EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA"

Transkriptio

1 EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA Suomen Kylätoiminta ry Syty on käynnistänyt Vuoden Kylä valintakierroksen. Vuoden Kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta. Tavoitteena on löytää aktiivisia kyliä, tuloksellista kylätoimintaa ja saada hyviä esimerkkejä kylien toiminnasta. Etelä-Pohjanmaan kylät lähettävät hakemuksen mahdollisine liitteineen viimeistään syyskuussa 2010 osoitteella Esa Sillanpää Hellanmaantie Hellanmaa puh Vuoden kylän valinnassa painotetaan kylien toiminnan suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä ja uutta luovaa toimintaa. Erityisesti otetaan huomioon yhteistyö (ml. Eteläpohjalaiset Kylät ry:n jäsenyys), avoin tiedottaminen, yhteistyön sujuminen ja kylän kehittäminen laaja-alaisesti. Valinta toteutetaan kaksivaiheisena. Kylien maakunnallinen yhteenliittymä, siis myös Eteläpohjalaiset Kylät ry (www.epk.fi) nimeää oman maakuntansa Vuoden Eteläpohjalaisen kylän. Maakunnallisen Vuoden kylän valintaa valmistellaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Eteläpohjalaiset Kylät ry tekee Sytylle ehdotuksen Valtakunnalliseksi Vuoden Kyläksi, joka 2010 valitaan Suomen Kylätoiminta ry:n toimesta maakunnallisten Vuoden kylien joukosta. Sama hakemus on voimassa kaksi vuotta, ellei hakija toisin ilmoita. Hakemusta voi tarvittaessa täydentää. Hakumenettelystä saa lisätietoa myös EP:n kyläasiamieheltä, Juha Pohjonen , Tätä lomaketta saa jakaa, sen saa liittää myös nettisivuille. Se on ladattavissa osoitteessa

2 2 VUODEN KYLÄN VALINTA 2010 Jos vastaustila ei riitä, jatkakaa lomakkeen taakse tai erilliselle paperille. Voitte liittää esitykseen myös muuta kylän aikaansaannoksista kertovaa materiaalia, jonka palautamme valinnan jälkeen. 1. Kylän nimi sijaintikunta kylän asukasluku (arvio riittää, jos tarkka tieto puuttuu). etäisyys lähimpään kaupunkiin noin km, lähin kaupunki on 2. Tietojen ilmoittajan nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköposti: 3. Mitä liitemateriaalia hakulomakkeen mukana on ja minne se palautetaan? 4. Kylässä toimivat seuraavat järjestöt (rasti, jos on): kyläyhdistys Nuorisoseura maa- ja kotitalousseura tai PVY Martat Metsästysseura urheiluseura tai sen alaosasto 4H-kerho muita järjestöjä tai kerhoja, mitä? 5. Onko kylässä voimassa oleva kyläsuunnitelma? Ei Kyllä Kuinka kyläsuunnitelmaprosessi on edennyt ja miten suunnitelmaa on toteutettu ja seurattu?

3 6. Miten kylänne on osallistunut/varautunut PARAS-hankkeeseen (kunta- ja palvelurakenneuudistus)? 3 7. Kylän kolme merkittävintä voimannäytettä / toimenpidettä viimeisen viiden vuoden aikana (yksin tai yhdessä muiden kanssa)? Näistä pyydetään liittämään mukaan oheisaineistoa

4 8. Miten kylä on hoitanut tiedottamisen; lehti, kirjeet, ilmoitustaulu, kotisivut, verkkotiedotteet tms Millaista yhteistyötä kylässä on tehty? Esimerkkejä: A. Oman kylän järjestöjen ja kyläläisten kesken: B. Yhdessä kunnan toisten kylien, kunnan, alueen Leader-ryhmän, järjestöjen ja muiden kanssa: C. Kansainvälinen toiminta: 10. Esimerkki onnistuneesta yhteishankkeesta, jossa kylä on ollut mukana (mitä tehtiin, miksi, koska ja keiden kanssa?):

5 5 11. Mitä merkittäviä tapahtumia (kyläjuhlia, markkinoita, näytelmiä, urheilutapahtumia yms.) kyläläiset ovat järjestäneet viimeisen viiden vuoden aikana yksin tai yhdessä muiden kanssa? 12. Miten kylä ja kyläläiset ovat osallistuneet alueensa palvelujen kehittämiseen ja uudelleen järjestämiseen, esim. kauppa, lähikoulu, posti, kylän monipalvelukeskus, laajakaistayhteydet, infran järjestäminen, kyläavustaja, kuljetuspalvelut? 13. Mitä elinkeinojen kehittämiseen liittyviä hankkeita kylä on toteuttanut tai ollut mukana toteuttamassa viimeisen viiden vuoden aikana? 14. Miten muuten kylä on edistänyt yrittäjyyttä ja työpaikkojen syntymistä kylään? 15. Onko kylässä kyläkaavaa tai ympäristösuunnitelmaa?

6 6 16. Miten kylässä on vaalittu kylän kulttuurimaisemaa? 17. Onko kylän voimin pyritty edistämään maaseutuasumista ja hankkimaan kylään uusia asukkaita ja miten (tonttipörssi, markkinointi, muilla tavoin)? 18. Miten lähistöllä olevia kaupunkeja ja muita keskuksia on pyritty hyödyntämään oman kylän kehittämisessä? 19. Miten kyläperinnettä on vaalittu ja tallennettu (perinnetapahtumat, kyläkirjat, romput jne.)? 20. Millä tavoin on edistetty kyläläisten yhteishenkeä?

7 21. Miksi juuri tämä kylä pitäisi valita Vuoden Kyläksi? 7

Maakunnallisia kyläyhdistyksiä pyydetään palauttamaan valintalomake liiteaineistoineen Suomen Kylätoiminta ry:lle perjantaihin 3.5.2013 mennessä.

Maakunnallisia kyläyhdistyksiä pyydetään palauttamaan valintalomake liiteaineistoineen Suomen Kylätoiminta ry:lle perjantaihin 3.5.2013 mennessä. VUODEN KYLÄN VALINTA 2013 Maakunnallisia kyläyhdistyksiä pyydetään palauttamaan valintalomake liiteaineistoineen Suomen Kylätoiminta ry:lle perjantaihin 3.5.2013 mennessä. Jos vastaustila ei riitä, jatkakaa

Lisätiedot

Maaseututoimija 2007: Riitta Bagge (Parikkala, Etelä-Karjala)

Maaseututoimija 2007: Riitta Bagge (Parikkala, Etelä-Karjala) Suomen Kylätoiminta ry c/o Willa Elsa, Meijeritie 2, 25410 Suomusjärvi Puh. (02) 738 1761, fax (02) 738 1763 S-posti: info@kylatoiminta.fi www.maaseutuplus.net 1 (4) TIEDOTE Julkaistavissa 21.9.2007 klo

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Tämän kyselyn tarkoitus oli löytää Pohjois-Pohjanmaan kylätoiminnan tärkeimmät kehityskohteet sekä saada tietoa maakunnallisen kyläyhdistyksen, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Asukkaita 395 000, joista 200 000 Oulun talousalueella Suomen toiseksi suurin pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suuri väkiluvultaan Uudenmaan ja

Asukkaita 395 000, joista 200 000 Oulun talousalueella Suomen toiseksi suurin pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suuri väkiluvultaan Uudenmaan ja Asukkaita 395 000, joista 200 000 Oulun talousalueella Suomen toiseksi suurin pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suuri väkiluvultaan Uudenmaan ja Pirkanmaan ohella väkiluvultaan nopeiten kasvava maakunta

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä,

Lisätiedot

Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012

Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012 Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012 Kyllä kylä kuuluu, kun Miten välitetään kylän tahto päättäjille /perjantain lörning kafeen tulokset: TEEMA NÄKYVYYS : Alueen tapahtumat oltava mukana

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

Vuoden Kyläksi 2012 valittiin Kitinoja Seinäjoelta - Kuntaliitos kylän voimaksi

Vuoden Kyläksi 2012 valittiin Kitinoja Seinäjoelta - Kuntaliitos kylän voimaksi Suomen Kylätoiminta ry Byaverksamhet i Finland rf c/o Willa Elsa, Meijeritie 2, 25410 Suomusjärvi Puh. (02) 738 1761, fax (02) 738 1763 S-posti: info@kylatoiminta.fi, www.kylatoiminta.fi TIEDOTE 2.9.2012

Lisätiedot

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA Kuhmalahden ja Pälkäneen kehittämistä Hankkeen tausta ja teema Rahoittajina Työ- ja elinkeinoministeriö Hallinnoijina Pomoottori ry sekä Kaakkois- Pirkanmaan seutukunta

Lisätiedot

Hakuaika on klo mennessä.

Hakuaika on klo mennessä. 1 2 Hakija täyttää hakemukseen seuraavat tiedot yhdistyksestä: yhdistyksen nimi, osoitetiedot, pankkitiedot, yhdistyksen rekisteröintipäivämäärä, kotipaikka sekä yhdistyksen toimivat alaosastot / -jaostot.

Lisätiedot

Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala

Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala - millainen on hyvä kyläsuunnitelma? - onko tarpeen määritellä hyvän suunnittelun laatukriteereitä? - mitkä ovat keskeiset elementit kyläsuunnittelusta? Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala Millainen

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2013. Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa.

Jäsentiedote 1/2013. Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa. Jäsentiedote 1/2013 Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa. Yhteystiedot löytyvät sivulta 6. Paitoja ja liivejä on nyt mahdollista

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Kyläsuunnittelu Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf 1 Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Perustettu vuonna 2000 Itäisen Uudenmaan alueen kylien edunvalvoja sekä kyläyhdistysten etujärjestö

Lisätiedot

Miten saada uusia asukkaita kylään?

Miten saada uusia asukkaita kylään? Miten saada uusia asukkaita kylään? Kyläpäällikkökoulutus 14.4.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys, toimitilat, tapahtumat Kyläsuunnittelu, rakennuspaikat, kyläkaavat

Lisätiedot

Seminaari Joensuu 16.-17.2. Työpaja 1. Mitä onnistunut yhteistyö kylien, järjestöjen ja viranomaisten välillä vaatii

Seminaari Joensuu 16.-17.2. Työpaja 1. Mitä onnistunut yhteistyö kylien, järjestöjen ja viranomaisten välillä vaatii Seminaari Joensuu 16.-17.2. Työpaja 1 Mitä onnistunut yhteistyö kylien, järjestöjen ja viranomaisten välillä vaatii Suomen Kylätoiminta ry -> Keski-Suomen Kylät ry (19 kpl) - perustettu 1997 maakunnan

Lisätiedot

Koskuen kyläyhdistys ry. Y-tunnus: 1708824-8 PJ. JORMA LAITAMÄKI PUH. 0400-891872 E-MAIL: KOSKUEN.KYLAYHDISTYS@GMAIL.COM

Koskuen kyläyhdistys ry. Y-tunnus: 1708824-8 PJ. JORMA LAITAMÄKI PUH. 0400-891872 E-MAIL: KOSKUEN.KYLAYHDISTYS@GMAIL.COM Koskuen kyläyhdistys ry Y-tunnus: 1708824-8 PJ. JORMA LAITAMÄKI PUH. 0400-891872 E-MAIL: KOSKUEN.KYLAYHDISTYS@GMAIL.COM Koskue Länsi-Suomessa oleva Etelä-Pohjalainen, maatalous-valtainen kylä Jalasjärven

Lisätiedot

Järjestöfoorumi Rautjärven kunta Kehitysjohtaja Annaleena Rita

Järjestöfoorumi Rautjärven kunta Kehitysjohtaja Annaleena Rita Järjestöfoorumi 11.3.2015 Rautjärven kunta Kehitysjohtaja Annaleena Rita Ohjelma Avaus Harri Anttila Tulosalueiden alustukset Kehitysjohtaja Annaleena Rita Sivistystoimenjohtaja Eila Toppinen Tekninen

Lisätiedot

POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE

POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE Tällä lomakkeella yrittäjä voi Pohjanlahden Rantatien tavaramerkin käyttöoikeutta. Hakemuslomake sisältää kysymyksiä tuotteen, palvelun tai kohteen laadusta,

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät

Lisätiedot

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE Tällä kyselyllä kartoitetaan Teidän mielipiteitänne omasta kylästänne. Mitkä asiat kylällä ovat hyvin ja mitkä asiat kaipaisivat muutosta? VASTAAJAN TAUSTATIEDOT: Ikä: 18-44

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

KYLÄILTA KELLO 18.30

KYLÄILTA KELLO 18.30 KYLÄILTA 10.10.2016 KELLO 18.30 Kahvia ja kastettavaa Oppilaiden turvallisuustyöt esillä ja niistä parhaat palkitaan illan aikana Tervetuliaissanat Taivalkunnan kylät ry:n pj. Kyläyhdistyksen puheenjohtajan

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä Teema: Pienet investoinnit Uiminen: uimapaikkojen kartoittaminen KESÄ: Niskan rantaan satamaalueen lähelle kunnostaminen (historia) Kotirannan uimarannan kunnostaminen TALVI: Kotirannan uima-allas käyttöön

Lisätiedot

Keski-Suomen järjestökentän yhteistoimintaorganisaatioiden järjestäytyminen. Keski-Suomi talolla Jyväskylässä 23.4.2008

Keski-Suomen järjestökentän yhteistoimintaorganisaatioiden järjestäytyminen. Keski-Suomi talolla Jyväskylässä 23.4.2008 Keski-Suomen järjestökentän yhteistoimintaorganisaatioiden järjestäytyminen Keski-Suomi talolla Jyväskylässä 23.4.2008 Ehdotusta valmistellut väliaikainen työryhmä Humanistinen ammattikorkeakoulu Sosiaali-

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl Oletteko kokeneet Kyläavustajatoiminnan tarpeelliseksi omalla alueellanne Kyllä 27 100 % Ei 0 0 % Kyläavustajatoiminnan onnistuminen

Lisätiedot

Maakunnallisen turvallisuussuunnitelman tavoitteena

Maakunnallisen turvallisuussuunnitelman tavoitteena Taustaa Pohjois-Savon Kylät ry:n pääpainopisteenä vuonna 2012 kylien turvallisuus: Yhteistyö Vapepan kanssa, mm. etsintäkoulutukset kylillä ja Yhteistoimintapäivä Vieremällä Yhteistyö Pohjois-Savon liiton

Lisätiedot

Vesuri-ryhmän. toimintasuunnitelma 2016

Vesuri-ryhmän. toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmän toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmä ry:n toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmä on yksi Suomen 54 Leader-ryhmästä. Yhdistyksen tarkoituksena on kannustaa toimintaalueen asukkaita yhteistyöhön

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013 Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja järjestöosaaminen

Lisätiedot

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I Kylätalo seiniä ja palveluja Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I Kylätalojen nykytila Mikä on kylätalo? Seurantalo, vanha

Lisätiedot

Liiton hallitus nimeää vuosittain Vuoden Nuorisoseuran, joka julkistetaan Marianpäivänä valtakunnallisessa nuorisoseurapäivän pääjuhlassa.

Liiton hallitus nimeää vuosittain Vuoden Nuorisoseuran, joka julkistetaan Marianpäivänä valtakunnallisessa nuorisoseurapäivän pääjuhlassa. Suomen Nuorisoseurojen Liitto OHJESÄÄNTÖ Hallitus LIITON HUOMIONOSOITUKSET 1. Vuoden Nuorisoseura Liiton hallitus nimeää vuosittain Vuoden Nuorisoseuran, joka julkistetaan Marianpäivänä valtakunnallisessa

Lisätiedot

TORNION KYLIEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

TORNION KYLIEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA TORNION KYLIEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2014 2016 TORNION KYLIEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2014 2016 Tässä kylien kehittämissuunnitelmassa määritellään Tornion maaseutumaisten alueiden ja kylien kehittämisen

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA Ohjelma: Avaus Naapuriavulla hyvinvoivia kyliä Tuula Palojärvi, kyläasiamies, Pohjois-Savon Kylät ry Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta,

Lisätiedot

- Kupla kuvastaa kantavaskiolaisen ja muualta Vaskiolle tulleen tapaamista

- Kupla kuvastaa kantavaskiolaisen ja muualta Vaskiolle tulleen tapaamista - Omanlainen maaseutukylä, jossa paljon lapsiperheitä - Salon kaupungin taloudellinen ahdinko sekä nykyaikaiset verkostoitumisen ja markkinoinnin vaatimukset ovat nähtävissä kaikessa kylän toiminnassa

Lisätiedot

KYLÄSUUNNITELMAT JA RAHOITUS NURMIJÄRVELLÄ

KYLÄSUUNNITELMAT JA RAHOITUS NURMIJÄRVELLÄ Kokoontumis- ja harrastustilat sekä kyläyhdistyksen perustaminen (Harrastus)toiminnan pitää olla uutta, tai toimintaa on laajennettava/uusittava. Kotiseutuliiton ja opetusministeriön varoja kannattaa myös

Lisätiedot

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti.

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti. Kyläkysely Valitse kunta Vastaajien määrä: 95 5% 1 15% 2 25% Iisalmi 6,32% Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio 23,16% Lapinlahti 5,26% Leppävirta 8,42% Maaninka Nilsiä 6,32% Pielavesi Rautalampi Rautavaara

Lisätiedot

Vuosiloman ja maksullisen lomittajaavun hakeminen ja päätöksen tekeminen. Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016

Vuosiloman ja maksullisen lomittajaavun hakeminen ja päätöksen tekeminen. Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016 Vuosiloman ja maksullisen lomittajaavun hakeminen ja päätöksen tekeminen Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2016 2 Vuosiloman ja maksullisen lomittaja-avun hakeminen 18 1 ja 2 momentti - Paikallisyksikön

Lisätiedot

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa Viitannummi, Viitanlaakso 15.9.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylätoiminta on monipuolista

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

Konginkankaan IDEAILTA

Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan kyläsuunnitelma 2010-2015 2009 Vihreän väylän kehittämishanke Mt 637 matkailulliseksi maisematieksi - 2013 Leader-hanke käynnistetty 12/2010 hakijana ja hallinnoijana

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

VUODEN KYLÄN VALINTA 2012

VUODEN KYLÄN VALINTA 2012 VUODEN KYLÄN VALINTA 2012 VUODEN KYLÄN VALINTA 2012 1. Kylän nimi: Kitinoja Sijaintikunta: Seinäjoki Kylän asukasluku noin 400 asukasta Etäisyydet: Seinäjoen kaupungin keskustaan 16 km, Nurmon keskustaan

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen pysyvät rakenteet Etelä-Pohjanmaalla. jaakko pihlajamäki shp:n johtaja 31.03.2008

Terveyden edistämisen pysyvät rakenteet Etelä-Pohjanmaalla. jaakko pihlajamäki shp:n johtaja 31.03.2008 Terveyden edistämisen pysyvät rakenteet Etelä-Pohjanmaalla jaakko pihlajamäki shp:n johtaja 31.03.2008 ... ja asettaisi huonon tilamme niin elävästi eteen, että kaikki luultu rauha häviäisi...jouduttaisiin

Lisätiedot

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge,

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge, 27.10.2008 Suomen Kylätoiminta ry Kylätoiminnan ja Leaderryhmien eduntekijä LEADER-PARLAMENTTI 26.-27.11.2008 Suomen Kylätoiminta ry (SYTY) ja sen Leader-jaosto järjestävät Leader-parlamentin ja neuvottelupäivät

Lisätiedot

Koulutuskeskus Sedun työelämäyhteistyön kehittämisjaksot / työelämäjaksot lukuvuonna

Koulutuskeskus Sedun työelämäyhteistyön kehittämisjaksot / työelämäjaksot lukuvuonna Koulutuskeskus Sedun työelämäyhteistyön kehittämisjaksot / työelämäjaksot lukuvuonna 2014 2015 Koulutuskeskus Sedun henkilöstöllä on mahdollisuus hakea jatkuvalla haulla työelämäyhteistyön kehittämisjaksolle

Lisätiedot

KYLÄLEHTI PÄIVÄKOTI VALMISTUU

KYLÄLEHTI PÄIVÄKOTI VALMISTUU KYLÄLEHTI PÄIVÄKOTI VALMISTUU 8.4.2011 21.4.2011 20.5.2011 KYLÄ TIEDOTTAA AJANKOHTAISIA UUTISIA ANTTOLAN SUORAN KEVYTVÄYLÄLLE RAHOITUS VARMISTUNUT ELY-keskus myönti rahoituksen Anttolan kevytväylän rakentamiseen.

Lisätiedot

JÄRVI-SUOMEN KYLÄT RY VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011. 1 Yleistä. 2 Etelä-Savon kylätoimijat. 3 Jäsenistö. 4 Hallitus ja kokoukset - 1 -

JÄRVI-SUOMEN KYLÄT RY VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011. 1 Yleistä. 2 Etelä-Savon kylätoimijat. 3 Jäsenistö. 4 Hallitus ja kokoukset - 1 - - 1 - JÄRVI-SUOMEN KYLÄT RY VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011 Hyväksytty 10.4.2012 1 Yleistä Kulunut vuosi oli Järvi-Suomen kylien (Jäsky) 14. toimintavuosi. Mikkelin läänin kyläasian neuvottelukunnan aika mukaan

Lisätiedot

KYLÄSUUNNITELMA KALAKANGAS HAAPAJÄRVI

KYLÄSUUNNITELMA KALAKANGAS HAAPAJÄRVI KYLÄSUUNNITELMA KALAKANGAS HAAPAJÄRVI Niinikankaan lava 50v toukokuu 2003 (suojelukohde) 15.10.2003 Kalakankaan kyläyhdistys Kylävalakiat hanke Kyläenergialla Nokka Nousun hanke Sisällysluettelo 1. KUVAUS

Lisätiedot

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden

Lisätiedot

Kaupunginkanslia: Maahanmuuttajajärjestöjen kehittämisavustus

Kaupunginkanslia: Maahanmuuttajajärjestöjen kehittämisavustus Kaupunginkanslia: Maahanmuuttajajärjestöjen kehittämisavustus Jos olette tehnyt hakemuksen aikaisemmin, löydätte vanhan hakemuksenne kirjoittamalla rekisterinumeronne tai y-tunnuksenne. Jos olette uusi

Lisätiedot

Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu. Siilinjärvi

Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu. Siilinjärvi Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu Siilinjärvi 11.04.2013 Veli-Matti Karppinen Lähtökohtia 1. Miten kansainvälisten hyvien käytäntöjen juurruttaminen 2. Nopeisiin verkkoihin

Lisätiedot

VITAL-hanke

VITAL-hanke VITAL-hanke 1.1.2013-31.12.2014 Kyläpäällikkötapaaminen Vihtijärvi 19.11.2016 Kaarina Pullinen, Vihtijärven kyläyhdistys ry VITAL-hankkeen tarve ja tarkoitus Tarve kylien omaehtoiseen kehittämiseen kyläsuunnitelmien

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi Suomusjärvi 9.5.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys,

Lisätiedot

Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer!

Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Trygga och aktiva byar Hankkeen tarve ja tausta yhteiskunta muuttuu nopeasti ja varsinkin maaseutualueiden palveluita supistetaan kylien turvallisuussuunnitelmilla,

Lisätiedot

Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa

Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa VOIMISTUVAT KYLÄT -kampanja 2010-2012 Voimistuvat kylät-kampanja 14.-15.10.2011 Etelä-Karjala, Imatra Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa Eero Uusitalo professori, maaseutuneuvos, YTR:n pääsihteeri

Lisätiedot

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Vapaaehtoisuus on muuttunt pakoksi Joudumme hallinnollisiin tehtäviin, emme voi keskittyä meille tärkeiden asioiden kehittämiseen

Lisätiedot

Kunnan ja kylän välinen vuorovaikutus Tutkimusalueina Seinäjoki ja Laihia

Kunnan ja kylän välinen vuorovaikutus Tutkimusalueina Seinäjoki ja Laihia Riia Metsälä Kunnan ja kylän välinen vuorovaikutus Tutkimusalueina Seinäjoki ja Laihia 19.8.2011 Aluetiede Filosofinen tiedekunta Johdanto Kuntarakenteessa tapahtuneiden ja tapahtuvien muutosten seurauksena

Lisätiedot

Kymenlaakson Kylät ry

Kymenlaakson Kylät ry Kymenlaakson Kylät ry Mantereentie 2, 45720 Kuusankoski Puh. 040 184 3576 toimisto@kymenkylat.fi www.kymenlaaksonkylat.fi TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 SISÄLLYSLUETTELO Sisä llys VARSINAINEN TOIMINTA...

Lisätiedot

135 21.10.2014 158 09.12.2014. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20

135 21.10.2014 158 09.12.2014. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 135 21.10.2014 158 09.12.2014 Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty kyläyhdistyksen kokouksessa 27.3.2017 TOIMINNAN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET TALOUS Kyläyhdistyksen talouden tasapainottaminen on

Lisätiedot

Härmänmaan ja Järviseudun kehittämisyhdistys AISAPARI ry

Härmänmaan ja Järviseudun kehittämisyhdistys AISAPARI ry Härmänmaan ja Järviseudun kehittämisyhdistys AISAPARI ry Etelä-Pohjanmaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Myönnetyt hanketuet 1.1.- 31.12.2012 Summat tuhansina euroina HANKE NRO HANKKEEN

Lisätiedot

Seinäjoen Seudun Kehittämisyhdistys-LIIVERI ry

Seinäjoen Seudun Kehittämisyhdistys-LIIVERI ry en Seudun Kehittämisyhdistys-LIIVERI ry Etelä-Pohjanmaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Myönnetyt hanketuet 1.1. - Summat tuhansina euroina NRO HANKKEEN NIMI JA TOTEUTUSAIKA HAKIJA

Lisätiedot

Hyrrä. Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä- Pohjanmaalla -koulutuspäivä, Frami 9.4.2015 Esa Isosaari

Hyrrä. Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä- Pohjanmaalla -koulutuspäivä, Frami 9.4.2015 Esa Isosaari Hyrrä Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä- Pohjanmaalla -koulutuspäivä, Frami 9.4.2015 Esa Isosaari Hyrrä on uusi sähköinen palvelu hanke-, yritys- ja rakennetukien hakemiseen Helpottaa hakemuksen

Lisätiedot

KYLÄOHJELMAN TOTEUTUS 2014-Asuminen ja ympäristö

KYLÄOHJELMAN TOTEUTUS 2014-Asuminen ja ympäristö KYLÄOHJELMAN TOTEUTUS 2014-Asuminen ja ympäristö Maankäytön suunnittelu Tonttimarkkinointi Maisemankunnostus Uusia asukkaita Hyödynnettävä kyläkaavan antamat rakentamisen mahdollisuudet kylillä Tonttityöryhmän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 54 Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Miia Loisa-Turunen,

Lisätiedot

NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE 19310 LOPPURAPORTTI

NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE 19310 LOPPURAPORTTI NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE 19310 LOPPURAPORTTI YHTEENVETO HANKKEESTA JyväsRiihen NUOTTA II -koordinointihankkeella edistettiin maaseutualueilla toimivien yhteisöjen harrastustoimintaa ja kylien kokoontumispaikkojen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen toimenpideohjelma Voimistuvat kylät Kuus-Hukkala, Rantasalmi

Maaseudun kehittämisen toimenpideohjelma Voimistuvat kylät Kuus-Hukkala, Rantasalmi Maaseudun kehittämisen toimenpideohjelma 31.3.2012 Voimistuvat kylät Kuus-Hukkala, Rantasalmi Kehittämistä yhdessä maaseudun yrittäjien ja asukkaiden kanssa Hanke alkoi 1.9.2011, hallinnoijana ProAgria

Lisätiedot

Johdanto. Palkinnon myöntämisen perusteet

Johdanto. Palkinnon myöntämisen perusteet Palkinto 2005 Johdanto Työturvallisuus kohti maailman kärkeä työtapaturmaohjelma 2001-2005 on valtioneuvoston hyväksymä hanke, jolla halutaan nostaa suomalainen työturvallisuus maailman kärkeen kaikkien

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 1/2014

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 1/2014 Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 1/2014 Tervehdys uudelta kyläasiamieheltä! Minut on valittu 9.1.2014 uudeksi osa-aikaiseksi kyläasiamieheksi Pohjois-Savon Kylät ry:een. Olen Merja Kaija ja sekaannusten

Lisätiedot

TIETOA, TAITOA, OPPIA

TIETOA, TAITOA, OPPIA MUTKATON MEININKI 1. Kevyen liikenteen väylä ja katuvalaistus (Kolin kylältä lomakolille ja kylältä valtatielle päin) vastuu tiehallinto ja kunta 2. Vanhusten kauppapalvelut (kotiinkuljetus, yms.) vastuu

Lisätiedot

MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE

MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE 1 Hakemus on saapunut käsiteltäväksi (pvm) MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE Tällä lomakkeella tutkintoa suorittavat opiskelijat hakevat korvaavuuksia Vaasan

Lisätiedot

HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU 2016-2017

HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU 2016-2017 1(5) HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU 2016-2017 Mitä haetaan ja mille ajalle? Cirkon residenssihaussa voi hakea 2-4 viikon mittaista residenssityöskentelyjaksoa Cirkossa, Helsingin Suvilahdessa. Tässä

Lisätiedot

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Tervetulosanat ja muutama dia puheenjohtajalta (Olli) Kyläyhdistys on 36-vuotias ja hyvissä voimissaan Onnistuttu tiedonkulun ja avoimuuden lisäämisessä

Lisätiedot

Vuoden Kylä 2010: Vihtijärvi (Vihti, Länsi-Uusimaa)

Vuoden Kylä 2010: Vihtijärvi (Vihti, Länsi-Uusimaa) Suomen Kylätoiminta ry Byaverksamhet i Finland rf c/o Willa Elsa, Meijeritie 2, 25410 Suomusjärvi Puh. (02) 738 1761, fax (02) 738 1763 S-posti: info@kylatoiminta.fi, www.kylatoiminta.fi TIEDOTE Julkaistavissa

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka

Postinumero ja -toimipaikka SOMERON KAUPUNKI VAMMAISPALVELU Turuntie 46 B 31400 SOMERO VAIKEAVAMMAISEN KULJETUSPALVELU HAKEMUS/TARKISTUS Saapumispäivä.. Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun hakeminen Täyttäkää hakemuslomake

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 1 Pojanluoma-seura ry Toimintakertomus vuodelta 2005 YLEISTÄ Pojanluoma-seura ry:n tarkoituksena on koota kaikki kyläalueen ihmiset toimimaan yhteisten asioiden hyväksi, edistämään

Lisätiedot

RÖYKÄN ASUKASYHDISTYKSEN YLIMÄÄRÄINEN KO- KOUS

RÖYKÄN ASUKASYHDISTYKSEN YLIMÄÄRÄINEN KO- KOUS MUISTIO 1 (4) RÖYKÄN ASUKASYHDISTYKSEN YLIMÄÄRÄINEN KO- KOUS Aika: 09.10.2015 klo 18:00 19:30 Paikka: Röykän ala-aste, Röykkä Läsnä: Pentti Lassila, puheenjohtaja Irja Perkins, sihteeri Osallistujalista

Lisätiedot

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat,

Lisätiedot

Toiminnalliset kulut 2008/ koko talousarvio Toiminnalliset kulut 2008/ koko talousarvio

Toiminnalliset kulut 2008/ koko talousarvio Toiminnalliset kulut 2008/ koko talousarvio YHDISTELMÄ VUODEN NUORISOAVUSTUSTEN HAKIJOISTA Liikunta nuorisojaosto 8.5. Avustushakemukset kokonaisuudessaan ovat liikunta ja nuorisojaoston jäsenten nähtävänä sivistystoimistossa (Tampereentie 10, II

Lisätiedot

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1..2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Matkailu ja kotiseututyö & museot alueen kulttuuri kiinnostaa aina matkailijoita

Lisätiedot

Haun rakenne ja aikataulu

Haun rakenne ja aikataulu ESRhakuinfo Työ, työkyky ja innovaatiot Haun rakenne ja aikataulu Haku on kolmevaiheinen Ensimmäinen vaihe on ideahaku 17.5. - 16.6.välisenä aikana, jossa hakijat kuvaavat lyhyesti pääkohdat hankeideasta

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Kehittämistoimikunta 02.03.2016 AIKA 02.03.2016 klo 18:00-19:30 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Riihikosken toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2

1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 1.1 31.12.2016 Sisällysluettelo 1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 1.1 Yhdistyksen oma toiminta... 2 1.2. LEADER hanketoiminta... 3 1.3. LEADER hallinto ja viestintä... 3 1.4.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Hakuohje Nuorten perhekursseille

Hakuohje Nuorten perhekursseille 1(5) Hakuohje Nuorten perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat asuvat

Lisätiedot

Kylätoiminnan kasvava vastuu

Kylätoiminnan kasvava vastuu VOIMISTUVAT KYLÄT kampanja 2010 2012 Tuomas Perheentupa Suomen Kylätoiminta ry Kylätoiminnan kasvava vastuu Kylätoiminta organisoitunut nopeasti - rekisteröityneiden kyläyhdistysten lukumäärä - paikalliset

Lisätiedot

Syvänniemen kylä Kuttajärveltä katsottuna Syvänniemen kylä kylätoimintaa jo 30 vuotta

Syvänniemen kylä Kuttajärveltä katsottuna Syvänniemen kylä kylätoimintaa jo 30 vuotta Syvänniemen kylä Kuttajärveltä katsottuna Syvänniemen kylä kylätoimintaa jo 30 vuotta Vahva, monipuolinen teollinen historia (1868-1932), pitkä hiipumisen ja hiljaiselon aika sekä uudelleen syntyminen

Lisätiedot

HILDA KINNUSEN RAHASTON APURAHAHAKEMUS SUOMEN LASTENHOITOALAN LIITON HALLITUKSELLE 1. HAKIJA

HILDA KINNUSEN RAHASTON APURAHAHAKEMUS SUOMEN LASTENHOITOALAN LIITON HALLITUKSELLE 1. HAKIJA 1 HILDA KINNUSEN RAHASTON APURAHAHAKEMUS SUOMEN LASTENHOITOALAN LIITON HALLITUKSELLE 1. HAKIJA Sukunimi, etunimet Henkilötunnus Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Arvo tai ammatti Virka tai toimi

Lisätiedot

MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka Ilomantsi Eija Liimatta

MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka Ilomantsi Eija Liimatta MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka 22.4.2017 Ilomantsi Eija Liimatta Ilomantsi Väkiluku 2016 = 5 236 Ikäryhmittäin 0 to 14 10.1% 15 to 64 56.1% 65

Lisätiedot

Ä itiysavustuksen hakeminen

Ä itiysavustuksen hakeminen Ä itiysavustuksen hakeminen Ohjeita ka ytta ja lle Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen. Äitiysavustusta

Lisätiedot

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN HELSINGIN KAUPUNKI 1 (10) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:

Lisätiedot