Maata kannattaa ostaa aina, sillä sen valmistus on lopetettu. Kolme tärkeintä maanarvoon vaikuttavaa tekijää ovat sijainti, sijainti ja sijainti.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maata kannattaa ostaa aina, sillä sen valmistus on lopetettu. Kolme tärkeintä maanarvoon vaikuttavaa tekijää ovat sijainti, sijainti ja sijainti."

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

2 Maata kannattaa ostaa aina, sillä sen valmistus on lopetettu. Kolme tärkeintä maanarvoon vaikuttavaa tekijää ovat sijainti, sijainti ja sijainti. 2

3 1. LÄHTÖKOHDAT A. Määritelmät Kaupungin maapolitiikalla tarkoitetaan ostoilla tai muilla keinoilla tapahtuvaa maaja vesialueiden hankintatoimintaa sekä tonttien ja muiden alueiden vuokraamalla tai myymällä tapahtuvaa luovutustoimintaa. Maanhankinta kohdistuu lähinnä raakamaa-alueisiin, jotka ovat suunnitelmien mukaan tulossa kaavoituksen ja rakentamisen piiriin. Luovutustoiminnassa on pääosin kyse asemakaavojen mukaisten tonttien luovutuksista. Maapolitiikka on osa kaupunginjohtajan johdolla tapahtuvaa kuntasuunnittelua eli tulevaisuuteen tähtäävää strategista toiminnan suunnittelua. Kuntasuunnittelusta päättää kaupunginhallitus ja viime kädessä valtuusto. Maapolitiikka on läheisessä yhteydessä muihin kuntasuunnittelun osa-alueisiin, kaavoitukseen sekä elinkeinoja asuntopolitiikkaan. Kaavio 1 Maapolitiikka ja muut kuntasuunnittelun osa-alueet sekä asioita valmistelevat virkamiehet 3

4 B. Maapolitiikan historia ja nykytilanne Uusikaupunki on v perustettu kaupungin omistukseen annetulle maa-alueelle, ns. lahjoitusmaalle. Kaupungin omistamalle alueelle on ollut helppo suunnitella asuinkorttelit, kadut ja muu tarvittava maankäyttö. Kaupungin kasvu on ollut hidasta, lahjoitusmaa-alue on vuosisatojen ajan riittänyt kaupunkirakentamisen tarpeisiin. Vasta 1960-luvulla, Kemiran tuotantolaitosten ja autotehtaan perustamisen myötä, on kaupungin asukasluku lähtenyt ripeään kasvuun. Tarvetta lisämaiden ostoon alkoi syntyä 1970-luvun lopulla ja maanhankinta muuttui aktiivisemmaksi. Vuonna 1993 kaupungingeodeetti jäi eläkkeelle, eikä paikkaa täytetty kahdeksaan vuoteen. Vuosien aikana on raakamaata ostettu yhteensä 100,6 hehtaaria. Suurimmat kaupat olivat vuonna 2000 tapahtuneet nykyisen golfkentän lisäalueen ostot, yhteensä 40,8 hehtaaria. Toinen suuri hanke oli samana vuonna autotehtaan kanssa tehdyt järjestelyt, joissa ensin ostettiin 21,7 hehtaarin alue ja sen jälkeen tehtiin 17,8 hehtaarin alueella maanvaihto. Kaupungin keskustan lähettyvillä ovat raakamaa-alueet nyt käyneet vähiin, joten maapolitiikan aktiiviselle hoitamiselle on tarvetta. Toteutuneet kuntaliitokset ovat lisäksi tuoneet kaupunkiin keskustan rinnalle kolme entistä kuntataajamaa, Kalannin, Lokalahden ja Pyhämaan kirkonkylät, joiden alueella on maankäyttöä tarpeen kehittää. C. Kaavoitustilanne Yleiskaavan tarkoitus on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen. Uudenkaupungin ensimmäinen yleiskaava on laadittu vuonna Yleiskaavaa on laajennettu ja tarkistettu ja 1980-luvuilla. Voimassa oleva Uudenkaupungin yleiskaava vahvistettiin vuonna Yleiskaava käsittää koko entisen Uudenkaupungin alueen ennen Kalannin kuntaliitosta. Yleiskaavassa on tarkempaan mittakaavaan laadittu keskeisen alueen yleiskaava sekä Pyhämaan kirkonkylän, Kammelan ja Lokalahden kirkonkylän osayleiskaavat. Yleiskaavan mukaan keskustan seuraavana laajenemissuuntana on Hiun alue, jonne on tarkoitus laatia asemakaava vuonna Kalannin alueelle ollaan laatimassa yleiskaavaa. Alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten laaditaan asemakaavoja. Kaupunki on laajentunut asemakaavoituksen avulla hallitusti ja keskustan lähialueiden yhdyskuntarakenne on säilynyt ehyenä. Keskustan lisäksi on asemakaavoja laadittu Lokalahden kirkonseudulla ja Kalannin keskustassa. Asemakaavoitetun alueen pinta-ala on n ha. Merkittävimpiä kaavahankkeita ovat 1980-luvulla olleet Salmen alue ja 1990-luvulla Hiun Rouskupolun, Palomettän ja Ykskoivun alueet. Vuonna 2002 tehtiin Janhualle kaava, joka odottaa vielä toteutusta. Ranta-alueille on maanomistajien toimesta laadittu ranta-asemakaavoja. Näiden kaava-alueiden pinta-ala on yhteensä n ha. 4

5 5

6 D. Rahatilanne Pitkäjänteinen maanhankintatoiminta vaatii jatkuvuutta myös tarkoitukseen osoitettavien määrärahojen tason suhteen. Maanhankintamenot eivät ole lopullisia menoja, sillä osa niistä saadaan takaisin kaupungille osana tonttien vuokraus- ja myyntituloja. Rahallista hyötyä saadaan myös uusien yritysten ja asukkaiden myötä kaupungille tulevien verojen lisäyksenä. Tonttien luovutushinnoista päätettäessä on tarpeen kattavasti selvittää alueeseen kohdistuvat maanhankintamenot sekä muut alueen toteuttamiskustannukset. Kaavio 3 Tonttien ja muiden maa-alueiden vuokraus- ja myyntitulot sekä maa-alueiden ja muun käyttöomaisuuden hankintaan osoitetut nettomäärärahat. Vuosi Vuokraustulot Myyntitulot Määrärahat (tilanne 1.11.) (esitys) Vuonna 2004 on käytössä ollut nettona euroa. Talousarviossa on vuosittain tarpeen määritellä maanhankintaa varten määräraha, jolla ainakin pienemmät kaupat voidaan toteuttaa ilman, että jokaista kauppaa varten pitää anoa valtuustolta lisämäärärahaa. 6

7 2. TAVOITTEET A. Yleistavoitteet Maapolitiikan keskeisenä tavoitteena on, että kaupungin kehittämiseen tarvittava maa saadaan käyttöön oikeaan aikaan oikealla hinnalla. Maapoliittinen ohjelma tukee tätä tarkoitusta ja esittää ne tavoitteet, keinot ja toimenpiteet, joiden avulla kaupungin maapolitiikkaan liittyvien asioiden hoito saadaan johdonmukaiseksi ja pitkäjänteiseksi. Tavoitteena on selkeyttää ja nopeuttaa asioita valmistelevien viranhaltijoiden ja niistä päättävien luottamusmiesten työtä. Asiakkaiden ja kuntalaisten suuntaan ohjelma näkyy asioiden käsittelyn nopeutumisen lisäksi tasapuolisuuden parantumisena. Maapoliittinen ohjelma tulee hyväksyä valtuustossa, jotta se olisi kaikkia osapuolia sitova. Ohjelma tulee tarkistaa kerran valtuustokaudessa. B. Suunnitelmallisen ja edullisen yhdyskuntakehityksen turvaaminen Maanhankinta ja luovutustoiminta on osa rakentamisen ja muun maankäytön kehittämistä. Toiminta on sitä kautta mukana vaikuttamassa koko kunnan kehittymiseen. Maankäyttöä kehitettäessä on kaupungin keskustan ohella pyrittävä tukemaan myös muiden taajama-alueiden, lähinnä kirkonkylien kehittymistä. Tonttien luovutustoiminnassa toteutetaan asemakaavojen esittämiä ratkaisuja. Raakamaan hankinnan taustalla vaikuttavat yleiskaavoituksen osoittamat ratkaisut ja aluevaraukset, esim. asuntorakentamista ja teollisuustoimintaa varten osoitetut laajenemisalueet. Näiltä alueilta pyritään maata hankkimaan. Lisäksi maanhankinnan kohteena ovat tarpeen mukaan muutkin taajamien lähialueet ja taajamien sisällä täydennysrakennettavat alueet. Asemakaavoitettavaksi soveltuvat alueet pyritään saamaan kaupungin omistukseen. Kaupungin omistamia alueita kaavoitettaessa eivät maanomistusolot ja yksittäisten maanomistajien edut estä tarkoituksenmukaisten kaavoitusratkaisujen syntymistä. Lisäksi kaupunki saa omaa maata kaavoittaessaan omista toimenpiteistään johtuvan maan arvonnousun itselleen. Kun asemakaavoituksella pystytään osoittamaan rakentamista varten alueita nykyisten taajamien yhteyteen ja taajamarakennetta täydentävästi, säästetään katujen ja kunnallistekniikan rakentamisessa ja ylläpidossa huomattavia summia. Lisäksi alueita käytettäessä syntyvät kunnalliset kustannukset, esim. koululaiskuljetusten kustannukset, pysyvät mahdollisimman pieninä. Esimerkiksi Palomettän kakkosvaiheen ja Ykskoivun alueilla on katujen ja niiden varrelle rakennetun kunnallistekniikan (vesi- ja viemärijohdot sekä valaistus) rakentaminen maksanut kaupungille keskimäärin euroa jokaista rakennettua 100 metriä kohti. Mahdollisimman suuri osa rakentamisesta tulisi jo kustannussyistä saada olemassaolevan kunnallistekniikan ja tiestön lähettyville. 7

8 C. Asuntotuotannon ja elinkeinotoiminnan tukeminen Maapolitiikalla pyritään pitämään saatavilla 5 vuoden tarvetta vastaava määrä tontteja erilaisia käyttötarkoituksia varten. Vapaiden asuntotonttien tilanne vuonna 2004 selviää liitteestä 1. Asuntotonttien tilanne on alueittain seuraava: - Omakotitontteja on kaupungin keskustan alueella luovutettu (myyty tai vuokrattu) vuosina yhteensä 80 kappaletta, keskimäärin 16 kpl vuodessa. - Nykyisellä kysynnällä ja tarjonnalla omakotitonttien varantoa on keskustassa 4 vuodeksi. - Rivitalotontteja on luovutettu vuosina yksi kappale. - Rivitalotonttien varantoa on laskennallisesti yli 20 vuodeksi. - Kerrostalotonteille ei ole ollut kysyntää. - Kalannin kirkonkylässä on omakotitontteja vuosina luovutettu yhteensä 5 kpl. - Tonttivarantoa on 17 vuodeksi. - Rivitalotonteista ei ole ollut kysyntää. - Lokalahden kirkonkylässä on luovutettu yksi omakotitontti vuonna 2003 ja sitä edellinen vuonna Tonttivarantoa on laskennallisesti yli 20 vuodeksi. - Pyhämaan kirkonkylässä on tontti luovutettu viimeksi vuonna Tonttivarantoa on laskennallisesti yli 20 vuodeksi. Tällä hetkellä on kirkonkylien alueella riittävästi asuntotontteja tarjolla lähitulevaisuuden tarpeisiin. Kaupungin keskustan kohdalla on tarpeen varautua uuden asuntoalueen toteuttamiseen. Hiun alue on jo asuntopoliittisessa selvityksessä esitettyjen linjausten mukaisesti ensisijainen laajenemisalue, Janhualla ja Nupumäessä on mahdollisuuksia lisärakentamiseen. Lähiaikoina on syytä aloittaa kaavoitustoimenpiteet kaupungin omistuksessa oleville merellisessä ympäristössä sijaitseville tonteille. Eräiden kaavoitettujen alueiden rakentuminen on jäänyt puolitiehen. Salmen alueella on vapaana 38 tonttia ja viimeisin tontti on luovutettu vuonna Alueen rakentamismahdollisuuksia tulee tukea erityistoimenpiteillä. Elinkeinotoimintaa varten on vastaavalla tavalla osoitettava tarpeeksi erityyppisiä tontteja. Vapaiden teollisuus- ja liiketonttien lista on liitteenä 2. Tontteja on luovutettu kaupungin keskustan alueella vuosina yhteensä 12 kappaletta. Tonttivarantoa on laskennallisesti 18 vuodeksi. Kalannissa ei ole luovutuksia tapahtunut, mutta vapaita alueitakaan ei ole kuin yksi. Lokalahden kirkonkylän kohdalla on noussut esiin ajatus pienteollisuustonttien kaavoittamisesta. Saatavilla olevien tonttien lukumäärä ei kerro koko totuutta tonttitilanteesta. Tarjonnan tulisi kehittyä kysynnän mukaan eli erityyppisiä tontteja pitää tuottaa monipuolisesti ja asiakkaiden tarpeita vastaavalla tavalla. Näin houkutellaan kaupunkiin uusia asukkaita ja yrityksiä. 8

9 D. Virkistysalueiden riittävyyden turvaaminen Yleiskaavassa tulee esittää kaupungin alueen tärkeimmät virkistysaluevaraukset ja reitit. Uudenkaupungin olosuhteissa on erityisen tärkeää, mitkä lähisaariston saaret jätetään yleiseen virkistyskäyttöön ja mille saarille sallitaan lomaasuntorakentamisen lisäämistä. Virkistysalueita toteutettaessa on yleensä tarpeen hankkia keskeisimmät alueet kaupungin omistukseen. Kaupungin maille on mahdollista suunnitelmallisesti rakentaa esim. lenkkipolkuja ja taukopaikkoja. Virkistysalueiden toteuttamiseen ei useinkaan tarvita asemakaavaa, vaan asiassa edetään yleiskaavan ja alueen toteuttamissuunnitelman pohjalta. Virkistysalueiden hoidosta ja käytöstä laaditaan tarvittaessa erillinen selvitys teknisen ja ympäristökeskuksen ja vapaa-aikatoimen yhteistyönä. E. Maaseutuelinkeinojen tukeminen Elinkeinopolitiikan rinnalla voidaan myös maapolitiikalla pyrkiä tukemaan maaseutuelinkeinoja. Kaupunki omistaa vesialuetta yhteensä. n hehtaaria. Näille alueille myydään vuosittain n kalastuslupaa. Uudenkaupungin lähivesillä toimii kymmenkunta osa-aikaisia ammattikalastajaa. Kaupungin satamaa tukikohtanaan käyttävät troolarit kalastavat avomerellä, valtion vesialueilla. Ammattikalastajien kanssa on mahdollista miettiä vesialueiden vuokrausmahdollisuuksia kalastuselinkeinon tukemiseksi. Pelto- ja laidunalueita on kaupungin omistuksessa noin 50 hehtaaria. Peltoalueet on vuokrattu lisämaiksi viljelijöille. Pelloista monet toimivat maisemapeltoina ja mahdollisesti taajamien laajenemisalueina. Kaupungilla on omistuksessaan talousmetsiä n hehtaaria. Tässä luvussa ei ole mukana puistoja eikä virkistysarvoa omaavia taajamametsiä. Talousmetsiä hoidetaan metsätaloussuunnitelmien mukaisesti tasaista tuottoa antavina metsinä, kunnes ne tulevat virkistys- tai rakentamiskäytön piiriin. Metsiä voidaan käyttää myös vaihtomaina. Vuonna 2003 oli kaupungin hakkuiden yhteismäärä n m 3 sekä hakkuutulot n ja menot n euroa. F. Hankintahintojen pitäminen kohtuullisen alhaisella tasolla Kaupungin maanhankinta keskittyy raakamaa-alueille, jotka yleiskaavan ja muiden suunnitelmien mukaan tulevat rakentamisen piiriin seuraavan 10 vuoden aikana. Hyvissä ajoin tapahtuvalla maanhankinnalla on selvät etunsa. Maan hinta ei pääse nousemaan ja alueiden kaavoitus päästään tekemään ajoissa ennen suuremman tonttitarpeen syntymistä. Hyvissä ajoin tapahtuvissa ostoissa pystytään kerralla hankkimaan suurempia alueita. Ajan kuluessa lievealueilla, siis taajaman reunaalueilla, tiloja lohotaan yksityisten toimesta pienemmiksi ja suunnittelematon rakentaminen leviää alueelle. Tämä vaikeuttaa tulevia maakauppoja ja kaavoitusta. Ostettavan raakamaan hintatason määrittäminen on arviointitoimintaa, jossa ei voi lyödä lukkoon tarkkoja neliömetrihintoja. Puhutaan hintatason tietystä vaihteluvälistä, jonka sisällä toteutuvat kaupat ovat hinnaltaan kohtuullisia. 9

10 Raakamaan arvon pohjana on alueen ostohetken käyttö metsä-, viljely- tai muuna maana. Metsätalousarvo määritellään erikseen tehtävän metsänarvioinnin pohjalta, pellot arvioidaan toteutuneiden kauppojen perusteella. Raakamaa-arvo on tästä tasosta huomattavasti korkeampi, yleensä noin kaksinkertainen. Tällä perusteella voidaan puhua raakamaan pohjahinnasta, joka olisi Uudenkaupungin nykyisissä olosuhteissa karkeasti n. 0,60 euroa / m 2. Toisaalta hankitun raakamaan arvo tulee otettavaksi huomioon lopullisten tonttien myynti- ja vuokrahintoja määritettäessä. Tontin hinnasta raakamaan ostohinnan osuus on esim. Palomettän alueella ollut 13 %. Karkeasti voidaan sanoa, että maanhankinnan kulut tontin omakustannushinnasta ovat n. 15 %. Tarjolla olevien omakotitonttien korkeimmat neliömetrihinnat ovat Ykskoivun alueen sisämaan tonteilla, joiden hinta on 7,57 euroa / m 2. Tältä pohjalta saadaan raakamaan karkeaksi maksimihinnaksi kaupungin keskustan tuntumassa n. 1,20 euroa / m 2. Kirkonkylien alueella maksimihinta on luonnollisesti tätä alempi. Raakamaan hintaan sisältyy puusto, jonka metsätaloussuunnitelman mukainen harvennushakkuu voidaan sallia ennen kauppaa. G. Luovutushintojen pitäminen kohtuullisella tasolla Tonttien luovutustoiminnan puolella ovat hinnanmäärittelyn lähtökohdat selkeät. Tonttien luovuttamista varten hyväksytään kullekin alueelle erilliset luovutusehdot. Luovutushinnan määrittämistä varten selvitetään tonttien tuottamisessa syntyneet kustannukset. Näitä ovat mm. maanhankinta sekä kunnallistekniikan ja katujen rakentamiskustannukset. Näistä muodostuu luovutettavien tonttien hinta. Kaupungin yleiselle kehitykselle on kuitenkin tärkeää, että tänne saadaan houkuteltua uusia asukkaita ja yrityksiä. Tämän takia ei meillä eikä muissakaan kunnissa ole pyritty saamaan takaisin kaikkia tonttien tuottamiseen sitoutuneita kustannuksia. Esimerkiksi Palomettän kakkosvaiheen alueella saadaan luovutusehtojen mukaisesti tonttien luovutushinnoissa takaisin 44 % alueen toteuttamiskustannuksista. Meillä ainoa poikkeus on Ykskoivun alue, jonka omarantaisten omakotitonttien toteuttamisesta kaupunki sai tuloja enemmän kuin mitä menoja oli ollut. Uusien alueiden tonttien luovutusehtoja käsiteltäessä tulee päättää, mikä osa alueen toteuttamiskustannuksista on kohtuullista periä tonttien vuokraajilta ja ostajilta. Tämän lisäksi peritään edelleen tontin ostajalta ja vuokralaiselta muita lakeihin ja taksoihin perustuvia erillisiä kuluja. Tällaisia kuluja ovat esim. tonttien lohkomiskulut. Muita alueita kuin tontteja luovutettaessa on hintatason määrittäminen monimutkaisempaa. Useinkaan ei ole vertailukauppoja käytettävissä, joten hinnat on johdettu lähinnä vertailukelpoisten tonttien hinnoista. Tällöin on hintaa vähentävänä tekijänä huomioitava esim. syrjäisempi sijainti keskustoihin nähden sekä usein huonommat kulkuyhteydet ja kunnallistekniikan puuttuminen. Toisaalta ei ole kaupungin edun mukaista tukea rakentamista kaikille, esim. syrjäisille alueille, joten hinnat tulee pitää kuitenkin oikealla tasolla suhteessa tonttien hintoihin. Tonttien hintoihin verrattaessa todetaan, että kaava-alueiden ulkopuolella rakennusmaan ja lisäalueiden hinta on alle halvimpien vertailukelpoisten tonttien hinnan, ei kuitenkaan alle puolta siitä. Kaupungin suuntaan tulee silloin tällöin paineita myydä tai vuokrata alueita eri tahoille ilman vastiketta tai nimelliseen hintaan. Kaupunki voi tarvittaessa 10

11 hinnoittelulla tukea tärkeäksi katsomiaan hankkeita. Ilmaiseksi tai nimelliseen hintaan alueita luovutettaessa on kuitenkin vaikeaa pitää kiinni kohtuullisuudesta tai asiakkaiden ja yritysten tasapuolisesta kohtelusta. Kaupungin taloussuunnitelmissa on luovutustoiminta lisäksi erotettu omaksi kokonaisuudeksi omine tavoitteineen. Kaupunki pyrkii jatkossa siihen, ettei alueita myydä eikä vuokrata ilman vastiketta tai nimelliseen hintaan. Hyvin pieniä alueita, esim. rakennuspaikan lisäalueeksi myytäessä tai vuokrattaessa on saatavan rahasumman pienuus tullut ongelmaksi. Toimenpiteen rahallinen hyöty saattaa hävitä kokonaan asian valmistelun ja kauppa- tai vuokrasopimuksen laatimisen kustannuksiin. Kaikissa luovutuksissa pyritään saamaan kaupungille minimihinta, jonka avulla pakolliset kulut saadaan katettua. H. Tonttikeinottelun estäminen Tonttikeinottelulla tarkoitetaan sitä, että tietyt tahot hankkivat omistukseensa kaupungin halvalla myymiä tontteja tarkoituksenaan myydä ne myöhemmin voitollisesti. Uudenkaupungin olosuhteissa ei varsinaisesta tonttikeinottelusta ole vaaraa. Sen sijaan on tarpeen rajoittaa tonttien myyntiä rakentamattomina eteenpäin. Kaupunkihan myy tonttinsa edullisesti juuri sillä edellytyksellä, että tontille rakennetaan lähivuosina. Rakentamattomana myynti voidaan estää joko uhkasakolla tai vuokraamalla tontti ensin ja myymällä se vasta rakennuksen valmistuttua. Uhkasakko ei ole osoittautunut käyttökelpoiseksi Uudenkaupungin olosuhteissa. Sakko on pakko asettaa hyvin suureksi suhteessa ostohintaan, jotta se toimisi. Suuri uhkasakko aiheuttaa hämmennystä tonttien ostajissa, joista luonnollisesti suurin osa on miettinyt rakentamissuunnitelmansa jo valmiiksi tonttia ostaessaan ja ovat muutonkin suunnitelmallisia ja rehellisiä. Sakko sinänsä ei aukottomasti estä tontin myyntiä edelleen. Sakot maksamalla pääsee velvoitteestaan irti. Sen sijaan vuokraus ja vasta rakennetun tontin myynti ovat toimiva ratkaisu. Tontin vuokraajan ei tarvitse heti sitoa varojaan tontin ostoon, vaan hän voi panostaa eniten rakentamishankkeeseen. Lisäksi tontin haltijalla ei ole velvollisuutta hankkia tonttia itselleen eli hän itse päättää rakennuksen valmistumisen jälkeen, onko ostoon tarvetta ja milloin osto tapahtuu. I. Luovutettujen tonttien käytön ohjaaminen Tonttien luovutustavat ovat vuokraus ja myynti. Useissa asukasluvultaan pienissä tai iältään nuorissa kaupungeissa ei tontinvuokraus ole noussut myynnin vaihtoehdoksi. Uudessakaupungissa on vahva tontinvuokrauksen perinne ja siksi se on tälläkin hetkellä selvä vaihtoehto myynnille. Kaupungin talouden kannalta asioita tarkastellessa nähdään, että vuokrattaessa tontti tuottaa jatkuvasti tasaista tuloa, jonka taso seuraa indeksikorjauksen ansioista taloustilanteen muutoksia. Jatkuvat vuokratuotot ovat eräs kaupungin talousarviota tasapainottava tekijä. Tontti voidaan silti tarvittaessa vuokrakauden loppuessa myydä. Myytäessä saadaan käyttöön tonttiin sidotut varat. Ne voidaan käyttää hankkeisiin, jotka juuri sillä hetkellä vaativat rahoitusta. 11

12 Maankäytön ohjauksen kannalta nähdään, että vuokratun tontin käyttöä voidaan ohjata koko vuokra-ajan. Sille voidaan esim. antaa juridisesti pätevä rakentamisvelvollisuus. Vuokrakauden päättyessä voidaan vielä harkita, pitäisikö mahdollisesti muuttuneiden olosuhteiden tai suunnitelmien takia alueen käyttöäkin muuttaa. Alueiden käytön ohjaamisen kannalta myynti on lopullinen ratkaisu. Myytyjen maa-alueiden kohdalla kaupungin keinot alueen käytön ohjaamiseksi huononevat eikä alueita ole enää mahdollista saada kaupungille takaisin. Muiden maa-alueiden kuin valmiiden tonttien kohdalla korostuu luovutusjärjestelyjen väliaikaisuus. Vasta kaavalla lyödään lukkoon alueen käyttö määräämättömäksi ajaksi. Jos kohdealueet ovat maa- ja metsätalouskäytössä, eikä näköpiirissä ole viitteitä käytön muuttumisesta tulevaisuudessa, ei periaatteellisia esteitä myynnille ole. Sen sijaan taajamien lievealueilla ja taajamien keskellä on tulevaisuudessa todennäköisesti tarpeen osoittaa alueita tehokkaampaan käyttöön, joten vuokraus jää tällä alueella turvalliseksi vaihtoehdoksi. J. Tonttien markkinoinnin tehostaminen Tekninen ja ympäristökeskus pyrkii markkinoimaan tontteja aktiivisesti yhdessä matkailutoimen kanssa. Kaupungin verkkosivut ovat hyvä tonttien markkinointikanava. Näille sivuille on saatava tonttien tietojen lisäksi myös tonttien kartat. Nämä tiedot tulee pitää jatkuvasti ajantasalla. Kaupunki tukee yksityisten välistä tonttien ja rakennuspaikkojen kauppaa. Kaupunki välittää mahdollisille ostajille tietoa niistä myytävistä alueista, joiden tiedot on myyjä kaupungille toimittanut. Kaupunki myy ja vuokraa kuitenkin ensisijaisesti omia tonttejaan, eikä voi lähteä kilpailemaan kiinteistövälittäjien kanssa yksityisten välillä tapahtuvien kauppojen järjestäjänä. 12

13 3. KEINOT A. Vapaaehtoiset kaupat ja maanvaihdot Jatkuva vapaaehtoinen kaupankäynti on kaupungin maanhankinnan perusta. Oman aktiivisen toiminnan lisäksi on tarpeen seurata, mitä yksityisten välisissä kaupoissa kaupungissa tapahtuu. Tällä tavoin voidaan seurata yleistä maanhinnan kehitystä. Kohtuullisten maanhankintavarojen ollessa käytettävissä voidaan kauppoja toteuttaa tarvittaessa nopeastikin. Uudenkaupungin olosuhteissa maanomistajat arvioivat usein maa-alueensa arvon liian korkeaksi. Lisäksi saatetaan olettaa, että tonttien myynti on kaupungille voittoa tuottavaa toimintaa. Oikean lisätiedon jakamiselle on aina tarvetta. Kaupunki voi pitää itsellään tai pyrkiä hankkimaan itselleen varsinaisten raakamaaalueiden lisäksi alueita vaihtomaina käytettäväksi. Joissakin olosuhteissa maanomistaja on haluton myymään maitaan, mutta on valmis maiden vaihtoon, jossa hänen maaomaisuutensa ei vähene. Vaihtomaiden käyttöä on tarpeen aktiivisesti markkinoida osana vapaaehtoista maakauppatoimintaa. B. Myyjän verohelpotukset Tuloverolain mukaan maanomistaja saa erityisen veroedun myydessään maata kaupungille. Kun yleisessä tapauksessa myyntivoittoveroa laskettaessa myyntihinnasta vähennetään 40 % ns. hankintamenona (vuoden 2005 alun tilanne), vähennetään kaupungille myytäessä 80 % hinnasta. Kun vero on 28 % jäljelle jäävästä osuudesta, hyötyy myyjä esim euron kaupassa 1120 euroa. Veroedun saamista on tarpeen kaupungin puolesta mainostaa ja houkutella sillä maanomistajia myymään alueitaan kaupungille vaihtoehtona yksityiselle taholle myymiselle. C. Tonttien ja muiden alueiden luovutusehdot Uusien kaava-alueiden kohdalla on sääntönä ollut, että alueen tonttien luovutusehdot tuodaan kattavasti valtuuston hyväksyttäväksi ennen tonttien luovuttamisen aloittamista. Tällä toimintatavalla on kunkin alueen tonttien hinnat saatu oikeaan suhteeseen alueen toteuttamiskustannuksiin nähden ja toisaalta eri alueiden luovutusehdot on saatu riittävissä määrin yhteneväisiksi. Tätä toimintamallia on syytä jatkaa. Pääsääntö on, että vuokraajalla on oikeus ostaa kaava-alueen tontit omakseen sen jälkeen, kun ne on rakennettu. Kaupungissa on kuitenkin alueita, joilla maankäyttö saattaa vielä pitkänkin ajan jälkeen muuttua tai joilla muutoin on tarvetta pitää kaupungin viimesijainen määräämisvalta tonttien käytössä. Tällaisilla alueilla tontit luovutetaan vain vuokraamalla. Satama- ja telakka-alueet ovat jatkuvasti kehittyvää aluetta, joilla ainakin vuosikymmenten aikajanalla käyttötarpeet muuttuvat. 13

14 Autojen määrä kaupungeissa on jatkuvassa kasvussa. Kaavoituksessakin ennen käytetty mitoitus 1 autopaikka / asunto ei ole enää pitkään aikaan riittänyt, nykyään on mitoitus 1,5 autopaikkaa / asunto. Rivitaloalueilla tarvitaan käytännössä jo 2 paikkaa / asunto. Korttelin tai tiettyjen tonttien käytössä olevilla yhteisillä autopaikkatonteilla on saatu autopaikat keskitettyä ja alueet tehokkaaseen käyttöön. Uudessakaupungissa on autopaikkatontit jätetty joissakin tapauksissa kaupungin omistukseen, vaikka asuntotontit on myyty. Tämä jättää kaupungille pidemmällä aikavälillä mahdollisuuden autopaikkojen uudelleenjärjestelyihin ja lisäpaikkojen osoittamiseen. Tarve korostuu tiheästi rakennetuilla keskusta- ja kerrostaloalueilla, joilla tonteille pysäköimiselle ei enää ole mahdollisuuksia. Kaupunki luovuttaa autopaikkatontit jatkossa vain vuokraamalla. Muita maa-alueita kuin valmiita tontteja luovutettaessa ovat tilanteet ja luovutusten ehdot olleet kirjavia. Sitovan tonttijaon alueella kaupungin keskustassa ei kaavan vastaisesti maata luovuteta, vaan tarvittaessa laaditaan kaavamuutos. Sen sijaan kirkonkylien kaava-alueilla on tullut esiin tapauksia, joissa rakennuspaikan omistaja on halunnut ostaa itselleen lisämaata esim. kaavassa puistoksi merkityltä alueelta. Näilläkään alueilla ei kaavan vastaisesti maata myydä. Sen sijaan painavista syistä voidaan alueita vuokrata lyhytaikaisilla sopimuksilla, jos vuokrattavaa aluetta ei sillä hetkellä eikä seuraavina lähivuosina tarvita yleiseen käyttöön. Kaava-alueen ulkopuolella toimittaessa voidaan alueita myydä, jos se on tarkoituksenmukaista. Lähinnä kyseeseen tulevat rakennuspaikan lisäalueet ostajalle ahtaaksi käyneille rakennuspaikoille tai kaupungille tarpeettomien, erillisten ja syrjäisten maa-alueiden myynti. D. Raakamaan ja tonttimaan lunastus Raakamaa-alueiden lunastusta ei Uudenkaupungin olosuhteissa ole otettu esiin varteenotettavana maanhankintatapana. Lunastamisella on huono maine, sillä se tapahtuu joissakin olosuhteissa maanomistajan tahdon vastaisesti. Lunastusoikeuden käytölle on kuitenkin maankäyttö- ja rakennuslaissa asetettu tiukat edellytykset, ja maanomistajan asema on huolellisesti siinä turvattu. Lunastuksen käyttö on aina toissijainen keino vapaaehtoisten neuvottelujen jälkeen, mutta kaupungilla on neuvottelujen kariuduttua oikeus sitä käyttää, jos yleisen edun edellyttämät hankkeet sitä vaativat. Tämä tietoisuus voi edesauttaa vapaaehtoisten kauppojen edistymistä. Lunastus on oikeudenmukaisin ratkaisu tilanteessa, jossa on kiistaa kaupan ehdoista esim. alueen oikeasta arvosta, tai jos esim. perikunnan jäsenistä joku estää kaupan muiden ollessa siihen valmiita. Lunastukseen tarvitaan ympäristöministeriön lupa. Lunastustoimitus suoritetaan valtion maanmittaustoimiston toimesta lunastuslain antamien määräysten mukaan. Lunastus ei ole poissuljettu raakamaan hankintatapana. Asemakaava-alueella voi syntyä tarvetta lunastaa kaupungin käyttöön tarkoitettuja alueita, ellei vapaaehtoisilla kaupoilla päästä ratkaisuun. Tällaisia alueita ovat esim. yleisten rakennusten tontit ja puistoalueet. Näillä alueilla ei lunastamiseen tarvita ministeriön lupaa, vaan lunastus tulee vireille suoraan hakemuksella maanmittaustoimistoon. Kaava-alueella on käytössä myös tontinosan lunastusmenettely. Sen tarkoituksena on saattaa useamman kiinteistön alueesta muodostuva tontti yhden omistajan omistukseen, jotta tontti voidaan muodostaa ja sille voidaan rakentaa. Tämä lunastusoikeus on myös yksityisillä tontinosan 14

15 omistajilla. Tontinosan lunastusoikeus on käyttökelpoinen tapa saada keskustan vanhojen kaava-alueiden omistusjärjestelyt päätökseen, ellei muutoin neuvotteluissa edetä. E. Etuosto-oikeus Etuostolain mukaan kaupungilla on tietyissä tapauksissa oikeus käyttää etuostooikeutta yksityisten välisessä kaupassa. Kaupunki tulee tällöin ostajan sijaan sovituilla ehdoilla eli kaupunki ei voi muuttaa kaupan sisältöä. Uudenkaupungin olosuhteissa oikeuden käyttö on vain hyvin harvoin hyödyllistä. Tämän mahdollisuuden tosiasiallinen hyöty on siinä, että se innostaa myyjiä olemaan yhteydessä kaupunkiin ennen kaupantekoa, jolloin kaupunki pääsee tekemään oman tarjouksensa alueesta. F. Katualueen ilmaisluovutusvelvollisuus Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaupunki saa halutessaan omistukseensa uuden kaava-alueen yksityisessä omistuksessa olevat katualueet korvauksetta. Omistusoikeus siirtyy yleisen alueen lohkomisella. Tällaisia katualueita on vielä ainakin Lokalahden kirkonkylän kaava-alueella. Tarpeen tullen on tätä oikeutta syytä käyttää. G. Rakentamiskehotukset ja korotettu kiinteistövero Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisella rakentamiskehotuksella pyritään saamaan rakentamiskäyttöön yksityisessä omistuksessa olevat kaava-alueen tyhjät tontit. Itse rakentamisen sijaan tontinomistaja voi luonnollisesti myydä tonttinsa toiselle rakentamista varten. Jollei kehotusta määräajassa noudateta, seuraa siitä kaupungin lunastusoikeus. Rakentamiskehotusmenettelyn käyttö ei ole tarpeen Uudessakaupungissa, jossa ei ole tonttipulaa ja jossa kaupungilla on tarjolla omia tontteja. Myös verotuksellisesti voidaan pyrkiä edesauttamaan yksityisessä omistuksessa olevien tonttien rakentumista. Kiinteistöverolain mukaan kaupunki voi määrätä rakentamattomille tonteille korotetun kiinteistöveron, joka on 1 3 % tontin verotusarvosta. Myöskään tällaisen keinon käyttöön ei Uudessakaupungissa tällä hetkellä ole tarvetta. 15

16 4. TOIMENPITEET o Tarkistettu maapoliittinen ohjelma tuodaan valtuuston käsiteltäväksi kerran valtuustokaudessa. o Maanhankintaan osoitetaan talousarviossa vuosittain kohtuulliseksi katsottu määräraha. o Maapolitiikalla ja muilla toimilla pyritään siihen, että keskustassa ja kirkonkylissä on 5 vuoden tarvetta vastaava määrä tontteja sekä raakamaata 10 vuoden tarpeisiin. o Kaupunki kaavoittaa pääasiassa vain omaan omistukseen hankittuja alueita. o Kaupungin keskustan alueella kasvatetaan omakotitonttien varantoa kaavoituksella, kunnallistekniikan rakentamisella ja tontinmuodostuksella niin, että varantoa saadaan vähintään 5 vuodeksi. o Kaupungin keskustan alueen asuntotuotantoa varten pyritään hankkimaan maata Hiunjärven lähialueilta ja Raumantien suunnalta. o Kalannin kirkonkylän alueelta, nykyisten teollisuusalueiden lähettyviltä pyritään hankkimaan maata teollisuustoimintaa varten. o Lokalahden kirkonkylän alueella selvitetään mahdollisuudet pienteollisuustonttien muodostamiseksi. o Kasarminlahden vesialue ja rannat pyritään hankkimaan kaupungin omistukseen. Tavoitteena on toteuttaa virkistysalueyhteydet koko lahden ympäri Lasamäkeen asti. o Salmen alueelle suunnitellaan erityisiä toimenpiteitä rakentamisen tueksi. o Kaupunki ei ilman erityistä päätöstä myy eikä vuokraa alueita vastikkeetta tai nimelliseen hintaan. o Tontit luovutetaan pääsääntöisesti ensin vuokralle. Vuokraajalle annetaan mahdollisuus ostaa tontti itselleen rakennusten valmistumisen jälkeen. o Tontit luovutetaan pelkästään vuokralle alueilla, joilla maankäyttö saattaa tulevaisuudessa muuttua. Tällaisia ovat mm. satama- ja telakka-alueiden tontit sekä autopaikkatontit o Vapaiden tonttien tiedot tuodaan kattavasti kaupungin verkkosivuille ja ne pidetään jatkuvasti ajan tasalla. o Virkistysalueiden käyttöä, kirkonkylien kehittämistä sekä maaseutuelinkeinojen kehittämistä varten laaditaan tarvittaessa erilliset selvitykset. 16

17 LÄHTEET Pekka V. Virtanen: Kunnan maapolitiikka Suomen Kuntaliitto: Maapolitiikan opas Suomen Kuntaliitto, Ympäristöministeriö: Asumisen ja yrittämisen edellytykset kuntoon (Esite) Uudenkaupungin asuntopoliittinen selvitys 2001 Uudenkaupungin menestysstrategia LAINSÄÄDÄNTÖ Hallintolaki / 434 Maankäyttö- ja rakennuslaki / 132 Tuloverolaki / 1535 Kiinteistöverolaki / 654 Etuostolaki / 608 Lunastuslaki /

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008 Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...

Lisätiedot

Maapoliittinen ohjelma 2013-2016

Maapoliittinen ohjelma 2013-2016 Maankäyttö Sisältö 1 Kaupungin maanomistus... 3 2 Kaupungin maapoliittiset tavoitteet... 3 3 Kaupungin maapolitiikka... 3 3.1 Maanhankinta... 4 3.2 Maan luovutus... 4 3.3 Verolait... 5 3.4 Rakentamiskehotusmenettely...

Lisätiedot

Maapoliittinen ohjelma

Maapoliittinen ohjelma kaupunginhallitus 23.11.2015, 433 Sisältö 1 Kaupungin maanomistus... 3 2 Kaupungin maapoliittiset tavoitteet... 3 3 Kaupungin maapolitiikka... 3 3.1 Maanhankinta... 4 3.2 Maan luovutus... 4 3.3 Verolait...

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen iltakoulu 15.10.2007

Kaupunginhallituksen iltakoulu 15.10.2007 Kaupunginhallituksen iltakoulu Maapoliittinen ohjelma Liittyy asuntopoliittisiin linjauksiin Kaupungin strategia kv 28.5.2007 Linjaukset 2007 08 Kunnallistekninen valmius > 1,5 v jo rakennettu 0,5 v suunniteltu

Lisätiedot

TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT

TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT 1 NURMEKSEN KAUPUNKI TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT 1. LUOVUTUKSEN KOHTEET JA LUOVUTUSTAVAT 2. LUOVUTUSMENETTELY 3. KOHTEIDEN HINNOITTELU JA

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapolitiikan pääperiaatteet Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapoliittinen ohjelma Maapoliittinen ohjelma on asiakirja, jossa valtuusto määrittelee maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet. Sipoon kunnan

Lisätiedot

HYVINKÄÄN MAAPOLITIIKASTA

HYVINKÄÄN MAAPOLITIIKASTA HYVINKÄÄN MAAPOLITIIKASTA Kymppi-Moni Työpaja 15.2-16.2.2012 Marko Kankare kaupungingeodeetti HYVINKÄÄ KARTALLA HYVINKÄÄ (31.12.2011) Asukkaita 45 500 Pinta-ala 337 km2 Asemakaava-alue 3 100 ha osuus väestöstä

Lisätiedot

Maapoliittinen ohjelma 2008-2012

Maapoliittinen ohjelma 2008-2012 Maankäyttö Sisältö 1 Kaupungin maanomistus... 3 2 Kaupungin maapoliittiset tavoitteet... 4 3 Kaupungin maapolitiikka... 6 3.1 Maanhankinta...6 3.1.1 Vapaaehtoiset kiinteistökaupat...7 3.1.2 Lunastaminen...7

Lisätiedot

Jyväskylän maapolitiikan ja maankäyttöpolitiikan linjaukset. 24.1.2013 Ora Nuutinen Kaupunkirakennepalvelut/Maankäyttö Tontit ja maanhallinta

Jyväskylän maapolitiikan ja maankäyttöpolitiikan linjaukset. 24.1.2013 Ora Nuutinen Kaupunkirakennepalvelut/Maankäyttö Tontit ja maanhallinta Jyväskylän maapolitiikan ja maankäyttöpolitiikan linjaukset 24.1.2013 Ora Nuutinen Kaupunkirakennepalvelut/Maankäyttö Tontit ja maanhallinta maapolitiikka Käsitteitä kaupungin suorittamaa maanhankintaa,

Lisätiedot

Maapolitiikan linjat ja yleiskaava. KV:n seminaari 5.2.2013 Timo Koivisto

Maapolitiikan linjat ja yleiskaava. KV:n seminaari 5.2.2013 Timo Koivisto Maapolitiikan linjat ja yleiskaava KV:n seminaari 5.2.2013 Timo Koivisto maapolitiikka Käsitteitä kaupungin suorittamaa maanhankintaa, tonttien luovutusta, hinnoittelua sekä omistus- ja hallintasuhteiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Maaningalla sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Tonttipalveluyksikkö Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Nilsiässä sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupungin

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA 2018

KOUVOLAN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA 2018 KOUVOLAN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA 2018 Hyväksymismerkinnät: Tekninen lautakunta 23.1.2018 Sisällys 1. Johdanto... 3 Maapolitiikan yleiset periaatteet... 3 Maapolitiikan tärkeimmät periaatteet Kouvolassa...

Lisätiedot

SOTKAMON KUNNAN MAANKÄYTTÖPOLIITTINEN OHJELMA 2013-

SOTKAMON KUNNAN MAANKÄYTTÖPOLIITTINEN OHJELMA 2013- Kunnanhallitus 19.11.2013 erillisliite 283 Kunnanvaltuusto 25.11.2013 erillisliite 109 SOTKAMON KUNNAN MAANKÄYTTÖPOLIITTINEN OHJELMA 2013- HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 19.11.2013 Kunnanvaltuusto 25.11.2013

Lisätiedot

KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI

KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI KUNTIEN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN KIINTEISTÖTEHTÄVIEN KOULUTUSPÄIVÄ 20.9.2011 Seppo Sadeharju Varsinais-Suomen maanmittaustoimisto 1 MAANMITTAUSLAITOS TIETOA MAASTA MIKÄ KEHITTÄMISKORVAUS,

Lisätiedot

Tonttihakemukset tulee palauttaa hakuajan puitteissa os. Sodankylän kunta, Tekninen osasto, PL 60, 99601 SODANKYLÄ.

Tonttihakemukset tulee palauttaa hakuajan puitteissa os. Sodankylän kunta, Tekninen osasto, PL 60, 99601 SODANKYLÄ. SODANKYLÄ KUULUTTAA HAETTAVAKSI TONTTEJA Sodankylän kunta vuokraa yhdeksän uutta pientalotonttia Savikankaalta. Tontit on rakennettava kahden vuoden kuluessa vuokrasopimuksen allekirjoituksesta alkaen.

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE lokakuu 2018 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA TONTTIEN LUOVUTUS... 3 2.1 Maanhankinta... 3 2.2 Kaavoitus... 3 2.3 Tonttien luovutus... 4 3. UUSTUOTANTO...

Lisätiedot

MAA-C Kiinteistötekniikan perusteet TkT Juhana Hiironen

MAA-C Kiinteistötekniikan perusteet TkT Juhana Hiironen MAA-C2003 - Kiinteistötekniikan perusteet TkT Juhana Hiironen Luennon sisältö 12:15 13:00 Kunnan maapolitiikka ja maapoliittiset työkalut Tauko 13:15 14:00 Ryhmätyö: postereiden valmistelu 14:00 14:45

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito. Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen Tampere

Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito. Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen Tampere Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 15.2.2012 Tampere Maapolitiikka Joensuun kaupungin maapoliittinen ohjelma 2010 on hyväksytty

Lisätiedot

YMPÄRISTÖPALVELUT Päätehtävät

YMPÄRISTÖPALVELUT Päätehtävät YMPÄRISTÖPALVELUT Päätehtävät OMAISUUDEN HALLINTA ja YLLÄPITO RAKENTAMISEN EDELLYTYKSET Palvelualuepäällikkö Petri Joro YMPÄRISTÖPALVELUT MAA- OMAISUUS KADUT JA VIHERALUEET KUNNAN RAKENNUKSET Maankäyttöpäällikkö

Lisätiedot

Kirkonseudun, Asuntilan ja Metsäkylän alueilta luovutettavat pari- ja rivitalotontit

Kirkonseudun, Asuntilan ja Metsäkylän alueilta luovutettavat pari- ja rivitalotontit Kaupunginhallitus 66 8.08.07 Kaupunginvaltuusto 0 04.09.07 Kirkonseudun, Asuntilan ja Metsäkylän alueilta luovutettavat pari- ja rivitalotontit 478/0.00.00/07 KAUPHALL 8.08.07 66 8.8.07 66 Ylöjärven alueen

Lisätiedot

1. ASUINRAKENNUSTONTIT

1. ASUINRAKENNUSTONTIT 1 JOROISTEN KUNTA TONTTIHINNOITTELU VOIMASSA 1.1.2013 ALKAEN (KV 8.10.2012 36) (Muutos KV 16.9.2013 69) Tonttien myyntihinta on esitetty muodossa /m2. Kaikki jäljempänä esitetyt tontit ovat myös vuokrattavissa.

Lisätiedot

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella Kaupunginhallitus 234 25.05.2009 Kaupunginvaltuusto 34 08.06.2009 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 11 02.02.2015 Kaupunginhallitus 73 23.02.2015 Kaupunginvaltuusto 16 30.03.2015 Naantalin kaupungin asemakaavan

Lisätiedot

Rakennuspaikkojen luovutusmuotona on sekä myynti että vuokraus.

Rakennuspaikkojen luovutusmuotona on sekä myynti että vuokraus. RAKENNUSMAAN LUOVUTUSMENETTELY 2016 A. Yleiset luovutusehdot 1. Asuntorakentamisen rakennuspaikat Asuntorakentamiseen rakennuspaikat luovutetaan sekä myymällä että vuokraamalla. Vuokrauksessa käytetään

Lisätiedot

NÄRPIÖN KAUPUNGIN Maapoliittinen ohjelma

NÄRPIÖN KAUPUNGIN Maapoliittinen ohjelma NÄRPIÖN KAUPUNGIN Maapoliittinen ohjelma Kaupunginhallitus 12.04.2016 57 Kaupunginvaltuusto 25.04.2016 26 Sisällysluettelo Yleistä... 1 Tausta... 1 Maanhankinta... 2 Maanhankinta vapaaehtoisin kaupoin...

Lisätiedot

TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT

TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT 1 NURMEKSEN KAUPUNKI TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT 1. LUOVUTUKSEN KOHTEET JA LUOVUTUSTAVAT 2. LUOVUTUSMENETTELY 3. KOHTEIDEN HINNOITTELU JA

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto päätti (141 ) tekemällään päätöksellä vahvistaa periaatteet vuokratonttien lisärakentamisen edistämiseksi.

Kaupunginvaltuusto päätti (141 ) tekemällään päätöksellä vahvistaa periaatteet vuokratonttien lisärakentamisen edistämiseksi. HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA To/2 1 2 VUOKRATONTEILLA TAPAHTUVAN TÄYDENNYSRAKENTAMISEN EDISTÄMISPERIAATTEIDEN SOVELTAMISOHJEET Kv 2005-2501 Johdanto Kaupunginvaltuusto päätti 8.6.2005 (141 ) tekemällään

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016. Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot

Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016. Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016 Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Khall 29.02.2016 50 (Valm. maankäyttöpäällikkö) Kaupungin hallintosäännössä 41 määrätään että Tekninen

Lisätiedot

Maapoliittinen ohjelma Kunnanvaltuusto 31.1.2011

Maapoliittinen ohjelma Kunnanvaltuusto 31.1.2011 Kunnanvaltuuston hyväksymä 31.1.2011 5 Dnro: 99/10.00.00/2011 Maapoliittinen ohjelma - Kunnanvaltuusto 31.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO - 1. JOHDANTO 3-2. MAANHANKINTA 4 Kunnan maanomistus... 4 Maanhankinnan

Lisätiedot

Maapoliittisen ohjelman tausta eli miksi maapoliittista ohjelmaa tarvitaan

Maapoliittisen ohjelman tausta eli miksi maapoliittista ohjelmaa tarvitaan LEMPÄÄLÄN KUNNAN MAAPOLIITTINEN OHJELMA LUONNOS 2.12.2015, 7.12.2015, 8.12.2015 Sisällys 1. Johdanto 2. Maapoliittisen ohjelman tausta eli miksi maapoliittista ohjelmaa tarvitaan 3. Lempäälän kunnan maapolitiikan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA 2014-2017 Sisällysluettelo 1. KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA... 2 1.2 HISTORIA... 2 2. KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN MAAPOLITIIKKA... 4 2.1 MAANHANKINTA...

Lisätiedot

Maapoliittinen ohjelma. Sipoon kunta

Maapoliittinen ohjelma. Sipoon kunta Maapoliittinen ohjelma Sipoon kunta maankäyttöjaosto 7.10.2015 kunnanhallitus x.x.2015 kunnanvaltuusto x.x.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtökohdat... 2 2.1 Tietoa Sipoosta... 2 2.2 Kunnan maanomistustilanne...

Lisätiedot

Maa-20.2334 Korvausarviointi

Maa-20.2334 Korvausarviointi Uusjaon hyötylaskelmien Raakamaan Halkominen arviointi uudistaminen Maa-20.2334 Korvausarviointi 1 The effect Uusjaon of financial hyötylaskelmien Raakamaan Halkominen crisis arviointi to uudistaminen

Lisätiedot

SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS

SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS Kaavoitus ja mittaus Kaupunginvaltuuston 13.12.2010 93 hyväksymässä

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA

YLIVIESKAN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA YLIVIESKAN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA 2017-2021 YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Maankäyttöyksikkö Kaupunginvaltuusto 27.11.2017 121 Ylivieskan kaupunki Maapoliittinen ohjelma 2017-2021

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN JA MAANHANKINNAN PERIAATTEET 2018

KAAVOITUKSEN JA MAANHANKINNAN PERIAATTEET 2018 KAAVOITUKSEN JA MAANHANKINNAN PERIAATTEET 2018 KUNNAN MAAPOLITIIKKA KUNNAN TEHTÄVÄNÄ ON HUOLEHTIA ALUEIDEN KÄYTÖN JA RAKENTAMISEN OHJAAMISESTA ALUEELLAAN. MAAPOLITIIKAN JA KAAVOITUKSEN YHTEISENÄ TAVOITTEENA

Lisätiedot

Maankäyttö 1. KAAVOITUSTILANNE 31.12.2007. 1.3 Rantaasemaka avaaluetta (ha) 1.2 Asemakaavaal uetta (ha) 1.1 Vahvistetun yleiskaavan aluetta (ha)

Maankäyttö 1. KAAVOITUSTILANNE 31.12.2007. 1.3 Rantaasemaka avaaluetta (ha) 1.2 Asemakaavaal uetta (ha) 1.1 Vahvistetun yleiskaavan aluetta (ha) Maankäyttö 1. KAAVOITUSTILANNE 31.12.2007 1.1 Vahvistetun yleiskaavan aluetta (ha) 1.2 Asemakaavaal uetta (ha) 1.3 Rantaasemaka avaaluetta (ha) Alavus 1 403 648 Anjalankoski 83,6 2497,7 301,6 Aura 424

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA JA MAANKÄYTÖN TAVOITTEET 2014 KV x.x.2014 x

KITEEN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA JA MAANKÄYTÖN TAVOITTEET 2014 KV x.x.2014 x KITEEN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA JA MAANKÄYTÖN TAVOITTEET 2014 KV x.x.2014 x Sisällys ESIPUHE... 3 1. Tulevaisuuden haasteet kaupungin maapolitiikalle ja maankäytön suunnittelulle... 4 2. Kaupungin

Lisätiedot

KUNTIEN RAAKAMAAHANKINNAN SEURANTA

KUNTIEN RAAKAMAAHANKINNAN SEURANTA Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä KUNTIEN RAAKAMAAHANKINNAN SEURANTA vuosi 2013 Ari Kilpi maanhankintapäällikkö Tampereen kaupunki T A M P E R E E N K A U P U N K I Ari Kilpi 20.8.2014 1 Raakamaan käsitteestä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 90 24.02.2014. 90 Asianro 530/10.00.01/2014. Kaupunkirakennelautakunta 5.2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 90 24.02.2014. 90 Asianro 530/10.00.01/2014. Kaupunkirakennelautakunta 5.2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 90 Asianro 530/10.00.01/2014 Maanvaihto Kuopion seurakuntayhtymän kanssa Kaupunkirakennelautakunta 5.2.2014 21: Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

maapoliittinen ohjelma 2030

maapoliittinen ohjelma 2030 Uudenkaupungin kaupunki Kaupunkisuunnittelu 5.3.2019 maapoliittinen ohjelma 2030 SISÄLLYSLUETTELO 1. ALKUSANAT.2 2. JOHDANTO 2 3. MAAPOLITIIKAN TAVOITTEET..3 3.1 STRATEGISET TAVOITTEET.3 3.2 MAANKÄYTÖN

Lisätiedot

*Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki.

*Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki. Tarjouspyyntö Tietolan alueen tonttien luovutuksesta *Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki. Tarjouspyynnön sisältö Yleistä

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto 11.4.2011. Maapolitiikan tilannekatsaus ja periaatteet

Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto 11.4.2011. Maapolitiikan tilannekatsaus ja periaatteet Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto 11.4.2011 Maapolitiikan tilannekatsaus ja periaatteet Mikko Nurminen 11.4.2011 1 Maapolitiikan tilannekatsaus Mikko Nurminen 11.4.2011 2 Kaupungin maanhankinta 250

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA

MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA Sivu 1 / 5 MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄT 1/5 Marja-Leena Airio 1/5 Merja Hannele Meronen 1/5 Jarkko Pekka Nurminen 1/5 Jarmo Tapio Nurminen 1/5 Jorma Tapani Nurminen yhteyshenkilö: Jarkko

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun maapolitiikan yhteistyö

Tampereen kaupunkiseudun maapolitiikan yhteistyö Tampereen kaupunkiseudun maapolitiikan yhteistyö Kuntamarkkinat 14.9.2011 Seutujohtaja Päivi Nurminen Lähtökohdat Tampereen kaupunkiseudun alue 8 kuntaa 357 044 asukasta Kasvu 1,2 % Kasvun kärki kehyksellä

Lisätiedot

1. Työryhmän järjestäytyminen ja lähtökohdat

1. Työryhmän järjestäytyminen ja lähtökohdat Tekninen lautakunta 20.06.2006 Kaupunginhallitus 04.09.2006 Kaupunginvaltuusto 18.09.2006 2 1. Työryhmän järjestäytyminen ja lähtökohdat Kaupunginhallitus on 26.9.2005 347 asettanut työryhmän, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tuomisto 418 425 3 159 omistaja: Kaarina Kyllikki Salonen (xxxxxx xxxx) Lindforsinkatu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1744/ /2014. Kaupunkirakennelautakunta 19.3.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1744/ /2014. Kaupunkirakennelautakunta 19.3. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 125 Asianro 1744/10.00.00/2014 Maanhankinnan määrärahat 2014 Kaupunkirakennelautakunta 19.3.2014 62: Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella.

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella. asia: 235/713/2006 OAS/Perussel./tavoitteet Ympa 30.5.2006 67 Ympa liite 8 vireilletulokuulutus 9.6.2006 kaavaehdotus MRL 65 /MRA 27 Ympa 20.6.2006 76 Ympa liite 4 MRL 65 nähtävillä olo 23.8.-5.9.2006

Lisätiedot

TONTTIJAKO LUNASTAMINEN (lyhyesti)

TONTTIJAKO LUNASTAMINEN (lyhyesti) Professori Ari Ekroos TONTTIJAKO LUNASTAMINEN (lyhyesti) Yhdyskuntajärjestelmien ja - suunnittelun oikeudelliset perusteet RYM-C1002 TONTTIJAKO yleistä ASEMAKAAVA-ALUEIDEN RAKENNUSKORTTELIT EI MUILLA ALUEILLA

Lisätiedot

LUONNOS YLIVIESKAN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA 2014-2016. YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Maankäyttöyksikkö

LUONNOS YLIVIESKAN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA 2014-2016. YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Maankäyttöyksikkö LUONNOS YLIVIESKAN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA 2014-2016 YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Maankäyttöyksikkö SISÄLTÖ ESIPUHE... 1 1 YLIVIESKAN KAUPUNGIN VISIO JA STRATEGISET TAVOITTEET...

Lisätiedot

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito

Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Kymppi-Moni hankkeen työpaja 15.2.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Ari Jaakola tietopalvelupäällikkö,

Lisätiedot

PYHÄJOEN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA, päivitys

PYHÄJOEN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA, päivitys PYHÄJOEN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA, päivitys 1 Lähtökohdat Pyhäjoelle on laadittu maankäyttöstrategia ja toteuttamisohjelma vuonna 2010. Tämän jälkeen vuonna 2011 Fennovoima

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNNAN MAAPOLITIIKKA

KIVIJÄRVEN KUNNAN MAAPOLITIIKKA 1 KIVIJÄRVEN KUNNAN MAAPOLITIIKKA Hyväksytty Kunnanvaltuusto 28.5.2010 19 2 KIVIJÄRVEN KUNNAN MAAPOLITIIKKA JOHDANTO Maapoliittinen ohjelma on strateginen asiakirja, jossa kunnanvaltuusto vaalikausittain

Lisätiedot

MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 20

MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 20 MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 20 RYKMENTINTIE HYRYLÄ MYYNTIKOHDE Kiinteistöillä 858-15-5728-1 sijaitseva kasarmirakennus osoitteessa Rykmentintie, Tuusula. Rakennus rakennusnumero br-ala m2 RO k-m2 toimistorakennus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016 Kaupunginhallitus 96 09.05.2016 Kaupunginvaltuusto 20 16.05.2016 Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Khall 29.02.2016 50 (Valm. maankäyttöpäällikkö)

Lisätiedot

10900/25.10.2002 mukaista Hermanninpuistoa varten. Kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja:

10900/25.10.2002 mukaista Hermanninpuistoa varten. Kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja: Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (8) 452 Tontti-, puisto- ja katualueiden ostaminen Senaatti-kiinteistöltä Hermannista HEL 2011-004187 T 10 01 00 Päätös A Lautakunta päätti ostaa Suomen valtiolta

Lisätiedot

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS iite kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 5 6.11.2014 asia 46 OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee: 205 Sievarin kaupunginosa, korttelin

Lisätiedot

MAAPOLIITTINEN OHJELMA

MAAPOLIITTINEN OHJELMA KEMPELEEN KUNTA MAAPOLIITTINEN OHJELMA Kirkonseutu ja Paituri ovat kunnan länsiosan asuntotuotannon kehittämis- ja toteuttamiskohteita. (Viistoilmakuva Lentokuva Vallas Oy / Hannu Vallas 27.3.2013) Khall

Lisätiedot

Maankäyttöpalveluiden taksa

Maankäyttöpalveluiden taksa MAANKÄYTTÖPALVELUIDEN TAKSAT Sisällysluettelo: 1. YLEISTÄ TAKSOISTA... 2 1.1. Hyväksyminen ja voimaantulo... 2 1.2. Arvonlisävero... 2 2. ASEMAKAAVAN JA ERILLISEN TONTTIJAON LAATIMISESTA JA MUUTOKSESTA

Lisätiedot

Liitteenä 3 on esitys uudeksi maapoliittiseksi ohjelmaksi. Asiaa selostetaan tarvittaessa lautakunnan kokouksessa.

Liitteenä 3 on esitys uudeksi maapoliittiseksi ohjelmaksi. Asiaa selostetaan tarvittaessa lautakunnan kokouksessa. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Tekninen lautakunta 6 23.01.2014 Kaupunginhallitus 27 10.02.2014 Kaupunginvaltuusto 14 04.03.2014 Maapoliittisen ohjelman 2014-2017 hyväksyminen 350/51/510/2012 TEKL

Lisätiedot

Kittilän Kunta (y-tunnus 0191406-6), Valtatie 15, 99100 Kittilä. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta

Kittilän Kunta (y-tunnus 0191406-6), Valtatie 15, 99100 Kittilä. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta 1 MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. Johdanto Kunta ja Maanomistajat sopivat asemakaavoitusta koskevasta kaavoitus- ja toteuttamiskustannusten jakamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 91 b :n mukaisesti seuraavaa: 2.

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN MAANKÄYTTÖPOLITIIKKA

TORNION KAUPUNGIN MAANKÄYTTÖPOLITIIKKA Kaavoitus ja mittaus 2018 1 TORNION KAUPUNGIN MAANKÄYTTÖPOLITIIKKA HISTORIAA: - Muinainen kauppateiden kohtaamispaikka - Kaupunki perustettu v. 1621 silloisen Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin määräyksestä

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA 2011

LAPUAN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA 2011 LAPUAN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA 2011 Lapuan kaupunki Kaupunkisuunnittelutoimikunta 2 Sisältö Johdanto...3 MAAPOLITIIKAN TAVOITTEET...5 LAIN MAHDOLLISTAMAT KEINOT...8 1. Vapaaehtoinen kauppa...8

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA Metsäkylän Työlänojan alueelta 32 omakotitalotonttia Hakuaika 3. 21.11.2014 kello 15.00 2 Ylöjärven kaupunki luovuttaa omakotitalotontteja Metsäkylän Työlänojan alueelta

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA 2018-2021 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. HISTORIA... 4 3. KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN MAAPOLITIIKKA... 6 3.1 Maanhankinta... 6 3.1.1 Kauppa / vaihto... 6 3.1.2

Lisätiedot

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä 118/10.02.03/2017 Tela 3.10.2017 79 Luonnosvaihe nähtävillä 27.10-27.11.2017 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 26.9.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014 Luonnos

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tantere

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tantere MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIJAPUOLET Lempäälän kunta (0150783 1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta Tilan Tantere 418 424 3 68 omistajat: Hanna Maria Sillanpää (xxxxxx xxxx) Sunilantie

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

Maapoliittinen ohjelma VII, osa 1

Maapoliittinen ohjelma VII, osa 1 KV 28.4.2008 72 Maapoliittinen ohjelma VII, osa 1 1. MAAPOLITIIKKA 1.1. Maapolitiikka osana kaupungin kehittämistä Maapolitiikalla tarkoitetaan niitä julkisen vallan toimenpiteitä, jotka liittyvät alueiden

Lisätiedot

MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 18

MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 18 MYYDÄÄN KASARMIRAKENNUS 18 RYKMENTINTIE HYRYLÄ MYYNTIKOHDE Kiinteistöllä 858-15-5727-1 sijaitseva kasarmirakennus osoitteessa Rykmentintie, Tuusula. Rakennus rakennusnumero br-ala m2 RO k-m2 toimistorakennus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus KULLOON YRITYSALUEEN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ MAANKÄYTTÖSOPIMUSMENETTELY 15/50.502/2011

Kaupunginhallitus KULLOON YRITYSALUEEN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ MAANKÄYTTÖSOPIMUSMENETTELY 15/50.502/2011 Kaupunginhallitus 201 29.05.2017 KULLOON YRITYSALUEEN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ MAANKÄYTTÖSOPIMUSMENETTELY 15/50.502/2011 KH 29.05.2017 201 Valmistelu ja lisätiedot: kiinteistöpäällikkö Maarit Ståhlberg,

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018 Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta Joulukuukuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. MAANHANKINTA JA KAAVOITUS - Maanhankinta - Kaavoitus 3. ASUNTOTUOTANTO - Uusi tuotanto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) ESISOPIMUS JA SOPIMUS Osapuolet A Paulig Oy Y-tunnus 0112563-0 PL 15, 00991 HELSINKI (jäljempänä tontinomistaja) (jäljempänä B Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6

Lisätiedot

Ylöjärven maapoliittinen ohjelma 2017

Ylöjärven maapoliittinen ohjelma 2017 Ylöjärven maapoliittinen ohjelma 2017 Kaupunginhallitus 15.5.2017 Kaupunginvaltuusto 22.5.2017 www.ylojarvi.fi Sisällys Johdanto... 1 Maapolitiikan ja maapoliittisen ohjelman määrittely... 1 Maapolitiikka

Lisätiedot

Palveluasumisen haasteita Millainen toimintamalli, minne (tontit) ja milloin?

Palveluasumisen haasteita Millainen toimintamalli, minne (tontit) ja milloin? Palveluasumisen haasteita Millainen toimintamalli, minne (tontit) ja milloin? Kuntamarkkinat 11.9.2013. Marko Kankare kaupungingeodeetti KAUPUNKI PÄHKINÄNKUORESSA Asukasluku 46 000, kasvu alle 1 % / vuosi,

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4)

KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 Luonnos. 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki.

Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 Luonnos. 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki. Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 1 Sopijapuolet 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki. 1.2 Asunto Oy Kreivinniitty, y-tunnus 0135532-1

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012 Sivu 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012 SEPÄNKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 45 JA SIIHEN LIITTYVILLÄ TIE- JA

Lisätiedot

Asunto-, yritys- ja erityisryhmien tonttien luovutusperusteet, -tavat ja -ehdot

Asunto-, yritys- ja erityisryhmien tonttien luovutusperusteet, -tavat ja -ehdot Asunto-, yritys- ja erityisryhmien tonttien luovutusperusteet, -tavat ja -ehdot D/466/10.00.02.03/2015 Asian valmistelija Ora Nuutinen, puh. 014 266 5073 Asunto-, yritys- ja erityisryhmien tonttien luovutuksessa

Lisätiedot

Tekninen toimiala sai tietoonsa kaupunginvaltuuston asiaa koskevan pääätöksen vasta noin kolme viikkoa vuoden vaihteen jälkeen.

Tekninen toimiala sai tietoonsa kaupunginvaltuuston asiaa koskevan pääätöksen vasta noin kolme viikkoa vuoden vaihteen jälkeen. Tekninen lautakunta 54 10.02.2015 Kaupunginhallitus 79 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 11 30.03.2015 Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistövero 70/62/620/2015 TL 54 Selostus: Savonlinnan kaupungin valtuusto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29 09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi Valkamalta puh. 050-32 95 303 tai maankäyttöteknikko

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5189 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelin 543 tontteja 1 ja 2, korttelin

Lisätiedot

Yhteismetsä omistusratkaisuna. Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014

Yhteismetsä omistusratkaisuna. Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014 Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014 Lisämaan hankkiminen yhteismetsissä Laajenemisen vaihtoehdot: Metsätilojen osto, liittäminen yhteismetsään osuuksia vastaan,

Lisätiedot

Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava

Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava Valtuuston tekemät päätökset ohjaavat toimintaa Kaavoitus sisältyy kaupunkistrategiaan Kaavoitus on rakennusjärjestyksen mukainen toimenpide Kaavoitukseen on varattu

Lisätiedot

Jämsän kaupungin maapoliittinen ohjelma. Vuosille Jämsän kaupunki Yhdyskuntatoimi / Kaavoitus ja tonttituotanto

Jämsän kaupungin maapoliittinen ohjelma. Vuosille Jämsän kaupunki Yhdyskuntatoimi / Kaavoitus ja tonttituotanto Jämsän kaupungin maapoliittinen ohjelma Vuosille 2018 2026 Jämsän kaupunki Yhdyskuntatoimi / Kaavoitus ja tonttituotanto JÄMSÄN KAUPUNGIN MAAPOLIITTINEN OHJELMA 2 (8) Version historia Versio Pvm Pykälä

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 2: Kaupunkikehitysohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 2: Kaupunkikehitysohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 2: Kaupunkikehitysohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki KAUPUNKIKEHITYSOHJELMA 1 Kaupunkikehitysohjelman lähtökohdat Strateginen

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite:

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski., jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: Oheisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 196. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 196. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 3939/2016 02.07.00 Kaupunginhallitus 297 3.10.2016 Valtuusto 169 31.10.2016 196 Valtuustokysymys omatoimiseen rakentamiseen luovutettavista omakotitonteista (Pöydälle 31.10.2016)

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Pöytäkirjanote kiinteistöviraston tonttiosastolle. Lisätiedot: Patrikainen Esko, toimistopäällikkö, puhelin

Pöytäkirjanote kiinteistöviraston tonttiosastolle. Lisätiedot: Patrikainen Esko, toimistopäällikkö, puhelin HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA To/4 1 4 VUOKRATONTEILLA TAPAHTUVAN TÄYDENNYSRAKENTAMISEN EDISTÄMISPERIAATTEIDEN SOVELTAMISOHJEIDEN TARKISTUS Kv 2009-890 EHDOTUS Lautakunta päättänee hyväksyä 13.12.2005

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Luonnos 16.10.2014 MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopijapuolet Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala (kaupunki) Sopimuksen kohde Asemakaavan laatiminen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä NSA-Yhtiöt Oy jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot 100 tonteille.

Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot 100 tonteille. Varaaminen, luovuttaminen ja muut ehdot 100 tonteille. Tonttien varaaminen tontti tulee varata 1.1-31.12.2019 välisenä aikana enintään 2 tonttia/varaaja tonttivaraus on voimassa vain 6 kuukautta, jonka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 31.08.2015 Sivu 1 / 1 2478/02.07.00/2015 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot