Sivistyslautakunta Liikuntatoimen avustukset / /2017

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistyslautakunta Liikuntatoimen avustukset / /2017"

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta Liikuntatoimen avustukset / /2017 Sivltk Liikuntatoimen vuoden 2016 avustuksiin on varattu Näistä oli haettavana maaliskuussa Hakuajan päättymiseen klo mennessä saapui viisi avustushakemusta. Liikuntatoimen avustusten hakijoina voivat olla rekisteröidyt ja rekisteröimättömät yhdistykset. Avustus voidaan myöntää Juuassa toteutettavien, juukalaisille suunnattujen projektien ja toimintojen toteutukseen. Liikuntatoimen avustustoiminta on kohdennettua ja harkinnanvaraista ja sillä tuetaan juukalaisille järjestettyä urheilu- ja liikuntatoimintaa. Liikuntapalveluissa painotetaan lasten ja nuorten liikuntaa, terveyttä edistävää liikuntaa ja erityisryhmien liikuntaa. Liikunta-avustuksia jaettaessa huomioidaan myös seurojen järjestämien toimintojen kävijämäärät, sekä toimintojen laajuus ja alueellisuus. Avustettavalla toiminnalla tulee aina olla myös omarahoitusosuutta. Toiminto, johon avustusta on myönnetty, on toteutettava vuoden 2017 aikana. Avustusta voidaan myöntää enintään 70% toiminnan hyväksyttävistä kuluista. Avustusta ei voi käyttää alkoholi - ja ruokailukustannuksiin eikä rakentamiskuluihin. Jos hakija saa tapahtumaan tai toimintaan muualta huomattavaa julkista rahoitusta, voidaan avustusta myöntää enintään 30 % toiminnon hyväksyttävistä menoista. Avustusta ei voida myöntää puutteelliselle hakemukselle, myös kaikki vaaditut liitteet tulee toimittaa hakemuksen mukana määräaikaan mennessä. Hakemuksesta tuli käydä ilmi liitteinä: - Selvitys vuonna 2016 myönnetyn Juuan kunnan liikunta-avustuksen käytöstä - Vuoden 2016 toimintakertomus - Vuoden 2016 tilinpäätös - Vuoden 2016 toiminnantarkastajien lausunto - Vuodelle 2017 toimintasuunnitelma - Vuodelle 2017 talousarvio Liikuntatoimen haettavana oleva avustussumma on kokonaisuudessaan , josta varataan liikuntastrategian mukaisesti harkinnanvaraiseksi liikunnan kohdeavustussummaksi. Loppu suuruinen kohdeavustus on haettavana loka- marraskuussa erikseen ilmoitettavana aikana. Kohdeavustukset myönnetään takautuvasti vuonna 2017 tapahtuneeseen toimintaan. Harkinnanvarainen avustus on tarkoitettu muille toimijoille kuin liikuntaseurat ja sitä voidaan myöntää enintään 70 % toiminnan hyväksyttävistä kuluista samoin perustein kuin nyt tässä jaossa. Liikunta-avustuksia haettaessa painopistealueina vuoden 2017 toiminnassa ovat: - Lasten ja nuorten liikunta - Terveyttä edistävä liikunta

2 - Erityisryhmien liikunta Liikuntatoimen avustuksia hakivat: Coach Team ry Juuan Jänne ry Juuan Palloseura ry Juuan Urheilijat ry Nunnanlahden Viesti ry Hakijoiden hakema yhteenlaskettu summa on Coach Team ry Coach Team hakee avustusta (7 930 ) seuraaviin toimintoihin: Lasten ja nuorten liikunta: tuomarikuluihin, matkakustannuksiin, sarjamaksuihin ja välinehankintoihin (mm. pallot ja maalivahdin varusteet) sekä kerhotoiminnasta aiheutuviin kuluihin. Terveyttä edistävä liikunta: Seuran järjestämien kaikille kuntalaisille avointen monimuotoisten ja erilaisten salibandy/sählytapahtumien järjestämiseen (salibandypuulaaki, nurmisähly ja katusähly). Edustusjoukkueen toimintaan (tuomarimaksut, matkalaskut, osallistumismaksut). Seuran jäsenmäärä on yhteensä 75 jäsentä, joista alle 18-vuotiaita 54. Juuan Jänne ry Juuan Jänne ry hakee avustusta (1 950 ) lasten ja nuorten harjoitus- ja kilpailutoimintaan (hiihto, yleisurheilu), kuntoliikuntaan (mm. kuntorastit), välineiden hankintaan sekä juhlavuoden tapahtumien järjestämiseen.. Jäseniä on 195, joista alle 18 - vuotiaita 38. Juuan Palloseura ry Juuan Palloseura ry hakee avustusta (3 500 ) urheiluvälineisiin, -varusteisiin ja -asusteisiin, sarjojen jäsen- ja osallistumismaksuihin, erotuomari- ja valmennuskoulutuksiin, pelimatkakuluihin sekä tuomaripalkkioihin. Jäseniä on 116, joista alle 18 - vuotiaita on 86. Juuan Urheilijat ry Juuan Urheilijat ry hakee avustusta (7000 ) seuraaviin toimintoihin: Lasten ja nuorten harrasteryhmien toimintaan (tarvikkeisiin, ohjaajien salinkäyttöoikeuksiin ja ohjaajien ja muiden vapaaehtoistoimijoiden kannustamiseen, koulutukseen, LETE-toiminnan kuluihin ja kisapalkintoihin. Lasten ja nuorten kilpailutoimintaan yleisurheilussa ja nyrkkeilyssä (luvat, osallistumismaksut, kilpailumatkakulut, koulutukset, palkinnot ja leiritys). Monipuolisten kaikille kuntalaisille tarkoitettujen kuntoliikuntatapahtumien järjestämisestä (terveyttä edistävä liikunta) aiheutuviin kuluihin, tapahtumien välineisiin, ilmoituskuluihin, palkintoihin sekä matkakuluihin. Jäsenmäärä on 481, joista alle 18-vuotiaita on 253.

3 Nunnanlahden viesti ry Nunnanlahden Viesti ry hakee avustusta (1000 ) seuraaviin toimintoihin: liikuntapaikkojen kunnossapitoon, vakuutuksiin, tapahtumien järjestelykuluihin, ilmoitus- ym. toimintakuluihin. Jäsenmäärä on 112, joista alle 18 - vuotiaita on 36. Liikuntatoimen valmistelu: Coach Teamin toiminnassa toteutuu painopistealueet lasten ja nuorten liikunta sekä terveyttä edistävä liikunta. Avustussumma esitetään käytettäväksi hakemuksen mukaisesti tuomarikuluihin, matkakustannuksiin, sarjamaksuihin ja välinehankintoihin (mm. pallot ja maalivahdin varusteet) sekä kerhotoiminnasta aiheutuviin kuluihin (lasten ja nuorten liikunta). Terveyttä edistävän liikunnan osalta avustussumma esitetään käytettäväksi kaikille kuntalaisille avointen, monimuotoisten ja erilaisten salibandy/sählytapahtumien järjestämiseen sekä edustusjoukkueen toimintaan (tuomari- ja osallistumismaksut, matkakulut). Coach Team ry:n toiminta on vireää ja seura tekee aktiivisesti työtä oman lajinsa tunnetuksi tekemiseksi ja harrastajamäärien lisäämiseksi. Juuan Jänne ry edistää omassa toiminnassaan hiihdon, suunnistuksen ja yleisurheilun harrastamista. Painopistealueista toteutuvat lasten ja nuorten liikunta ja terveyttä edistävä liikunta. Juuan Jänteen avustussumma esitetään käytettäväksi hakemuksen mukaisesti kaikille kuntalaisille avointen kuntoliikunta- ja lajiharjoitusten järjestämiseen sekä erilaisten urheilukilpailujen ja kuntoilutapahtumien järjestämiseen. Seuran toiminta kuntosuunnistusharrastuksen lisäämiseksi paikkakunnalla on edelleenkin ollut erityisen ansiokasta. Juuan Palloseura ry:n toiminnassa lasten ja nuorten liikunta toteutuu jalkapallon ja jääkiekon juniorijoukkueiden harjoitustoiminnassa. Avustussumma esitetään käytettäväksi joukkueiden urheiluvälineisiin, -varusteisiin ja -asusteisiin sarjojen jäsen- ja osallistumismaksuihin, erotuomari- ja valmennuskoulutuksiin, pelimatkakuluihin sekä tuomaripalkkioihin. Joukkuetoiminnan lisäksi seura järjestää luistelu- ja jalkapallokouluja lapsille ja nuorille. Terveyttä edistävän liikunnan osalta seura järjestää jääkiekossa, futsalissa ja jalkapallossa harrastepelejä ja puulaakiotteluita.juuan Palloseura täyttää vuotta. Juuan Urheilijat ry on hakijoista ainoa, jonka toiminnassa toteutuvat kaikki kolme painopistealuetta. Lasten ja nuorten liikunta ja erityisryhmien toiminta toteutuvat erityisesti LETE-kerhoissa ja lapsille tarkoitetuissa tapahtumissa, joissa erityistukea tarvitseville lapsille ja heidän perheilleen on usein varattu tunti omaa aikaa ennen varsinaisen tapahtuman alkua. Lasten ja nuorten kilpailutoimintaa on yleisurheilussa ja nyrkkeilyssä ja lisäksi harrastustoimintaa lentopallossa. Avustussumma esitetään käytettäväksi lasten ja nuorten liikunnan osalta seuraavasti: harrastustoiminnan välineet ja tarvikkeet, ohjaajien salinkäyttöoikeudet ja ohjaajien ja muiden vapaaehtoistoimijoiden kannustaminen, koulutus, LETE-palkinnot ja -toimintakulut sekä kilpailutoiminnan luvat, osallistumismaksut, kilpailumatkakulut, koulutukset, palkinnot päättäjäisiin ja leiritys. Juuan Urheilijat järjestää aktiivisesti kuntoliikuntatoimintaa ja

4 -tapahtumia,m usein yhteistyössä muiden urheiluseurojen tai muiden yhdistysten kanssa: mm. lentopallopuulaakin, patikkaretket, kuntosuoritusvihot laduilla ja lenkkeilyreiteillä, Kuutamohiihto ja Ylemmäisen ympärihiihto. Terveyttä edistävän liikunnan osalta avustussumma esitetään käytettäväksi hakemuksen mukaisesti seuraaviin kuluihin: välineet, lehti-ilmoitukset, muut kulut, palkinnot ja matkakulut. Juuan Urheilijat ry:n toiminta on monipuolista ja talkootoiminta aktiivista. Seura on jäsenmäärältään suurin juukalainen urheiluseura.juuan Urheilijat ry viettää 50-vuotisjuhlaansa Seuran historiikki julkaistaan samana päivänä. Nunnanlahden viestin avustussumma esitetään käytettäväksi hakemuksessa esitetyllä tavalla toiminnan kuluihin eli liikuntapaikkojen kunnossapitoon, vakuutuksiin, tapahtumien järjestelykuluihin sekä ilmoitusja muihin toimintakuluihin. Seuran toiminnassa toteutuvat painopistealueista lasten ja nuorten liikunta (liikuntakerhot, leirit, uintiretket) sekä terveyttä edistävä liikunta (Nunnanlahti-hölkkä, latu-, patikka- ja uintiretket). Seura kunnostaa ja ylläpitää aktiivisesti alueensa liikuntapaikkoja sekä talkoovoimin että palkkaamansa työvoiman avulla. Hakija Haettu summa Esitys Coach Team ry Juuan Jänne ry Juuan Palloseura ry Juuan Urheilijat ry Nunnanlahdenviesti ry Yhteensä Lisätietona hakijoiden oman rahoituksen osuus, kun esitetty avustussumma vähennetty kokonaismenoista (perusteena talousarvion 2017 kokonaismenot): Menot Omarahoitus Coach Team ry Juuan Jänne ry Juuan Palloseura ry Juuan Urheilijat ry Nunnanlahden Viesti ry Yht Sivjoht Sivistyslautakunta päättää jakaa liikuntatoimen vuoden 2017 avustukset liikuntatoimen valmistelussa sisällöllisesti esitetyn kohdennuksen mukaisesti kohdennettuna: Coach Team ry Juuan Jänne ry Juuan Palloseura ry Juuan Urheilijat ry Nunnanlahden viesti ry 900 Yhteensä

5 Syksyllä 2017 jaetaan suunnitelman mukaisesti vuoden kokonaisavustusmäärärahaan sisältyvä 2000 kohdeavustuksina muille kuin liikuntaseuroille liikuntatoiminnan järjestämiseen. Päätös Hyväksyttiin.

Sivistyslautakunta Liikuntatoimen avustukset / /2016

Sivistyslautakunta Liikuntatoimen avustukset / /2016 Sivistyslautakunta 23 26.04.2016 Liikuntatoimen avustukset 2016 264/02.05.01.03/2016 Sivltk 26.04.2016 23 Liikuntatoimen vuoden 2016 avustuksiin on varattu 15 000. Näistä 13 000 oli haettavana maaliskuussa

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 45 02.06.2015. Liikuntatoimen avustusten jakaminen

Sivistyslautakunta 45 02.06.2015. Liikuntatoimen avustusten jakaminen Sivistyslautakunta 45 02.06.2015 Liikuntatoimen avustusten jakaminen Sivltk 45 Liikuntatoimen vuoden 2015 avustuksiin on varattu 13 000. Näistä 12 000 oli haettavana maaliskuussa 2015. Hakuajan päättymiseen

Lisätiedot

Liikuntatoimen vuoden 2014 avustuksiin on varattu 13 000. Hakuaikana 28.3.2014 klo 15.00 mennessä saapui 7 avustushakemusta.

Liikuntatoimen vuoden 2014 avustuksiin on varattu 13 000. Hakuaikana 28.3.2014 klo 15.00 mennessä saapui 7 avustushakemusta. Sivistyslautakunta 45 27.05.2014 Liikuntatoimen avustusten jakaminen Sivltk 45 Liikuntatoimen vuoden 2014 avustuksiin on varattu 13 000. Hakuaikana 28.3.2014 klo 15.00 mennessä saapui 7 avustushakemusta.

Lisätiedot

Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ VA:6/010/2014 AVUSTUKSET YLEISTÄ Kulttuuritoiminnan, nuorisotoiminnan ja liikuntatoiminnan tukemiseksi

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 29.9.2011 37 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aika- ja kulttuuritoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen

Lisätiedot

Edellytykset avustuksen saamiselle:

Edellytykset avustuksen saamiselle: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 30 20.04.2017 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen harkinnanvaraiset avustukset 2017 836/02.03.01/2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.04.2017 30 Iitin kunta on julistanut

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

Avustukset liikuntatoimintaan 2017

Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Ohje 1 (5) Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Yleiset ehdot ja arviointikriteerit: Sipoolaisen liikuntatoiminnan tukemiseen myönnetään vuosittain avustuksia ja stipendejä. Avustusta myönnetään ensisijaisesti

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 26.11.2013 113 KULTTUURIAVUSTUKSET 1. KOHDEAVUSTUS YHTEISÖILLE Kohdeavustusta voidaan myöntää sellaiselle tervolalaiselle yhdistykselle, yhteisölle

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 22 Kokouksen järjestäytyminen 4 23 Liikuntatoimen avustukset 2016 5 24 Kulttuuritoimen avustukset 2016 11 25 Nuorisotoimen avustukset

Lisätiedot

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta

Lisätiedot

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa

Lisätiedot

29.11.2013 70 ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET

29.11.2013 70 ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET ORIVEDEN KAUPUNKI Elämänlaatulautakunta 29.11.2013 70 Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut 01.02.2014 ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET Ohjeiden tarkoitus on antaa suuntaviivoja

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2 Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2015

LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2015 Sivistyslautakunta/liikuntatoimi 1/1 LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2015 Avustusten jako tapahtuu kunnanvaltuuston vuosittain myöntämien määrärahojen puitteissa. Avustukset

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet HEINOLAN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT Liikuntajärjestöjen avustusohjeet Heinolan liikunta- ja kulttuurilautakunta 12.2.2013 (4.11.2014 74 säännöt urheiluasioiden palkitsemisesta, 3.6.2015 33 3. Kohdeavustukset)

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 14.2.2011 17 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aikatoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Khall / 136

Khall / 136 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Päivitetty:

LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Päivitetty: LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Päivitetty: 30.3.2017 2 Sisällys Liikuntapalveluiden avustusohjesääntö...3 Liikunta-avustukset...3 Avustusten haku...3 Avustusten hakuaika...3 Avustusmuodot.4 1. Toiminta-avustukset...4

Lisätiedot

URHEILUSEUROJEN JA VAPAIDEN LIIKUNTARYHMIEN AVUSTUKSET 2014. 29.1.2014 Valmistelija: Vs. nuoriso- ja liikuntasihteeri Minni Kuisma 040 710 4681

URHEILUSEUROJEN JA VAPAIDEN LIIKUNTARYHMIEN AVUSTUKSET 2014. 29.1.2014 Valmistelija: Vs. nuoriso- ja liikuntasihteeri Minni Kuisma 040 710 4681 Sivistyslautakunta 6 29.01.2014 Sivistyslautakunta 27 23.04.2014 Sivistyslautakunta 73 04.12.2014 URHEILUSEUROJEN JA VAPAIDEN LIIKUNTARYHMIEN AVUSTUKSET 2014 85/02.05.01/2013 Sivltk 29.01.2014 6 29.1.2014

Lisätiedot

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille 10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden harkinnanvaraiset avustukset

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden harkinnanvaraiset avustukset Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden harkinnanvaraiset avustukset Harkinnanvaraisilla avustuksilla luodaan edellytyksiä iittiläiselle kulttuuri-, liikunta-, nuoriso-, ja kansalaistoiminnalle ja kannustetaan

Lisätiedot

L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö

L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö Sisällys Liikunta-avustukset... 1 Avustusten haku... 1 Avustusten hakuaika... 1 Avustusmuodot... 2 1. Toiminta-avustukset... 2 2. Kohdeavustukset...

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan kunnan yhtenä tehtävänä on tukea nuorisojärjestöjä ja nuorten toimintaryhmiä. Laki edellyttää myös kuntia toimimaan yhteistyössä nuorisojärjestöjen

Lisätiedot

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, 36201 Kangasala

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, 36201 Kangasala VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta mennessä. PL 50, 36201 Kangasala Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura /

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö Hyväksytty 9.12.2008 Muutokset hyväksytty: Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 19.1.2016 1, liite 1 Liiikuntalautakunta 19.1.2016

Lisätiedot

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015 VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta klo15.00 mennessä. Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET

ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET ORIVEDEN KAUPUNKI Elämänlaatulautakunta 27.09.2015 47 Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut 27.09.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET Ohjeiden tarkoitus on antaa suuntaviivoja

Lisätiedot

AVUSTAMISESSA NOUDATETTAVAT PERIAATTEET JA OHJEET

AVUSTAMISESSA NOUDATETTAVAT PERIAATTEET JA OHJEET 1 AVUSTAMISESSA NOUDATETTAVAT PERIAATTEET JA OHJEET Yleistä Huittisissa järjestettävä nuoriso- ja liikuntatoiminta on hyvin monimuotoista. Toimintamuodot vaihtelevat laajasta harrastustoiminnasta aina

Lisätiedot

26 23.04.2015. Edellytykset avustuksen saamiselle:

26 23.04.2015. Edellytykset avustuksen saamiselle: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 23.04.2015 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 Iitin kunta on julistanut haettavaksi

Lisätiedot

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET.

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. TIEDOTE KUULUTUS / 2013 KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. 2013 URHEILUSEUROJEN VUOSIAVUSTUKSET (6700 euroa )

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY VIRTAIN KAUPUNKI Liikunta- ja nuorisotoimi 15.02.2012 LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY Virtain kaupungin liikunta- ja nuorisotoimi myöntää vuosittain liikuntatoimintaan

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2017

LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2017 PARIKKALAN KUNTA Sivistyslautakunta 1/5 LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2017 Avustusten jakaminen Avustusten jako tapahtuu kunnanvaltuuston vuosittain myöntämien määrärahojen

Lisätiedot

SIVLTK 26.04.2012 34 Valmistelija: Valmistelija: Vapaa-aikaohjaaja Mar kus Lindroos, gsm 040 8367035, email:markus.lindroos@heinavesi.

SIVLTK 26.04.2012 34 Valmistelija: Valmistelija: Vapaa-aikaohjaaja Mar kus Lindroos, gsm 040 8367035, email:markus.lindroos@heinavesi. Sivistyslautakunta 34 26.04.2012 Sivistyslautakunta 42 24.05.2012 Kunnanhallitus 156 27.06.2012 NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN AVUSTUKSET VUONNA 2012 SIVLTK 26.04.2012 34 Valmistelija: Valmistelija: Vapaa-aikaohjaaja

Lisätiedot

Nuoriso- ja liikuntalautakunnan myöntämät avustukset nuoriso- ja liikuntatoiminnan tukemiseen

Nuoriso- ja liikuntalautakunnan myöntämät avustukset nuoriso- ja liikuntatoiminnan tukemiseen Liite nro 2 Nultk 12.2.2015 18 1 AVUSTAMISESSA NOUDATETTAVAT PERIAATTEET JA OHJEET Yleistä Huittisissa järjestettävä nuoriso- ja liikuntatoiminta on hyvin monimuotoista. Toimintamuodot vaihtelevat laajasta

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten

Lisätiedot

JYYn liikunta-avustukset

JYYn liikunta-avustukset JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää

Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu 2 04400 Järvenpää 09.03.2016 VUODEN 2016 NUORISOAVUSTUSTEN HAKEMINEN JA VUODEN 2015 AVUSTUSTEN TILITTÄMINEN Nuorisoyhdistysten ja muun nuorten toimintaryhmien

Lisätiedot

4. avustusten jakoperusteista ja jakamisesta

4. avustusten jakoperusteista ja jakamisesta Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 46 01.11.2017 Liikuntatoimen avustusten jakosäännöt 3/02.05.01.03.00/2017 KULIL 46 Esittelijä: Toimialajohtaja Tuija Willberg, puh. 040 070 5875 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunta 22.8.2017 41 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 24.8.2017 11 Kaupunginhallitus 4.9.2017 280 avustussääntö 2 (6) Sisällys 1. Avustuksen saajat...

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUT AVUSTUSOHJE

LIIKUNTAPALVELUT AVUSTUSOHJE LIIKUNTAPALVELUT AVUSTUSOHJE 1 MIKKELIN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Voimaan 1.4.2010 alkaen Mikkelin kaupungin liikuntapalveluiden avustusten päämääränä on edistää liikuntaa, kilpaurheilua

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/2017 1 Kokousaika 31.05.2017 klo 18:00 Kokouspaikka Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Kokoonkutsuja Kylmälahti Todetaan kokouksen

Lisätiedot

Liikuntapalveluiden avustusohje

Liikuntapalveluiden avustusohje Liikuntapalveluiden avustusohje 1 MIKKELIN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Voimaan 1.5.2016 Mikkelin kaupungin liikuntapalvelut edistää avustuksilla liikuntaa, kilpaurheilua ja niihin liittyvää

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNNAN YHDISTYSAVUSTUSTEN OHJEISTUS

UTAJÄRVEN KUNNAN YHDISTYSAVUSTUSTEN OHJEISTUS UTAJÄRVEN KUNNAN YHDISTYSAVUSTUSTEN OHJEISTUS 1 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. AVUSTAMISEN PIIRIIN KUULUVA TOIMINTA... 2 2.1. Kunnanhallituksen talousarviosta maksettavat avustukset.... 2 2.2. Kulttuuritoimen

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10 ULVILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO LIIKUNTATOIMI Täyttäkää sinisellä merkityt kentät!.) VALMENTAJAT * Voivat olla seuran jäseniä tai ostopalveluna hankittuja valmentajia *

Lisätiedot

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET Kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunta AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus

Lisätiedot

URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET

URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 12.2.2013 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.4.2013 1 LIIKUNTATOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ Liikuntalain 2 :n mukaan

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUIDEN AVUSTUKSET, PALKINNOT JA STIPENDIT

SIVISTYSPALVELUIDEN AVUSTUKSET, PALKINNOT JA STIPENDIT Sivu 1/6 Siviltk 10.2.2015, 12, Liite 1 SIVISTYSPALVELUIDEN AVUSTUKSET, PALKINNOT JA STIPENDIT AVUSTUKSET JA PALKKIOT KÄYTTÖTARKOITUS HAKUAIKA VUOSITTAIN 1. TOIMINTA-AVUSTUS järjestöjen sääntömääräisen

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen ASIKKALAN KUNNAN AVUSTUKSET Asikkalan vapaa-aikalautakunta hyväksytty 4.3.2009 4 1 Kunnan vapaa-aikalautakunnan tehtävänä mm. on huolehtia nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemisesta ja kehittämisestä.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen Kaupunginhallitus Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille Ohjeet ovat voimassa 1.1.2017 alkaen Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 3 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 3 2.1.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 74 Liikuntalautakunnan myöntämät toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003001 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti myöntää liikuntatoimen varsinaista toiminta-avustusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 76 Liikuntalautakunnan myöntämät muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustukset 2017 HEL 2017-003005 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää muiden liikuntaa

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

AVUSTUKSET UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN. Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt Voimaantulo alkaen

AVUSTUKSET UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN. Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt Voimaantulo alkaen Nuoriso- ja liikuntaltk. 9.2.2011 LIITE 2 UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN AVUSTUKSET Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 3.12.2003 Voimaantulo 1.1.2004 alkaen Vapaa-aikalautakunta päivittänyt 24.5.2007

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Liikunta oppimisen tukena seminaari Virpiniemen liikuntaopisto 30.1.2013 31.1.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Vastuualueet: Liikenne Ympäristö Elinkeinot Toimipaikka:

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7 0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.3.2012 ALKAEN

RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.3.2012 ALKAEN RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.3.2012 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa 27/29.2.2012 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleisperiaatteet 3 2 Kulttuuritoiminnan

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Liikuntatoimi LIIKUNTATOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Liikuntatoimi LIIKUNTATOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Liikuntatoimi LIIKUNTATOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ Paikallisen liikuntatoiminnan tukemiseksi Valkeakosken kaupungin liikuntatoimi myöntää vuosittain perusavustusta

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2016 Liikuntapalvelukeskus Puistotie 9-11 48100 KOTKA Puh. 040 831 0389 Fax. 234 5424 3.3.2016

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2016 Liikuntapalvelukeskus Puistotie 9-11 48100 KOTKA Puh. 040 831 0389 Fax. 234 5424 3.3.2016 KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2016 Liikuntapalvelukeskus Puistotie 9-11 48100 KOTKA Puh. 040 831 0389 Fax. 234 5424 3.3.2016 1 URHEILUSEUROILLE AVUSTUKSET VUODELLE 2016 Liikuntalautakunnan myöntämä Järjestöyhteistyöavustus

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja

Lisätiedot

Kysely Helsingin liikuntaviraston liikuntaseurojen avustusuudistuksen toimivuudesta. Yhteenvetoraportti, N=200, Julkaistu: 19.9.

Kysely Helsingin liikuntaviraston liikuntaseurojen avustusuudistuksen toimivuudesta. Yhteenvetoraportti, N=200, Julkaistu: 19.9. Kysely Helsingin liikuntaviraston liikuntaseurojen avustusuudistuksen toimivuudesta. Yhteenvetoraportti, N=200, Julkaistu: 19.9.2016 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kuinka paljon seurassanne on aktiivijäseniä?

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.

Lisätiedot

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita. VIHDIN KUNTA Nuorisolautakunta 15.1.2003 4 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKA NUORISOPALVELUT NUORISOYHDISTYSTEN JA VAPAIDEN NUORTEN TOIMINTARYHMIEN VUOSIAVUSTUKSET 1. AVUSTUKSEEN OIKEUTETUT: Paikalliset nuorisoyhdistykset:

Lisätiedot

AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET VUODELLE 2018

AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET VUODELLE 2018 KONTIOLAHDEN KUNTA PÄÄTÖS Sivistyslautakunta 29.11.2017 AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET VUODELLE 2018 Rekisteröityneen yhdistyksen tulee toimittaa avustuksen saamiseksi toimintakertomus, toimintasuunnitelma ja

Lisätiedot

Satu Sjöholm/Länsi- ja Sisäsuomen Aluehallintovirasto/Liikuntatoimi

Satu Sjöholm/Länsi- ja Sisäsuomen Aluehallintovirasto/Liikuntatoimi 18.2.2014 Satu Sjöholm/Länsi- ja Sisäsuomen Aluehallintovirasto/Liikuntatoimi Painopisteenä lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustuksia jaettaessa ovat koulupäivän monipuoliseen liikunnallistamiseen

Lisätiedot

Vapaa-aikaltk LIITE 4 UUDENKAUPUNGIN VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET

Vapaa-aikaltk LIITE 4 UUDENKAUPUNGIN VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET Vapaa-aikaltk 24.5.2007 LIITE 4 UUDENKAUPUNGIN VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET 2 Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 3.12.2003 Voimaantulo 1.1.2004 alkaen Vapaa-aikalautakunta päivittänyt 24.5.2007 Päivityksen

Lisätiedot

2016 LIIKUNTA-, NUORISO-

2016 LIIKUNTA-, NUORISO- Julistetaan haettavaksi vuodelle 2016 LIIKUNTA-, NUORISO- ja KULTTUURITOIMINNAN TOIMINTA-AVUSTUKSET - liikuntajärjestöille - nuorisojärjestöille ja nuorten toimintaryhmille - kulttuurijärjestöille Järjestöjen

Lisätiedot

AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET VUODELLE 2016

AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET VUODELLE 2016 KONTIOLAHDEN KUNTA EHDOTUS / PÄÄTÖS Vapaa-aikalautakunta 27.10.2015 AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET VUODELLE 2016 AVUSTUS YHDISTYSTEN- JA JÄRJESTÖJEN TOIMINTAAN VUODELLE 2016 Avustusta voivat hakea kontiolahtelaiset

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

Koulutustuki Perustoimintatuet Kohdennetut tuet Parhaat. Paimion kaupunki, sivistys- ja vapaa-aikalautakunta

Koulutustuki Perustoimintatuet Kohdennetut tuet Parhaat. Paimion kaupunki, sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Koulutustuki Perustoimintatuet Kohdennetut tuet Parhaat Paimion kaupunki, sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Aiemmin jaettu avustuksia nyt tukia Säännöt on koottu Hakijan oppaaseen ja tukiperiaatteet ovat

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET 1. YLEISTÄ Järvenpään kaupungin hallintosäännön 5.3.2013 25 mukaisesti sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päättää avustusmäärärahojen jakamisesta. Tekniset korjaukset liikuntalautakunnan

Lisätiedot

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Liite: Espoon kulttuurilautakunnan avustusperiaatteet 1.1.2015 alkaen KULA 20.5.2014 Kulttuurilautakunnan myöntämillä avustuksilla

Lisätiedot

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25 23.04.2015 43 08.10.2015 Kulttuurijärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KOHDEAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KOHDEAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KOHDEAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET EDELLYTYKSET... 3 3. LIIKUNTATOIMEN KOHDEAVUSTUS... 4 3.1 Liikuntatoimen kohdeavustuksen

Lisätiedot

URHEILUSEUROJEN AVUSTUSOHJEET

URHEILUSEUROJEN AVUSTUSOHJEET URHEILUSEUROJEN AVUSTUSOHJEET Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 6.11.2007 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.1.2008 1 RAISIOLAISTEN URHEILUSEUROJEN AVUSTUSOHJEET Liikuntalain 2 :n mukaan yleisten

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2018 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1. AVUSTUSKELPOISUUS 1 1.1. Avustukseen ja vuokravapauteen

Lisätiedot

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET Nuorisolain (2006) 1 2 :n tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten

Lisätiedot

YLEISET KULTTUURIPALVELUT AVUSTUSOHJE

YLEISET KULTTUURIPALVELUT AVUSTUSOHJE YLEISET KULTTUURIPALVELUT AVUSTUSOHJE PALVELUT MIKKELIN KAUPUNGIN YLEISTEN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Hyväksytty kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnassa 29.5.2013 50 Voimaantulo 1.7.2013 Yleisten

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 KOTKA Puh. 234 5414 ja 040 831 0389 Fax. 234 5424 7.3.

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 KOTKA Puh. 234 5414 ja 040 831 0389 Fax. 234 5424 7.3. KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 KOTKA Puh. 234 5414 ja 040 831 0389 Fax. 234 5424 7.3.2013 1 URHEILUSEUROILLE AVUSTUKSET VUODELLE 2013 Liikuntalautakunnan myöntämä

Lisätiedot

Seuratuen painopisteet

Seuratuen painopisteet Seuratuki 2013 Seuratuki Urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen Seuratoiminnan laadun vahvistamiseen Perustoiminnan uudistamiseen ja kehittämiseen Liikunnan harrastamisen mahdollistamiseksi

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot