RAKENNUSLIIKKEIDEN 2020 KIERRÄTYSTAVOITE 70%

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAKENNUSLIIKKEIDEN 2020 KIERRÄTYSTAVOITE 70%"

Transkriptio

1 RAKENNUSLIIKKEIDEN 2020 KIERRÄTYSTAVOITE 70% Laura Kemppainen, Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj

2 RAKENNUSTOIMINNAN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN Rakennustoiminnan jätehuolto on järjestettävä jätelain ja jäteasetuksen mukaisesti. Rakennus- ja purkujätteen haltijan on järjestettävä jätteen erilliskeräys niin, että mahdollisimman suuri osa jätteestä voidaan valmistella uudelleenkäyttöön taikka muutoin kierrättää tai hyödyntää. Vuonna 2012 voimaan astuneen Valtioneuvoston asetuksen mukaan vuonna 2020 rakennus- ja purkujätteestä tulee kierrättää tai hyödyntää 70 prosenttia muutoin kuin energiana tai polttoaineen valmistamisessa. Lassila & Tikanoja Oyj 2

3 MIKÄ ON TYÖMAIDEN KIERRÄTYSASTE TÄNÄÄN? Lassila & Tikanoja Oyj 3

4 MIKÄ ON TYÖMAIDEN KIERRÄTYSASTE TÄNÄÄN? Parhailla työmailla kierrätysaste on saattanut jopa ylittää tavoitteen, mutta lopuilla riittää vielä kirimistä. Heikoimmillaan kierrätysaste onkin jäänyt alle 10 prosenttiin. Suuri osa rakennusjätteestä on ostettua materiaalia, josta maksetaan kahteen kertaan: ensiksi materiaalina ja sitten jätteenä. Lajittelun avulla saadaan selville, millaista jätettä työmaalla syntyy, jolloin toimintaa voidaan kehittää entistä kustannustehokkaammaksi. Huolellinen lajittelu kannattaa myös siksi, että paljon jatkokäsittelyä vaativa sekalainen rakennusjäte on työmaalle kaikkein kalleinta. Parhaimmillaan jätteiden lajittelu voikin vähentää jätehuollon kustannuksia jopa puolella. Lassila & Tikanoja Oyj 4

5 TYÖMAILTA ERIKSEEN KERÄTTÄVÄT JÄTEJAKEET (OULUN TALOUSALUE) Betoni- ja tiilijätteet (Rudus, Paupek) Bitumikattohuopa (L&T) Energiajae (L&T) Eristevilla (Kiertokaari) Kannot ja risut (L&T) Keräyslasi, tasolasi (L&T) Keräysmetalli (L&T) Keräyspahvi (L&T) Keräyspaperi (L&T) Kipsilevy (L&T) Kuormalavat (L&T) Laatta- ja betonijäte (Kiertokaari) Pakkausmuovi (L&T) Puhdas puu ja purkupuu (L&T) Suursäkit (L&T) Sähkö- ja elektroniikkaromu SER (L&T) Tuhottavat paperit ja tallenteet (L&T) Vaaralliset jätteet (L&T) Rakennussekajäte (Kiertokaari LARE / L&T) PVC Maa-ainekset täyttöihin tai mahdollisuus myös loppusijoituksiin esim. pilaantuneiden maiden käsittely Lassila & Tikanoja Oyj 5

6 MITEN SAAVUTAMME 70 %:N TAVOITETASON? Työmaalle tulee laatia jätehuoltosuunnitelma, jossa määritellään: Työmaavaiheet Mitä jakeita kerätään ja millä välineillä jakeet kerätään Mihin kerätyt materiaalit toimitetaan Keräilyvälineiden ja kuljetuslogistiikan kehitys Vaihtolavat keskusta-alueilla liian suuria, jolloin lajittelu hankalaa Ratkaisuksi lokerolavat, kaksikammiopuristimet ja raksasäkit Työmaan henkilökunnan lajittelukoulutukset ja selkeät lajitteluohjeet ja opasteet Toiminnan helppous arjessa L&T Raksanappi - Nopea ja vaivaton tapa tehdä tyhjennystilaukset rakennustyömaille vuorokauden ajasta riippumatta L&T:n sähköinen siirtoasiakirja helpottaa toimintaa ja dokumentointia huomattavasti Lassila & Tikanoja Oyj 6

7 MITEN SAAVUTAMME 70 %:N TAVOITETASON? Puun hyödyntäminen tulevaisuudessa materiaalina energiana hyödyntämisen sijaan Keskimäärin työmaalta tulee puujätettä 30 % kokonaisjätemäärästä Lisäksi kuormalavat kerätään erikseen Rakennussekajätteen määrän pienentäminen Rakennussekajätteen osuus n % Jatkuva seuranta ja kehitys Ympäristönetti-työkalu mahdollistaa työmaakohtaisen seurannan ja kehittämisen Kattava suunnitelma + selkeä viestintä ja ohjeet + sopivat keräilyvälineet + tilaamisen helppous + rakennussekajätteen vähentäminen + uudet kierrätettävät materiaalit + seuranta ja johtaminen = parantunut kierrätysaste Lassila & Tikanoja Oyj 7

8 RAKENNUSSEKAJÄTTEEN VÄHENTÄMINEN CASE NCC Lassila & Tikanoja Oyj

9 Lassila & Tikanoja Oyj 9

10 Lassila & Tikanoja Oyj 10

11 MILLOIN LAJITTELULLA SAAVUTETAAN KUSTANNUSSÄÄSTÖJÄ? CASE PAROC (PELTI-VILLA-PELTI) - ELEMENTTIRAKENTAMINEN Lassila & Tikanoja Oyj

12 RAKENNUSMATERIAALI PAROC-ELEMENTTI Kohde 1 / Rm³ Kohde 2 / Rm³ Työmaan kesto 8 kk Elementtien määrä m² Työmaan kesto 10 kk Elementtien määrä m² Lassila & Tikanoja Oyj 12

13 RAKENNUSMATERIAALI PAROC-ELEMENTTI Kohde 1 ( Rm³) Vaihtolavojen tyhjennykset yht. 47 kpl Jätemäärä yhteensä 81,66 tn Rakennusjäte 61,34 tn Puujäte 19,54 tn Metallit 0,78 tn Kohde 2 ( Rm³) Vaihtolavojen tyhjennysmäärä yht. 55 kpl Jätemäärä yhteensä 95,96 tn Rakennusjäte 4,34 tn Puujäte 31,5 tn Metallit 47,48 tn Betonijäte 12,64 tn Jätehuoltokustannukset ,15 Jätehuoltokustannukset 5 249,74 Lassila & Tikanoja Oyj 13

14 MIKSI NÄIN? Tausta: Kumpikin kohde saman rakennusliikkeen urakoimat Kummankin kohteen tilaaja sama taho Kummallekin työmaalle tehtiin jätehuoltosuunnitelmat, materiaalivirtakaaviot ja käytiin läpi syntyvät jätemateriaalit työvaiheittain Samat lajittelumahdollisuudet ja lähtökohdat kummallakin työmaalla Poikkeavuudet: Paroc-elementtiurakointi eri toimijoilla Kohde 1:llä hieman tiukempi aikataulu Ratkaisu: Kohde 2:lla oli yksi työntekijä, joka siivosi ja teki syntypaikkalajittelun työmaalla Lassila & Tikanoja Oyj 14

15 L&T PALVELUT RAKENNUSPROJEKTIN JOKAISEEN VAIHEESEEN Ympäristönhuollon suunnitelma Lajittelukoulutus työntekijöille Lajitteluohjeet joka rakentajaryhmälle Metsien kaadot ja tonttiraivaukset Pilaantuneen maan kunnostaminen Bajamaja-palvelut Jätehuollon ja kierrätyksen palvelut Jätehuollon ja kierrätyksen palvelut Keräysvälineet Selkeät lajitteluohjeet Lassila & Tikanoja Oyj 15 Jätehuollon ja kierrätyksen palvelut, ohjeet ja keräysvälineet Vaarallisten jätteiden kierrätys IBC-kontit ja käyttövesi Viemärihuollon palvelut Työmaan talvikunnossapito Ympäristöraportit koko työmaan ajalta Hiilijalanjälkilaskenta Loppusiivous Putkistojen luovutuskuvaus Julkisivupesut ja betoniroiskeiden poisto

16 Lassila & Tikanoja Oyj

17 YHTEYSTIEDOT Laura Kemppainen Puh Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj

Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat. Keräysvälineet

Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat. Keräysvälineet Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat Keräysvälineet Valtioneuvoston asetus jätteistä 179/2012 Rakennus- ja purkujätteen määrän ja haitallisuuden vähentäminen Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava

Lisätiedot

Ei saa sisältää kotitalous-, bio- tai vaarallisia jätteitä. Vastaanottotarkastuksessa havaitut epäpuhtaudet laskutetaan hinnaston mukaisesti.

Ei saa sisältää kotitalous-, bio- tai vaarallisia jätteitä. Vastaanottotarkastuksessa havaitut epäpuhtaudet laskutetaan hinnaston mukaisesti. 1. YLEISTÄ ottaa vastaan hyödyntämiskelpoista jätettä Tampereella Ruskon jätteenkäsittelylaitoksella PIR-2002-219-111 ja Myllypuron siirtokuormausasemalla PIR-2003-Y-126-111 sekä Espoossa Juvanmalmin siirtokuormausasemalla

Lisätiedot

Rakennusjätteiden kierrätys ja hyötykäyttö valvojan näkökulma

Rakennusjätteiden kierrätys ja hyötykäyttö valvojan näkökulma Rakennusjätteiden kierrätys ja hyötykäyttö valvojan näkökulma KOKOEKO-seminaari 2016 Jätehuollon uudistuvat toimintamallit Itä- Suomessa Lea Koponen, Pohjois-Savon ELY-keskus 22.2.2016 Mielikuva rakennusjätehuollon

Lisätiedot

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa alkaen

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa alkaen Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2017 alkaen 1 PORIN KIERRÄTYSKESKUKSEN JÄTEMAKSUT: Jätemaksu sis. alv 24 % Keräysmetalli maksutta

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Tulevaisuuden haasteet jätehuollossa, Joensuun tiedepuisto 24.10.2013 Yhdyskuntajäte Yhdyskuntajäte: vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa,

Lisätiedot

KÄSITTEET, MÄÄRITELMÄT JA TILASTOINTI PUUJÄTTEIDEN UUDELLEENKÄYTTÖÖN VALMISTELUSTA, KIERRÄTYKSESTÄ JA HYÖDYNTÄMISESTÄ

KÄSITTEET, MÄÄRITELMÄT JA TILASTOINTI PUUJÄTTEIDEN UUDELLEENKÄYTTÖÖN VALMISTELUSTA, KIERRÄTYKSESTÄ JA HYÖDYNTÄMISESTÄ Eero Myller Projektipäällikkö Lassila & Tikanoja KÄSITTEET, MÄÄRITELMÄT JA TILASTOINTI PUUJÄTTEIDEN UUDELLEENKÄYTTÖÖN VALMISTELUSTA, KIERRÄTYKSESTÄ JA HYÖDYNTÄMISESTÄ Puujätteet kiertoon seminaari 27.5.2015

Lisätiedot

RAKENNUSJÄTTEIDEN KIERRÄTYS JA HYÖTYKÄYTTÖ

RAKENNUSJÄTTEIDEN KIERRÄTYS JA HYÖTYKÄYTTÖ RAKENNUSJÄTTEIDEN KIERRÄTYS JA HYÖTYKÄYTTÖ KOKOEKO-seminaari Kuopio, 18.2.2016 Janne Hannula, Lassila & Tikanoja Oyj 1Lassila & Tikanoja Oyj JÄTE EI OLE ENÄÄ UHKA VAAN MAHDOLLISUUS Kaatopaikat Hygieniauhan

Lisätiedot

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014 HSY:n jätehuollon vuositilasto 214 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

Sortit vie noutosäkeillä rakennus- ja pihajätteen edullisesti kierrätykseen.

Sortit vie noutosäkeillä rakennus- ja pihajätteen edullisesti kierrätykseen. Jäteratkaisut yrityksille Syksy 2010 Sortit vie noutosäkeillä rakennus- ja pihajätteen edullisesti kierrätykseen. Jätteestä kierrätetään Miten Sortit toimii Sortit tarjoaa joustavan, edullisen ja kiinteähintaisen

Lisätiedot

Rakennusjätteen hyödyntämismahdollisuudet

Rakennusjätteen hyödyntämismahdollisuudet Rakennusjätteen hyödyntämismahdollisuudet Toimitusjohtaja Jarmo Kemppainen MAAMERKKI OY Toimialat Pohjarakentamiseen liittyvät: q Maarakennus q Louhinta q Tukiseinät q Betonointi q Paalutus q Ympäristörakentaminen

Lisätiedot

LAJITTELUOHJEET. Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava

LAJITTELUOHJEET. Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava LAJITTELUOHJEET Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava Puh. 010 636 7000 (yritykset) 010 636 5000 (kuluttajat) Sähköinen asiointi: www.lassila-tikanoja.fi/asioi

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus TTS:N ORGANISAATIO TIIMIT KOULUTUSPÄÄLLIKÖT ESKO NOUSIAINEN rehtori/koulutusjohtaja TUKIPALVELUT HALLINTOPALVELUT (Talous

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Eko-Kymppi. KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Eko-Kymppi. KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121 Jätehuollon tulevaisuus Kainuussa 2012 Jukka Oikarinen puh. 08 636 611 fax. 08 636 614 www.eko-kymppi.fi info@eko-kymppi.fi

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

RAKENNUSTYÖMAIDEN JÄTEHUOLTO JA ROBOTIIKAN HYÖDYNTÄMISEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET

RAKENNUSTYÖMAIDEN JÄTEHUOLTO JA ROBOTIIKAN HYÖDYNTÄMISEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET RAKENNUSTYÖMAIDEN JÄTEHUOLTO JA ROBOTIIKAN HYÖDYNTÄMISEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET SUEZ ENVIRONNEMENT Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi suurin ympäristöhuoltoyhtiö SITA Suomi Oy kuuluu kansainväliseen

Lisätiedot

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi.

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. Porin kierrätyskeskus Savipajakatu 8, 860 Pori (Tiiliruukki) Asiakaspalvelu: puh. 0 6 56 Avoinna: maanantai tiistai, torstai 9

Lisätiedot

JÄTTEENKÄSITTELYLAITOKSET Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivä Jyri Nummela, Lassila&Tikanoja Oyj

JÄTTEENKÄSITTELYLAITOKSET Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivä Jyri Nummela, Lassila&Tikanoja Oyj JÄTTEENKÄSITTELYLAITOKSET Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 4.9.2013 Jyri Nummela, Lassila&Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj KULUTUSYHTEISKUNNASTA KIERRÄTYSYHTEISKUNNAKSI

Lisätiedot

Rakennusjätteestä uusiomateriaalia Lahden ammattikorkeakoulu Koulutuspäivä 18.10.2012

Rakennusjätteestä uusiomateriaalia Lahden ammattikorkeakoulu Koulutuspäivä 18.10.2012 Rakennusjätteestä uusiomateriaalia Lahden ammattikorkeakoulu Koulutuspäivä 18.10.2012 Kuusakoski Oy Ari Virta Johtaja, rakennusjätekierrätys Kuusakoski Group tänään Donuard Kuschakoff perusti Viipurissa

Lisätiedot

212 Kaatopaikkajäte, sopimushinta * 80,00-130,00 99,20-161,20. 707 Loppujäte kaatopaikalle 78,00 96,72

212 Kaatopaikkajäte, sopimushinta * 80,00-130,00 99,20-161,20. 707 Loppujäte kaatopaikalle 78,00 96,72 JÄTTEENKÄSITTELYMAKSUJEN TAKSATAULUKKO HINTA 2014 koodi KAATOPAIKALLE SIJOITETTAVAT JÄTTEET (sis. jäteveroa 50 /t) tonni alv 0 % tonni alv 24% 211 Kaatopaikkajäte 100,00 124,00 212 Kaatopaikkajäte, sopimushinta

Lisätiedot

Rakennusosien ja materiaalien uudelleenkäytön sääntelyyn liittyviä kysymyksiä

Rakennusosien ja materiaalien uudelleenkäytön sääntelyyn liittyviä kysymyksiä Rakennusosien ja materiaalien uudelleenkäytön sääntelyyn liittyviä kysymyksiä ReUSE seminar Ulla-Maija Mroueh VTT Technical Research Centre of Finland Rakennusosien uudelleenkäytön sääntely Miten jäte-

Lisätiedot

KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN JÄTETAKSA 2013

KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN JÄTETAKSA 2013 KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN JÄTETAKSA 2013 Maksaminen ja maksuvälineet Keltakankaan jätekeskuksessa maksun voi suorittaa käteisellä, tai jätteet laskutetaan. Laskutus Käsittelymaksu peritään joko jätteen

Lisätiedot

KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN. Jätetaksa 2014

KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN. Jätetaksa 2014 KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN Jätetaksa 2014 Maksaminen ja maksuvälineet Laskutus Keltakankaan jätekeskuksessa maksun voi suorittaa käteisellä, pankkikortilla tai jätteet laskutetaan. Käsittelymaksu peritään

Lisätiedot

Turun Seudun Jätehuolto Oy - Vastaanotettavat jätejakeet ja hyödyntäjätahot

Turun Seudun Jätehuolto Oy - Vastaanotettavat jätejakeet ja hyödyntäjätahot Turun Seudun Jätehuolto Oy - Vastaanotettavat jätejakeet ja hyödyntäjätahot 19.8.2014 Patrik Jalonen 1 TSJ Kuntien omistama osakeyhtiö - hoitaa kuntien puolesta lakisääteiset jätehuollon suunnittelu- ja

Lisätiedot

Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015

Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015 Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa EU-edunvalvontapäivä EU:n kiertotalouspaketti Komissiolta 2.7.2014 Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa tiedonanto Direktiiviehdotukset mm. jätedirektiivin

Lisätiedot

Jätteiden lajitteluohjeet 14.2.2013. Päivitys 26.11.2012 tehtyyn ohjeeseen 14.2.2013. tekijä: Pauli Mäki-Lohiluoma

Jätteiden lajitteluohjeet 14.2.2013. Päivitys 26.11.2012 tehtyyn ohjeeseen 14.2.2013. tekijä: Pauli Mäki-Lohiluoma Jätteiden lajitteluohjeet 14.2.2013 Päivitys 26.11.2012 tehtyyn ohjeeseen 14.2.2013. tekijä: Pauli Mäki-Lohiluoma Mikä muuttuu? Westenergyn polttolaitoksen ansiosta poltettavan jätteen osuus kasvaa lähes

Lisätiedot

KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen

KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen JÄTE EI OLE ENÄÄ UHKA VAAN MAHDOLLISUUS KAATOPAIKAT Tavoitteena hygienian parantaminen Luotiin terveydenhuollon jatkoksi Jätteiden hautaaminen

Lisätiedot

Työkalu WWF:n Green Office -vuosiraportointia varten (pohjatietoja indikaattoreista)

Työkalu WWF:n Green Office -vuosiraportointia varten (pohjatietoja indikaattoreista) Olennaisena osana Green Office -ympäristöjärjestelmää on vuosittain keväisin suoritettava vuosiraportointi. Raportointia varten jokaisen organisaation on valittava vähintään kolme kulutustaan kuvaava muuttujaa,

Lisätiedot

Jätelain kokonaisuudistus

Jätelain kokonaisuudistus Jätelain kokonaisuudistus Teräsrakennepäivä 2012 Pekka Vuorinen ympäristö- ja energiajohtaja Rakennusteollisuus RT ry Resurssitehokkuus EU-tasolla Komission resurssitehokkuuden tiekartta (2011) Energiatehokkuus,

Lisätiedot

Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet. Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari Sirje Stén, ympäristöministeriö

Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet. Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari Sirje Stén, ympäristöministeriö Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari 4.6.2014 Sirje Stén, ympäristöministeriö Tekstiilijäte osana jätehuoltoa ja sen tavoitteita Tekstiilien uudelleenkäyttö ja

Lisätiedot

Kiertotalous ja kuntavastuullinen jätehuolto. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy Kauttua

Kiertotalous ja kuntavastuullinen jätehuolto. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy Kauttua Kiertotalous ja kuntavastuullinen jätehuolto Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy 27.4.2016 Kauttua Yhdyskuntajätehuollon vastuunjako Mineraalien kaivu 59 % Rakentaminen 19 % Palvelut ja kotitaloudet 3 % Teollisuus

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse: Tiedote 1 (6) Porvoon alueellinen jätelautakunta Rihkamatori B 06100 Porvoo Kunnan järjestämään jätehuoltoon siirtyminen Porvoon alueellinen jätelautakunta toimii jätelain (646/2011) mukaisena jätehuoltoviranomaisena

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

VALTSU:n painopistealueetsähkö- elektroniikkalaiteromu (SER)

VALTSU:n painopistealueetsähkö- elektroniikkalaiteromu (SER) VALTSU:n painopistealueetsähkö- ja elektroniikkalaiteromu (SER) Tarja-Riitta Blauberg /YM VALTSUn sidosryhmätilaisuus 23.9.2015 SYKEssä 1 VALTSUn painopistealueet Yhdyskuntajäte Biohajoava jäte Rakennusjäte

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN MATERIAALIKÄSITTELYKESKUS

UUDENKAUPUNGIN MATERIAALIKÄSITTELYKESKUS UUDENKAUPUNGIN MATERIAALIKÄSITTELYKESKUS YVA-ohjelman julkistaminen 28.8.2013 MATERIAALINKÄSITTELYKESKUS HANKKEEN ESITTELY JORMA MIKKONEN Ympäristöhuollon tulevaisuuden trendit Niiden vaikutus Lounais-Suomeen

Lisätiedot

Kiertotalous & WtE. Kiertotalouden vaikutus jätteen energiahyödyntämiseen L. Pirhonen

Kiertotalous & WtE. Kiertotalouden vaikutus jätteen energiahyödyntämiseen L. Pirhonen Kiertotalous & WtE Kiertotalouden vaikutus jätteen energiahyödyntämiseen 25.10.2016 L. Pirhonen 1 Sisältö Kiertotalous ja kierrätystavoitteet Millaisilla tavoilla kierrätysaste olisi mahdollista saavuttaa?

Lisätiedot

Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä

Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuusseminaari, Lahti 11.4.2013 Hanna Pynnönen Kuusakoski Oy Title and content slide Level 1 bullet - Level 2 bullet Level 3 bullet 1 Title and content

Lisätiedot

Pirkanmaan Jätehuolto Oy

Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy 17 osakaskuntaa omistavat yhtiön asukaslukujensa mukaisessa suhteessa yhtiö toimii omakustannusperiaatteella n. 60 työntekijää Jätehuollon työnjako Pirkanmaan

Lisätiedot

212 Kaatopaikkajäte, sopimushinta * 80,00-130,00 99,20-161,20. 213 Eristevillat 100,00 124,00

212 Kaatopaikkajäte, sopimushinta * 80,00-130,00 99,20-161,20. 213 Eristevillat 100,00 124,00 JÄTTEENKÄSITTELYMAKSUJEN TAKSATAULUKKO HINTA 2015 Hinta 2015 LIITE 7 koodi KAATOPAIKALLE SIJOITETTAVAT JÄTTEET (sis. jäteveroa 55,00 /t) / tonni alv 0% /tonni alv 24 % 211 Kaatopaikkajäte 120,00 148,80

Lisätiedot

Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023

Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023 Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023 Ramate- seminaari 7.11. 2017 Erityisasiantuntija Sirje Stén 1 2 Valtakunnallinen jätesuunnitelma Strateginen suunnitelma jätehuollon

Lisätiedot

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Aiempia kokemuksia energiahyötykäytöstä Keski- Savossa Poltettavaa muovijätettä kerättiin

Lisätiedot

Mustialan navetan jäteopas

Mustialan navetan jäteopas Mustialan navetan jäteopas Hämeen ammattikorkeakoulussa pyritään toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Näitä periaatteita sovelletaan myös navetan toimintoihin. Pääperiaate on ottaa huomioon

Lisätiedot

KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN. Jätetaksa 2015

KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN. Jätetaksa 2015 KELTAKANKAAN JÄTEKESKUKSEN Jätetaksa 2015 Maksaminen ja maksuvälineet Laskutus Käsittelymaksu peritään joko jätteen toimittajalta tai erikseen ilmoitettaessa suoraan jätteen tuottajalta/haltijalta. Käsittelymaksut

Lisätiedot

11.3.2016. 2. Vastaanottotarkastus

11.3.2016. 2. Vastaanottotarkastus 1. Yleistä Delete Finland ottaa vastaan hyödyntämiskelpoista jätettä Tampereella Ruskon jätteenkäsittelylaitoksella PIR-2002-219-111 ja Myllypuron siirtokuormausasemalla PIR-2003-Y- 126-111 sekä Espoossa

Lisätiedot

Suomen jätehuoltoratkaisuja ja Pöyryn jätehuolto-osaaminen

Suomen jätehuoltoratkaisuja ja Pöyryn jätehuolto-osaaminen 1 Suomen jätehuoltoratkaisuja ja Pöyryn jätehuolto-osaaminen Moskovan Duuman edustajien vierailu 21.4.2008 Pöyry-talo Vantaa 2 Suomen jätehuoltovaatimukset perustuvat EU:n jätelainsäädäntöön Suomen lainsäädäntöä

Lisätiedot

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi 11.10.2012 Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi Juha-Heikki Tanskanen Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Jätehuolto ja ilmastonmuutos (vuosi 2010, lähde Tilastokeskus) Suomen khk-päästöt:

Lisätiedot

Rakennusjätteen lajittelun tehostaminen ja sen kustannusvaikutukset Lahdessa

Rakennusjätteen lajittelun tehostaminen ja sen kustannusvaikutukset Lahdessa Saimaan ammattikorkeakoulu Tekniikka Lappeenranta Rakennusalan työnjohdon koulutusohjelma Talonrakennus Ilkka Vedenpää Rakennusjätteen lajittelun tehostaminen ja sen kustannusvaikutukset Lahdessa Opinnäytetyö

Lisätiedot

Hallituksen vuosikertomus eduskunnan lausumat jätelain uudistuksen toimeenpanosta ja seurannasta

Hallituksen vuosikertomus eduskunnan lausumat jätelain uudistuksen toimeenpanosta ja seurannasta Hallituksen vuosikertomus eduskunnan lausumat jätelain uudistuksen toimeenpanosta ja seurannasta Ympäristövaliokunta 18.5.2015 Ympäristöneuvos Riitta Levinen Eduskunnan lausumat EV 360/2010 vp 1. Eduskunta

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2016 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2016 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 216 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn jätteen määrä ja hyödyntäminen Vuonna 216 sekajätettä kerättiin koko toimialueella 44 37 tonnia.

Lisätiedot

Nykytilan selvittämisestä kohti jätehuollon tiekarttaa. Tiina Karppinen Keski-Suomen liitto

Nykytilan selvittämisestä kohti jätehuollon tiekarttaa. Tiina Karppinen Keski-Suomen liitto Nykytilan selvittämisestä kohti jätehuollon tiekarttaa Tiina Karppinen Keski-Suomen liitto 25.10.2017 1 Sisältö Keski-Suomen jätehuollon nykytilakatsaus Kuntien jätehuollon organisoituminen Yhdyskuntajätteet

Lisätiedot

Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen Keskustelutilaisuus Ylitarkastaja Sirje Stén

Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen Keskustelutilaisuus Ylitarkastaja Sirje Stén Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023 Keskustelutilaisuus 30.5.2017 Ylitarkastaja Sirje Stén 1 Valtakunnallinen jätesuunnitelma Strateginen suunnitelma jätehuollon

Lisätiedot

Valtakunnallinen jätesuunnittelu ja muuta ajankohtaista. Sirje Stén, ympäristöministeriö Kokoeko seminaari Kuopio 10.2.2015

Valtakunnallinen jätesuunnittelu ja muuta ajankohtaista. Sirje Stén, ympäristöministeriö Kokoeko seminaari Kuopio 10.2.2015 Valtakunnallinen jätesuunnittelu ja muuta ajankohtaista Sirje Stén, ympäristöministeriö Kokoeko seminaari Kuopio 10.2.2015 Sisältö Ajankohtaiset asiat Lainsäädäntö Jätehuollon lähiajan lainsäädäntömuutokset

Lisätiedot

Porin seudun jätetaksa

Porin seudun jätetaksa Porin seudun jätetaksa 1.1.2015 alkaen Porin seudun jätelautakunta Eurajoki, Harjavalta, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pori, Siikainen ja Ulvila 1. YLEISTÄ 1 Yleistä jätetaksasta Porin seudun jätelautakunta

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko

Lisätiedot

Kaatopaikka-asetuksen vaikutukset ja valvonta. KokoEko-seminaari, Kuopio, 11.2.2014

Kaatopaikka-asetuksen vaikutukset ja valvonta. KokoEko-seminaari, Kuopio, 11.2.2014 Kaatopaikka-asetuksen vaikutukset ja valvonta KokoEko-seminaari, Kuopio, 11.2.2014 Ossi Tukiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 12.2.2014 1 Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista 331/2013 Voimassa 1.6.2013

Lisätiedot

Kiinteistössä on kone- ja metallialan koulutusta sekä autoalan koulutusta.

Kiinteistössä on kone- ja metallialan koulutusta sekä autoalan koulutusta. Laatija Päiväys Asiakirja Matti Katila 2.6.2010 Jätehuoltosuunnitelma Kohde Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ilkantie 3, Helsinki 1 Johdanto 2 Lainsäädäntö 3 Vastuut 4 Tavoitteet Kiinteistössä on kone-

Lisätiedot

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT Posion kunta, Toimintaympäristöpalvelut 01.03.2016 1 Kunta perii järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä kustannuksista jäljempänä

Lisätiedot

Jätehuoltomääräykset 2015. 21.5.2015 Esittäjän nimi 1

Jätehuoltomääräykset 2015. 21.5.2015 Esittäjän nimi 1 Jätehuoltomääräykset 2015 21.5.2015 Esittäjän nimi 1 Jätehuoltomääräykset Jätelain (646/2011) 91 :n mukaisesti kunta voi antaa lain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia paikallisista oloista johtuvia, kuntaa

Lisätiedot

Kaavoitus ja jätehuolto

Kaavoitus ja jätehuolto 1 Kaavoitus ja jätehuolto Kaarina Rautio 21.4.2008 2 Maakunnan kehittämisen malli 2 3 Kaavajärjestelmä (MRL) Valtakunnalliset alueidenkäyttö- tavoitteet - Valtioneuvosto hyväksyy MAAKUNTAKAAVA Kuntien

Lisätiedot

Vantaan Energia Oy. Korson omakotiyhdistys 1.4.2014. Ilkka Reko Myyntijohtaja

Vantaan Energia Oy. Korson omakotiyhdistys 1.4.2014. Ilkka Reko Myyntijohtaja Vantaan Energia Oy Korson omakotiyhdistys 1.4.2014 Ilkka Reko Myyntijohtaja 1 Asiakasraportoinnilla säästöä Energiapeili Tervetuloa Vantaan Energian Raportointipalveluun! Rekisteröidy palveluun Kirjaudu

Lisätiedot

Uusi rytmi jätehuoltoon

Uusi rytmi jätehuoltoon Uusi rytmi jätehuoltoon Porvoon Kiinteistöyhdistys, Loviisa 3.11.2016 Tuija Klaus Parasta jätehuoltoa kuntalaisille Jätelaki Yhtiöt ovat saaneet tehtäväkseen hoitaa muun muassa pääosan kuntien jätehuoltoon

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet. Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY

Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet. Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY Arvio yhdyskuntajätteen koostumuksesta (2012) Lähde: Tilastokeskus 2012, Jätelaitosyhdistys

Lisätiedot

Poikkeus velvollisuudesta luovuttaa jäte kunnan järjestämään jätehuoltoon. Haapaveden kaupunki, Tähtelänkuja 1, Haapavesi Y-tunnus:

Poikkeus velvollisuudesta luovuttaa jäte kunnan järjestämään jätehuoltoon. Haapaveden kaupunki, Tähtelänkuja 1, Haapavesi Y-tunnus: Hakemus 1. Jokilaaksojen jätelautakunta PL 70 84101 YLIVIESKA Poikkeus velvollisuudesta luovuttaa jäte kunnan järjestämään jätehuoltoon Vapautuksen hakija: Haapaveden kaupunki, Tähtelänkuja 1, 86600 Haapavesi

Lisätiedot

Itä-Suomen jätesuunnitelman toimenpiteiden priorisointi Ehdotetut hankeaihiot Alue 4: Rakentamisen jätteet, hyödyntäminen ja käsittely

Itä-Suomen jätesuunnitelman toimenpiteiden priorisointi Ehdotetut hankeaihiot Alue 4: Rakentamisen jätteet, hyödyntäminen ja käsittely Itä-Suomen jätesuunnitelman toimenpiteiden priorisointi Ehdotetut hankeaihiot 1 4.1 Rakennusjätteiden lajittelun tehostaminen ja kaatopaikkakielto... 3 4.2 Rakennuspörssi/rakennustori... 4 4.3 Pienrakentajien

Lisätiedot

POP-aineet jätteissä; katsaus lainsäädäntöön. Else Peuranen, ympäristöministeriö SYKE, Helsinki

POP-aineet jätteissä; katsaus lainsäädäntöön. Else Peuranen, ympäristöministeriö SYKE, Helsinki POP-aineet jätteissä; katsaus lainsäädäntöön SYKE, 29.-30.10.2013 Helsinki POP-ainelainsäädäntö ja kv.sopimukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) 850/2004 pysyvistä orgaanisista yhdisteistä

Lisätiedot

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2015

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2015 HSY:n jätehuollon vuositilasto 215 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

Tekstiilien kierrätyksen uudet tuulet hankekokonaisuus. Lounais-Suomen Jätehuolto Oy, Jukka Heikkilä

Tekstiilien kierrätyksen uudet tuulet hankekokonaisuus. Lounais-Suomen Jätehuolto Oy, Jukka Heikkilä Tekstiilien kierrätyksen uudet tuulet hankekokonaisuus Lounais-Suomen Jätehuolto Oy, Jukka Heikkilä Pienempi kuorma huomiselle. Asukkaiden oma jäteyhtiö Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH) Omistajina 17

Lisätiedot

Jätteen hyödyntäminen tehostuu. Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu 21.5.2013

Jätteen hyödyntäminen tehostuu. Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu 21.5.2013 Jätteen hyödyntäminen tehostuu Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n jätehuolto Ruskeasannan Sortti-asemasta ympäristöä säästävä Toimipisteet

Lisätiedot

Jäte arvokas raaka-aine FIBS Ratkaisun Paikka 2015 Jorma Mikkonen, Lassila & Tikanoja Oyj. Lassila & Tikanoja Oyj 1

Jäte arvokas raaka-aine FIBS Ratkaisun Paikka 2015 Jorma Mikkonen, Lassila & Tikanoja Oyj. Lassila & Tikanoja Oyj 1 Jäte arvokas raaka-aine FIBS Ratkaisun Paikka 2015 Jorma Mikkonen, Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj 1 JÄTTEET OVAT TULEVAISUUDEN RAAKA- AINETTA Kaatopaikat Hygieniauhan torjuminen Jätteiden

Lisätiedot

KOKOEKO-SEMINAARI 14.02.2012

KOKOEKO-SEMINAARI 14.02.2012 KOKOEKO-SEMINAARI 14.02.2012 Kiinteistöomistajan näkökulma toimiva jätelogistiikka ja tilaratkaisut Avainasiakaspäällikkö Jukka Turunen, Technopolis Oyj MENESTYKSESI TUKENA TECHNOPOLIS OYJ Voimakkaasti

Lisätiedot

/tyhjennys. /tyhjennys

/tyhjennys. /tyhjennys VIII JÄTEMAKSUTAULUKKO 17 Maksut 1.5.2012 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 18 SEKAJÄTTEEN KERÄYS (Maksu

Lisätiedot

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 1.1.

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 1.1. Ekomaksut LIITE 2 / 22 Suupohjan jätelautakunta 2.11.2016 Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu

Lisätiedot

Eija Miettinen aika :32:40

Eija Miettinen aika :32:40 Eija Miettinen aika 05.06.2017 11:32:40 Vastaanottaja: "vaasa.hao@oikeus.fi" , Kopio: "pekka.kontio@etappi.com" , Mirva Hautala

Lisätiedot

UUMA2 KANSAINVÄLINEN SELVITYS NATHAN GAASENBEEK HELSINKI, 9.12.2013

UUMA2 KANSAINVÄLINEN SELVITYS NATHAN GAASENBEEK HELSINKI, 9.12.2013 UUMA2 KANSAINVÄLINEN SELVITYS NATHAN GAASENBEEK HELSINKI, 9.12.2013 Raporttiluonnos 2.12.2013 Kirjoittajat: Kata Kreft-Burman, Elli Laine, Aino Maijala, Tarja Niemelin, Nathan Gaasenbeek Lainsäädäntö,

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista ja biohajoavan jätteen kaatopaikkakielto

Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista ja biohajoavan jätteen kaatopaikkakielto Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista ja biohajoavan jätteen kaatopaikkakielto Kuntien ympäristösuojelun neuvottelupäivä 4.9.2013 Tommi Kaartinen, VTT 2 Taustaa Valtioneuvoston asetus kaatopaikoista voimaan

Lisätiedot

Purkukatselmus ja valtakunnallinen jätesuunniltema. Kouvola Erityisasiantuntija Matti Kuittinen

Purkukatselmus ja valtakunnallinen jätesuunniltema. Kouvola Erityisasiantuntija Matti Kuittinen Purkukatselmus ja valtakunnallinen jätesuunniltema Kouvola 21.11.2017 Erityisasiantuntija Matti Kuittinen Hiilineutraali 2045 Johtava maa kiertotaloudessa 2025 Esittäjän nimi alatunnisteeseen 2 Rakennettu

Lisätiedot

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä Fiksu Ammattilainen, Rakennusala KARTOITUS TYÖSSÄOPPIMISJAKSOLLA Ympäristöasioiden hoito yrityksessä OPISKELIJAN TEHTÄVÄLOMAKE 1 Olet suorittamassa työssäoppimisjaksoa rakennusalan yrityksessä. Tehtävänäsi

Lisätiedot

PUITESOPIMUSKILPAILUTUS PILAANTUNEEN MAAN YM. MATERIAALIN VASTAANOTOSTA JA LOPPUSIJOITUKSESTA

PUITESOPIMUSKILPAILUTUS PILAANTUNEEN MAAN YM. MATERIAALIN VASTAANOTOSTA JA LOPPUSIJOITUKSESTA PUITESOPIMUSKILPAILUTUS PILAANTUNEEN MAAN YM. MATERIAALIN VASTAANOTOSTA JA LOPPUSIJOITUKSESTA Koonti tarjouspyynnön mukaisista osatarjouksista Taulukko 1. Vaakamaksu Vaakamaksu Yksikköhinta ( /kuorma)

Lisätiedot

TASOLASIN KIERRÄTYSOPAS

TASOLASIN KIERRÄTYSOPAS TASOLASIN KIERRÄTYSOPAS LAJITTELE OIKEIN! Kerää erikseen: Puhdas tasolasi, laatuluokka I Laminoitulasi, laatuluokka II Eristyslasielementit, laatuluokka III Purkuikkunat, laatuluokka V IKKUNALASI Tasolasi

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 7 KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 5.11.2012 Voimaantulopäivä 1.1.2013 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

Rakentamisen jätteet Itä-Suomen jätesuunnitelmassa

Rakentamisen jätteet Itä-Suomen jätesuunnitelmassa Rakentamisen jätteet Itä-Suomen jätesuunnitelmassa Kokoeko-seminaari Hyvät rakennuskäytännöt jätteet ja hyötykäyttö Kuopiossa 11.2.2010 Taustaa, ELY-keskus, valtakunnalliset tavoitteet Nykytilanteesta

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA

RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA RAUMAN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 30.3.1998, voimaantulopäivä 1.4.1998 Tekninen lautakunta hyväksynyt kuljetus- ja käsittelymaksut 11.11.2014 voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Rauman

Lisätiedot

Luota arjen monitaituriin

Luota arjen monitaituriin Luota arjen monitaituriin Olemme monin tavoin mukana suomalaisessa arjessa. Katso, mitä kaikkea palveluvalikoimaamme kuuluu luultavasti yllätyt. Ekologisemman yhteiskunnan puolesta L&T on Suomen johtava

Lisätiedot

Porin seudun jätelautakunnan kokous nro 4/2013

Porin seudun jätelautakunnan kokous nro 4/2013 Pöytäkirja Ote 1 (13) Porin seudun jätelautakunnan kokous nro 4/2013 Aika 20.11.2013 kello 17:00-19:00 Paikka Ympäristövirasto/kokoustila, Valtakatu 11 Allekirjoitukset Päivi Kolehmainen puheenjohtaja

Lisätiedot

Kiertotalouskylä KokoEko-seminaari , Kuopio

Kiertotalouskylä KokoEko-seminaari , Kuopio Kiertotalouskylä KokoEko-seminaari, Kuopio Sisältö Yritysesittely Case: Kiertotalouskylä Ekokem & Fortum: kansainvälinenyhtiö 10 maata 14 jätteenpoltto-tai monipolttoainelaitosta 5 vaarallisen jätteen

Lisätiedot

Katsaus lainsäädäntöön. Jarmo Muurman Ympäristöneuvos Jätehuoltopäivät 7.10.2014 Helsinki

Katsaus lainsäädäntöön. Jarmo Muurman Ympäristöneuvos Jätehuoltopäivät 7.10.2014 Helsinki Katsaus lainsäädäntöön Jarmo Muurman Ympäristöneuvos Jätehuoltopäivät 7.10.2014 Helsinki Sisältö Uusi kansallinen jätelainsäädäntö Valmisteilla oleva lainsäädäntö Jätelainsäädännön arvioinnit EU:n kiertotalouspaked

Lisätiedot

STHS 40. koulutuspäivät Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä

STHS 40. koulutuspäivät Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä STHS 40. koulutuspäivät 16.2.2016 Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä pentti.rantala@live.fi 1 Pirkanmaan Jätehuolto Oy kuntien omistama yhtiö toimialueella asuu noin 420 000 asukasta 2 jätteenkäsittelykeskusta

Lisätiedot

Sorters Finland Oy

Sorters Finland Oy 1 Jätteen käsittelyn seuranta- ja tarkkailusuunnitelma Sisällysluettelo: 1 Tarkoitus, laajuus ja määritelmät... 1 2 Vastaanotettavat jätteet... 2 3 Toimet vastaanotettavien jätteiden laadun tarkastamiseksi...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2011 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/5 15.12.2011

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2011 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/5 15.12.2011 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2011 1 (6) 5 Pilaantuneiden maiden sekä muiden materiaalien vastaanotto ja loppusijoitus vuonna 2012, puitesopimus HEL 2011-003643 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättänee

Lisätiedot

JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille

JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy Etelä-Karjalan Jätehuolto vastaa jätehuollosta yhdeksän kunnan alueella: Lappeenranta, Imatra, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi,

Lisätiedot

Uuma-rakentaminen Oulun seudulla. Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto

Uuma-rakentaminen Oulun seudulla. Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto Uuma-rakentaminen Oulun seudulla Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto Alansa edelläkävijä, joka tarjoaa monipuolista täyden palvelun jätteenkäsittelyä

Lisätiedot

Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu

Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu t säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu määräytyy todellisen painon ja jätekeskushinnaston mukaan. Kuljetus- ja käsittelymaksuun lisätään punnitusmaksu 9,68 (alv 0 %). Kuljetus

Lisätiedot

Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa

Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa Valtakunnalliset jätehuoltopäivät, Tampere, 7.10.2015 Ossi Tukiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 7.10.2015 1 Tavanomaisen jätteen kaatopaikka

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA J u l k a i s s u t 2014 Tornion hallintopalvelut Nro 2 Perämeren jätelautakunnan 11.3.2014 hyväksymä, Voimaantulopäivä 1.4.2014 Tornion ja Kemin kaupungeissa

Lisätiedot

Seminaari. RePlast FinEst MIHIN MENEE MUOVI? Suomessa ja Virossa

Seminaari. RePlast FinEst MIHIN MENEE MUOVI? Suomessa ja Virossa Seminaari RePlast FinEst MIHIN MENEE MUOVI? Suomessa ja Virossa 16.11.2005 klo 12:00-16:00 Lahden Messukeskus Sali 1 Muovi Plastics QualiFinn 2005- messut Muovien kierrätystä ja uusiokäyttöä ohjaava lainsäädäntö

Lisätiedot

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE VALTUUSTOALOITTEESTA KIERRÄTYKSEN EDISTÄMISEKSI

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE VALTUUSTOALOITTEESTA KIERRÄTYKSEN EDISTÄMISEKSI Hallitus 51 24.04.2015 LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE VALTUUSTOALOITTEESTA KIERRÄTYKSEN EDISTÄMISEKSI 994/00.02.023.0230/2015 Hallitus 51 Esittelijä Toimialajohtaja Petri Kouvo Valmistelija

Lisätiedot

Resurssitehokkuutta ja kiertotaloutta Hukat hyötykäyttöön Keski-Suomessa

Resurssitehokkuutta ja kiertotaloutta Hukat hyötykäyttöön Keski-Suomessa Resurssitehokkuutta ja kiertotaloutta Hukat hyötykäyttöön Keski-Suomessa Rakennusjätteet Keski-Suomessa Tarmo Lampila Kiertotalous vaatii muutosta! Miten muutos saadaan aikaan? Ajattelutavan muutos! Innovaatiot!

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ympäristöasiat. Ilmoitukset ja luvat

Yleisötilaisuuden ympäristöasiat. Ilmoitukset ja luvat Yleisötilaisuuden ympäristöasiat Ilmoitukset ja luvat Yleisötilaisuudesta mahdollisesti vaadittavia ilmoituksia ja lupia Meluilmoitus Ympäristönsuojelulaki 527/2014 Jätehuoltosuunnitelma Jätelaki 646/2011

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Tela 17.4.2012 Valmistelija: Kuntatekniikka, rakennuspäällikkö Risto Lehtonen, puh. 234 4384 Jätelain mukaan jätehuollosta

Lisätiedot