Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies"

Transkriptio

1 Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies

2 Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat toteuttamassa ensimmäisen kerran tässä laajuudessa Maaseutuparlamentti tapahtumaa Leppävirralla, Pohjois-Savossa. Tilaisuus on avoin kaikille maaseudun kehittämisestä ja sen elinvoimaisuuden ylläpitämisestä kiinnostuneille. Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille. Tavoitteena on, että tapahtumaan osallistuu henkilöä: päättäjiä, viranhaltijoita, maaseutukehittäjiä, asukkaita, yrittäjiä ja maaseudusta innostuneita, niin paikalliselta, maakunnalliselta, valtakunnalliselta kuin kansainväliseltä tasolta. Tilaisuus järjestetään tässä muodossa ensimmäistä kertaa. Tapahtuman esikuvana on Ruotsissa järjestettävä Landsbygdsriksdagen (http://lbrd.helasverige.se/) Tavoitteena on tehdä tilaisuudesta jatkossa säännöllisesti, joka toinen vuosi toteutettava tapahtuma (järjestämispaikka vaihtuu).

3 Maaseutuparlamentti Tapahtumassa haetaan eri tahojen kohtaamisia, uusien innovaatioiden syntymisiä ja kumppanuuksien solmimisia. Visio Suomen maaseudusta vuoteen 2020 on voimavarojaan hyödyntävä ja hyvinvoiva maaseutu. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan yhteistä ja laajaa toimijaverkostoa ja verkostojen toimijoiden kohtaamista. Suomen ensimmäinen Maaseutuparlamentti vastaa tähän tarpeeseen. Työryhmän aiheisiin tulossa myös avoin haku kumppaneille.

4 Ohjelma ja sisältö Ohjelmaan tulee sisältymään retkiä eri kohteisiin, kuten maaseudulla toimiviin yrityksiin, avoimia keskusteluja tulevaisuuden maaseudusta sekä erilaisia työryhmiä. Retkien ja työryhmien järjestämiseen pyydetään mukaan kumppaneita eri järjestöistä. -> kylät ja järjestöt myös, tulossa avoin haku syksyn aikana Lisäksi Maaseutuparlamentissa järjestetään Kumppanitori, jossa järjestöt ja paikalliset tuottajat voivat esittää toimintaansa ja myydä omia tuotteitansa sekä esitellä maaseudun palveluita.

5 Alustava ohjelmarunko Maaseutuparlamentti Leppävirta To Maaseutututkijatapaaminen perjantai Retkipäivä (teema retkiä mm. yrittäjyys, maaseutumatkailu, kylät, lähiruoka, maaseudun luontokohteet yms.) Osallistujat osallistuvat eri kumppanien järjestämiin retkiohjelmiin lauantai Maaseutuparlamentin avaus ja aamupäivän päivän pää(vieras) Keskustelut ja alustukset Lounas sekä Kumppanitori (auki koko ajan) Työpajat 1 valittavana eri teemoja (eri toteuttajia työpaja, työryhmä, luento) Kahvitauko sekä Kumppanitori Työpajat 2- valittavana eri teemoja (eri toteuttajia työpaja, työryhmä, luento) Gaalaillallinen, palkitsemiset sunnuntai Maaseutupolitiikan pyöreän pöydän keskustelu ja viesti Suomalainen 100-vuotias maaseutu Lounas Kotimatkalle

6 Perjantaina retket Koko- tai puolipäivä retkiä eri teemoilla Lounas pitää retkeen sisältyä, puolipäivään retkeen eväät tai kahvit Haetaan erilaisia eriteemaisia retkiä, jotka voivat toteutua Leppävirralla tai lähialueella Varkaus, Suonenjoki, Joroinen, Heinävesi, Etelä-Kuopio yms.. Huomioitava, että siirtymät eivät tule liian pitkiksi Haetaan yhteensä 15 retkeä Kohteet voivat olla kylissä, yrityksissä, maatiloilla, maatilamatkailukohteitta, historiaa, elämystä, taidetta, luontoa mitä vain jolla on kuitenkin linkki maaseutuun tai maaseutualueeseen

7 Retket Koordinaatioryhmä tekee valinnat retkistä (eli ei voi olla pelkkiä kyläretkiä kaikki) Kylillä huomioita, innovaatiot esiin, ei pelkkää historiaa mitä on kylällä ja kylätalolla on tehty -> nykyinen toiminta, mitä ollaan tekemässä, mistä rahoitus tulee Myös muut kylän järjestöt mukaan ei vain kyläyhdistys Kylästä esiin ja bussiin kertoja mitä elinkeinoja, palveluita on kylällä, kierros kylällä ja kertoja bussiin kylältä Joka retkellä tärkeimmät tiedot esiin kunnasta / kunnista joissa liikutaan Myös kyläläisiä paikalle kohteisiin, jos mahdollista ei vain yhtä joka kertoo kylästä

8 Lisätietoja antavat Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE) puolesta Christell Åström, Maaseutupolitiikan neuvoston pääsihteeri, Neuvotteleva virkamies Maa- ja metsätalousministeriö PL 30, VALTIONEUVOSTO Tel , Pohjois-Savon Kylät ry:n puolesta Merja Kaija, kyläasiamies ja sihteeri Pohjois-Savon Kylät ry, Isoharjantie 6, Siilinjärvi Puh tai sähköposti

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö

Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö Maaseutupolitiikka Suomessa Maa- ja metsätalousministeriö Lähes puolet suomalaisista asuu maaseudulla Lähes puolet väestöstä asuu maaseudulla. Suomi on myös hyvin harvaan asuttu maa. Asukastiheys on keskimäärin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi!

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi! Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa Care One Oy Karkonmäenkatu15B info@careone.fi 33580Tampere www.careone.fi Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa

Lisätiedot

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 2013 Keski-Suomen Matkailuparlamentti 29.11.2006 Merja Ahonen Kehittämisohjelman kokoaminen Kehittämisohjelma tehdään yhteistyössä kehitys- ja kasvuhaluisten

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020

Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Ohjelman varat toimenpiteittäin Luonnonhaittakorvaukset*** Ympäristökorvaukset

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 4/2014

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 4/2014 Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 4/2014 Puheenjohtajan terveiset Vuosi 2014 on ollut kaikkinensa mielenkiintoinen. On tullut välillä syviä syövereitä, onneksi mukaan on mahtunut myös tähtihetkiä, joiden

Lisätiedot

EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA

EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA Suomen Kylätoiminta ry Syty on käynnistänyt Vuoden Kylä 2010 -valintakierroksen. Vuoden Kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan

Lisätiedot

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013 Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja järjestöosaaminen

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Luomun koordinaatiohanke käynnistyi 20.8.2015 Helsingissä järjestetyllä kick off -työpajalla, johon osallistui noin 40 henkilöä. Työpajan rahoitti Manner-Suomen

Lisätiedot

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Vertaistuutoritapaaminen Kouvolassa 24.-25.4.2004 Vetoapua ja verkottumista VETURI I on Oped-Exo -hankkeen

Lisätiedot

Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu. Siilinjärvi

Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu. Siilinjärvi Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu Siilinjärvi 11.04.2013 Veli-Matti Karppinen Lähtökohtia 1. Miten kansainvälisten hyvien käytäntöjen juurruttaminen 2. Nopeisiin verkkoihin

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/5 Hallitus 28.5.2015 Sivu 1 / 6

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/5 Hallitus 28.5.2015 Sivu 1 / 6 Hallitus 28.5.2015 Sivu 1 / 6 Aika: 28.5.2015 klo 11.45 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka Alppi ( ) Rauno

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Maaseutuverkostotoiminnan painopisteet vuonna 2013 Yhteistyön ja verkostoitumisen

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä,

Lisätiedot

Markkuun koulu. Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille

Markkuun koulu. Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille Markkuun koulu Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille MAHDOLLISUUKSIEN MARKKUU V. 2025 VISIO SIITÄ MITÄ VOISI OLLA TYRNÄVÄN KALTAISESSA KUNNASSA, MARKKUUN KALTAISELLA KYLÄLLÄ, JOS LÖYTYY

Lisätiedot

Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivät

Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivät Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivät Aika keskiviikko-torstai 20.-21.2.2013 Paikka Kylpylähotelli Oulun Eden Holstinsalmentie 29, 90510 Oulu Linkki www.sokoshotels.fi/hotellit/oulu/eden/

Lisätiedot

Näin me sen teimme. RYLA-koulutus Urpilan kartanossa

Näin me sen teimme. RYLA-koulutus Urpilan kartanossa Näin me sen teimme RYLA-koulutus Urpilan kartanossa Ylivieskan Rotary klubi Ylivieskan Jokivarsi Rotary klubi Haapaveden Rotary klubi Oulaisten Rotary klubi 22.3.2014 MARTTI MATIKAINEN 1 OHJELMA RYLA-JOHTAMISSEMINAARI

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Sosiaalisesti kestävä kehitys Oulussa 15.3.2012 klo 9-16.00 Rovaniemellä 16.3.2012 klo 9-16.00 Ajankohtaiset ja vuorovaikutteiset päivät tarjoavat pohdintaa, käytännön tietoa

Lisätiedot

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 mikko.martikainen@tem.fi laura.janis@tem.fi Mikko Martikainen 1 Mihin TEM ajatus perustuu? Yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuus Toimittajayhteistyö missä toimittajilla/palveluiden

Lisätiedot

Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun!

Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun! Kutsu ViNOn liittokokoukseen 2014 Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun! Esityslista liitteineen, lisätietoa

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala

Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala - millainen on hyvä kyläsuunnitelma? - onko tarpeen määritellä hyvän suunnittelun laatukriteereitä? - mitkä ovat keskeiset elementit kyläsuunnittelusta? Tuomo Eronen, kyläasiamies Pohjois-Karjala Millainen

Lisätiedot

OPS 2016-prosessi Savonlinnan normaalikoululla

OPS 2016-prosessi Savonlinnan normaalikoululla OPS 2016-prosessi Savonlinnan normaalikoululla http://www.oph.fi/ops2016 OPS 2016 avoin, demokraattinen prosessi PROSESSI ALKAA OPS-TYÖRYHMÄ Koordinaattori: Merja Kuosmanen Jäsenet: Pirkko Valkonen, Marjo-

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Hyvinvointia ja kumppanuutta kulttuurista Härmän Kuntokeskus, Ylihärmä 26.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi

Lisätiedot

Maakunnallisen turvallisuussuunnitelman tavoitteena

Maakunnallisen turvallisuussuunnitelman tavoitteena Taustaa Pohjois-Savon Kylät ry:n pääpainopisteenä vuonna 2012 kylien turvallisuus: Yhteistyö Vapepan kanssa, mm. etsintäkoulutukset kylillä ja Yhteistoimintapäivä Vieremällä Yhteistyö Pohjois-Savon liiton

Lisätiedot

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Leader-ryhmät - Rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka kannustavat asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät

Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät Haikon Kartano, Porvoo 15.-16.1.2013 Päivi Kujala, maaseutuverkostoyksikön johtaja Toimintasuunnitelma 2013 Maaseutuverkostotoiminnan tavoitteet

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011 Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö 1 Milj. 80 70 Maatalouden viljelijätuet Etelä-Savossa (kunnat

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 1/2015

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 1/2015 Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 1/2015 Puheenjohtajan terveiset Aah, ihana aurinko, vihdoinkin! Heti on pirteämpi olo ja on mukavaa lähteä ulos haistelemaan kevättalven raikasta tuulahdusta! Aivan

Lisätiedot

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi I 24. 25.8.2013 Nurmes KNoppi II 21. 22.9.2013 Kuopio KNoppi III 12. 13.10.2013 Joensuu KNOPPI-OHJAAJAKOULUTUS (4) Itä-Suomi syksy 2013 Ajankohta KNoppi I 24. 25.8.2013

Lisätiedot

Kylätoiminnan kasvava vastuu

Kylätoiminnan kasvava vastuu VOIMISTUVAT KYLÄT kampanja 2010 2012 Tuomas Perheentupa Suomen Kylätoiminta ry Kylätoiminnan kasvava vastuu Kylätoiminta organisoitunut nopeasti - rekisteröityneiden kyläyhdistysten lukumäärä - paikalliset

Lisätiedot

PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ!

PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ! PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ! HENRI PIKKARAINEN p. 044 520 7709 & KIRSI HUOTARI p. 050 547 6566 Miksi Lähiruokadiili? Lähiruokadiili tarjoaa mahdollisuuden ostaa lähiruokaa suoraan tuottajalta.

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA Ohjelma: Avaus Naapuriavulla hyvinvoivia kyliä Tuula Palojärvi, kyläasiamies, Pohjois-Savon Kylät ry Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta,

Lisätiedot

Innovatiivisuus maaseudun yrityskeskittymissä - esimerkkeinä bioenergia ja hevostalous

Innovatiivisuus maaseudun yrityskeskittymissä - esimerkkeinä bioenergia ja hevostalous Innovatiivisuus maaseudun yrityskeskittymissä - esimerkkeinä bioenergia ja hevostalous Leena Rantamäki-Lahtinen MTT taloustutkimus leena.rantamaki-lahtinen@mtt.fi Hankkeen tausta Maaseutu on myös haastava

Lisätiedot

Jaana Ruoho Satakunnan ammattikorkeakoulu

Jaana Ruoho Satakunnan ammattikorkeakoulu Jaana Ruoho Satakunnan ammattikorkeakoulu Kartoitetaan olemassa oleva Green Care -toiminta Levitetään tietoa Green Care toiminnasta Lisäksi: Kartoitetaan tutkimus- ja koulutustarjonta Selvitään tutkimus-

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2013 Pohjois-Savon Kylien hallitus Suomen Kylätoiminnan valtakunnallisilla neuvottelupäivillä 15. - 16.5.2013

Jäsentiedote 2/2013 Pohjois-Savon Kylien hallitus Suomen Kylätoiminnan valtakunnallisilla neuvottelupäivillä 15. - 16.5.2013 Jäsentiedote 2/2013 Pohjois-Savon Kylien hallitus Suomen Kylätoiminnan valtakunnallisilla neuvottelupäivillä 15. - 16.5.2013 Puheenjohtajan terveiset Kesä on tullut! Itselläni työsarkaa on riittänyt mansikkamaan

Lisätiedot

Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA)

Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) irene.roos@tts.fi Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Elinkeinojen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN PIENKOULUSEMINAARI III

VALTAKUNNALLINEN PIENKOULUSEMINAARI III KUTSU PIENKOULU Osaava -hanke sekä ISAVI/05.10.03/2015 10.03.2015 Hallintopalvelut VALTAKUNNALLINEN PIENKOULUSEMINAARI III Aika: 7. 8.10.2015 Paikka: Kulttuurikeskus Poleeni Savontie 13, PIENKOULU Osaava

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Brändiseminaari 7.11.2012 Hotelli Savonia, Kuopio Mielikuvatutkimus, vaihe 1 Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy. Tavoitteena oli selvittää sekä

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2013. Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa.

Jäsentiedote 1/2013. Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa. Jäsentiedote 1/2013 Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa. Yhteystiedot löytyvät sivulta 6. Paitoja ja liivejä on nyt mahdollista

Lisätiedot

Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11

Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11 NUORISOTYÖN NEUVOTTELUPÄIVÄT 23. 24.8.2012 Helsinki Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11, 00510 Helsinki YHTEISTYÖN MERKITYS Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11 9.15

Lisätiedot

HÄMEEN MATKAILUSTRATEGIA HEVOSMATKAILU MAHDOLLISUUTENA

HÄMEEN MATKAILUSTRATEGIA HEVOSMATKAILU MAHDOLLISUUTENA HÄMEEN MATKAILUSTRATEGIA HEVOSMATKAILU MAHDOLLISUUTENA Matkailu Hämeen aluekehittämisohjelmassa 2000-luvun alusta lähtien strategisesti tärkeä elinkeino - Matkailu yksi voimakkaimmin kasvavista elinkeinoista

Lisätiedot

LUENTO JA KURSSIOPAS

LUENTO JA KURSSIOPAS LUENTO JA KURSSIOPAS Johdanto Maaseudun Sivistysliitto (MSL) tukee taloudellisesti jäsenjärjestöjensä kurssi- ja luentotoimintaa. Tästä oppaasta löydät ohjeet tuen hakemiseen. MSL-opintokeskus maksaa järjestäjälle

Lisätiedot

Kirje 30.09.2014. 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten ja valtionosuuksien haku

Kirje 30.09.2014. 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten ja valtionosuuksien haku Kirje OKM/49/592/2014 30.09.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, nuorten aikuisten osaamisohjelma 2015 ja nuorten aikuisten osaamisohjelman täydentävä haku 2014

Lisätiedot

Leader! http://leadersuomi.fi/

Leader! http://leadersuomi.fi/ Leader! http://leadersuomi.fi/ Leader Karhuseutu perustettu 1997 jäseniä yli 200 4 työntekijää toimisto Porissa hallitus 1+9 alueellinen edustus kolmikanta Ohjelmakausi 2007-2013 194 rahoitettua hanketta

Lisätiedot

1. Tausta... 1. 1.1 Yleistä... 1. 1.2 Pohjois-Savon maakunta ja Pohjois-Savon liitto... 1. 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1

1. Tausta... 1. 1.1 Yleistä... 1. 1.2 Pohjois-Savon maakunta ja Pohjois-Savon liitto... 1. 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1 0 Sisältö: Tiivistelmä 1. Tausta... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 PohjoisSavon maakunta ja PohjoisSavon liitto... 1 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1 2. Palvelusetelien käyttötilanne PohjoisSavossa... 3 2.1

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 25 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 25 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 25 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 25 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26 23 Nuorisovaltuusto 23.1.2014 AIKA 23.1.2014 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 25 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN

Lisätiedot

KYLÄKAUPASTA YKSITYISTEN JA JULKISTEN PALVELUIDEN KÄYTTÖLIITTYMÄ

KYLÄKAUPASTA YKSITYISTEN JA JULKISTEN PALVELUIDEN KÄYTTÖLIITTYMÄ KYLÄKAUPASTA YKSITYISTEN JA JULKISTEN PALVELUIDEN KÄYTTÖLIITTYMÄ Sosiaalisten vaikutusten arviointiosuus Kick off 6.3.2013, Helsinki TY, koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea, Sami Tantarimäki TOTEUTUSAIKATAULU

Lisätiedot

24. 25.1.2014 HOTELLI KATINKULTA, VUOKATTI

24. 25.1.2014 HOTELLI KATINKULTA, VUOKATTI 24. 25.1.2014 HOTELLI KATINKULTA, VUOKATTI Yhdistysten vuodesta Maaseutunuorten INTOHIMON VUOTEEN Aika: 24. 25.1.2014 Paikka: Hotelli Katinkulta, Vuokatti TAVOITE Aloitustilaisuuden tavoitteena on etsiä

Lisätiedot

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge,

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge, 27.10.2008 Suomen Kylätoiminta ry Kylätoiminnan ja Leaderryhmien eduntekijä LEADER-PARLAMENTTI 26.-27.11.2008 Suomen Kylätoiminta ry (SYTY) ja sen Leader-jaosto järjestävät Leader-parlamentin ja neuvottelupäivät

Lisätiedot

Maaseutuverkostopalvelut-yksikkö 18.12.2014

Maaseutuverkostopalvelut-yksikkö 18.12.2014 Maaseutuverkoston ohjausryhmän kokous Aika: torstai 18.12.2014 kello 10.00 12.10 Paikka: Maa- ja metsätalousministeriö, Kokoushuone Kartano, Mariankatu 23 Taina Vesanto, MMM Joel Karlsson, Maaseutuverkostopalvelut

Lisätiedot

Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11

Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11 NUORISOTYÖN NEUVOTTELUPÄIVÄT 23. 24.8.2012 Helsinki Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11, 00510 Helsinki YHTEISTYÖN MERKITYS Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11 9.15

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä 1 Strateginen tutkimus Tässä yhteydessä tarkoitetaan tarvelähtöistä tutkimusta tarpeen määrittelee valtioneuvosto tutkimuksessa haetaan

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013.

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Torstai 16.5. klo 6.30 lähtö Lahdesta, kuljetuksista vastaan tuttu Reissu-Ruoti ja luottokuskimme Jukka Ruoti klo 9.15 laiva lähtee. Matkalla meribrunssi (kuuluu matkan hintaan)

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY:N JÄSENYHDISTYKSET

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY:N JÄSENYHDISTYKSET Jäsentiedote 1/2012 Nettisivut ovat kyläyhdistyksen tärkeä tiedotuskanava. Lastukosken-Kylät ry on julkaissut hiljattain uudet sivut, joita tekemässä tässä Juhani Räsänen, Teija Lipponen ja sivujen pääkäyttäjä

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

Oppiva yritys -palvelut 12/2008 3/2014

Oppiva yritys -palvelut 12/2008 3/2014 Kaiken ydin! Oppiva Yritys on Pohjois-Savon ainoa yrityslähtöisesti suunniteltu ja toteutettu hanke Matti Rönkkö, varapuheenjohtaja Savon Yrittäjät, Oppivan yrityksen ohjausryhmän jäsen ja Yrittäjä! Oppiva

Lisätiedot

Kyläasiamiehen kyläkirje 1/2014 4.2.2014

Kyläasiamiehen kyläkirje 1/2014 4.2.2014 Sivu 1 / 5 Kyläasiamiehen kyläkirje 1/2014 4.2.2014 Jakelu: Kaikki Pieksämäen kylät Kirje lähetetään sähköisesti yhdistysten ja toimikuntien puheenjohtajille, jotka tiedottavat asioista eteenpäin. Kirje

Lisätiedot

Arvoverkkojen kehittämisen rahoitus

Arvoverkkojen kehittämisen rahoitus TEKES 25.6.2013 Jukka Laakso Arvoverkkohankkeiden erityispiirteet Arvoverkkohankkeiden tavoitteena on laaja kansainvälinen liiketoiminta tai merkittävä kansallinen järjestelmätason muutos. Yleisenä tavoitteena

Lisätiedot

Konginkankaan IDEAILTA

Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan kyläsuunnitelma 2010-2015 2009 Vihreän väylän kehittämishanke Mt 637 matkailulliseksi maisematieksi - 2013 Leader-hanke käynnistetty 12/2010 hakijana ja hallinnoijana

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

- koulutusohjelma. Esimerkkejä koulutusohjelmista MAAILMANKATSOMUKSIA, KOKEMUKSIA, KOHTAAMISIA. Teema - omien ja lähiyhteisön uskomusten tunnistaminen

- koulutusohjelma. Esimerkkejä koulutusohjelmista MAAILMANKATSOMUKSIA, KOKEMUKSIA, KOHTAAMISIA. Teema - omien ja lähiyhteisön uskomusten tunnistaminen ETNINEN TASA-ARVO TYÖELÄMÄSSÄ - koulutusohjelma I jakso MAAILMANKATSOMUKSIA, KOKEMUKSIA, KOHTAAMISIA Teema - omien ja lähiyhteisön uskomusten tunnistaminen Klo 9.30 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.30 Klo 13.30

Lisätiedot

KYLÄTALOT VARSINAIS-SUOMESSA

KYLÄTALOT VARSINAIS-SUOMESSA KYLÄTALOT VARSINAIS-SUOMESSA Onni kutsuu kylään -hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 2013 ja sitä rahoittavat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY - keskukset Kysely keväällä

Lisätiedot

Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014. Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke

Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014. Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014 Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Monimuotoiset nykypäivän maatilat - kierros Huittisissa Palvelun tuottajat: maatilat, jotka toimivat matkailualalla + käsityöyrittäjät

Lisätiedot

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Maaseutuverkosto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimijat Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelman toimijat Sivu

Lisätiedot

Maaseutuverkostoyksikön vuodet 2007 2013 Mitä on opittu? Päivi Kujala Maaseutuverkostoyksikön johtaja Naantali 5.5.2014 Verkosto- ja hankeseminaari

Maaseutuverkostoyksikön vuodet 2007 2013 Mitä on opittu? Päivi Kujala Maaseutuverkostoyksikön johtaja Naantali 5.5.2014 Verkosto- ja hankeseminaari Maaseutuverkostoyksikön vuodet 2007 2013 Mitä on opittu? Päivi Kujala Maaseutuverkostoyksikön johtaja Naantali 5.5.2014 Verkosto- ja hankeseminaari VIESTII KOULUTTAA KERÄÄ JA LEVITTÄÄ HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY. Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä

KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY. Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä Keski-Suomen metsänhoitajat ry suunnittelee kolmipäiväistä matkaa Kannaksen ja Pietarin suuntaan syksyllä,

Lisätiedot

Turvallisuutta älykkäästi

Turvallisuutta älykkäästi Turvallisuutta älykkäästi Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Joensuussa 27. 28.1.2016 Valtakunnallinen turvallisuusseminaari järjestetään 27. 28.1.2016 Joensuussa hotelli Kimmelissä, Itäranta 1, Joensuu.

Lisätiedot

Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015

Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015 Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015 Faktaa Mansikasta Yhdistyksen johtavana ajatuksena toimia maaseutualueiden elinvoimaisuuden puolesta Yhdistyksen toimialue Sisä-Savo, Leppävirta, Varkauden

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta Sata matkaa maalle! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Sata matkaa maalle! Miksi? Maaseutumatkailun kehittäminen on

Lisätiedot

Salon kylästrategia Luonnos 20.11.2014

Salon kylästrategia Luonnos 20.11.2014 Salon kylästrategia Luonnos 20.11.2014 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 20.11.2014 1 Lähtökohdat - Seitsemän kyläkyselyä, 1

Lisätiedot

ELY- Laajakaistahankkeet

ELY- Laajakaistahankkeet Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin ELY- Laajakaistahankkeet 30.01.2014 8.9.2014 Kahdentasoisia laajakaistahankkeita EU:n elvytysvaroilla rahoitettavat

Lisätiedot

100 vuotta. Tässä on aihetta juhlaan! Suomalainen insinöörikoulutus alkoi syksyllä 1912 silloisessa Tampereen

100 vuotta. Tässä on aihetta juhlaan! Suomalainen insinöörikoulutus alkoi syksyllä 1912 silloisessa Tampereen 100 vuotta Insinöörikoulutusta Suomessa Suomalainen insinöörikoulutus alkoi syksyllä 1912 silloisessa Tampereen teknillisessä opistossa. Tampereen reaalilyseon rehtori, tohtori Relander esitti vuonna 1902,

Lisätiedot

KYLÄTALO NOUSULA RY KOKOUSPÄÄTÖKSET heinäkuu 2012 -

KYLÄTALO NOUSULA RY KOKOUSPÄÄTÖKSET heinäkuu 2012 - KYLÄTALO NOUSULA RY KOKOUSPÄÄTÖKSET heinäkuu 2012 - HALLITUKSEN KOKOUS 24.7.2012 Kokouspäätösten ja korjaussuunnitelmien julkistaminen verkkosivuilla Päätettiin liittää verkkosivuille kokouspäätökset tästä

Lisätiedot

4. Raportti, eli yksityiskohtainen kuvaus hankkeen toiminnasta

4. Raportti, eli yksityiskohtainen kuvaus hankkeen toiminnasta HANKKEEN LOPPURAPORTTI 1. Hankkeen toteuttajan nimi Voimistelu- ja Urheiluseura Kilpi ry 2. Hankkeen nimi ja hankenumero Yhteistyöllä maaseutu voimavaraksi - YTY, 4921 3. Lyhyt yhteenveto hankkeesta Voimistelu-

Lisätiedot

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille

Lisätiedot

PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 9 Hotelli Helka, Helsinki

PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 9 Hotelli Helka, Helsinki PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 9 Hotelli Helka, Helsinki 1. jakso 20...21.3.2013, Hotelli Helka PÄÄSUUNNITTELIJAN TOIMINTAKENTTÄ Keskiviikko 20.3.2013 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.00 Tilaisuuden avaus,

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (8) Nilsiä-neuvottelukunta 07.05.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (8) Nilsiä-neuvottelukunta 07.05.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (8) Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-16:00 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja Jaakko

Lisätiedot

Lapin Leaderit Leader Outokaira tuottamhan Toiminnanjohtaja Anne Anttila 3.6.2015

Lapin Leaderit Leader Outokaira tuottamhan Toiminnanjohtaja Anne Anttila 3.6.2015 Lapin Leaderit Leader Outokaira tuottamhan Toiminnanjohtaja Anne Anttila 3.6.2015 Lapin Leaderit 4+1 Leader Peräpohjolan kehitys (PPK) Simo, Keminmaa, Kemi, Tervola, Rovaniemi ja Ranua Leader Outokaira

Lisätiedot

JOHTAMINEN JA YHTEISTYÖ

JOHTAMINEN JA YHTEISTYÖ Kohtalonkysymys: toteutuuko kansalaisdemokratia suurkunnissa? Keski Suomessa on 23 kuntaa. Kuntayhteistyötä tehdään erityisesti soten, ammatillisen koulutuksen ja elinkeinojen edistämisen asioissa. Maakunnallisesti

Lisätiedot

Mikä on Kaista Savoon?

Mikä on Kaista Savoon? Mikä on Kaista Savoon? LVM:n Laajakaista kaikille hanke saa tuekseen kolmivuotisen viestintä- ja markkinointihankkeen Pohjois-Savossa. Kaista Savoon palvelee Pohjois-Savon kuntia, yrittäjiä ja kuntalaisia

Lisätiedot

Kuva: Tuula Palaste-Eerola

Kuva: Tuula Palaste-Eerola Kuva: Tuula Palaste-Eerola Näkyvyyttä alueen toimijoille! Uusimaa-viikko on Uudenmaan liiton koordinoima tapahtumaviikko, jonka tarkoituksena on tehdä tunnetuksi maakunnan hyväksi tehtyä työtä ja nostaa

Lisätiedot

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta 19.5.2015 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus .Salpapolku, Parikkalan

Lisätiedot

Muistio Korkeakoulujen yrittäjyysfoorumin johtoryhmän kokouksesta

Muistio Korkeakoulujen yrittäjyysfoorumin johtoryhmän kokouksesta 1 Muistio Korkeakoulujen yrittäjyysfoorumin johtoryhmän kokouksesta Paikka: Tampere, TAMK Läsnä: Pertti Kinnunen, puheenjohtaja, Peer Haataja, Markus Sjölund, Esa Pellikainen, Sinikka Seppänen, Noora Bergroth-Rantanen,

Lisätiedot

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA

Lisätiedot

Maatilojen matkailutulot Etelä-Savossa 2004-2013. Hanna Kautiainen Etelä-Savon maakuntaliitto

Maatilojen matkailutulot Etelä-Savossa 2004-2013. Hanna Kautiainen Etelä-Savon maakuntaliitto Maatilojen matkailutulot Etelä-Savossa 2004-2013 Hanna Kautiainen Etelä-Savon maakuntaliitto Maatilojen matkailutulot Tähän katsaukseen on koottu tietoa Etelä Savon maatilojen harjoittamasta majoitustoiminnasta

Lisätiedot

Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012

Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012 Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012 Kyllä kylä kuuluu, kun Miten välitetään kylän tahto päättäjille /perjantain lörning kafeen tulokset: TEEMA NÄKYVYYS : Alueen tapahtumat oltava mukana

Lisätiedot

Tiedon avaamisen työpaja 6.5.

Tiedon avaamisen työpaja 6.5. Tiedon avaamisen työpaja 6.5. Kouluttajina Jari Salo ja Jyrki Kasvi TIEKEstä (Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus). Päivän aiheet: Tiedon avaaminen Standardit ja tietomuodot Rajapinnat ja tiedonsiirto Juridiikka

Lisätiedot

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013 Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus 1 Kehittämismahdollisuuksia yrityksille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

Lisätiedot

Suuntaviivoja leirimatkojen järjestämiseksi ESPOON TELINETAITURIT RY

Suuntaviivoja leirimatkojen järjestämiseksi ESPOON TELINETAITURIT RY Suuntaviivoja leirimatkojen järjestämiseksi ESPOON TELINETAITURIT RY Nykytila EsTT:ssä Pelisäännöt ja ohjeistus puuttuvat Valmentajat ja lajit päättävät itse missä ja kuka leireilee Ei raameja kustannuksille

Lisätiedot