Tulevaisuuden suunnittelu ja innovatiivinen oppiminen tulevaisuudessa Pepe Nummi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tulevaisuuden suunnittelu ja innovatiivinen oppiminen tulevaisuudessa 24. -25.4.2012 Pepe Nummi"

Transkriptio

1 Tulevaisuuden suunnittelu ja innovatiivinen oppiminen tulevaisuudessa Pepe Nummi

2 Työpaja Palaa omaan mukavaan aamupäivän ryhmään! 2

3 Tulevaisuutta esiin - trendinanalyysejä fasilitoiden Fasilitaattori Pepe Nummi, Grape People

4 Valmennuksen tavoite Oppia työkaluja Verkostoitua Oppia kollegoilta 4

5 Ohjelma Ohjelma ja virittäytyminen Trendianalyysi/miellekartta Aalto Aarteenmetsästys Lopetus 5

6 Grape People Karuselli Karusellissa ryhmä jaetaan kahteen osaan, joista toinen muodostaa sisäpiirin ja toinen ulkopiirin. Sisemmän piirin ihmiset asettuvat selkä keskustaan päin, ulommaisen piirin ihmiset kasvot keskustaan päin osallistujat ovat siis toisiaan vastapäätä. Fasilitaattori ohjaa piirin keskustelua. Kohdalle sattuvan ihmisen kanssa esittäydytään ja kerrotaan itsestä jotain, kuten energian lähde tai lomasuunnitelmat. Positiivisen alun jälkeen keskustellaan vähän aikaa annetusta aiheesta. Keskustelun aihe voi liittyä tilaisuuden aiheeseen fokusoiden ihmiset tulevaan: esim. mitä päivältä odottaa, mitä mieltä on asiasta tai miksi on tilaisuuteen tullut. Kun kohdalla olevan ihmisen kanssa on vähän aikaa keskusteltu, fasilitaattori pyörittää karusellia. Sisempi piiri pysyy paikallaan, mutta ulompi piiri pyörii yhden pykälän (yhden ihmisen) verran jompaankumpaan suuntaan. Näin kohdalle sattuu uusi ihminen. 6

7 Grape People Fasilitaattorin rooli SISÄLTÖ 100% neutraali PROSESSI asiantuntemuksen esiintuominen, yhdistäminen, selkeyttäminen ja kiteyttäminen 7

8 Grape People TRENDIANALYYSI/MIELLEKARTTA Miellekartassa (mind map) asioiden välisillä suhteilla ei ole merkitystä toisin kuin käsitekartassa (concept map). Miellekartta on ideointiväline, mutta sen avulla voidaan myös lohkoa ideoitava aihe pienempiin osiin ja keskittyä ideoimaan yhtä osa-aluetta kerrallaan. Miellekartan piirtäminen onnistuu isossakin porukassa hyvin ns. kaaosmenetelmällä. Ensin osallistujia pyydetään piirtämään paperille oma miellekartta. Seuraavaksi pyydetään heitä siirtämään tuotoksensa yhteiseksi kartaksi seinälle. Vaikka useat piirtävät samaan aikaan, ei samoja asioita yleensä tule useaan paikkaan, kun osallistujat ohjeistaa katselemaan ympärille ettei tule päällekkäisyyksiä. 8

9 Tehtävä Piirtäkää paperin keskelle pallukka; meidän ympäristö Laittakaa pallukasta tulemaan trendejä (trendi on liike ja sillä on aina suunta) Lisää alatrendit Aikaa 5 minuuttia 9

10 Ryhmätehtävä Piirtäkää seinällä olevan paperin keskelle pallukka; meidän ympäristö Laittakaa pallukasta tulemaan trendejä (trendi on liike ja sillä on aina suunta) Lisätkää alatrendit Katsokaa mitä kaverit kirjoittavat, jotta ei tule liikaa toistoa Aikaa 10 minuuttia 10

11 Ryhmätehtävä Piirtäkää seinällä olevan paperin keskelle pallukka; meidän ympäristö Laittakaa pallukasta tulemaan trendejä (trendi on liike ja sillä on aina suunta) Lisätkää alatrendit Katsokaa mitä kaverit kirjoittavat, jotta ei tule liikaa toistoa Aikaa 10 minuuttia 11

12 Priorisointi Nappaa vierestä kaveri pariksi Tehkää suunnitelma miten priorisoitte 10 trendeille, jotka tulevat vaikuttamaan teihin merkittävästi kolmen vuoden sisällä Odottakaa lupaa ennen kuin investoitte Aikaa 5 minuuttia 12

13 Priorisointi INVESTOIMAAN! Aikaa 5 minuuttia 13

14 Yhteenveto Kiteyttäkää paperille; mitkä tärkeimmät trendit tulivat esille (Miltä maailma näyttä 3 vuoden päästä) (Mitä trendit tarkoittavat teille käytännössä) Aikaa 15 minuuttia 14

15 Grape People TRENDIANALYYSI/MIELLEKARTTA Miellekartassa (mind map) asioiden välisillä suhteilla ei ole merkitystä toisin kuin käsitekartassa (concept map). Miellekartta on ideointiväline, mutta sen avulla voidaan myös lohkoa ideoitava aihe pienempiin osiin ja keskittyä ideoimaan yhtä osa-aluetta kerrallaan. Miellekartan piirtäminen onnistuu isossakin porukassa hyvin ns. kaaosmenetelmällä. Ensin osallistujia pyydetään piirtämään paperille oma miellekartta. Seuraavaksi pyydetään heitä siirtämään tuotoksensa yhteiseksi kartaksi seinälle. Vaikka useat piirtävät samaan aikaan, ei samoja asioita yleensä tule useaan paikkaan, kun osallistujat ohjeistaa katselemaan ympärille ettei tule päällekkäisyyksiä. 15

16 Analyysi työkalusta Positiivista, negatiivista, missä voisi soveltaa? 16

17 Grape People Aalto Aalto on työkalu trendien ja virtausten hahmottamiseen. Lähde: Mirja Hanson / Millennium Consulting

18 Tehtävä Piirrä paperille aalto ja kirjoita alle sanat: nouseva, kasvava, huipulla, laskeva Hahmota paperille koulutuksen trendejä Yksin 5 minuuttia 18

19 Ryhmätehtävä Hahmota seinälle koulutuksen trendejä käyttäen post-it lappuja Yrittäkää toimia niin, että tuplia ei tule paljon. Myös trendin paikasta on hyvä neuvotella 10 minuuttia 19

20 Priorisointi Nappaa vierestä kaveri pariksi Tehkää suunnitelma miten priorisoitte 5 X trendeille, jotka teidän kannattaisi huomioida omassa työssä Odottakaa lupaa ennen kuin investoitte Aikaa 5 minuuttia 20

21 Priorisointi INVESTOIMAAN! Aikaa 5 minuuttia 21

22 Yhteenveto Mitkä tärkeimmät trendit tulivat esille Mitä trendit tarkoittavat teille käytännössä Aikaa 5 minuuttia 22

23 Grape People Aalto Aalto on työkalu trendien ja virtausten hahmottamiseen. Prosessi Piirrä seinälle aalto ja kirjoita alle sanat: nouseva, kasvava, huipulla, laskeva Yksilövaihe, pyydä porukka hahmottamaan omalle paperille trendejä Kaaos, pyydä porukka kirjoittamaan seinälle asioita, jotka ovat nousemassa (emerging), kasvavat, ovat huipulla tai laskevat (tai käytä jotain organisoidumpaa tapaa) Keskustelu. Käy läpi asiat, jotka tulivat seinälle (epäselvät, yhdistele samoja, keskustele yllätyksistä ja pettymyksistä, puuttuuko jotain, etc ) Valinta. Priorisoi tai valitse tarpeiden mukaan. Lähde: Mirja Hanson / Millennium Consulting

24 Analyysi työkalusta Positiivista, negatiivista, missä voisi soveltaa? 24

25 Grape People Aarteen metsästys 1) Kysymysten valinta: Ryhmissä valitaan 2-3 kysymystä, jotka halutaan kysyä muilta ryhmiltä 2) Roolien valinta: Ryhmän jäsenet jaetaan expertteihin ja aarteenmetsästäjiin: - Expertit vastaavat kysymyksiin - Aarteenmetsastäjät kiertävät ja esittävät kysymyksiä 25 3) Vastausten etsiminen Aarteenmetsästäjät ohjataan experttejen luo ryhmä kerrallaan. Noin 15 minuuttia per expertit. Aarteenmetsästys on yksi sovellus ns. kahvilamenetelmistä, joissa käydään monta kokousta yhtä aikaa. 4) Ryhmiin palaaminen ja yhteenveto Aarteenmetsästäjät palaavat alkuperäiseen ryhmään, jossa sekä expertit että aarteenmetsästäjät kiteyttävät fläpille, mitä oppivat. Lopuksi opitut asiat esitellään muille ryhmille. Luovissa prosesseissa menetelmä soveltuu hyvin tiedon keräämisen, nykytilan kartoittamiseen ja ymmärryksen luomiseen ideoinnin aiheesta.

26 Tehtävä Määrittäkää kaksi tulevaisuuteen liittyvää merkityksellistä kysymystä, joihin haluatte vastauksen tänään Kirjatkaa kysymykset paperille Aikaa 12 minuuttia 26

27 Työpajan toimintatapa 1.Muodostetaan ryhmät ja määritetään olennaiset kysymykset 2. Kierretään ja haetaan vastauksia 3. Palataan omaan ryhmään ja vastataan kysymyksiin 27

28 Tehtävä Määrittäkää kaksi merkityksellistä kysymystä, joihin haluatte vastauksen tänään Kirjatkaa kysymykset paperille Aikaa 12 minuuttia 28

29 TEHTÄVÄ Valitkaa expertti (kaveri, joka aina tietää kaikki vastaukset, vaikka ei tietäisikään), joka jää paikalle ja selittää olemassa olevat kysymykset ja vastaukset. Muut ovat aarteenmetsästäjiä ja kiertävät ryhmänä etsimässä parhaita vastauksia Aikaa 3 minuuttia 29

30 TEHTÄVÄ Aarteenmetsästäjät kiertävät myötäpäivään seuraavaan pöytään, keskustelevat ja kirjaavat ideoita Aikaa 12 minuuttia 30

31 TEHTÄVÄ Aarteenmetsästäjät kiertävät myötäpäivään seuraavaan pöytään, keskustelevat ja kirjaavat ideoita Aikaa 12 minuuttia 31

32 TEHTÄVÄ 1. Palaa omaan alkuperäiseen ryhmään 2. Kirjoittakaa ryhmän jäsenten nimet näkyviin fläpille 3. Kirjoittakaa fläpille, mitä opitte Aikaa 12 minuuttia 32

33 KESKUSTELU YHDESSÄ 1. Muutama oivallus muutamalta ryhmältä Aikaa 2 minuuttia 33

34 Grape People Aarteen metsästys 1) Kysymysten valinta: Ryhmissä valitaan 2-3 kysymystä, jotka halutaan kysyä muilta ryhmiltä 2) Roolien valinta: Ryhmän jäsenet jaetaan expertteihin ja aarteenmetsästäjiin: - Expertit vastaavat kysymyksiin - Aarteenmetsastäjät kiertävät ja esittävät kysymyksiä 34 3) Vastausten etsiminen Aarteenmetsästäjät ohjataan experttejen luo ryhmä kerrallaan. Noin 15 minuuttia per expertit. Aarteenmetsästys on yksi sovellus ns. kahvilamenetelmistä, joissa käydään monta kokousta yhtä aikaa. 4) Ryhmiin palaaminen ja yhteenveto Aarteenmetsästäjät palaavat alkuperäiseen ryhmään, jossa sekä expertit että aarteenmetsästäjät kiteyttävät fläpille, mitä oppivat. Lopuksi opitut asiat esitellään muille ryhmille. Luovissa prosesseissa menetelmä soveltuu hyvin tiedon keräämisen, nykytilan kartoittamiseen ja ymmärryksen luomiseen ideoinnin aiheesta.

35 Grape People Analyysi työkalusta Positiivista, negatiivista, missä voisi soveltaa? 35

36 KIITOS TYÖPAJASTA! 36

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä 30-60 minuuttia ryhmätöinä tai yksin, Harjoituslomakkeet ja kynät voi suorittaa osissa Tavoitteet Pohtia, minkälaisia ominaisuuksia ja taitoja omassa

Lisätiedot

Verkostosta voimaa. Ohjausryhmän kokous. Ideahautomo! Net Effect Oy

Verkostosta voimaa. Ohjausryhmän kokous. Ideahautomo! Net Effect Oy Verkostosta voimaa Ohjausryhmän kokous Ideahautomo! Net Effect Oy 1 1 Kehittämiskumppanuuden rooli Kehittämiskumppanuus muodostuu kolmesta eri kokonaisuudesta. Tarkoituksena on tarjota hankkeelle tukea

Lisätiedot

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Ikääntyneidenpäihde- ja mielenterveystyön verkoston yhteistyöseminaari 23.4.2015 Mona Särkelä-Kukko Marjo Karila 14.4.2015 1 Pohdittavaksi alkuun: Pohdi

Lisätiedot

Vertaisopastuksella verkkoon

Vertaisopastuksella verkkoon Vertaisopastuksella verkkoon Hanna Kaisti Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Tehdään yhdessä: osallistava tapahtumatuotanto kirjastossa 13.10.2016. Pori Vertaisopastus Vertaisopastus on vapaaehtoisten kirjaston

Lisätiedot

8. LAPSEN OIKEUDET JA KESTÄVÄ KEHITYS

8. LAPSEN OIKEUDET JA KESTÄVÄ KEHITYS 87 8. LAPSEN OIKEUDET JA KESTÄVÄ KEHITYS Lapsella on oikeus hänen ruumiillisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksensä kannalta riittävään elintasoon. Artikla 27 Ihmisen erilaiset

Lisätiedot

Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi

Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi Aikaa kuluu yksilöllisesti 10-20 min/suoritus Harjoituslomakkeet ja kynät Tavoitteet: Harjoitus on erittäin tehokas harjoite varmistamaan, että urheilija

Lisätiedot

AmisKOODI. AmisKOODI tarjoaa keskustelujen pohjaksi tehtäväkokonaisuuksia sovellettavaksi opintojen eri vaiheisiin aiheina

AmisKOODI. AmisKOODI tarjoaa keskustelujen pohjaksi tehtäväkokonaisuuksia sovellettavaksi opintojen eri vaiheisiin aiheina OPETTAJALLE Työelämä odottaa ammattiin valmistuvilta nuorilta ammattiosaamisen lisäksi yleisiä työelämätaitoja, jotka auttavat toimimaan kehittyvässä työelämässä. Työelämätaitoja, kuten vuorovaikutus-

Lisätiedot

Opetuksen uudistajat I -juonne klo Vetäjä: Merja Ruotsalainen (OY)

Opetuksen uudistajat I -juonne klo Vetäjä: Merja Ruotsalainen (OY) Opetuksen uudistajat I -juonne 6.5.2004 klo 13.30 17.00 Vetäjä: Merja Ruotsalainen (OY) Aikataulu to klo 13.30 17.00 Juonne- ja vertaisryhmien tavoite (10 min) Esittäytyminen (30 min) Vertaisryhmien muodostaminen,

Lisätiedot

Tehtäviä ja välineitä formatiivisen arvioinnin tueksi. Vinkkejä, joiden avulla opettaja voi seurata ja varmistaa oppilaiden edistymistä ja oppimista.

Tehtäviä ja välineitä formatiivisen arvioinnin tueksi. Vinkkejä, joiden avulla opettaja voi seurata ja varmistaa oppilaiden edistymistä ja oppimista. Tehtäviä ja välineitä formatiivisen arvioinnin tueksi. Vinkkejä, joiden avulla opettaja voi seurata ja varmistaa oppilaiden edistymistä ja oppimista. 1. Kortit Opettaja pyytää (esim. tunnin / jakson jälkeen)

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu 61 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu Kvartti-malli LAPSEN TUKEMINEN SIIRTYMÄVAIHEESSA Malli koostuu kahdesta osasta:

Lisätiedot

Tukiverkostoon yhdessä - Tulevaisuuspäivä

Tukiverkostoon yhdessä - Tulevaisuuspäivä Tukiverkostoon yhdessä - Tulevaisuuspäivä Tehtäviä verkostotyöskentelystä 23.4.2015 Tutustumistehtävä: mikä olisit? Keksitään verkostoihin ja ohjaukseen liittyviä substantiiveja yhtä monta kuin ryhmäläistä.

Lisätiedot

Heilurin heilahdusaika (yläkoulun fysiikka) suunnitelma

Heilurin heilahdusaika (yläkoulun fysiikka) suunnitelma Pasi Nieminen, Markus Hähkiöniemi, Jouni Viiri sekä toteutukseen osallistuneet opettajat Heilurin heilahdusaika (yläkoulun fysiikka) suunnitelma Tässä perinteistä työtä lähestytään rohkaisten oppilaita

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävävihko Tämän vihkon omistaa: Luokka: Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi opettajan kanssa minkä tehtävän

Lisätiedot

Jamk Innovointipäivät

Jamk Innovointipäivät Keskiviikko3 Asiakastutkimuksien suunnittelu Jamk Innovointipäivät Miksi asiakastutkimukset? Olemme nyt saaneet toimeksiannon kehitystehtäväämme ja tarkentaneet sen jälkeen tiimissämme mitä meidän halutaan

Lisätiedot

Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi

Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi M I K Ä O N TÄ R K E Ä Ä, KUN TO I M I N N A N M U U TO S V I E DÄ Ä N L Ä P I J O H TA M I S E N J A H E N K I LÖ S TÖ N O S A A M I S E N N Ä KÖ KU L M A

Lisätiedot

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja

Lisätiedot

POP- Paremman Oppimisen Puolesta

POP- Paremman Oppimisen Puolesta POP- Paremman Oppimisen Puolesta PedaForum 20.8.2013 Elina Lehkonen Elsa Mannila Jukka Parviainen Sisältö POP esittely Ryhmätehtävä: Vuorovaikutuksellisen opetuksen kehittäminen Palauteryhmät ja POP Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Maatalouden vesitalouden hallinta menetelmät käyttöön paikallisella yhteistyöllä

Maatalouden vesitalouden hallinta menetelmät käyttöön paikallisella yhteistyöllä Maatalouden vesitalouden hallinta menetelmät käyttöön paikallisella yhteistyöllä Työpaja 13.6.2014 Kati Berninger Tutkimusjohtaja Tyrsky-Konsultointi Oy Ohjelma 9.00-9.30 Aamukahvi 9.30-9.45 Johdanto Osanottajien

Lisätiedot

Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -peli

Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -peli Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -peli PELIOHJEET JOHDANTO Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -pelin tarkoituksena on oppia uutta mielekkäällä ja hauskalla tavalla. Pelissä ei varsinaisesti ole voittajaa,

Lisätiedot

Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava

Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava 10-12 asiantuntijaluentoa vuosittain 1 000 osallistujaa Teemoina mm. työnhaun uudet tuulet, työnantajien

Lisätiedot

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta 30-60 minuuttia valmentajan aikaa, ja Harjoituslomake ja kynä noin 1-2 viikkoa oman työn tarkkailuun. Tavoitteet Harjoite on kokonaisvaltainen

Lisätiedot

KOONTI: Työkalupakki ryhmän yhteiseen toimintaan. Heidi Kokko Aivovammaliitto Liittopäivät 2014

KOONTI: Työkalupakki ryhmän yhteiseen toimintaan. Heidi Kokko Aivovammaliitto Liittopäivät 2014 KOONTI: Työkalupakki ryhmän yhteiseen toimintaan Heidi Kokko Aivovammaliitto Liittopäivät 2014 KOONTI Tämä materiaali on koottu Aivovammaliiton liittopäivillä järjestetyn Työkalupakki ryhmän yhteiseen

Lisätiedot

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari Kandityön kirjoittaminen Opinnäyteseminaari Lue ja kirjoita Ajatukset eivät kasva tyhjästä. Ruoki niitä lukemalla ja kirjoittamalla lukemastasi. Älä luota muistiisi Merkitse alusta asti muistiinpanoihin

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä 13.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen

Lisätiedot

Välkky-projekti Teematyö: Nuoret. Ramboll Management Consulting

Välkky-projekti Teematyö: Nuoret. Ramboll Management Consulting 1 Välkky-projekti Teematyö: Nuoret Ramboll Management Consulting Käytännön asiat 2 Päivän agenda 3 Miksi me olemme täällä? Teematyön tavoitteiden ja toteutustavan kertaus. Esittely(CV:t) Kansainvälisten

Lisätiedot

URHEILIJAKSI KASVAMINEN JA LAJIN OPISKELU

URHEILIJAKSI KASVAMINEN JA LAJIN OPISKELU URHEILIJAKSI KASVAMINEN JA LAJIN OPISKELU Suorituksen katsomisen ja videon rooli Teuvo Moilanen UKK-instituutti 17.1.2012 KEITÄ TE OLETTE? URHEILIJOITA VALMENTAJIA KORTIT ESIIN SEUROJEN TOIMIHENKILÖITÄ

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Harjoite 3: Valmentajan psyykkinen lajianalyysi

Harjoite 3: Valmentajan psyykkinen lajianalyysi Harjoite 3: Valmentajan psyykkinen lajianalyysi Aikaa kuluu yksilöllisesti Voidaan tehdä osina Harjoituslomake ja kynä Tavoitteet Lajin ja urheilijan psyykkisten taitojen ja niiden kehittämistarpeen analyysi

Lisätiedot

Millaisia tiedonhankinnan taitoja maisteri tarvitsee Peda-forum-päivät

Millaisia tiedonhankinnan taitoja maisteri tarvitsee Peda-forum-päivät Millaisia tiedonhankinnan taitoja maisteri tarvitsee Peda-forum-päivät 25.8.2010 Helsingin yliopiston kirjasto Päivi Helminen, Kati Syvälahti, Maija Halminen 31.8.2010 1 Työpajan tavoite Tavoitteena on

Lisätiedot

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys TYY 2017 Frida Pessi 20.12.2017 Viestintä eli kommunikaatio Sanomien siirtämistä Merkitysten tuottamista Mutta myös yhteisen ymmärryksen tuottamista (yhteisöllisyys)

Lisätiedot

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena

Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Tervetuloa Lahteen! Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Muutos on mahdollisuus 21.10.2015 Työhyvinvointipäällikkö Päivi Maisonlahti Strategisen työhyvinvoinnin osa-alueet (Aura & Saarikoski,

Lisätiedot

Torstai2 Ratkaisujen konseptointi. Jamk Innovointipäivät

Torstai2 Ratkaisujen konseptointi. Jamk Innovointipäivät Torstai2 Ratkaisujen konseptointi Jamk Innovointipäivät Yksittäisistä ideoista konsepteiksi Tähän mennessä on ideoinnilla rakennettu vaihtoehtoisia ratkaisuehdotuksia suunnitteluongelman osaratkaisuiksi.

Lisätiedot

Menestyksen porkkanoita

Menestyksen porkkanoita Menestyksen porkkanoita Usko Uskallus Innostuminen Oma Yritys-messut Wanha Satama, Helsinki 20.3.2013 Miksi jotkut yritykset menestyvät?...ja toiset eivät? Olemassaolon oikeutus ; Mikä on/ olisi minun

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Tilli Toukka -ohjaajien tuki

Tilli Toukka -ohjaajien tuki Tilli Toukka -ohjaajien tuki Itsetyöskentelymateriaali MLL Hyvinkää / NEro-hanke paula.valiaho@mll.fi Itsetyöskentelymateriaali - aluksi Sinulla on edessäsi Tilli Toukka -ohjaajien avuksi kehitetty itsetyöskentelymateriaali.

Lisätiedot

Fokusprosessia ohjeet

Fokusprosessia ohjeet Fokusprosessia Ohjeet ennen Fokusprosessia Tulokset ovat nyt valmiit ja edessä on prosessin tärkein osa, nimittäin työilmapiirinne kohentaminen. Aivan ensimmäiseksi teidän tulisi keskustella tuloksista

Lisätiedot

Luovuus ja työorganisaatio

Luovuus ja työorganisaatio Luovuus ja työorganisaatio Ideointi, kokeilut, pitchaus 5 op kurssi 27.10 15.12.2015 Janita Saarinen Janita Saarinen, TAMK 1 Kurssin kulku, tiistaisin klo 17-20 27.10 Mitä luovuus on? 3.11 Luovuus prosessina,

Lisätiedot

ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA

ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA Tässä luvussa annetaan neuvoja parhaista tavoista tukea ADHD-lasta luokkahuoneessa. Lukuun on sisällytetty myös metodologiaan liittyviä ehdotuksia, joiden avulla voidaan

Lisätiedot

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi?

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Kesäkuussa 2017 Lappeenrannassa nähdään ja koetaan sirkusta, kansantanssia ja teatteria lasten ja nuorten esittämänä, kun Nurtsi-nuorisosirkusfestivaali,

Lisätiedot

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4 Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia

Lisätiedot

Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: Toisen vaiheen tehtävien maksimipisteet (älä tee merkintöjä taulukkoon)

Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: Toisen vaiheen tehtävien maksimipisteet (älä tee merkintöjä taulukkoon) Täytä selkeällä käsialalla: Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: @ Tarkista, että sinulla on neljä erikseen nidottua tehtävää (tehtävät 1 4, 9 sivua), kaksi liitettä sekä konseptipaperi. Mikäli

Lisätiedot

Ratkaisukeskeinen esimiestyö

Ratkaisukeskeinen esimiestyö valmennus Evirassa Marianne Turja Työhyvinvointipäällikkö Mihin tilanteeseen valmennusta tarvittiin: Evira perustettiin vuonna 2006 yhdistämällä kolme virastoa: (Eläinlääkintä-ja elintarviketutkimuslaitos

Lisätiedot

Paja-veso 10.10.2015 Aittakorven koulu

Paja-veso 10.10.2015 Aittakorven koulu Paja-veso 10.10.2015 Aittakorven koulu Aikataulu 8.15-8.50 Aamukahvit 9.00 Aloituspuheenvuoro Juha Henriksson 9.15-10.00 Maailma muuttuu entä opettajuus? Helsingin yliopiston kasvatustieteen Emeritusprofessori

Lisätiedot

matkailunneuvontapalvelut pilottityöpaja1

matkailunneuvontapalvelut pilottityöpaja1 Riikka Pasanen Tuomas Nylund Uudenmaanliitto matkailunneuvontapalvelut pilottityöpaja1 Agenda 13.00-15.00 12.30 Missä mennään. Katsaus projektin nykytilaan 13.00 Työpajan ryhmätyö: chat palvelu ja sen

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki 4.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen

Lisätiedot

Kolmen kerran ryhmätyöpaja opiskelijoille: Ajankäyttö, aikaansaaminen ja kuormituksen säätely

Kolmen kerran ryhmätyöpaja opiskelijoille: Ajankäyttö, aikaansaaminen ja kuormituksen säätely Kolmen kerran ryhmätyöpaja opiskelijoille: Ajankäyttö, aikaansaaminen ja kuormituksen säätely Opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelukykyä edistämässä seminaari 26.10.2016 Opintopsykologi Taija Tuominen

Lisätiedot

Sosiaalipalvelutoimisto hyvän olon tila -hankkeen esittely.

Sosiaalipalvelutoimisto hyvän olon tila -hankkeen esittely. Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Sosiaalipalvelutoimisto hyvän olon tila -hankkeen esittely. - Iikka Lovio 14.8.2012 1 Hyvän olon tila -hanke Hyvän olon tila hankkeessa muotoillaan sosiaalialan

Lisätiedot

A! PEDA INTRO (5 op)

A! PEDA INTRO (5 op) A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Miia Leppänen (SCI) ja Päivi Kinnunen (BIZ) 3.2.2016 Ohjaajat ja yhteystiedot Miia Leppänen Asiantuntija

Lisätiedot

Kvalitatiiviset On Line Yhteisöt / KMM

Kvalitatiiviset On Line Yhteisöt / KMM 1 13.03.2013 Kvalitatiiviset On Line Yhteisöt / KMM KVALITATIIVISET ON LINE YHTEISÖT - tulevaisuuden mahdollisuuksia etsimässä - SMTS, Aamiaisseminaari 13.3.2013. - Kati Myrén Taloustutkimus 3 13.03.2013

Lisätiedot

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi)

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi) Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

ASIAKASPALVELU ILKKA KOPPELOMÄKI. kouluttaja, itsensä johtamisen valmentaja, yrittäjä

ASIAKASPALVELU ILKKA KOPPELOMÄKI. kouluttaja, itsensä johtamisen valmentaja, yrittäjä Tärkeimpiä asioita luennon osallistujalle. M IELEENPAINUVA ASIAKASPALVELU ILKKA KOPPELOMÄKI kouluttaja, itsensä johtamisen valmentaja, yrittäjä M ITÄ ON MIELEENPAINUVA ASIAKASPALVELU? Mieleenpainuvan asiakaspalvelun

Lisätiedot

Pikkugee. Krista Anttila Rykäsyryhmä -09

Pikkugee. Krista Anttila Rykäsyryhmä -09 Pikkugee Krista Anttila Rykäsyryhmä -09 Intoa Gradu on usein mielekkäin osa opiskeluja jälkikäteen mietittynä, vaikkei siltä gradua tehdessä tunnukaan varsinkin, jos aihe on jollain lailla antoisa Omaan

Lisätiedot

Yhteyshenkilötilaisuus 16.3.2016 kello 13-16

Yhteyshenkilötilaisuus 16.3.2016 kello 13-16 Yhteyshenkilötilaisuus 16.3.2016 kello 13-16 Esittäytyminen Missä mennään Kuntekossa? Miksi ja miten mukaan? Ohjelmapäällikkö Anna-Mari Jaanu Yhteistoiminnallinen kehittäminen Kuntekon ytimessä. Johtava

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES TULEVAISUUDEN ELINTARVIKKEET kuluttajatuotteiden osaaminen ja verkostot

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES TULEVAISUUDEN ELINTARVIKKEET kuluttajatuotteiden osaaminen ja verkostot 8-9.09.2016 Leena Jokinen Tunnistaa tulevaisuuden muutosvoimista kehitysideoita uusiksi tuotteiksi, palveluiksi, prosesseiksi tai strategioiksi Saada malleja siihen, miten käytännön tulevaisuustyötä tehdään

Lisätiedot

2. luento. CS-C2110 Ohjelmointistudio 1: mediaohjelmointi Syksy 2016 [Studio 1] Antti Tolppanen, Sanna Suoranta, Lauri Savioja

2. luento. CS-C2110 Ohjelmointistudio 1: mediaohjelmointi Syksy 2016 [Studio 1] Antti Tolppanen, Sanna Suoranta, Lauri Savioja 2. luento CS-C2110 Ohjelmointistudio 1: mediaohjelmointi Syksy 2016 [Studio 1] Antti Tolppanen, Sanna Suoranta, Lauri Savioja Tänään Ensimmäinen tehtävä Vinkkejä projektin aloittamiseen OLO-työskentelyn

Lisätiedot

Stratox Oy Heikki Nummelin

Stratox Oy Heikki Nummelin Stratox Oy Heikki Nummelin www.stratox.fi Veneteknologian kehittämisohjelman aktivointi Tekesin tavoitteena on kannustaa yrityksiä kehittämishankkeisiin ja tukea niitä sekä rahallisesti, että teknisesti

Lisätiedot

Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti

Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti Valmennuksen sisältö Mitä stressi on? Mielen ja tunteiden johtaminen Itsensä johtaminen stressin hallinnan työkaluna

Lisätiedot

Arkipäivän automaatiota ja robotiikkaa

Arkipäivän automaatiota ja robotiikkaa Arkipäivän automaatiota ja robotiikkaa 1. oppitunti: Miten laitteet toimivat Lämmittelyharjoitus: Ohjaa ihmisrobottia Video lämmittelyharjoituksesta Mitä ohjelmointi on -video Video: Mitä ohjelmointi on

Lisätiedot

Vesienhoitokysely. Pirkanmaan ELY-keskus

Vesienhoitokysely. Pirkanmaan ELY-keskus Vesienhoitokysely Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa, kuinka hyvin ELY-keskuksessa tehtävä vesienhoitotyö tällä hetkellä palvelee sidosryhmien tarpeita. Saatu palaute huomioidaan seuraavan kauden vesienhoitotyössä.

Lisätiedot

Lukuvuoden aloitusseminaari

Lukuvuoden aloitusseminaari Lukuvuoden aloitusseminaari Isoverstaan palvelut 27.8.2015 Klo 9:45 10:15 Palvelinuudistus Isoverstaan uudet sivut Kommenttiseinä-palvelu Virtuaalijulkaisu-palvelu 1 Isoverstaan uudet sivut Logot Verkostoituminen

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,

Lisätiedot

Palautteen antamisen kulttuuri

Palautteen antamisen kulttuuri 7.5.2013 Palautteen antamisen kulttuuri Rondo Training Oy/ Leena Nousiainen www.dazzle.fi www.rondotraining.fi 1 Palautteen antamisen kulttuuri 2 Kriittiset menestystekijät Alkuun Story of your shoes Mitä

Lisätiedot

TYÖPOHJAT ALUSTAN VIESTINNÄN RAKENTAMISEKSI

TYÖPOHJAT ALUSTAN VIESTINNÄN RAKENTAMISEKSI TYÖPOHJAT ALUSTAN VIESTINNÄN RAKENTAMISEKSI Näillä työpohjilla pystyt systemaattisesti rakentamaan alustaviestinnässä tarvittavat elementit. Kun viestin elementit ovat selkeät, on helppo muodostaa niiden

Lisätiedot

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta Kysely Vaalan vapaa-ajanasukkaille Hyvä Vaalan vapaa-ajanasukas! Tervetuloa vastaamaan Vaalan kunnan vapaa-ajanasukkaille suunnattuun kyselyyn. Vaala haluaa saada vapaa-ajanasukkaansa viihtymään paikkakunnalla

Lisätiedot

Gladiator Factory. Jäsenkysely 2012

Gladiator Factory. Jäsenkysely 2012 Gladiator Factory Jäsenkysely 2012 12. marraskuuta 2012 Antti Vanne 1 / 9 Yhteenveto Gladiator Factoryn toimintavuotta 2012 koskevasta jäsenkyselystä saatiin tärkeimpänä seuraavat tulokset: Gladiator Factoryä

Lisätiedot

Itsearviointi 1.lk Nimi päiväys

Itsearviointi 1.lk Nimi päiväys Itsearviointi 1.lk Nimi 1. Uskallan kysyä. 2. Osaan noudattaa ohjeita. 3. Osallistun luokan yhteiseen keskusteluun. 4. Tulen toimeen luokkatovereitteni kanssa. 5. Huolehdin läksyistäni ja tavaroistani.

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Paikalliset opetussuunnitelmat Voidaan ottaa käyttöön 1.8.2015, on viimeistään otettava käyttöön 1.8.2016. Paikallisten opetussuunnitelmien

Lisätiedot

Ohjeita kotiopiskelun tueksi. Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään.

Ohjeita kotiopiskelun tueksi. Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään. Ohjeita kotiopiskelun tueksi Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään. Isoniitun koulu 2009 Oppimistyylit Meillä kaikilla on oma tapamme oppia uusia asioita ja muistaa opittua.

Lisätiedot

Projektin suunnittelu. Pienryhmäopetus - 71A00300

Projektin suunnittelu. Pienryhmäopetus - 71A00300 Projektin suunnittelu Pienryhmäopetus - 71A00300 Projektikanvaasi Mikä on projektikanvaasi? Visuaalinen työkalu projektitiimille, joka helpottaa projektin suunnittelussa ja projektin tavoitteiden kommunikaatiossa

Lisätiedot

WEBINAARI SYSTEEMISESTÄ KONSTELLAATIOSTA. Jani Roman

WEBINAARI SYSTEEMISESTÄ KONSTELLAATIOSTA. Jani Roman WEBINAARI SYSTEEMISESTÄ KONSTELLAATIOSTA Jani Roman YLI 20 VUOTTA TUTKIMUSTA Oivallus, joka muutti työurani 1995: Todellinen muutos on suhtautumisen muutos. MIKSI Systeeminen ymmärrys aikaansaa pieniä

Lisätiedot

~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~

~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~ ~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~ ETEENPÄIN- EVÄITÄ TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTIIN EVÄITÄ TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTIIN Melina Kivioja Anneliina Peltomaa SISÄLLYS 1 LUKIJALLE 2 ARVOSTA JA TUE 3 ANNA HYVÄN KIERTÄÄ 4

Lisätiedot

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely:

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: 10-vuotias Tefik on kotoisin Kosovosta mutta asuu tällä hetkellä perheensä kanssa

Lisätiedot

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Tuija Metso Oppilaan parhaaksi yhteistä huolenpitoa Helsinki Vanhempien barometri 2007 Suomen Vanhempainliiton kysely vanhemmille kouluhyvinvoinnista

Lisätiedot

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona?

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona? 1 Idealaboratorio on työpaja, jossa nuoret pääsevät itse ideoimaan koulun toimintakulttuuria. Työpaja on suunniteltu 15-60 hengelle ja ideointi tapahtuu 4-5 oppilaan ryhmissä. 60-90 minuuttia kestävän

Lisätiedot

Mitä projektista opittiin ja muita huomioita

Mitä projektista opittiin ja muita huomioita Mitä projektista opittiin ja muita huomioita SFS-ISO 26000 projekti 2012-2013 Laila Törnroos Eltekon Oy 15.05.2013 Suomalaistentie 7, 02270 Espoo +358 40 568 5706 laila.tornroos@eltekon.fi www.eltekon.fi

Lisätiedot

Puhe-Judon peruskurssi

Puhe-Judon peruskurssi Puhe-Judon peruskurssi Mielenrauha koulutuspalvelut Oy 1 Asiantuntija- ja konsultointipalvelut Riskin todennäköisyys Vanhempien tietopaketti huumeista Kouluturva 2 Häirintärikosten EET Lasten ja nuorten

Lisätiedot

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv )

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Karl-Magnus Spiik Ky Tiimityöskentely / sivu 1 TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Asiakas: Ryhmä: Uusi päiväkoti Koko henkilöstö Tämän kolmiosaisen valmennuksen päätavoitteena on tiimityöskentelyn kehittäminen.

Lisätiedot

Minua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys.

Minua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys. Päivä 67 3.8 Sininen Lunaarinen Käsi Mistä pitää kiinni kaksin käsin ja mistä irrottaa ote? Haasteen lunaarinen sointu tarjoilee valintoja ja vastakohtia. On aika valita niin että oma voima saa virrata

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 MOSAIC-ohjausryhmä, 15.1.2015 Janne Laine, Johanna Leväsluoto, Jouko Heikkilä, Joona Tuovinen ja kumpp. Teknologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille TEHTÄVÄEHDOTUKSIA Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. 2. Kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle. 3. Tee kartta kirjan tapahtumapaikoista. 4. Piirrä

Lisätiedot

Flinga löytyy Tuubista, kohdasta Opettajan työkalut

Flinga löytyy Tuubista, kohdasta Opettajan työkalut 1 Pepe Vilpas Flinga Campus on yhteisöllisen tiedonrakentelun pilvipalvelu. Flinga mahdollistaa mobiililaitteiden (tabletit, älypuhelimet ja läppärit) ja luokkatilan interaktiivisen taulun tai projektorin

Lisätiedot

Yhteistoiminnallisen ja ilmiöpohjaisen opiskelun 2lat

Yhteistoiminnallisen ja ilmiöpohjaisen opiskelun 2lat Yhteistoiminnallisen ja ilmiöpohjaisen opiskelun 2lat projek'päällikkö TaM Markku Lang, Oppimaisema.fi luokanlehtori, KM Pasi Kur>la, Oulun normaalikoulu toiminnasta 'loihin KITKA Oppimiskertomus: Kitka

Lisätiedot

Ota hyödyt irti Yammerista. Viksujen tapaaminen Marja Keränen ja Asta Ruodemäki

Ota hyödyt irti Yammerista. Viksujen tapaaminen Marja Keränen ja Asta Ruodemäki Viksut 18.3.2015 Aamukahvit 9.15-9-30 Viestinnän ajankohtaisasiat/ Miikka Kimari 9.30-10.00 Painotyöt,Yliopistopaino / Ilpo Viitala 10.00-10.45 Tiedeviestintä ja mediayhteydet / Liisa Harjula ja Anitta

Lisätiedot

Teoriasta käytäntöön- Ongelmalähtöinen oppiminen verkossa

Teoriasta käytäntöön- Ongelmalähtöinen oppiminen verkossa Teoriasta käytäntöön- Ongelmalähtöinen oppiminen verkossa TieVie (5 ov) 24.9.2004 Minna Pesonen, Kasvatustieteiden tiedekunta Oulun yliopisto Mistä kaikki alkoi? Idea PBL:n soveltamisesta syntyi Ongelmalähtöisen

Lisätiedot

Minäpätevyyden tunnetta kohottamaan!

Minäpätevyyden tunnetta kohottamaan! Minäpätevyyden tunnetta kohottamaan! Miten tarkastelemme oppimisvaikeutta? 1. Medikaalinen tarkastelukulma Esim. luki vaikeuden lääketieteelliset piirteet: hahmotus, muisti, silmänliikkeet, aivopuoliskojen

Lisätiedot

AMO prosessin osallistuneiden näkemys ihanneprosessista

AMO prosessin osallistuneiden näkemys ihanneprosessista AMO prosessin osallistuneiden näkemys ihanneprosessista Ninni Saarinen, Annika Kangas & Heli Saarikoski Oulu 13.-14.3. Metsävarojen käytön laitos, Metsäntutkimuslaitos Q menetelmä Menetelmän idea on tutkia

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

Tuotantotalouden analyysimallit. TU-A1100 Tuotantotalous 1

Tuotantotalouden analyysimallit. TU-A1100 Tuotantotalous 1 Tuotantotalouden analyysimallit TU-A1100 Tuotantotalous 1 Esimerkkejä viitekehyksistä S O W T Uudet tulokkaat Yritys A Yritys B Yritys E Yritys C Yritys F Yritys I Yritys H Yritys D Yritys G Yritys J Alhainen

Lisätiedot

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme?

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 Palautekysely 22.8.2014 miten menestymme? Palautekysely 22.8.2014 Vastasiko asiaosuus odotuksianne? 4,96 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5

Lisätiedot

Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen

Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Eeva Willberg Pro seminaari ja kandidaatin opinnäytetyö 26.1.09 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys Tarkoittaa tutkimusilmiöön keskeisesti liittyvän tutkimuksen

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorteniltapaketti - Kirkon rakentajat Tämä ohjelmamateriaali on tarkoitettu toteutettavaksi nuortenillassa, nuorten leirillä tai isoskoulutuksessa. Ohjelman voi

Lisätiedot

Verkoston kehittäminen Oppivat tuotantokonseptit -oppaan avulla

Verkoston kehittäminen Oppivat tuotantokonseptit -oppaan avulla Verkoston kehittäminen Oppivat tuotantokonseptit -oppaan avulla Oppivat tuotantokonseptit välineitä verkoston kehittämiseen 17.4.2012 Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu Helsingin yliopisto Lappeenrannan

Lisätiedot

Hyvät käytännöt. IP-koordinaattoritapaaminen

Hyvät käytännöt. IP-koordinaattoritapaaminen Hyvät käytännöt IP-koordinaattoritapaaminen 16.10.2012 Harjoitus Kirjaa haasteita/ongelmia intensiivikurssin toteutuksessa/hallinnossa JA hyviä käytäntöjä Yksi ajatus yhdelle paperille Ongelma punaiselle

Lisätiedot

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala ALUEELLISET TYÖPAJAT Alueellisten työpajojen työskentelylle on tunnusomaista: 1. Osallistava ja vuorovaikutteinen kouluttaminen opsprosessin käynnistämiseen ja ohjaamiseen, 2. Uusien toimintatapojen etsiminen

Lisätiedot