Menestyvän kylän resepti ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Menestyvän kylän resepti ennen, nyt ja tulevaisuudessa. kaisu.kumpulainen@jyu.fi"

Transkriptio

1 Menestyvän kylän resepti ennen, nyt ja tulevaisuudessa

2 Kylän muutos/ Kylän määrittelyä Kylien luonteen muutos: Perinteisistä maatalousyhteisöistä kehittämisyhteisöiksi Ihmisten elämänpiirin laajentuminen ja maatalouden merkityksen pieneneminen elämäntavan määrittelijänä on muuttanut kylien luonnetta Kylä ei ole pysyvä tila, vaan jatkuvasti muuttuva prosessi. Onko kylä enää yhteisö?

3 Menestyvän kylän kriteeri Aktiivisuudesta on tullut menestyksen kriteeri Passiiviset kylät - Aktiiiviset kylät (vrt. Elävät kylät) Kylät ovat nykyään toiminnallisia yksikköjä eli jos ei ole toimintaa, ei ole myöskään kylää. Kyläyhdistysten (ja muiden paikallisten yhdistysten) merkitys kylien elossa pitämisessä ja kehittämisessä korostuu

4 Kylätoiminnan kehitys 1. Alkoi 1970-luvulla vastareaktiona maaseudun autioitumiselle luvulla Euroopan Unionin tuoma hankerahoitus ja maaseutupolitiikkaan integroiminen luvun lisääntyvät haasteet ja vaateet

5 Menestyvän kylän resepti ennen? 1970-luvulla alkanut taistelu kylien hiipumista vastaan Kylätoimikuntien perustaminen Kyläkouluja ja -kauppoja Hyvinvointivaltion aikaa Menestyvä kylä = Taisteleva kylä

6 Menestyvän kylän resepti ennen? 1990-luku ja Euroopan Unioniin liittyminen Hankerahoitusta kylille Maakunnalliset kyläjärjestöt Kyläyhdistysten perustaminen Kylätoimintaliikettä ei määritelty enää yhteiskunnallisena protestiliikkeenä, vaan osana kansallista maaseutupolitiikkaa Menestyvä kylä = Kehittäjäkylä

7 Menestyvän kylän resepti nyt? 2000-luvulta alkaen. Hyvinvointivaltio on vaihtunut hyvinvointiyhteiskunnaksi, mitä käsitteen vaihtuminen tarkoittaa? Yhteiskunnallisen ilmapiirin muuttuminen. Maaseutupoliittisten tavoitteiden lisääntyminen kylätoimintaohjelmissa Menestyvä kylä = Vastuuta ottava kylä

8 Kylätoiminnan tunnuslukuja Tunnuslukuja 2013 Kyliä 4235 Rekisteröityjä kyläyhdistyksiä 3074, joista kuntakohtaisia 50 Ei-rekisteröityjä kylätoimikuntia 930 Kyläsuunnitelmia 2201 Kylätaloja ja muita kokoontumispaikkoja 2600 Kehittämistoimenpiteitä 8000

9 Menestyvän kylän kriteerejä 1. Kehittämistoimintaa Kyläsuunnitelmat Kehittämisajattelu Kylähankkeet Kylätalojen ylläpitäminen Palvelutuotanto Kyläyhdistykset ovat strategisia yhteisöjä

10 Menestyvän kylän kriteerejä 2. Yrittäjämäinen asenne Yrittäjämäinen ajattelu Markkinatalouden logiikka Taloussuunnittelu Markkinointi Julkisuuskuva Talkoissa on alkanut raha kiertää

11 Menestyvän kylän kriteerejä? 3. Kulttuuria Kulttuuritapahtumat Kulttuuriperintö Paikallinen identiteetti Pieni tekeminen Aktiivisuuden ytimenä on motivaatio ja sitoutuminen! Kyllä mä näen yhtenä uhkakuvana sen että katoaa semmonen yhdessä tekemisen henki ja halu. Että siitä tekemisestä tulee liian muotomäärästä.

12 Kylien kasvavat vaateet Resurssien kasvaminen (Leader) Tehtävien laajentuminen Kulttuuriperinnön vaalimisesta tuotteistamiseen Lähipalvelut: Tappelusta tuottamiseen Kyläsuunnittelun sisältöjen lisääntyminen: esim. Turvallisuus, palveluntuotanto, liiketoimintasuunnittelu... Hankkeiden ja omistamisen myötä paperityön ja byrokratian lisääntyminen Ulospäin suuntautuminen, esim. kyläjuhlat

13 Menestyvän kylän resepti tulevaisuudessa? Kuntarakenneuudistus. Mitä tarkoittaa kylien kannalta? Paikallisyhteisötoimijoiden (järjestöjen) rooli korostuu Kylät paikallisyhteisöinä Kirkonkylät uusina kylinä Yhteistyö kuntien ja kylien välillä Kylätoiminta lähidemokratian välineenä

14 Menestyvän kylän resepti tulevaisuudessa? Maaseutuasuminen yhä enemmän omalla vastuulla eli edellytykset sille on rakennettava itse Kylien kasvavat vastuut Mitä ja kuinka paljon voi rakentaa vapaaehtoistyön varaan? Miten vastata keskittymiskehitykseen?

15 Menestyvän kylän resepti tulevaisuudessa? Miten hyödyntää uusia mahdollisuuksia? Mihin hankerahoitusta on tarjolla? Vihreä talous? Uudet elinkeinomahdollisuudet? Vapaa-ajan asukkaat?

Kylätoiminnan kasvava vastuu

Kylätoiminnan kasvava vastuu VOIMISTUVAT KYLÄT kampanja 2010 2012 Tuomas Perheentupa Suomen Kylätoiminta ry Kylätoiminnan kasvava vastuu Kylätoiminta organisoitunut nopeasti - rekisteröityneiden kyläyhdistysten lukumäärä - paikalliset

Lisätiedot

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Kyläsuunnittelu Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf 1 Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Perustettu vuonna 2000 Itäisen Uudenmaan alueen kylien edunvalvoja sekä kyläyhdistysten etujärjestö

Lisätiedot

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Nastolan maaseutu elinvoimaiseksi hanke 2016-2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Päijät-Hämeestä hankemarssi 17.3.2017 Mari Brunou Nastolan maaseutu elinvoimaseksi

Lisätiedot

Alueellinen lähidemokratia ja kylien kehittäminen nyt on aika toimia!

Alueellinen lähidemokratia ja kylien kehittäminen nyt on aika toimia! Alueellinen lähidemokratia ja kylien kehittäminen nyt on aika toimia! Maaseudun pienin kehittämisyksikkö on kylä. Suomen maaseudulla on melko kattavasti kyläyhdistyksiä ja kylätoimikuntia, yhteensä lähes

Lisätiedot

Miten saada uusia asukkaita kylään?

Miten saada uusia asukkaita kylään? Miten saada uusia asukkaita kylään? Kyläpäällikkökoulutus 14.4.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys, toimitilat, tapahtumat Kyläsuunnittelu, rakennuspaikat, kyläkaavat

Lisätiedot

TORNION KYLIEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

TORNION KYLIEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA TORNION KYLIEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2014 2016 TORNION KYLIEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2014 2016 Tässä kylien kehittämissuunnitelmassa määritellään Tornion maaseutumaisten alueiden ja kylien kehittämisen

Lisätiedot

Kylätoimintaohjelma. Pirkanmaan

Kylätoimintaohjelma. Pirkanmaan Kylätoimintaohjelma Pirkanmaan 2014 2020 Lukijalle Mitä on kylätoiminta? Yhteinen kehittämisohjelma s.4 1. Maaseutuasuminen s.6 2. Yhteistyöstä ja yhteisöllisyydestä voimaa s.8 3. Arjen sujuvuus ja turvallinen

Lisätiedot

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013 Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja järjestöosaaminen

Lisätiedot

Seminaari Joensuu 16.-17.2. Työpaja 1. Mitä onnistunut yhteistyö kylien, järjestöjen ja viranomaisten välillä vaatii

Seminaari Joensuu 16.-17.2. Työpaja 1. Mitä onnistunut yhteistyö kylien, järjestöjen ja viranomaisten välillä vaatii Seminaari Joensuu 16.-17.2. Työpaja 1 Mitä onnistunut yhteistyö kylien, järjestöjen ja viranomaisten välillä vaatii Suomen Kylätoiminta ry -> Keski-Suomen Kylät ry (19 kpl) - perustettu 1997 maakunnan

Lisätiedot

Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa

Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa VOIMISTUVAT KYLÄT -kampanja 2010-2012 Voimistuvat kylät-kampanja 14.-15.10.2011 Etelä-Karjala, Imatra Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa Eero Uusitalo professori, maaseutuneuvos, YTR:n pääsihteeri

Lisätiedot

Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnan pelastusrengas?

Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnan pelastusrengas? Kolmas sektori maaseutukunnissa (HY Ruralia) Kolmas sektori ja julkinen valta (www.kaks.fi) Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnan pelastusrengas? Pirkanmaan maaseutufoorumi, Tampere 19.11.2010 Ritva Pihlaja

Lisätiedot

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden

Lisätiedot

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi Suomusjärvi 9.5.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys,

Lisätiedot

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Mitä Leader tarkoittaa? Leader on toimintatapa, jonka ydin on paikallinen ja asukkaiden

Lisätiedot

Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille

Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille YTYÄ kylätoimintaan yhdistykset palveluiden tuottajina 3.11.2016 Yhteiskunnallinen yrittäjyys maaseudulla -hanke 4.11.2016 1 Taustaa - Kyselyn tavoitteena oli

Lisätiedot

Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö

Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö Maaseutupolitiikka Suomessa Maa- ja metsätalousministeriö Lähes puolet suomalaisista asuu maaseudulla Lähes puolet väestöstä asuu maaseudulla. Suomi on myös hyvin harvaan asuttu maa. Asukastiheys on keskimäärin

Lisätiedot

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa Viitannummi, Viitanlaakso 15.9.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylätoiminta on monipuolista

Lisätiedot

Kylätoiminta Salossa. Salon oppaat

Kylätoiminta Salossa. Salon oppaat Kylätoiminta Salossa Salon oppaat 25.9.2017 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylien Salo hanke 2013-2014 Etelä-Savo 2003-2013 Joutsa, Pertunmaa, Päijänne-Leader

Lisätiedot

Kunnan ja kylän välinen vuorovaikutus Tutkimusalueina Seinäjoki ja Laihia

Kunnan ja kylän välinen vuorovaikutus Tutkimusalueina Seinäjoki ja Laihia Riia Metsälä Kunnan ja kylän välinen vuorovaikutus Tutkimusalueina Seinäjoki ja Laihia 19.8.2011 Aluetiede Filosofinen tiedekunta Johdanto Kuntarakenteessa tapahtuneiden ja tapahtuvien muutosten seurauksena

Lisätiedot

LAUSUNTO PAIKALLISEN KEHITTÄMISEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN LUONNOKSESTA

LAUSUNTO PAIKALLISEN KEHITTÄMISEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN LUONNOKSESTA 1 Suomen Kotiseutuliiton hallitus LAUSUNTO 21.1.2014 Suomen Kylätoiminta ry LAUSUNTO PAIKALLISEN KEHITTÄMISEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2014 2020 LUONNOKSESTA 1. Yleisesti Suomen Kotiseutuliitto pitää

Lisätiedot

Turvassa kyläss. Willa Elsa 7.9.2009 Outi Tikkanen Kylä auttaa ja välittää kriisissä-hanke

Turvassa kyläss. Willa Elsa 7.9.2009 Outi Tikkanen Kylä auttaa ja välittää kriisissä-hanke Turvassa kyläss ssä? Willa Elsa 7.9.2009 Outi Tikkanen Kylä auttaa ja välittää kriisissä-hanke 1.3.2009-31.12.2011 31.12.2011 Suomen kylätoiminta ry Mitä on turvallisuus? Turvallinen työ-, koti-ja asuinympäristö

Lisätiedot

KYLÄ- JA YHDISTYSKYSELY

KYLÄ- JA YHDISTYSKYSELY KYLÄ- JA YHDISTYSKYSELY 26.5.2009 Hyvä kylätoiminta-aktiivi! Tämän kyselyn tarkoituksena on koota tietoa Suupohjan Kehittämisyhdistys ry:n toiminta-alueella sijaitsevista kylistä ja niillä toimivista yhdistyksistä.

Lisätiedot

Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro

Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro 30.1.09 Kari Laitinen Poliisiammattikorkeakoulu kari.m.laitinen@poliisi.fi 5.2.2009 sisällys Turvallisuuden luonne Strategian luonne Tutkimustyön

Lisätiedot

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Teemahankeinfo 6.9.2017 Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Esityslistalla 1.Lyhyt johdatus Leader-toimintaan ja teemahankkeisiin 2.Kokemuksia LIVE-teemahankkeesta 3.Uudet teemahankkeet ja niiden hakuprosessi

Lisätiedot

KYLÄSUUNNITTELU KYLÄSUUNNITTELUPROSESSI. Henrik Hausen, Kylien Salo -hanke 2013-2014 Kokemäki 6.4.2014

KYLÄSUUNNITTELU KYLÄSUUNNITTELUPROSESSI. Henrik Hausen, Kylien Salo -hanke 2013-2014 Kokemäki 6.4.2014 KYLÄSUUNNITTELU KYLÄSUUNNITTELUPROSESSI Henrik Hausen, Kylien Salo -hanke 2013-2014 Kokemäki 6.4.2014 MAASEUTU Suomalaisten suhtautuminen maaseutuun myönteinen Huomattavasti useampi haluaisi asua maaseudulla

Lisätiedot

Kyläsuunnittelu palveluksi Kylän tulevaisuusilta moniaistisessa tilassa toteutettuna

Kyläsuunnittelu palveluksi Kylän tulevaisuusilta moniaistisessa tilassa toteutettuna Kyläsuunnittelu palveluksi Kylän tulevaisuusilta moniaistisessa tilassa toteutettuna Aalto-yliopisto, Kauppakorkeakoulu, Pienyrityskeskus Palveluratkaisujen kehittäjä Heli Laurikainen, Hämeen Kylät ry

Lisätiedot

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:

Lisätiedot

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Vapaaehtoisuus on muuttunt pakoksi Joudumme hallinnollisiin tehtäviin, emme voi keskittyä meille tärkeiden asioiden kehittämiseen

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala

Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala - millainen on hyvä kyläsuunnitelma? - onko tarpeen määritellä hyvän suunnittelun laatukriteereitä? - mitkä ovat keskeiset elementit kyläsuunnittelusta? Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala Millainen

Lisätiedot

Kylähankkeet ja lähidemokratian edistäminen Salossa

Kylähankkeet ja lähidemokratian edistäminen Salossa Kylähankkeet ja lähidemokratian edistäminen Salossa Nastolalaisten vierailu Salossa 7.6.2016 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki 4.11.2013-30.4.2015, 3.2.2016-30.6.2018 Järvi-Suomen

Lisätiedot

LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä

LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä LEADER-toimintaryhmät Maaseudun kehittämisyhdistyksiä, jotka aktivoivat, neuvovat ja rahoittavat Maaseudun toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen

Lisätiedot

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari 2007-2013 RAHOITUKSESTA -Ohjelmakaudelle 2007-2013 indikatiivinen rahoituskehys julkinen raha 5 mio euroa, yksityinen arvio 2,6 mio euroa -Rahoitusjakauma:

Lisätiedot

Yhteisten asukasiltojen yhteenveto

Yhteisten asukasiltojen yhteenveto Yhteisten asukasiltojen yhteenveto Asukastilaisuudet kolme kaikille 8 kunnan asukkaille tarkoitettua tilaisuutta Tuusula 1.4. + Mäntsälä 8.4. + Hyvinkää 10.4. osallistujia yhteensä noin 100 hlöä selvityksen

Lisätiedot

- Kylien Salo kehittämishanke - Esimerkkejä kylien toiminnasta - Jatkosuunnitelmat

- Kylien Salo kehittämishanke - Esimerkkejä kylien toiminnasta - Jatkosuunnitelmat - Kylien Salo kehittämishanke - Esimerkkejä kylien toiminnasta - Jatkosuunnitelmat Someron kylien neuvottelukunta 4.3.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke

Lisätiedot

Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli

Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli 19.10.2016 kello 9.30-15.30 Kumppanuuden käsikirjasto maaseutupolitiikka.fi/ kumppanuus Kuntaorganisaatio henkilöstö ja poliitikot keskushallinto ja sektorit, yli sektorirajojen kunnalla tärkeä koordinoiva

Lisätiedot

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen Kylätoiminnan neuvottelupäivät Tampere 16.11.2015 Tauno Linkoranta YTR:n verkostot Tukevat maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014-2020

Lisätiedot

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti.

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti. Kyläkysely Valitse kunta Vastaajien määrä: 95 5% 1 15% 2 25% Iisalmi 6,32% Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio 23,16% Lapinlahti 5,26% Leppävirta 8,42% Maaninka Nilsiä 6,32% Pielavesi Rautalampi Rautavaara

Lisätiedot

Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu. Siilinjärvi

Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu. Siilinjärvi Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu Siilinjärvi 11.04.2013 Veli-Matti Karppinen Lähtökohtia 1. Miten kansainvälisten hyvien käytäntöjen juurruttaminen 2. Nopeisiin verkkoihin

Lisätiedot

Vaikea yhtälö. Palvelujen järjestämisen haasteet ja elinvoiman vahvistaminen. Näkökulmana kolmas sektori. Mitä tälle tehdään? 31.1.

Vaikea yhtälö. Palvelujen järjestämisen haasteet ja elinvoiman vahvistaminen. Näkökulmana kolmas sektori. Mitä tälle tehdään? 31.1. Palvelujen järjestämisen haasteet ja elinvoiman vahvistaminen Näkökulmana kolmas sektori Kuntajohtajapäivät 2011 Seinäjoki 11.8.2011 Ritva Pihlaja projektipäällikkö Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä

Lisätiedot

Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista

Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Kyläsuunnitteluhankkeen taustaa Kyläsuunnittelua on käytetty paikallisen kehittämisen välineenä

Lisätiedot

Juhani Nenonen 1

Juhani Nenonen 1 23.5.2017 Juhani Nenonen 1 Suomi on suuren maaseudun maa - Puolet suomalaisista asuu maaseudulla - Yli puolet lapsiperheistä haluaisi asua maaseudulla - Kaupunkilaisista 400 000 haluaisi muuttaa maaseudulle

Lisätiedot

Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet

Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet Ilomantsi 17.11.2012 Veli-Matti Karppinen Kainuun Nuotta ry Taustaa Kuntatalouden tarve Kasvava palvelukysyntä ja niukkenet resurssit Kuntarakenneuudistus Pitkät

Lisätiedot

Kyläturvallisuus ja kylien pelastusryhmätoiminta

Kyläturvallisuus ja kylien pelastusryhmätoiminta Kyläturvallisuus ja kylien pelastusryhmätoiminta Infotilaisuus Keski-Karjalan kylätoimijoille Kitee 24.4.2014 Tuomo Eronen Rautjärvi 30.7.2010 Pohjois-Karjalan KYLÄOHJELMA 2014 Pohjois-Karjalan KYLÄOHELMA

Lisätiedot

Vuoden Kyläksi 2012 valittiin Kitinoja Seinäjoelta - Kuntaliitos kylän voimaksi

Vuoden Kyläksi 2012 valittiin Kitinoja Seinäjoelta - Kuntaliitos kylän voimaksi Suomen Kylätoiminta ry Byaverksamhet i Finland rf c/o Willa Elsa, Meijeritie 2, 25410 Suomusjärvi Puh. (02) 738 1761, fax (02) 738 1763 S-posti: info@kylatoiminta.fi, www.kylatoiminta.fi TIEDOTE 2.9.2012

Lisätiedot

Paikkatieto kyläsuunnittelun apuna

Paikkatieto kyläsuunnittelun apuna Paikkatieto kyläsuunnittelun apuna 5.4.2014 Projektisuunnittelija Eeva Paitula, Onni kutsuu kylään hanke, Satakuntaliitto eeva.paitula@satakunta.fi 02 620 4356 Onni kutsuu kylään -hanke (2010 2013) edistää

Lisätiedot

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kotipalvelujen kasvava markkina uudet ratkaisut 15.6.17 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa kyläkoordinaattori Tuula Palojärvi Pohjois-Savon Kylät ry Pohjoissavolaisten

Lisätiedot

IDIS- JUANKOSKI YHTEISKUNNALLINEN YRITYS PAIKALLISEN ELINVOIMAN RAKENTAJANA PED-VERKOSTO JUANKOSKI - KUNTAKOKEILU

IDIS- JUANKOSKI YHTEISKUNNALLINEN YRITYS PAIKALLISEN ELINVOIMAN RAKENTAJANA PED-VERKOSTO JUANKOSKI - KUNTAKOKEILU IDIS- JUANKOSKI YHTEISKUNNALLINEN YRITYS PAIKALLISEN ELINVOIMAN RAKENTAJANA PED-VERKOSTO JUANKOSKI - KUNTAKOKEILU ESITYKSEN SISÄLTÖ 1 Taustaa ja viitekehys 2 Paikallinen näkemys toimintaympäristön muutokseen

Lisätiedot

MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka Ilomantsi Eija Liimatta

MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka Ilomantsi Eija Liimatta MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka 22.4.2017 Ilomantsi Eija Liimatta Ilomantsi Väkiluku 2016 = 5 236 Ikäryhmittäin 0 to 14 10.1% 15 to 64 56.1% 65

Lisätiedot

Kolmas sektori. Lapin 23. kylätoimintapäivät Saariselkä 15.10.2011. Ritva Pihlaja. tutkija Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Kolmas sektori. Lapin 23. kylätoimintapäivät Saariselkä 15.10.2011. Ritva Pihlaja. tutkija Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti Kolmas sektori tuottajana Lapin 23. kylätoimintapäivät Saariselkä 15.10.2011 Ritva Pihlaja projektipäällikkö Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä tutkija Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Lisätiedot

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kaupunginhallituksen iltakoulu 20.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus uudistuu

Yleissivistävä koulutus uudistuu Yleissivistävä koulutus uudistuu Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus Opetusalan johtamisen foorumi / Lukion uudistamisen johtaminen Helsinki 5.6.2013 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus

Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus Eeva Kuuluvainen, Pirjo Tulikukka Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka eeva@kuuluvainen.fi pirjo.tulikukka@helka.net

Lisätiedot

Sektorirajat alas ja asukkaat mukaan meidän kaikkien turvallisuutta. Naapuriavulla turvallisuutta

Sektorirajat alas ja asukkaat mukaan meidän kaikkien turvallisuutta. Naapuriavulla turvallisuutta Sektorirajat alas ja asukkaat mukaan meidän kaikkien turvallisuutta Naapuriavulla turvallisuutta Kotka 26.11.2013 Sirpa Pekkarinen Keski-Suomen Kylät ry/suomen Kylätoiminta ry www.kylatoiminta.fi STO3

Lisätiedot

Maaseutuohjelma. Leppävirta Kyläneuvosto

Maaseutuohjelma. Leppävirta Kyläneuvosto Maaseutuohjelma Leppävirta 19.4.2017 Kyläneuvosto Leppävirran maaseutuohjelma MAASEUTUOHJELMA VUODELTA 2011 http://www.leppavirta.fi/jarjestot-ja-kylat/maaseutuohjelma AIEMMAT PÄIVITYSPROSESSIT (elinkeinotoimi):

Lisätiedot

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Voimaa luonnosta ja yhteisöllisyydestä Innovaatioita eri toimijoiden yhteistyöstä Sivu 1 2.3.2011 Sivu 2 2.3.2011 Aktiivinen Pohjois-Satakunta

Lisätiedot

Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo. Hankesuunnitelman yhteenveto.

Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo. Hankesuunnitelman yhteenveto. Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo. Hankesuunnitelman yhteenveto. 1. Kuvaus Kylätoiminnan tehtäväkenttä laajenee, koska taloudellinen tilanne vaatii pitkälle menevää yhteistyötä kaupungin ja paikallisten

Lisätiedot

Kymenlaakson Kylät ry

Kymenlaakson Kylät ry Kymenlaakson Kylät ry Mantereentie 2, 45720 Kuusankoski Puh. 040 184 3576 toimisto@kymenkylat.fi www.kymenlaaksonkylat.fi TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 SISÄLLYSLUETTELO Sisä llys VARSINAINEN TOIMINTA...

Lisätiedot

Uuden ohjelmakauden kynnyksellä

Uuden ohjelmakauden kynnyksellä J ä s e n t i e d o t e Oulun Seudun Leader N u m e r o 2 / 2 0 1 4 Uuden ohjelmakauden kynnyksellä T ä s s ä o s a s s a : Vuoden paikallinen kehittäjä Hanke ja yritystukien haku säh- Tulevan ohjelmakauden

Lisätiedot

Kylien turvallinen ja toimiva arki

Kylien turvallinen ja toimiva arki Kylien turvallinen ja toimiva arki SILMU-kylät hanke 2016-2017 1 SILMU-kylät Kehittämisyhdistys SILMU ry:n kyläjaos toimii SILMU-alueen kylien edunvalvojana ja kumppanina edistää hyvän elämän edellytyksiä

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä,

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yrittäjyys. Kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyö palveluiden tuottamisessa -seminaari Katja Rinne-Koski

Yhteiskunnallinen yrittäjyys. Kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyö palveluiden tuottamisessa -seminaari Katja Rinne-Koski Yhteiskunnallinen yrittäjyys Kuntien, yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyö palveluiden tuottamisessa -seminaari 7.2.2017 Katja Rinne-Koski Ruralia-instituutti 29.5.2017 1 Kaiken takana on kehittämishanke

Lisätiedot

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo Urheiluseurat 2020 @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Menestyvä? Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito Yleinen

Lisätiedot

Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet

Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet Leader-toiminta - Leader-yhdistykset perustettu vuosina 1995-1997 - Alkamassa on neljäs ohjelmakausi - Yhdistyksissä on jäseniä yli 650 - Hallitustyöskentelyyn on osallistunut yli 200 henkilöä - Leader-ryhmien

Lisätiedot

KULHON SEUDUN KYLÄSUUNNITELMA

KULHON SEUDUN KYLÄSUUNNITELMA KULHON SEUDUN KYLÄSUUNNITELMA 2005 Kulhon seudun kehittämisyhdistys ry Joensuun Seudun Leader ry Maaseudun Sivistysliitto Pohjois-Karjalan Kylät ry SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 2 Työskentelytapa 2 Kylän henki

Lisätiedot

Kylä ja kulttuuri. paikalliset tapahtumat osana kylätoimintaa Pudasjärven Livon kylässä. Laura Kojo

Kylä ja kulttuuri. paikalliset tapahtumat osana kylätoimintaa Pudasjärven Livon kylässä. Laura Kojo Kylä ja kulttuuri paikalliset tapahtumat osana kylätoimintaa Pudasjärven Livon kylässä Laura Kojo Pro gradu tutkielma 791631S Maantieteen laitos Oulun yliopisto Toukokuu 2015 Oulun yliopisto Luonnontieteellinen

Lisätiedot

SEMMONEN YHTEINEN DEMOKRATIA, JOSSA KUUNNELLAAN KAIKKIA

SEMMONEN YHTEINEN DEMOKRATIA, JOSSA KUUNNELLAAN KAIKKIA SEMMONEN YHTEINEN DEMOKRATIA, JOSSA KUUNNELLAAN KAIKKIA - kyläyhdistysten puheenjohtajien käsityksiä lähidemokratiasta ja sen tarpeellisuudesta Päivi Pohjolainen Sosiologian pro gradu-tutkielma marraskuu

Lisätiedot

Maaseutualueet kuntakaavoituksessa. Luottamushenkilön näkökulma Juha Kuisma Lempäälä

Maaseutualueet kuntakaavoituksessa. Luottamushenkilön näkökulma Juha Kuisma Lempäälä Maaseutualueet kuntakaavoituksessa Luottamushenkilön näkökulma Juha Kuisma Lempäälä Mitä maaseutu on? Sosiologisesti maaseutu on kylissä asumista Yhdessä tekemisen alue (organisaationa kyläyhdistys) Jokainen

Lisätiedot

Iloa ja innovaatioita - Rieska-Leaderin strategia 2014-2020

Iloa ja innovaatioita - Rieska-Leaderin strategia 2014-2020 Rieska Iloa ja innovaatioita - Rieska-Leaderin strategia 2014-2020 Strategian pääkohdat 1. Toiminta-alue 2. SWOT 3. Painopisteet 4. Toimenpiteet 5. Tavoitteet 6. Rahoitus 7. Visio Aluemuutos 2014, kun

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS v. 2014

TOIMINTAKERTOMUS v. 2014 TOIMINTAKERTOMUS v. 2014 34.toimintavuosi Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie 1096 88900 KUHMO puh. 050-554 5873 SISÄLTÖ Yleistä, jäsenistö, johtokunta Kylätalo Tervakeskus Tietokeskus Kylällä järjestetyt

Lisätiedot

Lohjan Kylät ry:n historia ja kyläsuunnittelun tulevaisuus

Lohjan Kylät ry:n historia ja kyläsuunnittelun tulevaisuus Lohjan Kylät ry:n historia ja kyläsuunnittelun tulevaisuus Salo 31.1.2012 Katja Ranta Lohjan Kylät ry Lohjan ja siihen yhdistymispäätöksensä tehneiden kuntien kylä- ja asukasyhdistysten yhteistyöelin Perustettu

Lisätiedot

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä Salo 4.9.2014 Esityksen sisältö 1. Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä 2. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, YTR:n verkosto,

Lisätiedot

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus 20.4.2017 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke 2016-2018 1.Avoimet kylät Ennätysmäärä kyliä mukana 2017: 21 kpl (2016: 12, 2015:

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Tämän kyselyn tarkoitus oli löytää Pohjois-Pohjanmaan kylätoiminnan tärkeimmät kehityskohteet sekä saada tietoa maakunnallisen kyläyhdistyksen, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta

Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta Kylähyvinvointi seminaari 21.10.2014 YHTEISÖhautomo-hanke Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmät Hyvät käytännöt vinkkejä YHTEISÖhautomo-hanke - yhteinen toimintapa koko

Lisätiedot

Viestintä ja materiaalit

Viestintä ja materiaalit Viestintä ja materiaalit http://tammelankylat.wikispaces.com/ Erilaisia dokumentteja, mm. kyläsuunnitelmat http://tammelankylat.ning.com/ Keskustelupalstat Kalenteri Linkit löytyvät: www.tammelankylat.fi

Lisätiedot

ELINKEINO-OHJELMA 2014-2016

ELINKEINO-OHJELMA 2014-2016 ELINKEINO-OHJELMA 2014-2016 Rantasalmen elinkeino-ohjelma 2014-2016 Visio 2020 Rantasalmi - Monta Mainiota Mahdollisuutta Kärkitoimialat Maa- ja metsätalous, matkailu, metalli, mekaaninen puunjalostus

Lisätiedot

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA Kuhmalahden ja Pälkäneen kehittämistä Hankkeen tausta ja teema Rahoittajina Työ- ja elinkeinoministeriö Hallinnoijina Pomoottori ry sekä Kaakkois- Pirkanmaan seutukunta

Lisätiedot

Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua?

Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua? Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua? Tulevaisuusseminaari Oulu 16.5.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä YTR Tulevaisuus ei ole jokin paikka,

Lisätiedot

Järjestöt päihdepalvelujen tuottajina: näkökulma päihteiden käyttöön liittyvään eriarvoisuuteen

Järjestöt päihdepalvelujen tuottajina: näkökulma päihteiden käyttöön liittyvään eriarvoisuuteen Järjestöt päihdepalvelujen tuottajina: näkökulma päihteiden käyttöön liittyvään eriarvoisuuteen Alkoholi- ja huumetutkijain seuran kokous 4.12.2008 Riikka Perälä Alkoholitutkimussäätiö/Sininauhaliitto

Lisätiedot

Maaseudun alueelliset kehittämistoimet , valmistelun tilanne

Maaseudun alueelliset kehittämistoimet , valmistelun tilanne Maaseudun alueelliset kehittämistoimet 2014-2020, valmistelun tilanne 22.8.2013 Itä-Suomen maaseudun kehittäjät Valamossa Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Alueellinen maaseudun kehittämisen

Lisätiedot

Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle

Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle seminaari Veli-Matti Karppinen Toiminnanjohtaja, Kainuun Nuotta ry Yleistä 1. Nopeat

Lisätiedot

Lapsiystävällinen kunta strateginen valinta Kittilässä. Tiina Huilaja Koulukuraattori

Lapsiystävällinen kunta strateginen valinta Kittilässä. Tiina Huilaja Koulukuraattori Lapsiystävällinen kunta strateginen valinta Kittilässä Tiina Huilaja Koulukuraattori Kunta toimintaympäristönä Väkiluku noin 6200 Vuosittain syntyy uusia kittiläläisiä ~ 70 Kunta työnantajana ~ 400 henkilölle

Lisätiedot

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat,

Lisätiedot

NIITTYLAHDEN JA NIITTYLAHDENRANNAN KYLÄSUUNNITELMA

NIITTYLAHDEN JA NIITTYLAHDENRANNAN KYLÄSUUNNITELMA NIITTYLAHDEN JA NIITTYLAHDENRANNAN KYLÄSUUNNITELMA 2005 Niittylahden kylätoimikunta, Niittylahdenrannan asukasyhdistys Joensuun Seudun Leader ry, Maaseudun sivistysliitto, Pohjois-Karjalan Kylät ry SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Vaikuttavia ratkaisuja vanhustyöhön

Vaikuttavia ratkaisuja vanhustyöhön Vaikuttavia ratkaisuja vanhustyöhön -seminaari 11.11.2010 Kauhava Pirjo Knif Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA Ikääntyvä yhteiskunta Suomi on nopeimmin vanheneva EU-maa Suomalaisten

Lisätiedot

Kumppanuudella kohti hyvinvointia

Kumppanuudella kohti hyvinvointia Kumppanuudella kohti hyvinvointia Tavoitteena on luoda järjestö- ja kansalaistoiminnan alueellinen toimintamalli terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. o Kumppanuushanke: Pohjois-Karjalan kansanterveys

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

1. Yleistä. 1. Varsinaisen toiminnan painopisteet 1.1. Maaseutuasumisen edistäminen

1. Yleistä. 1. Varsinaisen toiminnan painopisteet 1.1. Maaseutuasumisen edistäminen Toimintasuunnitelma 2017 1 1. Yleistä Kymenlaakson Kylät ry toimii alueensa kylien eduntekijänä, kehittäjänä ja yhteistyöverkostona. Toiminnan keskeiset tavoitteet liittyvät kylätoimijoiden osaamisen ja

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! 14.9.2016 Sini Sallinen 1 Meidän kunta = Hyvinvoinnin johtaminen = Yhteinen väestö Ł Sote on poistunut työnjohdosta, mutta ei kunnan alueelta! Ł Organisaatiolähtöisestä

Lisätiedot

Alueellinen imago ja identiteetti kuntarakenteen muutoksessa

Alueellinen imago ja identiteetti kuntarakenteen muutoksessa Alueellinen imago ja identiteetti kuntarakenteen muutoksessa Kaupunkisuunnittelun seminaari V Kaj Zimmerbauer Oulun yliopisto 28.09.2011 Kuntarakenteen muutoksen taustat Laajempi aluejärjestelmän muutos,

Lisätiedot

Arjen turvallisuus. järjestöt osallistuvat

Arjen turvallisuus. järjestöt osallistuvat Arjen turvallisuus järjestöt osallistuvat Turvapäivän tuloksia odotellessa Ideoita Miten järjestöt voivat toimia yhteistyössä keskenään Miten järjestöt voivat tukea viranomaisia Mikä rooli itselläni ja

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2013. Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa.

Jäsentiedote 1/2013. Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa. Jäsentiedote 1/2013 Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa. Yhteystiedot löytyvät sivulta 6. Paitoja ja liivejä on nyt mahdollista

Lisätiedot

Uusiutuva ja toiminnallinen kirkonkylä 2035 Rantasalmen keskustan kehittämisprojekti 29.1. 9.6.2014

Uusiutuva ja toiminnallinen kirkonkylä 2035 Rantasalmen keskustan kehittämisprojekti 29.1. 9.6.2014 Uusiutuva ja toiminnallinen kirkonkylä 2035 Rantasalmen keskustan kehittämisprojekti 29.1. 9.6.2014 - Rantasalmen taajaman osayleiskaavan esiselvityshankkeen loppuraportin esittelykortit 9.6.2014 - Jaakko

Lisätiedot

Tilannekatsaus 9 / 2016

Tilannekatsaus 9 / 2016 Tilannekatsaus 9 / 2016 LEADER 2014-2020 Suomessa 54 Leader-ryhmää Koot ja asukasmäärät vaihtelevat: 3-14 kuntaa, 14000 122000 asukasta Leader-toiminnan julkinen rahoitus 300 m Ryhmittäiset vaihtelut 2,9

Lisätiedot

Palveluportaat- Yhteisöjen elinkeino ja palvelutoiminnan kehittäminen

Palveluportaat- Yhteisöjen elinkeino ja palvelutoiminnan kehittäminen Palveluportaat- Yhteisöjen elinkeino ja palvelutoiminnan kehittäminen HANKKEEN TAUSTA JA TARVE Julkinen sektori on suurten muutosten edessä. Keskittämisellä ja kuntaliitoksilla ei pystytä turvaamaan palveluita

Lisätiedot

Yhteiseksi ja alueen hyväksi

Yhteiseksi ja alueen hyväksi OSALLISTUVA KYLÄ Yhteiseksi ja alueen hyväksi Eija Koski 20.11.2009 Vaasan yliopisto Kuusa YHTEISÖ PAIKKA - Maantieteellisesti rajattu alue PROSESSI - Yhteenkuuluvuus rajaavana tekijänä (esim. työpaikka,

Lisätiedot

Pohjois-Satakunta Ikaalinen

Pohjois-Satakunta Ikaalinen Pohjois-Satakunta Ikaalinen 19.3.2015 41700 asukasta Satakunta 25 450 Pirkanmaa 16 250 Toiminta-alue Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden

Lisätiedot