Yhteiset kehittämisalueet RY-osastoryhmä ja YTK
|
|
- Markus Lehtilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yhteiset kehittämisalueet RY-osastoryhmä ja YTK Kauko Viitanen Yhdyskuntien suunnittelu ja kehittäminen Rehtorin toimeksianto Rakenteellisen kehittämisen toinen vaihe R-, A- ja M-osastot sekä YTK Tavoitteena miettiä, miten koulutusta ja tutkimusta voitaisiin edistää teeman alla tarkoituksena löytää ne yhteiset alueet, joissa osaamistamme ja voimavarojamme kannattaisi tehostaa toisaalta on myös alueita, jotka ovat jääneet yhdyskuntien rakentamisen näkökulmasta katveeseen 1
2 Rakentaminen ja ympäristö Arkkitehtiosasto Maanmittausosasto Rakennus- ja ympäristötekniikan osasto Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus (YTK) Sosiaali- ja terveydenhuollon tekniikan ja rakentamisen instituutti (Sotera) Lisäksi mukaan on syytä ottaa Koulutuskeskus Dipoli ja Lahden keskus Rakentaminen ja ympäristö Peruskoulutuksen tutkinto-ohjelmat Arkkitehtuuri Maisema-arkkitehtuuri Rakennus- ja ympäristötekniikka Kiinteistötalous Geomatiikka Lahden keskuksessa alkaa 2006 erillinen ympäristötekniikan maisteriohjelma 2
3 Rakentaminen ja ympäristö Tunnuslukuja vuodelta 2004» toimintameno ulkopuolinen rahoitus A-os. Sis.Sotera 3,4 milj 0.5 milj M-os. 2,3 milj 1,5 milj R-os. 5,8 milj 4,3 milj YTK 0,5 milj 1,3 milj Yhteensä 12 milj. 7,6 milj» Prof. Muu (HTV) Perusop. Jatko-op A-os. Sis.Sotera M-os R-os YTK 1 27 Yhteensä Rakentaminen ja ympäristö Tutkintomäärät , keskimäärin/vuosi» DI/arkkit. TkT A-os M-os R-os Yhteensä
4 Yhteistyömuotoja Osastoryhmän tarpeisiin 1970-luvulla perustettu yhdyskuntasuunnittelun peruskoulutus A:lla Talous- ja ympäristöoikeuden prof. M:lla Geoinformatiikan professori yhteinen R ja M Kiinteistöjohtamisen koulutus M ja R Puurakentaminen A, R, P UN HABITAT yhteistyö Sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävien yhdyskuntien edistäminen Globaaliteknologiaohjelma Teknologian ja koulutuksen kehittäminen kehitysmaiden paikallisiin olosuhteisiin sopivaksi Kaupunkitutkimus Kaupunkitutkimuksen professuurit 2006 alusta A:lla ja R:lla, sijoittuvat YTK:een Suurkaupunkitutkimus Kaupunkien tekniset järjestelmät Liittyvät kaupunkitutkimuksen verkostoon, yht. 9 prof. Tutkimusohjelma 4
5 Tutkijakoulut Kiinteistöalan tutkijakoulu KIITO 5 paikkaa, M koordinoi Mukana TKK/M, R, K, TTY, TuKKK, Hanken Muuttuva asuminen YTK koordinoi Rakentamisen tietotekniikka 6 paikkaa, A koordinoi Mukana TKK/A, M, R, TTY, Hanken,? Substanssikysymykset Yhdyskunnat kehittyvät, muuttuvat, rakentuvat jatkuvasti -> tehtävät eivät lopu Julkisen valta - markkinaorientoitunut suunnittelu ja kehittäminen, kumppanuudet Yhdyskuntarakentaminen - kaupunkipolitiikka Globaali kilpailu, ympäristön laatu, innovatiivisuus, kestävä kehitys, liikkuvuus, yhdyskuntapalvelut -> tiedon keruu, analysointi, suunnittelu, toteuttaminen Paikkatietojärjestelmillä iso yhdistävä rooli 5
6 Substanssikysymykset Kaupunkirakenteet kestävät pitkään, mutta globaalit ympäristömuutokset voivat olla rajuja ja nopeitakin Nykyiset tekniikan alan opiskelijat tulevat näkemään suuria muutoksia ympäristössä, ilmastossa, kulttuureissa, väestössä -> heidän on kyettävä toimimaan laajanäköisesti ja ennakoimaan muutoksia Tarvitaan monialaista yhteistyötä, johon osastoryhmässä on paljon annettavaa The principle of airborne laser scanning when applied to urban areas (Hyyppä) 6
7 Accurate 3D modelling of Helsinki University campus area created from laser scanning data and digital aerial photos (Hyyppä) Yhteisen opetuksen tarve Uusi tutkintorakenne tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia opiskelijoille vahvistaa osaamistaan eri alueilla Tarvitaan tietoa mahdollisuuksista opiskelijoille Tarvitaan riittävää yhteensovittamista opettajilta ja laitoksilta Tarvitaan myös valmiutta muiden alojen opetuksen riittävään integrointiin Myös täydennyskoulutuksen ja perusopetuksen integrointimahdollisuudet otettava huomioon -> on haluttava tehdä työtä yhdessä yhteisten päämäärien eteen ja ymmärrettävä asian tärkeys ja järkevyys 7
8 Yhteisen opetuksen tarve Lähitavoitteena on yhteinen englanninkielinen, kansainvälinen masters-ohjelma (kutsumanimi Planner ) Suunniteltu pitkään Yhdistää vieraskielisen opetuksen voimavarat, synergiahyötyjä ja kustannustehokkuutta Sovittuu UN HABITAT ja Globaaliteknologiaohjelmiin Vastaa kansainvälistymisvaatimuksiin Helppo toteuttaa nykyisessä tutkintorakenteessa Haasteena opettajien sitouttaminen Vaatimuksena englanninkielisen opetuksen lisääminen Yhteinen tutkimus Yhteisen tutkimuksen perinne osastoryhmässä vähäinen, yksittäisiä yhteishankkeita toki on jonkin verran Tutkijakoulut ja kaupunkiprofessuurit avanneet/avaavat laajempaa yhteistyötä Tavoitteena onkin niiden laajentaminen ja vahvistaminen Mahdollisuuksia on Pidemmän tähtäimen tavoitteena yhdyskuntasuunnittelun ja kehittämisen yhteinen tutkimusohjelma VTT:lla merkittävän laajaa tutkimustoimintaa alueella Otaniemessä, mutta yhteys ei kovin vahva, vaikka henkilöt tuntevat hyvin toisensa -> mahdollisuuksia olisi 8
9 Flooding simulation from Otaniemi (Hyyppä) Flooding simulation from Otaniemi (Hyyppä) 9
10 Flooding simulation from Otaniemi (Hyyppä) Organisointi Osastoryhmän kehittäminen klusterimuotoisena organisaationa Keskinäisen tuntemisen vahvistaminen mahdollisesti keskustelufoorumin luominen Yhteishengen luominen Yhteydet myös osastoryhmän ulkopuolelle muuhun TKK:uun ja myös muihin yliopistoihin Yhteinen masters-ohjelma toteutetaan erillisenä pääainerakenteena (E1-E3), jolle oma sisäänotto Suunnitelmien keskusteluttaminen koko osastoryhmässä ja toimeenpano 10
11 Työryhmä professori Timo Ernvall (pj), erikoistutkija Nina Karasmaa (sihteeri), professori Pertti Vakkilainen, professori Kauko Viitanen, professori Kimmo Lapintie, johtaja Hilkka Lehtonen, suunnittelija Anu Allt, tutkija Mervi Ilmonen, suunnittelija Seppo Hänninen, hallintopäällikkö Soile Koukkari kiittää kuulijoita mielenkiinnosta ja jatkaa työtään 11
Kestävä asuminen kokemusyhteiskunnassa
Kestävä asuminen kokemusyhteiskunnassa Sirkka Heinonen Johtava tutkija, VTT Tulevaisuudentutkimuksen dosentti Asumisen tulevaisuuden tutkimusohjelman esittely Valtakunnallinen asumistutkimusseminaari "Asuminen
OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen
OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TAMPEREEN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet
Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola
Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja
Puu-Hubi toimintamalli. Ari Hynynen
Puu-Hubi toimintamalli Ari Hynynen 09.06.2015 Puurakentamisen innovaatioympäristö puurakentamisen ekosysteemi kunnat SeAMK kaupungit metsäkeskus 2 1 yliopistot maakuntaliitto yksilöt ELY-keskus verkostoituminen
OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet
Kestävä hyvinvointi kaupungeissa
Kestävä hyvinvointi kaupungeissa Ympäristöministeriön tervehdys Kestävä kaupunki ohjelmasta Virve Hokkanen, Ympäristöministeriö, 24.4.2019 29.4.2019 1 Kestävyys yhdistää ympäristön ja sosiaalisen 29.4.2019
OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET
OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET 2013 2020 Kansainvälinen Oulun Eteläinen Vuonna 2020 Alueen koulutus- ja tutkimusorganisaatiot muodostavat kansainvälisesti
B 14/11 2 Vuoden 2012 kansainvälisten hakujen valmistelu: kv-maisteriohjelmien valintaperusteet
Tiedekuntaneuvosto 5/11 23.5.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 11/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus OPINTOASIAINPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA B B 13/11 1 Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan tutkintosääntö
OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OULUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen
MUOTOILUYHTEISTYÖSELVITYS
Oulun ja Lapin yliopistojen yhteistyö teemana muotoilu Straregiatyöryhmä 31.10.07: muotoilu on keskeinen yhteistyöalue Thule instituutin kokous 18.12.08: tehdään selvitys 1 Selvityksessä kuullaan: Oulun
LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003
OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu
Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia
Kansallinen Bologna-seurantaseminaari, Dipoli 25.5.2009 Opetussuunnitelmatyön haasteet ja mahdollisuudet yliopistolakiuudistuksen ja korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen yhteydessä Taideteollisen
TSSH-HEnet : Kansainvälistyvä opetussuunnitelma. CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology
TSSH-HEnet 9.2.2006: Kansainvälistyvä opetussuunnitelma CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology Elina Orava Kv-asiain suunnittelija Tietotekniikan osasto Lähtökohtia Kansainvälistymisen
Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014
Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus Ritva Dammert 12.3.2014 Tohtorikoulutuksen organisoinnin periaatteita Helsingin yliopistossa Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä on mittasuhteiltaan suuri muutos
OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen
Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku
Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,
Yhdyskuntasuunnittelun näkymiä
Yhdyskuntasuunnittelun näkymiä Osaamistarpeita ja yhteistyömahdollisuuksia Yliopettaja Eeva Aarrevaara 1 Yhdyskuntasuunnittelun AMK-opetus Lahdessa AMK-tutkinnossa kaksi pääainetta: Ympäristö- ja energiatekniikka
Alue- ja yhdyskuntasuunnittelijan oppisopimustyyppinen koulutus Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus Teknillinen korkeakoulu
Alue- ja yhdyskuntasuunnittelijan oppisopimustyyppinen koulutus Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus Teknillinen korkeakoulu 8.10.2009 Hanna Mattila Koulutuspäällikkö, TkL 1 YTK:n koulutus,
Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen
Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen Torus-verkosto www.torus.oulu.fi Oulun yliopisto Historian laitos suunnittelija & koordinaattori Anita Honkala anita.honkala@oulu.fi Mikä
Aallosta kestävän kehityksen osaajia
Aallosta kestävän kehityksen osaajia LUMA-toimintaa yläkouluille ja lukioille RCE Espoon Unelman päivän seminaari Tiistaina 2.12.2014 @ Espoon valtuustotalo Meri Löyttyniemi, Aalto kampuspalvelut, kestävän
CASR tänään ja 5 vuoden päästä. Prof. Jouko Härkki & Dos. Timo Fabritius Terästutkimuskeskus Prosessimetallurgian laboratorio
1 CASR tänään ja 5 vuoden päästä Prof. Jouko Härkki & Dos. Timo Fabritius Terästutkimuskeskus Prosessimetallurgian laboratorio 2 Sisältö Terästutkimuskeskuksen lyhyt historia Terästutkimuskeskus tänään
LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS
LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS HELSINGIN YLIOPISTON TOIMINTA LAHDESSA Monipuolista toimintaa jo lähes 40 vuotta. Toiminta kootaan synergiseksi kokonaisuudeksi
KOKOUSKUTSU 16.1.2007. TEKNILLINEN KORKEAKOULU Automaatio- ja systeemitekniikan osasto Osastoneuvoston kokous 1/2007
TEKNILLINEN KORKEAKOULU Automaatio- ja systeemitekniikan osasto KOKOUSKUTSU 16.1.2007 Aika Maanantaina 22.1.2007 klo 13.15 - Paikka TUAS-talo, kokoushuone 4126 Käsiteltävät asiat: 1. Ilmoitusasiat 2. Sivuainevalinta
VERKOSTO-ORGANISAATION HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET
Mikkeli University Consortium www.muc.fi VERKOSTO-ORGANISAATION HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Ulla Jurvanen, koordinaatioyksikkö SihteeriFoorumi 2010 2.6.2010 Mikkeli University Consortium www.muc.fi 1 Yliopistokeskukset
Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa
Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta
Kiinteistötalouden tutkinto-ohjelman moduulirakenne lukuvuonna
Kiinteistötalouden tutkinto-ohjelman moduulirakenne lukuvuonna 2010-2011 Tekniikan kandidaatin tutkinto (180 op) M901-P Perusopinnot Mat-1.1410 Matematiikan peruskurssi P1* 10 Mat-1.1420 Matematiikan peruskurssi
5/6/2010. www.ucpori.fi
5/6/2010 www.ucpori.fi PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORI www.ucpori.fi 6 PORIN YLIOPISTOKESKUS 2010 4300 koulutukseen osallistuvaa 1565 tutkinto-opiskelijaa Perustutkinto-opiskelijoita
Insinööritieteiden korkeakoulu
Insinööritieteiden korkeakoulu Insinööritieteiden kandidaattiohjelman hakukohteet 2014 Koe Kampus! 31.10.2014 Kaksivaiheinen tutkinto Kandidaatti 180 op, 3 vuotta Diplomi-insinööri 120 op, 2 vuotta Hakukohteet
Insinööritieteiden korkeakoulu
Insinööritieteiden korkeakoulu Tutkinnonuudistuksen tilanne 18.4.2013 Koostanut Pertti Jokela Juha Paavolan ja Markku Kuuvan esityksistä Kaksivaiheinen tutkinto Kandidaatti 180 op, 3 vuotta Diplomi-insinööri
Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015
Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015 Yhteyksien rakentaja, alueen kehittäjä ja kansainvälistäjä Neljän yliopiston monitieteinen tiede- ja taideyhteisö Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto
JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE
JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v. opinnot) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v. opinnot) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön
HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA
HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA TAUSTAA JA VALMISTELUTYÖTÄ KOULUTUKSEN ALOITTAMISEKSI Kansainvälinen yhteistyö Ulkomailta
OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA KUOPION YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen
Tutkinnonuudistuksen arvioinnin keskeiset tulokset
Tutkinnonuudistuksen arvioinnin keskeiset tulokset Riitta Pyykkö Helsinki 15.3.2011 Kansallinen Bologna-seminaari: Tutkinnonuudistus mitä jäi kesken? Arviointi ja sen kohteet Arvioinnin toteuttaminen mukana
Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. w w w. h a m k. f i
Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Suomen koulutusjärjestelmä KAHDEN RINNAKKAISEN PILARIN KORKEAKOULUJÄRJESTELMÄ AMK: Teoriaa ja käytäntöä 27 ammattikorkeakoulua 139 000 AMK-opiskelijaa 17 400 aloituspaikkaa
DIPLOMI INSINÖÖREIKSI VALMISTUNEIDEN PÄÄ JA SIVUAINEET 1990 2010
DIPLOMIINSINÖÖREIKSI VALMISTUNEIDENPÄÄ JA SIVUAINEET19902010 SUOMENRAKENNUSINSINÖÖRIENLIITTORIL 30.5.2011 Tämäselvitysperustuukolmenkiinteistö ja rakentamisalankoulutustatarjoavanyliopiston Aalto,TampereenteknillinenyliopistojaOulun
Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo
Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo 28.11.2018 Konsultaatiopalvelu Opetushallitus - Valteri Opetushallitus ja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri ovat yhteistyössä
HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria
HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria 1809 Suomi Venäjän autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi 1812 Helsingistä Suomen pääkaupunki 1827 Turun palo; Akatemia Helsinkiin
Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi
Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampere Metropolialueen ulkopuolella Suomen suurin kaupunki, 220 000 asukasta, yksi Suomen nopeimmin kasvavista keskuksista
O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig
n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti
YLIOPISTOT JA KORKEAKOULUT OVAT MURROKSESSA
#TAMPERE3 Mitä ny? YLIOPISTOT JA KORKEAKOULUT OVAT MURROKSESSA INTERNET VIE KOULUILTA MONOPOLIN KANSAINVÄ LISYYS ON MUST KOE JA TEE- AIDOT YMPRISTÖT RAJAT YLITTÄVÄ TUTKIMUS PÄTEVYYDET TUOVAT TUTKINNON
VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS
VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Torstai klo 15:00 17:00 Paikka: Helsingin yliopisto, Fabianinkatu 26, SH 405, 4. Krs. Jäsenet ja varajäsenet: Maritta Törrönen HY
Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus
Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen
Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen
Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen Birgitta Vuorinen Hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen julkisen talouden vakauttaminen kestävän
Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus
Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus Tutkimuspäällikkö Elina Pekkarinen Nuorisotutkimusverkosto Tutkittua tietoa lastensuojelusta -seminaari THL 20.11.2018 Lastensuojelututkimuksen vahvistamisen pitkä
Jatko-opintoja maantieteestä kiinnostuneille
Jatko-opintoja maantieteestä kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien
Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa
Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa Piia Nurmi projektijohtaja Turun kauppakorkeakoulu Vastuullisen liiketoiminnan keskus (CeReB) Tulevaisuuden tutkimuskeskus piia.nurmi@tse.fi
Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus
Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus Erasmus Mundus ohjelmien tapaaminen 17.10.2011 Eeva Kaunismaa, opetus- ja kulttuuriministeriö Tutkintotodistukset
Hyvän ohjauksen kriteerityö
Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot
Apuvälinetoiminnan alueellinen organisointihanke
Apuvälinetoiminnan alueellinen organisointihanke ( Diasarja apuvälinehankkeen tämän hetkisestä tilanteesta on tarkoitettu yhteiseen käyttöön esim. yhteistoimintamenettelyyn liittyvää henkilöstön informointia
ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030
ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien
Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat
Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä
Geoinformatiikan maisteriohjelman (GIMP) toteutus Teknillisessä Korkeakoulussa. GIMP tiedotustilaisuus Ari Jolma, prof. (geoinformatiikka)
Geoinformatiikan maisteriohjelman (GIMP) toteutus Teknillisessä Korkeakoulussa GIMP tiedotustilaisuus 6.4.2006 Ari Jolma, prof. (geoinformatiikka) Maisteriopinnot TKK:lla muodostuvat neljästä 20 pisteen
FUAS-virtuaalikampus rakenteilla
Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön
SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.
SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.fi 040-585 1772 JOHDANTO Etelä-Pohjanmaalla asuu 4 % Suomen väestöstä Alueella
Courses in English -oppaan tekeminen
1 Courses in English -oppaan tekeminen Uuden opinto-oppaan tekeminen Valitse valikosta komento Opinto-oppaat. 2 Näkymään aukeaa oppaita kolmella välilehdellä. Ensimmäisenä näkyvät tulevat oppaat ja toisella
TALOTEKNIIKAN INSTITUUTTI
/ SINISEN MEREN STRATEGIA YRITYSTEN RAHOITUKSEN TURVIN INSTITUUTIN TOIMINTA KÄYNNISTYI 2008. MAHDOLLISTAMME TARVELÄHTÖISEN TUTKIMUS- JA KEHITYSTYÖN KOKO TALOTEKNIIKKA-ALAN YRITYSTEN JA TUTKIJOIDEN YHTEISTYÖNÄ.
Insinöörien ja arkkitehtien koulutus uudistuu Aaltoyliopistossa
Insinöörien ja arkkitehtien koulutus uudistuu Aaltoyliopistossa RET_RIL 22.5.2012 Insinööritieteiden korkeakoulu Rakennustekniikan laitos Juha Paavola Rakentamisen haasteet Aaltoyliopistossa Insinöörien
YLIOPISTOJEN SISÄÄNOTOT 2015 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT 26.10.2015
SISÄÄNOTOT 2015 RIL-JÄSENKELPOISET OPISKELIJAT 26.10.2015 TIIVISTETTYNÄ YLIOPISTOJEN Alalle johtaville linjoille haki yhteishaussa ensisijaisesti 974 henkilöä. Edellisvuonna 2014 ensisijaisia hakijoita
Kansainvälistyvä korkeakoulu - Kansallisen strategian valmistelun käynnistämisseminaari
Kansainvälistyvä korkeakoulu - Kansallisen strategian valmistelun käynnistämisseminaari AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKEMYKSET 27.02.2008 - Helsinki Timo Luopajärvi Kehittämissuunnitelman taustat Kansainvälistyminen
Puurakentamisen toimenpideohjelman katsaus! Puupäivä Petri Heino, ohjelmapäällikkö, RYMO
Puurakentamisen toimenpideohjelman katsaus! Puupäivä 2017 Petri Heino, ohjelmapäällikkö, RYMO Puurakentamisen toimenpideohjelma Puheenjohtajan avaus 8:30 Ohjelmapäällikkö, Petri Heino, Ympäristöministeriö
Yhteisötalous ja yhteiskuntavastuullinen yrittäjyys 14.10.2009
1 Yhteisötalous ja yhteiskuntavastuullinen yrittäjyys 14.10.2009 Kommentti teemaan Timo Mäkitalo tutkimuspäällikkö Oulun kaupunki 2 Keinoja työllisyyden hoitoon Kinnula Perustettu 1914 Asukkaita n.2.000
Nuorisotakuu määritelmä
Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan?
Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan? Paula Mattila, opetusneuvos (Anu Halvaria mukaillen) Opetushallitus Mitä tässä esityksessä: Miten tähän
Finnish Science Policy in International Comparison:
Finnish Science Policy in International Comparison: Havaintoja ja alustavia tuloksia Tutkijatohtori, VTT Antti Pelkonen Helsinki Institute of Science and Technology Studies (HIST) Vertailevan sosiologian
Tilannekatsaus kansalliseen Kestävä kaupunki ohjelmaan Suvi Anttila, Ympäristöministeriö
Tilannekatsaus kansalliseen Kestävä kaupunki ohjelmaan Suvi Anttila, Ympäristöministeriö 11.4.2019 12.4.2019 1 Kestävä kaupunki ohjelman visio Kestävä kehitys toteutuu kaupunkien ja kuntien kaikessa toiminnassa
OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN
OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLISEN YHTEISTYÖN N KEHITTÄMINEN Rehtori Lauri Lantto Oulun seudun ammattikorkeakoulu KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen
Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010
Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia
SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU. Esko-Olavi Seppälä Esko-Olavi Seppälä / SB
SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU Esko-Olavi Seppälä 29.8.2007 Neuvon työryhmä 2006-2007 Työssä tuli tarkastella Sektoritutkimuksen kokonaisorganisaatiota Perusrahoituksen kehittämistä kilpaillun rahoituksen suuntaan,
Nuorisotakuu Pasi Rentola
Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka
Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012
Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja
KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto
KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti
Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa
Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen
Metsä oppimisympäristönä ja oppimisen kohteena
Metsä oppimisympäristönä ja oppimisen kohteena UEF/OKL:n tutkimusryhmä Sinikka Pöllänen, professori, Anu Liljeström, tutkija Ismo Pellikka, TL, lehtori, Miikka Eriksson, FT, yliopistonlehtori, Henriikka
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana 1 Taustatietoja Laaja-alainen kuntayhtymä toiminut 12 vuotta Omistuspohja: 14 jäsenkuntaa ja 3 sopimusperusteista kuntaa 2007 budjetti 37 m Yksikköhintaopiskelijoita
Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin
Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin Hyvinvointia yhteistuumin seminaari 1.12.2005 Professori Tampereen yliopiston Porin yksikkö 12/7/2005 1 Tampereen yliopiston Porin
Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu
Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat 2020 Euregio Karelia seminaari 2.11.2016 Joensuu Euregio Karelia pähkinänkuoressa Pohjois-Karjalan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Karjalan tasavallan välinen yhteistyöalue
Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla. Kirsi Kaunisharju
Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla Kirsi Kaunisharju Kulttuuri perusoikeutena 1/2 Suomessa perustuslain 16 :n 2 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään,
FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/09 PÖYTÄKIRJA. vararehtori Johanna Björkroth johtaja Dan-Olof Riska hallintopäällikkö Mikko Sainio
Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS
Tulevaisuuden peruskoulu Uuteen nousuun!
Tulevaisuuden peruskoulu Uuteen nousuun! Taustaa: Laadukas koulutus mahdollistaa sivistykseen perustuvan yhteiskuntarakenteen toimivuuden sekä kansantaloudellisen kasvun ja kilpailukyvyn nostamisen. Koko
Riskianalyysi Aleksanteri-instituutin liittämisestä erillisenä laitoksena humanistiseen tiedekuntaan Valtakunnallinen tehtävä Aleksanteri-instituutti
Riskianalyysi Aleksanteri-instituutin liittämisestä erillisenä laitoksena humanistiseen tiedekuntaan Valtakunnallinen tehtävä Aleksanteri-instituutti on valtakunnallinen Venäjän ja itäisen Euroopan tutkimuskeskus,
Liikenne ja yhdyskuntarakenne Mistä tulossa, mihin menossa?
Liikenne ja yhdyskuntarakenne Mistä tulossa, mihin menossa? HT, DI Seppo Lampinen Lehtori, Hämeen ammattikorkeakoulu Etelä-Savon ELY-keskus 29.11.2016 Kaupunki ja liikennejärjestelmä Kaupungit ovat aina
ARKKITEHTUURIN TULEVAISUUS TUOTANTOTALOUDEN JA RAKENTAMISEN TIEDEKUNTA
ARKKITEHTUURIN TULEVAISUUS TUOTANTOTALOUDEN JA RAKENTAMISEN TIEDEKUNTA TUOTANTOTALOUDEN JA RAKENTAMISEN TIEDEKUNTA ARKKITEHTUURIN LAITOS TUOTANTOTALOUDEN JA RAKENTAMISEN TIEDEKUNTA ARKKITEHTUURIN LAITOKSEN
TAMPEREEN YLIOPISTON RAKENTEIDEN UUDISTAMINEN
TAMPEREEN YLIOPISTON RAKENTEIDEN UUDISTAMINEN 02.12.2010 Kaija Holli TaY TAMPEREEN YLIOPISTON PROFIILI ON YHTEISKUNTA- PAINOTTEINEN JA SEN VAHVUUDET OVAT Yhteiskunta- ja terveystieteet sekä julkisen ja
Ammattipätevyysseminaari. Yli-insinööri Timo Repo
Ammattipätevyysseminaari Yli-insinööri Timo Repo Keskeiset säädökset Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee ammatilliseen koulutukseen liittyvän lainsäädännön ja valtioneuvoston päätökset sekä ohjaa
Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa. Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi
Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi Reijo Kangas Tekes San Jose, USA Taustaa Ratas 1980-1990 luvulla
EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma
EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma Uusia yrityshankkeita tutkimusta unohtamatta Ismo Mäkinen ohjelmapäällikkö EGLO-vuosiseminaari 25.5.2005 1 EGLO Enhancing Global
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu
Tutkimustieto osana tiedolla johtamista kunnissa. Oulun kaupunki strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist
Tutkimustieto osana tiedolla johtamista kunnissa Oulun kaupunki strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist TUTKIMUSTIEDON HYÖDYNTÄMINEN OSANA TIEDOLLA JOHTAMISTA KUNNISSA ajankohtaista Oulussa Tietojohtamisen
Koulutuksen laadun yhteistoiminnallinen kehittäminen 24.10.2007
Koulutuksen laadun yhteistoiminnallinen kehittäminen 24.10.2007 Katja Laurinolli, suunnittelija (KM) Johanna Viitanen, opettaja (DI) Ohjelmistoliiketoiminnan ja -tuotannon laboratorio (SoberIT) Mitä haluamme
Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä
Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Yhteistyön osapuolet Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Svenska Handelshögskolan Hanken Itä-Suomen yliopiston
Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009
Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Tavoite johdattaa opintojakson työskentelyyn nostaa esille ajankohtaisia koulutuspolitiikan tavoitteita tarkastella tvt:n opetuskäytön haasteita
PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus
PROFESSORILUENTO Professori Petteri Alho Hydrogeografia ja kaukokartoitus Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Petteri Alho pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa,
Harvinaissairauksien kansallisen ohjelman päivitys
Harvinaissairauksien kansallisen ohjelman päivitys 2018-2021 Järjestöjen yhteistyötä harvinaisten sairaus- ja vammaryhmien hyväksi Taustaa päivitykselle Ensimmäisen ohjelman kausi 2014 2017 Toimintaympäristössä
1 of :06
1 of 6 28.03.2008 21:06 TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNTA VALTIONAVUSTUSHAKEMUS: KANSAINVÄLISET KONFERENSSIT JA KANSALLISET SEMINAARIT gfedc Kansainvälinen konferenssi Kansallinen seminaari Rahoitusaika
OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA JOENSUUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet
Globaali vastuu Diakin strategiassa ja käytännössä. Rehtori Jorma Niemelä Korkeakoulujen kv. asioiden kevätpäivät Tampere 12.5.
Globaali vastuu Diakin strategiassa ja käytännössä Rehtori Jorma Niemelä Korkeakoulujen kv. asioiden kevätpäivät Tampere Mikä Diakonia-ammattikorkeakoulu? Osa eurooppalaisten diakonia-alan korkeakoulujen