I LUENTOTEHTÄVÄT JA NIIHIN LIITTYVÄT KESKEISET HUOMIOT

Transkriptio

1 Oikeudellinen ratkaisutoiminta (J007005) kevät 2011 / M. Paso I LUENTOTEHTÄVÄT JA NIIHIN LIITTYVÄT KESKEISET HUOMIOT ESSEETEHTÄVÄ 1; nk. lämmittelytehtävä tiistai Etsi korkeimman oikeuden ratkaisu 2010:60 ja pohdi, mihin asioihin kiinnittäisit huomiota, jos olisit Päätöstä tekevä virkamies, tässä tapauksessa korkeimman oikeuden oikeusneuvos; C:n asianajaja; Carelia Partners Oy:n asianajaja; yliopistossa työskentelevä tutkija. Perustele kannanottosi. Virkamiehen näkökulma Toisin kuin osapuolten avustajien, päätöstä tekevän virkamiehen on tarkasteltava kokonaisuutta objektiivisesti. Ensimmäiseksi päätöksentekijän pyrittävä rajaamaan ongelmakenttää eli hänen on pohdittava, mikä on kyseisessä tapauksessa se oikeudellinen ongelma, joka odottaa ratkaisua. Tässä korkeimman oikeuden tapauksessa oikeudellinen ongelma on muotoiltu selvästi: Kysymys on siitä, onko Carelia Partners Oy voinut irtisanoa C:n työsopimuksen sillä perusteella, että C on vastoin yhtiön määräystä kieltäytynyt siivoamasta yhtiön hallintaan tulleita lisätiloja (ks. KKO:n perustelujen kohdat 1 ja 2). 1

2 Oikeudellisen ongelman muotoileminen yksinkertaisesti, tiivistetysti ja selkeästi näyttää tuottavan ongelmia. Siihen kannattaa jatkossa keskittyä, koska se on olennainen kysymys aina kun tehdään oikeustapausharjoitusta ja aina kun ratkaistaan oikeudellisia ongelmia. Oikeudellinen ongelma oli jäänyt useammassa työssä määrittelemättä. Kun kysymyksenasettelu on selvä, virkamiehen on sen jälkeen kartoitettava kaikki oikeuslähteet, ja niiden vaikutus kyseessä olevaan tapaukseen. Myös faktat on tutkittava objektiivisesti. Virkamiehellä on ratkaisupakko. Virkamiehen on siis selvitystyönsä ja harkintansa perusteella päädyttävä tiettyyn johtopäätökseen. Tässä tapauksessa johtopäätös on se, että yhtiö ei ole voinut työnjohto-oikeutensa perusteella yksipuolisesti määrätä lisätilojen siivousta C:n tehtäväksi (ks. kohta 12). Tämä johtopäätös ratkaisuntekijän on perusteltava yksityiskohtaisesti. Virkamiehen tehtävänä on osoittaa, että päätös on laillinen ja oikeudenmukainen. Ilman perusteluja on olemassa se vaara, että virkamies käyttää harkintavaltaansa mielivaltaisesti. Oikeudellista ratkaisua tekevän virkamiehen objektiivisuuteen kuuluu se, että virkamiehen tulisi ratkaisun perusteluilla vakuuttaa molemmat osapuolet. Tässä tapauksessa jutun on voittanut C, mutta ratkaisun perustelujen tulisi vakuuttaa myös hävinnyt osapuoli (yhtiö). Ratkaisuntekijän tulisi siis ratkaisujen perusteluissa puhua jutun molemmille osapuolille. C:n asianajajan näkökulma C:n työsopimus on irtisanottu. Perusteena on ollut se, että C on kieltäytynyt siivoamasta yhtiön hallintaan tulleita lisätiloja. C:n asianajajan tehtävänä on osoittaa, että irtisanomiselle ei ole laillista perustetta. Tästä johtuen C:n asianajajan näkökulmasta keskeistä on osoittaa, että yhtiö ei ole voinut yksipuolisesti määrätä lisätiloja C:n siivottavaksi. C:n asianajajan tehtävänä on osoittaa, että määräys on ylittänyt työnjohto-oikeuden (työnantajan direktio-oikeus) rajat. C:n asianajajan on pyrittävä osoittamaan, että työsopimuslaissa säädettävää työnantajan direktio-oikeutta on tulkittava siten, että tällainen yksipuolinen määräys ei ole mahdollinen. C:n asianajajan tehtävänä on myös perustellusti kumota yhtiön tekemät vastaväitteet. C:n asianajaja puhuu C:n puolesta, joten hänen roolinsa on subjektiivinen päätöstä tekevän virkamiehen objektiiviseen rooliin verrattuna. 2

3 Oy:n asianajajan näkökulma Yhtiön asianajajan tehtävänä on taas osoittaa, että yhtiö on voinut antaa määräyksen lisätilojen siivoamisesta työnantajan työnjohto-oikeuden perusteella. Yhtiön asianajajan tehtävänä on kumota C:n asianajajan väitteet. Myös yhtiön asianajajan tehtävä on puhua juuri yhtiön puolesta. Asiaa ajavan lakimiehen näkökulmaa tarkasteltaessa on siis tärkeää tehdä selväksi, mitkä ovat ne pääväitteet, joita kukin avustaja pyrkii näyttämään toteen ja perustelemaan. Väitteiden fokusoiminen puuttui useasta vastauksesta. Tutkijan näkökulma Tutkija ei ole sidottu samanlaisiin reunaehtoihin ja tavoitteisiin kuin päätöksentekijät tai asianosaisten avustajat. Tutkija voi esimerkiksi esittää kiinnostavia kysymyksiä selvien johtopäätösten sijaan. Tutkijan näkökulmat kyseiseen korkeimman oikeuden tapaukseen voivat vaihdella suurestikin riippuen siitä, millaisia tutkijan tutkimusintressit ovat. Lainoppi on oikeustieteen tutkimuksen perusmetodi. Käytännöllinen lainoppi on kiinnostunut tulkintasuosituksista ja systematisoinnista. Tässä tapauksessa on kiinnostavaa se, miten työnantajan direktio-oikeutta olisi syytä työsopimusoikeudellinen systematiikkaa huomioiden tulkita. Tutkija voi esittää vaihtoehtoisia tulkintatapoja ja pohtia niiden paremmuutta. Käytännöllisen lainopin ohella ratkaisusta voi saada virikkeitä teoreettisen lainopin alaan kuuluviin tutkimusasetelmiin. Tutkijan näkökulmasta voi olla kiinnostavaa esimerkiksi se, miten korkein oikeus käyttää oikeuslähteitä ja miten se niitä arvottaa. Kiinnostavia ovat myös ne tulkintamallit ja -tavat, joita ratkaisuntekijä on käyttänyt. Yksi tutkijoita paljon kiinnostanut kysymys on oikeudellisen ratkaisun perustelut. Perusteluja on mahdollista analysoida hyvin erilaisin tutkimusmenetelmin. Lainopillisten tutkimuskysymysten ohella kyseinen ratkaisu voi antaa impulsseja esimerkiksi oikeusvertailevaan tutkimukseen (vaikkapa siihen, millä tavalla työnantajan direktio-oikeus vaihtelee eri järjestelmissä). Tutkimuksellisia vaihtoehtoja on runsaasti, eteenkin, jos huomioidaan se, että myös muut kuin oikeustieteen tutkijat voivat kiinnostua oikeudellisista ratkaisuista. Sosiologi voi tarkastella korkeimman oikeuden ratkaisuja oikeuspoliittisesta näkökulmasta (esimerkiksi siitä, ovatko ratkaisut työnantaja- vai työntekijämyönteisiä) tai kielentutkija voi olla kiinnostunut korkeimman oikeuden käyttämästä kielestä (esim. erilaiset virkakieleen liittyvät tutkimukset). 3

4 Huom. useampi teistä oli maininnut, että tutkija ei ole kiinnostunut yksittäisistä ratkaisuista. Se pitää pääsääntöisesti paikkansa. Tutkijan tehtävänähän on konstruoida linjoja ja hänen on tunnettava kokonaisuudet. Tutkimusintressi (tutkimuskysymys) voi joissakin poikkeuksellisissa tilanteissa olla kuitenkin sellainen, että tutkijan mielenkiinto kohdistuu syystä tai toisesta johonkin yksittäiseen ratkaisuun. Opiskelijan näkökulma Luennolla oli puhetta, että voisitte pohdiskella myös opiskelijan näkökulmaa (tämä näkökulma puuttui monista vastauksista). Opiskelijan näkökulmasta olennaista on luonnollisesti oppia. Kun tenttikirjoista voi lukea miten asioiden pitäisi olla, oikeudellisista ratkaisuista voi oppia, miten asiat käytännössä ovat. Tämä kyseinen oikeudellinen ratkaisu opettaa aineellisoikeudellisesta näkökulmasta muun muassa sen, että työnantajan direktio-oikeuden laajuus on varsin tulkinnanvarainen. Oikeudellisten ratkaisujen kautta on toisin sanoen mahdollista kartoittaa kuhunkin oikeudenalaan liittyviä tulkintaongelmia ja ratkaisuvaihtoehtoja (käytännöllisen lainopin alaan kuuluvia asioita). Aineellisoikeudellisen näkökulman ohella oikeudellinen ratkaisu opettaa a) mitä oikeuslähteitä oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa käytännössä käytetään, b) miten niitä käytännössä tulkitaan ja c) millä tavalla ratkaisuntekijät käytännössä perustelevat ratkaisujansa (teoreettisen lainopin alaan kuuluvia asioita). Substanssiosaaminen ohella oikeudellisessa ammatissa toimiminen edellyttää oikeudellisen ajattelun kehittymistä (pitää tietää, mitä substanssilla tehdään ja miten). Oikeudellinen ajattelu kehittyy sitä kautta, että hahmottaa oikeuslähdeopin, tulkintaopin ja argumentaatio-opin peruslogiikan. 4

5 OIKEUDELLINEN RATKAISUTOIMINTA KEVÄT 2011 ESSEETEHTÄVÄ 2 torstai Kuvaile Aulis Aarnion oikeuslähdeoppia ja tarkastele sen luonnetta kriittisesti. Etsi ratkaisu KKO 2010:37. Millaisia havaintoja kyseisen ratkaisun perusteluista on mahdollista tehdä aarniolaisen oikeuslähdeopin perusteella? Perustele väitteesi ja kannanottosi. Aarnion oikeuslähdeopissa jaetaan oikeuslähteet kolmeen peruskategoriaan: 1) vahvasti velvoittaviin (laki, maantapa), 2) Heikosti velvoittaviin (lain esityöt, oikeuskäytäntö) ja 3) sallittuihin oikeuslähteisiin (oikeustiede, oikeusperiaatteet, asia-argumentit). Aarnion oikeuslähdeoppi on 80-luvulta ja se on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa oikeusajattelussa. Sitä on kuitenkin myös kritisoitu. Ensinnäkin oikeuslähdeopin lähtökohtia (normatiivinen velvoittavuus, virkavirheajattelu) on pidetty ongelmallisena. Toiseksi tärkeänä on pidetty sitä, että kaavamaisen hierarkian sijaan olennaista olisi ratkaisutilanteessa pyrkiä tietyn tyyppiseen kokonaisharkintaan. Kolmanneksi oikeuslähdeoppia on pidetty osittain vanhentuneena (esim. eurooppaoikeudellinen kehitys, perusoikeuskehitys). Näitä peruselementtejä olisi tullut vastauksessa pohdiskella oikeuskirjallisuuden avulla. Esimerkiksi Juha Karhun artikkeli Perusoikeudet ja oikeuslähdeoppi olisi tuonut kiinnostavan peilauspinnan aarniolaiseen oikeuslähdeoppiin. Myös esimerkiksi Mika Huovila on pohtinut artikkelissaan Oikeuslähdeoppi ja oikeudellinen argumentaatio rikostuomion perusteluissa aarniolaisen oikeuslähdeopin luonnetta. Ratkaisussa KKO 2010:37 otettiin kantaa kahteen eri elatusvastuuta koskevaan kysymykseen: 1) Mikä merkitys elatusvelvollisen suhteellisen suurilla asumiskustannuksilla on elatuskyvyn arviointiin, kun elatusvelvollinen on hankkinut itsenäisesti omistusasunnon. 2) Mikä merkitys vuoroasumisella on elatuksen suuruuden arviointiin, kun lapset asuvat käytännössä yhtä paljon molempien vanhempien luona. Useampi teistä oli pohtinut sitä, onko tapauksessa kysymys aukkotilanteesta. Varsinaista aukkoa laissa ei kuitenkaan ole, vaan elatusvelvollisuutta koskeva säännös on joustava ja vaatii tulkintaa (ElatusL 2 :n 1 mom: Vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan- - ). Kysymyksessä on siis säännös, joka jättää päätöksentekijälle harkintavaltaa ja ko. säännöksen tulkinta voi olla yksittäistapauksissa hyvinkin vaikeaa. 5

6 Korkein oikeus kiinnitti perusteluissaan huomiota siihen, että oikeusministeriön ohje elatusavun suuruuden laskemiseen soveltuu huonosti poikkeuksellisiin tapauksiin (on toisin sanoen turhan kaavamainen) ja että elatuksen määrän on aina vastattava elatuslain säännöksiä. KKO kritisoi ohjeen mukaista luonapitovähennystä. KKO:n mukaan ohjeen sovelluksissa jää huomioimatta se, että etävanhemman on käytännössä vastattava muistakin kuin välttämättömistä elinkustannuksista silloin, kun järjestely on sellainen, että lapset ovat hänen luonaan paljon. KKO totesi, että ohjetta ei pidä soveltaa, koska se ei sellaisenaan johda elatuslain mukaiseen lopputulokseen. KKO:n ratkaisun perusteluista ilmenee, että oikeuslähdeopillisesti oikeusministeriön ohje on suositus, joka ei perustu laissa olevaan valtuutukseen. Näin ollen se ei ole oikeudellisesti sitova. Oikeusministeriön ohje on luokiteltavissa nk. soft law -tyyppiseksi materiaaliksi, joka on aarniolaisessa oikeuslähdeopissa sijoitettu yleensä sallittujen oikeuslähteiden kategoriaan. Vastauksissa olisi ollut hyvä pohtia oikeuskirjallisuuden avulla tämän tyyppisen materiaalin oikeuslähdeopillista luonnetta ja asemaa. (Esim. Tapio Määtän kirjoitus Soft law kansallisen oikeuden oikeuslähteenä. ) Vastauksessa oli toisin sanoen olennaista pohtia OM:n ohjeen oikeuslähdeopillista statusta. KKO otti ratkaisussaan hyvin selvästi kantaa ohjeen asemaan oikeuslähteenä. Ohjeella on KKO:n mukaan merkitystä ennakoitavuuden näkökulmasta, mutta se ei voi kuitenkaan syrjäyttää elatuslakia ja sen tavoitteita ja tarkoitusta. Korkeimman oikeuden oikeuslähdeopillinen kannanotto istuu hyvin aarniolaiseen käsitykseen oikeuslähteiden hierarkiasta: Tuomioistuimen on siis perustettava elatusapuratkaisunsa aina viime kädessä elatuslain säännöksiin (kohta 8). 6

7 OIKEUDELLINEN RATKAISUTOIMINTA KEVÄT 2011 ESSEETEHTÄVÄ 3 maanantai Kuvaile, millaisia oikeuslähteitä ovat hallituksen esitykset ja ennakkopäätökset. Etsi ratkaisu KKO 2010:36 ja sen perusteluissa käytetyt hallituksen esitys ja ennakkopäätökset. Millä tavalla korkein oikeus on käyttänyt hallituksen esitystä ja ennakkopäätöksiä tulkintansa apuvälineenä? Miten korkeimman oikeuden tulkintakannanotto eroaa alempien oikeusasteiden tulkinnasta? Perustele väitteesi ja kannanottosi. Hallituksen esityksiä ja ennakkopäätöksiä koskevaa kirjallisuutta on löydettävissä runsaasti. Kysymyksen ensimmäisen osan piti siis (tässäkin tapauksessa) olla helppo. Korkein oikeus on ratkaisussaan 2010:36 ottanut kantaa siihen, onko metallirunkoinen ravintolatuoli rikoslain tarkoittama ampuma- tai teräaseeseen rinnastettava hengenvaarallinen väline. Koska ensisijaisen oikeuslähteen eli rikoslain sanamuoto on joustava, tuomioistuin on joutunut hakemaan tulkinta-apua muista oikeuslähteistä. Hallituksen esityksellä on tässä ratkaisussa keskeinen rooli tulkinnan apuvälineenä (ratio legis -tulkintaa). Korkein oikeus toteaa, että esityöt täsmentävät rikoslainsäännöstä siten, että niissä todetaan että muuna hengenvaarallisena esineenä voivat tulla kysymykseen vain ampuma- ja teräaseeseen rinnastettavat hengenvaaralliset välineet. Tämä rajaus on lain esitöiden mukaan tehty, koska mitä moninaisemmat välineet voivat olla hengenvaarallisia. Esitöissä todetaan, että kiviä, laudanpätkiä, laukkuja tai useita kodin esineitä voidaan käyttää hengenvaarallisella tavalla. Esitöissä jatketaan, että rajaamalla peruste terä- ja ampuma-aseisiin sekä niihin rinnastettaviin hengenvaarallisiin välineisiin on haluttu korostaa normia varsinaisten aseiden käytön suuremmasta tuomittavuudesta. Tämä on kaikki, mitä säännöksen esityöt sanovat säännöksen tulkinnasta. Sen myös KKO on siteerannut omaan ratkaisuunsa (kohta 7). Esitöissä ei esimerkiksi anneta esimerkkejä muista hengenvaarallisista välineistä, jotka ovat verrattavissa terä- ja ampumaaseisiin. Korkeimman oikeuden on ratkaistava, onko metallirunkoinen, painava ravintolatuoli säännöksen tarkoittama väline vai ei. Korkein oikeus käyttää hallituksen esityksen ohella 7

8 tulkintansa apuvälineenä käyttänyt kahta aikaisempaa ratkaisuansa: KKO 1996:65 ja KKO 2009:79. KKO:n johtopäätös on, että ravintolatuolia ei voida rinnastaa terä- tai ampumaaseeseen (supistava tulkinta). Alemmat oikeudet (sekä KäO että HO) ovat tulkinneet, että ravintolatuoli on sellainen hengenvaarallinen väline, jota säännöksessä tarkoitetaan. Alemmat oikeusasteet ovat toisin sanoen painottaneet hengenvaarallisuus-kriteeriä ja korkein oikeus puolestaan verrattavuutta terä- ja ampuma-aseseen. Hallituksen esitysten tulkintaan liittyy näin ollen täsmälleen samanlaisia ongelmia kuin joustavien normienkin tulkintaan. Hallitusten esityksiin liittyviä ongelmia olisi ollut hyvä pohtia vastauksessa (oikeuskirjallisuuden avulla). KKO on ratkaisussaan viitannut myös aikaisempaan oikeuskäytäntöönsä. Aikaisempi oikeuskäytäntö on perusteluissa mukana viittauksenomaisesti. Tuomioistuimilla ei ole tapana juuri avata aikaisemman oikeuskäytännön sisältöä ratkaisunsa perusteluissa. Näin olleen analogiapohdinnat (erojen ja yhtäläisyyksien pohdinta) jäävät lukijan tehtäväksi. Omassa vastauksessa olisi ollut hyvä pohdiskella analogisen tulkintametodin luonnetta ja tapaa, jolla KKO sitä tässä ratkaisussa käyttää. Hallituksen esitysten ja oikeuskäytännön luonteeseen ja tulkintaan liittyvää oikeuskirjallisuutta olisi ollut syytä käyttää analyysissä apuna. Sen avulla olisi ollut mahdollista arvioida esimerkiksi hallitusten esitysten suhdetta oikeuskäytäntöön. Myös näiden kahden oikeuslähteen suhdetta muihin oikeuslähteisiin olisi ollut hyvä pohdiskella. Oikeuskirjallisuudesta löytyy runsaasti sekä lainvalmisteluaineistoihin että oikeuskäytäntöön liittyvää materiaalia, niiden oikeuslähdeopillisesta asemasta on kirjoitettu paljon. Esimerkiksi Virolainen ja Martikainen kirjoittavat paljon siitä, miten näitä lähteitä pitäisi käyttää ja miten niitä käytännössä käytetään. Ko. materiaalia olisi ollut hyvä peilata korkeimman oikeuden ratkaisuun. Juuri tässä tehtävässä monia vastauksia vaivasi se perusongelma, että analyysi oli lipsahtanut oikeuslähdeopillisen analyysin sijaan rikosoikeuden substanssin puolelle (RL:n säännösten sisältö ja suhde toisiinsa, laillisuusperiaate jne.). 8

9 OIKEUDELLINEN RATKAISUTOIMINTA KEVÄT 2011 ESSEETEHTÄVÄ 4 keskiviikko Millaista näyttöä oikeudellista ratkaisua tekevä virkamies joutuu arvioimaan ja miten? Etsi ratkaisut KKO 2010:54 ja KHO 2008:21. Pohdi kyseisten tapausten tosiseikkoihin liittyviä ongelmia. Millaista näyttöä tapauksissa on esitetty ja miten? Kuinka luotettavana pidät esitettyä näyttöä? Olisiko tapauksissa mielestäsi ollut syytä esittää myös muuta näyttöä? Kertovatko korkeimpien oikeuksien perustelut kaiken oleellisen näytön arvioinnista eli ovatko perustelut näiltä osin vakuuttavat? Perustele väitteesi ja kannanottosi. Korkein oikeus on testamentin peruuttamista koskeneessa ratkaisussaan 2010:54 arvioinut ennen kaikkea suullisia kertomuksia. Keskeisenä näyttönä ovat olleet useamman eri henkilön suulliset lausumat siitä, mitä A on testamentistaan kertonut. Suullisen näytön ohella KKO:lla on ollut käytössään myös kirjallinen dokumentti eli testamentti (+ A:n merkinnät, jotka hän on tehnyt testamentin kirjekuoreen). Korkeimmassa oikeudessa on järjestetty suullinen käsittely, jossa on kuultu neljää säätiön hallituksessa ollutta henkilöä sekä A:n testamentin toista todistajaa ja lakimiestä, jotka ovat olleet A:n läheisiä tuttavia. Esitetty näyttö löytyy korkeimman oikeuden perustelujen kohdista KHO:n ratkaisussa 2008:21 oikeus on puolestaan joutunut arvioimaan yhden henkilön eli A:n lausumia ja A:n lausumien luonnetta prosessin eri vaiheissa. A on prosessissa hakijan asemassa (erilainen rooli kuin esimerkiksi todistajalla). KHO on arvioinut A:n kertomuksen muuttumista ja sitä, mikä A:n rooli on ollut kotimaan tapahtumissa. Selvitykset (A:n kertomus) löytyy korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta otsikon A:n kertomus alta. Sekä KHO:n että KKO:n ratkaisuissa on siis jouduttu arvioimaan ennen kaikkea suullisten kertomusten uskottavuutta. Esimerkiksi Virolainen ja Martikainen ovat kirjoittaneet toisaalta kertojan luotettavuuden arvioinnista ja toisaalta kertomusten uskottavuuden arvioinnista. Erityisen mielenkiintoinen tämä ulottuvuus on KHO:n ratkaisussa, koska KHO 9

10 on käytännössä ollut A:n kertomuksen varassa ja kertomus on muuttunut matkan varrella Lisäksi Virolainen ja Martikainen ovat pohdiskelleet erilaisia näytönarviointiteorioita ja - metodeja (frekvenssiteoriat, teemametodi ja todistusarvometodi, hypoteesimetodi). Heidän mukaansa tuomioistuimien tulisi avoimesti kertoa, millaista näytönarviointimetodia tapauksessa on käytetty. Tämä ei kuitenkaan ole suomalaisissa tuomioistuimissa ollut tapana eivätkä näytönarvioinnit ole välttämättä erityisen kehittyneitä. Vastaus olisi ollut helppo aloittaa jäsentämällä ja tyypittelemällä erilaista näyttöä (kirjallinen vs. suullinen näyttö, todistusfaktat vs. apufaktat jne.). Lisäksi olisi ollut hyvä analysoida hiukan erilaisia näytönarviointimetodeita ja niiden käyttökelpoisuutta ko. tapauksissa. Tästä teemasta olisi taas luontevasti päässyt pohdiskelemaan sekä luotettavuuden että uskottavuuden ulottuvuuksia. KKO:n ja KHO:n arvioima näyttö on näissä tapauksissa samantyyppistä. KKO on ollut siinä mielessä helpommassa asemassa, että todistajia on ollut useampia ja samansuuntaisia kertomuksia on ollut useampia. KHO puolestaan on joutunut arvioimaan asiaa pelkästään A:n (hakijan) kertomuksen perusteella. Molemmat tuomioistuimet ovat kuvanneet ratkaisunsa perusteluissa hankitun näytön suhteellisen yksityiskohtaisesti (KHO yksityiskohtaisemmin kuin KKO). Sen sijaan kertojien luotettavuuteen ja kertomusten uskottavuuteen liittyvät yksityiskohdat ovat hyvin niukkoja (mikä on suomalaisten tuomioistuinten perusteluissa tavanomaista), joka puolestaan vaikuttaa perustelujen vakuuttavuuteen. Yleisen tuomioistuimen ja hallintotuomioistuimen näytön arvioinnissa on se ero, että yleisessä tuomioistuimessa tuomioistuin on sidottu siihen näyttöön, jota asianosaiset esittävät tuomioistuimelle. Hallintotuomioistuimen puolella tuomioistuimella taas on laaja selvittämisvastuu. Myös tuomioistuimen on siis hankittava sellaista näyttöä (selvityksiä), jonka se uskoo edesauttavan asian selvittämistä. Myös tätä eroa olisi voinut pohtia oikeuskirjallisuuden avulla. (Ja sitä, että tämän tyyppinen prosessuaalinen seikka ei välttämättä tule ilmi tuomioistuimen ratkaisun perusteluista.) 10

11 OIKEUDELLINEN RATKAISUTOIMINTA KEVÄT 2011 ESSEETEHTÄVÄ 5 torstai A ) Etsi ratkaisu KHO 2011:19. Millaisia oikeuslähteitä korkein hallinto-oikeus on käyttänyt ratkaisunsa perusteluissa? Millaisia tulkintamenetelmiä korkein hallinto-oikeus on käyttänyt oikeuslähteiden tulkinnassa? Millaiset ovat moitteettomat ja vakuuttavat oikeudellisen ratkaisun perustelut? Ovatko korkeimman hallinto-oikeuden perustelut moitteettomat ja vakuuttavat? Perustele väitteesi ja kannanottosi. Tapauksessa on ollut oikeudellisena ongelmana se, onko A:lle annetulle kirjalliselle varoitukselle ollut valtion virkamieslaissa tarkoitettu peruste vai ei. Tapauksessa esitetty näyttö on ollut selvää ja riidatonta (ilmenee erilaisista kirjallisista dokumenteista) eli ratkaisuun ei ole liittynyt varsinaisia tosiseikkaongelmia. Ennen kaikkea on jouduttu arvioimaan sitä, miten riidattomia tosiseikkoja on oikeudellisesti arvioitava. KHO on ratkaisussaan 2011:19 käyttänyt seuraavia oikeuslähteitä: laki (keskiössä perustuslaki, virkamieslaki; viittaus myös työturvallisuuslakiin), Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö (jota on poikkeuksellisen runsaasti) ja oikeuskäytäntö yleisemminkin (KHO viittaa yleisesti otsikon alla oikeuskäytäntöön ). Viimeisenä seikkana ennen johtopäätöstä arvioidaan myös sitä, onko kirjallinen varoitus ollut oikeassa suhteessa tavoitteeseen nähden. Sovellettaviin oikeuslähteisiin voidaan siis listata myös suhteellisuusperiaate, joka tunnetaan yleisenä hallinto-oikeudellisena oikeusperiaatteena. Käytettyjä tulkintamenetelmiä ei yleensä tuomioistuimien ratkaisujen perusteluissa nimenomaisesti artikuloida ja niin on asianlaita myös tässä tapauksessa. Perustuslakia ja virkamieslakia tulkitessaan KHO on käyttänyt sanamuodon mukaista tulkintaa. Lakeja tulkitessaan KHO ei ole viitannut lainkaan hallituksen esityksiin (ratio legis -tulkinta). Perusoletus on luonnollisesti se, että säädöksiä tulkitaan aina niiden tarkoituksen mukaisesti. Eksplisiittisiä viittauksia lain tarkoitukseen tässä ratkaisussa ei kuitenkaan ole; tulkinnan painopiste on ollut toisaalla. 11

12 Sanamuodon mukaisen tulkinnan ohella toinen keskeinen tulkintamenetelmä on ollut analogia, sillä oikeuskäytäntöä on käytetty oikeuslähteenä runsaasti. Tapauksen arvioiminen on edellyttänyt myös systeemistä tulkintaa, koska tuomioistuimen on toisaalta pitänyt arvioida perustuslain ja virkamieslain suhdetta ja toisaalta kansallisen oikeusjärjestyksen ja kansainvälisen oikeusjärjestyksen (Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus) välistä suhdetta. KHO on pyrkinyt muodostamaan siis järkevän ja ehjän tulkinnallisen kokonaisuuden nämä ulottuvuudet huomioiden. Johtopäätökseen eteneminen on tässä tapauksessa edellyttänyt sitä, että sanamuodon mukaisella tulkinnalla ja systeemitulkinnalla on saatu ensin avattua tapaukseen liittyvä tulkintaproblematiikka ja tulkinnallisia kysymyksiä on sen jälkeen konkreettisesti ratkaistu oikeuskäytännön (analogian) avulla. Tulkintamallien hahmottaminen osoittautui vastaustenne perusteella huomattavan hankalaksi tehtäväksi. (Vastauksissa oli erityisesti systeemitulkinnan alle sijoitettu kaikenlaista tavaraa, esimerkiksi prosessuaalista koherenssia ja pohdintaa siitä, kuinka prosessin tulee edetä.) Tämä ei ihme, koska tulkintamenetelmät on konstruoitava ratkaisusta (KHO ei niitä toisin sanoen nimenomaisesti kerro) sen perusteella, mitä oikeuslähteitä on käytetty ja miten. Perustelujen moitteettomuudella viitataan siihen, että niiden pitäisi täyttää lain asettamat vaatimukset. Perustelemisvelvollisuudesta hallinto-tuomioistuimessa säädetään hallintolainkäyttölain 53 :ssä: Päätös on perusteltava. Perusteluista on ilmettävä, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun ja millä oikeudellisella perusteella siihen on päädytty. KHO on rakentanut ratkaisunsa siten, että perustelut alkavat sovellettavilla oikeusohjeilla (lait), sen jälkeen seuraa selvitys (näyttö) ja viimeiseksi oikeudellinen arviointi. Ratkaisun rakenteesta on toisin sanoen luettavissa perustelemisvelvollisuussäännöksen ajatus. Perustelujen moitteettomuus ankkuroituu tavanomaisimmin oikeudelliseen arviointiin. Sovellettujen oikeusohjeiden ja selvityksen selostaminen ei pääsääntöisesti ole ratkaisuntekijälle älyllisesti vaativa tehtävä niiden oikeudellinen arviointi ja tulkinta sen sijaan ovat. Tässä tapauksessa KHO:n oikeudellista arviointia koskevat perustelut ovat poikkeuksellisen yksityiskohtaiset. KHO on arvioinut sitä, a) onko A noudattanut työnjohto- ja valvontamääräyksiä sekä b) onko hän käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Argumentoinnissa on havaittavissa sekä pro- että contraargumentteja, joka puolestaan merkitsee sitä, että argumentoinnissa on pyritty avoimuuteen. KHO on huomioinut A:n sananvapauden: A:lla on virkamiehenä oikeus esittää mielipiteitään ja levittää tietoja, myös työpaikalla. Tiedeyhteisössä kärjekäs keskustelu on tavanomaista, joten kynnys puuttua sananvapauteen on tavanomaista korkeammal- 12

13 la. Tämän ohella KHO tuo esiin, että virkamiehen sananvapautta rajoittavat puolestaan vaitiolovelvollisuus, virantoimitusvelvollisuus, käyttäytymisvelvollisuus ja oikeuskäytännössä muotoutunut asiallisuusvaatimus. Sen jälkeen KHO arvioi yksityiskohtaisesti oikeuskäytännön avulla, onko A käyttäytynyt asiallisesti vai ei ja tulee siihen johtopäätökseen, että A:n käytös ei ole vastannut hänen asemansa ja tehtäviensä mukaisia vaatimuksia. KHO:n perustelujen voidaan tässä tapauksessa hyvinkin tulkita täyttävän hallintolainkäyttölain mukaiset vaatimukset. Moitteettomuuden ohella perustelujen tulisi luonnollisesti myös vakuuttaa. Vakuuttava perusteleminen ovat jotain enemmän kuin normatiivisen perustelemisvelvollisuussäännöksen vaatimusten täyttämistä. Perustelujen vakuuttavuuden arvioiminen edellyttää sitä, että niitä tarkastellaan astetta kokonaisvaltaisemmin. Vakuuttavissa perusteluissa perusväitteet tulisi muotoilla selkeästi, ratkaisun pitäisi muutenkin olla kielellisesti selvä, sen pitäisi olla ymmärrettävä ja rakenteeltaan johdonmukainen. KHO:n perustelut ovat rakenteeltaan vakuuttavat. Väitteet on ilmaistu selkeästi (ks. esim. perustelujen alku: Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. ) eikä perusteluissa ole kokonaan perustelemattomia väitteitä. Perustelujen rakenne on looginen ja väliotsikoinnin kautta kaikki oikeudellisen ratkaisun peruselementit jäsentyvät havainnollisesti. Oikeudellisen ratkaisun perustelujen kieli ja ymmärrettävyys ovat ikuisuuskysymyksiä. Myös tässä tapauksessa kielellisiä ratkaisuja (esim. lauserakenteet, pykäläeetos) voidaan kritisoida. Kieli on tyypillistä viranomaiskieltä ja tässä suhteessa perusteluissa olisi ollut hiomisen varaa. Hyvin harva teistä oli pohtinut ymmärrettävyyteen liittyviä seikkoja. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla juuri teidän mielipiteenne (teitä ei ole vielä kokonaan ehditty pilata oikeudellisella eetoksella ja viranomaiskielen koukeroilla!) siitä, kuinka ymmärrettävät KHO:n perustelut olivat ja minkälaiset asiat vaikeuttivat niiden ymmärtämistä. Virolainen ja Martikainen ovat Pro et Contra -teoksessaan kirjoittaneet paljon perustelujen ymmärrettävyydestä. Heidän kirjoituksiaan olisi voinut käyttää analyysissä apuna. Huom. vakuuttavuutta lisää tässä nimenomaisessa tapauksessa myös se kokonaisuuteen liittyvä seikka, että ratkaisusta ei ole äänestetty. Eriävät mielipiteet (kilpailevat tulkintakannanotot) vaikuttavat enemmistöratkaisuun helposti siten, että enemmistöratkaisun tulkintakannanotto ei enää olekaan niin vakuuttava. Vakuuttavuus liittyy käsitteenä kiinteästi retoriikkaan ja joissakin yksittäisissä harjoitustöissä oli pohdittu yksityiskohtaisemmin myös KHO:n käyttämää retoriikkaa. Ne pohdin- 13

14 nat osoittivat, että kirjoittaja on selvästi kyennyt erottamaan normatiivisen perustelemisvelvollisuuden ja erilaiset argumentaatioteorioihin perustuvat odotukset ja vaatimukset. Ja se puolestaan edellyttää jo melkoisen kehittynyttä oikeudellista ajattelua! Tämä tehtävä oli näistä viidestä esseetehtävästä kaikkein vaativin tehtävä. Lieneekö kysymys turnausväsymyksestä vai mistä, mutta erityisesti perustelujen moitteettomuutta ja vakuuttavuutta koskevat analyysinne tahtoivat typistyä turhan usein muotoon mielestäni korkein hallinto-oikeus on perusteltu vakuuttavasti. Tämä on vasta väite, ja tieteellisessä keskustelussa sillä ei ole merkitystä ilman perusteluja. B) Millaisia olivat mielestäsi kiinnostavimmat oikeudellisen ratkaisuun liittyvät huomiot, joita ylituomari Veijo Tarukannel toi esiin? 14

15 II YLEISPALAUTE ja PALAUTETUISTA OIKEUDELLISEN RATKAISUTOIMINNAN HARJOITUSTÖISTÄ Harjoitustöitä palautettiin ensimmäisellä kierroksella (31.3.) 14 ja toisella kierroksella (15.4.) 25 kappaletta eli tässä muodossa kurssin suoritti tänä keväänä yhteensä 39 opiskelijaa. Tämän tyyppiset kurssit ovat poikkeuksellisen työläitä myös opettajalle, mutta myös palkitsevia. Sain monta uutta oivallusta töitänne lukiessa kiitos niistä! Muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuun ottamatta olitte myös tarvittaessa valmiita korjaamaan töitänne, ja myös ne keskustelut olivat näin ollen hyödyllisiä ja tuloksellisia. Töiden mitta vaihteli, eikä mittaan liittyviä ohjeita ole koskaan syytä noudattaa orjallisesti. Variaatiot ovat ok edellyttäen, että työn sisällöstä näkyy, että kirjoittaja ei ole väistellyt työtä (ja sen sijaan kikkaillut esim. fontilla ja marginaaleilla). Itsearviointien perusteella tehtävät 1 (nk. lämmittelytehtävä) ja 4 (näyttöä koskeva tehtävä) olivat yllättävän vaikeita. Joskus käy juuri näin: helpoksi tarkoitettu kysymys osoittautuikin vaikeaksi. Ensimmäisen tehtävän roolin vaihdokset eivät sujuneetkaan niin yksinkertaisesti, mutta ehkäpä sen myötä oli mahdollista oivaltaa oikeudellisen tulkinnan luonteesta jotain olennaista! Näyttöä koskevassa tehtävässä olitte käyttäneet selvästi liian vähän oikeuskirjallisuutta. Esimerkiksi Virolaisen ja Martikaisen avulla näyttöä ja näytön arviointia olisi ollut suhteellisen helppo jäsentää. Oikeuskirjallisuutta olitte käyttäneet muutoinkin kauttaaltaan hiukan turhan niukasti ja hajanaisesti (saatavuusongelmat ovat toki ymmärrettäviä). Useammassa itsearvioinnissa mainittiin, että tässä vaiheessa opintoja on kovin vähän sanottavaa. Siihen auttaa lukeminen: ei tarvitse itse keksiä kaikkea ja analyysiin saa mutu-pyörittelyn sijaan painoa. Toimiva perusohje jatkoa varten on se, että jos ei ole mitään sanottavaa tai yhtään ajatusta, on syytä ryhtyä lukemaan. Oikeuskirjallisuus ruokkii ajatuksia ja sen avulla kirjoittaminen on huomattavasti helpompaa. Niin kuin minkä tahansa tekstin, myös oikeudellisen tekstin kirjoittaminen vaatii aina harjoittelua. Oikeudellisessa tekstissä on tietyt lainalaisuudet ja teksteissä on oma tyylinsä. Oikeudellisen kielen harjaannuttaminen vaatii aikansa, joten siksi kirjoittamista kannattaa harjoitella aina kun se on mahdollista. Töissänne oli luvattoman paljon kieliopillisia virheitä ja ongelmia, jatkossa kannattaa panostaa kielenhuoltoon ennen työn palauttamista. (Mielenkiintoinen oli se havainto, että tekstinne pa- 15

16 ranivat yleensä huomattavasti kielellisesti, kun siirryttiin itsearviointiin eli pois oikeudellisen kirjoittamisen kentältä.) Sisältöön liittyvä varsin yleinen perusongelma oli se, että case-analyysit tahtoivat ajoittain keinua aineellisoikeudellisella puolella lainopillisten oikeuslähde- ja tulkinta-analyysien sijaan. Erityisesti ensimmäisen ja kolmannen tehtävän vastauksissa oli valtavan pitkiä ja laajoja työoikeuden ja rikosoikeuden substanssiin liittyviä selostuksia (esim. varoitus ja sen oikeudellinen perusta, lojaliteetti, rikosoikeudellinen laillisuusperiaate jne.). Tämä on tosin ymmärrettävää, sillä erityisesti opintojen alussa erilaiset substanssiin liittyvät asiat ovat helpommin hahmotettavissa kuin teoreettiset näkökulmat. Teoreettisilla analyyseillä saadaan kuitenkin haltuun sellaisia välineitä, joilla myös aineellinen analyysi sujuu paremmin ja osuu maaliinsa. Näillä välineillä voidaan analysoida minkä tahansa oikeudenalan tapauksia. Ajan myötä vastauksiin on myös mahdollista saada yhä enemmän kriittistä otetta. Keskimäärin suhtauduitte aika kritiikittömästi ylimpien tuomioistuinten ratkaisuihin (tyyliin Perustelut ovat moitteettomat ja olisi erikoista, jos eivät olisi. ). Silmiinpistävää oli myös se, että yritin antaa luentojen aikana paljon harjoitustehtäviin liittyviä täkyjä (erityisesti vinkkejä juuri kriittiseen näkökulmaan), mutta vain harva oli niihin tarttunut. Kaksi viimeistä kysymystä oli laadittu siten, että ne ovat haastavampia kuin kolme ensimmäistä. Ideana oli, että tehtävät vaikeutuvat matkan varrella. Kasvu tosin jäi vastauksissanne hiukan piiloon esimerkiksi viimeisessä tehtävässä oli juuri perusteluja koskevan analyysin kohdalla useissa vastauksissa yksinkertaisesti vain annettu periksi. Vaikeimpiin kysymyksiin kirjoitetuissa vastauksissa oli nähtävissä kaksi toistuvaa piirrettä: 1) vastauksissa selostettiin paljon keissin käsittelyyn liittyviä vaiheita (ylimmän asteen ohella myös alioikeuksien ratkaisuja; tästä varoittelin luennolla) ja 2) substanssi korostui oikeuslähde/tulkinta/argumentaatioppien sijaan. Varsinaisia oikein / väärin asioita tämän tyyppisissä kysymyksenasetteluissa sen sijaan on vähän, ja siitä johtuen vastauksissanne oli hyvin vähän mitään ehdottomasti väärin. (Joitakin sellaisia virheitä vastauksissa oli, että analyysiin oli lipsahtanut väärä laki; esim. L oikeudenkäynnistä rikosasioissa vaikka kysymyksessä oli siviilijuttu, johon sovelletaan oikeudenkäymiskaarta.) Tieteellisen kirjoittamisen muotoseikkoja olen katsonut tässä vaiheessa läpi sormien, mutta jatkossa niihin kiinnitetään enemmän huomiota. Yksi asia on kuitenkin hyvä ottaa jälleen esiin, ja se on viittaustekniikka. Töissänne oli liian paljon selviä ongelmia viittaustekniikan kanssa (=viitteitä puuttui). Jokaisessa harjoitustyössä on oltava lähdeluettelo ja viitteet paikallaan. Jos teksti on lainattua tai se on syntynyt toisen kirjoittaman tekstin perusteella, asianomaiseen kohtaan on ehdottomasti merkittävä viite. Toisen kirjoittaman tekstin ottaminen omiin nimiin on tieteellinen vilppi (plagiointi) ja siihen suhtaudutaan hyvin vakavasti. (Huom. Jos viite on ennen virkkeen lopussa olevaa pistettä, viite ulottuu vain ko. virkkeeseen!) 16

17 * Niin kuin näissä yhteyksissä on tapana, olen edellä kiinnittänyt huomiota ongelmakohtiin ja seikkoihin, joihin kannattaisi jatkossa kiinnittää huomiota. Näiden kriittisten huomioiden ohella on todettava, että tämän tyyppinen tehtävä on vaikea myös syventävien opintojen vaiheessa oleville opiskelijoille, joten aiheen vaikeus huomioiden selviydyitte kokonaisuutena mainiosti! Toivotan teille kaikille erinomaisen hyvää kesää! * Ps1. Unohdin palata viimeisellä luentokerralla valan vannomiseen. Vanhoja valoja on modifioitu siten, että tuomari vakuuttaa noudattavansa kansallisia ja kansainvälisiä lakeja. Ja jos valaa antava ei kuulu kirkkoon, hän antaa vakuutuksen kunnian ja omantuntonsa kautta. Ps2. Loppukevennyksenä voitte vilkaista seuraavan blogitekstin ja kuvituksen (hyvä esimerkki siitä, kuinka piirtäminen auttaa ): 17