Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 249/2012 vp Lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevien asioiden käsittelyajat käräjäoikeudessa Eduskunnan puhemiehelle Käräjäoikeudessa käsitellään vuosittain yli lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevaa asiaa. Lapsiperheiden eroista noin 5 prosenttia johtaa huoltoriitoihin, jolloin lapsen huoltokysymykset ratkaistaan tuomioistuimissa. Vuonna 2010 lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta päättäminen vei käräjäoikeudessa keskimäärin 7,1 kuukautta. Oikeuden sosiaalitoimelta pyytämä olosuhdeselvitys perheen tilanteesta venytti osassa tapauksista käsittelyaikaa usealla kuukaudella. Selvitys pyydetään noin 40 prosentissa riitatapauksista. Pitkät käsittelyajat ovat kohtuuttomia kaikille asian osapuolille, erityisesti vanhempien riitatilanteesta kärsivälle, tärkeitä kasvuvuosiaan elävälle lapselle. Asianosaiset joutuvat elämään epävarmuuden keskellä kuukausia, vaikeissa riitatapauksissa jopa vuosia. Huoltoriidoista kertyy myös yhteiskunnalle merkittävät vuosittaiset kustannukset. Yhden pitkittyneen huoltoriidan kustannusten on arvioitu pienimmilläänkin kohoavan kymmeniintuhansiin, seurausvaikutuksineen jopa satoihintuhansiin euroihin. Kustannuksia syntyy muun muassa asiamieskuluista, sosiaalitoimen olosuhdeselvityksistä, oikeuspsykiatrisista tutkimuksista sekä erilaisista viranomaiskuluista. Huomattavan osan huoltoriitojen, jopa useiden miljoonien eurojen suuruisista, vuosittaisista asiamieskustannuksista maksaa yhteiskunta. Vuoden 2011 alussa aloitettu ns. Follo-mallin kokeilu on hieno edistysaskel huoltoriitojen sovittelussa. Mallilla edistetään lapsen edun huomioon ottamista huoltoriidoissa asiantuntijaavustajan avulla. Nykyiset, keskimäärinkin useiden kuukausien mittaisiksi venyvät käsittelyajat ovat kohtuuttoman pitkiä, kun otetaan huomioon asian laatu ja lapsen etu. Lapsen huoltoa, asumista ja tapaamista koskevat päätökset vaikuttavat merkittävästi lapsen elämään. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan lapsi- ja perheoikeudelliset asiat edellyttävät nopeaa käsittelyä. Lapsioikeudelliset asiat tulisikin käsitellä tuomioistuimissa asianmukaisesti ja lapsen edun mukaisesti kohtuullisessa ajassa ilman turhia viivytyksiä. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä ministeri aikoo tehdä, jotta lapsen huoltoa, asumista ja tapaamista koskevat asiat käsitellään tuomioistuimissa lapsen edun mukaisesti kohtuullisessa ajassa? Helsingissä 29 päivänä maaliskuuta 2012 Merja Kuusisto /sd Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Merja Kuusiston /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 249/2012 vp: Mitä ministeri aikoo tehdä, jotta lapsen huoltoa, asumista ja tapaamista koskevat asiat käsitellään tuomioistuimissa lapsen edun mukaisesti kohtuullisessa ajassa? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Kysymys lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta nousee tavallisimmin esiin, kun perhe hajoaa tai kun vanhemmat eivät alun alkaenkaan asu yhdessä. Erotilanteessa vanhempien tulisi tehdä päätös ainakin siitä, kumman luona lapsi jatkossa asuu, ja siitä, kuinka lapsen ja etävanhemman tapaamiset tulevaisuudessa toteutetaan. Valtaosin vanhemmat sopivat lapseen liittyvät asiat sosiaalitoimessa, joka vahvistaa vanhempien sopimuksen. Mikäli vanhemmat ovat erimielisiä, asia voidaan viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Tuomioistuimessa lapsen elatusta tai huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia voidaan käsitellä riita-asiana tai erityisessä tuomioistuinsovittelussa, josta on säädetty oma lakinsa. Lapsen huoltoa, asumista tai tapaamisoikeutta koskeva riita-asia on ratkaistava tai tuomioistuinsovittelu on toteutettava siten, että lapsen etu turvataan. Tuomioistuinsovittelulla pyritään asian sovinnolliseen ratkaisuun. Sovittelun kohteena olevassa asiassa tarvittavan asiantuntemuksen turvaamiseksi tai sovittelun edistämiseksi muuten sovittelija voi osapuolten suostumuksella käyttää avustajaa. Vuoden 2011 alusta lukien on neljässä käräjäoikeudessa kokeiltu asiantuntija-avusteista lasten huoltoriitojen sovittelua, jossa tuomaria avustaa psykologi tai kokenut sosiaalityöntekijä. Oikeudenkäynnin kesto on ollut huoltoriitaoikeudenkäynnin vaikea ongelma. Osittain kysymys on tuomioistuimen ja sosiaalitoimen resursseista, osittain oikeudenkäynnin monivaiheisuudesta. Tähän mennessä päättyneissä jutuissa sovittelun keskimääräinen kokonaiskesto sovittelun aloittamispäätöksestä tai vireille tulosta sen lopettamiseen on ollut hieman yli 2 kuukautta ja mediaanikesto noin 1,5 kuukautta. Pisimpään sovittelu on kestänyt 6,5 kuukautta. Sovittelun viemää aikaa arvioitaessa tulee ottaa huomioon, että melko monissa jutuissa tehdään muutaman kuukauden kestäviä kokeilusopimuksia, jotka luonnollisesti pidentävät sovittelun kokonaiskestoa. Kokeilussa toteutuneita sovitteluaikoja voidaan verrata "perinteisen" oikeudenkäynnin keskimääräiseen kestoon kaikissa Suomen tuomioistuimissa (8 kk) ja toisaalta kokeiluyksiköissä, joista kolmessa suurimmassa (Helsinki, Oulu, Espoo) täysimittainen oikeudenkäynti kestää reilusti yli vuoden. Tulosten perusteella voidaan todeta, että sovittelu lyhentää huomattavasti asian käsittelyaikaa oikeudenkäyntiin verrattuna. Tähän mennessä saatujen kokemusten perusteella asiantuntija-avusteisen huoltoriitojen sovittelumenettelyn kokeilua valmistellaan laajennettavaksi seitsemään uuteen käräjäoikeuteen syyskuun 2012 alusta lukien. Kokeilua on myös päätetty jatkaa vuoden 2013 loppuun saakka. Ennen kuin kokeilu voidaan näissä käräjäoikeuksissa aloittaa, on niille järjestettävä tarvittavat asiantuntija-avustajien palvelut. Asiantuntijaavustajille sekä kokeilussa mukana oleville tuomareille on myös järjestettävä tarvittavaa lisäkoulutusta. Tältä osin työ on käynnissä. 2

3 Ministerin vastaus KK 249/2012 vp Merja Kuusisto /sd Kokeiltavana olevassa menettelyssä käräjäoikeuksissa tehdään uudenlaista yhteistyötä, jonka vaikutukset ilmenevät sekä oikeusministeriön että sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla. Tämän vuoksi oikeusministeriö on asettanut asiantuntija-avusteisen huoltoriitojen sovittelun laajentamisen ja mahdollisen valtakunnallistamisen suunnittelua varten työryhmän, johon kuuluvat edustajat oikeusministeriöstä, sosiaali- ja terveysministeriöstä, käräjäoikeuksista, sosiaalivirastoista, perheneuvolasta ja Suomen Asianajajaliitosta. Työryhmän tehtävänä on mennessä laatia ehdotukset asiantuntija-avusteisen sovittelumenettelyn organisoimisesta ja hallinnoinnista vastaisuudessa, menettelyn laajentamisen edellyttämästä koulutuksesta, asiantuntijaavustajille asetettavista pätevyysvaatimuksista, mahdollisen asiantuntija-avustajien verkoston muodostamisesta sekä muista menettelyn laajentamiseen liittyvistä asioista yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Kaikki lapsiin liittyvät asiat eivät vastaisuudessakaan ole sovittavissa tai soviteltavissa. Sovinnollisten ratkaisujen lisääntyminen tuomioistuinten käsiteltäväksi saatetuissa huoltoriitaasioissa voi kuitenkin mahdollistaa sen, että tuomioistuinten ja sosiaalitoimen voimavaroja voidaan entistä tarkemmin kohdentaa kaikkein riitaisimpiin asioihin. Kokeiltavana olevan sovittelumenettelyn ohella oikeusministeriö huolehtii siitä, että tuomareille järjestetään koulutusta lapsioikeudellisista asioista. Helsingissä 18 päivänä huhtikuuta 2012 Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 249/2012 rd undertecknat av riksdagsledamot Merja Kuusisto /sd: Vad tänker ministern göra för att ärenden som gäller vårdnad barn, barnsboende och umgänge med barn i enlighet med barnets bästa behandlas i domstol inom skälig tid? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Frågan om vårdnad om barn, barns boende och umgängesrätt blir vanligen aktuell då en familj bryts upp eller då föräldrarna inte ens från första början har bott tillsammans. Vid separationen borde föräldrarna besluta åtminstone om var barnet i fortsättningen kommer att bo och hur umgänget mellan barnet och distansföräldern kommer att ordnas. I de flesta fallen kommer föräldrarna överens om ärenden som gäller barnet vid socialväsendet, som också fastställer avtalet mellan föräldrarna. Om föräldrarna är oeniga, kan ärendet föras till domstol för avgörande. I domstolen kan ärenden som gäller underhåll för barn eller vårdnad om barn och umgängesrätt behandlas antingen som tvistemål eller vid särskild medling i domstol, om vilken föreskrivs i en egen lag. Både vid avgörande av tvistemål som gäller vårdnad om barn, barns boende eller umgängesrätt och vid genomförande av medling i domstol ska barnets bästa tryggas. Genom medling i domstol eftersträvas en uppgörelse i godo. Medlaren kan med parternas samtycke anlita ett biträde för att säkra nödvändig expertis i den sak som är föremål för medling eller för att i övrigt främja medlingen. Från och med ingången av år 2011 har det vid fyra tingsrätter pågått ett försök med medling i vårdnadstvister med hjälp av ett sakkunnigbiträde. Vid detta medlingsförfarande bistås domaren av en psykolog eller en erfaren socialarbetare. I fråga om vårdnadsrättegångar har rättegångens längd utgjort ett stort problem. Delvis är det fråga om domstolarnas och socialväsendets resurser, delvis om att en rättegång består av så många olika faser. I de hittills avslutade målen har medlingens totala längd, från beslutet om att inleda medling eller anhängiggörande av medling till det att medlingen avslutats, varit litet över två månader och medianlängden ca 1,5 månader. Som längst har ett medlingsförfarande tagit 6,5 månader. När medlingsförfarandenas längd bedöms ska det dock beaktas att man i många fall först ingår ett försöksavtal som gäller i några månader och som naturligtvis förlänger förfarandets totala längd. De faktiska medlingstiderna vid försöket kan jämföras med den genomsnittliga längden på "traditionella" rättegångar vid alla finländska domstolar (åtta månader) eller å andra sidan vid försöksdomstolarna. Vid de tre största av dem (Helsingfors, Uleåborg, Esbo) är längden på en ordinarie rättegång en bra bit över ett år. På basis av resultaten kan det konstateras att behandlingstiderna är betydligt kortare vid medling än vid rättegång. Utgående från de erfarenheter som hittills fåtts håller man på att bereda utvidgandet av försöket med medling i vårdnadstvister med hjälp av ett sakkunnigbiträde till sju nya tingsrätter från och med ingången av september Man har också beslutat att förlänga försöket ända till slutet av år Innan försöket kan inledas vid dessa nya tingsrätter, ska det för tingsrätterna ordnas till- 4

5 Ministerns svar KK 249/2012 vp Merja Kuusisto /sd gång till de nödvändiga sakkunnigbiträdestjänsterna. Behövlig tilläggsutbildning bör också ordnas både för sakkunnigbiträdena och för de domare som deltar i försöket. Detta arbete är redan på gång. Förfarandet som nu håller på att testas kräver ett nytt slags samarbete inom domstolarna, och konsekvenserna av detta samarbete kommer att synas både inom justitieministeriets och inom social- och hälsovårdsministeriets förvaltningsområde. Därför har justitieministeriet tillsatt en arbetsgrupp med representanter för justitieministeriet, social- och hälsovårdsministeriet, tingsrätterna, socialverken, familjerådgivningen och Finlands Advokatförbund för att planera utvidgandet av medling i vårdnadstvister med hjälp av ett sakkunnigbiträde samt utreda huruvida förfarandet senare kunde tas i bruk i hela landet. Arbetsgruppens uppgift är att i samarbete med social- och hälsovårdsministeriet utarbeta förslag om organiseringen och administrationen av medlingsförfarandet i fortsättningen, den utbildning som utvidgandet av förfarandet förutsätter, kompetenskraven för sakkunnigbiträdena, bildande av ett eventuellt nätverk av sakkunnigbiträden samt om andra frågor som hänför sig till utvidgandet av förfarandet. Arbetsgruppen ska slutföra sitt arbete före den 15 juni Det kommer inte heller i framtiden att vara möjligt att uppnå överenskommelse eller använda medling i alla ärenden som gäller barn. Att en allt större andel av de vårdnadstvister som tagits upp till behandling i domstol avgörs genom förlikning gör det dock möjligt att domstolarnas och socialväsendets resurser mer noggrant än tidigare kan riktas till de mest stridiga målen. Vid sidan om försöket med medlingsförfarandet sörjer justitieministeriet för att den behövliga utbildningen i barnrättsliga ärenden ordnas för domarna. Helsingfors den 18 april 2012 Justitieminister Anna-Maja Henriksson 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 881/2013 vp Lastensuojelun huoltajuusviranomaisen perustaminen tai asiantuntija-avusteisen sovittelun laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Erotilanteissa "lapsen etu" ei aina toteudu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1219/2001 vp Käräjäoikeuden tuomioiden noudattaminen yhteishuoltajuuspäätöksissä Eduskunnan puhemiehelle Lapset, jotka olivat yhdentoista ja kolmentoista ikäisiä, olivat eronneiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1286/2010 vp Pornaisten eteläisten kylien koulujen rakennusinvestointien valtionosuudet Eduskunnan puhemiehelle Pornainen on yksi Suomen nopeimmin kasvavia kuntia. Väestönkasvun takia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2013 vp Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen tukitoimet Eduskunnan puhemiehelle Hallitus nimesi lähes päivälleen vuosi sitten Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1193/2010 vp Reumahoidon alueellinen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Reumasairaala lakkautettiin viime keväänä. Reumasairaalaa ei katsottu tarpeelliseksi pelastaa, koska hyvää hoitoa

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 528/2010 vp Jacob Söderman /sd SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 528/2010 rd Modernisering av 66 i äktenskapslagen Till riksdagens talman I lagen om införande av jordabalken (541/1995) stadgas i 19 2 mom. följande:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 726/2010 vp Valtion virkasääntöjen noudattaminen Eduskunnan puhemiehelle Yleisradion TV 1:n A-studio-ohjelma kertoi kesäkuun alussa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan, oikeustieteiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1173/2006 vp Vastasyntyneiden neonataaliseulonta Eduskunnan puhemiehelle Vastasyntyneiden seulonta on ehkäisevä terveydellinen toimenpide, jossa etsitään näennäisesti terveistä lapsista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2010 vp Au pair -ilmoitusten välittämisen jatkaminen työministeriön MOL-palvelussa Eduskunnan puhemiehelle Työministeriön www.mol.fi on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä verkkopalvelu,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 364/2007 vp Miesten huoltajuusoikeuksien parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Avioeron tai avoeron kokee vuosittain tilastojen mukaan Suomessa noin 25 000 lasta. Lasten huoltajuus eron

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1340/2010 vp Satakunnan rakennemuutoksen aiheuttamien haittojen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Digia Oyj ilmoitti eilen suunnittelevansa Porin toimipisteensä lakkauttamista. Vaikeuksien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2012 vp Työikäisten muistisairaiden huomioiminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa arvioidaan olevan noin 70 000 100 000 Alzheimerin tautia sairastavaa potilasta. Pääasiassa Alzheimerin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1322/2010 vp Jälkihuollon järjestäminen yksityisesti sijoitetuille lapsille Eduskunnan puhemiehelle Yksityisesti sijoitetuille lapsille on ollut kunnissa käytännössä vaikea saada jälkihuoltoa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 541/2005 vp Rakennusten energiatehokkuustodistukset Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2002 hyväksytyssä direktiivissä rakennusten energiatehokkuudesta säädetään rakennusten energiatehokkuustodistuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 699/2001 vp Elatusavun määrään ja huoltajuuteen liittyvät ongelmat Eduskunnan puhemiehelle Laissa lapsen elatuksesta todetaan sen 4 pykälässä, että "Lapselle voidaan vahvistaa suoritettavaksi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 896/2010 vp Oikeusavustajan valinta huostaanottotilanteessa Eduskunnan puhemiehelle Kodin ulkopuolelle sijoitettuina oli vuonna 2008 kaiken kaikkiaan yli 16 000 lasta ja nuorta. Näistä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 222/2011 vp Isien tasa-arvoinen kohtelu lasten huoltajuuskiistoissa Eduskunnan puhemiehelle Perheen hajoaminen avioerotilanteessa on vaikea kokemus koko perheelle. Eron seurauksena

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 472/2010 vp Reuman sairaalan hoitotoimenpiteiden seuranta Eduskunnan puhemiehelle Reumasäätiön sairaalan lopettamisen yhteydessä hallitus vakuutti, että reumapotilaat kyetään jatkossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 22/2008 vp Kaivostoiminnan jatkumisen turvaaminen Sodankylässä Eduskunnan puhemiehelle Sodankylän kunta on ollut hitaasti nousemassa 1990-luvun alun syvästä lamasta. Yhtenä merkittävänä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1184/2006 vp M-real Oyj:n Simpeleen tehtaan irtisanomiset Eduskunnan puhemiehelle Hienopaperi- ja kartonkiyhtiö M-real Oyj on ilmoittanut vähentävänsä Rautjärven Simpeleen tehtaalta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2009 vp Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen aravan rajoituksista vapautuminen Eduskunnan puhemiehelle Hiljattain julkisuudessa kerrottiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot