Toimintakertomus 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2011"

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2011 Porin kaupungin kulttuurilautakunta kulttuuritoimi / kulttuuriasiainkeskus

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toiminnan tavoitteet, saavutukset ja hallinto...2 Etukannen kuvat Ylärivi (vasemmalta oikealle): - Kulttuuriasiainkeskus järjesti SuomiAreena-keskustelun yhteistyössä Satakunnan taidetoimikunnan kanssa Kenen taidetta viedään otsikolla keskusteluun osallistuivat muun muassa Jorma Uotinen sekä Sanna Stellan. Kuva: Eetu Henttonen. - Sodissa kaatuneitten haudoilla pidettävien juhlatapahtumien järjestelytoimikunta kesäkuussa Veteraani-, maanpuolustus- ja kansalaisjärjestöjen sekä kulttuurilautakunnan edustajista koostuvan työryhmän tehtävänä on vastata kaatuneitten muistopäivänä, itsenäisyyspäivänä sekä jouluaattona Porin sankarihaudoilla järjestettävistä muistojuhlallisuuksista. Kuva: Jan-Kristian Kivi. - Kinokellari tarjosi elokuvien ystäville Promenadikeskuksessa keväällä 2011 kymmenen lauantaimatineaa. Kuva: Jan-Kristian Kivi. Keskirivi (vasemmalta oikealle): - Kulttuuritalo Annankatu 6:n keskeisiä toimintoja ovat teatteri ja musiikki. Vuonna 2011 Anniksella järjestettiin 16 musiikkitapahtumaa. Tarjonta koostui pääasiassa nykymusiikista kuten rock-, heavy- ja konemusiikkista. Vuoden aikana Anniksella harjoitteli noin bändiä. Kuva: Jan Virtanen. - Vuonna 2011 vietettiin Porin Filharmonisen kuoron 15-vuotisjuhlavuotta. Kuoronjohtaja Ognian Vassilev valittiin joulukuussa Vuoden Kuoronjohtajaksi 2011 Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen toimesta. Kuva: Martti Kaartinen. - Kinokellari tarjosi elokuvien ystäville Promenadikeskuksessa syksyllä 2011 kymmenen lauantaimatineaa. Kuva: Jan-Kristian Kivi. Alarivi (vasemmalta oikealle): - Mestarikansanlaulaja Hilja Grönfors esiintyi Pori Folkin avauksessa Eetunaukiolla Kahdettatoista kertaa järjestetty festivaali uudisti onnistuneesti ohjelmistoaan ja visuaalista ilmettään. Kuva: Eetu Henttonen. - Itsenäisyyspäivää juhlistettiin perinteisesti aamupäivällä Keski-Porin kirkolla ja iltapäivällä Promenadisalissa. Iltapäivällä järjestetyssä pääjuhlassa itsenäisyyspäivän juhlapuheen piti Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen. Kuva: Jan-Kristian Kivi. - Kaupungin virallisista juhlista joulurauhan julistus sekä uudenvuoden vastaanotto -tilaisuudet järjestettiin jälleen totuttuun tapaan Porin Raatihuoneen edustalla. Vuoden 2012 alusta kulttuuriasiainkeskuksen toimipaikka siirtyi Raatihuoneen 1. kerroksen historiallisiin ja juhlaviin tiloihin. Kuva: Jan-Kristian Kivi. 2. Kulttuurilautakunta Luovan toiminnan tukeminen Kulttuuriasiainkeskus Kaupungin viralliset juhlat Kulttuuritalo Annankatu Pori Folk festivaali Musamatkoja menneeseen -tapahtumat Kinokellari-elokuvatoiminta Porin Filharmoninen kuoro Kulttuurigalleria Kulttuurilähettiläs Verkottuminen ja hankeyhteistyö Kulttuuritoimen ja perusturvan seniorityöryhmä Tanssitaideyhteistyö Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa -hanke Taiteen perusopetus Tanssikoulu Liisa Nojonen Kulttuuriperinteen opetus Julkaisutoiminta Kulttuuritoimen sisäiset työryhmät Henkilökunta...19 Takakannen kuvat - Satakunta UNICEF-maakunta kulttuuritoimen kunniakirja yhteistyökumppanuudesta. - Porin Raatihuoneen julkisivu. Kuva: Jan-Kristian Kivi. 9. Talous...20 Sisätakakansi: Porin kaupungin kulttuuritoimen organisaatiokaavio Porin kaupungin kulttuurilautakunnan ja kulttuuriasiainkeskuksen toimintakertomus 2011 Toimitus ja taitto: Jan-Kristian Kivi, Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus 1

3 1. Toiminnan tavoitteet, saavutukset ja hallinto Kulttuuritoimi tuotti ja järjesti toimintavuonna 2011 kulttuuri- ja kirjastopalveluja ja edisti siten kansalaisten hyvinvointia, sivistystä, elinikäistä oppimista ja elämänlaatua. Kulttuuritoimi tallensi, tuotti ja välitti kulttuuripääomaa, jonka merkitys korostuu globalisoituvassa ja digitalisoituvassa yhteiskunnassa sekä tukee luovaa osaamista ja innovaatioita lisäten alueen elinvoimaisuutta. Kulttuuritoimi tuki kokonaisvaltaisesti toiminnallaan Pori strategian toteutumista ja erityisesti seuraavia kriittisiä menestystekijöitä: ympärivuotinen tapahtumakaupunki; alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö; lasten ja nuorten kaupunki ja kulttuurikaupunki. 2. Kulttuurilautakunta Kulttuuritoimen johtosäännön mukaan kulttuurilautakuntaan kuuluu 13 jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Porin kaupungin kulttuurilautakunta vuonna 2011 Rovasti, johtava perheneuvoja Marjatta Kaartinen, puheenjohtaja varajäsenenä opetushoitaja, sairaanhoitaja Marju Sjösten KOK KOK Kulttuuritoimen vuoden 2011 yhtenä kärkitavoitteena oli Porin taidemuseon ja Satakunnan Museon yhteisen kokoelmakeskuksen suunnitteluun paneutuminen. Hanketta toteutetaan alueellisena, ja sillä on vahva Museoviraston tuki. Alkuperäisestä museoiden varastotilatarpeesta on edetty ajatteluun avoimeen maakunnalliseen kulttuurivarannon keskukseen, jossa pystytään yhdistämään julkisia ja yksityisiä palveluja. Kokoelmakeskuksen selvityshanke jatkui vuoden 2011 puolelle Satakuntaliiton ja useiden maakunnan museoiden yhteisrahoituksella. Suunnittelua jatketaan vuonna Perushoitaja Helena Heljakka, varapuheenjohtaja varajäsenenä opiskelija Janica Uusitalo Pääsihteeri Juha Lamminen varajäsenenä sosionomi Jussi Kuusiniemi Majuri, tietokirjailija Antti Pekola varajäsenenä kirkkoherra Kari Penttinen KOK KOK KOK KOK Toimintavuonna 2011 kulttuuritoimen vastuualueet toteuttivat muutenkin kansallisia ja kansainvälisiä yhteishankkeita ja osallistuivat yhteistyöhön toimien usein primus motoreina ja uudenlaisen yhteistyön innovaattoreina: Porin kaupunginkirjaston vetämä hanke Satakunnan kirjastojen linkittämiseksi Satakirjastotnettiyhteisjärjestelmään laajentui koko maakunnan kattavaksi järjestelmäksi vuonna Satakunnan asukkailla on nyt käytettävissään koko maakunnallinen yleisten kirjastojen tietovaranto. Pori Sinfonietta teki laajasti yhteistyöproduktiota; esimerkiksi Satakunta UNICEF-maakunta organisaation kanssa järjestettiin gaalakonsertti ja Satakunnan taidetoimikunnan kanssa toteutettiin yhteistyössä kautta aikojen ensimmäinen Palmgren-festivaali. Pori Sinfonietta oli Turku kulttuuripääkaupungin viestinviejä ja teki tiivistä yhteistyötä Turku ohjelmaan kuuluneen Poike ry:n Musicam video- produktion IRKI-hankkeen kanssa. Satakunnan Museo toteutti seudullisia, kansallisia ja kansainvälisiä hankkeita hallinnoiden kaikkiaan yhdeksää hanketta. Museoiden alueellisen kokoelmakeskuksen kaksi selvityshanketta selkeyttivät kokoelmakeskuksen suunnittelua. KulturBro -hanketta jatkettiin ruotsalaisen Murberget -museon kanssa yhteistyössä. Rosenlew-historia ja Satakunnan historia -hankkeissa valmistuivat historiajulkaisut. Porin taidemuseon tutkimus-, näyttely- ja julkaisutoimintaan sekä pedagogiikan kehittämiseen liittyvä kansainvälinen verkottuminen toteutui tavoitteiden mukaisesti laajassa yhteistyössä skandinaavisten ja eurooppalaisten taiteilijoiden, kuraattoreiden, gallerioiden ja muiden kumppaneiden sekä muun muassa turkkilaisten, yhdysvaltalaisten ja kanadalaisten toimijoiden kanssa. Porin lastenkulttuurikeskus Satakunnan lastenkulttuurikeskus järjesti Porin julkiset tilat vallanneen valtakunnallisen Vähäx valottaa -lasten ja nuorten valokuvafestivaalin ja kansainvälisen nukketeatterijuhla PIP-Festin yhteistyössä lukuisten kulttuuritoimijoiden kanssa. Lastenkulttuurikeskus toteutti Vauvojen värikylpy täydennyskoulutuksen, Nimeä ei saa julkistaa - tekijyyden ulottuvuudet seminaarin, julkaisi ensimmäisen Vauvojen värikylpy julkaisun, ja sen vetämä Taiteilija koulussa hanke tuotti yli 70 julkista teosta Satakunnan kouluihin. Kulttuuriasiankeskus aloitti vuonna 2011 opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamana Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa -hankkeen ja jatkoi työskentelyä Kuntaliiton Kulttuuri-indikaattorit -hankkeessa. Kulttuurilautakunnan asettama ohjausryhmä taiteen perusopetuksen vahvistamiseksi aloitti työskentelynsä. Yhteistyötä SuomiAreenan sekä Porin Seudun Matkailu Oy MAISA:n kanssa tiivistettiin. Kulttuuriasiainkeskus tuotti toimeksiantona Kiinteistö Oy Porin uimahallin taidekutsukilpailun. Porin taidekoulu osallistui valtakunnalliseen Taidenavigaattori -nykytaidekasvatuksen kehittämishankkeeseen yhteistyössä 12 muun kuvataidekoulun sekä Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton kanssa. Taidekoulu osallistui myös kansainväliseen Eksperimenta! -triennaaliin Tallinnassa ja Light Festival -projektiin yhteistyössä Bolderajan taidekoulun kanssa Latviassa. Porin Videotuki oli mukana useissa yhteistyöhankkeissa Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja median laitoksen, Porin kaupunginkirjaston sekä Porin taidemuseon kanssa. Toimistosihteeri Ulla Nordman varajäsenenä eläkeläinen Soili Pitkälä Teologian maisteri, tietokirjailija Hannes Tiira varajäsenenä instrumenttiasentaja Jukka Forsström Yksikönjohtaja Marko Kautto, asti Valaja Erkki Heino, alkaen varajäsenenä koulunkäyntiavustaja Anitta Suominen Tekniikan yo, opiskelija Raisa Ranta varajäsenenä perushoitaja, eläkeläinen Mirjam Kuusinen Fil. yo, elokuvateatterityöntekijä Jarno Valtonen varajäsenenä erityispeltiseppä Sami Maakivi Erikoislääkäri Helena Kilpi varajäsenenä tradenomiopiskelija Johanna Alitalo Perushoitaja Sari Hellman varajäsenenä yrittäjä Mauno Virta Opettaja, emäntä Marjatta Salonen varajäsenenä myyntineuvottelija Taija Roininen Vanginvartija Tino Niittumäki varajäsenenä toimitusjohtaja Reijo Lehto Kaupunginhallituksen edustaja Elina Ahlsten, asti Kaupunginhallituksen edustaja Helvi Walli, alkaen Nuorisovaltuuston edustaja Jemi Heinilä Kulttuurilautakunnan sihteeri Jaana Simula Vastuualueet ovat laatineet toiminnastaan omat erilliset seikkaperäiset vuosikertomuksensa. 2 3 VAS VAS VAS VAS KESK KESK KESK KESK KD KD PS PS

4 Toimintavuoden aikana kulttuurilautakunnan jäsenet sekä kulttuuritoimen yksiköitten johtajat osallistuivat aktiivisesti kaupungin sekä kulttuurijärjestöjen, yhdistysten ja yksittäisten toimijoiden järjestämiin tilaisuuksiin hoitaen osaltaan kulttuuritoimen asiantuntija-, markkinointi- ja suhdetoimintaa. Huhtikuussa Jyväskylässä järjestettiin Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n 46. valtakunnalliset orkesteripäivät Tapahtuman yhteydessä pidettiin yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous Porin kaupungin edustajina orkesteripäiville osallistuivat kulttuurilautakunnan jäsen Helena Kilpi sekä Pori Sinfoniettan intendentti Leena Harmaala. Kevätkokoukseen Porin kaupungin virallisina edustajina osallistuivat Helena Kilpi ja Leena Harmaala. Valtakunnallinen taidekasvatuspäivä sekä Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry:n kevätpäivä järjestettiin Espoossa Päivien yhteydessä pidettiin sääntömääräinen kevätkokous Kevätkokoukseen Porin kaupungin virallisena edustaja osallistui rehtori Henna Jaatinen. Toukokuussa Turussa järjestettiin valtakunnalliset museopäivät Tapahtuman yhteydessä pidettiin Suomen museoliiton 88. vuosikokous Porin kaupungin edustajina museopäiville osallistuivat kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Marjatta Kaartinen sekä kulttuurilautakunnan jäsenet Reijo Lehto, Ulla Nordman, Jarno Valtonen sekä museonjohtaja Juhani Ruohonen ja taidemuseonjohtaja Esko Nummelin. Porin kaupungin virallisina kokousedustajina vuosikokoukseen osallistuivat kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Marjatta Kaartinen, museonjohtaja Juhani Ruohonen ja taidemuseonjohtaja Esko Nummelin. Kesäkuussa Oulussa järjestettiin valtakunnalliset kirjastopäivät Kulttuurilautakunnan edustajina valtakunnallisille kirjastopäiville osallistui Sari Hellman. Marraskuussa Helsingissä järjestettiin Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n sääntömääräinen syyskokous Porin kaupungin virallisina edustajina kokoukseen osallistuivat kulttuurilautakunnan jäsen Marjatta Salonen ja intendentti Leena Harmaala. Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry:n syyspäivät järjestettiin Helsingissä Päivien yhteydessä pidettiin sääntömääräinen syyskokous Porin kaupungin virallisena edustajana syyskokoukseen osallistui vs. rehtori Annika Suutari Luovan toiminnan tukeminen Porin kaupungin kulttuurilautakunta on luovuuden tukija. Vuosittain lautakunta myöntää avustuksia porilaisille kulttuurialan opiskelijoille, taiteilijoille, bändeille sekä järjestöille ja yhteisöille. Avustusten jaon pääperiaatteina ovat olleet nuorten tukeminen sekä uusien luovien tai menestyksekkäitten hankkeitten huomioiminen. Kulttuurilautakunnan myöntämistä vuosittaisista avustuksista ilmoitetaan paikallisissa lehdissä helmikuussa. Avustusten hakuaika päättyy maaliskuun viimeisenä päivänä. Hakulomakkeita on saatavilla kulttuuriasiainkeskuksesta sekä internetistä osoitteessa: /kulttuuri > Avustukset Österlund, Joni 200 Yhteensä Taiteilijat ja työryhmät Elokuva Impola, Ari 250 Penttilä, Matti Kirjallisuus Lehmäki-työryhmä 600 Lilja, Petri 300 Parkkinen, Raili 200 Kuvataide Eronen, Jukka-Petteri 500 Ihalainen, Arja-Riitta 500 Kuisma, Kari 500 Kärki, Kati 400 Laura Lilja ja työryhmä Eksät ja äksät Lintula, Timo 300 Pajunen, Sanna 600 Antti Pedrozo ja työryhmä Raatikainen, Samu 500 Saarikoski, Simo 500 Vainionpää, Pasi 500 Musiikki Taipale, Miikka 800 Taideteollisuus ja taidekäsityö Mäntykorpi, Iro 300 Tanssi Kause, Maria 500 Tankka, Meri Tankka, Riikka Teatteri Halme, Roosa 800 Työryhmä Grönmark Sanna ja Westergård Jami 500 Kulttuurilautakunnan myöntämät avustukset vuonna 2011 Opiskelijat Aho, Aino-Kaisa 200 Haapala, Siiri 200 Hellanmaa, Riikka 300 Hoffström, Katariina 200 Hämäläinen, Pija 200 Jokinen, Karoliina 200 Koskinen, Anu 200 Liettyä-Tyni, Minna 500 Remander, Charlotta 200 Röppänen, Johanna 200 Virtanen, Ida 200 Valokuva Nyman, Tuomas Muut Hautaoja, Tuomas 400 Salonen, Jaana 500 Yhteensä Bändit ja yhtyeet Cold Inside 200 Creed 200 DelayHead

5 Flood Trail 500 Freakenstein 200 Grönlund Laiho 400 Jari Laasasen Valoisampi Tulevaisuus 300 JetBlack 200 Juggling Jugulars 250 Jussi Wemberg 250 Keskeinen Aika 200 Kireempi Vire 200 Köyhänpyörä 200 Lowlife Rock n Roll Philosophers 800 Midi Chips 200 Murhe 300 Ocean Within 200 Porkka Playboys 400 Psyyke 300 Remix 200 Retaliatory Measures 950 Starflower 400 The fauna 200 The Master Volume 150 The Vision 300 Valentines 150 Yhteensä Tempori ry 800 The Jazz Society of Pori ry 900 Tyttökuoro Sävelsirkut ry Tanssi Ballet Flamenco de Porin tuki ry 500 Teatteri Cont akti ry Luonnollisesti Luonnosta ry / Pajurannan Kesäteatteri NoKun Näyttämö ry Pihlavan näytelmäpiiri 300 Porin Teatterinuoret ry Pori Ylioppilasteatteriyhdistys ry Vihreä Teatteri ry Valokuva Porin Kameraseura ry 200 Muut Kulttuuriyhdistys Rapajööti 700 Porin Karjala-Seura ry 200 Porin Seudun Kalevalaiset Naiset ry 300 Validi Sekmentti 500 Yhteensä Yhdistykset ja yhteisöt Kuvataide Noormarkun Taide- ja kulttuuriyhdistys myllykonsti ry Porin Kuvataiteen Ystävät ry 200 Porin Saskiat ry. 400 Porin Taidegraafikot ry Porin Taiteilijaseura ry Taiteilijaseura Nyte ry Musiikki Lapsi- ja nuorisokuoro Katajanmarjat Tuki r.y Meri-Porin soittokuntayhdistys ry 300 Noormarkun Torvisoittokuntayhdistys ry Palje Klubi r.y. 400 Pihlavan Laulajat ry 500 Porin Elävän Musiikin yhdistys 300 Porin Katajakuoro ry 700 Porin Lasten ja Nuortenkuoro Poreet ry Porin Laulajat r.y. 700 Porin Mies-Laulu ry Porin Naislaulajat ry 600 Porin Nuorisosoittokuntayhdistys ry Porin Poikakuoro ry Porin Työväen Naiskuoro ry 300 Porin Työväen Soittokunta ry Porin VPK:n soittokunta ry Ruosniemen Hanurit ry 900 Satakunnan harrastemuusikoiden tuki ry 300 Satakunnan Kansanmusiikkiyhdistys ry 480 Kulttuuritoimen vuoden 2011 talousarvioon budjetoidut kohdennetut avustukset. Rakastajat-teatteri Porin Bändikeskus (kiinteistön ylläpitokulut) Porin Ooppera ry Satakunnan Elävän Kuvan Keskus Tanssitaiteen edistäminen Tanssikoulu Liisa Nojonen sis taiteen perusopetusavustusta P.D.C. - Pori Dance Company Läntisen tanssin aluekeskus Yhteensä

6 3. Kulttuuriasiainkeskus Kulttuuritoimi on Porin kaupungin peruspalveluyksikkö. Kulttuuriasiainkeskus on kaupungin kulttuuritointa koordinoiva hallinto- ja palveluyksikkö. Kulttuuriasiainkeskus tukee ammattitaiteilijoiden ja kulttuurinharrastajien työtä, sekä toimii asiakaslähtöisen kansalaisnäkökulman välittäjänä. Kulttuuriasiainkeskuksen toimenkuva koostuu kulttuuripalvelujen, -pääoman ja perinnön välittämisestä, tuottamisesta ja tallentamisesta. Kulttuuriasiainkeskuksen toimintaan kuuluvat Kulttuuritalo Annankatu 6, Pori Folk -festivaali, Kinokellari, Porin Filharmoninen kuoro sekä kaupungin virallisten vuotuisjuhlien järjestäminen. Kulttuuriasiainkeskuksen alaisuuteen kuuluu myös Porin taidekoulu sekä sen yhteydessä toimivat Porin lasten ja nuorten kuvataidekoulu ja Porin Videotuki. Kulttuuritoimen toimialan esittelystä kulttuurilautakunnalle vastaa kulttuuritoimen johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii kulttuurijohtaja ja esittelijöinä yksiköitten johtajat. Toimintavuonna 2011 kulttuuritoimen johtoryhmä valmisteli toimialaansa liittyviä lausuntoja ja esityksiä sekä kulttuuritoimen kehittämistä koskevia yhteisiä asioita. Johtoryhmä osallistui kokonaisuudessaan kulttuuritoimen yhteistyötoimikunnan työhön. Kulttuurijohtaja edusti kulttuuritointa kaupungin palvelutoimen johtoryhmässä, kaupunkitason johtoryhmässä sekä toimi työantajan edustajana yleisvarajäsenenä kaupunkitason yhteistyötoimikunnassa. Toimintavuonna 2011 kulttuurijohtaja Jaana Simula toimi kaupungin henkilöstöstrategian valmisteluryhmässä, Lapsi- ja nuorisopoliittisessa johtoryhmässä, Porin Teatteritalon peruskorjausta valmistelevassa toimikunnassa, Palmgren-konservatorion siirtämistä koulutuslautakunnan alaisuuteen selvittävässä työryhmässä, Porin kaupungin palveluiden kehittämisryhmä PAXissa sekä Pori-konsernin kehittäjätiimissä. Kulttuurijohtaja Jaana Simula osallistui seuraavien ohjaus- ja johtoryhmien sekä hankkeiden toimintaan: Porin kaupungin graafisen ilmeen uudistamisen ohjausryhmä, Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikön ja Taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja median osaston Creative Leadership hanke CREA, Porin Jokikeskus -hanke, Soiva Satakunta -hanke ja varajäsenenä Tekesin rahoittamassa, Turun yliopiston hallinnoimassa Kulttuurituotannon kaupunkitilat tapahtumallisuus, luovien alojen yrittäjyys ja kiinteistöjen kehittäminen hankkeessa, ja varajäsenenä JOHDE luovien alojen tapahtumatuotannon johtajaosaamisen kehittäminen hankkeessa sekä HITTI Hyvinvointipalvelujen innovatiivinen johtaminen ja kehittäminen ja SATA aluetaloustutkimus ja tilastotietopalvelu hankkeiden ohjausryhmissä, Kaste-ohjelman Länsi-Suomen alueellisen johtoryhmässä sekä Kuntatyönantajien edustajana Musiikki-, teatteri- ja tanssialan koulutustoimikunnassa. Kulttuurijohtaja toimi myös Pyhän Henrikin säätiön Pyhän Henrikin kulttuuripalkinnon palkintotoimikunnassa. Porin kaupunginhallitus nimesi Simulan Maire Gullichsenin taidesäätiön hallitukseen. Kulttuurijohtaja valittiin Union of the Baltic Citiesin kulttuurikomitean varapuheenjohtajaksi Kaupungin viralliset juhlat Kulttuuritoimi tuottaa Porin kaupungin perinteiset juhlatilaisuudet. Vuosittain järjestettäviä tapahtumia ovat itsenäisyyspäivän juhla, joulurauhan julistus sekä uudenvuoden vastaanotto. Lisäksi kulttuuriasiainkeskuksen edustaja toimii Sodissa kaatuneitten haudoilla pidettävien juhlatapahtumien järjestelytoimikunnan koollekutsujana ja sihteerinä. Veteraani-, maanpuolustus- ja kansalaisjärjestöjen sekä kulttuurilautakunnan edustajista koostuvan työryhmän tehtävänä on vastata kaatuneitten muistopäivänä, itsenäisyyspäivänä sekä jouluaattona Porin sankarihaudoilla järjestettävistä muistojuhlallisuuksista. Kulttuurilautakunnan edustajana työryhmän toimintaan vuonna 2011 osallistui lautakunnan puheenjohtaja Marjatta Kaartinen. Porissa itsenäisyyspäivää juhlistettiin perinteisesti Keski-Porin kirkolla ja Promenadisalissa. Aamupäivällä Keski-Porin kirkolla ohjelmassa oli partiolaisten kynttilätervehdys sankarihaudoille, jumalanpalvelus Keski-Porin kirkossa sekä muistohetki ja seppelten lasku sankariristillä. Puheen muistohetkessä piti Lottaperinne Pori ry:n varapuheenjohtaja Helvi Walli ja loppurukouksen luki Keski-Porin seurakunnan kirkkoherra Kari Erkkola. Iltapäivällä Promenadisalissa itsenäisyyspäivän juhlapuheen piti Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen. Kulttuuritoimesta puheenvuoron käyttivät kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Marjatta Kaartinen sekä kulttuurijohtaja Jaana Simula. Pääjuhlassa esiintyivät näyttelijä Katariina Lohiniva, säveltaiteen läänintaiteilija Laura Piirto, Pori Big Band, Porin Mies-Laulun Välimiehet, Tanssiteatteri Tiina ja Heimo sekä Tyttökuoro Sävelsirkut. Itsenäisyyspäivä Keski-Porin sankariristillä 8 9 klo 9:00 klo 10:00 klo 10:50 klo 11:00 Hymni Puhe Kynttilät sankarihaudoille Porilaiset partiolaiset Jumalanpalvelus kirkossa Suomen sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen liput Kunniavartio sankariristille Satakunnan Sinibaretit Tervapadat syttyvät Muistohetki Suomen lippu, järjestöliput, veteraanit, seppeltenlaskijat, kuoro ja muu yleisö siirtyvät sankariristille. Porin Nuorisosoittokunta johtaa Markku Ollila Helvi Walli Lottaperinne Pori ry:n varapuheenjohtaja Seppelten lasku Sotainvalidit, Porin kaupunki, Porin ev.lut.seurakunnat, veteraanijärjestöt, kaatuneitten omaiset, reserviläisjärjestöt, sinibaretit sekä muut kansalaisjärjestöt yhdessä. Oi, kallis Suomenmaa Porin Mies-Laulu johtaa Guido Ausmaa Loppurukous Kari Erkkola Keski-Porin seurakunnan kirkkoherra Liput poistuvat, sitten yleisö Muistohetken jälkeen kirkossa ja kirkkotuvassa on kahvitarjoilu, jonka järjestelyistä vastaa Porin Sotilaskotiyhdistys ry. Sankariristi-tilaisuuden järjestää Sodissa kaatuneitten haudoilla pidettävien juhlatapahtumien järjestelytoimikunta, jonka koollekutsujana toimii Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus. Itsenäisyyspäivän juhla klo 13:00 Promenadikeskus Lippulaulu säv. Yrjö Kilpinen san. V. A. Koskenniemi Hiiden orjien laulu säv. Selim Palmgren san. Larin-Kyösti Humoreski säv. Jean Sibelius san. Larin-Kyösti Tervehdyssanat Preludium op. 45 No. 1 säv. Selim Palmgren Kiiriminna säv. trad. sov. A. Hynynen Saamen Neito joiku sov. S. Perkiö Juhlapuhe Tanssiesitys - otteita teoksesta Yksin yhdessä yksinäinen kor. Tiina Santavuo mus. Kiti Neuvonen, albumilta Nuoruustango ja Good Bye Lenin! Soundtrack Yksi ruusu on kasvanut laaksossa säv. trad. sov. Eero Koivitoinen Mun lähelle jää säv. ja sov. Markku Johansson san. Juha Vainio Juhani Aho 150v ote Juhani Ahon teoksesta Rautatie Satakunnan laulu säv. Aksel Törnudd san. Aino Voipio Päätössanat Maamme säv. Fredrik Pacius san. J. L. Runeberg suom. Paavo Cajander yleisö säestys Laura Piirto, piano Porin Mies-Laulun Välimiehet johtaa Guido Ausmaa Porin Mies-Laulun Välimiehet Jaana Simula Porin kaupungin kulttuurijohtaja Laura Piirto, piano säveltaiteen läänintaitelija Tyttökuoro Sävelsirkut johtaa Minna Liettyä- Tyni Tyttökuoro Sävelsirkut Aino-Maija Luukkonen Porin kaupunginjohtaja Tanssiteatteri Tiina ja Heimo Pori Big Band johtaa Juha Järvinen laulusolisti Hilkka Mäkitalo Pori Big Band Katariina Lohiniva, lausuntaa näyttelijä yleisö säestys Laura Piirto, piano Marjatta Kaartinen Porin kaupungin kulttuurilautakunnan pj. yleisö säestys Laura Piirto, piano Ohjelman päätyttyä salin ovilla jaetaan juhlaan osallistuneille kynttilä. Koristelut Porin kaupungin puistotoimi. Kunniamerkit. Tervetuloa Tilaisuuden järjestää Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus.

7 Joulurauhan julistus tilaisuus järjestettiin perinteiseen tapaan Porin Raatihuoneen edustalla jouluaattona Tilaisuus aloitettiin Porin VPK:n soittokunnan esittämillä hartailla joululauluilla. Niiden jälkeen laulettiin soittokunnan säestämänä virrestä Jumala ompi linnamme säkeet 1 ja 4. Kellon lyötyä soitettiin fanfaari ja kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen luki joulurauhan julistuksen. Tilaisuuden lopuksi laulettiin soittokunnan säestämänä Maamme-laulu sekä soitettiin Porilaisten marssi. Joulurauha julistettiin Porissa ensimmäisen kerran jo 1700-luvulla. Kyseistä vanhaa kaupunkilaistapaa alettiin vaalia uudelleen vuonna Juhlavan ja hartaan tilaisuuden tarkoituksena on virittää yleisö joulun juhlaan. Joulurauhan julistus Porissa jouluaattona Perinteinen jouluaaton ohjelma Porin Raatihuoneen edustalla: klo 11:45 Joululauluja klo 11:58 Virsi: Jumala ompi linnamme, säkeistöt 1 ja 4 klo 12:00 Fanfaari Joulurauhan julistus Maamme Porilaisten marssi Porin VPK:n soittokunta Porin VPK:n soittokunta ja yleisö kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen Porin VPK:n soittokunta ja yleisö Porin VPK:n soittokunta Tilaisuuden järjestää Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus. Vuoden vaihtumista juhlistettiin Porin kaupungin uudenvuoden vastaanotto -tilaisuudessa Raatihuoneen edustalla klo 23:40 alkaen. Tilaisuudessa Porin evankelisluterilaisen seurakunnan uudenvuoden tervehdyksen esitti pastori Silja-Maaria Kavasto. Porin kaupungin edustajana puheen piti kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja Oiva Kaltiokumpu. Uudenvuoden vastaanotto -tilaisuuden musiikista vastasi Porin Työväen Soittokunta. Raatihuoneen ohjelman jälkeen juhla jatkui totuttuun tapaan jokirannassa ilotulituksella, joka ammuttiin vuoden vaihduttua Kirjurinluodolta. Uudenvuoden vastaanotto Porissa Perinteinen uudenvuoden ohjelma Porin Raatihuoneen edustalla: 3.2. Kulttuuritalo Annankatu 6 Kulttuuritalo Annankatu 6 eli Annis on vuodesta 1981 toiminut monikulttuurinen, lasten ja nuorten omaehtoiseen kulttuuritoimintaan painottunut kulttuurikeskus. Anniksella keskeisiä toimintoja ovat teatteri ja musiikki. Vuonna 2011 Anniksella toimi 13 erillistä teatteriryhmää, joista 8 oli Porin Teatterinuoret ry:n alaisuudessa. Vuoden aikana oli 12 ensi-iltaa. Kesällä Leikkiteatteri ry. järjesti vuotiaille 8 teatterikurssia. Lisäksi Anniksella järjestettiin vuoden aikana myös muita teatteri- ja ilmaisutaidon kursseja ja leirejä. Syksyllä Kulttuuritalo Annankatu 6 osallistui Rakastajat-teatterin Lainsuojattomat-teatterifestivaalin toteuttamiseen. Kulttuuritalon musiikkitoiminnan puitteissa vuonna 2011 järjestettiin 16 musiikkitapahtumaa. Tarjonta koostui pääasiassa nykymusiikista kuten rock-, heavy- ja konemusiikkista. Vuoden aikana Anniksella harjoitteli noin bändiä. Anniksen tiloissa toimii myös äänitysstudio. Kulttuuritalo Annankatu 6:n muun toiminnan piiriin kuuluivat muun muassa animé klubi Jinsei sekä Noita Nytenenän taikatalo, joka oli lapsille suunnattu perinteinen, monitaiteellinen seikkailu- ja toimintatapahtuma. Vuoden 2011 aikana Anniksella oli myös näyttelytoimintaa. Näyttelytilan pääasiallisia käyttäjiä olivat Porin lasten ja nuorten kuvataidekoulu, Satakunnan lastenkulttuuriverkosto, koulut sekä yksittäiset nuoret taiteilijat. Lisäksi toimintavuonna 2011 Annis osallistui eri yhteistyöhankkeisiin kuten Taavin tulet -tulitaidetapahtumaan sekä Joulu-Porin avajaisiin. Yhteishankkeina myös Anniksella järjestettiin useita eri tapahtumia ja teemapäiviä. Annis on Suomessa yksi harvoista paikoista, missä graffiti / seinämaalaus on sallittua ja mihin alan harrastajat tulevat pitkienkin matkojen päästä toteuttamaan luovuuttaan. Annis on tärkeä nuoriso- ja kulttuurialan työharjoittelupaikka Porissa. Kulttuuritalossa kävi vuonna 2011 yhteensä henkilöä. Anniksen poiminnat 2011 teatterivierailuita aiempaa enemmän elokuvaensi-iltoja ja muita elokuvaesityksiä Noita Nytenän Taikatalossa noin 2000 kävijää bänditapahtumia 16 uutta toimintaa: - draamatyöpajoja kouluille ja opiskelijoille - avoimet improvisaatioillat joko toinen sunnuntai - Roolipelaajat - Hårrår huset tapahtuma - Marrasmarkkinat-tapahtuma klo 23:40 Porilaisten marssi Porin Työväen Soittokunta Virsi: Jumala ompi linnamme, Porin Työväen Soittokunta ja yleisö 3.3. Pori Folk festivaali säkeistöt 1 ja 4 Uudenvuoden tervehdyspuheenvuorot Järjestyksessään kahdestoista Pori Folk -festivaali esitteli neljän päivän aikana satakuntalaiselle yleisölle yli 500 kansantaitajaa. Tärkeimpänä esiintyjäryhmänä Folkissa olivat Porin ev.lut. seurakunta pastori Silja-Maaria Kavasto satakuntalaiset kansanmusiikki- ja tanssiryhmät. Porin kaupunki kaupunginvaltuuston 2.varapuheenjohtaja Uudistunut kaupunkifestivaali tarjosi ympäri Poria perinteisen kansanmusiikin ja tanssin rinnalla folkkulttuurin nykytuulahduksia. Uuden aallon suuntauksina Pori Folkissa kuultiin kokeellista Oiva Kaltiokumpu Maamme klo 24:00 Ilotulitus Kirjurinluodolta Porin Työväen Soittokunta ja yleisö SkyStar - Ilotulitusnäytökset folkia ja improvisoitua musiikkia. Myös folkrock, balkantorvet, rapriimit sekä mies ja kitara musiikki kuuluivat ohjelmistoon. Festivaali tuotti folkin nykyvirtauksia luotaavan ohjelmistonsa pääosin yhteistyössä paikallisten porilaisten kulttuuritoimijoiden kanssa. (ammutaan Raatihuoneen ohjelman päätyttyä) Tilaisuuden järjestää Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus. Kansainvälistä väriä festivaaleille toivat Venäjältä virtuoosimaista mustalaismusiikkia soittanut trio Loyko sekä musiikin eri tyylilajeja kepeän luontevasti soitossaan yhdistellyt Opa!. Virosta kuultiin lauluyhtye Heinavankerilta keskiaikaista kirkkomusiikkia. Kansainvälistä kulttuurivaihtoa 10 koettiin myös poikkitaiteellisessa EKO-konsertissa. Siinä saksalaisen Martin Dasken äänitaide sekä ecuadorilaisen Miguel Arcosin kierrätysmateriaali- ja suomalaisen Juhana Nyrhisen perin- 11

8 nesoittimien soinnit yhdistyivät Porin taidemuseossa esillä olevaan brittiläisen Andy Goldsworthyn ympäristöteokseen. Kotimaisista kärkinimistä Pori Folkissa esiintyy kansainvälisissäkin mittelöissä menestynyt basso ja haitari duo Lepistö & Lehti sekä romanimusiikin tulkitsija ja asiantuntija mestarikansanlaulaja Hilja Grönfors. Suomalaisen kokeellisen folkin huipulta mukana olivat Islaja, Kiila ja Kemialliset. Näytteen porilaisesta osaamisesta antoivat muun muassa Jouko Kuusela trio, Palje Klubin Pelimannit sekä Ruosniemen hanurit. Kansanmusiikin saralla ansioituneista muusikoista Folkissa esiintyivät mestaripelimannit Airi Hautamäki, Harry Wessman ja Arvo Viitaniemi yhtyeineen sekä Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut kansanmusiikkiyhtye Wilssonin Pelimannit (perustettu 1956). Erityiskohderyhmistä Pori Folk tarjosi maksutonta ohjelmaa päiväkotilapsille ja koululaisille sekä ikäihmisille. Neljänä päivänä Porin alueen päiväkodeissa, kouluissa, palvelu- ja vanhainkodeissa järjestetty ohjelma koostui musiikkikulttuurityöpajoista sekä pelimannikonsertteista. Festivaali täytti ohjelmapaikat ilmoittautumisjärjestyksessä. Pori Folkin ohjelmistoon kuuluivat myös suositut oheistapahtumat; maakunnan kädentaitajien Käsityötori Korsmanin talolla ( ) sekä ruoka- ja juomaelämyksiä tarjoava Pori Fiesta viinifestivaali Eetunaukiolla ( ). Festivaalin tapahtumapaikkoina olivat: Korsmanin talo, Eetunaukio, Kauppakeskus BePOP, Porin Teatteri, Porin taidemuseo, Kulttuuritalo Annankatu 6, Rakastajat-teatteri, Porin Mies-Laulun talo, Teljän kirkko sekä Porin kaupungin vanhainkodit (4 kpl), palvelutalot / päiväkeskukset (4 kpl) ja päiväkodit (3 kpl) Musamatkoja menneeseen -tapahtumat Kulttuuriasiainkeskus uudisti Pori Folk klubitoimintaa syksyllä 2010 muun muassa nimen ja järjestämisaikojen osalta. Klubit nimettiin Musamatkoja menneeseen tapahtumiksi ja niitä alettiin järjestää sitoutettuna Satakunnan Museon tapahtumatuotantoon. Toimintavuoden 2011 musamatkoilla tutustuttiin menneiden vuosikymmenien musiikkiin eri esiintyjien johdattamana. Musiikkitapahtumat liittyivät Satakunnan Museossa esillä olevien näyttelyiden teemoihin. Musiikkitapahtumat järjestettiin Satakunnan Museossa (Hallituskatu 11). Kaikille musamatkoille oli vapaa pääsy. Musamatkoja menneesen -tapahtumat Satakunnan Museossa vuonna Ystävyyttä ja rakkautta. Näyttelijä-muusikot Heidi Rantakeisu ja Teemu Niemelä esittivät musiikkia ystävyydestä ja rakkaudesta liittyen Liisa Juhantalon näyttelyyn Sydämen kyllyydestä Lauantaitanssit vanhaan malliin. Porin Pelimannit, orkesterin johtajina Director Musices Esa Laiho ja toiminnanjohtaja Veijo Pihlajamäki esittivät lukujen tanssimusiikkia liittyen Bolstabor och andra -näyttelyyn Leninkejä, leveitä lahkeita ja muotimusiikkia. Museon Salissa esiteltiin lukujen muotia Pesofati-Pelimannien tahdissa. Pelimannit jatkoivat esitystä laulusolisti Tuija Vienosen kanssa muotinäytöksen jälkeen. Esitys liittyi Pori, kesä ja kamera -näyttelyyn Kinokellari-elokuvatoiminta Vuonna 2011 Kinokellari tarjosi yleisölle 34. toimintavuotenaan jälleen laadukkaita ja kiintoisia elokuvaelämyksiä monipuolisella ohjelmistollaan. Esitykset suunnattiin alueellisesti ja ikäryhmittäin monipuolisesti. Toiminnasta vastasi kulttuuriassistentti, joka laati ohjelmistot, tiedotti, hoisi yhteydet sidosryhmiin sekä valvoi käytännön toiminnan toteutumisen. Promenadikeskuksessa järjestettiin sekä keväällä että syksyllä 10 lauantaimatineaa 35 mm:n formaatilla Finnkinon saleissa. Myös kaikki lähiöesitykset toteutettiin 35 mm:n formaatilla. Lastenelokuvaesityksiä järjestettiin keväällä kaksi ja syksyllä kolme Kyläsaaren kylätalossa, Reposaaren koululla, Lattomeren nuorisoseurantalossa, Ahlaisten kylätalolla sekä Lyttylän kylätalolla. Ojantien toimintakeskuksessa järjestettiin sekä keväällä että syksyllä yksi lastenelokuvaesitys. Aikuisille lähiöesityksiä järjestettiin keväällä kaksi Reposaaressa ja Ahlaisissa sekä keväällä ja syksyllä yksi Viikarin Valkaman päiväkeskus Ainossa ja Oivassa. Vanhusten kolmen 16 mm:n elokuvan sarjasta toteutettiin keväällä kolme Himmelissä, Liinaharjan vanhainkodissa, Viikkarin valkamassa, Ojantien toimintakeskuksessa, Diakonialaitoksella, Liinaharjan vanhustentaloissa, Kyläsaaren vanhainkodissa, Sibeliuspuiston vanhustentalolla, Pihlavan vanhustentaloilla sekä Reposaaren kerhohuoneella. Kaksi sarjan elokuvista esitettiin Ahlaisten vanhustentalossa ja yksi 400-vuotiskodissa, Itsenäisyyskadun veljeskodissa sekä Pormestarinluodon vanhustentaloissa. Syksyllä vanhuksille esitettiin yksi elokuva Himmelissä, Liinaharjan vanhainkodissa, Viikkarin valkamassa, Ojantien toimintakeskuksessa, Diakonialaitoksella, Kyläsaaren vanhainkodissa sekä Itsenäisyydenkadun veljeskodissa. Kinokellari neuvoi ja auttoi järjestöjä, yhdistyksiä, seuroja, hallinnollisia instansseja sekä yksittäisiä kuntalaisia elokuvaan liittyvissä asioissa. Matineoiden yhteydessä tarjottiin informaatiota esitettävistä elokuvista. Koko toimintakaudella esityksiä oli yhteensä 91 ja katsojia Porin Filharmoninen kuoro Porin Filharmoninen kuoro on sekakuoro, joka perustettiin porilaisen kuoromusiikin yhteistyönäytöksi vuonna Kuoron kokoonpanossa on noin 75 laulajaa. Kuoro harjoittelee kevät- ja syyskaudella laaditun aikataulun mukaisesti perjantaisin Palmgren-konservatorion salissa. Filharmonisen kuoron taiteellisena johtajana toimii kuorokapellimestari Ognian Vassilev ja kuoromestarina Mira Vassileva. Lisäksi kuorolla on oma sihteeri sekä omat stemmavastaavat. Toimintavuonna 2011 vietettiin Porin Filharmonisen kuoron 15-vuotisjuhlavuotta. Kuoron konserttiohjelmassa olivat Johann Sebastian Bachin Magnificat sekä Duke Ellingtonin Sacred Concert. Konsertit järjestettiin Keski-Porin kirkossa; ensiksi mainittu yhteistyössä Pori Sinfoniettan ja jälkimmäinen Pori Big Bandin kanssa. Suomen Kuoronjohtajayhdistys valitsi kuoronjohtaja Ognian Vassilevin Vuoden Kuoronjohtajaksi Yhdistys perusteli Vassilevin valintaa muun muassa sillä, että hän on rakentanut kaupunkiin elinvoimaisen ja korkeatasoisen kuoroverkoston ja muuttanut merkittävällä tavalla kaupungin kuorotoiminnan kuvaa. Vuoden kuoronjohtaja palkinto luovutettiin Vassileville joulukonsertissa Keski-Porin kirkossa lauantaina Kulttuurigalleria Yes Sir, alkaa polttaa! Dj El Bimbo (Vesa Salmi) soitti Museoiden yönä Salissa 1970-luvun diskohittejä liittyen Pori, kesä ja kamera -näyttelyyn luvun disko. Uusintana järjestetty dj El Bimbon (Vesa Salmi) johdattama 1970-luvun disko päätti Pori, kesä ja kamera -näyttelyn Toimintavuonna 2011 Kulttuurigalleriassa järjestettiin näyttelyitä kevät- ja kesäkaudella normaalisti kuukauden vaihtoperiodilla. Syyskaudelle näyttelytilavarauksia ei tehty kulttuuriasiainkeskuksen toimipaikan muuttovalmistelujen takia. Loppuvuonna muuttoprosessin selvittyä pystyttiin nopealla aikataululla toteuttamaan yksi näyttely marras-joulukuussa. Kulttuuriasiainkeskuksen toimipaikka siirtyi vuoden 2012 alusta Porin Raatihuoneelle. Muuton 12 13

9 myötä Kulttuurigallerian toiminta päättyi, koska Raatihuoneelta ei löytynyt sopivia tiloja säännöllisesti vaihtuvien näyttelyjen järjestämiseksi. Kulttuurigalleria toimi Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen ( / ent. kulttuuritoimiston) Antinkatu 5:n tiloissa vuosina Näyttelytilassa järjestettiin vuosittain keskimäärin 12 näyttelyä. Kulttuurigallerian toimintaperiaatteena oli avoimuus kaikelle taiteelle ja luovalle tekemiselle. Näyttelytila oli ilmainen näytteilleasettajalle ja galleriaan pyrittiin ottamaan tasapuolisesti eri alojen näyttelyjä niin yksittäisiltä taiteilijoilta kuin yhdistyksiltäkin. Myös koululuokat järjestivät tilassa näyttelyitä Kulttuurilähettiläs Kulttuurigallerian näyttelyvuosi Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus: Kulttuurilähettiläs Jorma Uotisen muotokuva ja tervehdyskirja Marjo Maljanen: Schintilla - grafiikkaa ja maalauksia Porin lasten ja nuorten kuvataidekoulu: Porin lasten ja nuorten kuvataidekoulu 20 vuotta - oppilastyönäyttely Marja Rauta ja Piritta Aaltonen: Kohtaaminen - huovutustaiteilijoiden yhteisnäyttely SAMK / Kankaanpään taidekoulun lopputyönäyttely / Sanna Pitkänen: Kierros kaikille Rauman Kameraseura: Sydäntä lähellä -valokuvanäyttely Graafikko Sanna Pappila ja kuvanveistäjä Ville Kirjanen: We awesome, you welcome SAMK / BUIC: Stories from Thailand - dokumentaarinen valokuva näyttely Bangkokista ja sen lähistöltä Porin kaupungin ensimmäiseksi kulttuurilähettilääksi nimettiin syksyllä 2010 koreografi, tanssitaiteilija Jorma Uotinen. Kulttuurilautakunnan määrittelemän lähettilästehtävän tavoitteena on ensisijaisesti parantaa valtakunnallista Pori-tuntemusta. Tehtävä kytkeytyy myös osaksi yhteen Pori 2016 kaupunkistrategian linjaukseen, jonka mukaan Porin asemaa kansainvälisesti tunnettuna kulttuurikaupunkina tullaan vahvistamaan vuosina Kulttuurilähettiläs tukee toiminnallaan Porin kulttuurillista mainetta. Lähettiläs on porilaisia ja Porin kulttuurikenttää ja -toimijoita inspiroiva henkilö, jolla on kansallista ja kansainvälistä vaikutuspintaa. Kulttuurilähettiläs valitaan kulttuurilautakunnan kutsusta valtuustokausittain. Tulevaisuudessa Porilla on useita kulttuurilähettiläitä, sillä aiemmin nimettyjen on tarkoitus jatkaa aina uusien rinnalla. Porin ensimmäinen kulttuurilähettiläs Jorma Uotinen valittiin tehtävään sekä kuluvalle että seuraavalle valtuustokaudelle. Toimintavuonna 2011 kulttuurilähettiläs osallistui Porin kulttuurin kehittämistyöryhmän toimintaan sekä esiintyi Porissa ja maakunnassa muun muassa Satakunta UNICEF-maakunta 2011 yhteistyön puitteissa. 4. Verkottuminen ja hankeyhteistyö 4.1. Kulttuuritoimen ja perusturvan seniorityöryhmä Ikääntyvän väestöpohjan luoman haasteen myötä kulttuuritoimi on pyrkinyt aktiivisesti kehittämään ja edistämään senioreille suunnattujen kulttuuripalvelujen saatavuutta. Kulttuuritoimen ja perusturvan kymmenjäsenisessä seniorityöryhmässä ovat edustettuna kulttuurilaitokset, vanhustyö, vapaaehtoistoiminta, evankelisluterilainen seurakunta sekä kolmas sektori. Työryhmän tavoitteisiin kuuluu myös yhteistyöprojektien toteuttaminen erilaisten yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Lisäksi maakunnallinen verkottuminen on osa työryhmän toimintastrategiaa. Porin kaupungin kulttuuritoimen ja perusturvan seniorityöryhmä on perustettu syksyllä Toimintavuonna 2011 seniorityöryhmä osallistui tammikuussa Vapaaehtoistyön Messuille. Porin seurakuntakeskuksessa järjestetyssä tapahtumassa työryhmä esitteli yleisölle toimintaansa ja tuottamiaan palveluja sekä verkottui muiden näytteilleasettajien kanssa. Vapaaehtoistyön Messuilla kulttuurijohtaja Jaana Simula käytti tapahtuman avauspuheenvuoron. Maaliskuussa seniorityöryhmä järjesti Porin kaupungin kulttuuritoimen ja perusturvan sekä Porin evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän toimipaikoissa perinteisen Seniorien kulttuuriviikko tapahtuman Viikon aikana varttuneelle väelle oli tarjolla useita ilmaistapahtumia kuten viriketoimintaa, luentoja, taideteos- ja näyttelyesittelyjä. Lokakuussa seniorityöryhmä järjesti ensimmäistä kertaa ohjelmaa Valtakunnallisella vanhustenviikolla Laaja ohjelmatarjonta sisälsi osallistavia työpajoja sekä monipuolisia kulttuurielämyksiä luennon, elokuvan, taideteos- ja näyttelyesittelyjen parissa. Avoimien tapahtumien lisäksi ohjelmaa järjestettiin kohdennetusti Palvelukoti Jokirannan asukkaille. Porin taidemuseon suunnittelemissa tapahtumissa nukketeatteritaiteilija Roosa Halme sekä kuvataiteilija Maria Markkio kävivät tervehtimässä ja osallistamassa palvelukodin asukkaita kulttuurielämyksiin. Toimintavuonna 2011 seniorityöryhmä jatkoi Kulttuuriboksi-palvelun ylläpitoa ja kehittämistä. Kulttuuriboksista on neljä versiota; kevät-, kesä-, syys- sekä talviteemalla toteutettuna. Kulttuuriboksit sisältävät muun muassa valokuvia, taidetta, kirjoja ja musiikkia, jotka on kerätty Satakunnan Museon, Porin taidemuseon, Porin kaupunginkirjaston sekä kulttuuriasiainkeskuksen kokoelmista. Palvelu on tarkoitettu pääasiassa senioreiden ja ikäihmisten viriketoiminnasta vastaaville ohjaajille ja ryhmänvetäjille. Kulttuuriboksi tarjoaa sisältönsä puolesta yhdessäolon ja tekemisen virikkeitä esimerkiksi vanhainkodeissa, päiväkeskuksissa, sairaaloissa ja kerhotaloissa kokoontuville toimintaryhmille. Kulttuuriboksia voi lainata kulttuuriasiainkeskuksesta Tanssitaideyhteistyö Läntisen tanssin aluekeskuksen tehtävänä on edistää tanssitaiteen palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta sekä työllistää tanssialan ammattilaisia Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Tanssikeskus tukee taiteilijoiden työskentelymahdollisuuksia, vahvistaa alan osaamista ja tehostaa toimijoiden yhteistyötä. Keskeisimpiä toiminnan alueita ovat uusien ammattilaistuotantojen osatuottaminen sekä kiertue-, vierailu- ja residenssitoiminnan organisointi ja yleisökasvatus. Läntisen tanssin aluekeskuksen kotipaikka on Turku. Tanssikeskuksen toimintaa tukevat Turun, Porin ja Salon kaupungit. Vuonna 2011 Porin kaupunki myönsi Läntisen tanssin aluekeskukselle euron tuen. Aluekeskusyhteistyö kuului kulttuuritoimen toimialaan ja Porin kaupunkia aluekeskuksen hallituksessa edusti kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Marjatta Kaartinen ja ohjausryhmässä kulttuurijohtaja Jaana Simula. Toimintavuonna 2011 aluekeskusyhteistyön puitteissa porilainen ammattiryhmä P.D.C. (Pori Dance Company) sai tanssikeskukselta merkittävän tuen toimintaansa

10 4.3. Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa -hanke Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen koordinoima Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa neuvontahanke käynnistyi tammikuussa Kevään aikana projektille muodostettiin kahdeksanjäseninen ohjausryhmä, joka koostuu kulttuuri-, vapaa-aika-, elinkeino- sekä sosiaali- ja terveysalojen asiantuntijaedustajista niin julkiselta kuin kolmanneltakin sektorilta. Neuvontahankkeen keskeisin ja näkyvin toiminta on kulttuurin saavutettavuutta käsittelevä koulutus. Toimintavuoden 2011 syksyllä luotiin viisipäiväinen koulutuspaketti. Suunnittelussa oli suurena apuna valtakunnallinen Kulttuuria kaikille -palvelu ja heidän asiantuntijansa. Ensimmäinen koulutus pidettiin marraskuussa Porissa Ravintola Liisanpuistossa. Koulutuksen aiheena oli Saavutettava kulttuuri ja koulutukseen osallistui reilu 40 kulttuurialan asiantuntijaa. Syksyllä 2011 hanke käynnisti Ystäväpassi-toimintaa yhteistyössä Satakunnan Kehitysvammaisten tukipiirin kanssa. Toteutuessaan Ystäväpassi mahdollistaisi ystävän / tukihenkilön pääsyn apua tarvitsevan ihmisen kanssa maksutta kulttuuripalvelujen piiriin. Ystäväpassi voisi parhaimmillaan olla matalan kynnyksen palvelu, joka ei perustu diagnoosiin vaan ihmisen omaan sanaan. Lisäksi syksyn aikana hankkeelle tehtiin viestintäsuunnitelma ja uusi toimintasuunnitelma. Hankkeelle anottiin OKM:sta toimintaan lisäaikaa syyskuun 2012 loppuun asti. Hankkeelle luotiin myös logo ja graafinen ilme osuuskunta Kallo Worksin toimesta. Hankkeella on omat kotisivut Porin kaupungin kulttuuriasiankeskuksen nettisivustolla. Hankkeen koordinaattori on esitellyt projektia useissa eri foorumeissa ja tilaisuuksissa. 5. Taiteen perusopetus Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä julkisin varoin kokonaan tai osittain rahoitettua taideopetusta järjestetään osana yleissivistävää tai ammatillista koulutusta ja taiteen perusopetuksena. Lain 633/1998 mukainen taiteen perusopetus on koulun ulkopuolista ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua taidekasvatusta. Taiteen perusopetusta annetaan muun muassa musiikkioppilaitoksissa, kuvataidekouluissa, tanssioppilaitoksissa, käsityökouluissa, kansalais- ja työväenopistoissa ja muissa oppilaitoksissa. Laki ja asetus taiteen perusopetuksesta astuivat voimaan 1990-luvun alussa. Nykyinen lainsäädäntö on vuodelta Eduskunnan säätämän lain (633/ ) perusteella Porin kaupunki on vastuussa siitä, että taiteen perusopetusta järjestetään kaupungissa ko. laissa annettujen säädösten ja ohjeistusten mukaisesti. Nykyinen voimassa oleva toimintamalli taiteen perusopetuksen järjestämisestä Porissa perustuu kaupunginhallituksen tekemään päätökseen. Päätöspohjana oli Taiteen perusopetuksen työryhmän kaupunginhallitukselle antama esitys. Toimintamallin periaatteellisena linjauksena on, että taiteen perusopetus toteutetaan kaupungissa pääsääntöisesti kunnallisena palveluna. Taiteen perusopetuksen oppimäärät ovat laaja oppimäärä ja yleinen oppimäärä. Laaja ja yleinen oppimäärä ovat kaksi eri järjestelmää. Laaja oppimäärä on taidealakohtainen eli oppilas keskittyy yhden taiteenalan opiskeluun. Yleisessä oppimäärässä korostuu usean taiteenalan opiskelu ja taiteidenvälisyys eli oppilas voi harrastaa useaa taiteen alaa ja koota opintosuoritukset usean eri oppilaitoksen taideopetustarjonnasta. (OPH:n www-sivut.) Toimintavuonna 2011 kulttuuriasiainkeskus tuki Porin seudun kansalaisopiston, Tanssikoulu Liisa Nojosen sekä Rakennuskulttuuritalo Toivon ja Korsmanin talon järjestämää taiteen perusopetusta. Kulttuurilautakunta perusti taiteen perusopetuksen voimaannuttamiseksi ohjausryhmän ja päätti sen toimintasuunnitelmasta vuosille Taiteenperusopetuksen ohjausryhmään kuuluvat: rehtori Juha Järvinen Palmgren-konservatoriosta, vs. rehtori Annikka Suutari Porin taidekoulusta, rehtori Jari Kaasinen Porin seudun kansalaisopistosta, rehtori Jouni Saarinen koulutusvirastosta ja kulttuurijohtaja Jaana Simula kulttuuritoimesta Tanssikoulu Liisa Nojonen Tanssikoulu Liisa Nojosen toiminta-ajatuksena on mahdollistaa opiskelijoille monipuolinen ja ammattimainen alan koulutus- ja harrastemahdollisuus, joka kehittää luovuutta, sosiaalisuutta ja käytännön taitoja ja auttaa opiskelijaa ymmärtämään tanssitaide itsenäisenä taidemuotona. Koulun tavoitteena on kannustaa oppilasta terveelliseen liikkumiseen ja elämäntapaan, tukea oppilaan henkistä kasvua ja kehitystä sekä varmistaa tanssitaiteen perusopetuksen opetuspolku keskeytymättömänä varhaisiän opinnoista tanssitaiteen laajan perusopetuksen päättötodistukseen saakka. Laajan opetussuunnitelman rinnalla koululla on myös yleisen oppimäärän opetussuunnitelma. Koulun toimintatavoitteena on myös panostaa kansainvälisyyteen. Tanssikoulu Liisa Nojonen antaa taiteen perusopetuksen laajaa opetusta sekä yleiseen opetussuunnitelmaan perustuvaa että ammattiin ja / tai korkeakouluopintoihin tähtäävää koulutusta. Lisäksi tanssikoulu antaa mahdollisuuden ammattimaiseen harjoitteluun ja järjestää alan ammattilaisille (tanssijoille, opettajille ja näyttelijöille) jatkokoulutusta. Tanssikoulussa toimii myös kuusi erikoiskoulutusluokkaa. Opiskelijat saavat opinnoistaan todistuksen (yleisen / laajan opintojen päättötodistus) sekä kirjallista ja suullista palautetta opintojensa aikana. Yhteyttä vanhempien kanssa pidetään palavereissa, jaettavin tiedottein ja avointen ovien viikoilla. Toimintavuonna 2011 Tanssikoulu Liisa Nojonen opetus koostui viikoittaisista tanssitekniikkatunneista (38 viikkoa), tiivis- ja syventävistä kursseista, koreografia- ja esitysharjoituksista, teosanalyyseistä, luennoista sekä säännöllisestä esitystoiminnasta ja kiertueista mm. vanhainkoteihin ja Porin kaupungin sairaalaan ja yhteistuotannoista / esityksistä mm. Unicef-Gaala / Porin Sinfonietta, Taidetosetti ja Tid och Energi / Taidetoimikunta, The Kiss is still the Kiss / PDC Pori Dance Company, Palmgren-konservatorio. Tanssitaiteen perusopetuksen laajan ja yleisen opetussuunnitelman mukaisia tunteja pidettiin noin 7798 tuntia, jotka jakautuivat seuraavasti: varhaisiän opinnot yhteensä 596 tuntia, tanssitaiteen laajat opinnot yhteensä 4890 tuntia (sisältäen perusopinnot + syventävät opinnot, tiiviskurssit, teosanalyysit, kansainväliset 2 viikon kesäkurssit sekä harjoitus- ja esitystoiminnot kiertueineen) ja yleiset opinnot noin 2312 tuntia (sisältäen esitystoiminnan ja harjoitukset, ja teosanalyysit). Tanssikoulussa Liisa Nojosella opiskeli vuonna 2011 noin 799 opiskelijaa yhteensä viikkoa. Tanssitaiteen kansainvälisillä, kahden viikon mittaisilla kesäkursseilla opiskeli 239 opiskelijaa. Kehonhuollon, anatomian ja ravintotietouden luentosarjaan ja lopputenttiin osallistui 55 opiskelijaa. Toimintakaudella 2011 taiteen perusopetuksesta vastasi 23 opettajaa, joista 12 oli tiiviskurssiopettajia. Edellä mainituista opettajista 6 oli kansainvälisiä vierailijoita ja eri alojen asiantuntijoita. Toimintavuonna 2011 tanssikoulun henkilökunta osallistui alan jatkokoulutukseen (sisältäen taiteen perusopetuksen opintosisällöt ja tiiviskurssit). Tanssikoulu Liisa Nojosen opetussuunnitelma on laadittu Opetushallituksen vahvistamien taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän perusteiden mukaan. Porin kaupungin kulttuurihallinto on hyväksynyt opetussuunnitelman ja valinnut Tanssikoulu Liisa Nojosen vastaamaan taiteen perusopetuksen tanssin opetuksesta Porin kaupungissa alkaen. Tanssikoulun päivitetty opetussuunnitelma on ollut voimassa alkaen, ja sitä päivitetään säännöllisesti Kulttuuriperinteen opetus Esikoululaisten vierailu Korsmanin talossa on osa Porin kulttuuritoimen tukemaa taiteen perusopetuksen sanataiteen opetusta, joka on suunnattu koko ikäluokalle. Vierailu Korsmanin talossa eli Klapit ja konttuuri -opetus yhdistää paikallismurteen opetuksen kulttuuriperintökasvatukseen. Vuoden 2011 aikana Korsmanin talossa kävi 80 esikouluryhmää, joissa oli 683 lasta ja 159 aikuista (yhteensä 842 henkeä). Esikoululaisten lisäksi Toivossa ja Korsmanin talossa opastettiin 68 koululaisryhmää eri luokka-asteilta sekä Porista että maakunnasta. Koululaisia kävi yhteensä 489 oppilasta. Lisäksi Toivossa ja Korsmanin talossa järjestettiin kulttuuriperintöopetusta erilaisten työpajojen ja tapahtumapäivien muodossa. Näihin osallistui satoja eri-ikäisiä lapsia

11 6. Julkaisutoiminta Kulttuuri Porin kaupungin kulttuuritoimen pitkän aikavälin toimintasuunnitelma ( ) Kinokellarin kevätkauden 2011 ohjelmajuliste ( ) Porin kaupungin kulttuuritoimen senioripalvelut -esite / kevät 2011 sekä Seniorien kulttuuriviikon ohjelmajuliste ( ) Porin kaupungin kulttuurilautakunnan ja kulttuuriasiainkeskuksen toimintakertomus 2010 ( ) Pori Folk -festivaali: juliste ja käsiohjelma (07- / ) Kinokellarin syyskauden 2011 ohjelmajuliste ( ) Porin kaupungin kulttuuritoimen senioripalvelut -esite / syksy 2011 sekä Valtakunnallisen vanhustenviikon ohjelmajuliste ( ) Itsenäisyyspäivän juhlan käsiohjelma ( ) Porin kaupungin julkiset viestintäkanavat (tammi-joulukuu): - internet; Porin kaupungin internetsivustolla kulttuuritoimen omat verkkosivut, kaupungin yhteinen Uutisia Porista -sivu sekä tapahtumakalenteri - printtimedia; Porin kaupungin henkilöstölehti Karhunpalvelus 7. Kulttuuritoimen sisäiset työryhmät Työryhmien kokoonpanot vuonna 2011 Kulttuuritoimen johtoryhmä Jaana Simula, Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus, pj Leena Harmaala, Pori Sinfonietta Asko Hursti, Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto, vpj Erja Lehtonen / Antti Kaunisto, Kulttuuritalo Annankatu 6 Henna Jaatinen / Annika Suutari, Porin taidekoulu Esko Nummelin, Porin taidemuseo Juhani Ruohonen, Satakunnan Museo Timo Saario, JHL, pääluottamusmies Päivi Setälä / Marika Leinonen-Vainio, Porin lastenkulttuurikeskus Satakunnan lastenkulttuuriverkosto Jan-Kristian Kivi, Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus, sihteeri Kulttuuritoimen viestintätyöryhmä Jan-Kristian Kivi, Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus, pj Kirsi Jaakkola / Aija Amee, Porin lastenkulttuurikeskus Satakunnan lastenkulttuuriverkosto Martti Kaartinen / Jan-Rafael Impola / Marko Rantala, Kulttuuritalo Annankatu 6 Sari Kaarto, Satakunnan Museo Jarkko Montonen, Porin taidekoulu Katri Ojala / Kati Fager, Pori Sinfonietta Vesa Taimi, Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto Anni Venäläinen / Pia Hovi-Assad, Porin taidemuseo 8. Henkilökunta Vakinainen henkilökunta Jaana Simula, kulttuurijohtaja Jan-Rafael Impola, työnohjaaja Irma Inkinen, työnohjaaja Antti Kaunisto, nuorisotyönohjaaja Jan-Kristian Kivi, kulttuurikoordinaattori Erja Lehtonen, kulttuuritalon vastaava Tiina Lehtonen, hallintosihteeri Helvi Selesmaa, kulttuuriassistentti, 1.9. alkaen Emma Susi, kulttuurituottaja, 1.9. alkaen Mira Vassileva, kuoromestari Ognian Vassilev, kuoronjohtaja Pidemmät määräaikaiset työsuhteet Helvi Selesmaa, sivutoiminen elokuvatoimenhoitaja, saakka Lyhyemmät määräaikaiset työsuhteet Paula Eloranta, kulttuuriavustaja, Ann-Nina Järvinen, kulttuuriavustaja, Martti Kaartinen, kulttuurituottaja, Karoliina Kangasniemi, kulttuuriavustaja, Pauliina Loseva, soittaja, Petri Rantanen, huoltomies, Mirja Reunamo, ruokapalvelutyöntekijä, Oppisopimus Tuomas Keskimäki, kulttuuriavustaja, Marko Rantala, kulttuuriavustaja, Porin kaupungin koululaisten ja opiskelijoiden kesäaikaiseen palkkaamiseen saadun tuen turvin palkatut opiskelijat Eetu Henttonen, viestintäassistentti, Tommi Iivonen, tuotantoassistentti, Henkilökunnan koulutukset ja seminaariosallistumiset Jaana Simula: Taiteen perusopetus kansalais- ja työväenopistoissa seminaari, kuntaliitto, Tampere Valtakunnalliset orkesteripäivät, Suomen Sinfoniaorkesterit ry, Jyväskylä Maanpuolustuskurssi, Pori Kustannusvertailun tiedonkeruun koulutus, Kuntaliitto, Helsinki 4.5. Kohti kokoelmakeskusta seminaari, Satakunnan Museon kokoelmakeskusselvityshanke, Harjavalta NIMEÄ EI SAA JULKISTAA - TEKIJYYDEN ULOTTUVUUDET -seminaari, Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto, Pori Valtakunnalliset kirjastopäivät, Suomen kirjastoseura, Oulu Taikalampun tulevaisuusseminaari, Taikalamppuverkosto, Hämeenlinna Kulttuuritoimen sihteerien työryhmä Kati Kallionpää / Raija Broholm, Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto Birgit Heinonen, Porin taidekoulu Pirjo-Maija Laaksonen, Porin taidemuseo Tiina Lehtonen, Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus Sirpa Saarinen, Satakunnan Museo Anja Viitaniemi, Pori Sinfonietta Saavutettava kulttuuri, Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa hanke, Pori 18 19

12 2.12. Oman elämän ääni-seminaari, Me Itse ry, Pori Tuomas Keskimäki: Järjestyksenvalvojan peruskoulutus, 32 h, Pori Vartijan erityisen voimankäyttökoulutus, Pori Jan-Kristian Kivi: Järjestyksenvalvojan peruskoulutus, 32 h, Pori Vartijan erityisen voimankäyttökoulutus, Pori Kulttuurin kansainvälinen markkinointi, Sibelius-Akatemia / JOHDE-hanke, Turku Kulttuuritoimen tulosalueiden Porin kaupunginkirjasto - Satakunnan maakuntakirjasto (42), Pori Sinfonietta (46), Satakunnan Museo(47), Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus (48), Porin taidemuseo (49) ja Porin taidekoulu (50) toimintakulut ja -tuotot yhteensä vuonna 2011 Toimintatuotot Toimintakulut Nettomenot Marko Rantala: Järjestyksenvalvojan peruskoulutus, 32 h, Pori Vartijan erityisen voimankäyttökoulutus, Pori Petri Rantanen: Järjestyksenvalvojan peruskoulutus, 32h, Pori Emma Susi: Luovuutta peliin, Framilla-hanke, Nakkila ja Yhteisen brändin rakentaminen, JOHDE-hanke, Pori BrandDay2, HITTI- ja JOHDE-hanke, Pori Ognian Vassilev: Nuorisokuorokoulutustapahtuma, Helsinki Lisäksi toimintavuoden 2011 aikana kulttuuriasiainkeskuksen henkilökunta osallistui Porin kaupungin järjestämiin sisäisiin koulutuksiin. Porin kaupungin kulttuuritoimen organisaatiokaavio 9. Talous Kulttuuritoimen tulosalueen 48 menot ja tulot vuonna 2011 (Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus ja Kulttuuritalo Annankatu 6) Menot Henkilöstökulut Palvelujen ostot Avustukset Vuokrat Aineet, tarvikkeet, tavarat ja muut kulut Muut kulut 79 Toimintakulut yhteensä Tulot Pääsymaksut Muut tuet ja avustukset muilta Muut tuotot Vuokratuotot Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus Kulttuuritalo Annankatu 6 - Annis Porin taidekoulu Porin lasten ja nuorten kuvataidekoulu Porin Videotuki Porin kaupunginkirjasto - Satakunnan maakuntakirjasto Kulttuurilautakunta Kulttuurijohtaja Porin taidemuseo Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto Satakunnan Museo Luontotalo Arkki Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo Rosenlew-museo Pori Sinfonietta Toimintatuotot yhteensä Nettomenot yhteensä

13 Porin kaupungin kulttuurilautakunta kulttuuritoimi /kulttuuriasiainkeskus Hallituskatu 9A, Pori puh

Toimintakertomus 2010

Toimintakertomus 2010 Toimintakertomus 2010 SYKSY 2010 Finnkinon myyntipisteestä. Kinokellarin lippuja ei voi maksaa pankkikortilla. 18.9. Jacques Audiard: PROFEETTA, Ranska/Italia 2009, 2 t 39 min, K15 25.9. Jim Sheridan:

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) KULTTUURITOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KULTTUURILAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Toimiala

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Porin kaupungin kulttuurilautakunta kulttuuritoimi / kulttuuriasiainkeskus SISÄLLYSLUETTELO 1. Toiminnan tavoitteet, saavutukset ja hallinto...2 2. Kulttuurilautakunta...3 2.1. Luovan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013

Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Porin kaupungin kulttuurilautakunta kulttuuritoimi / kulttuuriasiainkeskus PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN ORGANISAATIOKAAVIO Apulaiskaupunginjohtaja Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 Porin kaupungin kulttuurilautakunta kulttuuritoimi / kulttuuriasiainkeskus PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN ORGANISAATIOKAAVIO Kulttuurilautakunta Apulaiskaupunginjohtaja Kulttuurijohtaja

Lisätiedot

18.-21.8.2011 KAUPUNKIFESTIVAALI

18.-21.8.2011 KAUPUNKIFESTIVAALI 18.-21.8.2011 KAUPUNKIFESTIVAALI EETUNAUKIO PORIN TEATTERI KULTTUURITALO ANNANKATU 6 KORSMANIN PIHA BEPOP RAKASTAJAT-TEATTERI PORIN TAIDEMUSEO PORIN MIES-LAULUN TALO TELJÄN KIRKKO WWW.PORI.FI/KULTTUURI/PORIFOLK

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8. 23.09.2015 Sivu 1 / 1 988/02.05.01/2015 144 Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.2015 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Osallistavaa tiedotusta Porin malliin Heli Nukki, Porin kaupunkisuunnittelu

Osallistavaa tiedotusta Porin malliin Heli Nukki, Porin kaupunkisuunnittelu Osallistavaa tiedotusta Porin malliin Heli Nukki, Porin kaupunkisuunnittelu Näyttely- kokonaisuus Osarahoitus: Euroopan aluekehitysrahasto Länsi-Suomi Toimintalinja 3: Alueiden saavutettavuuden ja toimintaympäristön

Lisätiedot

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv 2016-2017 -opetussuunnitelma-uudistus 2017-2018 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokous 12.10.2017 Kuvat: Sara Hildén -akatemia 1 26.9.2017 Taiteen perusopetus

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2014

PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2014 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2014 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti senioriväestölle suunnattuja kulttuuripalveluja. Porin kaupungin

Lisätiedot

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 Rikas elämä kaiken ikää. 21.2.2011 Sisällysluettelo 1. STRATEGIAN TARKOITUS 3 2. STRATEGIAN TAUSTAA 3 3. STRATEGIAN

Lisätiedot

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa

Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa Porin kulttuuritoimi veturina Emma Susi, kulttuurituottaja Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus Ideasta hankkeeksi koulutuspäivä Porin kaupunginkirjasto 3.10.2011

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 2 VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANO 2015 Pirkko Mäkelä, puheenjohtaja 23.6.2015 lähtien, Eläkeliiton Posion yhdistys ry Sari Ylisirniö, sihteeri23.6.2015

Lisätiedot

RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005. Vuonna 2005 jäseniä oli yhteensä 110, josta kunniajäseniä oli 2 ja kannattajajäseniä

RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005. Vuonna 2005 jäseniä oli yhteensä 110, josta kunniajäseniä oli 2 ja kannattajajäseniä RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 Vuonna 2005 Ruosniemen hanurit on kokoontunut harjoituksiin ja esiintynyt ahkerasti. Esiintymiset on kirjattu erilliseen liitteeseen (liite A). Harjoituksiin

Lisätiedot

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuri- ja liikuntapalvelut 21.8.2017 Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuripalvelut sekä liikuntapalvelut lukuina 2017 KULTTUURI- OSALLISTUJIA 9780 VARHAISKASVATUKSESTA (0-6 -VUOTIAAT) PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

Avara museo osana Porin taidemuseon kehittämistyötä

Avara museo osana Porin taidemuseon kehittämistyötä AVARA MUSEO Päätösseminaari 04.10.-05.10.2012 PORI Avara museo osana Porin taidemuseon kehittämistyötä Museonjohtaja Esko Nummelin Porin taidemuseo AVARA MUSEO Valtakunnallinen osio. Toimintalinja: Työmarkkinoiden

Lisätiedot

PORIN TAIDEMUSEO. tehtävämme. Satakunnan kulttuurin edistämisessä

PORIN TAIDEMUSEO. tehtävämme. Satakunnan kulttuurin edistämisessä PORIN TAIDEMUSEO tehtävämme Satakunnan kulttuurin edistämisessä Tehtävämme ja vastuualueemme Satakunnan kulttuurin edistämisessä PORIN TAIDEMUSEON TEHTÄVÄNÄ on Porin kulttuuritoimen yhteisten arvojen mukaisesti

Lisätiedot

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuurituottajana kunnassa Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuuri käsitteenä, ymmärretäänkö se? Kulttuuri yhdistetään vielä usein niin

Lisätiedot

1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3.

1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3. 1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3. Oulun oopperan tulevaisuus 4 4. Oulun oopperan uusi toimintamalli 4 4.1. Tuottajuuden

Lisätiedot

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 1 VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 2.-9.10.2016 2 Vanhusten viikko 2.-9.10.2016 3.-8.10. klo 11 13 & 17-19 Pullakahviresidenssi, avoimet ovet Taiteilijat Jukka Ristolainen ja Sanna Karlsson-Sutisna kutsuvat

Lisätiedot

KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015. Nurmeksen kaupunki

KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015. Nurmeksen kaupunki KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015 Nurmeksen kaupunki 2 Sisällysluettelo JOHDANTO Nurmeksen kaupungin visio 2013 ja toiminta-ajatus 3 Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 3 KULTTUURIPALVELUT JA MUSEO NURMEKSESSA

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Taidetoimijoiden ja taiteilijoiden yhteistyön kehittäminen sekä alueellisella että kansainvälisellä tasolla 2. Taidemuseon merkityksen kasvattaminen

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Muistio 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Aika 9.5.2016 kello 09:00-10:53 Paikka Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, 27500 Eura Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

KULTTUURIASIAINKESKUKSEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2016

KULTTUURIASIAINKESKUKSEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2016 KULTTUURIASIAINKESKUKSEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2016 1. TOIMINTA-AJATUS, ARVOT JA STRATEGISET PAINOPISTEET Kulttuuriasiainkeskus vastaa kulttuuritoimen hallintopalveluihin kuuluvista tehtävistä ja se toimii

Lisätiedot

Osaavat luovat MAAILMOJA

Osaavat luovat MAAILMOJA Osaavat luovat MAAILMOJA SASKY koulutuskuntayhtymä YLÄ-SATAKUNNAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (tiivistelmä) 1 Sisällysluettelo 1. Ylä-Satakunnan musiikkiopisto... 2 1.1. Oppilaitoksen toiminta-ajatus,

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS Mitä taiteen perusopetus on? Koulutuksen järjestäminen Taiteen perusopetuksen lainsäädäntö

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 3 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen... 4 4 Johtoryhmän

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Tavoite Alueelliset palvelut Alueelliset yleisöt Alueelliset sidosryhmät Paikallismuseotyön tukeminen: Paikallismuseoiden neuvonta

Tavoite Alueelliset palvelut Alueelliset yleisöt Alueelliset sidosryhmät Paikallismuseotyön tukeminen: Paikallismuseoiden neuvonta Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Museoiden tukeminen 2. Kulttuuriperinnön vaalimisen osallistavien menetelmien kehittäminen 3. Kulttuuriperintötiedon saavutettavuuden kehittäminen

Lisätiedot

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016 Ikäihmisten Neuvosto Toimintakertomus 2016 1 Sisällys YLEISTÄ... 2 JÄSENET... 3 TYÖVALIOKUNTA... 4 KOKOUKSET... 4 TAPAHTUMAT, KOULUTUKSET... 5 2 YLEISTÄ Ikäihmisten Neuvostolla oli historiansa kuudestoista

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Pöytäkirja 1 (12) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Aika 19.4.2016 kello 18:00-19:53 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, :00, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, :00, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SOTEJORY, 8.3.2016 18:00, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 3 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen... 4 4 Edellisen

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VUOSIKERTOMUS vuodelta 2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI VUOSIKERTOMUS 2/7 I TILAISUUDET 3 A. Kulttuuritoimiston järjestämät tilaisuudet 3 B. Viralliset juhlat 4 C. Yhteistyössä

Lisätiedot

Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja

Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 54. Porin Päivän tapahtumia 25.-28.9.2014 "Ystävät tehdään" Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 10-19.00 Kirjatreffit - Tapaa samanmielinen Porin kaupunginkirjasto Porin pääkirjasto

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:40. Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:40. Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 22.02.2019 kello 10:15-11:40 PAIKKA Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaaminen 3 35 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut

Lisätiedot

18 Satakunta Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

18 Satakunta Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 18 Satakunta 18.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 18.1. SATAKUNTA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 12 kpl Satakunnan

Lisätiedot

Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja

Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 54. Porin Päivän tapahtumia 25.-28.9.2014 "Ystävät tehdään" Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 10-19.00 Kirjatreffit - Tapaa samanmielinen Porin kaupunginkirjasto Porin pääkirjasto

Lisätiedot

18.1.2012. Palmgren-konservatorion hallinnollista asemaa 1.1.2013 lukien selvittävä työryhmä

18.1.2012. Palmgren-konservatorion hallinnollista asemaa 1.1.2013 lukien selvittävä työryhmä Pöytäkirja 1(3) 18.1.2012 Palmgren-konservatorion hallinnollista asemaa 1.1.2013 lukien selvittävä työryhmä Työryhmän kokous 3 Aika ke 18.1.2012 klo 11 13 Paikka Läsnä kaupungintalo, 2. kerroksen kokoushuone

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 117 15.11.2016 Kulttuurilautakunta 42 11.04.2017 Kaupunginhallitus 102 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 45 09.05.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/12.05.00/2016

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VUOSIKERTOMUS vuodelta 2015 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI VUOSIKERTOMUS 2/8 Sisällys I TILAISUUDET... 3 A. Kulttuuritoimiston järjestämät tilaisuudet... 3 B. Viralliset

Lisätiedot

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT KEVÄT 2014

PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT KEVÄT 2014 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT KEVÄT 2014 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti senioriväestölle suunnattuja kulttuuripalveluja. Porin kaupungin

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

SENIORIPALVELUT KEVÄT 2015

SENIORIPALVELUT KEVÄT 2015 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT KEVÄT 2015 Kuva: Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti senioriväestölle suunnattuja

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla

Lisätiedot

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE 1 HELSINGINTAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA2013 HALLITUKSENESITYSVUOSIKOKOUKSELLE 1.YLEISTÄ HelsinginTaiteilijaseurary:ntarkoituksenaonedistääjavalvoahelsinkiläistenkuvataiteilijoidenyleisiä jayhteisiäammatillisia,taloudellisiajasosiaalisiaetujasekäedistääsuurenyleisönkuvataiteen

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset:

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset: Vapaa-aikalautakunta 31 28.04.2015 Vapaa-aikalautakunta 44 27.05.2015 Kulttuuripalvelujen vuoden 2015 avustukset Vapla 28.04.2015 31 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1210 Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa - hanke moottorina uudistuksille?

Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa - hanke moottorina uudistuksille? Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa - hanke moottorina uudistuksille? Emma Susi, kulttuurituottaja Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus Kulttuuri saavutettavaksi Satakunnassa hankkeen päätösseminaari

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) Sivistysosaston toimisto Minna Vallin 1.12.2003

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) Sivistysosaston toimisto Minna Vallin 1.12.2003 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) KANSALLISEN VETERAANIPÄIVÄN (27.4.), KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄN (toukokuun 3. sunnuntai) JA ITSENÄISYYSPÄIVÄN (6.12.) VIETON MENETTELYTAPAOHJEET. Yleistä Ohje sitoo kaikkia allekirjoittaneita

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

luento ja esitelmätilaisuuksien pitämiseen.

luento ja esitelmätilaisuuksien pitämiseen. WILJAMI WILJAMIN KÄYNTIOSOITE Urheilukatu 1 Rovaniemen kulttuurilautakunta on vuokrannut Wiljamin monikäyttötilaksi rovaniemeläisille taide - ja kulttuuriyhdistyksille sekä muille toimijoille. Wiljami

Lisätiedot

3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 3 Etelä-Karjala 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Etelä-Karjalan maakunta jakautuu kahteen seutukuntaan ja kymmeneen kuntaan. Kunnista Imatra ja maakuntakeskus Lappeenranta

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/? 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 12/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 12/2016 Kokouskutsu/esityslista 1 (12) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 12/2016 Aika 15.11.2016 kello 18:00 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnäolijat Vasama Juha Lehtonen Harri Heino Oili

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Aiemmin Taiteen keskustoimikunta (1968 2012) Tehtävänä taiteen edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Myös kulttuurin

Lisätiedot

Aikuistoiminta Satakunnan Museossa

Aikuistoiminta Satakunnan Museossa Aikuistoiminta Satakunnan Museossa 15.12.2009 Museolehtori Carita Tulkki Satakunnan Museo www.pori.fi/smu 15.12.2009 1 Satakunnan Museon toimipisteet Satakunnan Museo v. 1888 Perusnäyttely Vesien sylistä

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA LIITE ------- Musiikki: Piano, musiikinteoria ja säveltapailu Tanssi Esittävät taiteet: Teatteritaide Visuaaliset

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa

Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 23.8.2018 Kaisa Koskela, Kulttuurin tulosyksikkö Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa Kulttuurin tulosyksikkö Kulttuurilautakunta Svenska

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto

Siilinjärven kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto Siilinjärven kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto 2014-2016 Siilinjärven kunta Vanhus- ja vammaisneuvosto Käyntiosoite: Kasurilantie 1 Postitusosoite: PL 5, 71801 Siilinjärvi Puhelin: 017 401 111, faksi:

Lisätiedot

SENIORIPALVELUT KEVÄT 2016

SENIORIPALVELUT KEVÄT 2016 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT KEVÄT 2016 Joogalauantai Porin taidemuseossa syksyllä 2015 (Kuva: Milla Grönman) PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti

Lisätiedot

KULTTUURIOHJELMA NURMIJÄRVEN KUNTA

KULTTUURIOHJELMA NURMIJÄRVEN KUNTA KULTTUURIOHJELMA NURMIJÄRVEN KUNTA Sisältö Kulttuurin vuoro...3 Laki kuntien kulttuuritoiminnasta...5 Visio vuodelle 2016...5 Nurmijärven kunnan arvot...6 Arvot kulttuurin näkökulmasta...7 Kriittiset menestystekijät...9

Lisätiedot

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO I LUKU... 3 TOIMIALA... 3 1 Toiminnan järjestäminen... 3 2 Toiminnan tarkoitus... 3 3 Oppilaitoksessa annettava opetus... 4 4 Oppilaat...

Lisätiedot

Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh

Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh Vapaa-aikalautakunta 41 19.05.2016 Kulttuuripalvelujen vuoden 2016 avustukset 1052/12/2016 Vapla 19.05.2016 41 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1200 Vapaa-aikalautakunta päätti

Lisätiedot

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 1.-8.10.2017 Vanhusten viikon pääjuhla ke 4.10. klo 13.00 Lappian juhlasalissa, Urheilukatu 6 Maanantaina 2.10. Kehitysvammaisten senioriryhmä Ikäihmisten tietokonekoulu klo

Lisätiedot

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012 LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012 Lasten Tampere ry Vuosikertomus 2012 Sisältö 1. Yleistä 2. Toiminta 2.1. Hyvät tavat kampanja 2.2. Lasten konsertti 2.3. Vuoden veturi 2.4. LOP tapahtuma 2.5. Yhteistyö

Lisätiedot

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Me haapavetiset ry:n 20-vuotisjuhlat v.2000 Suomalaisella Klubilla Kunniajäsenet diplomeineen vas. Atso Saajoranta,Tapio Lehtiniemi, Martti Pokela

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot