MAATALOUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAATALOUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN"

Transkriptio

1 1 MAATALOUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN 1 Tausta Opetushallitus on selvittänyt ammatillisten perustutkintojen muutostarpeita samalla huomioiden yksilöllisen oppimisen ja erityisopetuksen näkökulman Opetushallitus on käynnistänyt tutkintokohtaisten opetussuunnitelmien tarkistamisen siten, että kaikkien tutkintojen perusteet ovat tarkistettu ja ammattiosaamisen näytön perusteet integroidaan opetussuunnitelman perusteisiin siten, että ne voidaan ottaa käyttöön viimeistään 2010 Ammatillisten perustutkintojen tulee vastata työelämän tarpeisiin ja muodostua työelämän toimintakokonaisuuksista, sisältää yrittäjäosion ja mahdollistaa myös osatutkintojen suorittamisen Lisäksi uudistamistyössä on huomioitava tutkinnon terveydentilavaatimukset ja opintoihin on sisällytettävä terveyttä ja työkykyä vahvistavia osioita ammatillisissa opinnoissa Maatalousalan peruskoulutus antaa laaja-alaiset perusvalmiudet alan erilaisiin työtehtäviin Alan vahva tieto- ja taitopohja luo edellytykset elämänlaajuiselle oppimiselle ja on perusteena oppia uusia asioita jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä Tulevaisuuden työtehtävissä tarvitaan sekä alan erityisosaajia että monialaisia palvelujen tarjoajia 2 Projektin tehtävä Tämän projektin tehtävänä on uudistaa maatalousalan perustutkintojen perusteet vastaamaan työelämän vaatimuksia huomioiden voimassa olevat lait ja asetukset ja muut säädökset Maatalousalan perusteiden uudistustyö tapahtuu siten, että opetushallituksen hyväksymät uudistetut perusteet ovat valmiit mennessä ja ne otetaan käyttöön Tavoitteet Hankkeen tavoitteena on maatalousalan opetussuunnitelmien ja näyttötutkintojen perusteiden päivittäminen ja uudistaminen siten, että maatalousalan perustutkinto tuottaa laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet alan eri tehtäviin ja erikoistuneemman osaamisen ja työelämän edellyttämän ammattitaidon yhdellä tutkinnon osa-alueella Tähän päästäkseen projektissa on huomioitava opetushallituksen eri tahoille tekemien kyselyiden palautteet ja maatilatalouden koulutuksen kehittämisstrategian selvityksen tavoitteet Työelämälähtöisyyden vahvistamisen lisäksi maatalousalan perusteiden uudistustyön tavoitteena on vahvistaa yrittäjyyttä, työterveyttä, opiskelijalähtöisyyttä ja valinnaisuutta sekä kansainvälisyyttä 4 Projektiympäristö Projektiympäristö muodostuu erilaisista tiedotus- ja koulutustilaisuuksista, työryhmätapaamisista, ohjausryhmän palavereista ja etätyöstä eri osapuolien välillä Etätyön välineenä käytetään oph:n OPTIMA-alustaa Lisäksi oph:n www-sivut ophfi toimivat tiedonantokanavana

2 2 5 Projektiorganisaatio Opetushallitus vastaa koko valtakunnallisen perustetyön toteutuksesta Maatalousalan perustetyöstä vastaa perusteiden uudistamiseen nimetty Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä yhdessä yhteistyökoulujen nimeämän työryhmän kanssa (taulukko 1) Projektin työryhmän koordinaattorina toimii Ylä- Savon ammattiopistosta Outi Kemiläinen Työryhmä tekee jatkuvaa yhteistyötä opetushallituksen alakohtaisten asiantuntijoiden Susanna Tauriaisen ja Juhani Lapiolahden kanssa Lisäksi työryhmän työskentelyä ohjaa oph:n asettama ohjausryhmä Heti työn alussa maatalousalan kuvaus ja arvoperusta hyväksytetään maatalous- ja ympäristöalan koulutustoimikunnassa ennen kuin varsinaisen perustetyön aloittamista koulutuskun- Ylä-Savon tayhtymä Taulukko 1 Maatalousalan perustetyöhön osallistuvat oppilaitokset, oppilaitoksen koordinoivat yhteyshenkilöt ja työryhmän jäsenen vastuualueineen Koulutuksen järjestäjä Oppilaitos Koordinoiva yhteishenkilö jäsen ja vastuualueet Ylä-Savon ammattiopisto, Peltosalmi Kotikyläntie 254, IISALMI Jarmo Walli jarmowalli@ysaofi Kokonaiskoordinointi, eläintenhoidon ko Outi Kemiläinen lehtori, eläintenhoito outikemilainen@ysaofi Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksen kuntayhtymä Päijät-Hämeen koulutuskonserni kuntayhtymä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Tuorlantie PIIKKIÖ Koulutuskeskus Salpaus Asikkala Laurellintie Asikkala Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto, Kannuksen yksikkö Ollikkalankatu 3, PL 21, Kannus Matti Korhonen mattikorhonen@tuorlacom Seppo Leppänen seppoleppanen@salpausfi Jarmo Matintalo jarmomatintalo@kpedufi Maatilatalouden ko Annaliisa Laukka-Kattainen Lehtori,kotieläintuotanto annaliisalaukkakattainen@ysaofi Yritystalous, kasvituotanto Jaakko Kuusvuori Lehtori jaakkokuusvuori@tuorlacom Maatilatalouden ko, aikuiskoulutus Murto Liisa Koulutussuunnittelija, aikuiskoulutus liisamurto@salpausfi Maatalousteknologian ko Joni Häkkila Koulutusuunnittelija, maalousteknologia jonihakkila@kpedufi Turkistalouden ko Tapio Hernesniemi Koulutussuunnittelija (aikuisja nuorisoaste), turkiasala, tapiohernesniemi@kpedufi

3 3 6 Työvaiheet ja niiden aikataulutus VUOSI 2007 Hankesuunnitelmlaisuus Hankehakemus Päätös 179 tiedotusti- Alan kuvaus ja arvoperusta Luvut 4 ja 5 aloitus Kannuksessa VUOSI tiedotustilaisuus projektisuunnitelman 1kierros projektisuunnitelman 2kierros vkot projektisuunnitelman viimeistelyä 2510 projektisuunnitelma valmis Asikkalassa työryhmän ja projektisuunnitelman esittäminen Koulutustoimikunnan kokous arvokuvauksen hyväksyttäminen Luku 1 alkuun VUOSI 2008 Luku 1 Luku 1 valmiina Luvut 4 ja 5 Luvut 1, 4 ja 5 Luvut1, 4 ja 5 Lausuntojen valmiina hiontaan viimeistelyä käsittely Luvut 4 ja Tuorlassa Ohjausryhmä Työryhmä Ohjausryhmä 308 perusteluonnokset valmiina Perusteluonnokset lausunnolle 3110 ehdotus uudistetuista perusteista kielenhuolto, viimeistely ja laadunvarmennus hyväksyminen Käännökset ruotsin kiellelle OPH:n sivuille vienti 3112 avustus käytettynä Taitto, painatus 282 loppuraportti 18 perusteet ja postitus oph:lle käyttöön

4 4 Maatalousalan opetussuunnitelman perusteiden uudistamistyö on edellä esitetty tehtäväksi luvuittain On hyvin mahdollista, että työryhmä rakentaa kaikkia lukuja samanaikaisesti koulutusohjelmittain On kuitenkin tärkeää, että luodaan jonkinlaiset tavoitteet milloin tietyn luvun tulee olla viimeistelyä vaille valmis Jokaisen luvun valmistuessa, tehdään väliarviointia Tarvittaessa palataan jo valmistuneisiin lukuihin Touko-elokuussa viimeistellään lukuja Henkilö- ja muut resurssit Maatalousalan perustetyön koordinaattorina toimii Ylä-Savon ammattiopisto, joka on nimennyt oph:lle työryhmän koostumus on esitetty taulukossa 1 jäsenet voivat käyttää perustetyössä muitakin tarvitsemiaan henkilöitä On vain huomioitava, että kokonaiskustannukset eivät voi muuttua 8 Kustannusarvio KUSTANNUSARVIO, : MENOT Yhteensä 1 Henkilöstömenot /työryhmän jäsen tuntikirjanpitoa vastaan ja 2000 Ylä-Savon koulutuskuntayhtymälle koordinoinnista 2 Palvelujen ostot Asiantuntijapalvelut Koulutus 0 23 Puhelin, posti, fax 0 24 Painatus- ja ilmoituskulut Matkustuspalvelut Toimistopalvelut 0 27 Muut palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0 31 Koneet ja laitteet vuosipoistoina 0 32 Vähäiset kone- ja laitehankinnat 0 33 Käyttöomaisuus (koneet ja laitteet) 0 33 Muut hankinnat 0 4 Vuokrat 0 41 Kone- ja laitevuokrat/leasing 0 42 Toimitilojen vuokrat 0 5 Muut menot 0 MENOT YHTEENSÄ

5 5 9 Työn etenemisestä tiedottaminen Maatalousalan perustetyön työryhmä tiedottaa työn etenemisestä koko ajan oph:n tutkintokohtaisille asiantuntijoille ja edelleen ohjausryhmälle Juhani Lapiolahti tiedottaa tutkintotoimikunnalle työn edistymisestä sen eri vaiheissa Työryhmä seuraa aiemmin esittämää aikataulutusta ja raportoi sen mukaisesti tarvittaville tahoille 10 Raportointisuunnitelma Hankkeen aikana raportoidaan työn etenemisestä Alla lyhyesti nyt tiedossa olevat päivämäärät: - koulutuksen järjestäjä nimeää työryhmän opetushallitukselle - projektisuunnitelma valmis , jolloin se esitetään ensimmäisessä työryhmän virallisessa tapaamisessa - alan kuvaus ja arvoperusta tehdään ensimmäiseksi ja se hyväksytetään koulutustoimikunnassa ennen perustetyön alkua perusteluonnokset oltava valmiina syyskuun alussa 2008, jolloin ne lähetetään lausunnolle - lausunnot käsitellään lokakuussa koulutuksen järjestäjä, Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä toimittaa ehdotuksen uudistetuiksi perusteiksi mennessä - perusteiden kielenhuolto, viimeistely ja laadunvarmennus sekä niiden hyväksyminen tapahtuu marraskuussa opetushallituksen hyväksymät uudistetut perusteet valmiina Avustus tulee olla käytetty mennessä Yhteistyö oppilaitokset toimittavat pääkirjan otteen Ylä-Savon koulutuskuntayhtymälle mennessä - hankkeen loppuraportti toteutetuista toimenpiteistä ja myönnetyn määrärahan käytöstä toimitetaan Opetushallitukselle mennessä Raportoijana toimii koordinoiva oppilaitos Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä - uudistetut perusteet käyttöön

HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN VALMISTELU

HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN VALMISTELU 1 HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN VALMISTELU 1. Tausta Opetushallitus on selvittänyt ammatillisten perustutkintojen muutostarpeita samalla huomioiden yksilöllisen oppimisen ja erityisopetuksen

Lisätiedot

Ammatillisten perustutkintojen perusteiden tarkistamistyöhön osallistuvat yhteensä n henkeä prosessin eri vaiheissa:

Ammatillisten perustutkintojen perusteiden tarkistamistyöhön osallistuvat yhteensä n henkeä prosessin eri vaiheissa: HotRaCa - alan perustutkinnon neuvottelupäivä Ammatillisten perustutkintojen perusteiden uudistaminen Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi 23.4.2008 merja.lahdenkauppi@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla

Lisätiedot

AMMATTIKOULUTUKSEN PERUSTETYÖ Sirkka-Liisa Kärki Tutkinnot - yksikön päällikkö, opetusneuvos

AMMATTIKOULUTUKSEN PERUSTETYÖ Sirkka-Liisa Kärki Tutkinnot - yksikön päällikkö, opetusneuvos AMMATTIKOULUTUKSEN PERUSTETYÖ 14.2.2011 Sirkka-Liisa Kärki Tutkinnot - yksikön päällikkö, opetusneuvos AMMATTIKOULUTUKSEN TUTKINTOJÄRJESTELMÄ Valmistavat ja valmentavat koulutukset (4) 52 ammatillista

Lisätiedot

Ammatillisten perustutkintojen perusteiden tarkistamistyöhön osallistuvat

Ammatillisten perustutkintojen perusteiden tarkistamistyöhön osallistuvat Ammatillisten perustutkintojen perusteiden uudistaminen ja työn toteutus eri osapuolten kesken Koulutuksen järjestäjien tilaisuus 15.9.2008 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi

Lisätiedot

Kone- ja metallialan perustutkinnon opetussuunnitelman ja näyttötutkinnon perusteiden uudistaminen

Kone- ja metallialan perustutkinnon opetussuunnitelman ja näyttötutkinnon perusteiden uudistaminen Kone- ja metallialan perustutkinnon opetussuunnitelman ja näyttötutkinnon perusteiden uudistaminen Kone- ja metallialan opettajien neuvottelupäivä 23.11.2007 Yli-insinööri Seppo Valio Opetushallitus seppo.valio@oph.fi

Lisätiedot

HIUSALAN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMISHANKE

HIUSALAN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMISHANKE HIUSALAN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMISHANKE 12.12.2008 2008 Opetushallitus Helsinki Nina Raki, Omnia Projektin organisaatio OHJAUSRYHMÄ (OPH, sidosryhmäedustajat) Koordinointi

Lisätiedot

KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA

KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA Kansallisen seuranta-arvioinnin tavoitteet ja periaatteet Oppimistulosten seuranta-arvioinnit 2008 2009 Tiedotustilaisuus

Lisätiedot

OKM Ohjausryhmän kokous Aira Rajamäki, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus

OKM Ohjausryhmän kokous Aira Rajamäki, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus Tutkintojen perusteiden valmistelu ja kokeiluohjelma koulutuskokeiluja varten SOSIAALI- JA TERVEYSALAAN SEKÄ TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAAN KOHDISTUVIEN PERUSTUTKINTOJEN KOULUTUSKOKEILUT VUOSINA 2014 2018

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen tilannekatsaus Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen tilannekatsaus 24.11.2014 Koulutuskokeilujen ohjausryhmän kokous, opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Ennen kokousta koulutuspäällikkö Esa Majava esitteli Ahlmanin Ammatti-Instituutin maatalousalan aikuiskoulutusta ja sen kehittämistavoitteita

Ennen kokousta koulutuspäällikkö Esa Majava esitteli Ahlmanin Ammatti-Instituutin maatalousalan aikuiskoulutusta ja sen kehittämistavoitteita tutkintotoimikunta Nro 8271, toimikausi 1.8.2010-31.7.2013 PÖYTÄKIRJA, kokous 3/2010 MAATILATALOUDEN TUTKINTOTOIMIKUNTA Nro 8271 Aika: Pe 26.11.2010 klo 12.00 15.20 Paikka: Ahlmanin ammattiopisto Metsäkammari-kokoustila,

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Uudistuneet ammatilliset perustutkinnot ja valmistavat koulutukset

Uudistuneet ammatilliset perustutkinnot ja valmistavat koulutukset UUSIEN AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA TUTKINNON PERUSTEIDEN KÄYTTÖÖNOTTO - AIKATAULU Sirkka-Liisa Kärki Opetusneuvos Asiantuntijayksikön päällikkö Sirkka-Liisa.Karki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO

Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO 30.1.2013 yli-insinööri Kati Lounema Opetushallitus Sisältö Tutkinnon perusteiden toimeenpano ammatillisena peruskoulutuksena

Lisätiedot

KOORDINOIJAN TILANNEKATSAUS

KOORDINOIJAN TILANNEKATSAUS hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut 2014-2018 KOORDINOIJAN TILANNEKATSAUS Verkostopäivä 21.11.2014 Marja Veikkola, koulutuskokeilujen koordinaattori (Osekk) Koulutuskokeilujen koordinointi Opetushallitus

Lisätiedot

Ammatillisten perustutkintojen perusteiden tarkistamistyöhön osallistuvat

Ammatillisten perustutkintojen perusteiden tarkistamistyöhön osallistuvat Ammatillisten perustutkintojen perusteiden uudistaminen ja työn toteutus eri osapuolten kesken Perusteita valmistelevien työryhmien ja ohjausryhmien tilaisuus 29.9.2008 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät Marja Veikkola, Osekk

Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät Marja Veikkola, Osekk Koordinoijan tilannekatsaus Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät 26-27.9.2017 Marja Veikkola, Osekk Päättyneet hyvinvointiteknologiaan painottuvat osaamisalakokeilut ja niistä valmistuneiden

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista

Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 30.1.2014 EK Anne Mårtensson Opetushallitus Sisältö Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI

KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI Marja Veikkola, Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (Osekk) 26.9.2014 Sivu 1 Opetushallitus on myöntänyt valtionavustuksen Osekkille sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan sekä

Lisätiedot

TOPHOPS-OPSO hankkeen toteuttajakohtainen toimintasuunnitelma / Kanneljärven Opisto

TOPHOPS-OPSO hankkeen toteuttajakohtainen toimintasuunnitelma / Kanneljärven Opisto TOPHOPS-OPSO hankkeen toteuttajakohtainen toimintasuunnitelma / Kanneljärven Opisto Hankkeen nimi: TOPSHOPS-OPSO Hankeaika: Vuoden 2016 loppuun Toimijat: Kanneljärven Opisto, Lohjan Nuorisopalvelut, Vantaan

Lisätiedot

Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n syysseminaari TUTKINTOUUDISTUS. Arto Pekkala

Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n syysseminaari TUTKINTOUUDISTUS. Arto Pekkala Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n syysseminaari TUTKINTOUUDISTUS Arto Pekkala 3.10.2017 Tutkintojen määritelmät lainsäädännössä Ammatillisessa perustutkinnossa osoitetaan laaja-alaiset ammatilliset

Lisätiedot

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 17.3.2015

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 17.3.2015 8540 Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 17.3.2015 Välinehuollon tutkintotoimikunnan linjaukset välinehuoltoalan perustutkinnon järjestämissopimuksissa ja tutkintotilaisuuksissa

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut 2014-2019 KOORDINOINTISUUNNITELMA JA AIKATAULUT VUODELLE 2018 Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala sekä tekniikan ja liikenteen

Lisätiedot

AmKesu-aluetilaisuus Kokkola 5.11.2014. Arto Pekkala Ammatillinen aikuiskoulutus

AmKesu-aluetilaisuus Kokkola 5.11.2014. Arto Pekkala Ammatillinen aikuiskoulutus AmKesu-aluetilaisuus Kokkola 5.11.2014 Arto Pekkala Ammatillinen aikuiskoulutus NÄYTTÖTUTKINNOT 20 VUOTTA AJANKOHTAISTA AIKUISKOULUTUKSESTA Tutkintojen ja tutkintorakenteen kehittäminen (TUTKE 2) voimaan

Lisätiedot

4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen

4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen SÄHKÖALAN PERUSTUTKINNON TUTKINTOTOIMIKUNNAN (8316) KOKOUS Pöytäkirja Aika: 3.11.2011 klo 10:00-15:15 Paikka: Jyväskylän aikuisopisto Taulumäentie 45, 40100 Jyväskylä Läsnä: Kalle Heikkinen OP paikalla

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN KEHITTÄMISEN PERIAATTEET OPM:n päätös (drno 2/502/2008)

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN KEHITTÄMISEN PERIAATTEET OPM:n päätös (drno 2/502/2008) AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN KEHITTÄMISEN PERIAATTEET OPM:n päätös 25.2.2008 (drno 2/502/2008) Sirkka-Liisa Kärki Opetusneuvos Asiantuntijayksikön päällikkö Sirkka-Liisa.Karki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Sum ma / Tutki ntoje n luku määr ä Sarakeotsikot Riviot sikot Ammatillinen peruskoulutus

Lisätiedot

Ammattiopisto Livia. Peimarin koulutuskuntayhtymä

Ammattiopisto Livia. Peimarin koulutuskuntayhtymä Ammattiopisto Livia Peimarin koulutuskuntayhtymä Maaseutuopisto Paimio Maaseutuopisto Tuorla Sosiaali- ja terveysopisto Kalatalous- ja ympäristöopisto Maaseutuopiston toimipaikat Tuorla, Kaarina Paimio

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Tieto- ja tietoliikennetekniikan tutkintotoimikunta 8326

PÖYTÄKIRJA Tieto- ja tietoliikennetekniikan tutkintotoimikunta 8326 PÖYTÄKIRJA Tieto- ja tietoliikennetekniikan tutkintotoimikunta 8326 Aika: Tiistaina 8.2.2011 klo. 10:00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Nilsiänkatu 6 Helsinki Läsnä: Arto Saarelainen Jari

Lisätiedot

AmKesu-aluetilaisuus Turku Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

AmKesu-aluetilaisuus Turku Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos AmKesu-aluetilaisuus Turku 19.11.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Näyttötutkinnon suorittaneet 1995-2013 Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA 14.11.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

AJANKOHTAISTA 14.11.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos AJANKOHTAISTA 14.11.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Näyttötutkinnon suorittaneet 1995-2013 Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

EHDOTUKSIA OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMISEKSI Kuulemistilaisuudessa käsiteltävä aineisto keskustelun pohjaksi

EHDOTUKSIA OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMISEKSI Kuulemistilaisuudessa käsiteltävä aineisto keskustelun pohjaksi EHDOTUKSIA OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMISEKSI Kuulemistilaisuudessa 21.8.2015 käsiteltävä aineisto keskustelun pohjaksi OPETUSHALLITUS AMPA-YKSIKKÖ/OHJAKAStyöryhmä 1. Tausta Opetus-

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

NÄYTTÖTUTKINTO- TOIMINNAN KEHITTÄMISSEMINAARI. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

NÄYTTÖTUTKINTO- TOIMINNAN KEHITTÄMISSEMINAARI. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos NÄYTTÖTUTKINTO- TOIMINNAN KEHITTÄMISSEMINAARI Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Opiskelijat näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa v. 2012 oppilaitos

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologian kokeilut Ammatillinen osaaminen Opetushallitus

Hyvinvointiteknologian kokeilut Ammatillinen osaaminen Opetushallitus Hyvinvointiteknologian kokeilut 7.11.2018 tomi.ahokas@oph.fi @TomiAhokas Ammatillinen osaaminen Opetushallitus Esityksen sisältö Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto, hyvinvointiteknologia-asentaja

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus muutospyörteessä

Ammatillinen koulutus muutospyörteessä Ammatillinen koulutus muutospyörteessä Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 18.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

HAKEMUS 12.3.2013. Pohjois-karjalan koulutuskuntayhtymän kehittämisasiakirjassa vuosille 2012-2015:

HAKEMUS 12.3.2013. Pohjois-karjalan koulutuskuntayhtymän kehittämisasiakirjassa vuosille 2012-2015: Opetushallitus LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN Painopiste 1. Vaihtoehtoiset tavat suorittaa ammatillinen perustutkinto yhdistämällä oppilaitoksessa, työpajassa ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista sekä oppisopimuskoulutusta

Lisätiedot

4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen

4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen SÄHKÖALAN PERUSTUTKINNON TUTKINTOTOIMIKUNNAN (8316) KOKOUS Pöytäkirja Aika: 24.3.2011 klo 11:15 Paikka: Etelä-Savon ammattiopisto, Raviradantie 8 10, Mikkeli Vastaanottaja: Jukka Hänninen Yhteystiedot:

Lisätiedot

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus Koordinoijan ajankohtaiskatsaus PERUSTASON ENSIHOIDON KOKEILUJEN JAOSTO 29.10.2015 Koordinoija Marja Veikkola Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, perustason ensihoidon osaamisalan kokeilujen tilannekatsaus

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1.-2.12.2009 Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Terveisiä Opetushallituksesta 2 UUDISTUNEET AMMATILLISET

Lisätiedot

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014

Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Oppaan lähtökohdat (1) Mitä henkilökohtaistamismääräyksen jälkeen?

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

valmistavien ja valmentavien koulutusten toimeenpanon seurantasuunnitelma

valmistavien ja valmentavien koulutusten toimeenpanon seurantasuunnitelma Ammatillisten perustutkintojen sekä valmistavien ja valmentavien koulutusten v. 2008-20102010 uudistettujen tt perusteiden toimeenpanon seurantasuunnitelma 20.9.2011 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö,

Lisätiedot

Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen kokeiluohjelma

Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen kokeiluohjelma Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen kokeiluohjelma Aira Rajamäki Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilun yhteistyöpäivä 29.9.2014 Amiedu 29.9.2014

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut Ohjausryhmän kokous to 12.6.2014 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Ohjausryhmän kokoonpano opetusneuvos Seija

Lisätiedot

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivä 3.-4.11.2015 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ajankohtaiset säädösmuutokset

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet 19.3.2015 Helsinki, Messukeskus, Messuaukio 1 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Ammatillinen

Lisätiedot

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1)

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1) AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN MUODOSTUMINEN JA OPINTOJEN VALINNAISUUS 29.9.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn

Lisätiedot

UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 17.3.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen Näyttötutkintona

Lisätiedot

KOME 45 v juhlaseminaari Suomi 100. Tutkintorakenneuudistus - Kone- ja tuotantotekniikka. Yli-insinööri Inga Sihvo

KOME 45 v juhlaseminaari Suomi 100. Tutkintorakenneuudistus - Kone- ja tuotantotekniikka. Yli-insinööri Inga Sihvo KOME 45 v juhlaseminaari Suomi 100 Tutkintorakenneuudistus - Kone- ja tuotantotekniikka Yli-insinööri Inga Sihvo Olemme uusi Opetushallitus! OPH ja CIMO yhdistyivät vuoden 2017 alusta uudeksi virastoksi,

Lisätiedot

Opetushallituksen ajankohtaiset asiat / Kokeilujen jatkosuunnitelmat Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus

Opetushallituksen ajankohtaiset asiat / Kokeilujen jatkosuunnitelmat Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus Opetushallituksen ajankohtaiset asiat / Kokeilujen jatkosuunnitelmat 9.5.2017 Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus Sisältö 1. Uudet laaja-alaiset tutkinnon perusteet 2. Osaamisen

Lisätiedot

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin kokonaisuus arvioinnin periaatteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen oppimisen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen TUTKE 2

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen TUTKE 2 Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen TUTKE 2 TUTKE2-hanke Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 16.2.2012 ohjausryhmän työryhmän Ohjausryhmän tehtävänä on ohjata, linjata, tukea ja

Lisätiedot

Näyttötutkintojen järjestäminen ja tutkintotoimikuntien tehtävät

Näyttötutkintojen järjestäminen ja tutkintotoimikuntien tehtävät Näyttötutkintojen järjestäminen ja tutkintotoimikuntien tehtävät Markku Kokkonen, Opetushallitus Luonnonvara- ja ympäristöalan kehittämispäivät 13-14.11.2012 Näyttötutkintojen järjestämissopimus (1) Näyttötutkintoina

Lisätiedot

Lausuntopyyntö kaikille perustutkinnoille yhteisistä ammatillisista valinnaisista tutkinnon osista

Lausuntopyyntö kaikille perustutkinnoille yhteisistä ammatillisista valinnaisista tutkinnon osista LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (3) 15.09.2017 OPH-2065-2017 Jakelussa mainitut Lausuntopyyntö kaikille perustutkinnoille yhteisistä ammatillisista valinnaisista tutkinnon osista Opetushallitus pyytää lausuntoanne kaikille

Lisätiedot

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 29.9.2014

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 29.9.2014 Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 29.9.2014 Välinehuoltoalan perustutkinto järjestämissopimus ja järjestämissuunnitelma Tuula Karhumäki Välinehuollon tutkintotoimikunnan

Lisätiedot

Tutkintorakenteen ja tutkintojen perusteiden uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia

Tutkintorakenteen ja tutkintojen perusteiden uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia Tutkintorakenteen ja tutkintojen perusteiden uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia Opetushallitus, 11.12.2017 Markku Kokkonen, opetusneuvos Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Sisältö

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA. VANHUSTYÖN TUTKINTOTOIMIKUNNAN YHTEISTYÖPÄIVÄ Anne Mårtensson Opetushallitus

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA. VANHUSTYÖN TUTKINTOTOIMIKUNNAN YHTEISTYÖPÄIVÄ Anne Mårtensson Opetushallitus AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA VANHUSTYÖN TUTKINTOTOIMIKUNNAN YHTEISTYÖPÄIVÄ 23.5.2014 Anne Mårtensson Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen kehittäminen TUTKE2-säädösten toimeenpano

Lisätiedot

HYVINVOINTITEKNOLOGIAAN PAINOTTUVA KOULUTUSOHJELMA-/OSAAMISALAKOKEILU

HYVINVOINTITEKNOLOGIAAN PAINOTTUVA KOULUTUSOHJELMA-/OSAAMISALAKOKEILU HYVINVOINTITEKNOLOGIAAN PAINOTTUVA KOULUTUSOHJELMA-/OSAAMISALAKOKEILU Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto Kone- ja metallialan perustutkinto Välinehuoltoalan,

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN KEHITTÄMISEN PERIAATTEET. 1. Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen lähtökohdat

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN KEHITTÄMISEN PERIAATTEET. 1. Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen lähtökohdat pvm 25.2.2008 dnro 2/502/2008 Opetushallitus AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN KEHITTÄMISEN PERIAATTEET Opetushallitus on opetusministeriön ja Opetushallituksen välisen tulossopimuksen mukaisesti käynnistänyt

Lisätiedot

Kokeiluohjelman tarkistaminen (80/422/2015)

Kokeiluohjelman tarkistaminen (80/422/2015) Kokeiluohjelman tarkistaminen (80/422/2015) Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon osaamisalan ja välinehuoltoalan perustutkinnon kokeiluissa noudatettavat tutkinnon perusteet 1.8.2015

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Miten ammatillisia tutkintoja voidaan kehittää työelämälähtöisemmiksi?

Miten ammatillisia tutkintoja voidaan kehittää työelämälähtöisemmiksi? Miten ammatillisia tutkintoja voidaan kehittää työelämälähtöisemmiksi? Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan seminaari Minna Bálint Opetushallitus AMPA Kolme pointtia Tutkintorakenne

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 11.2.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot

PUHE- JA NÄKÖVAMMAISPALVELUJEN TUTKINTOTOIMIKUNNAN JA TUTKINNON JÄRJESTÄJIEN YHTEISTYÖPÄIVÄ

PUHE- JA NÄKÖVAMMAISPALVELUJEN TUTKINTOTOIMIKUNNAN JA TUTKINNON JÄRJESTÄJIEN YHTEISTYÖPÄIVÄ PUHE- JA NÄKÖVAMMAISPALVELUJEN TUTKINTOTOIMIKUNNAN JA TUTKINNON JÄRJESTÄJIEN YHTEISTYÖPÄIVÄ 10.4.2013 Kuopio Anne Mårtensson Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA

TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

UUDISTETUT AMMATILLISTEN

UUDISTETUT AMMATILLISTEN UUDISTETUT AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET PAASITORNI 19.11.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla LAKI AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA

Lisätiedot

Osahankkeen nimi Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla Hankkeen tavoitteet Kohderyhmät ja hyödynsaajat...

Osahankkeen nimi Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla Hankkeen tavoitteet Kohderyhmät ja hyödynsaajat... 1 (5) Päivämäärä: Suunnitelman laatija(t): Salme Lehtinen Osahankkeen nimi Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla 2 + 1 Valtionavustus 346/422/2008 13.10.2008 Hankkeen hallinnointi, kustannuspaikka,

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa?

Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa? Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa? Prosessiteollisuuden tutkintotoimikunta Riku Silván 2.9.2011 Sisältö Näyttötutkinnot Tutkintotoimikunta

Lisätiedot

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA Määräys 90/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015 SISÄLTÖ

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi kokoon kutusutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi kokoon kutusutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Tieto- ja tietoliikennetekniikan tutkintotoimikunta 8326 Aika: Torstai 1.9.2011 alkaen kello 10:00 Paikka: Koulutuskeskus Salpaus, Ståhlberginkatu 6 15110 Lahti Läsnä: Jari Taimi puheenjohtaja

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä HDO, Helsinki 21.3.2014 Anne Mårtensson Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus

Ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus 2013 Ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiskatsaus Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus Ammattikoulutus Johtaja Pasi Kankare Ammatillinen peruskoulutus Opetusneuvos

Lisätiedot

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Välinehuoltoalan jaosto 24.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen

Lisätiedot

Ammatilliset perustutkinnot ja peruskoulutus, joita uudistus koskee

Ammatilliset perustutkinnot ja peruskoulutus, joita uudistus koskee AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA PERUSTEIDEN UUDISTAMISPERIAATTEET Helsinki 17.3.2008 Sirkka-Liisa Kärki Opetusneuvos Asiantuntijayksikön päällikkö Sirkka-Liisa.Karki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla

Lisätiedot

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Perustason ensihoidon jaosto 2.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen

Lisätiedot

Liikunta-alan tutkintojen kehittämispäivä Tutkintorakenteen ja tutkintojen perusteiden uudistaminen

Liikunta-alan tutkintojen kehittämispäivä Tutkintorakenteen ja tutkintojen perusteiden uudistaminen Liikunta-alan tutkintojen kehittämispäivä 30.1.2017 Tutkintorakenteen ja tutkintojen perusteiden uudistaminen Aira Rajamäki, opetusneuvos Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteena on

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologian kokeilut. Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus

Hyvinvointiteknologian kokeilut. Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus Hyvinvointiteknologian kokeilut Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus Sisältö 1. Kokeiluohjelmat 2014 2019 2. Kokeilujen koordinointi ja osallistujat 3. Hyvinvointiteknologiaan

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA 25.11.2013 Hki, Paasitorni Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutuksen kehittämispäivät opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillinen aikuiskoulutus Opetushallitus

Lisätiedot

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus Koordinoijan ajankohtaiskatsaus VÄLINEHUOLTOALAN JAOSTO 26.10.2015 Koordinoija Marja Veikkola Välinehuoltoalan perustutkinnon kokeilujen tilannekatsaus KOKEILUJAKSON AIKANA 2014-2018 ILMOITETTU ALOITETTAVAN

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen ohjausryhmän kokous OKM, kokoushuone Louhi

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen ohjausryhmän kokous OKM, kokoushuone Louhi HYVINVOINTITEKNOLOGIAAN PAINOTTUVA KOULUTUSOHJELMA-/OSAAMISALAKOKEILU Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto Kone- ja metallialan perustutkinto Välinehuoltoalan,

Lisätiedot

Oppimistulostiedon tuottamisen järjestelmä AMOP ja arviointitiedon tallentaminen ammattiosaamisen näytöistä

Oppimistulostiedon tuottamisen järjestelmä AMOP ja arviointitiedon tallentaminen ammattiosaamisen näytöistä Oppimistulostiedon tuottamisen järjestelmä AMOP ja arviointitiedon tallentaminen ammattiosaamisen näytöistä Tiedotustilaisuus 27.11.2008 Paula Kilpeläinen, OPH OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN Oppimistulosten

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi kokoon kutusutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi kokoon kutusutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Tieto- ja tietoliikennetekniikan tutkintotoimikunta 8326 Aika: Keskiviikko 27.4.2011 Paikka: Edupoli, Ammattitie 1, 06450 Porvoo Läsnä: Jari Taimi puheenjohtaja Tauno Hovatta jäsen Heikki Kupiainen

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO Ammatillinen peruskoulutus AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO 2008 10 I VASTAAJAN TIEDOT 1. Koulutuksen järjestäjän nimi - valitkaa

Lisätiedot

Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014

Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014 Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Tutkintojärjestelmän/perusteiden kehittämisen tahtotila

Lisätiedot

Makkonen Keijo Yhtymäjohtaja

Makkonen Keijo Yhtymäjohtaja Opetushallitus, PL 380, 00531 Helsinki OPH Selvityslomake erityisavustus Hankeryhmä > selvitys valtionavustuksen käytöstä Koulutustaso * Ammatillinen koulutus Hakuryhmä * Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Lisätiedot

ARVIOINNIN TOTEUTTAMINEN KOULUTUSKESKUS SALPAUKSESSA. Heikki Tuomainen lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus 7.2.

ARVIOINNIN TOTEUTTAMINEN KOULUTUSKESKUS SALPAUKSESSA. Heikki Tuomainen lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus 7.2. ARVIOINNIN TOTEUTTAMINEN KOULUTUSKESKUS SALPAUKSESSA Heikki Tuomainen lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus 7.2.2013 Koulutuskeskus Salpauksen linjaukset Pedagoginen strategia Opas arviointiin

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten perusteiden laatiminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten perusteiden laatiminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten perusteiden laatiminen 16.1.2014 Opetusneuvos Ulla Aunola OPH/Ammatillinen peruskoulutus Valmentavan koulutuksen perustetyön askelmerkit

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista Perustason ensihoidon kokeilujen yhteistyöpäivä 26.9.2016 Marja Veikkola,

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologian osaamisalojen kokeilujen tilannekatsaus ja toimeenpanon edistäminen

Hyvinvointiteknologian osaamisalojen kokeilujen tilannekatsaus ja toimeenpanon edistäminen Hyvinvointiteknologian osaamisalojen kokeilujen tilannekatsaus ja toimeenpanon edistäminen 16.11.2017 Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus Aikataulu Hyvinvointiteknologian kokeilujen

Lisätiedot

AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI AMMATTIOSAAMISEN VAHVISTAMISEN TUKENA AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIN SUORITTAMINEN Tiedotustilaisuus 14.5.

AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI AMMATTIOSAAMISEN VAHVISTAMISEN TUKENA AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIN SUORITTAMINEN Tiedotustilaisuus 14.5. AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI AMMATTIOSAAMISEN VAHVISTAMISEN TUKENA AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIN SUORITTAMINEN Tiedotustilaisuus 14.5.2008 Sirkka-Liisa Kärki, Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö

Lisätiedot

PERUSTUTKINNOT AMMATILLISEN KOULUTUKSEN MENESTYSTEKIJÄKSI , Oulu

PERUSTUTKINNOT AMMATILLISEN KOULUTUKSEN MENESTYSTEKIJÄKSI , Oulu PERUSTUTKINNOT AMMATILLISEN KOULUTUKSEN MENESTYSTEKIJÄKSI 22.9.2009, Oulu Työelämälähtöisten perustutkintojen toteuttaminen - Opetussuunnitelmat ja näyttötutkintojen järjestämissuunnitelmat johtamisen

Lisätiedot

Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia

Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia Jalkojenhoidon ja kipsausalan yhteistyöpäivä 14.12.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Välinehuoltoalan ja perustason ensihoidon kokeilujen loppuraportti. ESITYS OHJAUSRYHMÄLLE Marja Veikkola, Osekk (Koordinoija)

Välinehuoltoalan ja perustason ensihoidon kokeilujen loppuraportti. ESITYS OHJAUSRYHMÄLLE Marja Veikkola, Osekk (Koordinoija) Välinehuoltoalan ja perustason ensihoidon kokeilujen loppuraportti ESITYS OHJAUSRYHMÄLLE 7.11.2018 Marja Veikkola, Osekk (Koordinoija) Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian

Lisätiedot

RPKK KoulutustaRjonta 2009

RPKK KoulutustaRjonta 2009 RPKK koulutustarjonta 2009 huomisen SUUNNANNÄYTTÄJÄt 2 Suomen ensimmäinen Suomen ensimmäisen kauppaopiston, Raahen Porvari- ja Kauppakoulun, perustivat laivanvarustajaveljekset Johan ja Baltzar Fellman

Lisätiedot

Osaamisperustaisuus todeksi ammatilliset tutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuvat

Osaamisperustaisuus todeksi ammatilliset tutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuvat Osaamisperustaisuus todeksi ammatilliset tutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuvat Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Näyttötutkinnot: tilastotietoja

Lisätiedot

Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.

Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8. Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen Ohjausryhmän kokous 12.3.2015 OKM Opetusneuvos Aira

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/ Lapin ammattiopisto, Porokadun toimipiste Porokatu 35 96400 Rovaniemi

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/ Lapin ammattiopisto, Porokadun toimipiste Porokatu 35 96400 Rovaniemi Rovaniemen tuskuntayhtymä/ Lapin ammattiopisto, Porokadun toimipiste Porokatu 35 96400 Rovaniemi TOIMINTASUUNNITELMA JA KUSTANNUSARVIO Lapin ammattiopisto, Porokadun toimipiste TOT-HANKE, TUTKINNON OSIEN

Lisätiedot