Johdon. perusti rahaston vuonna Laajennetun johtoryhmän jäsenet eivät ole henkilöstörahaston
|
|
- Mika Hukkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Johdon palkitseminen Yleistä Palkitsemisen ensisijaisena tavoitteena on houkutella, sitouttaa ja kannustaa avainhenkilöitä sekä tarjota vallitsevilla markkinoilla kilpailukykyinen palkitsemisjärjestelmä. Palkkioiden yhteneväisyys osakkeenomistajien etujen kanssa varmistetaan siten, että palkitseminen perustuu yksilö- ja yhtiötasolla määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseen. Palkkioiden tasoa vertaillaan lisäksi järjestelmällisesti alan yleisiin palkitsemiskäytäntöihin ja pitkän aikavälin kannustinjärjestelmät perustuvat yhtiön osakkeen kurssin myönteiseen kehitykseen. Talvivaaralla on palkitsemisjärjestelmä, joka kattaa koko johdon ja kaikki ylemmät toimihenkilöt. Palkitsemisen päätöksentekojärjestys Yhtiökokous päättää hallitus- ja valiokuntatyöskentelystä maksettavasta palkkiosta ja niiden määräytymisperusteista. Talvivaaran hallitus on nimennyt keskuudestaan palkitsemisvaliokunnan, jonka jäseninä on vähintään kolme yhtiöstä riippumatonta hallituksen jäsentä. Palkitsemisvaliokunta valvoo, tarkastaa ja kehittää yhtiön palkitsemis- ja kannustinjärjestelmiä ja hallituksen jäsenille maksettavia palkkioita. Palkitsemisvaliokunta tekee yhtiökokoukselle tarvittavat ehdotukset hallituksen jäsenten palkitsemisesta. Lisäksi valiokunta tekee yhtiön hallitukselle ehdotuksia Talvivaaran palkitsemisperiaatteista ja ylimmän johdon kannustinjärjestelmien toteuttamisesta sekä Talvivaaran ja sen tytäryhtiöiden ylimmän johdon toiminnan arviointia koskevia ehdotuksia. Valiokunta tekee myös sovittujen reunaehtojen puitteissa näitä asioita koskevia päätöksiä. Hallituksen palkitsemisvaliokunta varmistaa, että yhtiön palkitsemiskäytännöt ja palkitsemisen taso ovat oikein mitoitettuja ja riittäviä, ja että palkkiot perustuvat määriteltyjen yksilö- ja yhtiökohtaisten tavoitteiden saavuttamiseen. Hallitus päättää osake-optioiden myöntämisestä palkitsemisvaliokunnan ehdotusten perusteella. Toimitusjohtaja päättää laajennetun johtoryhmän jäsenten kuukausipalkoista hallituksen ja palkitsemisvaliokunnan laatimien ohjeiden mukaisesti. Toimitusjohtaja tekee palkitsemisvaliokunnalle ehdotuksia laajennetun johtoryhmän muiden jäsenten pitkän aikavälin palkkauksesta ja vuosittaisista bonuksista. Hallituksen työsuhteisten jäsenten, toimitusjohtajan ja talous- ja rahoitusjohtajan, kuukausittaisista palkoista ja vuosittaisista bonuksista sekä henkilöstörahastoon tehtävien suoritusten maksatuskriteereistä päättää hallitus palkitsemisvaliokunnan ehdotuksen perusteella. Valiokunnan jäsenten toimikausi on yksi vuosi. Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana on toiminut Eero Niiva, ja sen muina jäseninä ovat toimineet G. Edward Haslam, Tapani Järvinen ja D. Graham Titcombe. Toimitusjohtaja osallistuu valiokunnan kokouksiin erillisestä kutsusta. Vuonna 2011 palkitsemisvaliokunta kokoontui kaksi kertaa. Vuonna 2011 palkitsemisvaliokunta keskittyi konsernin henkilöstörahaston perustamiseen, Talvivaara Management Oy:tä koskevien järjestelyjen loppuunsaattamiseen sekä konsernin kannustin- ja palkitsemisjärjestelmän kehittämiseen. Toimitusjohtaja ei osallistunut kokouksiin siltä osin kuin valiokunta käsitteli hänen palkkaustaan. Palkitsemisvaliokunta valmisteli henkilöstörahaston perustamista ja konsernin henkilöstö perusti rahaston vuonna Laajennetun johtoryhmän jäsenet eivät ole henkilöstörahaston jäseniä. Hallituksen jäsenten palkkiot Hallituksen jäsenten palkkiot koostuvat vuotuisesta palkkiosta ja pitkäaikaisista osakepohjaisista kannustinjärjestelmistä. Varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen jäsenten palkkioista. Varsinainen yhtiökokous 2011 päätti hallituksen jäsenten vuosipalkkioista seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle maksetaan euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle euroa, tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle euroa, nimitysvaliokunnan puheenjohtajalle euroa, palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajalle euroa, kestävän kehityksen komitean puheenjohtajalle euroa ja muille ei-työsuhteisille sekä työsuhteisille hallituksen jäsenille euroa. Jos hallituksen jäsen toimii useassa edellä mainitussa roolissa, hänelle maksetaan vain yksi (korkein) vuosittainen palkkio. Hallituksen työsuhteisten jäsenten palkkiot sisältyvät heidän peruspalkkaansa eikä niitä makseta erikseen. Yhtiö myönsi hallituksen ei-työsuhteisille jäsenille 2007A-optioita vuoden 2007 optio-ohjelman perusteella. Optiot myönnettiin vuonna 2007 ennen listautumisantia ja yhtiön listautumista Lontoon pörssiin. Myönnetyt optiot julkistettiin ennen listautumista pathfinder-dokumentissa sekä lopullisessa listalleottoesitteessä, kun yhtiön osakkeet listattiin Lontoon pörssin päälistalle. Tämän jälkeen riippumattomille hallituksen jäsenille ei ole myönnetty optioita, eikä yhtiöllä ole aikeita myöntää optioita 134 talvivaara vuosikertomus 2011
2 riippumattomille hallituksen jäsenille lähitulevaisuudessakaan. Hallituksen työsuhteisille jäsenille ei myönnetty optioita vuonna Hallituksen nykyisten jäsenten omistamat Talvivaaran osakkeet ja osakeoptiot ilmoitetaan yhtiön verkkosivuilta löytyvässä sisäpiirirekisterissä. Johtajasopimukset Yhtiön toimitusjohtaja Pekka Perän sekä rahoitus- ja talousjohtaja Saila Miettinen-Lähteen kanssa tehdyt johtajasopimukset ovat voimassa toistaiseksi. Kumpikin osapuoli voi irtisanoa sopimukset kuuden kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Mikäli sopimus päättyy yhtiön aloitteesta muusta syystä kuin johtajasopimuksen olennaisen rikkomisen tai törkeän menettelyvirheen vuoksi, toimitusjohtaja tai rahoitus- ja talousjohtaja on lisäksi oikeutettu saamaan kuuden kuukauden palkkaa ja kyseiseltä ajalta maksettavia luontoisetuja vastaavan korvauksen. Täten sopimuksen päättämistilanteessa toimitusjohtaja sekä rahoitus- ja talousjohtaja voivat saada enintään kahdentoista kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Yleistä laajennetun johtoryhmän jäsenten työehdoista Johtajien palkkiojärjestelmä muodostuu peruspalkan, vuosittaisen bonusjärjestelmän ja pitkäaikaisen osakepohjaisen kannustinjärjestelmän yhdistelmästä. Toimitusjohtajan ja laajennetun johtoryhmän jäsenten peruspalkka perustuu henkilön asemaan, osaamiseen, kokemukseen ja yksilökohtaisen työpanoksen arviointiin. Asianmukaisen palkkiotason varmistamiseksi Talvivaara kerää ja arvioi säännöllisesti tietoja kaivosalan ja vertailukelpoisten listayhtiöiden nykyisistä palkitsemistasoista Suomessa ja Isossa-Britanniassa. Palkkioelementtien yhteneväisyys osakkeenomistajien etujen kanssa varmistetaan siten, että palkitseminen perustuu yksilö- ja yhtiötasolla määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseen. Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmät perustuvat lisäksi yhtiön osakkeen kurssin myönteiseen kehitykseen. Palkkioiden kokonaiskehitystä verrataan säännöllisesti alan yleiseen palkkiokehitykseen. Talvivaaran laajennetun johtoryhmän jäsenten eläke-edut määräytyvät lakisääteisen työeläketurvan perusteella. Hallituksen työsuhteiset jäsenet ja laajennetun johtoryhmän muut jäsenet saavat työmatkoista päivärahaa verohallinnon veroohjeiden ja valtiovarainministeriön vahvistamien enimmäismäärien mukaisesti. Muut palkkiot ja luotoisedut koostuvat tavallisesti vakuutuksista, kuten vastuu- ja matkustajavakuutuksista, sekä matkaviestinnän ja matkaviestintävälineiden käyttöön liittyvistä eduista. Lyhyen aikavälin palkitseminen: laajennetun johtoryhmän jäsenten kuukausipalkat ja vuosibonukset Hallituksen työsuhteisten jäsenten ja laajennetun johtoryhmän muiden jäsenten kuukausittaisten kokonaispalkkojen tasoja on tarkistettu Suomen listayhtiöitä ja Ison-Britannian metalli- ja kaivosalan listayhtiöitä koskevien käytettävissä olevien raporttien ja vertailujen perusteella. Suomalaisten tilastojen mukaan Talvivaaran hallituksen työsuhteisten jäsenten ja laajennetun johtoryhmän muiden jäsenten katsotaan saavan mediaanitason ylittäviä palkkioita, kun vertailussa otetaan huomioon yhtiön liikevaihto ja henkilöstömäärä, mutta hieman mediaanitason alittavia palkkioita, kun vertailussa otetaan huomioon yhtiön tase. Ison-Britannian metalli- ja kaivosalan listayhtiöitä koskevien tilastojen mukaan Talvivaaran hallituksen työsuhteisten jäsenten ja laajennetun johtoryhmän muiden jäsenten katsotaan saavan alhaisempia palkkioita kuin lähinnä vastaavassa asemassa olevat henkilöt saavat Isossa-Britanniassa. Tässä yhteydessä on todettava, että maiden välillä on eroja muun muassa elinkustannuksissa, työympäristössä, työtehtävissä ja paikallisverotuksessa, mikä tekee vertailun Ison-Britannian listayhtiöihin melko haastavaksi. Nämä erot otetaan vastaisuudessa huomioon palkkioita tarkasteltaessa. Hallituksen työsuhteiset jäsenet ja johtoryhmän muut jäsenet saivat 2,5 prosentin palkankorotuksen vuoden 2011 tammikuussa. Korotus katsottiin kohtuulliseksi, sillä palkkioiden kehitys on ollut alhaisempaa kuin työehtosopimukseen perustuvia palkankorotuksia saaneilla muilla ylemmillä toimihenkilöillä. Hallituksen työsuhteisten jäsenten ja laajennetun johtoryhmän muiden jäsenten palkkoja ei oltu korotettu kahden edeltävän vuoden aikana. Kaikki laajennetun johtoryhmän jäsenet saavat harkinnanvaraisen vuosittaisen suoritukseen perustuvan bonuksen, joka voi olla enintään 0 50 prosenttia henkilön vuosittaisesta peruspalkasta. Työsuhteisten hallituksen jäsenen osalta tämä vuosittainen bonus voi olla enintään 75 % vuoden palkasta. Talvivaaran työsuhteisten hallituksen jäsenten talvivaara vuosikertomus
3 Hallituksen jäsenten palkat, bonukset ja muut kannustimet (EUR 000) G. Edward Haslam Hallituksen puheenjohtaja Pekka Perä Toimitusjohtaja, hallituksen jäsen Saila Miettinen-Lähde Talous- ja rahoitusjohtaja, hallituksen jäsen Graham Titcombe Hallituksen varapuheenjohtaja Eileen Carr Hallituksen jäsen Eero Niiva Hallituksen jäsen Tapani Järvinen Hallituksen jäsen Roland Junck 2 Hallituksen jäsen Antti Aaltonen 3 Hallituksen jäsen ) Hallituksen kokoonpanoa muutettiin varsinaisen yhtiökokouksen päätöksellä ) Hallituksen jäsen saakka 3) Hallituksen jäsen saakka Hallituksen omistamat osakkeet ja optiot* ( ) Osakkeet 2011 Optiot 2011 Osakkeet 2010 Optiot 2010 G. Edward Haslam Hallituksen puheenjohtaja Pekka Perä Toimitusjohtaja, hallituksen jäsen Saila Miettinen-Lähde Talous- ja rahoitusjohtaja, hallituksen jäsen Graham Titcombe Hallituksen varapuheenjohtaja Eileen Carr Hallituksen jäsen Eero Niiva Hallituksen jäsen Tapani Järvinen Hallituksen jäsen * Lukuihin sisältyy lähipiirin ja määräysvallassa olevien yhteisöjen osakeomistus lukuunottamatta Talvivaara Management Oy:n omistamia osaketta 136 talvivaara vuosikertomus 2011
4 ja laajennetun johtoryhmän jäsenten suurimpien mahdollisten bonusten katsotaan vastaavan hyvin muiden suomalaisten listayhtiöiden maksamia bonuksia, mutta olevan Ison-Britannian metalli- ja kaivosalalla maksettavia bonuksia alhaisempia. Bonuksen perusteena voivat olla yhtiön taloudelliset ja toiminnalliset tulokset sekä yksilökohtaiset suoritustavoitteet. Hallituksen työsuhteisten jäsenten ja muun ylemmän johdon vuotuisista yhtiötason perusteista ja yksilökohtaisista suoritustavoitteista päättää yhtiön hallitus palkitsemisvaliokunnan suosituksen perusteella. Valiokunta kuulee toimitusjohtajaa ennen suosituksen antamista. Henkilö ei voi osallistua omaa palkitsemistaan koskevaan päätöksentekoon. Yhtiön ylösajovaiheessa yhtiön pitkän aikavälin taloudellisen menestyksen kannalta on katsottu tärkeäksi painottaa konkreettisten suoritusmittareiden merkitystä taloudellisten mittareiden ohella, kun päätetään 2011 vuosittaisen harkinnanvaraisen kannustinjärjestelmän palkkioiden jakamisesta ja arvioinnista. Koska laajennetun johtoryhmän bonusten maksamisen perusteeksi asetettu nikkelituotannon minimitaso ei täyttynyt, laajennetun johtoryhmän jäsenille ei kuitenkaan maksettu bonuksia vuonna Pitkän aikavälin palkitseminen Osakeoptiojärjestelmä 2007 Yhtiökokouksen tekemän päätöksen mukaisesti yhtiö päätti jakaa vastikkeetta osakeoptioita yhtiön ja sen tytäryhtiöiden avaintyöntekijöille. Optiot oikeuttavat merkitsemään enintään yhtiön uutta osaketta yhtiön osakkeen jakamisen suhteessa 1:70 jälkeen (vuoden 2007 optio-ohjelma). Vuoden 2007 optio-ohjelman ehtojen mukaan yhtiön hallitus päättää osakeoptioiden jakamisesta. Vuoden 2007 optio-ohjelman tarkoitus on lisätä ja vahvistaa Talvivaaran avaintyöntekijöiden sitoutumista yhtiöön. Vuoden 2011 aikana hallitus jakoi kappaletta 2007C-sarjan optioita palkitsemiskomitean suosituksen perusteella yhtiön ja sen tytäryhtiöiden henkilöstölle. Vuoden 2011 lopussa vuoden 2007 optio-ohjelman perusteella jaettavissa olevien 2007C-optioiden määrä oli 100 kappaletta. Yhtiön palveluksessa vuonna 2010 aloittanut liiketoiminnan kehitysjohtaja Jari Voutilainen sai yhteensä kappaletta 2007C-sarjan optioita. Muille laajennetun johtoryhmän jäsenille ei jaettu optioita. Talvivaaran laajennetun johtoryhmän jäsenten osakeoptioiden omistus ilmoitetaan yhtiön verkkosivuilta löytyvässä sisäpiirirekisterissä. Osakeoptiojärjestelmä 2011 Vuoden 2011 yhtiökokous päätti, että optiooikeuksia annetaan osittain yhtiön ja sen tytäryhtiöiden avainhenkilöille ja osittain niiden henkilöstölle. Optio-oikeuksien määrä on yhteensä enintään kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään yhtiön uutta tai sen hallussa olevaa osaketta. Osakkeen merkintähinta perustuu Talvivaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n osakkeen vaihdolla painotettuun keskikurssiin NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä maaliskuussa 2011, 2012 ja Optio-oikeudella 2011A merkittävän osakkeen merkintähinta on 6,33 euroa. Merkintäaika on optio-oikeudella 2011A , optio-oikeudella 2011B ja optiooikeudella 2011C Merkintäajan alkaminen edellyttää hallituksen vuosittain määrittämien tuotannollisten tai taloudellisten tavoitteiden täyttymistä. Vuonna 2011 ei jaettu vuoden 2011 optioohjelmaan kuuluvia optio-oikeuksia. Johdon omistusyhtiö Talvivaara Management Oy Talvivaaran hallitus päätti uudesta Talvivaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n johtoryhmän jäsenten ja avainhenkilöiden osakeomistusjärjestelmästä, jonka tarkoituksena on mahdollistaa osallistujien merkittävä pitkäaikainen osakeomistus yhtiössä. Järjestelmän kautta osallistujat sijoittajat omia varojaan Talvivaaran osakkeisiin. Osallistujat rahoittavat sijoituksensa osittain itse ja osittain yhtiön lainoituksen avulla. Osallistujat kantavat aidon omistajariskin järjestelmään tekemänsä sijoituksen osalta. Osakeomistusta varten osallistujat ovat hankkineet Talvivaara Management Oy -nimisen osakeyhtiön (Talvivaara Management), jonka koko osakekannan he omistavat. Talvivaara Management hankki yhteensä yhtiön osaketta, jotka rahoitettiin osallistujien yhteensä euron suuruisilla pääomapanoksilla Talvivaara Managementiin sekä yhtiöltä otetulla euron suuruisella lainalla. Jotkut osallistujista rahoittivat pääomapanostaan Talvivaara Managementiin siirtämällä kaikki tai osan omistamistaan yhtiön osakkeista Talvivaara Managementiin. Osana järjestelmää yhtiön hallitus päätti antaa Talvivaara Managementille enintään euron suuruisen korollisen lainan yhtiön osakkeiden hankinnan rahoittamiseksi. Laina maksetaan kokonaisuudessaan takaisin viimeistään Mikäli järjestelmän voimassaoloaikaa jatketaan ehtojen mukaan vuosi kerrallaan vuosina 2013 tai 2014, laina-aikaa jatketaan vastaavasti. Talvivaara Managementilla on oikeus maksaa laina ennenaikaisesti takaisin milloin tahansa ja velvollisuus maksaa laina ennenaikaisesti takaisin myymällä hallussaan olevia yhtiön osakkeita, mikäli yhtiön osakkeen pörssikurssi etukäteen määritettyinä peräkkäisinä kaupankäyntipäivinä ylittää järjestelmään hankittujen osakkeiden keskihinnan kerrottuna kahdella. Järjestelmä on voimassa yhtiön tilinpäätöksen 2013 julkistamiseen saakka, jolloin järjestelmä on tarkoitus purkaa myöhemmin päätettävällä tavalla. Järjestelmä voidaan purkaa esimerkiksi sulauttamalla Talvivaara Management yhtiöön tai myymällä Talvivaara Managementin omistamat yhtiön osakkeet muulla tavoin. Järjestelmää jatketaan vuosi kerrallaan, mikäli yhtiön osakkeen pörssikurssi yhtiön tilinpäätöksen 2013 julkistamisen jälkeen alittaa järjestelmään hankittujen osakkeiden keskihinnan. Talvivaara Managementin omistamien yhtiöiden osakkeiden luovuttamista on rajoitettu järjestelmän voimassaoloaikana. talvivaara vuosikertomus
5 Laajennetun johtoryhmän jäsenten palkitseminen (EUR 000) Palkat ja muut lyhytaikaiset työsuhde-etuudet Osakepohjaiset palkkiot Vuoden 2007 optio-ohjelman yksityiskohdat Optiot Optioiden lukumäärä Optioiden nojalla merkittävien osakkeiden lukumäärä Merkintähinta Merkintäaika alkaa Merkintäaika päättyy 2007A , B , C , talvivaara vuosikertomus 2011
Johdon palkitseminen. Palkitsemisen periaatteet. Palkitsemisen päätöksentekojärjestys
Hallinnointi Johdon palkitseminen Palkitsemisen periaatteet Talvivaaran hallitus on nimennyt keskuudestaan palkitsemisvaliokunnan, jonka jäseninä on vähintään kolme yhtiöstä riippumatonta hallituksen jäsentä.
1. a) Yhtiön nimi: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 16,70 %
Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 16,70 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä: Yhtiön toimialana on harjoittaa
Palkka- ja palkkioselvitys. Palkka- ja palkkioselvitys
41 Tässä raportissa kuvataan Afarakin hallituksen ja johtoryhmän palkitsemisperiaatteet ja -käytännöt sekä kerrotaan heidän palkkioistaan ja osakeomistuksestaan vuonna 2014. Palkitsemisperiaatteet Afarak
Konsernin tuloslaskelma (pdf-sivu 15, sivunumero 73) Konsernin tase (pdf-sivu 14, sivunumero 72)
9.5.2012 Liitemuistio 1 Tiedot: 1. a) Yhtiön nimi: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 8,58 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä: Yhtiön toimialana on harjoittaa malmien
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1.10.2010 CRAMO OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1.10.2010 CRAMO OYJ 1 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys... 3 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 3 Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ 1 1 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 2 Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön palkitsemisen periaatteet... 3 2.1 Tulokseen perustuvat kannustinjärjestelmät...
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 14.2.2012 CRAMO OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 14.2.2012 CRAMO OYJ 1 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys... 3 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 3 Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön
Comptelin palkka- ja palkkioselvitys 2016
1 (5) Tämä palkka- ja palkkioselvitys 2016 on tehty 2015 annetun Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance, www.cgfinland.fi) mukaisesti ja julkaistaan vuoden 2016 tilinpäätöksen,
1.1 Päätöksentekojärjestys ja palkitsemisen keskeiset periaatteet
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SEKÄ PALKITSEMISRAPORTTI Päivitetty 30.1.2019 Tämä CapMan Oyj:n (jäljempänä CapMan) palkka- ja palkkioselvitys on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleen Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin
Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana toimii Philip Baum. Jäseninä ovat Jelena Manojlovic, Markku Kankaala ja Barry Rourke.
Palkka- ja palkkioselvitys Tässä raportissa kuvataan Ruukin hallituksen ja johtoryhmän palkitsemisperiaatteet ja - käytännöt sekä kerrotaan heidän palkkioistaan ja osakeomistuksestaan vuonna 2011. Palkitsemisperiaatteet
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012
1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen
Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti
Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti CapMan Oyj:n hallituksen vahvistama 11.2.2016. Tämä CapMan Oyj:n (jäljempänä CapMan) palkka- ja palkkioselvitys on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleen
SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS
SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 17.3.2015 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...
SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS
SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 3.6.2014 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...
Hallitus. Palkka- ja palkkioselvitys 2012
Palkka- ja palkkioselvitys 2012 Hallitus Yhtiökokous päättää hallituksen jäsenten palkkioista nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotuksen pohjalta. Hallituksen palkkioita määritettäessä valiokunta ottaa
Palkka- ja palkkioselvitys 2011
Palkka- ja palkkioselvitys 2011 Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat periaatteet Yhtiön palkitsemisjärjestelmien on tarkoitus motivoida henkilöstöä hyviin suorituksiin ja korostaa sitoutumista Konecranes-konsernin
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014
1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1 (5)
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1 (5) Tämä esitys on Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (2010) suosituksessa 47 tarkoitettu Raisio Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys. Esitetyt tiedot ovat pääsääntöisesti
Palkka- ja palkkioselvitys
Palkka- ja palkkioselvitys Altia Oyj ("Altia" tai "yhtiö") on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle 23.3.2018 alkaen. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Tämä Altian palkka- ja palkkioselvitys
NIXU OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS
NIXU OYJ PALKKA- JA Nixu Oyj PL 39 (Keilaranta 15), FI-02151 Espoo, Finland Puhelin +358 9 478 1011 Fax +358 9 478 1030 Y-tunnus 0721811-7 Internet www.nixu.fi 2 (5) Palkka- ja palkkioselvitys on yhtenäinen
Cargotecin palkka- ja palkkioselvitys 2014
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 1 Cargotecin palkka- ja palkkioselvitys 2014 Palkka- ja palkkioselvityksessä esitetään yhtiön palkitsemisperiaatteet sekä maksetut palkat ja palkkiot hallituksen jäsenille,
Palkka- ja palkkioselvitys
HALLITUS Palkkiot Hallituksen palkkioista päättää varsinainen yhtiökokous. Vuonna 2014 tehdyn päätöksen mukaisesti hallituksen jäsenille maksetaan vuosipalkkiota seuraavasti: hallituksen jäsenille maksetaan
Konecranes Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys 2010
Konecranes Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2010 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2010 Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat periaatteet Yhtiön palkitsemisjärjestelmien on tarkoitus motivoida henkilöstöä hyviin
Palkka- ja palkkioselvitys
Palkka- ja palkkioselvitys Tässä raportissa kuvataan Ruukin hallituksen ja johtoryhmän palkitsemisperiaatteet ja -käytännöt sekä kerrotaan heidän palkkioistaan ja osakeomistuksestaan vuonna 2012. Palkitsemisperiaatteet
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS F-Secure Oyj 12. toukokuuta 2014 Sisällys Hallituksen ja yhtiön johtoryhmän jäsenten palkitseminen... 3 Hallitus... 3 Hallituksen palkitseminen... 3 Toimitusjohtaja... 4 Johtoryhmän
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS
2018 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Palkitsemisen päätöksentekojärjestys Yhtiökokous Hallituksen palkitseminen Johtoryhmä ja palkitsemisen keskeiset periaatteet Johtoryhmä koostuu kuudesta henkilöstä (sisältäen
ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016
ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS Aspocompin hallituksen nimitysvaliokunta tai mikäli valiokuntaa ei perusteta niin yhtiön hallitus kokonaisuudessaan valmistelee
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS F-Secure Oyj 4. huhtikuuta 2016 Sisällys Hallituksen ja yhtiön johtoryhmän jäsenten palkitseminen... 3 Hallitus... 3 Hallituksen palkitseminen... 3 Toimitusjohtaja... 3 Johtoryhmän
Palkka- ja palkkioselvitys 2016
Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkka- ja palkkioselvitys Hallitus Palkkiot Hallituksen palkkioista päättää varsinainen yhtiökokous. Hallituksen palkkiota koskevat ehdotukset yhtiökokoukselle valmistelee
Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti.
EXEL COMPOSITES OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti. Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Ruukin palkitsemisvaliokunta on hallituksen valiokunta, joka on vastuussa toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkitsemisprosessista ja antaa tästä suosituksia hallitukselle sekä
Palkka- ja palkkioselvitys (13.3.2014)
Palkka- ja palkkioselvitys (13.3.2014) Hallituksen palkitseminen Varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen palkkioista. Hallituksen nimitysvaliokunta valmistelee yhtiökokoukselle tehtävät esitykset hallituksen
Palkka- ja palkkioselvitys 2013
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 1 Palkka- ja palkkioselvitys 2013 Cargotecin palkka- ja palkkioselvityksessä esitetään yhtiön palkka- ja palkitsemisperiaatteet sekä maksetut palkkiot hallituksen jäsenille,
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ 27.2.2018 1 JOHDANTO Revenio Group Oyj:n ("Yhtiö", "Revenio") hallinto perustuu voimassaolevaan lainsäädäntöön ja Yhtiön yhtiöjärjestykseen. Revenio noudattaa
Palkat ja palkitseminen 2016
Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2016 Hallinnointi 1 Palkat ja palkitseminen 2016 Hallituksen jäsenten palkkiot Varsinainen yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten palkkioista toimikaudeksi kerrallaan.
QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010
Selvitys 1 (7) QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 2 (7) Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 3 2 Hallitus... 3 3 Toimitusjohtaja... 4 4 Hallintoneuvosto... 4 5 Johtoryhmä...
Konecranes Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys 2009
Konecranes Oyj Palkka- ja palkkioselvitys PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat periaatteet Yhtiön palkitsemisjärjestelmien tarkoitus on motivoida henkilöstöä hyviin suorituksiin
Palkka- ja palkkioselvitys 2013
Palkka- ja palkkioselvitys 2013 2 Palkka- ja palkkioselvitys Tämä on Suomen Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antaman Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance) jakson 7 suositusten
QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011
Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...
Digian johdon palkka- ja palkkioselvitys
Digian johdon palkka- ja palkkioselvitys Tämä palkka- ja palkkioselvitys sisältää yhteenvedon Digia Oyj:n hallitusten jäsenten ja toimivan johdon taloudellisista eduista, palkitsemisjärjestelmästä ja palkitsemisen
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2014 Sievi # 11032014 Sievi Capital_V2 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN
ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018
ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 PALKITSEMISTA KOSKEVA PÄÄTÖKSENTEKO HALLITUS Aspocompin hallituksen nimitysvaliokunta tai mikäli valiokuntaa ei perusteta niin yhtiön hallitus valmistelee hallituskokoonpanoa
HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012)
HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012) Sisältö 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen 1.1 Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot vuonna 2011 2. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän
Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014
Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014 Yksi vahva koko yrityksen kattava päämäärä ohjaa Wärtsilän toimintaa vuonna 2014. Täydellisen raportin löydätte osoitteesta www.wartsilareports.com/fi-fi/2014/ar/ Wärtsilä
2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä 1. Yhtiön toimialana ovat informaatioteknologiapalvelut ja niihin liittyvät tehtävät.
9.5.2012 Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 1. Tieto Oyj 2. 10,3 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä 1. Yhtiön toimialana ovat informaatioteknologiapalvelut
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN
Kesko Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys
Kesko Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2010 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on käsitelty Kesko Oyj:n hallituksen palkitsemisvaliokunnan kokouksessa 2.2.2011. Sisältö 1 Palkitsemisjärjestelmät... 3 1.1 Hallituksen
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN
QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013
Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...
Palkka- ja palkkioselvitys
HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2010 6.4.2011 Sisältö 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen 2 1.1 Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot vuonna 2010.. 2 2. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän
Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2013
Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2013 Sisältö 03 PALKAT JA PALKITSEMINEN 2013 2 Palkat ja palkitseminen vuonna 2013 Hallituksen jäsenten palkkiot Varsinainen yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Palkka- ja palkkioselvitys 2017 Palkitsemisen päätöksentekojärjestys Palkitsemisen päätöksentekojärjestys Palkitsemisvaliokunta Valmistelee palkitsemiseen liittyvät ehdotukset
KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS
KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on käsitelty Kesko Oyj:n hallituksen palkitsemisvaliokunnan kokouksessa 4.2.2013 Kesko Oyj Y-tunnus 0109862-8 Satamakatu 3 Kotipaikka
Kotipizza Group Oyj:n ohjeistuksen mukaan lähiesimiehen esimiehen on hyväksyttävä kaikki yksittäiset palkitsemispäätökset.
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS TILIKAUDELTA 1.2.2017-31.1.2018 Kotipizza Group Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys on kuvaus palkitsemisesta yhtiössä. Selvitystä päivitetään ja tarkistetaan siten, että sen sisältämät
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS F-Secure Oyj Toukokuu 2018 Sisällys Hallitus ja hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 Hallituksen jäsenet... 3 Hallituksen palkitseminen... 3 Toimitusjohtajan ja johtoryhmän
Palkka- ja palkkioselvitys
sdsdsdsd Palkka- ja palkkioselvitys 2013 1 Palkka- ja palkkioselvitys Hallituksen palkkiot Hallituksen palkkioista päätetään yhtiökokouksessa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan suosituksen pohjalta.
Palkka ja palkkioselvitys
Palkka ja palkkioselvitys 2018 2 Palkka- ja palkkioselvitys 2018 Evli Pankki Oyj:n ( Evli ) palkka- ja palkkioselvitys kuvaa yhtiön palkitsemiskäytäntöjä sekä ylimmän johdon eli hallituksen, toimitusjohtajan
HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
# 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN
SISÄLLYSLUETTELO. Hallinto...3. Palkka- ja palkkioselvitys...3
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SISÄLLYSLUETTELO Hallinto...3 Palkka- ja palkkioselvitys...3 Tämä sivu on tulostettu HKScanin verkkovuosikertomuksesta 2016. Lue kertomus kokonaisuudessaan osoitteesta vuosikertomus2016.hkscan.com.
ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017
ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 PALKITSEMISTA KOSKEVA PÄÄTÖKSENTEKO HALLITUS Aspocompin hallituksen nimitysvaliokunta tai mikäli valiokuntaa ei perusteta niin yhtiön hallitus valmistelee hallituskokoonpanoa
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS F-Secure Oyj 1. kesäkuuta 2017 Sisällys Hallitus ja hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 Hallituksen jäsenet... 3 Hallituksen palkitseminen... 3 Toimitusjohtajan ja johtoryhmän
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 20.2.2019 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen
Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys
Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2012 Alma Media noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 15.6.2010 antamaa, 1.10.2010 alkaen voimassa olevaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia sellaisenaan.
INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017
INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 Sisällysluettelo Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys 3 Hallituksen jäsenten palkitsemisen keskeiset periaatteet 3 Toimitusjohtajan ja muun johdon
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS
015 Evli Pankki Oyj PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 2 Evli noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia. Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu hallinnointikoodin
KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS
KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on käsitelty Kesko Oyj:n hallituksen palkitsemisvaliokunnan kokouksessa 3.2.2014 Kesko Oyj Y-tunnus 0109862-8 Satamakatu 3 Kotipaikka
Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2015
Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2015 Tämä pdf-tiedosto koostuu Wärtsilän vuosikertomuksesta valituista osioista ja se voi poiketa muista tuotetuista tiedostoista. Raportti kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta
LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ
LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 2 2 PALKITSEMISTA KOSKEVA PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 2 2.1 HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKITSEMINEN JA PALKITSEMISEN VALMISTELU... 2 2.2 TOIMITUSJOHTAJAN
Palkka- ja palkkioselvitys 2016
Palkka- ja palkkioselvitys 2016 A. Palkitsemisen päätöksentekojärjestys Yhtiön yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten palkitsemisesta hallituksen henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan valmisteleman
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018
1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2 0 1 8 Palkka- ja palkkioselvitys 2018 1) Johdanto 27.2.2019 Revenio Group Oyj:n ("Yhtiö", "Revenio") hallinto perustuu voimassaolevaan lainsäädäntöön ja Yhtiön yhtiöjärjestykseen.
Palkka- ja palkkioselvitys 2014
Palkka- ja palkkioselvitys 2014 Palkka- ja palkkioselvitys 1. Johdanto Elektrobit Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) hallinto määräytyy Yhtiön yhtiöjärjestyksen, Suomen lakien (esimerkiksi osakeyhtiölaki ja arvopaperimarkkinalaki)
Palkka- ja palkkioselvitys 2015
2015 Palkka- ja palkkioselvitys Hallitus Palkkiot Hallituksen palkkioista päättää varsinainen yhtiökokous. Hallituksen palkkiota koskevat ehdotukset yhtiökokoukselle valmistelee hallituksen nimitys- ja
Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkitsemisraportti vuodelta
Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkitsemisraportti vuodelta 2016 15.2.2017 1 2 Palkka- ja palkkioselvitys 2016 JOHDANTO Tämä on Suomen Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antaman Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin
Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys
Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2014 Kuva: Miika Kainu Alma Media noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 15.6.2010 antamaa, 1.10.2010 alkaen voimassa olevaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia
Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Caverion Oyj. Julkinen
Caverion Oyj Julkinen A. Palkitsemisen päätöksentekojärjestys... 1 B. Palkitsemisen periaatteet Caverion konsernissa... 1 1 Lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmät... 1 2 Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmät...
eq-konsernin palkitsemisperiaatteet
eq-konsernin palkitsemisperiaatteet Sisällys eq-konsernin palkitsemisperiaatteet... 3 1. Palkitsemista ohjaavat periaatteet ja tavoitteet... 3 2. Päätöksentekojärjestys... 3 3. Palkitsemisessa noudatettavat
SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS
SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 21.3.2016 1 SISÄLTÖ A. Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen ja palkitsemisen valmistelu... 3 2. Toimitusjohtajan
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 10.2.2016 CRAMO-KONSERNI
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 10.2.2016 CRAMO-KONSERNI 1 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys... 3 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 4 3 Toimitusjohtajan, konsernijohtoryhmän
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 12.2.2014 CRAMO-KONSERNI
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 12.2.2014 CRAMO-KONSERNI 1 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys... 3 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 4 3 Toimitusjohtajan, konsernijohtoryhmän
Saija Suonpää [Date] 0
Saija Suonpää [Date] 0 CRAMON PALKITSEMISEEN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS JA PÄÄPE- RIAATTEET Cramo-konsernin palkitseminen perustuu yrityksen palkitsemisperiaatteisiin, sisältäen yhtiön käytännöt palkoista
Tilinpäätösaineisto löytyy Spondan sivuilta alkaen sivulta 147
9.5.2012 Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus a) Yhtiön nimi: Sponda Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 14,89 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä
Palkka- ja palkkioselvitys 2013
Palkka- ja palkkioselvitys 2013 Palkka- ja palkkioselvitys 1. Johdanto Elektrobit Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) hallinto määräytyy Yhtiön yhtiöjärjestyksen, Suomen lakien (esimerkiksi osakeyhtiölaki ja arvopaperimarkkinalaki)
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 27.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SUOMEN HOIVATILAT OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 23.2.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen
Liitemuistio 1. Palkitsemistiedot. 1. a) Yhtiön nimi b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus. a) Kemira Oyj. b) 16,7 %
Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus a) Kemira Oyj b) 16,7 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä a) Yhtiön toimialana on kemianteollisuus ja muu siihen
Palkka- ja palkkioselvitys
1 Palkka- ja palkkioselvitys Palkitsemisjärjestelmien tarkoituksena on tukea DNA:n strategista, taloudellista ja operatiivista suuntaa, motivoida sekä palkita yrityksen menestyksestä. DNA:ssa noudatetaan
Palkka- ja palkkioselvitys 2012
Palkka- ja palkkioselvitys 2012 Palkka- ja palkkioselvitys 1. Johdanto Elektrobit Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) hallinto määräytyy Yhtiön yhtiöjärjestyksen, Suomen lakien (esimerkiksi osakeyhtiölaki ja arvopaperimarkkinalaki)
Palkka- ja palkkioselvitys
Palkka- ja palkkioselvitys Hallituksen palkkiot Hallituksen palkkioista päätetään yhtiökokouksessa nimitysvaliokunnan suosituksen pohjalta. Vuoden 2011 varsinainen yhtiökokous päätti nimitysvaliokunnan
Palkka- ja palkkioselvitys 2017
Palkka- ja palkkioselvitys 2017 CAVERION OYJ JULKINEN Sisällysluettelo PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS...3 PALKITSEMISEN PERIAATTEET CAVERION-KONSERNISSA...3 Lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmät...3
EVLI-KONSERNIN PALKITSEMISMALLI
Evli Pankki Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2016 2 Evli noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia. Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu hallinnointikoodin
Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2015
Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2015 Alma Media noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 15.6.2010 antamaa, 1.10.2010 alkaen voimassa olevaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia sellaisenaan
Palkka- ja palkkioselvitys 2018
Palkka- ja palkkioselvitys 2018 Palkka- ja palkkioselvitys Tämä palkka- ja palkkioselvitys (jäljempänä selvitys ) on laadittu Arvopaperimarkkinayhdistyksen vuonna 2015 julkaiseman Suomen listayhtiöiden
Palkka- ja palkkioselvitys
Palkka- ja palkkioselvitys Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2015 palkitsemista koskevan raportointijakson mukaisesti. Palkitsemisen päätöksentekojärjestys
Palkka- ja palkkioselvitys 2012
Palkka- ja palkkioselvitys 2012 1/7 Palkka- ja palkkioselvitys 2012 Hallituksen palkkiot Hallituksen palkkioista päätetään yhtiökokouksessa nimitysvaliokunnan suosituksen pohjalta. Vuoden 2012 varsinainen
Cramo-konserni Palkka- ja palkkioselvitys 2016
Cramo-konserni Palkka- ja palkkioselvitys 2016 7. helmikuuta 2017 Saija Suonpää [Date] CRAMON PALKITSEMISEEN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS JA PÄÄPE- RIAATTEET Cramo-konserin palkitseminen perustuu yrityksen
More than machines RAMIRENTIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015
More than machines RAMIRENTIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 RAMIRENTIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 Ramirent noudattaa palkka- ja palkkioselvityksen laatimisessa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 10.2.2015 CRAMO-KONSERNI
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 10.2.2015 CRAMO-KONSERNI 1 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys... 3 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 4 3 Toimitusjohtajan, konsernijohtoryhmän
CRAMON PALKITSEMISEEN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS JA PÄÄPE- RIAATTEET
1 CRAMON PALKITSEMISEEN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS JA PÄÄPE- RIAATTEET Cramo-konserin palkitseminen perustuu yrityksen palkitsemisperiaatteisiin, sisältäen yhtiön käytännöt palkoista ja työsuhde-eduista.