KOMPOSTI Pello Ranua Rovaniemi Napapiirin Residuumin asiakaslehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMPOSTI Pello Ranua Rovaniemi Napapiirin Residuumin asiakaslehti"

Transkriptio

1 KOMPOSTI Pello Ranua Rovaniemi Napapiirin Residuumin asiakaslehti Julkinen tiedote kaikkiin talouksiin Jätteiden keräyskierrosaikataulut keskiaukeamalla Ota talteen! Osallistu lukijakilpailuun! Purkujätteen uusi elämä maarakennuksessa 3 Ruokaohjeita ja kauneudenhoitovinkkeja 4 5 Lapin Metallikierrätys auttaa säästämään luonnonvaroja 7

2 2 Hyvät asiakkaamme Aloitan Napapiirin Residuum Oy:n toimitusjohtajana toukokuun alussa eli tämä lehden ilmestymisen aikoihin. Siirryn tehtävään Ranuan kunnan teknisen johtajan virasta. Asun toistaiseksi Ranualla, mutta myyn siellä olevaa taloani ja suunnitelmissani on hankkia omakotitalo viisihenkiselle perheelleni läheltä uutta työpaikkaani. Napapiirin Residuum Oy on korottanut vuodelle 2011 jätetaksoja. Jätetaksojen korotus johtuu pääasiassa kaatopaikoille loppusijoitettavien jätteiden veron korottamisesta. Aikaisemmin jätevero oli 30 euroa ja vuonna 2011 vero on 40 euroa kaatopaikalle sijoitettavaa jätetonnia kohden. Vuonna 2013 vero nousee edelleen 10 eurolla, eli 50 euroon jätetonnia kohden. Vuonna 2013 kaatopaikoille sijoitettavan jätteen taksaa joudutaan verosta johtuen jälleen korottamaan. Jäteveron ja sen korotusten tavoitteena on edistää jätteen hyödyntämistä ja vähentää kaatopaikoille sijoitettavan jätteen määrää. Jäteveron kasvaessa jätteen muu hyötykäyttö tulee taloudellisesti kannattavammaksi, mikä tarkoittaa lajittelun lisäämistä jätteen syntypaikoilla. Jätteen kierrätyksen ja uusiokäytön lisäksi voidaan hyödyntää jätteen sisältämä energia ja vähentää siten kaatopaikalle loppusijoitettavan jätteen määrää. Taloudellisista syistä suurten jätemäärien loppusijoittaminen kaatopaikoille on joka tapauksessa loppumassa lähitulevaisuudessa ja vaihtoehtoja sille on etsittävä. Residuumin toiminta-alueella kertyvän jätteen käytöstä ja loppusijoituksesta on tehtävä kannattavuuslaskelmat pitkälle tulevaisuuteen jätteen hyödyntämis- ja loppusijoitusvaihtoehdoilla. Näitä kannattavuuslaskelmia hyödyntäen Residuumin on tehtävä kaupunkikonsernin tavoitteisiin sovittaen strategiset jätehuollon kehittämisvalinnat. Tulevaa toimintaa Residuumissa kehitämme sen jälkeen näiden strategisten valintojen mukaisesti. Napapiirin Residuum Oy:n tavoite on tuottaa ympäristölainsäädännön ja kaupunkikonsernin asettamien tavoitteiden mukaisesti edullista jätehuoltopalvelua omille asiakkailleen. Palvelun kehittämistä koskevien strategisten valintojen valmisteluun tulen keskittymään ensimmäisinä työtehtävinäni. Juha Torvinen toimitusjohtaja Sisällysluettelo Hyvät asiakkaamme...2 Purkujätteen uusi elämä maarakennuksessa...3 Jäteasemat ja kaatopaikka avoinna myös kevätlauantaisin... 3 Heitämme ruokaa roskiin oman painomme verran...4 Kurtistuneen kurkun viimeinen palvelus...5 Jäte kiertää materiaaleiksi...6 Romu on arvometallia Lapin Metallikierrätys Oy auttaa säästämään luonnonvaroja...7 Jätelaki myötätuulessa...8 PAGE 23 LIITE: ekopisteet aikataulut: kiertävä jätteenkeräys, ongelmajätekeräys, käytettyjen voiteluöljyjen keräys Neuvomme nokakkain, netissä ja puhelimessa...13 Kompostointiopas ja lasten tehtävävihko...13 Jäteneuvot rakentajalle ja remontoijalle Lapin Rakentajamessuilta...13 Tuo vanhentuneet lääkkeet apteekkiin...14 Kemikaalien vanhat ja uudet varoitusmerkit...14 Napapiirin Residuumin ympäristötarkkailu...15 Paistaa se päivä risukasaankin...16 Hintatietoa...17 Tervetuloa yritysasiakkaaksemme...17 Napapiirin Residuum shortly in english...18 Anna palautetta...19 Ruokaohjeita ja kauneudenhoitovinkkejä 4 5 Joka kodin jätelajitteluohje...20 Osallistu lukijakilpailuun...20

3 3 Purkujätteen uusi Tiesitkö? Residuumin jäteasemilta saatiin vuoden 2011 alussa lähes 9000 tonnia betoni- ja tiilimursketta. elämä maarakennuksessa Napapiirin Residuumin toimipisteissä on niiden toiminnan alusta asti otettu vastaan lukuisa määrä erilaisia jätteitä monessa eri muodossa. Rovaniemen Alakorkalossa sijaitsee yhtiön ensimmäinen jäteasema ja vuosien saatossa jäteaseman vastaanottovalikoima on laajentunut pikkuhiljaa nykyiseen laajuuteensa. Älä päästä hyötyjätettä kaatopaikalle Jo laki edellyttää lajittelemaan hyötykäyttöön kelpaavat jätteet, etteivät ne joudu kaatopaikalle viemään kallista täyttöaluetta ja hukkaamaan luonnonvaroja. Samalla säästyy myös rutkasti rahaa, sillä hyötyjätteiden vastaanottomaksut ovat huomattavasti kaatopaikkajätettä edullisemmat. Betonijäte luokitellaan koon mukaan: ➊ Betonijäte, maksimisivunmitta 0 1 metriä ➋ Betonijäte, sivunmitta yli 1 metriä ➌ Betonijäte, erikoiskappaleet. Tonneittain betonijätettä ja tiilijätettä Painossa mitattuna suurin jätelaji Alakorkalon jäteasemalle on seka- ja rakennusjäte. Hyvänä kakkosena tulee betonijäte ja tiilijäte eli puretut betoninkappaleet raudoitteineen ja pois puretut tiilet muurauslaasteineen. Tiilijäte voi sisältää myös pieniä määriä keraamisia laattoja. Purkutyömailla ja rakennustuoteteollisuudessa syntyy suuria määriä betoni- ja tiilijätettä. Isossa purkukohteessa sitä voi tulla tuhansia tonneja. Omakotirakentajalla tai remontoijalla määrät eivät ole ihan yhtä suuria, mutta yhtälailla niillekin löytyy oikea paikka jäteasemalta. Kuva: Jo laki edellyttää lajittelemaan hyötykäyttöön kelpaavat jätteet, etteivät ne joudu kaatopaikalle viemään kallista täyttöaluetta ja hukkaamaan luonnonvaroja. Hyötyjäte ei saa sisältää vieraita aineita Hyötykäyttöön ohjautuvat jätemateriaalit, kuten esimerkiksi juuri betoni- ja tiilijäte, eivät saa sisältää epäpuhtauksia tai muita materiaaleja. Betonijätteessä saa olla mukana betonin sisältämiä betoniteräksiä ja tiilijätteen mukana muurauslaastia. Jos esimerkiksi purettu betonielementti sisältää eristeitä tai muita epäpuhtauksia, niiden vastaanottamisesta on aina sovittava erikseen etukäteen. Betonijärkäleestä tierakenteeseen Betonin ja tiilien murskaus on ammattitaitoa vaativaa työtä, joka vaatii aina voimassa olevan ympäristöluvan. Valmiin betonimurskeen tavallinen rakeisuusalue on 0 45 millimetriä. Betonimurskeella voidaan korvata soraja kalliomurskeita esimerkiksi katu-, tie- ja maarakenteiden jakavissa ja kantavissa kerroksissa, erilaisissa täyttötöissä sekä putkikaivantojen täytteenä. Betonimurskeen käyttö ei poikkea merkittävästi sora- tai kalliomurskeilla rakentamisesta ja sen käytölle on laadittu suunnittelu- ja työohjeet Liikenneviraston ja kuntasektorin rakennuskohteisiin. Lisäksi eräs betonimurskeen valmistuksen edelläkävijöistä, Rudus Oy on laatinut tuotteistamalleen Betoroc-murskeelle oman rakentamisen ja suunnittelun käyttöohjeen, joka on ladattavissa yhtiön verkkosivuilta. Rudus tekee Residuumin betonijätteestä Betoroc-mursketta Rudus on Napapiirin Residuumin pitkäaikainen yhteistyökumppani betonin ja tiilen murskaamisessa. Alkuvuodesta 2011 Rudus yhdessä alihankkijansa Kivikolmio Oy:n kanssa murskasivat Residuumille yhteensä noin 8300 tonnia betonimursketta ja noin 640 tonnia tiilimursketta käytettäväksi yhtiön omissa rakennuskohteissa. Betoni- ja tiilijätettä kerätään varastoon aina muutama vuosi Alakorkalon jäteaseman hyötykäyttöalueelle, jotta murskauksen yksikköhinnat saadaan pysymään kohtuullisina. Residuumin betonijätteestä valmistettu murske, Ruduksen tuotteistama Betoroc-murske, on korkealuokkainen uusiotuote, jonka standardoinnissa on huomioitu EU-normien tiukat vaatimukset. Betorocin tekniset ominaisuudet selvitetään säännöllisillä testeillä ja mittauksilla murskaus- ja käyttöprosessin aikana. Ympäristöominaisuudet varmistetaan Valtioneuvoston asetuksen* edellyttämän laadunhallintajärjestelmän mukaisesti. Tämä on välttämätöntä, jotta mursketta voidaan käyttää asetuksen mukaisesti eri rakennuskohteissa. Asetus edellyttää myös, että jäteperäisten uusiotuotteiden käytöstä maarakentamiskohteissa on tehtävä aina ilmoitus paikalliselle ELY-keskukselle. *VNa 591/2006 (Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa) Jäteasemat ja kaatopaikka avoinna MYÖS KEVÄTLAUANTAISIN 14., 21. ja Näin asioit jouhevasti: Järjestele jätteet peräkärryysi jätelajeittain sekä maksullisiin että maksuttomiin. Ota etukäteen selvää, mihin vastaanottopaikkaan tuomasi jätteet kuuluvat. Varaa aikaa, sillä siivoushormoni hyrrää keväisin muillakin ja jäteasemalla voi olla ruuhkaa. Kotitalouksille veloituksettomat jätteet: Risu- ja oksajäte, haravointijäte Puhdas puuaines ja kestopuu Pienmetalli ja romumetalli Sähkö- ja elektroniikkalaitteet Kodin tavanomaiset vaaralliset jätteet eli ongelmajätteet (asbesti vain Kuusiselän kaatopaikalle) Ajoneuvojen renkaat Keräyspaperi ja -kartonki sekä pahvi Lasi (ei tasolasi) Maksulliset jätteet: Muut kuin ilmaisten jätteiden listassa mainitut jätteet (esim. betoni-, tiili- ja tasolasijätteet) ovat maksullisia. Minimimaksu maksullisista jätekuormista Rovaniemen toimipisteissä on 8 /kuorma, Pellon ja Ranuan jäteasemilla 10 /kuorma. KIERRÄTYSPÄIVÄ ALAKORKALON JÄTEASEMALLA klo 9 14 Kevätsiivoukset voivat aiheuttaa toimipisteissämme ruuhkaa, joten varaathan asioimiseen aikaa! HUOM! Tuothan klo 9 ja 14 välillä, älä etu- tai jälkikäteen. Vaihda tarpeeton tarpeelliseen Pyöriikö komerossasi tarpeettomia mutta ehjiä, puhtaita ja toimivia kirjoja, lehtiä, pienelektroniikka, astioita ja leluja? Kierrätyspäivässä tavara vaihtaa omistajaa ilman rahaa. Määräohjeena tuo ja vie sylillinen! Napapiirin Residuum ei vastaa laitteiden kunnosta. Näe ja tee taidetta! Tapahtumassa on esillä kierrätystuotteista valmistettuja esineitä sekä taidetta. Poimi ideat ja teko-ohjeet. KIERRÄTYSPÖYTIIN KELPAA: pienelektroniikkalaitteet kirjat ja lehdet ehyet ja käyttökelpoiset astiat ehyet ja toimivat lelut kodin tekstiilit (ei matot, patjat, peitot eikä tyynyt) toimivat CD:t ja DVD:t kankaat, langat ja muut käsityösekä askartelutarvikkeet KIERRÄTYSPÖYTIIN KELPAAMATTOMIA OVAT: huonekalut suuret sähkö- ja elektroniikkalaiteet (kodinkoneet, mikrot, tv:t jne.) matot patjat peitot ja tyynyt vaatteet kengät koriste-esineet elintarvikkeet Jäteneuvonta palvelee ilmaiseksi arkisin klo 9 15 Vilkaise myös: sekä

4 4 Heitämme ruokaa roskiin oman painomme verran Lähde: MTT, Elintarvikeketjussa syntyvä ruokahävikki. Seuraa ostamiesi elintarvikkeiden määriä ja vertaa niitä poisheitettyjen määriin. Parasta ennen = vähimmäissäilyvyysaika. Maku, ulkonäkö ja tuoksu säilyvät hyvinä vähintään parasta ennen -päivämäärään. Hyväkuntoisen elintarvikkeen voi sekä käyttää että myydä parasta ennen -päivämäärän jälkeenkin. Päiväyksen ylittymisestä tulisi kuitenkin ilmoittaa myytävän tuotteen yhteydessä. Viimeinen käyttöpäivä = takaraja. Päivämäärä, jonka jälkeen hyvältäkään vaikuttavaa tuotetta ei pidä käyttää. Viimeinen käyttöpäivä on merkittävä herkästi pilaantuviin tuotteisiin. Tuote säilyy viimeiseen käyttöpäivään asti hyvänä, mikäli avaamaton pakkaus säilytetään pakkaukseen merkityssä lämpötilassa. Maa- ja elintarviketalouden kirjallisuuskatsauksen mukaan ruokaa päätyy jätteisiin vuosittain kg jokaista suomalaista kohti. Jos yksi ateria painaa 300 g, kyse on ateriaa vastaavasta määrästä. Elintarvikehävikkiä voi tutkia eri tavoin ja eri yhteyksissä: kotitalouksissa, kaupoissa tai koko elintarvikeketjussa. Arviot hävikistä elintarvikeketjun aikana vaihtelevat viidenneksestä jopa puoleen. Kotitalouksien ruokaostoista arvioidaan päätyvän hävikkiin %. Ruokahävikki aiheuttaa turhia päästöjä Jokainen ruokahävikkiin päätynyt kilo aiheuttaa turhia päästöjä. Suomessa elintarviketuotannon aiheuttamat ilmastovaikutukset ovat kulutustottumuksiemme vuoksi % kaikista ilmastovaikutuksista. Eri maissa ruokaa pilaantuu eri yhteyksissä. Suomessa ruoka vanhenee kaupan hyllylle, kehittyvissä maissa huonot varastointimahdollisuudet pilaavat korjattua satoa. Jos ostat, et jätä Ruoanlaitossa syntyy väistämättä myös syötäväksi kelpaamatonta perunankuoria, kalanruotoja ja luita. Ne on helppo lajitella biojätteeksi joko omaan kompostiin tai erilliskeräykseen. Valmiin ruoan hävikkiä kannattaa tarkkailla. Pyri tekemään ruokaa määrä, jonka ehtii syödä ennen kuin bakteerit ja homeet kerkeävät apajille. Mitä jalostetumpaa ruokaa pilaantuu, sitä suurempi hävikki on koko ketjun kannalta. Seuraa ostamiesi elintarvikkeiden määriä ja vertaa niitä poisheitettyjen määriin. Seuraamista kannattaa jatkaa tarpeeksi pitkiä aikoja ja eri vuodenaikoina. Mikäli suosit leivissä isoja pakkauskokoja ja haluat nauttia tuoreenmakuisesta leivästä, pakasta leipä pienemmissä erissä. PARASTA ENNEN ja varsinkin nyt

5 5 Kurtistuneen kurkun viimeinen palvelus LÄHTEET / Kyseiset kauneudenhoitovinkit ovat koosteita seuraavilta Internet-sivuilta löytyneistä kasvonaamio ohjeista: kotitekoiset-kasvonaamiot-virkistavat-ihoa kasvonaamio_kotikonstein_lukijat_vinkkaavat/ Biojätteisiin menijät kelpaavat mainiosti kauneudenhoitoon Jos suu ei niitä huoli, niin iho saattaa suorastaan huutaa niitä. Kuinka monen jääkaapista löytyy ainakin kaksi päivää vanha jogurtti tai hieman kurtistunut tuorekurkun loppu? Lisäksi ainakin oman hedelmäkorini hedelmät näyttävät useimmiten nahistuneilta ja erityisesti banaanit ovat jo niin ruskeita, ettei niitä enää ilkeä syödä. Kofeiinitarpeen vuoksi roskiin menee päivittäin myös kahvinporoja ja teepusseja. Tällaiset parhaat päivänsä nähneet elintarvikkeet heittää usein sen enempää ajattelematta biojäteastiaan. Mutta jos suu ei niitä huoli, niin iho saattaa suorastaan huutaa niitä. Talven kovien pakkasten jälkeen iho on kuiva ja janoaa vitamiineja. Tuorekurkun loppu, jogurtti sekä nahistuneet hedelmät kelpaavat vallan mainiosti kasvonaamioon. Melkein jokaisen kodin kuiva-ainekaappien kätköistä löytyy myös kaurahiutaleita ja sokeria. Itsensä hemmotteluun ei välttämättä tarvitse tuhlata paljon rahaa. Muista kuitenkin kohtuus vanhojen elintarvikkeiden käytössä. Homeiset, haisevat ja mädäntyneet tuotteet on parasta heittää suosiolla menemään. Vaikka elintarvikkeita laitetaan kasvoille eikä nautita sisäisesti, ne voivat ihollakin tuottaa allergisia reaktioita. Jos tuote on vain lievästi pilaantunut ja sinusta tuntuu, että uskallat laittaa sen kasvoillesi, voi tuotetta silloin käyttää. Itse tehdyt naamiot kannattaa testata kotosalla vaikkapa saunomisen yhteydessä. Luonto- ja ympäristöneuvojaopiskelija Anne Annala testasi kauneudenhoidon kotikonsteja Viilentävä ja rauhoittava appelsiini-jogurttinaamio Sekoita appelsiini ja luonnonjogurtti tehosekoittimessa. Levitä iholle ja anna vaikuttaa kymmenen minuuttia. Jogurtti puhdistaa ja ravitsee, näin appelsiinin sisältämä C-vitamiini pääsee imeytymään ihoon. Tuoksut loppupäivän mukavan raikkaasti appelsiinille. Annen kommentti: Appelsiini-jogurttinaamio oli hyvin löysää, koska appelsiinissa on paljon mehua. Mutta naamio tuntui mukavalle ja se viilensi ihoa. Hunaja-sokerikuorinta kasvoille ja huulille Hunaja hellii ihoa. Sekoita hunajan kanssa hienoasokeria ja hiero seos kevyin liikkein kasvoille. Huuhtele pois lämpimällä vedellä. Huulille: Sekoita juoksevaa hunajaa ja kidesokeria, hiero kevyesti huuliin. Sokerirakeet kuorivat ja hunaja pehmentää huulet. Annen kommentti: Kun seosta hieroo kasvoihin, pitää muistaa olla hieromatta liian kovaa, koska sokeri on karkeaa. Lisäksi vaikka käytin juoksevaa hunajaa, piti seokseen lisätä tippa lämmintä vettä. Lopputuloksena kaikkien näiden hoitojen jälkeen ihoni tuntuu mukavan pehmeälle ja sileälle. Hunaja-sokerikuorinta huulille oli todella hyvä ja ei haitannut vaikka seosta joutui suuhunkin. Öljy-hunaja-jogurttinaamio iholle ja hiuksille Sekoita luonnonjogurttia, hunajaa, kaurahiutaleita ja oliiviöljyä keskenään ja levitä iholle. Tämä naamio sopii myös hiuksille. Annen kommentti: Öljy-hunaja-jogurttinaamio oli hyvin paksua, mutta levittyi hyvin. Se tuntui mukavalle iholla, mutta oli tahmaista pestä pois. Kokeile sinäkin tässä lisää hyvän ihon salaisuuksia Rasvaiselle iholle mansikkaa Kesällä mansikkamaalta löytyy ylikypsiä, vähän lintujen nokkimia mansikoita, joita ei enää halua suuhunsa laittaa. Näistä mansikoista voi tehdä naamion. Sekoita survotut mansikat luonnonjogurtin kanssa, levitä seos iholle ja anna vaikuttaa kymmenen minuuttia. Mansikoista ihosi saa vitamiineja ja jogurtti puhdistaa. Kuoriva mansikkanaamio Sekoita soseutettua mansikkaa, hienonnettuja kaurahiutaleita ja vähän hunajaa. Anna vaikuttaa noin kymmenen minuuttia ja huuhdo pois lämpimällä vedellä. Voi käyttää myös kuorintana. Kuivalle ja herkälle iholle banaania Sekoita banaania, hunajaa ja öljyä keskenään. Levitä kasvoille ja lisää vielä kurkun siivut silmille. Anna vaikuttaa vähän aikaa ja huuhtele pois. Pehmentävä kauranaamio Kaurahiutaleita sekoittamalla muihin aineksiin saa aikaan ihania naamioita! Pehmeän ihon saat sekoittamalla naamion kaurahiutaleista, piimästä ja juoksevasta hunajasta. Kuoriva kauranaamio Sekoita maustamatonta jogurttia, kaurahiutaleita sekä tilkka maitoa, jos seos vaikuttaa liian paksulta. Hiero kasvoille, pidä muutama minuutti ja huuhdo pois. Raikastava kurkku Laita tuorekurkkuviipaleita kasvoille ja mene saunan lämpöön. Anna vaikuttaa minuuttia. Teepussit tummiin silmänalusiin Jos on tullut nukuttua huonosti ja tummat silmänaluset vaivaavat, niin käytetyt teepussit auttavat. Laita märät viilentyneet teepussit silmille ja anna vaikuttaa kymmenen minuuttia. Kuorivat kahvinporot Hiero käytettyjä kahvinporoja kosteisiin kasvoihin ja huuhtele pois. Sileä lopputulos! Appelsiini-jogurttinaamio viilentää ihanasti ihoa. Hunaja hellii ihoa. Hunajasokerikuorintaa voi käyttää kasvoihin ja huuliin. Oliiviöljyä voi käyttää myös kasvo- ja hiusnaamioihin. Tummunut banaani käy mainiosti kasvonaamion ainesosaksi. Kaurahiutaleita voi käyttää monenlaisiin naamioihin. Käytetyt teepussit auttavat tummiin silmänalusiin ja kahvinporoilla voi kuoria ihon.

6 6 Paikalliset jätepalvelut ja -laitokset löytyvät kuntahausta. Koko maan alueelliset kierrätys- ja ekopisteet löytyvät osoitteesta Kirjoittaja: Tiedottaja Marko Laakkonen, Jätelaitosyhdistys Lähitulevaisuudessa kotitalousjätettä ei viedä kaatopaikoille. Voit osallistua talkoisiin jo nyt. Etsi lähin kierrätyspaikkasi osoitteesta Jäte kiertää materiaaleiksi Lähitulevaisuudessa kaikki mahdollinen jäte hyödynnetään ja tavanomaisen yhdyskuntajätteen kaatopaikat ovat käyneet lähes turhiksi. Kuntien jätelaitokset ja Jätelaitosyhdistys kehittävät jätteenkäsittelyalaa yhdessä tutkimuslaitosten ja muiden toimijoiden kanssa. Rovaniemen, Pellon ja Ranuan alueella toimiva Napapiirin Residuum on yksi näistä laitoksista, joissa ammattilaiset hoitavat paikallisesti jätehuoltopalveluja. Jätteestä hyödynnetään pian yli 90 % Julkisen jätehuollon tavoitteet yhdyskuntajätehuollolle ovat korkeat. Vuoden 2016 jälkeen kaatopaikoille ei viedä lähestulkoon mitään. Kierrätys voidaan realistisesti kohottaa valtakunnan tasolla noin 50 prosenttiin, ja kierrätykseen kelpaamaton jäte käytetään maanrakentamisessa ja energian tuotannossa. Silloin jätteestä hyödynnetään yli 90 prosenttia. Kierrätykseen kelpaa jäte, jota voidaan kerätä erikseen tai erotella materiaalina, ja jolla on teollista kysyntää riittävästi sopivalla etäisyydellä. Erikseen kerättäviä ovat esimerkiksi metalli, kartonki, biojäte ja paperi. Myös erilaiset vaaralliset jätteet on tärkeää saada talteen ja hyödynnettäväksi. Tiesitkö? Nelihenkinen perhe voi tuottaa vuodessa 40 kg ongelmajätettä. Kiinteät jätteet tie- ja maarakentamiseen Tie- ja maarakentamisessa voidaan hyödyntää kiinteitä jätteitä, joista ei liukene mitään. Tällaista jätettä on esimerkiksi purkujätteenä saatu puhdas betoni ja muut mineraalit. Sekalainen yhdyskuntajäte energiaksi Energiakäyttöön jätevoimalassa soveltuu sekalainen yhdyskuntajäte. Se jää jäljelle, kun kaikki kierrätettävä tai vaarallinen jäte on lajiteltu. Joillakin alueilla kerätään erikseen pakkausjätettä myös energiajätteenä (-jakeena), joka poltetaan muun polttoaineen seassa. Silloin on tärkeää erotella polttoon menevä jäte ja uusissa tuotteissa hyödynnettävä jäte. Loppusijoitettavaksi tuhkaa ja ikuisesti säilyviä jätteitä Turvallista, hyvin hoidettua loppusijoitusta tarvitaan tulevaisuudessakin. Loppusijoitukseen jää tuhkia ja sellaisia jäte-eriä, jotka eivät muutu missään olosuhteissa eivät edes palamalla. Tavoiteltavaa olisi tuottaa jätettä mahdollisimman vähän. Kun jätettä kuitenkin syntyy, paras ratkaisu on vastuullinen jätteiden hyödyntäminen joko materiaalina tai energiana. Useat kunnat ovat perustaneet yhteistä parasta hoitamaan paikallisia jätelaitoksia. Niissä ammattilaiset tekevät osaavaa työtä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Jätelaitosyhdistys kehittää alaa, toimii julkisen jätehuollon edunvalvojana ja järjestää ammattilaisten arvostamia koulutuksia yhteiseksi parhaaksi. JLY JÄTELAITOSYHDISTYS RY ajankohtaista tietoa jätehuollon asiantuntijoille JLY - Jätelaitosyhdistys ry on julkisen jätehuollon yhteistyöorganisaatio perustettu 1996 jäseninä 35 kuntien jätelaitosta laitokset palvelevat noin 280 kuntaa ja yli 5 miljoonaa suomalaista 27 yhteistoimintajäsentä, mm. yliopistoja ja kehityksen kärjessä JLY kehittää jätehuoltoalaa korkealla tavoitetasolla Yhteystiedot: Salomonkatu 17 A, HELSINKI puh. (09) , Keräyspisteet ja jätepalvelut kautta maan Tietoa kierrätyksestä ja kaikkien jätelajien alueelliset vastaanottopaikat: Kuntakohtaiset jätepalvelut kuluttajille ja yrityksille: -portaalin kuntahaulla. Vaaralliset jätteet talteen Vaaralliseksi luokiteltua jätettä syntyy kotitalouksissa lähes 10 kiloa henkilöä kohden vuodessa. Keräykseen tuotu jäte käsitellään vaarattomaksi, ja valtaosa voidaan hyödyntää materiaalina tai energiana. Tietoa vaarallisista jäteistä ja niiden keräyspisteistä koko maassa saa osoitteesta

7 7 Romu on arvometallia Lapin Metallikierrätys Oy auttaa säästämään luonnonvaroja Toimipisteissä otetaan vastaan metalliromun lisäksi öljysäiliöitä, renkaita, vanteita, akkuja, erilaisia kodinkoneita ja piha- ja maatalouskoneita, esim. ruohonleikkureita. Lapin Metallikierrätys ostaa, kerää ja leikkaa metalliromua ja toimittaa sen jatkojalostettavaksi. Myös teollisuuspurkaminen, sähkömuuntajien purku, öljysäiliöiden pesu- ja/ tai siirrot sekä kuljetukset kuuluvat yrityksen toimenkuvaan. Rovaniemellä toimivan perheyrityksen perusti luvun lopulla Markku Pyhäjärvi. Markku hoiti aluksi yritystä sivutoimena toiminimellä. Kymmenen vuotta sitten yrityksessä tapahtui sukupolven vaihdos, jossa toimintaa alkoi pyörittää Juhani Pyhäjärvi veljensä Jarmon kanssa. Yritys työllistää n. 10 henkilöä. Romuna sisään, raaka-aineena ulos Jätehuoltopalvelut Ongelmajätepalvelut Viemärihuollon palvelut Korkeapainepesut Lapin Metallikierrätys ostaa romua keskimäärin noin 6000 tonnia vuodessa. Romua haetaan ympäri Lappia ja muualtakin Suomesta mahdollisuuksien mukaan. Romuista puolet tulee yksityisiltä ja puolet yrityksiltä tonnia pitäisi myös lähteä romua ulos jatkojalostukseen. Lapin Metallikierrätyksellä on kaksi toimipistettä: Pappilantiellä ja Suopellontiellä. Pappilantiellä vastaanotetaan arvometallit: kuparit, messingit, kaapelit, ruostumaton teräs sekä romuautot. Suopellontiellä otetaan vastaan ja käsitellään metalliromua. Toimipisteissä otetaan vastaan metalliromun lisäksi öljysäiliöitä, renkaita, vanteita, akkuja, erilaisia kodinkoneita ja piha- ja maatalouskoneita, esim. ruohonleikkureita. On jätteitä, joita Metallikierrätys ei ota vastaan. Näitä ovat muun muassa jääkaapit, pakastimet, televisiot, tietokoneet, öljyt sekä maalit, jotka voi toimittaa niitä vastaanottaviin SER-kierrätyspisteisiin kuten jäteasemille ja Kuusiselän kaatopaikalle Myynnissä metallia, metalliosia ja vaneria Pappilantien toimipisteessä on myynnissä laaja valikoima metallitavarasta vanerilevyihin. Romun hinta muodostuu kuljetus-, käsittely- ja leikkauskustannuksista. Nykyisin noin neljännes liikevaihdosta tulee uusmyynnistä. Valikoimaan kuuluu esimerkiksi peräkärryjen osat, teräsputket, raudat, rosterit, alumiinit, nostimet, kaasuleikkurit sekä vaneritavarat. L&T:ltä monipuoliset palvelut kotisi ja yrityksesi ympäristönhuoltoon Suurtehoimuroinnit Vaihtolavapalvelut Siivouspalvelut Kiinteistönhoito Tällainen on auton viimeinen matka Nykyisin ei enää riitä pelkkä kilpien irrottaminen ja palautus katsastuskonttorille. Romuautot ovat vaarallista jätettä, jotka on hoidettava pois saastuttamasta ympäristöä. Vuodesta 2004 asti voimassa ollut jätelaki velvoittaa auton viimeisen omistajan toimittamaan romunsa viralliseen vastaanottopisteeseen, esimerkiksi Lapin Metallikierrätyksen Pappilantien toimipisteeseen. Romuauton kierrätysjärjestelmä on nelivaiheinen. ➊ Vastaanottopisteessä tarkastetaan auton asiapaperit ja rekisteröintitiedot sekä omistajan tiedot. Mikäli auton tuo romutettavaksi joku muu kuin omistaja, omistajalta tarvitaan valtakirja. Auto poistetaan rekisteristä ja järjestelmästä lähtee tieto vakuutusyhtiölle vakuutuksen katkaisemiseksi sekä Liikenteen turvallisuusvirastolle (Trafi ) verojen päättämiseksi. Uudelleen rekisteröinti kyseiselle autolle ei ole enää mahdollinen. Omistaja saa postitse maksuttoman romutustodistuksen, jonka myötä vakuutus- ja muut autoa koskevat maksut lakkaavat juoksemasta. Näin päättyy kuluttajan vastuu ajoneuvosta. Romutustodistusta ei voida kirjoittaa jälkikäteen. ➋ Kun rekisteristä poisto on tehty, autonromu noudetaan tai kuljetetaan viralliseen esikäsittelypisteeseen. ➌ Esikäsittelyssä romuksi tuotu auto kuivataan eli nesteet poistetaan. Myös renkaat, akku ja katalysaattori poistetaan. Ns. räjähdysvaaralliset osat, kuten turvatyynyt poistetaan tai tehdään muuten vaarattomiksi. ➍ Esikäsittelyn jälkeen romuauto on valmis paalattavaksi ja toimitettavaksi murskauslaitokselle terästeollisuuden raakaaineeksi. Lassila & Tikanoja, puh Hallitie 11, Rovaniemi Picture

8 8 Pykäläviidakon viidakkorumpu tiedottaa: Kirjoittaja: Janne Alkki jätelaki myötätuulessa Upouusi jätelaki hyväksyttiin vihdoin eduskunnan toisessa käsittelyssä perjantaina Uusi laki ei muuta kovin merkittävästi yhdyskuntien jätehuollon vastuita, mutta selkeyttää jätehuollon eri toimijoiden rooleja. Lain täytäntöönpanolla saavutetaan Suomessakin vihdoin EU:n jätedirektiivin (2006/12/EY) vaatimukset. Alun perin direktiivin edellyttämät linjaukset olisi pitänyt olla käytössä kansallisessa lainsäädännössä jo viime vuoden puolella. Monitahoisen lainsäädännön uudistaminen on kuitenkin ollut sen verran suuri operaatio, että kaikkien osapuolten kuuleminen ja valmistelutyö venyi alkuperäisestä aikataulusta aikalailla reilusti. Laki astuu voimaan näillä näkymin vuoden kuluttua sen lopullisesta hyväksymisestä, eli arviolta noin maalis-huhtikuun vaihteessa vuonna Uudessa laissa kuntien tehtävänä on jatkossakin asumisen, terveys- ja sosiaalitoimen, koulutustoiminnan, julkisen hallinnon ja palveluiden jätehuollon järjestäminen. Kuntien jätehuoltovastuulla on näiden kiinteistöjen yhdyskuntajätteen kuljetuksen, kierrätyksen, hyödyntämisen ja loppukäsittelyn järjestäminen niiltä osin kuin se ei kuulu tuottajien vastuulle. Kunnan vastuulla on jatkossa myös elinkeinoelämän yhdyskuntajätehuollon järjestäminen, jollei yksityisiä palveluja ole kohtuullisesti tarjolla ja jäte muuten koostumukseltaan sopii kunnan järjestämän jätehuollon käsiteltäväksi. Myös kunnalliseen päätöksentekoon uudistuksia Tähän asti jätelain mukaisista viranomaistehtävistä on huolehtinut esimerkiksi tekninen lautakunta tai sen valtuuttama viranhaltija. Uuden jätelain myötä niissä kunnissa, joissa toimii kuntien yhteisesti omistama jäteyhtiö kuten Napapiirin Residuum, tulee kunnan vastuulla olevan jätehuollon viranomaistehtävien hoitamiseksi perustaa jäsenkuntien yhteinen lautakunta tai muu vastaava toimielin. Tämä jätelautakunta hoitaa jatkossa jätehuollon viranomaispäätökset, kuten jätemaksutaksojen ja jätehuoltomääräysten hyväksymisen. Napapiirin Residuum Oy:n toimialueella tämä tarkoittaa käytännössä yhtiön omistajakuntien eli Pellon, Ranuan ja Rovaniemen yhteisen jätelautakunnan perustamista. Uudistus myös yhtenäistää yhteistoiminta-alueen kuntien jätehuoltomääräysten ja jätemaksutaksojen sisältöä ja helpottaa siten jätehuollon viranomaistehtävien ja ympäristövalvonnan tehtävien hoitamista. Tavallisen jätteentuottajan kannalta asia on siis ehdottomasti positiivinen. Pakkausjätteelle täysi tuottajavastuu Jätelain uudistuksiin kuuluu täysi tuottajien jätehuoltovastuu pakkausten jätehuollon järjestämisessä. Kuluttajilla tulee jatkossa olla mahdollisuus toimittaa pakkausjätteet tuottajien järjestämään keräykseen maksutta. Tuottajien vastuut ja velvoitteet selkiytyvät vielä tarkemmin, jahka lakiin liittyvä, valmisteilla oleva asetus saa lainvoiman. Kehityssuunta on jätteen tuottajan kannalta oikea. Kunnallisia jätelaitoksia edustava Jätelaitosyhdistys ry on käynyt jo alustavia neuvotteluja tuottajien edustajien kanssa, ja nämä ovat halukkaita järjestämään vastuulleen kuuluvan keräyksen yhteistyössä juuri kunnallisten jätelaitosten kanssa. Näin ollen Residuuminkin olemassa olevia ekopisteverkostoja tullaan varmasti hyödyntämään myös pakkausjätteen keräämiseen. Järjestelmää tullaankin varmasti kehittämään yhteistyössä myös tuottajavastuutahojen kanssa. Myös termit uudistuvat Ongelmajäte-termi muuttuu. Jatkossa ongelmajätteeksi aiemmin nimitettyä haitallisia tai vaarallisia ominaisuuksia sisältävästä jätteestä käytetään nimitystä vaarallinen jäte, joka ehkä kuvaa tämän jätelajin vaaraominaisuuksia hieman paremmin. Tavoitteena on yhtenäistää koko jätelajinimikkeistö vastaamaan paremmin kansainvälistä jäteterminologiaa. Vaarallinen jäte on vielä tarkemmin määriteltynä sellaista jätettä, jolla on palo- tai räjähdysvaarallinen, tartuntavaarallinen tai muu terveydelle tai ympäristölle vaarallinen ominaisuus. Tyypillisiä vaarallisia jätteitä ovat maalit, liimat, lakat ja liuottimet sekä öljyt ja voimakkaat pesuaineet, kuin myös akut, paristot ja energiansäästölamput. Ongelmajäte- ja vaarallinen jäte -nimikkeitä käytetään rinnakkain kunnes kaikki opas- ja neuvontamateriaali saadaan uudistettua. Myös muista jätelajinimikkeistä Jätelaitosyhdistys on valmistellut uudet valtakunnalliset suositukset. Jätehuollon termit ovat olleet kautta aikojen hyvin hajanaisia ja asiakkaille hämmennystä aiheuttavia. Yleisten perustermien tarkoitus on yhtenäistää sanastoa valtakunnallisesti sekä vastaamaan paremmin myös kansanvälisiä jätelajinimikkeitä. Suositukset sisältävät tavanomaisimmat käytössä olevat, erikseen kerättävät jätelajit. Eri puolella Suomea käytetään jatkossakin eri nimityksiä esimerkiksi erilaisesta käsittelystä johtuen, mutta ajan myötä uudet termit varmaan löytävät paikkansa koko maassa. Uusissa jätenimikkeissä on pyritty yksikertaisuuteen jättämällä erilliset lisämääreet pois. Keräyspaperi on siis jatkossa yksinkertaisesti paperi ja niin edelleen. Uudistunut jäteterminologia Oheisessa taulukossa on muutamia yleisimpiä jätteitä, joiden nimi muuttuu. Muutaman vuoden nimet esiintyvät rinnakkain. NYKYINEN NIMI Keräyspaperi Keräyskartonki Keräyspahvi Keräyslasi Pienmetalli Ruokajäte Jätemuovi, muovijäte (Energiajae) Tekstiilijäte Ongelmajäte Sähkölaiteromu, sähkö-ja elektroniikkaromu, SER Romuakut Käytetyt paristot Puhdas puujäte Haravointijäte Suurikokoiset esineet Sekalainen yhdyskuntajäte, lajittelematon yhdyskuntajäte, kaatopaikkajäte, kuivajäte, keittiöjäte UUDISTUNUT NIMI Paperi Kartonki Pahvi Lasi Metalli Biojäte Muovi Energiajäte Tekstiili Vaarallinen jäte Sähkölaitteet Akut Paristot Puu Puutarhajäte Suurikokoinen jäte Sekajäte OB-bonuksilla saat myös lainopillisia palveluja. Voit saada apua mm. seuraaviin asioihin: Ajantasalla olevat lakiasiat löytyvät netistä osoitteesta Testamentit, edunvalvontavaltuutukset ja avioehdot Ositus- ja perinnönjakokirjat Ennakkoperinnöt ja muut lahjoitukset Kauppakirjat Perunkirjoitukset Varallisuuteen, verotukseen ja omaisuuden hoitoon liittyvät juridiset asiat Varaa-aika numerosta Kun olet OP-bonusasiakas, saat bonusta tavallisesta pankkiasioinnista, lainat mukaan lukien. Bonuksia voit käyttää myös lainopillisiin palveluihin.

9 9 EKOPISTEET Ekopisteet Kiertävä jätteenkeräys Ongelmajätteiden keräys Jäteöljynkeräys Ongelmajäte = vaarallinen jäte (lisätietoja sivulta 14) Ongelmajätteiden keräys Rovaniemen, Ranuan ja Pellon alueella keräyksen suorittaa Napapiirin Residuum Oy:n toimesta Ekokem Oy ja ongelmajätteet toimitetaan asianmukaiseen käsittelyyn. Ongelmajätteet on tuotava aikataulussa ilmoitettuun keräyspaikkaan pakattuina ja ilmoitettava pakkausten sisältö. Muina aikoina ongelmajätteitä ei saa missään tapauksessa jättää keräyspisteisiin eikä reitin varrelle. Keräyspisteiden väliltä ongelmajätteitä otetaan vastaan henkilökohtaisesti luovutettuna. Tässä keräyksessä kotitalouksilta vastaanotettavista ongelmajätteistä ei peritä ongelmajätteiden tuojilta käsittely- tai muita maksuja. Keräyksessä vastaanotettavat ongelmajätteet: Ajoneuvojen akut, elohopeamittarit, paristot sekä muut elohopeapitoiset jätteet * Voiteluöljyt (pienet erät), jäähdytysja jarrunesteet, rasvat ja suodattimet * Hapot ja emäksiset (lipeät) pesuaineet * Torjunta- ja kasvinsuojeluaineet ja niiden pakkaukset * Maalit ja niiden pakkaukset sekä maalausvälineet, liimat, ohenteet, liuottimet, lakat, kitit ja hartsit. Energiansäästölamput (e-lamput) Lääkkeet on toimitettava suoraan apteekkiin. Huom! Sähkö- ja elektroniikkaromuksi luokiteltuja kodinkoneita ei oteta vastaan tämän keräyksen yhteydessä: Kylmäkoneet, mikroaaltouunit, liedet, pesukoneet, tietokoneet, TV:t, pölynimurit yms. SERvastaanottopiste sijaitsee Alakorkalon jäteasemalla, osoitteessa Betonitie 1. Ongelmajätteitä eivät ole esimerkiksi auton yms. moottorit, sähkö- ym. liedet ym. tämänkaltaiset jätteet. Niitä ei saa tuoda ongelmajätteiden keräyspisteeseen eikä niitä oteta vastaan. Öljyt Öljyt tulee toimittaa ensisijaisesti öljynkeräykseen ja pakattuna astioihin. Yli 400 kg:n jäteöljyerät noudetaan kotoa Ekokem Oy:n toimesta, ja niiden kuljetus on tilattava itse. Jäteöljyssä ei saa olla vettä tms. vieraita aineita, jolloin niistä peritään käsittelymaksu. Kiinteät jätteet tulee pakata esim. pahvilaatikoihin ja merkitä pakkauksen päälle, mitä jätettä pakkaus sisältää. Eri jätteitä ei saa sekoittaa keskenään. Katso keräyskierrosten aikataulut seuraavalta aukeamalta. Käytettyjen voiteluöljyjen keräys Keräyksessä vastaanotetaan sekä mustia että kirkkaita jäteöljyjä. Keräyksessä ei oteta vastaan mitään muita nesteitä tai kiinteitä ongelmajätteitä. Jäteöljyt tulee toimittaa henkilökohtaisesti vastaanottopaikalle aikataulun mukaisena aikana. Jäteöljyä ei saa tuoda vastaanottopaikalle etukäteen. Jäteöljykeräyksessä ei vastaanoteta mitään keräysastioita, kuten kanistereita tai tynnyreitä, vaan jäteöljyn tuojat huolehtivat itse tyhjät astiat pois vastaanottopaikalta. Tynnyreistä jäteöljy imetään suoraan keräysautoon ja kanistereista öljy kaadetaan valumaaltaaseen. Yli 400 kg:n jäteöljyerät noudetaan erikseen kotoa Ekokem Oy:n toimesta. Niiden kujetus on tilattava itse, puh Jäteöljyyn ei saa olla sekoittuneena vettä, polttoöljyä, jarru- tai jäähdytinnesteitä, liuottimia, bensiiniä tai mitään muita vieraita aineita. Annettuja ohjeita on ehdottomasti noudatettava! Lisätietoja: Ekokem Oy, Antti Piekkola, puh Kotitalouksien veloitukseton jäteneuvonta, Napapiirin Residuum Oy Näin käytät kiertävää jätteenkeräystä Tuo korkeintaan peräkärryllinen Luovuta jätteet aina henkilökohtaisesti Vastaanottomaksu on aina maksullisista jätteistä 10 /m 3 ja 5 /0,5 m 3. Varaa tasaraha. Erottele metalli, sekajäte ja rakennusjäte Luovuta vanhat naulat ja muu pienmetalli esim. tyhjässä maalipurkissa Odota omaa vuoroasi keräysautolla Älä tuo ruokajätettä tai ongelmajätteitä Pura kirjahyllyt ja muut esineet Myös energiansäästölamppuja eli e-lamppuja sekä sähkö- ja elektroniikkaromua otetaan vastaan Katso aikataulut seuraavalta aukeamalta Käytetyt paristot ja pienakut voi palauttaa myös niitä myyviin liikkeisiin. Näin toimit ekopisteellä Laita hyötyjätteet oikeaan astiaan. Jos astia on täynnä, vie jätteet seuraavalle lähimmälle ekopisteelle. Keräysastiat tyhjennetään säännöllisin väliajoin. Epäsiisteistä ekopisteistä voi kuitenkin ilmoittaa jäteneuvonnan maksuttomaan palvelunumeroon tai sähköpostilla neuvonta@residuum.fi. Jos tuot jätteitä muovipussilla, tyhjennä jätteet astiaan ja huolehdi pussi joko omaan jäteastiaasi tai ekopisteellä olevaan roskakoriin. Valkoisen paperikassin keräyspapereineen voit pudottaa keräysvälineeseen, ruskea paperikassi taas kuuluu keräyskartongin joukkoon. Puuvillaista ekokassia voi käyttää ekopisteellä asioimiseen ja ostosten kantamiseen kaupasta samalla reissulla. Jätteiden jättäminen keräysastioiden viereen on ehdottomasti kielletty! Maassa lojuvat, hyötykäyttöön alun perin sopivat materiaalit likaantuvat, kastuvat tai rikkoontuvat, eikä niitä voi enää sen jälkeen uudelleen käyttää materiaalina, vaan ne joudutaan toimittamaan kaatopaikalle. Rikkoontunut lasipurkki voi vieläpä särkeä pyörien renkaat ja eläinystäviemme tassut.

10 10 Ota talteen! ROVANIEMI kuusiselän kaatopaikka: ma 7 17, TI 7 16, ke 7 18, to 7 18, pe 7 15 ALAKORKALON jäteasema: ma 8 18, ti pe klo 8 17 Ekopisteet Alakorkalon ekopiste, Koivikkotie Alakorkalon jäteasema, Betonitie 1 Aronrinteen ekopiste, Kairatie-Aronrinne risteys Citymarketin ekopiste Hirvas, Asematie Hirvas, Häkinvaarantie Hirvaan ekopiste, Kemintie 1504 Hirvas, Peltolanmutka Imari, Pyytötie Jaatila, kauppa, Kemintie 3907 Jokela, veneenlaskupaikka, 4 m 3 kontti Katajarannan ekopiste, Kivikatu 25 Karvonrannan ekopiste, Taljatie Kauppatorin ekopiste, Lapinkävijäntie 3 Kiertotien ekopiste, Kiertotien entinen kioski Kirkkolammen ekopiste, Veitikantie-Yliopistonkatu risteys Kivitaipaleen ekopiste, koulu Korkalovaaran ekopiste, Vaaralammentie Koskenkylän koulu Lapinrinteen ekopiste, Risutie 2 (kauppa) Lehtojärven ekopiste Lohinivan ekopiste, Kittiläntie 9255 (kauppa) Länsikankaan ekopiste, Hillerintie-Korkalovaarantien risteys Marjamatkan ekopiste, Marjamatka 1 Marraskoski, Mukkajärventienhaaran varastoalue Meltauksen ekopiste, Opinpolku (koulu) Misi, entisen koulun urheilukenttä Muurolan ekopiste, Hotelli Pääsky Muurolan K-kauppa pikakontti (testataan kertymää) Narkauksen ekopiste, P-paikka Niskanperän ekopiste, P-paikka (koulu) Nivankylän ekopiste, koulu Nivankylä, Ounasjoen itäpuolentie 1052 Nivavaaran ekopiste, TIkanperän Siwa Norvajärven ekopiste, itä- ja länsipuolentien risteys noin 50 m itäpuolentietä Oikaraisen ekopiste, Koulutie (koulu) Ounaskeskuksen ekopiste Ounasmetsän ekopiste, Porokatu 26 Ounasrinteen ekopiste, Saaruantie 1 Paavalniemen ekopiste, koulu Perunkajärven ekopiste, itä- ja länsipuolentien risteys Pirttikoski, kauppa Prisman ekopiste Pullinrannan ekopiste, Mäkiranta-Pieskätien risteys Pöykkölän ekopiste, Muonakuja 1 (kauppa) Rautiosaaren ekopiste, koulu Rautiosaari, Rommantie 25 (pikakontti 4 m 3, pk) Saarenkylän ekopiste, Napapiirintie 8 (urheilukenttä) Sinetän ekopiste, huoltoasema Songan ekopiste, Mäntykuja (kylätalo) Syväsenvaaran ekopiste, Nurmipolku (kauppa) Tapionkylän ekopiste Vanttauskosken ekopiste, Pirttikoskentie (koulua vastapäätä) Vennivaaran ekopiste, Vennivaarantie Viirinkankaan ekopiste, Viirinkankaantie 17 (kauppa) Vikajärven ekopiste, koulu Ylinampa, urheilukentän vieressä Ylikylän ekopiste, Kivikangas 1, Ylläri Käytettyjen voiteluöljyjen keräys SODANKYLÄN SUUNTA Käyrämö, baarin piha Tiainen vanha koulu Ylinampa, nuorisoseuran talo Tönölä, Sodankyläntie Alanampa, P-paikka E75 varrella, lähin osoite: Sodankyläntie Vikajärven ekopiste, koulu Misi, kauppa Perunkajärven tienhaara, E75 varrella OUNASJOEN SUUNTA Sinetän ekopiste, Kittiläntie Songan ekopiste, kylätalo Tapionkylän ekopiste Patokosken paloasema Meltauksen ekopiste, koulu Maijanen kappeli Lohinivan ekopiste, kauppa Kiertävä jätteenkeräys (Jäteneuvoja mukana kierroksella) Vanttauskoski, ekopiste Oikaraisen ekopiste Marrasjärvi, Marrasjärventien ja Iisingintien risteys Meltauksen ekopiste, koulu Lohinivan ekopiste, kaupan takana Tapionkylän ekopiste Norvajärvi, Lentosatamantie, yhteiskeräyspiste Norvajärven ekopiste Metsäautotien tienhaara, Norvakivalonpistoa vastapäätä 5.7. (Jäteneuvoja mukana kierroksella) Muurolan ekopiste Jaatilan ekopiste Vanttauskosken ekopiste Vanttausjärven yhteiskeräyspiste, Vuoskujärventie Tolonen jäätien tienhaara, länsipuoli Patokoski, baarin piha Marraskoski, metsästysseuran talo Siika-Kämä, Siikakämäntien ja Alajärventien risteys Välijoen ekopiste, Lemmenkuja Kivitaipalen ekopiste, Taipaleentie 65 AIKATAULU ALAKEMIJOEN SUUNTA Narkauksen ekopiste, P-paikka Välijoen yhteiskeräyspiste, Lemmenkuja Kivitaipaleen ekopiste, Taipaleentie Rautiosaaren ekopiste, Huhtavainiontie 4 Katso ohjesivulta mitä jätteitä voit tuoda keräykseen Niesin yhteiskeräyspiste Tiainen koulu Ylinamman ekopiste Vikajärven ekopiste Perunkajärven ekopiste :00 12:30 Unarintien ja Mitkasvaaran tienhaara Perttauksen yhteiskeräyspiste Meltauksen ekopiste, koulu Tapionkylän ekopiste Oikaraisen ekopiste Tennilä, vanha koulu Viiri, veneenlaskupaikka 4.8. (Jäteneuvoja mukana kierroksella) Misin kauppa Vanttauskosken ekopiste Pirttikosken ekopiste, kauppa Jaatilan ekopiste Muurolan ekopiste (Jäteneuvoja mukana kierroksella) Lohinivan ekopiste, kauppa Meltauksen ekopiste, koulu 8.9. (Jäteneuvoja mukana kierroksella) Norvajärvi, Lentosatamantien yhteiskeräyspiste (Jäteneuvoja mukana kierroksella) Sinetän ekopiste, Kittiläntie Songan ekopiste, kylätalo Paristot voi palauttaa myös niitä myyviin liikkeisiin!

11 11 Ota talteen! ROVANIEMI AIKATAULU Ongelmajätteiden keräys Jäteneuvonta palvelee ilmaiseksi numerossa arkisin klo 9 15 ALAKEMIJOEN SUUNTA Pisa, entinen ala-aste Leipeen keräyspiste, Pisantie Jaatilan ekopiste, Kemintie Petäjäskoski, voimalaitoksen P-paikka Muurolan ekopiste, Mäkipuistontie Hirvaan ekopiste, koulu Niskanperän ekopiste, Niskanperänkuja 18 SODANKYLÄN SUUNTA Misin ekopiste, koulu Vika, Vanttausjärven tienristeys, Lepolantien ja Köyryjärventien risteys Perunkajärvi ekopiste, Perunkajärven itäpuolentie Olkkajärvi, Perunkajärven tienristeys E Korkalovaara, Siwa Kauppatorin ekopiste Käyrämö, baarin piha Tiainen ala-aste Ylinamman ala-aste :30 Alanampa, P-paikka Vikajärvi kauppa Norvajärven ekopiste Someroharju, Saumaajantie Saarenkylän nuorisoseurantalo RANUANTIEN SUUNTA Siika-Kämän yhteiskeräyspiste, Siikakämäntien ja Alajärventien risteys Saari-Kämä, Matalalammin levike Narkauksen ekopiste, P-paikka Suolijoen ja Välijoen risteys Välijoen yhteiskeräyspiste, Lemmenkuja Kivitaipaleen ekopiste, Taipaleentie Ounasmetsän Siwa Pöykkölän ekopiste, Siwa YLÄKEMIJOEN SUUNTA v00 Rautiosaaren vanhainkoti Rautiosaaren ekopiste, Huhtavainiontie Paavalniemen ekopiste Koskenkylä ala-aste Oikarainen, Ylikörkön tienhaara Juotasniemi kylätalo, Opinkuja Pajulampi, entisen koulun piha Pirttikosken ekopiste, kauppa Pekkala, paloaseman piha Vanttauskosken ekopiste Vanttausjärvi, entinen ala-aste Oikaraisen ekopiste, koulutie Lapinrinne, Siwa OUNASJOEN SUUNTA Songan ekopiste, kylätalo Lehtojärven yhteiskeräyspiste, entinen koulu Sinetänsalmen yhteiskeräyspiste, Venemestarintie Sinetän ekopiste Nivankylän ekopiste, Nivankyläntie Ylikylän ekopiste Vennivaaran ekopiste Lohinivan ekopiste, kauppa Jääskön yhteiskeräyspiste, Kittiläntie Meltauksen ekopiste, koulu Marrasjärvi, Marrasjärventien ja Iisingintien risteys Patokoski, Patomajat Marraskosken ekopiste, Mukkajärven tienristeys, vanha sora-alue Tapionkylä ekopiste Unarintien ja Mitkasvaarantien risteys Perttaus, entinen ala-aste Marraskoski, Nätyngintien ja Ounasjoen Itäpuolentien risteys Tapionkylä, Kuoksajärven ja Ounasjoen Itäpuolentien risteys Sinettä, Ounasjoen Itäpuolentien ja Mäkitalontien eteläristeys Nivankylän ekopiste, Ounasjoen itäpuolentie 1052 Ota talteen! RANUA RANUAN jäteaseman aukioloajat: Kesäkausi Talvikausi ma 13 16, to 13 18, la ma 13 16, la Ekopisteet Hillamarket Hillatorin ekopiste Impiön ekopiste (koulu) Kansanopisto, Kansanopistontie 16 Keskustan yläaste, Pappilantie 4 Koivutien ekopiste Kuha koulu, Kuhantie 2 Kunnanvirasto Kuukasjärvi, Syötteentien P-paikka Lukio Pohjaslahti, Luirontie 1 Portimojärvi, rivitalon pihassa Rovastinahon ekopiste, Pitkänkuusikontie 1 S-Market (takapihalla 3 kpl swede-bokseja) Saariharjun ekopiste, Posiontie 301 Tikantien ekopiste, Tikantie 10 Tuomaantien ekopiste (leikkikentän vieressä) Ongelmajätteiden keräys Hosio, Alpo Impiön piha, Simojoentie Raiskio, P-paikka, Simojoentie (sillankorva) Portimo, P-paikka, Rovaniementie Tolja, Rynkänpuolentien ja Toljantien risteys Pohjaslahti, Lihankäsittely Juotasniemi Raiskio, P-paikka Portimo, P-paikka Tolja, Rynkänpuolentien ja Toljantien risteys Pohjaslahden ekopiste Kultisalmi, Koivuperäntien ja Simojärventien risteys AIKATAULU Kultisalmi, Koivuperäntien ja Simojärventien risteys Saariharju, vanhan kaupan piha Kelankylä, Majovantien ja Syötteentien risteys Petäjä, Syötteentien ja Telkäntien risteys Ranua kirkonkylä, tori Heinisuo, Petäjäjärvi Kalervon piha, Heinisuontie 61 A Asmunti, lääninrajan P-paikka Käytettyjen voiteluöljyjen keräys Saariharjun ekopiste Kelankylä, Majovantien ja Syötteentien risteys Kuukassalmen ekopiste, tienhaaran ohi noin 600 m, P-paikka Asmunti, lääninrajan P-paikka Paristot voi palauttaa niitä myyviin liikkeisiin!

12 12 Ota talteen! RANUA Katso ohjesivulta mitä voit tuoda keräykseen Kiertävä jätteenkeräys AIKATAULU Kuittari Impiön ekopiste, koulu Saariharjun ekopiste Kuhan koulu Kelankylä, Saariharjun ja Syötteentien risteys Kuukasjärven ekopiste Petäjäjärvi, Syötteentien Telkkäläntien risteys (Jäteneuvoja mukana kierroksella) Pohjaslahden ekopiste Simojärventien ja Pekkalantien risteys Simojärventien ja Kelloniementien risteys Simojärventien ja Koivuperäntien risteys Kortteenperä, Koivuperäntien ja Pekkalantien risteys Simojärventien ja Koivuperäntien risteys Simojärventien ja Simontaipaleentien risteys Simojärventien ja Posiontien risteys Portimojärvi, Rovaniementien ja Toljantien risteys Saukkojärventien ja Toljantien risteys Rynkänpuolentien ja Toljantien risteys Paavonahontien ja Toljantien risteys Hosion sillankorva, Hosiontien ja Simojoentien risteys Simontien ja Mauruntien risteys Raiskion P-paikka (sillan korva) Jäteneuvonta palvelee ilmaiseksi numerossa arkisin klo 9 15 Mustimaan jäteaseman aukioloajat: Kesäaikana joka viikko la 11 13, ti Talviaikana parillisina viikkoina la PELLO Pellon kunnan alueen ekopisteverkostoa täydennetään kesän 2011 aikana Turtolan, Lempeän, Lankojärven ja Sirkkakosken ekopisteitä lasin, kartongin ja metallin keräysastioilla. AIKATAULU Ekopisteet Jarhoinen, Väylänvarrentie 179 C Jolmanpään ekopiste, Jolmantie 15 Juoksengin ekopiste, Ratasjärventie 4 Pellon torin ekopiste (keskusta), Kotitie 6 8 Konttajärven ekopiste, Meltauksentie 85 Koulukeskuksen ekopiste, Ahjotie 8 Lankojärven ekopiste, Länsipuolentie Lampsijärvi, Kylätie 15 A Lapintien ekopiste, Pellon koulu Lempeän ekopiste, Väylänvarrentie 27 A (Lempeän koulu) Nivanpään ekopiste, Pikkutaivaantie 4 Opintien ekopiste, Opintie 7 Orajärvi, Orajärventie 24 B (entinen koulu) Rattosjärvi, Männyntie 3 (entinen koulu) Ruuhijärvi, Meltauksentie 217, (Ruuhijärven koulu) Saukkoriipi, Meltauksentie 17 (Saukkoriipin entinen koulu) Sirkkakosken ekopiste, Länsipuolentie 100 A (entinen koulu) Turtolan ekopiste, Torniontie 148 A, Turtolan koulu AIKATAULU Käytettyjen voiteluöljyjen keräys Suuntaa-antava keräysaikataulu: Konttajärven nuorisoseurantalo, Meltauksentie Sirkkakosken kylätalo, Länsipuolentie 100 A Lankojärven koulu, Länsipuolentie Lempeä, Väylänvarrentie Jarhoinen, Pertti Rundgrenin halli, Väylänvarrentie Naamijoki, Pentti Silvolan halli, Orankitie Orajärven kylätalo, Orajärventie 24 B Turtolan koulu, Torniontie 148 A Juoksengin nuorisoseurantalo, Ratasjärventie 4 + Lisätään 2011 Ongelmajätteiden keräys Rattosjärven kylätalo, Männyntie Ruuhijärven kylätalo, Meltauksentie Konttajärven nuorisoseurantalo, Meltauksentie Saukkoriipin kylätalo entinen koulu, Meltauksentie Romakkajärven uimaranta, Ylipääntien ja Rovaniementien risteys Lampsijärven kylätalo, Kylätie 15 A Sirkkakosken kylätalo (entinen koulu), Länsipuolentie 100 A Lankojärven koulu, Länsipuolentie Matinlompolon Seo-asema, Rovaniementie Rattosjärven kylätalo, Männyntie Ruuhijärven entinen koulu, Meltauksentie Konttajärven nuorisoseurantalo Saukkoriipin entinen koulu, Meltauksentie Sirkkakosken, kalasatama Lampsijärven kylätalo, Kylätie Lempeän teollisuusalue, Väylänvarrentie Teikosuvanto, Timo Laitamaa, Väylänvarrentie 95A Jarhoinen, Pertti Rundgrenin halli, Väylänvarrentie Naamijoki, Pentti Silvolan halli, Orankitie Vittikkovuoma, tienpää Orajärven kylätalo Orajärventie 24 B Kuntakeskus, paloasema, Museotie Turtolan koulu, Torniontie 148 A Juoksengin nuorisoseurantalo, Ratasjärventie 4 Kiertävä jätteenkeräys Katso ohjesivulta mitä voit tuoda keräykseen Lankojärven koulu, Länsipuolentie Romakkajärven uimaranta, Ylipääntien ja Rovaniementien haara (Jäteneuvoja mukana kierroksella) Juoksengin nuorisoseurantalo, Ratasjärventie Turtolan koulu, Torniontie 148 A Jarhoisen entinen koulu Orajärven kylätalo, Orajärventie 24 B Paristot voi palauttaa niitä myyviin liikkeisiin!

13 13 Neuvomme nokakkain, netissä ja puhelimessa Napapiirin Residuum on jätehuollon, kierrätyksen ja jätteiden hyötykäytön ja loppusijoittamisen ammattilainen. Autamme kotitalouksia ja yrityksiä käsittelemään jätteitä turvallisesti ja ekologisesti. Jäteneuvonta järjestää: Koululaisten ja muiden ryhmien opastettuja kierroksia jäteasemilla ja kaatopaikalla Opetusmateriaalia kouluille ja oppilaitoksille Ilmaista lajitteluneuvontaa yhteisöjen, yhdistysten ja yritysten tilaisuuksissa Ekoa arkeen -jäteneuvonta yleisötapahtumissa JÄTENEUVONTA PALVELEE Puhelimitse (kotitalouksille ilmainen) (yrityksille maksullinen*) lajittelijan tietopankki Jäteopas Kompostointiopas Lasten tehtävävihko Lajittelukyltit Ekopisteet Kaatopaikkojen ja jäteasemien aukioloajat ja hinnastot Sinun porukallesi jäteneuvontaa tai jäteasemavierailu? Ota yhteyttä tai Sopiva ryhmäkoko on henkeä. Jäteaseman kiertämiseen ja lajitteluneuvontaan kuluu noin yksi oppitunti. Tutustumiskäynneistä on hyvä olla yhteydessä vähintään kahta viikkoa ennen suunniteltua ajankohtaa. * lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17 snt/min. UUTUUKSIA! KOMPOSTOINTIOPAS Keväällä on hyvä aloittaa kompostointi. Uudesta kompostointioppaastamme löydät kätevät ohjeet kompostin rakentamiseen, kompostin hoitovinkkejä ja muuta hyödyllistä tietoa kompostoinnista. LASTEN TEHTÄVÄVIHKO 7 10-vuotiaille lapsille ja kaikille lapsenmielisille olemme tehneet Opastusta ekoiluun -tehtävävihkon. Siinä on mukavia tehtäviä, hauskoja kuvia sekä mielenkiintoista luettavaa. Oppaan ja tehtävävihkon voit ladata nettisivuiltamme kohdasta Neuvontamateriaalit. Painettua versioita voit tilata maksutta numerosta Jäteneuvot rakentajalle ja remontoijalle LAPIN RAKENTAJA- MESSUILTA Rakentamisessa ja remontoinnissa syntyy monenlaista jätettä maalinjämistä vanhoihin oviin ja jääkaappeihin. Miten ne pitää lajitella? Olemme messuilla tule kysymään. Messuosastollamme kannattaa piipahtaa, vaikket kaipaisikaan neuvoja. Osastollamme on arvonta ja lapsille oma hauska kierrätyskisa. Kotitalouksien jäteneuvonta puh Yritysten jäteneuvonta LAPIN RAKENTAJAMESSUT Rovaniemellä Lappi Areenalla Napapiirin Residuum osastot 45 ja 50 / B-halli

14 14 Tuo vanhentuneet lääkkeet apteekkiin Lääkkeet ovat vaarallista jätettä luontoon joutuessaan. Vesistöön, ilmaan ja maaperään joutuessaan ne voivat aiheuttavat vaaraa niin ihmisille, eläimille kuin kasveille. Lääke muuttuu vanhetessaan Valo, lämpö, kosteus ja mikrobit muuttavat lääkeaineet uusiksi yhdisteiksi. Usein lääke vain menettää vanhentuessaan tehonsa, mutta jotkut lääkkeet voivat muuttua jopa myrkyllisiksi. Jos säilytyspaikka on ollut liian lämmin tai kostea, lääke saattaa olla pilalla jo ennen ilmoitettua viimeistä käyttöpäivää. Lääkkeen pilaantumisen huomaa muuttuneesta ulkonäöstä tai hajusta. Lääkkeet on syytä säilyttää alkuperäispakkauksissaan. Esimerkiksi ruskea lasi suojaa valolta. Lääkejätteestä energiaa Kaikki Suomen lääkejäte hävitetään Riihimäellä Ekokemin laitoksessa, jossa se poltetaan 1300-asteisessa uunissa. Lääkkeet palavat täysin pakkauksineen päivineen. Savukaasut puhdistetaan myrkyttömäksi nykyaikaisella laitteistolla. Vuosittain laitoksessa hävitetään kg lääkkeitä. Poltosta syntyvä energia hyödynnetään tarkkaan. Talvella siitä tuotetaan kaukolämpöä ja kesällä sähköä. Näin hävität vanhat lääkkeet Voit palauttaa lääkejätteet, ruiskut, neulat ja elohopeaa sisältävät kuumemittarit maksutta apteekkiin. Näin ne päätyvät turvallisesti hävitettäväksi ongelmajätelaitokselle. Voit poistaa henkilötietoja sisältävät etiketit ja reseptit niin, ettei lääkkeen alkuperäinen etiketti vahingoitu. Tiesitkö? Jodi muuttaa palaessaan savun punaiseksi. Oudon värinen savu säikäyttäisi Ekokemin lähellä asuvat ihmiset. Siksi jodi pidetään erillään ja poltetaan pienissä erissä. Tabletit, pulverit, voiteet ja nestemäiset lääkkeet Vie alkuperäispakkauksissaan. Älä siis tyhjennä pakkauksia äläkä pakkaa tabletteja irrallisina muovipussiin. Voiteet ja nestemäiset lääkkeet Tuo voiteet ja nestemäiset lääkkeet alkuperäispakkauksissaan. Jodipitoiset lääkkeet Vie erillään muista lääkkeistä alkuperäispakkauksissaan. Jodipitoisia ovat muun muassa Betadine-tuotteet, Jodix-tabletit ja Iodosorb-valmisteet. Elohopeakuumemittarit Pakkaa rikkoutunut elohopeakuumemittari tiiviiseen purkkiin. Digitaaliset kuumemittarit ovat puolestaan SER-jätettä. Ruiskut ja neulat Vie ruiskut ja neulat apteekkiin erillään lääkejätteistä ja laita ne itse ruiskuille ja neuloille tarkoitettuun keräysastiaan. Vaihtoehtoisesti voit pakata neulat ja ruiskut tiiviiseen, kovaan, suljettavaan ja läpinäkyvään muovipurkkiin tai -pulloon ja merkitä se tekstillä Viiltävää/pistävää jätettä ja viedä sellaisenaan apteekkiin. Älä vie apteekkiin kosmetiikkaa ja ongelmajätteitä Älä vie apteekkiin kosmeettisia valmisteita, esim. kosteusvoiteita tai rasvoja, sillä ne eivät ole ongelmajätteitä. Apteekit eivät ota vastaan myöskään kemikaaleja, liuottimia tai muita kotitalouksien ongelmajätteitä. Kaikkia tavanomaisia kodin ongelmajätteitä otetaan vastaan Napapiirin Residuum Oy:n jäteasemilla ja Kuusiselän kaatopaikalla. Katso yhteystiedot osoitteesta tai soita kotitalouksien ilmaiseen jäteneuvontanumeroon Kemikaalien vanhat ja uudet varoitusmerkit Näistä merkinnöistä >> tunnistat 0ngelmajätteen (= vaarallinen jäte)

15 15 Ympäristöluvan mukainen Napapiirin Residuumin ympäristötarkkailu Toimintaamme ohjaa ympäristölupa. Siinä säädetään ympäristötarkkailusta, joka kohdistuu maaperään, vesistöihin sekä ilmaan. Ympäristölupa kirjoitetaan ainakin seuraavien oikeusohjeiden mukaan: ympäristönsuojelulaki, jätelaki, terveydensuojelulaki, valtion maksuperustelaki, ympäristönsuojeluasetus, jäteasetus, valtioneuvoston päätös kaatopaikoista ja laki eräistä naapuruussuhteista. Ympäristölupaprosessit aloitetaan hakemuksella, jossa esitellään suunniteltu toiminta. Nykyään ympäristöluvat ovat aina määräaikaisia ja lupia tarkistetaan määrävälein tai toiminnan muuttuessa. Vesistöntarkkailua Kuusiselän kaatopaikalla Kuusiselän kaatopaikalla suoritetaan ympäristötarkkailua ympäristöluvan mukaan. Esimerkiksi vesistönäytteitä otetaan vuodessa yhteensä 52 eri vesinäytettä pohjavesiputkista, pintavesikohteista ja jätevedenpuhdistamolta. Kaatopaikan esitarkkailua suoritettiin vuosina ennen kaatopaikkatoiminnan aloittamista. Tarkkailukohteisiin kuului vesistöpisteitä Konttijoessa ja Porstuaojassa sekä kaksi lähdettä. Jäteasemiakin tarkkaillaan ympäristövaikutusten selvittämiseksi niihin kohdistuvien ympäristölupien mukaan. Kaatopaikan roskien leviämistä estetään Kaatopaikan ympäristön roskaantumista aiheutuu, kun tuuli heittelee muoveja ilmaan. Siivoamme kaatopaikan ympäristöä vuosittain ja olemme pari kertaa ilmasta otettujen valokuvien perusteella tarkistaneet roskien leviämistä. Tehokkaasta kaatopaikkajyrästä huolimatta muovit saattavat levitä talvella hankea pitkin varsinkin tuulisella säällä. Suurin osa roskasta jää kuitenkin aidatun kaatopaikka-alueen sisäpuolelle. Omavalvontaa päivittäin Omavalvontaa suoritetaan päivittäin työn yhteydessä. Tarkoituksena on estää ympäristön saastuminen kaikilta osin. Seuraamme järjestelmiemme toimintaa, kuten öljynerotuskaivoja vaarallisten jätteiden hallissa. Lattialle kaatunut öljyastian sisältö ei päädy viemäriin, vaan öljy valuu öljynerotuskaivoon. Sieltä se poistetaan käsiteltäväksi vaarallisten jätteiden käsittelylaitokselle. Vaaralliset eristetään Lajitteluohjeemme on laadittu siten, että ympäristölle haitalliset aineet osoitetaan lajiteltavaksi erilleen loppusijoitettavasta jätteestä, jotta terveys- tai ympäristöhaittoja ei aiheudu. Vaaralliset jätteet toimitetaan joko hävitettäväksi tai uusiokäyttöön, kuten osa jäteöljyistä. Lajittelulla voi jokainen vaikuttaa ympäristönsuojeluun suosiollisesti, uusioöljy korvaa aina neitseellisiä öljytuotteita. Jäteneuvonta suojelee ympäristöä Mielestämme ympäristölle suosiollista toimintaa on myös tuottamamme jäteneuvonta, kohdistui se sitten jätteiden lajitteluun loppusijoituksessa, materiaalina uusiokäyttöön tai tuunaamiseen käytöstä poistettujen materiaalien tai esineiden uusiokäyttöön. Tutustu nettisivuillamme työharjoittelijoidemme tuottamiin tuunausta koskeviin opasaineistoihin tai tule lauantaina klo 9 14 Rovaniemen Alakorkalon jäteaseman kierrätyspäiville katsomaan, kuinka käytöstä poistettu esine saa uuden käyttötarkoituksen tuunaamisen tuloksena. Ympäristön suojelua ensi sijassa on estää jätteen syntyminen! Kirjoittaja: Satu Portti, Käyttöpäällikkö, Kuusiselkä, Ranua Ratkaisuja mittojen mukaan. Tarjoamme alueesi teollisuudelle jäte- ja ympäristönhuollon kokonaisratkaisuja, jotka on mitoitettu yrityksesi tarpeiden mukaan. Soita ja kysy lisää! puh Ympäristön suojelua ensi sijassa on estää jätteen syntyminen!

16 16 Paistaa se päivä risukasaankin Kauan on kärsitty vilua ja valonnälkää. Mutta jätteen voit tuoda jäteasemalle, samoin maalinjämät nyt se on täällä kevät! Elämisen riemukas ja muut kemikaalit. Se on maksutonta kotitalouksille. vimma näkyy ja kuuluu luonnossa. Lappilaiset ovat napanuoralla kiinni luonto-äidissä. uusia seikkailuja hyvillä mielin. Jätteet ovat ammattilaisten käsissä, ja sinä jatkat kohti Eipä aikaakaan, kun pesänrakennusvietti Risuistasi tulee aikanaan ruusuja. Haketettu risutarraa kiihkeällä kourallaan myös meihin. ja oksajäte sopii kompostin tukiaineeksi tai pensaiden ja Vielä vähän aikaa sitten suonemme olivat pakkasen jähmettämät, nyt niissä hyökyy siivoushormoni kuin huippuluo- kortta kekoon, Napapiirin Residuumin risuvuoret ovat istutusten katteeksi. Vaikkei sinulla olisi kantaa omaa kan voiteluöljy. Koneemme ottaa kierroksia! Harava, raivaussaha ja maalipensseli heiluvat kuin hullulla heinämiehellä. Kun sinulla on kysyttävää jätteistä, soita ilmaiseen nähtävyys itsessään. Kevätvillityksen väistämättömistä sivutuotteista huolehtii Napapiirin Residuum. Puhtaan risu-, oksa- ja jäteneuvontanumeroomme puutarha- Tiesitkö? Alakorkalon jäteasemalle tuodaan toukokuussa risuja ja puutarhajätettä henkilöautoilla yhteensä yli 2000 peräkärryllistä ja lisäksi kuormaautolla noin 150 tonnia. Puhtaan risu-, oksa- ja puutarhajätteen voit tuoda jäteasemalle, samoin maalinjämät ja muut kemikaalit. Se on maksutonta kotitalouksille. Wide yhtiöt Oy LUUSUANIEMI Kaivinkone- ja maansiirtopalvelut Rovaniemi PRETAX Rovaniemi Oy Palkka- ja Tilipalvelut sekä muut taloushallinnon asiantuntijapalvelut Maakuntakatu Rovaniemi Palvelujohtaja Päivi Frantti puh ,

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA

Lisätiedot

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Kiertokapula Oy 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Jätehuolto Jätehuollon järjestäminen Jätteiden käsittely Jätteiden hyödyntämisen edistäminen

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kestävä kulutus ja kierrätys Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kulutus Suomessa Suomalainen: Käyttää luonnonvaroja kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalainen keskimäärin Tuottaa

Lisätiedot

/tyhjennys. /tyhjennys

/tyhjennys. /tyhjennys VIII JÄTEMAKSUTAULUKKO 17 Maksut 1.5.2012 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 18 SEKAJÄTTEEN KERÄYS (Maksu

Lisätiedot

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2016 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2016 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 216 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn jätteen määrä ja hyödyntäminen Vuonna 216 sekajätettä kerättiin koko toimialueella 44 37 tonnia.

Lisätiedot

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Metalli KYLLÄ metalliset purkit ja tölkit, kuivat maalipurkit tölkkien kannet, korkit einesten alumiinivuoat lämpö- ja ulkokynttilöiden

Lisätiedot

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄTTEIDEN VASTAANOTTO TOIMINTAOHJEET 3 2. DOMARGÅRDIN JÄTEASEMAN VASTAANOTTOHINNAT 4 3. PIENJÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 6 4. JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSMAKSUT

Lisätiedot

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT Posion kunta, Toimintaympäristöpalvelut 01.03.2016 1 Kunta perii järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä kustannuksista jäljempänä

Lisätiedot

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen

KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen 1/5 KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen Aukioloajat ma pe klo 7 20 Vastaanotto puh. 010 841 1813 Asiakaspalvelu puh. 010 841 1818 Fax vastaanotto 05 413

Lisätiedot

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 1.1.

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 1.1. Ekomaksut LIITE 2 / 22 Suupohjan jätelautakunta 2.11.2016 Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu

Lisätiedot

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.

Lisätiedot

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Tuotamme jätettä Yhdyskuntajätettä syntyy Suomessa vuosittain noin 2,4-2,8 miljoonaa tonnia Henkilöä kohden jätettä syntyy noin 500kg vuodessa Tällä hetkellä suurin osa

Lisätiedot

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 214 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn yhdyskuntajätteen määrä ja yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Kuopion jätekeskus on kunnallisen jäteyhtiön

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Tela 17.4.2012 Valmistelija: Kuntatekniikka, rakennuspäällikkö Risto Lehtonen, puh. 234 4384 Jätelain mukaan jätehuollosta

Lisätiedot

OPAsTUsTA EKOILUUN. tehtävävihko lapsille

OPAsTUsTA EKOILUUN. tehtävävihko lapsille OPAsTUsTA EKOILUUN tehtävävihko lapsille Pähkinä purtavaksi Tämä vihko on tarkoitettu alakouluikäisille lapsille, jotka haluavat tietoa jätteistä ja niiden kierrättämisestä. Vihko sisältää monen tasoisia

Lisätiedot

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,

Lisätiedot

Jätehuolto tärkeä tehtävä

Jätehuolto tärkeä tehtävä Jätehuolto tärkeä tehtävä Sabina Lindström ympäristökouluttaja Rosk n Roll -jätehuoltopalvelu 2018 Luennon sisältö Luennolla käydään läpi jätteisiin ja kierrätykseen liittyviä asioita Jätehuollon tärkeys

Lisätiedot

Kerättävät jätelajit Taloyhtiössä kerätään nyt myös muovijätettä jolle löytyy oma säiliö. Kaikki jätteet kerätään nyt syväkeräyssäiliöistä:

Kerättävät jätelajit Taloyhtiössä kerätään nyt myös muovijätettä jolle löytyy oma säiliö. Kaikki jätteet kerätään nyt syväkeräyssäiliöistä: freddis As Oy Porintie 2 Jäteaseman asennustyöt valmiit Jäteaseman asennustyöt ovat viimeistelyjä vaille valmiit ja kaikkia säiliöitä voi käyttää. Syväkeräyssäiliöiden edusta asfaltoidaan samassa yhteydessä

Lisätiedot

Hinnasto. vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013. www.iuj.fi

Hinnasto. vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013. www.iuj.fi Hinnasto vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013 www.iuj.fi 1.6.2013 Yhteystiedot ja aukioloajat Domargårdin jätekeskus Avoinna Ritamäentie 20, 06200 Porvoo ma - pe 7-18, la 9-14 puh. 020 637 7080,

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Tulevaisuuden haasteet jätehuollossa, Joensuun tiedepuisto 24.10.2013 Yhdyskuntajäte Yhdyskuntajäte: vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa,

Lisätiedot

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 19 SEKAJÄTTEEN KERÄYS Pakkaavaan

Lisätiedot

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen 24.5.216 Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 215 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn yhdyskuntajätteen määrä ja yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Kuopion jätekeskus on kunnallisen

Lisätiedot

LAJITTELUOHJEET. Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava

LAJITTELUOHJEET. Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava LAJITTELUOHJEET Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava Puh. 010 636 7000 (yritykset) 010 636 5000 (kuluttajat) Sähköinen asiointi: www.lassila-tikanoja.fi/asioi

Lisätiedot

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU 02 Lisätietoja lajittelusta: www.kierratys.info 3. Kukin osallistuja lajittelee vuorotellen jätekortin oikeaksi katsomaansa keräysastiaan. 4. Lopuksi tarkastetaan yhdessä ratkaisukortista

Lisätiedot

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat

Lisätiedot

Pirkanmaan Jätehuolto Oy

Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy 17 osakaskuntaa omistavat yhtiön asukaslukujensa mukaisessa suhteessa yhtiö toimii omakustannusperiaatteella n. 60 työntekijää Jätehuollon työnjako Pirkanmaan

Lisätiedot

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi.

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. Porin kierrätyskeskus Savipajakatu 8, 860 Pori (Tiiliruukki) Asiakaspalvelu: puh. 0 6 56 Avoinna: maanantai tiistai, torstai 9

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA. Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa Voimassa alkaen

JÄTEMAKSUTAKSA. Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa Voimassa alkaen 1 JÄTEMAKSUTAKSA Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa 25.10.2017 Voimassa 1.1.2018 alkaen 2 1. YLEISTÄ Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n osakaskunnat, Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti,

Lisätiedot

MINNE VIE ROSKAN TIE? Ei pelkkää roskaa, vaan käyttökelpoista raaka-ainetta

MINNE VIE ROSKAN TIE? Ei pelkkää roskaa, vaan käyttökelpoista raaka-ainetta MINNE VIE ROSKAN TIE? Ei pelkkää roskaa, vaan käyttökelpoista raaka-ainetta 1 JATEKUKKO.FI INFO-SARJA ROSKAA MEILTÄ KAIKILTA Jokainen meistä tuottaa vuodessa jopa 900 jalkapallon painon verran roskaa Roskaa

Lisätiedot

Vähennetään jätettä. Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa

Vähennetään jätettä. Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa JÄTEOPAS Vähennetään jätettä Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa toimenpiteitä, joiden ansiosta jätettä ei synny lainkaan haitallisten ja myrkyllisten aineiden käytön vähentämistä tuotteiden uudelleenkäyttöä

Lisätiedot

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte Ekomaksut Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä

Lisätiedot

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 MIKSI JÄTTEET LAJITELLAAN? Tavoitteena on: - Vähentää kaatopaikalle menevän jätteen määrää - Kierrättää käyttökelpoisia materiaaleja

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 29.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 29.10.2014 Martti-Veikko Salo Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 30.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 30.10.2014 Petri Pouttu Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä tai ulkona

Lisätiedot

Santamus Valloittaa! SIVU 6

Santamus Valloittaa! SIVU 6 OTA LEHTI TALTEEN! ASIAA KOKO VUODEKSI. www.residuum.fi www.facebook.com/napapiirinresiduum Santamus Valloittaa! SIVU 6 BRP Finland osaa myös ympäristöasiat SIVU 14 EKOPISTEET JA KERÄYS- KIERROSTEN AIKATAULUT

Lisätiedot

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Seniorit tutustuivat 22.3.2012 Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimintaan. Toimitusjohtaja Pentti Rantala ja neuvoja Erkki Piippo ottivat meidät

Lisätiedot

KUKKUROINMÄEN ALUEJÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2011 alkaen

KUKKUROINMÄEN ALUEJÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2011 alkaen 1/6 KUKKUROINMÄEN ALUEJÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO Hinnasto on voimassa 1.1.2011 alkaen Aukioloajat ma pe 7.00 20.00 Vastaanotto puh. 010 841 1813 Laskutus puh. 010 841 1804 Jäteneuvonta puh. 010

Lisätiedot

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014 HSY:n jätehuollon vuositilasto 214 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

ASETUKSEN PAKKAUKSISTA JA PAKKAUSJÄTEISTÄ VAIKUTUKSET NAPAPIIRIN RESIDUUM OY:N TOIMINTAAN

ASETUKSEN PAKKAUKSISTA JA PAKKAUSJÄTEISTÄ VAIKUTUKSET NAPAPIIRIN RESIDUUM OY:N TOIMINTAAN ASETUKSEN PAKKAUKSISTA JA PAKKAUSJÄTEISTÄ VAIKUTUKSET NAPAPIIRIN RESIDUUM OY:N TOIMINTAAN Muutokset ekopisteverkostossa Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Kestävän kehityksen koulutusohjelma Forssa, kevät

Lisätiedot

YRITYSHINNASTO alkaen 1.1.2014

YRITYSHINNASTO alkaen 1.1.2014 YRITYSHINNASTO alkaen 1.1.2014 Lakeuden Etappi Oy Laskunmäentie 15 60760 Pojanluoma Puh. (06) 421 4900 Fax (06) 421 4999 yritysasiakkaat@etappi.com www.etappi.com 1.1.2014 alkaen ENERGIANA HYÖDYNNETTÄVÄT

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2014. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2014. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2014 www.iuj.fi 1.1.2014 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa alkaen

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa alkaen Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2017 alkaen 1 PORIN KIERRÄTYSKESKUKSEN JÄTEMAKSUT: Jätemaksu sis. alv 24 % Keräysmetalli maksutta

Lisätiedot

Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET. pisteet yhteensä / 80 pistettä

Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET. pisteet yhteensä / 80 pistettä Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET pisteet yhteensä / 80 pistettä 1 Valitse oikea väittämä 1 Jätteiden määrää voi vähentää a ostamalla enemmän b ostamalla ulkomailta c ostamalla vähemmän Ympyröi yksi oikea

Lisätiedot

Kaikki arjen valinnat vaikuttavat ympäristöön. Haluamme oppilaitoksessamme toimia niin, että kuormitamme ympäristöä mahdollisimman vähän:

Kaikki arjen valinnat vaikuttavat ympäristöön. Haluamme oppilaitoksessamme toimia niin, että kuormitamme ympäristöä mahdollisimman vähän: Opiskelemme ja työskentelemme ainutlaatuisen kauniissa ympäristössä. Kun pidämme siitä hyvää huolta, se pysyykin viihtyisänä. Pidetään kunniaasiana sitä, että niin koulun rakennukset kuin piha-alueetkin

Lisätiedot

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin?

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? 1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? a) maitotölkki b) suodatinpussi ja kahvinporot c) lasinsirut d) ruuanjätteet muovipussissa KOMPOSTI 2. Hyötispiste on paikka johon voit viedä

Lisätiedot

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Aiempia kokemuksia energiahyötykäytöstä Keski- Savossa Poltettavaa muovijätettä kerättiin

Lisätiedot

Jätteen hyödyntäminen tehostuu. Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu 21.5.2013

Jätteen hyödyntäminen tehostuu. Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu 21.5.2013 Jätteen hyödyntäminen tehostuu Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n jätehuolto Ruskeasannan Sortti-asemasta ympäristöä säästävä Toimipisteet

Lisätiedot

Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset. Vaaralliset jätteet & biojätteet

Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset. Vaaralliset jätteet & biojätteet Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset Vaaralliset jätteet & biojätteet Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. Kuva tai symboli kertoo myrkyllisyydestä.

Lisätiedot

Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry. Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon?

Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry. Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon? Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon? Sisältö Yhdyskuntajätteet ja niiden käsittely Kierrätyksestä Jätteenpolton kehitys Suomessa Jätevoimala ja rinnakkaispoltto

Lisätiedot

STHS 40. koulutuspäivät Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä

STHS 40. koulutuspäivät Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä STHS 40. koulutuspäivät 16.2.2016 Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä pentti.rantala@live.fi 1 Pirkanmaan Jätehuolto Oy kuntien omistama yhtiö toimialueella asuu noin 420 000 asukasta 2 jätteenkäsittelykeskusta

Lisätiedot

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon TIEDOTE 30.12.2015 Vapaa julkaistavaksi Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon Kaatopaikkakielto ei vaikuta asukkaan lajitteluun Biohajoavan eli orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astuu voimaan

Lisätiedot

sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi

sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi Lajitteluohjeet Paperinkeräys Postiluukustajatulostimestatulevatpaperitkeräykseen. sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 30.3.1998, voimaantulopäivä 1.4.1998 Tekninen lautakunta hyväksynyt kuljetus- ja käsittelymaksut 11.11.2014 voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Rauman

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2015. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2015. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2015 www.iuj.fi 1.1.2015 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

Kierrätystä ja hyötykäyttöä

Kierrätystä ja hyötykäyttöä Kierrätystä ja hyötykäyttöä Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto on Oulun kaupungin liikelaitos, joka vastaa toimialueellaan jätteenkäsittelystä, kuljetusten toimivuudesta ja jäteneuvonnasta. Oulun Jätehuollon

Lisätiedot

Kodin vaaralliset jätteet talteen. Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta

Kodin vaaralliset jätteet talteen. Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta Kodin vaaralliset jätteet talteen Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta Ongelmajäte on nyt vaarallinen jäte Uudessa jätelaissa otetaan käyttöön

Lisätiedot

KATSAUS KUNNAN ROOLIIN JÄTEHUOLLON OHJAUKSESSA

KATSAUS KUNNAN ROOLIIN JÄTEHUOLLON OHJAUKSESSA KATSAUS KUNNAN ROOLIIN JÄTEHUOLLON OHJAUKSESSA Circwaste-hankkeen tilaisuus 5.9.2018 Kohti yhdyskuntajätteiden parempaa lajittelua ja hyödyntämistä jätehuoltosuunnittelija Anna Kettunen 5.9.2018 1 JÄTEHUOLLON

Lisätiedot

Ekopistejätteen jätemaksu sisältää sekä käsittely- että kuljetusmaksun.

Ekopistejätteen jätemaksu sisältää sekä käsittely- että kuljetusmaksun. KITEEN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2013 1 (5) KITEEN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA Hyväksytty Tekninen lautakunta 18.12.2012 15 Voimaantulo 1.1.2013 1 Jätteiden käsittelystä kaupunki perii jätelaissa tarkoitettua

Lisätiedot

Lietteitä ei vastaanoteta jätteenkäsittelypaikalle.

Lietteitä ei vastaanoteta jätteenkäsittelypaikalle. KITEEN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2017 1 (6) KITEEN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA Hyväksytty Tekninen lautakunta 7.12.2016 94 Voimaantulo 1.1.2017 1 2 Jätteiden käsittelystä kaupunki perii jätelaissa tarkoitettua

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2016. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2016. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2016 www.iuj.fi 1.1.2016 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA

JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA Sydän-Suomen jätelautakunta 18.12.2018 46 Liite 4 JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari

Lisätiedot

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi. Tietokilpailu 2016 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.

Lisätiedot

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi. Tietokilpailu 2015 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA 1/4 JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA 1. Johdanto Jätehuollon palvelutasolla määritellään millaisia jätehuoltopalveluja alueen asukkaille ja yrityksille tarjotaan Vestia Oy:n alueella. Vestia

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2014. Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET

Jäteselviytyjät 2014. Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET Jäteselviytyjät 2014 Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Jätteiden lajittelu = a) laitetaan kaikki jätteet samaan astiaan b) laitetaan jokainen jäte omaan jäteastiaansa

Lisätiedot

Pientalon jätehuolto. Maija Palomäki

Pientalon jätehuolto. Maija Palomäki Pientalon jätehuolto Maija Palomäki 14.3.2018 Sisältö Omakotiasujan jätehuoltopalvelut Jäteastian yhteiskäyttö Kompostointi Risujen käsittely Monilokeroinen jäteastia Lisätietoa jäteasioista Omakotiasujan

Lisätiedot

EKOMAKSUT 01.05.2013. Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1

EKOMAKSUT 01.05.2013. Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 EKOMAKSUT Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

TUOTTAJAVASTUU JÄTEHUOLLOSSA. Pirkanmaan ELY-keskus

TUOTTAJAVASTUU JÄTEHUOLLOSSA. Pirkanmaan ELY-keskus TUOTTAJAVASTUU JÄTEHUOLLOSSA Pirkanmaan ELY-keskus Jätehuollon vastuunjako Kunnat vastaavat asumisessa syntyneen jätteen sekä koostumukseltaan ja määrältään siihen rinnastettavan jätteen jätehuollosta

Lisätiedot

Porin seudun jätetaksa

Porin seudun jätetaksa Porin seudun jätetaksa 1.1.2015 alkaen Porin seudun jätelautakunta Eurajoki, Harjavalta, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pori, Siikainen ja Ulvila 1. YLEISTÄ 1 Yleistä jätetaksasta Porin seudun jätelautakunta

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät / Merja Rosendal

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät / Merja Rosendal Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät 30.6.2018 / Merja Rosendal TIETOA YHTIÖSTÄ Kahdeksan kunnan vuonna 1996 perustama jätelaitos Jurva liitetty Kurikkaan 2009 Pinta-ala 4825 km 2

Lisätiedot

Rakennusjätteen hyödyntämismahdollisuudet

Rakennusjätteen hyödyntämismahdollisuudet Rakennusjätteen hyödyntämismahdollisuudet Toimitusjohtaja Jarmo Kemppainen MAAMERKKI OY Toimialat Pohjarakentamiseen liittyvät: q Maarakennus q Louhinta q Tukiseinät q Betonointi q Paalutus q Ympäristörakentaminen

Lisätiedot

Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä Kiertotaloustori

Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä Kiertotaloustori Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä 24.4. 2018 Kiertotaloustori ??????????????????????????????????? Jätevirrat Raumalla Hyötyjäte Keräysfirmat: lajitellut paperit, pahvit, lasi, metalli,

Lisätiedot

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski JÄTEKESKUKSEN TAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa

Lisätiedot

RAKENNUSLIIKKEIDEN 2020 KIERRÄTYSTAVOITE 70%

RAKENNUSLIIKKEIDEN 2020 KIERRÄTYSTAVOITE 70% RAKENNUSLIIKKEIDEN 2020 KIERRÄTYSTAVOITE 70% Laura Kemppainen, Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj RAKENNUSTOIMINNAN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN Rakennustoiminnan jätehuolto on järjestettävä jätelain

Lisätiedot

Mustialan navetan jäteopas

Mustialan navetan jäteopas Mustialan navetan jäteopas Hämeen ammattikorkeakoulussa pyritään toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Näitä periaatteita sovelletaan myös navetan toimintoihin. Pääperiaate on ottaa huomioon

Lisätiedot

Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu?

Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu? Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu? Green Growth osaamisfoorumi 31.5.2012 Jaana Lehtovirta, viestintäjohtaja, Lahti Energia Oy Lahti Energia Oy Toimimme energia-alalla Hyödynnämme jätettä

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä Jäteselviytyjät 2013 Tietokilpailu Koulun nimi Paikkakunta Luokka Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) 1. 2. 3. pisteet yhteensä / 90 pistettä 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Miksi jätteitä

Lisätiedot

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi 11.10.2012 Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi Juha-Heikki Tanskanen Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Jätehuolto ja ilmastonmuutos (vuosi 2010, lähde Tilastokeskus) Suomen khk-päästöt:

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

KOKOEKO Kuopio 24.2.2011. Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille

KOKOEKO Kuopio 24.2.2011. Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille KOKOEKO Kuopio 24.2.2011 Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille Yhdyskuntajätehuollon vastuunjako Yhdyskuntajätteen kokonaismäärä on noin 2,8 milj.tonnia. Teollisuus 22 % Rakentaminen 31 % Yhdyskuntajäte

Lisätiedot

JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille

JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy Etelä-Karjalan Jätehuolto vastaa jätehuollosta yhdeksän kunnan alueella: Lappeenranta, Imatra, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi,

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 30.3.1998, voimaantulopäivä 1.4.1998 Tekninen lautakunta hyväksynyt kuljetus- ja käsittelymaksut 11.11.2014 voimaantulopäivä 1.1.2015. Tekninen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 7 KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 5.11.2012 Voimaantulopäivä 1.1.2013 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä

Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuusseminaari, Lahti 11.4.2013 Hanna Pynnönen Kuusakoski Oy Title and content slide Level 1 bullet - Level 2 bullet Level 3 bullet 1 Title and content

Lisätiedot

Vaaralliset jätteet. Taustamateriaali Jäteselviytyjät 2012 -kilpailuun

Vaaralliset jätteet. Taustamateriaali Jäteselviytyjät 2012 -kilpailuun Vaaralliset jätteet Taustamateriaali Jäteselviytyjät 2012 -kilpailuun Mitä ovat vaaralliset jätteet? Jätteet, jotka jonkin ominaisuutensa vuoksi aiheuttavat vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 1.1.2015

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 1.1.2015 PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 1.1.2015 Lakeuden Etappi Oy Laskunmäentie 15, 60760 Pojanluoma Puh. (06) 421 4900 Fax (06) 421 4999 yritysasiakkaat@etappi.com www.etappi.com ENERGIANA HYÖDYNNETTÄVÄT JÄTTEET

Lisätiedot

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Sivu 1 / 9 Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Hyväksynyt Ylä-Savon jätehuoltolautakunta xx.xx.2016 Iisalmi Kiuruvesi Keitele Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä Sivu 2 / 9 1 Yleistä jätetaksasta Ylä-Savon Jätehuolto

Lisätiedot

SUEZin kyydissä lajittele jätteet oikein

SUEZin kyydissä lajittele jätteet oikein 63454_SUEZ_kyydissa_esite_287x200.indd 1 11.12.2015 14.39 KESKUSTELU- Miettikää, mitä kaikkea voi laittaa biojätteeseen? Biojäte RUSKEAKANTINEN ASTIA Voit pakata erillisastiaan kerättävän biojätteen sanomalehtipaperiin

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet. Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY

Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet. Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY Arvio yhdyskuntajätteen koostumuksesta (2012) Lähde: Tilastokeskus 2012, Jätelaitosyhdistys

Lisätiedot

Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN

Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN 30.10.2014 Hyvä ympäristö ei synny sattumalta. Se on yhteinen juttu. Kiertokapula Oy:n tehtävänä on huolehtia mahdollisimman ympäristöystävällisesti

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 26.5.2015

PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 26.5.2015 PALVELUHINNASTO Voimassa alkaen 26.5.2015 Lakeuden Etappi Oy Laskunmäentie 15, 60760 Pojanluoma Puh. (06) 421 4900 Fax (06) 421 4999 yritysasiakkaat@etappi.com www.etappi.com ENERGIANA HYÖDYNNETTÄVÄT JÄTTEET

Lisätiedot

Luottamushenkilökoulutus 2013. Kehittyvää ympäristönhuoltoa Lapissa

Luottamushenkilökoulutus 2013. Kehittyvää ympäristönhuoltoa Lapissa Luottamushenkilökoulutus 2013 Kehittyvää ympäristönhuoltoa Lapissa 2 16.4.2013 Yritysesittely 2011 Perustietoa 3 Yhtiö perustettu 14.12.2001 Liiketoiminta alkoi 15.11.2005 Omistajat: Ranua, Pello ja Rovaniemi

Lisätiedot

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 24 Asianro 7006/02.05.00/2014 Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 Kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt 12.12.2006 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2007 alkaen. 1 Järjestämästään jätehuollosta aiheutuvien jätteen kuljetus-,

Lisätiedot

Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2013 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2013 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 213 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Järjestettyyn jätehuoltoon liittyminen Jätehuollon asiakasrekisteriin kirjatut

Lisätiedot