Ylöjärven Pallo ry on lähettänyt kaupungille seuraavansisältöisen anomuksen:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ylöjärven Pallo ry on lähettänyt kaupungille seuraavansisältöisen anomuksen:"

Transkriptio

1 Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta Ylöjärven Pallo ry:n anomus / Oikaisuvaatimus 393/05.055/2016 VAPLTK Seloste Ylöjärven Pallo ry on lähettänyt kaupungille seuraavansisältöisen anomuksen: "Hyvä kaupunginjohtaja, Koulupuiston hyvätasoinen pesäpallon hiekkakenttä poistui käytöstä kaavamuutosten ja Elovainion liikuntapuistosuunnitelman myötä. Elovainion liikuntapuisto olisi tarjonnut kenttiä useille lajeille, pesäpallo mukaan lukien. Liikuntapuistosuunnitelman kariuduttua pesäpalloa on Yöjärvellä pelattu huomattavasti aiempaa heikommissa olosuhteissa. Koulupuiston hiekkakentän ollessa sopimaton aikuisten sarjaotteluiden järjestämiseen, todettiin olevan sekä pelaajien että kunnan etu, että ottelut siirrettään mahdollisuuksien mukaan muualle. Ylöjärven Pallo järjesti miesten ottelutapahtumat Tampereella vuosina ja vuosina pelattiin Hämeenkyrössä yhteistyösopimuksella Hämeenkyrön Räpsän kanssa. Koulupuiston kentän huono pinta on tuonut haasteita myös miesten joukkueen harjoittelulle, sillä turvallisuussyistä miesten joukkue on siirtynyt myös harjoittelemaan Tampereen ja Hämeenkyrön kentille. Vieraalla paikkakunnalla pelaaminen on aiheuttanut ylimääräisiä kustannuksia ja vaivaa, sekä merkittävällä tavalla heikentänyt pesäpallon näkyvyyttä Ylöjärvellä. Ylöjärven Pallolla on perinteisesti ollut vahva pesäpallon junioritoiminta, johon olosuhteiden heikkous ja aikuisten joukkueiden heikko näkyvyys Ylöjärvellä ovat vaikuttaneet negatiivisesti. Kaudella 2016 Ylöjärven Pallon C-pojat kuitenkin harjoittelevat ja pelaavat kotiottelunsa erikoisluvalla Koulupuiston kentällä, joka ei pintansa ja kokonsa puolesta ole riittävä. Koulupuistossa harjoittelevat myös Ylöjärven Pallon nuoremmat poikajuniorit, jotka eivät vielä osallistu viralliseen aluesarjaan, sekä Tampereen harrastepesissarjaan osallistuva aikuisten kuntopesisjoukkue. Myös Ylöjärven Pallon jokakesäinen Pesiskoulu järjestää toimintaa Koulupuistossa kesällä Ylöjärven Pallo pitää MAPSTO-suunnitelmien

2 liikuntapaikkarakentamisen suunnitelmaa tervetulleena ja korostaa, että suunnitelmissa tulee huomioida monipuolisesti eri lajien harrastusmahdollisuudet. Toivommekin pesäpallon saavan näkyvän sijan tulevaisuuden liikuntapaikkasuunnitelmissa. Taloudellisessa mielessä seuralle on koitunut merkittäviä ylimääräisiä kuluja siitä, että aikuisten ottelutapahtumat on kenttätilanteen vuoksi jouduttu siirtämään vieraille paikkakunnille. Nämä ylimääräiset kulut pitävät sisällään esimerkiksi kenttämaksuja ja pidentyneiden matkojen vuoksi kohonneita tuomarikuluja. Edellä esitettyyn kenttätilanteeseen viitaten anomme vapautusta vuoden 2016 liikuntapaikkamaksuista 5000, josta 4000 aiemmille 4 vuodelle ja 1000 kuluvan kauden kattamiseen. Ylöjärvellä Arto Paananen Ylöjärven Pallo YPA ry pj" Sivistysjohtaja Matti Hursti: Kaupunginjohtaja on toimittanut Ylöjärven Pallon lähettämän kirjeen vapaa-aikalautakunnalle vastattavaksi. Ylöjärven Pallo anoo kirjeessä mainituin perustein vapautusta liikuntapaikkamaksuihin yhteensä 5000 viiden viimeksi kuluneen vuoden ajalta. Anomuksen perusteena esiin tuodut muutokset ovat kiistatta heikentäneet pesäpallon harrastusmahdollisuuksia Ylöjärvellä. Tilanteen korjaaminen on ollut kaupungin kireän taloustilanteen takia jo vuosia jumissa. Välitön syy puutteiden korjaamiseen on ollut kaupungin investointeihin varattujen määrärahojen jyrkkä pudotus 2000-luvun alun huippuvuosista. Määrärahojen leikkaus on iskenyt erityisesti vapaa-ajan kohteisiin Urheilutalon peruskorjausta lukuun ottamatta. Toisaalta puutteellisista olosuhteista kärsivät myös muiden urheilulajien harrastajat. Ylöjärvellä ei esimerkiksi ole jalkapallon talviharjoitteluhallia, riittävästi hyvää alkuillan jääaikaa eikä Ylöjärven kaupungin omistamissa tiloissa ole ainuttakaan täysimittaista salibandyn kilpakenttää. Näin ollen Ylöjärven Pallon anoman maksuvapautuksen hyväksyminen antaisi perusteet muiden liikuntaseurojen ja -harrastajien vastaaviin hakemuksiin tasa-arvon nimissä. Anomuksen hyväksyminen ei siksi ole tarkoituksenmukaista. Sen

3 sijaan Ylöjärven kaupungin on vuosittain panostettava voimavarojaan investointien kautta liikuntaolosuhteiden kohentamiseen. Viime vuosien esimerkkejä panostuksista ovat esimerkiksi Soppeenharjun tekonurmikenttä, Uimahallin laajennus, Siivikkalan uusi liikuntasali, Metsäkylään v rakennettava uusi liikuntasali, Räikänpuiston keinolumilatu sekä Räikän kentän peruskorjaus. Pesäpallon harrastamisen olosuhteiden parantaminen pitää saada kaupungin suunnitelmiin mahdollisimman pian. Ensimmäiseksi pitää määritellä kentän sijainti, jossa otetaan huomioon kaupungin rakentumista koskevat pitkän aikavälin tavoitteet ja suunnitelmat. Lisäksi pitää ennakkoluulottomasti tutkia uudenlaisia vaihtoehtoja kentän hallinnointiin ja ylläpitoon. Näin ehkä saadaan investointikynnystä madallettua. Sivistysjohtaja on kutsunut Ylöjärven Pallon ja kaupungin tekniikkaja ympäristöosaston edustajat kenttäasiaa koskevaan yhteiseen palaveriin Lisätiedot puh Sivistysjohtaja ehdottaa: Vapaa-aikalautakunta päättää antaa vastauksensa Ylöjärven Pallon lähettämään kirjeeseen edellä olevan selosteosan mukaisena sekä toteaa, että vapaa-aikalautakunta ei myönnä anottua 5000 vapautusta liikuntapaikkamaksuihin. Päätös Keskustelun kuluessa varajäsen Pekka Sutinen esitti myönnettävän Ylöjärven Pallo ry:lle 50 % anotusta maksuvapaudesta. Puheenjohtaja kannatti ehdotusta. Koska oli tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen kädennostolla siten, että ne jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävä jaa ja ne jotka kannattavat varajäsen Sutisen ehdotusta äänestävät ei. Äänestysesitys- ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Mankkinen Leena, Kauppinen Martti, Mäkinen Leena, Kuisma Pekka, Lahtinen Erkki, Teräväinen Pentti, Ruopio Pirjo, Sepänniitty-Valkama Satu, Vainikainen Anna) ja kaksi ei ääntä (Johansson Pertti ja Sutinen Pekka). Puheenjohtaja totesi pohjaehdotuksen tulleen vapaa-aikalautakunnan päätöseksi äänin

4 VAPLTK Seloste Ylöjärven Pallo ry on lähettänyt vapaa-aikalautakunnalle kirjatun oikaisuvaatimuksen: Sivistysjohtaja Matti Hursti: "Oikaisuvaatimus vapaa-aikalautakunnalle Ylöjärven Pallo YPA ry:n anomuksesta tehty päätös. YPA esittää tyytymättömyytensä vapaa-aikalautakunnan päätökseen, joka koski tekemäämme anomusta pesäpallokentän puuttumisen vuoksi. YPA pitää positiivisenä lautakunnan näkemystä, että asia pitää tulevaisuudessa saada kuntoon. Huolestuneita olemme perusteluista, joissa tarkastellaan virheellisesti tasa-arvoa eri lajien suhteen. Juuri kyseisen epätasa-arvon johdosta YPA teki hakemuksensa. Pesäpalloilevat ylöjärveläiset ovat yhdenvertaisia veronmaksajia kuin muut urheilevat ylöjärveläiset. Vapaa-aikalautakunta vertaa päätöksessään virheellisesti puutteellisia olosuhteita ja kaupungin oman tomien seurauksena tuhottuja harrastusolosuhteita. Pesäpallo on kiistatta ainoa laji Ylöjärven lajikentässä, jonka olosuhteet on huononnettu ja poistettu käytännössä kokonaan. Lisäksi vapaa-aikalautakunta vertaa pesäpallo-olosuhteita jalkapalloilijoiden talviolosuhteisiin. Molemmat lajit ovat kuitenkin kesälajeja. Oikea vertailutapa on verrata jalkapalloilijoiden kenttäolosuhteita pesäpalloilijoiden kenttäolosuhteisiin. Jalkapallokenttiä lienee Ylöjärvellä Pesäpallolla ei ole yhtään lajivaatimukset täyttävää pesäpallokenttää. Jalkapallon talviharjoitteluhallia pitää verrata esimerkiksi hiihtoputkeen ja beach-volleyn sisähalliin, jotka puuttuvat myös kaupungin valikoimista. Ylöjärvellä Arto Paananen Ylöjärven Pallo ry pj." Ylöjärven Pallon anomuksen käsittelyssä eri liikuntalajien tasa-arvoa on tarkasteltu ainoastaan esimerkinomaisesti. Tällä on tuotu esiin sitä, että monien liikuntalajien harrastusolosuhteiden vertailu toisiinsa on vaikeaa. Tästä huolimatta valmistelussa on

5 kuitenkin todettu, että kaupungin tulee ryhtyä toimiin pesäpalloharrastuksen olosuhteiden parantamiseksi. Varsinaisen päätösesityksen perustelussa tasa-arvo on tuotu esiin aivan eri näkökulmasta. Selosteessa todetaan, että Ylöjärven Pallon anomuksen hyväksyminen antaisi perusteet muiden liikuntaseurojen ja -harrastajien vastaaviin hakemuksiin tasa-arvon nimissä. Tällä tarkoitetaan sitä, että viranomaisen on oltava päätöksissään tasapuolinen. Jos Ylöjärven Pallon hakema olosuhdeavustus myönnettäisiin, olisi vastaavaa avustusta myönnettävä samoin perustein myös muillekin hakijoille. Näitä hakemuksia todennäköisesti tulisi, sillä Ylöjärvellä ei voi harrastaa kaikkia liikuntalajeja lajille sopivissa rakennetuissa olosuhteissa tai olosuhteet ovat muulla tavalla puutteelliset. Tässä yhteydessä pitää muistaa, että liikuntaseuroille jaettavien avustusten kriteereissä otetaan huomioon kaupungin ulkopuolisten tilojen käytöstä syntyvät kustannukset (tilavuokrat/vuosi) 10% painotuksella. Tämä kriteeri on käytännössä se, joka ottaa huomioon liikuntalajien harjoitteluolosuhteet. Seuraavat liikunta-avustukset tulevat hakuun helmikuussa Lisätiedot: puh Sivistysjohtaja ehdottaa: Vapaa-aikalautakunta päättää, että Ylöjärven Pallon oikaisuvaatimus ei anna aihetta muuttaa vapaa-aikalautakunnan asiasta tekemää päätöstä. Päätös Hyväksyttiin

Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO

Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO Vapaa-aikalautakunta 47 12.09.2017 Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO 2018-2022 VAPLTK 12.09.2017 47 Elinvoimajohtaja Pauli Piiparisen valmisteluohje: Maankäytön ja palvelujen

Lisätiedot

PAIKKA Kulttuuritalo Telakka, Tullinaukio 3, Tampere (2. kerros)

PAIKKA Kulttuuritalo Telakka, Tullinaukio 3, Tampere (2. kerros) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Vapaa-aikalautakunta 30.05.2017 AIKA 16:30-17:45 PAIKKA Kulttuuritalo Telakka, Tullinaukio 3, 33100 Tampere (2. kerros) KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 26 Kokouksen

Lisätiedot

Avustuksista on ilmoitettu Päijät-Häme lehdessä, kunnan internet sivuilla sekä kunnan ilmoitustaululla. Hakuaika on ollut

Avustuksista on ilmoitettu Päijät-Häme lehdessä, kunnan internet sivuilla sekä kunnan ilmoitustaululla. Hakuaika on ollut Vapaa-aikalautakunta 15 10.05.2017 Vapaa-aikalautakunta 26 17.05.2017 Vapaa-aikalautakunnan yleisavustukset vuodelle 2017 VAPLTK 15 Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt voimassa olevan avustussäännön kokouksessaan

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 89 09.12.2014 Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen 42/10.03.02.00/2014 Tekninen lautakunta 89

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37 Hyvinvointilautakunta 08.06.2015 AIKA 8.6.2015 klo 18:00 18.34 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 (8) Aika 22.01.2018, klo 16:34-17:27 Paikka Järvenpää -talo Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 17 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Torstai 24.09.2015 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2

Torstai 24.09.2015 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 Vapaa-aikalautakunta Torstai 24.09.2015 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Asialistan hyväksyminen 5 Talousarvion

Lisätiedot

b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000

b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000 Polvijärven kunta Sivistyslautakunta YLEISAVUSTUKSEN HAKEMUS 1. HAKEMUKSEN KATEGORIA. VAIN YKSI RASTI/HAKEMUS x yleisavustus urheiluseuroille yleisavustus liikuntaa harrastaville yhteisöille yleisavustus

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tekninen lautakunta 77 25.08.2016 Kaupunginhallitus 257 12.09.2016 Kaupunginhallitus 277 26.09.2016 Kaupunginvaltuusto 77 03.10.2016 Ylöjärven kaupungin rakennusten salkutus 407/64.640/2016, 143/62.629/2009

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto (5)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto (5) Kirkkovaltuusto 6.8.2018 1(5) Aika Maanantaina 6.8.2018 klo 18.00 18.37 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Hammaren, Terho Hanhisalo, Jorma, varapuheenjohtaja Hellsten, Jaana Hänninen, Jyrki

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 4/ (12) Vapaa-aikalautakunta

Laihia Pöytäkirja 4/ (12) Vapaa-aikalautakunta Laihia Pöytäkirja 4/2017 1 (12) Aika 16.05.2017, klo 18:00-18:45 Paikka Nuorisotoimisto, Rauhalantie 2 Käsitellyt asiat 34 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015

MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015 Oheismateriaali / sivltk 12.5.2015 39 vapltk 26.5.2015 38 MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015 Kaupunginosa Asukasmäärän Investointi,

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 56 Tekninen lautakunta 26.04.2016 AIKA 26.04.2016 klo 18:00-19:15 PAIKKA Pyhän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 27 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 21 Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Asianro 295/02.05.01/2015 Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salon valmistelu 4.5.2015: Kulttuuripalveluiden talousarviossa

Lisätiedot

Hyväksyn vuokralaisvalinnan Kiinteistö Oy Avo-Vuokratalojen

Hyväksyn vuokralaisvalinnan Kiinteistö Oy Avo-Vuokratalojen Tekninen lautakunta 56 26.03.2015 Yhdyskuntatekniikan ja tilakeskuksen viranhaltijapäätökset TEKLTK 26.03.2015 56 Kuntalain 51 :n sekä hallintosäännön 32 :n ja 33 :n mu kaan sekä teknisen lautakunnan päätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (6) 24 Arvokisoissa menestyneiden helsinkiläisurheilijoiden palkitsemisen periaatteet HEL 2018-011990 T 00 04 04 Päätös päätti hyväksyä seuraavat periaatteet noudatettaviksi

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Tekla 25.11.2014 307 Khall. 1.12.2014 465 Khall. 22.12.2014 498 Tekla 24.2.2015 68 Khall. 27.3.2015 141 Tekla 18.8.2015 192

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 (6) 89 Alueen varaaminen Jätkäsaaren liikuntapuistosta jalkapallohallin suunnittelua varten HEL 2018-009492 T 10 01 01 00 Esitys varasi 20. kaupunginosaan (Länsisatama)

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Vapauttaminen vesihuoltolaitoksen verkostoihin liittämisvelvollisuudesta 15-8-VJV, kiinteistö

Vapauttaminen vesihuoltolaitoksen verkostoihin liittämisvelvollisuudesta 15-8-VJV, kiinteistö Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 203 17.11.2015 18 31.01.2017 Vapauttaminen vesihuoltolaitoksen verkostoihin liittämisvelvollisuudesta 15-8-VJV, kiinteistö 257-488-1-113

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014. Liikuntalautakunta 1

KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014. Liikuntalautakunta 1 KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014 Liikuntalautakunta 1 KOKOUSAIKA Torstai 22.5.2014 klo 17.00, ryhmät klo 16.30 ryhmäkokousten tiloiksi on varattu kokoushuoneet 1 ja 5/5.krs sekä 4/6. krs KOKOUSPAIKKA

Lisätiedot

MAPSTO KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE Matti Hursti , päivitetty

MAPSTO KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE Matti Hursti , päivitetty MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015 Kaupunginosa Asukasmäärän muutos Investointi, vuodet, Esitykset / huomiot Keskusta 950 Moision

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 Kunnanvaltuusto 101 11.11.2013 Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 KVALT 101 KHALL 273 Kunnanjohtaja Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 53 01.06.2017 Kaupunginhallitus 154 05.06.2017 Kaupunginvaltuusto 70 19.06.2017 Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta 165/10.03.01/2016 Tekninen

Lisätiedot

Lomakkeen ensimmäisellä sivulla valitaan pudotusvalikosta laji, jonka harjoitteluun tilavaraushakemusta ollaan tekemässä.

Lomakkeen ensimmäisellä sivulla valitaan pudotusvalikosta laji, jonka harjoitteluun tilavaraushakemusta ollaan tekemässä. HAKULOMAKKEEN TÄYTTÄMINEN Sivu 1 Lomakkeen ensimmäisellä sivulla valitaan pudotusvalikosta laji, jonka harjoitteluun tilavaraushakemusta ollaan tekemässä. Käytä Muu toiminta vaihtoehtoa, jos haet vuoroja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 59 4.08.05 Kunnanvaltuusto 87 07.09.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-

Lisätiedot

Oheismateriaali - Talkoorahan myöntämistä koskevat periaatteet

Oheismateriaali - Talkoorahan myöntämistä koskevat periaatteet Asukaslautakunta 62 23.11.2016 Asukaslautakunta 15 22.03.2017 Talkoorahan myöntäminen vuonna 2017 509/05.055/2016 kulttuuritoimijoiden kohdeavustus- ja nuorisotoimen Hallintopäällikkö ehdottaa: kulttuuritoimijoiden

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

TEUVAN KUNTA Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 8.4.2010

TEUVAN KUNTA Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 8.4.2010 TEUVAN KUNNAN KIRJASTONJOHTAJAN VIRKA, VAKINAINEN TÄYTTÄMINEN TOISTAISEKSI 3.5.2010 ALKAEN Valmistelija/lisätiedot: Kirjastonjohtaja Raija Hakala p. (06) 2413 4321 koulutusltk 9 Teuvan kunnan kirjastonjohtajan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Espoonlahdesta Espoon Palloseuran Jalkapallo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Espoonlahdesta Espoon Palloseuran Jalkapallo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten 04.05.2015 Sivu 1 / 1 2008/02.07.00/2015 45 Alueen vuokraaminen Espoonlahdesta Espoon Palloseuran Jalkapallo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 1 1234/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 90 31.3.2014 41 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 15 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 15 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 23 Hyvinvointilautakunta 24.05.2016 AIKA 24.5.2016 klo 18:07 20:02 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

Torstai klo Kirjaston yläkerta, nuorisotilat

Torstai klo Kirjaston yläkerta, nuorisotilat Vapaa-aikalautakunta Torstai 10.04.2014 klo 19.00 Kirjaston yläkerta, nuorisotilat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Asialistan hyväksyminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

Kotkan - Haminan seudun seutuvaltuusto 1. Cursor, Eagle-talo, Kyminlinnantie 6, Kotka, 1. krs. auditorio

Kotkan - Haminan seudun seutuvaltuusto 1. Cursor, Eagle-talo, Kyminlinnantie 6, Kotka, 1. krs. auditorio PÖYTÄKIRJA Nro 3/2017 Kotkan - Haminan seudun seutuvaltuusto 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 31.5.2017 klo 10-10.45 KOKOUSPAIKKA Cursor, Eagle-talo, Kyminlinnantie 6, Kotka, 1. krs. auditorio KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (5) 385 V Lainan myöntäminen Tapanilan Urheilutalosäätiölle HEL 2011-010486 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi

Lisätiedot

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä. Kunnanhallitus 144 23.06.2014 Vuoden 2014 talousarvion muutokset KHALL 144 Hallintojohtaja Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 23.12.2013 130 talousarvion vuodelle 2014. Talousarvion hyväksymisen jälkeen kunnassa

Lisätiedot

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten Lasten ja nuorten lautakunta 24 15.08.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 36 25.09.2017 Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten 772/00.04.02.00/2017

Lisätiedot

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan: Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty

Lisätiedot

MAPSTO Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma. Tiivistelmä / Sivistyspalvelut

MAPSTO Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma. Tiivistelmä / Sivistyspalvelut MAPSTO 2014-2018 Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma Tiivistelmä / Sivistyspalvelut Koulutuslautakunta 1.10.2013 Vapaa-aikalautakunta 8.10.2013 Matti Hursti 24.9.2013 Tiivistelmä Tiivistelmään

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Liikuntalautakunta ULOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Liikuntalautakunta ULOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (7) 172 Lausunto kaupunginhallitukselle Hernesaaren kenttähanketta koskevasta lainahakemuksesta HEL 2013-008505 T 02 05 03 00 Päätös päätti todeta Hernesaaren kenttä-

Lisätiedot

Nykyaikaisen lumitykin, jonka enimmäiskapasiteetti on noin 60 m 3 /h, kustannusarvio on noin 18 000 euroa, alv. 0 %. Lisäksi tulevat vielä

Nykyaikaisen lumitykin, jonka enimmäiskapasiteetti on noin 60 m 3 /h, kustannusarvio on noin 18 000 euroa, alv. 0 %. Lisäksi tulevat vielä Kulttuurilautakunta 55 10.10.2007 Kulttuurilautakunta 22 05.06.2008 Kaupunginhallitus 160 24.06.2008 PARGAS IF:N HIIHTOJAOSTON ANOMUS KAUPUNGILLE MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMISESTÄ UUDEN LUMITYKIN HANKINTAA VARTEN

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 KOTKA Puh. 234 5414 ja 040 831 0389 Fax. 234 5424 7.3.

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 KOTKA Puh. 234 5414 ja 040 831 0389 Fax. 234 5424 7.3. KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 KOTKA Puh. 234 5414 ja 040 831 0389 Fax. 234 5424 7.3.2013 1 URHEILUSEUROILLE AVUSTUKSET VUODELLE 2013 Liikuntalautakunnan myöntämä

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko klo Teknisen lautakunnan tilinpäätös vuodelta

Kokousaika Keskiviikko klo Teknisen lautakunnan tilinpäätös vuodelta SISÄLLYSLUETTELO 2/2014 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 12.3.2014 klo 17.00 17.38 Kokouspaikka Opistotalo, iltapäiväkerhon tilat Asiat sivu nro 10 Teknisen lautakunnan tilinpäätös vuodelta 2013...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA

MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA 07.02.2017 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 07.02.2017 1 1.

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

32 25.02.2014 97 28.09.2015

32 25.02.2014 97 28.09.2015 Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 32 25.02.2014 97 28.09.2015 LAPIN ELY-KESKUKSEN OIKAISUVAATIMUS PURKULUVASTA TERVO ANNA-LIISA, KEMINMAA/ROVANIEMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ/HALLINTO-OIKEUDEN

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-.15 Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Varsinainen

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 3/ 2017 Kirkkoneuvosto 24-34

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 3/ 2017 Kirkkoneuvosto 24-34 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 3/ 2017 Kirkkoneuvosto 24-34 Aika Torstai 28.2.2017 kello 16.00 17.55 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 6 22.5.2018 Kokousaika Tiistai 22.5.2018 klo 20.00 - Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE 21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja 1.6.2015 voimaantulevat taksat.

Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja 1.6.2015 voimaantulevat taksat. KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 1/2015 Liikuntapalvelukeskus Puistotie 9-11 48100 Kotka puh. 234 5414 fax 234 5424 15.1.2015 Urheiluseurat TAKSALUETTELO Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja 1.6.2015

Lisätiedot

Luonnos. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry

Luonnos. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry Luonnos Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry 2015-2016 2 OSAPUOLET KaU Koris ry, y-tunnus 2364245-2 Karkkilan kaupunki, y-tunnus 0127046-7 SOPIMUSKAUSI 1.1.2015 31.12.2016

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1234/02.05.06/2014 90 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2018 Liikuntapalvelut Metsontie 41 B, 3.kerros KOTKA Puh

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2018 Liikuntapalvelut Metsontie 41 B, 3.kerros KOTKA Puh KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2018 Liikuntapalvelut Metsontie 41 B, 3.kerros 48220 KOTKA Puh. 040 575 6448 2.3.2018 1 URHEILUSEURAT AVUSTUKSET VUODELLE 2018 Hyvinvointilautakunnan myöntämä Järjestöyhteistyöavustus

Lisätiedot

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, Valtuusto 102 01.11.2010 Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma 1191/02.01.00/2010 KH 293 Kunnanhallitus 4.10.2010 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, sture.lindqvist@sipoo.fi

Lisätiedot

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku 26.9.2018 Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku Strateginen linjaus ja painopiste v. 2019 Strategian linjaus: Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen Vuoden 2019 painopiste: syrjäytymisen ehkäiseminen,

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 7. helmikuuta 2013 kello 19.00 20.40 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo Leino j. x Elina Rauhala

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys Kaupunginvaltuusto 106 07.12.2015 Kaupunginhallitus 302 14.12.2015 Vapaa-aikalautakunta 26 04.04.2017 Kaupunginhallitus 91 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 34 08.05.2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

33 Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v. 2018

33 Vuolijoen aluelautakunnan tiedoksi merkittävät asiat v. 2018 Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (12) Aika 04.06.2018, klo 17:47-20:51 Paikka Otanmäen koulu, Uunimiehentie 10 Käsitellyt asiat 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Sopimus. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry

Sopimus. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry Sopimus Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry 2017-2018 2 OSAPUOLET KaU Koris ry, y-tunnus 2364245-2 Karkkilan kaupunki, y-tunnus 0127046-7 SOPIMUSKAUSI 1.1.2017 31.12.2018

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Liikuntalautakunta ULOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Liikuntalautakunta ULOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 1 (7) 214 Lausunto kaupunginhallitukselle Pajamäenkentän kenttähanketta koskevasta lainahakemuksesta HEL 2012-016249 T 02 05 03 00 Päätös Lautakunta päätti todeta

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2016 Liikuntapalvelukeskus Puistotie 9-11 48100 KOTKA Puh. 040 831 0389 Fax. 234 5424 3.3.2016

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2016 Liikuntapalvelukeskus Puistotie 9-11 48100 KOTKA Puh. 040 831 0389 Fax. 234 5424 3.3.2016 KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2016 Liikuntapalvelukeskus Puistotie 9-11 48100 KOTKA Puh. 040 831 0389 Fax. 234 5424 3.3.2016 1 URHEILUSEUROILLE AVUSTUKSET VUODELLE 2016 Liikuntalautakunnan myöntämä Järjestöyhteistyöavustus

Lisätiedot

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat Yhdyskuntatekniikan lautakunta 8 21.01.2016 Kunnanhallitus 51 29.02.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.01.2016

Lisätiedot

L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö

L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö Sisällys Liikunta-avustukset... 1 Avustusten haku... 1 Avustusten hakuaika... 1 Avustusmuodot... 2 1. Toiminta-avustukset... 2 2. Kohdeavustukset...

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 Koulutuslautakunta Aika 02.05.2017 klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia Sivu 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 27 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto, Mervi Niemelä, jäsen Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto, Mervi Niemelä, jäsen Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2009 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.6.2009 klo 14.35-15.10 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika

Lisätiedot

ROVANIEMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 Kirkkoneuvosto kirkkoneuvoston kokoushuone, Rauhankatu 70 A

ROVANIEMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 Kirkkoneuvosto kirkkoneuvoston kokoushuone, Rauhankatu 70 A Kirkkoneuvosto 662017 762017 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika ti 662017 klo 1700-1835 Paikka Läsnä kirkkoneuvoston kokoushuone, Rauhankatu 70 A jäsenet: Kari Yliräisänen kirkkoherra, pj Pertti Ahokas Ville-Pekka

Lisätiedot

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 2011 LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 12.10.2011 Liikunnan arvostus Pieksa ma ella ja sen jäsenseurat(33 kpl) ovat huolissaan Pieksämäen liikunta ja urheilutoiminnan näivettymisestä ja kaupungin liikuntaorganisaation

Lisätiedot