Electric power steering

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Electric power steering"

Transkriptio

1 AS Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Electric power steering Ohjausmoottorin jäähdytys ja ylikuumenemisen esto Väliraportti Työn ohjaaja: Ville Matikainen Tekijät: Samppa Jenu Sami Puumila 1

2 1. Projektin kokonaistilanne Projektissa on edetty aikataulun mukaisesti. Tiedonkeruu ja suunnitteluvaihe on toteutettu aikataulussa. Toteutusvaihe aloitettiin jäähdytysjärjestelmän asennuksesta, sillä jäähdytysjärjestelmän komponentit saapuivat ensimmäisenä. Muita toteutusvaiheen kohtia ei voida aloittaa ennen kuin loputkin tilatut komponentit ovat saapuneet. Tiedonkeruu ja suunnitteluvaiheissa vertailimme erilaisia ratkaisuja lämpötilan ja virran mittaamiseen sekä tapoja niiden integroimiseksi järjestelmään. Päädyimme hyödyntämään mittauksissa Arduino kehitysympäristöä. Ratkaisuun päädyimme, koska Arduinolle on olemassa paljon esimerkkiratkaisuja mittausten toteutuksista, joita hyödyntämällä voimme säästää aikaa ja vähentää integrointiin liittyviä riskejä. Arduino voidaan liittää myös CAN väylään, mikä oli yksi järjestelmän vaatimuksista. Jäähdytysratkaisuksi valittiin nestejäähdytys, jolla varmistetaan riittävä jäähdytysteho sekä ohjaustehostimen sähkömoottorilla että moottoriohjainkortilla. 2

3 2. Työvaiheet Toteutetut työvaiheet yliviivattu. 1. Tiedonkeruu 1.1. Järjestelmään tutustuminen Järjestelmän komponenttien dokumentointeihin tutustuminen Edellisten projektien dokumentointeihin tutustuminen Käytettäviin ohjelmistoihin tutustuminen 1.3. Mahdollisten lämpötila anturien etsintä Lämpötila anturien vertailu 1.4. Mahdollisten virta anturien etsintä Virta anturien vertailu 1.5. Eri jäähdytysmenetelmien vertailu 2. Suunnittelu 2.1. Anturien integroiminen järjestelmään 2.2. Jäähdytysjärjestelmän suunnittelu 2.3. Komponenttien hankinta 3. Toteutus 3.1. Anturien asennus 3.2. Jäähdytyskomponenttien asennus 3.3. Ohjausohjelmiston päivittäminen Ylikuumenemisen esto Virran rajoitus 4. Testaus 4.1. Anturien toiminnallisuuden testaus 4.2. Jäähdytyksen toiminnan testaus 5. Dokumentointi 3

4 3. Toteutusratkaisut 3.1. Lämpötilan ja virran mittaus Arduinolla Lämpötilan ja virran mittauksessa käytetään Arduino UNO mikrokontrolleria, johon lämpötila ja virta anturit kytketään. Lämpötilan mittaamiseen käytetään digitaalisia lämpötila antureita (DS18B20) ja virta antureina analogisia 30 ampeerin antureita (ACS712 30A). Arduino kytketään CAN väylään erillisen CAN BUS Shieldin avulla. Arduinoon voidaan kytkeä helposti myös LCD näyttö, johon mitatut arvot saadaan näkyviin. Kuva 1. Arduino UNO ja CAN BUS Shield (päällä). Kuva 3. Lämpötila anturi (DS18B20). Kuva 2. LCD näyttö. Kuva 4. Virta anturi (ACS712 30A). Arduino sekä muut komponentit on tilattu Deal Extreme verkkokaupasta, mutta ne eivät ole vielä saapuneet. 4

5 3.2. Jäähdytysjärjestelmä Päädyimme käyttämään ohjaustehostimen sähkömoottorin ja moottorinohjainkortin jäähdytyksessä nestejäähdytystä. Hankimme tietokone käyttöön tarkoitetun nestejäähdytysjärjestelmän Jimm s PC Storesta. Siihen kuuluu lauhdutin&tuuletin yksikkö ja CPU blokki. Se ei täysin sovellu meidän projektiin sellaisenaan, mutta muokkaamme sitä meidän projektiin sopivaksi. Ohjainkortin päällä olevan jäähdytyselementin jäähdytys toteutetaan mukana tulleella CPU blokkilla, blokki liitetään jäähdytyselementin päälle vannekiinnityksellä. Sähkömoottorin ympärille olemme taivuttaneet kupariputkesta kierukan, joka liitetään nestejäähdytys järjestelmään, kierukka lukitaan paikalleen letkukiristimellä. Haasteena tulee olemaan vesitiiviiden liitosten varmistaminen, järjestelmän ilmaaminen ja lauhdutin&tuuletin yksikön asentaminen mönkijän rakenteisiin. Kuva 6. Jäähdytyskierukka moottorin ympärillä. Kuva 7. Hankittu nestejäähdytysjärjestelmä Komponenttien sijoitus Arduino sijoitetaan samaan koteloon moottorinohjainkortin kanssa. Vanha kotelo oli tähän liian pieni, joten sen paikalle tilattiin uusi kotelo, johon sekä ohjainkortti että Arduino mahtuvat. Uusi kotelo on myös edellistä korkeampi, jotta jäähdytysjärjestelmän CPU blokki saadaan asennettua ohjainkortin jäähdytyselementin päälle. 5

6 Kuva 8. Uusi kotelo Arduinolle ja ohjainkortille. Kuva 9. CPU blokki ohjainkortin jäähdytyselementin päällä. 4. Päivitetty aikataulu ja riskit Päivitetty aikataulu liitteenä. Loppuprojektin aikataulu pysyy muuten samana, mutta komponenttien toimituksen viivästyminen saattaa viivästyttää koko projektia. Projektiin on tähän mennessä käytetty aikaa noin 27 h/hlö. Projektisuunnitelmassa mainituista riskeistä yksikään ei ole vielä toteutunut, mutta havaitsimme uusia riskejä, jotka on listattu alla: Arduinon komponenttien toimitus viivästyy. Alkuperäisen aikataulun mukaan komponenttien pitäisi saapua viikolla 42, jotta aikataulussa pysyttäisiin. Komponenttien toimituksessa Euroopan ulkopuolelta saattaa kestää useita viikkoja. Arduinon CAN BUS Shieldin integroiminen CAN väylään ei toimi odotetulla tavalla. Ei saatavilla tarkkoja ohjeita juuri tällaiseen sovellukseen. Nestejäähdytysjärjestelmän vesitiiviys. Hankittu nestejäähdytysjärjestelmä on tehty vesitiiviiksi, mutta joudumme lisäämään väliin kuparikierukan ja lisää letkua, jolloin liitosten tiiviydessä saattaa olla ongelmia. 6

7 Liite 1: Gantt-kaavio projektin aikataulusta Syys Loka Marras Joulu Deadlinet Suunnitelma Väliraportti Demo Dokumentointi Suunnitelman teko 1. Tiedonkeruu 1.1. Järjestelmään tutustuminen Järjestelmän komponenttien dokumentointeihin tutustuminen Edellisten projektien dokumentointeihin tutustuminen Käytettäviin ohjelmistoihin tutustuminen 1.3. Mahdollisten lämpötila-anturien etsintä Lämpötila-anturien vertailu 1.4. Mahdollisten virta-anturien etsintä Virta-anturien vertailu 1.5. Eri jäähdytysmenetelmien vertailu 2. Suunnittelu 2.1. Anturien integroiminen järjestelmään 2.2. Jäähdytysjärjestelmän suunnittelu 2.3. Komponenttien hankinta 3. Toteutus 3.1. Anturien asennus 3.2. Jäähdytyskomponenttien asennus 3.3. Ohjausohjelmiston päivittäminen Ylikuumenemisen esto Virran rajoitus 4. Testaus 4.1. Anturien toiminnallisuuden testaus 4.2. Jäähdytyksen toiminnan testaus 5. Dokumentointi

Power Steering for ATV

Power Steering for ATV AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Power Steering for ATV 27.1.2014 Juuso Meriläinen Antti Alakiikonen Aleksi Vulli Meriläinen, Vulli, Alakiikonen 1/6 Projektin tavoite Projektityössä

Lisätiedot

A14-11 Potilaan mittaustiedon siirtäminen matkapuhelimeen

A14-11 Potilaan mittaustiedon siirtäminen matkapuhelimeen 1 AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt A14-11 Potilaan mittaustiedon siirtäminen matkapuhelimeen Projektisuunnitelma Tommi Salminen, Hanna Ukkola, Olli Törmänen 19.09.2014 1 Projektin

Lisätiedot

S14 09 Sisäpeltorobotti AS Automaatio ja systeemitekniikan projektityöt. Antti Kulpakko, Mikko Ikonen

S14 09 Sisäpeltorobotti AS Automaatio ja systeemitekniikan projektityöt. Antti Kulpakko, Mikko Ikonen S14 09 Sisäpeltorobotti AS 0.3200 Automaatio ja systeemitekniikan projektityöt Antti Kulpakko, Mikko Ikonen 1. Projektin tavoitteet Projektin tavoitteena on toteuttaa ohjelmisto sisäpeltorobottiin seuraavien

Lisätiedot

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt A11-17 Ikäihmisten kotona asumista tukevien järjestelmien kehittäminen AikatauluValpas Salla Ojala Paula Laitio 1. Projektin tavoite Projektimme

Lisätiedot

Power Steering for ATV

Power Steering for ATV AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Power Steering for ATV 15.1. - Loppuraportti Työn valvoja: Ville Matikainen Projektin tekijät: Juuso Meriläinen Antti Alakiikonen Aleksi Vulli Juuso

Lisätiedot

S11-09 Control System for an. Autonomous Household Robot Platform

S11-09 Control System for an. Autonomous Household Robot Platform S11-09 Control System for an Autonomous Household Robot Platform Projektisuunnitelma AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Quang Doan Lauri T. Mäkelä 1 Kuvaus Projektin tavoitteena on

Lisätiedot

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt A11-03 USB-käyttöinen syvyysanturi 5op 13.9.2011-29.11.2011 Johan Backlund Ohjaaja: Johan Grönholm Johdanto Projektin tavoitteena oli suunnitella

Lisätiedot

AS Automaatio ja systeemitekniikan projektityöt A13 10 Radio ohjattavan pienoismallin ohjausjärjestelmän ja käyttöliittymän kehittäminen

AS Automaatio ja systeemitekniikan projektityöt A13 10 Radio ohjattavan pienoismallin ohjausjärjestelmän ja käyttöliittymän kehittäminen Väliraportti AS 0.3200 Automaatio ja systeemitekniikan projektityöt A13 10 Radio ohjattavan pienoismallin ohjausjärjestelmän ja käyttöliittymän kehittäminen Toni Liski, Konsta Hölttä, Lasse Kortetjärvi

Lisätiedot

A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti. Projektisuunnitelma. Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.

A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti. Projektisuunnitelma. Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0. A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti Projektisuunnitelma Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.3200 Syksy 2013 Arto Mikola Aku Kyyhkynen 25.9.2013 Sisällysluettelo Sisällysluettelo...

Lisätiedot

Elektroniikkalajin semifinaalitehtävien kuvaukset

Elektroniikkalajin semifinaalitehtävien kuvaukset Elektroniikkalajin semifinaalitehtävien kuvaukset Kilpailija rakentaa ja testaa mikrokontrollerilla ohjattavaa jännitereferenssiä hyödyntävän sovelluksen. Toteutus koostuu useasta elektroniikkamoduulista.

Lisätiedot

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt A11-17 Ikäihmisten kotona asumista tukevien järjestelmien kehittäminen Väliraportti Joonas Aalto-Setälä Ossi Malaska 1. Projektin tavoitteet Projektin

Lisätiedot

AS-0.3200 - Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt. Robottialustan instrumentointi ja käyttöönotto

AS-0.3200 - Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt. Robottialustan instrumentointi ja käyttöönotto Tehtävänanto: AS-0.3200 - Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Robottialustan instrumentointi ja käyttöönotto Työn tehtävänä on käyttöönottaa Pioneer P3-DX robottialusta sekä asentaa siihen tietokone

Lisätiedot

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt. Projektisuunnitelma. Peltorobotin akselimoduulin ohjain

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt. Projektisuunnitelma. Peltorobotin akselimoduulin ohjain AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Projektisuunnitelma Peltorobotin akselimoduulin ohjain Joni Rannisto Janne Hafrén Matti Koskinen 31.1.2012 1 1. Projektin tavoite Projektin tavoitteena

Lisätiedot

A11-02 Infrapunasuodinautomatiikka kameralle

A11-02 Infrapunasuodinautomatiikka kameralle A11-02 Infrapunasuodinautomatiikka kameralle Projektisuunnitelma AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Lassi Seppälä Johan Dahl Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1. Projektityön tavoite

Lisätiedot

ELEC-C1110 Automaatio- ja systeemitekniikan. Luento 11 Esimerkki automaation soveltamisesta

ELEC-C1110 Automaatio- ja systeemitekniikan. Luento 11 Esimerkki automaation soveltamisesta ELEC-C1110 Automaatio- ja systeemitekniikan perusteet Luento 11 Esimerkki automaation soveltamisesta Tämän luennon aihe Esimerkki automaation soveltamisesta käytännössä: WorkPartner-palvelurobotti WorkPartner

Lisätiedot

LUMA SUOMI -kehittämisohjelma LUMA FINLAND -utvecklingsprogram LUMA FINLAND development programme Ohjelmointia Arduinolla

LUMA SUOMI -kehittämisohjelma LUMA FINLAND -utvecklingsprogram LUMA FINLAND development programme Ohjelmointia Arduinolla Ohjelmointia Arduinolla Kyösti Blinnikka, Olarin koulu ja lukio LUMA-keskus Aalto Mikä on Arduino? Open Source Electronics Prototyping Platform Arduino on avoimeen laitteistoon ja ohjelmistoon perustuva

Lisätiedot

Sisäilman laadun mittausjärjestelmän rakentaminen ZigBee-verkon avulla

Sisäilman laadun mittausjärjestelmän rakentaminen ZigBee-verkon avulla AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt: Sisäilman laadun mittausjärjestelmän rakentaminen ZigBee-verkon avulla Projektisuunnitelma Ari-Heikki Rintaniemi Joonas Sundberg 31. tammikuuta

Lisätiedot

S12-11. Portaalinosturi AS-0.3200. Projektisuunnitelma 2012. Oleg Kovalev

S12-11. Portaalinosturi AS-0.3200. Projektisuunnitelma 2012. Oleg Kovalev S12-11 Portaalinosturi AS-0.3200 Projektisuunnitelma 2012 Oleg Kovalev Sisällys 1. Työn tavoite... 3 2. Projektin osa-alueet... 3 2.1. Suunnittelu... 3 2.2. Komponenttien hankinta... 3 2.3. Valmistus...

Lisätiedot

A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti. Väliaikaraportti. Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS Syksy 2013

A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti. Väliaikaraportti. Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS Syksy 2013 A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti Väliaikaraportti Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.3200 Syksy 2013 Arto Mikola Aku Kyyhkynen 22.10.2013 Sisällysluettelo Sisällysluettelo...

Lisätiedot

Yleistä. Digitaalinen termostaatti PIC-Thermo PROBYTE OY

Yleistä. Digitaalinen termostaatti PIC-Thermo PROBYTE OY Digitaalinen termostaatti PIC-Thermo PROBYTE OY Yleistä PROBYTE PIC-THERMO on digitaalisesti säädettävä termostaatti lämpötilaalueelle 50...+120C. Laite on tarkoitettu lämmönsäätäjäksi ja lämpötilavalvontalaitteeksi

Lisätiedot

Semifinaalin aikataulu ja paikka. Semifinaalikoordinaattori. Kilpailijamäärä. Elektroniikkalajin semifinaalitehtävien kuvaukset

Semifinaalin aikataulu ja paikka. Semifinaalikoordinaattori. Kilpailijamäärä. Elektroniikkalajin semifinaalitehtävien kuvaukset Semifinaalin aikataulu ja paikka 15.1.2014 (varapäivä 16.1.2014) Salon seudun ammattiopisto Venemestarinkatu 35 24240 SALO Semifinaalikoordinaattori Raimo Mäkelä Salon seudun ammattiopisto raimo.makela

Lisätiedot

SALAKIRJOITUKSEN VAIKUTUS SUORITUSKYKYYN UBUNTU 11.10 käyttöjärjestelmässä -projekti

SALAKIRJOITUKSEN VAIKUTUS SUORITUSKYKYYN UBUNTU 11.10 käyttöjärjestelmässä -projekti Järjestelmäprojekti 1 projektisuunnitelma ICT4TN007-2 SALAKIRJOITUKSEN VAIKUTUS SUORITUSKYKYYN UBUNTU 11.10 käyttöjärjestelmässä -projekti Versio 0.1 Tekijät Keijo Nykänen Tarkastanut Hyväksynyt HAAGA-HELIA

Lisätiedot

S11-04 Kompaktikamerat stereokamerajärjestelmässä. Väliraportti

S11-04 Kompaktikamerat stereokamerajärjestelmässä. Väliraportti AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt S11-04 Kompaktikamerat stereokamerajärjestelmässä Väliraportti Ari-Matti Reinsalo Anssi Niemi 21.3.2011 Tämä väliraportti noudattaa projektisuunnitelman

Lisätiedot

Robottialustan instrumentointi ja käyttöönotto

Robottialustan instrumentointi ja käyttöönotto Niilo Heinonen Hannu Häyrinen Matias Katajamäki Tuomas Pylvänen Robottialustan instrumentointi ja käyttöönotto AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt 1. Projektin tavoite Projektin puitteissa

Lisätiedot

Projektisuunnitelma ja johdanto AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Paula Sirén

Projektisuunnitelma ja johdanto AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Paula Sirén Projektisuunnitelma ja johdanto AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Paula Sirén Sonifikaatio Menetelmä Sovelluksia Mahdollisuuksia Ongelmia Sonifikaatiosovellus: NIR-spektroskopia kariesmittauksissa

Lisätiedot

AS Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt - Projektisuunnitelma

AS Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt - Projektisuunnitelma AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt - Projektisuunnitelma PiccSIM - TrueTime integrointi Henri Öhman 31.1.2012 1. Projektityön tavoite PiccSIM on Aalto-yliopistolla kehitetty simulointiympäristö,

Lisätiedot

S11-04 Kompaktikamerat stereokamerajärjestelmässä. Projektisuunnitelma

S11-04 Kompaktikamerat stereokamerajärjestelmässä. Projektisuunnitelma AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt S11-04 Kompaktikamerat stereokamerajärjestelmässä Projektisuunnitelma Ari-Matti Reinsalo Anssi Niemi 28.1.2011 Projektityön tavoite Projektityössä

Lisätiedot

Hybridivalvomon tilatiedon hallinnan kehittäminen

Hybridivalvomon tilatiedon hallinnan kehittäminen AS- 0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt 23.9.2014 Projektisuunnitelma Työn suorittaja: Niklas Paganus Työn ohjaaja: Leena Salo Hybridivalvomon tilatiedon hallinnan kehittäminen Sisällysluettelo

Lisätiedot

Projekti A: iskunvaimennindynamometri

Projekti A: iskunvaimennindynamometri Projekti A: iskunvaimennindynamometri PROJEKTISUUNNITELMA Tekijät: Mälkönen Joonas Orhanen Samppa Pajula Matti Forsström Niko 83D 838C 8757V 8830U Nurminen Tuomas Päiväys: 5.3. Kon-6.08 Ajoneuvojen tuotekehitys

Lisätiedot

IDH 125-250-E1. Asennusohje IDH 125-250-E1 / PUHZ Ulkoyksiköt IDH 125-250

IDH 125-250-E1. Asennusohje IDH 125-250-E1 / PUHZ Ulkoyksiköt IDH 125-250 -E1 Asennusohje -E1 / PUHZ Ulkoyksiköt Tämä asennusohje on täydennys ulkoyksiköiden PUHZ ja lämpöpumppukonvektoreiden -yhdistelmille. Järjestelmän kuvaus Ulkoyksikkö: PUHZ-ZRP125 PUHZ-SHW112 PUHZ-RP200

Lisätiedot

Jokin ulkopuolisen valmistajan 24V tai 230V jännitetasolla toimiva säädin

Jokin ulkopuolisen valmistajan 24V tai 230V jännitetasolla toimiva säädin Sivu 1/6 PEMCO PMFC- puhallinpattereiden ohjaus Pemcon puhallinpattereiden ohjaus on toteutettu sekä suunnittelija, että käyttäjän kannalta mahdollisimman helpoilla ja tehokkailla ratkaisuilla. Pemco tarjoaa

Lisätiedot

Varmista että kello on ladattu ennen kuin otat sen käyttöön. Jos sen akun varaus on liian alhainen, kellon toiminnot eivät toimi luotettavasti.

Varmista että kello on ladattu ennen kuin otat sen käyttöön. Jos sen akun varaus on liian alhainen, kellon toiminnot eivät toimi luotettavasti. I. Kellon esittely II. Osat Ⅲ. Aloitus Sovelluksen (application) asennus iphone: etsi 'H Band' App Storesta ja lataa se. Android: etsi 'H Band' Google Play Storesta ja lataa se. Bluetooth-yhteys Vaihe

Lisätiedot

SIMO, Siltojen monitorointi. Ilkka Hakola, VTT

SIMO, Siltojen monitorointi. Ilkka Hakola, VTT SIMO, Siltojen monitorointi Ilkka Hakola, VTT SIMO, Projektin yleiskatsaus SIMO projekti on TEKES rahotteinen projekti (ei mukana missään ohjelmassa), jossa on mukana 15 partneria. Projektin kokonaisbudjetti

Lisätiedot

Anturit ja Arduino. ELEC-A4010 Sähköpaja Tomi Pulli Signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitos Mittaustekniikka

Anturit ja Arduino. ELEC-A4010 Sähköpaja Tomi Pulli Signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitos Mittaustekniikka Anturit ja Arduino Tomi Pulli Signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitos Mittaustekniikka Anturit ja Arduino Luennon sisältö 1. Taustaa 2. Antureiden ominaisuudet 3. AD-muunnos 4. Antureiden lukeminen Arduinolla

Lisätiedot

On-line mittausten kunnonvalvonta vedenpuhdistusprosessissa PROJEKTISUUNNITELMA

On-line mittausten kunnonvalvonta vedenpuhdistusprosessissa PROJEKTISUUNNITELMA On-line mittausten kunnonvalvonta vedenpuhdistusprosessissa PROJEKTISUUNNITELMA Tomi Lukkarinen AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan Projektisuunnitelma 2 (11) Sisältö 1. Tehtävänkuvaus... 4 1.1

Lisätiedot

Asennuskoulutus Lämpöpäivät 12.2.2014

Asennuskoulutus Lämpöpäivät 12.2.2014 Asennuskoulutus Lämpöpäivät 12.2.2014 Sampppa Takala 6.10.2014 Samppa Takala 1 Järjestelmän eri asennusvaiheet Aurinkolämpöjärjestelmän asennus on jaettavissa karkeasti 3 eri vaiheeseen Teknisessä tilassa

Lisätiedot

Projektisuunnitelma Vesiprosessin sekvenssiohjelmointi ja simulointiavusteinen testaus

Projektisuunnitelma Vesiprosessin sekvenssiohjelmointi ja simulointiavusteinen testaus Projektisuunnitelma Vesiprosessin sekvenssiohjelmointi ja simulointiavusteinen testaus Ville Toiviainen Tomi Tuovinen Lauri af Heurlin Tavoite Projektin tarkoituksena on luoda valmis sekvenssiohjelma säätötekniikan

Lisätiedot

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Teknillinen korkeakoulu Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osasto AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt CeilBot 2DoF camera actuator Antti Riksman Sisältö 1 CeilBot 3 2 Projektin tämän

Lisätiedot

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen PIKAOPAS Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen Sisällysluettelo 1. Johdanto...1 2. Mitä tarvitaan...1 3. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen...2 3.1 Ennen asennusta...2

Lisätiedot

Tehokkaiden strategioiden identifiointi vakuutusyhtiön taseesta

Tehokkaiden strategioiden identifiointi vakuutusyhtiön taseesta MS E2177 Operaatiotutkimuksen projektityöseminaari Projektisuunnitelma Tehokkaiden strategioiden identifiointi vakuutusyhtiön taseesta 12.3.2016 Asiakas: Model IT Projektiryhmä: Niko Laakkonen (projektipäällikkö),

Lisätiedot

MUISTILANGAT. Position Control of Shape Memory Alloy Muscles for Robotics. Pia Lindqvist Joni Leppänen Alexander Kokka

MUISTILANGAT. Position Control of Shape Memory Alloy Muscles for Robotics. Pia Lindqvist Joni Leppänen Alexander Kokka MUISTILANGAT Position Control of Shape Memory Alloy Muscles for Robotics Pia Lindqvist Joni Leppänen Alexander Kokka 1. Projektin tavoite Tässä projektissa on tarkoitus muistilankoja hyväksikäyttäen suunnitella

Lisätiedot

Agenda. Johdanto Ominaispiirteitä Kokonaisjärjestelmän määrittely Eri alojen edustajien roolit Sulautetut järjestelmät ja sulautettu ohjelmointi

Agenda. Johdanto Ominaispiirteitä Kokonaisjärjestelmän määrittely Eri alojen edustajien roolit Sulautetut järjestelmät ja sulautettu ohjelmointi 1. Luento: Sulautetut Järjestelmät Arto Salminen, arto.salminen@tut.fi Agenda Johdanto Ominaispiirteitä Kokonaisjärjestelmän määrittely Eri alojen edustajien roolit Sulautetut järjestelmät ja sulautettu

Lisätiedot

Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt 2013

Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt 2013 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt 2013 AS- 0.3200 Kahvinuuttoprosessin automaatiojärjestelmä Projektin suunnitelmadokumentti Antti Kangasrääsiö 68950W Joonas Kröger 78651M 1. Johdanto Tämän

Lisätiedot

Antennijärjestelmät, ST-käsikirja 12

Antennijärjestelmät, ST-käsikirja 12 Antennijärjestelmät, ST-käsikirja 12 Tuotenumero: 412107 59,00 (+ alv 10%) normaalihinta 44,25 (+ alv 10%) jäsenhinta Tähän Tietotekniset järjestelmät -kirjasarjaan kuuluvaan ST-käsikirjaan on koottu käytännön

Lisätiedot

Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH

Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH 1 Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH Interaktiivisten valkotaulujen yleistyessä luokkatiloissa, uuden teknologian näyttöjen suosio on tullut kaikkialla

Lisätiedot

Akkujen aktiivinen balansointi

Akkujen aktiivinen balansointi Projektisuunnitelma 1(6) Akkujen aktiivinen balansointi Valvoja: Jorma Selkäinaho Työryhmä: Kalle Fagerman Johan Holmberg Otso Jousimaa Aleksi Jalonen Projektisuunnitelma 2(6) Johdanto Projektimme jatkaa

Lisätiedot

TKT224 KOODIN KOON OPTIMOINTI

TKT224 KOODIN KOON OPTIMOINTI - 1 - Laboratoriotyö TKT224 Oppimäärä: Ammattiaineiden laboraatiot Kurssi: Tietokonetekniikan laboraatiot Laboratoriotyö: TKT224 KOODIN KOON OPTIMOINTI Teoriakurssi, johon työ liittyy: Työn laatijat: T.Laitinen

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE ELTRIP-R6. puh. 08-6121 651 fax 08-6130 874 www.trippi.fi seppo.rasanen@trippi.fi. PL 163 87101 Kajaani

KÄYTTÖOHJE ELTRIP-R6. puh. 08-6121 651 fax 08-6130 874 www.trippi.fi seppo.rasanen@trippi.fi. PL 163 87101 Kajaani KÄYTTÖOHJE ELTRIP-R6 PL 163 87101 Kajaani puh. 08-6121 651 fax 08-6130 874 www.trippi.fi seppo.rasanen@trippi.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. TEKNISIÄ TIETOJA 2. ELTRIP-R6:n ASENNUS 2.1. Mittarin asennus 2.2. Anturi-

Lisätiedot

MITTAUSTEKNIIKAN LABORATORIOTYÖOHJE TYÖ 4. LÄMPÖTILA ja PAINELÄHETTIMEN KALIBROINTI FLUKE 702 PROSESSIKALIBRAATTORILLA

MITTAUSTEKNIIKAN LABORATORIOTYÖOHJE TYÖ 4. LÄMPÖTILA ja PAINELÄHETTIMEN KALIBROINTI FLUKE 702 PROSESSIKALIBRAATTORILLA OAMK / Tekniikan yksikkö MITTAUSTEKNIIKAN LABORATORIOTYÖOHJE TYÖ 4 LÄMPÖTILA ja PAINELÄHETTIMEN KALIBROINTI FLUKE 702 PROSESSIKALIBRAATTORILLA Tero Hietanen ja Heikki Kurki TEHTÄVÄN MÄÄRITTELY Työn tehtävänä

Lisätiedot

Jäähdytysturva Oy Koivukummuntie 4 01510 Vantaa puh. +358 (0)20 754 5235 info@jaahdytysturva.fi www.jaahdytysturva.fi

Jäähdytysturva Oy Koivukummuntie 4 01510 Vantaa puh. +358 (0)20 754 5235 info@jaahdytysturva.fi www.jaahdytysturva.fi Testo 106-T1:ssä on erittäin nopea ja tarkka NTC-anturi yhdistettynä ohueen mittauskärkeen joka ei jätä jälkiä. Testo 106-T1 soveltuu erinomaisesti elintarvikkeiden lämpötilojen mittaukseen esimerkiksi

Lisätiedot

Työhön kuuluu sähköistää kuvien mukainen asennus täyteen käyttökuntoon. Työssä ei saa tehdä jännitetyötä eikä lähialueella työskentelyä.

Työhön kuuluu sähköistää kuvien mukainen asennus täyteen käyttökuntoon. Työssä ei saa tehdä jännitetyötä eikä lähialueella työskentelyä. TYÖSELOSTUS Kohde Taitaja 2015 sähköasennus, semifinaali. Laajuus ja työskentelytavat Työhön kuuluu sähköistää kuvien mukainen asennus täyteen käyttökuntoon. Työssä ei saa tehdä jännitetyötä eikä lähialueella

Lisätiedot

Mark Summary Form. Tulospalvelu. Competitor No Competitor Name Member

Mark Summary Form. Tulospalvelu. Competitor No Competitor Name Member Summary Form Skill Number 406 Skill Sähköasennus Criterion Criterion Description s Day 1 Day 2 Day 3 Day 4 Total Award A B C D E F Työ- ja sähkötyöturvallisuus Käyttöönotto, testaus ja toiminta Mitat ja

Lisätiedot

Suomi. Turvallisuusohjeet. Suomi

Suomi. Turvallisuusohjeet. Suomi Tämä opas sisältää: Turvallisuusohjeet sivulla 17. Asennuksen vianmääritys sivulla 18. Lisätietojen löytäminen sivulla 22. Turvallisuusohjeet Käytä vain tämän tuotteen mukana toimitettua tai valmistajan

Lisätiedot

PROBYTE kallistusnäyttöautomatiikka

PROBYTE kallistusnäyttöautomatiikka PROBYTE kallistusnäyttöautomatiikka 1 Toimintaperiaate PROBYTE kallistusnäyttöautomatiikka on tarkoitettu puoliautomaattiseksi tiekoneiden kallistuskulmamittariksi. Laite ohjaa käyttäjää äänimerkeillä

Lisätiedot

Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg

Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä Kaj von Weissenberg 19.5.2016 1 Lisää Inspectasta Luomme turvallisuutta, luotettavuutta ja kestävää kehitystä Pohjois-Euroopassa

Lisätiedot

Teemat. Vaativien säätösovellusten käyttövarmuus automaation elinkaarimallin näkökulmasta. 3.11.2005 Tampere. Vaativat säätösovellukset

Teemat. Vaativien säätösovellusten käyttövarmuus automaation elinkaarimallin näkökulmasta. 3.11.2005 Tampere. Vaativat säätösovellukset PROGNOS vuosiseminaari Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Lappeenrannan teknillinen yliopisto Vaativien säätösovellusten käyttövarmuus automaation elinkaarimallin näkökulmasta Tampere Teemat Vaativat säätösovellukset

Lisätiedot

MAKING MODERN LIVING POSSIBLE. R404A/R507 R134a R407C OPTYMA PLUS. Hiljainen koneikko Danfossilta REFRIGERATION & AIR CONDITIONING DIVISION

MAKING MODERN LIVING POSSIBLE. R404A/R507 R134a R407C OPTYMA PLUS. Hiljainen koneikko Danfossilta REFRIGERATION & AIR CONDITIONING DIVISION MAKING MODERN LIVING POSSIBLE R404A/R507 R134a R407C OPTYMA PLUS Hiljainen koneikko Danfossilta REFRIGERATION & AIR CONDITIONING DIVISION OPTYMA PLUS Koneikko alhaisia äänitasoja ja nopeaa asennusta ajatellen

Lisätiedot

Työkalujen merkitys mittaamisessa

Työkalujen merkitys mittaamisessa Työkalujen merkitys mittaamisessa Mittaaminen ja Ohjelmistotuotanto -seminaari Toni Sandelin 18.4.2001, VTT Elektroniikka, Oulu 1 Sisältö Mihin työkalutukea tarvitaan? Työkalut & metriikat: luokitus Mittausohjelmien

Lisätiedot

LED- päivyrinäyttö. 1: Anssi Kalliomäki, Marko Virtanen, Tomas Truedsson, Petri Syvälähde

LED- päivyrinäyttö. 1: Anssi Kalliomäki, Marko Virtanen, Tomas Truedsson, Petri Syvälähde 1: Anssi Kalliomäki, Marko Virtanen, Tomas Truedsson, Petri Syvälähde LED- päivyrinäyttö Ohjeet on kirjoitettu sinisellä. Poista ne lopullisesta dokumentista ja korvaa oikeilla tiedoilla. Sisällys Lyhenteet

Lisätiedot

MPCC-työkalua voidaan käyttää yhden laitteen valvontaan ja yhden tai useamman laitteen konfigurointiin (Modbus broadcast, osoite 0).

MPCC-työkalua voidaan käyttää yhden laitteen valvontaan ja yhden tai useamman laitteen konfigurointiin (Modbus broadcast, osoite 0). V1.0.0 (14.10.2015) 1 (7) KYTKENTÄ HUOM: toimii Modbus-masterina. Tämän vuoksi toinen mahdollinen Modbus-master on irrotettava verkosta, kun kytketään valmiiseen Modbus-verkkoon. Produalin Modbus-laitteiden

Lisätiedot

Analogisten mittarien kytkeminen Digital Optimax -malleihin

Analogisten mittarien kytkeminen Digital Optimax -malleihin OHJETIEDOTE TIEDOTE Nro 2000-11c Jakelu: Myyntipäällikkö Kirjanpito-osasto Huoltopäällikkö Teknikko Varaosapäällikkö ILMOITUS Tämä on Outboard ohjetiedotteen 2000-11 päivitetty versio. Hävitä alkuperäinen

Lisätiedot

MOTORCYCLE & SPORT BATTERIES. Tekniset tiedot

MOTORCYCLE & SPORT BATTERIES. Tekniset tiedot MOTORCYCLE & SPORT BATTERIES Tekniset tiedot 4,8mm OMINAISUUDET TEHDASSULJETUT HUOLTOVAPAAT PERINTEISET Asennus- ja käyttövalmis Tehdassuljettu Asennus kyljelleen sallittu 90 45 Toimitus käsittää ensitäytön

Lisätiedot

MOTORCYCLE & SPORT BATTERIES. Tekniset tiedot

MOTORCYCLE & SPORT BATTERIES. Tekniset tiedot MOTORCYCLE & SPORT BATTERIES Tekniset tiedot 4,8mm OMINAISUUDET TEHDASSULJETUT HUOLTOVAPAAT PERINTEISET Asennus- ja käyttövalmis Tehdassuljettu Asennus kyljelleen sallittu Toimitus käsittää ensitäytön

Lisätiedot

Sähköpajan elektroniikkaa

Sähköpajan elektroniikkaa Sähköpajan elektroniikkaa Kimmo Silvonen (X) Tämä viikko 25.-29.1.2016 Pajalla Ma klo 10.15-11.30 luento S1 Ma klo 11.30 alk. tutustuminen Sähköpajaan L215 (kahvi, tee) Ti klo 14.15 alk. tutust., lähtö

Lisätiedot

Projektisuunnitelma Nero-ryhmä

Projektisuunnitelma Nero-ryhmä Projektisuunnitelma Nero-ryhmä Kuusela Johannes Muukkonen Jyrki Sjöblom Teemu Sundberg Ville Suominen Osma Tuohenmaa Timi Ohjelmistotuotantoprojekti Helsinki 9.9.2004 HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen

Lisätiedot

TRUST FLAT SCAN USB 19200

TRUST FLAT SCAN USB 19200 TRUST FLAT SCAN USB 19200 Pika-asennusohje Versio 1.0 1 1. Johdanto Tämä käyttöohje on tarkoitettu Trust Flat Scan USB 19200 - tuotteen käyttäjille. Tuotteen asentamisessa ei tarvita mitään erityisiä ennakkotietoja

Lisätiedot

Mallintarkistus ja sen

Mallintarkistus ja sen VERSIO 0.1 LUONNOS Mallintarkistus ja sen soveltaminen PLCohjelmien verifioinnissa AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt -projektisuunnitelma Markus Hartikainen 2/1/2009 Sisältö 1. Projektityön

Lisätiedot

Maha Eurosystem jarrulaskentaohjelman asennusohje versio 7.20.026

Maha Eurosystem jarrulaskentaohjelman asennusohje versio 7.20.026 2012 Tecalemit Oy Seppo Koskivuori Maha Eurosystem jarrulaskentaohjelman asennusohje versio 7.20.026 Vaatimukset: - tietokone (PC), jossa vapaa USB portti - käyttöjärjestelmä Windows XP, Vista tai Windows

Lisätiedot

HDC 630. Keskijännitehaaroituskaapit 4290.6734-00. Maaliskuu 2008

HDC 630. Keskijännitehaaroituskaapit 4290.6734-00. Maaliskuu 2008 HDC 630 Keskijännitehaaroituskaapit 4290.6734-00 996 450 940 400 100 889 8174 Maaliskuu 2008 Asennusohje Tämän tuotteen saavat asentaa ja sitä saavat käyttää vain sellaiset henkilöt, jotka tuntevat kaapeliasennukset,

Lisätiedot

JulkICTLab projektin tilannekatsaus

JulkICTLab projektin tilannekatsaus JulkICTLab projektin tilannekatsaus 13.3.2014 Projektin yleistilanne Projektisuunnitelma v 1.0 päivitetty ohjausryhmän 26.2. mennessä antamilla kommenteilla. Tehty JulkICTLab käyttöehtojen luonnos. (liite

Lisätiedot

Sovellutusopas Betonivalun lämpötilan mittaus langattomilla lähettimillä

Sovellutusopas Betonivalun lämpötilan mittaus langattomilla lähettimillä Sovellutusopas Betonivalun lämpötilan mittaus langattomilla lähettimillä Ovaport pilvipalvelu Betonivalun kuivumisen seuranta on nyt todella yksinkertaista. Vain käyttöjännite tukiasemaan ja selaimella

Lisätiedot

PANK PANK-4122 ASFALTTIPÄÄLLYSTEEN TYHJÄTILA, PÄÄLLYSTETUTKAMENETELMÄ 1. MENETELMÄN TARKOITUS

PANK PANK-4122 ASFALTTIPÄÄLLYSTEEN TYHJÄTILA, PÄÄLLYSTETUTKAMENETELMÄ 1. MENETELMÄN TARKOITUS PANK-4122 PANK PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA ASFALTTIPÄÄLLYSTEEN TYHJÄTILA, PÄÄLLYSTETUTKAMENETELMÄ Hyväksytty: Korvaa menetelmän: 9.5.2008 26.10.1999 1. MENETELMÄN TARKOITUS 2. MENETELMÄN SOVELTAMISALUE

Lisätiedot

AS Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Väliraportti

AS Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Väliraportti AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Väliraportti PiccSIM - TrueTime integrointi Henri Öhman 21.3.2012 1. Projektityön tavoite PiccSIM on Aalto-yliopistolla kehitetty simulointiympäristö,

Lisätiedot

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt 17.9.2013 4.12.2013. A13 12 Online-mittausten kunnonvalvonta vedenpuhdistusprosessissa (6 op)

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt 17.9.2013 4.12.2013. A13 12 Online-mittausten kunnonvalvonta vedenpuhdistusprosessissa (6 op) AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan 17.9.2013 4.12.2013 A13 12 Online-mittausten kunnonvalvonta vedenpuhdistusprosessissa (6 op) LOPPURAPORTTI Tekijä: Tomi Lukkarinen Ohjaaja: Mika Kuikka (HSY)

Lisätiedot

Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje

Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje 9234594 2. painos Nokia, Nokia Connecting People ja Pop-Port ovat Nokia Oyj:n rekisteröityjä tavaramerkkejä. Copyright 2005 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Johdanto

Lisätiedot

Mobiilit ratkaisut yrityksesi seurannan ja mittaamisen tarpeisiin. Jos et voi mitata, et voi johtaa!

Mobiilit ratkaisut yrityksesi seurannan ja mittaamisen tarpeisiin. Jos et voi mitata, et voi johtaa! Mobiilit ratkaisut yrityksesi seurannan ja mittaamisen tarpeisiin Jos et voi mitata, et voi johtaa! Ceriffi Oy:n seuranta- ja mittauspalveluiden missio Ceriffi Oy:n henkilöstö on ollut rakentamassa johtamis-,

Lisätiedot

Pinnoitteen vaikutus jäähdytystehoon

Pinnoitteen vaikutus jäähdytystehoon Pinnoitteen vaikutus jäähdytystehoon Jesse Viitanen Esko Lätti 11I100A 16.4.2013 2 SISÄLLYS 1TEHTÄVÄN MÄÄRITTELY... 3 2TEORIA... 3 2.1Jäähdytysteho... 3 2.2Pinnoite... 4 2.3Jäähdytin... 5 3MITTAUSMENETELMÄT...

Lisätiedot

Asennusohje ilmaiskylmälle NIBE F1145/F1245

Asennusohje ilmaiskylmälle NIBE F1145/F1245 Asennusohje ilmaiskylmälle NIBE F1145/F1245 IHB FI 1006-1 PCS 44 IHB FI 1 Yleistä Tämä lisävaruste tarvitaan kun F1145 / F1245 asennuksessa käytetään ilmaiskylmää. Sisältö 1 x kiertopumppu 1 x pumpun eriste

Lisätiedot

INFRASAUNAN ASENNUSOHJE. Lisätiedot: HL-Heat Oy Vesijärvenkatu 4 M 3 15100 Lahti 0400 871 611 03-734 5830 www.hl-heat.fi e-mail: info@hl-heat.

INFRASAUNAN ASENNUSOHJE. Lisätiedot: HL-Heat Oy Vesijärvenkatu 4 M 3 15100 Lahti 0400 871 611 03-734 5830 www.hl-heat.fi e-mail: info@hl-heat. INFRASAUNAN ASENNUSOHJE Lisätiedot: HL-Heat Oy Vesijärvenkatu 4 M 3 15100 Lahti 0400 871 611 03-734 5830 www.hl-heat.fi e-mail: info@hl-heat.fi INFRASAUNA + YHDISTELMÄSAUNA INFRASAUNAN ASENNUS JA KÄYTTÖOHJEET

Lisätiedot

Elektroniikka II 2012 - lopputyön ohje

Elektroniikka II 2012 - lopputyön ohje Elektroniikka II 2012 - lopputyön ohje Yleisesti Tehtävänäsi on suunnitella elektroninen noppa, elektroninen kassakaapin lukko, sykemittari, elektroninen Braille-tulkki, morsekooderi/-dekooderi tai oma

Lisätiedot

Sundial Aurinkolämpöpivät 12.02.2014

Sundial Aurinkolämpöpivät 12.02.2014 Sundial Aurinkolämpöpivät 12.02.2014 09.00 Aamukahvit ja Sundial Esittäytyy 09.15 Aurinkolämpöjärjestelmät 10.00 Vesitakka osana aurinkolämpöjärjestelmää, Linnatuli Oy 10.45 Sundial Mökkikeräin, Jarno

Lisätiedot

Memeo Instant Backup Pikaopas. Vaihe 1: Luo oma, ilmainen Memeo-tili. Vaihe 2: Liitä tallennusväline tietokoneeseen

Memeo Instant Backup Pikaopas. Vaihe 1: Luo oma, ilmainen Memeo-tili. Vaihe 2: Liitä tallennusväline tietokoneeseen Johdanto Memeo Instant Backup on yksinkertainen varmuuskopiointiratkaisu monimutkaiseen digitaaliseen maailmaan. Memeo Instant Backup suojaa arvokkaat tietosi varmuuskopioimalla C-aseman tiedot automaattisesti

Lisätiedot

TT-THERMO moottorilämmitin. Asennus- ja käyttöohje v 2,0. Sisällysluettelo

TT-THERMO moottorilämmitin. Asennus- ja käyttöohje v 2,0. Sisällysluettelo TT-THERMO moottorilämmitin 1 Asennus- ja käyttöohje v 2,0 Sisällysluettelo 1. Sisällysluettelo s.1 2. Toimitus sisältää s.1 3. Toimintaperiaate s.2 4. Lämmittimien tekniset tiedot s.3 5. Lämmittimien rakenne

Lisätiedot

Ohjelmiston toteutussuunnitelma

Ohjelmiston toteutussuunnitelma Ohjelmiston toteutussuunnitelma Ryhmän nimi: Tekijä: Toimeksiantaja: Toimeksiantajan edustaja: Muutospäivämäärä: Versio: Katselmoitu (pvm.): 1 1 Johdanto Tämä luku antaa yleiskuvan koko suunnitteludokumentista,

Lisätiedot

Anturityö, Tomi Pulli

Anturityö, Tomi Pulli Anturityö, Tomi Pulli Työn tavoite Työssä tutustutaan analogi- ja digitaalianturien käyttöön Arduino-mikrokontrollerin kanssa. Työssä opastetaan, kuinka erityyppiset anturit kytketään mikrokontrolleriin

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE LÄMPÖTILA-ANEMOMETRI DT-619

KÄYTTÖOHJE LÄMPÖTILA-ANEMOMETRI DT-619 KÄYTTÖOHJE LÄMPÖTILA-ANEMOMETRI DT-619 2007 S&A MATINTUPA 1. ILMAVIRTAUKSEN MITTAUS Suora, 1:n pisteen mittaus a) Kytke mittalaitteeseen virta. b) Paina UNITS - näppäintä ja valitse haluttu mittayksikkö

Lisätiedot

Rosemount 3051S sähköiset ERS-anturit

Rosemount 3051S sähköiset ERS-anturit sähköiset ERS-anturit Uudentasoiset mittausratkaisut erityiskohteisiin Uusi ratkaisu vanhaan ongelmaan Kaikkialta löytyy mittauksia, joiden luotettava toiminta edellyttää sekä aikaa että voimavaroja. Tyypillisiä

Lisätiedot

Täydellinen valvonta. Jäähdytysjärjestelmän on siten kyettävä kommunikoimaan erilaisten ohjausjärjestelmien kanssa.

Täydellinen valvonta. Jäähdytysjärjestelmän on siten kyettävä kommunikoimaan erilaisten ohjausjärjestelmien kanssa. Täydellinen valvonta ATK-konesalit ovat monimutkaisia ympäristöjä: Tarjoamalla täydellisiä integroiduista elementeistä koostuvia ratkaisuja taataan yhteensopivuus ja strateginen säätöjärjestelmän integrointi.

Lisätiedot

Tik-111.5077. projektityö 2006-07. digitaalisten efektien työpaja * johdantoluento * 18.9.2006 Tassu Takala 1

Tik-111.5077. projektityö 2006-07. digitaalisten efektien työpaja * johdantoluento * 18.9.2006 Tassu Takala 1 Tik-111.5077 Sisällöntuotannonllöntuotannon projektityö 2006-07 digitaalisten efektien työpaja * johdantoluento * 18.9.2006 Tassu Takala 1 Tavoitteet ja sisältö Digitaalisten näyttämöefektien, (taide)installaatioiden

Lisätiedot

Tietokoneen asennusopas (Prosessorin kanta: Intel LGA775)

Tietokoneen asennusopas (Prosessorin kanta: Intel LGA775) Tietokoneen asennusopas (Prosessorin kanta: Intel LGA775) Tämän oppaan avulla voit koota omistamistasi komponenteistasi tietokoneen helposti ja nopeasti. Oppaaseen sisältyy......virtalähteen asentaminen...prosessorin

Lisätiedot

Kiinteistötekniikkaratkaisut

Kiinteistötekniikkaratkaisut Kiinteistötekniikkaratkaisut SmartFinn AUTOMAATIO SmartFinn Automaatio on aidosti helppokäyttöinen järjestelmä, joka tarjoaa kaikki automaatiotoiminnot yhden yhteisen käyttöliittymän kautta. Kattavat asuntokohtaiset

Lisätiedot

MITTAROINNIN YLEISOHJEET

MITTAROINNIN YLEISOHJEET Ohje SUM1 1 (7) MITTAROINNIN YLEISOHJEET Ohje SUM1 2 (7) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Vastuut... 3 2.1 Liittyjän vastuut... 3 2.2 Vantaan Energian vastuut... 3 3 Tekniset ohjeet... 4 3.1 Standardit...

Lisätiedot

Sääasema Probyte 2003

Sääasema Probyte 2003 Sääasema Probyte 2003 Yleistä Probyte SÄÄASEMA W2003 on sään mittaukseen tarkoitettu ulkoanturi, joka mittaa tuulen nopeutta, tuulen suuntaa, ulkolämpötilaa ja valoisuutta reaaliaikaisesti. Mittaukset

Lisätiedot

Laundry Center. Radiotaajuuslinkki pesukoneen ja kuivausrummun välillä

Laundry Center. Radiotaajuuslinkki pesukoneen ja kuivausrummun välillä Laundry Center Radiotaajuuslinkki pesukoneen ja kuivausrummun välillä Johdanto Monissa maissa käytettävissä oleva kokonaissähköteho on rajoitettu käytettäessä kahta kodinkonetta yhtä aikaa: -Kokonaisteho

Lisätiedot

Topfield USB-laiteajurin ja päivitystyökalun asennus

Topfield USB-laiteajurin ja päivitystyökalun asennus Topfield USB-laiteajurin ja päivitystyökalun asennus Oheinen kuvasarja selitysteksteineen opastaa sinut onnistuneesti päivittämään Topfield -vastaanottimesi. - Sammuta Topfield-vastaanottimesi. Älä kytke

Lisätiedot

GSM OHJAIN FF KÄYTTÖOHJE PLC MAX S03

GSM OHJAIN FF KÄYTTÖOHJE PLC MAX S03 GSM OHJAIN FF KÄYTTÖOHJE PLC MAX S03 TRIFITEK FINLAND OY 2012 V1.0 1. OHJELMISTO; ASENTAMINEN, KÄYTTÖ 1.1 Ohjelmiston asentaminen tietokoneeseen, Ajurin asentaminen Laitteen mukana toimitetaan muistitikulla

Lisätiedot

Joka päivän alussa, asentaja saa ohjeistuksen päivän töille.

Joka päivän alussa, asentaja saa ohjeistuksen päivän töille. Taitaja 2011 kilpailutehtävän kuvaus. 26.4.2011 Viitetarina Prosessilaitokseen tulee uusi pullotusjärjestelmä tuotteen näytteistykseen. Pullotusyksikkö tulee ottamaan näytteitä prosessin säiliön 1 nesteestä.

Lisätiedot

Asennusopas. DEVIreg 316. Elektroninen termostaatti. www.devi.com

Asennusopas. DEVIreg 316. Elektroninen termostaatti. www.devi.com Asennusopas DEVIreg 316 Elektroninen termostaatti www.devi.com Alkuperäisten ohjeiden kieli on englanti. Muut kielet on käännetty alkuperäisestä ohjeesta. (Direktiivi 2006/42/EY) Sisällysluettelo 1 Johdanto.................

Lisätiedot

ASENTAJAN KÄSIKIRJA. Jäspi Basic jäähdytyspaketti. Kaukora Oy. MCU 40 ohjausautomatiikalla varustettuihin järjestelmiin.

ASENTAJAN KÄSIKIRJA. Jäspi Basic jäähdytyspaketti. Kaukora Oy. MCU 40 ohjausautomatiikalla varustettuihin järjestelmiin. ASENTAJAN KÄSIKIRJA Jäspi Basic jäähdytyspaketti MCU 40 ohjausautomatiikalla varustettuihin järjestelmiin. Kaukora Oy 1 Sisällys Turvallisuustiedot... 3 1. Toimitus... 4 Toimitussisältö... 4 2. Muut asennuksessa

Lisätiedot

Perinteiset asennuspaketit

Perinteiset asennuspaketit Agenda Sovelluksen käyttöönoton vaihtoehtoja Sovelluksen elinkaaren hallinta työasemassa Windows Vista ja sovellusjakelut Windows 7:n uudet Windows Installer ominaisuudet Sovelluksen käyttöönoton vaihtoehtoja

Lisätiedot