Työsuunnitelma Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri Piirihallituksen hyväksymä esitys ILOA AUTTAMISESTA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työsuunnitelma Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri Piirihallituksen hyväksymä esitys ILOA AUTTAMISESTA"

Transkriptio

1 Työsuunnitelma 2017 Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri Piirihallituksen hyväksymä esitys ILOA AUTTAMISESTA

2 Työsuunnitelma 2017 Piiri on palannut normaaliin toimintaansa vuosien pakolaistilanteen jälkeen. Pidämme edelleen yllä valmiutta, jos uusia pakolaisia tulee maahan, ja avustamme viranomaisia tarpeen mukaan. Rakennamme myös valmiutta auttaa maassa olevia paperittomia, joiden määrän odotetaan kasvavan. Yleensä ottaen trendinä voidaan nähdä kotimaan avun tarpeen olevan kasvussa, sen suhteen teemme parhaamme inspiroidaksemme ja kouluttaaksemme osastoja näkemään sen, kuinka tärkeää kotimaanavun valmiutemme on. Sosiaalitoiminta on myös yhä tärkeämpää ja tarve näyttää suurenevan. Järjestö kehittää uusia sähköisen kohtaamisen alustoja, jolloin netin kautta saa seuraa, jos on yksinäinen. Seuraamme myös aktiivisesti SOTE-reformia ja olemme aktiivinen yhteistyökumppani sekä kunnille että maakunnalle tulevaisuudessa. Tässä meidän pitää löytää oma tilamme yhdessä muiden kolmannen sektorin toimijoiden, jotta tuemme parhaalla mahdollisella tavalla paikallista yhteisöä. Turvallisuus on ensi vuoden suuri teema, kun Suomi täyttää 100 vuotta ja Suomen Punainen Risti 140 vuotta. Punainen Risti haluaa antaa lahjan Suomelle kouluttamalla auttajia, osastojen odotetaan toteuttavan tämän. Suomalaisista on tarkoitus tehdä maailman auttamistaitoisin kansa. Tähän kategoriaan sopii myös oma Saaristoapu (Skärgårdshjälpen) projektimme, jonka viimeinen vuosi on alkamassa. Siinä avainsanoina ovat yhteistyö ja turvallisuus. Vuoden aikana kokoontuu myös Punaisen Ristin korkein päättävä elin yleiskokous Helsingissä. Roolimme luotettavana auttajana kotona ja maailmalla on yhä tärkeämpi vuonna 2017! Annalena Sjöblom, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, Turunmaan piiri Johdanto Työsuunnitelma vuodelle 2017 perustuu Toimintasuunnitelmaan vuosille , jonka vuosikokous hyväksyi Työsuunnitelma täsmentää niitä tavoitteita, jotka asetettiin Yleiskokouksessa Näillä toiminnallisilla arvoilla teemme Punaisen Ristin visiosta todellisuutta: AVOIN Toimimme lähellä ihmistä ja tarjoamme matalan kynnyksen toiminnan mahdollisuuksia kaikille periaatteisiimme sitoutuville. Tiedotamme toiminnastamme avoimesti. Kaikki Punaisen Ristin toimijat, erityisesti paikallisosastot, näkyvät aktiivisesti ihmisten joukossa, myös netissä ja sosiaalisessa mediassa. Otamme vastaan jokaisen vapaaehtoisen ja näemme toimijoidemme erilaisuuden ja monimuotoisuuden voimavarana. PALVELUALTIS Asetamme avun tarvitsijat toiminnassa etusijalle. Punaisen Ristin toimijat, lahjoittajat ja jäsenet saavat tarvitsemaansa tietoa, tukea, valmennusta ja palautetta. AIKAANSAAVA Reagoimme avun tarpeisiin ja käytämme voimavaramme oikein: keskitymme yhteisten tavoitteiden toteuttamiseen. YHTEISTYÖKYKYINEN Etsimme aktiivisesti kumppaneita ja toimimme yhdessä heidän kanssaan vastataksemme avun tarvitsijoiden tarpeisiin. Teemme yhteistyötä niin Punainen Ristin sisällä kuin muiden järjestöjen, paikallisten yhteisöjen, viranomaisten, oppilaitosten ja yrityskumppaneidemme kanssa, huomioiden järjestön arvot ja eettisen ohjeistuksen.

3 Kolme valtakunnallista tavoitetta aktiivien määrän tuplaaminen, nuorisojäsenten määrän tuplaaminen ja kerääjien määrän tuplaaminen Pyrimme saavuttamaan kansalliset tavoitteet yleiskokouskauden aikana. Miten mittaamme tavoitteen toteutumista Lähtöarvo Suomi Lähtöarvo Turunmaa Aktiivisten toimijoiden määrä Nuorten toimijoiden määrä (nuorisojäsenten ja nuorten perhejäsenten määrä ) Työsuunnitelma Vapepa Nälkäpäiväkerääjien määrä koulut Toimintamme perustana ovat hyvin toimivat osastot ja osastojen yhteistyö Osastot ovat erilaisia voimavaroiltaan ja toiminnaltaan. Osastojen erityispiirteiden tunnistaminen auttaa osastoille tarjottavan tuen suunnittelussa. MONIMUOTOISEN TOIMINNAN OSASTO TOIMINNAN OSASTO VALMIINA AUTTAMAAN Punaisen Ristin jokainen osasto: toimii Punaisen Ristin periaatteiden, arvojen ja tehtävän mukaisesti pitää sääntömääräiset kokoukset ja valitsee voimassaolevat nimenkirjoittajat nimeää tehtäväänsä perehtyneen kotimaan avun yhdyshenkilön vastaa äkillisiin avuntarpeisiin valmiussuunnitelmansa ja voimavarojensa mukaan yhteistyössä muiden osastojen kanssa sopii hälytysvalmiudesta viranomaisten kanssa ja ilmoittaa valmiutensa Vapaaehtoiseen pelastuspalveluun osallistuu Nälkäpäivään hankkii uusia jäseniä viestii toiminnasta jäsenille ja vapaaehtoisille sekä kaikille paikkakuntalaisille huolehtii yhdenvertaisista mahdollisuuksista osallistua toimintaan ja edistää moninaisuutta toimii yhteistyössä lähiosastojen kanssa osallistuu päätöksentekoon piirissä ja valtakunnallisesti (esim. piirin kokouksessa ja yleiskokouksessa) VALMIINA AUTTAMAAN TOIMINNAN OSASTO Toiminnan osastolla on edellisten lisäksi: vapaaehtoistoimintaa jollakin järjestön tehtäväalueella, esimerkiksi ensiapuryhmä, ystävätoiminta, terveyden edistäminen, verenluovutustilaisuuksien järjestämisessä avustaminen tai nuorten toiminta aktiivinen rekrytointi uusien vapaaehtoisten saamiseksi eri tehtäviin MONIMUOTOISEN TOIMINNAN OSASTO Monimuotoisen toiminnan osastolla on edellisten lisäksi: runsasta vapaaehtoistoimintaa useammilla järjestön eri tehtäväalueilla nimetyt avainhenkilöt osaston kaikilla toiminta-alueilla monipuolinen hälytysyksikkö, jossa on ensiavun, ensihuollon ja henkisen tuen osaajia ja jotka osaavat auttaa äkillisissä tilanteissa viranomaisten tukena paikallista toimintaa Punaisen Ristin valtakunnallisissa kampanjoissa ja paikallisissa tempauksissa paikallisten tarpeiden aktiivista selvittämistä ja etsimistä yhteistyötä viranomaisten ja muiden järjestöjen kanssa aktiivista varainhankintaa tila, jossa toimia Hyväksymme sen, että osastomme ovat erilaisia ja tuemme niitä osastojen tarpeiden mukaan. Toimintasuunnitelma Tuemme osastoja 2017 Työsuunnitelma 2017 Osastot valmiina auttamaan 0 osastoa 0 osastoa Toiminnan osastot 6 osastoa 6 osastoa Monimuotoisen toiminnan osastot 4 osastoa 4 osastoa Järjestämme aluetapaamisen syksyllä Teemme kummivierailun keväällä Järjestämme organisaatiokoulutuksen uusille luottamushenkilöille 3 Parainen Iniö Hiittinen 10 osastoa tammi-helmikuu Parainen Iniö Dragsfjärd Soittokierroksia ja tarvittaessa käynti tammikuu

4 Kolme strategista tavoitetta Autamme avun tarpeessa olevia ihmisiä. Suomen Punaisen Ristin kotimaan ja kansainvälisen toiminnan päätavoitteet ovat: 1. Autamme onnettomuuksissa ja katastrofeissa. 2. Vahvistamme hyvinvointia ja turvallista elämää. 3. Vaikutamme inhimillisyyden puolesta. 1. TEHOKAS AUTTAMINEN - AUTAMME ONNETTOMUUK- SISSA JA KATASTROFEISSA 1. Parempi valmius auttaa Pyrimme parantamaan kontakteja vapaaehtoisiin ja henkilöihin, jotka ovat kiinnostuneita vapaaehtoistoiminnasta samalla kun toiminnan organisointia helpotetaan paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) kehitti vuoden 2016 aikana sähköisen toiminnanohjausjärjestelmän OHTO, jonka piiri haluaa kaikkien valmiusryhmien ottavan käyttöön vuoden aikana. Valmiussuunnittelu Toimintasuunnitelma 2017 Työsuunnitelma 2017 Päivitämme ja harjoittelemme yhteistä suunnitel- Teemme Varsinais-Suomen piirin kanssa yhteisen valmiussuunnitelman, joka kattaa koko Varsinais-Suomen Valmiutta ylläpidetään maa Varsinais-Suomen piirin kanssa Osastojen valmiussuunnitelmat päivitetään vuosittain Päivitetään ja ylläpidetään Päivitys huomioidaan Järjestämme valmiusharjoituksen Korppoo Korppoo Osallistumme suomenruotsalaiseen valmiusharjoitukseen Ei järjestetä Osallistumme valtakunnalliseen valmiusharjoitukseen Ei järjestetä Ystävät mukana valmiustoiminnassa Hälytysryhmä muodostetaan kahteen osastoon Saamme nuoria mukaan valmiustoimintaan 100 Pyrimme vuoden aikana laajentamaan viranomaisverkostoamme erityisesti aluehallintovirastossa. Valmiuspäällikkö osallistuu alueelliseen maanpuolustuskurssiin. Piirillä on toistaiseksi voimassa oleva sopimus Maahanmuuttoviraston kanssa vastaanottokeskustoiminnan ylläpitämisestä tarvittaessa. Jokaisella yksiköllä pitää olla erillinen toimeksianto Maahanmuuttovirastolta. Koska pakolaisten määrä maailmassa on suuri ja paine Eurooppaan laajaa, pidämme yllä valmiutta yksikön avaamiseen myös Turunmaalla. Piirillä on valmius yhdessä Varsinais-Suomen piirin ja yhteistyöverkostomme kanssa avustaa yhteiskunnassamme olevia paperittomia. Paperittomien määrän odotetaan Suomessa kasvavan vuoden aikana. EU:n rahoittama Saaristoapu-projekti jatkuu ja se on yhteistyöprojekti Vapaaehtoisten palokuntien ja Vapaaehtoisen meripelastuksen kanssa valmiuden vahvistamiseksi saaristossa. Hälytysryhmät Toimintasuunnitelma 2017 Työsuunnitelma 2017 Meillä on aktiivinen Henkisen tuen ryhmä 30 jäsentä 30 jäsentä Meillä on aktiivisia Vapepa-hälytysryhmiä Kemiönsaari Kemiönsaari 110 Parainen käsittää koko kaupungin alueen ja Parainen 70 Ystävät mukana valmiudessa Ystävät osallistuvat valmiusharjoitukseeharjoitukseen Ystävät osallistuvat valmius- Saamme nuoria mukaan valmiuteen Nuoret ovat mukana ryhmissä Nuoria tilastoidaan Ensivaste-hälytysryhmät 2 ryhmää Turunmaalla 4

5 Koulutus Toimintasuunnitelma 2017 Työsuunnitelma 2017 Etsintä- ja viestiharjoitus Paikka tarpeen mukaan Parainen Henkisen tuen kurssi Peruskurssi järjestetään Kemiönsaari Jatkokurssi ryhmissä Ensihuollon kurssi. Suuntaamme sen erityisesti ystäville Enemmän kerääjiä ja varoja avustustoimintaan Keräystoiminta Toimintasuunnitelma 2017 Työsuunnitelma 2017 Parannamme valmiuttamme osallistua hätäapukeräyksiin 10 osastolla on keräyssuunnitelma 10 osastolla on keräyssuunnitelma Parannamme vuosittain Nälkäpäivä-tulostamme Lisäämme kerääjien määrää Enemmän ensiapuryhmäläisiä Tuemme aktiivisesti ensiapuryhmien toimintaa. EU:n rahoittaman Saaristoapu-projektin tuella voimme kouluttaa uusia ja nykyisiä vapaaehtoisia tehokkaalla tavalla yhdessä Vapaaehtoisten palokuntien ja Vapaaehtoisen meripelastuksen kanssa. Työ, jolla pyritään kehittämään ensiapupäivystystoiminnan laatua, jatkuu. Ryhmämme ottavat käyttöön HUPSIS-päivystystietokannan helpottamaan päivystystoiminnan koordinointia. Ensiapuryhmät Toimintasuunnitelma 2017 Työsuunnitelma 2017 Aktivoimme ryhmiä osastoissa 6 aktiivista ryhmää 8 aktiivista ryhmää Meillä on päivystysryhmiä 5 päivystävää ryhmää 4 päivystysryhmää Kasvatamme ryhmien jäsenmäärää Saamme nuoria mukaan ryhmiin Rekrytoimme koulujen ensiapukoulutuksissa Rekrytoimme koulujen ja oppilaitosten ensiapukoulutuksissa FHJ 1, FHJ 2, Päivystyskurssi, Ensivaste Tarjoamme ryhmille kursseja EA 2 Päivystyskurssi Järjestämme ryhmille ohjelmaa 4 eri teemaa 4 eri teemaa Järjestämme ryhmäjohtajatapaamisia Kevät ja syksy Kevät ja syksy Kansainvälinen ensiapuryhmä, yhdessä V-S:n piirin kanssa Oma kansainvälinen ryhmä perustetaan Paraisille/Nauvoon 5

6 2. VAHVA YHTEISÖLLISYYS - VAHVISTAMME HYVINVOIN- TIA JA TURVALLISTA ELÄMÄÄ 1. Enemmän ystäviä ja monipuolista ystävätoimintaa Ystävätoiminnan tavoitteena on lisätä jatkuvasti ystävien määrää. Toimintaa markkinoidaan aktiivisesti sekä piirin että osastojen taholta uusien ystävien houkuttelemiseksi mukaan toimintaan. Nuoria kutsutaan aktiivisesti toimintaan, esimerkiksi esittelemällä toimintaan nuorille suunnatuissa infotilaisuuksissa, Citywalk-tapahtumassa ja aina nuoria tavatessa kertomalla toiminnasta ja kutsumalla heitä mukaan. Seuraamme jatkossakin ystäväasiakkaiden määrää, saadaksemme paremman kuvan siitä, missä laajuudessa apu tavoittaa sitä tarvitsevat. Pakolaistilanne johtaa myös siihen, että ystävätoiminta on entistä monipuolisempaa. Tavoitteena on kehittää turvapaikanhakijoille ja pakolaisille suunnattua ystävätoimintaa, läksyhelppitoimintaa sekä muuta kotoutumista tukevaa toimintaa tarpeen mukaan. Ystävätoiminta Toimintasuunnitelma 2017 Työsuunnitelma 2017 Kasvatamme ystävien määrää Turunmaalla + 20 ystävää + 20 Tuemme osastojen ystävävälittäjiä Tapaaminen keväällä ja syksyllsyllä Tapaaminen keväällä ja syk- Saamme nuoria mukaan ryhmiin Nuoret hyväksytään mukaan Nuoret hyväksytään mukaan ryhmiin ryhmiin Järjestämme erikoistumiskursseja Teemakursseja tarpeen mukaakaan Teemakursseja tarpeen mu- Järjestämme ystäville jatkokoulutusta Teema tarpeen mukaan Turunmaalainen ystävätapaaminen Jatkokoulutuspäivä Turun ruotsalaisen seurakunnan kanssa Yhteydenpito osastojen nimettyihin yhteyshenkilöihin jatkuu, monikulttuurisuudesta keskustellaan valio- Tuemme integroitumista ja järjestämme Tarpeen mukaan monikulttuurista toimintaa kunnissa (nuoriso ja sosiaali), verkostojen rakentamista autetaan Kasvatamme ystäväasiakkaiden määrää 300 asiakasta 2. Aktiiviset nuoret nuorten tukena Piirin nuorisotoiminta jatkuu vuonna 2017 tapahtumakeskeisenä toimintamuotona, sillä on osoittautunut vaikeaksi saada nuoria sitoutumaan toimintaan pitemmäksi aikaa. Tapahtumiin pohjautuvaan toimintaan on yksinkertaisempaa houkutella nuoria, se ei sido nuoria ja mukaan voi tulla silloin, kun teema kiinnostaa nuorta. Tarjoamme nuorille mahdollisuuden auttaa muita nuoria, esim. läksyhelppitoiminnan tai nuorisoryhmien käynnistämisen kautta. Nuorilta nuorille Toimintasuunnitelma 2017 Työsuunnitelma 2017 Nuorisotoiminta jatkuu tapahtumakeskeisenä, uusia Starttaamme nuortenryhmiä Turunmaalla 2 uutta ryhmää nuoria kutsutaan mukaan Teemaviikonloppu päihteet Teemaviikonloppu päihteet Järjestämme nuorille ohjelmaa ja päihteiden vastainen työ ja päihteiden vastainen työ Laajennamme Läksyhelppi-toimintaa Läksyhelppi-kurssi Tarpeen mukaan 6

7 3. Johtava asema ensiapukoulutuksessa Markkinoimme kursseja aktiivisesti Turunmaalla toimiville yrityksille ja pyrimme järjestämään asiakkaalle räätälöityjä kursseja. Pidämme kursseja Saaristoapu-projektissa. Vuoden aikana suunnitelmana on perustaa valtakunnallinen ensiapukoulutusyksikkö, joka markkinoi toimintaa ammattimaisesti. Piiri ottaa vuoden aikana kantaa siihen, olemmeko mukana yksikössä osaomistajana. LähiTapiola tukee vuoden aikana koulujen ja yleisön ensiapukoulutusta teemalla arkipäivän sankareita. Johtava asema ensiapukoulutuksessa Yleiset kurssit Koulut Yritykset Saaristoapu Toimintasuunnitelma 2017 Työsuunnitelma kpl 16 h kursseja 10 kpl muita 15 kpl 16 h kursseja 10 kpl muita Järjestämme lyhytkursseja 2-4 h 10 kpl luokat 5-6 (400 oppilasta) 3 kpl luokka 8 (80 oppilasta) 10 kpl muille Yhteistyö: Diacor, Paraisten kaupungin henkilökunta, Sydänyhdistys, mahdollisesti Kårkulla (tavoitteet on laskettu mukaan yleisiin kursseihin) 4 kpl EA 1 4 kpl EA 2 3 kpl ensivaste 4. Edistämme hyvinvointia lähiyhteisössä Edistämme hyvinvointia lähiyhteisössä Toimintasuunnitelma 2017 Työsuunnitelma 2017 Saariston terveyspisteet 4 terveyspistettä 1 terveyspiste Ensiapumateriaaliasemat Asemien määrää pienennetäätään Asemien määrää pienenne- Kondomiajokorttia tarjotaan HIV/seksuaalineuvonta kouluille ja nuorisotiloille Toteutetaan harjoittelijoiden avulla Ehkäisevä päihdetyö Järjestetään teemaviikonloppuna Korttien määrä on suhteessa Hyvä joulumieli -kampanja valtakunnalliseen keräystulokseen Veripalvelu hoitaa itsenäisesti verenluovutuksen piirin Verenluovutus alueella Tuemme osastoja tarvittaessa 7

8 3. ROHKEA VAIKUTTAMINEN - VAIKUTAMME INHIMILLI- SYYDEN PUOLESTA 1. Esiinnymme rohkeasti arvojemme ja periaatteidemme puolesta Punaisen Ristin korkein päättävä elin Yleiskokous kokoontuu Pyrimme siihen, että kaikki osastot ovat kokouksessa edustettuina päättämässä järjestön säännöistä, strategiasta vuosille sekä valitsemassa uusia luottamushenkilöitä Finlandia-talossa Helsingissä. Asennetyö on osa kaikkia toimintamuotojamme paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Tuemme osastoja rasisminvastaisten kampanjoiden järjestelyissä suvaitsevamman yhteiskunnan puolesta. Juhlavuonna, jolloin Suomi täyttää 100 vuotta ja Punainen Risti 140 vuotta, Punainen Risti haluaa antaa lahjan Suomelle kouluttamalla suomalaisista auttajia. Teemme kampanjan näkyväksi ja kannustamme osastoja olemaan mukana. Esiinnymme rohkeasti ja puolustamme arvojamme ja periaatteitamme Parannamme näkyvyyttämme Tiedotamme aktiivisesti Toimintasuunnitelma 2017 Työsuunnitelma kertaa paikallislehdissä Kotisivujen kävijämäärä kasvaa tykkääjää/seuraajaa sosiaalisessa mediassa Aktiiviset ja selkeät kotisivut Här och Nu, 4/vuosi 10 osastokirjettä 2. Punaisen Ristin aktiivisina toimijoina hankimme uusia jäseniä 170 kertaa paikallislehdissä Kotisivujen kävijämäärä kasvaa tykkääjää/seuraajaa sosiaalisessa mediassa Aktiiviset ja selkeät kotisivut Här och Nu, 4/vuosi 11 osastokirjettä Jäsenet iloa auttamisesta Toimintasuunnitelma 2017 Työsuunnitelma 2017 Tuemme osastoja uusien jäsenten rekrytoinnissa 2000 jäsentä 2000 jäsentä Teemme jäsenkirjepohjan osastojen aktiivista jäsenhuoltoa varten 2/vuosi 2/vuosi Palkitsemme vapaaehtoisia Turunmaalainen ystävätapaaminen Syyskokoontuminen Turunmaan valmiustapaaminen Turunmaan nuorisotapaaminen Valmiusristeily Turunmaalainen ystävätapaaminen syksyllä Nuorten tapaaminen jos kiinnostusta löytyy Teemme mahdolliseksi vapaaehtoisten osallistumisen yhteisiin suomenruotsalaisiin tapahtumiin Teemme mahdolliseksi vapaaehtoisten osallistumisen yhteisiin valtakunnallisiin tapahtumiin Suomenruotsalainen ystävätapaaminen Osastojen avainhenkilöpäivät 3. Tavoitamme enemmän koululaisia ja opiskelijoita Suomenruotsalainen ystävätapaaminen Loviisassa Osastojen avainhenkilöpäivät syksyllä / Syystapaaminen Työskentelemme syvemmän kouluyhteistyön hyväksi Tuemme osastoja tekemään kouluyhteistyösopimuksen koulujen kanssa Huomioimme ehkäisevän päihdetyön viikon Tarjoamme Ensiapu 1 -kurssin 9. luokkalaisille Järjestämme roolipelin På Flykt yhteistyössä Novian kanssa Teemme aktiivisesti yhteistyötä ammattikorkeakoulu Novian kanssa Toimintasuunnitelma 2017 Työsuunnitelma osastolla on koulusopimus 2 peruskoulua Teemaviikonloppu Kaikki peruskoulut S:t Olofskolan vuosiluokka 8 1 Keräykset Harjoittelijat Projektit Korvataan Rasismin vastaisella treenikehällä, johon voi ottaa osaa useampia henkilöitä Keräykset Harjoittelijat Projektit 8

9 Taloutemme on tasapainossa Pyrimme talouden tasapainottamiseen kustannustehokkaiden ratkaisujen avulla. Panostamme jatkossakin toiminta-avustusten hakemiseen rahastoilta ja säätiöiltä, jotta voimme tarjota monipuolista tukea ja toimintaa ilman, että kulutamme pääomaamme. Toiminnanjohtaja osallistuu aktiivisesti laajennetun johtoryhmän kokoukseen, siten voimme valvoa Turunmaan piirin etuja koskien sekä toiminnan rakenteita että taloutta. Piirille Konttiavustus ja RAY:ltä saatava projektirahoitus ovat tärkeitä tulonlähteitä monipuolisen toiminnan mahdollistamiseksi. Omien tulojemme lisäämiseksi olemme mukana valtakunnallisessa ensiapukurssien yksikössä, joka mahdollisesti perustetaan. Yksikön tavoitteena on tehokkaalla markkinoinnilla kasvattaa kurssien myyntiä merkittävästi, mikä antaa piirille tuottoa. Pyrimme syventämään yhteistyötä ja löytämään synergiaetuja yhdessä muiden ruotsinkielistä toimintaa harjoittavien piirien kanssa (Österbottens svenska distrikt, Helsingin ja Uudenmaan piiri ja Ålands distrikt). Yhteistyöstä keskustellaan suomenruotsalaisten toiminnan- ja puheenjohtajatapaamisten aikana kahdesti vuodessa. Teemme yhteistyötä myös Varsinais-Suomen piirin kanssa erityisesti valmiuskysymysten parissa ja nuorisotoiminnassa. Sijoituksiamme hoidetaan asiantuntevasti Nordea Private Bankingissä yhdessä talousvaliokunnan kanssa arvonnousun maksimoimiseksi. Huoneistojamme on viime vuosina remontoitu, mikä mahdollistaa vuokratuottojen kasvun. Henkilökuntamme: Annalena Sjöblom, Toiminnanjohtaja/Valmiuspäällikkö Rebecca Börman, äitiyslomalla , Sosiaali- ja nuorisotoiminnan suunnittelija Mia Eklund, Sijainen , Sosiaali-, nuoriso- ja monikulttuurisuustoiminnan suunnittelija Marjatta Alakahri, Ensiavun ja terveydenhuollon suunnittelija Christel Bergman, Toimistosihteeri Juha Lindström, Järjestötyöntekijä/projektisuunnittelija Andreas Ek, Toiminta-assistentti Paraisten osastossa Panostamme henkilökunnan hyvinvointiin tarjoamalla virkistysseteleitä, hyvän työterveydenhuollon ja mahdollisuuden etätyöhön. Osallistumme myös Veritaksen ja Folkhälsanin Hälsa3- projektiin. Koska työ on epäsäännöllistä, työtunteja seurataan ja ylityötunnit otetaan ensisijaisesti vapaaaikana. Tavoitteena on tasata tunnit kesäloman (30.8. mennessä) ja joulun (31.1. mennessä) yhteydessä. Kehityskeskusteluja käydään vähintään kerran vuodessa sekä lisäksi lyhyempiä varttikeskusteluja kuukausittain. Olemme mukana järjestön Yhteinen hyvä-projektissa, jolla tähdätään hyvään työilmapiiriin ja toiminnanjohtaja osallistuu keskustoimiston järjestämään esimieskoulutukseen. Taloutemme on tasapainossa Toimintasuunnitelma 2017 Työsuunnitelma 2017 Haemme ulkoisia avustuksia säätiöt EU Saaristoapu Hallinnoimme sijoituksia tehokkaasti 3 % arvonnousu 6 % arvonnousu 9

10 TALOUSARVIO 2017 VARSINAINEN TOIMINTA BUDJETTI 2017 BUDJETTI 2016 TILINPÄÄTÖS 2015 VALMIUSTOIMINTA Avustukset Muut tuotot Kulut YHTEENSÄ ENSIAPU JA TERVEYDENHUOLTO + saaristoapu Avustukset Muut tuotot Kulut YHTEENSÄ SAARISTOAPU Avustukset Muut tuotot Kulut YHTEENSÄ 0 0 SOSIAALITOIMINTA Avustukset Muut tuotot Kulut YHTEENSÄ NUORISOTOIMINTA Avustukset Muut tuotot Kulut YHTEENSÄ MONIKULTTUURINEN TOI- MINTA/VOK Avustukset Muut tuotot Kulut YHTEENSÄ MUU VARSINAINEN TOIMINTA Avustukset Muut tuotot Kulut YHTEENSÄ YHTEENSÄ POISTOT VARSINAINEN TOIMINTA YH- TEENSÄ

11 VARAINHANKINTA JÄSENMAKSUT Tuotot Yhteensä KERÄYKSET KATASTROFIRAHASTOON Tuotot Keräyskulut Siirto katastrofirahastoon Yhteensä 0 0 MUU VARAINHANKINTA Tuotot Kontti Kulut Yhteensä VARAINHANKINTA YHTEENSÄ Yli/Alijäämä SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot Kulut YHTEENSÄ YLEISAVUSTUKSET Toimintatuki YLEISAVUSTUKSET YHTEENSÄ TULOS

Työsuunnitelma 2016. Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri 18.11.2015 ILOA AUTTAMISESTA

Työsuunnitelma 2016. Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri 18.11.2015 ILOA AUTTAMISESTA Työsuunnitelma 2016 Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri 18.11.2015 ILOA AUTTAMISESTA Työsuunnitelma 2016 Maailma on muutoksen kourissa ja syksyllä 2015 alkanut valtava pakolaisaalto heijastuu toimintaamme

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2017 ILOA AUTTAMISESTA Suomen Punainen Risti, Turunmaan piiri 2014 Saatesanat Punaisen Ristin arvomaailma on toimintamme kulmakivi. Punaisen Ristin seitsemän perusperiaatetta yhdessä

Lisätiedot

ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus 2015-2017 ILOA AUTTAMISESTA

ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus 2015-2017 ILOA AUTTAMISESTA Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus 2015-2017 Keitä me olemme? Perustehtävä avun tarpeessa olevien ihmisten auttaminen I L O YHTEINEN HYVÄ AVOIN PALVELUALTIS AIKAANSAAVA YHTEISTYÖ- KYKYINEN Inhimillisyys

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen

Lisätiedot

2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito

2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito 2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito Punaisen Ristin varautuminen Uhat, riskit ja haavoittuvaisuus Perusteet varautumiselle Punaisessa Ristissä Ohjaavat asiakirjat ja sopimukset Tehtävät

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 24.11.2016 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu

Lisätiedot

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Satakunnan kuntapäivä 21.10.2014 Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri www.punainenristi.fi Tausta SPR laki (238/2000) ja asetus (981/2005)

Lisätiedot

Keskustoimiston kuulumiset

Keskustoimiston kuulumiset Keskustoimiston kuulumiset Kiltapäivät 2017 Hirvonen/valmiuden yksikkö Esityksen sisältö 1. Keitä me olemme? 2. Mitä tulevaisuudessa voi tapahtua? Megatrendit 3. Näin toimimme yleiskokousterveiset 4. Mitä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joutsan osasto SYYSKOKOUS 21.11.2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JÄRJESTÖLLINEN JA AATTEELLINEN PERUSVALMIUS ENSIAPURYHMÄ VALMIUSTOIMINTA YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUSTOIMINTA LAPSI JA NUORISOTOIMINTA OMAISHOITAJIEN

Lisätiedot

Valmiudessa. Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus

Valmiudessa. Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Valmiudessa Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Iloa auttamisesta vapaaehtoisten koulutusristeily Pekka Mattila 16.10.2015 OHJELMAMME TÄNÄÄN 15:00 Tervetuloa! 15:10 Esittäytymistä 15:40

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä

Lisätiedot

Toimintalinjaus AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA HJÄLPARE NÄRA DIG

Toimintalinjaus AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA HJÄLPARE NÄRA DIG Toimintalinjaus 2018-2020 Liiton Strategia 2020 Luonnos Näin toimintalinjauksen valmistelu eteni 2009 Kevät 2016 Syksy 2016 Helmi-maaliskuu 2017 Kesäkuu 2017 Tiedonkeruu Tutkimukset Kyselyt Analyysit Johtopäätökset

Lisätiedot

2. Osaston rooli Punaisen Ristin edustajana paikkakunnalla

2. Osaston rooli Punaisen Ristin edustajana paikkakunnalla 1 TOIMINTASUUNNITELMA vuosille 2018-2020 1. Johdanto Poliittisesti ja uskonnollisesti riippumaton Punainen Risti pyrkii kaikissa oloissa lievittämään ihmisten kärsimyksiä, suojelemaan elämää ja ihmisarvoa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Suomen Punainen Risti Rovaniemen osasto AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Toimintasuunnitelma Suomen Punainen Risti Rovaniemen osasto AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA Toimintasuunnitelma 2018 Suomen Punainen Risti Rovaniemen osasto 25.11.2017 AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA JOHDANTO Suomen Punaisen Ristin tulevan kolmen vuoden 2018-2020 valtakunnallisena teemana on Auttaja lähellä

Lisätiedot

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Näkyvämpi arvojen puolustaja osasto ottaa tarvittaessa kantaa julkisesti paikallisen epäkohdan korjaamiseksi, inhimillisyyden puolesta Osasto esittelee omaa

Lisätiedot

Työsuunnitelma ja talousarvio 2015. Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri ILOA AUTTAMISESTA

Työsuunnitelma ja talousarvio 2015. Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri ILOA AUTTAMISESTA Työsuunnitelma ja talousarvio 2015 Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri ILOA AUTTAMISESTA Sisältö Johdanto 3 Valmiustoimimta 3 Ensiapuryhmätoiminta ja terveyden edistäminen 4 Ensiapukoulutus

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa STETE ry:n seminaari Pandemia turvallisuushaaste Anja Alila 11.joulukuuta 2007 Eduskuntatalon auditorio SUOMEN PUNAINEN RISTI Suomen Punainen Risti -

Lisätiedot

Punaisen Ristin yleiskokouksen toimintalinjauksen teemat vuosille 2015 2017

Punaisen Ristin yleiskokouksen toimintalinjauksen teemat vuosille 2015 2017 1 Punaisen Ristin yleiskokouksen toimintalinjauksen teemat vuosille 2015 2017 Avoin Toimimme lähellä ihmistä ja tarjoamme matalan kynnyksen toiminnan mahdollisuuksia kaikille periaatteisiimme sitoutuville.

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS PUNAINEN RISTI TOIMII Suomen Punaisen Ristin toiminnan rahoitus Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2012 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2012 Sivu 1 SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS

Lisätiedot

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Veli-Matti Ahtiainen projektipäällikkö Punainen Risti Lapin piiri Hyvinvointia ja turvallisuutta v-ma 2014 Punaisen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Sivistystyö osallisuuden vahvistajana

Sivistystyö osallisuuden vahvistajana Sivistystyö osallisuuden vahvistajana Kansanopistokokous 21.9.2010 Lapuan kristillinen opisto Paula Ilén Toiminnanjohtaja SPR:n Satakunnan piiri - Yksinäinen vanhus - Turvapaikanhakijoiden määrän nopea

Lisätiedot

Visiomme: Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla. Perustehtävämme: Autamme yhdessä avun tarpeessa olevia ihmisiä

Visiomme: Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla. Perustehtävämme: Autamme yhdessä avun tarpeessa olevia ihmisiä 1 Suomen Punainen Risti Keski-Espoon osasto Marraskuu 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Visiomme: Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla Perustehtävämme: Autamme yhdessä avun tarpeessa

Lisätiedot

OLEMME ROHKEA JA LUOTETTAVA AUTTAJA KOTONA JA MAAILMALLA. Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus vuosille 2015-2017.

OLEMME ROHKEA JA LUOTETTAVA AUTTAJA KOTONA JA MAAILMALLA. Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus vuosille 2015-2017. OLEMME ROHKEA JA LUOTETTAVA AUTTAJA KOTONA JA MAAILMALLA Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus vuosille 2015-2017 Iloa auttamisesta Hyväksytty yleiskokouksessa Turussa 7.-8.6.2014 8.6.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015. Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri ILOA AUTTAMISESTA

Toimintakertomus 2015. Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri ILOA AUTTAMISESTA ILOA AUTTAMISESTA Toimintakertomus 2015 Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri rednet.punainenristi.fi/turunmaa Facebook: Finlands Röda Kors Åbolands distrikt - Turunmaan piiri Toimintakertomuksen suomenkielinen

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Suomen Punainen Risti Lapin piiri Rovaniemen osasto

Toimintasuunnitelma Suomen Punainen Risti Lapin piiri Rovaniemen osasto Toimintasuunnitelma 2017 Suomen Punainen Risti Lapin piiri Rovaniemen osasto Toimintasuunnitelma 2017 1. JOHDANTO Punaisen Ristin Rovaniemen osaston toimintasuunnitelma on laadittu vuodelle 2017. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Punainen Risti viranomaisten tukena

Punainen Risti viranomaisten tukena Punainen Risti viranomaisten tukena Punaisen Ristin valmiustoiminnalla varaudutaan ennalta suunnitellusti oikea-aikaiseen ja tehokkaaseen toimintaan onnettomuuksien ja erityistilanteiden ennaltaehkäisemiseksi,

Lisätiedot

Punaisen Ristin kotimaan apu

Punaisen Ristin kotimaan apu Punaisen Ristin kotimaan apu Näin autamme äkillisten onnettomuuksien uhreja Suomessa USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Apumme ulottuu valmiudesta jälkitukeen USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan

Lisätiedot

SPR SUOMENLINNA TOIMINTAKERTOMUS 2014. HumO. Toiminta vuonna 2014. Osasto perustettu Suomenlinnassa 2009

SPR SUOMENLINNA TOIMINTAKERTOMUS 2014. HumO. Toiminta vuonna 2014. Osasto perustettu Suomenlinnassa 2009 TOIMINTAKERTIOMUS 2014 HumO OSASTON HUMANITAARISEN OIKEUDEN RYHMÄ AKTIIVISENA EA1 KOULUTUS KAKSI KERTAA KEVÄÄLLÄ RAVINTOLAPÄIVÄ 17.5.2014 ENSI KERTAA - MENESTYS KATASTROFI-GOLF PERINNE JATKUI HILL SIDESSÄ

Lisätiedot

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta (Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta TERVEYS JA TURVALLISUUS 23.5.2013 SPR:n toimintamuodot (Asetus 3 ) Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestö: 1) ylläpitää auttamisvalmiutta

Lisätiedot

Tervetuloa vastaamaan Suomen Punaisen Ristin piirien ja osastojen vuoden 2017 toimintatilastokyselyyn!

Tervetuloa vastaamaan Suomen Punaisen Ristin piirien ja osastojen vuoden 2017 toimintatilastokyselyyn! Toimintakysely 2017 Tervetuloa vastaamaan Suomen Punaisen Ristin piirien ja osastojen vuoden 2017 toimintatilastokyselyyn! Tilastoinnin tulee perustua todellisiin lukuihin. Jos kirjanpito esimerkiksi toimintaan

Lisätiedot

Tervetuloa Lahden alueen osastoon!

Tervetuloa Lahden alueen osastoon! APUA SINUN AVULLASI Tervetuloa Lahden alueen osastoon! Osastomme on toiminut Lahden alueella jo vuodesta 1950. Auttaaksemme tarvitsemme sinun apuasi, ja toivotammekin jokaisen lämpimästi tervetulleeksi

Lisätiedot

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuosille Suomen Punainen Risti Järjestön hallitus AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Toimintasuunnitelma vuosille Suomen Punainen Risti Järjestön hallitus AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA Toimintasuunnitelma vuosille 2018 2020 Suomen Punainen Risti Järjestön hallitus 22.9.2017 AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA Sisällysluettelo Saatesanat... 3 Visiomme... 4 Päätavoite 1: Tehokas auttaminen meillä ja

Lisätiedot

OLEMME ROHKEA JA LUOTETTAVA AUTTAJA KOTONA JA MAAILMALLA. Toimintalinjaus vuosille

OLEMME ROHKEA JA LUOTETTAVA AUTTAJA KOTONA JA MAAILMALLA. Toimintalinjaus vuosille OLEMME ROHKEA JA LUOTETTAVA AUTTAJA KOTONA JA MAAILMALLA Toimintalinjaus vuosille 2018 2020 Esitys hallituksen luonnokseksi järjestökäsittelyä varten 27. 28.1.2017 1 2 Sisällysluettelo Johdanto... 4 Päätavoite

Lisätiedot

Miksi rekrytoimme nyt?

Miksi rekrytoimme nyt? Miksi rekrytoimme nyt? Kouluttaja- ja PROMO-päivät 31.1.-1.2.2015 Oulu Rekrytoimme lisää vapaaehtoisia, koska Uuden toimintalinjauksen keskeisin ja kriittisin kehityskohde on vapaaehtoisten määrän kasvattaminen

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2015

Tapahtumakalenteri 2015 Tapahtumakalenteri 2015 Tammikuu 9.1. Järjestötiedotteen 1/2014 materiaali piiritoimistoon 12.1. SPR-info, Uusikaupunki 12.1. SPR-info, Salo 14.1. SPR-info, Loimaa 15.1. SPR-info, Turku 16.-17.1. Ensiapupäivystäjien

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ Tuula Antola, Kaipaus Finland Oy Tuula Colliander, Suomen Punainen Risti ry 17.9.2009 PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ PK-YRITYS & JÄRJESTÖ MIKSI MITÄ MITEN Kaipauksen kumppaneita! Logonet B2C!

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri APUA SINUN AVULLASI

Toimintakertomus 2014. Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri APUA SINUN AVULLASI APUA SINUN AVULLASI Toimintakertomus 2014 Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri rednet.punainenristi.fi/turunmaa Facebook: Finlands Röda Kors Åbolands distrikt - Turunmaan piiri SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto...

Lisätiedot

ANTTI MANNERMAA/TALOUSSANOMAT APUA SINUN AVULLASI. Tilastokirja vuodelta 2015

ANTTI MANNERMAA/TALOUSSANOMAT APUA SINUN AVULLASI. Tilastokirja vuodelta 2015 ANTTI MANNERMAA/TALOUSSANOMAT APUA SINUN AVULLASI Tilastokirja vuodelta 215 Suomen Punainen Risti 2.5.216 1 Sisällysluettelo Järjestön keskeisiä lukuja: Jäsenmäärä, vapaaehtoiset ja osastot... 3 1. Strateginen

Lisätiedot

OLEMME ROHKEA JA LUOTETTAVA AUTTAJA KOTONA JA MAAILMALLA

OLEMME ROHKEA JA LUOTETTAVA AUTTAJA KOTONA JA MAAILMALLA OLEMME ROHKEA JA LUOTETTAVA AUTTAJA KOTONA JA MAAILMALLA Toimintalinjaus vuosille 2018 2020 Auttaja lähellä sinua Hallituksen esitys yleiskokoukselle 10. 11.6.2017 Suomen Punaisen Ristin toiminnan ja talouden

Lisätiedot

TOIMINTALINJAUS 2015 2017 ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punainen Risti 2014 JUSSI VIERIMAA SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINTALINJAUS VUOSILLE 2011 2014 1

TOIMINTALINJAUS 2015 2017 ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punainen Risti 2014 JUSSI VIERIMAA SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINTALINJAUS VUOSILLE 2011 2014 1 TOIMINTALINJAUS 2015 2017 ILOA AUTTAMISESTA Suomen Punainen Risti 2014 JUSSI VIERIMAA SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINTALINJAUS VUOSILLE 2011 2014 1 1 SISÄLTÖ SAATESANAT... 4 1. KEITÄ ME OLEMME?... 6 Ensimmäinen

Lisätiedot

Punaisen Ristin kotimaan apu

Punaisen Ristin kotimaan apu Punaisen Ristin kotimaan apu Näin autamme äkillisten onnettomuuksien uhreja Suomessa USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Apumme ulottuu valmiudesta jälkitukeen USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan

Lisätiedot

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Osaavien auttajien verkosto (päivitetty 4.11.2015) 19.11.2015 1 Apua tarvitaan 19.11.2015 2 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) historiaa Enontekiö, Kerässieppi 24.5.1963

Lisätiedot

Punaisen Ristin arvot ja periaatteet

Punaisen Ristin arvot ja periaatteet TÄMÄ ON PUNAINEN RISTI Punaisen Ristin arvot ja periaatteet Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2015 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2015 sivu 1 PUNAISEN RISTIN ARVOT JA PERIAATTEET TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin hallituksen vastausesitykset yleiskokoukselle 2017 tehtyihin aloitteisiin

Suomen Punaisen Ristin hallituksen vastausesitykset yleiskokoukselle 2017 tehtyihin aloitteisiin OLEMME ROHKEA JA LUOTETTAVA AUTTAJA KOTONA JA MAAILMALLA Suomen Punaisen Ristin hallituksen vastausesitykset yleiskokoukselle 2017 tehtyihin aloitteisiin 1 1. Aloite uudesta osastojen palkitsemisjärjestelmästä

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen Strategiset tavoitteet 2014-2019 Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja 2014 2015 Copyright Rastor Oy Lions-liiton strategia 2014-2019 Strategiset linjaukset Kriittiset menestystekijät Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Suomen Punainen Risti Jyväskylän osasto ILOA AUTTAMISESTA

Toimintasuunnitelma Suomen Punainen Risti Jyväskylän osasto ILOA AUTTAMISESTA Toimintasuunnitelma 2016 Suomen Punainen Risti Jyväskylän osasto 9.11.2015 ILOA AUTTAMISESTA 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 3 TOIMINTAMUODOT... 4 3.1 Ensiapuryhmätoiminta...

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025 Pelastusylijohtaja Esko Koskinen 25.5.2016 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 26.5.2016 2 Toiminta-ajatus:

Lisätiedot

Punaisen Ristin organisaatio ja päätöksenteko PUNAINEN RISTI TOIMII. Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus Johannes Wiehn

Punaisen Ristin organisaatio ja päätöksenteko PUNAINEN RISTI TOIMII. Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus Johannes Wiehn Johannes Wiehn PUNAINEN RISTI TOIMII Punaisen Ristin organisaatio ja päätöksenteko Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2012 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2012 Sivu 1 PUNAISEN RISTIN ORGANISAATIO

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta

Hyvinvoinnin puolesta Hyvinvoinnin puolesta Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Tavoite Tunti liikuntaa jokaiseen koulupäivään Visio WAU ry tulee

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA VASTAANOTTOKESKUKSESSA TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA Olemme Punaisen Ristin Ruissalon osaston vapaaehtoisia Punainen Risti ja Punainen Puolikuu tunnetaan

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

Keliakialiiton strategia

Keliakialiiton strategia Keliakialiiton strategia 2016 2020 Keliakialiitto ry Kuvat ja taitto: Sonja Tuomi Painopaikka: Waasa Graphics Oy, 2015 Keliakialiiton strategia 2016 2020 Visio 2020... 4 Toiminta-ajatus... 6 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Nuorisotoiminta. Toimintamuodot. Koulutus. Näin pääsee alkuun

Nuorisotoiminta. Toimintamuodot. Koulutus. Näin pääsee alkuun Toimintamuodot Reddie Kids -varhaisnuorten kerhotoiminta Nuorisoryhmä Narikka: lyhytkestoinen vapaaehtoistoiminta Leiritoiminta Kansainvälinen nuorisotoiminta Spray-lehden toimitustyö Koulutus Reddie Kids

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden tilanne Suomessa. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti

Turvapaikanhakijoiden tilanne Suomessa. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti Turvapaikanhakijoiden tilanne Suomessa Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti Taustaa YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen mukaan jokaisella kotimaassaan

Lisätiedot

Rauman osasto 18.11.2015 1

Rauman osasto 18.11.2015 1 Rauman osasto 18.11.2015 1 I JOHDANTO 1) Rauman osaston perustehtävät Rauman osasto järjestää sosiaalipalvelutoimintaa, ensiaputoimintaa ja ensiapukoulutusta, valmiustoimintaa, nuorisotoimintaa, toimistopäivystystä

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 OLEMME ROHKEA JA LUOTETTAVA AUTTAJA KOTONA JA MAAILMALLA Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Iloa auttamisesta Suomen Punainen Risti Varsinais-Suomen piiri Saatesanat Kesäkuussa 2014 Turussa pidettyä Punaisen

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus: Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

SPR SUOMENLINNA TOIMINTAKERTOMUS 2014. HumO. Toiminta vuonna 2014. Osasto perustettu Suomenlinnassa 2009

SPR SUOMENLINNA TOIMINTAKERTOMUS 2014. HumO. Toiminta vuonna 2014. Osasto perustettu Suomenlinnassa 2009 TOIMINTAKERTIOMUS 2014 HumO OSASTON HUMANITAARISEN OIKEUDEN RYHMÄ AKTIIVISENA EA1 KOULUTUS KAKSI KERTAA KEVÄÄLLÄ RAVINTOLAPÄIVÄ 17.5.2014 ENSI KERTAA - MENESTYS KATASTROFI-GOLF PERINNE JATKUI HILL SIDESSÄ

Lisätiedot

Tampereen osaston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Tampereen osaston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 OLEMME ROHKEA JA LUOTETTAVA AUTTAJA KOTONA JA MAAILMALLA Tampereen osaston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Iloa auttamisesta Suomen Punainen Risti Tampereen osasto JOHDANTO Osaston toimintaa ohjaa Punaisen

Lisätiedot

olemme RoHKea ja luotettava auttaja Kotona ja maailmalla

olemme RoHKea ja luotettava auttaja Kotona ja maailmalla toimintalinjaus 2011 2014 olemme RoHKea ja luotettava auttaja Kotona ja maailmalla Suomen Punainen Risti 2011 emilia FaGerlunD suomen punaisen ristin toimintalinjaus vuosille 2011 2014 1 1 sisältö saatesanat...4

Lisätiedot

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017 Janakkalan kunta Juttilantie 1, 14200 Turenki puh. (03) 68 011 fax (03) 680 1209 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi

Lisätiedot

Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla

Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla toimintalinjaus 2011 2014 Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla Suomen Punainen Risti 2011 emilia fagerlund suomen punaisen ristin toimintalinjaus vuosille 2011 2014 1 1 Suomen Punaisen

Lisätiedot

APUA SINUN AVULLASI. Suomen Punaisen Ristin toiminta lukuina 2014

APUA SINUN AVULLASI. Suomen Punaisen Ristin toiminta lukuina 2014 APUA SINUN AVULLASI Suomen Punaisen Ristin toiminta lukuina 214 Suomen Punainen Risti 22.5.215 1 Koonnut: Örn Witting / viestintä 2 Sisällysluettelo Suomen Punainen Risti... 4 1. Strateginen tavoite 1...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Suomen Punainen Risti Jyväskylän osasto 14.11.2017 AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA 2 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 4 2 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN JÄRJESTÖTOIMINTA... 4 3 TOIMINTAMUODOT... 5 3.1 Ensiapuryhmätoiminta...

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 20.5.2016, kello 13.05-16.23 Paikka Hotelli Haaga, Nuijamiestentie 10, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö avasi

Lisätiedot

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1 Rokua 24.11.2017 1 Tehtävä 1: Ihannekuntaa tai sen toimintaa kuvaavia sanoja Elävä Terve Esteetön Ekologinen Reilu Elinvoimainen Yritteliäs

Lisätiedot

Taivassalo 2020 Paremppa arkki!

Taivassalo 2020 Paremppa arkki! Taivassalo 2020 Paremppa arkki! Taivassalon kunnan arvot, visio ja strategia Taivassalon kunta Kv strategiaseminaarit 6.5.2013, 24.9.2013 Kh 4.11.2013 Kv 11.11.2013 - Mut sellaista piti varsinaisesti sanoa,

Lisätiedot

Osaston luottamushenkilöt ja avaintehtävät OSASTO TOIMII. Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus Johannes Wiehn

Osaston luottamushenkilöt ja avaintehtävät OSASTO TOIMII. Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus Johannes Wiehn Johannes Wiehn OSASTO TOIMII Osaston luottamushenkilöt ja avaintehtävät Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2014 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2014 Sivu 1 OSASTON LUOTTAMUSHENKILÖT JA AVAINTEHTÄVÄT

Lisätiedot

Visiomme: Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla Perustehtävämme: Autamme yhdessä avun tarpeessa olevia ihmisiä

Visiomme: Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla Perustehtävämme: Autamme yhdessä avun tarpeessa olevia ihmisiä 1. Punainen Risti Keski-Espoon osasto 28.11.2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Visiomme: Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla Perustehtävämme: Autamme yhdessä avun tarpeessa olevia

Lisätiedot

ILOA AUTTAMISESTA. Kouluyhteistyön linjaus vuosille

ILOA AUTTAMISESTA. Kouluyhteistyön linjaus vuosille ILOA AUTTAMISESTA Kouluyhteistyön linjaus vuosille 2014 2020 Suomen Punainen Risti 18.9.2014 1 Pekka Laukkanen, Kouluyhteistyön kehittämistyöryhmä 2 Sisältö 1. Johdanto... 4 2. Punaisen Ristin arvomaailma...

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena

Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena Perusta Punaisen Ristin toiminnalle Suomen Punaisen Ristin tarkoituksesta ja tehtävästä säädetään lailla ja asetuksella (Suomen Punaisen Ristin laki (238/2000),

Lisätiedot

Suomen Punainen Risti ja laajamittainen maahantulo. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti

Suomen Punainen Risti ja laajamittainen maahantulo. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti Suomen Punainen Risti ja laajamittainen maahantulo Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti Suomen Punainen Risti - yksi suurimmista kansalaisyhteiskunnan toimijoista Suomen

Lisätiedot

Johtosääntö

Johtosääntö Johtosääntö 19.3.2013 VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN JOHTOSÄÄNTÖ Vapaaehtoisen pelastuspalvelun keskustoimikunta on vahvistanut tämän johtosäännön kokouksessaan 19.3.2013.. Samalla kumotaan kaikki aikaisemmat

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

Vuosikertomus vuodelta 2014. Suomen Punainen Risti Varsinais-Suomen piiri

Vuosikertomus vuodelta 2014. Suomen Punainen Risti Varsinais-Suomen piiri Vuosikertomus vuodelta Suomen Punainen Risti Varsinais-Suomen piiri S i v u 2 Suomen Punainen Risti Varsinais-Suomen piiri Vuosikertomus Sivu Sisällysluettelo 2 1. Piirin hallituksen toimintakertomus 4

Lisätiedot

Nälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt

Nälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt Nälkäpäiväkampanja Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt Nälkäpäivä pähkinänkuoressa Nälkäpäivänä kerätään varoja katastrofirahastoon. Rahaston turvin Punainen Risti auttaa Suomessa ja ulkomailla. Katastrofirahaston

Lisätiedot

Vastaava esittelijä: 28-36, 42) Hannu Harri + Eija Karine (poissa kohta 39) + Irmeli Metsänen - Maria Pietikäinen - Markku Suokas + (etäyhteys)

Vastaava esittelijä: 28-36, 42) Hannu Harri + Eija Karine (poissa kohta 39) + Irmeli Metsänen - Maria Pietikäinen - Markku Suokas + (etäyhteys) 1 SUOMEN PUNAINEN RISTI Keskustoimisto HALLITUS PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kokousaika: perjantai 18.3.2016 klo 10.08-13.12 Kokouspaikka: SPR keskustoimisto, Tehtaankatu 1 a, Helsinki Läsnä: Puheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

PUNAISEN RISTIN HAASTEET. Kristiina Kumpula pääsihteeri. Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla.

PUNAISEN RISTIN HAASTEET. Kristiina Kumpula pääsihteeri. Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla. PUNAISEN RISTIN HAASTEET Kristiina Kumpula pääsihteeri Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla. SUOMEN PUNAINEN RISTI Julkisoikeudellinen yhdistys: Laki Suomen

Lisätiedot

STRATEGIA TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS 2. VISIO 2023 SYYSKOKOUS

STRATEGIA TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS 2. VISIO 2023 SYYSKOKOUS SYYSKOKOUS 16.11.2017 STRATEGIA 2018-2023 1. TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS Helsingin Polkupyöräilijät on kaikkien pääkaupunkiseudulla pyörällä liikkuvien yhteisö ja edunvalvoja. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Suomen Punainen Risti Rautavaaran osasto Jäsentiedote 2/2015

Suomen Punainen Risti Rautavaaran osasto Jäsentiedote 2/2015 Suomen Punainen Risti Rautavaaran osasto Jäsentiedote 2/2015 Toiminnanjohtajan s. 2 tervehdys Rautavaaran osasto s. 3 65- vuotta Terveyspisteeltä s. 4 tukea ja neuvontaa Ensiapu elämäntaito s. 4 Omaishoitajille

Lisätiedot

HUOM! Kokouspäivän päätteeksi klo 17.30 Porvoon osaston 70-vuotisjuhlat. katso kutsu tämän tiedotteen lopussa.

HUOM! Kokouspäivän päätteeksi klo 17.30 Porvoon osaston 70-vuotisjuhlat. katso kutsu tämän tiedotteen lopussa. 12.3.2015 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS 10.3.2015 Piirin hallitus hyväksyi kokouksessaan piirin tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2014 ja päätti esittää ne vuosikokoukselle vahvistettavaksi.

Lisätiedot

MITKÄ OVAT TAVOITTEEMME

MITKÄ OVAT TAVOITTEEMME Uudenmaan Martat ry Toimintasuunnitelma 2017-2019 PUNAINEN LANKA Edistämme kotien toimivaa ja kestävää arkea Edistämme perheiden hyvinvointia Olemme johtava arjen asiantuntija Tarjoamme yhteisön johon

Lisätiedot

Suomen Lentopelastusseura SLPS ry

Suomen Lentopelastusseura SLPS ry Suomen Lentopelastusseura SLPS ry MIKÄ - MITÄ Suomen Lentopelastusseura SLPS ry on vuonna 2006 perustettu valtakunnallinen, viranomaisten avuksi luotu vapaaehtoislentotoiminnan kattojärjestö SLPS on yksi

Lisätiedot

Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti Torstila + pääsihteeri Kristiina Kumpula +

Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti Torstila + pääsihteeri Kristiina Kumpula + 1 SUOMEN PUNAINEN RISTI Keskustoimisto HALLITUS PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kokousaika: perjantai 25.9.2015 klo 10.06-12.24 Kokouspaikka: SPR keskustoimisto, Tehtaankatu 1 a, Helsinki Läsnä: Vastaava esittelijä:

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä

Lisätiedot

Kotoutumisen järjestönäkökulmia

Kotoutumisen järjestönäkökulmia Kotoutumisen järjestönäkökulmia Johanna Matikainen Yhteiskuntien ilmapiirillä on väliä tarvitaan johtajuutta Suomessa poliitikkojen rasisminvastainen ääni on hyvin hiljainen ja joskus jopa ääriliikkeitä

Lisätiedot

Johtosääntö

Johtosääntö Johtosääntö 13.11.2017 VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN JOHTOSÄÄNTÖ Vapaaehtoisen pelastuspalvelun keskustoimikunta on vahvistanut tämän johtosäännön kokouksessaan 13.11.2017. Samalla kumotaan kaikki aikaisemmat

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot