STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON YVA- MENETTELY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON YVA- MENETTELY"

Transkriptio

1 PROKON WIND ENERGY FINLAND OY STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON YVA- MENETTELY YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA TIIVISTELMÄ FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20973

2

3 PROKON Wind Energy Finland Oy Storbötin tuulivoimapuisto 1 YHTEENVETO Hankkeen tausta ja kuvaus Tuulivoimapuistohankkeen taustalla ovat ne ilmastopoliittiset tavoitteet, joihin Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin ja EU:n jäsenvaltiona. Monipuolinen energiantuotanto on nostettu esiin keskeisenä tavoitteena myös Pohjanmaan maakuntaohjelmassa vuosille Lisäksi Pohjanmaan maakuntasuunnitelmassa on visiona, että Pohjanmaa tulee vuoteen 2040 mennessä tunnetuksi uusiutuvan energiantuotannon edelläkävijänä ja suurista tuulivoimapuistoistaan. Hankkeesta vastaava Tuulivoimapuiston alue on pääosin yksityisessä omistuksessa, ja PROKON Wind Energy Finland Oy on tehnyt vuokrasopimukset alueen maanomistajien kanssa. Tuulivoimapuistosta on suunniteltu useampia vaihtoehtoja, joista suurin käsittää enintään 32 tuulivoimalaa. Tuulivoimaloiden yksikköteho tulee todennäköisesti olemaan noin 3 MW, jolloin yhteenlaskettu kapasiteetti olisi enintään noin 100 MW. Vuosittainen nettotuotanto olisi näin ollen arviolta 340 GWh, joka vastaa noin asunnon vuosittaista sähkönkulutusta ilman sähkölämmitystä. Sähkönsiirto tuulivoimapuistosta sähkönjakeluverkkoon toteutettaisiin 110 kv:n voimalinjalla. Storbötetin tuulivoimapuistohankkeessa hankkeesta vastaava on PROKON Wind Energy Finland Oy, joka on PROKON-konsernin suomalainen tytäryhtiö. PROKON on johtava saksalainen tuulivoimaa suunnitteleva, rakentava, rahoittava ja käyttävä yhtiö. Se on vuodesta 1995 lähtien suunnitellut, rahoittanut ja toteuttanut 49 tuulivoimapuistoa, joissa on kaikkiaan 296 tuulivoimalaa. Rakennettujen voimaloiden nimellisteho on noin 490 MW. PRO- KONin tuulivoimapuistojen sähköntuotanto oli noin MWH vuonna PROKON on käynnistänyt Suomessa useita tuulivoimapuistohankkeita viime vuoden aikana. Aikataulu Ennen varsinaisen YVA-menettelyn aloittamista on hankkeesta vastaava tehnyt talven aikana teknisen sijoitussuunnitelman. YVA-ohjelman laatiminen käynnistettiin helmikuussa 2013 sähkösuunnittelun ohessa. Yhteysviranomainen asettaa YVA-ohjelman julkisesti nähtäville kesällä Varsinainen arviointityö aloitetaan tämän jälkeen, ja YVA-ohjelmassa esitettyjä selvityksiä täydennetään tarvittaessa yhteysviranomaisen YVAohjelmasta antaman lausunnon mukaan. Arviointityön tulokset sisältävä ympäristövaikutusten arviointiselostus asetetaan julkisesti nähtäville kahden kuukauden ajaksi vuoden 2014 alussa. Arviointimenettely päättyy yhteysviranomaisen lausuntoon keväällä Hankkeen alustavan aikataulun mukaan valmisteleva suunnittelu, YVAmenettely ja hankealueen kaavoitus toteutetaan pääasiassa vuoden 2013 aikana ja viimeistellään vuoden 2014 ensimmäisen puoliskon aikana. Rakentamista varten tarvittavat lupamenettelyt on tarkoitus saada päätökseen vuonna 2015.

4 PROKON Wind Energy Finland Oy Storbötin tuulivoimapuisto UPPGIFT PRELIMINÄR TEKNISK PLANERING Placering av vindkraftsturbiner Elplanering Sä Vägplanering MKB-PROGRAMSKEDE Utarbetande av MKB-program Påseende Kontaktmyndighetens utlåtande MKB-BESKRIVNINGSSKEDE Fältundersökningar (höstflytt 9-10/2012) Utarbetande av MKB-beskrivning Påseende Kontaktmyndighetens utlåtande DELGENERALPLAN Utarbetande av PDB Påseende Utarbetande av planutkast Påseende Myndigheternas utlåtande Utarbetande av planförslag Påseende Myndigheternas utlåtande Godkännande av plan DELTAGANDE Uppföljningsgrupp Möten för allmänheten Kuva 1. Teknisen suunnittelun, YVA-menettelyn ja osayleiskaavoituksen alustava aikataulu. YVA-menettelyssä arvioitavat vaihtoehdot Hankkeen toteutusta varten tarkastellaan kolmea vaihtoehtoa, joissa tuulivoimaloiden lukumäärä, tuulivoimapuiston sijainti ja voimalinjojen sijainti vaihtelevat. Sähkönsiirrolle tarkastellaan kolmea eri linjavaihtoehtoa (vaihtoehdot A, B ja C). Toteutusvaihtoehtojen ympäristövaikutuksia verrataan toisiinsa ympäristövaikutusten arvioinnissa. Lisäksi vaihtoehtojen vaikutuksia verrataan niin sanottuun nollavaihtoehtoon eli hankkeen toteuttamatta jättämiseen. Hankkeessa tarkastellaan voimaloita, jotka koostuvat noin 142 metriä korkeasta lieriömäisestä tornista, konehuoneesta ja kolmilapaisesta roottorista, jonka halkaisija on 117 metriä. Vaihtoehto 1: Tuulivoimapuisto Uudenkaarlepyyn alueella Vaihtoehdossa 1 tuulivoimapuisto sijoitetaan kokonaan Uudenkaarlepyyn kaupungin alueelle. Hankealueen pinta-ala on noin 1460 hehtaaria. Storbötetin tuulivoimapuiston alueelle rakennetaan noin 25 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti on noin 75 MW. Sähkönsiirto toteutetaan vaihtoehdon A tai C mukaan. Vaihtoehto 2: Tuulivoimapuisto Vöyrin alueella Vaihtoehdossa 2 tuulivoimapuisto sijoitetaan kokonaan Vöyrin kunnan alueelle. Hankealueen pinta-ala on noin 440 hehtaaria. Storbötetin tuulivoimapuiston alueelle rakennetaan noin 7 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti on noin 21 MW. Sähkönsiirto toteutetaan vaihtoehdon B mukaan.

5 PROKON Wind Energy Finland Oy Storbötin tuulivoimapuisto 3 Vaihtoehto 3: Tuulivoimapuisto Uudenkaarlepyyn ja Vöyrin alueella Vaihtoehdossa 3 tuulivoimapuisto käsittää sekä Uudenkaarlepyyn että Vöyrin tuulivoimapuistoalueet. Vaihtoehdossa 3 tuulivoimapuiston pinta-ala on noin 1900 hehtaaria. Alueelle sijoitetaan yhteensä 32 tuulivoimalaa, joiden sijoittelu vastaa vaihtoehtoja 1 ja 2 yhdessä. Tuulivoimaloista 25 sijoittuu Uudenkaarlepyyn kaupungin puolelle ja 7 Vöyrin kunnan puolelle. Tuulivoimapuiston kokonaiskapasiteetti on noin 100 MW. Sähkönsiirto toteutetaan vaihtoehdon A tai C mukaan. Sähkönsiirtovaihtoehdot A, B ja C Sähkönsiirtovaihtoehdot A ja C mahdollistavat tuulivoimapuiston vaihtoehdoissa 1 ja 3 tuotettavan sähkön siirtämisen sähkönjakeluverkkoon. Sähkönsiirtovaihtoehto B on suunniteltu tuulivoimapuistovaihtoehtoa 2 varten. Kaikissa sähkönsiirtovaihtoehdoissa puisto liitetään olemassa olevaan 110 kilovoltin (kv) voimalinjaan (Tuovila Kojola), joka kulkee koillislounaissuunnassa noin 4,6 kilometrin etäisyydellä hankealueen länsipuolella. Tuulivoimapuistosta olemassa olevaan voimalinjaan rakennettavan uuden 110 kilovoltin (kv) ilmajohdon reitti poikkeaa toisistaan eri sähkönsiirtovaihtoehdoissa. 0-vaihtoehto: Hanketta ei toteuteta Niin sanotussa nollavaihtoehdossa hanketta ei toteuteta, ja vastaava määrä sähköä tuotetaan jollakin muulla tavalla. Kuva 2. Vaihtoehtoiset sähkönsiirtoreitit A, B och C tuulivoimapuistosta Oy Herrfors Ab:n olemassa olevalle 100 kilovoltin voimalinjalle (Tuovila- Kojola).

6 PROKON Wind Energy Finland Oy Storbötin tuulivoimapuisto 4 Kuva 3. Laajimmassa toteutusvaihtoehdossa (VE3) Storbötetin tuulivoimapuisto käsittää yhteensä 32 voimalaa Pyhärannan kunnan ja Laitilan kaupungin alueilla. Ympäristön nykytila hankealueella Sijainti Tuulivoimapuistoalue sijaitsee noin kahdeksan kilometriä Oravaisista itään Vöyrin kunnan ja Uudenkaarlepyyn kaupungin rajalla. Etäisyys Uuteenkaarlepyyhyn on noin 22 kilometriä. Muita tuulivoimapuiston lähellä olevia taajamia tai asutuskeskittymiä ovat muun muassa Alahärmä kaakossa ja Jepua pohjoisessa. Pohjanlahden rannikko on hankealueen länsipuolella, lähimmillään kahdeksan kilometrin etäisyydellä.

7 PROKON Wind Energy Finland Oy Storbötin tuulivoimapuisto 5 Kuva 4. Hankealue sijaitsee Vöyrin kunnan ja Uudenkaarlepyyn kaupungin rajalla Pohjanmaalla. Nykyinen maankäyttö Storbötetin tuulivoimapuiston hankealue sijaitsee pääasiassa metsäalueella. Metsätalous on tärkein alueella harjoitettavista elinkeinoista. Hankealue on rakentamatonta, ja sen virkistysarvo on melko vähäinen. Aluetta käytetään pääasiassa metsästykseen, marjastukseen ja sienestykseen. Hankealueen keskellä Sommarvägsbackenilla on metsästysmaja. Hankealueella ei ole ulkoilureittejä eikä vaellusreittejä. Hankealueen lähellä on joitakin turkistarhoja, joista lähin sijaitsee noin 600 metrin päässä lähimmästä tuulivoimalasta. Kaavoitus Pohjanmaan maakuntakaavassa ei ole hankealutta koskevia merkintöjä. Hankealueen eteläkulma rajautuu Natura alueeseen ja soiden suojeluohjelmaan kuuluvaan alueeseen. Vaiheen II maakuntakaavaehdotuksessa Storbötetin tuulivoimapuisto sijaitsee lähes kokonaan seudullisesti merkittävien tuulivoimapuistojen rakentamiseen soveltuvalla alueella. Hankealueelle ei ole suunnitteilla yleis- eikä asemakaavoja. Asutus Hankealueella ei ole vakituisia eikä vapaa-ajanasuntoja. Kahden kilometrin säteellä hankealueesta on yhteensä 13 vakituista asuintaloa ja yksi vapaaajanasunto. Lähin taajama on Pensalan kylä hankealueelta pohjoiseen. Etäisyys tuulivoimalan ja asuintalon välillä on lyhimmillään noin metriä toteutusvaihtoehdosta riippuen. Pensalan lisäksi lähimmät taajamat ovat Oravainen hankealueelta länteen, Jepua hankealueelta pohjoiseen ja Alahärmä hankealueelta kaakkoon.

8 PROKON Wind Energy Finland Oy Storbötin tuulivoimapuisto 6 Kuva 5. Vakituiset asuinrakennukset ja vapaa-ajan asunnot kahden kilometrin säteellä hankealueesta. Liikenne Valtatie 8 kulkee lounas-koillissuunnassa lähimmillään noin seitsemän kilometrin etäisyydellä hankealueen länsipuolella. Kulku suunnitellulle hankealueelle tapahtuu valtatien 8 ja hankealueen pohjoispuolisen Jepuantien (yhdystie 7320) kautta. Suunnitellun tuulivoimapuiston poikki kulkee useita metsäteitä, joita on tarkoitus parantaa ja hyödyntää hankkeessa. Maisema ja kulttuuriympäristö Hankealue sijaitsee Pohjanmaan maakunnassa Etelä-Pohjanmaan rannikkoalueen ja Etelä-Pohjanmaan viljelylakeuksien rajalla. Lähin valtakunnallisesti arvokas maisema-alue on Vöyrinjokilaakso, joka sijaitsee Vöyrissä noin 13 kilometrin päässä hankealueesta. Hankealueen lähellä ei ole valtakunnallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennettuja kulttuuriympäristöjä. Lähinnä tuulivoimapuistoa sijaitseva arvokas maisema-alue on Vakkurin kylä ja kulttuurimaisemia, joka sijaitsee hieman yli kolmen kilometrin päässä hankealueesta Kauhavalla. Museoviraston muinaisjäännösrekisterin mukaan hankealueella on viisi tunnettua muinaisjäännöstä. Ne eivät kuitenkaan sijaitse paikoissa, joihin tuulivoimapuiston rakenteita rakennetaan.

9 PROKON Wind Energy Finland Oy Storbötin tuulivoimapuisto 7 Maaperä ja kallioperä Hankealue sijaitsee metrin korkeudella merenpinnan yläpuolella. Matalimmat alueet ovat hankealueen länsiosissa. Alueen korkein kohta on hankealueen eteläosassa oleva Larvbacken. Kallioperä on hankealueen keskiosassa tasarakeista graniittia, itäosassa porfyyristä granodioriittia ja länsiosassa tasarakeista granodioriittia. Maaperä koostuu hankealueella pääasiassa erikokoisten kivien muodostamista sekalaisista maalajitteista. Hankealueella on myös avokalliota ja turvetta. Pintavesi Hankealue sijaitsee lähes kokonaan Munsalanjoen valuma-alueella ja osittain Jepuanjoen valuma-alueella, Uudenkaarlepyyn alueella sekä Ekoluoman valuma-alueella. Nykytiedon mukaan hankealueella ei ole luonnonsuojelullisesti, vesilain perusteella tai kalatalouden kannalta arvokkaita vesistöjä. Hankealueella on kolme lampea, muttei yhtään järveä. Hankealueen läpi pohjoiseen virtaa Kronodiket-puro. Pohjavesi Storbötetin hankealueella ei ole pohjavesialueita, vedenottamoita eikä pohjaveden havaintoputkia. Lännessä hankealue rajoittuu Pensalkangan vedenhankintaa varten tärkeäksi luokiteltuun pohjavesialueeseen. Itse tuulivoimapuisto sijaitsee kokonaan rakentamattomalla alueella, joten on epätodennäköistä, että tuulivoimapuiston alueella olisi talousvesikaivoja. Ilmasto ja tuuliolot Storbötetin hankealue sijaitsee eteläboreaalisen ja keskiboreaalisen ilmastovyöhykkeen rajalla Pohjanmaan rannikolla. Alustavien tietojen perusteella voidaan todeta, että alueen tuuliolot ovat tuulivoimatuotannon kannalta suotuisat ja että vallitseva tuulen suunta on eteläinen ja lounainen. Vuotuinen keskituulennopeus Storbötetin tuulivoimapuiston alueella on noin 6,6 m/s 100 metrin korkeudella ja 8,0 m/s 200 metrin korkeudella. Kasvillisuus Storbötetin hankealue sijaitsee Pohjanmaan keskiboreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä. Hankealueen puusto on pääasiassa mäntyä, koivua ja kuusta. Metsät ovat pääasiassa nuoria harvennusmetsiä ja istutusmetsiä. Eri puolilla hankealuetta on hajanaisia alueita, joilla on kuusivaltaista kangasmetsää. Korkeammilla alueilla kasvaa enimmäkseen kohtalaisen kuivaa mäntykangasmetsää. Karuilla kallioalueilla puusto koostuu kitukasvuisista männyistä, ja metsän pohjakerros koostuu jäkälästä (kalliometsä). Valtion ympäristöhallinnon lajitietokannan mukaan hankealueella ei ole havaittu uhanalaisia tai silmälläpidettäviä lajeja. Linnusto Hankealueella pesivät lintulajit ovat pääasiassa metsätalousalueilla yleisiä lajeja. Suomen kolmannen lintuatlaksen mukaan hankealueen atlasruuduilla pesiviä petolintuja ovat tuulihaukka, hiirihaukka, sinisuohaukka, varpushaukka ja kanahaukka. Todennäköisesti alueella pesiviä petolintuja ovat piekana, ampuhaukka ja nuolihaukka. Muita mainitsemisen arvoisia lajeja, jotka pesivät tai todennäköisesti pesivät atlasruuduissa, ovat esimerkiksi metso, teeri, peltopyy ja kuukkeli. Lintuatlaksen ja rengastustoimiston lintutietojen mukaan hankealueella tai sen lähellä ei pesi kalasääskiä eikä merikotkia.

10 PROKON Wind Energy Finland Oy Storbötin tuulivoimapuisto 8 Arvioitavat ympäristövaikutukset Lintujen syysmuuttoa seurattiin hankealueella ja sen läheisyydessä syksyllä 2012 ja lintujen kevätmuuttoa maalis toukokuussa Hankealuetta lähinnä sijaitsevat linnustolle tärkeät alueet ovat noin 8,5 kilometriä hankealueelta länteen Oravaistenlahden FINIBA-alueella ja Paljakannevan Åkantmossenin Natura alueella aivan hankealueen eteläpuolella. Muu eläimistö Hankealueella esiintyy liito-oravaa, joka mainitaan luontodirektiivin liitteessä IV (a). Liito-oravia on havaittu hankealueen eteläosassa vuosina 2004 ja Muita luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittuja nisäkkäitä, matelijoita tai muita lajeja ei hankealueella tiettävästi esiinny. Suojelualueet Hankealue rajoittuu Paljakannevan Åkantmossenin Natura-alueeseen. Suurin osa Natura-alueesta kuuluu soidensuojeluohjelmaan. Muita Natura alueita ei ole kymmenen kilometrin säteellä hankealueesta. Noin 20 kilometrin säteellä tuulivoimapuistosta sijaitsee kaksi valtakunnallisesti tärkeää lintualuetta, Oravaistenlahden ja Monässundetin FINIBAalueet. Noin 25 kilometrin päässä ovat Uusikaarlepyyn ja Merenkurkun saariston FINIBA-alueet, jotka on määritelty myös kansainvälisesti tärkeiksi lintualueiksi (IBA). Ympäristövaikutukset, joita hanke voi aiheuttaa, on määritelty YVAohjelmavaiheessa analysoimalla tuulivoimapuistoon ja sen käyttöön liittyvät suunnitellut toiminnot. Tavallisesti tuulivoimahankkeen keskeisimpiä vaikutuksia ovat maisemaan, ihmisiin ja ympäristöön kohdistuvat vaikutukset sekä voimaloiden aiheuttama melu ja varjostus. Hankkeessa arvioitavat ympäristövaikutukset ovat: maankäyttöön ja rakennettuun ympäristöön kohdistuvat vaikutukset maisemaan ja kulttuuriympäristöön kohdistuvat vaikutukset vaikutukset kasvillisuuteen ja luontoarvoihin vaikutukset linnustoon vaikutukset riistakantaan ja metsästykseen vaikutukset Natura-alueisiin ja muihin suojelualueisiin liikennevaikutukset meluvaikutukset välkkeen ja varjostuksen aiheuttamat vaikutukset vaikutukset ilmanlaatuun ja ilmastoon vaikutukset elinkeinoihin ihmisiin kohdistuvat vaikutukset turvallisuuteen liittyvät vaikutukset Vaikutusten merkitys arvioidaan asiantuntija-arvioina, ja arvioinneissa otetaan huomioon muun muassa vaikutuksen tyyppi, luonne, palautuvuus, laajuus ja kesto sekä vaikutuksen kohteen arvo ja herkkyys. On syytä ottaa huomioon, että vaikutuksen merkityksen määrittely on aina osittain subjektiivista. Arvioinnissa otetaan huomioon YVA-menettelyyn osallistuvien kansalaisten ja sidosryhmien mielipiteet, ja niiden merkitys arvioinnin tulokseen on tärkeä.

11 PROKON Wind Energy Finland Oy Storbötin tuulivoimapuisto 9 Kuva 6. YVA-menettelyn aikana laajimmalle toteutusvaihtoehdolle (VE3, 32 voimalaa) laaditun alustavan melumallinnuksen tulokset. Kuva 7. YVA-menettelyn aikana laajimmalle toteutusvaihtoehdolle (VE3, 32 voimalaa) laaditun alustavan varjostusmallinnuksen tulokset.

12 PROKON Wind Energy Finland Oy Storbötin tuulivoimapuisto 10 Kuva 8. YVA-menettelyn aikana laajimmalle toteutusvaihtoehdolle (VE3, 32 voimalaa) laaditun alustavan näkymäanalyysin tulokset. Osallistumis- ja tiedotussuunnitelma Ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn voivat osallistua kaikki ne, joiden elinolosuhteisiin tai etuihin, kuten asumiseen, työntekoon, liikkumiseen tai vapaa-ajan viettoon, hanke saattaa vaikuttaa. Arviointiohjelman nähtävilläoloaikana kansalaiset voivat esittää mielipiteitä ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta ja siitä, ovatko YVA-ohjelmassa esitetyt suunnitelmat riittäviä. Vastaavasti kansalaiset voivat myöhemmässä YVA-menettelyn vaiheessa esittää mielipiteitään siitä, ovatko tehdyt selvitykset ja arvioinnit riittävän kattavia. YVA-raporttien nähtävilläoloaikana yleisölle järjestetään kaikille avoimia yleisötilaisuuksia. Näissä tilaisuuksissa esitetään tietoja hankkeesta, YVAmenettelystä ja kaavoituksesta. Tilaisuuksista tiedotetaan erikseen esimerkiksi paikallisissa sanomalehdissä ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen verkkosivuilla. Lisäksi tehdään kirjekyselytutkimus osana ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointia. Hankkeen YVA-menettelyn laadun valvomiseksi ja arviointityön tukemiseksi on perustettu niin kutsuttu seurantaryhmä, johon on kutsuttu sidosryhmien, kuten paikallisten yhdistysten ja toimijoiden edustajia.

SANDBACKAN TUULIVOIMAPUISTON YVA- MENETTELY

SANDBACKAN TUULIVOIMAPUISTON YVA- MENETTELY SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SVEVIND OY AB SANDBACKAN TUULIVOIMAPUISTON YVA- MENETTELY YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMAN TIIVISTELMÄ FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 27.6.2013 P19557 Svevind Oy Ab Sandbackan

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

HUMPPILAN-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

HUMPPILAN-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA HUMPPILAN-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA TILAISUUDEN OHJELMA 1. Tilaisuuden avaus, puheenjohtaja Leena Ivalo 2. YVA-menettely, ELY-keskus Leena Ivalo 3. Voimamylly Oy:n

Lisätiedot

EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS

EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS 15.3.2010 HANKKEEN YLEISKUVAUS Hankkeena on tuulipuiston rakentaminen Ilmajoen kunnan ja Kurikan kaupungin rajalle, Santavuoren- Meskaisvuoren

Lisätiedot

Voitte halutessanne tarkentaa asuinpaikkanne/loma-asuntonne sijaintia, esim. kylä, postinumero?

Voitte halutessanne tarkentaa asuinpaikkanne/loma-asuntonne sijaintia, esim. kylä, postinumero? LIITE 7 Kattiharjun tuulivoimapuiston YVA-menettely KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE Vastausohjeet: Lukekaa ennen vastaamista koko kysymys ja sen kaikki vastausvaihtoehdot läpi. Vastatkaa

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI

POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI Maankäytölliset edellytykset tuulivoimapuistoille Pasi Pitkänen 25.2.2011 Lähtökohtia - valtakunnallisesti: Tarkistetut (2008) valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet

Lisätiedot

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake 1 (11) VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY VÄSTERVIKIN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Triventus Wind

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

PJELAXIN TUULIVOIMAPUISTO

PJELAXIN TUULIVOIMAPUISTO VINDIN AB OY PJELAXIN TUULIVOIMAPUISTO YVA-OHJELMAN TIIVISTELMÄ FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 5.11.2013 P20390 I PJELAXIN TUULIVOIMAPUISTO Hankkeen tausta ja kuvaus Tuulivoimapuistohankkeen taustalla

Lisätiedot

BILAGA 1. Program för deltagande och bedömning Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

BILAGA 1. Program för deltagande och bedömning Osallistumis- ja arviointisuunnitelma BILAGA 1 Program för deltagande och bedömning Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA VÖYRIN KUNTA STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖPAJA 1 14.5.2012 Eero Parkkola etunimi.sukunimi@ramboll.fi 14.5.2012 JÄTEVOIMALAN YVA YVA-MENETTELYN KULKU Arviointimenettelyn

Lisätiedot

ESITYS OSAYLEISKAAVAN KÄYNNISTÄMISESTÄ RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN

ESITYS OSAYLEISKAAVAN KÄYNNISTÄMISESTÄ RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN Haapajärven kaupunki Tekninen lautakunta Kirkkokatu 2 85800 Haapajärvi Infinergies Finland Oy Karppilantie 20 90450 Kempele Puh. 044 7595 050 sisko.kotzschmar@infinergiesfinland.com www.infinergies.com

Lisätiedot

Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely

Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely Hankealue Asutus Hankealue sijoittuu metsätalouskäytössä olevalle haja-asutusalueelle Reunan pientaloalue sijaitsee lähimmillään noin 300 metrin etäisyydellä hankealueen

Lisätiedot

TUULIVOIMAA KAJAANIIN. Miia Wallén UPM, Energialiiketoiminta 29.10.2013

TUULIVOIMAA KAJAANIIN. Miia Wallén UPM, Energialiiketoiminta 29.10.2013 1 TUULIVOIMAA KAJAANIIN Miia Wallén UPM, Energialiiketoiminta 29.10.2013 UPM Uuden metsäteollisuuden edelläkävijänä UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMI- SESTA, VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTO, KRISTIINANKAUPUNKI

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMI- SESTA, VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTO, KRISTIINANKAUPUNKI PÄÄTÖS Dnro EPOELY/989/2018 17.4.2018 Asia PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMI- SESTA, VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTO, KRISTIINANKAUPUNKI Hankkeesta vastaava Ramboll Hovioikeudenpuistikko

Lisätiedot

Projektisuunnitelma Perkiön tuulivoimahanke

Projektisuunnitelma Perkiön tuulivoimahanke n tuulivoimahanke Taustaa O2 on vuonna 1991 Ruotsissa perustettu tuulivoima-alan yritys, joka kehittää, rakentaa, rahoittaa, hallinnoi, omistaa sekä myy tuulivoimapuistoja. O2 on toteuttanut Ruotsissa

Lisätiedot

STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VÖYRIN KUNTA STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25489-P19943P001 FCG Suunnittelu ja

Lisätiedot

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 19.2.2019 1 (11) 1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Kuva 1.1. Hankkeen vaikutusten yhdyskuntarakenteeseen arvioidaan ulottuvan enintään kilometrin

Lisätiedot

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari 30.10.2013, Oulu Esityksen sisältö Yleistä tuulivoimasta ja tuulivoimarakentamisesta Maakunnalliset selvitykset Tuulivoiman hankekehitys Metsähallituksen rooli

Lisätiedot

Luonnonsuojelulain 65 :n mukainen lausunto Murtotuulen tuulivoimapuiston Natura-arvioinnista, Posio

Luonnonsuojelulain 65 :n mukainen lausunto Murtotuulen tuulivoimapuiston Natura-arvioinnista, Posio Lausunto LAPELY/10/07.04/2012 8.11.2013 Taaleritehdas Oy Tamiir Fareed Tapionkatu 4 A 11 40400 Jyväskylä Luonnonsuojelulain 65 :n mukainen lausunto Murtotuulen tuulivoimapuiston Natura-arvioinnista, Posio

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

Tuulivoima ja maanomistaja

Tuulivoima ja maanomistaja Tuulivoima ja maanomistaja Ympäristöasiamiespäivät Marraskuu 2012 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Miksi tuulivoimaa? Tarve uusiutuvalle energialle, esim. EU:n tavoite 20-20-20 Tuulivoima

Lisätiedot

KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE

KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE Mikonkeitaan tuulivoimapuiston YVA-menettely KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE UPM-Kymmene Oyj (Otsotuuli Oy) suunnittelee Mikonkeitaan tuulivoimapuistoa Pohjanmaalle Kristiinankaupungin

Lisätiedot

LIITE 11. Leipiön tuulivoimapuiston osayleiskaava Halmekankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Onkalon tuulivoimapuiston osayleiskaava.

LIITE 11. Leipiön tuulivoimapuiston osayleiskaava Halmekankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Onkalon tuulivoimapuiston osayleiskaava. S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIITE 11 SIMON KUNTA Havainnekuvat FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 14.5.2014 P19456 1 (17) 1 Johdanto Havainnekuvat on laadittu WindPRO-ohjelmiston PHOTOMONTAGE modulilla.

Lisätiedot

OSALLISTU PYHÄJÄRVEN MURTOMÄELLE SUUNNITELTUA TUULIVOIMAPUISTOA KOSKEVAAN ASUKASKYSELYYN

OSALLISTU PYHÄJÄRVEN MURTOMÄELLE SUUNNITELTUA TUULIVOIMAPUISTOA KOSKEVAAN ASUKASKYSELYYN OSALLISTU PYHÄJÄRVEN MURTOMÄELLE SUUNNITELTUA TUULIVOIMAPUISTOA KOSKEVAAN ASUKASKYSELYYN YIT Rakennus Oy ja Pyhäjärven kaupunki haluavat kuulla mielipiteesi suunnitteilla olevasta tuulivoimapuistosta osana

Lisätiedot

5.11.2010 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1

5.11.2010 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1 5.11.2010 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1 Mannertuulihanke Satakuntaliitto Perustiedot: Hanke keskittyy Satakunnan manneralueelle, tavoitteena selvittää tuulivoimalle parhaiten soveltuvat alueet.

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

PROKON WIND ENERGY FINLAND OY STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON YVA-MENETTELY TIIVISTELMÄ YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOS- TUKSESTA

PROKON WIND ENERGY FINLAND OY STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON YVA-MENETTELY TIIVISTELMÄ YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOS- TUKSESTA PROKON WIND ENERGY FINLAND OY STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON YVA-MENETTELY TIIVISTELMÄ YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOS- TUKSESTA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 13.10.2014 P20973 FCG Suunnittelu ja

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

VAALAN METSÄLAMMINKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE

VAALAN METSÄLAMMINKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE VAALAN METSÄLAMMINKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Kysely Vaalan Metsälamminkankaalle suunnitellaan tuulivoimapuiston perustamista. Suunnittelualue sijaitsee Vaalan kunnan etelärajalla, lähimmillään noin

Lisätiedot

VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY. YLEISÖTILAISUUS Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus

VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY. YLEISÖTILAISUUS Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY YLEISÖTILAISUUS 3.2.2005 Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus YVA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Pakollinen YVA lain ja YVA

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, YLI-KAAKAMON TUULIVOIMAPUISTO, TORNIO

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, YLI-KAAKAMON TUULIVOIMAPUISTO, TORNIO PÄÄTÖS LAPELY/16/07.04./2013 07.01.04.00 Lappi 17.12.2013 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, YLI-KAAKAMON TUULIVOIMAPUISTO, TORNIO HANKKEESTA VASTAAVA Rajakiiri Oy Frilundintie

Lisätiedot

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Voimamylly Oy 3.10.2012 Voimamylly Oy Yhtiön kotipaikka Humppila Perustettu helmikuussa 2012 Valmistelu alkoi vuonna 2011 Humppilaan ideoitujen hankkeiden yhtenä osana,

Lisätiedot

Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle.

Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pohjois-Pohjanmaa Pvm.: 29.10.2010 Dnro: POPELY/95/07.04/2010 HANKE Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle.

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto, Savonlinna. Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013

Tuulivoimapuisto, Savonlinna. Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013 Tuulivoimapuisto, Savonlinna Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013 Tuulivoima maailmalla Tuulivoimalla tuotettiin n. 2,26 % (282 482 MW) koko maailman sähköstä v. 2012 Eniten tuulivoimaa on maailmassa

Lisätiedot

PIIPARINMÄKI-LAMMASLAMMINKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely

PIIPARINMÄKI-LAMMASLAMMINKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely PIIPARINMÄKI-LAMMASLAMMINKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY PIIPARINMÄKI-LAMMASLAMMINKANKAAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Metsähallitus Laatumaa suunnittelee

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Tuulivoimaselvitys 2010

Kymenlaakson Liitto. Tuulivoimaselvitys 2010 Kymenlaakson Liitto Tuulivoimaselvitys 2010 Tuulivoimaselvitys 2010 Tavoitteena löytää riittävän laajoja, tuulisuudeltaan ja maankäytöltään tuulivoimatuotantoon parhaiten soveltuvia alueita 2005 laadittu

Lisätiedot

Uusiutuvan energia hanke Kuusiselän kaatopaikalle ja välittömään ympäristöön. Narkauksen paliskunnan kanta?

Uusiutuvan energia hanke Kuusiselän kaatopaikalle ja välittömään ympäristöön. Narkauksen paliskunnan kanta? Tuulialfa Oy Knuutintie 3 as.2 00370 Helsinki www.tuulialfa.fi Y-2683287-6 Uusiutuvan energia hanke Kuusiselän kaatopaikalle ja välittömään ympäristöön. Narkauksen paliskunnan kanta? Viite: Napapiirin

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuisto

Kattiharjun tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10102013 P21463 FCG SUUNNITTELU

Lisätiedot

STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A VÖYRIN KUNTA STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25489-P19943P001 1 (16) FCG Suunnittelu

Lisätiedot

Tuppuranevan suunnittelutarveratkaisu

Tuppuranevan suunnittelutarveratkaisu SIEVIN KUNTA Tuppuranevan suunnittelutarveratkaisu Tuppurannevan tuulipuiston suunnittelutarveratkaisun MRL 137 mukainen vaikutustarkastelu Liite 22 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24972 1 (10) Sisällysluettelo

Lisätiedot

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap Tuulivoima kaavoituksessa Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap MITÄ SELVITETÄÄN Valtakunnalliset alueidenkäyhö- tavoiheet MaankäyHö- ja rakennuslaki EU:n säädökset Strategiat ja ohjelmat

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Vt 9 Tampere Orivesi YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Arvioinnin työohjelma: ohjaa vaikutusarviointien tekemistä Välittää tietoa: hankkeen suunnittelun vaihtoehdoista tutkittavista vaihtoehdoista

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Vaasa Tuulivoimakaavoitus

Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Vaasa Tuulivoimakaavoitus Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä 30.11 Vaasa Tuulivoimakaavoitus John Öst 1.12.2016 Österbotten Etapplandskapsplan 2 (förnybara energiformer) Etapplandskapsplan 2 godkändes av landskapsfullmäktige

Lisätiedot

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde:

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 6.6.2012 1(8) PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 17. Röyttän kaupunginosan

Lisätiedot

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle.

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 10.3.2011 Dnro: POPELY/5/07.04/2011 HANKE Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan

Lisätiedot

VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Tourunkulman kyläyhdistyksen talo, 30.8.2012 klo 18-21 Leena Ivalo Pirkanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Porin Tahkoluodon edustan merituulipuisto

Porin Tahkoluodon edustan merituulipuisto Porin Tahkoluodon edustan merituulipuisto YVA 2005-2007 o VE1: 12-16 voimalaa lähempänä rantaa o VE2: I vaihe vaihtoehdon 1 voimalat ja II vaihe ulommas merelle 10-16 lisävoimalaa Jatkosuunnittelua 2008-2013

Lisätiedot

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT 1 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT Sisältö JOHDANTO... 2 HÄÄHINMÄKI, HANKASALMI/KONNEVESI... 3 KÄRKISTENSALMI, JYVÄSKYLÄ... 5 JÄMSÄNNIEMI, JÄMSÄ... 8 VEKKULA, JÄMSÄ...

Lisätiedot

S U U N N IT T E L U JA T EK N IIK K A MERKKIKALLION TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

S U U N N IT T E L U JA T EK N IIK K A MERKKIKALLION TUULIVOIMAPUISTO YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA S U U N N IT T E L U JA T EK N IIK K A MERKKIKALLION TUULIVOIMAPUISTO KESÄKUU 2014 Merkkikallion tuulivoimapuisto Ympäristövaikutusten arviointiohjelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Ulkoasu FCG / Tuuli

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011 KUUSAMON KULTAKAIVOSHANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ohjausryhmä 4.4.2011 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset

Lisätiedot

KOPSA III TUULIPUISTO Ympäristövaikutusten arviointimenettely

KOPSA III TUULIPUISTO Ympäristövaikutusten arviointimenettely LIITE 4 KOPSA III TUULIPUISTO 1.6.2015 Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KOPSAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Puhuri Oy suunnittelee tuulipuiston rakentamista Raahen kaupunkiin Kopsan

Lisätiedot

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET Kohdekuvaukset 19.10.2017 2 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Perämeren rannikkoalue... 4 2 Tarkasteltavat alueet... 4 3 Kohdekuvaukset...

Lisätiedot

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA 130/10.02.02/2017 Tela 16.4.2019 40 Nähtävillä 25.4. - 27.5.2019 IITIN KUNTA SOLARWIND BY JANNENISKA OY PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA nitelmasta annettujen lausuntojen P32718 nitel man lausuntojen

Lisätiedot

Satakuntaliitto Mannertuulialueet Satakunnassa Projektisuunnittelija Aki Hassinen. 6.4.2011 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1

Satakuntaliitto Mannertuulialueet Satakunnassa Projektisuunnittelija Aki Hassinen. 6.4.2011 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1 Mannertuulialueet Satakunnassa Projektisuunnittelija Aki Hassinen 6.4.2011 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1 Hanke-esittely Perustiedot: Hanke keskittyy Satakunnan manneralueelle, tavoitteena selvittää

Lisätiedot

SANDBACKA VINDKRAFTSPARK

SANDBACKA VINDKRAFTSPARK SVEVIND OY AB SANDBACKA VINDKRAFTSPARK MILJÖKONSEKVENSBESKRIVNING BILAGA 9. Sammanfattning sociala konsekvensförfrågningar FCG DESIGN OCH PLANERING AB 27.6.2014 P19557 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuisto

Kattiharjun tuulivoimapuisto LIITE S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P214 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖPAJA 2, HANKEKUVAUS VE1 HANKEKUVAUS VE2 HANKEKUVAUS VE0A JA VE0B ARVIOINTIMENETELMÄT Herkkyys Alhainen Keskisuuri

Lisätiedot

Liite A: Valokuvasovitteet

Liite A: Valokuvasovitteet Liite A: Valokuvasovitteet Kuvasovite on koostettu valokuva, johon suunniteltujen tuulivoimaloiden kuvat on sijoitettu tietokoneohjelman avulla hyödyntämällä tiettyjä koordinaatteja ja korkeusarvoja. Kyseessä

Lisätiedot

Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus ( , KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo) tuulivoimahanketta Karstulassa.

Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus ( , KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo) tuulivoimahanketta Karstulassa. Päätös 1/5 2.4.2019 KESELY/322/2019 OX2 kirsi.koivunen@ox2.com Lapinlahdenkatu 1 C 00180 Helsinki Viite OX2:n YVA-tarveharkintahakemus (18.2.2019, KESELY/322/2019), joka koskee Korkeakankaan (entinen Vihisuo)

Lisätiedot

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TÄYDENNYS

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TÄYDENNYS Vastaanottaja Satawind Oy A. Ahlström Kiinteistöt Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.3.2016 Viite 1510006584 AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN

Lisätiedot

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Yleisötilaisuus 8.9.2015 Leena Eerola Uudenmaan ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus. Leena Eerola 8.9.2015 1 Hankkeen toimijat Hankkeesta vastaava:

Lisätiedot

Maaningan tuulivoimahanke VI

Maaningan tuulivoimahanke VI VI 21.10.2015 Tiivistelmä EPV Tuulivoima Oy suunnittelee tuulivoimahankkeen rakentamista Maaningan alueelle, joka sijaitsee Kuusamon kaupungin alueella. Tuulivoimahanke muodostuu enintään 71 tuulivoimalasta,

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN. Fortum Power and Heat Oy PL FORTUM

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN. Fortum Power and Heat Oy PL FORTUM PÄÄTÖS 28.10.2009 LAP-2009-R-35-531 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN HANKKEESTA VASTAAVAT Metsähallitus Laatumaa PL 94 01301 VANTAA Fortum Power and Heat Oy PL 1 00048 FORTUM

Lisätiedot

STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA UUDENKAARLEPYYN KAUPUNKI STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA KAAVASELOSTUS / FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY KAAVASELOSTUS / I (IV) Salomaa Kristina Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1 2 KAAVOITUKSEN

Lisätiedot

LIITE 1

LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 1 LIITE 2 LIITE 2 PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Lumivaaran tuulivoimahanke, Hyrynsalmi Valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.10.2014

Lisätiedot

TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä

TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Page 1 of 7 Ketunperä_Valkeselvitys_YKJR 150531- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 31.5.2015

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi YVA

Ympäristövaikutusten arviointi YVA Ympäristövaikutusten arviointi YVA 2 Ympäristövaikutusten arviointia koskeva lainsäädäntö Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

22.5. 14g U. YMPJAos-Ib 17E 5. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus YVA-KUULUTUS

22.5. 14g U. YMPJAos-Ib 17E 5. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus YVA-KUULUTUS YMPJAos-Ib 22.5. 14g U 45n,/ 17E 5 4 4 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus YVA-KUULUTUS YLJ-KAAKAMON TUUUPUISTON YMPÄRISTOVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, TORNIO suunnittelee 7-8 turbiinin tuulivoimapuistoa

Lisätiedot

VÖYRIN KUNTA FJÄRDSÄNDAN, ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

VÖYRIN KUNTA FJÄRDSÄNDAN, ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma VÖYRIN KUNTA FJÄRDSÄNDAN, ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.2.2018 Fjärdsändan, asemakaavan muutos ja laajennus Arkkitehtitoimisto Aitoaho&Viljanrn SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten arviointiselostus Kuva Mikko Jokinen Hankkeesta vastaava Northland Mines Oy YVA-konsultti Ramboll Finland Oy Northland Mines Oy HANNUKAISEN KAIVOSHANKE ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Lumivuoren alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa, noin 10 kilometriä Kurun keskustasta

Lisätiedot

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Kaavaselostus ALUSTAVA LUONNOS Kaava-alueen sijainti Tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaavan suunnittelualue on koko kunta. Vaiheyleiskaavassa osoitetaan tuulivoima-alueet

Lisätiedot

Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa.

Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa. Liite 2 Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa. YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO LAUSUNNON HUOMIOIMINEN Hankkeen vaihtoehdot Mikäli arvioinnin edetessä

Lisätiedot

HEINJOEN YLIJÄÄMÄMAIDEN LÄJITYSALUE

HEINJOEN YLIJÄÄMÄMAIDEN LÄJITYSALUE arkis KUOPION KAUPUNKI HEINJOEN YLIJÄÄMÄMAIDEN LÄJITYSALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU 2.2.2018 Kansikuva: Kuvasovitus Heinjoen uudesta ylijäämämaiden läjitysalueesta, näkymä Korsumäeltä. TIIVISTELMÄ Kuopion

Lisätiedot

Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen

Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen Ympäristövaikutusten arviointiselostus Yleisötilaisuus Inkoossa 19.8.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Finngulf LNG, LNG-terminaali Inkooseen LNG-terminaali

Lisätiedot

KALAJOEN TUULIVOIMAPUISTOJEN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

KALAJOEN TUULIVOIMAPUISTOJEN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINTI FCG Finnish Consulting Group Oy LIITE 1 Fortum Power and Heat Oy, TuuliWatti Oy, wpd Finland Oy KALAJOEN TUULIVOIMAPUISTOJEN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Havainnekuvat ja analyysikartat 4.1.2012 Kuva 1.

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN PÄÄTÖS LAPELY/1/07.04./2011 07.04.02.00 Lappi 24.2.2011 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN HANKKEESTA VASTAAVA wpd Finland Oy Keilaranta 13 02150 ESPOO HAKEMUS HANKE wpd Finland

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuisto

Kattiharjun tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21463 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A UUDENKAARLEPYYN KAUPUNKI STORBÖTETIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PÄIV. FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25489-P19943P001 FCG

Lisätiedot

Delgeneralplan för Pörtom vindkraftpark Pörtomin tuulivoimapuiston osayleiskaava

Delgeneralplan för Pörtom vindkraftpark Pörtomin tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NÄRPES STAD Delgeneralplan för Pörtom vindkraftpark Pörtomin tuulivoimapuiston osayleiskaava Planförslag / Kaavaehdotus Bilaga 3 / Liite 3 Fotomontage och synlighetsanalys

Lisätiedot

POHJANMAAN TUULI SAPPION TUULIVOIMAPUISTON ESISELVITYS TUULIVOIMAPUISTON ESISELVITYS 29.8.2014

POHJANMAAN TUULI SAPPION TUULIVOIMAPUISTON ESISELVITYS TUULIVOIMAPUISTON ESISELVITYS 29.8.2014 POHJANMAAN TUULI SAPPION TUULIVOIMAPUISTON ESISELVITYS SISÄLTÖ 1. Alueen yhteenveto a. Tarkastelualue ja sijianti b. Yhteenveto tuloksista c. Nykytila d. Hankkeen eteneminen next steps 2. Työn tausta ja

Lisätiedot

JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL

JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 123 26.08.2014 JOUKO PELTOSEN JA URPO UOTILAN SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / TUULIVOIMALAT 2 KPL 149/63.631/2014 PJSYMPLK 123 HANKE Kyseessä on kahden tuulivoimalan

Lisätiedot

PIRTTIKYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON YVA-MENETTELY

PIRTTIKYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON YVA-MENETTELY S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VINDIN AB/OY PIRTTIKYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON YVA-MENETTELY YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 24.1.2013 203-P20388 VindIn Ab/Oy

Lisätiedot

Liperin tuulivoimalat

Liperin tuulivoimalat Muuttolinnustoselvitys Aappo Luukkonen 1.0 5.6.2015 5.6.2015 1 (4) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 1.1 Liperin tuulivoimahanke... 2 1.2 Muuttolintuseurannan menetelmät ja aineisto... 2 1.3 Törmäysmalli... 3 2

Lisätiedot

NOKIAN VESI OY JA PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY KOUKKUJÄRVEN BIORATKAISUN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI. YVA-ohjelman yleisötilaisuus

NOKIAN VESI OY JA PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY KOUKKUJÄRVEN BIORATKAISUN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI. YVA-ohjelman yleisötilaisuus NOKIAN VESI OY JA PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY KOUKKUJÄRVEN BIORATKAISUN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI YVA-ohjelman yleisötilaisuus 30.11.2016, Nokia YVA-OHJELMA Arvioitavat vaihtoehdot Hankkeen tekninen

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.02.2015 CGr TBo Ketunperän tuulivoimapuiston välkeselvitys.

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.02.2015 CGr TBo Ketunperän tuulivoimapuiston välkeselvitys. Page 1 of 11 Ketunperä-Välkeselvitys- CG150203-1- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIPUISTO Ketunperä Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 03.02.2015 CGr

Lisätiedot

Satakuntaliitto Mannertuulialueet Satakunnassa Projektisuunnittelija Aki Hassinen Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1

Satakuntaliitto Mannertuulialueet Satakunnassa Projektisuunnittelija Aki Hassinen Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1 Satakuntaliitto Mannertuulialueet Satakunnassa Projektisuunnittelija Aki Hassinen 2.2.2011 Projektisuunnittelija Aki Hassinen 1 Mannertuulihanke Satakuntaliitto Hanke-esittely Perustiedot: Hanke keskittyy

Lisätiedot

Pyhäjoen Polusjärven tuulivoimapuisto Ympäristövaikutusten arviointimenettely

Pyhäjoen Polusjärven tuulivoimapuisto Ympäristövaikutusten arviointimenettely Pyhäjoen Polusjärven tuulivoimapuisto 1.6.2015 Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY POLUSJÄRVEN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, ABO Wind Oy suunnittelee yhdessä Greenpower Finland Oy:n

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 3.1.2014 Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE Murtomäen tuulivoimahanke, Pyhäjärvi HANKKEESTA VASTAAVA YIT Rakennus Oy

Lisätiedot

Kakonjärven tuulivoimahanke, Pyhäranta-Laitila

Kakonjärven tuulivoimahanke, Pyhäranta-Laitila S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIITE 6 SUOMEN HYÖTYTUULI OY Kakonjärven tuulivoimahanke, Pyhäranta-Laitila Valokuvasovitteet Siemens SWT2,3MW x 21 x HH122,5 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P18059

Lisätiedot

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS Vastaanottaja Smart Windpower Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.5.2016 TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE 1 Päivämäärä 27.5.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen Merja Isteri Viite 1510021396

Lisätiedot

LAUSUNTO, HAKEMUS POIKKEAMISEKSI ISONEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVASTA, SIIKAJOKI

LAUSUNTO, HAKEMUS POIKKEAMISEKSI ISONEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVASTA, SIIKAJOKI LAUSUNTO POPELY/1728/2017 Pohjois-Pohjanmaa 20.11.2017 Raahen rakennusvalvonta Jyrki Määttä jyrki.määttä@raahe.fi LAUSUNTO, HAKEMUS POIKKEAMISEKSI ISONEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVASTA, SIIKAJOKI Taustaa:

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 02.12.2014 CGr TBo Hankilannevan tuulivoimapuiston välkeselvitys.

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 02.12.2014 CGr TBo Hankilannevan tuulivoimapuiston välkeselvitys. Page 1 of 11 Hankilanneva_Valkeselvitys- CGYK150219- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO HANKILANNEVA Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 02.12.2014

Lisätiedot

Tuulikolmio Oy Palkisvaara Kannusvaaran tuulipuistohanke, YVA-ohjelma Yleiskaava

Tuulikolmio Oy Palkisvaara Kannusvaaran tuulipuistohanke, YVA-ohjelma Yleiskaava 6.2.3 Yleiskaava 31 Tuulivoimapuisto sijoittuu kokonaan Sodankylän kunnan Kelujärvi-Rajala osayleiskaavan alueelle. Sodankylän kunnanhallitus on 22.5.2012 162 päättänyt käynnistää Kelujärvi-Rajala osayleiskaavan

Lisätiedot

- Tuulivoimatuotannon edellytykset

- Tuulivoimatuotannon edellytykset BIOENERGIA-ALAN TOIMIALAPÄIVÄT, 31.3.- 1.4.2011 - Suomen Hyötytuuli Oy - Tuulivoimatuotannon edellytykset Suomen Hyötytuuli Oy Ralf Granholm www.hyotytuuli.fi SUOMEN HYÖTYTUULI OY Vuonna 1998 perustettu

Lisätiedot

05/2013. Tuulivoima kehitys Alavieska Kytölä. K Tahkoniemi

05/2013. Tuulivoima kehitys Alavieska Kytölä. K Tahkoniemi 05/2013 Tuulivoima kehitys Alavieska Kytölä K Tahkoniemi 1 Hanketiedot 2 Kehittäjä TM Voima OY / TM Voima Kytölä Oy Tavoitteena rakentaa Alavieskan Kytölän alueelle 4-9 tuulivoimalaa. Tavoitteena on, että

Lisätiedot

1. Johdanto... 3. 2. Lähtökohdat v. 2014 maastokäynnille:... 4. 3. Kunnittainen tarkastelu... 5 3.1 Rautalampi, Suonenjoki... 5

1. Johdanto... 3. 2. Lähtökohdat v. 2014 maastokäynnille:... 4. 3. Kunnittainen tarkastelu... 5 3.1 Rautalampi, Suonenjoki... 5 1 Sisällysluettelo: 1. Johdanto... 3 2. Lähtökohdat v. 2014 maastokäynnille:... 4 3. Kunnittainen tarkastelu... 5 3.1 Rautalampi, Suonenjoki... 5 Kansikuvassa mustalla katkoviivalla on maakuntakaavatyön

Lisätiedot

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pitkäjärvenkoulu, 16.6.2015 klo 18-20 Leena Ivalo YVA-yhteysviranomainen Pirkanmaan elinkeino-,

Lisätiedot