Psykologian tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Psykologian tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma"

Transkriptio

1 Psykologian tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Tampereen yliopisto 1. Ohjaussuunnitelman lähtökohdat Tutkinto-ohjelman erityispiirteet Ohjauksen tavoitteet Tutkinto-ohjelman ohjaustoimet Ohjauksen vastuutahot Yhteenveto keskeistä ohjaustoimista opintojen eri vaiheissa

2 1. Ohjaussuunnitelman lähtökohdat Tämä ohjaussuunnitelma kuvaa psykologian tutkinto-ohjelmassa käytössä olevia ohjaustoimia ja niiden vastuutahoja. Tampereen yliopiston opetusneuvoston ( ) linjauksen mukaan opintojen ohjaus rakentuu viidestä eritasoisesta osatekijästä. Nämä osatekijät jäsentävät myös psykologian tutkinto-ohjelman ohjauksen toteutusta ja suunnittelua: Yliopisto tiedottaa opiskelijoita olennaisista opintojen suorittamiseen liittyvistä tekijöistä tehokkaasti, ajantasaisesti ja johdonmukaisesti. Opiskelija itse on velvollinen hankkimaan aktiivisesti tietoa yliopiston tietoväyliä käyttäen. Yliopisto järjestää neuvontapalveluita sekä keskitetysti että oppiainekohtaisesti ja tiedottaa palveluiden saatavuudesta. Opiskelija on vastuussa neuvontapalveluiden hyödyntämisestä. Yliopisto järjestää opintoihin sisältyvää ohjausta koko opintopolun ajan. Ohjaaminen on keskeinen osa opetustyötä, esimerkiksi opintojen suunnittelun, harjoittelun ja opinnäyteprosessin ohjaamista. Osana Tampereen yliopiston opintojen ohjausta on vertaisohjaus. Opiskelijat tukevat ja auttavat toisiaan opiskeluissa ja tähän liittyvien kehitystehtävien osalta. Opiskelijatuutoroinnilla on erityistehtävä uusista opiskelijoista huolehtimisessa. Yliopisto järjestää erityisohjausta sekä ehkäisevänä että korjaavana toimintana. Suuri osa erityisohjauksesta toteutuu tutkinto-ohjelman ulkopuolella, esimerkiksi opintopsykologin, Ura- ja rekrytointipalveluiden, yliopiston opintotukitoimiston ja ulkoisten terveyspalvelujen (YTHS) kautta. Tämä ohjaussuunnitelma on laadittu osana ohjausvastaavien koulutusta ja sen on kirjannut Jallu Lindblom Ohjaussuunnitelma perustuu osin Psykologian laitoksen tutkimus- ja opetusstrategian ( ) sekä hakemukseen yliopistokoulutuksen laatuyksiköksi vuosille Ohjaussuunnitelman on päivittänyt Mervi Ruokolainen Tutkinto-ohjelman erityispiirteet Psykologia muodostaa oman koulutusalansa. Opiskelijat voivat suorittaa psykologian kandidaatin tutkinnon, mutta koska se ei anna pätevyyttä toimia psykologina, valtaosa aloittaneista opiskelijoista jatkaa maisterin tutkintoon. Vain psykologian maisterin tutkinnon suorittanut henkilö voi hakea oikeutta toimia laillistettuna terveydenhuollon ammattihenkilönä ja käyttää psykologinimikettä. Tutkinnon johtaminen selkeään ammatilliseen pätevyyteen vaikuttaa opintojen suunnitteluun. Psykologian opiskelijat voivat valita valinnaisia opintoja melko vapaasti ilman että tämä useinkaan rajoittaa työelämän eri alueille sijoittumista. Psykologia on opetusintensiivinen ala, sillä psykologin ammatillisten kompetenssien saavuttaminen vaatii paljon yksilö- ja pienryhmäopetusta. Psykologian ammatillinen opetus sisältää runsaasti yksilöllistä ohjausta ja lähiopetusta liittyen muun muassa vuorovaikutustaitoihin, psykologiseen arviointiin ja psykologisiin interventioihin. Tämä intensiivistä ohjausta sisältävä opetus ajoittuu pääosin maisterivaiheen opintoihin. Psykologiaa opiskelemaan pyrkivien määrä on vuosittain erittäin suuri. Esimerkiksi vuonna 2013 opiskelemaan pyrki ensisijaisesti 869 opiskelijaa, joista valintakokeilla valittiin 28 eli noin 3%. Näin suuresta määrästä valintakokeen kautta valikoituneet edustavat erityisen motivoitunutta ja lahjakasta joukkoa. Tutkinto-opiskelijoiden määrä on kohtuullisen pieni, mikä mahdollistaa tiiviin vertaisohjauksen. Opiskelijavalinnat toteutetaan yhteistyössä Helsingin yliopiston psykologian oppiaineen kanssa ja yhteishaussa oli vuonna 2013 yhteensä 1636 hakijaa. 2

3 Opiskelijoiden kiinnostus psykologiaan ilmenee peruskurssien suurina opiskelijamäärinä. Esimerkiksi vuonna 2012 psykologian eri peruskursseilla oli kullakin noin opiskelijaa. Peruskurssit (25 op) järjestetään Psykonet-yliopistoverkoston yhteistyönä psykologian laitosten/ tutkinto-ohjelmien kanssa (Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Tampere, Turku ja Åbo). Tämä yhteistyö takaa opetuksen korkeatasoisen sisällön, mutta toisaalta etäopetuksen luonne ja suuret opiskelijamäärät asettavat pedagogisia haasteita. 3. Ohjauksen tavoitteet Psykologian tutkinto-ohjelman ohjauksen tavoitteet kattavat neljä osa-aluetta (kohdat I-IV). Ne heijastelevat tutkinto-ohjelman tavoitetta kouluttaa oma-aloitteisia, kriittisesti ajattelevia ja ammattitaitoisia psykologian asiantuntijoita, jotka kykenevät kehittämään omaa työtään ja työympäristöään. I. Opiskelun tuki ja neuvonta Tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus pyrkii tukemaan opintojen suunnittelua ja opintojen jouhevaa etenemistä. Tavoitteena on ohjata opiskelijaa asettamaan omatoimisesti oppimistavoitteita ja arvioimaan näiden toteutumista. Tämä tapahtuu henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatimisen ja päivittämisen avulla. Tutkinto-ohjelma tarjoaa myös opintojen suositellun etenemisrungon erikseen sekä kandi- että maisteritason opintoihin ja tarvittaessa henkilökohtaista neuvontaa. Tutkinto-ohjelman tiedottamisessa hyödynnetään sähköisiä alustoja ja tiedotustilaisuuksia. II. Akateemisen toimijan identiteetti ja opiskelutaidot Tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus pyrkii edistämään opiskelijan akateemisen identiteetin ja opiskeluun liittyvien taitojen kehittymistä. Akateemisuuden rakentumista tuetaan integroimalla opiskelijaa tutkijayhteisöön. Opiskelijoita ohjataan ja motivoidaan uuden tiedon hankkimiseen, tiedon päivittämiseen ja uuden tiedon tuottamiseen mm. tieteellisen kirjoittamisen harjoituksin opintojen kaikissa vaiheissa. Osana opiskelijaidentiteetin rakentumista tutkinto-ohjelma tukee ainejärjestötoimintaa ja vertaisohjausta. Opiskelutaitoihin liittyvän ohjauksen tavoitteena on saada opiskelijat omaksumaan tehokkaita opiskelustrategioita ja reflektoimaan omia oppimisprosessejaan. 3

4 III. Ammatillinen psykologi-identiteetti ja erityistaidot Tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus pyrkii tukemaan opiskelijoiden orastavan psykologin ammatti-identiteetin kehittymistä ja ammatillisten taitojen edistymistä. Opiskelijoita ohjataan ja motivoidaan hyödyntämään uusinta tieteellistä tietoa tulevassa ammattityössä. Tutkinto-ohjelman pyrkii tarjoamaan opiskelijoille malleja ja esikuvia psykologiidentiteetin rakentamisen perustukseksi, muun muassa järjestämällä ammattipsykologien vierailuluentoja ja tapaamisia. Opiskelijaa ohjataan tiedostamaan ammattieettiset periaatteet ja arvot, joita edellytetään asiakastyössä. IV. Hyvinvoinnin tukeminen ja yhteisöllisyys Tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus pyrkii edistämään opiskelijoiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyden kokemusta. Yhteenkuuluvuutta henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä edistetään muun muassa kerran kuukaudessa järjestettävillä Psyka-kahveilla. Opiskelijat osallistuvat opintojen kehittämiseen OPSUn toimintaan osallistumalla ja antamalla opiskelijapalautetta. Tutkinto-ohjelma tukee ainejärjestön toimintaa. 4. Tutkinto-ohjelman ohjaustoimet Seuraavassa on lyhyesti kuvattu tutkinto-ohjelman ohjaustoimia. Ohjaustoimet on jäsennetty ohjausten tavoitteiden mukaan. Osa ohjaustoimista liittyy useampiin tavoitteisiin, mutta ne on selkeyden vuoksi esitetty vain yhden tavoitteen yhteydessä. I. Opintojen tuki ja neuvonta 1) Opettajien ohjaus. Opetushenkilöstö tiedottaa kursseistaan ja antaa niihin liittyvää ohjausta sekä tarvittaessa ohjaa opintoihin liittyvissä asioissa. 2) HOPS ohjaus. HOPS-opettaja (/opettajat) tarjoaa henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa opintojen suunnittelussa. 3) Opintosihteeri. Opintosihteeri ylläpitää tutkinto-ohjelman verkkosivuja, joilta on nähtävissä mm. tutkinto-ohjelman kurssitarjonta. Opintosihteeri tarjoaa tietoa tutkinto-ohjelman käytännöistä mm. sähköpostin välityksellä ja ohjaa tarvittaessa opiskelijoita kysymyksineen oikeille vastuutahoille. 4) Henkilökohtainen opintosuunnitelma. Uudet opiskelijat laativat opintosuunnitelman tutkinto-ohjelman omalle lomakkeelle ja selkeyttävät omia opiskeluun ja ammatilliseen kehittymiseen liittyviä tavoitteita. Suunnitelma hyväksytetään tutkinto-ohjelman HOPSopettajalla. 5) Fuksien opiskelijakysely. Uudet opiskelijat vastaavat ensimmäisen vuoden IV-periodilla opiskelijakyselyyn, jossa kartoitetaan opintomotivaatiota ja suhtautumista opintoihin. 4

5 Kyselyyn vastaaminen tarjoaa mahdollisuuden oman oppimistyylin ja motivaation reflektointiin. Tutkinto-ohjelmassa se tarjoaa tietoa opiskelijavalinnan ja ohjauksen kehittämistyölle. 6) Harjoitteluinfot. Tiedotustilaisuudessa kerrotaan sekä kandidaatin- että maisterintutkintoon liittyvästä harjoittelusta. Tilaisuudessa esitellään mm. mahdollisia harjoittelupaikkoja. 7) Graduinfo. Tilaisuudessa esittäytyvät tutkinto-ohjelman eri tutkimusryhmät ja -projektit. Tilaisuuden tarkoituksena on jakaa tietoa opiskelijalle pro gradun aihepiireistä ja johdattaa oppipoika-kisälli-mestari -työskentelyyn. 8) Edistymisen seuranta. Opettajisto seuraa opiskelijoiden edistymistä ja sopii yhteydenotoista ja toimista poikkeuksellisen hitaasti edenneiden opiskelijoiden osalta. II. Akateemisen opiskelijan identiteetti ja opiskelutaidot 1) Ensimmäinen intensiivipäivä. Päivä järjestetään uusille opiskelijoille lukuvuoden alussa. Sen tavoitteena on johdattaa uusi opiskelija yliopisto-opintoihin ja tutkinto-ohjelmassa tehtävään tutkimukseen. Keskeisenä viestinä on tieteellisen tiedon tärkeys ammatillisessa toiminnassa. Lisäksi loppuvaiheen tutkinto-opiskelijat ja jo työelämässä olevat psykologit kertovat omista opintoihin ja työuraan liittyvistä kokemuksistaan. 2) Opintopiirit. Opintopiirejä järjestetään peruskurssien yhteydessä psykologian tutkintoopiskelijoille pidemmällä olevien opiskelijoiden johdolla. Niiden tarkoitus on tukea opintojen suotuisaa käynnistymistä ja kompensoida vuorovaikutuksen puutetta massaluennoilla. Opintopiirit sisältävät myös kurssin opettajan vierailun ja opintopiirit on kirjattu tutkinto-ohjelmaan. Opintopiirien vetäjät saavat työstään opintopisteitä. 3) Kurssikohtainen opiskelijapalaute. Tutkinto-ohjelmassa käytetään kurssikohtaista palautejärjestelmää. Se sisältää myös itsereflektiota edistäviä kysymyksiä opiskelijan omasta opiskelutyylistä ja aktiivisuudesta. 4) Tutkimusharjoittelu tutkimusryhmissä/-projekteissa. Kandidaattivaiheen opinnoissa opiskelijat tekevät joko ammatillisen - ja/tai tutkimusharjoittelun. Tässä yhteydessä opiskelijoilla on mahdollisuus työskennellä osana tutkinto-ohjelmassa toimivia tutkimusryhmiä ja -projekteja. Pyrkimyksenä on toteuttaa oppipoika-kisälli-mestari -mallia, jossa opiskelija nivoutuu osaksi tutkinto-ohjelmassa tehtävää tutkimusta. 5) Kandidaatti ja pro gradu -tutkielmat tutkimusryhmissä/-projekteissa. Opiskelijoita ohjataan tekemään kandidaatti- ja maisterivaiheen opinnäytteet tutkimusryhmissä ja -projekteissa. Pyrkimyksenä on toteuttaa oppipoika-kisälli-mestari -mallia, jossa opiskelija nivoutuu osaksi tutkinto-ohjelmassa tehtävää tutkimusta. 6) Opettajien yliopistopedagogisten opintojen rohkaisu. Tutkinto-ohjelman opettajat ovat hankkineet lisäkoulusta yliopiston tarjoamilla kursseilla. Henkilökunnan ajanmukainen ammattiosaaminen mahdollistaa näyttöön perustuvan ja tehokkaan opiskelijoiden ohjauksen. III. Ammatillinen psykologi-identiteetti ja erityistaidot 1) Toinen intensiivipäivä. Päivä järjestetään uusille opiskelijoille ensimmäisen lukuvuoden IIIperiodilla. Sen tavoitteena on tukea opiskelijan orastavan psykologi-identiteetin kehitystä ja ammatillisten tavoitteiden muotoutumista. Päivää on toteutettu mm. ryhmäkeskusteluiden ja itsetuntemusta lisäävien harjoitusten avulla. Päivän yhteydessä ohjeistetaan henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatimiseen. 2) Ammattiopinnot. Opiskelijoiden ammatillista psykologi-identiteettiä ja erityistaitoja kehitetään erityisesti osana maisterivaiheen ammattiopintoja. Kurssien aikana opiskelija saa 5

6 valmiudet psykologisten arviointien ja interventioiden tekemiseen. Kurssit sisältävät pienryhmätyöskentelyä ja -ohjausta. 3) Ammatilliset harjoittelut. Kandidaattivaiheen opinnoissa opiskelijat tekevät ammatillisen - ja/tai tutkimusharjoittelun. Tässä yhteydessä opiskelijoilla on mahdollisuus tutustua johonkin psykologian sovellusalueeseen ja psykologin ammattiin. Maisterivaiheen opinnoissa kaikki opiskelijat tekevät 5 kuukautta kestävän psykologiharjoittelun. Harjoittelun tavoitteena on kehittää psykologin työtehtävissä tarvittavia ammattitaitoja. Harjoittelupaikan psykologi toimii aktiivisena työohjaajana. IV. Hyvinvoinnin tukeminen ja yhteisöllisyys 1) Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille. Tutkinto-ohjelma järjestää lukuvuoden alussa uusille opiskelijoille perinteisen tervetulotilaisuuden. Henkilökunta esittäytyy opiskelijoille. 2) Psyka-kahvit. Ainejärjestö järjestää kerran kuukaudessa tutkinto-ohjelman tiloissa opiskelijoiden ja henkilökunnan kahvihetken. Tilaisuuden tarkoitus on lisätä luontevaa vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuutta opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Tapaamisten yhteydessä voidaan käsitellä myös ajankohtaisia opetukseen, psykologin ammattiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyviä teemoja. 3) Opiskelijapalautetta käsittelevät tilaisuudet. Tutkinto-ohjelma järjestää kaksi kertaa vuodessa avoimen palautetilaisuuden, jossa opiskelija ja henkilökunta käyvät läpi kertyneen palautteen ja keskustelevat oppimisesta ja opetuksen kehittämisestä. Tilaisuuden valmistelee OPSU, jossa kurssikohtainen palaute käydään yhdessä läpi opiskelijoiden edustajien kanssa. Kunkin kurssin palautteesta muotoillaan tiivistelmä, joka ohjaa rakentavaan kurssien kehitystyöhön. Tiivistelmät esitellään palautetilaisuuksissa. Kurssien opettajat saavat tutustua tiivistelmiin etukäteen. 5. Ohjauksen vastuutahot Henkilö(t) tai tahot HOPS-opettaja (uudet opiskelijat) Vastuualue HOPS-suunnitelmat Intensiivipäivät Opiskelijakysely fukseille Opiskelijoiden ohjaus ja neuvonta HOPS-opettaja (vanhemmat opiskelijat) HOPS-suunnitelmien päivittäminen Opiskelijoiden edistymisen seuranta Opiskelijoiden ohjaus ja neuvonta Ohjausvastaava HOPS-opettajien toiminnan koordinointi Ohjausasioista tiedottaminen (henkilökunnalle ja opiskelijoille) Tutkinto-ohjelman pedagoginen kehittäminen Opiskelijoiden ohjaaminen (muille kuulumattomat asiat) 6

7 Opettajat Kursseilla toteutuva ohjaus Kandidaatti- ja pro graduohjaus Opintojen infotilaisuudet (harjoittelu- ja graduinfo) Opintopiiritoiminnan vastuu oppiaineen osalta Opiskelijoiden ohjaus ja neuvonta Opiskelijapalautteen kerääminen omilta kursseilta Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille OPSU-ryhmä Ohjeellinen opintojen etenemispolku Opetuksen kehittäminen Opiskelijapalautteen keruu ja käsittely Toimistosihteeri Tiedottaminen ja neuvonta Tutkinto-ohjelmavastaava Opetussuunnitelmatyö Opiskelijapalautteen keruun johtaminen Tutkinto-ohjelman pedagoginen kehittäminen Ainejärjestö Cortex Psyka-kahvit kerran kuussa Opintopiiritoiminnan toteuttaminen Edustajisto OPSU-ryhmässä Tutortoiminta 7

8 6. Yhteenveto keskeistä ohjaustoimista opintojen eri vaiheissa 8

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat

Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat Opintojen ohjaus Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat 29.8.2017 Opiskelu yliopistossa Yliopisto-opintoihin kuuluu olennaisena osana akateeminen vapaus ja toisaalta myös vastuu omista opinnoista ja niiden

Lisätiedot

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

Ohjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096

Ohjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096 Ohjaus Tampereen yliopistossa Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096 1 Iltapäivän kulku Miksi ohjauksen kokonaissuunnitelma? Opetuksen kehittämispäällikkö Markku

Lisätiedot

Psykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since

Psykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since Psykologian laitos Professori Taru Feldt Hakijan päivä 9.11.2018 JYU. Since 1863. 9.11.2018 1 Psykologian laitos Tehtävä: tuottaa kansainvälisesti arvostettua, korkealaatuista opetusta ja tutkimusta Opiskelijamäärältään

Lisätiedot

Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelma (Pori ja Tampere)

Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelma (Pori ja Tampere) 1 19.6.2014 Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelma (Pori ja Tampere) Johdanto Tässä Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelmassa kuvataan opintojen ohjauksen

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

Tässä Hyvinvointipalvelujen järjestämisen maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelmassa

Tässä Hyvinvointipalvelujen järjestämisen maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelmassa 1 19.6.2014 Hyvinvointipalvelujen järjestämisen maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Johdanto Tässä Hyvinvointipalvelujen järjestämisen maisteriohjelman opintojen ohjaussuunnitelmassa kuvataan

Lisätiedot

Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa

Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Johanna Anttonen ja Satu-Tuulia Vuoksenranta Maanpuolustuskorkeakoulu 23.8.2016 1 Esityksen sisältö Maanpuolustuskorkeakoulu

Lisätiedot

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Filosofian tutkinto-ohjelma Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa Filosofian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

CHEM opiskelijoiden ohjaus, tuki/valmennus ja akateeminen ohjaus

CHEM opiskelijoiden ohjaus, tuki/valmennus ja akateeminen ohjaus CHEM opiskelijoiden ohjaus, tuki/valmennus ja akateeminen ohjaus päivitetty 21.9.2017 päivitykset merkitty punaisella Bachelor s Programme level Määritelmä ja käsitteitä Yliopistoissa ohjauksella voidaan

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Linjakas palaute TAHI Palautteen pedagogiikkaa

Linjakas palaute TAHI Palautteen pedagogiikkaa Linjakas TAHI Palautteen pedagogiikkaa Markku Ihonen 24.9.2012 markku.ihonen@uta.fi Yleistä opiskelijapalautteesta 1 arvioidaan sitä, mihin voidaan vaikuttaa kaikki muodostaa yhdessä tärkeän tietopohjan

Lisätiedot

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9

Lisätiedot

Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava

Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava 29.8.2012 29.8.2012 Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1 2op) Pakollinen opintojakso kandidaatintutkinnossa

Lisätiedot

Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa

Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa Susanna Kantola Hoitotyön lehtori, opinto-ohjaaja opiskelija Opintojen ohjauksen käytänteet uudessa Lapin ammattikorkeakoulussa 1 JOHDANTO Ammattikorkeakoulut ovat osa Suomen korkeakoulujärjestelmää. Ammattikorkeakouluopinnot

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena

Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena Katja Munter Kehittäjä, lehtori HUMAK / Preventiimi Sivu 1 1. Opiskelijan terveys & voimavarat 2. Opiskelutaidot OPISKELUKYKY 4. Opiskeluympäristö

Lisätiedot

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

Maisteri-info. kevät

Maisteri-info. kevät Maisteri-info kevät 2018 1.3.2018 Kevät 2018 Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa Maisterivaiheen hopsin tekeminen oodihops-työkalulla Huolehdi keskeneräiset opinnot valmiiksi -kandintyö, harjoittelu,

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA VAKUUTUSTIETEEN PROFESSORI Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Historian tutkinto-ohjelma Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa Historian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden ohjaukseen.

Lisätiedot

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Opiskelijalähettiläät ja vertaistutorit presents Opiskelemaan korkeakouluun Opiskelu yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa on joissain suhteissa erilaista.

Lisätiedot

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op 29.8.2012 Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala MIKÄ ON TAITOSALKKU? 1/2 Taitosalkku on 6 op:n opintokokonaisuus, joka on osa liiketoimintaosaamisen perusteita

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Yliopiston tuki opiskelijalle, jolle opiskelu on tavallista haasteellisempaa

Yliopiston tuki opiskelijalle, jolle opiskelu on tavallista haasteellisempaa Yliopiston tuki opiskelijalle, jolle opiskelu on tavallista haasteellisempaa Taija Tuominen opintopsykologi@uta.fi Ohjausjärjestelmä Opiskelijan ja yliopiston vastuut 1/2 Opiskelija on vastuussa opintojensa

Lisätiedot

Opinto-ohjaaja ohjauksen kehittäjänä ja koordinaattorina Luksiassa

Opinto-ohjaaja ohjauksen kehittäjänä ja koordinaattorina Luksiassa Opinto-ohjaaja ohjauksen kehittäjänä ja koordinaattorina Luksiassa Opinto-ohjaajien ja ryhmänohjaajien tehtävänkuvien, yhteistyön ja työnjaon kehittäminen Yhdessä-hankkeen loppuseminaari 7.11.2014 Opinto-ohjaaja

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Satu Hekkala Johdanto Tämä artikkeli kertoo Oulun Diakoniaopiston opinto-ohjaussuunnitelman kehittämistyöstä ja esittelee lyhyesti opinto-ohjaussuunnitelman

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1 Ammattitaitoa edistävän harjoittelun prosessin työtehtävät Seuraavassa on kuvattu ammattitaitoa edistävän harjoittelun prosessin mukaisesti siihen

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Ohjatusti onnistuneisiin yliopistoopintoihin. työelämään

Ohjatusti onnistuneisiin yliopistoopintoihin. työelämään Ohjatusti onnistuneisiin yliopistoopintoihin ja osaavana oppijana työelämään Kaisa Karhu, Koulutuspalvelut, Opiskelun tuki .. Ja siitä se ajatus sitten lähti.. Opiskelun merkitys Opiskelutaidot 2 Mikä

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen

Lisätiedot

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet)

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) Nimi: Täytetty..2015 Tämä lomake on tarkoitettu opiskelijoille, jotka suorittavat sekä kandidaatin että maisterin tutkinnon. Tässä

Lisätiedot

Koponeuvosto. Palautteen hyödyntäminen Inari ja Joni

Koponeuvosto. Palautteen hyödyntäminen Inari ja Joni Koponeuvosto Palautteen hyödyntäminen 16.2.2017 Inari ja Joni Esittäytyminen nimi, mitä tekee, ainejärjestö ja oppiaine Inari, TYYn hallituksen kopo, Fobia, psykologia Joni, TYYn kopoasiantuntija, P-klubi,

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Erityispedagogiikan intosuunta Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I etusperiodi 4.9. 22.10. Tentti- ja lukuviikko

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Pedaopas 2015-2016 Sisällys 1. Opettajan pedagogisten opintojen osaamistavoitteet... 3 2. Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi

HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi Helsingin yliopiston opintoasiainneuvosto on 22.5.2017 päättänyt seuraavaa opetustaidon arvioinnista: Opetustaito arvioidaan Helsingin

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen 4.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula

Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula Tehtäväkokonaisuus KOULUTUS Apukysymyksiä Koulutuksen markkinointi Mm. www-sivut, esitteet,

Lisätiedot

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä

Lisätiedot

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4 Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

Sosiaalityön tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma

Sosiaalityön tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma 1/11 Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Sosiaalityön tutkinto-ohjelma Sosiaalityön tutkinto-ohjelman ohjaussuunnitelma Ohjaussuunnitelman tarkoitus ja periaatteet Tämä ohjaussuunnitelma kuvaa Tampereen

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi

HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi 22.5.2017/ONE Opetustaito arvioidaan Helsingin yliopistossa opetus- ja tutkimustehtäviä täytettäessä ja dosentuuria haettaessa. Opetustaidon arvioinnissa kiinnitetään

Lisätiedot

Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut

Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut Varhaiskasvatuksen ilta: JHL, Super, TEHY, JYTY Tampere, 24.10.2018 janne.hernesniemi@jhl.fi Koulutuspoliittinen asiantuntija ry Uuden

Lisätiedot

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille

Lisätiedot

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Student Life kokonaisuus Jyväskylän yliopistossa

Student Life kokonaisuus Jyväskylän yliopistossa Student Life kokonaisuus Jyväskylän yliopistossa tavoitteena on luoda optimaaliset edellytykset akateemiselle opiskelulle ja siinä tapahtuvalle oppimiselle sekä tukea myös muilla tavoin opiskelijoiden

Lisätiedot

Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näytön toteuttamista. Suunnittelee työssäoppimisen. Työssäoppimisjakson suunnitteleminen

Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näytön toteuttamista. Suunnittelee työssäoppimisen. Työssäoppimisjakson suunnitteleminen PROSESSIKAAVIO ammattiosaamisen arviointi (näytöt) (luonnos 5) 15.8.2007 1 (7) OPISKELIJAN PROSESSI Valmentaudun topjaksoon Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näyttöpaikan Suunnittelen työssäoppimisen

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Opintojen ohjaus Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Taustaa Opintojen ohjaaminen on strategisesti yksi kriittisimmistä prosesseistamme. Laadukkaalla ohjausprosessilla

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatustiede, Vanhoilla tutkintovaatimuksilla opintoja jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

Opintoja koskevan tutkimus- palautetiedon hyödyntäminen yliopistossa. Leena Ahrio Kehittämispäällikkö, YTT

Opintoja koskevan tutkimus- palautetiedon hyödyntäminen yliopistossa. Leena Ahrio Kehittämispäällikkö, YTT Opintoja koskevan tutkimus- palautetiedon hyödyntäminen yliopistossa Leena Ahrio Kehittämispäällikkö, YTT 17.9.2014 Mikä on koulutuksen johtamisen tavoite? Yliopistokoulutuksen tavoite? Mitä halutaan tukea

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 24.10.2016 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Ti 23.8. klo 9-11, Linna ls. Väinö

Lisätiedot

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen OPETUSSUUNNITELMA OPISKELIJALLE Opetussuunnitelma on tärkeä asiakirja koko korkeakouluyhteisölle. Sen tulee osoittaa opiskelijalle, minkälainen

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja 24.9.2003. Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen.

KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja 24.9.2003. Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen. KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja 24.9.2003. Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen. YLEISTÄ Työpajassa pohdittiin erilaisia mahdollisuuksia joita koulutusta suunnittelevilla yksiköillä

Lisätiedot

Ohjaus ja opintojen eteneminen: ajankäyttö, opintoihin kiinnittyminen ja

Ohjaus ja opintojen eteneminen: ajankäyttö, opintoihin kiinnittyminen ja Ohjaus ja opintojen eteneminen: ajankäyttö, opintoihin kiinnittyminen ja tulevaisuusorientaatio Kuvallinen aloitussivu, tavoitteellisella kuvan koko 230 x 68 mm opintopolulla Penttinen, Kosonen, Annala

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET Pääjohtaja Aulis Pitkälä Pro Lukio ry:n lukioseminaari Helsinki 6.11.2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Lukiopedagogiikan arviointi Koulutuksen arviointineuvoston

Lisätiedot

PALAUTEJÄRJESTELMÄ KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEET, VIESTINTÄTIETEIDEN TIEDEKUNTA PALAUTTEEN KERÄÄMISEN TARKOITUS

PALAUTEJÄRJESTELMÄ KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEET, VIESTINTÄTIETEIDEN TIEDEKUNTA PALAUTTEEN KERÄÄMISEN TARKOITUS --------------------- KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEET, VIESTINTÄTIETEIDEN TIEDEKUNTA PALAUTEJÄRJESTELMÄ PALAUTTEEN KERÄÄMISEN TARKOITUS Tampereen yliopiston opetusneuvoston palautejärjestelmää

Lisätiedot

Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014

Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014 Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Tutkintojärjestelmän/perusteiden kehittämisen tahtotila

Lisätiedot

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin kokonaisuus arvioinnin periaatteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen oppimisen

Lisätiedot

Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI. Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö

Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI. Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö Valmis tutkinto työelämävalttina - VALTTI Toimenpiteet ja toiveet Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Diakonia ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö PROJEKTISTA TIEDOTTAMINEN Kuusi yksikköä (15.4 Raahen tekniikan

Lisätiedot

Kandidaattivaiheen työelämäopinnot ja maisterivaiheen harjoittelu/ pääaineena kasvatustiede tai kasvatuspsykologia, 18 op

Kandidaattivaiheen työelämäopinnot ja maisterivaiheen harjoittelu/ pääaineena kasvatustiede tai kasvatuspsykologia, 18 op Kandidaattivaiheen työelämäopinnot ja maisterivaiheen harjoittelu/ pääaineena kasvatustiede tai kasvatuspsykologia, 18 op Harjoittelun koordinaattori: Tiina Kemppainen Opintojakso Kuvaus Toteutus Kandidaatin

Lisätiedot