Tee-se-itse kyläsuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tee-se-itse kyläsuunnitelma"

Transkriptio

1 Tee-se-itse kyläsuunnitelma Terhi Välisalo

2 TAUSTOJA Etelä-Pohjanmaan Maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtaja + Trahteeri-ravintolan toimitusjohtaja 2009-, ProAgria Etelä-Pohjanmaa Suupohjan kyläasiamies Kyläsuunnitelman teko-ohjeet Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Kylätoiminta-aiheinen gradu + Rural Studies opintoja (suunnittelumaantiede, Oulun yliopisto) Kotoisin kylästä perheestä, jossa järjestötyö ja talkoot olivat arkipäivää

3 SANOJA Kylä = kyläläisten itse määrittelemä toiminnallinen alue, asukasyhteisö. Kyläläinen = yksityishenkilö, yhdistysten, yritysten ym. toimijoiden edustaja. Suunnitelma = dokumentoidut ajatukset tulevaisuudessa tehtävistä asioista. Kyläselvitys = dokumentti, jossa kerrotaan millaista oli ja on. Ei sisällä tulevaisuuden suunnitelmia. Oletus: kyläsuunnitelma tehdään palkatta vapaaehtoistyönä eikä sen tekijöillä ole erityistä virallista asemaa. Kyläläisillä on neuvoja

4 KYLÄSUUNNITELMA ON Dokumentti kyläläisten yhteisistä päätöksistä millaiseksi kylämme haluamme tulevan millaiseksi kylämme emme halua tulevan mitä tehdään, jotta pääsemme asettamiimme tavoitteisiin kuka tekee ja vastaa kustakin asiasta Kyläsuunnitteluprosessi on tärkeämpää kuin fyysinen kyläsuunnitelma tuo tietoa kotikylästä osallistujille juurruttaa kylään

5 KYLÄSUUNNITELMA EI OLE Mikä tahansa lappunen, joka on otsikoitu kyläsuunnitelmaksi. Jonkun yksin kirjoittama paperinivaska voi näyttää erehdyttävän hyvältä Yhden yhdistyksen (edes kyläyhdistyksen) suunnitelma Hankkeiden hakusuunnitelma Piiperrystä: ei pikkudetaljeja Pelkkä kyläselvitys suunnitelmassa on oltava mukana suunnitelma Yhtä teemaa käsittelevä ei esim. vain kyläkaavoitusta?

6 MISTÄ MOTIVAATIO TEKEMISEEN? Kyläläisten oma tahto miettiä pitkäjänteisesti ja järjestelmällisesti kylänsä kehittämistä. valitettavan harvoin näin Kyläläisiä uhkaa jokin yhteinen uhka. talvisodan henki Rahoitusta ei heru ilman kyläsuunnitelmaa. pakkoliite hanketukihakemukseen Kunta / kyläasiamies pakottaa sosiaalinen paine laittaa tekemään

7 MISTÄ MOTIVAATIO TEKEMISEEN? Ulkopuolisia motivaattoreita: ilmaiset tarjoilut tapaa kyläläisiä ja muiden kylien kyläläisiä pääsee näyttäytymään / lehteen MITÄ SAAN KUN LAITAN VOIMIANI KYLÄSUUNNITELMAN TEKEMISEEN?

8 PÄHKITÄÄN: MOTIVAATIO Muodosta parin kolmen hengen porukka lähipenkiltä ja keskustele seuraavista: 1. Jakakaa yhdessä kokemuksianne kyläsuunnitelmien teettämisestä: mikä on motivoinut kylän ihmiset kyläsuunnittelutyöhön? 2. Keksikää yhdessä uusia tapoja motivoida kyläläisiä kyläsuunnitelmien tekemiseen?

9 KYLÄSUUNNITTELUN VAIHEET Tarve ja tahto tehdä kyläsuunnitelma Paja I mitä kyläsuunnittelu on historiatiedon kokoaminen kotitehtävä Paja II nykytilan analyysi tahtotila / visio kotitehtävä Paja III suunnitelman tekeminen teemasuunnitelmien teettäminen kotitehtävä Kommenttikierros Käyttäminen Päivittäminen

10 MIKSI TÄLLAINEN TYÖTAPA? Tiedetään kauanko rumba kestää ei kestä ikuisesti ehditään tekemään tarpeeksi hyvää max. 2 kk päästään paperitöistä tositoimiin nopeasti Kyläläiset tekevät itse, koska tuntevat kylänsä ja suunnitelmansa parhaiten ovat kyläsuunnittelun tulosten edunsaajia sitoutuvat toteuttamiseen ja päivittämiseen Helppo kyläasiamiehelle samansisältöisiä pajoja voi järjestää peräkkäisinä viikkoina samoilla materiaaleilla kyläläiset voivat valita sopivan ykköspajan, ym. helppo katsoa perään, että työ tulee tehdyksi

11

12 KYLÄASIAMIEHEN POHJATYÖ ENNEN PAJOJA Opiskele aihetta ja päätä millaista kyläsuunnitteluneuvontatietä pitkin itse kuljet. Tiedota yleisesti ja yksityisesti kyläsuunnitelma -sana tutuksi tavoitteet tutuksi sekä kyläläisille että kunnalle ym. Rahoituksen hakeminen esim. opintokeskukset, kunta, yms. Neuvojan hankkiminen Tiedä tarkalleen mihin ryhdyt vie aikaa (n. 2 kk) ja teettää työtä

13 PAJA I KYLÄASIAMIEHEN TYÖLISTA Innosta, motivoi, maanittele, vokottele ja jos voit uhkaile kyläläisiä kyläsuunnitteluun. ks. kohta motivaatio Hanki paikalle ryhmä kyläläisiä per kylä ryhmässä innostuneita kyläläisiä mahdollisimman laajalta pohjalta (ry, oy, yksityinen, valtuutettu, ym.) prosessin on oltava avoin pakotetut ihmiset eivät tee hyvää jälkeä ryhmässä on oltava kirjallisesti lahjakas tietokoneen käyttäjä (ei paperiallergiaa) Vastuuta joka kylästä sopiva yhteyshenkilö. briiffaa hyvin, jotta hän osaa omalla kielellään kertoa asiasta oikein eteenpäin

14 PAJA I KYLÄASIAMIEHEN TYÖLISTA Järjestä paja I mukava lämmin tila ja syötävää ryhmätyöpöytä kullekin kylälle erikseen (esim. kylätalon saliin pöytäryhmiä), paljon kyniä, paperia, keltalappuja, tusseja, ym. kerro koko prosessi alusta loppuun anna ohjeet myös kirjallisina vain yhden pajan tarkat ohjeet kerrallaan valmistaudu esittämään kysymyksiä ajatusten ruokaa kyläsuunnittelupajassa oleville ihmisille vahdi, että työ etenee eikä historiaan jäädä uimaan kerää osallistujalista yhteystietoineen

15 PAJA I Sisältää Mitä kyläsuunnittelulla haetaan Ryhmän täydentäminen Työmenetelmät Aikataulu Vastuiden jako ryhmätyötilanteessa roolit: puheenjohtaja kirjuri kellokalle tiukkapipo ( pysytään asiassa ) Ryhmän täydennys Kyläsuunnitteluenergiasta tähän n. 15 %

16 KYLÄSUUNNITTELUSIMULAATIO PAJA I n. 6 hengen ryhmissä kehitelkää itsellenne pikapikaa oma kylä valitkaa ryhmän puheenjohtaja, kirjuri, tiukkapipo ja kellokalle nimetkää kylä kirjatkaa paperille kylän tärkeimmät historialliset erityispiirteet käyttäkää Kyläsuunnittelun teko-ohjeet sivua 9 hyväksenne tuotos max. yksi A4 purku

17 PAJA II KYLÄASIAMIEHEN TYÖLISTA Järjestä paja II tiedota (myöhäiset ehtivät vielä) pidä huoli avoimuudesta ja oikeasta tiedon jakamisesta mukava uusi lämmin tila ja syötävää ryhmätyöpöytä kullekin kylälle erikseen (esim. kylätalon saliin pöytäryhmiä paljon kyniä, paperia, keltalappuja, tusseja, ym. kertaa kyläsuunnitelman laadintaprosessi anna ohjeet kirjallisinakin käske ottaa roolit (pj, kirjuri, tiukkis, kellottaja) käy pöytä kerrallaan läpi kotitehtävät ja pääsisällöt näin pysyt kärryillä missä mennään pidä huoli, että pysytään asiassa

18 PAJA II Sisältää kylän datatiedon kuvaukset ihmisistä, elinkeinoista, palveluista, ympäristöstä, maineesta, yms. historian ja nykytilan asioiden arvottaminen ja sijoittaminen nelikenttään (swot) vahvuus ja heikkous (nyt) mahdollisuus ja uhka (tulevaisuus) kirjoitetaan tavoitetila tai visio päätetään kyläläisten osallistamistavasta kylän tulevaisuuden miettimiseen kyläselvitysosion kommentoimiseen ellei nämä nouse automaattisesti, nosta keskustelua kysymällä kylään vaikuttavista toimintaympäristön muutoksista (ilmasto, lama, yms.) kyläsuunnitteluenergiasta tähän 30 %

19 KYLÄSUUNNITTELUSIMULAATIO PAJA II menkää kyläryhmiinne valitkaa taas ryhmän puheenjohtaja, kirjuri, tiukkapipo ja kellokalle kirjatkaa paperille kylän tärkeimmät nykytilan tekijät käyttäkää Kyläsuunnittelun teko-ohjeet sivua hyväksenne tehkää nelikenttä suunnitelkaa kyläläisten osallistaminen: kommentit kyläselvitykseen ideoiden kerääminen tulevaisuuteen tuotos max. kaksi A4 purku

20

21 PAJA III KYLÄASIAMIEHEN TYÖLISTA Järjestä paja III mukava uusi lämmin tila ja syötävää ryhmätyöpöytä kullekin kylälle erikseen (esim. kylätalon saliin pöytäryhmiä paljon kyniä, paperia, keltalappuja, tusseja, ym. anna ohjeet kirjallisinakin käske ottaa roolit (pj, kirjuri, tiukkis, kellottaja) käy pöytä kerrallaan läpi kotitehtävät ja pääsisällöt pidä huoli, että pysytään asiassa ja piiskaa töihin rohkaise valitsemaan asioita pois työlistoilta

22 PAJA III Sisältää kyläläisiltä kerättyjen ideoiden raakaamisen ryhmitellään ideat otsikoidaan idearyhmät mietitään kyläselvityksen sisällön ja idearyhmien välistä suhdetta onko järkevää tässä kylässä, keksitäänkö lisää ideoita? järjestetään idearyhmät tärkeysjärjestykseen järjestetään tärkeimmän idearyhmän yksittäiset ideat tärkeysjärjestykseen, sitten toiseksi tärkein idearyhmä, jne. luonnostellaan tärkeimmän idearyhmän tärkein toimenpide hankelapulle selväksi toimenpidesuunnitelmaksi kehittämisteemojen järjestäminen kyläsuunnitteluenergiasta tähän 50 %

23 KYLÄSUUNNITTELUSIMULAATIO PAJA III menkää kyläryhmiinne valitkaa taas ryhmän puheenjohtaja, kirjuri, tiukkapipo ja kellokalle tehkää II ja III pajan väliin annettu kotiläksy kerätä ideoita kirjatkaa kukin simulaatiokylänne kehittämisideoita 1 per 1 keltainen lappu noudattakaa Kyläsuunnittelun teko-ohjeet sivuja hyväksenne tuotos max. kolme A4 purku

24 TÖITÄ PAJOJEN JÄLKEEN Kyläsuunnitelma on kirjoitettava puhtaaksi. Kyläasiamies antaa kyläkohtaiset kommentit suunnitelman viilaamiseksi. Kyläsuunnitelma voidaan kuvittaa ja vaikka taittaa ei painattamista, jotta sitä uskalletaan käyttää ja muuttaa Miten suunnitelma julkaistaan kyläläisille, muille? Kyläsuunnitelma kannattaa oikeasti luetuttaa ja hyväksyttää kaikissa kylän organisaatioissa. omat vastuuosiot yhdistysten ym. vuosisuunnitelmiin Kyläasiamies kerää kunnille niiden kylien suunnitelmista luonnoksen alkusyksystä mahdollista tehdä budjettivarauksia

25 PÄIVITTÄMINEN Kyläsuunnitelmaan tehdään suunnitelma sen päivittämisestä Kyläsuunnitelman päivittämisen vastuutaho kirjataan ylös kyläsuunnitelmaan Päivittämisen vaiheet tavoitteiden ja tulosten vertailu mitä tehty, mitä tekemättä? uudistetaan tarvittavat osat kyläselvityksestä tehdään kyläsuunnitteluprosessi uudelleen tarvittavilta osin Kyläasiamies muistuttaa tai järjestää päivitystilaisuuksia Lopputöihin 5 % kyläsuunnitteluenergiasta

26 TÖITÄ PAJOJEN JÄLKEEN Nousiko jokin yksittäinen asia niin, että sille on tehtävä erillinen suunnitelma? Esimerkiksi: pelastussuunnitelma kylämaisemasuunnitelma järven kunnostussuunnitelma kyläkaava asukashankintasuunnitelma viestintäsuunnitelma kylätaloussuunnitelma yhteisen jätevesijärjestelmän suunnitelma

27 PÄHKITÄÄN: PÄIVITTÄMINEN Menkää kyläryhmiinne Pohtikaa miten näin laadittu kyläsuunnitelma kannattaa päivittää / päivityttää. Keksikää myös simulaatiokylällenne lentävä lause / slogan. Kirjatkaa max. yksi A

28 ONGELMIA Ihmiset vaihtuvat pajoista toiseen tieto ei siirry Paperiallergia ajatukset eivät päädy dokumenttiin Asiassa pysyminen Työn tarkoituksen näkeminen Suunnittelun ja suunnitelman vieminen kirjahyllystä kylän toimintaan

29 PÄHKITÄÄN: KÄYTTÖTAVAT Menkää kyläryhmiinne Miettikää käytäntöjä, jolla kyläsuunnitelman suunnittelutyö laitetaan käytännön kylätoimintaan sisälle. Purku

30

31 ESIMERKKINÄ ARONKYLÄ Kauhajoen Aronkylä tietoa kylästä linkki

32 PALAUTE Te, jotka olette käyttäneet kolmen työpajan menetelmää: kokemuksia? Kaikki: mitä hyvää? mitä kehitettävää? kolmen kyläsuunnittelupajan työtavassa?

OSALLISTUVA KYLÄ. kyläsuunnitelman ohjaamiskoulutus

OSALLISTUVA KYLÄ. kyläsuunnitelman ohjaamiskoulutus OSALLISTUVA KYLÄ kyläsuunnitelman ohjaamiskoulutus Terhi Välisalo, toiminnanjohtaja Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Etelä-Pohjanmaa ry OHJELMA TIISTAI 20.4. 12.00 Kyläsuunnitelman ohjaamisen

Lisätiedot

KYLÄSUUNNITELMAN TEKO-OHJEET

KYLÄSUUNNITELMAN TEKO-OHJEET KYLÄSUUNNITELMAN TEKO-OHJEET Terhi Välisalo Hyvä kylä hanke Suupohjan kehittämisyhdistys ry 6/2007 2 OHJEIDEN SYNTYMINEN Etelä-Pohjanmaalla 2/2006-6/2007 oli käynnissä ELMA-hankerahoitteinen Hyvä kylä

Lisätiedot

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Kyläsuunnittelu Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf 1 Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Perustettu vuonna 2000 Itäisen Uudenmaan alueen kylien edunvalvoja sekä kyläyhdistysten etujärjestö

Lisätiedot

MIKSI KYLÄSUUNNITELMA? Kyläsuunnitelman avulla luodaan tulevaisuutta, koordinoidaan ja toteutetaan asioita.

MIKSI KYLÄSUUNNITELMA? Kyläsuunnitelman avulla luodaan tulevaisuutta, koordinoidaan ja toteutetaan asioita. KYLÄSUUNNITELMA MIKSI KYLÄSUUNNITELMA? Kyläsuunnitelman avulla luodaan tulevaisuutta, koordinoidaan ja toteutetaan asioita. Se on kylän, kyläyhteisön tai useamman kylän yhteinen ja tehdään oman kylän tarpeesta

Lisätiedot

Vastaajan taustatietoa

Vastaajan taustatietoa 27 Vastaajan taustatietoa yhteistyökumppani 1 lappilaiset Kylät ry:n jäsen 4 kaupungin asukasyhdistyksen jäsen 0 kyläyhdistyksen jäsen 23 kyläläinen 17 0 5 10 15 20 25 Vastaajan kunta 25 3 2 1 0 Mitä tulee

Lisätiedot

Maatalouden vesitalouden hallinta menetelmät käyttöön paikallisella yhteistyöllä

Maatalouden vesitalouden hallinta menetelmät käyttöön paikallisella yhteistyöllä Maatalouden vesitalouden hallinta menetelmät käyttöön paikallisella yhteistyöllä Työpaja 13.6.2014 Kati Berninger Tutkimusjohtaja Tyrsky-Konsultointi Oy Ohjelma 9.00-9.30 Aamukahvi 9.30-9.45 Johdanto Osanottajien

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala

Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala - millainen on hyvä kyläsuunnitelma? - onko tarpeen määritellä hyvän suunnittelun laatukriteereitä? - mitkä ovat keskeiset elementit kyläsuunnittelusta? Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala Millainen

Lisätiedot

KYLÄSUUNNITELMAT JA RAHOITUS NURMIJÄRVELLÄ

KYLÄSUUNNITELMAT JA RAHOITUS NURMIJÄRVELLÄ Kokoontumis- ja harrastustilat sekä kyläyhdistyksen perustaminen (Harrastus)toiminnan pitää olla uutta, tai toimintaa on laajennettava/uusittava. Kotiseutuliiton ja opetusministeriön varoja kannattaa myös

Lisätiedot

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA Kuhmalahden ja Pälkäneen kehittämistä Hankkeen tausta ja teema Rahoittajina Työ- ja elinkeinoministeriö Hallinnoijina Pomoottori ry sekä Kaakkois- Pirkanmaan seutukunta

Lisätiedot

Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista

Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Kyläsuunnitteluhankkeen taustaa Kyläsuunnittelua on käytetty paikallisen kehittämisen välineenä

Lisätiedot

Miten keskustella yhdessä arviointituloksista? Tämä ohjeistus on tarkoitettu Sykettätyöhön.fi-palvelun käyttäjille.

Miten keskustella yhdessä arviointituloksista? Tämä ohjeistus on tarkoitettu Sykettätyöhön.fi-palvelun käyttäjille. Miten keskustella yhdessä arviointituloksista? Tämä ohjeistus on tarkoitettu Sykettätyöhön.fi-palvelun käyttäjille. Sykettätyöhön.fi-palvelu työpaikan kehittämisen apuna Sykettätyöhön.fi-palvelu tukee

Lisätiedot

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Vapaaehtoisuus on muuttunt pakoksi Joudumme hallinnollisiin tehtäviin, emme voi keskittyä meille tärkeiden asioiden kehittämiseen

Lisätiedot

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kotipalvelujen kasvava markkina uudet ratkaisut 15.6.17 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa kyläkoordinaattori Tuula Palojärvi Pohjois-Savon Kylät ry Pohjoissavolaisten

Lisätiedot

EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA

EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA Suomen Kylätoiminta ry Syty on käynnistänyt Vuoden Kylä 2010 -valintakierroksen. Vuoden Kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan

Lisätiedot

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS TOIMINTA-KORTTI Mielenterveyden käsi Tavoitteena pohtia omaa ja työyhteisön mielenterveyttä mielenterveyden käsi -kuvan avulla. 1. Miltä oma kätesi näyttää, kun tarkastelet sitä kuvan kysymysten avulla?

Lisätiedot

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä Toiminnallinen tehtävä Tulevaisuusverstas Tulevaisuusverstaassa pohditaan omaa roolia ja toimintaa kestävän kehityksen edistämisessä. Lisäksi tavoitteena on oppia tulevaisuusajattelua: ymmärtää, että nykyiset

Lisätiedot

Kouluttajan manuaali PPT-esityksen tueksi:

Kouluttajan manuaali PPT-esityksen tueksi: Kouluttajan manuaali PPT-esityksen tueksi: Tämä esitys sisältää koulutuksen koulun opetushenkilöstölle. Koulutus on rakennettu sellaiseksi, että sen voi vetää ryhmälle ilman aiheeseen etukäteen perehtymistä.

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry KYLIEN TOIMINNALLINEN KEHITTÄMINEN - esimerkkinä Nurmijärvi Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry Leader-ryhmä Keski-Uudenmaan ja Etelä- Hämeen alueelta. Kehittää maaseutua pääasiassa rahoittamalla Manner-Suomen

Lisätiedot

Hyvän kierteellä hyvinvoinnin voittajaksi! Kannonkosken, Karstulan, Kivijärven, Kyyjärven ja Saarijärven elinvoimapaja

Hyvän kierteellä hyvinvoinnin voittajaksi! Kannonkosken, Karstulan, Kivijärven, Kyyjärven ja Saarijärven elinvoimapaja Hyvän kierteellä hyvinvoinnin voittajaksi! Kannonkosken, Karstulan, Kivijärven, Kyyjärven ja Saarijärven elinvoimapaja 28.3.2019 Anu Hätinen ja Katariina Luoto Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Kuvaamme

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

innostusta ja hyvinvointia vapaaehtoistyöstä - työpajan yhteenveto

innostusta ja hyvinvointia vapaaehtoistyöstä - työpajan yhteenveto innostusta ja hyvinvointia vapaaehtoistyöstä - työpajan yhteenveto Elävät kylät - kulttuuristavoimaa vapaaehtoistyöstä 2017-2019 Lapin kylätoimintapäivät 28.-29.4.2018 Äkäslompolo LYHYESTI: 1. Vapaaehtoisia

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Suunnittelun välineet

Reilun Pelin työkalupakki: Suunnittelun välineet Reilun Pelin työkalupakki: Suunnittelun välineet Tavoitteet Tämä diaesitys kannustaa jäsentämään suunnitelmia toteuttamiskelpoisiksi. Välineiden käytön tavoitteena on luoda yhteinen näkemys etenemisestä

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät

Lisätiedot

Leader-arvioinnin sparrauspäivä. Sari Rannanpää Helsinki

Leader-arvioinnin sparrauspäivä. Sari Rannanpää Helsinki Leader-arvioinnin sparrauspäivä Sari Rannanpää 11.9.2018 Helsinki Missämennään Leader-arvioinnissa? Kysely Leader-ryhmille(24 vastausta) Missä vaiheessa Leader-arvioinnissa mennään? Suunnittelu (tarkoitus,

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl Oletteko kokeneet Kyläavustajatoiminnan tarpeelliseksi omalla alueellanne Kyllä 27 100 % Ei 0 0 % Kyläavustajatoiminnan onnistuminen

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

Palvelujen kehittäminen yhdistyksen toimintaan

Palvelujen kehittäminen yhdistyksen toimintaan Palvelujen kehittäminen yhdistyksen toimintaan asiakasymmärrys kehittämisen lähtökohtana palvelumuotoilun keinoja soveltaen Heli Laurikainen, kyläkehittäjä Aistien avoimia oppimisympäristöjä kehittämässä

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät

Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät Kyläturvallisuus osana turvallisuussuunnittelua ja varautumista Kehittyvät Kylät -palveluita tuottamassa, hankkeen kokemuksia kyläturvallisuuden lisäämiseksi Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät

Lisätiedot

Juonneryhmätyöskentely klo Vetäjät:

Juonneryhmätyöskentely klo Vetäjät: Juonneryhmätyöskentely 31.8.2006 klo 13.30 17.00 Vetäjät: Aikataulu to 31.8. klo 13.30 17.00 Juonne- ja vertaisryhmien tavoite (10 min) Esittäytyminen (45 min) Vertaisryhmien muodostaminen (20 min) Kehittämishankkeiden

Lisätiedot

Tekniikan Tiennäyttäjät juonne II klo Vetäjä: Markku Närhi

Tekniikan Tiennäyttäjät juonne II klo Vetäjä: Markku Närhi Tekniikan Tiennäyttäjät juonne II 6.5.2004 klo 13.30 17.00 Vetäjä: Markku Närhi Aikataulu to klo 13.30 17.00 Juonne- ja vertaisryhmien tavoite (10 min) Esittäytyminen (15 min) Miellekarttatyöskentely (45

Lisätiedot

Seuratoiminnan. Tämä on seuroille tarkoitettu työkirja urheiluseuran tulevaisuuden pohtimiseen. Kokoa tiimi omasta seurasta.

Seuratoiminnan. Tämä on seuroille tarkoitettu työkirja urheiluseuran tulevaisuuden pohtimiseen. Kokoa tiimi omasta seurasta. Seuratoiminnan Tulevaisuus Miten meidän urheiluseuramme menestyy muuttuvassa maailmassa? 1 Kokoa tiimi omasta seurasta. Tämä on seuroille tarkoitettu työkirja urheiluseuran tulevaisuuden pohtimiseen. 2

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT Tähän korttipakkaan on koottu apukeinoja opinto-piirityöskentelyä varten. Voitte noudattaa ohjeita järjestelmällisesti tai soveltaa niitä vapaasti haluamallanne

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Tämän kyselyn tarkoitus oli löytää Pohjois-Pohjanmaan kylätoiminnan tärkeimmät kehityskohteet sekä saada tietoa maakunnallisen kyläyhdistyksen, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Menestyvän kylän resepti ennen, nyt ja tulevaisuudessa. kaisu.kumpulainen@jyu.fi

Menestyvän kylän resepti ennen, nyt ja tulevaisuudessa. kaisu.kumpulainen@jyu.fi Menestyvän kylän resepti ennen, nyt ja tulevaisuudessa kaisu.kumpulainen@jyu.fi Kylän muutos/ Kylän määrittelyä Kylien luonteen muutos: Perinteisistä maatalousyhteisöistä kehittämisyhteisöiksi Ihmisten

Lisätiedot

Opetuksen uudistajat I -juonne klo Vetäjä: Merja Ruotsalainen (OY)

Opetuksen uudistajat I -juonne klo Vetäjä: Merja Ruotsalainen (OY) Opetuksen uudistajat I -juonne 6.5.2004 klo 13.30 17.00 Vetäjä: Merja Ruotsalainen (OY) Aikataulu to klo 13.30 17.00 Juonne- ja vertaisryhmien tavoite (10 min) Esittäytyminen (30 min) Vertaisryhmien muodostaminen,

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat

Lisätiedot

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin

Lisätiedot

Hyvinvointia koulupäivään toiminnallisista menetelmistä

Hyvinvointia koulupäivään toiminnallisista menetelmistä Hyvinvointia koulupäivään toiminnallisista menetelmistä Kuinka kehitän HELPOSTI oppitunteja toiminnallisempaan suuntaan? 1.Fyysinen aktiivisuus ja koulupäivä Keskustelu - voidaanko meidän koululla samaistua

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä

KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä Mitä Kotirukkasella tavoitellaan? Kotirukkasen avulla tiivistetään yhteistyötä asumisyksikön työntekijöiden, asukkaiden ja läheisten välillä.

Lisätiedot

Viesti kulkee! Aikku Eskelinen, Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto. Kuva:

Viesti kulkee! Aikku Eskelinen, Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto. Kuva: Viesti kulkee! Viestinnällä luodaan vetovoimaa, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta, rekrytoidaan, motivoidaan, palkitaan, markkinoidaan ja hoidetaan yhteisöä sisäisesti. - Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto

Lisätiedot

KYLÄN ABC. turvallisuussuunnittelun. Kylien turvallinen ja toimiva arki

KYLÄN ABC. turvallisuussuunnittelun. Kylien turvallinen ja toimiva arki suomeksi KYLÄN turvallisuussuunnittelun ABC Kylien turvallinen ja toimiva arki Törmäätkö kylälläsi ongelmiin, jotka mielestäsi kaipaisivat ratkaisuja? Ongelmat voivat olla erilaisia arjen epäkohtia vaikkapa

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE

VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE Vapaaehtoisen nimi: 1. Vapaaehtoistyö Päivämäärä ja kesto Organisaatio Tehtävät Tarvittavat taidot ja osaaminen 2. Muut koulutukset ja kurssit Päivämäärä Kurssin,

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Torstai1 Ratkaisujen ideointi. Jamk Innovointipäivät

Torstai1 Ratkaisujen ideointi. Jamk Innovointipäivät Torstai1 Ratkaisujen ideointi Jamk Innovointipäivät Olemme saaneet eilen toimeksiannon, ja tutkineet saaneet käsityksen asiakkaiden tarpeita ja toiveista kehityskohteeseen liittyen. Nyt siirrymme ideoimaan

Lisätiedot

Yhdistyksien jäsenlehdet nyt ja tulevaisuudessa

Yhdistyksien jäsenlehdet nyt ja tulevaisuudessa Yhdistyksien jäsenlehdet nyt ja tulevaisuudessa Ursan kerhoseminaari Artjärvi 2.-4.2.2007 Harri Haukka harri.haukka@pp.inet.fi Tämän esitelmän idea? Tarkoitus ei ole, että allekirjoittanut kertoo mitä

Lisätiedot

TARTU TOIMEEN! Koulutus toiminnallisen opetuksen kehittämiseen. Jussi Muittari, Kim Lindblad & Eeva Pekanheimo

TARTU TOIMEEN! Koulutus toiminnallisen opetuksen kehittämiseen. Jussi Muittari, Kim Lindblad & Eeva Pekanheimo TARTU TOIMEEN! Koulutus toiminnallisen opetuksen kehittämiseen Jussi Muittari, Kim Lindblad & Eeva Pekanheimo Koulutuksen sisältö ja tavoitteet Koulutuksen tavoitteena on 1. saavuttaa yhteinen käsitys

Lisätiedot

Omaperäinen lasku. : 2 on sama kuin :. Mari, Kim ja Jaana ovat ehdottaneet kolmea omaperäistä tapaa laskea : 2.

Omaperäinen lasku. : 2 on sama kuin :. Mari, Kim ja Jaana ovat ehdottaneet kolmea omaperäistä tapaa laskea : 2. Omaperäinen lasku Nimet: Mari, Kim ja Jaana ovat ehdottaneet kolmea omaperäistä tapaa laskea : 2. Mitkä ehdotetuista laskutavoista ovat toimivia? Selittäkää, miksi laskutapa on toimiva tai miksei se ole.

Lisätiedot

Workshop Palveluiden ideointi ja kehittäminen Miia Lammi Muotoilukeskus MUOVA. Ohjelma. Luovuuden ainekset. Odotukset.

Workshop Palveluiden ideointi ja kehittäminen Miia Lammi Muotoilukeskus MUOVA. Ohjelma. Luovuuden ainekset. Odotukset. Workshop 30.3.2017 Palveluiden ideointi ja kehittäminen Miia Lammi Muotoilukeskus MUOVA Workshopin tavoitteena on oppia, miten palveluita ideoidaan ja kehitetään palvelumuotoilun menetelmien avulla. Workshop

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Pohjois-Satakunta Ikaalinen

Pohjois-Satakunta Ikaalinen Pohjois-Satakunta Ikaalinen 19.3.2015 41700 asukasta Satakunta 25 450 Pirkanmaa 16 250 Toiminta-alue Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta 4.10.2013 esitys tulee http://teemailtapaivat.wikispaces.com Aika http://www.locksleynet.com/wp-content/uploads/2010/07/24-hour-clock.jpg

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

Yhteenveto kyselyn tuloksista

Yhteenveto kyselyn tuloksista Yhteenveto kyselyn tuloksista Asukas-, kotiseutu- ja kyläyhdistykset ja kaupungin johdon tapaamiset 2013/6 2014/1 1 Yleistä kyselystä Lähetettiin sähköpostitse n. 50 yhdistykselle tai edustajalle Vastauksia

Lisätiedot

Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012

Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012 Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012 Kyllä kylä kuuluu, kun Miten välitetään kylän tahto päättäjille /perjantain lörning kafeen tulokset: TEEMA NÄKYVYYS : Alueen tapahtumat oltava mukana

Lisätiedot

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

Konginkankaan IDEAILTA

Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan kyläsuunnitelma 2010-2015 2009 Vihreän väylän kehittämishanke Mt 637 matkailulliseksi maisematieksi - 2013 Leader-hanke käynnistetty 12/2010 hakijana ja hallinnoijana

Lisätiedot

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Nuorten työelämätaidot ja syrjimätön työelämä koulutus 9.11.2012 Yritysvierailut eri tarkoituksiin Kysy pois! Tutustutaan yrityksen kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot

Hyvän kierteellä hyvinvoinnin voittajaksi! Jyväskylän, Laukaan, Muuramen ja Uuraisten elinvoimapaja

Hyvän kierteellä hyvinvoinnin voittajaksi! Jyväskylän, Laukaan, Muuramen ja Uuraisten elinvoimapaja Hyvän kierteellä hyvinvoinnin voittajaksi! Jyväskylän, Laukaan, Muuramen ja Uuraisten elinvoimapaja 9.4.2019 Anu Hätinen ja Katariina Luoto Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Kuvaamme tilaisuudessa. Mikäli

Lisätiedot

Ilolla uuteen vuoteen!

Ilolla uuteen vuoteen! Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,

Lisätiedot

Päätöksenteon mallit

Päätöksenteon mallit Prosesseja! Mitä luvattiin? Prosessi on helposti tapahtumanjärjestäjälle kirosana, mutta kelvollista työtä on helvetin vaikea tehdä ilman ainakin jonkinlaista prosessia. Käymme läpi mielestämme tärkeimpiä

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

KJR C2005 Tuotesuunnittelu, Konseptisuunnittelu ja osatoiminnot Raporttien arviointi ja palaute

KJR C2005 Tuotesuunnittelu, Konseptisuunnittelu ja osatoiminnot Raporttien arviointi ja palaute KJR C2005 Tuotesuunnittelu, 2016 4. Konseptisuunnittelu ja osatoiminnot Raporttien arviointi ja palaute Yleistä RYHMÄ Yleiset asiat (max 0.5 p.) PISTEET Johdanto (max 0.5 p.) PISTEET Ratkaisujen etsiminen

Lisätiedot

Vertaisopastuksella verkkoon

Vertaisopastuksella verkkoon Vertaisopastuksella verkkoon Hanna Kaisti Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Tehdään yhdessä: osallistava tapahtumatuotanto kirjastossa 13.10.2016. Pori Vertaisopastus Vertaisopastus on vapaaehtoisten kirjaston

Lisätiedot

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita

Lisätiedot

Tukiverkostoon yhdessä - Tulevaisuuspäivä

Tukiverkostoon yhdessä - Tulevaisuuspäivä Tukiverkostoon yhdessä - Tulevaisuuspäivä Tehtäviä verkostotyöskentelystä 23.4.2015 Tutustumistehtävä: mikä olisit? Keksitään verkostoihin ja ohjaukseen liittyviä substantiiveja yhtä monta kuin ryhmäläistä.

Lisätiedot

Tervetuloa! Vaikuttavaa toimintaa

Tervetuloa! Vaikuttavaa toimintaa Tervetuloa! Vaikuttavaa toimintaa - 22.9.2015 Seuraavat yhdistyskoulutukset Ti 13.10, Loimaan Mellilä, aiheena yhdistystalouden arki Ti 27.10 Somero, aiheena yhdistysten uudet haasteet Laadukasta yhdistystoimintaa

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

KYLÄILTA KELLO 18.30

KYLÄILTA KELLO 18.30 KYLÄILTA 10.10.2016 KELLO 18.30 Kahvia ja kastettavaa Oppilaiden turvallisuustyöt esillä ja niistä parhaat palkitaan illan aikana Tervetuliaissanat Taivalkunnan kylät ry:n pj. Kyläyhdistyksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Akateemiset taidot. 2. tapaaminen

Akateemiset taidot. 2. tapaaminen Akateemiset taidot 2. tapaaminen kurssin vastuuopettaja on Lauri Ylinen sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@helsinki.fi huone C435 seuratkaa kurssin verkkosivua (courses.helsinki.fi/fi/mat20005/125180298)

Lisätiedot

Kylän kestävyyspolku -hanke. Salo

Kylän kestävyyspolku -hanke. Salo Kylän kestävyyspolku -hanke Salo 7.5.2019 Varsinais-Suomen Kylät ry (perustettu vuonna 2000) Olemme kaksikielinen maakunnallinen toimija, joka palvelee kylä- sekä asukasyhdistyskenttää Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Tapahtumien järjestäminen. Yhdistyskoulutus Siiri Kihlström Tuottaja ja kulttuuriasiantuntija

Tapahtumien järjestäminen. Yhdistyskoulutus Siiri Kihlström Tuottaja ja kulttuuriasiantuntija Tapahtumien järjestäminen Yhdistyskoulutus 2.12.2015 Siiri Kihlström Tuottaja ja kulttuuriasiantuntija TÄMÄN SETIN SISÄLTÖ Miksi tehdään tapahtumia? Tapahtuma=projekti Projektin osa-alueet Projektin elinkaari

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/

Lisätiedot

Tulevaisuuden suunnittelu ja innovatiivinen oppiminen tulevaisuudessa 24. -25.4.2012 Pepe Nummi

Tulevaisuuden suunnittelu ja innovatiivinen oppiminen tulevaisuudessa 24. -25.4.2012 Pepe Nummi Tulevaisuuden suunnittelu ja innovatiivinen oppiminen tulevaisuudessa 24. -25.4.2012 Pepe Nummi Työpaja Palaa omaan mukavaan aamupäivän ryhmään! 2 Tulevaisuutta esiin - trendinanalyysejä fasilitoiden Fasilitaattori

Lisätiedot

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Tervetulosanat ja muutama dia puheenjohtajalta (Olli) Kyläyhdistys on 36-vuotias ja hyvissä voimissaan Onnistuttu tiedonkulun ja avoimuuden lisäämisessä

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Unelmista Meillä kaikilla on unelmia; mielen aitoja ilmaisuja jostain paremmasta. Unelmat vievät meitä eteenpäin ja kehittävät meitä ihmisinä. Antamalla

Lisätiedot

Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä.

Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä. Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä. Oulu oivaltaa -tutkimusmatkat Oulu on saanut uuden sivistysohjelman, jossa on konkreettisia asioita, joilla Oulusta tehdään entistä

Lisätiedot

Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa

Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa jatkuvan parantamisen toimintatapa Virpi Mattila ..Työssä tarvitaan monenlaista osaamista.. AMMATILLINEN OSAAMINEN -ammatilliset tiedot

Lisätiedot

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa yhdistysten vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Ryhmätyöt 1. Puheenjohtajan tärkein tehtäväon uuden puheenjohtajan löytäminen, jatkon varmistaminen,

Lisätiedot

Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville

Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville Oppaan idea Neljä eri vaihetta toimintavuodessa = askeleet Oppaasta voi käydä läpi toimintavuoden aikana useassa

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta Työkaluja puheenjohtajuuteen Järjestökoulutus, Joensuu 6.2.2018 Muokannut Sara Salonen Puheenjohtajuudesta Millainen on hyvä puheenjohtaja? Kokouskäytännöt Jaksaminen

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Digitaalisuus palvelumuotoilussa. Annemari Auvinen Digipolku

Digitaalisuus palvelumuotoilussa. Annemari Auvinen Digipolku Digitaalisuus palvelumuotoilussa Annemari Auvinen Digipolku Palvelumuotoilutyöpaja Keskustele parin kanssa: Millaisia hyviä kokemuksia sinulla on erilaisista palveluista, joissa digitaalisuus on ollut

Lisätiedot

KYLÄTIETO Pohjois-Karjala ja kyläturvallisuus

KYLÄTIETO Pohjois-Karjala ja kyläturvallisuus KYLÄTIETO Pohjois-Karjala ja kyläturvallisuus HAMA-verkoston seminaari, 8.9.2015 Helsinki kyläasiamies Tuomo Eronen Mitä kylähyvinvointiin kuuluu? Järjestötyö ja vapaaehtoistoiminta Yhteisöllisyys ja kylätoiminta

Lisätiedot