Nuorten maksuhäiriöt, velkaantuminen ja palvelut. Paula Paloheimo. Tampere Kirjoita tähän nimesi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorten maksuhäiriöt, velkaantuminen ja palvelut. Paula Paloheimo. Tampere 3.10.2014. Kirjoita tähän nimesi 8.12.2014"

Transkriptio

1 Kirjoita tähän nimesi Nuorten maksuhäiriöt, velkaantuminen ja palvelut Paula Paloheimo Tampere

2 Takuu-Säätiö Valtakunnallinen sosiaalialan toimija Autamme talouskriisissä olevia ihmisiä velka- ja talousongelmien ratkaisemisessa Neuvomme Takaamme pankista nostettavia järjestelylainoja Koulutamme Järjestämme tukitoimintaa Kehitämme projektein Vaikutamme

3 Nuorten maksuhäiriömerkinnät Ikäryhmässä vuotiaat noin 23%:lla on maksuhäiriömerkintä Maksuhäiriöisistä suomalaisista eniten merkintöjä on 22- vuotiailla. Erityisesti nuorilla miehillä on suuri riski saada maksuhäiriömerkintä, ikäryhmässä vuotiaat, noin 27 % miehistä on maksuhäiriömerkintä (vuonna 2013)

4

5 Mistä taloudenhallinnan vaikeudet johtuvat? Nuoret eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä, vaan hyvin heterogeeninen joukko. Tulojen ja elämäntilanteiden epävarmuus vuodet, jolloin tapahtuu suuria muutoksia tulot epävarmoja ja vaihtelevia työn ja opiskelun yhteensovittaminen elämäntilanteet saattavat muuttua nopeasti 1. (lähde KTK / Peura-Kapanen)

6 Osaaminen Tärkeimpiä tiedonlähteitä ovat omat vanhemmat ja koulu Vanhemmilta opittu taloudenhallinnan malli vaihtelee ja on siinä on havaittavissa ylisukupolvisuutta Kokemuksen puute 3. Kulutustottumukset Vanhempien luona asuttaessa totuttu tiettyyn elintasoon Ei säästetä- ostetaan heti Osamaksusopimusten ja verkko-ostamisen helppous

7 Miksi apua on tärkeä saada varhain? Vaikeinta on tunnistaa avuntarve. Velkamäärä on todennäköisimmin maltillinen. Ei välttämättä tarvita virallista järjestelyä, vaan asiat saa kuntoon toimimalla suunnitelmallisesti.

8 Mistä saa apua? Apua voi hakea kunnallisesta talous- ja velkaneuvonnasta Takuu-Säätiön Velkalinja päivystää arkisin maksuton numero velallisille, läheisille, työntekijöille voi kartoittaa talouden tilannetta, pohtia omia mahdollisuuksia anonyymisti Takuu-Säätiön Kysy rahasta- chat Kirkon diakonia -ruoka-apua -keskusteluapua

9 Nuoret ulosotossa ja Takuu-Säätiössä Kaikista ulosotossa olevista velallisista vuotiaita on 7,4% vuotiaita on 0,8% vuotiaita on noin 22% Vuonna 2013 Takuu-Säätiöstä takauksenhakijoista noin 17 % oli alle 29- vuotiaita. Prosenttiosuus on pysynyt samana, tosin hakemusmäärät ovat kasvussa.

10 Esimerkki pelaamisen vuoksi velkaantuneesta nuoresta 26-vuotias poliisi, vakituinen työ Kertoi velkaantumisen johtuneen pelihimosta Pelaaminen oli kestänyt noin 4 vuotta Velkaa oli kertynyt noin euroa, joista suurin osa oli pikavippejä. Velkaa oli otettu myös pankista ja sukulaisilta Hoitokontakti kestänyt käsittelyn alkaessa reilut kaksi vuotta Käsittelyn aikana kävi ilmi, että pelasi edelleen euroa kuukaudessa. Asetettiin koeaika 6 kk-> pelaaminen loppui kuin seinään Takaus myönnettiin, maksuaika tuolloin arviolta 2,5 vuotta Elämässä on sattunut ja tapahtunut, ja maksuohjelma on venynyt noin vuodella. Nyt lainaa jäljellä noin 1500 euroa ja maksetaan loppuun tämän vuoden aikana

11 Oman talouden hälytysmerkkejä rahat loppuvat ennen seuraavan tulon maksupäivää maksaa vuokraa aina myöhässä, tai vuokranmaksu laahaa ei pysty maksamaan laskuja ajallaan vippaaminen kavereilta, vanhemmilta pienetkin hankinnat pitää tehdä luotolla tai osamaksusopimuksella - osamaksuista saattaa huomaamatta kertyä suuria summia ostaa ruoat luotolla Jos on taustalla muita haasteita, esimerkiksi terveydellisiä ongelmia, kannattaa raha-asiat ottaa puheeksi ja huomioon.

12 Mun talous-verkosto Taustaorganisaatioina Nuorisoasuntoliitto, Nuorisosäätiö, Suomen Setlementtiliitto ja Takuu-Säätiö. RAY:n rahoitus vuosille , varsinainen toiminta on käynnistynyt Mun talous-verkoston tavoitteena on vahvistaa nuorten taloudellista osaamista ja ennaltaehkäistä nuorten talousongelmia Verkostoon kuuluu tällä hetkellä 63 eri organisaatiota

13 Mun talous- verkoston toiminta Verkoston kantavana ajatuksena on jakaa hyviä käytäntöjä ja tehdä muut verkoston jäsenet tietoiseksi omasta osaamisesta ja työssä käytetyistä materiaaleista. Osallistua voi eri tasoilla: voi tilata uutiskirjettä ja osallistua verkoston tapahtumiin, tai edellisten lisäksi osallistua työryhmien toimintaan Viisi työryhmää: Oppimateriaali ja oppilaitosyhteistyö, Asumiseen liittyvä talousosaaminen, Nuorten tavoittaminen ja löytäminen, Velkaantuneet nuoret ja talousvaikeuksien yli auttavat palvelut ja nettimateriaali ja sähköiset palvelut Puhu rahasta- teemaviikon pilotointi keväällä 2015

Nuorten talousosaaminen ja velkaongelmien ennaltaehkäisy. Järvenpää 10.4.2014. Kirjoita tähän nimesi 10.4.2014

Nuorten talousosaaminen ja velkaongelmien ennaltaehkäisy. Järvenpää 10.4.2014. Kirjoita tähän nimesi 10.4.2014 Kirjoita tähän nimesi 10.4.2014 Nuorten talousosaaminen ja velkaongelmien ennaltaehkäisy Järvenpää 10.4.2014 Takuu-Säätiö Valtakunnallinen sosiaalialan toimija Autamme talouskriisissä olevia ihmisiä velka-

Lisätiedot

tuodaan Raha-asiat parisuhteessa yhteiset vai erilliset? Kirjoita tähän nimesi Minna Mattila 25.11.2014

tuodaan Raha-asiat parisuhteessa yhteiset vai erilliset? Kirjoita tähän nimesi Minna Mattila 25.11.2014 Kirjoita tähän nimesi Minna Mattila tuodaan Raha-asiat parisuhteessa yhteiset vai erilliset? Takuu-Säätiö Valtakunnallinen sosiaalialan toimija Autamme talouskriisissä olevia ihmisiä velka- ja talousongelmien

Lisätiedot

Nuori velkakierteessä. Paula Paloheimo, Takuu-Säätiö

Nuori velkakierteessä. Paula Paloheimo, Takuu-Säätiö Nuori velkakierteessä Paula Paloheimo, Takuu-Säätiö 21.1.2016 Käsiteltävät asiat Velkaongelmien laajuudesta Maksuhäiriömerkintä ja sen vaikutukset Maksuvaikeuksissa olevan asiakkaan kohtaaminen Tilanteen

Lisätiedot

Yhteistyö Takuusäätiön kanssa. Minna Markkanen, Takuusäätiö

Yhteistyö Takuusäätiön kanssa. Minna Markkanen, Takuusäätiö Yhteistyö Takuusäätiön kanssa Minna Markkanen, Takuusäätiö 21.2.2018 Takuusäätiö vuonna 2018 Vaikutamme Velkaongelmien ehkäisy, reilut luottomarkkinat, velallisen asema Palvelemme Sosiaaliset rahoituspalvelut

Lisätiedot

NAL:n osahanke. Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Kaisa Näsman

NAL:n osahanke. Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Kaisa Näsman NAL:n osahanke Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Kaisa Näsman 6.9.2017 NAL Nuorisoasuntoliitto Suomen ainoa nuorten asumisen edunvalvoja NAL rakennuttaa ja vuokraa

Lisätiedot

Takuusäätiön osahanke Kysy rahasta -chat

Takuusäätiön osahanke Kysy rahasta -chat Takuusäätiön osahanke Kysy rahasta -chat Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Henri Hölttä, Takuusäätiö 6.9.2017 Takuusäätiö lyhyesti Velkalinja ja chat Talouspolkuhanke

Lisätiedot

Takuusäätiön palvelut ja

Takuusäätiön palvelut ja Takuusäätiön palvelut ja materiaalit Hanna Pieviläinen, aluekoordinaattori, Takuusäätiö 6.5.2019 Takuusäätiö on kotitalouksien arjen raha-asioiden asiantuntija, joka auttaa ihmisiä ottamaan oman taloutensa

Lisätiedot

RÄSTIINNAULITTU? Tosielämän velkatilanteita ja keinoja selvitä veloista

RÄSTIINNAULITTU? Tosielämän velkatilanteita ja keinoja selvitä veloista RÄSTIINNAULITTU? Tosielämän velkatilanteita ja keinoja selvitä veloista 16.11.2016 / Essi Lindberg, Nuorisosäätiö & Henri Hölttä, Takuu-Säätiö Mun talous -verkosto kokoaa valtakunnallisesti ja monialaisesti

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011 1 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen taustalla olevien syiden kehittyminen s. 2 3.2 Nuorten velkaantumisen taustalla

Lisätiedot

Nuorten talous- ja velkaneuvonta. Mun talous-hanke/ Helsingin talous- ja velkaneuvonta Anna-Maija Högström Tammikuu 2016

Nuorten talous- ja velkaneuvonta. Mun talous-hanke/ Helsingin talous- ja velkaneuvonta Anna-Maija Högström Tammikuu 2016 Nuorten talous- ja velkaneuvonta Mun talous-hanke/ Helsingin talous- ja velkaneuvonta Anna-Maija Högström Tammikuu 2016 Helsingin talous- ja velkaneuvonta Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

Viisi vauhdikasta Mun talous -vuotta

Viisi vauhdikasta Mun talous -vuotta Viisi vauhdikasta Mun talous -vuotta Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta -messut Ville Kujanpää, Suomen Setlementtiliitto ry 6.9.2017 #nuoretjaraha Mikä ihmeen Sementtiliitto?

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

Miten tukea velkakierteen katkaisua? projektipäällikkö Sari Nyholm, Takuusäätiön ASTA-hanke

Miten tukea velkakierteen katkaisua? projektipäällikkö Sari Nyholm, Takuusäätiön ASTA-hanke Miten tukea velkakierteen katkaisua? projektipäällikkö Sari Nyholm, Takuusäätiön ASTA-hanke Varhainen taloudellisiin haasteisiin tarttuminen auttaa tukemaan ihmisten hyvinvointia ja ennaltaehkäisee asunnottomaksi

Lisätiedot

NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA

NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA YLEISTÄ Nuoruudessaan ihminen käy läpi enemmän muutoksia kuin missään muussa elämän vaiheessa. Suomen lainsäädännön mukaan 18 v. on täysi-ikäinen - vastaa itse varoistaan

Lisätiedot

Asumisneuvonnan koulutus Velkaantuminen asunnottomuuden taustalla /Minna Mattila. 20.5.2013 Ympäristöministeriö, Helsinki

Asumisneuvonnan koulutus Velkaantuminen asunnottomuuden taustalla /Minna Mattila. 20.5.2013 Ympäristöministeriö, Helsinki Asumisneuvonnan koulutus Velkaantuminen asunnottomuuden taustalla / 20.5.2013 Ympäristöministeriö, Helsinki Takuu-Säätiö Valtakunnallinen sosiaalialan toimija Takuu-Säätiö edistää ennalta-arvaamattomasta

Lisätiedot

Kuluttamisen ongelmat 27.11.2014

Kuluttamisen ongelmat 27.11.2014 Kirjoita tähän nimesi 16.12.2014 Kuluttamisen ongelmat 27.11.2014 Minna Backman Nuorten velkaantumisen riskitekijöitä Täysi-ikäisyys Omaan talouteen siirtyminen muutto ja kodin hankinnat säännölliset laskut

Lisätiedot

ASTA-hanke Asumis- ja talousneuvonnan kehittäminen Lahdessa

ASTA-hanke Asumis- ja talousneuvonnan kehittäminen Lahdessa ASTA-hanke Asumis- ja talousneuvonnan kehittäminen Lahdessa Vuokra-asukkaiden talousongelmien ehkäisy, ASTA -kokeiluhanke Heli Nuutinen, hanketyöntekijä 15.10.2018 ASTA hanke, vuokra-asukkaiden talousongelmien

Lisätiedot

ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti

ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö Harkittu rahankäyttö Omasta taloudellisesta tilanteesta on tärkeää olla tietoinen. On hyvä arvioida tulot ja menot. Pienillä tuloilla selviää, kun suunnittelee

Lisätiedot

Läheinen rahavaikeuksissa

Läheinen rahavaikeuksissa miten voin tukea? Läheinen rahavaikeuksissa Miten voit tukea? läheinen rahavaikeuksissa Talous- ja velkaongelmat ovat yleisiä. Esimerkiksi maksuhäiriömerkintä on 380 000 suomalaisella. Jatkuva rahanpuute

Lisätiedot

Talouspinko. (Tehtävä muokattu SAK:n Talouden ja työelämän bingosta)

Talouspinko. (Tehtävä muokattu SAK:n Talouden ja työelämän bingosta) Talouspinko 1. Ohjaaja valitsee 20 sanaa selitettäväksi. Nuori poimii itse haluamassaan järjestyksessä 16 sanaa taulukkoon ja kirjoittaa jokaiseen ruutuun yhden sanan. 2. Nuoret etsivät ohjaajan lukeman

Lisätiedot

Onni-hanke

Onni-hanke Onni-hanke 2018-2019 Miksi Onni? Nuorten viesti on selkeä: nykyiset palvelut eivät toimi (apua ei saa tai se ei riitä) 2017 Me-säätiön työpajoissa 100 nuorta 2018 Onni-hanke haastatteli 55 nuorta Onni-raadit

Lisätiedot

JALKAUTUVA TALOUSOHJAUS -HANKE. Aura Pylkkänen & Hanna Päiviö 09.12.2015

JALKAUTUVA TALOUSOHJAUS -HANKE. Aura Pylkkänen & Hanna Päiviö 09.12.2015 JALKAUTUVA TALOUSOHJAUS -HANKE Aura Pylkkänen & Hanna Päiviö 09.12.2015 HANKKEEN TAUSTAA Jalkautuva talousohjaus on Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry:n vuosina 2014-2016 toteuttama hanke, joka tarjoaa

Lisätiedot

Nuoret ja raha. Miten tieto oman talouden hallinnasta kohtaisi sitä tarvitsevat

Nuoret ja raha. Miten tieto oman talouden hallinnasta kohtaisi sitä tarvitsevat Nuoret ja raha Miten tieto oman talouden hallinnasta kohtaisi sitä tarvitsevat Nuoret ja raha arjen näkökulmasta Finanssialan Keskusliitto ja mitä varten Miten nuoret suunnittelevat rahankäyttöään Raha-asioiden

Lisätiedot

Velkaantuminen ja pienlaina

Velkaantuminen ja pienlaina Velkaantuminen ja pienlaina tutkija-arvioitsija Sari Nyholm ja projektisuunnittelija Virpi Muilu Takuusäätiö 5.4.2017 Takuusäätiö - neuvoja, tukea ja ratkaisuja talous- ja velkaongelmiin Neuvomme Velkalinjassa

Lisätiedot

Katsaus kotitalouksien talous- ja velkaongelmiin. Velka-päivä Takausjohtaja Minna Backman

Katsaus kotitalouksien talous- ja velkaongelmiin. Velka-päivä Takausjohtaja Minna Backman Katsaus kotitalouksien talous- ja velkaongelmiin Velka-päivä 27.9.2016 Takausjohtaja Minna Backman Takuu-Säätiö Valtakunnallinen sosiaalialan toimija Autamme talouskriisissä olevia tai taloudellisesti

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi Tiedätkö, kuinka paljon sinulla on rahaa käytössäsi? Tämän Penno-vihkon avulla saat käsityksen tuloistasi ja menoistasi. Lisäksi voit laskea, paljonko sinulla on rahaa käytettävissä

Lisätiedot

OLIPA KERRAN VELKA - ASIAA NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONNASTA. Petra Einiö, johtava velkaneuvoja Turun Kaupungin talous- ja velkaneuvonta 13.10.

OLIPA KERRAN VELKA - ASIAA NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONNASTA. Petra Einiö, johtava velkaneuvoja Turun Kaupungin talous- ja velkaneuvonta 13.10. OLIPA KERRAN VELKA - ASIAA NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONNASTA Petra Einiö, johtava velkaneuvoja Turun Kaupungin talous- ja velkaneuvonta 13.10.2015 Sisällysluettelo 1. Turun kaupungin talous- ja velkaneuvontatoimisto

Lisätiedot

Talous- ja velkaneuvonta

Talous- ja velkaneuvonta Talous- ja velkaneuvonta Kirsi Karttunen talous- ja velkaneuvoja, Tampere Talous- ja velkaneuvonta Alkanut lamavuosien yksityishenkilön velkojen selvittämiseksi vuonna 1993 Laki talous- ja velkaneuvonnasta

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi TIEDÄTKÖ, KUINKA PALJON SINULLA ON RAHAA KÄYTÖSSÄSI? Kuuluuko arkeesi taiteilu laskujen ja välttämättömien menojen kanssa? Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat? Tämän Penno-työkirjan

Lisätiedot

Taloudenhallinta asumisen turvaamisen näkökulmasta

Taloudenhallinta asumisen turvaamisen näkökulmasta Taloudenhallinta asumisen turvaamisen näkökulmasta Hankekoordinaattori Vilja Kamppila, ARA Projektipäällikkö Sari Nyholm, Takuusäätiön ASTA-hanke Asumisneuvontafoorumi 22.5.2019 Vuokra-asukkaiden talousongelmien

Lisätiedot

Omassa kodissa. vuokra tai vastike vesimaksu sähkösopimus kotivakuutus

Omassa kodissa. vuokra tai vastike vesimaksu sähkösopimus kotivakuutus PIENI TALOUSOPAS Omassa kodissa vuokra tai vastike vesimaksu sähkösopimus kotivakuutus Varmista, että ymmärrät vuokrasopimuksen sisällön ennen allekirjoittamista. Tarkista erityisesti vuokrankorotusperuste.

Lisätiedot

Ikäihmisten rahapelaaminen

Ikäihmisten rahapelaaminen Ikäihmisten rahapelaaminen TERVE-SOS 2009, Helsinki Johanna Järvinen-Tassopoulos, erikoistutkija Päihteiden ja ehkäisevän päihdetyön yksikkö 14.5.2009 Johanna Järvinen-Tassopoulos 1 1. Aluksi Marketin

Lisätiedot

Vanhan kansan velkaviisautta

Vanhan kansan velkaviisautta Vanhan kansan velkaviisautta Velka on veli ottaessa ja veljen poika maksaessa Ei ole rahassa, se on nahassa, joka on verassa, se on velassa Ei vatsa velkaa salli Koira velatta elää Velasta ei pääse maksamatta

Lisätiedot

Tutustu seuraaviin Takuusäätiön palveluihin ( velkalinja- ja chat -neuvonta takaus pienlaina

Tutustu seuraaviin Takuusäätiön palveluihin (  velkalinja- ja chat -neuvonta takaus pienlaina Ennakkotehtävä Tutustu seuraaviin Takuusäätiön palveluihin (https://www.takuusaatio.fi/palvelumme): velkalinja- ja chat -neuvonta takaus pienlaina Tutustu sosiaaliseen luototukseen Sosiaalinen luototus:

Lisätiedot

Ikääntyvät kuluttajat ylivelkaiset eläkeläiset. Talous- ja velka-asioiden ajankohtaispäivä 9.12.2014 Minna Backman. Kirjoita tähän nimesi 10.12.

Ikääntyvät kuluttajat ylivelkaiset eläkeläiset. Talous- ja velka-asioiden ajankohtaispäivä 9.12.2014 Minna Backman. Kirjoita tähän nimesi 10.12. Kirjoita tähän nimesi 10.12.2014 Ikääntyvät kuluttajat ylivelkaiset eläkeläiset Talous- ja velka-asioiden ajankohtaispäivä 9.12.2014 Minna Backman Uutisotsikoista poimittua Ulosotoissa miljoonien kasvutahti

Lisätiedot

Nuoret ulosotossa VALTAKUNNANVOUDINVIRAS TO / KF 2012

Nuoret ulosotossa VALTAKUNNANVOUDINVIRAS TO / KF 2012 Nuoret ulosotossa Ulosotto on.. Lakiin perustuvaa velkojen pakkoperintää Pakkotäytäntöönpanotehtäviä häädöt osamaksuesineen takaisinotto ja tilitys vankeusrangaistusten täytäntöönpano Lainkäyttöä ja puolueetonta

Lisätiedot

TALOUS PUHEEKSI työkaluja taloustilanteen selvittämiseksi Sosiaalityöntekijä Minna Hautala Sosiaaliohjaaja Sanna Vartio

TALOUS PUHEEKSI työkaluja taloustilanteen selvittämiseksi Sosiaalityöntekijä Minna Hautala Sosiaaliohjaaja Sanna Vartio TALOUS PUHEEKSI työkaluja taloustilanteen selvittämiseksi 22.1.2019 Sosiaalityöntekijä Minna Hautala Sosiaaliohjaaja Sanna Vartio ASTA-hanke ARA -rahoitteinen hanke ajoittuu vuosille 2018-2020 Mukana Tampere,

Lisätiedot

KENEN VELKA ONGELMA? Analyysi velkomustuomioista

KENEN VELKA ONGELMA? Analyysi velkomustuomioista KENEN VELKA ONGELMA? Analyysi velkomustuomioista VTT, tutkijatohtori Karoliina Majamaa Karoliina.majamaa@helsinki.fi Talouden ajankohtaispäivä 13.12.2017, Helsinki 1 Majamaa, Karoliina; Sarasoja, Laura

Lisätiedot

Peliongelma Suomessa - Peluurin kokemuksia

Peliongelma Suomessa - Peluurin kokemuksia Peliongelma Suomessa - Peluurin kokemuksia Peluurin sidosryhmäseminaari 1.3.2006 Tapio Jaakkola projektipäällikkö Peluuri Liikaa pelissä? Soita Peluuri 0800 100 101 - www.peluuri.fi Motto: Some dance to

Lisätiedot

Nuorten velkaongelmat ja luotottajien vastuu. Minna Backman, Takuusäätiö

Nuorten velkaongelmat ja luotottajien vastuu. Minna Backman, Takuusäätiö Nuorten velkaongelmat ja luotottajien vastuu Minna Backman, Takuusäätiö 11.12.2018 Maksuhäiriöisten osuus alle 30v ikäluokissa 13,3 % 12,9 % 13% 9% 8,6 % 8,8 % 1,3 % 1,3 % 1,3 % 18-20 20-24 25-29 2016

Lisätiedot

Ylivelkaantuneiden palvelujärjestelmä toimivaksi, mutta miten?

Ylivelkaantuneiden palvelujärjestelmä toimivaksi, mutta miten? Ylivelkaantuneiden palvelujärjestelmä toimivaksi, mutta miten? Ylivelkaantumisen ehkäisy- ja hoitomallien kehittäminen -hanke Loppuseminaari 9.12.2015 Kristiina Aalto ja Liisa Peura-Kapanen, Helsingin

Lisätiedot

Talous- ja velkaneuvonta

Talous- ja velkaneuvonta Talous- ja velkaneuvonta Toiminta ja kehittäminen - 1 johtava talous- ja velkaneuvoja - 9 talous- ja velkaneuvojaa - 2,8 sihteeriä - asukaspohja n. 335 000 Toimintatavat - Talous- ja velkaneuvonta - Talous-

Lisätiedot

OPAS RYHMÄNOHJAAJALLE

OPAS RYHMÄNOHJAAJALLE OPAS RYHMÄNOHJAAJALLE Takuusäätiö / TalousTsemppari Graafinen suunnittelu: Mirkka Hietanen 2017 SISÄLLYS Ryhmänohjaajalle 4 1. Rahahuolista puhuminen helpottaa oloa 5 2. Kenellä tahansa voi olla talousongelmia

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama

Lisätiedot

Takuusäätiön Pienalaina

Takuusäätiön Pienalaina Takuusäätiön Pienalaina Kokeilusta pysyväksi palveluksi Sari Nyholm, Takuusäätiö Pienlaina-projekti Hyvin resursoitu hanke Yhteisvastuukeräys 2012 ja RAY/Veikkaus Riittävästi aikaa kehittää (2013-2017)

Lisätiedot

SISÄLTÖ: Esittäytyminen Puhutaan rahasta Yleinen tilanne Rahan hallinnasta ja elämästä. Tietopaketti. Tauko

SISÄLTÖ: Esittäytyminen Puhutaan rahasta Yleinen tilanne Rahan hallinnasta ja elämästä. Tietopaketti. Tauko PUHUTAAN RAHASTA SISÄLTÖ: Esittäytyminen Puhutaan rahasta Yleinen tilanne Rahan hallinnasta ja elämästä Penno Takuusäätiön pienlaina Tauko Tietopaketti Velkojen synty Velkojen selvittäminen Apukeinoja

Lisätiedot

Oppimisvaikeuksien vaikutusta nuorten talousvaikeuksiin tulisi selvittää (Erilaisten oppijoiden liitto)

Oppimisvaikeuksien vaikutusta nuorten talousvaikeuksiin tulisi selvittää (Erilaisten oppijoiden liitto) Uutiskirje 1/2014 Verkoston jäsenen kirje: Oppimisvaikeuksien vaikutusta nuorten talousvaikeuksiin tulisi selvittää (Erilaisten oppijoiden liitto) Mun talous -hanke YLEn Min Morgon aamu-tv:ssä Henkilöstömuutoksia

Lisätiedot

Etunimet Sukunimi Henkilötunnus. Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka. Puhelinnumero Sähköpostiosoite Kotikunta

Etunimet Sukunimi Henkilötunnus. Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka. Puhelinnumero Sähköpostiosoite Kotikunta PIENLAINAHAKEMUS NIMESI SEKÄ YHTEYS- JA TAUSTATIETOSI Etunimet Sukunimi Henkilötunnus Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite Kotikunta Perhesuhteet Yksinelävä Yksinhuoltaja

Lisätiedot

Talous- ja velkaneuvonta

Talous- ja velkaneuvonta Talous- ja velkaneuvonta Kirsi Karttunen 1 Historiaa Alkanut lamavuosien yksityishenkilön velkojen selvittämiseksi vuonna 1993 Laki talous- ja velkaneuvonnasta astui voimaan 1.9.2000 Aluehallintovirasto

Lisätiedot

VELKAONGELMIIN LÖYTYY APUA Kangasala Omille jaloille

VELKAONGELMIIN LÖYTYY APUA Kangasala Omille jaloille VELKAONGELMIIN LÖYTYY APUA Kangasala Omille jaloille TALOUS- JA VELKANEUVONTA VOIT OTTAA YHTEYTTÄ TALOUS- JA VELKANEUVONTAAN, JOS OLET TILANTEESSA, JOSSA TULOT EIVÄT KATA MENOJA. LASKUT JA MAKSUT LAAHAAVAT

Lisätiedot

Rahapelaajan velkakierre. Maria Heiskanen VTM, tutkija Peliklinikka (Socca / HUS)

Rahapelaajan velkakierre. Maria Heiskanen VTM, tutkija Peliklinikka (Socca / HUS) Rahapelaajan velkakierre Maria Heiskanen VTM, tutkija Peliklinikka (Socca / HUS) Veikkauksella monopoliasema rahapelien tarjoamiseen, jonka perusteena rahapelihaittojen ehkäisy - tuotot ovat suotuisa

Lisätiedot

Tietoa, tukea ja välineitä taloudenhallintaan

Tietoa, tukea ja välineitä taloudenhallintaan Tietoa, tukea ja välineitä taloudenhallintaan projektipäällikkö Sari Nyholm ja aluekoordinaattori Hanna Pieviläinen Takuusäätiö 6.6.2018 Takuusäätiön palvelut Nettisivut Oppaita Pienlaina hankintoihin

Lisätiedot

Pekka Lund 24.2.2015. Ikääntyneiden peliriippuvuus

Pekka Lund 24.2.2015. Ikääntyneiden peliriippuvuus Ikääntyneiden peliriippuvuus Ketä sinä ajattelet, kun alamme puhua ikäihmisten peliongelmista? Milloin pelaaminen on ongelmallista? Milloin pelaaminen on ongelmallista? Pelaamista ei tule ylipatologisoida:

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

E S I M E R K K I H A L L I N N O N A L AT Y L I T T Ä V Ä S T Ä PA LV E L U N TA R P E E S TA

E S I M E R K K I H A L L I N N O N A L AT Y L I T T Ä V Ä S T Ä PA LV E L U N TA R P E E S TA RAHAPELI- RIIPPUVUUS E S I M E R K K I H A L L I N N O N A L AT Y L I T T Ä V Ä S T Ä PA LV E L U N TA R P E E S TA M A R I A H E I S K A N E N, S O C C A / H U S 2 6. 1 0. 2 0 1 7 S O S I A A L I P O

Lisätiedot

TALOUSSOSIAALITYÖN NYKYTILA JA SEN KEHITTÄMINEN. Jutta Koskinen

TALOUSSOSIAALITYÖN NYKYTILA JA SEN KEHITTÄMINEN. Jutta Koskinen TALOUSSOSIAALITYÖN NYKYTILA JA SEN KEHITTÄMINEN Jutta Koskinen Miksi taloussosiaalityötä täytyy tarkastella? Kotitalouksien velkaantumisaste on tuplaantunut vuodesta 1997 (127 % vuonna 2018) Toimeentulotuen

Lisätiedot

Milloin yrittäjä voi saada velkajärjestelyn?

Milloin yrittäjä voi saada velkajärjestelyn? Milloin yrittäjä voi saada velkajärjestelyn? Esite keskeisimmistä asioista, jotka vaikuttavat yrittäjän mahdollisuuteen saada velkajärjestely. Samat ehdot ja ohjeet koskevat sekä pää että sivutoimisia

Lisätiedot

Keski-Suomen talous- ja velkaneuvonta

Keski-Suomen talous- ja velkaneuvonta Keski-Suomen talous- ja velkaneuvonta Työllisyyden kannustinpäivä 16.1.2013 Talous- ja velkaneuvoja Seija Jauhiainen KESKI-SUOMEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA Jyväskylän kaupunki järjestänyt talous- ja velkaneuvontapalvelua

Lisätiedot

Kirkon diakoniarahasto

Kirkon diakoniarahasto Kirkon vapaaehtoiset taloudellisissa vaikeuksissa olevien tukena Kirkon diakoniarahasto Soile Niemi Diakonian talousneuvontaprojekti Itä-Helsingin seurakunnat soile.niemi@evl.fi p. 09 2340 4841, 050 523

Lisätiedot

JALKAUTUVA TALOUSOHJAUS -HANKE. Tulosryhmät ja valmennusryhmät

JALKAUTUVA TALOUSOHJAUS -HANKE. Tulosryhmät ja valmennusryhmät JALKAUTUVA TALOUSOHJAUS -HANKE Tulosryhmät ja valmennusryhmät Jalkautuva talousohjaus-hanke, Jussi Sorsimo TULOSRYHMÄT AKUUTIN KRIISIN RATKAISEMINEN VELKOJEN HOITAMISEN EDELLYTYKSET KUNTOON VELKOJEN HOITAMINEN

Lisätiedot

Etunimet Sukunimi Henkilötunnus. Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka. Puhelinnumero päivisin Sähköpostiosoite Kotikunta

Etunimet Sukunimi Henkilötunnus. Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka. Puhelinnumero päivisin Sähköpostiosoite Kotikunta PIENLAINAHAKEMUS NIMESI SEKÄ YHTEYS- JA TAUSTATIETOSI Etunimet Sukunimi Henkilötunnus Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero päivisin Sähköpostiosoite Kotikunta Perhesuhteet Yksinelävä Yksinhuoltaja

Lisätiedot

Lainat, vipit ja rahapelit

Lainat, vipit ja rahapelit Lainat, vipit ja rahapelit 21.9.2012 1 1. Mikä on rahapelaamisen ikäraja? 2. Minkä ikäisenä saa itse avata pankkitilin ja käyttää sitä? 3. Minkä ikäisenä saa ottaa pikavipin? 21.9.2012 2 15-vuotiaan oikeudet

Lisätiedot

Copyright (C) 2012 Matias Savolainen & Marko Kaarto

Copyright (C) 2012 Matias Savolainen & Marko Kaarto Asunto 400 000 Pankista lainaa 200 000 Pankista lainaa 200 000 Omaa rahaa 100 000 Copyright (C) 2012 Matias Savolainen & Asunto 400 000 Omaa rahaa 100 000 + 100 000 = 200 000 Pankista lainaa 200 000 Pankista

Lisätiedot

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO Keminmaan kunta 2 Kunnantie 3, 94400 Keminmaa 1. ASUMINEN JA ARKI Olen tyytyväinen asuntooni Kyllä En En ikinä Noudatan asumiseen liittyviä sääntöjä Viihdyn kotona

Lisätiedot

TAKUUSÄÄTIÖ Strategia

TAKUUSÄÄTIÖ Strategia TAKUUSÄÄTIÖ Strategia 2017 2020 Tehtävämme Takuusäätiö toimii kotitalouksien talous- ja velkaongelmien ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi. Tavoitteemme toimijana Tahdomme olla näkyvä kotitalouksien talous-

Lisätiedot

Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot

Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot TURKU 2014 OMILLE JALOILLE TOIMINTA Omille jaloille -tukihenkilöt ovat vapaaehtoisia rinnalla kulkijoita. He toimivat tavallisen ihmisen taidoin omien voimiensa

Lisätiedot

Seurakunnan tuki talouden hallinnassa

Seurakunnan tuki talouden hallinnassa Seurakunnan tuki talouden hallinnassa Diakoniajohtaja Otto Savolaisen puheenvuoro Apuja velkojen hallintaan seminaari-iltapäivässä, 21.11.2017, Toimintojen talo Mitä? Miten? Kokemuksia Mitä? Seurakunnan

Lisätiedot

Eri toimijoiden roolit nuorten talousosaamisen edistämisessä

Eri toimijoiden roolit nuorten talousosaamisen edistämisessä Eri toimijoiden roolit nuorten talousosaamisen edistämisessä Nuorten talousosaamisen seminaari 12.3.2013 Liisa Peura-Kapanen Esityksen sisältö Mitä nuorten taloustaidoista tiedetään? Miten eri toimijat

Lisätiedot

RAHAASIOIDEN SELF-HELP

RAHAASIOIDEN SELF-HELP RAHAASIOIDEN SELF-HELP 2 Onko elämäntilanteesi muuttumassa? Perheeseen on ehkä tulossa lapsi, työtilanteesi on muuttumassa tai olet jäämässä eläkkeelle. Nämä kaikki ja monet muut ovat tilanteita, jotka

Lisätiedot

MAKSUMUISTUTUS BUDJETTI KUITTI PIKAVIPPI VEROKORTTI ASUMISTUKI HERÄTEOSTOS LASKU KIERRÄTTÄMINEN TAKUU KORKO VUOKRALAINEN TYÖTTÖMYYSKASSA

MAKSUMUISTUTUS BUDJETTI KUITTI PIKAVIPPI VEROKORTTI ASUMISTUKI HERÄTEOSTOS LASKU KIERRÄTTÄMINEN TAKUU KORKO VUOKRALAINEN TYÖTTÖMYYSKASSA Talouspinko-peli 1. Ohjaaja valitsee 20 sanaa selitettäväksi. Nuori poimii itse haluamassaan järjestyksessä 16 sanaa taulukkoon ja kirjoittaa jokaiseen ruutuun yhden sanan. 2. Pyritään löytämään ohjaajan

Lisätiedot

Puhutaan rahapelaamisesta - Tietoisku. Mun talous- toiminnan Verkostopäivä Leena Taavila

Puhutaan rahapelaamisesta - Tietoisku. Mun talous- toiminnan Verkostopäivä Leena Taavila Puhutaan rahapelaamisesta - Tietoisku Mun talous- toiminnan Verkostopäivä 11.4.2109 Leena Taavila Mitä saan rahapeleistä? Mahdollisuus voittaa, raha Lisäksi: o o o o o Ajanviete Pelaaminen on kiva tapa

Lisätiedot

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta perheessä ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 1 28.6.2010 Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen

Lisätiedot

Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa

Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Diakonian talousneuvonnan projektityöntekijä Soile Niemi Takuu-Säätiön ajankohtaispäivä 14.12.2016 On osa ev.lut.

Lisätiedot

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla?

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla? PERINTÄASIAKKAAT IKÄRYHMITTÄIN Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla? 1. TILASTOSELVITYS Tilastotarkastelun tarkoituksena on selvittää, miten perintään päätyneet laskut jakautuvat eri-ikäisille

Lisätiedot

Näin luet Velallisen ulosottoasiat -tulostetta

Näin luet Velallisen ulosottoasiat -tulostetta Papuri.papunet.net Näin luet Velallisen ulosottoasiat -tulostetta Tässä oppaassa kerrotaan, mitä velka- ja muita tietoja ulosotosta saatavasta tulosteesta löytyy. Voit tilata tulosteen ulosottovirastosta

Lisätiedot

Rovaniemen talous- ja velkaneuvonta 12/2/2016 1

Rovaniemen talous- ja velkaneuvonta 12/2/2016 1 Rovaniemen talous- ja velkaneuvonta 12/2/2016 1 Tehtävät Perustuvat lakiin talous- ja velkaneuvonnasta Talous- ja velkaneuvonnassa: 1) annetaan yksityishenkilöille tietoja ja neuvontaa talouden ja velkojen

Lisätiedot

Asumisneuvojan rooli vuokravelkatilanteessa. Jussi Saari, Talousneuvoja Pääkaupunkiseudun nuorisoasunnot ry

Asumisneuvojan rooli vuokravelkatilanteessa. Jussi Saari, Talousneuvoja Pääkaupunkiseudun nuorisoasunnot ry Asumisneuvojan rooli vuokravelkatilanteessa Jussi Saari, Talousneuvoja Pääkaupunkiseudun nuorisoasunnot ry PÄÄKAUPUNKISEUDUN NUORISOASUNNOT RY Nuorisoasuntoliiton paikallisyhdistys, oma itsenäinen organisaatio

Lisätiedot

Monialaiset verkostot - käytännön kokemuksia yhteistyöstä. Suvi Nuppola kuraattori TREDU Tampereen seudun ammattiopisto

Monialaiset verkostot - käytännön kokemuksia yhteistyöstä. Suvi Nuppola kuraattori TREDU Tampereen seudun ammattiopisto Monialaiset verkostot - käytännön kokemuksia yhteistyöstä Suvi Nuppola kuraattori TREDU Tampereen seudun ammattiopisto TREDU lukuina Yksi Suomen suurimpia ammatillisen koulutuksen järjestäjiä Opiskelijoita

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2013. www.takuu-saatio.fi

VUOSIKATSAUS 2013. www.takuu-saatio.fi VUOSIKATSAUS 2013 www.takuu-saatio.fi Sisällys Toiminnanjohtajan katsaus vuoteen 2013 3 Takaus ja perintä 5 Velkalinja 7 Omille jaloille -toiminta 8 Pienlaina 9 Viestintä 10 Koulutukset ja tapahtumat 11

Lisätiedot

Lainaa voit hakea pankkitunnuksilla tai tekstiviestillä

Lainaa voit hakea pankkitunnuksilla tai tekstiviestillä hae lainaa Miten hakea lainaa? Kun ollaan tilanteessa, että edessä on lainan hakeminen niin ensimmäinen ajatus on, mistä ja miten lainaa voin hakea? Ensimmäisenä pitää miettiä millaista lainaa ollaan hakemassa.

Lisätiedot

Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot

Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot TAMPERE 2014 OMILLE JALOILLE TOIMINTA Omille jaloille -tukihenkilöt ovat vapaaehtoisia rinnalla kulkijoita. He toimivat tavallisen ihmisen taidoin omien voimiensa

Lisätiedot

Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot

Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot KOUVOLA 2014 OMILLE JALOILLE TOIMINTA Omille jaloille -tukihenkilöt ovat vapaaehtoisia rinnalla kulkijoita. He toimivat tavallisen ihmisen taidoin omien voimiensa

Lisätiedot

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI 2018 Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura 18% ENEMMÄN YHTEYDENOTON YRITYKSIÄ EDELLISVUOTEEN VERRATTUNA, 22% ENEMMÄN KÄYTYJÄ KESKUSTELUJA Sekasin-chat

Lisätiedot

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!! PERHE JA PÄIHDEKASVATUS meille myös!!! Pohdinnan pohjaksi päihteistä Lapsen kanssa on hyvä keskustella päihteiden vaikutuksista niissä tilanteissa, joissa asia tulee luontevasti puheeksi. Tällainen tilanne

Lisätiedot

Tunnistamisen ja puheeksioton välineet, hoitopolut

Tunnistamisen ja puheeksioton välineet, hoitopolut Tunnistamisen ja puheeksioton välineet, hoitopolut Lasten ja nuorten liikapelaaminen ja pelihaittojen ehkäisy koulutus 1 Lähteet ja tukimateriaali 2 1 Pelihaittojen ehkäisy Aikuisen vastuu Vanhempien roolin

Lisätiedot

Mun talous. Nuorten talousongelmat ja niiden ehkäisy nuorisoasumisessa Essi Lindberg, projektikoordinaattori, Nuorisosäätiö 6.9.

Mun talous. Nuorten talousongelmat ja niiden ehkäisy nuorisoasumisessa Essi Lindberg, projektikoordinaattori, Nuorisosäätiö 6.9. Mun talous Nuorten talousongelmat ja niiden ehkäisy nuorisoasumisessa Essi Lindberg, projektikoordinaattori, Nuorisosäätiö 6.9.2017 1. Nuorisosäätiö 2. Nuorisosäätiön osahanke 3. Tuloksia ja johtopäätöksiä

Lisätiedot

Selvittäkää, kuinka paljon seuraavista tuotteista on maksettu veroja valtiolle?

Selvittäkää, kuinka paljon seuraavista tuotteista on maksettu veroja valtiolle? VEROT Elintarvikkeet 14 % - Esim. leipä, maito, mehu Makeisvero 0,95 kilogrammalta ja 11 senttiä litralta - esim. 2,50 makeispussista (200g) veron osuus on 0,19. Makeisvero koskee suklaan ja karamellien

Lisätiedot

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA Yleistä oppilaitosyhteistyöstä - Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä - Yhteistyön muodot - Työssäoppimisjaksojen mahdollistaminen - Työssäoppimisjaksoon valmistautuminen työpaikalla

Lisätiedot

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44 Y-tunnus 0678820-6 2 TULOSLASKELMA Euroina Euroina VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.2015-31.12.2015 1.1.2014-31.12.2014 1. Tuotot Työtoimintatuotot 60 408,58 55 222,39 Järjestötoimintatuotot 4 988,00 5 116,00

Lisätiedot

Vuosikatsaus 2014 w w w. t a k u u - s a a t i o. f i

Vuosikatsaus 2014 w w w. t a k u u - s a a t i o. f i Vuosikatsaus 2014 w w w. t a k u u - s a a t i o. f i Sisällys Toiminnanjohtajan katsaus vuoteen 2014 3 Takaus ja perintä 5 Neuvontapuhelin Velkalinja 7 Omille jaloille -toiminta 9 Viestintä 10 Pienlaina-projekti

Lisätiedot

Pankissa. Oikeesti aikuisten 1 tekstejä ja harjoituksia suomen kielen opetukseen

Pankissa. Oikeesti aikuisten 1 tekstejä ja harjoituksia suomen kielen opetukseen Pankissa Veera menee ensimmäistä kertaa yksin pankkiin. Hän haluaa avata oman tilin ja hankkia pankkikortin. Kun hän avaa pankin oven, hän huomaa, että pankissa on todella pitkä jono. Hän ottaa itselleen

Lisätiedot

UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 )

UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 ) UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 ) Lapsen ollessa vähintään 8 kk ja enintään 3 vuotta. Kun omat keinot vauvan/lapsen unirytmin löytymiseen eivät enää auta. Kun neuvolasta saatuja neuvoja on kokeiltu kotona. Mitä

Lisätiedot

Rahaasiat. Riidelläänkö teillä rahasta?

Rahaasiat. Riidelläänkö teillä rahasta? Riidelläänkö teillä rahasta? Lasten kohtuulliset vaatimukset Kevään UUTUUS! muotitossut 149 Tarjoustossut 35 Hyvät perustossut 69 Mitä talouden suunnitteluun kuuluu? 1. Taloudellinen ajattelu, motivaatio

Lisätiedot

Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot

Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot HELSINKI 2014 OMILLE JALOILLE TOIMINTA Omille jaloille -tukihenkilöt ovat vapaaehtoisia rinnalla kulkijoita. He toimivat tavallisen ihmisen taidoin omien voimiensa

Lisätiedot

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI 1 Sisällys 1. Tausta... 2 2. Kohderyhmä... 3 3. Tavoitteet... 3 4. Järjestäjät... 3 5. Resurssit... 4 6. Markkinointi... 5 7. Kurssin teemat... 5 8. Palautteiden kerääminen

Lisätiedot

Terveydenhuollon kuntayhtymä, pelastuslaitos, lähikunnat, Kela, hoito- ja palvelukodit ovat yleisimmät sidosryhmät.

Terveydenhuollon kuntayhtymä, pelastuslaitos, lähikunnat, Kela, hoito- ja palvelukodit ovat yleisimmät sidosryhmät. YRITTÄJYYSTARINA Rautalammin Sairaankuljetus Oy on osakeyhtiö, joka aloitti toimintansa 1.7.2001. Osakkaita oli aluksi kolme, joiden osakkuudet olivat 50%, 30% ja 20%. Tästä piti tehdä ilmoitus kaupparekisteriin.

Lisätiedot

N U O R T E N A S U M I S O H J A U S

N U O R T E N A S U M I S O H J A U S N U O R T E N A S U M I S O H J A U S 1 0. 5. 2 0 1 9 M I K Ä N A L? 24 p a i k a l l i s y h d i s t y k s e n v a l t a k u n n a l l i n e n k e s k u s j ä r j e s t ö 7 v a l t a k u n n a l l i s

Lisätiedot

Olisinpa kotona! Vapautuvien asumisen tuen verkostotapaaminen. Espoo

Olisinpa kotona! Vapautuvien asumisen tuen verkostotapaaminen. Espoo Olisinpa kotona! Vapautuvien asumisen tuen verkostotapaaminen Espoo 18.11.2015 Noin 23% asunnottomista on alle 25-vuotiaita nuorten asunnottomuus väheni edellisestä vuodesta n. 13,7 % 2002 2003 2004 2005

Lisätiedot