Kiinalaisten suomenoppijoiden pyyntöstrategiat osana pragmaattista taitoa

Transkriptio

1 Kiinalaisten suomenoppijoiden pyyntöstrategiat osana pragmaattista taitoa Maisterintutkielma Huihan Yang Suomen kieli ja kulttuuri Kielten laitos, Jyväskylän yliopisto 206

2 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tiedekunta Faculty Humanistinen tiedekunta Tekijä Author Huihan Yang Laitos Department Kielten laitos Työn nimi Title Kiinalaisten suomenoppijoiden pyyntöstrategiat osana pragmaattista taitoa Oppiaine Subject Suomen kieli ja kulttuuri Aika Month and year Joulukuu 206 Tiivistelmä Abstract Työn laji Level Maisterintutkielma Sivumäärä Number of pages 77 sivua liitteineen Tutkielmassani tutkin kiinalaisten suomenoppijoiden pyyntöstrategioita pragmaattisen kompetenssin näkökulmasta. Tutkielmassani keskityn selvittämään suomenoppijoiden kykyä tuottaa tilanteittain soveliaita pyyntöjä. Pyyntöjen muoto ja lauseopillisia piirteitä ei oteta huomioon. Pyyntöstrategiaa tarvitaan jokapäiväisessä elämässä ja on tärkeää, että puhuja esittää pyynnön mahdollisimman kohteliaasti ja hienovaraisesti. Kiinalaisten suomen kielen oppijoiden pyyntöstrategiat puuttuvat pragmatiikan tutkimuskentältä lähes kokonaan, ja tämä tutkimus pyrkii paikkaamaan kyseistä aukkoa. Tutkielmassani vertailen kiinalaisten suomenoppijoiden pyyntöjä natiivien pyyntöihin selvittääkseni, tuottavatko oppijat puhetilanteisiin sopivia pyyntöjä ja millaisia kielenkäyttöongelmia heillä mahdollisesti on. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimivat oppijan pragmaattinen kompetenssi, puheaktiteoria ja pyyntöstrategiat. Tutkielman menetelmänä ovat kirjalliset diskurssin tuottamistehtävät (Discourse Completion Test, DCT), jossa informanttien tulee laatia pyyntöjä annettujen hypoteettisten tilanteiden mukaan. Aineisto on kerätty Webropolin Internetkyselylomakkeella. Kyselyyn vastasi 5 kiinalaista suomenoppijaa ja 6 suomalaista informanttia. Oppijoiden ja natiivien pyyntöstrategioiden eroja tutkitaan ja vertaillaan analysoimalla pyyntöjen pääaktin strategiaa ja sen sisäisiä ja ulkoisia lievennyskeinoja. Analyysissa käytän MuikkuWernerin (997) laatimaa pyyntöjen tutkimisen mallia, joka on alun perin kehitetty CCSARPhankkeessa. Kaikkien pyyntöjen (n = 34) pääaktit ja niiden lievennyskeinot erotellaan ja luokitellaan strategioittain. Tulokset osoittavat, että suomalaiset ja kiinalaiset arvioivat sosiaalisia muuttujia melkein samalla tavalla ja kiinalaiset suomen kielen oppijat osaavat käyttää pyyntöstrategioita kielitaitonsa tasoon nähden jo suhteellisen hyvin. Kiinalaisten pyyntöjen erot natiiveihin verrattuna ovat seuraavat: Kiinalaiset informantit eivät vielä osaa hyödyntää leksikaalisia lieventimiä kovin hyvin, eivätkä he käytä esimerkiksi imperfektiä tai perfektiä lieventämisen keinona ollenkaan. Kiinalaisten pyynnöissä esiintyy jonkin verran ylikohteliaisuutta sekä liiallista minäsanan käyttöä ja itsekeskeisyyttä. Lisäksi kiinalaiset informantit käyttävät jonkin verran sopimattomia aloittimia. Tulokset osoittavat myös, että kiinalaiset käyttävät enemmän suoraa strategiaa kuin suomalaiset, mikä tukee aikaisempien tutkimusten tuloksia. Tämä tutkimus antaa kiinalaisia suomenoppijoita opettaville henkilöille sekä kiinalaisille tarkoitettujen kurssien suunnittelijoille relevantteja tietoja, joita voidaan hyödyntää opetuksessa. Tutkimuksen tulokset saavat pohtimaan, voisivatko eri tavoin laaditut pyynnöt, jotka eroavat käytettyjen ilmaisujen ja strategioiden suhteen, toimia kuitenkin yhtä hyvin samassa tilanteessa ja olla yhtä kohteliaita ja pragmaattisesti sopivia. Jatkossa olisi kiinnostavaa tutkia, miten natiivit suhtautuvat suomenoppijoiden tuottamiin pyyntövariaatioihin. Olisi myös antoisaa seurata, miten tähän tutkimukseen osallistuneiden kiinalaisten informanttien pyyntöstrategiat kehittyvät opintojen edetessä. Asiasanat Keywords Oppijankieli, pragmaattinen kompetenssi, puheakti, pyyntöstrategia Säilytyspaikka Depository Jyväskylän yliopisto, kielten laitos, Muita tietoja Additional information

3 SISÄLLYS JOHDANTO. Tutkimusaihe ja motivaatio.2 Tutkimuskysymykset ja työn rakenne 2 2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS 5 2. Pragmatiikka Pragmaattinen kompetenssi Oppijankielen pragmatiikka Puheakti Pyynnöt ja pyyntöstrategiat 2.5. Pääaktin strategia Perspektiivi Aloittimet Saattoelementit Tukisiirrot Valta, etäisyys ja impositio 9 3 AINEISTO JA MENETELMÄT Informantit ja metodit Aineisto ja aineistonkeruu Kyselylomakkeen haitat ja edut 26 4 ANALYYSI JA KOONTI Valta, etäisyys ja impositio Pyyntöstrategiat Perspektiivi Aloittimet Pääaktin strategia Syntaktiset lieventimet Leksikaaliset lieventimet Vahvistimet Tukisiirrot Koonti 57 5 PÄÄTÄNTÖ 60

4 LÄHTEET LIITTEET

5 JOHDANTO. Tutkimusaihe ja motivaatio Tutkielmassani tutkin kiinalaisten suomen oppijoiden pyyntöstrategioita pragmaattisen kompetenssin näkökulmasta. Keskityn selvittämään oppijoiden kykyä tuottaa tilanteittain soveliaita pyyntöjä. Pyyntöjen muoto ja lauseopillisia piirteitä ei sen sijaan oteta huomioon. Tavoitteeni on selvittää, tuottavatko oppijat puhetilanteisiin sopivia puheakteja ja millaisia kielenkäyttöongelmia heillä mahdollisesti on. Eurooppalaisen viitekehyksen (2003) mukaan kommunikatiivisiin kielellisiin kompetensseihin kuuluvat lingvistinen, sosiolingvistinen ja pragmaattinen kompetenssi. Pragmaattisella kompetenssilla tarkoitetaan kykyä käyttää ja tulkita kieltä kontekstista riippuen ja puhekumppanit huomioon ottaen (Bialystok 993: 43). Pragmaattiseen kompetenssiin sisältyy sekä puhujan kyky käyttää kieltä erilaisiin tarkoituksiin että kuulijan kyky ymmärtää puhujan todellinen tavoite silloinkin, kun lausuman muoto tai semanttinen sisältö on jopa harhaanjohtava esimerkiksi epäsuoran ilmaisun käytöstä johtuen. Kielenoppijoiden tavoitteena on menestyksellinen kielellinen käyttäytyminen eli kohdekielen käyttäminen tilanteeseen sopivalla tavalla. Olshtain ja BlumKulka (985) mainitsevat, että taitavalla vieraan kielen oppijalla täytyy olla sekä kieliopillista että pragmaattista osaamista. He muistuttavat, että viestinnän epäonnistumista voi silti tapahtua taitavallakin kielenoppijalla, jos hän ei tunne kohdekielen pragmaattisia sääntöjä tarpeeksi hyvin. Osa pragmaattisista virheistä johtuu kulttuuri ja vuorovaikutusnormien tuntemuksen puutteesta, ja ne voivat olla harmillisia ja vaikuttaa kielteisesti natiivien suhtautumiseen. Näiden tietojen perusteella kielenoppijan on tärkeä kehittää lingvististen taitojensa lisäksi myös kommunikatiivisia ja pragmaattisia taitojaan. Näin ollen katson relevantiksi tarkastella tutkielmassani kielenoppijoiden pragmaattista taitoa. Eri maissa ihmiset saattavat puhua eri tavoin, ei vain sen vuoksi, että he käyttävät eri sanastoa ja kieliopin sääntöjä, vaan myös siksi, että eri kulttuureissa vuorovaikutuksen normit ovat erilaisia (Trosborg 995: 40). Tällaiset normit ovat usein tiedostamattomia, ja ne huomataan vasta, kun niitä rikotaan (Lehtonen 993: 39). Esimerkiksi kiinalainen suomen puhuja saattaa tervehtiä suomalaista tuttavaansa kysymällä Oletko jo syönyt?, sillä se on hyvin yleinen ja kohtelias tervehtimistapa Kiinassa tuttavien kesken. Tällä ilmaisulla ei ole mitään muuta merkitystä, mutta suomalainen saattaa tulkita sen siten, että kiinalainen puhuja haluaisi lähteä syömään hänen kanssaan. Tämä on

6 vain yksi esimerkki niistä tilanteista, joissa pragmaattiset virheet voivat aiheuttaa kuulijassa hämmennystä tai huvittuneisuutta. Pahimmassa tapauksessa ilmaus saatetaan ymmärtää jopa täysin väärin. Pyyntöpuheaktiin tutkimuksen kohteena olen päätynyt ensinnäkin sen vuoksi, että pyyntöjen tekeminen on olennainen pragmaattisten taitojen osaalue. Pyyntöjä tarvitaan eri tilanteissa päivittäin. (Holttinen 205:.) Kohteliaisuutta paljon tutkineiden Brownin & Levinsonin (987) mukaan pyynnöt ovat puhekumppanin kasvoja uhkaavia akteja (Face Threatening Acts). Näin ollen puhujan on pyrittävä etukäteen minimoimaan pyyntöjen kielteistä vaikutusta (Brown & Levinson 990: 66, 70, 3; Birner 202: 202), ettei hän rajoita kuulijan omaa harkintavaltaa tai toimintavapautta. Pyyntöstrategioita on lukuisia. Puhetilanteeseen ja sosiaalisiin konteksteihin sopivien pyyntöjen tekeminen vaatii puhujalta pragmaattista tietoa ja taitoa. Aallon, Latomaan ja Sunin (997: 544) mukaan kielenoppijoilla on ongelmana ilmausten lyhyys ja tylyys, mikä johtuu heidän pragmaattisten taitojensa puutteellisuudesta. Nämä ongelmat eivät ehkä estä ilmausten ymmärtämistä, mutta ne voivat lisätä kuulijaan kohdistuvaa kasvojen menettämisen uhkaa ja asettaa samalla oppijan sosiaalisesti harmilliseen tilanteeseen. (Aalto, Latomaa & Suni 997: 544.) Toisena syynä tutkimuskohteen valintaan on se, että pragmatiikan tutkimuskentällä pyyntöstrategioita vieraalla kielellä on tutkittu melko runsaasti (esim. ErvinTripp 976; House & Kasper 98; BlumKulka 982), mutta tutkimusta kiinalaisten suomen kielen oppijoiden pyyntöstrategioista ei ole juuri tehty. Tämä tutkimus pyrkii paikkaamaan kyseistä aukkoa. Kiinan ja Suomen välinen kulttuurietäisyys on melko pitkä, ja kulttuurinen ja sosiaalinen erilaisuus vaikeuttaa kommunikaatiota sekä tiedon kulkua suomalaisten ja kiinalaisten välillä. Siksi on mielestäni mielekästä tutkia kiinalaisten suomenoppijoiden pragmaattista kielitaitoa. Toivon, että tutkimuksen kautta selviää, miten hyvin kiinalaiset suomenoppijat hallitsevat pyyntöstrategiat. Tuloksia voitaisiin soveltaa ja hyödyntää kiinalaisille suomenoppijoille tarkoitetun oppimateriaalin laadinnassa ja opetuksen suunnittelussa..2 Tutkimuskysymykset ja työn rakenne Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat:. Arvioivatko syntyperäiset suomalaiset ja kiinalaiset kielenoppijat keskustelun osapuolten valtasuhdetta, etäisyyttä ja pyynnön rasitustasoa eri tavoin, ja miten nämä seikat vaikuttavat pyyntöjen kielellisiin muotoihin? 2

7 2. Miten kiinalaisten suomenoppijoiden pyyntöstrategiat eroavat syntyperäisten suomen puhujien tuotoksista? Tutkielmassani vertailen kiinalaisten suomenoppijoiden pyyntöjä syntyperäisten pyyntöihin selvittääkseni, miten kiinalaisten oppijoiden pyyntöstrategiat eroavat syntyperäisten puhujien tuotoksista ja kuinka yleisiä nämä erot ovat. Eroja tutkitaan analysoimalla pyyntöjen pääaktin strategiaa ja sitä muokkaavia keinoja. Pyyntöjen lisäksi perehdyn tässä tutkielmassa myös siihen, miten kiinalaiset oppijat ja syntyperäiset suomalaiset arvioivat pyyntöjen sosiaalisia taustamuuttujia, kuten valtasuhdetta, etäisyyttä ja pyynnön rasitustasoa. Tarkoitus ei kuitenkaan ole tarkastella Kiinan kulttuurien ja kielen potentiaalisia vaikutuksia oppijoiden suomen kielen käyttöön, vaan tavoitteena on selvittää merkittävät erot taustamuuttujien arvioinneissa, sillä ne olisi syytä ottaa huomioon suomen kielen oppimisprosessissa. Kiinan ja Suomen kulttuurit eroavat toisistaan hyvin paljon. SaloLeen (996: 24) mukaan kieli, viestintä ja kulttuuri liittyvät toisiinsa ja kulttuuri heijastuu päivittäisissä viestintätilanteissa. Kulttuuri vaikuttaa siihen, miten asioita tulkitaan ja arvioidaan. Eri asioiden arvioinnissa oman kulttuurin arvoja käytetään mittapuuna. (SaloLee 996: 2426.) Näin ollen voidaan olettaa, että syntyperäiset suomalaiset ja kiinalaiset kielenoppijat arvioivat keskustelun osapuolten valtasuhdetta, etäisyyttä ja pyynnön rasitustasoa eri tavoin. MuikkuWerner (997) on selvittänyt suomalaisten ja suomenoppijoiden pyyntöjen ja anteeksipyyntöjen ominaisuuksia erilaisissa keskustelukonteksteissa. Tutkimus on osoittanut, että äidin ja vieraskielisten puhujien välillä on laadullisia eroja pyyntöjen sanamuodoissa. Lisäksi tutkimuksissa on havaittu, että eisyntyperäiset kielentävät pyynnöt hyvin pitkin ilmauksin ja käyttävät runsaasti erilaisia esivalmisteluja ja selityksiä. He suosivat useammin suoraa pyyntöstrategiaa kuin syntyperäiset eivätkä vielä täysin hallitse kohdekielen tyypillisiä puherutiineja. (MuikkuWerner 997: ) Aikaisempien tutkimusten perusteella tutkielmani hypoteesit ovat seuraavat:. Kiinalaiset suomenoppijat arvioivat keskustelun osapuolten valtasuhdetta, etäisyyttä ja pyynnön rasitustasoa eri tavoin kuin suomalaiset. 2. Kiinalaisten suomenoppijoiden pyynnöt eroavat suomalaisten pyynnöistä. 3. Kiinalaiset suomenoppijat käyttävät runsaasti erilaisia esivalmisteluja ja selityksiä. 4. Kiinalaiset suomenoppijat suosivat useammin suoraa pyyntöstrategiaa kuin natiivit. Tutkielmani etenee seuraavassa järjestyksessä: Teoreettisessa osassa (luku 2) esitellaan tutkimukseni kannalta oleellisia käsitteitä. Tämän jälkeen kuvataan informantteja ja 3

8 aineistonkeruuta (luku 3). Tuloksia valotetaan neljännessä luvussa. Lopuksi on päätäntö (luku 5), jossa arvioin tutkielmani toteutusta, luotettavuutta, tuloksia ja menetelmiä sekä esitän ajatuksia mahdollisesta jatkotutkimuksesta. 4

9 2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS 2. Pragmatiikka Mitä erilaisilla sanoilla tai ilmaisuilla tarkoitetaan? Se on suhteellisen yleinen kysymys, ja se on juuri pragmatiikan ydintä. Sanoilla ja ilmaisuilla saattaa olla useita merkityksiä, mutta tietyssä tilanteessa tiettyjä tilannekohtaisia merkityksiä on yleensä vain yksi. Merkityksen ymmärtäminen perustuu tilanteeseen eli kontekstiin, ja tavallisesti monitulkintaisetkaan sanat eivät ole kontekstissaan monitulkintaisia. Jotta tiedettäisiin, mitä henkilö sanoo tietyssä tilanteessa ja mitä sen perusteella voidaan päätellä hänen todellisista tarkoituksistaan ja ajatuksistaan, ei ole riittävää, että tiedetään sanan tai ilmaisun sananmukaiset merkitykset (semantiikka) tai miten sanat on järjestetty lauseiksi (syntaksi). Siksi tulisi tietää, kuka puhuu missäkin yhteydessä, ja kyetä sen perusteella tekemään päätelmiä siitä, mitä hän haluaa meidän ymmärtävän (pragmatiikka). (Birner 202:.) Ihmiset yleensä tarkoittavat paljon enemmän kuin mitä he sanovat ääneen, jolloin viestin vastaanottajien täytyy selvittää, minkä lisämerkityksen puhuja lausumalleen mahdollisesti antaa (Birner 202: 2). Esimerkiksi lausuma tämä on viimeinen suklaakakun palanen voidaan ymmärtää tarjoukseksi ( haluaisitko sen? ) tai varoitukseksi ( se on minun! ) tilanteesta riippuen. Karkeasti sanoen pragmatiikka voidaan määritellä määritellä kielitieteen osaalueeksi, joka tutkii kielenkäyttöä kontekstissa ja vuorovaikutuksessa. Kun kielioppi keskittyy merkityksen ja muodon väliseen suhteeseen, pragmatiikka kuvaa kielellistä vuorovaikutusta puhujan tavoitteiden ja sanoman vaikutuksen näkökulmasta (Leiwo, Luukka & Nikula 992: 7). Pragmatiikka, kuten kaikki lingvistinen tieto, sisältää sääteleviä sääntöjä (Birner 202: 2). Pragmaattiset säännöt määrittelevät, mitä sopii sanoa kenellekin missäkin tilanteessa. Ne luovat perustan joustavalle, tilanteittain ja tavoitteittain vaihtelevalle kielenkäytölle, toisin sanoen tilanteiselle variaatiolle. (PiiparinenRintaluoma 200: 2.) Birnerin (202: 2) mukaan on joitakin periaatteita, joita noudatetaan lausumien tuottamisessa ja tulkitsemisessa kontekstien valossa. Periaatteet ohjaavat sitä, miten aikomukset tuodaan esille ja miten puhekumppanin aikomuksia tulkitaan. Samassa kieliyhteisössä ihmiset jakavat samat pragmatiikan periaatteet, jotka ovat osa kielitaitoa. Pragmaattinen tieto on usein implisiittistä, eikä se siksi ole yleensä yksiselitteisesti tutkittavissa. Pragmatiikka tarkastelee tulkinnallisia säännönmukaisuuksia ja yrittää tehdä implisiittisistä tiedoista eksplisiittisiä ohjatakseen kielenkäyttäjää valitsemaan oikeita tulkintoja. 5

10 Laajemman näkökulman mukaan pragmatiikka on perusteiltaan monitieteinen ja monitahoinen kielentutkimuksen alue. Rose ja Kasper (200: 2) määrittelevät pragmatiikan olevan tutkimusta kommunikatiivisesta toiminnasta sen sosiokulttuurisessa kontekstissa. Tässä käsite kommunikatiivinen toiminta viittaa puheaktiin, kuten anteeksipyyntöön, pyyntöön ja valitukseen. Vuorovaikutuksessa osallistujat pyrkivät saavuttamaan erilaisia tavoitteita. Pragmatiikka tutkii tapoja, joita he käyttävät tavoitteiden saavuttamisessa. Tämä määritelmä kuvaa hyvin käsitystä pragmatiikasta tutkielmassani. Pragmatiikan tutkimuksessa kielenkäyttäjä ja kielenkäyttötilanne ovat siis oleellisia osia. Pragmatiikkaa lähellä oleva käsite on sosiolingvistiikka (Thomas 995: 85 87). Näissä kahdessa käsitteessä on jonkin verran päällekkäisyyttä. Karkeasti voidaan sanoa sosiolingvistiikan tutkivan lähinnä sitä, miten sosiaaliset muuttujat, kuten sukupuoli, etninen alkuperä tai sosioekonominen luokka, vaikuttavat yksilön kielenkäyttöön, kun taas pragmatiikka keskittyy yksilön suhteellisen vaihteleviin piirteisiin. Voidaan väittää, että sosiolingvistiikka kertoo, mitä kielellisiä resursseja yksilöllä on, ja pragmatiikka puolestaan kertoo, miten hän käyttää näitä resursseja. (Thomas 995: 8587.) 2.2 Pragmaattinen kompetenssi Kommunikaatio katsotaan onnistuneeksi silloin, kun kuulija tunnistaa puhujan aikeet. Lingvistisellä kompetenssilla tarkoitetaan sanastollisia, fonologisia ja syntaktisia tietoja ja taitoja sekä muita kielijärjestelmää koskevia tietoja. Toisin sanoen lingvistiseen kompetenssiin kuuluvat syntaktinen näkökulma (taidot järjestää sanat lauseiksi), morfologinen näkökulma (taidot käsitellä sanojen sisäistä rakennetta) ja leksikaalinen näkökulma (taidot käyttää sanaston ja kieliopin elementeistä koostuvaa sanavarastoa) (Penttinen 2005: 47). Sosiolingvistinen kompetenssi tarkoittaa sitä, että kieltä käytetään sosiokulttuurisesti oikealla tavalla, eli siihen kuuluu kyky ottaa huomioon sosiaaliset konventiot, kuten kohteliaisuuskoodit (Holmes 203: 440). Pragmaattisella kompetenssilla tarkoitetaan kykyä käyttää kielellisiä resursseja funktionaalisesti eli kykyä käyttää kieltä erilaisiin tarkoituksiin ja ymmärtää puhujan todellinen tavoite silloinkin, kun puhunnoksen muoto tai semanttinen sisältö on jopa harhaanjohtava esimerkiksi epäsuoran ilmaisun käytöstä johtuen (MuikkuWerner 997: 7). Bialystokin (993: 43) näkökulman mukaan pragmaattinen kompetenssi edellyttää, että puhujalla on useita lausumavaihtoehtoja, joista hän voi valita sopivimman tilanteen mukaan. Tämä määritelmä osoittaa sen, että pragmaattiseen kompetenssiin sisältyy sekä tietoa pragmaattisesta 6

11 järjestelmästä että kykyä käyttää tätä järjestelmää tilanteen mukaisesti. Pragmaattinen kompetenssi on perinteisesti jaettu kahteen osaan: pragmalingvistiseen kompetenssiin (tietoa järjestelmästä) ja sosiopragmaattiseen kompetenssiin (kyky käyttää järjestelmää) (Barron 2003: 0). Pragmalingvistinen kompetenssi koostuu puheakteja, kohteliaisuuskoodeja ja keskustelun rakennetta koskevista tiedoista. Siihen sisältyy myös ymmärrys siitä, miten kieltä käytetään eri tilanteissa. Sosiopragmaattinen kompetenssi puolestaan koostuu kyvystä käyttää pragmalingvististä kompetenssia vuorovaikutuksessa. Sosiopragmaattinen ja pragmalingvistinen kompetenssi ovat molemmat välttämättömiä taitoja kielenkäyttäjille, ja ne liittyvät läheisesti toisiinsa. Jos puhujalla ei ole tietoa sosiopragmaattisista konventioista, hän saattaa olla tahattomasti hyökkäävä tai liian suorapuheinen. (McNamara & Roever 2006: 55.) Tämän lisäksi puhuja ilman pragmalingvistista tietoa voidaan jättää keskustelun ulkopuolelle. Näiden taitojen kehittyminen vaihtelee oppijakohtaisesti. Jotkut oppijat kehittyvät nopeammin sosiopragmaattisessa kuin pragmalingvistisessa osaamisessa tai päinvastoin. (Roever 2006: 23.) Mikäli tapahtuu pragmaattinen epäonnistuminen (pragmatic failure), voi olla vaikeaa määritellä, johtuuko epäonnistuminen sosiopragmaattisesta vai pragmalingvistisestä kompetenssista. Pragmaattinen epäonnistuminen tarkoittaa kyvyttömyyttä erottaa, mitä on tarkoitettu ja mitä on sanottu (Thomas 983: 9). Yleisesti ottaen pragmaattisia epäonnistumisia voi tapahtua natiivien ja einatiivien välisessä vuorovaikutuksessa, sillä einatiiveilla puhujilla ei välttämättä ole tarvittavaa tietoa ja taitoa toimia kohdekielellä. Myös väärinkäsityksiä on havaittu tapahtuvan useammin einatiiveilla kuin natiiveilla. Näin ollen pragmaattisen kompetenssin kehittäminen on välttämätöntä vieraan kielen oppimisessa. Kuten edellä mainittiin, voi olla vaikea määritellä pragmaattisen epäonnistumisen syytä. Usein on mahdotonta tietää, puuttuuko puhujalta pragmaattista tietoa vai onko kyse siitä, ettei hän tiedä, miten ja milloin tätä tietoa käytetään (McNamara & Roever 2006: 55). Sosiopragmatiikka viittaa sosiaalisiin näkökohtiin, kuten kohteliaisuuskoodeihin, imposition asteisiin ja sosiaaliseen etäisyyteen, ja sosiopragmaattinen epäonnistuminen voi johtua näiden tekijöiden väärästä arvioinnista (Thomas 983: 04). Impositiolla, jota määrittelen tarkemmin luvussa 2.6, viitataan jonkin asian rasitustasoon. Sosiopragmaattiset päätökset ovat paljon vivahteikkaampia kuin pragmalingvistiset päätökset, sillä sosiopragmatiikka käsittelee ihmissuhteita ja pragmalingvistiikkaan kuuluvat vain kielelliset näkökohdat. 7

12 2.3 Oppijankielen pragmatiikka Tässä tutkielmassa tarkastelun kohteena on oppijankieli. Oppijankieli viittaa kieleen, jota tuottavat oppimisprosessissa olevat kielenoppijat toisena tai vieraana kielenä (Kasper & BlumKulka 993: 3). Oppijan käyttämä vieras kieli ei ole hänen äidinkielensä eikä opittavan kielen mukainen, vaan siihen sisältyy molempien kielten elementtejä. Oppijankielen pragmatiikalla tarkoitetaan tutkimusta, joka keskittyy selvittämään oppijoiden kykyä tuottaa tilanteittain soveliaita ilmauksia, ei pelkästään muoto ja lauseopillisia piirteitä. (MuikkuWerner 997: 7.) Pragmatiikan tutkimuskentällä oppijankielen pragmatiikka nähdään myös sosiolingvistisen, psykolingvistisen ja kielellisen alan havainnointitutkimuksena, joka tarkastelee opiskelijoiden kykyä käyttää kieltä kontekstissa (Kasper & BlumKulka 993: 3). Pragmatiikan tyypillisimpiä tutkimusaiheita ovat olleet kohteliaisuus, kulttuurienvälisen kommunikaation pragmatiikka sekä pragmaattisen kielitaidon oppimiseen ja opettamiseen liittyvät aiheet (Nikula 2000: 340). Aikaisemmin todettiin, että vieraan kieleen oppimiseen kuuluu sekä sanaston ja kieliopin sääntöjen oppimista että pragmaattisten sääntöjen omaksumista. Olshtain ja BlumKulka (985) muistuttavat, että taitavakin kielenoppija voi epäonnistua viestinnässä, jos hän ei tunne kohdekielen pragmaattisia sääntöjä tarpeeksi hyvin. Hofstedekin (99) mainitsee, että uutta kieltä oppivien tulee tiedostaa erilaiset kulttuurisidonnaiset normit ja ajattelutavat, saada kokemuksia ja harjoitusta niistä ja tätä kautta kehittää taitoa kommunikoida toisessa kulttuurissa. Kulttuurisidonnainen normi voidaan määritellä kieliyhteisön käsitykseksi siitä, mikä kussakin tilanteessa on oikeaa ja soveliasta (PiiparinenRintaluoma 200: 20). Normit ovat Bialystokin (993: 39) mukaan usein tiedostamattomia. Lapsi omaksuu kulttuurisidonnaiset normit oppiessaan puhumaan, mutta aikuiset vieraan kielen oppijat oppivat vain kielelliset säännöt, kuten sanat ja kieliopin. Kieltä puhuessaan he noudattavat usein oman kielensä ja kulttuurinsa vuorovaikutuksen normeja. (Lehtonen 993: 39.) Näin ollen aikuisten kielenoppijoiden ei ole kovin helppo oppia vieraan kielen kulttuurisidonnaisia normeja. Puheaktien lisäksi pragmatiikan tutkimuksessa on tutkittu muun muassa suomenoppijoiden puheessaan käyttämiä suhtautumisen ilmaisimia (Nikula 996; Aalto 998), oppijoiden kykyä tulkita erilaisten ilmausten pragmaattista sävyä (Haikansalo 2003), äidinkielen siirtovaikutusta kohdekieleen (Malessa 20) ja aikuisten suomenoppijoiden velvoitteen ilmaisemisen ja sävyttämisen keinoja (Kekäläinen 205). On havaittu, että edistyneidenkin suomen kielen oppijoiden kielenkäytössä esiintyy eroja syntyperäisiin kielenpuhujiin nähden (Aalto 998). Kielenoppijat pyrkivät myös aktiivisesti kompensoimaan mahdollisia pragmaattisten taitojensa puutteita erilaisin strategioin (Aalto 998; Kekäläinen 205). 8

13 Myös natiivien suhtautumista oppijoiden kielenkäyttöön on tutkittu pragmatiikassa. Osa kielenkäytön virheistä, jotka aiheutuvat kulttuurintuntemuksen ja vuorovaikutusnormien hallinnan puutteesta, voi olla harmillisia ja vaikuttaa kielteisesti natiivien suhtautumiseen. Gumperz (982: 40, 73) on vakuuttavasti pystynyt osoittamaan, että kun puhuja ei hallitse kieliopin sääntöjä, natiivit ymmärtävät, että hän on vieraskielinen. Sen sijaan puhuja, joka hallitsee kieliopin ja sanaston mutta rikkoo kulttuurisia normeja, koetaan typeräksi ja sivistymättömäksi. 2.4 Puheakti Puheaktiteorian keskeiset ideat ovat peräisin filosofi J. L. Austinin vuonna 962 ilmestyneestä teoksesta How to Do Things with Words. Tärkeä havainto on se, että kieli ei ainoastaan kuvaile asiaintiloja ja tapahtumia, vaan lausumat voivat myös olla itsessään tekoja, joilla on seurauksensa ja vaikutuksensa (Leiwo, Luukka & Nikula 992: 24). Taulukossa on esitetty erilaiset puheaktit ja niiden esimerkit. Taulukko. Puheaktien esimerkit. Puhunnos Sulje ovi! Varo! Avaisitko ikkunan? Kiitos avusta! Anna anteeksi. Teko Käsky Varoitus Pyyntö Kiitos Anteeksipyyntö Austin (962) erotti puheaktiteoriassa toisistaan lokutiivin (locutionary act), illokutiivin (illocutionary act) sekä perlokutiivin (perlocutionary act). Lokutiivi tarkoittaa ilmaisun sanallista ja äänteellistä merkitystä, esimerkiksi täällä on kuuma. Ilmaisun sanallinen merkitys voi erota sen tarkoituksesta eli illokutiivista. Se voi olla esimerkiksi varoitus ( ei kannata tulla tänne ), pyyntö ( voisitko avata ikkunan ) tai anteeksipyyntö ( anteeksi, unohdin avata ikkunan ). Samalla lokutiivilla voi olla erilaisia illokutiiveja puhetilanteesta riippuen. Lausuman perlokutiivi taas viittaa psykologisiin vaikutuksiin, joita lausuma aiheuttaa kuulijalle saaden aikaan jonkin tunteen. Esimerkiksi täällä on kuuma tapauksessa lausuma voi herättää kuulijassa samaistumisen tai nolouden tunteen. Näistä eniten huomiota puheaktitutkimuksessa on kiinnitetty illokutiiviseen aktiin ja erilaisiin illokutiivisiin sävyihin (Birner 202: 87). 9

14 Austin ja muut kielifilosofit ja kielitieteilijät hänen jälkeensäkin ovat olleet kiinnostuneita etenkin illokutiivista. Leiwon, Luukan ja Nikulan (992: 24) mukaan Wunderlich (980) on erottanut tarkasti määritellen kahdeksan erilaista illokutiivia: ) representatiivit, kuten toteamukset, raportit ja kertomukset, 2) direktiivit, kuten pyynnöt, käskyt ja kehotukset, 3) kysymykset, 4) komissiivit, kuten lupaus tehdä jotain tai kieltäytyä tekemästä jotain, 5) satisfaktiivit, kuten anteeksipyynnöt, tunnustukset, onnittelut ja kiitokset, 6) retraktiivit, kuten luvat ja niiden perumiset, 7) deklaratiivit, kuten määritelmät, nimeämiset ja kokouksen avaamiset, sekä 8) predikatiivit, kuten ennustukset. (Leiwo, Luukka & Nikula 992: 24.) Puheaktit jaetaan myös suoriin ja epäsuoriin akteihin. Suora puheakti on lausuma, jossa illokutiivi eli tarkoitus on sama kuin lokutiivi eli se, miltä puheakti kirjaimellisesti näyttää. Epäsuora puheakti puolestaan tarkoittaa sitä, että lokutiivi on eri kuin illokutiivi. Kuulija voi päätellä tai arvata epäsuoran puheaktin tarkoituksen, vaikka lausuma näyttää toisenlaiselta. (Leiwo, Luukka & Nikula 992: 35.) Lausuman todellisen tarkoituksen tulkinta vaatii kuulijalta kokonaistilanteen tajua, puhujan intentioiden ymmärtämistä ja tulkintaa. Suurin osa puheakteja käsittelevistä tutkimuksista on keskittynyt pääosin englantia toisena tai vieraana kielenä puhuviin (ks. Salsbury & BardoviHarlig 2000; 200; Bielick 2002). Muissa tutkimuksissa puolestaan vertaillaan useimmiten kahta eri kielikuntaan kuuluvaa kieltä (ks. Murphy & Neu 996; Omar 99; Dufon 999; Marriott 995). Usein tutkimusten havainnot osoittavat, että kulttuuriset tekijät vaikuttavat tiettyjen puheaktien toteuttamiseen jopa niin paljon, että eri kulttuureista tulevat kielenkäyttäjät käyttävät täysin erilaisia puheakteja samassa tilanteessa (ks. Murphy & Neu 996). Puheaktitutkimuskentällä vaikuttavin tutkimus on ollut laaja kulttuurienvälinen CCSARPhanke (Crosscultural speech act realisation project, ks. BlumKulka, House & Kasper 989), jossa vertailtiin eri kielten puhujien pyyntöjen ja anteeksipyyntöjen välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä. Tutkittavina kielinä olivat australian, amerikan ja brittienglanti, kanadanranska, argentiinanespanja, tanska, saksa ja heprea. Lisäksi hankkeessa tutkittiin myös eisyntyperäisten kielenpuhujien englanninkielisiä tuotoksia Tanskassa, USA:ssa ja Saksassa sekä tanskalaisten saksankielisiä ja israelilaisten hepreankielisiä tuotoksia. Testattavat olivat opiskelijoita. CCSARPtutkimushankkeessa selvitettiin puheaktien kielellisiä ilmaisukeinoja eri kielissä sekä kielenoppijoiden tyypillisiä erityisongelmia ja yhteisiä vaikeuksia näiden puheaktien tuottamisessa. Tulokset osoittivat, että vaikka jotkin kielelliset keinot ovat universaaleja, on kuitenkin löydettävissä joitain selvästi kulttuuriin liittyviä eroja. (Ks. BlumKulka, House & Kasper 989.) 0

15 2.5 Pyynnöt ja pyyntöstrategiat Pyyntöjen tekeminen on tärkeä pragmaattisten taitojen osaalue, sillä pyyntöjä tehdään päivittäin kaupassa, ravintolassa, työpaikalla, apua tarvittaessa ja neuvottelutilanteissa. Pyynnöt voidaan määritellä puheakteiksi, joiden tarkoitus on saada kuulija suorittamaan jokin teko. Teko voi olla eikielellinen ja liittyä esimerkiksi johonkin tavaraan, kuten jokin tavara, kuten saisinko suolaa, tai kielellinen palvelu, esimerkiksi tietopyyntö tiedätkö Janin puhelinnumeroa? (Trosborg 995: 87.) Pyyntöjen katsotaan olevan lähtökohtaisesti puhekumppanin kasvoja uhkaavaa toimintaa (Face Threatening Acts), sillä se rajoittaa puhekumppanin päätöksenteon vapautta (Brown & Levinson 987; Birner 202: 202). Näin ollen on tärkeää, että puhuja esittää pyynnön mahdollisimman kohteliaasti ja hienovaraisesti, ettei kuulijalle tule epämiellyttävä olo ja ettei hän koe olevansa määräilyn kohteena. Pyyntöjä voidaan muodostaa monilla eri tavoilla suorista strategioista epäsuoriin (ks. esim. BlumKulka ym. 989). Pyyntöjä on tutkittu pragmatiikassa paljon (MuikkuWerner 997: 8). Aiempi tutkimus on osoittanut, että kielenoppijat käyttävät suorempia strategioita kuin äidinkieliset (ks. esim. Woodfield 2008), mutta on myös havaittu, että oppijoiden suorien strategioiden käyttäminen vähenee kielitaidon parantuessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oppijan pragmaattinen kehitys etenisi lineaarisesti kielitaidon kehittymisen myötä (ks. esim. Holttinen 205). Pyynnöt voidaan jakaa rakenteeltaan seuraaviin osiin: a) aloittimet), b) pääaktit (Head act) ja c) muut saattoelementit eli lingvistiset lisukkeet pääakteihin. Pääakti on pyynnön todellisen merkityksen ymmärtämisen kannalta tärkein pyynnön osa (Holttinen 205: 3). Tässä esimerkki pääaktista (lihavoituna): Hei, minusta tuntuu, että en saa tehtävää valmiiksi ylihuomiseksi, sillä olin sairaana viime viikolla. Onko sinusta ok, jos palautan tehtävän sinulle viikon päästä? Haluaisin tehdä sen kunnolla. Pääakti yksinään ei kuitenkaan ratkaise pyynnön pragmaattista onnistumista tai epäonnistumista. Pääaktin ulkoiset tekijät ovat tärkeitä puheaktia lievennettäessä tai voimistettaessa. (Holttinen 205: 3.) Kuten aikaisemmin on mainittu, puheaktit voidaan jakaa suoriin tai epäsuoriin akteihin. Epäsuorat puheaktit jaetaan taas konventionaalisiin ja eikonventionaalisiin sen mukaan, kuinka ilmeisesti sen pragmaattinen merkitys on tulkittavissa (Trosborg 995: 87). Esimerkiksi lausuma voisitko avata ikkunan? tulkitaan helposti pyynnöksi eikä kysymykseksi, johon pitäisi

16 vastata kyllä tai ei, ja siksi se on konventionaalinen epäsuora pyyntö. Sen sijaan täällä on vähän kuuma voidaan tulkita mielipiteeksi tai pyynnöksi avata ikkuna, ja siksi se on eikonventionaalinen epäsuora pyyntö. Epäsuorassa pyynnössä puhuja antaa antaa kuulijalle vain vihjeitä. BlumKulka ym. (989: ) jakavat vihjeet kahteen pääryhmään, vahvoihin ja heikkoihin, sen mukaan, sisältyykö niihin toivottuun toimintaan viittaavaa elementtiä vai ei. Esimerkiksi voisitko avata ikkunan? lausumassa ilmaistaan puhujan tarkoitus selväsanaisesti, kun taas täällä on vähän kuumalausumassa ei viitata ikkunaan ollenkaan. Useimmissa kielissä konventionaaliset epäsuorat pyynnöt ovat yleisin pyyntöstrategia (Blum Kulka 989). Konventionaaliset epäsuorat pyynnöt ovat tehokkaita ja turvallisia, sillä niiden tulkinta on selvää ja vakiintunutta. Eikonventionaalisissa pyynnöissä voi olla suurempi riski, että kuulija ei ymmärrä puhujan todellista tarkoitusta (BlumKulka 989: 68). MuikkuWerner (997) on tutkinut suomalaisten ja suomenoppijoiden pyyntöjä ja anteeksipyyntöjä CCSARPhankkeen kyselylomakkeen ja strategialuokituksen avulla. Hän on tehnyt lomakkeeseen ja luokitukseen joitakin muutoksia perustuen joko suomen kielen erityislaatuun tai vertailukelpoisuuden lisäämiseen olemassa olevan suomalaisen tutkimuksen kanssa (MuikkuWerner 995: 33). Pyyntöstrategiat ovat tässä tutkielmassa keskiössä, ja siksi esittelen niitä seuraavaksi yksityiskohtaisesti Pääaktin strategia Pääakti on pragmaattisen merkityksen kannalta tärkein pyynnön osa. Pyyntöä esittäessään pyytäjä rajoittaa kuulijan päätöksenteon vapautta. Näin ollen pyytäjän on tärkeä edetä pyytäessään varovasti, ettei kuulijalle tulee epämiellyttävä olo. Erilaisia suoria ja epäsuoria ilmaisukeinoja käytetäänkin, jotta voitaisiin minimoida pyynnön määräilevyyttä. Yksi yleinen tapa pyynnön määräilevyyden vähentämiseen on epäsuoran strategian käyttö suoran strategian sijaan. Aiemmin mainittiin, että puheaktit voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: suoraan, konventionaaliseen epäsuoraan ja eikonventionaaliseen epäsuoraan puheaktiin. Suoraa strategiaa käytettäessä viesti menee varmasti perille, kun taas eikonventionaalista epäsuoraa strategiaa käyttäessään pyytäjä ottaa riskin, että kuulija saattaa tulkita hänen tarkoitustaan väärin. Eri strategioiden luokitteleminen näihin kategorioihin ei aina ole yksiselitteistä. Tässä tutkimuksessa käytetään MuikkuWernerin (997) jaottelua, joka perustuu alun perin BlumKulkan ja Olshtainin (984) luokitteluun. Luokituksessa on yhteensä yhdeksän strategiaa suorista epäsuoriin. Suoriin strategioihin kuuluvat MuikkuWernerin (997: 35) mukaan lausemodus, performatiivi, varauksellinen performatiivi, semanttinen sisältö ja halua ilmaiseva lausuma. 2

17 Konventionaalisia epäsuoria strategioita ovat ehdotus ja valmistava siirto. Eikonventionaalisiin epäsuoriin strategioihin kuuluvat vahva vihje ja heikko vihje. Taulukossa 2 on esitetty pääaktin strategiat ja niiden esimerkit. Taulukko 2. Pääaktin strategiat ja niiden esimerkit (MuikkuWerner 997: 35). Strategia Selitys Esimerkki. Lausemodus Lausuman käyttötarkoitus ilmaistaan perinteisen lauseopin välittömästi johtavan toimintaan, esimerkiksi imperatiivi. Siivoa keittiö! 2. Eksplisiittinen performatiivi Varma keino välittää sanoma: lausuman käyttötarkoitus ilmaistaan selväsanaisesti. Esimerkiksi hätätapauksessa ei ole aikaa ilmaista kohteliaisuutta. Pyydän sinua siivoamaan keittiön! 3. Varauksellinen performatiivi 4. Semanttinen sisältö 5. Halua ilmaiseva lausuma 6. Ehdotus 7. Valmistava siirto 8. Vahva vihje 9. Heikko vihje Puheaktin nimeämistä edeltää varaus. Semanttisen merkityksen perusteella käskyiksi tunnistettavissa olevat väitelauseet, joissa vaaditun teon toteuttaminen esitetään välttämättömänä tai pakollisena. Puhuja ilmaisee toivovansa kuulijan ryhtyvän vaadittuun toimintaan. Lausuma, jossa ehdotetaan toimintaa x. Se on seuraavaksi esiteltävän valmistavan siirron ohella konventionaalisesti epäsuoran strategian ilmentymä. Lausuma, jossa tiedustellaan ennalta kuulijan halukkuutta, kykyä, mahdollisuutta jne. Valmistava siirto on suosittu pyyntöstrategia. Se edustaa epäkonventionaalisesti epäsuoraa strategiaa. Vahvat vihjeet viittaavat johonkin toiminnan kannalta relevanttiin seikkaan. Vihjeet keskittyvät tungettelijan karkotukseen ja lisäinformaation hankintaan. Lausuma ei viittaa toivottuun tekoon, ja se on tulkittavissa pyynnöksi vain kontekstin perusteella. Haluaisin pyytää sinua siivoamaan keittiön! Sinun täytyy siivota keittiö! Toivon sinun siivoavan keittiön! Mitäs jos siivoaisit! Viitsisitkö siivota keittiön? Sä oot jättänyt keittiön melkoiseen kaaokseen! Sulla taisi olla melkoiset pirskeet eilen! Eri strategiat on järjestetty siten, että ensimmäiset lausumat ovat helpoimmin ja yksiselitteisimmin tunnistettavissa pyynnöiksi puhtaasti lingvistisin keinoin. Osassa taas semanttinen sisältö johtaa oikeille jäljille, mutta viimeisten tulkintaan liittyy paljon päättelyä. 3

18 Erilaiset strategiat voidaankin ryhmitellä ) suoriksi ( 5) 2) konventionaalisesti epäsuoriksi (6 7) ja 3) epäkonventionaalisesti epäsuoriksi strategioiksi (8 9) (BlumKulka 987: 4 44) Perspektiivi Ilmaisujen voisitko ja voisinko välisessä erossa on kyse näkökulmasta. Voisitko korostaa kuulijan roolia puheessa, kun taas voisinko painottaa puhujaa. Kuulija on pyyntöjä esitettäessä toivotun teon todellinen agentti eli se, jonka harkintavaltaa ja toimintavapautta rajoitetaan. Siksi kuulijan suoran nimeämisen välttäminen pyynnön pääasiallisena tekijänä vähentää pyynnön impositiivisuutta ja määräilevyyttä. Tätä ulottuvuutta kutsutaan pyynnön perspektiiviksi. Se on puhujan valitsema näkökulma pyyntöjen kielentämiseen. Seuraavassa taulukossa on perspektiivin luokitus, jonka MuikkuWerner (997: 40) on suomentanut. Esimerkit ovat omiani. Taulukko 3. Pyynnön perspektiivit ja niiden esimerkit (MuikkuWerner 997: 40). Perspektiivi Puhujasuuntautunut Kuulijasuuntautunut Inklusiivinen Persoonaton Esimerkki Saisinko maidon? Voisitko ojentaa minulle maidon? Siivoammeko huomenna? On varmaan hyvä siivota! Kuulijasuuntautunut pyyntö on yleensä suorempi kuin puhujasuuntautunut. Inklusiivisuus, eli esimerkiksi monikon ensimmäisen persoonan hyödyntäminen, voi korostaa mehenkeä ja vähentää pyynnön määräilevyyttä ja impositiivisuutta. Tällöin pyyntö ei kohdistu suoraan kuulijaan. Impersonaalisuus puolestaan jättää tekijän avoimeksi. Tyypillisimmät tavat jättää tekijä kokonaan ilmaisematta tai täsmentämättä ovat passiivi tehdään ruokaa, indefiniittipronominit Jos joku voisi viedä roskat ulos? ja yksikön 3. persoonan geneerinen käyttö Ei tässä saa pysäköidä! (ks. Yli Vakkuri 986: 9, 8; MuikkuWerner 993: 80 89) Aloittimet Puhekielessä usein uuden puheenvuoron alussa saatetaan käyttää aloitinta, joka on melko irrallinen varsinaisesta pääaktista (MuikkuWerner 997: 40). Pyyntöjen aloittimina voivat toimia puhuttelu tai muut huomion herättämiseen tarkoitetut sanat. Suurimmassa osassa kieliä puhuttelun muotoja ovat pronomini (sinä, te) ja substantiivi (titteli, sukunimi, etunimi tai hellittelytermi). Suomessa persoonailmaisun epäsuoruutta pidetään tyypillisenä suomalaisena kohteliaisuuden muotona 4

19 (Larjavaara 999). Itseen voi viitata passiivilla, kuten kotona ollaan. Kuulijaan voi viitata epäsuorasti nimellä, arvonimellä (rouva, herra) tai pronominilla. Hellittelytermejä käytetään eri kulttuureissa eri tavoin: Suomessa niitä käyttävät pariskunnat, kun taas Kiinassa naiset voivat kutsua samaa sukupuolta olevia ystäviään erilaisin hellittelynimin. Huomion herättämistä tarvitaan eniten sellaisissa tilanteissa, joissa puheenvuoro ei ole kovin odotuksenmukainen. Teitittely on Suomessa kohteliaisuutta ja kunnioitusta ilmaiseva puhuttelumuoto, mutta nykyään sen käyttö on varsin harvinaista. Teitittelyä käytetään esimerkiksi itseä huomattavasti vanhempien ja arvoltaan korkeampien ihmisten puhuttelussa. Ainialan (205) mukaan viime aikoina teitittely on Suomessa lisääntynyt, mutta teitittelyn ja sinuttelun välinen raja ei aina ole selvä. Sinuttelun ja teitittelyn välillä on myös useita väliasteita. Fangin ja Hengin (983: 502) mukaan myös Kiinan kielessä teitittelyn käyttö lisää kohteliaisuutta ja kunnioitusta kuulijaa kohtaan. Sitä käytetään hierarkiassa korkeampien tai paremmassa asemassa olevien ihmisten, kuten esimiesten tai asiakkaiden, puhuttelussa. Suomessakin voidaan joskus teititellä esimerkiksi asiakkaita. Seppäsen (989: 23) mukaan sopivalla puhuttelulla on merkitystä, koska yksilölle saattaa olla tärkeää, miten häntä puhutellaan. Aloittimien, kuten epäsuoran kohdentamisen tai kierron, avulla voidaan myös lieventää puhuttelun määräilevyyttä. Suomessa vastapuolen puhutteleminen nimeltä mainiten vetoaa voimakkaasti Saattoelementit Kuten aiemmin on todettu, pääakti ei yksinään ratkaise pyynnön pragmaattista onnistumista tai epäonnistumista. Pääaktin ulkoiset seikat ovat tärkeitä puheaktia lievennettäessä tai voimistettaessa (Holttinen 205: 3). Näitä seikkoja ovat syntaktiset lieventimet, leksikaaliset lieventimet, vahvistimet ja muut saattoelementit. Seuraavaksi esitellään saattoelementit yksityiskohtaisemmin. Syntaktiset lieventimet. Pyynnön impositiivisuutta ja määräilevyyttä voidaan vähentää syntaktisilla keinoilla. Syntaktisten keinojen yhteinen funktio on lieventää pyytäjän odotuksia pyynnön toteutumisesta. Jos pyytäjän odotukset ovat vähäiset, hän ei menetä kasvojaan helposti, vaikka pyynnöstä kieltäydyttäisiin. Samalla se antaa kuulijalle mahdollisuuden kieltäytyä helpommin, jos hän ei halua noudattaa pyytäjän toivetta. Taulukossa 4 on esitetty syntaktiset lieventimet ja omat esimerkkini niistä. 5

20 Taulukko 4. Syntaktiset lieventimet ja niiden esimerkit (MuikkuWerner 997: 60 63). Syntaktiset lieventimet Kysymykseen tuleva ehtolause Imperfekti Kysymyslause Konditionaali Kielto Esimerkki Jos saisin lainata kirjaasi? Olitko menossa toimistoon huomenna? Voitko ojentaa suolan? Saisinko lainata kirjaasi? Etkö tule huomenna? Ehtolause heijastaa puhujan epävarmuutta siitä, onnistuisiko tekeminen tai toiminto ylipäänsä kuulijalta. Imperfektin ja perfektin avulla puolestaan voidaan suomen kielessä korostaa kohteliaisuutta ja solidaarista asennetta ja ikään kuin ottaa etäisyyttä koko tapahtumaan (Muikku Werner 993: 77). Tyypillinen esimerkki tästä on vuoropuhelu myymälöissä: Menikö tämä rouvan kassiin? tai Tuliko vielä muuta? (YliVakkuri 986: 80 83). Kysymyslause on usein kohteliaampi kuin toteamus. Se antaa kuulijalle enemmän vapautta harkita, onko hänellä kykyä, mahdollisuutta tai halukkuutta toteuttaa pyyntöä. Kysymyksen sisältö antaa kuulijan ymmärtää, että kysymys vaatii muutakin kuin pelkän vastauksen. Esimerkiksi voisitko ojentaa suolan? ei ole pelkästään kysymys vaan myös konventionaalinen epäsuora pyyntö. Tässä tapauksessa kuulijan kykenevyyttä ei ole järkevää kyseenalaistaa, vaan kysymys ymmärretään pyynnöksi. Penttilän (963: 476) mukaan Suomessa konditionaaliin sisältyy kohteliaisuuden lisäsävy. Kieltolauseen avulla puhuja voi osoittaa, että hän on pessimistinen pyydetyn teon toteutumisen suhteen (sinulla ei varmaan ole aikaa tehdä sitä?) tai että hän epäilee pyynnön esittämisen sopivuutta (en tiedä, oletko oikea henkilö vastaamaan kysymykseeni). Puhuja on ikään kuin valmis negatiiviseen reaktioon, mikä vähentää pyynnön impositiivisuutta ja määräilevyvyyttä. Leksikaaliset lieventimet. Leksikaalisella tasolla eli sanan tasolla on myös useita keinoja lieventää pyynnön määräilevyyttä madaltamalla pyytäjän odotuksia. MuikkuWernerin (997: 65) luokituksen mukaan leksikaalisia lieventimiä voivat olla kohteliaisuusfraasit, epävarmuutta ilmaisevat elementit, varaukset, vähättelyt, loppukiteymät ja liitepartikkelit. Seuraavaksi esittelen niitä tarkemmin. Kohteliaisuusfraasit lisäävät kohteliaisuutta pyyntöön. Lisäämällä esimerkiksi fraasin ole hyvä puhuja osoittaa kunnioitustaan kuulijaa kohtaan ja samalla vetoaa häntä yhteistoimintaan. 6

21 MuikkuWernerin (997: 66 68) mukaan ne esiintyvät yleensä imperatiivin yhteydessä, kuten taulukossa 5 olevassa esimerkissä, eivätkä ne sovi kovinkaan hyvin esimerkiksi väitelauseeseen tai kysymykseen. Epävarmuutta ilmaisevia sanoja ovat esimerkiksi ehkä ja mahdollisesti, ja niillä voidaan pehmentää pyynnön impositiivisuutta epäilemällä esitetyn pyynnön toteutumista. Loppukiteymät ovat yleensä ehdotuksen jälkikysymyksiä, jotka antavat kuulijalle mahdollisuuden hyväksyä tai hylätä pyyntö. Liitepartikkelit ovat sanan loppuun kiinnittyviä liitteitä, jollaisia ovat fokuspartikkelit kin ja kaan, kysymyspartikkeli ko, sävypartikkelit han, pa ja s sekä liitekonjunktio kä (VISK 26). Pyynnössä käytetyt liitepartikkelit ovat yleensä pa, han ja s. Niitä käytetään usein tilanteissa, joissa puhujan vaatimusta ei ole välttämätöntä täyttää. (Muikku Werner 997: 67.) Imperatiiviin liittyessään partikkelilla pa annetaan lausumalle ehdottava sävy, joka jättää valinnanvaraa kuulijalle. s partikkelin tehtävä taas on antaa ilmaisulle ja lausumalle ylipäänsä tuttavallinen sävy. Vähättelyt tarkoittavat sitä, että puhuja pyrkii tahallaan aliarvioimaan pyynnön rasitustasoa, ettei se kuulostaisi niin rasittavalta. Näin pyritään minimoimaan minimoimaan pyynnön aiheuttamaa haitallisuutta. Toisaalta vähättelyä käytetään usein tilanteissa, joissa kuulija osaa ennakoida toteutettavan teon rasittavuutta. Varaukset ovat yleensä adverbiaaleja, jotka pyrkivät epämääräistämään asioita, sillä täsmentämättömyys ehkäisee provokaatiota. Taulukossa 5 esitellään leksikaaliset lieventimet ja omat esimerkkini niistä. Taulukko 5. Leksikaaliset lieventimet ja niiden esimerkit (MuikkuWerner 997: 65 67). Leksikaaliset lieventimet Esimerkki Kohteliaisuusfraasit Olkaa hyvä ja siirtykää ruokahuoneeseen! Epävarmuutta ilmaisevat elementit Voisitko mahdollisesti auttaa minua? Varaukset Ehtisitkö millään tulla käymään? Vähättelyt Voisitko vähän siivota? Loppukiteymät Voinko tulla klo 2? Jos sopii? Liitepartikkelit Voisitkohan laittaa meille viestiä? Vahvistimet. Pyynnön impositiivisuuden lieventämisen lisäksi puhuja voi käyttää myös erilaisia keinoja lisätä pyynnön painokkuutta. CCSARPhankkeen (BlumKulka, House & Kasper 989: 204) luokituksen mukaan vahvistimia on kahdenlaisia: vahvistimia, joiden avulla puhuja liioittelee tilannetta, ja voimasanoja eli leksikaalisia elementtejä, joilla puhuja ilmaisee eksplisiittisesti negatiivisia asenteita. MuikkuWernerin (997: 76) tutkimus osoittaa, että sekä äidinkielenään 7

22 suomea puhuvat että suomen kielen oppijat käyttävät huomattavasti vähemmän vahvistimia kuin lieventimiä, kun huomio keskittyy pyyntöihin Tukisiirrot Jotta saisi kuulijan suorittamaan halutun toiminnon, on usein välttämätöntä käyttää tukevia lausuntoja pyyntöä esittäessään. Näitä pyynnön pääaktia tukevia lausuntoja kutsutaan tukisiirroiksi. On siis tärkeää, että pyyntö näyttää uskottavalta ja perustellulta sen henkilön näkökulmasta, joka toteuttaa sen. Näin ollen pyynnön tulee olla hyvin valmisteltu ja tuettu. Pyytäjä voi hyödyntää esimerkiksi imartelevia lausuntoja ilmaistakseen kohteliaisuutta. Sen lisäksi pyytäjä voi tehdä pyyntöä helpommaksi vähentämällä kuulijalle aiheutuvaa haittaa tai tarjoamalla palkkiota. BlumKulkan ja Olshtainin (984: 204) mukaan lieventimiä voidaan pitää internaalisina ja eksternaalisina modifioijina. Edellä mainitut leksikaaliset ja syntaktiset lievennyskeinot ovat internaalisia modifioijia (Internal modification). Tukisiirrot ovat eksternaalisia modifioijia, sillä ne ovat itsenäisiä lausekkeita. (MuikkuWerner 997: 79.) Internaalisten modifioijien lisäksi tai niiden sijaan puhuja voi halutessaan käyttää myös eksternaalisia modifioijia pehmentämään pyynnön impositiota. Eksternaalinen modifioija ei vaikuta pääaktien lausumaan vaan sen kontekstiin, ja siten se muuttaa epäsuorasti pyynnön illokutiivisuutta. Taulukossa 6 on esitetty tukisiirrot ja omat esimerkkini niistä. Taulukko 6. Tukisiirrot ja niiden esimerkit (MuikkuWerner 997: 79). Tukisiirrot Esimerkki Aseistariisunta Tiedän, että sinulla on paljon kiirettä tällä hetkellä, mutta joudun silti pyytämään sinulta apua yhteen kirjanpitotehtävään, sillä en osaa hoitaa tehtävää ilman apuasi. Esivarmistus Saisinko pyytää sinulta palvelusta? Pääsisinkö tänään sinun kyydillä kotiin? Pahoittelu Tarvitsisin sinun apuasi nyt heti, pahoittelen kovasti, jos tämä sekoittaa kalenteriasi! Perustelu Autoni on tänään huollossa, saisinko kyydin kotiin? Palkkiolupaus Pääsisinkö sinun kyydillä kotiin? Tarjoan sinulle oluen. Haittaa minimoiva vihje Oletko menossa kaupunkiin? Pääsisinkö sun kyydillä kaupunkiin? Voit jättää minut mihin vaan kaupungilla. 8

23 Aseistariisunnalla puhuja osoittaa tietoisuutensa mahdollisesti aiheuttamastaan haitasta. Näin hän pyrkii ennalta ehkäisemään kuulijan mahdollisen kieltäytymisen. Esivarmistuksen avulla puhuja yrittää saada kuulijalta ennakkositoumuksen eli tiedon siitä, onko hän kykenevä tai halukas toteuttamaan pyyntöä. Pahoittelu ja vihjeet siitä, että pyynnön aiheuttama haitta ei ole kovinkaan suuri, voivat minimoida sen impositiivisuutta. Perusteluissa puhuja selittää syytä palveluksen pyytämiseen antaen kuulijan ymmärtää, että pyyntö on aiheellinen, jopa välttämätön. Palkkiolupauksella puhuja motivoi kuulijaa suorittamaan pyynnön osoittamalla, että hän arvostaa kuulijan apua ja haluaa myös tehdä jotain aiheutetun haitan korvaukseksi. Tukisiirron avulla puhuja yhtäältä pyrkii etukäteen varmistamaan, onko pyynnön esittäminen mielekästä ja onko kuulijalla mahdollisuutta täyttää puhujan toiveita, ja toisaalta tukisiirrolla lievennetään kuulijaan kohdistuvan pyynnön voimakkuutta. 2.6 Valta, etäisyys ja impositio Pyynnön lingvistinen muoto on suhteessa strategisiin valintoihin (MuikkuWerner 997: 85). Strategian valinta tehdään aina tilanteen ja sosiaalisen kontekstin mukaan. Valtaa, etäisyyttä ja impositiota on pidetty hyvin merkittävinä kielellisen käyttäytymisen, erityisesti määräilyn, sosiaalisina taustamuuttujina. (Brown & Levinson 987). Suoruus on universaalia siinä mielessä, että sitä esiintyy jossain määrin kaikissa kielissä (Thomas 995: 24), mutta se ei tarkoita sitä, että epäsuoruutta käytettäisiin aina samalla tavalla. Eri yksilöt ja kulttuurit vaihtelevat suuresti siinä, että miten, milloin ja miksi käytetään mieluummin epäsuoraa puheaktia kuin suoraa. On olemassa useita tekijöitä, jotka näyttävät vaikuttavan epäsuoruuteen kaikissa kielissä ja kulttuureissa. Muuttujat, jotka säätelevät epäsuoruutta, ovat universaaleja, sillä ne hallitsevat pragmaattisia valintoja millä tahansa kielellä. Tapa, jolla niitä sovelletaan, vaihtelee huomattavasti eri kulttuureissa. Thomasin (995: 24) mukaan tärkeimmät tekijät ovat valta, etäisyys ja impositio. Yleisesti sanoen kielenkäyttäjillä saattaa olla tapana käyttää suurempaa epäsuoruutta ihmisten kanssa, joilla on enemmän valtaa tai auktoriteettia kuin heillä itsellään. Esimerkiksi työnantajalle huomautetaan myöhästymisestä epäsuoremmin kuin jos huomautuksen kohteena on oma sisarus. Tämä johtuu osittain siitä, että työnantaja voi vaikuttaa työntekijän uraan myönteisesti, jolloin kyseessä on niin sanotusti palkkiovalta (reward power), tai negatiivisesti, jolloin puhutaan pakotusvallasta (coercive power). Tämäntyyppiset vallat näkyvät selvästi hierarkkisissa asetelmissa, kuten tuomioistuimissa, armeijassa ja työpaikoilla. (Thomas 995: 26.) 9