan jyrkänteellä kasvaa alueellisesti uhanalaista pahtanurmikkaa (RT), kissankelloa ja kissankäpälää ja joitakin lievästi mesotrofisia sammalia, kuten tummauurnasammalta ja kiilto-omenasammalta. Alueelta on löydetty aiemmin myös pikkukellosammalta ja poronraatosammalta. Harvinaisehkoon sammallajistoon kuuluu lisäksi paakku-uurnasammal. Kalliokasvillisuus on muuten enimmäkseen oligotrofista, mutta varsin monipuolista. Limpsinginmäen jyrkänteen alla on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi lukiteltu lehto (Keski-Suomen seutukaavaliitto 1982). Lehtojen kenttäkerrosta luonnehtivat monet saniaiset, kuten hiirenporras, korpi-imarre ja kotkansiipi. Metsät ovat pääasiassa mustikkatyypin kuusikkoa, ja kallion päällä on harvaa männikköä. Järven eteläpuolella, puron varsilla ja lampien rannoilla on soistumia. Tärkeimpien tekijöiden arviointi: GEOLOGINEN ARVO: 2 BIOLOGINEN ARVO: 3 MAISEMA ARVO: 2 Muut arvot: KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 2 Historialliset arvot: 2 Monikäyttöarvot: 3 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 2 m

22 46. Huhkojärven rotko, JÄMSÄ, KEURUU :20 000

23 47 Vororotin kallioalue JÄMSÄ, KUHMOINEN KAO Karttalehti: , 06 Alueen pinta-ala: 818 ha Korkeus: 222 mpy Suhteellinen korkeus: 78 Kallioalueen sijainti: Jämsästä 10 km lounaaseen ja Kuhmoisista 23 km luoteeseen, Isojärven Ouninpohjassa. Maankäytön suunnittelutilanne: Alueen keskellä on pieni Vororotin luonnonsuojelualue. Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Laaja kallioalue ei hahmotu ympäristöön kokonaisuutena, mutta järvialtaita reunustavat kalliomäet erottuvat selvästi lähiympäristössä ja hallitsevat usein vesistömaisemaa. Kallioalueen korkeimpien selänteiden lakiosista avautuu paikoin erämaahenkisiä metsämaisemia osittain hakkuiden takia. Kallioalueen sisäiset maisemat ovat monin paikoin avohakkuiden pirstomia, mutta alueella on myös jyrkänteisiä kallioita, järvialtaita ja luonnontilaista, erämaaluontoista kalliomaastoa. Alueen graniittista kallioperää luonnehtivat lukuisat murros- ja ruhjelinjat, jotka näkyvät maastossa kapeina järvialtaina ja ovat usein jyrkänteisten kallioiden reunustamia kalliorotkoja eli rotteja. Jyrkänteiden korkeudet ovat parhaimmillaan metriä ja ne ovat muodoltaan pääasiassa porrasmaisia. Vororotin suojelualue on kapea ja reilu 100 metriä pitkä kalliorotko, jonka molemmilla reunoilla kohoavat noin 10 metriset jyrkänteiset kalliot. Vororotin keskiosaa hallitsee suuri, noin 8 metriä korkea kalliolohko, joka on lohjennut länsiseinämästä rotkon keskiosaan. Länsijyrkänne on 5 8 metriä korkea, säännöllisen kuutiorakoilun lohkoma kallioseinämä, jossa on pieniä rakoilun synnyttämiä kalliokielekkeitä. Itäjyrkänne on viistojyrkänteinen. Rotkon pohjalla on runsaasti kookasta 1 2 metrin kokoista louhikkoa. Vähä-Mäntysen järven eteläjatkeena esiintyvä Onkirotti on noin 500 metriä pitkä metriä leveä rotkolaakso, jonka runsaasti rakoilleet viistojyrkänteiset kallioseinämät ovat metrin korkuisia. Yksittäiset pystyseinämäpinnat ovat noin viisimetrisiä. Rotkon pohjalla on runsaasti etenkin itäseinämästä lohkeilluutta louhikkoa. Mustavuoren eteläpuolella Hangasjärven länsirannan jyrkänteet ovat noin 15 metriä korkeita rakoilun lohkomia porrasmaisia seinämäpintoja. Aueen kallioperä on pääasiassa keski-karkearakeista graniittia, joka sisältää sulkeumana amfiboliittia, gabroa ja kiillegneissiä. Kiillegneissisulkeumat ovat kallioalueella usein graniitin migmatisoimia. Kallioalueen koillisosassa Salavajärven seudulla on graniitissa havaittu myloniittisaumoja. Kallioalueen tekee biologisesti arvokkaaksi kasvillisuuden monipuolisuus. Kalliokasvillisuudeltaan merkittävin osa on Onkirotti, jonka suojaisilla seinämillä on edustavaa mesotrofista ja oligotrofista sammal- sekä jäkäläpeitettä mm. tummauurna-, kivikutri-, siloriippu- ja isoriippusammalta. Mullikkarotissa on havaittu llisäksi kasvavan etelänraippasammalta (VU) ja isosahasammalta (Hertta). Selänteiden lakialueilla vallitsevat useimmiten kuivat kalliomänniköt ja rinteillä tuoreet tai lehtomaiset kankaat. Varsinaista lehtokasvillisuutta alueella on niukasti. Kallioalueen topografinen monimuotoisuus ja notkelmien runsaus mahdollistaa rikkaan suokasvillisuuden. Vororotin eteläpuolelta alkaa mielenkiintoinen kallioaltaasta toiseen laskeva suoketju, jonka pohjoisosassa on lähes avoin lettoneva. Kohteen luonnontilaisuus on pohjoisosassa varsin hyvä ja metsät ovat monimuotoisia. Erämaahenkisyydestä kertoo myös Mustavuoren juurella sijaitsevassa Mustalammessa asustava majava. Kallioalueen eteläosa on suurelta osin hakkuualuetta ja eri-ikäistä taimikkoa. Alueella on varsin tiivis metsäautotieverkosto ja joitakin pienialaisia soranottopaikkoja. Tärkeimpien tekijöiden arviointi: GEOLOGINEN ARVO: 3 BIOLOGINEN ARVO: 3 MAISEMA ARVO: 3 Muut arvot: KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 Historialliset arvot: 3 Monikäyttöarvot: 4 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 1 m

24 Vororotin kallioalue, JÄMSÄ, KUHMOINEN :25 000

25 48 Kypärävuori KEURUU KAO Karttalehti: Alueen pinta-ala: 19 ha Korkeus: 203 mpy Suhteellinen korkeus: 68 Kallioalueen sijainti: Keuruun ja Multian rajan tuntumassa, Jukojärven luoteispuolella. Maankäytön suunnittelutilanne: Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Keuruun ja Multian rajan tuntumassa sijaitseva Kypärävuori on nimensä mukaisesti kypärää muistuttava muodostuma, joka erottuu ympäristöstään selkeäprofiilisena mäkenä. Mäen koillisrinteellä on noin 30 metriä korkea, varsin jyhkeä jyrkänne, ja lounaissivulla on kaksi pienempää, erillistä jyrkännettä. Itäsivun peitteinen porrasjyrkänne on hienorakeista amfiboliitti, joka esiintyy laajan graniittimuodostuman sisällä sulkeumana. Koillisjyrkänne on melko pysty, ja siinä on rapautumisen synnyttämiä hyllyjä, onkaloita ja halkeamia. Muut rinteet sekä lakiosa ovat peitteisiä. Kallioselänne näkyy ympäristöön metsäisenä ja kalliopintoja erottuu vain paikoin puuston seasta. Laelta ja ylärinteiltä avautuu etäälle pienten peltoalojen ja hakkuiden kirjomat talousmetsävaltaiset maisemat. Mäen laella kasvaa nuorta mäntymetsää ja koillisjyrkänteen alla mustikkatyypin kuusikkoa. Mäen eteläosassa on tuore hakkuu. Koillisjyrkänteen kasvillisuutta luonnehtivat oligotrofiaa ilmentävät sammalet, mutta seinämässä on myös täysin kasvittomia pystypintoja. Mäen lakien välissä on laikku lehtomaista soistumaa, ja länsipuolisten lampien rannalla kokonaislajistoa rikastuttavat suokasvit. Lampien rannalla on kaksi kesämökkiä ja Kypärävuoren laella on kolmiomittauspiste. Mäen pohjoispuolella on lähde, joka on ympäröity betonirenkailla. Tärkeimpien tekijöiden arviointi: GEOLOGINEN ARVO: 3 BIOLOGINEN ARVO: 4 MAISEMA ARVO: 2 Muut arvot: KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 Historialliset arvot: 4 Monikäyttöarvot: 4 Muuttuneisuus: 4 Lähiympäristön arvot: 3 m

26 48. Kypärävuori, KEURUU :15 000