Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 994/2013 vp Säteilybiologian tutkimuksen siirtäminen yliopistoille Eduskunnan puhemiehelle Säteilyturvakeskuksessa yli 40 vuotta harjoitettu säteilybiologian tutkimus on tuottanut säteilyn esiintymiseen, vaikutuksiin ja haittojen torjuntaan liittyvää tietoa sekä ionisoivan että ionisoimattoman säteilyn aloilla. Suurten säteilyannosten aiheuttamista välittömistä haittavaikutuksista onkin paljon tietoa. Sen sijaan tieto siitä, aiheuttaako kymmeniä vuosia kestävä altistus pienille säteilyannoksille (esimerkiksi radon- ja matkapuhelinsäteily) biologisia vaikutuksia, on vielä täysin puutteellista. Pienten säteilyannosten pitkäaikaisvaikutusten tutkimus onkin edelleen välttämätöntä, jotta voidaan perustellusti arvioida, ovatko nykyiset turvallisuusstandardit riittävät vai pitäisikö niitä muuttaa. Tämä on erityisen tärkeää siitä syystä, että erilaisten langattomien laitteiden, kuten matkapuhelinten, kannettavien tietokoneiden ja taulutietokoneiden käyttö lisääntyy koko ajan ja mm. lapset ja nuoret altistuvat niiden aiheuttamalle säteilylle yhä enemmän, yhä useammin, yhä pidempiä aikoja ja yhä useammista eri lähteistä mm. koulupäivän aikana. Tutkimukset antavat viitteitä siitä, että turvallisuusstandardeja olisi syytä muuttaa mm. lasten ja nuorten suojelemiseksi. Lisää tutkimustuloksia kuitenkin tarvitaan. Hallitusohjelman mukaan: "Valtion sektoritutkimuslaitokset kootaan suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Perustutkimuksen työnjako yliopistojen ja sektoritutkimuslaitosten välillä selkeytetään mahdollistaen sektoritutkimuslaitosten tehtävien siirtäminen yliopistojen yhteyteen ja niiden yhteistyötä vahvistetaan". Säteilyturvakeskuksessa jo 40 vuotta toiminut Säteilybiologian laboratorio onkin näin ollen päätetty lopettaa sillä perusteella, että sen harjoittama tutkimus kuuluu perustutkimuksena ennemminkin yliopistolaitoksen piiriin. Jatkossa STUK keskittyy vain epidemiologiseen tutkimukseen matkapuhelinsäteilyn vaikutuksista ja muilta osin vain seuraa muiden tekemää tutkimusta alalta. Lopetetun säteilybiologian laboratorion varustelu oli ja on edelleen erittäin korkeatasoinen. Modernien tutkimuslaitteistojen arvo on satoja tuhansia euroja, mahdollisesti jopa yli miljoona euroa. Yhtenä esimerkkinä lopetettavista tutkimusalueista voi mainita matkapuhelintutkimuksen, joka rakennettiin alusta asti ja jonka saralla STUKin edustaja on viimeisen 15 vuoden aikana noussut tuntemattoman tutkimusryhmän jäsenyydestä maailmalaajuisesti tunnustetuksi asiantuntijaksi, jonka asiantuntemusta on käyttänyt mm. WHO, IARC ja jopa Yhdysvaltain senaatti. Nämä tulokset eivät kuitenkaan ole tulleet tyhjästä, vaan niihin on käytetty paljon sekä inhimillistä että rahallista pääomaa. Tutkimuksen saavutukset ja tulevaisuuden mahdollisuudet ovat kuitenkin vaarassa valua hukkaan. Laboratorion sulkemispäätös tehtiin kiirehtien ja valmistelematta eikä laboratorion siirtymistä yliopistolle ole juurikaan valmisteltu. Tutkimus ajettiin alas ajattelematta sen vaikutuksia säteilybiologian tutkimukselle Suomessa. Lähes kaikki laboratorion kokeneet työntekijät ovat jääneet Säteilyturvakeskuksen palvelukseen, mutta he ovat siirtyneet erilaisiin muihin tehtä- Versio 2.0

2 viin. Säteilybiologian laboratorion toiminta loppuu vielä tämän vuoden aikana, mutta sen siirtäminen yliopistoon on edelleen epäselvää. Onkin mahdollista, että tehdyn päätöksen seurauksena säteilybiologian tutkimus loppuu Suomesta kokonaan. Onkin tärkeää, että säteilybiologian tutkimusala saadaan pelastettua yliopistoon. Tulee kuitenkin huomata, että tutkimuksen suuntautumista ohjaa rahoituksen saatavuus. Tutkimus ei keskity ainoastaan kohteisiin, jotka tutkijat näkevät mielenkiintoisina ja joissa heidän mielestään eniten kaivataan uutta tietoa, vaan tutkijat ajautuvat rahoittajien suosiossa oleville aloille. Säteilytutkimus ei valitettavasti ole rahoittajien suosiossa, ei Suomessa eikä koko EU:n alueella. Säteilyn vaikutuksiin liittyvä perustutkimus sijoittuukin alhaisimmalle mahdolliselle sijalle rahoituskohteita priorisoitaessa. Perustutkimus on kuitenkin täysin välttämätön perusta turvallisuusstandardeille, niiden ylläpidolle ja parantamiselle. Kun säteilytutkimus oli valtionlaitoksen tehtävänä, osa rahoituksesta tuli budjetin kautta. Yliopistoissa säteilytutkimus joutuu kilpailemaan rahoituksesta "kuumien tutkimusaiheiden" kanssa. Olisi tärkeää, että valtio, sen lisäksi että se huolehtii säteilybiologian tutkimuksen tulevaisuudesta ja siirrosta yliopistoon, huolehtii myös sen rahoituksen turvaamisesta. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin opetusministeriö aikoo ryhtyä säteilybiologian tutkimuksen tulevaisuuden turvaamiseksi ja siirtämiseksi yliopistoille? Helsingissä 25 päivänä lokakuuta 2013 Eeva-Johanna Eloranta /sd 2

3 Ministerin vastaus KK 994/2013 vp Eeva-Johanna Eloranta /sd Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 994/2013 vp: Mihin toimenpiteisiin opetusministeriö aikoo ryhtyä säteilybiologian tutkimuksen tulevaisuuden turvaamiseksi ja siirtämiseksi yliopistoille? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Opetus- ja kulttuuriministeriö on siirtänyt kysymykseen vastaamisen sosiaali- ja terveysministeriölle, koska sosiaali- ja terveysministeriö tulosohjaa Säteilyturvakeskusta (STUK). Valtioneuvoston periaatepäätöksessä ( ) valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksesta esitetään STUKin kehittämistä osana sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten verkostoa (SOTERKO). Valtioneuvoston periaatepäätös valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksesta sisältää sekä rakenteellisia että tutkimusrahoitusta koskevia muutoksia. Rakenteellisia muutoksia ovat: tutkimuslaitosten yhteen sulauttaminen, tutkimuslaitosten yhdistäminen Helsingin yliopistoon, tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen yhteistyön syventäminen ja tutkimuslaitosten yhteenliittymien toiminnan kehittäminen. Tutkimusrahoitusta koskevia muutoksia ovat: strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen, valtioneuvoston päätöksentekoa tukevan tutkimus-, arviointi- ja selvitystoiminnan vahvistaminen ja tutkimusrahoituksen kokoaminen ministeriöissä. Tutkimuslaitosuudistus tähtää tutkimuksen parempaan hyödyntämiseen ja laadukkaan kotimaisen tutkimuksen vahvistamiseen. Tutkimusmaailman globaalistuessa, päätöksenteon tarpeiden muuttuessa ja ongelmien monimutkaistuessa tarvitaan joustavampia rakenteita, jotka mahdollistavat laaja-alaisemman tutkimuksen. Tutkijoiden kansainvälisyyttä on tuettava sekä tiedon vaihdon ja soveltavan tutkimuksen edistämiseksi että laajempien rahoitusmahdollisuuksien takaamiseksi. Vain suuremmat tutkimuslaitoskokonaisuudet ja tutkimuslaitosten yhteenliittymien toiminnan kehittäminen mahdollistavat tämän. SOTERKO-yhteenliittymän toimintaa laajennetaan siten, että vuodesta 2015 alkaen sen toimintaan osallistuvat Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos, Säteilyturvakeskus, Kansaneläkelaitoksen tutkimusyksikkö, Suomen ympäristökeskus, Ilmatieteen laitos ja Moniteknologinen tutkimus- ja kehittämiskeskus. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa SOTERKO-yhteenliittymän kehittämisprosessista yhteistyössä ympäristöministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Kevään 2013 kehysriihessä tehtiin mittavia säästöpäätöksiä, jotka koskivat myös sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaa. Päätökset eivät ole osa tutkimuslaitosuudistusta vaan ne tehtiin osana julkisen talouden tasapainotustoimia. Päätöksessä ei määritelty miten säästöt laitoksittain tulisi kohdentaa. STUKin uuden strategian mukaisesti tutkimus- ja kehittämistoiminta kohdistetaan ensisijaisesti valvonta- ja valmiustoimintaa tukevaksi. Sen mukaisesti STUKissa päätettiin luopua lähellä perustutkimusta olevasta säteilybiologian tutkimuksesta. Nämä toimenpiteet ovat olleet välttämättömiä tutkimusrahoituksen merkittä- 3

4 Ministerin vastaus västi pienentyessä. Kansallisen osaamisen turvaamiseksi säteilybiologian lisäksi yliopistoihin tulisi siirtää muitakin tutkimusalueita. STUK selvittää parhaillaan mahdollisuuksia verkostomaisen yhteenliittymän luomiseksi yliopistojen kanssa. Yhteenliittymään tarvittaisiin mukaan fysiikan, radiokemian, teknisten tieteiden, ympäristötieteiden, epidemiologian ja yliopistollisten sairaaloiden sädehoitoyksiköiden asiantuntemusta. Erityisen tärkeää on turvata EU:n rahoittaman tutkimuksen jatkuminen Suomessa, mikä edellyttää kansallisen rahoitusosuuden turvaamista Euratomin säteilyturvallisuuden tutkimusohjelmassa, turvallisuustutkimuksessa (security) ja metrologiaohjelmassa (EMRP/EMPIR). STUK on muiden valtion tutkimuslaitosten tapaan joutunut pohtimaan tutkimustoimintojen suuntaamista uusien linjausten pohjalta. Sikäli kuin mahdollista, STUK jatkaa matkapuhelinsäteilyn aiheuttamien terveysriskien tutkimusta epidemiologisin menetelmin yhteistyössä yliopistojen kanssa. STUKissa meneillään oleva COSMOS-projekti on osa kansainvälistä väestötason tutkimusta, jossa selvitetään matkapuhelinsäteilyn terveysriskejä. Perustutkimuksen kaltaisen, mekanismeihin liittyvän säteilybiologian tutkimuksen osalta STUK selvittää yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen kanssa sekä ionisoimattoman että ionisoivan säteilyn vaikutusten tutkimuksen osalta. STUK seuraa jatkossakin tarkasti alan edustavimpia tutkimustuloksia, ja pitää täten kosketuksen uusimpaan ja parhaimpaan tietoon myös tällä alueella sekä osallistuu aktiivisesti toimialansa eurooppalaisten tutkimusagendojen valmisteluun. Perustuslaissa on säännös tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen turvatusta vapaudesta. Opetus- ja kulttuuriministeriöllä ei ole toimivaltaa korkeakoulujen tutkimuksen ja koulutuksen sisältöihin, ellei erityisestä syystä, kuten yhteisölainsäädännöstä, muuta johdu. Säteilybiologian tutkimuksella ei ole tällaista erityisasemaa. Säteilysuojeludirektiivin edellyttämä säteilybiologian koulutuksen ohjeistus kuuluu kansallisessa järjestelmässämme sosiaali- ja terveysministeriölle. Tässä velvoitteessa on valtioneuvoston sisällä tehty yhteistyötä. Siihen ovat osallistuneet myös STUK ja korkeakoulujen edustajat. On mahdollista, että koulutusvelvoitteen ja STUKin säteilybiologian laboratorion sulkemisen seurauksena mahdollisesti korkeakouluihin siirtyvän tutkijakunnan erityisosaamisen myötä säteilybiologian asema korkeakouluissa vahvistuu. Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2013 Peruspalveluministeri Susanna Huovinen 4

5 Ministerns svar KK 994/2013 vp Eeva-Johanna Eloranta /sd Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 994/2013 rd undertecknat av riksdagsledamot Eeva-Johanna Eloranta /sd: Vilka åtgärder tänker undervisningsoch kulturministeriet vidta för att säkerställa den framtida forskningen inom strålningsbiologi och överföringen av denna forskning till universiteten? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Undervisnings- och kulturministeriet har överfört svarandet på spörsmålet till social- och hälsovårdsministeriet, eftersom social- och hälsovårdsministeriet resultatstyr Strålsäkerhetscentralen. I statsrådets principbeslut ( ) om en totalreform av statens forskningsinstitut och forskningsfinansiering föreslås att Strålsäkerhetscentralen ska utvecklas som en del av samarbetsnätverket för sakkunniginrättningar inom social- och hälsovården (SOTERKO). Statsrådets principbeslut om en totalreform av statens forskningsinstitut och forskningsfinansiering ingår både strukturella förändringar och förändringar som gäller forskningsfinansieringen. De strukturella förändringarna är följande: vissa forskningsinstitut slås samman med varandra, vissa forskningsinstitut slås samman med Helsingfors universitet, samarbetet mellan forskningsinstituten och högskolorna fördjupas och verksamheten vid de sammanslagna forskningsinstituten utvecklas. Förändringarna som gäller forskningsfinansieringen är i sin tur följande: ett finansiellt instrument inrättas för strategisk forskning, forsknings-, utvärderings- och utredningsverksamheten till stöd för statsrådets beslutsfattande stärks och forskningsfinansieringen samordnas vid ministerierna. Målet med reformen av forskningsinstituten är att utnyttja forskning bättre och stärka inhemsk forskning av hög kvalitet. När forskarvärlden globaliseras, beslutsfattandet bygger på nya behov och problemen blir allt mer komplexa behövs det smidiga strukturer som möjliggör allt bredare forskning. En ökad internationalisering behövs bland forskarna i syfte att främja utbytet av information och den tillämpade forskningen samt för att garantera ökade finansieringsmöjligheter. Endast större helheter av forskningsinstitut och satsningar på verksamheten vid de sammanslagna forskningsinstituten möjliggör detta. SOTERKO-sammanslutningen breddas till att från och med 2015 involvera Institutet för hälsa och välfärd, Arbetshälsoinstitutet, Strålsäkerhetscentralen, Folkpensionsanstaltens forskningsenhet, Finlands miljöcentral, Meteorologiska institutet och Forsknings- och utvecklingscentralen för mångteknologi. Social- och hälsovårdsministeriet svarar för SOTERKO-sammanslutningens utvecklingsprocess i samarbete med miljöministeriet, kommunikationsministeriet och arbets- och näringsministeriet. I regeringens ramförhandlingar våren 2013 fattades omfattande sparbeslut som också gäller social- och hälsovårdsministeriets förvaltningsområde. Besluten utgör inte en del av reformen av forskningsinstituten utan de är en del av balanseringsåtgärderna inom den offentliga sektorn. I besluten gick man inte in på detaljer om hur sparåtgärderna ska inriktas vid olika inrättningar. Enligt Strålsäkerhetscentralens nya strategi riktas forskningen och utvecklingen främst till att stödja övervaknings- och beredskapsverksamheten. I enlighet med den nya strategin fattade man 5

6 Ministerns svar vid Strålsäkerhetscentralen beslut om att inte längre utföra sådan forskning inom strålningsbiologi som tangerar grundforskning. Dessa åtgärder har varit nödvändiga på grund av att forskningsanslagen minskat märkbart. För att trygga den nationella kompetensen bör inte bara strålningsbiologin utan även andra forskningsområden överföras till universiteten. Strålsäkerhetscentralen utreder som bäst möjligheterna att bilda en nätverksliknande sammanslutning med universiteten. Expertis inom fysik, radiokemi, tekniska vetenskaper, miljövetenskaper och epidemiologi samt expertis från universitetssjukhusens strålbehandlingsenheter bör fås med i sammanslutningen. Det är speciellt viktigt att säkerställa att den EU-finansierade forskningen fortsätter i Finland, vilket förutsätter att den nationella medfinansieringen säkerställs inom Euratoms forskningsprogram för strålsäkerhet, inom säkerhetsforskningen (security) och inom metrologiprogrammet (EMRP/EMPIR). Liksom många andra statliga forskningsinstitut har Strålsäkerhetscentralen tvingats dryfta hur forskningsfunktionerna ska styras enligt de nya riktlinjerna. I den mån det är möjligt kommer Strålsäkerhetscentralen att fortsätta med forskningen om mobiltelefonstrålningens hälsorisker genom epidemiologiska metoder i samarbete med universiteten. Strålsäkerhetscentralens pågående COSMOS-projekt är ett led i internationell forskning på befolkningsnivå där man utreder hälsoriskerna med mobiltelefonstrålning. När det gäller forskning på grundforskningsnivå om strålningsbiologins mekanismer kommer Strålsäkerhetscentralen att utreda möjligheterna att samarbeta med Östra Finlands universitets campus i Kuopio i fråga om forskning av verkningarna av såväl ickejoniserande som joniserande strålning. Strålsäkerhetscentralen följer också i fortsättningen noggrant de mest framstående forskningsresultaten på området och håller på detta sätt sig informerad om den nyaste och bästa kunskapen även på detta område samt tar aktivt del i beredningen av europeiska forskningsagendor inom sitt verksamhetsområde. Enligt grundlagen är vetenskapens, konstens och den högsta utbildningens frihet tryggad. Undervisnings- och kulturministeriet har inga befogenheter när det gäller innehållet i forskningen och utbildningen vid högskolorna, om inte något annat följer av särskilda skäl, exempelvis av gemenskapslagstiftningen. Forskning inom strålningsbiologi har inte någon särskild status av detta slag. Inom vårt nationella system hör den rådgivning i fråga om utbildning som strålskyddsdirektivet förutsätter till uppgifterna för social- och hälsovårdsministeriet. Inom statsrådet har man samarbetat för att fullgöra denna skyldighet. Även Strålsäkerhetscentralen och företrädare för högskolorna har medverkat till detta. Det är tänkbart att utbildningsskyldigheten och den specialkompetens på forskarnivå som eventuellt överförs till högskolorna på grund av stängningen av laboratoriet för strålningsbiologi vid Strålsäkerhetscentralen kommer att innebära att strålningsbiologin får en starkare ställning vid högskolorna. Helsingfors den 13 november 2013 Omsorgsminister Susanna Huovinen 6

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 459/2010 vp Elokuvan ja television koulutusohjelman saaminen Lahden ammattikorkeakouluun Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoululaki määrää ammattikorkeakoulun tehtäväksi ammatillisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 126/2013 vp Suomi tieteen kielenä Eduskunnan puhemiehelle Suomen kieli sai virallisen aseman 150 vuotta sitten. Samoihin aikoihin, 1800-luvun puolivälin jälkeen, suomi alkoi vähitellen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 957/2009 vp Maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Maankäyttö- ja rakennusasetuksen (895/1999) 14 :ssä säädetään maakuntakaavan vahvistamisesta siten,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 779/2012 vp Suomalainen tutkimus langattoman verkon ja matkapuhelinsäteilyn biologisista vaikutuksista Eduskunnan puhemiehelle Kirjallisessa kysymyksessäni (KK 408/2012 vp) langattoman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1286/2010 vp Pornaisten eteläisten kylien koulujen rakennusinvestointien valtionosuudet Eduskunnan puhemiehelle Pornainen on yksi Suomen nopeimmin kasvavia kuntia. Väestönkasvun takia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1193/2010 vp Reumahoidon alueellinen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Reumasairaala lakkautettiin viime keväänä. Reumasairaalaa ei katsottu tarpeelliseksi pelastaa, koska hyvää hoitoa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1333/2010 vp Näkövammaisten kirjaston Celian tulevaisuus Eduskunnan puhemiehelle Celia on näkövammaisten kirjasto, joka on tarkoitettu Suomessa kaikille lukemisesteisille kansalaisille.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 810/2006 vp Hammaslääkäripula Itä-Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Hammaslääkäripula on akuutti tällä hetkellä Itä- Suomessa. Itä-Suomen lääninhallituksen seurannan mukaan hammaslääkäreiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 436/2004 vp Kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin saaminen terveysasemille Eduskunnan puhemiehelle Kipupotilasyhdistys on valtakunnallinen, ja sen toiminnan periaatteena on kipupotilaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 198/2008 vp Ensihoidon tietojärjestelmän laajennushanke Eduskunnan puhemiehelle Helsingin alueella on otettu valtioneuvoston periaatepäätöksen (siirtyminen sähköiseen potilaskertomukseen)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 865/2012 vp Kotihoidon tukea ja lasten hoitojärjestelmän joustavoittamista selvittävän työryhmän toiminta Eduskunnan puhemiehelle Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 501/2002 vp Valtra-traktorituotannon jatkuminen Suolahdessa ja Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisia Valtra-traktoreita valmistava Partek-konserni on julkisuudessa olevien tietojen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 614/2013 vp Kotkaniemi-museon kulttuurihistoriallisen perinnön turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseon Kotkaniemen tulevaisuus on uhattuna: opetus-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1322/2010 vp Jälkihuollon järjestäminen yksityisesti sijoitetuille lapsille Eduskunnan puhemiehelle Yksityisesti sijoitetuille lapsille on ollut kunnissa käytännössä vaikea saada jälkihuoltoa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 472/2010 vp Reuman sairaalan hoitotoimenpiteiden seuranta Eduskunnan puhemiehelle Reumasäätiön sairaalan lopettamisen yhteydessä hallitus vakuutti, että reumapotilaat kyetään jatkossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2013 vp Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen tukitoimet Eduskunnan puhemiehelle Hallitus nimesi lähes päivälleen vuosi sitten Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2009 vp Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen aravan rajoituksista vapautuminen Eduskunnan puhemiehelle Hiljattain julkisuudessa kerrottiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1340/2010 vp Satakunnan rakennemuutoksen aiheuttamien haittojen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Digia Oyj ilmoitti eilen suunnittelevansa Porin toimipisteensä lakkauttamista. Vaikeuksien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2007 vp Suuhygienistien antaman hoidon korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Nykytilanteessa hammaslääkäreitä ei ole tarpeeksi. Hoitotakuun toteutumisen vuoksi olisi järkevää, jos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 928/2005 vp Kouluterveydenhuollon palveluiden saatavuus Eduskunnan puhemiehelle Hyvällä ja kattavalla kouluterveydenhuollolla on todistetusti suuri merkitys lasten ja nuorten terveen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2002 vp Korvattavat MS-lääkkeet Eduskunnan puhemiehelle MS-tautia sairastavan potilaan taudin kuva ja eteneminen on hyvin yksilöllistä. Hyvin useasti tauti etenee aaltomaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 953/2001 vp Kemira Oy:n työpaikkojen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kemira Oy:n kohdalla ollaan tekemässä omistusjärjestelyjä talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksellä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 541/2005 vp Rakennusten energiatehokkuustodistukset Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2002 hyväksytyssä direktiivissä rakennusten energiatehokkuudesta säädetään rakennusten energiatehokkuustodistuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 388/2013 vp Kehysriihen leikkauspäätösten vaikutus säteilyturvallisuuteen Eduskunnan puhemiehelle Hallitus teki kehysriihessä kansalaisten kannalta raskaita päätöksiä. Yleisen turvallisuuden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 856/2001 vp Sosiaalityöntekijöiden työuupumus ja heikentyneet työolot Eduskunnan puhemiehelle Sosiaalityöntekijöiden työuupumus on kasvaneen työmäärän ja työolojen huononemisen myötä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 389/2006 vp Korkeakoulujen duaalimalli Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut (AMK) ovat luonteeltaan pääosin monialaisia ja alueellisia korkeakouluja, joiden toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 525/2004 vp Uuden asbestisairauden hyväksyminen ammattitaudiksi Eduskunnan puhemiehelle Asbesti on monilla eri aloilla aiheuttanut vaikeita työperäisiä sairauksia. Monet näistä sairauksista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1362/2010 vp Ruotsissa työskennelleiden henkilöiden eläkepäätösten käsittelyajat Eduskunnan puhemiehelle 1960- ja 1970-luvuilla Suomesta lähti satojatuhansia suomalaisia Ruotsiin töihin.

Lisätiedot