Valtiovarainministeriölle
|
|
- Santeri Koskinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TARKASTUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 1/2010 vp Valtion talousarvioiden verotuloennusteita koskeva tutkimus Valtiovarainministeriölle JOHDANTO Vireilletulo Tarkastusvaliokunta on 11 päivänä marraskuuta 2009 (TrVP 55/2009 vp, 3 ) pyytänyt valtiovarainministeriöltä perustuslain 47 :n 2 momentissa tarkoitetun selvityksen valtion talousarvioiden verotuloennusteiden osuvuudesta teettämästään tutkimuksesta ja sen johtopäätöksistä (Tarkastusvaliokunnan julkaisuja 1/2009). Valtiovarainministeriö on 2 päivänä joulukuuta 2009 antanut valiokunnalle selvityksensä VM/2470/ /2009 (TRVP 64/2009 vp, 5 ). Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - valiokuntaneuvos Maarit Pekkanen, eduskunta, valtiovarainvaliokunta - ylijohtaja Jukka Pekkarinen, budjettineuvos Tuomas Sukselainen ja vanhempi finanssisihteeri Susanna Ikonen, valtiovarainministeriö - pääjohtaja Tuomas Pöysti ja johtava toiminnantarkastaja Heidi Silvennoinen, Valtiontalouden tarkastusvirasto, eduskunta - tutkimusjohtaja Raija Volk, professori Markus Lahtinen ja ekonomisti, kauppatieteen tohtori Petri Mäki-Fränti, Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT - oikeustaloustieteen professori OTT Kalle Määttä, Joensuun yliopisto. Lisäksi kirjallisen lausunnon ovat antaneet: Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT Valtiontalouden tarkastusvirasto. Viitetiedot Valiokunta on aikaisemmin käsitellyt asiaa omana asiana tunnuksella TRO 3/2008 vp. Tutkimus valtion talousarvioiden verotuloennusteiden osuvuudesta Tarkastusvaliokunnan kilpailuttama tutkimus valtion talousarvioiden verotuloennusteiden osuvuudesta julkaistiin (Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2009). Erityisesti valiokuntaa kiinnosti, miten suuret poikkeamat verotuloennusteissa ovat ylipäätään perusteltavissa ja ovatko verotuloennusteet tarpeeksi täsmällisiä ja tietopohjaltaan luotettavia. Asiaa haluttiin selvittää myös perustuslakiin sisältyvien budjettiperiaatteiden näkökulmasta. Tutkimuksessa on arvioitu valtiovarainministeriön verotuloennusteita tarkastusvaliokunnan tarjouspyynnön mukaisesti vuosilta Tutkimus on toteutettu vertailemalla verotulo- ja talousennusteita toteutuneisiin lukuihin sekä haastattelemalla ennusteen laatimiseen TRO 3/2008 vp Versio 2.0
2 osallistuvia valtiovarainministeriön asiantuntijoita. Päätavoitteena oli selvittää, onko verotulot tarkasteluperiodin aikana ennustettu systemaattisesti väärin, vai ovatko ennustevirheet olleet satunnaisia. Samalla pohdittiin ennustevirheiden syitä sekä virheiden mahdollisia seurauksia valtiontalouden tasapainon sekä talouspolitiikan kannalta. Ennusteiden tarkastelun lisäksi työssä kuvaillaan valtiovarainministeriön osastojen työnjakoa, menetelmiä ja käytäntöjä talouskehityksen ja verotulojen ennustamisessa. Lisäksi on tarkasteltu verotulojen arviointia sekä yleisten että perustuslakiin sisältyvien budjettiperiaatteiden näkökulmasta. Valtion tilinpäätöstietojen mukaan vuosina varsinaiseen talousarvioesitykseen merkityt verotulot aliarvioitiin 22 vuotena ja yliarvioitiin 10 vuotena. Vaikka useimpina vuosina verotulot on aliarvioitu, myös selviä yliarviointeja on tehty. Valtiovarainministeriön verotuloennuste perustuu tulevan vuoden talouskehityksen (BKT:n) ennakointiin. Tutkimustulosten mukaan valtiovarainministeriön talousennusteet vuosina kestävät vertailun muiden suomalaisten ennustelaitosten talousennusteisiin. Verotuloennusteissa ei voitu todentaa systemaattista virhettä tilastollisin kriteerein tai suhteessa muiden talousennustajien ennusteisiin. Eniten epätarkkuutta verotuloennusteisiin on aiheuttanut vaikeus ennustaa suhdanteiden käännepisteitä. Valtiovarainministeriö on pyrkinyt ennustamaan talouskehityksen sekä verotulot niin tarkasti kuin mahdollista. Verotulojen yliarviointia ei ole yritetty tietoisesti välttää, mutta ennustajat ovat noudattaneet ammattikunnalle ominaista konservatiivisuutta ennusteissaan, eli äkillisiä muutoksia talousennusteissa on haluttu välttää. Talous- ja verotuloennusteiden perusteluita sekä niiden taustalla vaikuttavia oletuksia ei ole dokumentoitu eikä viestitetty eduskunnalle riittävän selkeästi ja kattavasti. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Valtiovarainministeriön ennusteiden laatu Valtiovarainministeriö kiinnittää selvityksessään huomiota ensinnäkin tutkimuksen kohteeksi valitun ajanjakson lyhyyteen sekä keskeisiin ennustevirheisiin vaikuttaviin tekijöihin. Tarkastusvaliokunnan teettämä tutkimus vahvistaa aikaisemmissa kotimaisissa arvioissa saatuja tuloksia valtiovarainministeriön ennustetyöstä. Arvioiden mukaan finanssipolitiikan valmistelussa käytetyt valtiovarainministeriön suhdanne-ennusteet ovat olleet hyvin epätarkkoja, mutta ministeriö ei kuitenkaan ennustajana ole ollut sen parempi tai huonompi kuin muutkaan suomalaiset talousennustajat. Näistä lähtökohdista voidaan todeta, että saatu kuva valtiovarainministeriön ennusteiden laadusta todennäköisesti ei paljoakaan muuttuisi, vaikka tutkimuksessa olisi tarkasteltu pidempää ajanjaksoa. Epäilyt siitä, että valtion verotulot olisi systemaattisesti aliarvioitu, osoittautuivat tutkimuksen mukaan perusteettomiksi. Ennusteiden laadun jälkikäteisarviointi on ongelmallista, sillä ennusteen tekohetkellä käytettävissä ollut tieto poikkeaa huomattavasti siitä, mitä on käytettävissä arvioitaessa tilannetta jälkikäteen. Jälkikäteisarvioita tehtäessä käytetään BKT-lukujen viimeisintä julkaisua eikä reaaliaikaisia havaintoja, jotka ovat olleet käytössä ennusteen tekohetkellä. Näin ollen onkin tärkeää erottaa aidot ennustevirheet tilastomuutoksista. Piste-ennusteen osumatarkkuuteen tuleekin siten suhtautua varauksella. Tietyn muuttujan piste-ennusteen tarkkuuden arviointi ei ota huomioon eri tekijöiden välisiä riippuvuuksia ja sitä kautta ennusteen muodostumista useiden kokonaistaloudellisten ja finanssipoliittisten muuttujien summana. Ennusteiden laadun jälkikäteisarvioinnit tuottavat kuitenkin tärkeää tietoa ennustemenetelmiin ja prosesseihin liittyvistä on- 2
3 gelmista. Erityisen arvokasta on, mikäli poikkeamien syitä pystytään kartoittamaan ja siten kehittämään ennustetyötä tulevaisuudessa. Valiokunnan mielestä eri aikoina annetut ennusteet tuovat arvokasta tietoa talousennustajien senhetkisen tiedon perusteella arvioimasta todennäköisimmästä kehityksestä sekä julkisen että yksityisen sektorin päätöksentekoa varten. Valtiovarainministeriön verotuloennusteen osuvuutta tarkastelevan tutkimuksen alussa todetaankin, että päätöksenteon kannalta optimaalinen lähtökohta ei ole välttämättä sama kuin tilastollisessa mielessä tarkin ennuste. Ennuste kuvaa yhtä vaihtoehtoa, jota ennusteen laatija pitää kaikista vaihtoehdoista todennäköisimpänä. Ennuste on yksi mahdollinen tulema; se ei ole odotusarvo eli vaihtoehtojen todennäköisyyksillä painotettu keskiarvo. Piste-ennusteen osumatarkkuuden parantamisen sijaan ensisijaiseksi tavoitteeksi ennustetyön kehittämisessä tulisikin asettaa johdonmukaiset perustelut ja huolellinen riskianalyysi. Valtiovarainministeriön selvityksessä todetaan, että tulotyöryhmässä laaditaan tätä tarkoitusta varten verotulojen jälkikäteisennusteita, joiden avulla pyritään selvittämään oletuksista poikenneiden tekijöiden vaikutusta toteutuneen kehityksen poikkeamiin ennustetusta. Tämän työn tuloksia olisikin hyvä raportoida aikaisempaa selkeämmin. Valtiovarainministeriö yhtyy tutkimuksen havaintoihin ennustevirheiden ja suhdannetilanteen välisestä riippuvuudesta. Korkeasuhdanteen aikana BKT:n kasvu on keskimäärin aliarvioitu ja laskusuhdanteen aikana BKT:n kasvu on puolestaan yliarvioitu. Tämä ilmiö on havaittu myös kansainvälisissä tutkimuksissa ja koskee kaikkia talousennustajia. Tutkimuskirjallisuudessa tämän ilmiön todetaan liittyvän läheisesti yleisen talouskehityksen käännepisteiden ennakoinnin vaikeuteen. Epävarmuus liittyy erityisesti tuloarvioihin, sillä valtion tulot ovat riippuvaisia kokonaistaloudellisesta kehityksestä, ja siten ne ovat menoja herkempiä muutoksille ja suhdanteiden vaihteluille. Ehdotettujen kehittämistoimenpiteiden arviointia Valtiovarainministeriön selvityksessä todetaan, että vaikka tutkimuksessa ei riittävän selkeästi yksilöidä havaittuja puutteita valtiovarainministeriön verotuloennusteiden dokumentoinnissa, niin ministeriö pyrkii jatkossa kehittämään dokumentointiaan eduskunnan tiedonsaannin turvaamiseksi. Selvityksessä todetaan, että ennustemateriaali muodostaa jo nykyisellään laajan kokonaisuuden eikä lisämateriaalin tuottamista katsota tarpeelliseksi. Tältä osin voidaankin painottaa tarvetta tuotettavan materiaalin selkiyttämiseen ja ennusteiden taustalla olevien oletusten esiintuomiseen. Tutkimuksessa suositellaan erillisen riskianalyysin ja herkkyystarkastelun esittämistä verotuloennusteiden liitteenä. Valtiovarainministeriön selvityksessä viitataan syyskuun 2009 taloudellisessa katsauksessa omana lukunaan käsiteltyihin tuloarvioiden riskeihin. Mainitussa luvussa tarkastellaan keskeisten verolajien osalta verokertymiin liittyviä riskejä ja näiden realisoitumisen euromääräisiä vaikutuksia valtion verotuloihin. Valtiovarainministeriössä suhdanne-ennusteen laadinnan apuvälineeksi tekeillä oleva yleisen tasapainon makromalli mahdollistaa tulevaisuudessa aikaisempaa paremmin erilaisten herkkyys- ja vaihtoehtoistarkastelujen laatimisen. Mallilaskelmat ja niiden riittävä dokumentointi voisi olla merkittävä lisä finanssipolitiikan valmisteluun ja toteutukseen liittyvään tiedottamiseen sekä siihen liittyvään julkiseen keskusteluun. Niin ikään tekeillä oleva budjettitalouden tuottoarvioita koskeva malli- ja menetelmäkuvaus toteutuessaan tuo avoimuutta ja läpinäkyvyyttä finanssipolitiikan valmisteluun liittyvään raportointiin. Valiokunta pitää tärkeänä sitä, että verotuloennusteen perustana olevat laskennalliset oletukset ja myös ennusteiden riski- ja herkkyysanalyysit dokumentoidaan mahdollisimman selkeästi ja avoimesti ja myös eduskunnan käsittelyssä helposti saatavissa oleviin julkisiin asiakirjoihin. Valiokunnan mielestä valtion talousarvioesityksen sisältämän informaation laadun 3
4 parantaminen on tässä tärkeässä asemassa. Talousarvioesityksen tulisi antaa oikea ja riittävä kuva päätöksenteon perusteista. Valiokunta pitää oikeana valtiovarainministeriön selvityksessään ilmoittamaa pyrkimystä parantaa talousarvioesityksen tulojen perusteluita. Tulojen perustelut ovat nykyisin menopuoleen verrattuna huomattavan niukat. Tuloja sisältävien osastojen ja lukujen osasto- ja lukuperusteluissa ja tulomomenttien perusteluiden selvitysosissa tulisi tuoda nykyistä enemmän esille laskentaperusteita ja tarpeellisilta osin herkkyyksiä muutoksille. Esimerkiksi valtiovarainministeriön selvityksessä mainittu yhteisöveron eriyttäminen omalle momentilleen vuoden 2010 talousarviossa on oikeansuuntainen toimenpide, mutta samalla momentin tai asianomaisen osaston tai luvun selvitysosaan olisi kirjattava tiiviisti näkyviin keskeiset ennusteen perustana olevat olettamat ja tarpeen mukaan olennaisilta osin riskien tarkastelua. Tutkimuksen ja valtiovarainministeriön selvityksen mukaisesti verotuloennusteiden jälkikäteisvalvontaan on tarpeen kiinnittää erityistä huomiota. Valiokunnan käsityksen mukaan valtion tilinpäätöskertomus on luonteva paikka ja valtiosääntöinen prosessi verotuloarvioiden ja laajemminkin talous- ja finanssipoliittisen päätöksenteon perustana olevien ennusteiden osuvuuden jälkikäteisarvioinnille. Tilinpäätöskertomuksen sisältöä on kehitettävä tästä näkökulmasta. Verotukien käsittely budjetissa Tarkastusvaliokunta on hallituksen esityksestä valtion talousarvioksi vuodelle 2010 antamassaan lausunnossa (TrVL 4/2009 vp HE 138/2009 vp) kiinnittänyt huomiota verotukiin ja niiden budjettikäsittelyyn. Viime vuosina suhtautuminen verotukiin julkisen tuen muotona on muuttunut, ja verotukia on sekä vaadittu että toteutettu enenevässä määrin. Verotukien määrä onkin lähtenyt kasvuun ja oli vuonna 2008 noin 13 mrd. euroa. Verotuet ovat saamatta jääneitä verotuloja, jotka luovat paineita kohottaa muun verotuksen tasoa ja samalla kaventavat veropohjaa. Verotukia koskeva taloudellinen raportointi on etääntynyt budjettivalmistelusta ja budjetin käsittelystä eduskunnassa. Verotuet eivät sisälly myöskään kehyssääntelyn piiriin. Verotukien käytännön hyödyistä ja muista vaikutuksista on vain vähän tutkittua tietoa saatavilla. Budjettivalmistelun ja eduskunnan päätöksenteon kannalta olennaista olisi tietää, saadaanko verotuella aikaiseksi toivottuja vaikutuksia paremmin kuin suoralla budjettituella. Koska verotuki ei ole mukana vuosittaisessa talousarviotarkastelussa, verotuen vaikutukset eivät tule budjetin käsittelyssä näkyviin. Verotuki voi jatkua vuodesta toiseen ilman, että sen vaikutuksia tai myönnetyn tuen tosiasiallista määrää mitenkään seurataan tai arvioidaan. Verotuet eivät siten ole samantasoisen arvioinnin kohteena kuin budjettimäärärahat. Valiokunta esittää, että verotuet on huomioitava ja niistä on raportoitava nykyistä selvemmin osana talousarviomenettelyä. Verotuista talousarviossa ja tilinpäätöskertomuksessa annettavan informaation määrä on vähentynyt, ja verotukien käsittely ei anna oikeaa ja riittävää kuvaa niiden valtiontaloudellisesta merkityksestä. Valiokunnan mielestä on otettava käyttöön menetelmiä, joiden avulla verotuet tulevat samanlaisen arvioinnin ja budjettikäsittelyn kohteeksi kuin suorat tuet ja tulonsiirrot. Eduskunta on kannanotossaan (TrVM 2/2007 vp K 14/2007 vp) edellyttänyt hallituksen laativan verotukiselvityksen, jossa tarkastellaan hallituksen veropolitiikan perusteita, erityisesti verotuksen neutraalisuusperiaatetta ja verotukien käsittelyä osana kehys- ja budjettimenettelyä, sekä antavan eduskunnalle selvityksen toimenpiteistään valtion tilinpäätöskertomuksessa. Valiokunta pitää tärkeänä, että hallitus raportoi toimenpiteistään ja kannanoton toteutumisesta valtion tilinpäätöskertomuksessa vuodelta Budjettiperiaatteiden merkitys ennustetoiminnalle Budjettiperiaatteiden kannalta verotuloennusteiden osumatarkkuus on monestakin syystä vaikeasti arvioitava kokonaisuus. Perustuslakiin 4
5 nojaavat ja budjettiperiaatteena avainasemassa olevat normit ovat usein tulkinnanvaraisia, kuten täydellisyysperiaate, jonka mukaan talousarvion tulot ja menot on arvioitava niin tarkasti kuin mahdollista. Ongelma on luonnollisesti sen määrittäminen, millä edellytyksin esimerkiksi verotulot on arvioitu mahdollisimman tarkasti. Varovaisuusperiaate on noussut useasti esille verotuloennusteiden yhteydessä. Tutkimuksen mukaan on vaikea jäljittää, mihin oikeussäännökseen varovaisuusperiaate suoranaisesti nojaisi. Sen sijaan varovaisuuden avulla on helpohko selittää se, miksi verotulot on talousarvioesityksissä usein aliarvioitu. Tutkijoiden mukaan varovaisuusperiaatteesta puhuminen on aiheuttanut oikeudellista sekaannusta, koska se saatetaan mieltää budjettiperiaatteeksi, jota se ei kuitenkaan valiokunnan mielestä ole. Budjettiperiaatteiksi luettavien periaatteiden laaja luettelo tutkimuksessa johtunee valiokunnan käsityksen mukaan siitä, että budjettiperiaatteiden tulkinta ja käytännön sisältö ovat pitkälti valtiosääntöisen käytännön ja oikeuskirjallisuuden varassa, ja näissä lähteissä periaatteita on käsitelty eri nimisinä ja niille on annettu yksityiskohtien osalta erilaista sisältöä. Olennaista valiokunnan mielestä on, että budjettiperiaatteet asettavat laadullisia vaatimuksia verotulojen ennustamiselle ja yleensä taloudelliselle ennustetoiminnalle toiminnan laatua ja objektiivisuutta eli luotettavuutta koskevina vaatimuksina. Budjettiperiaatteiden mukainen toiminta turvaa eduskunnalle kuuluvaa finanssivaltaa. Siten mahdollisimman luotettava tulojen ennustaminen ja riskien ja herkkyyksien avoin esittäminen sekä riittävä dokumentointi ovat budjettiperiaatteista johtuvia vaatimuksia talousarvion käsittelyn kannalta keskeiselle informaatiolle. Valtiontalouden tarkastusvirasto on eduskunnalle valtion vuoden 2008 tilinpäätöksen ja tilinpäätöskertomuksen tarkastuksesta antamassaan erilliskertomuksessa korostanut, että eduskunnalla on perustuslaillinen oikeus saada oikeat ja riittävät tiedot finanssipoliittisen päätöksenteon ja finanssipolitiikan vaihtoehtojen ja niiden arvioinnin kannalta tarpeellisista seikoista (VTV:n erilliskertomus K 12/2009 vp s ). Verotuloennusteiden perusteet ja verotuloennusteisiin sisältyvät riskit ja herkkyydet ovat olennainen osa tätä tietoperustaa. Verotuloennusteet ja eduskunnan budjettivalta Budjettipäätöksiä tehdessään eduskunnan tärkein tietolähde on hallituksen talousarvioesitys. Eduskunnalla ei käytännössä ole riittävästi mahdollisuuksia selvittää yksityiskohtaisesti talousarviotietojen luotettavuutta. Valiokunnan mielestä eduskunnalla on kuitenkin oltava realistiset mahdollisuudet jälkivalvontaan. Tämä puolestaan edellyttää sitä, että eduskunnan saatavilla ovat tiedot siitä, kuinka oikeaan osuneita verotuloennusteet ovat aikaisemmin olleet ja mistä syistä mahdolliset poikkeamat ennusteiden ja toteumien välillä ovat johtuneet. Eduskunnan budjettivallan kannalta on välttämätöntä, että hallitus kertoo eduskunnalle avoimesti verotuloennusteen perustelut sekä ennusteeseen sisältyvät riskit. Eduskunnan budjettivaltaan kuuluu, että eduskunnassa tiedetään, minkälaisia epävarmuustekijöitä ennusteisiin ja laskelmiin sisältyy, esimerkiksi millaisia syitä aikaisemmin ilmenneille ennustepoikkeamille on esitettävissä sekä minkälaisten mallien ja menetelmien varassa laskelmat ennusteista on tehty. Valiokunta painottaakin, että verotuloennusteen ja budjetin perusteluosaa on tarpeen kehittää aikaisempaa yksityiskohtaisemmaksi. Perusteluosien ja avoimen viestinnän merkitystä korostaa myös se, että talousennusteisiin liittyy aina merkittäviä riskejä ja epätarkkuuksia. Verolajikohtaisten veroennusteiden ja ennusteiden perustelujen huolellinen dokumentointi on tarpeen myös verotuloennusteiden laadun jälkikäteisarvioinnin vuoksi. Kysymys on myös muusta kuin itse ennusteiden osumatarkkuudesta, toisin sanoen ylipäänsä eduskunnan oikeudesta saada tarvitsemansa tiedot, jotta se voi tosiasiallisesti käyttää budjettivaltaansa. 5
6 Lausunto Lausuntonaan tarkastusvaliokunta esittää, että valtiovarainministeriö ottaa edellä olevan huomioon ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin. Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2010 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. vpj. Matti Ahde /sd Klaus Pentti /kesk Pertti Hemmilä /kok Sinikka Hurskainen /sd Johanna Ojala-Niemelä /sd Erkki Pulliainen /vihr Petri Salo /kok Kari Uotila /vas Pekka Vilkuna /kesk. Valiokunnan sihteereinä ovat toimineet valiokuntaneuvos Nora Grönholm valiokuntaneuvos Matti Salminen. 6
Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 68/2013 vp Torstai 26.9.2013 kello 10.00-12.30 Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr Eeva-Johanna Eloranta /sd Maarit
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan
O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta
O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990-2020 Leena Juvonen 19.4.2017 Valtiontalouden tarkastusvirasto Eduskunnan tulee omaksua aiempaa merkittävästi aktiivisempi rooli budjetti- ja valvontavallan
Yritysten verotuet. Ylijohtaja Terhi Järvikare Yritystukia uudistavan työryhmän kokous Vero-osasto
Yritysten verotuet Ylijohtaja Terhi Järvikare Yritystukia uudistavan työryhmän kokous 17.11.2017 Vero-osasto Verotuet eivät (yleensä) näy budjetin menopuolella, vaan vähentävät verokertymää jäävät kehysbudjetoinnin
Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23/2003 vp Perjantai 5.9.2003 kello 12.00-12.55 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Eva Biaudet /r Jyri Häkämies /kok Jari Koskinen /kok Pekka Kuosmanen
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen. yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen ja valtion tilinpäätöskertomuksen yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi Puhemiesneuvoston
VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^
EDUSKUNTA VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIHKO * tnjx*.* ^ Valtiopäiväasia, 19/2005 E Sivu 1/1 Lakivaliokunta Saapunut 11.04.2005 Käsittely päättynyt 14.04.2005LaVP 29/2005 vp 3 Käsittely päättynyt 23.09.2005 La
Sivistysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä
Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta eduskunnan tarkastusvaliokunta
Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990-2020 eduskunnan tarkastusvaliokunta 22.9.2016 Eduskunnan budjettivallan kaventuminen Eduskunnan budjettivallan tosiasialliseen kaventumiseen johtaneet keskeiset
Ratkaistavana päättynyt. Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi mietinnön antamista varten.
la'ih Izjzoötf i/p Valtiopäiväasia, HE 239/2004 Sivu 1/1 < PALUU
Valtion infraomaisuuden hallinta: kestävään infraan ja talouteen - mahdoton yhtälö?
Valtion infraomaisuuden hallinta: kestävään infraan ja talouteen - mahdoton yhtälö? Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti 24.9.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:n näkökulmat valtion infraomaisuuteen 2
Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2015, K 17/2015 vp ja K 9/2015 vp
Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2015, K 17/2015 vp ja K 9/2015 vp Budjettivalvontapäällikkö, KTT Heidi Silvennoinen Ekonomisti, KTT Jenni Jaakkola 20.10.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Julkisen
VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2001 vp Vahvistamatta jääneinä palautuneet arpajaislaki, laki arpajaisverolain muuttamisesta, laki rahankeräyslain muuttamisesta, laki viihdelaitelain muuttamisesta, laki
Raporttiluonnoksesta annetut lausunnot
Raporttiluonnoksesta annetut lausunnot 7/2018 Finanssipolitiikan valvonnan arvio valtiovarainministeriön makroennusteiden luotettavuudesta Tarkastelussa BKT kasvun, työttömyysasteen ja inflaation suhdanne
Tiistai kello ,
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 54/2004 vp Tiistai 14.12.2004 kello 10.00 11.25, 11.35 11.45 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Jyri Häkämies /kok Kyösti
Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi
4 PALUU i HAKU KAIKISTA
Valtiopäiväasia, HE 83/2004 Sivu 1/1 4 PALUU i HAKU KAIKISTA Asian valiokuntakäsittely HE 83/2004 vp oikeusapuhakemusten toimittamista koskevan eurooppalaisen sopimuksen lisäpöytäkirjan hyväksymisestä
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta 11.10.2016 Matti Viren Turun yliopisto Perusongelma ja yhteenveto Suomen taloudella menee huonosti:
Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2002 vp Hallituksen esitys laeiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä huhtikuuta 2002
Perjantai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 46/2013 vp Perjantai 29.11.2013 kello 11.30-12.45 Läsnä vpj. Pentti Kettunen /ps jäs. Leena Harkimo /kok Pertti Hemmilä /kok Jouko Jääskeläinen /kd Timo Kalli /kesk Anneli
VALTIOVARAINMINISTERIÖN TOIMITTAMA TAUSTAMATERIAALI LIITTYEN KEHYSPÄÄTÖKSESSÄ TEHTYYN YHTEISÖ- JA OSINKOVEROLINJAUKSEEN
1 (5) 29.4.2013 Eduskunnan tarkastusvaliokunnalle Lausuntopyyntönne 24.4.2013/ K 2/2013 vp. ja VNS 3-4/2013 vp VALTIOVARAINMINISTERIÖN TOIMITTAMA TAUSTAMATERIAALI LIITTYEN KEHYSPÄÄTÖKSESSÄ TEHTYYN YHTEISÖ-
Läsnä pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd (nimenhuudon jälkeen) jäs. Christina Gestrin /r (nimenhuudon jälkeen)
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 29/2006 vp Tiistai 6.6.2006 kello 12.00-12.40 Läsnä pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Kyösti Karjula /kesk Jari Koskinen /kok Pekka
Perjantai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 39/2004 vp Perjantai 22.10.2004 kello 12.00-12.50 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Jyri Häkämies /kok Kyösti Karjula /kesk
HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI
HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi
Ulkoasiainvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2006 vp Hallituksen esitys laiksi sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Ulkoasiainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on
Ville Niinistö /vihr (6 osittain, 7 9 ) 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 14 jäsentä.
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 98/2010 vp Torstai 25.11.2010 kello 10.00-13.00 Läsnä pj. Kimmo Sasi /kok vpj. Jacob Söderman /sd (1 6, 7 osittain, 8 ja 9 ) jäs. Tuomo Hänninen /kesk (1 6, 7 osittain)
TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015. Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni
TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015 Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni 1 VUOSIKERTOMUKSESTA JA RAPORTOINNISTA 2 RAPORTOINNISTA Mikä on tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen (vuosikertomuksen)
HE 163/2012 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 136/2012 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 163/2012 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 136/2012 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin
Valtion talousarvioiden verotuloennusteiden osuvuus. eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2009
Valtion talousarvioiden verotuloennusteiden osuvuus eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2009 Valtion talousarvioiden verotuloennusteiden osuvuus Markus Lahtinen, Petri Mäki-Fränti, Kalle Määttä,
Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta
Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990 2020 Eduskunnan tarkastusvaliokunnan kuuleminen ke 26.4.2017 klo 11.30 Elli Aaltonen Pääjohtaja Kansaneläkelaitos 1. Kelaan kohdistuva budjettiohjaus- ja valvontamekanismit
Finanssipolitiikan tarkastuksen ja valvonnan raportti Tiedotustilaisuus Heidi Silvennoinen
Finanssipolitiikan tarkastuksen ja valvonnan raportti 2014 Tiedotustilaisuus 22.5.2014 Heidi Silvennoinen Raportin sisältö Finanssipolitiikan valvontatehtävä Valtiontalouden kehysten noudattaminen Finanssipolitiikan
RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006
186/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 14.5.2007 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta
Julkisen talouden kestävyysvaje ja rahoituksen riittävyys
Julkisen talouden kestävyysvaje ja rahoituksen riittävyys Pääjohtaja, dosentti OTT Tuomas Pöysti 27.5.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Uuden vaalikauden suurimpia haasteita on talouskasvun ja kokonaistuottavuuden
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
TARKASTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 3/2013 vp Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle: Finanssipolitiikan tarkastuksen vaalikauden 2011 2014 puoliväliraportti JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta
Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk 1 6, 7 osittain
LAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 77/2004 vp Torstai 28.10.2004 kello 10.00-10.55 Läsnä pj. Tuija Brax /vihr vpj. Susanna Rahkonen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk Lasse Hautala /kesk Tatja Karvonen /kesk Petri Neittaanmäki
1(5) Julkisyhteisöjen rahoitusasema ja perusjäämä
1(5) EU-lainsäädäntö asettaa julkisen talouden hoidolle erilaisia finanssipoliittisia sääntöjä, joista säädetään unionin perussopimuksessa ja vakaus- ja kasvusopimuksessa. Myös kansallinen laki asettaa
Kokonaistasetarkastelu johtamisen ja tilivelvollisuuden välineeksi
Kokonaistasetarkastelu johtamisen ja tilivelvollisuuden välineeksi Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti 24.2.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Kokonaistasetarkastelu: - Mitä? - Miksi? - Miten? 2 Mistä on
Väestöennusteen taustat ja tulkinnat. Markus Rapo, Tilastokeskus
Väestöennusteen taustat ja tulkinnat Markus Rapo, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiaa Miksi ennusteita laaditaan Tilastokeskuksen väestöennusteen luonne ja tulkinta Lyhyesti ennustevirheistä Tor
Perjantai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA Perjantai 24.2.2012 kello 11.30-13.05 Läsnä pj. jäs. vjäs. sihteerit Kimmo Sasi /kok Leena Harkimo /kok Pertti Hemmilä /kok Jouko Jääskeläinen /kd Timo Kalli /kesk Esko Kiviranta
PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006
139/53/06 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 16.5.2007 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta
Eduskunnan tarkastusvaliokunta
Eduskunnan tarkastusvaliokunta 20.3.2018 lausunto asiakirjoista Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle: Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2017 Valtioneuvoston selvitys: Euroopan
VNS 1/2018 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta : valtion taloudelliset vastuut ja riskit
VNS 1/2018 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta 2019-2022: valtion taloudelliset vastuut ja riskit Vuokko Mustonen Valtiontalouden tarkastusvirasto Eduskunnan valtiovarainvaliokunta
Valvojan havaintoja listayhtiöiden tiedottamisesta- missä kohdin parannettavaa
Valvojan havaintoja listayhtiöiden tiedottamisesta- missä kohdin parannettavaa Sijoittajaviestinnän aamiaisseminaari 6.3.2014 Anu Lassila-Lonka Tiedottamisen taso pääsääntöisesti hyvä Laajuudessa eroja
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 5 päivänä kesäkuuta
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt
Pellervon Päivä Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia. Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT
Pellervon Päivä 2007 Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT Talouden tila ja uhkat keskipitkällä aikavälillä Julkisen talouden liikkumavara
Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille
Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 218-221 Seppo Orjasniemi Pääsihteeri 15 toukokuuta 217 Hallituksen finanssipolitiikan linja Keskeiset tavoitteet Julkisen
Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa.
PÄÄTÖS 14.06.2019 Dnro OKV/9/50/2018 Työ- ja elinkeinoministeriö 1/5 VN-jakelu ASIA Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen ASIAN VIREILLETULO Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan 31.5.2018 työ- ja
Hallintovaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11a/2002 vp Hallituksen esitys laiksi seutuyhteistyökokeilusta Hallintovaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Hallintovaliokunta on 8 päivänä toukokuuta 2002 pyytänyt perustuslakivaliokunnalta
Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä
Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskus (jäljempänä ETK) on perustettu hoitamaan yksityisten eläkelaitosten yhteisiä palvelu-, ohjaus-, rekisteröinti- ja neuvonta-asioita.
Asuinrakennusten korjaustarve
Asuinrakennusten korjaustarve Asuntoreformiyhdistys (ARY) 28.4.2015 Harri Hiltunen Roolitus Toteuttajat: PTT, VTT, KTI Tilaajat: Suomen Kiinteistöliitto, Kiinteistöalan koulutussäätiö, Rakennusteollisuus
Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde
Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde 18.5.2015 Vuoden 2014 arviointikertomus Valtuusto 18.5.2015 Paula Viljakainen Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tulostavoitteiden toteutumisen arviointi Tulostavoitteiden
HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI
HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi hyväksyä oheen
Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 10/2003 vp Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko Elo
Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa
Ohje 1 (6) VM/778/00.00.00/2017 12.04.2017 Valtiovarain controller -toiminto Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa Hallituksen
Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 10, 11 osittain)
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 66/2013 vp Torstai 5.9.2013 kello 13.00-14.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok jäs. Lars Erik Gästgivars /r Teuvo Hakkarainen /ps Harri
Johtopäätöksiä OTM -tutkielmasta: Yrityssaneerauksen perusselvityksen funktio
Johtopäätöksiä OTM -tutkielmasta: Yrityssaneerauksen perusselvityksen funktio Saneerausmenettelyn lopputulosta koskevat tiedot ja perusselvitysten sisältö Tutkimusaineistoon sisältyi 30 perusselvitystä,
Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015
Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Budjettia tehdään haasteellisessa taloustilanteessa Suomen kansantalous supistui v.
PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005
229/53/05 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 5.5.2006 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta
TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004
240/53/04 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 22.4.2005 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta
Kotitalouksien kulutusmenojen arvo 3,2 1,7 2,7 Valtiosektorin ja sosiaaliturvarahastojen toiminnan välituotekäyttö
04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut 01. Arvonlisävero Momentille arvioidaan kertyvän 17 030 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu arvonlisäverolakiin (1501/1993). Hallitus
Läsnä pj. Arto Satonen /kok vpj. Jukka Gustafsson /sd (1 5 ) jäs. Susanna Haapoja /kesk (1 5 ) Merja Kyllönen /vas (1 2 ) Esa Lahtela /sd
TYÖELÄMÄ- JA TASA-ARVOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 41/2009 vp Torstai 28.5.2009 kello 12.15 14.17 Läsnä pj. Arto Satonen /kok vpj. Jukka Gustafsson /sd (1 5 ) jäs. Susanna Haapoja /kesk (1 5 ) Hannakaisa Heikkinen
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 7.11.2001 KOM(2001) 634 lopullinen 2001/0267 (COD) 2001/0268 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun
HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 56 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut Kaija Henriksson/Sami Sarvilinna
HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 56 1 Khs 2011-126 / 007 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ASIOIDEN VALMISTELU JA RAPOR- TOINTI VALTUUSTOLLE Johdanto Tarkastuslautakunta on 28.2.2011 (12 ) päättänyt ilmoittaa kaupunginhallitukselle,
OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005
237/53/05 Opetusministeriö 30.5.2006 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2005 tämän
Tiistai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2006 vp Tiistai 7.2.2006 kello 12.00-13.20 Läsnä vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Jyri Häkämies /kok Kyösti Karjula /kesk Jari Koskinen /kok Pekka Kuosmanen
HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 232/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Turun kaupunki Lausunto 01.10.2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi
HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI
HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että
Perjantai kello
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 52/2005 vp Perjantai 9.12.2005 kello 10.00-11.30 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Jyri Häkämies /kok Kyösti Karjula /kesk
Valtiovarainministeriö Tarkastuskertomus 219/2011 Valtion taloudelliset vastuut - Esittäminen ja huomiointi suunnittelun ja seurannan
434/54/2009 Valtiovarainministeriö 22.12.2014 Tarkastuskertomus 219/2011 Valtion taloudelliset vastuut - Esittäminen ja huomiointi suunnittelun ja seurannan asiakirjoissa JÄLKISEURANTARAPORTTI Valtiontalouden
Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto vuoden 2019 talousarvioesityksestä
11.10.2018 Sivu 1 / 5 Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle Lausuntopyyntönne 28.9.2018 Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Talouspolitiikan arviointineuvoston
Suurelle valiokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 3/2013 vp Valtioneuvoston selvitys Pankkien suora pääomittaminen Euroopan vakausmekanismin (EVM) kautta Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri valiokunta on
Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe
EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN PUHE Luxemburg, 21. marraskuuta 2013 ECA/39/13 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Varainhoitovuoden 2012 vuosikertomusten esittely
HALLITUKSEN ESITYS JA EDUSKUNTA-ALOITTEET
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 37/2002 vp Hallituksen esitys laiksi tuloverolain 127 a :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä joulukuuta 2002 lähettänyt valtiovarainvaliokuntaan
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 20/2018 Valtionhallinnon riskienhallinta ja toimintojen jatkuvuus 263/54/2017
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 20/2018 Valtionhallinnon riskienhallinta ja toimintojen jatkuvuus 263/54/2017 Valtioneuvoston kanslia, 12.11.2018. Valtiovarain controller -toiminto, 12.11.2018.
Kuntatalouden hallinta
Kuntatalouden hallinta Jukka Pekkarinen Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden seminaari 2.12.2014 Finlandia-talo Kuntatalouden tila heikentynyt haasteena kestävyyden turvaaminen Kuntatalouden tulot eivät
Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 49/2004 vp Keskiviikko 6.10.2004 kello 14.00-14.45 Läsnä nimenhuudossa pj. jäs. Jari Vilén /kok Heidi Hautala /vihr Pertti Hemmilä /kok Toimi Kankaanniemi /kd Marjo
Rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15/2017 vp
Rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15/2017 vp Perustuslakivaliokunta 28.3.2017 Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Budjettineuvos Petri Syrjänen 1 Valmistelun
Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos
HALLINTOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 95/2013 vp Torstai 28.11.2013 kello 12.15-14.00 Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps Rakel Hiltunen /sd Reijo Hongisto /ps Risto Kalliorinne /vas Mika Kari
Yliopistojen oikeudellisen ja taloudellisen aseman uudistus valtiontalouden ja valtiontalouden tarkastuksen näkökulmasta
Yliopistojen oikeudellisen ja taloudellisen aseman uudistus valtiontalouden ja valtiontalouden tarkastuksen näkökulmasta Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti /VTV 20.11.2007 Sisältö VTV:n perustuslaillinen tehtävä
Maakuntauudistus ja VTV:n tarkastustehtävä
Maakuntauudistus ja VTV:n tarkastustehtävä Valtiontalouden tarkastusvirasto Maakunnan muutosjohtajien verkostotapaaminen 15.2.2018 Marko Männikkö Anna-Liisa Pasanen Mikä on VTV? Mikä on tarkastusmandaatti
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle
TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006
184/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 19.4.2007 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta
Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015
Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut
Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 46/2003 vp Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko
Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011. Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen
Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011 Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen 1 Työikäisen väestön määrän suhteellinen pieneneminen
Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r
TALOUSVALIOKUNTA Torstai 11.4.2013 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r Johanna Karimäki /vihr Pia
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 18/2017 Puolustusvoimien materiaalihankkeiden suunnittelu ja ohjaus 110/54/2016
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 18/2017 Puolustusvoimien materiaalihankkeiden suunnittelu ja ohjaus 110/54/2016 Puolustusministeriö, 12.9.2017. Puolustusvoimat, 14.9.2017. Pääesikunta Lausunto
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
TARKASTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 10/2010 vp Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle: Valtiontalouden kehysmenettelyn vaikuttavuus finanssipolitiikan hallintavälineenä JOHDANTO Vireilletulo
HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN SISÄISEN TARKASTUKSEN OHJE Hallitus 4.2.2019 1 Järvenpään kaupungin sisäisen tarkastuksen ohje Järvenpään kaupunki ja Keravan kaupunki ovat järjestäneet sisäisen tarkastuksen yhteistyösopimuksella
Väestöennusteet suunnittelun välineenä
et suunnittelun välineenä Tilastokeskuksen väestöennusteen luonne ja tulkinta Ennakoinnin ajokortti -koulutus 25.9.2012 Marja-Liisa Helminen, yliaktuaari Tilastokeskus Esityksessäni Hieman väestöennusteiden
Torstai kello ; ;
PUHENJOHTAJANKAPALE/ASUURI VALIOKUNTA Torstai 8.12.2011 kello 12.00-13.15; 13.45-14.15; 15.00-16.100 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Miapetra Kumpula-Natri /sd Antti Kaikkonen /kesk Annika Lapintie
Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto vuoden 2018 talousarvioesityksestä
24.1.217 Sivu 1 / 6 Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle Lausuntopyyntönne 17.1.217 Viite: HE 16/217 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 218 Talouspolitiikan arviointineuvoston
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus
1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen.
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 vp Perjantai 8.2.2013 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain, 12 jäs. Lars Erik Gästgivars /r (3 Teuvo
TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006
211/53/06 Työministeriö 24.5.2007 TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa työministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2006 tämän tilintarkastuskertomuksen.
HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ
HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen