TIEDON TUOTANTO JA ARVIOINTI Kotona asuvien ikääntyneiden asema ja hyvinvointi teknologioiden ja palveluiden tuottaman tuen kontekstissa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIEDON TUOTANTO JA ARVIOINTI Kotona asuvien ikääntyneiden asema ja hyvinvointi teknologioiden ja palveluiden tuottaman tuen kontekstissa"

Transkriptio

1 Marjo Outila TIEDON TUOTANTO JA ARVIOINTI Kotona asuvien ikääntyneiden asema ja hyvinvointi teknologioiden ja palveluiden tuottaman tuen kontekstissa

2 TIEDONTUOTANNON TAVOITE JA NÄKÖKULMA Arvioida ja tuottaa tietoa -ikääntyneiden näkökulmasta -heidän asemastaan ja hyvinvoinnista sekä -iäkkäiden ihmisten kotona asumisen mahdollisuuksista ja tukemisesta -kotiin tuotujen palvelujen, ikäteknologian käytön ja palvelujen kehittämisen kontekstissa.

3 TAUSTAA -digitalisaatio on muuttanut ratkaisevasti niitä tapoja, joilla ihmiset ovat tekemisissä keskenään ja asioivat ympäröivän yhteiskunnan kanssa -kaikkein vähiten eri sähköisiä palveluja hyödyntävät -iäkkäät, -matalasti koulutetut, -matalatuloiset ja -maaseudulla asuvat - tällä hetkellä kysymysmerkkejä aiheuttavat esimerkiksi ikääntyvien, maahanmuuttajien ja vammaisväestön teknologiavalmiudet (Koiranen ym. 2016, Talous ja yhteiskunta 3/2016)

4 TAUSTAA merkittäväksi haasteeksi julkishallinnon digitalisaatiossa voidaan todeta asiakaskeskeisyyden puute: digitaalisia palveluja kehitetään yksittäisen viraston näkökulmasta sen sijaan, että huomioitaisiin asiakkaan tarve, yli hallinnon alojen ja virastojen. (Parviainen ym. Julkishallinnon digitalisaatio tuottavuus ja hyötyjen mittaaminen. Valtioneuvoston selvitys ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 3/2017)

5 TAUSTAA toisalta teknologian käytöstä palveluissa ja tuen saamisessa on tutkimusten mukaan hyviä kokemuksia esim. mielenterveyspalveluissa on lupaavia tuloksia teknologiavälitteistä palveluista (M. Vernig: Telemental Health: Digital Disruption and the Opportunity to Expand. Care Peter, Journal of the American Psychiatric Nurses Association 2016, Vol. 22 (1) ) myös haasteista on tutkimustuloksia esim. käytettävyysongelmat voivat olla esteenä palvelujen tuottavien tuen toteutumiselle (K. Päykkönen 2017: Sosiaalinen media ikääntyneen sosiaalisen tuen saamisessa)

6 TIEDON TUOTANNON SUUNNITELMA: KUINKA EDETÄÄN? 1. Kuntien edustajien, Posken, yon ja mahd. muidenkin osahankkeiden kanssa pidettävät suunnittelupalaverit, joissa keskustellaan tutkimukseen osallistumisesta 2. Tutkimuskuntien valinta, jossa tutkimuskohteiden valintakriteerit: toimintaan liittyy ikääntyneiden teknologiavälitteisten palveluiden käyttö alueellinen tasapuolisuus variaatio tiheään ja harvaan asutut alueet sukupuolinen moninaisuus kulttuurinen moninaisuus myös omaishoitajaperheet 3. Tutkimuslupien pyytäminen kunnista (ks. luonnos) 4. Tutkittavien valinta: hankkeessa mukana olevat ikääntyneet, yht. n. 20 henkilöä (2 3 haastattelukertaa, hankkeen alussa, keskivaiheilla ja lopussa) tarvitaan apua kuntien esim. kotihoidon johdolta ja työntekijöiltä 5. Aineiston keruu, analyysi, julkaiseminen ja tiedottaminen sovitaan, kuinka tutkittavia lähestytään ja heille kerrotaan tutkimuksesta: tutkijat ja työntekijät (?) (tiedote) aineiston keruu ja analysointi: yliopiston tutkijat, mahdollisesti yhteistyötä amkin kanssa? lisäksi mahdollisesti jokaisessa kunnassa postikysely (satunnaisotanta) ikääntyneille liittyen kotona pärjäämiseen ja palveluiden käyttöön

7 OPINNÄYTETYÖT Tekeillä olevat kandidaatin tutkielmat Hanna Illikainen: Yksin kotona asuvien, tukea tarvitsevien ikääntyneiden toimijuus Elina Kerälä: Musiikkiterapian vaikutukset muistisairautta sairastavan hyvinvointiin Tekeillä olevat pro gradu tutkielmat Auli Heikkinen: Hoivavastuun jakautuminen elämän loppuvaiheen hoivassa Satu Peteri: Teknologioiden käytettävyys ikääntyneiden näkökulmasta Aiheesta vasta valmistuneet pro gradu tutkielmat Layssa Kirsi Päykkönen (tulossa): Sosiaalinen media ikääntyneiden sosiaalisen tuen saamisessa (tulossa yliopiston kirjaston sivujen kautta luettavaksi piakkoin) Mia Niemi (2016): Ikäteknologian kehittämisen merkityksiä asiantuntijoiden puheessa (luettavissa: opiskelijoita rekrytoidaan lisäksi sosiaalityön kandidaatti ja pro gradu sekä sosiaaligerontologian perusopinnoissa tutkimustoiveita opinnäyteaiheiksi ja pieniksi selvityksiksi voi lisäksi esittää yhteyshenkilö Marjo Outila, aihe onko ja mitä valmiita aineistoja yhteyshenkilön tiedot

8 Kysymyksiä, kommentteja? Kiitos! Yhteystiedot Marjo Outila, Heli Valokivi, Satu Peteri, ulapland.fi

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Posken ja sosiaalityön oppiainepoolin työkokous/ VamO-hankkeen esittely Marjo Romakkaniemi

Posken ja sosiaalityön oppiainepoolin työkokous/ VamO-hankkeen esittely Marjo Romakkaniemi Posken ja sosiaalityön oppiainepoolin työkokous/ VamO-hankkeen esittely 17.1.2017 Marjo Romakkaniemi Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosesseissa 2 TL

Lisätiedot

M a r j o O u t i l a ikääntyneiden elämä teknologiavälitteisten palveluiden kontekstissa

M a r j o O u t i l a ikääntyneiden elämä teknologiavälitteisten palveluiden kontekstissa M a r j o O u t i l a 3 1. 5. 2 0 1 7 Tiedontuotanto: ikääntyneiden elämä teknologiavälitteisten palveluiden kontekstissa Teknologian merkitys hyvässä vanhuudessa -erityisesti teknologian merkitys kotona

Lisätiedot

Osallisuus ja yhdessä tekeminen käytännössä - Yhteiskehittäminen ja -tutkiminen vammaissosiaalityön hankkeessa

Osallisuus ja yhdessä tekeminen käytännössä - Yhteiskehittäminen ja -tutkiminen vammaissosiaalityön hankkeessa Osallisuus ja yhdessä tekeminen käytännössä - Yhteiskehittäminen ja -tutkiminen vammaissosiaalityön hankkeessa Jan Huopainen Katriina Kunttu Marjo Romakkaniemi 19.1.2017 OSALLISUUDEN VARMISTAMINEN JA SYRJÄYTYMISEN

Lisätiedot

M a r j o O u t i l a ikääntyneiden elämä teknologiavälitteisten palveluiden kontekstissa

M a r j o O u t i l a ikääntyneiden elämä teknologiavälitteisten palveluiden kontekstissa M a r j o O u t i l a 2 3. 5. 2 0 1 7 Tiedontuotanto ikääntyneiden elämä teknologiavälitteisten palveluiden kontekstissa Tutkimushaastattelut -tehty yhteensä 7 haastattelua Kolari Sodankylä Rovaniemi Tervola

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen

Lisätiedot

KOUVOLAN HYVINVOINTIPALVELUT

KOUVOLAN HYVINVOINTIPALVELUT Asiakkaan osallisuus Asiakkaiden tarpeet ja ennakointi Strategia, arvot ja visio PALVELUOHJAUS Elämän alkupolku Opin polku Toiminnan seuranta ja arviointi Tyytyväiset asiakkaat ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelut. Kouvolan kaupunki

Hyvinvointipalvelut. Kouvolan kaupunki Hyvinvointipalvelut Kouvolan kaupunki 1 Asiakkaan osallisuus Asiakkaiden tarpeet ja ennakointi Strategia, arvot ja visio PALVELUOHJAUS Kasvun ja oppimisen sekä lapsiperheiden tukeminen Elämän alkupolku

Lisätiedot

Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) Sähköpostiosoite. Väitöskirja Lisensiaattitutkimus Pro gradu Ammatillinen opinnäytetyö Muu, mikä

Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) Sähköpostiosoite. Väitöskirja Lisensiaattitutkimus Pro gradu Ammatillinen opinnäytetyö Muu, mikä Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA/HAKIJAT Hakemuksen saapumispvm Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Muut tutkimuksen tekemiseen osallistuvat henkilöt Sukunimi Etunimi

Lisätiedot

I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT

I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT Havaintoja Varsinais-Suomen tilanteesta Varsinais-Suomen erityispiirteitä Varsinais-Suomen väestöstä 9,4 % oli 75 vuotta

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

Kotona asumisen tukeminen vai palveluasuminen?

Kotona asumisen tukeminen vai palveluasuminen? Kotona asumisen tukeminen vai palveluasuminen? Kannattavuus asukkaan ja yhteiskunnan näkökulmasta Eve Niemenmaa Saimaan amk 19.11.2013 Hyvinvointia ja Energiatehokkuutta Asumiseen Johdanto Tavoitteena

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 24.4.2017 1 Toimenpiteet Kotiin vietävien palvelujen kehittäminen Laajan kotikuntoutuksen mallin kehittäminen ja käyttöön ottaminen

Lisätiedot

Opiskelupaikka mietinnässä? Sinustako lääketieteen tekniikan tai hyvinvointiteknologian osaaja?

Opiskelupaikka mietinnässä? Sinustako lääketieteen tekniikan tai hyvinvointiteknologian osaaja? Opiskelupaikka mietinnässä? Sinustako lääketieteen tekniikan tai hyvinvointiteknologian osaaja? ABIPÄIVÄT 2011 Mitä lääketieteen tekniikka ja hyvinvointiteknologia ovat? Poikkitieteellisiä aloja yhdistävät

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia

Lisätiedot

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100

Lisätiedot

17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1

17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1 17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1 TYÖN JA PERHEEN YHTEENSOVITTAMISEN VERKKOAIVORIIHI Esitys on osa Työterveyslaitoksen koordinoimaa Sosiaali- ja terveysministeriön Työ ja perhe-elämä -ohjelmaa. Marja Etunimi

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari

Kuntajohdon seminaari Kuntajohdon seminaari Kuopio 11.11.2015 Hallituksen kärkihankkeiden vaikutukset Itä-Suomeen Elli Aaltonen Ylijohtaja 11.11.2015 1 11.11.2015 2 11.11.2015 3 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat

Lisätiedot

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun

Lisätiedot

Tehoa teknologiasta uusiin palvelukonsepteihin Salon kaupunki Vanhuspalveluiden asiantuntija ma.

Tehoa teknologiasta uusiin palvelukonsepteihin Salon kaupunki Vanhuspalveluiden asiantuntija ma. Tehoa teknologiasta uusiin palvelukonsepteihin 1.6.2011 31.12.2013 Salon kaupunki Vanhuspalveluiden asiantuntija ma. Tuula Suominen Salon väestöennusteet 2010 2040 75 vuotta täyttäneiden osalta Teknologian

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa ja laatusuosituksessa Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä -seminaari 27.9.2017 Paasitorni Riitta Saksanen erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Yhteinen koti maalla hanke. Yhteisöllisen senioriasumisen suunnittelupäivä

Yhteinen koti maalla hanke. Yhteisöllisen senioriasumisen suunnittelupäivä Yhteinen koti maalla hanke Yhteisöllisen senioriasumisen suunnittelupäivä 1.9.2017 Päivän ohjelma: 9.30 Aamukahvit ja päivän aloitus Jamilahden tervehdys, Jamilahden rehtori Sanna Gango Yhteinen koti maalla

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Sulautuva sosiaalityö

Sulautuva sosiaalityö Sulautuva sosiaalityö Sosiaalityön tutkimuksen päivät Sosiaalityön yliopiston lehtori, VTT Camilla Granholm camilla.granholm@helsinki.fi Twitter:@cgranhol Taustaa Väittelin huhtikuussa 2016 Väitöskirjani

Lisätiedot

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Ylitarkastaja Elina Uusitalo Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin

Lisätiedot

Leila Mukkala projektipäällikkö

Leila Mukkala projektipäällikkö SenioriKaste-hanke Leila Mukkala projektipäällikkö p Tavoitteet Toimintalinja 1. Kotona asumisen tukeminen Toimintalinja 2. Ikääntyvien arjen sisältöjen monipuolistaminen Toimintalinja 3. Kuntouttavan

Lisätiedot

MITEN SOSIAAALITYÖN PERUSOPINNOT SUORITETAAN VANHOJEN TUTKINTOVAATIMUSTEN MUKAISESTI UUDESSA OPETUSOHJELMASSA?

MITEN SOSIAAALITYÖN PERUSOPINNOT SUORITETAAN VANHOJEN TUTKINTOVAATIMUSTEN MUKAISESTI UUDESSA OPETUSOHJELMASSA? SUORITUSKAAVIOT VANHOILLE OPISKELIJOILLE päivitetty 28.8.13 (ennen vuotta 2012 opintonsa aloittaneet) MITEN SOSIAAALITYÖN PERUSOPINNOT SUORITETAAN VANHOJEN PERUSOPINNOT VANHAT VAATIMUKSET 2010 12 STYPP1A

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus julkisen talouden kestävyysvajeen vähentämisessä

Sote- ja maakuntauudistus julkisen talouden kestävyysvajeen vähentämisessä Sote- ja maakuntauudistus julkisen talouden kestävyysvajeen vähentämisessä Hallituksen esitykset 15/2017 ja 47/2017 Alivaltiosihteeri, dosentti Tuomas Pöysti Taloustieteen kesäpäivät 8.6.2017 - - Hyvinvointi-

Lisätiedot

Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa

Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa Elämä kotona muistisairaan ihmisen tukemisen uudet mahdollisuudet Ulla Eloniemi-Sulkava, Dosentti, FT, erikoissairaanhoitaja Muistisairaudet ja

Lisätiedot

Vanhusten palvelut Helsinki

Vanhusten palvelut Helsinki Vanhusten palvelut Helsinki Arja Peiponen, VTL, THM, emba Palvelualuejohtaja Helsingin kaupunki Sosiaali ja terveysvirasto Helsinki Väestömäärä n. 600 000 Yli 65 v n. 100 000 Yli 75 v. 42 000 Sosiaali

Lisätiedot

Hypermedian jatko-opintoseminaari

Hypermedian jatko-opintoseminaari Hypermedian jatko-opintoseminaari Tutkimusmenetelmät, kun tutkimuskohteena on ihminen ja tekniikka I, 1-4 ov Kirsi Silius 26.11.2004 Seminaarin aikataulu pe 26.11.04 Kirsi Silius: Seminaarin yleisesittely,

Lisätiedot

Sosiaalisten yritysten toimintaympäristön nykytila yritysten johtohenkilöiden kokemana. Elina Patana

Sosiaalisten yritysten toimintaympäristön nykytila yritysten johtohenkilöiden kokemana. Elina Patana Sosiaalisten yritysten toimintaympäristön nykytila yritysten johtohenkilöiden kokemana Elina Patana 16.11.2011 Tavoitteeni tänään Esitellä lyhyesti tutkielmani taustoja ja asiantuntijahaastatteluista koostuvaa

Lisätiedot

Tulospalkkiolomake Luonnos. Lopullinen

Tulospalkkiolomake Luonnos. Lopullinen Tulospalkkiovuosi Virasto / Liikelaitos, osasto, yksikkö Tulospalkkiolomake Luonnos Päivämäärä Päivämäärä Lopullinen 12.2.2014 2014 Sosiaali- ja terveysvirasto Yhteyshenkilön nimi ja puhelinnumero Tulospalkkiojärjestelmän

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Hyvä ikääntyminen mahdollisuuksien Seinäjoella seminaari, 6.9.2010 Peruspalveluministeri Paula Risikko TAVOITTEET

Lisätiedot

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä

Lisätiedot

Luomufoorumi Marja Suutarla

Luomufoorumi Marja Suutarla Luomufoorumi 4.2.2016 Marja Suutarla Luomufocusryhmätyöskentely Hanke toteuttaa EIP Agri-toiminnasta räätälöidyn fokusryhmätyöskentelyn alueellisten hanketoimijoiden yhteisistä tarpeista nousseista kahdesta

Lisätiedot

Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN

Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN Luennon teemat Pro gradu-tutkielman lähtökohdat Osaamistavoitteet lyhyesti Pro gradu-seminaarin opintopisteiden jakautuminen

Lisätiedot

Sodankylän vanhustyö ja POSKE:n seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hankkeeseen osallistuminen (SODEKE aluetiimi)

Sodankylän vanhustyö ja POSKE:n seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hankkeeseen osallistuminen (SODEKE aluetiimi) Sodankylän vanhustyö ja POSKE:n seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hankkeeseen osallistuminen (SODEKE aluetiimi) Seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hankkeen aloitusseminaari Rovaniemellä 24.1.2008

Lisätiedot

Teknologian käyttö kotona kuntoutumisen kehittämisprojektissa. Heli Vesaranta Mia Vaelma

Teknologian käyttö kotona kuntoutumisen kehittämisprojektissa. Heli Vesaranta Mia Vaelma Teknologian käyttö kotona kuntoutumisen kehittämisprojektissa Heli Vesaranta Mia Vaelma 1 Aiheet 1. Kotona kuntoutumisen kehittämisprojekti 2. Kuvayhteys kuntoutujan tukena 3. Keskustelua, kysymyksiä,

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sn Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 18.1.2017 Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

VUODEN 2015 ONGELMAT JA RATKAISUT LIITE: KOTIHOIDON SAP-TYÖSKENTELY (LUONNOS )

VUODEN 2015 ONGELMAT JA RATKAISUT LIITE: KOTIHOIDON SAP-TYÖSKENTELY (LUONNOS ) SASsiirrossa ja miten se ratkaistaan VUODEN 2015 ONGELMAT JA RATKAISUT LIITE: KOTIHOIDON SAP-TYÖSKENTELY (LUONNOS 8.12.2015) Etelän sosiaali- ja lähityön GeroMetro-kehittämisryhmä HELSINGIN SOSIAALI- JA

Lisätiedot

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja Lähtökohtana yhä useampi asiakas/potilas on iäkäs ihminen yhä useamman asiakaan/potilaan ongelmat ovat monikerroksisia, ja ne voidaan ratkoa vain monien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteisenä

Lisätiedot

Arviointimalli Ikääntyneiden asumisen tarpeen ja toteutuksen kartoitukseen Iisalmessa

Arviointimalli Ikääntyneiden asumisen tarpeen ja toteutuksen kartoitukseen Iisalmessa Arviointimalli Ikääntyneiden asumisen tarpeen ja toteutuksen kartoitukseen Iisalmessa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Hoito- ja hoivajohtaja Anne Mikkonen 26.11.2015 Uuden toimintavan taustaa Kuntien vanhuspalvelukohteiden

Lisätiedot

Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi

Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi Lapset puheeksi - strategiasta käytäntöön 28.2.2013 Jaana Jokinen, Lapin Poske 28.2.2013 Jaana Jokinen 1 Lapset Puheeksi -neuvonpito Toiminnallinen verkostotyön

Lisätiedot

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa seminaari 7.10.2014 Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Hankejohtaja Katariina

Lisätiedot

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013 Avoin Hallinto 2 Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke Tiedon saatavuus Kansalaisten osallisuus Hallinnon vastuullisuus Uusien teknologioiden hyödyntäminen 8 valtiota käynnisti vuonna 2011 Nyt

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, www.vasso.fi Tapio Häyhtiö 15.1.2015 Vasso kehittäjäorganisaationa 11 lakisääteistä alueellista

Lisätiedot

Vallattomat ryhmät kaupungissa VTT ENNAKOINTISEMINAARI // Liisa Häikiö / Tampereen yliopisto/ Yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Vallattomat ryhmät kaupungissa VTT ENNAKOINTISEMINAARI // Liisa Häikiö / Tampereen yliopisto/ Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Vallattomat ryhmät kaupungissa VTT ENNAKOINTISEMINAARI 11.10.2017 // Liisa Häikiö / Tampereen yliopisto/ Yhteiskuntatieteiden tiedekunta KEITÄ OVAT VALLATTOMAT RYHMÄT? Enemmän tai vähemmän työn ja koulutuksen

Lisätiedot

TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY. VALMUSKA - projekti. Muistisairaat & teknologia -työpaja Aki Mäyrä, Projektipäällikkö, VTT

TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY. VALMUSKA - projekti. Muistisairaat & teknologia -työpaja Aki Mäyrä, Projektipäällikkö, VTT TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY VALMUSKA - projekti Muistisairaat & teknologia -työpaja Aki Mäyrä, Projektipäällikkö, VTT 17.9.2015 2 VALMUSKA - projekti VALMUSKA-projektissa pilotoidaan jälkiasennettavia

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Millaisia palveluja vanhoille suomalaisille? Lappi 28.11.2014 28.11.2014 Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Muutosten tuulia 2014 Vanhoja ihmisiä on vuosi vuodelta enemmän Hyvinvoivia vanhoja

Lisätiedot

Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki

Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki 10.3.2016 Minna Kivipelto, THL 1 Heikoimmassa asemassa olevat nuoret V. 2014 Suomessa noin 45

Lisätiedot

henkilöstön kanssa. Osallistujia 6. Valmennuksessa yht. 8 tapaamista jotka sijoittuvat aikavälille 18.9.2014 12.2.2015.

henkilöstön kanssa. Osallistujia 6. Valmennuksessa yht. 8 tapaamista jotka sijoittuvat aikavälille 18.9.2014 12.2.2015. Länsi Lappi i/ Kuntien yhteiset t alueelliset lli KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN ALUEELLINEN TYÖ Kuntouttavan työtoiminnan alueellinen verkosto ottaa Vantaan Koppi hankkeesta koppia ja kokeilee 12 viikon ajan

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA Sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen eeva-sirkku.poyhonen@paimio.fi Kemiönsaaren valtuustoseminaari 31.12.2016 Paimiossa oli 75 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta STN-tietoisku 1 Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston periaatepäätös 5.9.2013 tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS Strategia tarkoittaa valintojen tekemistä. Mitkä ovat kaikkein suurimmat haasteet porvoolaisten hyvinvoinnille vuosina 2013-2017? STRATEGIA RAKENNETTIIN YHDESSÄ

Lisätiedot

JÄRVI-KUOPION SEURAKUNTA MITÄ, MIKSI, MILLOIN? 2011-2015. Kuopion ev.lut. seurakunnat September 21, 2015 1

JÄRVI-KUOPION SEURAKUNTA MITÄ, MIKSI, MILLOIN? 2011-2015. Kuopion ev.lut. seurakunnat September 21, 2015 1 JÄRVI-KUOPION SEURAKUNTA MITÄ, MIKSI, MILLOIN? 2011-2015 Kuopion ev.lut. seurakunnat September 21, 2015 1 Rovastikunnan alueella vuosien kuluessa useita avauksia yhteistyön lisäämiseksi vastaanotto nuiva.

Lisätiedot

Digipitäjät -kokeilu Hartolassa ja Pertunmaalla

Digipitäjät -kokeilu Hartolassa ja Pertunmaalla Digipitäjät -kokeilu Hartolassa ja Pertunmaalla Terveydenhuolto Vertaistuki Tietoa Seurakunta Virastot Verkko palvelut Läheiset Viihdettä Pienet kunnat Suuret palvelut Digisyrjäytymisen vaara ei häviä

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan koulutus, pääaineena kasvatustiede Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I opetusperiodi 4.9. 22.10.

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 1. Kallion kuntien ikääntyvän väestön määrä ja ennusteita Taulukko 1. Ikääntyvän väestön määrä Kallion kunnissa 31.12.2012 ja 31.12.2013 (ennakkoväkiluku) sekä ennuste vuosille 2014-2016, 2020, 2025, 2030

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

RAKKAUDELLE SÄÄNNÖT? NUORTEN AIKUISTEN SELITYKSIÄ AVIO- JA AVOEROILLE JA NIIDEN SEURAUKSILLE

RAKKAUDELLE SÄÄNNÖT? NUORTEN AIKUISTEN SELITYKSIÄ AVIO- JA AVOEROILLE JA NIIDEN SEURAUKSILLE RAKKAUDELLE SÄÄNNÖT? NUORTEN AIKUISTEN SELITYKSIÄ AVIO- JA AVOEROILLE JA NIIDEN SEURAUKSILLE Anne Valkeapää Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät, Seinäjoki ESITYKSEN ETENEMINEN Tutkimustyön

Lisätiedot

Ikäihmisten liikkumisen turvallisuus kotona, kylillä ja liikenteessä

Ikäihmisten liikkumisen turvallisuus kotona, kylillä ja liikenteessä Ikäihmisten liikkumisen turvallisuus kotona, kylillä ja liikenteessä Pieksämäki 22.10.2014 Joensuu 23.10.2014 Iisalmi 28.10.2014 Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 22.10.2014 1 KAMU

Lisätiedot

Etäpalvelut - Historian havinaa ja tulevaisuuden visioita

Etäpalvelut - Historian havinaa ja tulevaisuuden visioita Etäpalvelut - Historian havinaa ja tulevaisuuden visioita Aikamatka päivän teemaan 1 Sisältö Mitä tarkoitamme etäpalveluilla? laaja pikakatsaus etäpalveluihin tämän päivän teemana videoneuvottelua hyödyntävät

Lisätiedot

Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari

Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari 3.5.2013 Salla Seppänen, osaamisaluejohtaja SaWe SAIRAANHOITAJAKSI VERKOSTOISSA JA

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN näkökulma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN näkökulma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN näkökulma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen Välittämisen koodi RoadShow 10.3.2015 Seinäjoki Elina Stenvall, tutkija Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG)

Lisätiedot

Big datan hyödyntäminen

Big datan hyödyntäminen Big datan hyödyntäminen LVM/FIIF-yhteistyö 1 0 /1 9 /1 4 Nykytilanne Useita olemassa olevia ohjelmia ja tahoja, josta yritykset ja tutkimuslaitokset voivat hakea rahoitusta Big Dataan ja teollisen internetin

Lisätiedot

GERinno hanke. Monialaisen simulaatio-oppimisympäristön suunnittelu SimPro 2015 Eveliina Kivinen ja Jukka Karjalainen

GERinno hanke. Monialaisen simulaatio-oppimisympäristön suunnittelu SimPro 2015 Eveliina Kivinen ja Jukka Karjalainen GERinno hanke Monialaisen simulaatio-oppimisympäristön suunnittelu SimPro 2015 Eveliina Kivinen ja Jukka Karjalainen Simulaatiokeskus SimuLti Lahden Ammattikorkeakoulun monialainen uusi kampusalue rakentuu

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa SOSIAALI- JA TERVEYS- HALLINTOTIEDE Yhdistää opetuksessa (kaikilla tasoilla) molemmat hyvinvoinnin

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät Työryhmä: Osallistavaa ja monikulttuurista kohtaamista 30.9.2011 Esityksen sisältö Tutkimushankkeen

Lisätiedot

Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA)

Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA) N:o 841 2787 Liitteet Liite 1 Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA) ENNAKKOILMOITUS KLIINISESTÄ LÄÄKETUTKIMUKSESTA 1. Viranomainen täyttää Saapunut Diaari-/rekisterinumero

Lisätiedot

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3. Vanhuspalvelulain valvonta Sirkka Jakonen Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.2014 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi! Vanhuspalvelulailla pyritään turvaamaan

Lisätiedot

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Epäily muisti-ongelmasta ALUEKOORDINAATIORYHMÄ 25.5.2015 Muistiasiakkaan (+65) palvelupolku Keski-Pohjanmaalla LUONNOS 13.3.2015 Asiakas ja läheiset Ennakoiva työ Daalia/Ikäneuvola/palveluohjaus/infot

Lisätiedot

Älyhyvä kaupunki vastaa makrotrendeihin

Älyhyvä kaupunki vastaa makrotrendeihin Älyhyvä kaupunki vastaa makrotrendeihin Tausta Health City Finland Oy, osa Cor Group -konsernia (1989 ) Työntekijöitä koko konsernissa noin 1000 Toimitusjohtaja Jari-Pekka Kelhä, OTK, 43 v. Makrotrendit

Lisätiedot

Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos

Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos Sosiaalihuollon asiakastiedot ja niiden hyödyntäminen Sosiaalityön tutkimuksen päivät Helsingissä 2017 Erikoistutkija Paula Saikkonen,

Lisätiedot

20 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös

20 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2017-003664 HEL 2017-003664 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Yritys-Suomi nousuun. Innoforum 10.11.2015 Tampere. Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö

Yritys-Suomi nousuun. Innoforum 10.11.2015 Tampere. Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö Yritys-Suomi nousuun Innoforum 10.11.2015 Tampere Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö Yleistä 2 Ratkaisujen Suomi 1. Kestävä kasvu ja julkinen talous 2. Työllisyys ja kilpailukyky 3. Osaaminen ja koulutus

Lisätiedot

Hämeenlinna 25.9.2014. Pirjo Kortesniemi

Hämeenlinna 25.9.2014. Pirjo Kortesniemi Toiminnan painopisteet 2014-2019 Hämeenlinna 25.9.2014 Pirjo Kortesniemi Esityksen sisältö Suunta selvillä.. ETT:n tehtäväkenttä ja strategiset tavoitteet Tavoitteiden toteutumisen arviointi Tulevaisuuden

Lisätiedot

Vammaisten palvelut uudessa maakunnassa -keskustelutilaisuus klo 18 20

Vammaisten palvelut uudessa maakunnassa -keskustelutilaisuus klo 18 20 Vammaisten palvelut uudessa maakunnassa -keskustelutilaisuus 12.10.2017 klo 18 20 Ohjelma 18.00 Uusimaa 2019 -hanke: tavoitteet ja tilannekatsaus vammaisten palvelujen osalta Toimitusjohtaja Katrina Harjuhahto-Madetoja,

Lisätiedot

Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö. Käytäntötutkimuspäivä 28.9.2015

Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö. Käytäntötutkimuspäivä 28.9.2015 Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö Käytäntötutkimuspäivä 28.9.2015 Maahanmuuttajataustaisten nuorten verkostot Käytäntötutkimuksessa kartotetaan maahanmuuttajataustaisten nuorten asiakkaiden

Lisätiedot

Oppilaitoksen rooli maatilojen kehittäjänä HUOMISEN OSAAJAT -HANKKEEN ASIANTUNTIJALUENTOPÄIVÄ 17.5.2013 Mustiala

Oppilaitoksen rooli maatilojen kehittäjänä HUOMISEN OSAAJAT -HANKKEEN ASIANTUNTIJALUENTOPÄIVÄ 17.5.2013 Mustiala Oppilaitoksen rooli maatilojen kehittäjänä HUOMISEN OSAAJAT -HANKKEEN ASIANTUNTIJALUENTOPÄIVÄ 17.5.2013 Mustiala Koulutusjohtaja Susanna Tauriainen MTK ry 20.5.2013 Toimintaympäristön muutokset Koulutustoimikuntien

Lisätiedot

Ikäkaste Äldre-kaste. Teknologia ikäihmisten palveluissa ja palvelujärjestelmässä - esimerkkejä Ikäkasteesta THL

Ikäkaste Äldre-kaste. Teknologia ikäihmisten palveluissa ja palvelujärjestelmässä - esimerkkejä Ikäkasteesta THL Ikäkaste Äldre-kaste Teknologia ikäihmisten palveluissa ja palvelujärjestelmässä - esimerkkejä Ikäkasteesta THL 11.4.2011 Vuokko Lehtimäki, projektijohtaja, Pikassos Oy www.ikakaste.fi Ikäkaste Äldre-kaste

Lisätiedot

XML-tutkimus Jyväskylän yliopistossa

XML-tutkimus Jyväskylän yliopistossa XML-tutkimus Jyväskylän yliopistossa Airi Salminen Jyväskylän yliopisto Tietojenkäsittelytieteiden laitos airi.salminen@jyu.fi http://www.cs.jyu.fi/~airi/ Airi Salminen, XML-tutkimus Jyväskylän yliopistossa

Lisätiedot

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa 1 20.03.2017 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman

Lisätiedot

Viestejä valvontakentältä

Viestejä valvontakentältä Viestejä valvontakentältä Kotiin annettavat palvelut lapsiperheiden osalta 12.12.2016 1 Sosiaalihuoltolain 19 :n mukaisen kotipalvelun saatavuus Lounais-Suomen aluehallintoviraston alueella (säännöstöä

Lisätiedot

Muistibarometri Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä. Kuntamarkkinat 14.9.

Muistibarometri Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä. Kuntamarkkinat 14.9. Muistibarometri 2015 Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä Kuntamarkkinat 14.9.2016 Olli Lehtonen Keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta sairastavien määrä Suomessa

Lisätiedot

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR)

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) Metropolia, Hyto Tuula Mikkola Projektipäällikkö 28.2..2013 1 HEA pähkinän kuoressa Kesto 2.5 vuotta: 9/11 2/14 hankekokonaisuus, jossa

Lisätiedot

TYÖPAJA: LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANKKURI VANHEMMAN KANSSA RINNALLA KULKIEN

TYÖPAJA: LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANKKURI VANHEMMAN KANSSA RINNALLA KULKIEN TYÖPAJA: LASTENSUOJELUN PERHETYÖ 8.11.2017 VANKKURI VANHEMMAN KANSSA RINNALLA KULKIEN TAUSTAA KOKEILULLE: Lastensuojelussa on jo vuosien ajan keskusteltu siitä, miten vanhemmat tarvitsevat lisää tukea

Lisätiedot

Siksi nyt on tärkeää. On mahdollista että: TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille.

Siksi nyt on tärkeää. On mahdollista että: TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille. TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS Työn maailma on tuntemattoman äärellä: automatisaatio, robotisaatio, keinoäly ja digitaaliset alustat muokkaavat eri aloja teollisuudesta hoivaan ja tietotyöhön. Todennäköisesti

Lisätiedot

POLKUJA TYÖELÄMÄÄN. Sosiaalinen yritystoiminta Vihdin välityömarkkinoita täydentämään Kotona metsässä -hankesuunnitelma

POLKUJA TYÖELÄMÄÄN. Sosiaalinen yritystoiminta Vihdin välityömarkkinoita täydentämään Kotona metsässä -hankesuunnitelma POLKUJA TYÖELÄMÄÄN Sosiaalinen yritystoiminta Vihdin välityömarkkinoita täydentämään Kotona metsässä -hankesuunnitelma SOSIAALINEN YRITYS Yritys, jonka tavoitteena on kannattavan liiketoiminnan ohella

Lisätiedot