PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA"

Transkriptio

1 130/ /2017 Tela Nähtävillä IITIN KUNTA SOLARWIND BY JANNENISKA OY PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA nitelmasta annettujen lausuntojen P32718

2 nitel man lausuntojen Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kymenlaakson liitto Kymenlaakson museo Metsähallitus Kiinteistökehitys Museovirasto Kymenlaakson pelastuslaitos Päijät-Hämeen liitto Puolustusvoimat Liikenteen turvallisuusvirasto Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristöterveydenhuoltoyksikkö... 11

3 1 (11) 1 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS:n) kohdassa 6 osalliset tuotu esille osalliset, jotka maankäyttö-ja rakennuslain mukaisesti on katsottava osallisuuden ja mahdollisen vuorovaikutuksen piiriin. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu asiallisesti. 1. Kirjataan tiedoksi.

4 2 (11) 2 Kymenlaakson liitto 1. Perheniemen aluetta ei ole osoitettu maakuntakaavassa tuulivoimaloiden alueeksi. Energiamaakuntakaavan laadinnan tueksi tehdyssä Kymenlaakson tuulivoimaselvityksessä ko. alue nousi alkuvaiheen paikkatietoanalyysissä kriteerien perusteella mahdolliseksi tuulivoiman sijoitusalueeksi. Energiamaakuntakaavassa ei ko. aluetta kuitenkaan esitetty tuulivoimaloiden alueeksi, sillä muualta maakunnasta oli löydettävissä edullisempia sijoitusalueita. Kymenlaakson rannikkoalueella on sittemmin tuulivoiman rakentaminen osoittautunut mm. puolustusvoimien tutkavaikutusten ja linnustovaikutusten vuoksi mahdottomaksi nykytilanteessa. Näin ollen tuulivoimaloita voidaan sijoittaa myös maakuntakaavan mukaisten sijoitusalueiden ulkopuolelle, kun selvityksin pystytään osoittamaan, ettei maakuntakaavan keskeisiä tavoitteita vaaranneta. 1. Kirjataan tiedoksi. Kaavatyön aikana laaditaan riittävät selvitykset sekä tutkitaan vaikutukset MRL:n vaatimusten mukaisesti. Myös osayleiskaavan suhdetta maankuntakaavaan sekä siinä osoitettuihin aluevarauksiin tarkastellaan osana osayleiskaavoitusta.

5 3 (11) 3 Kymenlaakson museo 1. Kaavoituksen yhteydessä selvitetään hankkeen vaikutukset maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun kulttuuriympäristöön. Hankealueen läheisyydessä sijaitsee Sääksjärven ympäristön avara kulttuurimaisema. Alue on maisemallisesti ja rakennetun kulttuuriperinnön kannalta merkittävä Kymenlaaksossa. Alueella sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaita maatiloja sekä Perheniemen kartano. Selvityksissä tulee tutkia tuulivoimahankkeen vaikutukset kulttuurihistoriallisesti arvokkaan alueen maisemaan havainnekuvin. 1. Kirjataan tiedoksi. Kaavatyön aikana laaditaan riittävät selvitykset sekä tutkitaan vaikutukset MRL:n vaatimusten mukaisesti.

6 4 (11) 4 Metsähallitus Kiinteistökehitys 1. Metsähallituksella ei ole lausuttavaa Perheniemen tuulivoimaosayleiskaavan OAS:sta. 1. Kirjataan tiedoksi.

7 5 (11) 5 Museovirasto 1. Suunnittelualueelta tai sen välittömästä läheisyydestä ei ole tiedossa muinaismuistolain (295/1963) rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muuta arkeologista kulttuuriperintöä. On mahdollista, että alueella sijaitsee ennestään tuntemattomia kohteita. Siten on perusteltua, että hankealueella tehdään muinaismuistoselvitys, kuten osallistumis- ja arviointisuunnitelmassakin todetaan. 1. Muinaisjäännösinventointi on tehty loppukesästä 2017 ja se tullaan toimittamaan Museovirastolle sekä liittämään laadittavaan kaava-aineistoon. Muinaisjäännösinventointi sekä sen tulokset huomioidaan osayleiskaavoituksessa.

8 6 (11) 6 Kymenlaakson pelastuslaitos 1. Pelastuslaitos pyytää huomioimaan kaavan valmistelussa, että yli 1 MV tuulivoimaloille tarvitaan 600 m turvaetäisyys asutuksen sekä vaarallisten aineiden laitoksiin, ellei tuulivoimalalle laadittu erillinen vaaranarviointi edellytä tätä pienempää tai suurempaa etäisyyttä. 1. Kirjataan tiedoksi. Asia huomioidaan osayleiskaavoituksessa ja alustavan sijoittelusuunnitelman mukaisesti alle 600 m etäisyydelle tuulivoimaloista ei sijoitu edellä mainittuja toimintoja.

9 7 (11) 7 Päijät-Hämeen liitto 1. OAS:ssa esitetty tuulivoima-alue sijaitsee muutaman kilometrin päässä Päijät- Hämeen rajasta. Päijät-Hämeen voimassa olevassa maakuntakaavassa ( hyväksytty Päijät-Hämeen maakuntakaava 2014) ei ole sellaisia merkintöjä, jotka aiheuttaisivat toimenpiteitä Perheniemen tuulivoimaosayleiskaavan laatimisessa. 2. OAS:n sivulla 4 todetaan Suunnittelu ja päätösvalta maakuntakaavoituksessa siirtyy Iitin osalta Päijät-Hämeen maakuntaan alkaen. Todellisuudessa suunnittelu- ja päätösvalta siirtyy , mikäli siirtymistä koskevat lait hyväksytään eduskunnassa kesällä Päijät-Hämeen liitto haluaa todeta myös, että sen jälkeen, kun Iitti liittyy osaksi Päijät-Hämettä, Kymenlaakson liiton laatimat maakuntakaavat ovat edelleen voimassa Iitin alueella. Tilanne muuttuu vasta, kun Päijät-Hämeen maakunta laatii uuden Iitin aluetta koskevan maakuntakaavan, joka korvaa voimassa olevat maakuntakaavat. 1. Kirjataan tiedoksi. 2. Kirjataan tiedoksi. Asia korjataan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan. 3. Kirjataan tiedoksi. Asia korjataan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan.

10 8 (11) 8 Puolustusvoimat 1. Puolustusvoimat esittää, että alueelle laadittavaan kaavaan tulee tuulivoimaloiden alueiden kaavamääräyksen kohdalle oikeusvaikutteinen kaavamääräys, jonka mukaan ennen tuulivoimaloiden rakennusluvan myöntämistä voimaloille on saatava hyväksyntä Puolustusvoimien Pääesikunnalta. 2. Pääesikunnan operatiivinen osasto on antanut hyväksyttävyyslausunnon kuudelle (6) 200 metriä korkealle tuulivoimalalle. Lausunnossa Pääesikunta ilmoitti, ettei Puolustusvoimat vastusta suunnitelman mukaisten voimaloiden rakentamista Iitin Perheniemen alueelle. 3. Jos toteutettavien tuulivoimaloiden koko on suurempi (korkeus poikkeaa > 10 m), määrä on enemmän tai sijoittelu poikkeaa (> 100 m) niistä tiedoista, joilla puolustusvoimat (Pääesikunnan operatiivinen osasto) on antanut lausunnon hankkeen hyväksyttävyydestä, tulee hankkeesta ja selvitystarpeista saada Pääesikunnalta uusi lausunto. Myös tapauksessa, jossa muutokset ovat pienemmät kuin yllä on esitetty, pyydetään muutoksista tiedottamaan Pääesikunnan operatiivista osastoa. Hanketoimijan tulee aina ilmoittaa voimalan siirrosta sähköpostilla tai kirjallisesti (myös alle 100 m:n siirrot), jotta Pääesikunnan operatiivinen osasto saa rakennettavien voimaloiden todelliset koordinaatit tietoonsa. Uutta hyväksyttävyyslausuntoa ei vaadita alle 100 m siirrosta. 4. Koska kuntakaavoilla sekä rakennus- ja toimenpideluvilla voidaan ratkaista yksittäisiä tuulivoimalakohteita, pyydetään alueelle laadittaviin kunnallisiin rakennusjärjestyksiin ja tarvittavilta osin muihin kuntakaavoihin lisäämään seuraava yleismääräys: Yli 50 metriä (kokonaiskorkeus maanpinnasta) korkeista tuulivoimaloista koko kunnan alueella tulee aina pyytää erillinen lausunto puolustusvoimien Pääesikunnalta. Myös alle 50 metriä (kokonaiskorkeus maanpinnasta) korkeista pientuulivoimaloista tulee pyytää Pääesikunnan lausunto, mikäli kiinteistö jolle voimala rakennetaan, rajoittuu Puolustusvoimien käytössä olevaan alueeseen. 1. Kirjataan tiedoksi. Asiaa tarkennetaan yhdessä puolustusvoimien kanssa kaavaprosessin aikana. Oikeuskäytännössä todetun mukaisesti MRL 77 a :n mukaiseen osayleiskaavaan ei voida asettaa esim. määräysten kautta sellaisia ehtoja, jotka voivat estää osayleiskaavan mukaisen tuulivoimalan rakennusluvan myöntämisen kaavan saatua lainvoimainen. Näin ollen hankkeelle on oltava puolustusvoimien pääesikunnan hyväksyntä jo osayleiskaavaprosessin aikana. 2. Kirjataan tiedoksi. OAS:iin on tarkennettu, että alueelle suunnitellaan m korkeiden voimaloiden sijoittamista. Kaavanlaatijalla, kunnalla ja toimijalla on tiedossa lausunto, joka ei tällä hetkellä mahdollista 200 m korkeampien voimaloiden sijoittamista. Jos osayleiskaavaprosessissa päädytään esittämään 200 m korkeampia voimaloita, haetaan pääesikunnalta asiasta uusi lausunto. 3. Kirjataan tiedoksi. Kts. kohta 2.

11 9 (11) 4. Kirjataan tiedoksi. Asiaan ei oteta kantaa osana tätä osayleiskaavaprosessia.

12 10 (11) 9 Liikenteen turvallisuusvirasto 1. Perheniemen tuulivoimaosayleiskaavan hanke sijaitsee Utin lentoaseman lähestymisvyöhykkeellä. Kaavan laatijan on syytä pyytää lausunto vaikutuksista Finavia Oyj:ltä. 1. Kirjataan tiedoksi. Osayleiskaavasta pyydetään valmisteluvaiheessa lausunto Finavia Oyj:ltä.

13 11 (11) 10 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristöterveydenhuoltoyksikkö 1. Ympäristöterveydenhuoltoyksikkö ei anna lausuntoa, sillä kyseessä on enemmän paikallinen hanke. Lausuntopyyntö on välitetty Kouvolan kaupungin ympäristöpalveluihin ja he antavat tarvittaessa lausunnon ympäristöterveyden näkökulmasta. 1. Kirjataan tiedoksi.

Vaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220

Vaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIROLAHDEN KUNTA Vaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220 Luonnosvaiheen vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24767 Luonnosvaiheen vastineet

Lisätiedot

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA 130/10.02.02/2017 Nähtäville, Tela 8.5.2018 49 Hyväksyntä, Tela 2.7.2018 69 IITIN KUNTA SOLARWIND BY JANNENISKA OY PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 4.5.2018,

Lisätiedot

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset VIROLAHDEN KUNTA Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset lausuntojen ja muistutusten vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P30712 kuuleminen / vastineet 1 (13) Auranen Maria Sisällysluettelo

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava

Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NIVALAN KAUPUNKI Kukonahon tuulivoimapuiston osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20737 Lausuntojen vastineet, 1 (4) Sisällysluettelo 1 Pääesikunta, logistiikkaosasto...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA MIKSI TUULIVOIMAKAAVA? Tuulivoimalaitos tarvitsee rakennusluvan, jonka myöntämisen edellytyksenä on ensisijaisesti voimassa oleva oikeusvaikutteinen maankäytön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 05.04.2018 Seitap Oy 2018 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

NAULAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

NAULAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA VAALAN KUNTA NAULAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Vastine ehdotusvaiheen palautteeseen SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1.12.2016 P27515 NAULAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA P27515 Vastine ehdotusvaiheen

Lisätiedot

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde:

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 6.6.2012 1(8) PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 17. Röyttän kaupunginosan

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Liite 11 1 (13) 24.2.2015

Liite 11 1 (13) 24.2.2015 Liite 11 1 (13) 24.2.2015 Huittisten kaupunki Kiimasuon tuulivoimaosayleiskaavaluonnos Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta annetut lausunnot ja mielipiteet sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo

Lisätiedot

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MIEHIKKÄLÄN KUNTA Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24767 annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Vaalimaan asemakaavojen muutos ja laajennus kortteleissa 208 ja 221

Vaalimaan asemakaavojen muutos ja laajennus kortteleissa 208 ja 221 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIROLAHDEN KUNTA Vaalimaan asemakaavojen muutos ja laajennus kortteleissa 208 ja 221 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24767 annettuihin lausuntoihin I (I) Auranen

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jurvan kirkonkylän korttelia 612. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja

Lisätiedot

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Kokkolan kaupunki Asiakirjatyyppi Vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin Päivämäärä 3.11.2014 KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA VASTINEET

Lisätiedot

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ TEHTAANKUJA ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI KOPSA III TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA. Kaavan laatijan vastineet nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen

RAAHEN KAUPUNKI KOPSA III TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA. Kaavan laatijan vastineet nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 20.2.2017 RAAHEN KAUPUNKI KOPSA III TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Kaavan laatijan vastineet 7.3.2016 8.4.2016 nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen 1 1 LAUSUNNOT 2 1.1

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

Suunnittelualue. Nykytilanne. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Muronkulman ranta-asemakaavan muutos

Suunnittelualue. Nykytilanne. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Muronkulman ranta-asemakaavan muutos SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Muronkulman ranta-asemakaavan muutos Säkylän keskustan luoteispuolelle laaditaan ranta-asemakaavan luonnos kiinteistöille 738-401-17-4 ja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1805 MYNÄMÄEN KUNTA HIITTIÖNPELLON ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.4.2018 24.1.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan

Lisätiedot

4.1.2017 1187/2016 saap. 22.11.2016 1187/2016 saap. 1.11.2016 1187/2016 saap. 23.11.2016 1187/2016 saap. 14.11.2016 LAUSUNTO 1 (1) 14.11.2016 Raahen kaupunki Tekninen palvelukeskus Ruskatie

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä

Lisätiedot

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella Vaalan kunta Vaalantie 14 91700 Vaala c/o St1 Oy PL 100 00381 Helsinki : Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella on käynnistänyt hankkeen kuusi (6)

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Länsi-Suomen Sotilasläänin Esikunta Lausunto 1 (5) HÄMEENLINNA M Päijät-Hämeen Liitto PL LAHTI

Länsi-Suomen Sotilasläänin Esikunta Lausunto 1 (5) HÄMEENLINNA M Päijät-Hämeen Liitto PL LAHTI Länsi-Suomen Sotilasläänin Esikunta Lausunto 1 (5) 1.10.2012 Päijät-Hämeen Liitto PL 50 15111 LAHTI Päijät-Hämeen liiton lausuntopyyntö 28.6.2012, LSSLE 10.7.2012, M122030 PLM päätös FI.PLM. 2012-3032

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KATTIHARJUN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

KATTIHARJUN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Yhteenveto OAS:n palautteesta/ Kattiharjun tuulivoimapuisto, 1 (5) Paananen Susanna 6.8 2014 KATTIHARJUN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Yhteenveto osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadusta palautteesta

Lisätiedot

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 29.04.2019 Seitap Oy 2019 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 156-RAK1404 SAUVON KUNTA SORAHARJUN RANTA-ASEMAKAAVA Koskee tiloja: 738-411-1-11, SORAHARJU 738-478-1-10, SORALAAKSO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.10.2014 / 27.1.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pyhäniemen (20) kunnanosa Pyhäniemen kiinteistöjä: 98-441-1-518 (POPPELI), 98-441-1-251 (RAITA), 98-441-1-603

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAISTEN KUNTA KARTANORINTEEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS TYÖNUMERO: 20602083 PÄIVÄYS: 7.1.2019 1 (8) Sweco Ympäristö Oy Ilmalanportti 2, 00240 Helsinki Mäkelininkatu

Lisätiedot

Suunnittelualue. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Suunnittelualue. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Köörnummen teollisuusalueen korttelin 60 asemakaavan muutos ja laajennus Köörnummen teollisuusalueen kortteliin 60 laaditaan asemakaavan muutos

Lisätiedot

3. Logistiikkarykmentti Lausunto 1 (3) Esikunta TIKKAKOSKI BL16831 30.11.2015 4430/10.02/2015 Raahen kaupunki ja Siikajoen kunta lausuntopyyntö BL16005/5.11.2015 3LOGR ak BL10084/18.8.2015 RAAHEN JA SIIKAJOEN

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Päiväys 3.4.2018 KOSKEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Monninkylän länsiosassa Helkamäentin, Pornaistentien ja Vähäjoen

Lisätiedot

SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE

SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE KOSKI TL KUNTA SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Kosken Tl Sahatien alueen asemakaava / Sahatien alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap Tuulivoima kaavoituksessa Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap MITÄ SELVITETÄÄN Valtakunnalliset alueidenkäyhö- tavoiheet MaankäyHö- ja rakennuslaki EU:n säädökset Strategiat ja ohjelmat

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO.

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO. 1(9) ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällysluettelo

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI. Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa

RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI. Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa 581-893-1-1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.10.2009

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ /JÄRVELÄ Päiväys 3.11.2016 TEOLLISUUSTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 2. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Virtain kaupunki PUUKKONIEMEN ASEMAKAAVA Kaava-alueen sijainti (kartta: MML Peruskarttarasteri 5/2017). TYÖNUMERO: 20601319 PÄIVÄYS: 15.5.2017, TARK. 16.6.2017

Lisätiedot

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,

Lisätiedot

ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA

ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.5.2019 Kaava-alueen rajaus Insinööritoimisto Poutanen Oy Linnankatu 9 13100 Hämeenlinna

Lisätiedot

Multakaarronnevan alue. Esitys Pohjois-Pohjanmaan liitolle

Multakaarronnevan alue. Esitys Pohjois-Pohjanmaan liitolle Multakaarronnevan alue Esitys Pohjois-Pohjanmaan liitolle 10.7.2017 Puhuri Oy suunnittelee Haapajärven ja Haapaveden kaupunkien raja-alueelle, Multakaarronnevan alueelle, tuulivoimahanketta ja pyytää Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 382-RAK1814 IKAALISTEN KAUPUNKI KAURARANNAN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.2.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 5.9.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, KURJENNIEMI Kunta : JYVÄSKYLÄ Tila : 179-430-33-20 1. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Maanomistaja

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )

TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( ) 4.9.2017 TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 3 9 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Killan kaupunginosan korttelin 83

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus 77 16.02.2009 Kunnanhallitus 243 12.10.2009 Kunnanhallitus 270 23.11.2009 Kunnanhallitus 5 11.01.2010 Kunnanvaltuusto 4 17.02.2010 SAUKKOVAARAN LAKIALUEEN ASEMAKAAVA 101/10/2009 KHALL 77

Lisätiedot

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A jolla erityisiä ympäristöarvoja.

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A jolla erityisiä ympäristöarvoja. Kunta: JUUPAJOKI Tila: PERTTULA 177-409-4-16 R A N T A - A S E M A K A A V A N L A A T I M I N E N O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A 10. 4. 2 0 1 7 SUUNNITTELUTILANNE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA

Lisätiedot