RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Vuonna 2005 jäseniä oli yhteensä 110, josta kunniajäseniä oli 2 ja kannattajajäseniä

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005. Vuonna 2005 jäseniä oli yhteensä 110, josta kunniajäseniä oli 2 ja kannattajajäseniä"

Transkriptio

1 RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 Vuonna 2005 Ruosniemen hanurit on kokoontunut harjoituksiin ja esiintynyt ahkerasti. Esiintymiset on kirjattu erilliseen liitteeseen (liite A). Harjoituksiin on kokoonnuttu Ruosniemen Koitossa kolmessa eri tasoisessa ryhmässä: alkeis-, väli- ja jatkoryhmässä. Taiteellisena johtajana kerhoa on ohjannut Arja Selin ja varajohtajana on toiminut Satu Salmenaho. Yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Väinö Virtanen. Vuonna 2005 jäseniä oli yhteensä 110, josta kunniajäseniä oli 2 ja kannattajajäseniä 19. Kerholle hankittiin pieni harmonikka, jotta nuoria soittajia saataisiin houkuteltua toimintaan mukaan. Myöskin lehti-ilmoittelulla syyskauden alkamisesta yritimme houkutella uusia soittajia mukaan. Näkyvyyttä pyrimme hankkimaan myös Antti Lehtolan kokoamalla ja Arja Selinin ylläpitämällä Ruosniemen hanurien internet-sivustolla. Ruosniemen hanurien nuoria on kannustettu kilpailutoimintaan. Alkeisryhmä on kokoontunut harjoituksiin maanantaisin Ismo Niinisalon johdolla. Kevätkaudella soittajia oli 26 ja harjoituskertoja 14. Syyskaudella soittajia oli 30 ja harjoituskertoja 13. Syyskaudella alkeisryhmään tuli 14 uutta soittajaa. Väliryhmä on kokoontunut harjoituksiin keskiviikkoisin Satu Salmenahon johdolla. Kevätkaudella soittajia oli 22 ja harjoituskertoja 18. Syyskaudella soittajia oli 21 ja harjoituskertoja 13. Jatkoryhmä on kokoontunut harjoituksiin keskiviikkoisin Arja Selinin johdolla. Kevätkaudella soittajia oli 31 ja harjoituskertoja 17. Syyskaudella soittajia oli 28 ja harjoituskertoja 14. Ylimääräiset kurssipäivät pidettiin väli- ja jatkoryhmille Työväen opiston auditoriossa ja Kuluneen vuoden aikana johtokunta on kokoontunut yhteensä kymmenen kertaa. Johtokuntaan ovat kuuluneet Väinö Virtanen (10), Simo Raukola (7), Leena Nolvi (10), Kirsti Lehtola (10), Reino Kaski (6), Mikko Kangasjärvi (10) ja Satu Salmenaho (7). Nimen jälkeen suluissa oleva luku kertoo, kuinka monta kertaa ko. hlö on osallistunut johtokunnan kokouksiin. Taiteellinen johtaja Arja Selin on ollut johtokunnan kokouksissa läsnä 10 kertaa ja alkeisryhmän vetäjä Ismo Niinisalo kerran.

2 Vuoden 2005 alkajaisiksi järjestimme Talvisoiton Ruosniemen Koitossa. Talvisoitossa esiintyivät Ruosniemen hanurien kaikki ryhmät. Konsertissa esiintyi lisäksi Otsolan harmonikkapoppoo Esa Laihon johdolla sekä Altti Haavisto ja Vesa Formunen. Ruosniemen hanurit sai kutsun Sata-Häme Soi -toimikunnan järjestämälle harmonikkaristeilylle Silja Europalle Väli- ja jatkoryhmät esiintyivät risteilyllä molempina päivinä. Väliryhmästä soittajia oli mukana 12 ja jatkoryhmästä 12. Antti Lehtola esitteli harmonikkaa soittimena Ruosniemen koululla harmonikkapäivänä Tilaisuudessa oli 10-vuotiaita oppilaita n. 80 ja he olivat soittimesta erittäin kiinnostuneita. Karoliina Virta, Julia Heino, Timo Hautamäki ja Aleksi Harju soittivat harmonikkaviikolla harmonikkaa musiikin tunnilla koulussa. Antti Lehtola piti Ruosniemen Koitossa esityksen aiheesta Musiikin harrastus kerhona. Kevätkauden päättäjäiset pidettiin Ruosniemen Koitossa Kaikki ryhmät esiintyivät päättäjäisissä. Myös kerhon nuoret soittajat saivat esitellä taitojaan, yksin ja ryhmissä. Kesätapaamiseen kokoonnuimme Porin kaupungin Työväenopiston kesänviettopaikkaan Herrainpäivien Leppärään soittaen, saunoen ja kahvitellen. Soittajia alkeis-, väli- ja jatkoryhmistä oli paikalla yhteensä 56 henkilöä. Kerho sai kutsun Sata-Häme Soi juhlille Ikaalisiin, jossa esiinnyimme Keltaisella koululla ja Festivaalipuistossa. Esiintymässä olivat välija jatkoryhmä. Kerho esiintyi Kiikoisten purpureilla Sekä väli- että jatkoryhmät esiintyivät Pori Folk festivaaleilla Pori Folkin yhteydessä oli Ruosniemen hanureilla Antti Lehtolan kokoama kädentaitonäyttely. Näyttely kiinnosti yleisöä ja sitä kävi katsomassa noin 200 henkilöä, vaikkakaan näyttelyä ei mainostettu missään. Ruosniemen hanurien soittajia osallistui myös Pori Folk-festivaalien muuhun talkootyöhön. Ruosniemen hanurit osallistui Antti Lehtolan, Ruosniemen hanurien pitkäaikaisen johtajan, 70-vuotisjuhlien viettoon Ruosniemen Koitossa Osallistuimme Ulvilan harmonikkojen 10-vuotisjuhlakonserttiin Kerho teki opinto- ja virkistysmatkan Vaasan kaupunginteatteriin Tukkijoella-musikaalia katsomaan. Esiinnyimme menomatkalla Teboil Rantahovissa Närpiössä.

3 Syyskauden päättäjäiset pidettiin Ruosniemen Koitossa. Kaikki ryhmät esiintyivät päättäjäisissä. Myös kerhon nuoret soittajat saivat esitellä taitojaan, yksin ja ryhmissä.

4 LIITE A (1/3) RUOSNIEMEN HANURIEN ESIINTYMISET VUONNA 2005 Jatkoryhmä Esiintymisiä jatkoryhmällä oli yhteensä 38 kpl Tampere, Sotainvalidien veljeskoti Talvisoitto Viikkarin Valkama / Eläkel Irman synttärit, VPK Ruskakoti / Ystävänpäivän juhla Harmonikkaristeily, Kansi Harmonikkaristeily, Kansi Folk-klubi Himmeli vuotiskoti Aino ja Oiva, ViikkarinValkama Porin eläkel., Mieslaulu Ruskakoti Himmeli Kaarina Pyydönniemi 50 v Valio Kivimäen hautajaiset Sotainv. sairaskoti Korsman, förskottijuhannus Liinaharjan vanhainkoti Viikkari eläkeläiset Himmeli dementia Sata-Häme Soi, Ikaalinen Sata-Häme Soi, Ikaalinen Luvian kesäjuhlat, Laitakari Kiikoisten Purpurit Eetun aukio, yhteislaulun alku Pori Folk klo Paljeklubi Pori Folk klo12.40 Korsman Irman sisko 60v.VPK Yyterin Kylpylähotelli, Porin päivä Aino ja Oiva, Viikkarin Valkama Antti Lehtola 70v., Ruosniemen Koitto Ulvilan harmonikat 10 v Pori Folk klubi Hopeaharju, Noormarkku Sotaveteraanit, Suomalainen Klubi Teboil Rantahovi, Närpiö Eläkeläiset, Viikkarin Valkama

5 LIITE A (2/3) Väliryhmä Esiintymisiä väliryhmällä on ollut yhteensä 15 kpl Harmonikkaristeily Harmonikkaristeily Porin kaupunginsairaalan pitkäaikaisosasto Pori Folk klubi Porin Mies-Laulun talo Korsmanin talo piha, förskottijuhannus Liinaharjan vanhainkoti Sata-Häme Soi Luvian leijonien kesäjuhla Kiikoisten purpurit Piazza, Eetunaukio, lauluilta Pori Folk Pori Folk Jokisimpukka, Eurajoki Ruskakoti Väli- ja jatkoryhmän esiintymisistä Anttil Lehtolan johtamia oli yhteensä 6 kpl: Kaupunginsairaala (väliryhmä) Himmeli Viikkarinvalkama eläkeläisten yht.toimik Eurajoki Jokisimpukka (väliryhmä) Viikkarinvalkama, Aino ja Oiva Viikkarinvalkama, eläkeläisten yht. toimikunta

6 LIITE A (3/3) Ruosniemen hanurien nuoret Ruosniemen hanurien nuoret ovat esiintyneet yksin ja ryhmissä vuonna 2005 yhteensä 21 kertaa. Antti Lehtola on ollut heidän tukenaan ja ohjaajana näinä kertoina Pori Folk Reposaari Konsertti Työväenopisto Eurooppapäivä, Eetun aukio Promenadi Pori Steiner päiväkoti Pori Folk Satakunnan museo Korsmanin piha Laitakari x 4 Kiikoisten Purpurit (mm. pääjuhla) x 2 Pori Folk x 2 Pori Folk x 2 Yliopistokeskus (Kalevan naiset) Korsmanin talo Konsertti Rantakartano Murtosenmutkan asukasyhdistys, Ruosniemen Koitto

Alkeisryhmä Ke 18-19, 20-21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20

Alkeisryhmä Ke 18-19, 20-21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan

Lisätiedot

Pori 9. KANSAINVÄLINEN KULTTUURIFESTIVAALI FOLK 21.-24.8.2008 OHJELMA

Pori 9. KANSAINVÄLINEN KULTTUURIFESTIVAALI FOLK 21.-24.8.2008 OHJELMA Pori 9. KANSAINVÄLINEN KULTTUURIFESTIVAALI FOLK 21.-24.8.2008 OHJELMA KONSERTIT www.pori.fi/kulttuuri/porifolk/ SUNNUNTAI 17.8. 18.00 XXXXV Pori Folk -klubi Pori Folk -festivaalin kohotahdit - Ruosniemen

Lisätiedot

18.-21.8.2011 KAUPUNKIFESTIVAALI

18.-21.8.2011 KAUPUNKIFESTIVAALI 18.-21.8.2011 KAUPUNKIFESTIVAALI EETUNAUKIO PORIN TEATTERI KULTTUURITALO ANNANKATU 6 KORSMANIN PIHA BEPOP RAKASTAJAT-TEATTERI PORIN TAIDEMUSEO PORIN MIES-LAULUN TALO TELJÄN KIRKKO WWW.PORI.FI/KULTTUURI/PORIFOLK

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja

Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 54. Porin Päivän tapahtumia 25.-28.9.2014 "Ystävät tehdään" Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 10-19.00 Kirjatreffit - Tapaa samanmielinen Porin kaupunginkirjasto Porin pääkirjasto

Lisätiedot

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS. Kokouksen avaus 17:18. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Kokousvirkailijoiden valinta

HALLITUKSEN KOKOUS. Kokouksen avaus 17:18. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Kokousvirkailijoiden valinta Aika: 26.04.2016 17:15 Paikka: Satakunnan Ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikkö Läsnä: Pekka Aarne, Esa Halminen, Pirjo Nordström, Mikko Johansson, Ritva Peltomaa (varajäsen), Aulis Saarinen (pelinjohtaja),

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja

Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 54. Porin Päivän tapahtumia 25.-28.9.2014 "Ystävät tehdään" Torstai 25.9.2014 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 10-19.00 Kirjatreffit - Tapaa samanmielinen Porin kaupunginkirjasto Porin pääkirjasto

Lisätiedot

17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot

17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot 17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot kärpässarja 56 kg 1. Antti Halonen Viipurin Voimailijat 2. Erkki Johansson Sunilan Sisu 3. Esko Heinonen Lapuan Työväen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Pori OHJELMA 15.-22.8.2010 11. KANSAINVÄLINEN KULTTUURIFESTIVAALI

Pori OHJELMA 15.-22.8.2010 11. KANSAINVÄLINEN KULTTUURIFESTIVAALI 11. KANSAINVÄLINEN KULTTUURIFESTIVAALI Pori 15.-22.8.2010 OHJELMA SUNNUNTAI 15.8. MAANANTAI 16.8. TIISTAI 17.8. KESKIVIIKKO 18.8. TORSTAI 19.8. PERJANTAI 20.8. LAUANTAI 21.8. SUNNUNTAI 22.8. PORI FOLK

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008 Ikaalisten Nuoriso-orkesteri 20 V.

TOIMINTAKERTOMUS 2008 Ikaalisten Nuoriso-orkesteri 20 V. 1 (5) Ikaalisten Nuoriso-orkesterin Tuki ry. TOIMINTAKERTOMUS 2008 Ikaalisten Nuoriso-orkesteri 20 V. Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on aatteellisesti, taloudellisesti ja toiminnallisesti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO RY

TURUN KEMISTIKERHO RY TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

Pori 8. KANSAINVÄLINEN KULTTUURIFESTIVAALI FOLK 16.-19.8.2007 OHJELMA

Pori 8. KANSAINVÄLINEN KULTTUURIFESTIVAALI FOLK 16.-19.8.2007 OHJELMA 8. KANSAINVÄLINEN KULTTUURIFESTIVAALI Pori FOLK 16.-19.8.2007 OHJELMA KONSERTIT SUNNUNTAI 12.8. 18.00 XXXIII Pori Folk -klubi Pori Folk -festivaalin kohotahdit - Rannan Pojat - Pohjankankaan Pelimannit

Lisätiedot

Ensio Lamberg. Leningradin taideteollinen korkeakoulu. Kankaanpään kaupunki 24 26.8.1978. Kankaanpään kaupunki 24 26.8.1978

Ensio Lamberg. Leningradin taideteollinen korkeakoulu. Kankaanpään kaupunki 24 26.8.1978. Kankaanpään kaupunki 24 26.8.1978 Kotiseutukokoelma Kansio: JUHLAT JA TAPAHTUMAT a Asiakirja Toimijat Päiväys 1. Lehtinen: Ensio Lambergin Kankaanpään kaupunginkirjasto; 18.4. 7.5.1977 taidenäyttely, luettelo teoksista hintoineen Ensio

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Kokouskutsu/esityslista 1 (9) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Aika 9.5.2016 kello 09:00 Paikka Läsnäolijat Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, 27500 Eura Euran kunta Eurajoen kunta Harjavallan kaupunki

Lisätiedot

Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014

Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Soukan Kamerat ry. 2014 1 Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisältö Johtokunta... 2 Tilintarkastajat... 2 Jäsenistö... 2 Jäsenmaksut... 2 Talous... 3 Projektit... 3 Koulutus... 3 Näyttelytoiminta...

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla 29.08 Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla. 18.12 Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa.

17.05 LC-Nivan 45-vuotisjuhla 29.08 Esiintyminen Erkki Kuvajan läksiäisissä Iisalmen Oikeustalolla. 18.12 Esiintyminen Kallionlaakson hoitokodissa. KIURUN LAULU ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Esiintymiset Koko kuoro 19.01 Eino Liljan 70-vuotisjuhlan esiintyminen 23.02 Kuoron vuosipäivä Kulttuuritalon lämpiössä ja kuoroleiri Kiurusalissa. 08.03 Kyösti Lehtolan

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

Lastenmusiikkiyhtye Jolla. VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto

Lastenmusiikkiyhtye Jolla. VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto Lastenmusiikkiyhtye Jolla VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VUOSIKERTOMUS vuodelta 2012 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI VUOSIKERTOMUS 2/8 VUOSIKATSAUS... 3 I TILAISUUDET... 4 Kulttuuritoimiston järjestämät

Lisätiedot

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta

Lisätiedot

Aikuistoiminta Satakunnan Museossa

Aikuistoiminta Satakunnan Museossa Aikuistoiminta Satakunnan Museossa 15.12.2009 Museolehtori Carita Tulkki Satakunnan Museo www.pori.fi/smu 15.12.2009 1 Satakunnan Museon toimipisteet Satakunnan Museo v. 1888 Perusnäyttely Vesien sylistä

Lisätiedot

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 3 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen... 4 4 Johtoryhmän

Lisätiedot

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009

FINLAND FESTIVALS YLEISÖMÄÄRÄT 2009 April Jazz Espoo 22.4. 26.4. 5 17 0 17 7 000 8 000 21 2 23 6 988 17 000 0 % -53 % Avantin Suvisoitto 22.6. 28.6. 7 12 4 16 3 000 3 600 10 5 15 3 000 4 500 0 % -20 % Baltic Jazz 3.7. 5.7. 3 17 5 22 4 110

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska SATAKUNNAN MUSEOT EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 5.6 3.8 ti pe klo 10 16 3.6 26.8 su klo 13 15 sekä sopimuksen mukaan. Puh. (050) 365 0341 Heikkilä, (0500) 592 226 Nummela

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

SATAKUNNAN MUSEOT 2015

SATAKUNNAN MUSEOT 2015 SATAKUNNAN MUSEOT 2015 EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 7.6. 30.8. su klo 13 15 Lisäksi 16.6 14.8. ti pe klo 10 16 sekä sopimuksen mukaan. Puh. 050-365 0341 Heikkilä, 0400-125971

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

Merimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015

Merimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Merimasku-Seura ry:n toiminta vuonna 2015 oli painottunut Kollolan ympäristöön, rakentamiseen ja vanhan kunnostamiseen. Yleiset kokoukset Seuran

Lisätiedot

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa 30.5.2015. Riemuylioppilaat 2015 Keväällä 1965 silloisesta Haapaveden

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.1.2016 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, :00, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, :00, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SOTEJORY, 1.3.2016 18:00, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 3 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen... 4 4 Edellisen

Lisätiedot

Jouko Viljamaa puheenjohtaja. Venepori Oy Lammenranta 8 28600 Pori Puhelin: 02 631 7400 Puhelin: 040 553 8029. jouko.viljamaa @ venepori.

Jouko Viljamaa puheenjohtaja. Venepori Oy Lammenranta 8 28600 Pori Puhelin: 02 631 7400 Puhelin: 040 553 8029. jouko.viljamaa @ venepori. Jouko Viljamaa puheenjohtaja Venepori Oy Lammenranta 8 28600 Pori Puhelin: 02 631 7400 Puhelin: 040 553 8029 jouko.viljamaa @ venepori.fi Varsinainen jäsen Varajäsen Pirjo Lintusalo Tapio Lehtimäki Euran

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016 Pöytäkirja 1 (8) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016 Aika 1.3.2016 kello 18:00-19:10 Paikka n kaupunginvaltuuston istuntosali Allekirjoittajat Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen sihteeri

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

POP UP kahvilapäivä

POP UP kahvilapäivä POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT

VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT Kansaneläkelaitos Dnro 16/331/2010 Satakunnan vakuutuspiiri 21.2.2011 VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT Kelan vaikeavammaisten avoterapiapalvelut Satakunnan vakuutuspiirissä 2011 2014 FYSIOTERAPIA Fysikaalinen

Lisätiedot

Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015

Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015 Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015 TIISTAI 9.6. Herralahden koulu Kahvipysäkki, ruokasali (Eläkeläiset ry:n Satakunnan aluejärjestö) Näytteilleasettajat: luokat G-1, G-2,

Lisätiedot

Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet:

Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet: Rovaniemen vanhusneuvoston toimintakertomus 2016 1 Toimintakertomus 2016 Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan Rovaniemen kaupungin vanhusneuvosto toimii rovaniemeläisten vanhusten puolestapuhujana ja

Lisätiedot

Liite hankkeen maksatushakemukseen Projektikoodi: A32454 Projektin nimi: Avaa silmäs, oot kaupunkipuistos!

Liite hankkeen maksatushakemukseen Projektikoodi: A32454 Projektin nimi: Avaa silmäs, oot kaupunkipuistos! Liite hankkeen maksatushakemukseen Projektikoodi: A32454 Projektin nimi: Avaa silmäs, oot kaupunkipuistos! I Avaa silmäs, oot kaupunkipuistos! -näyttely Satakunnan Museon Luontotalo Arkissa 4.5.-29.9.2013

Lisätiedot

25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 25.1.2015 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 VANHUSPALVELUJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 10

VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 VANHUSPALVELUJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 10 2/2009 18.5.2009 Asiat VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 VANHUSPALVELUJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 10 VANH 11 VANHUSNEUVOSTON TÄMÄN VUODEN TOIMINNAN

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 4/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 4/2016 Pöytäkirja 1 (8) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 4/2016 Aika 5.4.2016 kello 18:00-19:57 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

päivitetty klo 10

päivitetty klo 10 HYVINKÄÄN TIKAN KANSALLISET 25+125 TIKKAA 23.04.2016 25Tikkaa päivitetty 27.4.2016 klo 10 MM 1 Leskinen Veikko VaaTi 45 45 45 40 39 214 2 Järvinen Tarmo JST 41 44 40 38 44 207 3 Rantanen Asko MU 42 42

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016 Pöytäkirja 1 (10) Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016 Aika 3.5.2016 kello 18:00-19:46 Paikka n kaupunginvaltuuston istuntosali, Hallituskatu 12 Allekirjoitukset

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

Sac 9, cyclocross, Lattomeri Cyclocross. M-yleinen. 1. Miika Salminen KoiIs Teemu Salonen PoTa M-40

Sac 9, cyclocross, Lattomeri Cyclocross. M-yleinen. 1. Miika Salminen KoiIs Teemu Salonen PoTa M-40 Sac 9, cyclocross, Lattomeri 17.10 2015 Cyclocross M-yleinen 1. Miika Salminen KoiIs 33.14 2. Teemu Salonen PoTa 33.38 M-40 1. Jyrki Lepistö PoTa 36.02 M-65 1. Veijo Kari PoTa 20.39 Naiset 1. Tuula Lepistö

Lisätiedot

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS

HALLITUKSEN KOKOUS 24.2.2015 Aika: 24.02.2015 Läsnä: Pekka Aarne, Esa Halminen, Pirjo Nordström, Olli-Pekka Hinkkanen, Mikko Johansson, Ritva Peltomaa (varajäsen) 1. Kokouksen avaus 17.20 Kokouksen puheenjohtaja kokouksen

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016 Kokouskutsu/esityslista 1 (10) Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016 Aika 3.5.2016 kello 18:00 Paikka n kaupunginvaltuuston istuntosali, Hallituskatu 12 Läsnäolijat

Lisätiedot

Torstai 24.9.2015 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja

Torstai 24.9.2015 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 55. Porin Päivän tapahtumia 24.-27.9.2015 "Elämää vuosiin" Torstai 24.9.2015 Järjestäjä Tapahtumapaikka Lisätietoja 9.00- Vanhusneuvoston ja Perusturvakeskuksen Porin perusturvakeskus ja Porin kauppatori

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Muistio 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Aika 9.5.2016 kello 09:00-10:53 Paikka Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, 27500 Eura Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2014

PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2014 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI SENIORIPALVELUT SYKSY 2014 PORIN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMI / SENIORIPALVELUT Porissa on tarjolla runsaasti senioriväestölle suunnattuja kulttuuripalveluja. Porin kaupungin

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

(K2-1) SINISALO

(K2-1) SINISALO 1 (21) 535-408-28-27 (K2-1) SINISALO Välisaaren Tila Oy Sikoperän viljelystie T2016-10015 154,63 Salaojitushanke T2016-10016 1652,39 Yhteensä 1807,02 Sikoperän viljelystie T2016-10015 281,14 Salaojitushanke

Lisätiedot

Alko-Altian Seniorit ry. Satakunnan Alaosaston Historiaa vuosilta 2001 2011

Alko-Altian Seniorit ry. Satakunnan Alaosaston Historiaa vuosilta 2001 2011 Alko-Altian Seniorit ry. Satakunnan Alaosaston Historiaa vuosilta 2001 2011 1 Toivo Kataja lahjoitti puheenjohtajan nuijan Vuokko Koivistolle. Satakunnan alaosaston perustaminen: Vuonna 1997 kesäkuun 3

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN. Kilpnro: Nimi: Seura: Paino / g

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN. Kilpnro: Nimi: Seura: Paino / g LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN 1. 8. Kokkonen Jouni Meri-Lapin urheilukalastajat 9780 2. 6. Uusitalo Jari Meri-Lapin urheilukalastajat 5545 3. 41. Ohtonen Kari 5520 4. 17. Sipola Jani Keminseudun

Lisätiedot

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä)

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Sivu: 1 Päivämäära: 26 syyskuu 2015 Aika: 14:19:03 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu: Ganali Uinni 2015 Kilpailun paikkakunta: Rauma Järjestäjä: Rauman Uimaseura Kilpailunjohtaja:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

koulu koulu koulu koulu kerho kerho kerho kerho kerho kerho Länsi- Rannikon Kala Oy 16:30-18 Sulkapallo Puustinen

koulu koulu koulu koulu kerho kerho kerho kerho kerho kerho Länsi- Rannikon Kala Oy 16:30-18 Sulkapallo Puustinen KLO alkaa KLO loppuu S A L I V U O R O V A R A U K S E T 2016-17 Liikuntahalli MA TI KE TO PE LA SU Kenttä1 Kenttä2 Kenttä3 Kenttä4 Kenttä1 Kenttä2 Kenttä3 Kenttä4 Kenttä1 Kenttä2 Kenttä3 Kenttä4 Kenttä1

Lisätiedot

HEINOLAN ELÄKKEENSAAJAT RY Hallitus TOIMINTAKERTOMUS Yleistä:

HEINOLAN ELÄKKEENSAAJAT RY Hallitus TOIMINTAKERTOMUS Yleistä: HEINOLAN ELÄKKEENSAAJAT RY Hallitus 29.2.2016 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Yleistä: Yhdistyksen toiminta jatkui monipuolisena. Jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti opintokerhoihin, retkiin, teatteriesityksiin,

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 Huhtikuu Porin Pyrintö ry Valtakatu 10 D 4, 28100 Pori Puh. 02 632 5109 toimisto@porinpyrinto.fi www.porinpyrinto.

JÄSENTIEDOTE 2/2014 Huhtikuu Porin Pyrintö ry Valtakatu 10 D 4, 28100 Pori Puh. 02 632 5109 toimisto@porinpyrinto.fi www.porinpyrinto. JÄSENTIEDOTE 2/2014 Huhtikuu Porin Pyrintö ry Valtakatu 10 D 4, 28100 Pori Puh. 02 632 5109 toimisto@porinpyrinto.fi www.porinpyrinto.f Keväinen tervehdys kaikille pyrintöläisille! Toiminta jaostoissa

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kalle-Pekka Mannila ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kalle-Pekka Mannila ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika 04.11.2012 klo 13.00-16.10. 04.11.2012 Paikka Läsnä Pori yliopistokeskus, Auditorio 126, Pohjoisranta 11 A, Pori 117 äänivaltaista kokousedustajaa 45 jäsenyhdistyksestä.

Lisätiedot

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi. KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Hallitus ja toimihenkilöt Airtime ry:n johtokunnan puheenjohtajana on toiminut Hannes Björninen, sihteerinä ja varapuheenjohtajana Jukka Mäennenä ja rahastonhoitajana Vesa Ulvila.

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016 Kokouskutsu/esityslista 1 (11) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016 Aika 17.5.2016 kello 18:00 Paikka Porin kaupunginvaltuuston istuntosali Läsnäolijat Vasama Juha Lehtonen Harri Heino Oili Jokinen-Anttila

Lisätiedot

Poliisin tietoon tulleet rikokset eräillä alueilla Porissa ja Porin pääpoliisiaseman alueen kunnissa

Poliisin tietoon tulleet rikokset eräillä alueilla Porissa ja Porin pääpoliisiaseman alueen kunnissa Poliisin tietoon tulleet rikokset eräillä alueilla Porissa ja Porin pääpoliisiaseman alueen kunnissa Huom! Kaupunginosa-alueiden osalta tilasto on vain suuntaa antava, sillä alue on voitu merkitä rikosilmoitusjärjestelmään

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016 Pöytäkirja 1 (12) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 7/2016 Aika 17.5.2016 kello 18:00-19:48 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa WANHAT HIIHTOVEIKOT JA HIIHTOSISKOT 1.6.2017 Matti Harju Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa 31.5.- 1.6.2017 Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot ry:n kesätapaaminen ja vuosikokous pidettiin

Lisätiedot

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016 Ikäihmisten Neuvosto Toimintakertomus 2016 1 Sisällys YLEISTÄ... 2 JÄSENET... 3 TYÖVALIOKUNTA... 4 KOKOUKSET... 4 TAPAHTUMAT, KOULUTUKSET... 5 2 YLEISTÄ Ikäihmisten Neuvostolla oli historiansa kuudestoista

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VUOSIKERTOMUS vuodelta 2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI VUOSIKERTOMUS 2/7 I TILAISUUDET 3 A. Kulttuuritoimiston järjestämät tilaisuudet 3 B. Viralliset juhlat 4 C. Yhteistyössä

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2011-2012 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 25. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 19 jäsentä, joten jäsenmäärä

Lisätiedot

18 Satakunta Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

18 Satakunta Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 18 Satakunta 18.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 18.1. SATAKUNTA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 12 kpl Satakunnan

Lisätiedot

8 Sara Hildénin taidemuseon tilinpäätöksen muotoon laadittu vuosiraportti Sara Hildénin taidemuseon näyttelyohjelman valmistelun nykytilanne

8 Sara Hildénin taidemuseon tilinpäätöksen muotoon laadittu vuosiraportti Sara Hildénin taidemuseon näyttelyohjelman valmistelun nykytilanne Tampere Pöytäkirja 2/2017 1 (9) Aika 08.03.2017, klo 16:33-17:40 Paikka Sara Hildénin taidemuseo Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 7 Pöytäkirjan tarkastus 8 Sara Hildénin taidemuseon

Lisätiedot

W46 KERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012

W46 KERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012 06.02.2013 1 W46 KERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012 W46 kerho ry:n vuosikokous järjestettiin 15.02.2012, jolloin hallitukseen jäseniksi ja varajäseniksi toimintakaudelle 2012 valittiin seuraavat

Lisätiedot

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN

Lisätiedot

Etusivu Ajankohtaista Blogi Media Kysely

Etusivu Ajankohtaista Blogi Media Kysely Page 1 Etusivu Ajankohtaista Blogi Media Kysely Ajankohtaista 25.8.2008 Kaupunginvaltuusto 23.8.2008 Toivotalkoot 21.8.2008 Organisaatiotoimikunta 21.8.2008 Kunnallisjärjestön hallitus 20.8.2008 Kirkkoneuvosto

Lisätiedot

Satakunnan kunnat OHJAAMO SATAKUNTA HANKE VUOSILLE

Satakunnan kunnat OHJAAMO SATAKUNTA HANKE VUOSILLE Perusturva Bia Kaski 27.10.2016 Lausuntopyyntö 1 (2) Satakunnan kunnat OHJAAMO SATAKUNTA HANKE VUOSILLE 2017 2019 Porin perusturva on valmistellut ja toiminut hallinnoijana Ohjaamo Satakunta nimisessä

Lisätiedot