Palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2015 palkitsemista koskevan osion mukaisesti.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2015 palkitsemista koskevan osion mukaisesti."

Transkriptio

1 1(5) B. PALKKIOSELVITYS Palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2015 palkitsemista koskevan osion mukaisesti. 1. Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys Yhtiökokous päättää hallituksen palkkioista. Päätös perustuu osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotuksiin, jotka on jätettävä kunkin vuoden tammikuun 20. päivään mennessä. Ehdotus julkaistaan pörssitiedotteena ja sisällytetään yhtiökokouskutsuun. Hallitus päättää toimitusjohtajan palkitsemisesta henkilöstö-, nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan näkemykset huomioon ottaen. Hallitus päättää niin ikään Affecton johtoryhmän palkitsemisesta toimitusjohtajan ehdotuksen pohjalta. Vuoden 2016 yhtiökokous valtuutti hallituksen laskemaan liikkeelle enintään 4,2 miljoonaa osaketta ja lunastamaan enintään 2,1 miljoonaa osaketta. Valtuutusten johdosta hallitus voi käyttää osakkeita yhtiön kannustinjärjestelmissä. Valtuutuksen perusteella yhtiön on vuonna 2016 luovuttanut 24,261 yhtiön hallussa ollutta omaa osaketta hallituksen ille osana hallituksen ten vuosipalkkioiden maksua. 2. Palkitsemisen pääperiaatteet Hallitus Yhtiökokouksessa hyväksytyn nimitystoimikunnan ehdotuksen perusteella hallituksen ille maksettiin kuukausipalkkio koko toimikaudelta elokuussa. Noin 60 % palkkiosta maksettiin rahana ja 40 % yhtiön osakkeina. Osakkeina maksettavaan hallituksen ten palkkioon ei kohdistu luovutusrajoituksia, eikä kenelläkään hallituksen ellä ole palvelussopimusta yhtiön kanssa. Hallituksen et eivät saa kuukausipalkkionsa lisäksi muita taloudellisia etuja. Tämän lisäksi hallituksen et saavat 300 euron kokouspalkkion valiokuntakokouksiin osallistumisesta. Toimitusjohtaja ja Affecton johtoryhmä Hallitus sekä henkilöstö-, nimitys- ja palkitsemisvaliokunta päättävät toimitusjohtajan ja johtoryhmän ten palkitsemisesta.

2 2(5) Toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkkiot koostuvat kiinteästä rahapalkasta ja puolivuosittaisesta suoriteperusteisesta palkkiosta. Suoriteperusteinen palkkio perustuu yhtiön taloudellista menestystä kuten esimerkiksi uusia tilauksia, liikevaihtoa ja tulosta mittaaviin mittareihin sekä henkilökohtaisiin laadullisiin tavoitteisiin. Toimitusjohtajan suoriteperusteisen palkkion enimmäismäärä on euroa, ja muiden johtoryhmän ten palkkion enimmäismäärä vaihtelee välillä euroa Toimitusjohtajaa ja Affecton johtoryhmän muita iä koskevat lakisääteiset eläkejärjestelyt sekä eläkeiän että eläkkeen suuruuden osalta. Yhtiössä ei ole käytössä lisäeläkejärjestelyjä. Toimitusjohtajan sopimuksen irtisanomisaika on 6 kuukautta molemmille osapuolille. Toimitusjohtajan sopimuksessa ei ole erityisiä irtisanomisajan palkkaa koskevia ehtoja. Affecton johtoryhmän ten irtisanomisajat vaihtelevat välillä 1 6 kuukautta, eikä heidän sopimuksissaan ole erityisiä irtisanomisajan palkkaa koskevia ehtoja. Lyhyen aikavälin kannustimet Affecto käyttää lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmää toimitusjohtajan, Affecton johtoryhmän ja muun avainhenkilöstön palkitsemiseen. Kannustimen suuruus perustuu puolivuosittain määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseen sekä avainhenkilön kiinteään rahapalkkaan, tehtäviin ja asemaan. Kannustimet maksetaan rahana. Taloudelliset tavoitteet liittyvät yhtiön ja kyseisen henkilön yksikön tilauskertymään, liikevaihtoon, liikevoittoon ja liiketoiminnan voittomarginaaliin. Taloudellisten tavoitteiden ohella järjestelmään sisältyy myös henkilökohtaisia laadullisia tavoitteita, joiden saavuttamista arvioidaan taloudellisista tavoitteista erillään. Tavoitteiden saavuttamista arvioidaan puolivuosittain. Toimitusjohtaja asettaa johtoryhmän tavoitteet hallituksen ohjeiden perusteella. Toimitusjohtajan tavoitteet asettaa hallitus. Lyhyen aikavälin kannustimien enimmäismäärä on toimitusjohtajalla euroa ja Affecton johtoryhmän illä euroa. Pitkän aikavälin kannustimet Joulukuun 2016 lopussa yhtiössä ei ollut käytössä pitkän aikavälin kannustinohjelmaa. Edellinen kannustinohjelma päättyi toukokuussa Toimitusjohtaja, Affecton johtoryhmän et tai muut Affecton työntekijät eivät ole vastaanottaneet minkäänlaista osakepohjaista palkkiota vuoden 2016 aikana, joten mihinkään toimitusjohtajan tai Affecton johtoryhmän omistamiin osakkeisiin ei kohdistu luovutusrajoituksia.

3 3(5) C. PALKITSEMISRAPORTTI Hallitus Hallitukselle maksetaan vuoden 2016 yhtiökokouksen päättämät palkkiot: euroa/kk puheenjohtajalle, euroa/kk varapuheenjohtajalle ja euroa/kk ille. Lisäksi valiokuntatyöstä on maksettu 300 euron kokouspalkkio. Koko toimikauden kuukausipalkkiot maksettiin elokuussa 2016 siten, että palkkiosta 60 % maksettiin rahana ja 40 % yhtiön osakkeina. Hallituksen koko vuoden palkkiot maksetaan aina elokuussa. Päätös perustuu osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukseen. Hallituksen ten vuotuiset palkkiot ja saadut osakkeet on esitetty alla. Ilmoitetut luvut sisältävät kaikilta konserniyhtiöiltä saadut palkkiot. Hallituksen Aaro Cantell, puheenjohtaja Olof Sand, varapuheenjohtaja Magdalena Persson Jukka Ruuska, Tuija Soanjärvi, Lars Wahlström, Palkkiot Saatujen osakkeiden määrä* Osakkeenomistus ** Palkkiot Saatujen osakkeiden määrä* Yhteensä * Osakkeita vastaavat euromäärät sisältyvät yllä ilmoitettuun palkkioiden kokonaismäärään. ** Yhteenlaskettu osakkeenomistus sisältää lähipiirin osakkeenomistuksen.

4 4(5) Toimitusjohtaja Toimitusjohtajan vuosipalkka ja muut taloudelliset edut on kuvattu alla. Ilmoitetut luvut sisältävät kaikilta konserniyhtiöiltä saadut palkkiot. Tyyppi (1 000 EUR) Kiinteä rahapalkka Lisäkannustimet Luontoisedut Osakeperusteiset palkkiot - - Lisäeläkkeet - - Muut palkkiot kuten - - allekirjoituspalkkio Irtisanomiskorvaukset - - Muut erokorvaukset - - Yhteensä Affecton johtoryhmä Affecton muun johtoryhmän kuin toimitusjohtajan yhdistetyt vuosipalkat ja muut taloudelliset edut on esitetty seuraavassa. Luvut sisältävät kaikki Affecton johtoryhmän kaikilta konserniyhtiöiltä saamat palkkiot. Tyyppi (1 000 EUR) Kiinteä rahapalkka Lisäkannustimet Luontoisedut Osakeperusteiset palkkiot - - Lisäeläkkeet - - Muut palkkiot kuten - 75 allekirjoituspalkkio Irtisanomiskorvaukset Muut erokorvaukset - - Yhteensä Vuoden 2015 yhteenlaskettuihin palkkioihin sisältyvät seuraaville johtoryhmän ille maksetut palkkiot: Mikko Eerola, Håvard Ellefsen, Satu Kankare, Claus Kruse, René Lykkeskov, Julius Manni, Stig-Göran Sandberg ja Hellen Wohlin Lidgard. René Lykkeskov poistui yhtiön palveluksesta huhtikuussa 2015, Hellen Wohlin Lidgard heinäkuussa 2015 ja Satu Kankare elokuussa Claus Kruse poistui johtoryhmästä lokakuussa 2015 mutta pysyi Affecton palveluksessa.

5 5(5) Vuoden 2016 yhteenlaskettuihin palkkioihin sisältyvät seuraaville johtoryhmän ille maksetut palkkiot: Mikko Eerola, Håvard Ellefsen, Henri Engström, Iikka Lindroos, Julius Manni, Martti Nurminen ja Stig-Göran Sandberg. Julius Manni poistui yhtiön palveluksesta ja Henri Engström aloitti samana päivänä johtoryhmän enä. Iikka Lindroos nimitettiin johtoryhmän eksi Affecton johtoryhmän osakkeenomistus on esitetty alla: Nimi Tehtävä Juko Hakala toimitusjohtaja Iikka Lindroos varatoimitusjohtaja 0 0 Martti Nurminen talousjohtaja 0 0 Mikko Eerola Managing Director, B2C Industries, Brand & 0 0 Market Håvard Ellefsen Managing Director, Affecto Industrial, ja Suomen vt. maajohtaja Henri Engström Managing Director, Scandinavia & Partners Stig-Göran Sandberg Managing Director, Eastern Europe, South Africa & Delivery Yhteensä

AFFECTO OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUS- JÄRJESTELMÄSTÄ 2016 (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT)

AFFECTO OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUS- JÄRJESTELMÄSTÄ 2016 (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) AFFECTO OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUS- JÄRJESTELMÄSTÄ 2016 (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ I. JOHDANTO Affecton hallinnointi noudattaa Suomen lainsäädäntöä,

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2016

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkka- ja palkkioselvitys 2016 A. Palkitsemisen päätöksentekojärjestys Yhtiön yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten palkitsemisesta hallituksen henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan valmisteleman

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2010 6.4.2011 Sisältö 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen 2 1.1 Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot vuonna 2010.. 2 2. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys. Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys. Palkka- ja palkkioselvitys 41 Tässä raportissa kuvataan Afarakin hallituksen ja johtoryhmän palkitsemisperiaatteet ja -käytännöt sekä kerrotaan heidän palkkioistaan ja osakeomistuksestaan vuonna 2014. Palkitsemisperiaatteet Afarak

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS F-Secure Oyj 12. toukokuuta 2014 Sisällys Hallituksen ja yhtiön johtoryhmän jäsenten palkitseminen... 3 Hallitus... 3 Hallituksen palkitseminen... 3 Toimitusjohtaja... 4 Johtoryhmän

Lisätiedot

Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti.

Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti. EXEL COMPOSITES OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin luvun 7, Palkitseminen, mukaisesti. Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1.10.2010 CRAMO OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1.10.2010 CRAMO OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 1.10.2010 CRAMO OYJ 1 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys... 3 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 3 Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön

Lisätiedot

LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SISÄLTÖ

LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SISÄLTÖ LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 2 2 PALKITSEMISTA KOSKEVA PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 2 2.1 HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKITSEMINEN JA PALKITSEMISEN VALMISTELU... 2 2.2 TOIMITUSJOHTAJAN

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS F-Secure Oyj 4. huhtikuuta 2016 Sisällys Hallituksen ja yhtiön johtoryhmän jäsenten palkitseminen... 3 Hallitus... 3 Hallituksen palkitseminen... 3 Toimitusjohtaja... 3 Johtoryhmän

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Hallinto...3. Palkka- ja palkkioselvitys...3

SISÄLLYSLUETTELO. Hallinto...3. Palkka- ja palkkioselvitys...3 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SISÄLLYSLUETTELO Hallinto...3 Palkka- ja palkkioselvitys...3 Tämä sivu on tulostettu HKScanin verkkovuosikertomuksesta 2016. Lue kertomus kokonaisuudessaan osoitteesta vuosikertomus2016.hkscan.com.

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2013 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012)

HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012) HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2011 (4.4.2012) Sisältö 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen 1.1 Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot vuonna 2011 2. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän

Lisätiedot

Comptelin palkka- ja palkkioselvitys 2016

Comptelin palkka- ja palkkioselvitys 2016 1 (5) Tämä palkka- ja palkkioselvitys 2016 on tehty 2015 annetun Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance, www.cgfinland.fi) mukaisesti ja julkaistaan vuoden 2016 tilinpäätöksen,

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2016

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2016 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2016 Selvitys 6.3.2017 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Keilaranta 9 Selvitys Sisältö 1 Palkitsemisen

Lisätiedot

P A L K K A - J A P A L K K I O S E L V I T Y S

P A L K K A - J A P A L K K I O S E L V I T Y S P A L K K A - J A P A L K K I O S E L V I T Y S 2 0 1 2 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2010 suosituksen 47 mukaisesti. Hallintoneuvoston jäsenten palkitseminen

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS. F-Secure Oyj PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS F-Secure Oyj 1. kesäkuuta 2017 Sisällys Hallitus ja hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 Hallituksen jäsenet... 3 Hallituksen palkitseminen... 3 Toimitusjohtajan ja johtoryhmän

Lisätiedot

2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä 1. Yhtiön toimialana ovat informaatioteknologiapalvelut ja niihin liittyvät tehtävät.

2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä 1. Yhtiön toimialana ovat informaatioteknologiapalvelut ja niihin liittyvät tehtävät. 9.5.2012 Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus 1. Tieto Oyj 2. 10,3 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä 1. Yhtiön toimialana ovat informaatioteknologiapalvelut

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Caverion Oyj. Julkinen

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Caverion Oyj. Julkinen Caverion Oyj Julkinen A. Palkitsemisen päätöksentekojärjestys... 1 B. Palkitsemisen periaatteet Caverion konsernissa... 1 1 Lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmät... 1 2 Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmät...

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SUOMEN HOIVATILAT OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SUOMEN HOIVATILAT OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 23.2.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 21.3.2016 1 SISÄLTÖ A. Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen ja palkitsemisen valmistelu... 3 2. Toimitusjohtajan

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 1 (7) QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 2 (7) Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 3 2 Hallitus... 3 3 Toimitusjohtaja... 4 4 Hallintoneuvosto... 4 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 17.3.2015 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 AFFECTO OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (7) (Y-tunnus: 1069622-4) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 Aika Paikka Läsnä 7.4.2017 klo 10.00 Finlandia-talo, Terassisali Mannerheimintie 13,00100 Helsinki Kokouksessa olivat

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 3.6.2014 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 14.2.2012 CRAMO OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 14.2.2012 CRAMO OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 14.2.2012 CRAMO OYJ 1 1 Cramon palkitsemisperiaatteet ja päätöksentekojärjestys... 3 2 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 3 Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys (13.3.2014)

Palkka- ja palkkioselvitys (13.3.2014) Palkka- ja palkkioselvitys (13.3.2014) Hallituksen palkitseminen Varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen palkkioista. Hallituksen nimitysvaliokunta valmistelee yhtiökokoukselle tehtävät esitykset hallituksen

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys 1 Palkka- ja palkkioselvitys Palkitsemisjärjestelmien tarkoituksena on tukea DNA:n strategista, taloudellista ja operatiivista suuntaa, motivoida sekä palkita yrityksen menestyksestä. DNA:ssa noudatetaan

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkitsemisraportti vuodelta

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkitsemisraportti vuodelta Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkitsemisraportti vuodelta 2016 15.2.2017 1 2 Palkka- ja palkkioselvitys 2016 JOHDANTO Tämä on Suomen Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antaman Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin

Lisätiedot

ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016

ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 ASPOCOMPIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS Aspocompin hallituksen nimitysvaliokunta tai mikäli valiokuntaa ei perusteta niin yhtiön hallitus kokonaisuudessaan valmistelee

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 07 09 2017 1 SISÄLTÖ A. Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen ja palkitsemisen valmistelu... 3 2. Toimitusjohtajan

Lisätiedot

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2013

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2013 Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2013 Sisältö 03 PALKAT JA PALKITSEMINEN 2013 2 Palkat ja palkitseminen vuonna 2013 Hallituksen jäsenten palkkiot Varsinainen yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2013

Palkka- ja palkkioselvitys 2013 Palkka- ja palkkioselvitys 2013 2 Palkka- ja palkkioselvitys Tämä on Suomen Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antaman Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance) jakson 7 suositusten

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 23.2.2017 1 SISÄLTÖ A. Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen ja palkitsemisen valmistelu... 3 2. Toimitusjohtajan

Lisätiedot

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1. 31.12.2014

QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1. 31.12.2014 Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1. 31.12.2014 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...

Lisätiedot

EVLI-KONSERNIN PALKITSEMISMALLI

EVLI-KONSERNIN PALKITSEMISMALLI Evli Pankki Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2016 2 Evli noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia. Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu hallinnointikoodin

Lisätiedot

Palkat ja palkitseminen 2016

Palkat ja palkitseminen 2016 Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2016 Hallinnointi 1 Palkat ja palkitseminen 2016 Hallituksen jäsenten palkkiot Varsinainen yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten palkkioista toimikaudeksi kerrallaan.

Lisätiedot

2016 RAMIRENTIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

2016 RAMIRENTIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 RAMIRENTIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS PALKKA- JA PALKKIO- SELVITYS 2016 Ramirent noudattaa palkka- ja palkkioselvityksen laatimisessa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin suosituksia. Tämä palkka-

Lisätiedot

Cramo-konserni Palkka- ja palkkioselvitys 2016

Cramo-konserni Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Cramo-konserni Palkka- ja palkkioselvitys 2016 7. helmikuuta 2017 Saija Suonpää [Date] CRAMON PALKITSEMISEEN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS JA PÄÄPE- RIAATTEET Cramo-konserin palkitseminen perustuu yrityksen

Lisätiedot

1. a) Yhtiön nimi: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 16,70 %

1. a) Yhtiön nimi: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 16,70 % Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 16,70 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä: Yhtiön toimialana on harjoittaa

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2011

Palkka- ja palkkioselvitys 2011 Palkka- ja palkkioselvitys 2011 Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat periaatteet Yhtiön palkitsemisjärjestelmien on tarkoitus motivoida henkilöstöä hyviin suorituksiin ja korostaa sitoutumista Konecranes-konsernin

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys Palkka- ja palkkioselvitys KEMIRAN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS JOHDANTO Kemiran palkka- ja palkkioselvitys kuvaa yhtiön palkitsemiskäytäntöä sekä ylimmän johdon eli hallituksen ja toimitusjohtajan, tämän

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2016

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkka- ja palkkioselvitys Hallitus Palkkiot Hallituksen palkkioista päättää varsinainen yhtiökokous. Hallituksen palkkiota koskevat ehdotukset yhtiökokoukselle valmistelee

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2014

Palkka- ja palkkioselvitys 2014 Palkka- ja palkkioselvitys 2014 1. Johdanto Uponorin palkitsemisperiaatteiden tavoitteena on sitouttaa työntekijät yhtiön tavoitteisiin ja arvoihin. Palkitsemisjärjestelmät suunnitellaan niin, että ne

Lisätiedot

PALKITSEMISTA KOSKEVIEN TIETOJEN JULKISUUS VALTIO- OMISTEISISSA YHTIÖISSÄ. b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus

PALKITSEMISTA KOSKEVIEN TIETOJEN JULKISUUS VALTIO- OMISTEISISSA YHTIÖISSÄ. b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus PALKITSEMISTA KOSKEVIEN TIETOJEN JULKISUUS VALTIO OMISTEISISSA YHTIÖISSÄ 1. a) Yhtiön nimi Alko Oy b) Valtion omistus ja äänivaltaosuus Valtion omistus ja äänivaltaosuus 100 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä

Lisätiedot

Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2015

Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2015 Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2015 Alma Media noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 15.6.2010 antamaa, 1.10.2010 alkaen voimassa olevaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia sellaisenaan

Lisätiedot

PALKITSEMISTA KOSKEVIEN TIETOJEN JULKISUUS VALTIO-OMISTEISISSA YHTIÖISSÄ

PALKITSEMISTA KOSKEVIEN TIETOJEN JULKISUUS VALTIO-OMISTEISISSA YHTIÖISSÄ PATRIA OYJ 2.5.2013 1(6) PALKITSEMISTA KOSKEVIEN TIETOJEN JULKISUUS VALTIO-OMISTEISISSA YHTIÖISSÄ 1. a) Yhtiön nimi - Patria Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus - 73,2 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2015

Palkka- ja palkkioselvitys 2015 Palkka- ja palkkioselvitys 2015 Konsernin palkitsemisperiaatteet ja yhtiön yleiset palkitsemis- ja etuisuuskäytännöt ohjaavat palkitsemista Fortumissa. Tämä palkka- ja palkkioselvitys käsittelee palkitsemista

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys Palkka- ja palkkioselvitys Tässä raportissa kuvataan Ruukin hallituksen ja johtoryhmän palkitsemisperiaatteet ja -käytännöt sekä kerrotaan heidän palkkioistaan ja osakeomistuksestaan vuonna 2012. Palkitsemisperiaatteet

Lisätiedot

OUTOKUMPU-KONSERNIN HALLITUKSEN JA JOHTORYHMÄN PALKITSEMISJÄRJESTELYT

OUTOKUMPU-KONSERNIN HALLITUKSEN JA JOHTORYHMÄN PALKITSEMISJÄRJESTELYT OUTOKUMPU OYJ 1 (6) 1.4.2011 OUTOKUMPU-KONSERNIN HALLITUKSEN JA JOHTORYHMÄN PALKITSEMISJÄRJESTELYT 1 Hallitus Vuoden 2011 yhtiökokous vahvisti yhtiön hallituksen koostuvan seitsemästä henkilöstä mukaan

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Palkka- ja palkkioselvitys...3

SISÄLLYSLUETTELO. Palkka- ja palkkioselvitys...3 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 SISÄLLYSLUETTELO Palkka- ja palkkioselvitys...3 Tämä sivu on tulostettu HKScanin verkkovuosikertomuksesta 2015. Lue kertomus kokonaisuudessaan osoitteesta vuosikertomus2015.hkscan.com.

Lisätiedot

More than machines RAMIRENTIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015

More than machines RAMIRENTIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 More than machines RAMIRENTIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 RAMIRENTIN PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 Ramirent noudattaa palkka- ja palkkioselvityksen laatimisessa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin

Lisätiedot

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen AFFECTO OYJ -- PÖRSSITIEDOTE -- 13.2.2014 klo 12.30 Kutsu Affecto Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Affecto Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 10.4.2014

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys sdsdsdsd Palkka- ja palkkioselvitys 2013 1 Palkka- ja palkkioselvitys Hallituksen palkkiot Hallituksen palkkioista päätetään yhtiökokouksessa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan suosituksen pohjalta.

Lisätiedot

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2015

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2015 Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2015 Tämä pdf-tiedosto koostuu Wärtsilän vuosikertomuksesta valituista osioista ja se voi poiketa muista tuotetuista tiedostoista. Raportti kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta

Lisätiedot

Konecranes Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys 2010

Konecranes Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys 2010 Konecranes Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2010 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2010 Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat periaatteet Yhtiön palkitsemisjärjestelmien on tarkoitus motivoida henkilöstöä hyviin

Lisätiedot

1. a) Yhtiön nimi: Sampo Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: osakkeista 14,16 %, äänistä 14,04 %

1. a) Yhtiön nimi: Sampo Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: osakkeista 14,16 %, äänistä 14,04 % Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi: Sampo Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: osakkeista 14,16 %, äänistä 14,04 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on omistaa

Lisätiedot

Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana toimii Philip Baum. Jäseninä ovat Jelena Manojlovic, Markku Kankaala ja Barry Rourke.

Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana toimii Philip Baum. Jäseninä ovat Jelena Manojlovic, Markku Kankaala ja Barry Rourke. Palkka- ja palkkioselvitys Tässä raportissa kuvataan Ruukin hallituksen ja johtoryhmän palkitsemisperiaatteet ja - käytännöt sekä kerrotaan heidän palkkioistaan ja osakeomistuksestaan vuonna 2011. Palkitsemisperiaatteet

Lisätiedot

1. a) Yhtiön nimi: TeliaSonera AB b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 11,7 %

1. a) Yhtiön nimi: TeliaSonera AB b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 11,7 % Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi: TeliaSonera AB b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 11,7 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on laajassa mielessä televiestintäpalveluiden

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti

Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti CapMan Oyj:n hallituksen vahvistama 11.2.2016. Tämä CapMan Oyj:n (jäljempänä CapMan) palkka- ja palkkioselvitys on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleen

Lisätiedot

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014

Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014 Wärtsilä Oyj Abp Vuosikertomus 2014 Yksi vahva koko yrityksen kattava päämäärä ohjaa Wärtsilän toimintaa vuonna 2014. Täydellisen raportin löydätte osoitteesta www.wartsilareports.com/fi-fi/2014/ar/ Wärtsilä

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 015 Evli Pankki Oyj PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 2 Evli noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia. Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu hallinnointikoodin

Lisätiedot

OUTOKUMPU KONSERNIN HALLITUKSEN JA JOHTORYHMÄN PALKITSEMISJÄRJESTELY

OUTOKUMPU KONSERNIN HALLITUKSEN JA JOHTORYHMÄN PALKITSEMISJÄRJESTELY OUTOKUMPU OYJ 1 (7) OUTOKUMPU KONSERNIN HALLITUKSEN JA JOHTORYHMÄN PALKITSEMISJÄRJESTELY 1 Hallitus Vuoden 2012 yhtiökokous vahvisti varsinaisessa yhtiökokouksessa 2011 asetetun nimitystoimikunnan ja Solidium

Lisätiedot

1 (5) PALKITSEMINEN VAPO OY:SSÄ. 1. Yhtiön nimi ja valtion omistus- ja äänivaltaosuus Vapo Oy Valtion omistus 50,1 %

1 (5) PALKITSEMINEN VAPO OY:SSÄ. 1. Yhtiön nimi ja valtion omistus- ja äänivaltaosuus Vapo Oy Valtion omistus 50,1 % 1 (5) 2.5.2012 PALKITSEMINEN VAPO OY:SSÄ 1. Yhtiön nimi ja valtion omistus- ja äänivaltaosuus Vapo Oy Valtion omistus 50,1 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta,

Lisätiedot

Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys

Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys Alma Media Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys 2012 Alma Media noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 15.6.2010 antamaa, 1.10.2010 alkaen voimassa olevaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia sellaisenaan.

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2014

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2014 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2014 Selvitys 23.2.2015 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Keilaranta 9 Sisältö 1 Hallituksen

Lisätiedot

OUTOKUMPU-KONSERNIN HALLITUKSEN JA JOHTORYHMÄN PALKITSEMISJÄRJESTELYT

OUTOKUMPU-KONSERNIN HALLITUKSEN JA JOHTORYHMÄN PALKITSEMISJÄRJESTELYT Palkka- ja palkkioselvitys Huhtikuu 2013 1 (6) OUTOKUMPU-KONSERNIN HALLITUKSEN JA JOHTORYHMÄN PALKITSEMISJÄRJESTELYT 1 HALLITUS Vuoden 2013 yhtiökokous vahvisti varsinaisessa yhtiökokouksessa 2012 asetetun

Lisätiedot

Tilinpäätösaineisto löytyy Spondan sivuilta alkaen sivulta 147

Tilinpäätösaineisto löytyy Spondan sivuilta alkaen sivulta 147 9.5.2012 Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus a) Yhtiön nimi: Sponda Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 14,89 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä

Lisätiedot

ARVOPAPERIMARKKINAYHDISTYS RY SOVELTAMISOHJE 2011

ARVOPAPERIMARKKINAYHDISTYS RY SOVELTAMISOHJE 2011 1 PALKKA JA PALKKIOSELVITYS JOHDANTO Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodissa 2010 (koodi) korostetaan palkitsemisen ja sen periaatteiden avoimuutta sekä avoimen tiedottamisen tärkeyttä. Koodin jakso

Lisätiedot

Caverion Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015. Julkinen

Caverion Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015. Julkinen Caverion Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015 Julkinen Palkka- ja palkkioselvitys 2015 26.1.2016 Julkinen Sisällysluettelo I Palkitsemisen päätöksentekojärjestys... 2 II Palkitsemisen periaatteet

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta

Lisätiedot

Cargotecin palkka- ja palkkioselvitys 2014

Cargotecin palkka- ja palkkioselvitys 2014 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 1 Cargotecin palkka- ja palkkioselvitys 2014 Palkka- ja palkkioselvityksessä esitetään yhtiön palkitsemisperiaatteet sekä maksetut palkat ja palkkiot hallituksen jäsenille,

Lisätiedot

KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on käsitelty Kesko Oyj:n hallituksen palkitsemisvaliokunnan kokouksessa 3.2.2014 Kesko Oyj Y-tunnus 0109862-8 Satamakatu 3 Kotipaikka

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2015

Palkka- ja palkkioselvitys 2015 REMUNERATION STATEMENT April 2014 1 (5) Palkka- ja palkkioselvitys 2015 Outokumpu Oyj Konserninjohto Riihitontuntie 7 B, PL 140, 02201 Espoo Puh. (09) 4211, Faksi (09) 421 3888, www.outokumpu.com Kotipaikka

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2013

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2013 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2013 Selvitys 24.2.2014 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Sisältö 1 Hallituksen jäsenten palkitseminen...1

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen

Lisätiedot

Asia: Palkitsemista koskevien tietojen julkisuus valtio-omisteisissa yhtiöissä

Asia: Palkitsemista koskevien tietojen julkisuus valtio-omisteisissa yhtiöissä Finavia Oyj Asia: Palkitsemista koskevien tietojen julkisuus valtio-omisteisissa yhtiöissä 1 a) Finavia Oyj b) Valtion omistus 100% 2. Toimiala Yhtiön toimialana ovat lentoasemaliiketoiminta ja lentoasemiin

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2015

Palkka- ja palkkioselvitys 2015 1 (6) KUNTARAHOITUS Palkka- ja palkkioselvitys 2015 1.3.2016 2 (6) 1 TAUSTA JA TARKOITUS Kuntarahoitus Oyj antaa vuosittain tällä palkka- ja palkkioselvityksellä tiedot luottolaitoksia koskevassa sääntelyssä

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma ja tase ovat taloudellisen katsauksen sivuilla

Emoyhtiön tuloslaskelma ja tase ovat taloudellisen katsauksen sivuilla 9.5.2012 Liitemuistio 1 Tiedot: 1. a) Yhtiön nimi: Outokumpu Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 31,15 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä: Yhtiön toimialana on harjoittaa kaivos- ja kaivannaistoimintaa,

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS HALLITUS. 1.1 Hallituksen jäsenten palkkiot ja muut etuisuudet

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS HALLITUS. 1.1 Hallituksen jäsenten palkkiot ja muut etuisuudet PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 31.12.2015 1. HALLITUS 1.1 Hallituksen jäsenten palkkiot ja muut etuisuudet Hallituksen jäsenille maksettavista palkkioista päättävät osakkeenomistajat varsinaisessa yhtiökokouksessa.

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2016

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Kirje henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajalta Tänä vuonna monet Uponorin strategisista aloitteista ovat edenneet vauhdilla Euroopassa, Pohjois-Amerikassa

Lisätiedot

Hallitus. Palkka- ja palkkioselvitys 2012

Hallitus. Palkka- ja palkkioselvitys 2012 Palkka- ja palkkioselvitys 2012 Hallitus Yhtiökokous päättää hallituksen jäsenten palkkioista nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotuksen pohjalta. Hallituksen palkkioita määritettäessä valiokunta ottaa

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2012

Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2012 Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2012 Selvitys 25.2.2013 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Sisältö 1 Hallituksen jäsenten palkitseminen...1

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ 1 1 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 2 Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön palkitsemisen periaatteet... 3 2.1 Tulokseen perustuvat kannustinjärjestelmät...

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2013

Palkka- ja palkkioselvitys 2013 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2013 1 Palkka- ja palkkioselvitys 2013 Cargotecin palkka- ja palkkioselvityksessä esitetään yhtiön palkka- ja palkitsemisperiaatteet sekä maksetut palkkiot hallituksen jäsenille,

Lisätiedot

KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS KESKO OYJ:N PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on käsitelty Kesko Oyj:n hallituksen palkitsemisvaliokunnan kokouksessa 4.2.2013 Kesko Oyj Y-tunnus 0109862-8 Satamakatu 3 Kotipaikka

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2016

Palkka- ja palkkioselvitys 2016 REMUNERATION STATEMENT April 2014 1 (6) Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Outokumpu Oyj Konserninjohto Riihitontuntie 7 B, PL 140, 02201 Espoo Puh. (09) 4211, Faksi (09) 421 3888, www.outokumpu.com Kotipaikka

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys

Palkka- ja palkkioselvitys Palkka- ja palkkioselvitys FI 2016 8 Palkka- ja palkkioselvitys 2016 Palkitsemisen päätöksentekojärjestys 3 Palkitsemisen keskeiset periaatteet Sitouttamis- ja kannustinjärjestelmät 4 Palkitsemisraportti

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 1 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012 HALLITUKSEN JA VALIOKUNNAN JÄSENTEN PALKKIOT JA MUUT TALOUDELLISET ETUUDET Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen

Lisätiedot

Palkat ja palkitseminen 2011

Palkat ja palkitseminen 2011 WÄRTSILÄ OYJ ABP CORPORATE GOVERNANCE Palkat ja palkitseminen 2011 48 Palkat ja palkitseminen 2011 Hallituksen jäsenten palkkiot Varsinainen yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten palkkioista

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2014

Palkka- ja palkkioselvitys 2014 Palkka- ja palkkioselvitys 2014 Palkka- ja palkkioselvitys 1. Johdanto Elektrobit Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) hallinto määräytyy Yhtiön yhtiöjärjestyksen, Suomen lakien (esimerkiksi osakeyhtiölaki ja arvopaperimarkkinalaki)

Lisätiedot

Konecranes Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys 2009

Konecranes Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys 2009 Konecranes Oyj Palkka- ja palkkioselvitys PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Palkitsemisjärjestelmiin sovellettavat periaatteet Yhtiön palkitsemisjärjestelmien tarkoitus on motivoida henkilöstöä hyviin suorituksiin

Lisätiedot

Konecranes Plc. Palkka- ja palkkioselvitys (Joulukuu 2016) 1/8

Konecranes Plc. Palkka- ja palkkioselvitys (Joulukuu 2016) 1/8 Konecranes Plc Palkka- ja palkkioselvitys (Joulukuu 2016) 1/8 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 PALKITSEMISJÄRJESTELMIIN SOVELLETTAVAT PERIAATTEET Yhtiön palkitsemisjärjestelmien on tarkoitus motivoida henkilöstöä

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys 2015

Palkka- ja palkkioselvitys 2015 Palkka- ja palkkioselvitys 2015 Kirje henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajalta Arvoisat osakkeenomistajat, Kulunut vuosi on ollut uudistumisen aikaa Uponorilla. Muutokset ovat pääsääntöisesti

Lisätiedot

Kesko Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys

Kesko Oyj. Palkka- ja palkkioselvitys Kesko Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2010 Tämä palkka- ja palkkioselvitys on käsitelty Kesko Oyj:n hallituksen palkitsemisvaliokunnan kokouksessa 2.2.2011. Sisältö 1 Palkitsemisjärjestelmät... 3 1.1 Hallituksen

Lisätiedot

Tilinpäätösaineisto on Rautaruukin vuosikertomuksessa alkaen sivulta 39

Tilinpäätösaineisto on Rautaruukin vuosikertomuksessa alkaen sivulta 39 9.5.2012 Liitemuistio 1 Palkitsemistiedot 1. a) Yhtiön nimi b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus a) Yhtiön nimi: Rautaruukki Oyj b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 39,7 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Ruukin palkitsemisvaliokunta on hallituksen valiokunta, joka on vastuussa toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkitsemisprosessista ja antaa tästä suosituksia hallitukselle sekä

Lisätiedot