Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 870/200 vp Kansalaisten eriarvoinen kohtelu vähittäiskaupassa Eduskunnan puhemiehelle Nykyinen vähittäiskauppojen hinnoittelujärjestelmä on kuluttajan kannalta monesti hämäävää ja tiettyä kuluttajaryhmää suosivaa. Kauppias saattaa mainostaa tiettyä tuotetta suurin otsikoin ja sitoa tarjouksen täsmälliseen kappale- tai kilomäärään. Jos kuluttaja ei halua ostaa mainostettua, monesti suhteellisen suurta määrää ko. tuotetta, hän saattaakin joutua maksamaan samasta tuotteesta korkeamman yksikköhinnan. Tarjous ei siis itse asiassa koske tuotetta kokonaisuudessaan, vaan edellyttää kuluttajan ostavan juuri kauppiaan haluaman määrän tuotetta. Asetuksessa kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa (1359/1999, 4 ) edellytetään, että kulutushyödykkeen myyntihinta ja yksikköhinta on markkinoinnissa ilmoitettava selkeällä ja yksiselitteisellä sekä kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla. Tämän lisäksi kuluttajansuojalain (38/1978) luvussa 2 todetaan, ettei markkinoinnissa saa käyttää hyvän tavan vastaista tai muutoin kuluttajien kannalta sopimatonta menettelyä (1 ) sekä ettei markkinoinnissa saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja (2 ). Näihin säädöksiin viitaten nykyinen markkinointipolitiikka asettaa kuluttajat monesti eriarvoiseen asemaan. Esimerkiksi yksin asuvan kuluttajan ei luonnollisesti kannata ostaa yhtä suuria määriä kulutustarvikkeita kuin perheelleen ruokaa ostavan äidin. Tarjoukset suunnataan kuitenkin usein suuria määriä ostavalle kuluttajalle, jolloin pienemmän määrän ostava asiakas joutuu maksamaan ostamistaan hyödykkeistä korkeamman yksikköhinnan. Markkinoinnin voi siten katsoa olevan hänen kohdallaan harhaanjohtavaa ja hyvän kaupankäyntitavan vastaista. Sama hinnoittelulogiikka ei kuitenkaan aina tunnu pätevän. "Säästöpakkaus!"-tekstiä kantava paketti saattaa tarkemmin katsottuna sisältää yksikköhinnaltaan kalliimpaa tavaraa kuin pienempi pakkaus samaa tuotetta. Kauppias on tällaisessa tapauksessa ilmeiseti arvioinut pakkauskoon, joka menee parhaiten kaupaksi, ja nostanut sen hintaa voiton kasvattamiseksi. Tässä yhteydessä "säästöpakkauksen" mainostaminen on selkeästi johtamassa kuluttajaa harhaan. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Katsooko hallitus, että perusteluissa kuvattu vähittäiskauppojen kaksihintajärjestelmä asettaa kuluttajat keskenään eriarvoiseen asemaan ja onko mainitunlainen markkinointimenettely kuluttajan kannalta harhaanjohtavaa ja hyvän tavan vastaista kuluttajansuojalain (38/1978) toisen luvun ensimmäiseen ja toiseen momenttiin viitaten? Versio 2.0

2 Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2002 Inkeri Kerola /kesk Merikukka Forsius /vihr 2

3 Ministerin vastaus KK 870/2002 vp Inkeri Kerola /kesk ym. Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Inkeri Kerolan /kesk ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 870/2002 vp: Katsooko hallitus, että perusteluissa kuvattu vähittäiskauppojen kaksihintajärjestelmä asettaa kuluttajat keskenään eriarvoiseen asemaan ja onko mainitunlainen markkinointimenettely kuluttajan kannalta harhaanjohtavaa ja hyvän tavan vastaista kuluttajansuojalain (38/1978) toisen luvun ensimmäiseen ja toiseen momenttiin viitaten? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Eräät vähittäiskaupat käyttävät hinnoittelujärjestelmää, jossa tiettyä tuotetta markkinoidaan alennettuun hintaan siten, että alennuksen saa hyväkseen vain, jos ostaa tuotetta tietyn, usein suurehkon, määrän. Erilaiset erikoistarjous- ja alennusmyyntikampanjat ovat keskeinen ja tyypillinen osa kaupan markkinointia. Kaupankäynti perustuu Suomessa sopimusvapauden periaatteelle. Elinkeinonharjoittajalla on oikeus valita asiakkaansa ja kuluttajalla se elinkeinonharjoittaja, jolta tavaran tai palvelun ostaa. Elinkeinonharjoittaja voi valita sen kohderyhmän, johon se suuntaa markkinointinsa tarjousten avulla. Kuluttajapoliittisessa tarkastelussa on lähtökohtana, että kuluttajan ostopäätöksen tulisi kaikissa tilanteissa perustua tarjolla olevien tuotteiden hinnan ja laadun vertailuun. Tämä asettaa tarjousten markkinoinnille tiettyjä rajoja, jotka ilmenevät kuluttajansuojalain 2 luvun säännöksistä. Paljousalennuksella tarkoitetaan tilannetta, jossa suurehkon erän tavaroita tai palveluksia hankkiva kuluttaja saa tavaran tai palveluksen edullisemmalla hinnalla. Paljousalennuksen antamista ei pidetä sinänsä kuluttajan kannalta sopimattomana menettelynä. Vaikka paljousalennukset ovat sallittuja, koskevat niiden käyttöä markkinoinnissa kuluttajansuojalain 2 luvun säännökset. Siten voimassa olevan kuluttajansuojalain 2 luvun 4 :n mukaan elinkeinonharjoittajan on ilmoitettava selkeästi tarjouksen sisältö ja arvo sekä yhteisellä hinnalla tarjotuista hyödykkeistä lisäksi niiden erilliset hinnat, paitsi jos hyödykkeen hinta erikseen hankittuna on pienempi kuin kymmenen euroa. Hintatiedot ovat asiakkaan ostopäätöksen kannalta keskeisiä, ja ne on esitettävä erityisen selkeästi. Lisäksi tarjouksesta on käytävä ilmi, jos se on rajoitettu koskemaan vain tiettyjä tuotteen pakkauskokoja tai tiettyä tavaramäärää. Kuluttajansuojalain 2 luvun 2 :n mukaan markkinoinnissa ei saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja. Markkinoinnin harhaanjohtavuutta arvioidaan usein sen luoman kokonaisvaikutelman pohjalta. Totuudenvastaisina voidaan pitää sellaisia väitteitä, lausumia ja arvostelmia, joiden paikkaansapitämättömyys voidaan osoittaa. Harhaanjohtavuus on laajempi käsite kuin totuudenvastaisuus. Oikeaakin tietoa sisältävä markkinointi voi olla harhaanjohtavaa, jos esimerkiksi kokonaisuuden kannalta tärkeitä tietoja jätetään kertomatta tai ne kerrotaan kuluttajan kannalta epäselvästi. Elinkeinonharjoittaja vastaa markkinoinnissaan antamistaan tiedoista. Kuluttajia ei saa johtaa harhaan hinnan edullisuuden suhteen. Jos 3

4 Ministerin vastaus elinkeinonharjoittajan markkinointi antaa kuluttajille aiheen olettaa tuotteen olevan erityisen edullinen, todellisen tilanteen on vastattava tätä. Muussa tapauksessa saattaa olla kyse paljousalennukseksi verhotusta markkinoinnista, joka on harhaanjohtavaa. Helsingissä 1 päivänä marraskuuta 2002 Ministeri Jari Vilén 4

5 Ministerns svar KK 870/2002 vp Inkeri Kerola /kesk ym. Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Inkeri Kerola /cent m.fl. undertecknade skriftliga spörsmål SS 870/2002 rd: Anser regeringen att detaljhandelsbutikernas tvåprissystem så som det beskrivs i motiveringen försätter konsumenterna i en olikvärdig ställning, och är det ovan nämnda förfarandet vid marknadsföring vilseledande ur konsumentens synvinkel och i strid med god sed med hänvisning till 2 kap. 1 och 2 mom. konsumentskyddslagen (38/1978)? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Vissa detaljhandelsbutiker använder ett prissättningssystem där en viss produkt marknadsförs till ett nedsatt pris så att kunden får tillgodogöra sig rabatten endast om han köper en viss, oftast större mängd av produkten. Olika slags kampanjer med specialerbjudanden och rabatter är ett centralt och typiskt drag hos marknadsföringen inom handeln. I Finland baserar sig handeln på principen om avtalsfrihet. En näringsidkare har rätt att välja sina kunder och en konsument rätt att välja den näringsidkare som hon köper en vara eller tjänst av. Näringsidkaren har rätt att välja den målgrupp till vilken han riktar sin marknadsföring i form av erbjudanden. I den konsumentpolitiska granskningen utgår man från att konsumentens köpbeslut i alla situationer skall basera sig på en jämförelse mellan priset och kvaliteten på de produkter som saluhålls. Detta sätter vissa gränser för marknadsföring med hjälp av erbjudanden som framgår av bestämmelserna i 2 kap. konsumentskyddslagen. Med mängdrabatt avses en situation där en konsument som köper ett större parti varor eller tjänster får varorna eller tjänsterna till ett förmånligare pris. Beviljandet av mängdrabatt som sådant betraktas inte som ett förfarande som är otillbörligt mot konsumenten. Även om det är tillåtet att bevilja mängdrabatt omfattas också användningen av mängdrabatt i marknadsföringen av bestämmelserna i 2 kap. konsumentskyddslagen. Enligt 2 kap. 4 konsumentskyddslagen skall således näringsidkaren vid marknadsföringen klart uppge erbjudandets innehåll och värde samt i fråga om konsumtionsnyttigheter som bjuds ut till ett gemensamt pris dessutom nyttigheternas pris var för sig, utom då priset på en konsumtionsnyttighet om den skaffas separat är lägre än tio euro. Prisuppgifterna är centrala med tanke på kundens köpbeslut och de skall vara särskilt tydliga. Av erbjudandet skall dessutom framgå om det gäller endast vissa förpackningsstorlekar eller en bestämd mängd av varan. Enligt 2 kap. 2 konsumentskyddslagen får vid marknadsföring inte lämnas osanna eller vilseledande uppgifter. Bedömningen av huruvida marknadsföringen är vilseledande eller inte sker ofta på basis av det helhetssintryck som marknadsföringen ger. Som osanna kan betraktas sådana påståenden, uttalanden eller bedömningar som bevisligen inte överensstämmer med verkligheten. Begreppet vilseledande uppgifter är vidare än begreppet osanna uppgifter. Marknadsföring som innehåller i och för sig riktiga uppgifter kan vara vilseledande om man t.ex. undanhåller information som är viktig med tanke på helheten eller om informationen lämnas i en för konsumenten oklar form. 5

6 Ministerns svar Näringsidkaren ansvarar för den information som han lämnar i samband med marknadsföringen. Konsumenterna får inte vilseledas när det gäller priset och dess förmånlighet. Om näringsidkarens marknadsföring ger konsumenten anledning att anta att en produkt är särskilt förmånlig, skall den faktiska situationen överensstämma med detta. I annat fall kan det röra sig om marknadsföring som sker under mängdrabattens täckmantel, vilket betraktas som vilseledande. Helsingfors den 1 november 2002 Minister Jari Vilén 6