PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS CRAMO OYJ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 14.2.2012 CRAMO OYJ"

Transkriptio

1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS CRAMO OYJ 1

2 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys Hallituksen jäsenten palkitseminen Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön palkitsemisen periaatteet Tulokseen perustuvat kannustinjärjestelmät Ylimmän johdon pitkäaikainen osakeomistusohjelma Pitkän aikavälin kannustimet Eläke Toimitusjohtajan palkitseminen ja toimisuhde Toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkat ja palkkiot

3 Tämä selvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin kohdan 7 Palkitseminen, suosituksen 47 mukaisesti. 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys Cramon palkitseminen perustuu yrityksen palkitsemisperiaatteisiin. Palkitsemisjärjestelyistä päätettäessä on huomioitu yrityksen strategia, voitettavat taistelut -tavoitteet sekä pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet. Taatakseen, että palkitseminen on yhteydessä Cramon taloudellisen tuloksen kanssa, palkitsemisperiaatteet perustuvat ennalta määriteltyihin ja mitattaviin suoritus- ja tuloskriteereihin. Hyvin suunniteltujen palkitsemisjärjestelyjen tavoitteena on houkutella ja sitouttaa lahjakkaita työntekijöitä ja edistää yrityksen taloudellista menestystä. Kiinteiden palkkojen lisäksi Cramolla on yhtiön johdolle ja avainhenkilöstölle suunniteltu palkitsemisjärjestelmä. Johdon palkkiot perustuvat henkilökohtaisesti määräytyvään palkitsemiskokonaisuuteen, joka noudattaa paikallisia säännöksiä ja sisältää kaikki veronalaiset luontoisedut. Palkitsemisjärjestelmä koostuu kahdesta osasta: vuositulokseen perustuvista kannustinjärjestelmistä ja pitkän aikavälin kannustimista. Osakkeenomistajat päättävät yhtiökokouksessa hallituksen jäsenten palkkioista nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotuksesta. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta valmistelee myös hallituksen hyväksyttäväksi asiat, jotka liittyvät yhtiön palkitsemisjärjestelmään, johdon ja avainhenkilöstön vuositulokseen perustuviin palkkioihin ja pitkän aikavälin kannustinjärjestelmiin sekä edellä mainittujen palkkioiden ja kannustimien kohdentamiseen. Cramon nimitys- ja palkitsemisvaliokunta valmistelee hallitukselle ehdotuksen toimitusjohtajan työsuhteen ehdoista. Hallitus hyväksyy toimitusjohtajan työehdot ja palkitsemisen. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta valmistelee hallitukselle ehdotuksen hyväksyttäväksi koskien konsernin johtoryhmän kiinteitä vuosittaisia palkkoja. 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen Vuonna 2011 varsinainen yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenille seuraavat vuosittaiset palkkiot: Hallituksen puheenjohtaja Hallituksen varapuheenjohtaja Muut hallituksen jäsenet euroa euroa euroa Lisäksi valiokuntien kokouksista päätettiin maksaa euron palkkio. Vuonna 2011 hallitus kokoontui viisitoista kertaa. Kolme kokouksista oli puhelinkokousia ja neljä per capsulam. Tarkastusvaliokunta kokoontui viisi kertaa ja nimitys- ja palkitsemisvaliokunta kaksi kertaa vuoden 2011 aikana. Seuraa- 3

4 va taulukko havainnollistaa hallituksen saamat maksuperusteiset palkkiot vuodelta Nimi Asema Hallituksen kokoukset Hallitus yhteensä Stig Gustavson Eino Halonen J. T. Bergqvist alkaen Helene Biström Tarkastusvaliokunta Palkkiosta 40 prosenttia maksetaan Cramo Oyj:n osakkeina ja 60 prosenttia rahana. Jos osakkeiden hankkimista ei voida toteuttaa yhtiöstä tai hallituksen jäsenestä johtuvan syyn vuoksi, maksetaan koko palkkio rahana. Kohtuulliset matkakustannukset korvataan laskua vastaan. Hallituksen jäsenet eivät kuulu yhtiön optio-ohjelmaan, bonusjärjestelmään eivätkä eläkejärjestelmään. Hallituksen jäsenille ei tilikauden aikana myönnetty palkkiona osakkeita eikä osakkeisiin liittyviä oikeuksia, lukuun ottamatta yllä mainittuja osakkeita. 3 Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön palkitseminen 3.1 Tulokseen perustuvat kannustinjärjestelmät Yhteensä Cramon lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmän tarkoituksena on edistää yhtiön strategisten tavoitteiden saavuttamista luomalla vahva tuloskulttuuri. Konserni- ja maa- tai tytäryhtiökohtaisiin tulokseen perustuvien kannustinjärjestelmien pariin kuuluvat ylin johtoryhmä (toimitusjohtaja, varatoimitusjohtaja sekä talous- ja rahoitusjohtaja), muut konsernin johtoryhmän jäsenet ja yli 100 yritysjohtoon ja avainhenkilöstöön kuuluvaa henkilöä kaikista Cramo- konsernin maista. Hallitus asettaa konsernin ja maakohtaiset tulostavoitteet, joiden saavuttamiseen johdolle maksettavat palkkiot ovat sidoksissa. Tavoitteet asetetaan vuosittain ja mahdollinen palkkio maksetaan kerran vuodessa tilikauden päättymisen jälkeen seuraavan vuoden maaliskuussa. Vuonna 2011 merkittävimmät taloudelliset tavoitteet olivat sidoksissa liiketulokseen (EBITA) sekä sijoitetun Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta Hallituspalkkioilla ostettujen osakkeiden määrä Osakkeet, Palkkiot, Puheenjohtaja Varapu heen- johtaja Jäsen Jäsen alkaen Victor Hartwall Jäsen Jari Lainio Jäsen Esko Mäkelä Jäsen Fredrik Cappelen asti Thomas von Hertzen asti Jäsen Jäsen Yhteensä

5 pääoman tuottoprosenttiin (ROI-%). Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta arvioi asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja laatii ehdotuksen kannustimien kohdentamisesta hallituksen hyväksyttäväksi. Vuosibonuksen koko määräytyy konsernin taloudellisen tuloksen perusteella. Tilikaudella 2011 maksettava enimmäisbonus oli 100 prosenttia henkilön perusvuosipalkasta. 3.2 Ylimmän johdon pitkäaikainen osakeomistusohjelma Kesäkuussa 2009 Cramo Oyj:n hallitus hyväksyi uuden ylimmän johtoryhmän jäsenten osakeomistusohjelman. Järjestelyn tarkoituksena on sitouttaa ylimmän johtoryhmän jäsenet yhtiöön kannustamalla heitä hankkimaan ja omistamaan Cramo Oyj:n osakkeita ja tätä kautta kasvattamaan yhtiön omistajaarvoa pitkällä tähtäyksellä. Vuonna 2009 ylimmän johtoryhmän jäsenet perustivat osakeomistusta varten Cramo Management Oy -nimisen yhtiön, joka hankki vuoden aikana markkinoilta Cramo Oyj:n osaketta yhteensä noin 2,48 miljoonan euron arvosta. Osakehankinnat rahoitettiin johtajien yhteensä noin euron suuruisella oman pääoman ehtoisella sijoituksella sekä Cramo Oyj:ltä otetulla korollisella 2,0 miljoonan euron lainalla. Vuonna 2011 Cramo Oyj hankki Cramo Management Oy:n koko osakekannan konsernin ylimmän johtoryhmän jäseniltä osakevaihdolla. Cramo Management Oy:tä koskevien sopimusten mukaan Cramo Management Oy:llä oli velvollisuus maksaa Cramo Oyj:n myöntämä laina ennenaikaisesti takaisin, mikäli Cramo Oyj:n osakekurssi ylittää muutoin kuin tilapäisesti tietyn sopimuksissa määritetyn hinnan. Tämä ehto täyttyi Järjestelyssä Cramo Management Oy:n koko osakekanta siirtyi Cramo Oyj:lle. Osakevaihdon toteutumisen jälkeen Cramo Oyj:n ylimmän johtoryhmän jäsenten aikaisempi välillinen omistus kohdistuu suoraan Cramo Oyj:n osakkeisiin. Osakevaihdossa annettavien uusien osakkeiden lukumäärä määriteltiin Cramo Management Oy:n nettovarallisuuden perusteella ja laskettiin sekä annettavien uusien osakkeiden että Cramo Management Oy:n omistamien Cramo Oyj:n osakkeiden osalta käyttäen yhtiön osakkeen vaihdolla painotettua keskikurssia NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä Nämä uudet osakkeet ovat hallituksen kesäkuussa 2009 päättämän ja päättyvän luovutusrajoituksen piirissä. 3.3 Pitkän aikavälin kannustimet Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta on valinnut ja hallitus on hyväksynyt kaikista Cramo maista noin 100 yritysjohtoon ja avainhenkilöstöön kuuluvaa henkilöä, mukaan lukien ylimmän johtoryhmän ja muut konsernin johtoryhmän jäsenet, osallistumaan vuoden 2006 optio-ohjelmaan. Cramon yritysjohdon ja avainhenkilöiden 2006 käynnistetty ohjelma (2006A, 2006B ja 2006C) tukee konsernin pitkäaikaisten tavoitteiden saavuttamista motivoimalla tunnistetut avainhenkilöt pysyvästi yhtiöön. 5

6 Marraskuussa 2009 ja 2010 ja lokakuussa 2011 hallitus vahvisti kulloisenkin vuoden optio-ohjelman kohdentamisen yli 100 johtajalle ja avainhenkilölle kaikista Cramon toimintamaista, mukaan lukien ylimmän johtoryhmän jäsenet ja muut konsernin johtoryhmän jäsenet. Optioita jaettaessa hallitus ottaa huomioon ketkä avainhenkilöistä ovat myös lisänneet omistustaan yhtiössä. Cramo Oyj:n vuoden 2006 optio-ohjelmaan kuuluvilla optioilla 2006A merkittiin tammikuussa 2011 yhteensä yhtiön osaketta. Koko merkintähinta, ,44 euroa, kirjattiin yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. 3.4 Eläke Cramon johtajat kuuluvat kotimaassaan paikallisen eläkejärjestelmän piiriin, joissa eläke määräytyy palvelusvuosien lukumäärän ja ansiotulojen perusteella lakisääteisen järjestelmän mukaisesti. Suomalainen työeläkejärjestelmä mahdollistaa eläkkeelle siirtymisen joustavasti vuoden iässä ilman, että oikeutta täyteen eläkkeeseen rajoitetaan. Toimitusjohtaja sekä kolme konsernin johtoryhmän jäsentä kuuluvat vapaaehtoisen eläkejärjestelmän piiriin. Vapaaehtoinen eläkejärjestelmä on maksuperusteinen. Vapaaehtoisen eläkejärjestelyn kustannukset olivat yhtiölle vuonna 2011 toimitusjohtajan osalta euroa ja kolmen johtoryhmän jäsenen osalta euroa, yhteensä euroa. 3.5 Toimitusjohtajan palkitseminen ja toimisuhde Cramon toimitusjohtajalla on kirjallinen toimisuhdesopimus, jonka hallitus hyväksyy. Kiinteän perusvuosipalkan lisäksi toimitusjohtajalle maksettavat palkkiot sisältävät tulokseen perustuvan kannustinosuuden, joka on hallituksen päätöksen mukaisesti sidottu konsernin ja/tai henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Vuonna 2011 toimitusjohtajalle maksettava enimmäisbonus oli 100% perusvuosipalkasta. Toimitusjohtajan palkkioihin kuuluvat myös luontoisedut kuten auto ja puhelin. Ylimmän johtoryhmän jäsenenä toimitusjohtaja osallistuu pitkäaikaiseen osakeomistusohjelmaan ja lisäksi hän kuuluu kaikkien Cramon optio-ohjelmien piiriin. Toimitusjohtajan toimisuhteen irtisanomisaika on 6 kuukautta. Tältä ajalta hän saa täyttä palkkaa. Mikäli työsuhde päätetään työnantajan toimesta, toimitusjohtaja voi olla lisäksi oikeutettu 18 kuukauden palkkaa vastaavaan erorahaan. Toimitusjohtajan eläkeikä on 63 vuotta. Lakisääteisen eläketurvan lisäksi Cramo tarjoaa toimitusjohtajalle vapaaehtoisen eläkevakuutuksen. Toimitusjohtajan vapaaehtoisen eläkejärjestelyn kustannukset olivat yhtiölle euroa vuonna

7 3.6 Toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkat ja palkkiot Seuraava taulukko esittää Cramon toimitusjohtajalle ja johtoryhmälle maksetut palkkiot vuonna Suoriteperusteiset*: Kiinteä perusvuosipalkka Tulokseen perustuvat kannustimet Luontoisedut Osakeperusteiset palkkiot Työsuhteen päättymisen jälkeiset edut 2011 Yhteensa Toimitusjohtaja Konsernin johtoryhmä YHTEENSÄ * Suoriteperusteinen tarkoittaa, että muuttuvat palkkiot perustuvat vuoden 2011 tulokseen, mutta ne maksetaan vuonna

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1.10.2010 CRAMO OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1.10.2010 CRAMO OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1.10.2010 CRAMO OYJ 1 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys... 3 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 3 Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ 1 1 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 2 Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön palkitsemisen periaatteet... 3 2.1 Tulokseen perustuvat kannustinjärjestelmät...

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 10.2.2016 CRAMO-KONSERNI

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 10.2.2016 CRAMO-KONSERNI PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 10.2.2016 CRAMO-KONSERNI 1 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys... 3 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 4 3 Toimitusjohtajan, konsernijohtoryhmän

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 12.2.2014 CRAMO-KONSERNI

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 12.2.2014 CRAMO-KONSERNI PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 12.2.2014 CRAMO-KONSERNI 1 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys... 3 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 4 3 Toimitusjohtajan, konsernijohtoryhmän

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 10.2.2015 CRAMO-KONSERNI

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 10.2.2015 CRAMO-KONSERNI PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 10.2.2015 CRAMO-KONSERNI 1 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys... 3 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 4 3 Toimitusjohtajan, konsernijohtoryhmän

Lisätiedot

HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012)

HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012) HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012) Sisältö 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen 1.1 Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot vuonna 2011 2. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2011

Palkka- ja palkkioselvitys 2011 Palkka- ja palkkioselvitys 2011 Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat periaatteet Yhtiön palkitsemisjärjestelmien on tarkoitus motivoida henkilöstöä hyviin suorituksiin ja korostaa sitoutumista Konecranes-konsernin

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 17.3.2015 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 3.6.2014 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen

Lisätiedot

Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti.

Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti. EXEL COMPOSITES OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti. Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat

Lisätiedot

Konecranes Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys 2010

Konecranes Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys 2010 Konecranes Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2010 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2010 Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat periaatteet Yhtiön palkitsemisjärjestelmien on tarkoitus motivoida henkilöstöä hyviin

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys. Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys. Palkka- ja palkkioselvitys 41 Tässä raportissa kuvataan Afarakin hallituksen ja johtoryhmän palkitsemisperiaatteet ja -käytännöt sekä kerrotaan heidän palkkioistaan ja osakeomistuksestaan vuonna 2014. Palkitsemisperiaatteet Afarak

Lisätiedot

Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana toimii Philip Baum. Jäseninä ovat Jelena Manojlovic, Markku Kankaala ja Barry Rourke.

Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana toimii Philip Baum. Jäseninä ovat Jelena Manojlovic, Markku Kankaala ja Barry Rourke. Palkka- ja palkkioselvitys Tässä raportissa kuvataan Ruukin hallituksen ja johtoryhmän palkitsemisperiaatteet ja - käytännöt sekä kerrotaan heidän palkkioistaan ja osakeomistuksestaan vuonna 2011. Palkitsemisperiaatteet

Lisätiedot

Cargotecin palkka- ja palkkioselvitys 2014

Cargotecin palkka- ja palkkioselvitys 2014 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 1 Cargotecin palkka- ja palkkioselvitys 2014 Palkka- ja palkkioselvityksessä esitetään yhtiön palkitsemisperiaatteet sekä maksetut palkat ja palkkiot hallituksen jäsenille,

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1 (5)

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1 (5) PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1 (5) Tämä esitys on Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (2010) suosituksessa 47 tarkoitettu Raisio Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys. Esitetyt tiedot ovat pääsääntöisesti

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys sdsdsdsd Palkka- ja palkkioselvitys 2013 1 Palkka- ja palkkioselvitys Hallituksen palkkiot Hallituksen palkkioista päätetään yhtiökokouksessa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan suosituksen pohjalta.

Lisätiedot

Hallitus. Palkka- ja palkkioselvitys 2012

Hallitus. Palkka- ja palkkioselvitys 2012 Palkka- ja palkkioselvitys 2012 Hallitus Yhtiökokous päättää hallituksen jäsenten palkkioista nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotuksen pohjalta. Hallituksen palkkioita määritettäessä valiokunta ottaa

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys (13.3.2014)

Palkka- ja palkkioselvitys (13.3.2014) Palkka- ja palkkioselvitys (13.3.2014) Hallituksen palkitseminen Varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen palkkioista. Hallituksen nimitysvaliokunta valmistelee yhtiökokoukselle tehtävät esitykset hallituksen

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 1 (7) QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 2 (7) Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 3 2 Hallitus... 3 3 Toimitusjohtaja... 4 4 Hallintoneuvosto... 4 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Ruukin palkitsemisvaliokunta on hallituksen valiokunta, joka on vastuussa toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkitsemisprosessista ja antaa tästä suosituksia hallitukselle sekä

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2013

Palkka- ja palkkioselvitys 2013 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 1 Palkka- ja palkkioselvitys 2013 Cargotecin palkka- ja palkkioselvityksessä esitetään yhtiön palkka- ja palkitsemisperiaatteet sekä maksetut palkkiot hallituksen jäsenille,

Lisätiedot

Kesko Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys

Kesko Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys Kesko Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2010 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on käsitelty Kesko Oyj:n hallituksen palkitsemisvaliokunnan kokouksessa 2.2.2011. Sisältö 1 Palkitsemisjärjestelmät... 3 1.1 Hallituksen

Lisätiedot

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014 Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014 Yksi vahva koko yrityksen kattava päämäärä ohjaa Wärtsilän toimintaa vuonna 2014. Täydellisen raportin löydätte osoitteesta www.wartsilareports.com/fi-fi/2014/ar/ Wärtsilä

Lisätiedot

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2013

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2013 Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2013 Sisältö 03 PALKAT JA PALKITSEMINEN 2013 2 Palkat ja palkitseminen vuonna 2013 Hallituksen jäsenten palkkiot Varsinainen yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1. 31.12.2014

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1. 31.12.2014 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1. 31.12.2014 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys HALLITUS Palkkiot Hallituksen palkkioista päättää varsinainen yhtiökokous. Vuonna 2014 tehdyn päätöksen mukaisesti hallituksen jäsenille maksetaan vuosipalkkiota seuraavasti: hallituksen jäsenille maksetaan

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti

Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti CapMan Oyj:n hallituksen vahvistama 11.2.2016. Tämä CapMan Oyj:n (jäljempänä CapMan) palkka- ja palkkioselvitys on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleen

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2014

Palkka- ja palkkioselvitys 2014 Palkka- ja palkkioselvitys 2014 1. Johdanto Uponorin palkitsemisperiaatteiden tavoitteena on sitouttaa työntekijät yhtiön tavoitteisiin ja arvoihin. Palkitsemisjärjestelmät suunnitellaan niin, että ne

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2014

Palkka- ja palkkioselvitys 2014 KUNTARAHOITUS Palkka- ja palkkioselvitys 2014 5.3.2015 Kuntarahoitus Oyj PL 744, 00101 Helsinki Käyntiosoite: Antinkatu 3 C, 5. kerros, 00100 Helsinki Puh. 09 6803 5666, Faksi 09 6803 5669 www.kuntarahoitus.fi

Lisätiedot

KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on käsitelty Kesko Oyj:n hallituksen palkitsemisvaliokunnan kokouksessa 4.2.2013 Kesko Oyj Y-tunnus 0109862-8 Satamakatu 3 Kotipaikka

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Palkka- ja palkkioselvitys...3

SISÄLLYSLUETTELO. Palkka- ja palkkioselvitys...3 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 SISÄLLYSLUETTELO Palkka- ja palkkioselvitys...3 Tämä sivu on tulostettu HKScanin verkkovuosikertomuksesta 2015. Lue kertomus kokonaisuudessaan osoitteesta vuosikertomus2015.hkscan.com.

Lisätiedot

KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on käsitelty Kesko Oyj:n hallituksen palkitsemisvaliokunnan kokouksessa 3.2.2014 Kesko Oyj Y-tunnus 0109862-8 Satamakatu 3 Kotipaikka

Lisätiedot

Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys

Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2012 Alma Media noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 15.6.2010 antamaa, 1.10.2010 alkaen voimassa olevaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia sellaisenaan.

Lisätiedot

Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys

Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2014 Kuva: Miika Kainu Alma Media noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 15.6.2010 antamaa, 1.10.2010 alkaen voimassa olevaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys Palkka- ja palkkioselvitys Tässä raportissa kuvataan Ruukin hallituksen ja johtoryhmän palkitsemisperiaatteet ja -käytännöt sekä kerrotaan heidän palkkioistaan ja osakeomistuksestaan vuonna 2012. Palkitsemisperiaatteet

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS maaliskuu 2014 Sisältö Sampo-konsernin palkitsemisperiaatteet 3 Hallituksen jäsenten palkitseminen 5 Konsernijohtajan ja johtoryhmän muiden jäsenten palkitseminen 5 2 Sampo-konsernin

Lisätiedot

Johdon. perusti rahaston vuonna 2011. Laajennetun johtoryhmän jäsenet eivät ole henkilöstörahaston

Johdon. perusti rahaston vuonna 2011. Laajennetun johtoryhmän jäsenet eivät ole henkilöstörahaston Johdon palkitseminen Yleistä Palkitsemisen ensisijaisena tavoitteena on houkutella, sitouttaa ja kannustaa avainhenkilöitä sekä tarjota vallitsevilla markkinoilla kilpailukykyinen palkitsemisjärjestelmä.

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 015 Evli Pankki Oyj PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 2 Evli noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia. Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu hallinnointikoodin

Lisätiedot

Caverion Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015. Julkinen

Caverion Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015. Julkinen Caverion Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015 Julkinen Palkka- ja palkkioselvitys 2015 26.1.2016 Julkinen Sisällysluettelo I Palkitsemisen päätöksentekojärjestys... 2 II Palkitsemisen periaatteet

Lisätiedot

Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2015

Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2015 Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2015 Alma Media noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 15.6.2010 antamaa, 1.10.2010 alkaen voimassa olevaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia sellaisenaan

Lisätiedot

Konecranes Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys 2013

Konecranes Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys 2013 Konecranes Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2013 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat periaatteet Yhtiön palkitsemisjärjestelmien on tarkoitus motivoida henkilöstöä hyviin

Lisätiedot

SAMPO-KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS JOULUKUU 2015

SAMPO-KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS JOULUKUU 2015 SAMPO-KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS JOULUKUU 2015 Joulukuu 2015 Sampo-konsernin palkka- ja palkkioselvitys Sampo noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antamaa, 1.10.2010 voimaan tullutta Suomen

Lisätiedot

SISÄLTÖ. 3 Sampo-konsernin palkitsemisperiaatteet. 5 Hallituksen jäsenten palkitseminen

SISÄLTÖ. 3 Sampo-konsernin palkitsemisperiaatteet. 5 Hallituksen jäsenten palkitseminen Maaliskuu 2015 SISÄLTÖ 3 Sampo-konsernin palkitsemisperiaatteet 5 Hallituksen jäsenten palkitseminen 5 Konsernijohtajan ja johtoryhmän muiden jäsenten palkitseminen 2 Sampo-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

Lisätiedot

Digian johdon palkka- ja palkkioselvitys

Digian johdon palkka- ja palkkioselvitys Digian johdon palkka- ja palkkioselvitys Tämä palkka- ja palkkioselvitys sisältää yhteenvedon Digia Oyj:n hallitusten jäsenten ja toimivan johdon taloudellisista eduista, palkitsemisjärjestelmästä ja palkitsemisen

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2015

Palkka- ja palkkioselvitys 2015 1 (6) KUNTARAHOITUS Palkka- ja palkkioselvitys 2015 1.3.2016 2 (6) 1 TAUSTA JA TARKOITUS Kuntarahoitus Oyj antaa vuosittain tällä palkka- ja palkkioselvityksellä tiedot luottolaitoksia koskevassa sääntelyssä

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2015

Palkka- ja palkkioselvitys 2015 REMUNERATION STATEMENT April 2014 1 (5) Palkka- ja palkkioselvitys 2015 Outokumpu Oyj Konserninjohto Riihitontuntie 7 B, PL 140, 02201 Espoo Puh. (09) 4211, Faksi (09) 421 3888, www.outokumpu.com Kotipaikka

Lisätiedot

OUTOKUMPU-KONSERNIN HALLITUKSEN JA JOHTORYHMÄN PALKITSEMISJÄRJESTELYT

OUTOKUMPU-KONSERNIN HALLITUKSEN JA JOHTORYHMÄN PALKITSEMISJÄRJESTELYT Palkka- ja palkkioselvitys Huhtikuu 2013 1 (6) OUTOKUMPU-KONSERNIN HALLITUKSEN JA JOHTORYHMÄN PALKITSEMISJÄRJESTELYT 1 HALLITUS Vuoden 2013 yhtiökokous vahvisti varsinaisessa yhtiökokouksessa 2012 asetetun

Lisätiedot

Johdon palkitseminen. Palkitsemisen periaatteet. Palkitsemisen päätöksentekojärjestys

Johdon palkitseminen. Palkitsemisen periaatteet. Palkitsemisen päätöksentekojärjestys Hallinnointi Johdon palkitseminen Palkitsemisen periaatteet Talvivaaran hallitus on nimennyt keskuudestaan palkitsemisvaliokunnan, jonka jäseninä on vähintään kolme yhtiöstä riippumatonta hallituksen jäsentä.

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2015

Palkka- ja palkkioselvitys 2015 Palkka- ja palkkioselvitys 2015 Kirje henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajalta Arvoisat osakkeenomistajat, Kulunut vuosi on ollut uudistumisen aikaa Uponorilla. Muutokset ovat pääsääntöisesti

Lisätiedot

eq-konsernin palkitsemisperiaatteet

eq-konsernin palkitsemisperiaatteet eq-konsernin palkitsemisperiaatteet Sisällys eq-konsernin palkitsemisperiaatteet... 3 1. Palkitsemista ohjaavat periaatteet ja tavoitteet... 3 2. Päätöksentekojärjestys... 3 3. Palkitsemisessa noudatettavat

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys Palkka- ja palkkioselvitys Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2015 palkitsemista koskevan raportointijakson mukaisesti. Palkitsemisen päätöksentekojärjestys

Lisätiedot

ARVOPAPERIMARKKINAYHDISTYS RY SOVELTAMISOHJE 2011

ARVOPAPERIMARKKINAYHDISTYS RY SOVELTAMISOHJE 2011 1 PALKKA JA PALKKIOSELVITYS JOHDANTO Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodissa 2010 (koodi) korostetaan palkitsemisen ja sen periaatteiden avoimuutta sekä avoimen tiedottamisen tärkeyttä. Koodin jakso

Lisätiedot

Keskeiset muutokset Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin

Keskeiset muutokset Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin Keskeiset muutokset Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin Pekka Merilampi Corporate Governance -työryhmän puheenjohtaja Arvopaperimarkkinayhdistys ry 16.-17.6.2010 Corporate Governance -työryhmä Arvopaperimarkkinayhdistys

Lisätiedot

Konsernin tuloslaskelma (pdf-sivu 15, sivunumero 73) Konsernin tase (pdf-sivu 14, sivunumero 72)

Konsernin tuloslaskelma (pdf-sivu 15, sivunumero 73) Konsernin tase (pdf-sivu 14, sivunumero 72) 9.5.2012 Liitemuistio 1 Tiedot: 1. a) Yhtiön nimi: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 8,58 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä: Yhtiön toimialana on harjoittaa malmien

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2016

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 REMUNERATION STATEMENT April 2014 1 (6) Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Outokumpu Oyj Konserninjohto Riihitontuntie 7 B, PL 140, 02201 Espoo Puh. (09) 4211, Faksi (09) 421 3888, www.outokumpu.com Kotipaikka

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011 Palkitseminen ja osakeomistukset

Vuosikertomus 2011 Palkitseminen ja osakeomistukset Maailma on jatkuvassa liikkeessä, siksi meidänkin täytyy olla. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka mahdollistavat ihmisten liikkumisen hyvällä omalla tunnolla. Vuosikertomus 2011 Palkitseminen ja osakeomistukset

Lisätiedot

1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Tämä selvitys sisältää Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 575/213 artiklan 450 mukaiset tiedot Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin palkitsemisjärjestelmästä.

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta ja ylimääräistä osinkoa 0,39 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys sdsdsdsd Palkka- ja palkkioselvitys 2014 1 Palkka- ja palkkioselvitys Hallituksen palkkiot Hallituksen palkkioista päätetään yhtiökokouksessa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan suosituksen pohjalta.

Lisätiedot

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET Eforen osake noteerataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä (pienet yhtiöt) tunnuksella EFO1V. Pörssierä on yksi kappale. Osakkeiden kokonaismäärä on 40 529

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamiseksi

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamiseksi Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättäisi optio-oikeuksien antamisesta Cargotec-konsernin avainhenkilöille liitteenä olevin ehdoin.

Lisätiedot

1. a) Yhtiön nimi: Outokumpu Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 21,84 %

1. a) Yhtiön nimi: Outokumpu Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 21,84 % Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi: Outokumpu Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 21,84 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on harjoittaa kaivos- ja kaivannaistoimintaa,

Lisätiedot

COMPTEL OYJ/ OPTIO-OIKEUDET 2015 9.9.2015

COMPTEL OYJ/ OPTIO-OIKEUDET 2015 9.9.2015 Sivu 1 / 5 COMPTEL OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2015 Comptel Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 9.9.2015 päättänyt Comptel Oyj:n (yhtiö) varsinaisen yhtiökokouksen 9.4.2015 antaman valtuutuksen perusteella

Lisätiedot

Optio-oikeuksista 850.000 merkitään tunnuksella 2007A, 850.000 tunnuksella 2007B ja 850.000 tunnuksella 2007C.

Optio-oikeuksista 850.000 merkitään tunnuksella 2007A, 850.000 tunnuksella 2007B ja 850.000 tunnuksella 2007C. ELISA OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2007 Elisa Oyj:n (yhtiö) hallitus (hallitus) on 18.12.2007 päättänyt varsinaisen yhtiökokouksen 19.3.2007 antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja

Lisätiedot

Affecton hallitus on päättänyt muuttaa 9.4.2013 kokoontuvalle yhtiökokoukselle tekemäänsä ehdotusta optio-ohjelman 2013 ehdoiksi.

Affecton hallitus on päättänyt muuttaa 9.4.2013 kokoontuvalle yhtiökokoukselle tekemäänsä ehdotusta optio-ohjelman 2013 ehdoiksi. 1 AFFECTO OYJ -- PÖRSSITIEDOTE -- 8.4.2013 klo 9.00 Hallitus muuttaa ehdotustaan optio-ohjelman 2013 ehdoiksi Affecton hallitus on päättänyt muuttaa 9.4.2013 kokoontuvalle yhtiökokoukselle tekemäänsä ehdotusta

Lisätiedot

Osakkeenomistajien oikeuksia koskevan direktiivin muuttaminen. Leena Linnainmaa Varatoimitusjohtaja, Keskuskauppakamari

Osakkeenomistajien oikeuksia koskevan direktiivin muuttaminen. Leena Linnainmaa Varatoimitusjohtaja, Keskuskauppakamari Osakkeenomistajien oikeuksia koskevan direktiivin muuttaminen Leena Linnainmaa Varatoimitusjohtaja, Keskuskauppakamari Direktiivihanke osakkeenomistajien pitkäaikaiseen vaikuttamiseen kannustamiseksi Direktiiviehdotus

Lisätiedot

optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni) avainhenkilöille seuraavin ehdoin:

optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni) avainhenkilöille seuraavin ehdoin: OPTIO-OHJELMAN EHDOT TRAINERS HOUSE OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2012 Trainers House Oyj:n yhtiökokous on 21.3.2012 kokouksessaan päättänyt optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni)

Lisätiedot

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET Eforen osake noteerataan Helsingin Pörssin pohjoismaisella listalla (pienet yhtiöt) tunnuksella EFO1V. Pörssierä on yksi kappale. Osakkeiden kokonaismäärä

Lisätiedot

Palkat ja palkitseminen 2011

Palkat ja palkitseminen 2011 WÄRTSILÄ OYJ ABP CORPORATE GOVERNANCE Palkat ja palkitseminen 2011 48 Palkat ja palkitseminen 2011 Hallituksen jäsenten palkkiot Varsinainen yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten palkkioista

Lisätiedot

Optio oikeuksista 1.320.000 merkitään tunnuksella 2010A, 1.340.000 merkitään tunnuksella 2010B ja 1.340.000 merkitään tunnuksella 2010C.

Optio oikeuksista 1.320.000 merkitään tunnuksella 2010A, 1.340.000 merkitään tunnuksella 2010B ja 1.340.000 merkitään tunnuksella 2010C. NOKIAN RENKAAT OYJ:N OPTIO OIKEUDET 2010 Nokian Renkaat Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 10.2.2010 päättänyt esittää 8.4.2010 kokoontuvalle Nokian Renkaat Oyj:n (yhtiö) varsinaiselle yhtiökokoukselle

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys 1 Palkka- ja palkkioselvitys Päätöksentekojärjestys Yhtiökokous päättää hallintoneuvoston palkkioista. Vaalivaliokunta tekee niistä ehdotuksen yhtiökokoukselle. Hallintoneuvosto päättää hallituksen palkkioista.

Lisätiedot

1. OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT

1. OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT LIITE Pörssitiedote15.5.2014 ASPOCOMP GROUP OYJ:N TOIMITUSJOHTAJALLE OPTIO-OIKEUKSIA ASPOCOMP GROUP OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT 1/2014 1. OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT 1.1 Optio-oikeuksien määrä Annetaan yhteensä

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011. Scanfil Oyj

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011. Scanfil Oyj HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011 1. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen 2. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: klo 14.30-15.35 Paikka: Läsnä: Suomalainen Klubi, Kansakoulukuja 3, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

PALKITSEMISTIEDOT ALKO OY

PALKITSEMISTIEDOT ALKO OY PALKITSEMISTIEDOT ALKO OY 1. a) Yhtiön nimi Alko Oy b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 100 %. 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on harjoittaa sille

Lisätiedot

1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1 (6) HYPO KONSERNIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Tämä selvitys sisältää Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 575/213 artiklan 450 mukaiset tiedot Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin palkitsemisjärjestelmästä.

Lisätiedot

21.1.2015. Selvitys kuvaa tilannetta 21.1.2015.

21.1.2015. Selvitys kuvaa tilannetta 21.1.2015. 1 (7) Palkka- ja palkkioselvitys 1. YLEISKUVAUS 1.1. Päätöksentekojärjestys Selvitys perustuu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin, jota Varma noudattaa työeläkevakuutusyhtiöiden toimintaan soveltuvin

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2012

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2012 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2012 Selvitys 25.2.2013 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Sisältö 1 Hallituksen jäsenten palkitseminen...1

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2014

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2014 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2014 Selvitys 23.2.2015 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Keilaranta 9 Sisältö 1 Hallituksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % nettotuloksesta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2012

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2011 1.1.-31.12.2010 LIIKEVAIHTO 8 961 149,03 8 564 628,43

TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2011 1.1.-31.12.2010 LIIKEVAIHTO 8 961 149,03 8 564 628,43 1. a) Yhtiön nimi: Hevosopisto Oy b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 25 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on hevosalan sekä ravi- ja ratsastusurheilun korkeatasoinen koulutustoiminta,

Lisätiedot

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 Varsinaisen yhtiökokouksen 25.3.2015 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt antaa hallituksen nimeämille eq-konsernin avainhenkilöille yhteensä enintään 2 000 000

Lisätiedot

Ainoa suunta on eteenpäin

Ainoa suunta on eteenpäin Ainoa suunta on eteenpäin Neste Oilin työ puhtaamman liikenteen puolesta mahdollistaa ihmisille liikkumisen ilon tänään ja huomenna. Vuosikertomus 2012 / Palkitseminen ja osakeomistukset Sisällys Hallinnointi

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2015

Palkka- ja palkkioselvitys 2015 Palkka- ja palkkioselvitys 2015 Konsernin palkitsemisperiaatteet ja yhtiön yleiset palkitsemis- ja etuisuuskäytännöt ohjaavat palkitsemista Fortumissa. Tämä palkka- ja palkkioselvitys käsittelee palkitsemista

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2013

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2013 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2013 Selvitys 24.2.2014 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Sisältö 1 Hallituksen jäsenten palkitseminen...1

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2014

Palkka- ja palkkioselvitys 2014 Palkka- ja palkkioselvitys 2014 Palkitsemisjärjestelmät 1 Hallituksen ja sen valiokuntien palkitseminen 1 Pääjohtajan ja muun johdon palkitseminen 1 Palkat, palkkiot ja muut taloudelliset etuudet 3 Hallituksen

Lisätiedot

1. Yhtiöjärjestyksen 10 :n ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat

1. Yhtiöjärjestyksen 10 :n ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat Yhtiökokouskutsu Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 13.3.2008 klo 11.00 yhtiön auditoriossa, osoitteessa Koneenkatu 8, 05830 Hyvinkää. KOKOUKSESSA

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

NOKIAN RENKAAT OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2013

NOKIAN RENKAAT OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2013 NOKIAN RENKAAT OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2013 Nokian Renkaat Oyj:n hallitus (hallitus) on kokouksessaan 5.2.2013 päättänyt esittää 11.4.2013 kokoontuvalle Nokian Renkaat Oyj:n (yhtiö) varsinaiselle yhtiökokoukselle

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2015

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2015 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2015 Selvitys 29.2.2016 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Keilaranta 9 Sisältö 1 Hallituksen

Lisätiedot

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia

Lisätiedot

CITYCON OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2011

CITYCON OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2011 CITYCON OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2011 Citycon Oyj:n hallitus (hallitus) on 3.5.2011 päättänyt Citycon Oyj:n (yhtiö) varsinaisen yhtiökokouksen 13.3.2007 antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien antamisesta

Lisätiedot