PAKKA-toimintamalli yhteisöllisessä päihdehaittojen ehkäisyssä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PAKKA-toimintamalli yhteisöllisessä päihdehaittojen ehkäisyssä"

Transkriptio

1 PAKKA-toimintamalli yhteisöllisessä päihdehaittojen ehkäisyssä Rundi 2013 Seminaari Jyväskylä Projektityöntekijä Sari Ilvonen Porin Kaupunki

2 Ehkäisevä päihdetyö Porin yhteistoiminta-alueella Pakka-toimintamallin toteuttamista. Hanke alkanut Porissa vuoden 2010 alussa. Rahoitus Kaste-ohjelmasta, Länsi osahanke, rahoitusta 09/2013 saakka. Hankkeessa yksi kokoaikainen työntekijä. Porin kaupungin perusturvan psykososiaalisten palveluiden hanke. Porissa ei ennen hanketta ole ollut koordinoitua ehkäisevää päihdetyötä vakinainen ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori

3 Paikallisen alkoholipolitiikan kehittäminen, Pakka-toimintamalli Paikallisten alkoholihaittojen ennaltaehkäisyn käytännönläheinen toimintamalli Kehitetty THL:n (Stakesin) hankkeessa / Hämeenlinna, Jyväskylä seudut Alkoholilaki eläväksi! Yhteisöehkäisy - konkreettinen toiminta - tieteellisesti todistettu - tuloksellinen Tavoitteet * juomisen aloitusikä nousee * humalajuominen vähenee * nuoret ja aikuiset juovat vähemmän * alueellinen alkoholihaittojen organisaatio kehittyy

4 Paikalliset Pakkatoimijat: YHTEINEN HYVÄ vähemmän alkoholihaittoja ja kuluja KOORDINAATTORI pyörittää toimintaa KANSA KOORDINAATIO KOORDINAATIO MEDIA POLITIIKKA YHTEINEN HYVÄ KOORDINAATIO KOORDINAATIO MARKKINAT KOORDINAATIO VIRAN- OMAISET MARKKINAT vähittäiskauppa, Alko ja ravintolat VIRANOMAISET poliisi ja alkoholitarkastajat POLITIIKKA kunnan luottamushenkilöt, päättäjät MEDIA lehdet, radio, tv, sosiaalinen media KANSA kuntalaiset; nuoret, nuorten vanhemmat, nuoret aikuiset

5 Paikallisen alkoholipolitiikan kehittäminen, Pakka-toimintamalli

6 Pakan hyvät käytännöt 1. Yhteistyö 2. Elinkeinon omavalvonnan ja vastuullisen myynnin ja anniskelun kehittäminen 3. Yhteistyö vanhempien kanssa 4. Yhteistyö nuorten kanssa 5. Valvonnan ja lupahallinnon kehittäminen 6. Alkoholipoliittinen keskustelu 7. Mediayhteistyö 8. Toiminnot sovitetaan yhteen 9. Seudullisten rakenteiden kehittäminen

7 Pakka tunnetaan koko maassa Mallia on kokeiltu ja käytetty v laajasti eri alueilla Pääkaupunkiseutu, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Etelä-Karjala Keski-Suomi, Satakunta, Pohjois-Pohjanmaa, Turun- Seutu Oulun seutu Pakkaa toteutetaan lähes 2 milj. asukkaan suuruisella alueella Pakka on levinnyt hyvin Implementaatio, Informaatio-ohjaus ja vertaisverkosto Pakka-mallilla on kysyntää ja mallin leviäminen jatkuu Irmeli Tammisen selvitys 2012

8 Miten Pakka leviää? Valtakunnallinen Pakka-kehittäjäverkosto (THL ) v.2010 THL Lukuisat luennot seminaareissa kotimaassa ja kansainvälisesti Vetoketjumallilla ja mestari-kisälli hengellä, pakkakoordinaattorit perehdyttäneet uudet seudut toimintamalliin Aluekoordinointi kuudesta AVISTA käsin Pakan tukena kansalliset ohjelmat mm. Kaste, Sisäisen turvallisuuden ohjelma, Mielenterveys- ja päihdeohjelma, Lasten- ja nuorten kehittämisohjelma jne.

9

10 Ehkäisevän päihdetyön konkretia vuosina alkoholin ostokokeita Porin perusturvan yhteistoiminta-alueella asiakasarviointeja Porin alueen ravintoloissa kesäterassi arviointeja tehostettua moniviranomaisvalvontaa alkoholielinkeinon ja viranomaisten yhteistyöfoorumeita elinkeinon toimijoiden vastuullisuutta vahvistavia koulutuksia

11 Ehkäisevän päihdetyön konkretia vuosina ehkäisevän päihdetyön yhteistyöproduktioita oppilaitosten ja muiden toimijoiden kanssa ehkäisevän päihdetyön -viikon ohjelmaa päihdeaiheisia, asenteita ja tietoisuutta kartoittavia kansalaiskyselyitä päihdekasvatustunteja ja päihdeaiheisia vanhempainiltoja ylä- ja alakouluissa

12 Ehkäisevän päihdetyön konkretia vuosina päihdehaitoista tiedottavia kampanjoita ja materiaalia päihdeaiheisia yleisötilaisuuksia aktiivista tiedottamista paikallismediassa keskusteluja ja kohtaamisia

13 Ehkäisevä päihdetyö Porissa= Pakka-toimintamallin toteuttamista Toimii ensisijaisesti Porin seudulla, tavoitteena kansalaisten terveyden edistäminen alkoholihaittoja vähentämällä. Yhteistyö laajaa eri toimijoiden kesken paikallisesti (viranomaiset, alkoholielinkeino, järjestöt, perusturva, vapaa-aikatoimi, koulutoimi, seurakunta). Jäsenenä valtakunnallisessa THL:n Pakkakehittäjäverkostossa, yhteistyötä myös valtakunnallisesti eri seutujen toimijoiden kanssa. Porin Pakka on levittänyt aktiivisesti Pakkatoimintamallia ja tietoisuutta alkoholin saatavuuden estämisestä valtakunnallisesti.

14 Ehkäisevä päihdetyö Porissa= Pakka-toimintamallin toteuttamista Porin Pakan kolme teemaa, Estä överit- Älä välitä- ja Selvä pää ovat levinneet valtakunnallisesti ja ovat käytössä jo yli 40 paikkakunnalla. Porin Pakan ajatuksena on ollut kierrättää hyviä kokemuksia, ehkäisevä päihdetyö ja terveyden edistäminen ovat yhteisiä asioita niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin, ja kaipaavat yhteistä jakamista ja kokemusten vaihtoa. Toisten tekemisistä oppii paljon ja verkostoissa on voimaa. Porin Pakka on viime vuosina ollut esillä valtakunnallisissa foorumeissa, kuten Sosiaalialan asiantuntijapäivät, Terve Sos- messut ja Päihde- ja mielenterveyspäivät sekä Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät.

15

16 Näytä paperit. Onko ikää?

17

18 ÄLÄ VÄLITÄ &

19

20 SuomiAreena 2011

21

22

23

24 Kauppakeskusjalkautumiset

25

26 Vastuullinen alkoholielinkeino Alkon vastuullisuuskoulutus ja myyjäpassi PTY.n myyjäpassi ja ikärajakirjaukset Laaduntarkkailun mystery shopit alkoholin vähittäismyynnissä MaRa:n tuki vastuulliselle anniskelumyynnille PTY, Päivittäistavarakauppa ry, on jäsenyritystensä ja päivittäistavarakaupan edunvalvoja elinkeino- ja yhteiskuntapoliittisessa päätöksenteossa MaRa ry, Matkailu ja ravintolapalvelut, on matkailu-, hotelli-, ravintola- ja vapaaajanpalvelualan sekä niihin liittyvän hyvinvointipalvelualan työnantajien edunvalvoja ja työmarkkinajärjestö

27 Hyödyt elinkeinon edustajien mukaan Moniammatillinen kehitystyö Asiantuntijuuden jakaminen Paikalliseen alkoholipolitiikkaan vaikuttaminen Tutut henkilöt viranomais- ja tarjontapuolella Ennen PAKKAA yhteistyöfoorumin puute, nyt avoin foorumi asioiden esille tuomiseen Yhteistyö viranomaisten kanssa Yhteistoimintaa muiden tarjoajien kanssa Yhteiset pelisäännöt mm. poliisin kanssa Tiedon lisääntyminen, tieto siitä, mitä viranomaiset toivovat Kaikilla toimijoilla, viranomaisilla ja tarjoajilla, yhteiset päämäärät, keinot vielä puutteelliset Muutos hidasta, mutta oikean suuntaista

28 Huomioita elinkeinon näkökulmasta Ravintolat Mahdollisuus vaikuttaa yleiseen alkoholikäyttäytymiseen. Tavoitteena ohjata alkoholin kulutusta kotoa ravintolaan. Alkoholin kohtuukäyttö on kaikkien etu. Opiskelijoiden humalakäyttäytyminen parantunut. Alkoholittomien vaihtoehtojen tarjoaminen kasvanut. Alalle hyvää näkyvyyttä ja mielikuvia. Vähittäiskaupat Kampanjat toimivat, alaikäisiä vähemmän yrittämässä. Kampanjoista selkänojaa kassatyöntekijöille. Osaamisen lisääntyminen koulutusten myötä. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa yli ketjurajojen.

29

30

31

32 Selvästi hyvä ilta! Porin keskustan ravintoloissa 2011

33 Selvästi hyvä ilta! 2011

34

35 Ympäri vuoden tapahtuvia toimia Työryhmien kokoontumiset. Audit- alkoholinkäytön puheeksiotto koulutukset. Alkoholiohjelman kuntakumppanuus. Preventiimin kumppanuus. Projektityöntekijän osallistuminen alkoholielinkeinon viranomaisvalvontoihin. Väkivalta

36 Ehkäisevä päihdetyö Porissa= Pakka-toimintamallin toteuttamista Paikallismedia on aktivoitunut: vaikutuksia paikalliseen alkoholi-ilmapiiriin, yhteisön tietoisuus alkoholista ja päihteistä lisääntynyt huomattavasti Alkoholielinkeinon henkilökunnan osaamisen ja tiedon lisäämisellä on tavoiteltu alkoholihaittojen vähentymistä sekä yleisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin lisääntymistä. Kaikessa Porin Pakan toiminnassa pyritään huomioimaan ehkäisevän päihdetyön laatukriteerit ja toimintaa arvioidaan säännöllisesti.

37 Pakka-toiminta on tuloksekasta Alaikäisiltä tarkistettu ikä/ alkoholin välittämiseen puututtu (kaupat, vanhemmat, täysi-ikäiset nuoret, viranomaiset) Liikaa päihtyneille anniskelua tiukennettu ravintoloissa ja nuorten aikuisten tavat siistiytyneet (ravintolahenkilöstö, poliisi, alkoholitarkastajat) Katuväkivalta ja poliklinikkakäynnit vähentyneet (kansalaiset, poliisi, taksi, sairaankuljetus, media) Kunnat tulevat säästämään selvää rahaa alkoholista aiheutuvien haittakulujen vähenemisen myötä

38 Miksi Pakka- toimintaa Alkoholilain toimeenpano tapahtuu paikallisesti, alkoholin myynti ja anniskeluluvat sekä valvonta Kansalaisten ääni oman elinympäristönsä asioista on ratkaisevaa toimien onnistumiselle Julkishallinnon eri sektorit ja elinkeinoelämä voivat luontevasti toimia yhdessä Kunnilla vastuu alkoholiongelmien hoidosta Kustannuksiin vaikuttaminen

39 Kiitos mielenkiinnosta! Sari Ilvonen

PAKKA toimintamalli yhteisöllisessä päihdehaittojen ehkäisyssä

PAKKA toimintamalli yhteisöllisessä päihdehaittojen ehkäisyssä PAKKA toimintamalli yhteisöllisessä päihdehaittojen ehkäisyssä Rundi 2013 seminaari Tupakka, päihteet- ja rahapelit, varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn 29.5.2013 OULU aluekoordinaattori

Lisätiedot

Sari Ilvonen, Pakka-hanke, projektityöntekijä

Sari Ilvonen, Pakka-hanke, projektityöntekijä Sari Ilvonen, Pakka-hanke, projektityöntekijä Ehkäisevä päihdetyö Porissa, Pakka- toimintamallin toteuttamista. Hanke alkanut Porissa vuoden 2010 alussa. Rahoitus Kaste-ohjelmasta, Länsi 2012- osahanke,

Lisätiedot

PAKKA - toimintamalli valtakunnalliseksi

PAKKA - toimintamalli valtakunnalliseksi PAKKA - toimintamalli valtakunnalliseksi Kuntamarkkinat 12.9.2012 aluekoordinaattori Irmeli Tamminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Pakka-toimintamalli Paikallinen alkoholihaittojen ennaltaehkäisyn

Lisätiedot

Porissa päihdehaittoja ehkäistään porukalla! Pakka-toimintamallin konkretia ja varhaisen puuttumisen mallit

Porissa päihdehaittoja ehkäistään porukalla! Pakka-toimintamallin konkretia ja varhaisen puuttumisen mallit Porissa päihdehaittoja ehkäistään porukalla! Pakka-toimintamallin konkretia ja varhaisen puuttumisen mallit ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori Sari Ilvonen & sosiaalityöntekijä Kati

Lisätiedot

Ikärajavalvottavat tuotteet Porin seudun ehkäisevässä. Sari Ilvonen, projektityöntekijä, Porin Pakka-hanke

Ikärajavalvottavat tuotteet Porin seudun ehkäisevässä. Sari Ilvonen, projektityöntekijä, Porin Pakka-hanke Ikärajavalvottavat tuotteet Porin seudun ehkäisevässä päihdetyössämahdollisuuksia ja haasteita Sari Ilvonen, projektityöntekijä, Porin Pakka-hanke Puheenvuoro Ikärajojen noudattaminen on yhteinen asia

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa?

Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa? Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa? Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! -road show 5.6.2014, Mikkeli Ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori Sari Ilvonen Porin kaupunki,

Lisätiedot

ROAD SHOW - moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! Tampere

ROAD SHOW - moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! Tampere Pakka-toimintamalli ROAD SHOW - moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! 6.11.2014 Tampere ylitarkastaja Irmeli Tamminen Länsi ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, elinkeinovalvontayksikkö, alkoholiohjelma

Lisätiedot

Sari Ilvonen, Pakka-hanke, projektityöntekijä

Sari Ilvonen, Pakka-hanke, projektityöntekijä Sari Ilvonen, Pakka-hanke, projektityöntekijä Paikallisen alkoholipolitiikan kehittäminen, Pakka-toimintamalli Paikallisten alkoholihaittojen ennaltaehkäisyn käytännönläheinen toimintamalli Kehitetty THL:n

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa?

Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa? Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa? Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! -road show 8.5.2014, Turku Seutukoordinaattori, YTM Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Pakka

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin kuvaus

Pakka-toimintamallin kuvaus Pakka-toimintamallin kuvaus Rovaniemi 2.9.2015 Tuula Kokkonen, ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue p. 0295 017 392, tuula.kokkonen@avi.fi Paikallisen

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin esittely

Pakka-toimintamallin esittely Pakka-toimintamallin esittely Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! Road Show 6.11.2014 Tampere ylitarkastaja Irmeli Tamminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Irmeli Tamminen Pakka yhteisöllistä

Lisätiedot

PAKKA-toimintamalli yhteisöllisessä päihdehaittojen ehkäisyssä

PAKKA-toimintamalli yhteisöllisessä päihdehaittojen ehkäisyssä PAKKA-toimintamalli yhteisöllisessä päihdehaittojen ehkäisyssä Oulainen 27.11.2013 Ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori Sari Ilvonen Porin Kaupunki Pakan hyvät käytännöt (osakokonaisuudet)

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa?

Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! -road show 26.3.2014, Rovaniemi Kehittämispäällikkö Jaana Markkula Alkoholiohjelma, Terveyden

Lisätiedot

Pakka-toimintamalli käytännössä

Pakka-toimintamalli käytännössä Pakka-toimintamalli käytännössä ROAD SHOW moniammatilliset toimintamallit tutuiksi 26.11.2014, Oulu Ylitarkastaja Raija Fors Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Pakka toimintamalli Vaikuttavaksi todettu

Lisätiedot

Pakka-toimintamalli. Ehkäisevän päihdetyön työkokous

Pakka-toimintamalli. Ehkäisevän päihdetyön työkokous Pakka-toimintamalli Ehkäisevän päihdetyön työkokous 31.8.2016 Tuula Kokkonen, ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue p. 0295 017 392, tuula.kokkonen@avi.fi

Lisätiedot

Pakka-toimintamalli savuttomuuden edistäjänä. Tuula Kokkonen ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto

Pakka-toimintamalli savuttomuuden edistäjänä. Tuula Kokkonen ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto Pakka-toimintamalli savuttomuuden edistäjänä Tuula Kokkonen ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto Pakka toimintamalli Vaikuttavaksi todettu käytännönläheinen toimintamalli paikallisten alkoholi-, tupakka-

Lisätiedot

Pakka-työkokoukset Oulu&Rovaniemi 19.9& Ilvonen Sari

Pakka-työkokoukset Oulu&Rovaniemi 19.9& Ilvonen Sari Pakka-työkokoukset Oulu&Rovaniemi 19.9&20.9.2016 Ilvonen Sari Esittelyt ja ennakkotehtävät Mistä tullaan, mitä mielessä, mitä tehty ja mitä toiveissa? 7.10.2016 Esittäjän nimi 2 Pakka yhteisöllistä preventiota

Lisätiedot

Pakkatoimintamalli. Yhteistyöllä tehoa paikalliseen alkoholi-, tupakkaja rahapelihaittojen ehkäisyyn PAKKA-TOIMINTAMALLI

Pakkatoimintamalli. Yhteistyöllä tehoa paikalliseen alkoholi-, tupakkaja rahapelihaittojen ehkäisyyn PAKKA-TOIMINTAMALLI Pakkatoimintamalli Yhteistyöllä tehoa paikalliseen alkoholi-, tupakkaja rahapelihaittojen ehkäisyyn Pakka-toiminta kannattaa! Monialainen yhteistyö tekee Pakka-toiminnasta vaikuttavaa: alkoholin, tupakan

Lisätiedot

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PAKKA toimintamalli Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PSAVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue, aluekoordinaattori Raija Fors 12.8.2013 1 PAKKA = paikallinen alkoholipolitiikka

Lisätiedot

Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin. Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin. Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Ehkäisevän työn keinot ja menetelmät Lahti 24.9.2014 Paikalliset

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin mahdollisuudet ehkäisevässä päihdetyössä Tampereella

Pakka-toimintamallin mahdollisuudet ehkäisevässä päihdetyössä Tampereella Pakka-toimintamallin mahdollisuudet ehkäisevässä päihdetyössä Tampereella Ehkäisevän päihdetyön, terveyden edistämisen ja väkivallan kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä 27.10.2016 Tampere 1 Pakka-toimintamallin

Lisätiedot

PAKKA-TOIMINTAMALLI JA JÄRJESTÖYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET. - alustavia ajatusviivoja toiminnan järjestönäkökulman kehittämiseksi

PAKKA-TOIMINTAMALLI JA JÄRJESTÖYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET. - alustavia ajatusviivoja toiminnan järjestönäkökulman kehittämiseksi PAKKA-TOIMINTAMALLI JA JÄRJESTÖYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET - alustavia ajatusviivoja toiminnan järjestönäkökulman kehittämiseksi Pakka-toimintamalli pähkinänkuoressa Pakka-toimintamallin erityispiirre on

Lisätiedot

Johdatus päivän teemaan: miksi Pakka kannattaa?

Johdatus päivän teemaan: miksi Pakka kannattaa? Johdatus päivän teemaan: miksi Pakka kannattaa? Pakka-koulutus 27.11.2013 Kehittämispäällikkö Jaana Markkula, Alkoholiohjelma 27.11.2013 Markkula 1 Esityksen punainen lanka Pakka yhteisöllistä preventiota

Lisätiedot

Kokemuksia Turun Pakkatoiminnasta. Jenni Tähkävuori terveysohjaaja/ehkäisevä päihdetyö Turun kaupunki

Kokemuksia Turun Pakkatoiminnasta. Jenni Tähkävuori terveysohjaaja/ehkäisevä päihdetyö Turun kaupunki Kokemuksia Turun Pakkatoiminnasta Jenni Tähkävuori terveysohjaaja/ehkäisevä päihdetyö Turun kaupunki Mitä Pakka on? Paikallista yhteisöön vaikuttamista päihdehaittojen vähentämiseksi Tavoitteena vähentää

Lisätiedot

YHTEISÖLLINEN EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ PORIN PALVELURAKENTEISSA. Matti Järvinen psykososiaalisten palvelujen päällikkö Porin perusturva

YHTEISÖLLINEN EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ PORIN PALVELURAKENTEISSA. Matti Järvinen psykososiaalisten palvelujen päällikkö Porin perusturva YHTEISÖLLINEN EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ PORIN PALVELURAKENTEISSA Matti Järvinen psykososiaalisten palvelujen päällikkö Porin perusturva Päihde- ja mielenterveyssuunnitelman ja ehkäisevän työn lähtökohtia Porissa

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi Alueellinen päihdepäivä 26.10.2016 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Irmeli Tamminen YTM, LSSAVI 27.10.2016 1 Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä

Lisätiedot

Ongelmapelaaminen ja pelihaittojen ehkäisy TERVETULOA!

Ongelmapelaaminen ja pelihaittojen ehkäisy TERVETULOA! Ongelmapelaaminen ja pelihaittojen ehkäisy 14.9.2011 TERVETULOA! Tervetuloa! 8:45 Rahapelaaminen yhteiskunnallisena ilmiönä Antti Murto, Peliklinikka 9:30 Ikäeettinen työ pelaavien ikäihmisten parissa

Lisätiedot

Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella

Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella Päihteet, tupakka ja rahapelit -seminaari Jyväskylä 12.9.2013 Irmeli Tamminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto aluekoordinaattori Irmeli

Lisätiedot

Tiina Nykky, ehkäisevän päihdetyön koordinaattori

Tiina Nykky, ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Örebro-vaikutteiset vanhempainillat kouluissa osana Kuopion Pakkaa Tiina Nykky, ehkäisevän päihdetyön koordinaattori tiina.nykky@kuopio.fi, 044-7183448 Mitä Pakka on? Laajassa yhteistyössä tehtävää alkoholihaittoja

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Yhteinen ote alkoholi-, huume- ja rahapelihaittojen sekä tupakoinnin vähentämiseen EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Alkoholin aiheuttamia kuolemia on yli 40 %

Lisätiedot

Kysynnän, tarjonnan ja haittojen vähentäminen alkoholitarkastajan näkökulmasta. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kysynnän, tarjonnan ja haittojen vähentäminen alkoholitarkastajan näkökulmasta. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kysynnän, tarjonnan ja haittojen vähentäminen alkoholitarkastajan näkökulmasta Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Alkoholihallinto Toiminnan tarkoituksena on alkoholin kulutusta ohjaamalla ehkäistä alkoholipitoisista

Lisätiedot

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Tampere. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Tampere. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö Päivän yhteenveto Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Tampere kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö 19.4.2016 Markkula 1 Yhteenveto STM:n tervehdys: Ehkäisevää työtä

Lisätiedot

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Turku. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Turku. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö Päivän yhteenveto Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Turku kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö 26.4.2016 Markkula 1 Lounais-Suomen avin avaus: Parhaimmat menetelmät

Lisätiedot

Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu

Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu Tätä mieltä suomalaiset oikeasti ovat alkoholin vapauttamisesta Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu Kenen etu? Alkoholin saatavuuden lisäämistä perustellaan usein paitsi alkoholielinkeinon näkökulmilla,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Vuosi 2014

TOIMINTAKERTOMUS Vuosi 2014 Sisällys YLEISTÄ... 1 YHTEISTYÖ... 1 Vastuullisen alkoholinkäytön toimenpideohjelman seuranta... 1 Pakka (Paikallinen alkoholi-, tupakka- ja rahapelihaittojen ehkäisy)... 1 Seututyö... 1 Verkostot... 2

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ; LAAJA-ALAINEN EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ esimerkkinä (Seutu)lupalausuntomenettely osana paikallista vaikuttamista

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ; LAAJA-ALAINEN EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ esimerkkinä (Seutu)lupalausuntomenettely osana paikallista vaikuttamista LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ; LAAJA-ALAINEN EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ esimerkkinä (Seutu)lupalausuntomenettely osana paikallista vaikuttamista Espoon Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous, 2.11.2015

Lisätiedot

EHKÄISEVÄ TYÖ KUULUU KAIKILLE!

EHKÄISEVÄ TYÖ KUULUU KAIKILLE! EHKÄISEVÄ TYÖ KUULUU KAIKILLE! 27.11.2013 Susanna Leimio Seutukoordinaattori Ehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö Aluekoordinaattori Tanja Lehtimäki Heinola Aluekoordinaattori Anna Hiltunen Kampanjatyöryhmät

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Kaupunginhallitus 10.02.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Kaupunginhallitus 10.02.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.02.2014 Sivu 1 / 1 5380/11.03.02/2013 40 Valtuustokysymys anniskelupaikkojen vaikutuksista ja niiden sijoittumisen periaatteista (Kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Häkkinen,

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan toimijoille LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ:

Lisätiedot

Pakka käytännössä: Asiakasarvioinnit Espoolaisravintoloissa. Toukokuu 2015

Pakka käytännössä: Asiakasarvioinnit Espoolaisravintoloissa. Toukokuu 2015 Pakka käytännössä: Asiakasarvioinnit Espoolaisravintoloissa Toukokuu 2015 Mikä on Pakka toimintamalli? Pakka on paikallista yhteisöön vaikuttamista alkoholi- ja päihdehaittojen vähentämiseksi Toimintamallin

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä (523/2015) Elina Kotovirta, neuvotteleva virkamies, VTT Tupakka ja terveys -päivät

Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä (523/2015) Elina Kotovirta, neuvotteleva virkamies, VTT Tupakka ja terveys -päivät Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä (523/2015) Elina Kotovirta, neuvotteleva virkamies, VTT Tupakka ja terveys -päivät Miksi EPT-laki? Perustuslaki: Julkisen vallan tulee edistää väestön terveyttä

Lisätiedot

PORIN PILOTIN LOPPURAPORTTI

PORIN PILOTIN LOPPURAPORTTI PORIN PILOTIN LOPPURAPORTTI LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke 1.10.2012 30.9.2013 Matti Järvinen, 28.10.2013 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Pilotin tavoitteet

Lisätiedot

MIKÄ ON EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN SUHDE SOTEEN?

MIKÄ ON EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN SUHDE SOTEEN? MIKÄ ON EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN SUHDE SOTEEN? Pykälistä käytäntöön tilaisuus 20.4.2016, Mikkeli Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori Mikkelin kaupunki Kaleva 20.2.2016 Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki 2015-2017 Hyvinvointiohjausryhmä ja -työryhmä [Valitse pvm.] Kohde-ryh mä Kunnan asukkaat Lapset ja nuoret Tavoite Toimenpide Vastuutaho Aikataulu Seuranta

Lisätiedot

23.4. 2014 Joensuu. Anne Kejonen Ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Anne Kejonen, ylitarkastaja

23.4. 2014 Joensuu. Anne Kejonen Ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Anne Kejonen, ylitarkastaja 23.4. 2014 Joensuu Anne Kejonen Ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Anne Kejonen, ylitarkastaja 1 Esitys Hieman Alkoholiohjelmasta ja sen koordinaatiosta - työvälineitä

Lisätiedot

Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7)

Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7) Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7) LÄNSI 2013 - Länsi-Suom päihde- mielterveystyön kehittämishanke SELVITYS LÄNSI 2013 -HANKKEEN PILOTTIEN JÄRJESTÄMISTÄ KOULUTUKSISTA LIITTEEKSI SELVITYKSEEN HANKKEEN ETENEMISESTÄ,

Lisätiedot

Seutulupalausunto = EPT lausunto. Paikallinen tiedonanto alkoholilupa-asioissa

Seutulupalausunto = EPT lausunto. Paikallinen tiedonanto alkoholilupa-asioissa Seutulupalausunto = EPT lausunto Paikallinen tiedonanto alkoholilupa-asioissa Irmeli Tamminen 12.10.2016 1 Milloin kunnan tiedonantoa pyydetään? ( AL 21 d ) 1) anniskelulupaa haetaan pääosin lapsille tai

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

ALKOHOLIOHJELMA EILEN, TÄNÄÄN JA HUOMENNA

ALKOHOLIOHJELMA EILEN, TÄNÄÄN JA HUOMENNA ALKOHOLIOHJELMA EILEN, TÄNÄÄN JA HUOMENNA Ohjelman historian lyhyt oppimäärä Monesko Alkoholiohjelma meillä on nyt meneillään? Onks tietoo? vuosina 1996-1999. Eduskunnan päihdeja raittiusasian neuvottelukunnan

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö

Lisätiedot

Ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön seudullinen koordinaatio 2017-

Ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön seudullinen koordinaatio 2017- Ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön seudullinen koordinaatio 2017- Sysmä Asikkala Hartola Tuija? Pj. Pj. Pukkila Pj. Leena Kapanen Heinola Teija? Seudullinen koordinaatio Padasjoki Verso, Susanna EHYT

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22. Valtuusto 24.02.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22. Valtuusto 24.02.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.02.2014 Sivu 1 / 1 5380/11.03.02/2013 Kaupunginhallitus 40 10.2.2014 22 Valtuustokysymys anniskelupaikkojen vaikutuksista ja niiden sijoittumisen periaatteista Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Helsinki 26.8.2014 Tarja Mankkinen

Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Helsinki 26.8.2014 Tarja Mankkinen Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi Helsinki 26.8.2014 Tarja Mankkinen Miksi tämä seminaari? Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa päätettyjen moniammatillisten toimintamallien esittely niille,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Vuosi 2015

TOIMINTAKERTOMUS Vuosi 2015 Sisällys YLEISTÄ... 1 YHTEISTYÖ... 1 Pakka (Paikallinen alkoholi-, tupakka- ja rahapelihaittojen ehkäisy)... 1 Seututyö... 2 Verkostot... 2 VARHAINEN ALKOHOLINKÄYTÖN PUHEEKSIOTTO... 2 Meidän talon tavat

Lisätiedot

IV Hyvä Elämä Foorumi

IV Hyvä Elämä Foorumi IV Hyvä Elämä Foorumi 10.12.2014 Marita Koskinen Pirkanmaan aluekoordinaattori ESITTELYVIDEO Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi MIELENTERVEYSTALO KATTAA KESÄÄN 2015 MENNESSÄ

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia

Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia - Opas strategiseen suunnitteluun Vs. ylihoitaja, projektopäällikkö Minna Laitila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Välittäjä 2013:n Pohjanmaa-hanke

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö Espoossa (Ept) Mitä Ept on? Ept:n Organisoituminen, toimenpiteet ja nykytilan arviointi.

Ehkäisevä päihdetyö Espoossa (Ept) Mitä Ept on? Ept:n Organisoituminen, toimenpiteet ja nykytilan arviointi. Ehkäisevä päihdetyö Espoossa (Ept) Mitä Ept on? Ept:n Organisoituminen, toimenpiteet ja nykytilan arviointi. MISTÄ ON KYSYMYS EHKÄISEVÄSSÄ PÄIHDETYÖSSÄ? Ehkäisevä päihdetyö (Ept) on tärkeä osa kuntien

Lisätiedot

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö. Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011. Ehkäisevä päihdetyö

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö. Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011. Ehkäisevä päihdetyö Kuntien ja järjestöjen yhteistyö ehkäisevässä päihdetyössä Kumppanuutta ja verkostoitumista Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri/raittiustoimi 2011 Raittiustoimisto Lappeenranta Ehkäisevää päihdetyötä

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli Tarja Mankkinen Sisäministeriö

Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli Tarja Mankkinen Sisäministeriö 9.9.2013 Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli 5.9.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö Mistä puhun Valtakunnallisen sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin

Lisätiedot

Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa

Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa Valtakunnallinen sisäisen turvallisuuden alueellisen yhteistyön seminaari Mikkeli 5.-6.9.2013 Kehittämispäällikkö Raija Hurskainen, LSAVI Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Päihdehaittojen ehkäisy: kontrolli ja valistus

Päihdehaittojen ehkäisy: kontrolli ja valistus Päihdehaittojen ehkäisy: kontrolli ja valistus erikoissuunnittelija Elina Kotovirta, VTT Mikä vaikuttaa? -koulutus, 7.11.2012, Lahti 6.11.2012 1 Päihdehaittoja voi ehkäistä Monopoli (+++) Hinta ja verotus

Lisätiedot

Läänien yhteinen päihdeindikaattorihanke Maria Martin Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lappilaisen päihdetyön seminaari 8.11.

Läänien yhteinen päihdeindikaattorihanke Maria Martin Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lappilaisen päihdetyön seminaari 8.11. Läänien yhteinen päihdeindikaattorihanke Maria Martin Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lappilaisen päihdetyön seminaari 8.11.2006 8.3.2007 1 Mikä? Lapin lääninhallituksen koordinoima läänien yhteinen

Lisätiedot

Oma osaaminen verkoston yhteiseen käyttöön

Oma osaaminen verkoston yhteiseen käyttöön Oma osaaminen verkoston yhteiseen käyttöön Preventiimin kehittämispäivä 18.11.2014 Susanna Leimio Esitykseni lähtökohdat Huolen vyöhykkeistö (Tom Arnkil & Esa Eriksson, THL) EI HUOLTA PIENI HUOLI TUNTUVA

Lisätiedot

15.2.2012. Pakka-toimintamallin toteutus ja hyvät käytännöt. Irmeli Tamminen

15.2.2012. Pakka-toimintamallin toteutus ja hyvät käytännöt. Irmeli Tamminen 15.2.2012 Pakka-toimintamallin toteutus ja hyvät käytännöt Irmeli Tamminen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Selvitystyön toteuttaminen... 4 2.1 Alueet... 4 2.1 Aineistot... 5 3. Vastuullinen myynti

Lisätiedot

Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan

Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelujen suomalainen suunnannäyttäjä Työterveyttä suurille ja pienille asiakkaille Yli 4000 sopimusasiakasta, joissa

Lisätiedot

Ulos poteroista! Lahti 24.9.2014 Tarja Mankkinen

Ulos poteroista! Lahti 24.9.2014 Tarja Mankkinen Ulos poteroista! Lahti 24.9.2014 Tarja Mankkinen Mistä puhun Miltä poterot näyttävät arjen turvan näkökulmasta Ilkeät ongelmat ja niiden ratkaisuja Miten muuttaa tulevaisuutta? 23.9.2014 2 Miltä poterot

Lisätiedot

Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä.

Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä. Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä Yleistä TPY:ssä - 228 jäsentä (toukokuu 2015) - Strategia vuosille 2015 2020 - Yhdistyksen keskeiset toimintaperiaatteet ovat tulevaisuuteen katsominen,

Lisätiedot

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti Preventiimi pähkinänkuoressa OKM:n rahoittama, Humakin hallinnoima, yksi valtakunnallisista

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työyhteisöt ehkäisevän päihdetyön areenana Leena Hirvonen, TtM, erityisasiantuntija Työryhmä: Anne Kujasalo, Katrimaija Luurila, Marketta Kivistö Ehkäisevän päihdetyön toteutuminen

Lisätiedot

Miten teet laadukasta ehkäisevää päihdetyötä?

Miten teet laadukasta ehkäisevää päihdetyötä? Miten teet laadukasta ehkäisevää päihdetyötä? Tampere 19.4.2016 Ylitarkastaja Juha Mieskolainen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 29.4.2016 1 EPT:n laatukäsikirja ehkäisevän työn tukena EPT laatukäsikirja

Lisätiedot

Miten ehkäisevän päihdetyön tulisi näkyä hyvinvointikertomuksissa - kommenttipuheenvuoro

Miten ehkäisevän päihdetyön tulisi näkyä hyvinvointikertomuksissa - kommenttipuheenvuoro Miten ehkäisevän päihdetyön tulisi näkyä hyvinvointikertomuksissa - kommenttipuheenvuoro Merja Huttunen-Metsi Ehkäisevän päihdetyön toiminnanohjaaja Vaasan kaupunki Hyvinvointi Hyvinvointi vauraus, varakkuus,

Lisätiedot

Kansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa

Kansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa Kansan valta Citizen Voice and Action World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa Demokratiaa kaikille? Seminaari demokratian tukemisesta kehitysyhteistyössä 27.11.2014 Katri

Lisätiedot

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön 11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön Sisältö Yhteisöllisyydestä ja sen muutoksesta Vanhemmat päihdekasvattajina Käytännön esimerkkejä Päihde- ja mielenterveyspäivät

Lisätiedot

Mieli 2009 työryhmän ehdotukset. Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM

Mieli 2009 työryhmän ehdotukset. Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM Mieli 2009 työryhmän ehdotukset Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM Mieli -2009 Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän ehdotukset mielenterveys-

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

TPY:N ALUEELLINEN TOIMINTA JA SIIHEN LIITTYVÄ YHTEISTYÖ

TPY:N ALUEELLINEN TOIMINTA JA SIIHEN LIITTYVÄ YHTEISTYÖ TPY:N ALUEELLINEN TOIMINTA JA SIIHEN LIITTYVÄ YHTEISTYÖ Alueelliset työpajapäivät Tampereella 10.6. Anna Kapanen, jäsenpalvelupäällikkö Valtakunnallinen työpajayhdistys Yleistä TPY:ssä - 228 jäsentä (kesäkuu

Lisätiedot

Pete-kokous 2.9.2015, Orimattilan terveysaseman pieni kokoustila

Pete-kokous 2.9.2015, Orimattilan terveysaseman pieni kokoustila Pete-kokous 2.9.2015, Orimattilan terveysaseman pieni kokoustila Paikalla: Seppo Koivisto Sarastus, Johanna Vesamäki Orimattilan seurakunta, Päivi Takala Orimattila terveydenhoitaja Phsotey Aava, Leena

Lisätiedot

Kuntani ehkäisevän päihdetyön ilon ja huolen aiheita. Ehkäisevän päihdetyön työkokous

Kuntani ehkäisevän päihdetyön ilon ja huolen aiheita. Ehkäisevän päihdetyön työkokous Kuntani ehkäisevän päihdetyön ilon ja huolen aiheita Ehkäisevän päihdetyön työkokous 31.8.2016 1 Ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilöille tehty kysely Kysely lähetettiin Lapin kuntiin kesäkuussa 2016 Vastauksia

Lisätiedot

PORIN PAKKA-HANKKEEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010. Sari Ilvonen

PORIN PAKKA-HANKKEEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010. Sari Ilvonen PORIN PAKKA-HANKKEEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Sari Ilvonen 2 SISÄLLYS: 1. JOHDANTO 3 2. HANKKEEN TAUSTA 4 3. PAKKA-TOIMINTAMALLI 4 4. PAKKA-HANKE PORISSA 5 5. VUODEN 2010 TOIMINTOJA 8 5.1 Alkoholin

Lisätiedot

Laki ehkäisevän työn järjestämisestä ja toimintaohjelma sen tueksi

Laki ehkäisevän työn järjestämisestä ja toimintaohjelma sen tueksi Laki ehkäisevän työn järjestämisestä ja toimintaohjelma sen tueksi Päijät-Häme 2016 Susanna Leimio THL, Jaana Markkula 7.9.2016 Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä - sisältö ja toiminta Laki ehkäisevän

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -hanke

Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa ja palveluja kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kunnille Esittelydiat 12.4.2013 Projektipäällikkö Marko Palmgren Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

Terveempi Pohjois Suomi2

Terveempi Pohjois Suomi2 MISTÄ TULEN? Terveempi Pohjois Suomi2 Hankeaika 1.3.2012 31.10.2014 Kokonaisbudjetti 3 066 667 e Koordinaatio Pohjois Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Osahankkeet (yht. 64 kuntaa) 1. Kainuun maakunta ky (8

Lisätiedot

Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Rovaniemi 25.3.2014 Tarja Mankkinen

Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Rovaniemi 25.3.2014 Tarja Mankkinen Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi Rovaniemi 25.3.2014 Tarja Mankkinen Miksi tämä seminaari? Moniammatillisten toimintamallien esittely niille, jotka johtavat toimintaa ja vastaavat kuntalaisten

Lisätiedot

Pakka-kehittäjäverkoston tapaaminen

Pakka-kehittäjäverkoston tapaaminen Pakka-kehittäjäverkoston tapaaminen 30.11.2015 Aika: 30.11.2015 klo 9.00 15.30 Paikka: THL Mannerheimintie 166, THL:n päärakennus, kokoushuone Teoria 1 ja 2 (HUOM! nouto aulasta, tarvittaessa soitto Sinikalle

Lisätiedot

Pohjanmaa hanke. mielenterveystyön ja päihdehuollon kehittäminen kolmen sairaanhoitopiirin alueella

Pohjanmaa hanke. mielenterveystyön ja päihdehuollon kehittäminen kolmen sairaanhoitopiirin alueella Pohjanmaa hanke mielenterveystyön ja päihdehuollon kehittäminen kolmen sairaanhoitopiirin alueella 2005 2014 Tausta Kansallinen terveydenhuollon hanke Sosiaalialan kehittämishanke Alkoholiohjelma Terveys

Lisätiedot

23.9.2014 24.9.2014 1

23.9.2014 24.9.2014 1 23.9.2014 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ MUKANA 24.9.2014 1 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ POHJOIS - KARJALAN ALUEELLA TYÖRYHMÄT 1. Itä-Suomen AVIn sisäisen turvallisuuden työryhmä (Sto3) KAMU- KAIKKI MUKAAN TURVALLISUUSTYÖHÖN

Lisätiedot

Kotitapaturmien ehkäisykampanja 2013

Kotitapaturmien ehkäisykampanja 2013 Kotitapaturmien ehkäisykampanja 2013 Kaarina Tamminiemi, Erityisasiantuntija, kampanjan puheenjohtaja SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Esityksen sisältö Faktaa ja taustaa Kampanjasta yleistä Toiminta

Lisätiedot

Marja Holmila (toim.) ASUINALUE JA PÄIHDEHAITAT. Arviointitutkimus ehkäisevästä paikallistoiminnasta. Tikkurilassa ja Myllypurossa

Marja Holmila (toim.) ASUINALUE JA PÄIHDEHAITAT. Arviointitutkimus ehkäisevästä paikallistoiminnasta. Tikkurilassa ja Myllypurossa (toim.) ASUINALUE JA PÄIHDEHAITAT Arviointitutkimus ehkäisevästä paikallistoiminnasta Tikkurilassa ja Myllypurossa Kirjoittajat: Raija Ahtola Kari Haavisto Jaana Jaatinen Saini Mustalampi Pirjo Pennanen

Lisätiedot

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Tiedosta hyvinvointia 1 ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Salme Ahlström Tutkimusprofessori Alkoholi- ja huumetutkimus STAKES Päihdetiedotusseminaari "Päihteet ja väkivalta" Finnish-German Media

Lisätiedot

Salon hyvät käytännöt ja pulmakohdat

Salon hyvät käytännöt ja pulmakohdat Salon hyvät käytännöt ja pulmakohdat - Missä suunnitelman laatimisen suhteen mennään? Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - taustaa Suomen suurin kuntaliitos toteutui 1.1.2009, kun kymmenen kuntaa Halikko,

Lisätiedot

Jatkoaikojen poistamisen taloudelliset vaikutukset

Jatkoaikojen poistamisen taloudelliset vaikutukset Jatkoaikojen poistamisen taloudelliset vaikutukset 11.12.2012 Timo Lappi TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Anniskelu työllisyyttä, verotuloja ja valvottua alkoholin

Lisätiedot

Vaasa Kimmo Mäkelä

Vaasa Kimmo Mäkelä Vaasa 17.12.2009 Kimmo Mäkelä Välittäjä 2009 Hankkeessa mukana: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (31%) Vaasan sairaanhoitopiiri(26%) Tampereen kaupunki(13%) Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä(30%) Kustannusarvio

Lisätiedot

Lainsäädännön reunaehdot ehkäisevälle päihdetyölle

Lainsäädännön reunaehdot ehkäisevälle päihdetyölle Lainsäädännön reunaehdot ehkäisevälle päihdetyölle - Päihteiden aiheuttamia haittoja tulee perustuslainkin mukaan ehkäistä - Olemme saaneet työkalupakkiin uusia lakeja - Pakkiin tulee lisää vielä työkaluja

Lisätiedot

Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Tampere 5. 11.2014 Tarja Mankkinen

Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Tampere 5. 11.2014 Tarja Mankkinen Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi Tampere 5. 11.2014 Tarja Mankkinen Miksi tämä seminaari? Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa päätettyjen moniammatillisten toimintamallien esittely niille,

Lisätiedot

Tarvitaanko yökerhojen jatkoaikoja?

Tarvitaanko yökerhojen jatkoaikoja? Tarvitaanko yökerhojen jatkoaikoja? XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät 9.10.2013 Timo Lappi TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Jäsenyritysten arkea

Lisätiedot

Uudesta lainsäädännöstä uusia eväitä päihdehaittojen ehkäisyyn?

Uudesta lainsäädännöstä uusia eväitä päihdehaittojen ehkäisyyn? Uudesta lainsäädännöstä uusia eväitä päihdehaittojen ehkäisyyn? - Johdanto: Alkoholin ja tupakan merkitys kansanterveydelle - Vireillä olevat lakiuudistukset ovat suuri mahdollisuus - Tavoitteena on, että

Lisätiedot