Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
|
|
- Anita Lehtilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hämeen ammattikorkeakoulu Tieto- ja viestintätekniikan koulutus Tutkinnossa saavutettava osaaminen Tieto- ja viestintätekniikka perustuu digitaalitekniikkaan sekä tietokone- ja tietoliikennetekniikkaan. Tieto- ja viestintätekniikan toiminta-alueena on kehittää, suunnitella ja tuottaa järjestelmiä eri alojen teknologisiin sovelluksiin sekä informaatioteknologiaa hyödyntäviin palveluihin. Nykyaikainen tietoyhteiskunta perustuu keskeisesti tieto- ja viestintätekniikkaan, kuten tietojärjestelmiin, tietoverkkoihin ja mobiiliteknologioihin. Lisäksi tieto- ja viestintätekniikkaa sovelletaan yhä laajemmin lähes kaikissa teknologisissa tuotteissa, kuten kone- ja sähkötekniikkaa sekä elektroniikka soveltavissa laitteissa ja järjestelmissä. Hämeen ammattikorkeakoulussa toteutettava tieto- ja viestintätekniikan koulutus tähtää erityisesti älykkäiden järjestelmien ja palveluiden suunnittelussa ja tuotannossa tarvittavien valmiuksen kehittämiseen. Oppimispolut Opinnot etenevät pitkin kolmea opintopolkua, joiden tavoitteena on kehittää seuraavia tieto- ja viestintätekniikassa keskeisiä osaamisalueita: ohjelmisto-osaaminen, järjestelmäosaaminen ja teknisesti vaativat sisällöntuotantotehtävät. Ohjelmisto-osaamisen asiantuntijat työskentelevät ohjelmoinnin, ohjelmistosuunnittelun, ylläpidon, testauksen ja sulautettujen järjestelmien parissa. Järjestelmäosaaminen keskittyy erikoisosaamista vaativien laitteistojen ja järjestelmien yhteen liittämiseen, rakenteeseen ja toimintaan. Järjestelmäosaamiseen liittyy läheisesti myös asiakkaiden neuvonta- ja konsultointi- sekä tietotekniikan hankintaosaaminen. Teknisesti vaativaan sisällöntuotantoon kuuluu erilaisia mediaan liittyviä suunnittelu- ja toteutustehtäviä, esimerkiksi visualisointi ja mallintaminen, 3D-animaatiot, pelisuunnittelu ja vastaava sisältötuotanto. Sijoittuminen työelämään code name sum INTI17A-1000 Ydinosaaminen 150 TI00BP04 Minustako tieto- ja viestintätekniikan insinööri? TI00BP38 Web-tekniikat TI00BP43 Ohjelmointi TI00BP55 Tietojärjestelmien perusteet TI00BP63 Web sovelluskehitys TI00BQ13 Grafiikkaohjelmointi ja käyttöliittymät TI00BQ14 Älykkäät järjestelmät TI00BQ15 Digitaalinen ääni- ja videotuotanto TI00BQ16 Työharjoittelu 0 INTI17A-1001 Profiloiva osaaminen 0 TI00BQ17 Tietoverkot Sivu 1 / 12
2 TI00BQ18 Mobiiliverkot ja sovelluskehitys TI00BQ19 3D Tekniikka TI00BQ20 Pelituotanto TI00BQ21 Videovälitystekniikat INTI17A-1004 Kehittyvä osaaja 0 INTI17A-1003 Opinnäytetyö Opinnäytetyö 0 INTI17A-1000 Ydinosaaminen: 150 op TI00BP04 Minustako tieto- ja viestintätekniikan insinööri?: 15 op Opiskelijalla on aktiivinen, motivoitunut ote omaan opiskeluunsa, hän osaa käyttää opiskelussa tarvittavia perustyökaluja ja toimii yhteistyössä muiden opiskelijoiden kanssa. orientoituu tieto- ja viestintätekniikan opiskeluun ja tuntee erilaisia tieto- ja viestintätekniikkainsinöörin toimenkuvia sekä tieto- ja viestintätekniikan sovellusalueita osaa toimia itsenäisesti, turvallisesti ja vastuullisesti HAMKn oppimisympäristössä osaa viestiä tavoitteellisesti opiskelijana ja työyhteisön jäsenenä sekä kasvokkain että verkossa osaa hankkia tietoa, tiivistää siitä itselleen ja kollegoilleen oleelliset asiat ja toteuttaa tämän perusteella toimivan ratkaisun yhteistyössä muiden opiskelijoiden kanssa osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikan ja matematiikan perustyökaluja ongelmanratkaisussa tuntee ohjelmakehityksen vaiheet, algoritmin käsitteen, osaa käyttää muuttujia ja funktioita, ohjelmoida vuorovaikutteisia merkkipohjaisia käyttöliittymiä - Matematiikan perustyökalut (3 op) - Viestintä (3 op) TI00BP38 Web-tekniikat: 15 op Opiskelija oppii suunnittelemaan ja toteuttamaan käyttäjäystävällisiä web-sivustoja, jotka toimivat usealla eri alustalla ja jotka on toteutettu niin, että ne toimivat nopeasti, niitä helppo ylläpitää ja ne päätyvät hakumoottorien tuloksissa korkealle. Opiskelija hallitsee Web-kehityksessä vaadittavat tärkeimmät kuvauskielet ja tietää niiden tulevaisuuden kehityksestä tuntee tärkeimmät web-sivustojen tiedonsiirrossa käytetyt protokollat ja tiedon välitysmuodot, mutta myös tärkeimmät web-sivustoilla käytettävät mediaformaatit osaa suunnitella ja toteuttaa käytettäviä ja saavutettavia web-sivuja, jotka toimivat usealla eri alustalla tuntee web-hakumoottorioptimoinnin ja sivun nopeusoptimoinnin perusteet Sivu 2 / 12
3 osaa julkaista, toteuttaa ja ylläpitää monikielistä web-sivustoa esim. sisällönhallintajärjestelmän avulla osaa valokuvata erilaisia kohteita, jälkikäsitellä digitaalista kuvamateriaalia osaa tuottaa yksinkertaisen videon ja upottaa sen web-sivulle osaa toimia englannin kielellä kokous- ja neuvottelutilanteissa osaa viestiä virtuaalisissa monikulttuurisissa kommunikaatiotilanteissa englannin kielellä osaa tuottaa englanninkielistä materiaalia ja osallistua englanninkielisiin esittely- /markkinointitilaisuuksiin - Englanti (3 op) Opiskelija ymmärtää perusteet useimmista osaamisalueista ja osaa olla mukana tuottamassa aiheeseen liittyvää sisältöä Opiskelija hallitsee useimmat osaamisalueet ja osaa lähes omatoimisesti soveltaa osaamistaan kohtuullisella tasolla Opetussuunnitelma Opiskelija hallitsee kaikki osaamistavoitteet kiitettävästi ja osaa soveltaa osaamistaan omatoimisesti TI00BP43 Ohjelmointi: 15 op Opiskelija oppii suunnittelemaan ja toteuttamaan ohjelmia ajanmukaisilla työkaluilla ja välineillä. Opiskelija osaa valitun lausekielen perusrakenteet ja tuntee rakenteisen ohjelmoinnin ajattelutavan ja ohjelmarakenteet sekä osaa käyttää taulukoita ja merkkijonoja ohjelmissa valitun oliokielen perusrakenteet ja käyttötavat sekä keskeisimmät vakioluokat laatia oliokielisiä sovelluksia ja käyttää sovelluskehitysympäristöä käyttää yksikkötestausta suure ja mittajärjestelmän, ymmärtää mekaniikan lainalaisuudet ja osaa laskea yksinkertaisia käytännön sovelluksia. Opiskelija ymmärtää eri liikemuodot, voimien, kitkan, energian, liikemäärän säilymisen periaatteet ja näiden ilmiöiden käyttömahdollisuudet pelimekaniikassa, simuloinnissa, mittaustietojen käsittelyssä ja laitesuunnittelussa. Opiskelija tietää 3D-grafiikan tuottamiseen liittyvien tekniikoiden perusteet ja käyttötarkoitukset Opiskelija tuntee erilaiset mahdollisuudet tuottaa ja hyödyntää 3D-malleja Erikseen arvioitavat osaamiset: - Mekaniikka (3 op) Sivu 3 / 12
4 Opiskelija hallitsee vain yhden tai muutamia osaamistavoitteita mutta ei kykene luomaan osaamisensa perusteella uusia ratkaisuja. Opiskelija hallitsee lähes kaikki osaamisalueet. Soveltava osaaminen ei ole vielä kovin vahvaa mutta sitä on jonkin verran havaittavissa. Opiskelija hallitsee kaikki osaamistavoitteet kiitettävästi ja osaa soveltaa osaamistaan uuden ratkaisun luomiseksi TI00BP55 Tietojärjestelmien perusteet: 15 op Opiskelija kykenee toimimaan pienehköjen tietojärjestelmien käyttäjätuessa sekä osaa suunnitella, konfiguroida ja dokumentoida lähiverkon asiakkaan tarpeiden mukaiseksi. Opiskelija osaa: sähkön perusteet, ymmärtää staattisten ja dynaamisten sähkö ja magneettikenttien synnyn ja vuorovaikutuksen ja induktioilmiön tärkeimmät tietoverkkoprotokollat, verkkojen osoitejärjestelmät sekä osaa rakentaa ja testata yksinkertaisen lähiverkon hallinnoida Linux/Unix järjestelmää ja ymmärtää järjestelmän hallintaan liittyvät menetelmät sekä osaa systemaattiseen järjestelmänhallintaan liittyvän dokumentaation. ratkaista lähiverkko- ja palvelinjärjestelmiin liittyviä ongelmia sekä toteuttaa tietojärjestelmän. - Sähkö ja magnetismi (3 op) Ratkaisee ohjatusti tietojärjestelmiin liittyviä toimeksiantoja Ratkaisee itsenäisesti tietojärjestelmiin liittyviä toimeksiantoja Soveltaa oppimaansa tietojärjestelmien ongelmien ratkaisussa ja kehittämisessä TI00BP63 Web sovelluskehitys: 15 op Opiskelija oppii tuottamaan staattisia ja dynaamisia web-sivuja ja palveluita. Sivu 4 / 12
5 Opiskelija osaa suunnittella ja hyödyntää relaatiotietokantoja ja muita vastaavia tietovarastoja tehdä selkeitä ja vikasietoisia web-lomakkeita ja -käyttöliittymiä ohjelmoida web-sivulle multimediaelementtejä hyödyntää monipuolisesti HTML5-rajapintoja ohjelmoida tietokantaa käyttävän asiakas-palvelin sovelluksen, jossa on mukana käyttäjän autentikointi toteuttaa tehokkaita, käytettäviä ja saavutettavia interaktiivisa elementtejä sisältäviä web-sivustoja, jotka toimivat useassa eri ympäristössä geometria-, matriisi- ja vektorilaskentaa hankkia, käsitellä ja soveltaa oman tekniikan alansa tietoa ja seurata alansa ammatillista kehitystä ruotsin kielellä - Geometria, matriisi- ja vektorilaskenta (3 op) - Ruotsi (2 op) Opiskelija ymmärtää perusteet useimmista osaamisaleista ja osaa olla mukana tuottamassa aiheeseen liittyvää sisältöä Ruotsin kielessä läpäisyyn vaaditaan taitotaso B1 (sujuva peruskielitaso) Common European Framework for Reference (CEFR) 1.1 tai parempi. arvosana 1-3 vastaa B1-tasoa Opiskelija hallitsee useimmat osaamisalueet ja osaa lähes omatoimisesti soveltaa osaamistaan kohtuullisella tasolla Ruotsin kielessä arvosana 4-5 vastaa B2-tasoa Opiskelija hallitsee kaikki osaamistavoitteet kiitettävästi ja osaa soveltaa osaamistaan omatoimisesti Ruotsin kielessä arvosana 4-5 vastaa B2-tasoa TI00BQ13 Grafiikkaohjelmointi ja käyttöliittymät: 15 op Opiskelija oppii tuottamaan interaktiivisia, käyttäjäystävällisiä, graafisia sovelluksia. Opiskelija osaa tuottaa interaktiivisia graafisia sovelluksia jollain sovellusympäristöllä tuottaa sulavaa 2D animaatiota, vektori- ja bittikarttagrafiikkaa 3D-grafiikkaohjelmoinnin perusteet Sivu 5 / 12
6 suunnitella ja laatia omia työpöytäsovellusohjelmia valitussa kehitysympäristössä ja lokalisoida niitä suomeksi ja englanniksi vuorovaikutuksen yleisiä perusteita ja näkee niiden merkityksen erilaisissa käyttökonteksteissa käytettävyyden arvioinnin perusteita, tuntee käytettävyyden arvioinnin menetelmiä ja osaa hyödyntää niitä aaltoliikkeen (mekaaninen/sähkömagneettinen) ja optiikan perusasiat ja pystyy soveltamaan oppimiaan asioita oman alansa sovelluksissa ymmärtää ja laatia oman alansa teknisiä ohjeistuksia ruotsin kielellä hankkia, käsitellä ja soveltaa oman tekniikan alansa tietoa ja seurata alansa ammatillista kehitystä ruotsin kielellä esitellä yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella näistä aiheista ruotsin kielellä hoitaa toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. Sähköpostiviestejä, reklamaatioita, puhelintilanteita ja raportointia ruotsin kielellä - Ruotsi (3 op) Opiskelija ymmärtää perusteet useimmista osaamisaleista ja osaa olla mukana tuottamassa aiheeseen liittyvää sisältöä Ruotsin kielessä läpäisyyn vaaditaan taitotaso B1 (sujuva peruskielitaso) Common European Framework for Reference (CEFR) 1.1 tai parempi. arvosana 1-3 vastaa B1-tasoa Opiskelija hallitsee useimmat osaamisalueet ja osaa lähes omatoimisesti soveltaa osaamistaan kohtuullisella tasolla Ruotsin kielessä arvosana 4-5 vastaa B2-tasoa Opiskelija hallitsee kaikki osaamistavoitteet kiitettävästi ja osaa soveltaa osaamistaan omatoimisesti Ruotsin kielessä arvosana 4-5 vastaa B2-tasoa Opetussuunnitelma TI00BQ14 Älykkäät järjestelmät: 15 op Opiskelija oppii toimimaan teollisen valmistuksen ja tuotekehityksen eri toiminnoissa teknisenä ja tietoteknisenä asiantuntijana sekä osallistumaan älykkään tuotteen suunnitteluun. Opiskelija osaa tehdä teollisuuden tuotekehityksessä, tuotannossa ja laitteiden ylläpidossa tarvittavia perusmittauksia: Osaa käyttää mittalaitteita ja arvioida mittauksen luotettavuutta. Osaa tulosten Sivu 6 / 12
7 analysoinnin ja raportoinnin. Kykenee soveltamaan oppimaansa valmistavan teollisuuden mittausten asiantuntijana. hallitsee digitaalisen mittausjärjestelmän signaalin käsittelyn perusilmiöt; näytteenottoaikaväli, taajuusvaste, digitaalinen suodatus, näytejonon esitys aika- ja taajuustasossa, tuloksen analysointi. hallitsee digitaalielektroniikan ja mikro-ohjainjärjestelmän signaalien perusilmiöt ja liittymisen muihin järjestelmiin. soveltaa differenssilaskentaa virhelaskennassa ja signaalia käsittelevässä ohjelmassa ymmärtää elektroniikan sovellettavuuden teollisuuden sovelluksiin voi toimia älykkään tuotteen tuotekehitysprojektissa toteuttaa yhden oman kehitystehtävän suunnittelu- ja toteutusprojektina laboratoriossa tai erikoistöinä kentällä ja teollisuudessa. osaa viestiä toimeksiantajien, teknologiapartnereiden, kollegoiden ja loppuasiakkaiden suuntaan ammattimaisesti. - Mittaustekniikan perusteet (3 op) - Differentiaali- ja differenssilaskenta (2 op) Ratkaisee annettuja tehtäviä ohjatusti. Dokumentoi ratkaisun vaiheet Ratkaisee annettuja tehtäviä itsenäisesti. Dokumentoi käyttämänsä menetelmät Ratkaisee annettuja tehtäviä itsenäisesti. Dokumentoi käyttämänsä menetelmät Opetussuunnitelma TI00BQ15 Digitaalinen ääni- ja videotuotanto: 15 op Opiskelija oppii tuottamaan, tallentamaan ja muokkaamaan digitaalista ääni- ja videomateriaalia yleisesti käytössä olevilla laitteilla ja työkaluilla sekä tuotantoympäristöillä. Opiskelija: osaa tallentaa, tuottaa synteettisesti ja muokata ääntä ymmärtää analogisesta digitaaliseksi muunnoksen ja digitaalisesta analogiseksi muunnoksen, niiden rajoitukset ja erityispiirteet osaa toimia videotuotantoympäristössä ja tuntee videotuotantoprojektin käytännöt ja työvaiheet osaa hyödyntää ääni- ja videomateriaalituotannossa käytettävää laitteistoa omaa taidot jälkikäsitellä ääni- ja videomateriaalia osaa dokumentoida ja lukea dokumentaatiota englanniksi osaa esiintyä englanniksi Sivu 7 / 12
8 - Ammatillinen englanti (2 op) - Diskreetti matematiikka ja signaalinkäsittely (2 op) Osaa toimia ohjatusti osana ääni- ja videoprojektia Omaksuu erilaisien tekniikoiden käyttämisen ääni- ja videotuotannoissa Osaa toimia itsenäisesti ääni- ja videotuotantoprojektissa. Omaa taidot tuottaa hyvä laatuista ääni- ja videomateriaalia TI00BQ16 Työharjoittelu: 30 op Opiskelija perehtyy työelämään oman ammattialansa näkökulmasta ja soveltaa osaamistaan työelämässä. Opiskelija harjaantuu jatkuvaan itseään ja omaa ammattialaansa kehittävään työskentelyyn ja yrittäjyyteen, työllistyy opintojensa päättyessä ja voi sijoittua myös kansainvälisiin tehtäviin. Opiskelija: osaa soveltaa oppimiaan tietoja ja taitoja käytäntöön osaa kehittää itseään ja omaa ammattialaansa osaa toimia kansainvälisessä työyhteisössä huomioiden kulttuurilliset tekijät osaa toimia työyhteisön vuorovaikutustilanteissa joustavasti, rakentavasti ja tavoitteellisesti osaa viestiä asiantuntijana jäsentyneesti, ymmärrettävästi ja vakuuttavasti INTI17A-1001 Profiloiva osaaminen: 0 op TI00BQ17 Tietoverkot: 15 op Opiskelija osaa suunnitella, konfiguroida ja testata lähiverkkoja sekä keskisuuria tietoverkkoja, ymmärtää reititysprotokollien, osoitteiden hallinnan ja virtuaalilähiverkkojen merkityksen verkkoja rakennettaessa sekä perehtyy erilaisiin verkonhallinnan ja monitoroinnin menetelmiin. Opiskelija osaa suunnitella, rakentaa ja testata pienehköjä tietoverkkoja käyttäen kytkimiä ja reitittimiä, sekä osaa käyttää verkoissa oikean tyyppistä reititystä, perusprotokollia, osoitteenkäsittelyä ja virtuaalilähiverkkoja. käyttää kytkimien ja reitittimien lisäominaisuuksia kuten erilaisia reititysprotokollia ja muita verkkolaiteprotokollia suurempien ja mutkikkaampien tietoverkkojen rakentamiseen sekä testata ja ratkaista ongelmia näistä verkoista. yleisesti käytössä olevat verkonhallinta- ja seurantamenettelyt Sivu 8 / 12
9 lähiverkon analysoinnin perusteet ja käytännön työkalut, lähiverkon ongelman ratkaisua ja korjaamista, sekä proaktiivinen lähiverkon monitorointi Ratkaisee annettuja tehtäviä ohjatusti. Ymmärtää terminologian ja verkkotapahtumien syy / seuraus suhteet. Dokumentoi ratkaisun vaiheet. Ratkaisee virhetilanteita sekä rutiininomaisia annettuja tehtäviä itsenäisesti. Dokumentoi käyttämänsä menetelmät. Opetussuunnitelma Soveltaa opiskelemaansa uuden verkon tai verkkoratkaisun luomiseen ja pystyy analysoimaan ja seuraaman luomaansa. Dokumentoi kehittämänsä menetelmät. TI00BQ18 Mobiiliverkot ja sovelluskehitys: 15 op Opiskelija tuntee langatonta viestintää käyttävien järjestelmien rakenteita, oppii arvioimaan käytössä olevien verkkotekniikoiden soveltuvuutta eri tiedonsiirtotilanteisiin. Opiskelija osaa kehittää mobiilisovelluksia (apps) hyödyntäen käytössä olevien alustojen tarjoamia palveluja ja työkaluja. Opiskelija osaa laajaverkkojen (WAN) rakenteet, erilaisia verkkojen väliseen liikennöintiin tarvittavia WANtekniikoita, -protokollia, - palveluja ja tietoturvamenettelyjä, verkonhallinta- ja seurantamenetelmiä, sekä vianhaun. perehtyy tärkeimpiin langatonta viestintää käyttäviin järjestelmiin, niiden rakenteeseen, komponentteihin, palveluihin, toimintaan ja protokolliin sekä niissä käytettäviin modulaatio- ja koodausmenetelmiin osaa kehittää sovelluksia perustuen mobiiliviestiverkon tarjoamiin palveluihin; sovellusrajapinnat paikannukselle, navigoinnille ja eri kaupallisten toimijoiden palveluille. osaa suunnitella, laatia ja testata luotettavia sovelluksia mobiililaitteille hyödyntää mobiililaitteiden erikoisominaisuuksia mm. paikannus, kiihtyvyys, viestit, kamera, ääniominaisuudet Ratkaisee ohjatusti mobiilijärjestelmiin liittyviä toimeksiantoja Ratkaisee itsenäisesti mobiilijärjestelmiin liittyviä toimeksiantoja Soveltaa oppimaansa mobiilijärjestelmien ongelmien ratkaisussa ja kehittämisessä Sivu 9 / 12
10 TI00BQ19 3D Tekniikka: 15 op Opiskelija oppii soveltamaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan 3D-visualisointia eri käyttötarkoituksiin sekä hyödyntämään näissä tarvittavia mediaelementtejä, kuten videokuvaa ja animaatiota. 3D-visualisointeja hyödynnetään nykypäivänä useissa käyttötarkoituksissa eri teollisuuden aloilla. Opiskelija: osaa suunnitella ja toteuttaa 3D-malleja moninaisiin käyttötarkoituksiin osaa hyödyntää animaatiota ja videokuvaa 3D-visualisoinnessa osaa soveltaa 3D-visualisointien ja 3D-mallien käyttöä dynaamisiin ympäristöihin kuten pelimoottoreihin ja simulaatioihin ymmärtää 3D-visualisointien toteuttamisen tuotantoketjun ja osaa soveltaa toimintamallia erityyppisiin tuotantoihin : Taso 4-5: Osaa hyödyntää erilaisia tekniikoita 3D-visualisointien tuottamiseen. Saavuttaa hyvän laadun perusteltujen teknisien valintojen avulla. Taso 3: Omaksuu erilaisien tekniikoiden käyttämisen 3D-elementtien luomisessa. Taso 1-2: Osaa ohjatusti hyödyntää 3D-visualisointiin liittyviä tekniikoita. Osaa ohjatusti hyödyntää 3D-visualisointiin liittyviä tekniikoita. Omaksuu erilaisien tekniikoiden käyttämisen 3D-elementtien luomisessa. Osaa hyödyntää erilaisia tekniikoita 3D-visualisointien tuottamiseen. Saavuttaa hyvän laadun perusteltujen teknisten valintojen avulla. TI00BQ20 Pelituotanto: 15 op Opiskelija oppii toteuttamaan yksinkertaisia 2D- tai 3D-pelejä ja tuntee erilaisia pelien jakelu- ja julkaisumalleja. Opiskelija osaa osaa tehdä pelisuunnitteludokumentin ja ymmärtää pelimekaniikkaan ja pelattavuuteen liittyvät tärkeimmät osatekijät tehdä tasosuunnittelua johonkin olemassa olevaan peliin kriittisesti arvioida ja testata pelisovelluksia toteuttaa yksinkertaisia 2D- tai 3D-pelejä, mahdollisesti hyödyntäen sopivia ohjelmakirjastoja ja kehitysympäristöjä Sivu 10 / 12
11 Opiskelija ymmärtää perusteet useimmista osaamisaleista ja osaa olla mukana tuottamassa aiheeseen liittyvää sisältöä Opiskelija hallitsee useimmat osaamisalueet ja osaa lähes omatoimisesti soveltaa osaamistaan kohtuullisella tasolla Opiskelija hallitsee kaikki osaamistavoitteet kiitettävästi ja osaa soveltaa osaamistaan TI00BQ21 Videovälitystekniikat: 15 op Opiskelija oppii välittämään mediaa Internet-protokollaa käyttävissä järjestelmissä ja tuntee tähän käytettävien laitteiden sekä järjestelmien rakenteita ja toiminnallisuuksia. Opiskelija: osaa sijoittaa tuottamansa videon Internet sivulle alustakriittisesti osaa digitaalisen televisiovideon välityksen osaa streamaavan median välitykseen liittyvien palvelinten ja järjestelmien suunnittelun, ylläpidon ja hyväksikäyttämisen osaa suunnitella ja toteuttaa median välitysjärjestelmän, osaa mitoittaa ja suunnitelmallisesti skaalata välityselementtejä internet ympäristössä. Ymmärtää perusteet videon välittämisestä sekä pystyy toimimaan streamaavaa mediaa käyttävässä ympäristössä. Hallitsee videovälitystekniikan osaamisalueita sekä pystyy avustettuna soveltamaan välitystekniikassa käytettyjä toimintoja. Osaa hyödyntää erilaisia tekniikoita videovälityksessä sekä huomioida käytettyen tekniikoiden rajoitteet sekä mahdollisuudet. Saavuttaa teknisesti hyvän ratkaisun perustuen ajan mukaisiin sekä teknisesti että taloudellisesti perusteltuihin kriteereihin nojaten. INTI17A-1004 Kehittyvä osaaja: 0 op INTI17A-1003 Opinnäytetyö: 15 op Sivu 11 / 12
12 Opiskelija osaa tehdä ja raportoida itsenäisesti laajahkon suunnittelu-, tutkimus tai tuotekehitystehtävän, jossa hän hyödyntää ammattialansa menetelmiä johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti. Opiskelija: Opetussuunnitelma osaa suorittaa kokonaisvaltaisen itsenäisesti tehtävän suunnittelu-, tutkimus- tai tuotekehitystyön, jossa hyödynnetään koulutusohjelman keskeisimpiä osa-alueita osaa toimia johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti osaa etsiä ja käyttää kriittisesti lähdeaineistoa kunnioittaen immateriaalioikeuksia hallitsee hyvän kirjallisen, kuvallisen ja suullisen ilmaisun hallitsee projektityöskentelyn eri osa-alueet, kuten suunnitelman, aikataulutuksen, toteutuksen ja raportoinnin sovitussa aikataulussa ja ammattialalla hyväksyttyjen käytäntöjen mukaisesti Opinnäytetyö: 15 op Opinnäytetyö on kokonaisvaltainen opiskelijan itsenäisesti tekemä suunnittelu-, kehittämis- tai tuotekehitystehtävä, jossa hän hyödyntää ammattialan keskeisimpiä osa-alueita. Opiskelija osaa: - osaa hakea tietoa ja käyttää lähdeaineistoa - soveltaa muotoilu- ja tutkimusmenetelmiä työskentelyssä ja tuottaa uutta tietoa - toimia suunnitelmallisesti - arvoida toimintaa ja ratkaisuja kriittisesti - esitellä asiat loogisesti ja perustellen - kirjallisen, kuvallisen ja suullisen ilmaisun asiatekstissä sekä osaa mallintaa prosessia Sivu 12 / 12
Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Hämeen Ammattikorkeakoulu Tieto- ja viestintätekniikan koulutus Tutkinnossa saavutettava osaaminen Tieto- ja viestintätekniikka perustuu digitaalitekniikkaan sekä tietokone- ja tietoliikennetekniikkaan.
Tieto- ja viestintätekniikan koulutus, biotalous
Hämeen ammattikorkeakoulu Tieto- ja viestintätekniikan koulutus, biotalous Tutkinnossa saavutettava osaaminen Biotalouden insinööri (AMK) on uusi tekniikan ja luonnonvara-alan yhdistävä koulutus, jossa
Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus (rakennusmestari)
Hämeen ammattikorkeakoulu Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus (rakennusmestari) Rakennusmestari (AMK) koulutus sisältää vastaavalta työnjohtajalta vaadittavat opinnot kaikissa rakentamisen työnjohtotehtävien
KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ
Hämeen Ammattikorkeakoulu KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Sijoittuminen työelämään Koulutus on tarkoitettu henkilöille jotka toimivat kulttuuri- ja taidetoiminnan asiantuntija - ja
30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. järjestelmätyöt: työskentely
Hyväksymismerkinnät 1 (7) Näytön kuvaus: Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä toimimalla tieto- ja tietoliikennealan yrityksissä erilaisissa työkokonaisuuksissa ja tehtävissä sekä
TIETOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA
TIETOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Tietotekniikan koulutusohjelman toimintaympäristö ja osaamistavoitteet Tietotekniikan koulutusohjelmasta valmistuneet insinöörit sijoittuvat suunnittelu-, ohjelmointi-, esimies-,
Tietotekniikan ko (INTIAI15A6)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Tietotekniikan ko (INTIAI15A6) code name 1 2 3 4 sum INTIA15AYDIN-1000 Ydinosaaminen 105 INTIA15ATI01-1000 Minustako tieto- ja viestintätekniikan insinööri 15 TI0101 Opiskelijana
Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja
1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan nimi ja ryhmätunnus Opintojakson
AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA
AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Suomen teollisuuden kilpailukyky perustuu yhä enemmän tietotaitoon. Automaation avulla osaaminen voidaan hyödyntää tehostuvana tuotantona. Automaatiotekniikan koulutusohjelman
SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010
SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010 Sähkötekniikan koulutusohjelman toimintaympäristö ja osaamistavoitteet Sähkötekniikan koulutusohjelma on voimakkaasti poikkialainen ja antaa mahdollisuuden perehtyä
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen
Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (insinööri)
Hämeen ammattikorkeakoulu Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (insinööri) Sijoittuminen työelämään Rakentamisen osaajia tarvitaan yhteiskunnassamme kaikkialla. Talojen lisäksi rakennustekniikkaa sovelletaan
ARVIOINTIKRITEERIT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAATU JA TURVALLISUUS OPINTOKOKONAISUUDEN OPINNOILLE
SeAMK Sosiaali- ja terveysala Sairaanhoitaja (AMK) tutkinto-ohjelma Päivätoteutus ja monimuotototeutus ARVIOINTIKRITEERIT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAATU JA TURVALLISUUS OPINTOKOKONAISUUDEN OPINNOILLE
1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON, MEDIA-ASSISTENTTI, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN
AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON MÄÄRÄYKSEN MUUTOS LIITE 1 1(5) 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON, MEDIA-ASSISTENTTI, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.2 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON
Konetekniikan koulutus syksy 2016 alkaen
Hämeen Ammattikorkeakoulu Konetekniikan koulutus syksy 2016 alkaen Konetekniikan koulutusvastuualueesta valmistuu koneinsinöörejä, joilla on insinöörin perustaitojen lisäksi hyvä ja ajantasainen erikoisosaaminen
Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille
Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja
Liikennealan ko (INLINU14A6)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Liikennealan ko (INLINU14A6) Sijoittuminen työelämään Liikennealan insinöörin työtehtävien kirjo on laaja aina liikennejärjestelmien suunnittelusta ja strategisesta ohjauksesta
Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.
OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Multimediatuotanto 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella multimediatuotannon tuotantoprosessin, suunnitella ja toteuttaa multimediatuotteita,
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos
hyvä osaaminen
MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön
Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja
1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu Edistynyt osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan
IT-OSAAJA, TIETOJENKÄSITTELYN ERIKOISTUMISOPINNOT
IT-OSAAJA, TIETOJENKÄSITTELYN ERIKOISTUMISOPINNOT KOULUTUKSEN KOHDERYHMÄ SISÄLTÖ Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet uusien tietoteknisten menetelmien ja välineiden hyödyntämiseen.
Opiskelija voi painottaa opintojaan haluamaansa suuntaan esim. liikennesuunnittelun tai älyliikenteen opintopoluille.
Hämeen ammattikorkeakoulu Liikenneala Sijoittuminen työelämään Liikennealan insinöörin työtehtävien kirjo on laaja aina liikennejärjestelmien suunnittelusta ja strategisesta ohjauksesta yksityiskohtaiseen
2.44. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp
2.44. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp Tutkinnon osan tulee sisältää kaikkien kolmen osa-alueen pakolliset osaamistavoitteet (yhteensä 8 osaamispistettä). Lisäksi tutkinnon osan tulee sisältää
hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan
MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA 8 T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas harjoittelee kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää lämpöilmiöiden tuntemisen
MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN
MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN Matematiikka ja matematiikan soveltaminen, 4 osp Pakollinen tutkinnon osa osaa tehdä peruslaskutoimitukset, toteuttaa mittayksiköiden muunnokset ja soveltaa talousmatematiikkaa
TAKE- työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen
Opinnollistaminen Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto (3216040) / Julkaisugrafiikan tuotanto (105794) YRITYS, Yleiskuvaus yrityksestä (toimiala, päätehtävä ja tuotannon/toiminnan kuvaus sekä
Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.
Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan
Osaamispisteet. Vapaasti valittava
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata
Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus
Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa
7.4.7. KÄSITYÖ VALINNAINEN LISÄKURSSI
7.4.7. KÄSITYÖ VALINNAINEN LISÄKURSSI 339 LUOKKA 8 2 h viikossa TAVOITTEET oppii tuntemaan käsityöhön liittyviä käsitteitä ja käyttämään erilaisia materiaaleja, työvälineitä ja menetelmiä oppii käsityön
Konetekniikan koulutus syksystä 2017 alkaen
Hämeen ammattikorkeakoulu Konetekniikan koulutus syksystä 2017 alkaen Konetekniikan koulutusvastuualueesta valmistuu koneinsinöörejä, joilla on insinöörin perustaitojen lisäksi hyvä ja ajantasainen erikoisosaaminen
OSAAMISTODISTUS* Todistus Jupiter säätiössä valmennusjakson aikana tunnistetusta ja saavutetusta ammatillisesta osaamisesta
OSAAMISTODISTUS* Todistus Jupiter säätiössä valmennusjakson aikana tunnistetusta ja saavutetusta ammatillisesta osaamisesta Nimi Ville Valmentautuja Henkilötunnus 031111-094W Valmennuksen järjestäjä Todistuksen
Liikennealan ko (INLINU15A6)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Liikennealan ko (INLINU15A6) Sijoittuminen työelämään Liikennealan insinöörin työtehtävien kirjo on laaja aina liikennejärjestelmien suunnittelusta ja strategisesta ohjauksesta
VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Liiketalouden perustutkinto
VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Liiketalouden perustutkinto Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Oulaisten ammattiopisto Hyväksytty: 2 Sisällys JOHDANTO... 3 4. VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT... 4
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Lapin ammattiopisto D Visualisointi - josta työssäopp. Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa ammattitaitonsa suunnittelemalla, toteuttamalla ja visualisoimalla
VAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 27.10.2009
VAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 27.10.2009 K-MESTARIMYYJÄKOULUTUS, 1 ov 1. Ilmoittautuminen linjakohtaisesti Mestarimyyjäkoulutukseen ilmoittutumisajan puitteissa
Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus(rakennusmestari)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Rakennus-ja yhdyskuntatekniikan koulutus(rakennusmestari) Rakennusmestari (AMK) koulutus sisältää vastaavalta työnjohtajalta vaadittavat opinnot kaikissa rakentamisen työnjohtotehtävien
ALAN ASIANTUNTI- JATEHTÄVISSÄ TOIMIMINEN, KE- HITTÄMINEN JA ONGELMANRAT- KAISU - perustella asiantuntijatehtävissä. toimiessaan tekemiään
ALKUVAIHEEN MINEN MISALUEET Tasot ALAN TEORIOIDEN, KÄSITTEIDEN, ME- NETELMIEN JA PE- RIAATTEIDEN MINEN 5 - käyttää keskeisiä teorioita, käsitteitä ja menetelmiä johdonmukaisesti erilaisissa - kirjoittaa
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Kehitysympäristön käyttö Tavoitteet: Opiskelija osaa määritellä, suunnitella ja toteuttaa ohjelmiston sekä dokumentoida ja testata valittua
arvioinnin kohde
KEMIA 9-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas tunnistaa omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti T3 Oppilas ymmärtää kemian osaamisen
Opinnollistaminen. TAKE- työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen 16. elokuuta 2018 YRITYS:
Opinnollistaminen Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon perusteet (321604) / tutkinnon osa; media-alalla toimiminen (105807) YRITYS: Tutkinnon osa: Media-alalla toimiminen, 15 osp Ammattitaitovaatimukset
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS
1/5 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen
AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto. MÄÄRÄYKSEN MUUTOS Lausuntopyyntö 15/421/2012 LIITE 1 (4) - - -
1 (4) - - - 4.2.17 Tallennetuotanto Ammattitaitovaatimukset osaa tallentaa tekstiä, kuvaa, ääntä, liikkuvaa kuvaa ja kolmiulotteisia malleja laatukriteerien mukaisesti käsitellä kaikkia aineistolajeja
10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus: Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä työskentelemällä yrityksessä, jossa valmistetaan ja kehitetään sulautettuja järjestelmiä.
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä suunnittelemalla ja ohjaamalla itsenäisesti kerhotoimintaa. Keskeisinä taitoina kerhontoiminnan ohjauksessa ovat kasvatuksellisesti
Liikennealan ko (INLINU15A6)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Liikennealan ko (INLINU15A6) Sijoittuminen työelämään Liikennealan insinöörin työtehtävien kirjo on laaja aina liikennejärjestelmien suunnittelusta ja strategisesta ohjauksesta
Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3) code name 1 2 sum YARKA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 80 YARKA15AYRK01-1000 Rakentamistalous 20 YRK0101 Strateginen johtaminen ja talous 5 5
Opintoihin käytettävä aika lukukauden tarkkuudella: syyskausi 1.8.-31.12 kevätkausi 1.1.-31.7 Suoritettava yhteensä vähintään opintopistettä
(Liitteeksi kopiot korvaavuuksien / hyväksilukujen perusteena käytetyistä todistuksista) Opiskelijan nimi Opiskelijanumero Ryhmän tunnus TV12S1 Korvattavat / hyväksiluettavat opinnot: Kokonaiset tutkinnot:
YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Ruokaketjun kehittämisen koulutuksen opinnot on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka tarvitsevat
Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus
Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa
opetussuunnitelma- rakenne
Insinöörikoulutuksen Foorumi 2010 17.-18.3.2010 Hämeenlinna Työelämälähtöinen älähtöi opetussuunnitelma- rakenne Janne Roslöf janne.roslof@turkuamk.fi Taustaa Lähtökohtina hti * OPS, jossa hyvin vähän
Liikennealan ko (INLINU14A6)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Liikennealan ko (INLINU14A6) Sijoittuminen työelämään Liikennealan insinöörin työtehtävien kirjo on laaja aina liikennejärjestelmien suunnittelusta ja strategisesta ohjauksesta
Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. Opintojen rakenne ja sisältö
OPETUSSUUNNITELMA TALOTEKNIIKAN KOULUTUS Liiketalouden ja tekniikan keskus Rakennusten energiatehokkuus- ja käytettävyysvaatimusten merkitys lisääntyy jatkuvasti. Samalla uusi teknologia luo mahdollisuuksia
Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan
1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelujen käyttöönotto ja tuki Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Työasemaympäristön suunnittelu ja toteuttaminen Kouluttaminen ja asiakastuki
Sähkö- ja automaatiotekniikka (INSAAI14A7)
Hämeen ammattikorkeakoulu Sähkö- ja automaatiotekniikka (INSAAI14A7) Sähkö- ja automaatiotekniikkaan erikoistunut insinööri (AMK) osaa suunnitella sähköistystä ja automaatiota niin tavallisiin kodinkoneisiin
POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi
1 POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA Lukuvuosi 2015 2016 Opetussuunnitelma on käsitelty koulutustoiminnan ohjausryhmässä 5.5.2015. Poliisiammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt
DATANOMI TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO
DATANOMI TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO Kokkolassa 1.9.2014 31.5.2016 Koulutus Aikuisopiskelijoille tarkoitettu tieto- ja viestintätekniikan perustutkintoon valmistava koulutus. Tutkintonimikkeenä
Viestinnän tutkinto ohjelma, 3D animointi ja visualisointi OPETUSSUUNNITELMA KXD19S13D
Viestinnän tutkinto ohjelma, 3D animointi ja visualisointi OPETUSSUUNNITELMA KXD19S13D ja 3D animoinnin ja visualisoinnin VISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSOPINNOT, 3D 25 Graaf suunnittelun, 5 op 5 5 Valokuvauksen,
Sähkö- ja automaatiotekniikka (INSANU16X7)
Hämeen ammattikorkeakoulu Sähkö- ja automaatiotekniikka (INSANU16X7) Sähkö- ja automaatiotekniikkaan erikoistunut insinööri (AMK) osaa suunnitella sähköistystä ja automaatiota kiinteistöihin sekä teollisuuden
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja
10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 () Matkailualan perustutkinto Koodi: MAT3902 Päätös: LAMO C19/201 Näytön kuvaus osoittaa ammattitaitonsa työskentelemällä kulttuuritapahtumassa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että
AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala
AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO, PELIGRAFIIKAN
Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet.
OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) Opintojakso Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi
Tavoitteet TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA Tutkinnon rakenne. Tietoliikenne. Elektroniikka
4.11. TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA Koulutusohjelman johtaja prof. Jari Nurmi huone HC304, puhelin 365 3884 email: jari.nurmi@tut.fi Sihteeri Irmeli Lehto huone HD326, puhelin 365 3366 email:
Luonnos. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön osaaminen Ope.fi -osaamisalueiden päivitys luvulle.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön osaaminen Ope.fi -osaamisalueiden päivitys 2010 -luvulle SSÄLLYS - Ope.fi taitotasot (2000) - Ope.web taitotasot (2008) - Kysymyksiä taitotasojen uusiksi osaamisalueiksi
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 19.11.2008 Marja Hollo ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ
Tieto- ja viestintäteknologia
Tieto- ja viestintäteknologia Metropolia ammattikorkeakoulu Opiskelijoita 14 000 Valmistuvia/vuosi 2500 Henkilökuntaa 1100 4 koulutusalaa kulttuuriala liiketalouden ala sosiaali- ja terveysala tekniikan
2. tai 3. opintovuosi Menetelmät Ryhmätunnit, itsenäinen harjoittelu, orkesterien ja/tai kuorojen harjoitusten ja konserttien seuraaminen
MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO 2010, MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA OPETUSSUUNNITELMA TUTKINTOKOHTAINEN OSA PAIKALLISESTI TARJOTTAVAT TUTKINNON OSAT / täydennys Hyväksytty Helsingin Konservatorion johtokunnassa
Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op)
OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan.
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Pelituotanto 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja testata pelin, jossa on useita erilaisia pelitiloja, grafiikkaa,
OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin.
Hyväksymismerkinnät 1 (6) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
Elinikäisen oppimisen avaintaidot: - Oppiminen ja ongelmanratkaisu - Ammattietiikka - Kestävä kehitys. Harjoitustöiden ja Itsearvioinnin yhteydessä.
ELÄMÄNHALLINTA, 2 ov 1. Elämänhallintaan liittyvien kysymysten käsitteleminen ja elämään liittyvistä asioista selviytyminen 2. Elinikäisen oppimisen avaintaidot - Ammattietiikka - Kestävä kehitys Arvioinnin
Laaja-alainen, opiskelijalähtöinen ja projektiperusteinen opetussuunnitelma, case Monitori
Laaja-alainen, opiskelijalähtöinen ja projektiperusteinen opetussuunnitelma, case Monitori Insinöörikoulutuksen Foorumi 2012 Seminaariesitelmä Timo Turunen ja Matti Welin Monitori koulutusalarajat ylittävä
Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa
Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Syksy 2017 Tanja Välisalo tinyurl.com/hytk-tvt2017 Sisältö 1. Mitä teknologiataitoja tarvitsen?
OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN
OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa monipuolisia tilaajalähtöisten viestintätuotteiden julkaisu-, tulostus- tai
Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi
Tekijä: Pirkko Jokinen Osaamisen arviointi Arviointi kohdistuu Osaamisen eli pätevyyden arviointiin = tutkinnon edellyttämät oppimistulokset (learning outcomes) Arvioidaan tiedot, taidot ja asenteet Opintojakson
Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus. OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus
OPETUSSUUNNITELMA Medianomi (AMK), monimuotototeutus Media-alan monimuotototeutuksessa syvennyt kuvalliseen viestintään. Opinnoissasi paneudut kuvalliseen ilmaisuun ja visuaaliseen viestintään soveltamalla
Puutarhatalous HAMK organisaatiossa
Puutarhatalous HAMK organisaatiossa HAMK Biotalous Puutarhatalous n. 50 opiskelijaa/v Rakennettu ympäristö Maaseutuelinkeinot Hevostalous Metsätalous Kestävä kehitys Bio- ja elintarviketekniikka Puutarha-alan
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS
1/4 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen
OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN
OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ LUKIJALLE 1. MITÄ ON TYÖPAIKALLA TAPAHTUVA OPPIMINEN? 2. MIKÄ ON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ? 2.1. Oppilaitosnäyttö
Viestinnän tutkinto-ohjelma, 3D-animointi ja -visualisointi OPETUSSUUNNITELMA KXD18S13D
Viestinnän tutkinto-ohjelma, 3D-animointi -visualisointi OPETUSSUUNNITELMA KXD18S13D 3D-animoinnin - visualisoinnin asiantuntiksi Opiskelu- viestintätaidot, 5 op 5 5 Media-alan yrittäjyys, 5 op 5 5 VISUAALISEN
OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015
OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä
eamk-verkkototeutusten laatukriteerit: toteutus
1 (5) eamk-verkkototeutusten laatukriteerit: toteutus Kohderyhmä ja käyttäjät Arviointi Muistiinpanot Käyttäjät ja heidän tarpeensa huomioidaan suunnittelussa ja tuotantovaiheessa sekä toteutuksen aikana.
VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto
VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Ylivieskan ammattiopisto Hyväksytty: 2 Sisällys JOHDANTO... 3 4. VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON
MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ
1 MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OSAAMISALASSA
Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus OPETUSSUUNNITELMA
OPETUSSUUNNITELMA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KEHITTÄMISEN JA JOHTAMISEN KOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan keskus Suoritettava tutkinto Tutkintonimike Fysioterapeutti (ylempi AMK) Sairaanhoitaja (ylempi AMK)
Tieto- ja viestintätekniikka. Internetistä toimiva työväline 1,5 osp (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille)
Kuvaukset 1 (5) Tieto- ja viestintätekniikka Internetistä toimiva työväline 1,5 osp (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille) Tavoitteet omaksuu verkko-oppimisympäristön ja sähköpostin keskeiset toiminnot tutustuu
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osa ei sisällä ammattiosaamisen näyttöä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen
Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston toteuttamisen, toteuttaa, testata ja dokumentoida ohjelmiston.
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ tuotantoversion toteuttaminen 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella toteuttamisen, toteuttaa, testata ja dokumentoida. Työssäoppimisen keskeinen
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Ylläpitotehtävissä toimiminen 30 osp. Tavoitteet
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Ylläpitotehtävissä toimiminen 30 osp Tavoitteet Opiskelija osaa ylläpitää tieto- ja viestintäteknistä toimintaympäristöä sekä siinä tarjottavia
Opintoihin käytettävä aika lukukauden tarkkuudella: syyskausi kevätkausi Suoritettava yhteensä vähintään opintopistettä
(Liitteeksi kopiot korvaavuuksien / hyväksilukujen perusteena käytetyistä todistuksista) Opiskelijan nimi Opiskelijanumero Ryhmän tunnus TV11S1 Korvattavat / hyväksiluettavat opinnot: Kokonaiset tutkinnot:
YAUTE19 Insinööri (ylempi AMK), Automaatiotekniikka
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YAUTE19 Insinööri (ylempi AMK), Automaatiotekniikka Koulutus antaa valmiudet toimia teknologiayrityksen vaativissa asiantuntija- ja esimiestehtävissä. Koulutus kehittää
KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET
TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINNON
Sähkö- ja automaatiotekniikka (INSAAI15A7)
Hämeen ammattikorkeakoulu Sähkö- ja automaatiotekniikka (INSAAI15A7) Sähkö- ja automaatiotekniikkaan erikoistunut insinööri (AMK) osaa suunnitella sähköistystä ja automaatiota kiinteistöihin sekä teollisuuden
Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä
Kuvaukset 1 (6) Englanti, Back to basics, 1 ov (YV3EN1) Tavoite osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Teemat ja
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön sisällöt, taidot ja osaaminen
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön sisällöt, taidot ja osaaminen 1. Laitteiden, ohjelmistojen ja palveluiden hallinta (tietokoneen käyttötaidot, käyttöjärjestelmä, tutustuminen erilaisiin tietoteknisiin